Rento olo vie nuorta yrittäjää suuriin bisneskuvioihin

Aamulehti Sunnuntai 10. heinäkuuta 2011
Uutiset Talous
Kiinalaiset saattavat
ohittaa venäläiset
ostosmatkailussa
STT
Suomi
Kiinalaisista saattaa tulla Suomen kaupoille venäläisiäkin
merkittävämpi matkailijaryhmä, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.
Tax-free-palveluja tarjoavan
Global Blue Finland Oy:n toimitusjohtajan Kari Luttisen
mukaan Euroopassa kiinalaiset
ovat jo ohittaneet venäläiset ostosmatkailijoina.
Vaikka Suomessa kiinalaisten
osuus on toistaiseksi pieni, määrä kasvaa voimakkaasti.
Turismia vilkastuttaa se, et-
tä maan kansalaiset saavat nyt
myös henkilökohtaisia viisumeja.
Kiina on aiemmin käyttänyt
esimerkiksi valtion tai kommunistipuolueen edustajille myönnettyjä ryhmäviisumeja.
Tuliaisia läheisille
Tax-free-kauppa hyötyy siitä,
että kiinalaismatkailijan odotetaan vievän tuliaisia koko lähipiirilleen. Venäläiset ostavat
tavaraa yleensä vain itselleen ja
perheelleen.
Tällä hetkellä Suomen taxfree-bisnes on täysin venäläisvetoista.
HYVIÄ KUVIA 30 VUOTTA
Juhlatarjoukset!
Synttäreiltä 11.–16.7.2011.
digikuvat
lahjahintaan
0,15/kpl
Koko 10 x 13 cm, automaattisesti
valmistetut Royal-kuvat.
Kuvaus vihkiparista
Studiokuvaus, koevedokset ja
suurennos 18 × 24 cm
Olympus VG 110
12 megapixeliä,
4x optinen zoom,
litium-ion akku,
iso näyttö.
Norm. 119,Olympus SP 800 UZ , 30x zoom.
Norm. 299,- nyt 229,-
69,-
| A11
Puhelin: 010 665 3914
Sähköposti: al.talous@aamulehti.fi
Rento olo vie nuorta yrittäjää
suuriin bisneskuvioihin
Idea: Omasta kokemuksesta
tuotteeksi jalostunut juoma pääsi
suurten ketjujen valikoimiin
AILA-LIISA LAURILA
Aamulehti
Ei onnella mitään saa,
pitää olla taitoa, sanoo Juri-Jose Mäntysalo, uutuusjuoman keksijä.
Nuori mies myöntää, että hänen
puheensa voivat kuulostaa vähän hulluilta, mutta hän ei vain
näe asiassa mitään mielenkiintoa, jollei idea ole iso.
– Jos isostikin onnistuu, niin
miksi tekisi pienesti, hän kysyy.
Ainakaan stressi ei pääse iskemään honkajokelaiseen 22vuotiaseen opiskelija-yrittäjään,
sillä hänen juomakeksintönsä
sijoittuu kaupan hyllyyn ensimmäisenä rentouttavien juomien tuotteena kaikenkirjavien energiajuomien ja limsojen
rinnalle.
Miedolta, mutta miellyttä-
vän raikkaalta maistuva väritön
Mind Spa -juoma on päässyt
niin S-ryhmän kuin Keskonkin
myymälöihin ja Mäntysalo uskoo, että pienemmät kaupparyhmät tulevat perässä.
Kirjoittaja ei osaa sanoa, rentoutuiko juotuaan puoli litraa
tuota mielenrauhanmehua tämän jutun työstämisen ohessa.
Oma osakeyhtiö
Syksyllä taas Helsingissä kiinteistö- ja liiketoiminta-alan
opiskeluja jatkavalla Juri-Jose
Mäntysalolla ei ole suvussa yrittäjätaustaa, mutta omansa hän
pisti pystyyn jo vuonna 2009.
– Näin iltapäivälehdessä nimen Peter Nygård International ja ajattelin, että Mäntysalo
International olisi yritykselleni
hyvä nimi.
Osakeyhtiö syntyi omin kesätienestein kerätyllä minimi-
pääomalla, 2 500 eurolla. Kun
tuotekehittely oli päässyt vauhtiin, löytyi Aamulehden lehtiilmoituksesta sijoittajaksi mukaan pirkkalalainen Eke Kivinummi.
– Meillä on ikäeroa 35 vuotta
ja olemme joka asiasta päinvastaista mieltä, mutta se on vain
hyvä asia, Juri-Jose sanoo liikekumpanistaan.
