Energian hinnat

Energia 2017
Energian hinnat
2016, 4. neljännes
Tuontipolttoaineiden hinnat nousivat viimeisellä
neljänneksellä
Tilastokeskuksen tietojen mukaan tuontipolttoaineiden hinnat kääntyivät selvään nousuun vuoden
2016 viimeisellä neljänneksellä. Tämä vaikutti myös polttonesteiden sekä sähkön hintojen
nousuun. Vuoden 2017 alussa energiaveroja nostettiin usean tuotteen osalta.
Voimalaitospolttoaineiden hinnat lämmöntuotannossa
Öljyntuottajamaiden sopimukset öljyntuotannon rajoittamisesta vuoden viimeisellä neljänneksellä nostivat
Suomeen tuotavien öljytuotteiden hintoja. Tämä heijastui myös polttonesteiden kuluttajahintoihin, jotka
kääntyivät joulukuussa selvään nousuun. Moottoribensiinin hinta oli joulukuussa 4 prosenttia ja dieselöljyn
10 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aikaisemmin. Kevyen polttoöljyn kohdalla joulukuun hinta nousi
peräti 33 prosenttia vuoden takaisesta, mutta siihen vaikutti myös veronkorotus viime vuoden alussa.
Kivihiilen maailmanmarkkinahinnan nousu vaikutti selvästi sähköntuotannossa käytetyn kivihiilen
verottomaan hintaan. Joulukuussa nousua oli peräti 50 prosenttia vuoden takaisesta. Maakaasunkin veroton
hinta lähti nousuun vuoden lopussa ja se oli joulukuussa 11 prosenttia korkeammalla kuin vuotta aiemmin.
Suomessa sähköntuotannon polttoaineet ovat verottomia, kun taas lämmöntuotannossa käytetyistä
polttoaineista maksetaan valmisteveroa.
Helsinki 8.3.2017
Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
Lämmöntuotannossa käytettävän kivihiilen ja maakaasun hinnat nousivat vuoden 2016 alun valmisteveron
nousun sekä verottomien hintojen nousun myötä viimeisellä neljänneksellä. Vuoden takaiseen tilanteeseen
verrattuna kivihiilen hinta oli joulukuussa 25 prosenttia ja maakaasun 12 prosenttia korkeampi.
Valmisteveroa puolestaan laskettiin lämmöntuotannossa käytetyn jyrsinturpeen kohdalla viime maaliskuussa,
mistä johtuen sen hinta laski neljännellä neljänneksellä 10 prosenttia vuoden takaisesta. Metsähakkeen
kohdalla viimeisen neljänneksen hinta laski prosentin. Kuluttajien käyttämän puupelletin hinta oli
marraskuussa prosentin matalampi kuin vuotta aiemmin.
Pohjoismaisen sähköpörssin osto- ja myyntitarjouksista johdettu systeemihinta nousi vuoden viimeisellä
neljänneksellä, johon vaikutti Pohjoismaiden erityisen huono vesitilanne. Joulukuussa systeemihinnan
keskiarvo oli 31,79 euroa megawattitunnilta, mikä oli 67 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Sähkön
siirtorajoituksista johtuen Suomen aluehinta oli syyskuussa keskimäärin 7 prosenttia systeemihintaa
korkeampi, eli 34,00 euroa megawattitunnilta, nousten 28 prosenttia vuoden takaisesta.
Loppukäyttäjien sähkön hinnat kallistuivat pörssihintaa maltillisemmin. Kotitalousasiakkaiden sähkön
hinnat olivat joulukuussa keskimäärin 3 prosenttia korkeammat kuin vuottaa aiemmin. Yritys- ja
yhteisöasiakkaiden hinnat nousivat pienimmillä käyttäjillä 2 prosenttia ja suurimmilla käyttäjillä 10
prosenttia.
