Aikamatka Näsinpuistoon

Aikamatka Näsinpuistoon
Olemme Laivapuiston perhetalossa, MLL
Tampereen osaston tiloissa, ja seniorimme Liisa
Kiviniemi kertoo meille hänen lapsuudestaan. Hän
aloittaa keskustelun kertomalla meille Kuru-laivan
tapaturmasta. Kuuntelimme keskittyneinä ja
mielenkiinnolla hänen kertomuksiaan.
Alun perin Huittisista kotoisin oleva Liisa muutti
pienenä Pispalaan. Hänen lapsuudessaan ehti
tapahtua paljon. Liisa oli 13-vuotias, kun talvisota
alkoi ja hän toimi silloin pikkulottana, sekä on mm.
nähnyt Kuru-laivan uppoamisen. Siitä hän kertoi
meille seuraavanlaisesti:
7. syyskuuta 1929 katsoin ikkunasta ulos ja näin,
kuinka Näsijärvellä Kuru-laiva vajoaa pinnan alle.
Huusin, että laiva uppoaa. Äitini torui ”Ei laivat
uppoa, tuommoisia ei täällä puhuta!”
Kuitenkin myöhemmin kävi ilmi, että laiva olikin
oikeasti uponnut. Liisalla on hyviä muistoja
lapsuudesta Pispalassa, hänen lempipaikkansa
Tampereelta on kuitenkin Näsinpuiston alue, jonka
lähelle hän on muuttanut.
Kuru-laivan uppoamisen nähnyt Liisa seisoo
laivan muistomerkin vieressä. (Kuva: Janni
Honkanen)
Näsinpuistossa vas. Janni, Liisa, Riia ja Isabelle (Kuva: Janni Honkanen)
Näsinpuiston alueen historiaa
Hämeenpuiston päädyssä sijaitsee Näsinpuisto, joka sijaitsee Mustalahden sataman vieressä.
Se on rakennettu 1900-luvun alussa ja valmistui 9 vuotta myöhemmin. Puisto on 6,2 hehtaarin
kokoinen. Kaupunginpuutarhuri Onni Karsten suunnitteli puiston. (http://www.matkailuopas.com/nasinpuisto-tampere.html)
Haastattelu
Kävellessämme Näsinpuistoa kohti Liisa kertoi meille matkan varrella eräiden rakennuksien ja
patsaiden historiasta. Kun saavuimme Näsinpuistoon, Liisa kertoi, kuinka siellä olevaa kivimuuria
on ollut rakentamassa monta miestä käsin. Lähdimme kävelemään kohti Kurunlaivan
muistomerkkiä.
Liisa näyttää tuntevan paikan, ja hän kertookin, että käy täällä usein. Jäämme hetkeksi
muistomerkin luo katselemaan sitä. Kysymme Liisalta, mikä tekee tästä paikasta erityisen hänelle.
Hän vastaa lämpimästi:
- ”Kävin täällä usein, kun olin lapsi, koska käsityön opettajani asui Näsinlinnassa.”
Tähän taloon liittyy paljon muistoja lapsuudesta. (Kuva: Janni Honkanen)
Liisa kyläili usein opettajansa luona, mistä hänelle jäi mukavia muistoja. Hän kertoo myös, että on
tavannut mukavia koiraihmisiä ollessaan lenkillä. Etenkin kesäisin Liisa käy Näsinpuistossa
kävelyillä. Muulloinkin kyllä, mutta mieluiten, kun on kaunis ilma. Liisa kertoi myös, että hän on
tavannut paljon koiraihmisiä, ja hänestä on ollut mukava muutenkin tavata siellä uusia ihmisiä. On
siis monia syitä mikä tekee Näsinpuistosta Liisan lempipaikan. Utelimme myös onko paikassa
yhtään huonoja puolia. Liisa vastasi:
- ”Maisema olisi hienompi, jos Särkänniemi ei tulisi hienon näkymän tielle niin paljoa.” Liisa pitää
Näsinpuistoa paikkana, jonne voi mennä kaupungin ahdistusta ja hälinää pakoon.
Nuorten oma mielipide
Yhteinen mielipiteemme paikasta on, että Näsinpuistossa ja sen lähistössä on enemmänkin kesäisin
mukavampi olla. Näsinpuisto ei kuitenkaan ole meille erityisen tärkeä paikka, koska tulee pyörittyä
kavereiden kanssa eri puolilla Tamperetta. Se ei siis ole ehdoton ykköspaikka, vaan enneminkin
paikka, jossa voi oleskella kavereiden kanssa.
Tässä vielä yksittäisiä mielipiteitä:
Janni: Se on nätti paikka varsinkin
kesäisin ja siellä saa otettua hyviä kuvia
joka vuoden aikana, vaikka en usein
käykään pitkän matkan takia siellä.
Riia: Itse käyn siellä vähän useammin,
koska koiran kanssa tulee käytyä siellä
lenkillä ja asun lähellä. Muutenkin ihan
hieno paikka on ja joskus tulee käytyä
Mältinrannassa kesäisin uimassa.
Isabelle: Pidän tästä paikasta, koska se on
kaunis ja tykkään käydä siellä kesäisin
piknikillä.
Nuoret ja seniori keskustelevat yhdessä. (Kuva: Reetta
Hentilä)
Lähdeluettelo:
http://www.matkailu-opas.com/nasinpuisto-tampere.html
Tekijät: Riia Ranta, Isabelle Ambrose ja Janni Honkanen