unelmatyöpaikkaan

Tervetuloa lääkealan
unelmatyöpaikkaan
Farenta on lääkealan monipuolisin työnantaja
”Jokaisella työntekijällä on tavoitteita oman työuransa
kehittymisen suhteen. Farentan liiketoiminta rakennettiin
tukemaan näitä yksilöllisiä pyrkimyksiä, jotta farmasistien
olisi mahdollista saavuttaa tavoitteensa lääkealalla. Suomen
suurimpana ja monipuolisimpana työnantajana tarjoamme
lukuisia työtehtäviä ja koulutusmahdollisuuksia sekä
apteekeissa että lääketeollisuudessa. Erilaisten apteekkien
työtarjonnan ja mittavan koulutusvalikoimamme ansiosta
apteekeissa työskentelevät farentalaiset pääsevät kartuttamaan
ammattitaitoaan. Lääketeollisuus kattaa puolestaan kaikki
työtehtävät lääketutkimuksista myyntiin ja markkinointiin.
Farentalla työskentely on monipuolista ja työntekijä voi
osaamisensa ja kiinnostuksensa mukaan valita erilaisia
työtehtäviä. Arvostamme koulutusta, henkilöstön vankkaa
osaamista ja apteekin asiantuntijaroolia yhteiskunnassa.
Siksi koulutamme farentalaisia jatkuvasti sekä ammattitaidon
ylläpitämiseksi että uusiin työtehtäviin perehdyttämiseksi.
Farenta yhdistää saumattomaksi kokonaisuudeksi
• apteekkifarmasistien ammattitaidon
• lääketeollisuuden asiantuntijoiden osaamisen
• lääkealaa tukevat sähköiset palvelut
Työn ilo ja tekemisen meininki näkyvät asiakkaillemme ja
saavat farentalaiset viihtymään työssään. Otamme ilon irti
työstämme!”
Liisa Haapakoski
Rekrytointipäällikkö
Marianne Lehtovaara
Koulutuspäällikkö
apteekkityö joustoa, keikkailua ja
koulutusmahdollisuuksia
”Menin ensimmäisen kerran töihin apteekkiin 14-vuotiaana
tekemään teknisen hommia. Apteekkimaailma oli kyllä ihan
erilainen siihen aikaan.Ylioppilaaksi päästyäni menin töihin
Hakaniemen apteekkiin, jossa työskentelinkin melkein 26
vuotta.Työskentelin pitkään teknisenä työntekijänä ja suoritin
farmaseutin tutkinnon vasta vanhempana.
Nimi: Jaana Alanko
Koulutus: Farmaseutti
Aloittanut Farentalla: 2013
Farentalle tulin töihin vuonna 2013. Olin kuullut Farentasta
pelkkää hyvää.Toki jännitin aluksi sitä, miten kiertely
eri apteekeissa tulee sujumaan, mutta suhtauduin
asiaan positiivisella mielellä. Olen iloinen siitä, että tulen
kaikkien kanssa toimeen. Farentalaisena minut on otettu
jokaisessa apteekissa hyvin vastaan ja minua on kohdeltu
samanveroisesti apteekin oman henkilökunnan kanssa.
Nykyisin työskentelen pääsääntöisesti yhdessä Farentan
asiakasapteekissa, jossa minulla on oma vastuualueeni. Toimin
myös astmayhdyshenkilönä ja sain vastikään perehdytyksen
annosjakeluun.
Farenta on työnantajana mielestäni joustavampi kuin
yksityinen apteekkari. Farentalaisilla on käytössään mukava
kalenterisysteemi, jonne voi merkitä jo ennakkoon omia
menojaan tai työvuorotoiveitaan. Farentalaisilla on myös hieno
mahdollisuus osallistua Farentan tarjoamiin monipuolisiin
koulutuksiin ja pysyä niiden avulla ajan hermolla. Myös
liikunta- ja lounassetelit ovat mukava etu.
Asun nykyisin Helsingissä lasteni kanssa, mutta olen viettänyt
kesäisin aikaa kotiseudullani Kittilässä keikkailun merkeissä.
Keikkaillessa olo tuntuu tavallaan lomailulta, kun voi tavata
sukulaisia ja kavereita, vaikka olisikin päivät töissä. Asiakkaat
apteekissa ovat vanhoja tuttujani ja juttua riittää. Olen ollut
tästä mahdollisuudesta hyvin onnellinen.”
