Lataa artikkeli

KELKKATEKNIIKKAA
KELKKATEKNIIKKAA
062
063
M
oottorikelkka on ehkä kaikkein mielenkiintoisin ajoneuvo kahden erityispiirteensä vuoksi. Ensinnäkin se lienee ainoa
ajoneuvo, missä on alustaratkaisu, jossa iskunvaimenninkomponentteja on kolme peräkkäin.
Kaikissa autoissa ja moottoripyörissä jousituskomponentteja on vain kaksi peräkkäin. Toinen
äärettömän mielenkiintoinen tekninen ratkaisu
kelkoissa on automaattivaihteisto, eli variaattorikytkentäinen voimansiirto moninaisine säätömahdollisuuksineen.
Tässä juttusarjassa pyritään valaisemaan voimansiirron eri komponenttien säätämismahdollisuuksia ja tarpeita eri tilanteissa sekä antamaan jokapojan yksinkertaiset perussäätöohjeet voimalinjan
toiminnan muuttamiseksi.
Ensimmäisessä osassa keskitytään perusasioihin
ja siihen, mistä tulee huolehtia ennen säätämisen
aloittamista.
Perusasiat ennen säätämistä
TEKSTI : Heikki Aitto-Oja - www.htsuksee.fi
KUVAT: Jani Sipola, Kimmo Kaltiokumpu
SÄÄTÖVINKKEJÄ
MOOTTORIKELKAN
VOIMALINJA
MOOTTORIKELKAN TOIMINNAN YKSI TÄRKEIMMISTÄ PERUSPILAIREISTA ON VOIMANSIIRTO. TOIMIMATON VOIMALINJA VOI TEHDÄ TEHOKKAASTAKIN KELKASTA
TEHOTTOMAN JA PILATA KOKO AJONAUTINNON TÄYDELLISESTI. VÄÄRIN SÄÄDETTY
VOIMALINJA VAIKUTTAA MONEEN ASIAAN. KIIHTYVYYS LUONNOLLISESTI LISTAN
KÄRJESSÄ, MUTTA ON VOIDAAN LISTALLE NOSTAA MYÖS HIHNOJEN KESTOIKÄ
SEKÄ HUIPPUNOPEUS SEKÄ POLTTOAINETALOUS. SÄÄTÄMINEN ON KUITENKIN
MONILLE HAASTAVAA TIETOTAIDON PUUTTUESSA. KÄYMME JUTTUSARJASSAMME
LÄPI VOIMANSIIRRON SÄÄTÄMISEN PERUSTEITA JA TEKNIIKKAA.
VOIMALINJAN KÄSITTEET
VOIMALINJA KOOSTUU KAIKISTA NIISTÄ KOMPONENTEISTA, JOTKA OVAT
KAMPIAKSELIN JA LUMEN VÄLISSÄ ELI;
KYTKIN = ENSIÖVARIAATTORI
VARIAATTORI = TOISIOVARIAATTORI
VARIAATTORIN HIHNA = KYTKIMEN JA VARIAATTORIN YHDISTÄVÄ
KUMINAUHA
VARIAATTORIAKSELI
KETJUKOTELO:
ENSIÖHAMMASRATAS
KETJU
TOISIOHAMMASRATAS
VETOAKSELI
VETOPYÖRÄT
TELARULLAT
LIUKUMUOVIT
TELAMATTO
VIIMEISET OVAT MYÖS VOIMALINJAN OSIA, KOSKA NE AIHEUTTAVAT
TEHOHÄVIÖITÄ TEHON MATKATESSA KAMPIAKSELILTA KOHTI LUMEN PINTAA.
YLEENSÄ VOIMALINJALLA TARKOITETAAN KUITENKIN VARIAATTOREITA JA
KETJUKOTELON SISUSTAA.
Ennen kuin voimalinjaa kannattaa alkaa lainkaan
säätämään, tulee huolehtia siitä, että kaikki voimalinjan komponentit eli yllä mainittujen voimalinjan osien laakerit, rullat, akselit, liukupinnat
jne. ovat hyvässä kunnossa. Ja ehkä kaikkein tärkeimpänä on edellä mainittujen komponenttien
puhtaus, puhtaus ja puhtaus. Sitä ei voi korostaa
koskaan liikaa. Olen usein kuullut kelkkailijoiden
moittivan kelkan huonoa kulkua, eli siis voimalinjan toimintaa ja kysyvän ohjeita sen säätämiseen.
