Perheet ovat saaneet apua - Lapsi ja perhepalvelukeskus Ruusu

3.9.2013
MITÄ PERHEILLE KUULUU NYT?
Perhekuntoutusklinikka Ruusun asiakasperheiden tilanne kesällä 2013
Perhekuntoutusklinikka Ruusu aloitti toimintansa Pieksämäellä keväällä 2011. Reilun kahden
vuoden aikana perhekuntoutuksessa on ollut jo kymmeniä perheitä. Asiakkaat ovat ohjautuneet
perhekuntoutukseen pääosin Itä- ja Keski-Suomen kunnista.
Kuluneen kesän aikana selvitimme perhekuntoutuksessa olleiden perheiden nykytilannetta tulotilanteeseen verrattuna. Tarkastelun kohteena oli 37 perhettä, joiden perhekuntoutusjaksosta oli
selvityshetkellä kulunut kuukaudesta kahteen vuotta. Selvitys tehtiin Perhekuntoutusklinikan
omana työnä perheiden kuulumisten perusteella. Näkökulmana oli sosiaalityön tavoitteiden toteutuminen.
Nykytilanteen tarkastelun ohella selvitimme perhekuntoutukseen ohjautumisen syitä. Yleisimmin taustalla on ollut parisuhteen ongelmia, niin sanottua hukassa olevaa vanhemmuutta tai
vanhemmuuden arvioinnin tarvetta. Toiseksi yleisimmin syynä ovat olleet vanhemman mielenterveyden ongelmat, päihteidenkäyttö tai vanhemman väsymys ja arjenhallinnan vaikeudet. Lapsen käyttäytyminen (esim. uhmakkuus) on ollut tulosyynä vain muutaman perheen kohdalla.
Valtaosalla perheistä tulosyitä on ollut enemmän kuin yksi.
Keskimääräinen perhekuntoutusjakson pituus on ollut 1-3 kuukautta. Muutamilla perheillä jakso
on kestänyt useita kuukausia. Jakson pituudella ja kuntoutuksen tavoitteiden saavuttamisella oli
selkeä yhteys. Kuntoutumisen näkökulmasta yhden kuukauden jakso on liian lyhyt, mutta tilanteen selvittelyn ja vaikkapa vanhemmuuden arvioinnin suhteen se on riittävä. Viidennes perheistä on tullut varsinaisen perhekuntoutusjakson jälkeen kuntoutumista tukevalle intervallijaksolle.
Neljäsosassa perheistä kuntoutus on jatkunut laitosjakson jälkeen Ruusun järjestämänä kotiin
annettavana tukena.
Mitä asiakasperheillemme kuuluu nyt? Lähes puolella perheistä tilanne on joko selvästi parempi
(32 %) tai jonkin verran parempi (14 %) verrattuna tulotilanteeseen. Tilanne on säilynyt ennallaan perheistä noin viidenneksellä ja uusiutuneita ongelmia on ilmennyt pienellä osalla. Vajaassa
viidenneksessä perheistä on päädytty lapsen tai lasten sijoittamiseen joko suoraan perhekuntoutuksesta tai myöhemmin sen jälkeen. Perhekuntoutuksessa on ollut myös joukko perheitä (8%),
joiden kohdalla on ollut kyse lähinnä perheen tilanteen ja lasten hyvinvoinnin varmistamisesta
eikä niinkään kuntoutumisesta.
Perhekuntoutusklinikka
ja turvakoti Ruusu
Y 0215281-7
Vilhulantie 251 D
76850 Naarajärvi
Lapsi – ja perhepalvelukeskus Ruusu
Päivystys: 040 751 5104
[email protected]
www.ruusu-lastensuojelu.fi
2 (2)
Selvityksen perusteella Ruusun perhekuntoutus on ollut monelle perheelle avuksi. Perhekuntoutusprosessin päätyttyä tilanne on kehittynyt positiiviseen suuntaan lähes joka toisessa perheessä, joista osassa on vältytty lasten sijoittamiselta kodin ulkopuolelle tai huostaanotto on voitu
purkaa. Tulosyistä voi huomata, että perhekuntoutukseen tullaan usein hyvin haastavista elämäntilanteista. Niistä eteenpäin pääseminen vie aikaa. Onnistuakseen perhekuntoutus vaatiikin
riittävän keston lisäksi myös kaikkien osapuolten sitoutumista ja yhteistä ponnistelua.
Lisätietoja:
Pirjo Mäenpää
yksikön johtaja
p. 040 160 7084
Minna Laitinen
sosiaaliohjaaja
p. 040 679 2511