miltä kakku maistuu, ellei maista sitä. Näin on uskonkin laita. Ellet ole tullut uskoon tai ellei Jumala ole saanut sinua uudestisynnyttää Jumalan lapseksi, et kerta kaikkiaan voi tietää, mitä uskonelämä on ja miltä uskovan elämä maistuu. Kannattaa kuitenkin yrittää kokeilla sitä, mihin Jumala kehottaa. Antaa elämänsä hänelle ja katsoa, mitä Jumala tekee. Yksi tällainen valheellinen kuva voi olla se, että uskova ei voi enää harrastaa mitään kivaa. Taas tullaan siihen kulttuurisidonnaisuuteen. Olen kuullut hurjia juttuja siitä, mitä uskovat eivät saa tehdä tai miltä he eivät saa näyttää. Kyllä kaikki tällainen luo kielteisyyttä uskovia kohtaan. Kemijärven Siion-seurakunnan ILMOITUSLIITE Pelkosenniementie 24, 98120 Kemijärvi Pastori Heikki Korppi, p. 040-518 7477 Email: [email protected] Web: www.taivaantuli.fi (Katso tarkemmat ohjelma- ym tiedot internet-sivuiltamme) Lauluryhmä Uusi laulu ja Kemin Jokke vierailevat helluntaiseurakunnassa Pe 11.4. klo 19 Olet tervetullut seurakuntamme tilaisuuksiin: Kemin Jokke Kemijärvellä Su klo 11 Päivätilaisuus Ti klo 13 (joka toinen) Päiväpiiri Ke klo 18.30 Rukousilta Pe klo 19-23 Nuorten ilta Katukirkolla emin Jokke on kertomus ihmisestä, jonka elämä oli tuhoon tuomittu. Joken tarina ei ole niitä kaikkein kauneimpia. Se on täynnä kyyneleitä, tuskaa ja kärsimystä. Kirja on kertomus ihmisestä, jolle ei annettu toivoa. Kirjan tapahtumat alkavat Kemistä ja johtavat Ruotsiin. Sieltä tie vei vuosiksi maailman merille. Kaiken kokeneena ja kaiken menettäneenä hän löytää itsensä jälleen Tukholman puistoista huumeiden ja viinan orjana. Kirja on voimakas todistus pelastuksesta , joka nostaa kohti vääjäämätöntä tuhoa kulkevan ihmisen kestävälle kalliolle... K Seuraa ilmoittelua tarkemmin Koti-Lapista tai osoitteesta: www.taivaantuli.fi Keskustelijat: Valtteri ja Jutta Järvinen sekä Henna Nevala Monia ihmisiä kiinnostaa tietää enemmän ”uskonasioista”, kuten; mitä se usko on? Mitä se on antanut? Miten olet tullut uskoon? Jne. Tällä sivulla saat vastauksia kolmelta nuorelta aikuiselta yllä oleviin kysymyksiin. Nämä eivät ole mitään syväluotaavia teologisia vastauksia, vaan mukavan rupattelun tuoksinnassa heitettyjä sillä hetkellä mieleen tulleita ajatuksia. Liian harva suomalainen uskaltaa ot- taa puheeksi uskonasiat vaikka kahvipöydässä. Niitä kun pidetään niin henkilökohtaisina asioina, joita ei pidä kysellä. Mutta ilmapiiri on muuttumassa. Yhä useampi ottaa kantaa ja kyselee rohkeasti, sillä onhan kysymyksessä kuitenkin elämää suuremmasta asiasta. Miksi siitä ei uskallettaisi puhua? Keskustelijoina olivat Valtteri Järvinen (biotekniikan yo ja opiskelija), Jutta Järvinen (Valtteri vaimo, opiskeli- Kerro lyhyesti, miten ja miksi sinä tulit uskoon? Mitä elämä uskovana on sinulle antanut? Henna: Olin tavallinen nuori, joka eli tavallisen suomalaisen naisen elämää. Olin kyllä aina uskonut Jumalaan, rukoillutkin silloin tällöin, mutta en tuntenut Jumalaa. Olin ”nimikristitty”, jollaisia varmaan suurin osa suomalaisista on. Mutta noin parikymppisenä aloin kaivata jotain muutosta elämääni. Kaipasin syvempää Jumalan tuntemista. Kotona ollessani rupesin lähestymään Jumalaa ja hän lähestyi minua. Sitten vaan tajusin, että haluan antaa koko elämäni Jumalalle. Uskoin Jeesukseen minun syntieni sovittajana ja siitä lähti käyntiin minun uskon elämäni. Ja tämä vaan on syventynyt ja vahvistunut näiden muutamien vuosien aikana. sien aikana usko on vain vahvistunut ja konkretisoitunut. Uskoani on vaihvistanut myös se, mitä on