Kun olen kysynyt milloin voimalinja on huollettu, ei
sitä yleensä edes tiedetä. Jos voimalinjan viimeistä
huoltoa ei muista, on siitä silloin liian kauan! On
aivan turha alkaa säätämään voimalinjaa, jos sitä
ei ole ensin asianmukaisesti huollettu. Tätä voisi
verrata siihen, että tuskin kukaan alkaa autoaankaan vahaamaan, ennen kuin on sen pessyt…
Kannattaa myös muistaa se, että kelkkatehtailla
on ihmisiä ihan töissä suunnittelemassa tuotantokelkkoihin voimalinjan asetuksia, jotta ne toimisivat parhaalla mahdollisella tavalla kaikissa muuttuvissa olosuhteissa. Voisin veikata, että ainakin
yhdeksässä tapauksessa kymmenestä, tehtaan
säätämä alkuperäinen hyvin huollettu voimalinja
on sinulle paras kaikki olosuhteet huomioon ottaen.
Vasta siinä vaiheessa, kun halutaan korostaa jotain tiettyä ominaisuutta kelkan toiminnassa, tai
muutetaan telamaton pituutta/harjakorkeutta,
viritetään moottoria, tai käytetään pienentynyttä
moottoritehoa (korkealla vuoristossa), kannattaa
alkaa miettimään voimalinjan säätöjä. Säätämisen
aloitettua pitää myös hyväksyä se tosiasia, että
korostamalla jotain ominaisuutta, todennäköisesti
menetät jotain toista ominaisuutta.
KELKKATEKNIIKKAA
KELKKATEKNIIKKAA
064
065
Variaattoreiden tehtävät
Kytkin eli ensiövariaattori on suunniteltu ja mitoitettu tehtaalla kelkassasi olevan moottorin teho- ja
vääntökäyrien mukaan toimivaksi.
Sitä ei tarvitse muuttaa, jos koneen tehoja ei ole lisätty tai vähennetty. Paitsi jos haluat korostaa jotain tiettyä osa-aluetta.
Toisiovariaattorin tehtävä on
muuttaa variaattoreiden välityssuhde sopivaksi telaston suunnasta tulevien kuormitusvaihteluiden
perusteella. Se on suunniteltu kelkassasi olevan maton, sekä keskimääräisten lumiolosuhteiden mukaan toimivaksi. Reittikelkka siis
keskimääräisiä reittiolosuhteita ja
vuoristokelkka pehmeää lunta varten. Molemmat toimivat kuitenkin
ristiin eri olosuhteissa, koska niissä on tehty kompromisseja yleishyvän toiminnan takaamiseksi.
ENNEN SÄÄTÄMISTÄ
HUOLEHDI AINAKIN SEURAAVAT ASIAT KUNTOON:
KYTKIMEN AVAAMINEN, TARKISTAMINEN JA PUHDISTUS
- TARKISTA KAIKKI LIUKUPINNAT, KULUNEET LIUKUNASTAT PITÄÄ VAIHTAA UUSIIN JA METALLIPINNAT PESTÄ ESIM.
ASETONILLA JA TARVITTAESSA PYYHKIÄ VAIKKA KARHUVILLALLA SILEIKSI. MYÖS LAUTASPINNAT TULEE PESTÄ HYVIN
ASETONILLA TAI JARRUKLIINERILLÄ.
-TARKISTA PAINOVARSIEN JA RULLIEN JOUHEVA TOIMINTA
-IRROTA JOUSI JA MITTAA SE. JOS PITUUS ON 5 MM LYHEMPI KUIN ALKUPERÄINEN, VAIHDA SE UUTEEN
-PUHALLA PAINEILMALLA KAIKKI HIHNAPÖLY POIS
HUOM. KYTKIMEEN EI SAA LAITTAA MIHINKÄÄN MITÄÄN RASVAA!
VARIAATTORIN AVAAMINEN, TARKISTAMINEN JA PUHDISTUS
-TARKISTA KAIKKI LIUKUPINNAT, RULLAT, NASTAT. KULUNEET PITÄÄ VAIHTAA UUSIIN JA METALLIPINNAT PESTÄ ESIM.
ASETONILLA JA TARVITTAESSA PYYHKIÄ VAIKKA KARHUVILLALLA SILEIKSI. MYÖS LAUTASPINNAT TULEE PESTÄ HYVIN
ASETONILLA TAI JARRUKLIINERILLÄ.
