Miten suomalaiset kuuntelevat musiikkinsa 2013

Johdanto
Toteuttajat
Tämän tutkimuksen tiedonkeruun on toteuttanut Consumer Compass Oy
IFPI – Musiikkituottajat ry:n käytettäväksi.
Tutkimuksen tavoite
Tutkimuksen päämaalina oli selvittää kuluttajien mielipiteitä musiikin laitonta ja laillista lataamista
kohtaan, ja käyttämistä selittäviä tekijöitä nuorten ja keski-ikäisten aikuisten keskuudessa.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimus toteutettiin Consumer Compassin nettipaneelissa huhtikuussa 2013.
Tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18-55 –vuotiaat suomalaiset, n=750 jakautuen ikäryhmiin seuraavasti:
18-29 vuotta 33 %, 30-39 vuotta 33 % ja 40-54 vuotta 33%.
Aineisto painotettiin siten, että jokaisessa ikäryhmässä sukupuolijakauma on 50 % miehiä ja 50 % naisia.
Musiikin kuuntelulaitekäyttö on pirstoutunutta
ja ikäerot ovat rajut
Ikäryhmäerot itselle tärkeimmän kuuntelulaitteen suhteen ovat rajut.
Autosoitin on selvä ykköslaite 30 ikävuodesta ylöspäin.
Tietokone dominoi selvästi alle 30 –vuotiaiden musiikinkuuntelua
Nuorille älypuhelin ja iäkkäämmille erillinen kodin CD/DVD –laite ovat
musiikinkuuntelun seuraavaksi tärkeimmät laitteet; ensin mainittu
ensisijaisesti alle 30-vuotiaille,
jälkimmäinen ensisijaisesti yli 40 –vuotiaille, joista huomattavalle osalle myös
erillisellä radiolaitteella on keskeissija.
Televisio on harvalle top 3 –musiikinkuuntelukanava, kannettavat MP3 tms.
soittimet ovat kohtuullisen pienimerkityksinen kuuntelulaitelaji.
Musiikkilaitteiden erot tekevät kuuntelukokemuksista ja käyttöyhteyksistä
hyvin erilaisia. Piratismi kiinnittyy laitteista selvästi tietokonekeskeiseen
musiikinkuunteluun.
Tärkeimmät musiikinkuuntelulaitteet (valittu 3 tärkeintä).
Total N= 753 (%)
0
20
Autosoitin
30
Läppäri/pöytätietokone
14
Älypuhelin
12
Kannettava MP3 tms. soitin
9
5 6
Televisio 2 8
Muu, mikä
20
25
Koti-CD/DVD soitin
Erillinen radiolaite
40
24
14
14
9
60
16
19
14
10
12
10
13
211
Tabletti 13 5
Tärkein
Toiseksi tärkein
Kolmanneksi tärkein
80
100
Tärkeimmät musiikinkuuntelulaitteet taustaryhmittäin
(%)
Total
(n753)
18-29
(n251)
30
19
Autosoitin
Läppäri/pöytätietokone
25
Koti-CD/DVD soitin
Erillinen radiolaite
9
Kannettava MP3 tms.
soitin
9
14
17
19
11
4
5
37
22
8
12
40-54
(n251)
35
42
14
Älypuhelin
30-39
(n251)
8
8
7
17
5
4
Televisio
2
2
1
4
Muu, mikä
2
1
2
2
Tabletti
1
1
2
0
Tärkein musiikinkuuntelulaite
Tärkeimmät tekijät verkon musiikkipalveluita valittaessa
(valittu 3 tärkeintä).
Total N= 753 (%)
0
20
40
Hinta
25
19
Valikoiman laajuus
24
23
Käytettävyys
18
Äänenlaatu
11
Luotettavuus
9
Tietoturva
Kauppapaikan laillisuus/tekijät saavat
korvauksen
17
18
9
60
15
17
21
14
12
7 7 8
5 7
12
Muu, mikä 1
Tärkein
Toiseksi tärkein
Kolmanneksi tärkein
80
100
Mitä seuraavista musiikin kuunteluun liittyvistä verkkopalveluista
tunnet ja pidät itsellesi tärkeinä ?
Total N= 753 (%)
YouTube
Spotify
38
iTunes
13
CDON
12
Nokia Music
8
Pirate Bay
6
Grooveshark 4
11
LastFM 3
20
Isohunt 3
14
Amazon 3
Torrentz.eu 2
25
DigiAnttila 1
33
NRJ kauppa 1
27
Xbox Music
16
Pandora
12
Kat.ph
5
Deezer 4
67
29
46
15
54
61
33
27
45
46
47
49
85
76
83
45
Tunnen ja pidän itselleni tärkeänä
En tunne palvelun sisältöä
4
52
74
65
72
83
88
95
96
Tunnen, ei itselle tärkeä
Mitä seuraavista musiikin kuunteluun liittyvistä
verkkopalveluista tunnet ja pidät itsellesi tärkeinä?
