1. No category

17
Keskiviikkona 23. huhtikuuta 2014
KULTTUURI
Hatunnosto ihmisten erilaisuudelle
Abstrakti taide edustanee monille edelleenkin erästä kartettavinta inhimillistä
toimeliaisuuden aluetta.  Pessi Rautio, Taide-lehti, 2/14
VAASA  Mikolan akvarellisalissa on
esillä jyväskyläläisten taidegraafikoiden, Tuomas Hallivuon ja Jonna
Jantusen toinen yhteinen näyttely 31.
toukokuuta saakka. Le Cirque Humain
-näyttelyn työt ovat mustavalkoisia,
viivasyövytystekniikalla tehtyjä ihmis-
aiheisia piirroksia. Jantusen hahmot
ovat syntyneet niitä piirtäessä, ilman
ennakkosuunnitelmia. Kuvia voi luonnehtia kunnianosoitukseksi ihmisten
erilaisuudelle. Hallivuon teosten
lähtökohtana ovat osittain piirtäjän
omakohtaiset elämäntilanteet.
ESIMIES: Tero Hautamäki 06 247 7586 • VAASA: Laura Krohn 06 247 7587 • SEINÄJOKI: Anne Puumala 06 247 7585 • [email protected]
Äidin uni tytöstä ja viulusta toteutui
Vaasan kaupunginorkesterin viulisti Anna-Leena Merikivi tuli työpaikkahaastatteluun iso vauvavatsa pömpöttäen
JOHANNA JURKKA
VAASA Kun Vaasan kaupungin-
orkesterin viulisti, oululaislähtöinen Anna-Leena Merikivi
oli pikkutyttö, hänen äitinsä näki unen, joka muuttui myöhemmin todeksi.
– Äidillä oli jokin intuitio. Olin
6-vuotias, kun hän iski minulle
viulun käteen. Innostuin siitä
heti ihan hirveästi. Äiti oli nähnyt unen, jossa soitin viulua,
Merikivi muistelee.
Merikiven sairaanhoitajaäiti ei soita viulua, mutta hän vei
tyttärensä musiikkiopiston viulunsoiton suzuki-ryhmään.
Pikkutytöstä tuntui siltä, että
viulu oli valinnut hänet. Tunnesuhde soittimeen ei ole katkennut.
– Minulla on viuluun viha-rakkaus-suhde, Merikivi hymyilee.
Viulut ovat yksilöitä, niin kuin
niiden soittajatkin. Vuosikymmeniä Merikivi on soittanut italialaisella viululla, jonka sisälle on kirjoitettu vuosiluku 1740.
– Opettaja osti sen minulle,
kun olin 13-vuotias. Siitä saakka
se on ollut minulla. Se on lahja,
koska se on minulle niin sopiva.
Myös opettajiaan, Melnikovia, Leviä ja Istominaa, Merikivi muistelee lämmöllä. He
kaikki olivat venäläisiä. Armottoman tarkkoja ja kovia, mutta
kannustavia ja ymmärtäväisiä.
– Kaikki he olivat oikeita opettajia oikeina aikoina. Kun on kyse nuoresta ihmisestä, opettajan
on osattava tukea persoonaa.
Sitä Merikivi ei osaa sanoa,
milloin päätti ryhtyä ammattiviulistiksi.
– Olen kasvanut soittamiseen,
enkä ole asiaa koskaan kyseenalaistanut. Vain heikkoina hetkinä olen saattanut ajatella, että muutakin olisin voinut tehdä. Olen aina ollut kiinnostunut myös psykologin ammatista.
Kaupunginorkesterin viulistiksi Merikivi palkattiin yhdeksän
vuotta sitten. Se oli hänen ensimmäinen orkesteripestinsä.
Sitä ennen hän oli keikkaillut
viulistina ympäri maata ja etsinyt vakinaista työpaikkaa orkestereista. Turhaan. Avoimia työpaikkoja oli tarjolla harvoin,
mutta kilpailijoita oli paljon.
Äidillä oli jokin intuitio. Olin 6-vuotias,
kun hän iski minulle
viulun käteen. Innostuin soittimesta heti
ihan hirveästi. Äiti oli
nähnyt unen, jossa
soitin viulua.
