Kunnanjohtaja Oskari Auvisen esitys

Millainen kaupunki Kangasala olisi?
13.2.2017
www.kangasala.fi
1
Historia – mistä tulemme?
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Juureva historia, Kangasalla asutusta Sarsassa 8 000 vuoden ajan
Ikiaikainen kulkureitti, josta Kangasalan nimi myös juontuu
Ainutlaatuinen luonnonkauneus
Vahva matkailuperinne, harjujen ja vesistöjen äärelle, aikoinaan nro 3
Suomessa
Topeliuksen runo kesäpäivä Kangasalla
Kangasala, kesäpäivän pitäjä, Kangasalla-oksalla ylimmällä
sanonnat, Kesän avaus tapahtuma
Terveyslähde matkailukohteena
Lepokoti taiteilijoiden lomanviettopaikkana
Kartanoiden Kangasala
Kuningattaren Kangasala, Kaarina Maununtytär
Laaja maaseutu
Kangasalan, Sahalahden ja Kuhmalahden yhdistyminen
13.2.2017
www.kangasala.fi
2
Nykyhetki – missä olemme?
• Osa kasvavaa ja kehittyvää Tampereen kaupunkiseutua
• Keskellä globaalia kaupungistumiskehitystä, jossa
kaupunkiseutu kasvaa sekä sisäänpäin että ulospäin
tieyhteyksien ja kehäväylien suuntaisesti
• Tiivistyvässä yhdyskuntarakenteessa 90 % asuin- ja
työpaikoista sijaitsee taajamassa
• 31 000 asukasta, viime vuoden kasvu 1,9 % ja 570 asukasta
• Uusien kulkureittien varrella edelleen, valtatie 12 ja 9
läpäisijöinä
13.2.2017
www.kangasala.fi
3
Tulevaisuuden visioita ja valintoja
•
•
•
•
•
Harjujen ja maisemien kaupunki
Kaunis Kangasala
Kesäpäivän kulttuurikaupunki
Järvien ja kesämökkien kaupunki
Sujuvien yhteyksien, joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn
kaupunki
• Kansainvälistyvä kaupunki
• Kaikkien Kangasala
• Luonnonläheinen Kangasala
13.2.2017
www.kangasala.fi
4
• Monipuolisen asumisen kaupunki
• Pala parhainta Pirkanmaata
• Pirkanmaalainen elintarvikkeiden tuotannon ja
•
•
•
•
valmistuksen keskus
Kaupunginläheisen maaseudun ja vaihtoehtoisten
asumismuotojen kaupunki
Elinkeinojen, työpaikkojen ja yrittämisen kaupunki:
Saarenmaa-Rusko, Lentola-Kallio, Lamminrahka,
Tarastenjärvi
Opiskelijoiden kaupunki
Kartanoiden ja tarujen kaupunki
13.2.2017
www.kangasala.fi
5
Kangasala
–
kunta
vai
kaupunki
Kangasala – kunta vai kaupunki
Oskari Auvinen, kunnanjohtaja
13.2.2017
www.kangasala.fi
6
Kunta vai kaupunki – esityksen sisältö
–
–
–
–
–
–
–
–
–
–
–
Kaupunkinimityksen käyttöönoton perusteet
Tilastotietoa kaupungeista
Kaupungistuminen trendinä
Kaupunkinimityksen selvittäminen 1992
Kaupunkinimityksen vaatimusten arviointia
Muutos vuosina 1990-2015
Kaupunkirakenteen kehitys eri suunnitelmissa
Kaupunginläheinen maaseutu suunnitelmissa
Kaupunkinimityksen vaikutusten arviointia
Kokonaisarviointia edellytysten täyttymisestä
Päätösehdotus
13.2.2017
www.kangasala.fi
7
Kaupunki-nimityksen käyttöönotosta
• Kuntalaki (410/2015) 4 § 2 mom.
”Kunta voi käyttää nimitystä kaupunki, kun se katsoo
täyttävänsä kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetetut
vaatimukset.”