saanut nähdä toisten elämässä. Jutta: Minulle usko Jumalaan ja Jeesukseen on ollut luontevaa jo pikkutytöstä lähtien. Minulla oli uskova äiti, jolta muistan kerran 7-8-vuotiaana kysyneeni kysymyksen: Voiko Jumala tehdä mitä vaan? Voisiko Hän kaataa tuon puun meidän pihalta? Äitini vastasi: ”Kyllä hän voi, mutta sitä hän ei varmaan tahdo.” Olen tahtonut ojentautua raamatun mukaan jo pikkutytöstä lähtien ja vuo- Valtteri: Minäkin sain kristillisen kasvatuksen. Jossain vaiheessa tietysti jouduin itse tekemään valintoja, uskoako vai ei. Muistan joskus murrosiässä, lukiovaiheessa pohtineeni uskon peruskysymyksiä ja tulin siihen tulokseen, että kristityllä on hyvät perusteet uskoa Jeesukseen ja raamattuun. On olemassa myös hyvin looginen selitys Jumalan olemassaololle ja hyvät perustelut sille, miksi juuri kristinusko on se oikea vaihtoehto. Ei minullekaan tullut mitään selkeää muutosta ulkoiseen elämään, vaan ikään kuin ymmärrys on lisääntynyt vuosien aikana ja valintoja on tehnyt sen mukaan kaiken aikaa. Valinnat ovat vahvistaneet uskoa ja luottamusta Jeesukseen ja raamatun ilmoitukseen. Syyt, miksi olen uskossa on tietysti monia. Tärkein tietysti se, että on iankaikkisen elämän toivo Jumalan taivaassa. Mutta jo tässä ajassa olen nähnyt, miten hyvä tapa elää on kristittynä. Sisäinen, konkreettinen rauha ja loogisuus toimivat. Niin, yksinkertaisesti sanottuna; kristinusko toimii. Henna: Mielenkiintoisen ja aivan uudenlaisen elämän verrattuna elämään ennen uskoa. Uskonelämä on jotenkin niin konkreettista. Aivan, niin kuin Valtteri tuossa totesi, tämä iankaikkisuusnäkökulma on tietysti merkittävin, mitä usko Jeesukseen tuo mukanaan. Mutta sitten on monia muitakin asioita, kuten Jumalan johdatus. On merkillinen asia, kun saa kokea Jumalan johdatusta arkielämän asioissa. Eli juuri tämä; tää toimii! Enää mulla ei ole esim. kuolemanpelkoa. Nyt elämällä on ikään kuin aivan eri tarkoitus. Aikaisemmin elämä pyöri vain oman navan ympärillä, minulle ja minun. Mutta nyt haluaa nähdä toiset ihmiset ja mitä heille voisi tehdä ja miten auttaa. Jutta: Kyllä usko on pohja koko elämälle, niin hassulta kuin se kuulostaakin. En osaa edes ajatella eläväni ilman uskon mukanaan tuomia asioita. Raamattu itsessään on valtava lähde. Ja kaikki tämä Jeesuksen kautta. Valtteri: Uskon myötä olen minäkin saanut elämän merkityksen ja tarkoituksen. Ja tuo pelko asia on myös hyvin konkreettinen asia; ei tarvitse pelätä mitään. Kaikki asiat järjestyvät, luottamus Jumalaan tuo levollisuuden... Uskon kasvu on saanut aikaan myös muutoksen suhteutumisessa lähimmäiseen. On halu auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. ja ja MMK) sekä Henna Nevala, pirteä fysioterapeutti, jonka voi nähdä vapaa-aikanaan lenkkitossut jalassa vipeltävän Kemijärven maisemissa viidenteen maratonjuoksuunsa valmistautumassa. Tässä keskustelussa uskoon tulolla ja uskossa olemisella tarkoitetaan uskoa Jeesukseen Kristukseen, uskoa hänen sovitustyöhönsä ja Jeesuksen antamaan pelastukseen. tuurisidonnaisuutensa ja traditionsa. Ja yksi asia on se, että kristityt ovat antaneet itsestään kuvan niin kuin juutalaiset; on olemassa sääntökokoelma, jota on pakko noudattaa. Tästähän ei oikeasti ole kysymys. Henna: Mulla tulee mieleen tällainen ajatus: jos katsot ihmistä, petyt. Mutta jos katsot Jeesukseen, et pety. Kyllä me uskovina ollaan annettu joskus aivan vääränlainen kuva kristillisyydestä. Kunpa me voitaisiin olla samanlaisia kuin Jeesus oli, joka hienosti huomioi heikot ja sairaat, köyhät ja