– Koesoitot olivat rankkoja.
Kaksikymmentä ihmistä saattoi istua ja tuijottaa soittamista.
Paikka Vaasassa tuntui oikealta onnenpotkulta.
– Olen vieläkin onnellinen siitä, että minut otettiin tänne.
Tulin koesoittoon ison mahani kanssa, esikoistani odottaen,
Merikivi muistelee.
– Nyt olen kotiutunut tänne.
Esikoinen, Venla, on nyt
8-vuotias, ja kuopus, Sanni,
6-vuotias.
Perheenisä on pelastuslaitoksella ensihoitajana ja ambulanssinkuljettajana.
Merikiven mielestä on hyvä,
ettei Juhani-puoliso ole musiikkimiehiä. Silloin kotona puhutaan muustakin, kuin musiikista.
– Se on tasapainottava tekijä.
Minun persoonalleni näin on
parempi, hän sanoo.
Merikivien kodissa soi aina. Orkesteriharjoitusten jälkeen Merikivi treenaa kotona stemmoja.
– Silloin, kun tytöt olivat ihan
pieniä, soittamiseen tuli väkisinkin taukoja. Halusin pyhittää äitiysloman lapsille, koska
he ovat pieniä niin lyhyen aikaa. Nyt soitan taas enemmän.
Venla ja Sanni saavat musiikkikylpyjä joka päivä. Sillä on ollut seurauksensa.
– Venla soittaa pianoa. Se on
hänen juttunsa. Tuntuu vapauttavalta, että hänellä on eri instrumentti. Sannikin soittelee pianoa, mutta kitkuttelee myös minun viuluani.
Aina on olemassa se riski, että tytöistä varttuu muusikoita.
– Minun puolestani saisivat
tehdä jotakin muutakin. Mutta
jos he syttyvät soittamisesta, se
on heidän valintansa.
Viulisti Anna-Leena Merikivi on kiitollinen työpaikasta Vaasan kaupunginorkesterissa. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa soittamista opiskelleen muusikon mukaan
taistelu alan harvoista työpaikoista on uuvuttavaa. KUVA: MINNA HIRVELÄ
Viihteen ja taiteen raja on usein
keinotekoinen, Jyrki Paalanen sanoo
JOHANNA JURKKA
VAASA Viulisti Anna-Leena
Merikivi harjoittelee paraikaa
Vaasan kaupunginorkesterin kamarimusiikkiryhmän seuraavaa
konserttia, ensi sunnuntaina
esitettävää Divertissimoa varten.
Merikivi soittaa B.H. Crusellin
Divertimenton (C Op.9) yhdessä kahden muun viulistin, sekä
sellisti Jyrki Paalasen ja obois-
ti Panu Sivosen kanssa. Oboella on sävellyksessä päärooli.
– Jyrki kysyi minulta, että miten olisi, jos soitettaisiin Divertimento, Sivonen kertoo.
Sivoselle se sopi. Divertimento on oboemusiikin peruskauraa, sopivasti viihteellinen vappuviikoksi.
– Sävellys on kohtalaisen virtuoosimainen, joten ei se minul-
le ihan lekottelua silti ole, Sivonen hymyilee.
Konsertin nimi lyötiin lukkoon jo ennen ohjelmistoa.
– Divertissimo tarkoittaa viihteellistä, ja halusimme soittaa
viihdemusiikkia. 1700-luvulla
divertimentot olivat ajanvietemusiikkia, Paalanen mainitsee.
– Sitä voi tietysti miettiä, missä viihteen ja taiteen raja me-
nee. Se on usein keinotekoinen.
Vappuviikon konsertti esitetään poikkeuksellisesti Kuula-opiston Toivo Kuula -salissa.
Yleensä kamarikokoonpanojen
konsertit on pidetty Kuntsin taidemuseon tiloissa.
– Nyt sinne ei näyttelyn vaihtumisen takia päässyt. Kuulaopiston sali on kuitenkin tosi
toimiva, jos ihmiset vain löytä-
Suomalaisten rakkaus runoihin on laajentunut isänmaallisista riimeistä räppirytmeihin
vät takana, kun jokaiseen koulu- tai kesäjuhlaan liittyi runonlausunta. Lausuminen oli osa arkista koulutyötä, siinä missä jakokulman opettelukin.
