Lisätietoja - Suomen ryhmäpsykoterapia ry

Sosiaalisten tilanteiden pelon
psykoterapiaryhmä
alkaa syyskuussa 2017 Helsingin Meilahdessa
Aloitan syyskuussa yhden vuoden psykoterapiaryhmän, joka on tarkoitettu pelkoa, jännitystä ja
ahdistusta sosiaalisessa kanssakäymisessä kokeville henkilöille. Ryhmä kestää yhden vuoden eli
42 kertaa.
Sosiaalisten tilanteiden pelossa henkilö ahdistuu, kun hän on toisten ihmisten huomion kohteena.
Hän pelkää muiden arvostelua, itsensä nolaamista ja nöyryytetyksi tulemista. Ahdistusta esiintyy
vieraiden ihmisten kohtaamisessa, julkisissa ruokailu- ja esiintymistilanteissa, auktoriteeteille
puhumisessa ja kokouksiin ja juhliin osallistumisessa. Vaikenemisesta ja piiloon vetäytymisestä
saattaa tulla totuttu tapa ja rooli, josta on vaikea päästä irti. Vuorovaikutustilanteisiin liittyvä pelko
ja jännittäminen kaventavat ihmissuhteita ja haittaavat psyykkistä hyvinvointia rajoittamalla omana itsenään olemista.
Hoidon tavoitteena on selvittää, mistä sosiaalisissa peloissa ja jännittämisessä on kysymys.
Ryhmässä pyritään saamaan helpotusta jakamalla yhdessä pelkoon ja ahdistukseen liittyviä vai­
keita asioita ja löytymään uusia näkökulmia ahdistustiloihin. Pelko-oireita yritetään ymmärtää
suhteessa jokaisen taustaan ja elämäntilanteeseen, ja miten ne vääristävät ajattelutapoja ja ihmissuhteita sekä kaventavat elämää. Yhteistyössä toisten ryhmän jäsenten ja terapeutin kanssa koetetaan avata sisäisiä tunnesolmuja ja oikaista sosiaalisten tilanteiden virhetulkintoja sekä saada
aikaan psyykkistä helpotusta.
Osallistuminen edellyttää sitoutumista hoitoon koko ryhmän keston ajaksi. Hoidon onnistu­mista
edistää se, että henkilö on halukas puhumaan asioistaan ryhmässä.
Ryhmän koko on 6–7 henkilöä. Ryhmä kokoontuu yhden vuoden ajan (42 kertaa) kerran viikossa
tiistaisin klo 17.30–19.00. Kokoontumispaikka on Helsingin Meilahdessa, Mannerheimintie 93.
Ryhmän aloittamista edeltää valintahaastattelu. Hoitopalkkio psykoterapiaryhmässä on 55 euroa/
istunto. Kustannuksiin on mahdollista anoa tukea Kelan kuntoutusvaroista, jolloin käynnin omakustannushinnaksi tulee 13 euroa/kerta.
Aikaisemmin pidetyissä ryhmissä on todettu, että yhteinen jakaminen helpottaa sosiaaliseen
pelkoon liittyvää ahdistusta ja nopeuttaa muutosta myönteiseen suuntaan.
Yhteydenotot:
Marja-Liisa Lassila
Ryhmäpsykoanalyytikko, psykoterapeutti, psykologi
puh. 040 706 0192
sähköposti: [email protected]
www.kasvotusten.fi