lapset. Valtteri: Joo, toi on totta. Joillakin ihmisillä on sellainen käsitys, että uskova on täydellinen ja jumalaton ihminen on paha. Mutta eihän se niin mene. Tiedän ihmisiä, jotka eivät ole uskossa ja ovat paljon parempia ihmisinä kuin uskova on. Ei usko tee meistä välttämättä parempia ihmisinä. Jutta: Suhde Jumalaan on hyvin henkilökohtainen. Emme kopioi toisiamme ja rupea uskoviksi vaan kysymys on Jumalan muuttavasta voimasta elämässämme. Ehkä suomalaisessa kulttuurissa uskonnon merkitys on ollut niin suuri, että tällaista tapakristillisyyttä on ollut liikkeellä. Ei ole oikeasti syntynyt suhdetta Jumalaan Jeesuksen kautta. Henna: Niin kuin totesin, itse olin tällainen tapa- tai nimikristitty. Ulkoisesti suoritin kristillisiä asioita. Ei ole ihme, että joillekin jää kielteinen kuva kristillisyydestä ja uskovista. Ei ole todellakaan kysymys siitä, että alan kristityksi. Jeesus sanoi: ”Joka minun luokse tulee, saa voiman tulla ja syntyä Jumalan lapseksi”. Ei siis ole kysymys meidän yrityksistä vaan Jumalan voimasta elämässämme. Se on kokonaan eri asia. Jumalan voima muuttaa meitä sisäisesti ja se rupeaa näkymään myös ulospäin vapautena, ilona, rauhana… Jutta: Minusta on hyvä se, että nykyinen sukupolvi uskaltaa olla rehellinen itselleen. He eivät leiki uskovaa. He joko ovat uskossa tai eivät ole. Aitous on asia, joka aistitaan kaikkialla. Ole aito ihminen, ole aito uskovainen. Valtteri: Vähän rönsyilee tämä meidän juttu. Mutta niinhän keskustelu aina. Yksi asia on se, että ”ei uskovalla” on yksinkertaisesti valheellinen näkemys uskosta. Hän on luonut omat ennakkoluulonsa asiasta. Mutta eihän voi tietää, Valtteri: Haluaisin suositella ja haastaa tutkimaan raamatun historiallisesta taustasta. Ottakaa asioista selvää. Kristinusko kestää kriittisen tutkistelun ja kaikki ihmeet kestävät kaiken tutkimisen. Meidän ei tarvitse luulotella mitään eikä jättää asioita arvailujen varaan. Uskomme perustuu varmaan tosiasiaan. Uskonelämässä parasta on käytäntö, ei teoria. Jos sinä lähestyt Jumalaa, niin hän on valmis lähestymään sinua. Kokeile. Jutta: Yhteiskunta on kokenut melkoisen muutoksen viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Internet on mahdollistanut uudenlaisen tiedon saannin niin kielteisessä kuin myönteisessä. Media pystyy luomaan mielikuvia. On tärkeää, että meillä on omakohtaisia kokemuksia. Niitä ei kukaan voi viedä meiltä pois. Ja vaikkei olisi edes kokemuksia, niin meillä on Jeesuksen antama toivo, joka kantaa, vaikka elämässä olisikin vaikeuksia, sairauksia ja muita vastoinkäymisiä. Jeesus sanoi: ”Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa?” Hachiko - Koskettava elokuva Elokuva on yksi hyvä tapa kertoa elävällä tavalla asioista. Niin hyvistä kuin huonoista. Itse en ole mikään elokuvafriikki, mutta kyllä hyvä dokkari tai leffa joskus puhuttaa, mietityttää ja herättää ajatuksia. Tämä japanilainen tositarina uskollisesta koirasta on tehty kyynelkanavat avaavaksi elokuvaksi. 1920-luvulla elänyt Hatchi (1923-1935) oli erään professorin koira, joka tuli päivittäin isäntäänsä vastaan rautatieasemalle, kun tämä palasi töistä. Joka päivä klo 17 junan saapuessa asemalle oli Hatchi vastassa isäntäänsä. Pöyliöjärvellä on ollut mukava hiihdellä tämän kevään aikana. armaa ja kolea lokakuun päivä oli painumassa kohti iltaa vuonna 1978. Ryhmä resuisia miehiä istui puiston hämärässä lähellä Tukholman keskustaa. Porin Jorma makasi nurmikolla sammuneena ruskeiden syyslehtien keskellä.Penkin vieressä minä sopertelin tenun ja