• Valtuusto päättää
• Kunnan oma arvio katsooko täyttävänsä
kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetetut
vaatimukset
kaupunkimainen rakenne ja toimintojen
monipuolisuus
kunnan tai sen keskusalueen kaupunkimaisuus
13.2.2017
www.kangasala.fi
8
Tilastotietoa asukasluvun mukaan
• Kangasala on 36. suurin kunta, yli 31 000 asukasta
• Kangasala on 4. suurin kunta-nimitystä käyttävä kunta
(1. Nurmijärvi, 2. Kirkkonummi, 3. Tuusula)
• Kaarina, Ylöjärvi, Nokia, Savonlinna ja Kerava ovat
seuraavat viisi Kangasalaa suurempaa kaupunkia
• Riihimäki, Raasepori, Imatra, Sastamala ja Raahe ovat
seuraavat viisi Kangasalaa pienempää kaupunkia
• Kangasala olisi 33. suurin kaupunki-nimitystä käyttävä
kunta
• Kangasalan kasvu 2016 toiseksi suurinta Tampereen
jälkeen kaupunkiseudulla, 1,9%, 570 asukasta
13.2.2017
www.kangasala.fi
9
40 suurinta (asukasmäärä) kaupunkia/kuntaa 31.12.2015
KOKO MAA
1. Helsinki
2. Espoo
3. Tampere
4. Vantaa
5. Oulu
6. Turku
7. Jyväskylä
8. Lahti
9. Kuopio
10. Kouvola
11. Pori
12. Joensuu
13. Lappeenranta
14. Hämeenlinna
15. Vaasa
16. Rovaniemi
17. Seinäjoki
18. Mikkeli
19. Kotka
20. Salo
13.2.2017
5 487 308
628 208
269 802
225 118
214 605
198 525
185 908
137 368
118 743
112 117
85 855
85 363
75 514
72 875
68 011
67 619
61 838
61 530
54 665
54 319
53 890
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
31.
32.
33.
34.
35.
36.
37.
38.
39.
40.
Porvoo
Kokkola
Lohja
Hyvinkää
Nurmijärvi
Järvenpää
Rauma
Kirkkonummi
Tuusula
Kajaani
Savonlinna
Kerava
Nokia
Ylöjärvi
Kaarina
Kangasala
Riihimäki
Vihti
Raasepori
Imatra
www.kangasala.fi
49 928
47 570
47 353
46 463
41 897
40 900
39 809
38 649
38 459
37 622
35 523
35 293
33 162
32 738
32 590
30 607
29 269
28 919
28 405
27 835
Keltainen=
kunta
10
Mikä erottaa Kangasalan Nurmijärvestä,
Kirkkonummesta, Tuusulasta ja Vihdistä?
13.2.2017
www.kangasala.fi
11
13.2.2017
www.kangasala.fi
12
13.2.2017
www.kangasala.fi
13
20 pienintä kaupunkia asukasmäärältään
Kaskinen
Pyhäjärvi
Kannus
Ähtäri
Viitasaari
Parkano
Kristiinankaupunki
Virrat
Haapavesi
Outokumpu
Ikaalinen
Harjavalta
Suonenjoki
Haapajärvi
Uusikaarlepyy
Oulainen
Kokemäki
Kemijärvi
Nurmes
Pudasjärvi
13.2.2017
1 285
5 458
5 590
6 010
6 636
6 682
6 738
6 954
7 077
7 129
7 177
7 296
7 329
7 342
7 517
7 518
7 518
7 666
7 887
8 200
www.kangasala.fi
14
Kaupungistuminen trendinä
Aluetutkija Timo Aron mukaan kaupungistuminen on
ilmiönä ja elämäntapana yhteinen nimittäjä
aluerakenteen muutos- ja kehitysdynamiikassa.
Kaupungeissa tai taajama-alueilla asuu
tilastointitavasta riippuen 70 - 84 prosenttia
suomalaisista. Kaupunkiseutujen rooli korostuu
erityisesti kasvuun ja kilpailukykyyn liittyvissä
asioissa.
Myös Kangasalla yhdyskuntarakenteen tiivistyminen
ja muutos kaupunkimaiseksi rakenteeksi on ollut
nopeaa.
13.2.2017
www.kangasala.fi
15
Kaupungistuminen trendinä
Tulevaisuuden arviot Kangasalan kasvusta osana
kehittyvää Tampereen kaupunkiseutua osoittavat,
että Kangasalan väkiluku kasvaa edelleen vahvasti
koko muuhun maahan verrattuna ja että
Kangasalan kasvulle on ominaista se, että kasvu
kohdistuu työikäiseen väestöön.
Myös muuttovoiton laskennallinen tulokertymä per
asukas on Kangasalla positiivinen.
Tulevan Kangasalan yhdyskuntarakenteen ja
väestön kehityksen pääpaino on tiivistyvässä
kaupunkimaisessa yhdyskuntarakenteessa.