Vähän myöhemmin tuli diili
Fakta
Juoma ja
sen kehittäjä
Juri-Jose Mäntysalo, 22vuotias opiskelija, kotoisin
Honkajoelta.
Opiskelee pääkaupunkiseudulla kiinteistö- ja liiketoimintaa sekä arvopaperivälittämistä.
Mind Spa -juoma on hiilihapoton ja sokeriton juoma.
Mäntysalo johtaa perustamaansa yritystä Mäntysalo
International Oy:tä.
ison jakelijan kanssa.
– Sovelsin ajattele isosti -ideaa ja otin yhteyttä Kopparbergin
toimitusjohtajaan. Pääsin hänen
puheilleen, ja pian varmistui, että he ottavat tuotteen jakeluunsa. Sitten alettiin suunnitella
juomalle nimeä ja hintaa.
Juomaa valmistaa Toholammilla Keski-Pohjanmaalla toimiva BullBerry, joka tekee yhteistyötä lähdevettä pakkaavan
Finn Springin kanssa.
– Juuri nuo kumppanit ovat
erittäin hyviä, jos tuotanto alkaa
laajeta kovasti. Tähän mennessä myynti on jo ylittänyt tavoitteensa.
Myyntityö jatkuu
Juri-Jose Mäntysalo viettää kesää Honkajoella, mutta tekee
koko ajan lujasti työtä tuotteensa viemiseksi yhä laajemmille
markkinoille. Kokeilumyyntiä on ollut peräti Kiinassa asti, mutta ensitavoitteita laajalle
ulkomaanmyynnille ovat Pohjola ja Baltia.
– Kun kyse on elintarvikkeesta, pitää tietenkin hankkia erilaisia lupia, mutta kyllä
päähommaa on nyt myyminen.
Ulkomaille yrittäessä pitää olla
näyttää faktaa myynnistä Suomessa ensin.
Vaikuttavat aineet löytyivät teehyllystä
NIINA PITKÄNEN
Kankaanpää
Kaksi vuotta sitten Juri-Jose
Mäntysalo oli kesätöissä honkajokelaisella kasvihuoneella, jossa työt alkoivat aamuvarhain.
Aamuherätykset olivat nuorelle miehelle hankalia, sillä Juri-Jose Mäntysalo ei juo kahvia
eikä teetä.
Pysyäkseen hereillä hän maisteli läpi lähes kaikki Suomessa
myytävät energiajuomat. Niistä
jalostui uusi ajatus.
– Rupesin miettimään, miksi
energiajuomia kulutetaan. Niitä
valmistaa maailmalla noin 4 000
yhtiötä. Päättelin, että maailmassa on paljon väsyneitä ihmisiä, jotka tarvitsevat energiaa.
– Samaa logiikkaa käyttäen
ajattelin, että väsyneitä ihmisiä
on edelleen paljon, mutta yhä
enemmän maailmassa on myös
stressaantuneita ihmisiä.
Juri-Jose Mäntysalo oli keksinyt ajatuksen rentoutusjuomasta. Kahden viikon kuluttua
oivalluksesta juoma oli jo kehitteillä.
Rentoutusjuoman vaikuttavi-
na aineina ovat teehyllyltä tutut
ainesosat, vihreän teepensaan
lehdistä saatava L-teaniini sekä
kamomillauute ja sitruunamelissa. L-teaniinin toiminta perustuu sen aivojen dopamiini- ja
GABA-pitoisuuksia nostavaan
vaikutukseen.
Juri-Jose Mäntysalo pani
pystyyn yrityksen ja ryhtyi etsimään tietoa rentoutusjuoman
mahdollisuuksista. Hän löysi
yhteistyökumppaniksi ruotsalaisen tuotekehitysyhtiön, joille
kertoi, millaista makua tavoitteli.
Niina Pitkänen/Satakunnan Kansa
Kiitoskortit ja
kutsukortit
omasta digikuvasta
alkaen
79,- 1 35
Rippi- ja
yo-kuvaus 69,-
/kpl
10 x 21 cm, sis. kirjekuoren.
JukkaMäkinen
Hallituskatu 11, 33200 Tampere, puhelin 010 420 7700
ma-pe 10-18, la 10-15, www.jukkamakinen.fi
Kankaanpään ja Parkanon naapurista Honkajoelta lähtöisin olevan Juri-Jose Mäntysalon kehittelemä Mind Spa -rentoutusjuoma on vasta päässyt S-ryhmän ja Keskon kauppoihin ja 22-vuotias mies kehittelee uusia ideoita.
