KELTASIRKKUJEN MAALISKUUN TIEDOTE

KELTASIRKKUJEN MAALISKUUN TIEDOTE
Helmikuun alussa teemana oli ystävyys, johon liittyen juttelimme paljon hyvän ystävän
ominaisuuksista ja kohteliaasta käytöksestä toista kohtaan. Myös muut arkiset askareet ja toiminnat
liittyivät ystävyyteen ja ystävänpäivään. Helmikuussa loppukuun teemana oli turvallisuus.
Katsoimme tabletilta Ransun pelastuskouluvideoita ja juttelimme niistä yhdessä. Pohdimme mitä
tulee tehdä esim. jos syttyy tulipalo. Tätä harjoittelimme myös käytännössä päiväkodilla.
Turvallisuuteen liittyen keskustelimme myös liikenteessä kulkemisesta.
Koko helmikuun ajan ”matkustelimme” lasten kanssa Suomi 100v-teeman mukaisesti lasten
valitsemissa kaupungeissa. Kävimme jo lapissa, Oulussa, Helsingissä ja Kajaanissa. Jokaisessa
paikassa ”vietimme” viikon tutustuen alueeseen/kaupunkiin Keltasirkkulasten silmin. Kokoamme
Suomi 100v -näyttelyä aulan seinälle sitä mukaa, kun matkamme etenee. Aina on yllätys, minne
seuraavalla kerralla matkustamme.
Luistelusäät olivat hyvin vaihtelevia ja aina ei valitettavasti päästy luistelemaan suunnitelmien
mukaan. Molemmat luisteluryhmät pääsivät kuitenkin käymään jäällä. Nyt siirrymmekin seuraavaksi
sisäliikuntaan.
Maaliskuussa vietämme ”Ennen vanhaan”-viikkoja (vk 10-11), jolloin pohdimme millaisia esineitä ja
tavaroita on ennen vanhaan käytetty. Tutustumme aiheeseen kirjojen ja median kautta, joiden
pohjalta kokoamme eteisen aulaan näyttelyn. Toivommekin, että katsoisitte kotoa näyttelyyn sopivia
esineitä ja tavaroita, jotka voisivat olla esillä näiden viikkojen ajan. Lisäksi ajatuksenamme olisi
koota kuvakollaasi ”Minä pienenä”, jonne toivomme että tuotte kotoa valmiiksi kopioidun kuvan (tai
kuvan, jonka kopioimme päiväkodilla) lapsestanne pienenä 0-2 -vuotiaana.
Viikosta 12 eteenpäin toiminnan teema vaihtuu Kevät-teemaan. Tarkkailemme luontoa, säätä ja
kevään merkkejä. Laulamme ja leikimme kevääseen liittyviä laululeikkejä ja askartelemme lasten
ideoita kuunnellen keväisiä askarteluja.
Maaliskuun tärkeät päivämäärät/tapahtumat:
ke 8.3
Koko päiväkodin talvitapahtuma
to 9.3
Vanhan lelun päivä (tuo mukanasi
isän/äidin, mummun/papan vanha lelu)
to 16.3
Jätejengi-esitys 4-5-vuotiaille
vk 11
Vasuviikko perheille