13.2.2017
www.kangasala.fi
16
VÄESTÖNKEHITYS KUNNITTAIN 2010-LUVULLA
Luonnollinen
väestönlisäys
2010-2015
Kuntien välinen
nettomuutto
2010-2015
Nettomaahanmuutto 2010-2015
Syntyneiden
enemmyys
Muuttovoittoa
Muuttovoittoa
Syntyneiden
vähemmyys
Muuttotappiota
Muuttotappiota
+ 101 kuntaa
- 212 kuntaa
n= +41.193
13.2.2017
+ 72 kuntaa
- 241 kuntaa
n= 1.629.174
+ 304 kuntaa
- 9 kuntaa
n= +94.495
www.kangasala.fi
Lähde: Tilastokeskus, väestö
Kartta ja analyysi: Timo Aro 2016
17
TYÖLLISTEN NETTOMUUTTO
KUNNITTAIN VUOSINA 20092013

Työllisten nettomuutto on ehkä tärkein
muuttoliikkeen indikaattori positiivisten tai
negatiivisten kerrannaisvaikutusten vuoksi

Työllisistä sai muuttovoittoa yhteensä
115 kuntaa vuosina 2009-2013 eli
keskimäärin noin joka kolmas kunta


Työllisistä sai ylivoimaisesti eniten voittoa
Helsinki (+10 503). Lisäksi työllisistä saivat
merkittävää muuttovoittoa Vantaa (+1 611),
Pirkkala (+915), Seinäjoki (+880), Espoo
(+839) ja Nurmijärvi (+757). Kangasala sai
työllisistä muuttovoittoa 421 henkilöä eli
18. eniten kaikista kunnista
Työllisten nettomuutto
kunnittain 2009-2013
>200 ( 32 kuntaa)
100-199 (22 kuntaa)
1-99 ( 61 kuntaa)
-1- -99 ( 122 kuntaa)
-100 - -199 ( 40 kuntaa)
>-200 ( 70 kuntaa)
Työllisistä kärsivät suurimmat tappiot suuret
keskuskaupungit pääkaupunkiseutua lukuun
ottamatta: Tampere (-1 994), Jyväskylä (-1
797), Joensuu (-1 680), Turku (-1 552) ja
Oulu (-1 388)
Lähde: Tilastokeskus, kuntien välinen
muuttoliike
Kartta ja analyysi: Timo ja Rasmus Aro 2016
13.2.2017
www.kangasala.fi
18
VAIKUTUKSET ALUEIDEN
TULEVAAN
VÄESTÖKEHITYKSEEN




Väestö kasvaa ennusteen mukaan
111 kunnassa eli noin joka kolmannessa kunnassa vuosina 20152030
Väestö kasvaa eniten Helsingin metropolialueella, Helsingin ja Tampereen
välisen kasvukäytävän vaikutusalueella,
suurimmilla kaupunkiseuduilla, LounaisSuomessa, Pohjanmaiden rannikkoalueella ja osassa Lappia
Väestöennuste
kunnittain
vuosina 2015-2030 (%)
Oulu + 30 768
> 10 % (33 kuntaa)
5 – 9,9 % ( 35 kuntaa)
0,1 – 4,9 % (43 kuntaa)
Jyväskylä +12
669
-0,1 – -9,9 % (96 kuntaa)
> -10 % (106 kuntaa)
Kuopio + 10 281
Kangasalan väestöennuste + 1 761
henkilöä vuosina 2015-2030
Väestö vähenee noin kahdessa
kolmesta kunnasta, jotka sijaitsevat
keskisessä, itäisessä ja pohjoisessa
Suomessa sekä Etelä- ja Länsi-Suomen
suurten kaupun-kiseutujen reuna-alueilla
Tampere +26
431
Turku + 16 066
Helsinki +91 578
Espoo +49 341
Vantaa + 30 231
Lähde: Tilastokeskus, väestöennuste
Kartta ja analyysi: Timo ja Rasmus Aro
2016
13.2.2017
www.kangasala.fi
19
KANGASALAN
NETTOMUUTTO
IKÄRAKENTEEN MUKAAN
VUOSINA 2007-2015
1000
746
800
646



Kangasala sai eniten määrällistä
muuttovoittoa 25-34 -vuotiaista
nuorista aikuisista ja lapsista.
Lisäksi Kangasala sai pientä
muuttovoittoa yli 60 vuotiaiden
ikäryhmistä vuosina 2007-2014
Kangasalan muuttotappiot
painoittuivat 15-25 –
opiskeluikäisiin nuoriin. Lisäksi
Kangasala kärsi pientä muuttotappiota 55-59- ja 45-49 –
vuotiaiden ikäryhmissä
Muuttajien rakenteen
näkökulmasta 25-34 –vuotiaat
ovat tärkeä avain-ryhmä:
Kangasala sai muuttovoittoa 1
392 henkilöä ko. ryhmästä!