Runous oli kansansivistystä
parhaimmillaan.
Toimittaja-kirjailija Satu Koskimiehellä (s. 1941) on monikymmenvuotinen perspektiivi suomalaisten suhteesta runouteen.
Koskimies liittyi pian 50 vuotta jatkuneen Yleisradion Tämän
runon haluaisin kuulla -ohjelman toimittajakuntaan 1970-luvun puolivälissä.
Ohjelmasta on tullut instituutio. Se sai 1980-luvulta
myös toisenlaisen muodon. Välillä ohjelmaa tehtiin teemalla
runo on vapaa – toivekonsertin tapaan suorana kontaktiohjelmana.
Tosin Tämän runon haluaisin
kuulla -lähetys kuullaan nykyään, Tarleena Sammalkorven
toimittaessa, harvemmin kuin
aiempina vuosina, jolloin oikealle runotaajuudelle virityttiin kerran kuussa.
Runo-ohjelman myötä,  kun
lausumassa oli sanankäytön
osaajia, kuten esimerkiksi Eeva-Kaarina Volanen, on pääs-
Kerran Veikko Sinisalo oli lausumassa Vilho
Rantasen runoa rammasta pojasta ja liikuttui
itse, silmiin tulvahtivat kyyneleet.
ty kokemaan käsin kosketeltavia, voimakkaita elämyksiä.
– Runon ja toivojan välinen yhteinen elämys on aina salaisuus,
Koskimies tähdentää.
– Se on hänen yksityinen kokemuksensa. Suorassa radiolähetyksessä se tulee yhteiseksi.
Siinä liikutaan usein hyvin herkillä vesillä.
Oli myös hetkiä, jolloin Koskimies sai kokea, miten runo vaikutti esittäjäänsä.
– Kerran Veikko Sinisalo oli
lausumassa Vilho Rantasen runoa rammasta pojasta ja liikuttui itse, silmiin tulvahtivat kyyneleet. Kyllä hän sen klaarasi,
ja tuskin sitä kuulijat huomasivat, me vain studiossa tajusimme sen. Sinisaloa hieman harmitti tämä liikuttumisensa.
Meitä suomalaisia voi syystä kutsua Kaarisillan kansaksi.
Aale Tynnin kokoelmaan Ylitse vuoren lasisen (1949) sisältyvä
runo Kaarisilta on kaikkina aikoina, ohjelman alusta alkaen,
ollut runoista toivotuin.
HELSINKI Guggenheimin Helsingin museohankkeen vauhdittamiseksi perustetaan tukisäätiö. Guggenheim-säätiön lisäksi tukisäätiön perustajia
ovat Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa sekä Rakennusteollisuus RT.
Guggenheimin osuus säätiön perustamispääomasta on
298 000 euroa, kun MaRa ja
Rakennusteollisuus osallistuvat kumpikin symbolisella 1
000 eurolla.
Säätiön tarkoituksena on tukea Helsingin museohankkeen
arkkitehtikilpailua ja sen päätyttyä museohanketta.
Etujärjestöjen MaRan sekä Rakennusteollisuuden toimitusjohtajat suitsuttavat Guggenheim-museon lisäävän Helsingin vetovoimaa.
Kuvanveistäjä Kari
Juva on kuollut
Suomessa asuu Kaarisillan kansa
PIA KAITASUO
POHJALAINEN Ne ajat liene-
Guggenheimin
Helsinki-hankkeelle
tukisäätiö
Eino Leinoa toivotaan Koskimiehen mukaan määrällisesti eniten.
– Suosituin on Hymyilevä Apollo, joka on radion traditionaalinen uuden vuoden yön runo.
Satu Koskimies toteaa, että
nykylaulutekstit ovat monelle
lyriikkaa.
– Pidän itse esimerkiksi Juice
Leskistä sekä Tuomari Nurmiota hyvinä lyyrikkoina, samoin Dave Lindholmia.
Koskimies on toimittanut ohjelman toiveista kootun runoantologian nyt neljännen kerran.
