Plop-yhtyeen jazzkonsertti

Plop-yhtyeen JAZZKONSERTTI ke 8.3.2017 klo 18.30 Tietotalossa
Avantgardea ja free jazzia saumattomasti yhdistävä PLOP-trio esiintyy Suomen Jazzliiton
tuottamalla kiertueella 8. – 18. maaliskuuta. Yhtye nähdään keikalla muun muassa Helsingissä,
Joensuussa, Maarianhaminassa ja Tallinnassa. Kiertueen aloittaa konsertti Jokioisilla, missä
yhtye on jo kolmatta kertaa esiintymässä. Sähköisempää saundia viimeisimmällä albumillaan
esitellyt trio lupaa "svengata, tyrmätä ja ärsyttää".
Keväällä pyöreät kymmenen vuotta täyttävä PLOP on kolmen eturivin jazzmuusikon,
saksofonisti Mikko Innasen, kontrabasisti Ville Herralan ja rumpali Joonas Riipan muodostama
värikäs yhtye, jonka soitossa yhdistyvät energiset sävellykset sekä runsas vapaa improvisaatio.
Suomalaisten jazzkokoonpanojen kärkikaartiin lukeutuva PLOP pyrkii omien sanojensa mukaan
kuulostamaan ennen kaikkea itseltään: yhtyeen musiikki on vakavaa, hauskaa, nopeaa, hidasta,
rumaa, kaunista, svengaavaa, tyrmäävää, ihanaa ja ärsyttävää. Kaikki trion jäsenet säveltävät
yhtyeelle ohjelmistoa, mutta esiintymisten spontaanin luonteen takia PLOPin konsertit
saattavat olla keskenään hyvinkin erilaisia – kaikkien tai kenenkään sävellyksiä ei välttämättä
esitetä.
Konsertti on Tietotalon yläkerrassa, liput ovelta 10 € ja 8 €. Alaikäiset pääsevät maksutta
vanhempien seurassa. Lippu sisältää väliaikakahvin/mehun.
Konsertin järjestää Jokioisten kunta, Suomen jazzliitto, Jazzfinland, Ministry of Education and
Culture ja Musiikin edistämissäätiö