600
437
400
275
200
67
96
33 19
24
0
-12 -21
-200
-17
-23 -83
-400
-600
-606
-800
-869
-1000
Lähde: Tilastokeskus, väestö/muuttoliike
13.2.2017
www.kangasala.fi
20
TOP 20 MÄÄRÄLLINEN JA SUHTEELLINEN VÄESTÖNLISÄYS
KUNNITTAIN VUONNA 2016
MÄÄRÄLLINEN VÄESTÖNLISÄYS
2016
211
228
238
256
367
387
408
501
523
570
623
634
863
1412
1656
1941
Lempäälä
Kempele
Kerava
Pirkkala
Joensuu
Kirkkonummi
Rovaniemi
Sipoo
Seinäjoki
Kangasala
Järvenpää
Lahti
Kuopio
Jyväskylä
Turku
Oulu
Tampere
Vantaa
Espoo
Helsinki
SUHTEELLINEN VÄESTÖNLISÄYS 2016
(PROMILLEA)
- Väestönlisäys koko
maassa + 15 285 hlöä
- Väestö kasvoi vain
75 kunnassa ja
väheni 238 kunnassa
3055
4591
4720
7383
0
2000
4000
6000
11,5
11,6
11,9
12,4
13,2
13,2
13,4
13,4
14,2
14,2
15,0
15,5
16,0
17,2
18,3
19,0
20,9
22,7
25,1
25,2
Kaskinen
Helsinki
Uurainen
Lemland
Kempele
Kustavi
Pirkkala
Tampere
Föglö
Lumijoki
Järvenpää
Muurame
Lestijärvi
Espoo
Kangasala
Eurajoki
Vantaa
Jomala
Finström
Sipoo
8000
0,0
5,0
10,0
15,0
20,0
25,0
30,0
Lähde: Tilastokeskus, ennakkoväkiluku; luokittelu Timo Aro
2017
13.2.2017
www.kangasala.fi
21
Maalaiskunta, kunta, iso kunta vai kaupunki
• Kaupungistuminen valtakunnallisena trendinä jatkuu
• Tilastot osoittavat, että ydinkaupunkiseutujen vetovoima
jatkuu muiden hiipuessa
• Ajankohtaista keskustelua aiheesta on viime viikkojen
aikana käyty niin Aamulehdessä kuin Helsingin
Sanomissakin
13.2.2017
www.kangasala.fi
22
13.2.2017
www.kangasala.fi
23
13.2.2017
www.kangasala.fi
24
13.2.2017
www.kangasala.fi
25
13.2.2017
www.kangasala.fi
26
Kangasalan kaupungistuminen
Tilastojen pohjalta Kangasalan kaupungistuminen on
tosiasia
13.2.2017
www.kangasala.fi
27
Tilanne Pirkanmaalla ja Tampereen kaupunkiseudulla
• Pirkanmaalla on 22 kuntaa, joista yksitoista on
kaupunkeja
• Kaupunkeja ovat Akaa, Ikaalinen, Mänttä-Vilppula,
Nokia, Orivesi, Parkano, Sastamala, Tampere,
Valkeakoski, Virrat ja Ylöjärvi
• Tampereen kaupunkiseudulla Kangasalan kokoiset
kunnat, Ylöjärvi ja Nokia, ovat jo ottaneet
kaupunkinimityksen käyttöön
13.2.2017
www.kangasala.fi
28
13.2.2017
www.kangasala.fi
29
Kaupunki-nimityksen käyttöönottoa käsitelty
valtuutettu Jouko Haralan 30.12.1992 tekemän
valtuustoaloitteen johdosta
”Toivon, että tutkittaisiin olisiko kuntamuodon
muutoksesta etua Kangasalan tulevalle
kehitykselle. Perusteluna esitän hallinnollisten
yms. toimintojen taipumuksen keskittyä
kaupunkeihin. Suurena maalaiskuntana
Kangasala on menettämässä sille kuuluvat
virastot, laitokset yms. koska maalaiskunta on
paikka, jota aina ei huomata olevan
olemassakaan.”
13.2.2017
www.kangasala.fi
30
• Kunnanhallitus 25.1.1993 päätti, että aloite
otetaan käsiteltäväksi kunnanhallituksen ja
johtoryhmän työseminaarissa ja että asian
pohdintaa voidaan suorittaa kunnanvaltuuston
työseminaarin yhteydessä
• Pöytäkirjojen mukaan asiaa ei ole tämän jälkeen
käsitelty valtuustossa tai kunnanhallituksessa
• Seminaareista ei asiakirjoja
13.2.2017
www.kangasala.fi
31
Kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettujen
vaatimusten täyttymisen arviointia
• Keskustaajama on viimeisen viiden vuosikymmenen aikana kasvanut
kaupunkimaiseksi kokonaisuudeksi Huutijärven ja Vatialan välisellä
nauhamaisella jaksolla.
• Vanhat kyläkeskukset Vatialassa ja Suoramalla ovat kasvaneet hyvin
varustelluiksi ja tiiviiksi aluekeskuksiksi.
• Keskusta on järvien väliselle harjukannakselle sijoittuva taajama, jolle
yhtenäisiin kortteleihin rakennetut kerrostalot, katuaukiot, puistot ja
julkinen taide luovat kaupunkimaisen ilmeen.
• Alueen liikkeet, tori, kulttuurirakennukset ja koulut tuovat keskustaan
monipuolista elämää.
• Uimahalli, Kangasala-talo, kehittyvä kaupunkimainen torialue ja
hotellihanke ovat kaupunkimaisia piirteitä.
13.2.2017
www.kangasala.fi
32
13.2.2017
www.kangasala.fi
33
Kaupunkipientaloja keskustaan
13.2.2017
www.kangasala.fi
34
13.2.2017
www.kangasala.fi
35
13.2.2017
www.kangasala.fi
36
Kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettujen
vaatimusten täyttymisen arviointia
• Kangasalan kunnan ja Tampereen kaupungin suuri yhteistyöhanke,
Lamminrahka, on täysin kaupunkimainen rakenteeltaan ja
tiiviydeltään.