Tämän runon haluaisin kuulla – Kaikkien aikojen rakastetuimmat ilmestyi juuri Tammen kustantamana.
Toivomuksissa on tapahtunut
paljon muutoksia, Koskimies sanoo.
– 1970-luvulla tullessani ohjelman tekijätiimiin isänmaallinen
runous oli se, jota toivottiin paljon – sota oli vielä aika lähellä silloin. Yrjö Jylhän sotarunot esimerkiksi olivat hyvin suosittuja.
vät sinne. Yleisö näkee muutakin kuin soittajien sukat, Paalanen nauraa.
Muusikot myöntävät, että uusia soittopaikkoja on etsiskelty.
– Mikolan akvarellisalikin voisi olla hyvä paikka soittaa.
Divertissimo. Sibelius, Mozart,
Crusell. Vaasan kaupunginorkesterin kamarikokoonpanot sunnuntaina 27.4. klo 15.
HELSINKI Kuvanveistäjä, professori Kari Juva on kuollut.
Myös taidemaalarina ja piirtäjänä tunnettu Juva kuoli 75-vuotiaana Espoossa maanantaina.
Kari Juvan (ent. Orkamaa)
keskeistä tuotantoa ovat pronssiin valetut veistokset. Maalarina hän suosi öljyvärejä ja piirtäjänä tussitöitä.
Juvan keskeisiä veistoksia
ovat hänen syntymäkaupunkinsa Helsingin Kalliossa sijaitseva Tannerin portti ja Helsingin kaupunginteatterin veistos
Thalia ja Pegasos. Jälkimmäisessä nähdään eräs taiteilijan
pääaiheista, ratsu.
Hevosaiheisia Juvan töitä
ovat niin ikään Walkian ratsastaja Valkeakoskella ja Espanjalainen ratsastaja.
Yleisiä Juvan taiteessa ovat
myös naisfiguurit.
Kari Juva opetti muun muassa Taideteollisessa korkeakoulussa. Tasavallan presidentti
myönsi hänelle professorin arvonimen vuonna 2009.
Presidentit ylistivät
Garcia Marquezia
MEXICO Tuhannet Gabriel
Garcia Marquezin ihailijat jättivät jäähyväiset Nobel-kirjailijalle maanantaina hänen kotikaupungissaan Mexicossa.
Garcia Marquezin rakastamilla keltaisilla ruusuilla koristeltu uurna oli esillä kaupungin taidekeskuksessa.
Sekä Meksikon että Garcia
Marquezin synnyinmaan Kolumbian presidentit ylistivät
viime torstaina kuollutta kirjailijaa.
Meksikon presidentti Enrique Pena Nieto sanoi Garcia
Marquezin olevan Latinalaisen Amerikan kaikkien aikojen
suurin kirjailija.
– Me meksikolaiset rakastamme häntä ja tulemme aina
rakastamaan.
87-vuotiaana kuollut Garcia
Marquez muutti Kolumbiasta
Meksikoon vuonna 1961.
Garcia Marquezin perhe ei
ole kertonut kirjailijan viimeistä lepopaikkaa, mutta Kolumbia on toivonut, että hänen
tuhkansa jaettaisiin synnyinmaan ja Meksikon kesken.
Uusi johtaja lupaa
Lahteen hauskempaa
teatteria
LAHTI Lahden kaupunginteat-
Runoja lausutaan yhä radiossa, koska niillä on oma kuulijakuntansa.
terin syksy on piirun hauskempi kuin aiemmat, lupasi uusi
teatterinjohtaja Ilkka Laasonen
tiistaina.
Vieraileva ohjaaja Miika Muranen painottaa Chicago-musikaalin komediallista puolta,
pyrkimystä tähdeksi vaikka rikoksia tekemällä.
– Siinä on samaa kuin nykyajan tosi-tv:ssä.
Rosvomaailmaan vie myös
kantaesitys Me Rosvolat, joka
perustuu Siri Kolun FinlandiaJuniorilla palkittuun teokseen.
Ohjaaja Olka Horila muistuttaa, ettei vanhemmuus saa jumittua suorituksiin.