2
Sisällys
Taulukot
Liitetaulukot
Liitetaulukko 1. Energiaverot sekä huoltovarmuus- ja öljysuojamaksut ....................................................................4
Liitetaulukko 2. Energian hintoja lämmöntuotannossa joulukuussa 2016..................................................................5
Liitetaulukko 3. Lämmitysenergian kuluttajahintoja joulukuussa 2016......................................................................6
Kuviot
Liitekuviot
Liitekuvio 1. Öljyn tuontihinnat .................................................................................................................................7
Liitekuvio 2. Tärkeimpien öljytuotteiden kuluttajahinnat ..........................................................................................7
Liitekuvio 3. Voimalaitospolttoaineiden hinnat lämmöntuotannossa .........................................................................8
Liitekuvio 4. Voimalaitospolttoaineiden hinnat sähköntuotannossa ..........................................................................8
Liitekuvio 5. Sähkön hinta kuluttajatyypeittäin..........................................................................................................8
Liitekuvio 6. Nord Pool Spot -sähköpörssin kuukausikeskiarvot ..............................................................................9
Laatuseloste: Energian hinnat....................................................................................................................................10
3
Liitetaulukot
Liitetaulukko 1. Energiaverot sekä huoltovarmuus- ja öljysuojamaksut
Verot ja Polttoaineet1)
Sähkö
maksut
Kulutus
Tuotanto
alkaen
Moottori- Diesel- Kevyt
Nestekaasu Raskas Kivi- Maa- Turve Sähkö, Sähkö, Ydin- Vesi- Tuonti
4)
5)
bensiini, öljy 3) polttoöljy12)
polttoöljy hiili11) kaasu
voima voima
I
II
2)
lyijytön
snt/l
snt/kg
€/t
€/MWh
snt/kWh
10)
Valmisteverot
1.1.1990
21,53
16,82
0,34
-
0,34
2,69
0,17
0,34
-
-
-
-
-
1.1.1991
26,57
17,49
0,35
-
0,35
2,83
0,18
0,35
-
-
-
-
-
1.1.1992
28,26
17,49
0,35
-
0,35
2,83
0,18
0,35
-
-
-
-
-
1.8.1992
31,62
17,49
0,35
-
0,35
2,83
0,18
0,35
-
-
-
-
-
1.1.1993
39,52
19,17
1,41
-
1,12
5,61
0,35
0,70
0,25
0,25
0,10
-
0,10
1.7.1993
39,52
16,65
1,41
-
1,12
5,61
0,35
0,70
0,25
0,25
0,10
-
0,10
1.1.1994
40,05
17,29
2,05
-
1,98
11,30
1,09
0,35
-
-
0,35
0,03
0,22
1.1.1995
45,12
27,50
3,02
-
3,12
19,53
0,94
0,59
-
-
0,40
0,07
0,37
1.1.1996
51,85
27,50
3,02
-
3,12
19,53
0,94
0,59
-
-
0,40
0,07
0,37
1.1.1997
51,85
27,50
4,88
-
3,72
28,42
1,19
0,71
0,40
0,40
-
-
-
1.4.1997
51,85
27,50
4,88
-
3,72
28,42
1,19
0,71
0,56
0,24
-
-
-
1.1.1998
55,22
30,02
5,50
-
4,34
33,40
1,40
0,82
0,56
0,34
-
-
-
1.9.1998
55,22
30,02
6,37
-
5,40
41,37
1,73
1,51
0,69
0,42
-
-
-
1.1.2003
58,08
31,59
6,71
-
5,68
43,52
1,82
1,59
0,73
0,44
-
-
-
1.7.2005
58,08
31,59
6,71
-
5,68
43,52
1,82
-
0,73
0,44
-
-
-
1.1.2007
58,08
31,59
6,71
-
5,68
43,52
1,82
-
0,73
0,22
-
-
-
1.1.2008
62,02
36,05
8,35
-
6,42
49,32 2,016
-
0,87
0,25
-
-
-
1.1.2011
62,02
36,05
15,70
-
18,51 126,91
8,94
1,90
1,69
0,69
-
-
-
1.1.2012
64,36
46,60
15,70
-
18,51 126,91 8,940
1,90
1,69
0,69
-
-
-
1.1.2013
64,36
46,60
15,99
-
18,93 131,53 11,38
4,90
1,69
0,69
-
-
-
1.1.2014
66,61
49,31
15,99
-
18,93 131,53 11,38
4,90
1,89
0,69
-
-
-
1.1.2015
67,45
50,26
18,39
-
21,84 153,24 15,36
3,40
2,24