• Lamminrahkan mittakaava, 8 000 asukasta uudelle, tiiviille alueelle
on suunniteltu nykyaikaisen kaupunkirakentamisen kriteerein.
• Kangasalan joukkoliikenneratkaisu liikennetiheyksineen on täysin
kaupunkimainen.
• Joukkoliikenneratkaisun kaupunkimaisuus korostuu erityisesti
Tampereen läheisellä rajalla.
• Kangasalan Saarenmaan viereen, Hervantaan, rakentuu
raitiotielinjasto. Lamminrahkan kaavoituksessa on varauduttu
raitiotiehen.
13.2.2017
www.kangasala.fi
37
Lamminrahkan
osayleiskaava
2014
13.2.2017
www.kangasala.fi
38
VT 12
VATIALA
RISSO
Lamminrahkan uusi asuinalue on
rakenteeltaan kaupunginosa, ei
kunnan lähiö
13.2.2017
www.kangasala.fi
39
Raitiotien linjaus
Lamminrahkan
eteläosan
yleissuunnitelma 2016
Serum arkkitehdit
13.2.2017
www.kangasala.fi
40
Havainnekuva Lamminrahkan
keskustasta.
Diplomityö Pauli Tuomanen 2015
13.2.2017
www.kangasala.fi
41
13.2.2017
www.kangasala.fi
42
13.2.2017
www.kangasala.fi
43
Kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettujen
vaatimusten täyttymisen arviointia
• Kangasalan elinkeinojen kehittäminen on
kaupunkimittakaavaista: tulevan kehä kahden ratkaisut
ovat luonteeltaan kaupunkiratkaisuja.
• Tarasteen kiertotalouteen keskittyvä yritysalue,
Lamminrahkan ramppien yhteyteen nouseva
elinkeinoalue ja parhaillaan rakentuva Kallion alue ovat
kaupunkimaisia ja käytännössä välittömässä yhteydessä
Tampereen kaupunkiin.
• Erityisesti Saarenmaan yhteyteen rakentuva, Tampereen
teknillisen yliopiston vetovoimaan pohjautuva yritysalue
on kasvavan ja kehittyvän kaupungin ratkaisu.
13.2.2017
www.kangasala.fi
44
13.2.2017
www.kangasala.fi
45
13.2.2017
www.kangasala.fi
46
13.2.2017
www.kangasala.fi
47
13.2.2017
www.kangasala.fi
48
Kaupunkimaiselle yhdyskunnalle asetettujen
vaatimusten täyttymisen arviointia
• Tampereen kaupunkiseudun infraratkaisut ja lukuisat
yhteistyörakenteet ovat kaupunkien ja kaupunkiseutujen
ratkaisuja.
• Esimerkkeinä kuntien yhteinen jätevedenpuhdistamo,
lentoliikenteen yhteinen kehittäminen, yhteinen
jätehuoltoyhtiö, yhteistyö puhtaan veden
toimintavarmuuden kehittämisessä, yhteinen
joukkoliikenne, toisen asteen ammatillisten opintojen
järjestäminen, Tampereen kaupunkiseudun
kuntayhtymän yhteistyö jne.
13.2.2017
www.kangasala.fi
49
• Kangasalan kunnan tilanne on olennaisesti
muuttunut aloitteen tekovuodesta 1992.
• Kangasala on kasvanut viimeisten
kahdenkymmenenviiden vuoden aikana
kaupunkimittakaavaan, sekä kooltaan että
toimintatavoiltaan.
• Kangasalan kaupungistumiskehitys on
vauhdittunut entisestään edellisten vuosien
aikana.
• Kangasala ei ole enää maalaiskunta, joka näkyy
myös toimialarakenteessa.
13.2.2017
www.kangasala.fi
50
Työpaikat Kangasalla toimialan mukaan
v. 2011-2014, -%
13.2.2017
www.kangasala.fi
51
• Maakuntakaavan ratkaisut ovat Kangasalan osalta
kaupunkimittakaavaisia.
• Rakennemallin keskeiset elinvoimaratkaisut
tukeutuvat kaupunkirakenteen kehitykseen ja
laajenemiseen Kangasalle.
• Strategisen yleiskaavan keskeiset ratkaisut
pohjautuvat kaupunkimaisen rakenteen kehitykseen
ja laajentumiseen.
• Tampereen kaupunkiseudun ja Kangasalan
saavutettavuus eri kulkumuodoin(auto, juna,
lentoliikenne) perustuu kaupunkirakenteeseen.
• Kangasalan keskustan rakeisuuden kehitys todentaa
kaupungistumiskehitystä Kangasalla.
