T E R V E T U L O A !

KILPAILUKUTSU
TOP-12 III-karsinta 12.3.2017
Pöytätennisseura Wega ry järjestää SPTL:n luvalla miesten TOP-12 IIIkarsinnat sunnuntaina 12.3.2017 Ruskeasuon palloiluhallissa klo 11.00
alkaen osoitteessa Ratsastie 10, 00280 Helsinki. Halliin pääsee klo 10.
Osallistumisoikeus on pelaajilla, joiden rating leikkuripäivänä tai sitä aiemmin
julkaistulla viimeisellä rating-listalla on vähintään 1850 pistettä ja jotka eivät kuulu TOP12-luokkaan tai sen I- tai II-karsintoihin.
Ratingin leikkuripäivä: torstai 9.3.2017.
Ilmoittautuminen tapahtuu PAIKAN PÄÄLLÄ HENKILÖKOHTAISESTI
VIIMEISTÄÄN KLO 10.30 MENNESSÄ. Mikäli pelaaja saapuu paikalle ilmoitetun
ilmoittautumisajan jälkeen, järjestäjä voi harkintansa mukaan hyväksyä pelaajan
mukaan, jolloin pelaaja sijoitetaan pelikaavioon ajoissa ilmoittautuneiden jälkeisille
paikoille, kuitenkin niin, etteivät saman seuran pelaajat kohtaa ensimmäisessä ottelussa.
HUOM! Kilpailuihin voidaan ottaa pelimuodosta (PKO) johtuen korkeintaan 64 osallistujaa, joiden
paikat täytetään sen mukaisesti, missä järjestyksessä henkilökohtainen ilmoittautuminen paikan
päällä on tehty (melko teoreettinen ongelma, viime vuonna osallistujia oli 36).
Aikataulu: Ilmoittautuminen klo 10.30 mennessä, kilpailujen aloitus klo 11.00, arvioitu
kilpailujen kesto n. viisi tuntia.
Pelijärjestelmä: Progressive knock-out (PKO, ”eesti”). Kaikki sijoitukset ratkaistaan,
kaikille pelaajille arviolta 5-7 peliä / hlö.
Kilpailupallo: Stiga *** valkoinen.
Palkinnot: Neljä parasta nousevat II-karsintoihin, varamiehiä nimetään kahdeksan.
Voittaja saa vuodeksi haltuunsa massiivisen RuPS-kiertopalkintopokaalin.
Tiedustelut: Sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 040 7272 261.
Kilpailujohto: Esko Heikkinen, Kimmo Arenius.
Arvonta ja ilmoittautuminen: Ruskeasuon palloiluhallissa 12.3.2017 klo 10.30 alkaen.
Osanottomaksu: 15 EUR (käteinen), maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä.
TERVETULOA!