Metsät – Suomen vihreä kulta

Suomen teollistuminen alkoi sahalaitoksista ja
puuhiomoista 1800-luvulla.
Itsenäistymisen aikoihin Suomen
paperiteollisuuden vienti romahti murtoosaanvuoden 1916 viennistä. Suomi toipui
nopeasti ensimmäisestä maailmansodasta, ja
jo vuonna 1922 teollisuus oli sotaa
edeltäneellä tasolla. 1930-luvulla
sahateollisuuden taantuessa kasvava
paperiteollisuus ohitti sen viennin arvossa.
Suomen Neuvostoliitolle maksamista
sotakorvauksista 20 % oli paperi- ja 14 %
puutuotteita. Rauhan- ja YYA-sopimukset
säätelivät vientiä länteen, mutta idänkauppa
kukoisti myös puuteollisuuden alalla. Vuonna
2013 metsäteollisuus tuotti viidenneksen
Suomen viennin arvosta.
Metsät – Suomen vihreä kulta
Metsäteollisuus on ollut satavuotisen itsenäisyytemme aikana
yksi Suomen talouden suurimmista moottoreista. Mutta kuinka
suuri? Tutkimme metsäteollisuuden osuutta Suomen taloudessa.
Metsäteollisuustuotteiden osuus Suomen viennistä
Metsäteollisuuden liikevaihto on kasvanut
viime vuosikymmeninä tasaisesti lukuun
ottamatta 2000-luvun taitteen notkahdusta.
Vuonna 2010 se oli noin 6 miljardia euroa.
Viennin romahdus vuonna 1940 johtuu
todennäköisesti toisesta
maailmansodasta. 1970-luvun romahdus
saattaa olla energiakriisien seurausta,
1990-luvun romahdus puolestaan
seurausta Neuvostoliiton
romahtamisesta. Puun määrä mitataan
useimmiten kuutiometreinä.
Tärkeimpiä syitä työntekijöiden määrän
vähenemiseen on luultavasti ollut alalla
käytettävien työkoneiden kehitys. Metsäsektori
on kuitenkin edelleen merkittävä työllistäjä.
Lähteet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_taloushistoria#Itsen.C3
.A4isyyden_aika_.281917-.29​,
Suomen tilastollinen vuosikirja 2012 ja 2014​,
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_mets%C3%A4teollisuus
#Mets.C3.A4teollisuus_Suomen_taloudessa​,
http://www.metla.fi/metinfo/tilasto/julkaisut/vsk/2013/vsk1
3_07.pdf​,
Luonnonvarakeskuksen metsätilastolliset vuosikirjat 20032014
https://www.metsateollisuus.fi/tilastot/toimialat/10Mets%C3%A4teollisuus/#a90 Merkitys Suomessa,
http://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_kansantalous.
html
Metsäsektorin osuus Suomen viennistä oli
korkeimmillaan melkein 95 % vuoden 1920
tienoilla. 1950- luvulla alkoi tasainen lasku,
joka tasoittui 2000- lukuun mennessä.
Nykyään metsäsektorin osuus koko
viennistä on noin viidennes.
Tulokset​
Tutkimustemme mukaan metsäsektori on
kaikin puolin merkittävässä osassa Suomen
taloudessa. Suomella on metsäteollisuuden
alalla pitkät perinteet. Metsäteollisuus on
Suomen suurimpia ja tärkeimpiä
teollisuuden aloja. Lisäksi tulisi
huomioida myös epäsuorat vaikutukset
esim. konsultointiin, kuljetusalaan sekä
paperi- ja metsätyökoneiden
valmistukseen.
Metsäteollisuuden osuus saattaa näyttää
pieneltä, mutta vaikutelma hälvenisi, jos
diagrammeissa olisi mukana muita osaalueita. Suuri osa Suomen BKT:stä ei tule
teollisuudesta vaan palvelualoilta.
Metsäteollisuuden osuus on kasvanut
hieman pitkällä aikavälillä
Metsäteollisuuden osuus Suomen BKT:stä
8%
1975
Metsäteollisuus
92 %
Muut
Metsäteollisuus
9,8 %
2012
Muut
91,2 %