Perustelumuistio

Perustelumuistio
1(2)
21.2.2017
Alusten hengenpelastuslaitteet
Määräyksen tausta ja säädösperusta
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on antanut aluksen teknisestä turvallisuudesta ja turvallisesta
käytöstä (1686/2009) annetun lain, myöhemmin alusturvallisuuslain, 23 §:n 1 momentti ja 83
§:n perusteella määräyksen alusten hengenpelastuslaitteista 1.3.2014. Nyt ehdotetaan muutettavaksi määräystä siten, että sillä annetaan Trafille mahdollisuus hyväksyä vaihtoehtoisia ratkaisuja
aluksen hengenpelastuslaitteidenjärjestelyissä. Näin ollen määräys ei muodostuisi esteeksi uusien
teknisten, ja mahdollisesti turvallisuustasoltaan parempien, hengenpelastuslaitteiden hyväksymiselle. Lisäys vastaa kohtaa 1.2.3 alusten paloturvallisuusmääräyksessä.
Määräyksen valmistelu
Määräys on valmisteltu virkatyönä Trafissa. Määräysmuutos on lähetetty kahden viikon lausuntokierrokselle helmikuussa 2017. Lausuntoja antoivat Onnettomuustutkintakeskus, Lakeland Lines
Oy sekä Suomen Matkustajalaivayhdistys Ry.
Arvio määräyksen vaikutuksista
Määräysmuutoksella pyritään huomiomaan alan tekninen kehitys siten, että matkustajien ja miehistön turvallisuustaso säilyy vähintään samana. Määräys ei heikennä turvallisuutta, koska tavoitteena on mahdollistaa vain sellaisia vaihtoehtoisia järjestelyjä, joiden turvallisuustaso on vähintään yhtä hyvä kuin mitä määräyksessä vaaditaan.
Määräyksellä ei odoteta olevan vaikutuksia viranomaisen valvontatoimintaan, mutta vaihtoehtoisten järjestelmien arvioiminen ja hyväksyminen vaatii syvällistä tietotaitoa aiheesta ja tämä on
otettava huomioon hyväksyvän viranomaisen resursseissa. Vaikutukset ympäristöön ja esteettömyyteen huomioidaan hyväksyntää myönnettäessä.
Määräyksellä lisätään laivanisännän valinnanvapautta hengenpelastuslaitteiden valinnassa ja
mahdollistetaan samalla uusien teknisten ratkaisujen hyväksyminen. Määräyksellä ei ole merkittäviä taloudellisia vaikutuksia.
Annetut lausunnot
Lakeland Lines Oy esitti lausunnossaan seuraavaa liittyen vaihtoehtoisten järjestelyjen ruorimerkintävaatimukseen: ”Ehdotuksemme perustuu moniin seikkoihin joista esimerkiksi lisätty pumppauskalusto, sammutuskalusto, viestikalusto ja niihin liittyvät kaapeloinnit ja varavoimakone eivät voine olla ruorimerkittyjä koska sellaisia tuskin on edes saatavilla. Kuitenkin ko kalusto ( +
muut ehdotuksen vielä tässä mainitsemattomat muutokset jotka eivät ole laitteistoja vaan muita
rajoituksia ja toimintatapoja) tuovat merkittävää lisäturvaa ja pitäisi voida olla käytettävissä.”
Valmistelussa otettiin lausunto huomioon, ja katsottiin, että, kuten lausunnonantaja huomautti,
ruorimerkintävaatimus ei ole tarpeellinen vaihtoehtoisille järjestelyille. Ruorimerkintävaatimuksella rajoitettaisiin mahdollisia tulevia innovaatioita. Hengenpelastuslaitemääräyksen kohdassa 2.1.
on jo vaatimus, että alusten hengenpelastuslaitteiden on oltava ruorimerkittyjä. Esitetty lisäys
olisi ollut tarpeetonta toistoa.
Liikenteen turvallisuusvirasto
2(2)
Suomen Matkustajalaivayhdistys Ry:n lausunto koski lähinnä sitä, miten ehdotettua lisäystä määräykseen tulkintaan, eikä sitä sen vuoksi voida ottaa tässä vaiheessa huomioon.
Yksityiskohtaiset perustelut
Määräyksen lisätään uusi kohta 1.5. ”Vaihtoehtoisten ratkaisujen hyväksyminen” lukuun ”Yleistä”,
jossa todetaan, että Trafi voi hyväksyä myös muun kuin tässä määräyksessä edellytetyn järjestelyn tai laitteen soveltamisen aluksessa, jos se on todennut, että tällä saavutetaan ainakin vastaava turvallisuustaso kuin tässä määräyksessä vaaditaan. Laivanisännän tai hänen edustajansa on
esitettävä Liikenteen turvallisuusvirastolle riittävä kirjallinen selvitys siitä, että järjestely tai laite
täyttää ainakin tässä määräyksessä vaaditun turvallisuustason.
Lisäksi samalla tehdään eräitä editorialisia muutoksia määräyksen kohtaan 10 ”Voimaantulo”.
Määräyksen aikataulu ja määräyksestä viestiminen
Määräys oli kahden viikon lausuntokierroksella helmikuussa 2017. Lyhyt lausuntokierros oli perusteltu, jotta muutos tulisi mahdollisimman nopeasti voimaan. Muutoksella ei ole rajoittavaa vaikutusta asiakkaiden toiminnalle, vaan se mahdollistaa useampien vaihtoehtojen hyväksymisen.
Määräyksen on tarkoitus tulla voimaan 1.3.2017. Valmiista määräyksestä julkaistaan uutinen Trafin nettisivuilla samalla kun määräys julkaistaan Finlexissä.
Liikenteen turvallisuusvirasto