13.2.2017
www.kangasala.fi
52
Maakuntakaavan
ratkaisut ovat
Kangasalan osalta
kaupunkimittakaavaisia
13.2.2017
www.kangasala.fi
53
Rakennemallin keskeiset
elinvoimaratkaisut
tukeutuvat
kaupunkirakenteen
kehitykseen ja
laajenemiseen Kangasalle
13.2.2017
www.kangasala.fi
54
Strategisen yleiskaavan keskeiset ratkaisut
pohjautuvat kaupunkimaisen rakenteen
kehitykseen ja laajentumiseen
13.2.2017
www.kangasala.fi
55
Nykytila
13.2.2017
www.kangasala.fi
56
Nykytila
13.2.2017
www.kangasala.fi
57
Nykytila
13.2.2017
www.kangasala.fi
58
Kangasalan strateginen yleiskaava, Vuorovaikutusraportti 24.10.2016
13.2.2017
www.kangasala.fi
59
Ympäristöministeriön selitys:
Kaupungin läheinen maaseutu
Kaupungin läheinen maaseutu on maaseutumaista aluetta, joka on
toiminnallisesti ja fyysisesti lähellä kaupunkialueita. Se rajataan
suhteessa jo rajattuihin kaupunkialueisiin. Luokka kuvaa kaupunkien
laajempaa toiminnallista työssäkäyntialuetta. Aluerajaus perustuu
potentiaaliseen saavutettavuuteen ja ydinkaupunkialueille
suuntautuvaan työssäkäyntiin.
Kaupungin läheinen maaseutu pitää sisällään erityyppisiä
maaseutualueita: taajamia, ydinmaaseudun kaltaisia maaseutualueita
sekä harvaan asuttuja alueita.
Kaupungin läheinen maaseutu on laajin niiden kaupunkialueiden
ympärillä, joissa väestöä on paljon tai kaupungin työssäkäyntialue on
laaja.
13.2.2017
www.kangasala.fi
60
Kangasalan maaseutualueet ovat pääosin kaupungin läheistä
maaseutua, jossa asukaat käyvät työssä kaupunkiseudulla ja
pääpaino on vaihtoehtoisessa asumisessa. Tampereen
kaupunkiseudun työssäkäyntialue on laajentunut viime
vuosikymmeninä melko laajalle alueelle. Maaseutualueen väestöstä
yhä harvempi saa pääelantonsa maataloudesta.
Kunnassa laaditaan parhaillaan strategista yleiskaavaa, johon tämä
maaseutualueen muuttuminen asumispainotteiseksi on huomioitu.
Strategisessa yleiskaavassa on myös huomioitu maaseutualueiden
uudet yrittämisen mahdollisuudet, joita em. muutos mahdollistaa.
13.2.2017
www.kangasala.fi
61
Tampereen vaikutusalue
Tampereen 30 minuutin
etäisyysvyöhykkeellä asuu
noin 400 000 asukasta ja
sijaitsee 110 000
työpaikkaa
Tampereen kaupunkiseudun ja
Kangasalan saavutettavuus eri
kulkumuodoin(auto, juna,
lentoliikenne) perustuu
kaupunkirakenteeseen
Tampereen 60 minuutin
etäisyysvyöhykkeellä asuu
noin 575 000 asukasta ja
sijaitsee yhteensä noin
158 000 työpaikkaa.
Lähde: valtiotieteen tohtori Timo
Aro, Seutufoorumi 8.11.2016,
Tampere
13.2.2017
www.kangasala.fi
62
Kangasalan keskustan rakeisuuden kehitys todentaa
kaupungistumiskehitystä Kangasalla
13.2.2017
www.kangasala.fi
63
13.2.2017
www.kangasala.fi
64
Kangasalan vuoden rakennushanke 2016
Tallimäen kerrostalot Vatialassa
13.2.2017
www.kangasala.fi
65
Kaupunkinimityksen vaikutukset
 kunnan oikeudellinen tai hallinnollinen asema ei
muutu
 ei muuta kuntalaisen asemaa
 ei vaikuta asiakasmaksuihin, taksoihin tai veroihin
 yritysten- ja elinkeinoelämän näkökulmasta
kaupunkinimitys voi lisätä imagoetua kansallisesti,
kansainvälisissä yritysyhteyksissä kaupunkinimitys
voi olla eduksi
 imagonäkökulmasta kaupunkinimitys on positiivinen
ja kuvaa paremmin Kangasalan tämänhetkistä,
tosiasiallista asemaa ja kokoluokkaa suomalaisessa
kuntakentässä
13.2.2017
www.kangasala.fi
66
Kaupunkinimityksen vaikutukset
 Imago ja kunnan maine on aineetonta pääoma, jolla
voi olla merkitystä uutta tulevaisuuden kuntaa
rakennettaessa
 Kangasalla luontainen kaupungistumiskehitys on
pitkäjänteisen kehityskulun osa: kunnan
väestömäärä, toimintatavat, organisaation toiminta
konsernina, yritysten lukumäärä, vapaa-ajan ja
harrastamisen mahdollisuudet ja kulttuuri ovat
kaupunkimaisia
 Kangasala on siirtynyt käytännössä
kaupunkimittakaavaan, kuntanimitys ei vastaa
nykytilannetta kansallisessa kontekstissa
13.2.2017
www.kangasala.fi
67
Kaupunkinimityksen vaikutukset
 talousvaikutukset pieniä
- ei suoranaisia taloudellisia vaikutuksia
- osana kunnan graafisen ilmeen uudistusta 2018 kunta on
muutoinkin uusimmassa lomakkeet, kirjekuoret, esitteet yms.