Uudet yritykset
Aitokiinteistöt Oy, Tampere. Kiin-
teistöjen ja asunto- sekä liiketilaosakkeiden omistus, hallinta,
vuokraustoiminta ja kauppa, kone- ja laitevuokraus, vihersuunnittelu, koulutuspalvelut, tietotekniikkapalvelut ja -konsultointi
sekä arvopaperikauppa. Op. 2 800.
Aalto Pekka Olavi tj, Junkkari
Marko Severi hpj. Os. Ristikalliontie 46, 02460 Kantvik.
Ann Seppänen, Sastamala. Suomenkielisten tekstien kääntäminen englanniksi. Englanninkielisten tekstien editointi, tarkistus,
viimeistely. Valmistuvien opettajien mentorointi ohjaavana opettajana. Englannin kielen taitojen
arviointi. Seppänen Margaret Ann.
Os. Hyssänkoskentie 10 A, 38460
Sastamala.
Annalan Siivouspalvelu Oy, Tampere. Siivous, rakentamistoiminta
ja kaikki muu laillinen liiketoiminta. Op. 2 500. Kortelainen Jouni
Juhani tj. Os. Pitkäniitynkatu 26 B,
33710 Tampere.
Anniina Finska, Sastamala. Taloushallintopalvelut. Kaikki laillinen
liiketoiminta. Finska Anniina Ulla
Emilia. Os. Kyykäntie 41, 38200
Sastamala.
Ao Xiang, Tampere. Kiinalainen
kahvila, ruokaa. Zhou Wu. Os. Pin-
ninkatu 32, 33100 Tampere.
Ateljee Argento, Sastamala. Jalometallituotteiden suunnittelu,
valmistus ja korjaus ja koulutus.
Korujen ja vastaavien koristeesineiden kaiverrus. Korujen ja
muiden teosten valmistus jalometallista tai jalometallilla päällystetyistä metallista tai jalometallin
ja muiden aineiden yhdistelmistä,
korujen ja muiden teosten valmistus helmistä, jalo- tai puolijalokivistä, helmien työstäminen,
jalo- tai puolijalokivien työstäminen, timantit, jalo- tai puolijalokivet, synteettiset tai rekonstruoidut
jalo- tai puolijalokivet, teollisuustimantit ja muut teollisuusjalokivet, kulta- tai hopeasepänteosten
valmistus jalometallista tai jalometallilla päällystetyistä metalleista: ruokailuvälineet ja -astiat,
toimisto- ja kirjoituspöytäesineet,
koristeet ja muut sisustusesineet,
uskonnolliseen käyttöön tarkoitetut esineet jne. Tekniseen tai
laboratoriokäyttöön tarkoitettujen tavaroiden valmistus jalometallista (pl. instrumentit ja niiden
osien valmistus): upokkaat, lastat,
galvanoinnissa käytettävät anodi.
yms., jalometallista valmistettujen
tai jalometallilla päällystettyjen
kellonrannekkeiden ja savukera-
sioiden valmistus. Vilkkula Marjo
Helena. Os. Kalliokuja 7, 38200
Sastamala.
Brandtrade Finland Oy, Pirkkala.
Urheiluvarusteiden, -välineiden
ja tekstiilien sekä lisäravinteiden
jälleenmyynti, maahantuonti ja
markkinointi. Yhtiö voi käydä arvopaperikauppaa sekä omistaa ja
hallita kiinteistöjä. Lisäksi yhtiön
toimintaan kuuluu yritysjohdon
konsultointi. Op. 2 500. Repo Ville Einari tj. Os. Kaitalantie 124 B,
33850 Tampere.
DataSport Tmi Jussi Järvinen,
Mänttä-Vilppula. Atk-laitteisto- ja
ohjelmistokonsultointi. Tietojenkäsittelyn ja laitteistojen käyttö- ja
hallintapalvelut. Kiinteistönhoito.
Urheilu- ja liikuntakoulutus. Ääni, kuva- ja atk-tallenteiden tuotanto. Muu laitteisto- ja tietotekninen
palvelutoiminta. Muu mainospalvelu. Verkkoportaalit. Valokuvaamot ja muu kuvaustoiminta. Informaatio ja viestintä. Järvinen Jussi
Niilo Olavi. Os. Hallituskatu 13 A
13, 35800 Mänttä.
Hanumport, Tampere. Maahantuonti, tukkukauppa. Paara Hannu
Jalmari. Os. Karhunkatu 30, 33520
Tampere.
Helin kissahoito, Akaa. Eläinten
kotihoitoon sekä kotitalouspalve-
luihin liittyvä liiketoiminta sekä
muu laillinen liiketoiminta. Kurkisuo Heli Ilse Kyllikki. Os. Haavistontie 23 B 11, 37910 Kylmäkoski.