-IRROTA JOUSI JA MITTAA SE. JOS PITUUS ON 5 MM LYHEMPI KUIN ALKUPERÄINEN, VAIHDA SE UUTEEN
-PUHALLA PAINEILMALLA KAIKKI HIHNAPÖLY POIS
VARIAATTORIIN EI SAA LAITTAA MIHINKÄÄN MITÄÄN RASVAA! JOS KELKASSASI ON SUORAAN POORIAKSELILLE
ASENNETTAVA VARIAATTORI, VOIT LAITTAA POOREIHIN OHUELTI ANTI-SEIZE -RASVAA (KUPARITAHNAA). MUTTA SEKÄÄN EI
OLE VÄLTTÄMÄTÖNTÄ, JOS HUOLLAT VARIAATTORIN JATKOSSA VÄHINTÄÄN KERRAN VUODESSA.
Kun puhdistukset on tehty, pitää variaattorit linjata. Helpoiten se tapahtuu linjausrautaa käyttämällä ja se tulee suorittaa
valmistajan ohjeiden mukaisesti. Hihna tulee myös tarkastaa,
ettei se ole kulunut liikaa tai rispaantunut. Kelkkaan kannattaa asentaa alkuperäinen hihna, tällöin varmistut voimalinjan suunnitellusta toiminnasta. Joskus kyliltä kuuluu, että
halutaan laittaa ”kasisatasen” remmi, kun muut ei kestä. No,
näin saattaa olla, mutta tehokkaampien kelkkojen hihnoissa
käytetään kovempia kumiseoksia, mikä taas vaatii variaattoreilta suurempia puristusvoimia, eli väärän (= eri kovuuksisen)
hihnan asentamisella hankitaan todennäköisesti vain lisää
ongelmia ja ei toivottua lämpenemistä. Uusi hihna kannattaa
pestä miedolla saippuavedellä ennen asentamista. Aina kun
uusi hihna asennetaan, tulee hihnan kireys säätää. Kaikissa
hihnoissa on mittapoikkeamia eli kahta millilleen samoilla mitoilla olevaa hihnaa tuskin löydät. Hihnan kireydelle on useita
ohjeita, mutta helpoin ja parhaaksi todettu ohje on se, kun
kelkka on käynnissä tyhjäkäynnillä ja tela irti maasta, pyrkii
matto nykimään liikkeelle, mutta ei kuitenkaan lähde. Tällöin
kireys on juuri oikea. Lisäksi kannattaa tarkastaa myös voimalinjan laakereiden kunto, sekä moottorin tuenta.
NYRKKISÄÄNTÖ 1
KYTKIN VAIKUTTAA PÄÄASIASSA
YLÖSVAIHTAMISEEN
- KIIHDYTYKSET PAIKALTAAN, MUTKISTA
VARIAATTORI VAIKUTTAA PÄÄASIASSA
ALASVAIHTAMISEEN
- AJAMINEN MUTKISSA, PATIKOSSA,
PUUNKIERROSSA, TUPLAHYPPYREIDEN
VÄLISSÄ JNE.
MUTTA MUISTA, ETTÄ MOLEMMAT
VAIKUTTAVAT KUITENKIN MOLEMPIIN!
KELKKATEKNIIKKAA
066
067
SEURAAVASSA
NUMEROSSA
PUREUDUMME
TARKEMMIN VOIMALINJAN
SÄÄTÄMISEEN. KÄYMME
LÄPI ERI SKENAARIOITA
JA NIIDEN VAATIMIA
TOIMENPITEITÄ.
KYTKIN ELI ENSIÖVARIAATTORI
TÄSSÄ KESKITYTÄÄN TRA-KYTKIMEN SÄÄTÄMISEEN,
KOSKA SIINÄ ON ENITEN SÄÄTÖMAHDOLLISUUKSIA.
OHJEET PÄTEVÄT LUONNOLLISESTI MYÖS MUIHIN
KYTKIMIIN ILMAN TRA:N ERIKOISPIIRTEITÄ.
Ajokausi käynnistynyt Rally Centerissä!
Levi rally centerissä
esim. Rallipaketti 2:
• Harjoitus-ajot
• Rallikilpailu
• Ralliautokyyditys
• Palkintojen jako
(kolme nopeinta)
KYTKIMESTÄ VOIDAAN MUUTTAA:
JOUSI
-ILMOITETAAN KAHDELLA LUVULLA PAUNOINA ESIM.