• Farentalla työskentelee vuosittain lähes 500 farmasistia
• Olemme kouluttaneet yli 100 työntekijää uusiin
farmasian alan työtehtäviin
• Hyvinvointikyselymme mukaan 95 % farentalaisista
suosittelisi Farentaa työnantajana ystävilleen
3
koulutusputki toimii
ponnahduslautana
lääketeollisuuden työtehtäviin
Nimi: Heidi Montonen
Koulutus: Proviisori
Aloittanut Farentalla: 2010
”Aloitin Farentalla vuonna 2010 kesätöissä heti farmaseutiksi
valmistumiseni jälkeen. Olin suunnitellut, että olisin Farentalla
töissä vain kesän, mutta toisin kävi. Huomasin kesän aikana
pitäväni todella paljon Farentalla työskentelystä, joten jatkoin
apteekkitöitä kesän jälkeen proviisoriopintojeni ohella.
Farentalaisena työskentely on todella enemmän kuin täyttänyt
odotukseni. Olen arvostanut työn vaihtelevuutta ja joustavuutta.
Opiskeluaikanani pystyin sopimaan hyvin työvuoroni omien
aikataulujeni mukaan. Farentan tarjoamat työmahdollisuudet
ja ylipäätään halu kouluttaa työntekijöitä sekä tarjota erilaisia
työmahdollisuuksia ovat yllättäneet minut todella positiivisesti.
Olen ehtinyt nähdä farentalaisena yli 60 apteekkia ja saanut
varsin laajan kuvan apteekkikentästä. Apteekkityöskentely
Farentan asiakasapteekeissa on ollut todella mukavaa
ja vaihtelevaa ja siinä on päässyt näkemään erilaisia
toimintatapoja. Olen myös monena kesänä keikkaillut eri
puolilla Suomea ja nähnyt pienempiä maalaisapteekkeja.
Ruotsinkielisillä paikkakunnilla toinen kotimainen kielikin on
saanut hyvää harjoitusta.
Vuonna 2013 hain mukaan lääketeollisuuden koulutusputkeen
lääketurvaosastolle. Koulutusputki vaikutti hyvältä
mahdollisuudelta saada ensikosketus lääketeollisuuden
työtehtäviin, sillä aikaisempaa kokemusta lääketeollisuuden
työtehtävistä ei vaadittu. Oli hienoa päästä työskentelemään
Farentan omien lääketeollisuuden asiantuntijoiden hyvässä
ohjauksessa. Olin aluksi koulutusputkessa Farentan
toimistolla 1-2 päivänä viikossa ja muina päivänä työskentelin
asiakasapteekeissa. Vähitellen toimistopäivien määrä kasvoi ja
lääketeollisuuden työtehtävät lisääntyivät.
Tällä hetkellä teen pääsääntöisesti töitä Farentan
asiakasyrityksessä lääketurvatehtävissä.Työnkuvaani kuuluvat
mm. haittavaikutusten raportointi sekä asiakkaiden ja
terveydenhuollon henkilöstön lähettämiin lääketieteellisiin
kysymyksiin vastaaminen.Työ lääketeollisuudessa tuntuu
ehdottomasti oikealta valinnalta.Yhtenä tulevaisuuden
haaveistani on muuttaa ulkomaille näiden työtehtävien pariin.”
Lääketeollisuuden
koulutusputkessa
opiskellaan
lääketeollisuuden
työtehtäviä Farentan
ammattilaisten ohjauksessa.
Farentan lääketeollisuuden asiantuntijat
työskentelevät myyntilupien, lääketurvan ja lääkeinformaation,
myynninedistämisen, laadun, hintojen ja korvattavuuksien,
tutkimusten sekä käännösten parissa.
Nimi: Raisa Viljakainen
Koulutus: Farmaseutti
Aloittanut Farentalla: 2014
monipuolista asiantuntijatyötä
ainutlaatuisella työnantajalla
”Kipinän apteekkiuralle sain aikoinaan kotipaikkakuntani
Parikkalan apteekista.Valmistuin farmaseutiksi vuonna 1995,
minkä jälkeen työskentelin apteekkifarmaseuttina 4 vuotta.
Lääketeollisuuteen siirryin vuonna 1999. Ensimmäiset 10 vuotta
olin pääsääntöisesti myyntilupatehtävissä niin pääkonttorissa,
tytäryhtiössä kuin viranomaisena.Vuonna 2009 siirryin hinta- ja
korvattavuusasiantuntijan tehtäviin.
Tulin Farentalle huhtikuussa 2014 hinta- ja korvattavuus- sekä
myyntilupa-asiantuntijaksi.Työtehtäväni ovat hyvin monipuolisia,
ja niiden parissa oppii paljon sairauksista, niiden hoidosta sekä
uusimmista lääkekehityksen innovaatioista. Halusin Farentalle
töihin ensisijaisesti siksi, että voisin paremmin sovittaa yhteen
työ- ja vapaa-ajan. Etätyö, mahdollisuus lyhyempään työpäivään
tyttären aloittaessa koulunkäynnin ja mahdollisuus hyödyntää
osaamista laaja-alaisesti olivat tärkeitä päätökseeni vaikuttavia
tekijöitä. Lisäksi koin, että Farentan rautainen hinta- ja
korvattavuustiimi sekä monipuoliset työtehtävät mahdollistavat
ammatillisen kehittymiseni.