- tässä samassa yhteydessä kaupunkinimityksen
käyttöönottaminen voidaan hoitaa samoin kustannuksin
 henkilöstönäkökulmasta muutokset vähäisiä
- kaupunkinimityksen käyttöönottaminen aiheuttaa vain
vähäisiä (2 kpl) nimikemuutoksia, mutta niillä ei ole
kustannusvaikutuksia
- kunnanjohtajan tai muiden virkamiesten palkkaa ei
kaupunkinimityksen perusteella nosteta tai lasketa
13.2.2017
www.kangasala.fi
68
Kokonaisarviointia
 Kangasala on nykyään enemmän kaupunki kuin
kunta.
 Kaupunkinimityksen käyttöönotto vahvistaa kunnan
profiilia itsenäisenä kuntana.
 Kaupunkinimitys uusi ja yhteinen niin Kangasalle,
Sahalahdelle kuin Kuhmalahdellekin.
13.2.2017
www.kangasala.fi
69
Kokonaisarviointia
 Kangasala ei ole enää toteutuneen kehityksensä
johdosta maalaiskunta.
 Kangasalan asukkaista ja työpaikoista on jo 90 %
taajamassa. Väestön ja työpaikkojen kasvun
pääpaino on jatkossakin taajamarakenteessa.
 Monessa kaupungissa on laaja maaseutu, joka
tarjoaa vaihtoehtoisen asumisen mahdollisuuksia.
Kangasalan monipuolinen maaseutu ja
kaupunkinimitys eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan
tukevat toisiaan.
13.2.2017
www.kangasala.fi
70
Kokonaisarviointia
 Kaupunkinimityksen käyttöönotto on osa luontevaa,
vuosikymmeniä jatkunutta kehitystä kunnasta kohti
kaupunkia.
 Kaupunkinimityksen käyttöönotto profiloi Kangasalaa
kohti uudenaikaista, tulevaisuuden kuntaa ja toimii
positiivisena kannustimena kokonaisvaltaisen
kehitystyön jatkamiselle.
13.2.2017
www.kangasala.fi
71
Erilaiset näkemykset tulevaisuudesta
Aktiivinen
Suuri
Tulevaisuuden
tekeminen
Suhtautuminen
tulevaisuuteen
Strategisen
liikkumavaran
tarve
Tulevaisuuteen
sopeutuminen
Tulevaisuuteen
ajautuminen
Vähäinen
Passiivinen
Reaktiivinen
Aktiivinen
Ennakoiva
TOIMINTATAPA
72
Vantaan kaupunki, esityksen tekijä
Lähde: Määttä, Ojala; Tasapainoisen onnistumisen haaste 1999
13.2.2017
13.2.2017
72
Kokonaisarviointia
 Kaupunkinimitys on perusteltua ottaa käyttöön
samassa yhteydessä graafisen ilmeen uudistuksen
yhteydessä.
 Kaupunkinimityksen käyttöönottaminen on luontevaa
vaiheessa, jossa kunta päivittää strategiaansa. Näin
sekä nykyinen että uusi valtuusto voi huomioida
kaupunkinimityksen vaikutukset.
 Kaupunkinimityksen käyttöönottaminen on
maakuntakaavan, rakennemallin ja strategisen
yleiskaavan linjausten mukaista.
13.2.2017
www.kangasala.fi
73
Kokonaisarviointia
 Kangasalan on perusteltua vahvistaa vahvuuksiaan,
kaupunkimaiseen rakenteeseen pohjautuvaa
määrällistä vetovoimaansa ja pyrkiä lisäämään
sellaisia elementtejä, jotka vahvistavat ja varmistavat
vetovoimaamme
 Strategisina valintoina painottuvat silloin tiivis
yhdyskuntarakenne, viihtyisä ja urbaani
asuinympäristö, josta luonto on helposti
saavutettavissa viherkäytävien kautta, hyvät palvelut,
sujuva ja tiheä joukkoliikenne sekä hyvät
kulkuyhteydet
13.2.2017
www.kangasala.fi
74
Kokonaisarviointia
 Kaupunkinimityksen käyttöönottaminen on perusteltu
strateginen valinta, joka pohjautuu sekä
toteutuneeseen että tulevaan kehitykseen
 Kaupunkinimityksen käyttöönottaminen ja
kaupungistumisen hyödyntäminen kunnan
vetovoiman säilyttämisessä ja lisäämisessä on
merkittävä kilpailukykytekijä kuntien välisessä
positiivisessa kilpailussa
13.2.2017
www.kangasala.fi
75
Kokonaisarviointia
 Kaupunki-nimityksen käyttöön ottaminen ei ole
pakollista, vaikka kunta täyttää sen edellyttämät
vaatimukset. Kaupunki-nimityksen käyttöön
ottamisella voidaan kuitenkin arvioida saavutettavan
enemmän positiivisia vaikutuksia kuin pitäytymällä
kunta-nimityksessä.