0,69
-
-
-
1.1.2016
67,45
50,26
21,05
24,82
25,08 177,36 17,34
3,40
2,24
0,69
-
-
-
1.3.2016
67,45
50,26
21,05
24,82
25,08 177,36 17,34
1,90
2,24
0,69
-
-
-
1.1.2017
69,57
52,67
22,52
26,54
26,96 189,84 18,53
1,90
2,24
0,69
-
-
-
8)
Energiasisältövero
1.1.2011
50,36
-
7,70
-
8,79
54,54
3,00
-
-
-
-
-
-
1.1.2012
50,36
30,70
7,70
-
8,79
54,54
3,00
-
-
-
-
-
-
1.1.2013
50,36
30,70
6,65
-
7,59
47,10
4,45
-
-
-
-
-
-
1.1.2015
51,20
31,65
6,65
-
7,59
47,10
6,65
-
-
-
-
-
-
1.1.2016
52,19
32,77
7,05
9,01
8,05
49,93
7,05
-
-
-
-
-
-
9,72
72,37
5,94
-
-
-
-
-
-
9)
Hiilidioksidivero
1.1.2011
11,66
-
8,00
-
1.1.2012
14,00
15,90
8,00
-
9,72
72,37
5,94
-
-
-
-
-
-
1.1.2013
14,00
15,90
9,34
-
11,34
84,43
6,93
-
-
-
-
-
-
1.1.2014
16,25
18,61
9,34
-
11,34
84,43
6,93
-
-
-
-
-
-
1.1.2015
16,25
18,61
11,74
-
14,25 106,14
8,71
-
-
-
-
-
-
1.1.2016
16,25
18,61
14,40
16,32
17,49 130,26 10,69
-
-
-
-
-
-
1.1.2017
17,38
19,90
15,47
17,53
18,78 139,91 11,48
-
-
-
-
-
-
4
Verot ja Polttoaineet1)
Sähkö
maksut
Kulutus
Tuotanto
alkaen
Moottori- Diesel- Kevyt
Nestekaasu Raskas Kivi- Maa- Turve Sähkö, Sähkö, Ydin- Vesi- Tuonti
4)
5)
bensiini, öljy 3) polttoöljy12)
polttoöljy hiili11) kaasu
voima voima
I
II
2)
lyijytön
snt/l
snt/kg
€/t
€/MWh
snt/kWh
7)
Energiavero
1.1.2011
-
-
-
-
-
-
-
1,90
1,69
0,69
-
-
-
1.1.2013
-
-
-
-
-
-
-
4,90
1,69
0,69
-
-
-
1.1.2014
-
-
-
-
-
-
-
4,90
1,89
0,69
-
-
-
1.1.2015
-
-
-
-
-
-
-
3,40
2,24
0,69
-
-
-
1.1.2016
-
-
-
-
-
-
-
3,40
2,24
0,69
-
-
-
1.3.2016
-
-
-
-
-
-
-
1,90
2,24
0,69
-
-
-
Huoltovarmuusmaksut
1.7.1984
0,72
0,39
0,39
-
0,32
1,48
-
-
-
-
-
-
-
1.1.1997
0,68
0,35
0,35
-
0,28
1,18 0,084
-
0,013
0,013
-
-
-
1.1.2016
0,68
0,35
0,35
0,11
0,28
1,18 0,084
-
0,013
0,013
-
-
-
Öljysuojamaksut
6)
1.1.1990
0,28
0,031
0,031
-
0,037
-
-
-
-
-
-
-
-
1.1.2005
0,038
0,042
0,042
-
0,050
-
-
-
-
-
-
-
-
1.1.2010
0,113
0,126
0,126
-
0,150
-
-
-
-
-
-
-
-
1) Sähköntuotannon polttoaineet verovapaita 1.1.1997 alkaen
2) Reformuloitu 1.1.1993 lähtien, lisäksi rikitön 1.9.2004 lähtien. Fossiilinen polttoaine.
3) Rikitön, rikkipit. < 50 ppm 1.7.1993 lähtien, rikkipit.< 10 ppm 1.9.2004 lähtien. Fossiilinen polttoaine.
4) Veroluokka I: muut
5) Veroluokka II: teollisuus ja ammattimaiset kasvihuoneet
6) Tuontiöljystä ja -öljytuotteista perittävä maksu: 1,50 €/t
7) Energiavero sisältyy valmisteveroon
8) Energiasisältövero sisältyy valmisteveroon.
9) Hiilidioksidivero sisältyy valmisteveroon
10) Valmistevero sisältää energiasisältöveron, hiilidioksidiveron ja energiaveron.
11) Valmistevero lämmöntuotannossa. Sähkön ja lämmön tuotannossa vero on alempi.
12) Fossiilinen polttoaine. Rikitön.
Liitetaulukko 2. Energian hintoja lämmöntuotannossa joulukuussa 2016
Energia
1)
Hinta €/MWh Vuosimuutos -%
2)
Kivihiili (alv 0 %)
37,06
24,8
Maakaasu (alv 0 %)
42,74
11,5
Metsähake (alv 0 %)
20,73
-1,4
Jyrsinturve (alv 0 %)
15,18
-10,1
1) Sisältää valmisteverot. Metsähakkeen ja jyrsinturpeen hinnat 4. neljänneksen keskiarvoja.
2) Hinta ennakollinen.
5
Liitetaulukko 3. Lämmitysenergian kuluttajahintoja joulukuussa 2016
Energia
Kevyt polttoöljy (alv 24 %)
Kotitaloussähkö, L2 (alv 24 %)
Puupelletti (alv 24 %)
Kaukolämpö, rivitalo / pienkerrostalo (alv 24 %)
1)
Hinta €/MWh Vuosimuutos -%
88,1
33,0
119,5
1,6
57
-1,0
78,28
1,5
1) Puupelletin hinta marraskuulta 2016 ja kaukolämpö tammikuulta 2017.