Farentalaiset ovat ottaneet minut hyvin vastaan, työ on
ollut monipuolista ja olen oppinut paljon jo lyhyessä ajassa.
Mahdollisuus tiedon ja kokemusten jakamiseen sekä oman
että muiden lääketeollisuuden tiimien kanssa on huippujuttu!
Farentalla asiat pystytään sopimaan helposti ilman turhaa
byrokratiaa.Tämän lisäksi Farentan vankka apteekkipuolen
osaaminen ja sen tuomien mahdollisuuksien ottaminen
huomioon lääketeollisuudessa on lähellä farmasistin sydäntä.
Kirkkonummella asuvana kahden pienen lapsen äitinä arvostan
suuresti myös joustavaa työnteon mahdollisuutta – esimieheni
kanssa olemme voineet sopia elämäntilanteeseeni sopivista
työtavoista, -ajasta ja -paikasta.
Ilokseni minut valittiin Farentan luottamusmieheksi edustamaan
lääketeollisuudessa toimivia farentalaisia työsuhteisiin liittyvissä
asioissa sekä yhteistoiminta-asioissa. On hienoa olla töissä
yrityksessä, jossa tämäkin asia on kunnossa.”
myynnin ammattitutkinnon
monet mahdollisuudet
Nimi: Henri Vehviläinen
Koulutus: Farmaseutti
Aloittanut Farentalla: 2013
”Työskentelin ensimmäisen vuoden aikana farentalaisena
useissa Farentan asiakasapteekeissa eri puolilla Suomea,
melkein rajalta rajalle.Tämä on antanut minulle kokemusta,
itseluottamusta sekä parempaa näkemystä apteekkialaan.
Minulla on ollut kuitenkin mahdollisuus työskennellä myös
vain yhdellä paikkakunnalla toiveideni mukaan. Ensimmäinen
työkerta farentalaisena asiakasapteekissa jännitti kovasti,
mutta päivä sujui hyvin ja kehut lisäsivät itseluottamusta.
Mitä useammassa apteekissa työskentelin, sitä luontevammin
asiat järjestyivät.Työpäivät ovat olleet rattoisia, kun on saanut
tavata niin paljon uusia ja erilaisia ihmisiä sekä asiakkaina
että kollegoina. Farentalla työskentely on ollut kaiken kaikkiaan
kiva piristysruiske apteekkimaailmaan ja antanut lisävirtaa
apteekkiuralleni.
Syksyllä 2013 hain mukaan myynnin ammattitutkintoon
johtavaan Farentan koulutukseen, koska olin todella
kiinnostunut edustajan työstä, johon koulutus antaa loistavat
edellytykset.Tutkinto on ollut erittäin hyödyllinen ja se on
antanut minulle entistä laajemman kuvan myynnistä ja
markkinoinnista mm. lainsäädännön, katteiden määräytymisen
ja eri ihmistyyppien suhteen. Opin myös saamaan yhä
enemmän irti tavallisista apteekkipäivistä, sillä pystyn
haastamaan itseni työssäni myynnillisesti. Lisäksi sain järjestää
apteekeissa myyntipäiviä, jotka olivat mukavaa vaihtelua
apteekkiarkeen.
Myynnin ammattitutkinto avasi minulle myös uusia
uramahdollisuuksia. Työskentelen nykyisin Farentan
asiakasapteekissa myynninjohdon avustavissa
tehtävissä. Lisäksi aloittelen parhaillaan Farentalla
myynninjohtamiskoulutusta jatkona myynnin
ammattitutkinnolle. Koulutuksen avulla toivon kehittyväni
nykyisessä toimenkuvassani siten, että minulla olisi jatkossa
mahdollisuuksia edetä myös lääketeollisuuden puolelle
esimerkiksi myynnin johdollisiin tehtäviin. Farentan tarjoamat
koulutusmahdollisuudet ovat olleet jopa paremmat
kuin etukäteen osasin uskoakaan. Farentan vahvuuksia
työnantajana ovat ehdottomasti myös joustavuus, työsuhdeedut ja vapaa-ajalla järjestetyt aktiviteetit ja kampanjat.Täällä
on hyvä olla töissä.”
Myynnin ammattitutkinto valmentaa farmasisteista myynnin
erikoisosaajia lääkealalle. Tutkinto antaa mahdollisuuden kehittää
omaa osaamistaan sekä apteekkityössä että lääketeollisuuden
myyntihaasteissa.
