On the Road, Kirsi Rutonen (pdf)

On the Road
✪Teksti: Kirsi Rutonen, kuvat: Jouni Välkki
Yhdysvalloissa on matkan varrella monia nähtävyyksiä, joita ei kannata ohittaa.
Tässä muutamia helmiä omilta matkoiltani.
Oletko sinä käynyt paikassa, jonka haluaisit muidenkin näkevän ja joka ei ole yleisessä tiedossa?
Lähetä lyhyt teksti ja kuva kohteesta sähköpostitse, [email protected].
Crater Lake National Park, Oregon www.nps.gov/crla
✪Yhdysvaltain syvin järvi (594 metriä) on Oregon lounaiskulmassa sijaitseva Crater Lake.
Nimensä mukaisesti kyse on tulivuoren synnyttämästä kalderasta, joka täyttyi vedestä muodostaen kraaterijärven. Crater Lake –kansallispuistossa oleva järvi tunnetaan syvänsinisestä
vedestään ja järven keskellä olevasta Wizard-saaresta.
Yli 2 000 metrin korkeudella merenpinnasta olevan Crater Lake-alueen ympäri kulkee noin
50 kilometrin pituinen Rim Drive-ajoreitti, joka on lumitilanteen mukaan auki kesäkuun lopulta
lokakuulle. Reitin varrella on useita näköalapaikkoja infotauluineen ja piknikpöytineen sekä
150 kilometriä eri pituisia patikointipolkuja. Wizard-saarelle pääsee kesäkuukausina veneellä
patikoimaan. Saaren näkee hienosti myös Kerr Notchin ja Sun Notchin näköalapaikoilta.
Automatkamme suuntautui Crater Lakelle kesäkuussa 2011. Edellinen talvi oli paikallisten
mukaan erittäin luminen ja lunta oli maassa vielä kesäkuussa metrikaupalla. Kansallispuiston
turistikeskus (visitor center) oli täysin lumen peitossa ja puiston päätietä oli saatu aurattua auki
vain mailin verran. Niinpä Rim Drive jäi meiltä ajamatta – tällä kertaa. Aurinko lämmitti mukavasti,
kun liukastelimme kesäkengissä lumikinosten päälle tiiraamaan maisemia. Uskomaton paikka,
jonka kauneutta korostivat entisestään lumiset kraaterin reunukset! ✪
Scenic Byway 12 / Utah www.scenicbyway12.com
✪”One of the most beautiful places on earth.” Näin mainoslauseet kuvailevat Bryce Canyon
ja Capitol Reef- kansallispuistojen välissä kulkevaa maisemareittiä. Eivätkä syyttä. Lähes 200
kilometrin tie alkaa US-89 risteyksestä Panquitchin eteläpuolelta ja päättyy Torrey-nimiseen kaupunkiin. Kiireessä ei kannata lähteä ajamaan, koska huikeat maisemat pakottavat pysähtymään
useita kertoja ihailemaan näkymää. Keskimääräinen tuntinopeus on noin 60 km.
Ajomatka kulkee oranssin- ja punaisen sävyisten kanjoneiden läpi, välillä noustaan lähes 3
kilometrin korkeudessa olevaan alppimetsään ja ajetaan idyllisten pikkukaupunkien läpi kuten
Cannonville ja Tropic. Koska maisemareitti on karua maastoa ja keskellä ei mitään, matkapuhelin ei täällä toimi.
Scenic Byway 12-nettisivulla on ladattavissa ”A route guide to scenic byway 12”-opas, joka
esittelee maisematien yli 20 kohdetta. ✪
34
Asuntoauto on
hyvä vaihtoehto
Cody, Wyoming www.bbhc.org
✪Jos olet menossa tai tulossa Yellowstonen kansallispuistoon ja haluat kokea aitoa cowboytunnelmaa esimerkiksi rodeossa, Cody on hyvä vaihtoehto yöpymispaikaksi. Noin 10 000
asukkaan pikkukaupungissa ei ole viiden tähden hotelleja tai kalliita hienostokauppoja, mutta
tunnelma on mukavan leppoisa. Kesäkuusta elokuuhun paikallisella areenalla kilpaillaan joka
ilta mm. härkärodeon merkeissä “Cody Nite Rodeo”-tapahtumassa. Perinteisen rodeon lisäksi
ohjelmassa on vasikoiden lassoamista, nopeuskilpailu sekä toimintaa perheen pienimmille.
Buffalo Bill Historical Center sopii myös hyvin kaupunkiin, joka on saanut nimensä sen kuuluisan asukkaan, biisoninmetsästäjän William Frederick Codyn mukaan. Vuonna 1917 avatussa
historiallisessa keskuksessa esitellään Buffalon Bilin elämää ja Villiä Länttä monipuolisesti.
Saman katon alla on neljä muuta museota, joista Plains Indian Museum on mielenkiintoinen ja
palkittu näyttelykokonaisuus. ✪
✪ Jos henkilöautomatkailussa rasittaa matkatavararoiden
edestakainen raahaaminen autosta majapaikkaan ja takaisin
autoon sekä majoittuminen eri
hotelleissa joka yö, vaihtoehtona on vuokrata matkailuauto.
Lähes 80 suomalaista autokuntaa on parin viime vuoden
aikana tutustunut legendaariseen Route 66:een ja lounaisen
USA:n nähtävyyksiin nimenomaan asuntoautolla. Syksyllä
2011 tehneen kahdeksan suomalaisen autokunnan matkablogiin voi tutustua osoitteessa
www.usasyksy2011.suntuubi.
com
Pohjois-Amerikka on kehittynyt, turvallinen asuntoautomatkailualue. Yhdysvalloissa
tiet ovat hyväkuntoisia ja leveitä
sekä leirintäalueita on runsaasti
tarjolla. Yöpymistä suositellaan
vain leirintäalueilla, jossa auton
voi halutessaan kytkeä leirintäalueen sähkö-, vesi- ja viemäriverkostoon.
Suosituimpiin turistikohteisiin,
esimerkiksi Grand Canyonin
kansallispuistoon, varaukset
camping-alueelle tulee tehdä etukäteen sesonkiaikana.
Tunnettuja leirintäalueverkostoja ovat muun muassa KOA
(Kampgrounds of America,
www.koa.com) ja Good Sam
RV Club (www.goodsamclub.
com).
Ajokorttivaatimukset ovat
Euroopassa Yhdysvaltoja tiukemmat; alle 3500 kg painavaa
asuntoautoa saa USA:ssa ajaa
AB-kortilla. Suurin vuokrattavia
asuntoautoja välittäviä yritys on
Cruise America (www.cruiseamerica.com). Hintaesimerkkinä
kahden viikon vuokra standardkokoiselle (max 5 henkilöä)
asuntoautolle kesäkuussa on
1400 dollaria (sis. 1400 mailia).
Tässä esimerkissä auto vuokrattiin Los Angelesista Kaliforniasta. ✪
SUOMI-USA 1/2012
35