Riia Rauhala - Sisustussuunnittelijat SI ry.

RIIA RAUHALA
Olen Pohjanmaalla syntynyt ja nuoruuteni seikkailut siellä kokenut, vuosien saatossa
erilaisten koukeroiden jälkeen Poriin muuttanut iloinen kahden pienen tytön äiti,
muotoilija, sisustussuunnittelija ja yrittäjä.
Olen valmistunut aikoinaan muotoilijaksi ja viimeiset vuodet olen töiden ohessa
opiskellut luovaa taloutta ja johtamista Aalto Yliopiston Taiteiden ja suunnittelun
korkeakoulussa (Taideteollinen korkeakoulu). Taiteiden maisteriopinnot vien päätökseen keväällä 2015.
Työskentelen valtakunnallisesti yritys- ja kotiasiakkaiden parissa omassa Sisustussuunnittelu Riia Rauhala -yrityksessäni. Haen projekteihin potkua myös toimimalla
sisustussuunnittelijana MTV:n Pientä mökkiremonttia -lifestyleohjelmassa ja olen
toivon mukaan jäänyt lähtemättömästi ihmisten tietoisuuteen vuosien mukana ololla Pientä pintaremonttia -lifestyleohjelmassa sisustussuunnittelijana. Muiden töiden
ohessa toimin sisustusasiantuntijana Iltalehti.fi -sivuston Kysy sisustajalta -palstalla.
Toimiva sisustuskokonaisuus saa alkunsa asiakkaan toiveista ja mieltymyksistä, joita
maustan uusilla ja innovatiivisilla ideoilla sekä rohkeilla ehdotuksilla ja näkemyksillä.
Paras kiitos on onnellinen asiakas joka vuosi toisensa jälkeen palaa luokseni hakemaan suunnittelupalveluitani uusiin projekteihin. Tahdon tulevaisuudessakin tehdä
ja kokea asioita, jotka tekevät minusta yhä onnellisemman sisustajan, joka suunnittelee kullekin asiakkaalleen maailman parhaan paikan asua ja työskennellä.
Kuukauden suunnittelija
Heinäkuu 2014
Sisustussuunnittelu Riia Rauhala
Eteläranta 6, 28100 PORI
Puh. +358 (0)500 164 099
[email protected]
www.riiarauhala.fi