6
Liitekuviot
Liitekuvio 1. Öljyn tuontihinnat
Lähde: Tulli
Liitekuvio 2. Tärkeimpien öljytuotteiden kuluttajahinnat
Lähde: Öljy- ja biopolttoaineala ry, 15. päivän arvonlisäverolliset hinnat
7
Liitekuvio 3. Voimalaitospolttoaineiden hinnat lämmöntuotannossa
Hinnat sisältävät valmisteverot (alv 0%). Yhdistetyssä sähkön- ja lämmöntuotannossa käytetyn maakaasun ja kivihiilen hiilidioksidivero
on puolitettu vuoden 2011 alusta lähtien. Lähteet: Tulli/Ulkomaankauppatilasto, Energiavirasto/Gasum Oy, Bioenergia
ry/Turveteollisuusliitto ry, Öljy- ja biopolttoaineala ry.
Liitekuvio 4. Voimalaitospolttoaineiden hinnat sähköntuotannossa
Sähköntuotannon polttoaineet ovat verottomia. Lähteet: Tulli/Ulkomaankauppatilasto, Energiavirasto/Gasum Oy, Bioenergia
ry/Turveteollisuusliitto ry, Öljy- ja biopolttoaineala ry
Liitekuvio 5. Sähkön hinta kuluttajatyypeittäin
Hinnat sisältävät sähköenergian, siirtomaksun ja verot. Lähde: Energiavirasto, Tilastokeskus
8
Liitekuvio 6. Nord Pool Spot -sähköpörssin kuukausikeskiarvot
Lähde: Nord Pool Spot
9
Laatuseloste: Energian hinnat
1. Tilastotietojen relevanssi
Tilastossa esitetään tietoja energian hinnoista sekä energiaveroista ja veroluontoisista maksuista. Tilaston
keskeisiä käsitteitä on selitetty osoitteessa: http://www.stat.fi/til/ehi/kas.html Tilaston laadinnassa on
käytetty Tilastokeskuksen polttoaineluokitusta (http://tilastokeskus.fi/tk/tt/luokitukset/index_muut.html)
ja ulkomaankauppatilaston CN-nimikkeistöä. Osa tiedoista perustuu Tilastokeskuksen omaan
tiedonkeruuseen. Muita tietolähteitä ovat mm. Energiavirasto, Energiateollisuus ry, FOEX Indexes Oy,
Gasum Oy, Säteilyturvakeskus, Bioenergia ry, Tullin Ulkomaankauppatilasto sekä Öljy- ja biopolttoaineala
ry.
2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus
Tilaston pohjana ovat eri viranomaisten, energia-alan järjestöjen ja Tilastokeskuksen eri tarkoituksiin
keräämät tiedot. Tilastokeskus kerää metsähakkeen ja sähköenergian hinnat - yritys- ja yhteisöasiakkailta
omalla kyselyllä.
3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus
Alueellisia hintatietoja ei ole saatavissa. Hintatietoja korjataan takautuvasti, jos on saatavissa kattavampia
tietoja tai alkuperäisiä tietolähteitä päivitetään.
4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus
Hintatietoja julkaistaan neljännesvuosittain kuukausi-, neljännesvuosi-, ja vuositasolla. Hintatiedoista osa
on ennakollisia ja saattavat muuttua lopullisen vuositilaston valmistuessa. Ennakollinen tieto on ilmoitettu
tilastossa.Tilastokeskuksen julkistamiskalenterissa on ilmoitettu tulevat tilaston julkaisuajankohdat:
http://tilastokeskus.fi/ajk/julkistamiskalenteri/index.html.
5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys
Tietoja julkaistaan tilaston kotisivuilla http://tilastokeskus.fi/til/ehi/index.html. Tarkimmat tiedot ovat
saatavissa tietokantataulukoista tilaston kotisivulta.
6. Tilastojen vertailukelpoisuus
Tilaston pohjana ovat eri viranomaisten, energia-alan järjestöjen tai yritysten ja Tilastokeskuksen eri
tarkoituksiin keräämät hintatiedot, joihin on lisätty veroja tai muita maksuja.
7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys
10
Energia 2017
Lisätietoja
Ville Maljanen
Vastaava tilastojohtaja:
Ville Vertanen
029 551 2691
[email protected]
www.stat.fi
Lähde: Tilastokeskus, Energian hinnat
Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute
Tietopalvelu ja viestintä, Tilastokeskus
puh. 029 551 2220
www.tilastokeskus.fi
Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy
puh. 020 450 05
[email protected]
www.editapublishing.fi
ISSN 1799-7984 (pdf)