halvan viinan hämärtämiä ajatuksia. Ohikulkijat katsoivat halveksien Norrabantorin epämääräistä miesjoukkoa; ehkä joku tavallinen svensson tunsi sääliäkin heitä kohtaan. H lipa sää mikä tahansa, kotimme olivat olleet Tukholman puistot, purkutalot ja roskikset. Ne olivat myös tuttuja Kyöstille (ei Erkinkorpi), Porin Jaskalle, Pekalle, Vörstille, Pastori Alpolle, Ristolle, Pappa-Jaskalle, Pikku-Alpolle, Jugurtille ja useille muille suomalaismiehille, joista monet olivat viettäneet vuosiakin elämästään täällä. Takana heillä oli usein rikkinäinen elämä pettymyksineen ja epäonnistumisineen ja he olivat päätyneet kadulle. Lämpimien tunteiden tilalle oli tullut katkeruus ja rakkaudettomuus. Sydän oli kovettunut maailman murjomana.Mieleeni palasivat aina uudelleen samat ajatukset, samat kysymykset, joihin en saanut vastausta….Miksi juuri minulle on käynyt näin? O Miten elämä on joutunut tähän pisteeseen? Istuin elämäni raunioilla, elämän tarkoitus on kadonnut. Jospa tämä olisi vain pahaa unta .. aikki tuntui niin turhalta; tällaistako se olisi loppun asti: pelkoa, kipua ja valhetta? Kirottuja päiviä! Ainainen vilu ja nälkä. Miksei kukaan auta minua tästä pois? Elämä on niin pimeää, petosta ja rikollisuutta. Ei kannata edes ajataella ryyppäämisen lopettamista, koska en pystyisi siihen kuitenkaan Kerta toisensa jälkeen olin pettänyt omat lupaukseni. Minulla ei ollut voimia muuttaa omaa elämääni. Koko olemukseni oli nollapisteessä, elimistön lopullinen romahdus olisi lähellä. Kuolenko minä? Tässäkö on elämäni? Kavereiden keskellä, mutta kuitenkin niin yksin, yksinäisempää kuin milloinkaan. Norraban-torin joukko oli oli tuttua poliiseille ja sosiaaliviranomaisille. He olivat Tukholman sairaaloiden vakioasiakkaita, hoitolaitosten ja vankiloiden kävijöitä. Oma porukka aina tunnettiin ja tiedettiin, missä kukin oli: linnassa, torkissa, pidätettynä tai sairaalassa. Lopullisesti poissa olivat Vesu-Pena, Mölyniemi, Pilvi-Pena ja moni muu. Kuka olisi seuraava? Sitä ei voinut edes ajatella. Tärkeää oli ainoastaan saada lisää tenua, pillereitä ja huumeita. Jano oli muuttunut minunkin elämääni hallitsevaksi tekijäksi. Se yltyi yltymistään, poltti kirouksen tavoin, eikä sillä ollut muuta loppua kuin kuolema. Mutta tenu huumasi pelon, se turrutti ja nukutti, ei tarvinnut miettiä ikäviä. Pekka hoippui vesipostille hakemaan sotkuvettä tenun laimentamiseksi. Pullo kiersi taas pian janoisessa joukossa. Porin Jorma oli vironnut ja pyyteli taas pulloa.Älä ota pitkää, muuten sammut taas, totesi Jugurtti Pekan antaessa pulloa Jormalle.Minä en sammu, ärähti Jorma ja kaatoi tenusotkua kurkuunsa kuin vettä vain, kunnes K Pastorin palsta Jokunen ajatus elokuvasta Hachiko: tarina uskollisuudesta (Ohjaus: Lasse Hallström. Pääosassa: Richard Gere. 2009) Niin, monilla on varsin kielteinen kuva uskovista. Mistä luulet sen johtuvan? Valtteri: Arvelisin näin, että kuva voi johtua tradition mukanaan tuomista rasitteista ihmisten elämässä. Tradition ylläpitäminen on raskasta. Toinen asia on kulttuurista johtuvaa, uskovien sanomattomista säännöistä. Jokaisessa yhteisössä on omat sääntönsä ja kult- Mitä muuta haluatte sanoa? Tervetuloa kuuntelemaan Jumalan ihmeistä ja kokemaan Jumalan muuttava voima! Eräänä päivänä professori kuoli yllättäen työpäivänsä aikana. Hatchilla oli oma paikkansa aseman edessä, jossa se odotti ja odotti… Voitko kuvitella; yhdeksän vuoden ajan joka ikinen päivä Hatchi tuli asemalle klo 17 ja odotti isäntäänsä. Kesät, syksyt, talvet ja keväät… satoi tai