Lehdistötiedote koskien koulunkäyntiä Eskolassa!

LEHDISTÖTIEDOTE
Vapaa julkaistavaksi 1.3.2017
Lähipalveluita etäyhteistyöllä
Eskolan kylä ja Lapinjärven kunta ylittävät sektorit ja maantieteelliset etäisyydet etsiessään
ratkaisuja lähipalveluiden turvaamiseen.
Kokeilua toteutetaan käsi kädessä valtioneuvoston kanslian Kokeileva Suomi -hankkeen
asiantuntijoiden kanssa. Kokeilu on osa valtakunnallista Kokeileva Suomi -kärkihanketta, jonka
yhteydessä yhteistyökumppanit testaavat uutta Kokeilun Paikka -digialustaa. Tavoitteena on
Eskolan kylän ja Lapinjärven kunnan Porlammin kylän palveluiden säilyttäminen, mutta myös uusien
toimintamuotojen löytäminen kunnallisen, yhteisöllisen ja yksityisen sektorin välillä.
Yhteistyökumppanit
Lapinjärvi on ennakkoluuloton ja kokeileva kunta itäisellä Uudellamaalla. Sen periaatteena on olla
Suomen ensimmäinen kokonaan ihmislähtöinen kunta. Eskolan kylä puolestaan sijaitsee Kannuksen
kaupungissa Keski-Pohjanmaalla. Se on saanut valtakunnallista mainetta kyläpalveluiden
tuottamisen edelläkävijänä. Kannuksen kaupunki on omalta osaltaan mukana mahdollistamassa
kokeilua ja tukemassa sitä monipuolisilla kontakteillaan. Kokeileva Suomi on osa hallituksen
digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen -painopistealuetta.
Tavoitteet
Lähtökohtana kokeilussa on vahvasti ihmislähtöisyys. Ajatuksena on, että myös pienillä toimijoilla
on oikeus ja mahdollisuus selviytyä yhteistyön kautta, hyödyntämällä nykyaikaista teknologiaa.
Maantieteelliset esteet ylittävän näkökulman lisäksi uutuusarvoa on eri sektorien välisillä
palveluratkaisuilla. Lapinjärvellä yhteistyökumppanina on kunta, Eskolassa kylän oma yritys Eskolan
Kyläpalvelu Oy ja vanhempainyhdistys HanhiKukko ry. Tavoitteena on purkaa olemassa olevia
normeja ja sitä kautta luoda taloudellisesti kestäviä palveluratkaisuja. Hyötyjiä kokeilussa ovat ensi
kädessä kylien koululaiset ja heidän huoltajansa, mutta tarkoituksena on myös luoda Eskolan ja
Lapinjärven esimerkin pohjalta pysyvä, muunneltava toimintamalli, joka palvelee monenlaisia
toimijoita ympäri Suomen.
Lisätietoja:
Lapinjärvi: Sivistystoimenjohtaja Jouni Piippo, p. 050 543 9522, [email protected]
IHKU-blogi: http://ihkulapinjarvi.blogspot.fi/p/tervetuloa.html
Eskola:
Palveleva Yhteisö -hanke, Eskolan Kyläyhdistys ry, Miia Tiilikainen, p. 044 947 9102,
[email protected]; www.eskolankyla.fi
Kannus:
Kaupunginjohtaja Terttu Korte, p. 044 4745 236, [email protected]
Kokeilun paikka: Kokeileva Suomi -tiimi, valtioneuvoston kanslia, erityisasiantuntija Johanna
Kotipelto, p. 050 313 9662, [email protected]