(%)
Total
(n753)
YouTube
Spotify
iTunes
CDON
Nokia Music
Pirate Bay
Grooveshark
LastFM
Isohunt
Amazon
Torrentz.eu
DigiAnttila
NRJ kauppa
Xbox Music
Pandora
Kat.ph
Deezer
18-29
(n251)
67
81
38
13
12
8
6
4
3
3
3
2
1
1
0
0
0
0
Tunnen, ja pidän itselleni tärkeänä
30-39
(n251)
71
53
14
12
8
8
8
9
5
3
2
1
2
1
0
0
0
40-54
(n251)
38
14
13
8
7
3
2
4
2
2
2
1
0
0
0
0
48
24
12
12
8
1
1
0
0
3
0
2
0
1
0
0
0
Kuinka suuri osa on tehnyt seuraavia musiikkiin liittyviä
asioita viimeisen kuukauden aikana ?
(%)
Total
(n753)
Kuunnellut musiikkia
YouTubesta
18-29
(n251)
73
Kuunnellut radiota
Internetin välityksellä
89
45
Käyttänyt Spotifytä – tai
jotain muuta suoratoisto –
palvelua maksuttomasti
Maksanut Spotifyn – tai
jonkin muun suoratoisto –
palvelun käytöstä
Ostanut musiikkilatauksia
digitaalisesta kaupasta
5
Ladannut musiikkia
ilmaiseksi tiedostojen
jakopalveluista
4
Viimeisen kuukauden aikana
8
14
24
25
3
38
26
12
15
56
48
33
19
40-54
(n251)
76
50
24
Ostanut fyysisen (CD,
DVD, vinyyli)
musiikkiäänitteen
30-39
(n251)
12
20
8
6
5
4
2
KIITOS.
Vuoden aikana 70% suomalaisista 18-54 –vuotiaista ostaa
musiikkia maksullisesti, ja noin 13% käyttää laittomia
ilmaislatauspalveluita
Piraattipalveluiden kuukausittaisia käyttäjiä on noin 4%
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Fyysinen
musiikkiäänite (CD, DVD, vinyyli)
Ostanut fyysisen musiikkiäänitteen alle 6 kk sitten, N=360
Hyvä äänenlaatu
75
Palvelu on laillinen
74
Helppo ja vaivaton käyttää
61
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
43
Palvelun hinta/laatusuhde on
kohdallaan
28
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
18
11
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Fyysinen
musiikkiäänite (CD, DVD, vinyyli)
Ostanut fyysisen musiikkiäänitteen alle 6 kk sitten, N=360
Hyvä äänenlaatu
75
Palvelu on laillinen
74
Helppo ja vaivaton käyttää
61
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
43
Palvelun hinta/laatusuhde on
kohdallaan
28
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
18
11
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Ilmainen lataus
tiedostojen jakopalveluista
Ladannut musiikkia ilmaiseksi tiedostojen jakopalveluista alle 6 kk sitten, N=71
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
72
Helppo ja vaivaton käyttää
71
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
63
Hyvä äänenlaatu
48
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
Palvelu on laillinen
45
8
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Ostettu
musiikkilataus
Ostanut musiikkilatauksia digitaalisesta kaupasta alle 6 kk sitten, N=104
Palvelu on laillinen
74
Helppo ja vaivaton käyttää
72
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
67
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
51
Palvelun hinta/laatusuhde on
kohdallaan
46
Hyvä äänenlaatu
45
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
16
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: YouTube
Kuunnellut musiikkia YouTubesta alle 6 kk sitten, N=667
Helppo ja vaivaton käyttää
83
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
73
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
63
Palvelu on laillinen
53
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
Hyvä äänenlaatu
40
16
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Maksuton Spotify
Käyttänyt Spotifytä – tai jotain muuta suoratoisto (streaming) –palvelua maksuttomana alle 6 kk sitten,
N=292
Helppo ja vaivaton käyttää
82
Palvelu on laillinen
77
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
76
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
69
Hyvä äänenlaatu
44
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
44
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Maksullinen
Spotify
Maksanut Spotifyn – tai jonkin muun suoratoisto (streaming) –palvelun käytöstä alle 6 kk sitten ,
N=145
Helppo ja vaivaton käyttää
94
Palvelu on laillinen
89
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
86
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
83
Palvelun hinta/laatusuhde on
kohdallaan
77
Hyvä äänenlaatu
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
68
54
Ominaisuuksien sopivuus musiikin kuuntelutapaan: Maksullinen
Spotify
Maksanut Spotifyn – tai jonkin muun suoratoisto (streaming) –palvelun käytöstä alle 6 kk sitten ,
N=145
Helppo ja vaivaton käyttää
94
Palvelu on laillinen
89
Hyvä keino tutustua uuteen musiikkiin
86
Tarjolla olevan musiikin valikoima on
erinomainen
83
Palvelun hinta/laatusuhde on
kohdallaan
77
Hyvä äänenlaatu
Myös kaverini käyttävät tätä
musiikinhankintatapaa
68
54