130-260 LBS
-130 VAIKUTTAA ALAKIERROKSILLA
-260 VAIKUTTAA YLÄKIERROKSILLA
Hinta 285€/hlö- (4-8hlö)
Isommille ryhmille pyydä tarjous
- RAMPPI
Action Park avataan taas Joulukuun alussa!
- PAINOVARREN PAINOT
- KALIBROINTIRUUVI, ELI KLIKKERI
PAINOVARSI, JONKA PAINOT OVAT JOISSAKIN MALLEISSA
SÄÄDETTÄVÄT (EI TRA)
PAINOT
- KYTKIMEN PAINOILLA KONTROLLOIDAAN
KESKIPAKOVOIMAA.
- JOUSI
-JOUSEN TEHTÄVÄ ON PALAUTTAA LIIKKUVA LAUTANEN
TAKAISIN KESKIPAKOVOIMAN PIENENTYESSÄ.
-RAMPPI
-RAMPIN TEHTÄVÄ ON KONTROLLOIDA
VAIHTAMISVOIMAN SUURUUTTA.
Levi Action Parkissa tarjolla esim.
Action olympialaiset, sis:
• Jääkarting-kisa
• Mönkkäri aika-ajo
• Funny-car aika-ajo
Hinta 120€/hlö (min 5hlö)
e
Varaukset [email protected] / 0452721227
- TRA-KLIKKERI
TRA-KYTKIMEN ERIKOISOMINAISUUS ON SÄÄDETTÄVÄ
RAMPPIKULMA ELI YLEENSÄ PUHUTAAN TRAKLIKKERISTÄ. KLIKKERILLÄ VOIDAAN PIKASÄÄTÄÄ
RAMPIN KULMAA.
Parasta
KelKKasi alle
KYTKIN ELI ENSIÖVARIAATTORI
VARIAATTORISTA VOIDAAN SÄÄTÄÄ:
NYRKKISÄÄNTÖ 2
KYTKIMEN SÄÄTÄMISTÄ KANNATTAA HARKITA VASTA,
JOS
- KONEESEEN ON TULLUT LISÄÄ TEHOA TAI VÄÄNTÖÄ
- KONEESTA ON KADONNUT TEHOA (KORKEALLA
VUORISTOSSA)
- KONEEN KIERROSALUE TAI VÄÄNTÖKÄYRÄ ON
MUUTTUNUT (ESIM. OPEN MOD)
NYRKKISÄÄNTÖ 3
Takalaita ajosiltana, kaasujousitettu
kippi, saranoitu etulaita, yhtenäinen
pohjavaneri, valmistettu Suomessa.
JOUSI
-ILMOITETAAN KAHDELLA LUVULLA PAUNOINA ESIM.
140-200 LBS
HELIX (=CAM)
-ILMOITETAAN ASTELUVULLA, ESIM. 44
TOISIOVARIAATTORIN PÄÄASIALLINEN TEHTÄVÄ
ON SOPEUTTAA VARIAATTOREIDEN VÄLITYSSUHDE
SOPIVAKSI ERI KUORMITUSTILANTEISIIN JA REAGOIDA
RIITTÄVÄN NOPEASTI NIIDEN MUUTOKSIIN. ELI
PÄÄASIASSA VAIHTAA ALAS, MUTTA MYÖS YLÖS
RIITTÄVÄN NOPEASTI.
HELIX ELI CAM
VARIAATTORIN SÄÄTÄMISTÄ VOI HARKITA, JOS
HELIXIN TEHTÄVÄNÄ ON HAVAITA
KUORMITUSVAATIMUKSET VETOAKSELILTA JA RUOKKIA
MOOTTORIN VÄÄNTÖMOMENTTIA.
- MATON PITUUS TAI RÄPYLÄKORKEUS ON MUUTTUNUT
VARIAATTORIN JOUSI
- LUMEN KITKA MUUTTUU (KOVA POLANNE, LIUKAS
JÄÄ, PEHMEÄ PUUTERI LUMI, SOHJO JNE)
VARIAATTORIN JOUSEN TEHTÄVÄNÄ ON PITÄÄ
VARIAATTORIN RULLAT (TAI LIUKUNASTAT)
KOSKETUKSISSA HELIXIN KULMAAN (LIUKUPINTAAN).
M8540 J 1350 kg
Kahden kelkan kuljetukseen
Lavakoko 185x400 cm, hyötykorkeus kuvan kuomulla n. 170 cm
Katso lähin jälleenmyyjä www.majava.fi
Majava Group Oy, puh. 0207 98 3850
kot i m a i n e n
l a at u t u ot e