paistoi. Jokainen, joka oli oppinut tuntemaan tuon ihmeellisen koiran, olisi voinut tarkistaa kellonsa, sillä aina samaan aikaan hän saapui omalle paikalleen odottamaan. Tuli päivä, jolloin odotus päättyi. Hatchi ei enää poistunut odotuspaikaltaan vaan kuoli siihen. Yhdeksän vuoden uskollinen odotus päättyi. Hachikosta tuli yksi merkittävimmistä asioista japanilaisten elämässä. Siitä on todisteena pronssinen koirapatsas Shibuyan rautatieasemalla Tokiossa tänäkin päivänä. Hallströmin Hachiko-elokuva on kaunis ja koskettava kertomus koiran myyttisestä uskollisuudesta. Yleensä katson elokuvia vahvan kristillisen tulkinnan kautta. Niin tätäkin. Minulle tämä puhui monestakin asiasta, joista tässä muutama. 1) Jumala on uskollinen. Vaikka tämän koiran uskollisuus oli mykistävää ja koskettavaa, ei sitä voi verrata mitenkään Jumalan uskollisuuteen, sillä se on on on… ei sanat riitä kertomaan. Sen tiedän, että Jeesus oli uskollinen kuolemaan asti. Kuolemallaan hän lunasti meidät. Kaunis kuva Jumalan uskollisuudesta löytyy raamatusta, Jes.49:15: “Unhottaako vaimo rintalapsensa niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Vaikka unhottaisikin, minä en unhota. Kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt…” Upea kuvaus Jumalan uskollisuudesta ja rakkaudesta. 2) Jumala odottaa. Hän jaksaa odottaa kärsivällisesti “loppuun saakka”. Niin kauan kuin on elämää, niin kauan hän jaksaa odottaa, että me kääntyisimme hänen puoleensa. Hyvä esimerkki tästä on ristin ryöväri. Vaikka ryöväri sai ansioidensa mukaisesti kuolemantuomion, Jumala armahti häntä vielä viimeisellä hetkellä, sillä hän katui ja pyysi anteeksi. Toinen kuolemaantuomituista piti kovan sydämensä eikä tarttunut tarjottuun pelastukseen. 3) Kuolemaa emme voi paeta. Kaikelle elolliselle on annettu aika, jolloin maanpäällinen elämä loppuu. Elokuvan professorille kuolema tuli arvaamatta ja yllättäen. Oliko hän siihen valmistautunut, sitä meille ei kerrota. Mutta sinä tiedät itse omalla kohdallasi vastauksen tähän aina ajankohtaiseen kysymykseen; “Missä vietän iäisyyteni?” Jeesus odottaa, että vastaat hänen uskollisuuteensa myöntävästi. Mikä on sinun valintasi tänään? kaatui jälleen. - Tänään on taas illalla pullakirkko Citykirkossa. - Mennään pojat voileiville ja kahville! - Minulle riittää tenu, menkää te muut, mutisin. Mieleeni palasivat jälleen ajatukset menneistä ja pyysin pulloa. esuinen ryhmä miehiä laahusti kohti Citykirkkoa vuonna 1978. Pullot oli piilotettu vaatteiden alle jo Norraban-torin puistossa. Pappa-Jaska talutti minua, kun lopulta olin suostunut lähtemään pullakirkkoon. Jugurtti oli luvannut tenua taas kirkkoreissun jälkeen ja astuin ruotsalaisen helluntaiseurakunnan ovesta sisään……….. R okous sujui rauhallisesti, oli lauluja ja jotkut todistivat, kertoivat uskoontulostaan. Lopuksi Teuvo julisti Jumalan sanaa. Hän kertoi Jeesuksen, Jumalan Pojan, pyhästä verestä, joka on vuodatettu kaikkien syntien sovitukseksi. Jeesus antaa synnit anteeksi ja Hän antaa voiman tulla Jumalan lapseksi. Sitä voimaa ei ole ihmisessä itsessään, mutta Jeesus antaa sen sille, joka uskoo Häneen ja ottaa Hänet vastaan omaan elämäänsä. Teuvon sanoista huokui voimaa ja jokainen sana meni sydämeeni. Kova kuori alkoi murtua ja tunsin syntisyyteni Jumalan edessä. K - Tuossa on se, mitä minä tarvitsen. Vain Hän voi auttaa minua. Kaikkea olen kokeillut, mutta tätä en. Nyt minä haluan ottaa Jeesuksen vastaan. Onhan monen muunkin elämä muuttunut, miksen minä sitten kelpaisi Jeesukselle tällaisena…