 Kaupunki-nimitys on imagonäkökulmasta ja myös
yritysten ja elinkeinoelämän näkökulmasta
positiivinen sen lisäksi, että se kuvaa myös paremmin
Kangasalan tosiasiallista asemaa ja kokoluokkaa
suomalaisessa kuntakentässä.
13.2.2017
www.kangasala.fi
76
Kokonaisarviointia
 Kaupunkinimityksen arvioinnin perusteena on,
täyttääkö kunta kaupunkimaiselle kehitykselle
asetetut kriteerit.
 Siksi kaupunkinimityksen käyttöönoton arvioinnissa ei
korostu pohdinta mahdollisista hyödyistä tai haitoista,
vaan arviointi perustuu tosiasioihin ja faktoihin
kaupunkinimityksen edellytysten täyttymisestä, jonka
pohjalta päätös kaupunkinimityksestä tehdään.
13.2.2017
www.kangasala.fi
77
Kaupunkimaista rakennetta ja toimintaa kuvaavia asioita
•
•
•
•
•
•
Taajamassa asuu ja työskentelee 90 %, keskustan rakeisuuden kehittyminen,
nauhataajaman tiivistyminen, tulevan asutuksen pääpainon sijoittuminen
joukkoliikennevyöhykkeille, toteutunut ja tuleva väestönkasvu, Huutijärven ja
Vatialan välinen tiivis nauhamainen jakso.
Työpaikka ja toimialarakenne, alkutuotannossa enää 4,4 prosenttia työvoimasta,
uudet työpaikka-alueet Saarenmaalla, Tarastenjärvellä ja Lamminrahkan rampin
yhteydessä, kehä II Saarenmaalta Tarastenjärvelle on kehittyvän kaupungin
ratkaisu.
Keskustan kehittyminen: uimahalli, Kangasala-talo, tori, hotelli, linja-autoaseman
uudisrakennus, kaupunkipientalot
Joukkoliikenneratkaisu, jäteveden puhdistamisen yhteisratkaisu kaupunkiseudulla,
toisen asteen koulutus, uusi 600 oppilaan oppilaitos Pikkolaan, kaupunkiseudun
kuntayhtymän toiminta,
Maakuntakaavan, kaupunkiseudun rakennemallin ja strategisen yleiskaavan
kaupunkirakenteeseen perustuvat ratkaisut
Kuntaorganisaation toiminta, konsernirakenne ja kaupunkiseudun
yhteistyörakenteet palvelujen kehittämisessä
13.2.2017
www.kangasala.fi
78
Kokonaisarviointia
Kangasala täyttää selkeästi kaupunkinimityksen
käyttöönoton kriteerit:
kaupunkimainen rakenne ja toimintojen
monipuolisuus
kunnan tai sen keskusalueen
kaupunkimaisuus
13.2.2017
www.kangasala.fi
79
Päätösmenettely
 Hallituskeskustelu. Valtuuston iltakoulu. Ryhmänjohtajien
keskustelu.
 Hallitus 30.1.2016, valtuusto 13.2.2107
 Päätös Kangasalan kunnasta Kangasalan kaupungiksi
tehtäisiin Suomen viettäessä 100-vuotisjuhlavuottaan
 Uusi nimitys käyttöön vuodenvaihteessa 2018
13.2.2017
www.kangasala.fi
80
Päätösesitys
Kunnanjohtaja 25.1.2017
Kunnanhallitus esittää, että valtuusto päättää
1.kuntalain (410/2015) 4 §:n 2 momentin mukaisesti, että
Kangasalan kunta ottaa käyttöön nimityksen kaupunki
1.1.2018 alkaen
2.todeta, että uuden kaupungin strategia ja tulevaisuuden
kaupunkivisio valmistellaan laajassa vuorovaikutuksessa
luottamushenkilöiden, kuntalaisten, henkilöstön ja
sidosryhmien kanssa ja
3.todeta, että uuden kaupungin strategian valmistelussa
huomioidaan strategisen yleiskaavan linjaukset tiivistyvän
yhdyskuntarakenteen ja elinvoimaisen maaseudun
kehittämisestä.
13.2.2017
www.kangasala.fi
81
Kangasala – kunta vai kaupunki
Oskari Auvinen, kunnanjohtaja
13.2.2017
www.kangasala.fi
82