CRA-koulutus toteutetaan Farentan ja Secret Filesin
yhteistyönä. Koulutus antaa kattavan kokonaiskuvan kliinisistä
lääketutkimuksista sekä valmiudet CRA:n tehtävissä toimimiseen.
Nimi: Nina Munsterhjelm
Koulutus: Sairaanhoitaja, Proviisori
Aloittanut Farentalla: 2011
tutkimustyötä ja
vastuunalaisen johtajan hommia
”Ennen Farentalle tuloa työskentelin sairaanhoitajana
sisätautiosastolla ja leikkaussalissa sekä tutkimusapulaisena
Biomedicumissa tutkimuspotilaiden ja laboratoriotyön parissa.
Vuonna 2011 minulla oli kotona kaksi pientä lasta ja opiskelin
myös proviisoriksi.Toiveissani oli löytää työpaikka, jossa pystyisin
sovittamaan työvuorot yhteen omien aikataulujeni antamiin
puitteisiin.Työ Farentan asiakasapteekeissa oli vastaus toiveisiini.
Vuonna 2012 Farenta haki henkilöitä Clinical Research Associate
(CRA) -koulutukseen, jonka Farenta toteuttaa yhteistyössä
läheisen kumppaninsa Secret Files Oy:n kanssa. Apteekkityön
ohessa suoritettava vuoden kestävä koulutus antaa kattavan
kokonaiskuvan kliinisistä lääketutkimuksista sekä valmiudet
CRA:n tehtävissä toimimiseen. Koulutus herätti heti mielenkiintoni
ja onnekseni tulinkin valituksi mukaan. Koulutuksen ansiosta
pääsin työskentelemään Secret Filesilla tutkimusassistentin
tehtävissä.Työtehtäviini on kuulunut mm. potilastiedotteiden
laatimista ja avustamista kliinisten tutkimusten hakemuksissa.
Nykyään työskentelen päätoimisesti Farentan tutkimusosastolla
tutkimuskoordinaattorina. Saan olla mukana Farentan
tutkimusprojektien läpiviemisessä aina suunnitteluvaiheesta
teknisten ongelmien ratkaisuun.Toimin myös lääketukkukaupan
vastuunalaisena johtajana Farentan asiakasyrityksessä.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vastaan kyseisen yrityksen
laatujärjestelmästä eli laadin toimintaohjeita ja tarvittaessa
raportteja lääkeviranomaisille ja tarkistan lääkevalmisteiden
eräsertifikaatteja. Lisäksi työtehtäviini kuuluu erilaisten
tarkastusten tekeminen.
Ennen Farentalle tuloa en tiennyt, miten monipuolinen työnantaja
onkaan kyseessä. On ollut huikeaa nähdä, miten apteekkija lääketeollisuuden palvelut on onnistuttu yhdistämään
saman katon alle. Farentan ehdoton vahvuus työnantajana
onkin mielestäni monipuolisuus – näin mielenkiintoisesta ja
vaihtelevasta työnkuvasta en osannut edes haaveilla Farentalle
tullessani.”
farentaverkko
yhdistää lääkealan
Viestintäkanava tavoittaa yli 6800 farmasistia
Farentaverkon viestintäkanavasta löydät näppärästi kaikki
lääkeyritysten ja lääkealan toimijoiden tiedotteet samasta
paikasta. Viestintäkanavasta saat tietoa esim. uusista
lääkevalmisteista, löydät hyödyllisiä linkkejä koulutuksiin ja
pysyt ajan tasalla Kelan kiemuroista.
“Tärkein sivusto, jolta saan
lääkevalmisteita koskevaa
ajantasaista tietoa.”
79 % vastaajista*
Lääkealan työpaikat löytyvät CV-pankista
Portaalit helpottavat työntekoa
Farentaverkon portaaleiden kautta pääset kirjautumaan
lääkeyritysten omiin ekstranetteihin ilman erillisiä
tunnuksia ja salasanoja. Riittää, että muistat Farentaverkon
tunnuksesi.
Tillaa itsellesi tunnukset ja kirjaudu sisään osoitteesta
www.farentaverkko.fi.
* Farentaverkon käyttäjätutkimus 2014. Vastaajina 1020 apteekkialan ammattilaista.
Farenta etsii aktiivisesti työntekijöitä apteekkien ja
lääkeyritysten tarpeisiin lääkealan oman CV-pankin
osaajajoukosta. Tallettamalla tietosi CV-pankkiin varmistat,
että lääkealan halutuimmat työpaikat ovat ulottuvillasi.
Liisa Haapakoski
Rekrytointipäällikkö
Puh. 010 4398 240
[email protected]
www.farenta.fi
www.farentaverkko.fi