HR Well, Tampere. Henkilöstöhallinnolliset palvelut ja -konsultointi; työhyvinvointi, työnohjaus/coaching ja kaikki muu laillinen liiketoiminta. Kokko Katja Katarina
Roaldsdotter. Os. Jenseninkatu 31
C 3, 33610 Tampere.
Humanoyd7 Music, Tampere.
Musiikin tuottaminen ja muut
musiikkipalvelut niihin läheisesti
liittyvine tehtävineen sekä kaikki laillinen liiketoiminta. Lewis
Jukka Tapani. Os. PL 117, 33201
Tampere.
JH Rakennus, Vesilahti. Uudisrakentaminen, korjausrakentaminen, saneeraus, kaluston vuokraus,
yritys voi omistaa arvopapereita ja
kiinteistöjä sekä kaikki laillinen liiketoiminta. Hirvikoski Jari Antero.
Os. Taimitie 3, 37470 Vesilahti.
JPK-työt, Parkano. Kaikki laillinen
liiketoiminta. Kallioniemi Jani Petri.
Os. Lampisenkuja 1, 39700 Parkano.
Kaibek avoin yhtiö, Tampere. Pizza-, kebab- ja muuta ruokapalvelutoimintaa, sekä muu laillinen liiketoiminta. Yhtiö voi toimintaansa
varten omistaa kiinteistöjä, arvopapereita, osakkeita ja osuuksia
sekä harjoittaa vuokraustoimintaa
ja arvopaperikauppaa. Christiansen Ami Katinka, Özcelik Fikret,
Özcelik Fikret tj. Os. Tesomankatu
14, 33310 Tampere.
Kangain Tech, Tampere. Ohjelmistojen suunnittelu, valmistus ja
myynti. Kankainen Ville Ilmari.
Os. Pohjolankatu 32 B 17, 33500
Tampere.
Kbros, Orivesi. Työkoneiden ja
-tarvikkeiden kauppa sekä alan
konsultointi. Kaikki laillinen liiketoiminta. Kopalainen Timo Lauri
Olavi. Os. Isovainionkaari 22,
35100 Orivesi As.
KG Taksi Tampere Oy, Tampere.
Taksiliikenteen harjoittaminen.
Op. 2 500. Os. PL 12, 33581 Tampere.
Kiinteistö Oy Kallionhelmi, Kangasala. Kangasalan kunnan Lemposen kylässä sijaitsevan Kallion
teollisuusalueen korttelin 876 tontin numero 3 ja sille rakennettavan
teollisuusrakennuksen omistaminen ja hallinta sekä vuokraaminen.
Op. 10 000. Os. Mäkirinteentie 17,
36220 Kangasala.
Kinoskoordinaatio, Tampere.
Koordinointi, konsultointi sisustus-, vaate-, muotoilu- ja designtoimialoille. Kaikki muu laillinen
liiketoiminta. Kuutti-Sopanen
Marja Johanna. Os. Juolankatu 7
B, 33730 Tampere.
Kivi Remontit, Tampere. Rakennus
ja remontointi. Kivi Allan. Os. Tampereentie 241–1, 37560 Lempäälä.
kovari.fi, Tampere. Kuvataide, arkkitehtipalvelut ja kaikki laillinen
liiketoiminta. Kovari Maija Hannele. Os. Hämeenpuisto 27 A 6,
33210 Tampere.
Lab 64 Oy, Tampere. Uusien tutkimustulosten ja tutkimuslähtöisten
tuotteiden ja palvelujen kaupallistaminen, teknisten laitteiden
kehittäminen, valmistaminen,
valmistuttaminen sekä myyminen,
tutkimus- ja tuotekehitys, koulutus ja asiantuntijapalvelujen myyminen ja konsultointi. Op. 2 500.
Jussila Pekka Antton hpj. Os. Hermiankatu 1, 33720 Tampere.
LH Luxury Holdings Oy, Tampere.
Muualla luokittelematon tukkukauppa, kauneudenhoitopalvelut,
muu postimyynti ja verkkokauppa, asuntojen ja asuinkiinteistöjen hallinta, muiden kiinteistöjen
vuokraus ja hallinta, omien kiinteistöjen kauppa, jalkineiden tukkukauppa, vaatteiden postimyynti
ja verkkokauppa, vaatteiden tukkukauppa. Op. 2 500. Kautto-Koivisto Johanna Carita tj. Os. Majakkakatu 14 A 1, 33410 Tampere.