Palonkestävät asennukset ST

Miksi uusitaan?
• Tämä on vasta lausuntovaiheeseen menevää esitystä, ei siis
lopullista. Teksti muuttuu vielä varmasti.
• Aikaisempi painos yliampui melkoisesti
• Asennukset alkoivat eriytyä maantieteellisesti toisistaan
• Maalaisjärki puuttui
• SFS 6000 uusiutui
• Sähköjärjestelmät eivät ole ratkaisevia palontorjunnassa
• Palokuorma kasvaa tavalliseen PVC eristeeseen verrattuna
halogeenittömillä kaapeleilla ja on samaa luokkaa kuin
polttoöljyllä kiloa kohti
• Kaapelihyllyille ja kiinnityksille ei ole suomessa standardeja
• Esimerkkejä tarvitaan
• Lakitasolla toiminta-aikavaatimuksia vain
poistumisreittivalaistukselle
Paavo Hakala PH koulutus
2
Mitä uusitaan?
• JOHDANTO
• Tässä ST-kortissa esitetään käytännön suunnitteluohjeita ja
toteutustapoja, joiden avulla voidaan täyttää Ympäristöministeriön
asetuksen E1 sekä pienjännitesähköasennuksia koskevassa SFS 6000 standardisarjassa vaaditut, palon aikana toimiviksi tarkoitettujen
turvajärjestelmien johtojärjestelmille asetetut toimintakyky- ja
suojausvaatimukset.
• Ohje soveltuu sellaisenaan uudisasennuksiin myös saneerattavissa
kohteissa.
• Mikäli järjestelmiä saneerataan vain osittain, ohjeen soveltamisesta
on sovittava sähköistyksestä vastaavan osapuolen ja
paloviranomaisen kanssa.
• Ohjeistuksen tarkoituksena on luoda käytäntö viranomaismääräysten
sekä voimassa olevien säädösten ja standardien vaatimusten
täyttämiseen ja noudattamiseen erityyppisissä kohteissa.
• Erikoiskohteissa tehdään ohjeesta poikkeavia, kohdekohtaisiin
riskienhallintasuunnitelmien vaatimuksiin perustuvia ratkaisuja,
joilla on saavutettavissa niissä tarkoituksenmukainen
turvallisuustaso.
Paavo Hakala PH koulutus
3
Määritelmiä
• turvajärjestelmien sähkönsyöttöverkko
• Syöttöverkko, jonka tarkoituksena on varmistaa olennaisten
sähköasennusten ja -laitteiden toiminta:
• – ihmisen ja kotieläinten terveyden ja turvallisuuden takia ja/tai
• – ympäristölle ja muille laitteille aiheutuvien vahinkojen
välttämiseksi, silloin kun sellaista vaaditaan kansallisissa
säännöksissä.
• HUOM. 1 Syöttöverkon katsotaan sisältävän teholähteen ja piirin
kulutuskojeen liittimille saakka.
Paavo Hakala PH koulutus
4
Määritelmiä 2
• turvajärjestelmien sähkönsyöttöverkko
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Esimerkkejä turvajärjestelmistä ovat
- turvavalaistus, (poistumisreittivalaistus)
- palopumput
- pelastuskäyttöön tarkoitetut hissit
- hälytysjärjestelmät, kuten palo-, savu-, häkä- ja
murtohälytysjärjestelmät
- evakuointijärjestelmät, kuten äänievakuointijärjestelmät
- savunpoistojärjestelmät
Edellä mainituille järjestelmille voi olla omia standardeja.
-turvajärjestelmien tarpeeseen ja toiminta-aikoihin palotilanteissa
ja/tai sähkökatkon aikana annetaan vaatimuksia
viranomaismääräyksissä.
Paavo Hakala PH koulutus
5
Määritelmiä 3
• Turvajärjestelmien, jotka on tarkoitettu
toimimaan palotilanteissa, on täytettävä
seuraavat vaatimukset:
• - on valittava teholähde, joka pitää yllä
sähkönsyöttöä riittävän pitkän aikaa, ja
• - laitteilla on oltava joko laiterakenteen tai
asennuksen avulla saatu palonkestävyys riittävän
pitkän ajan.
• HUOM. Turvajärjestelmien sähköinen teholähde
on yleensä lisäys normaaliin syöttöön,
esimerkiksi yleiseen jakeluverkkoon.
Paavo Hakala PH koulutus
6
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana
• Jos turvajärjestelmän pitää toimia tulipalon aikana,
niissä on käytettävä seuraavanlaisia johtojärjestelmiä:
• - mineraalieristeisiä IEC 60702-1 ja 60702-2 mukaisia
kaapeleita (palonkestäviä)
• - palonkestäviä EN 50200 tai EN 50362 ja EN 60332-1-2
(itsestään sammuvia) mukaisia kaapeleita
• - johtojärjestelmää, joka on suojattu riittävästi mekaanisesti
ja tulipalolta. (muulla tavoin)
• HUOM. 1 Esimerkkejä järjestelmistä, jossa säilytetään
tarvittava palosuojaus ja mekaaninen suojaus ovat
• - rakenteelliset koteloinnit, joiden avulla säilytetään
mekaaninen suojaus ja palosuojaus, tai
• - johtojärjestelmä asennetaan erillisiin palosuojakoteloihin.
• Johtojärjestelmä pitää sijoittaa ja asentaa siten, ettei piirin
jatkuvuus heikenny tulipalon aikana.
Paavo Hakala PH koulutus
7
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 2
• Esimerkkejä järjestelmistä, jossa säilytetään tarvittava
palosuojaus ja mekaaninen suojaus ovat
• - rakenteelliset koteloinnit, joiden avulla säilytetään
mekaaninen suojaus ja palosuojaus, tai
• - johtojärjestelmä asennetaan erillisiin palosuojakoteloihin.
• Johtojärjestelmä pitää sijoittaa ja asentaa siten, ettei piirin
jatkuvuus heikenny tulipalon aikana.
• Piirin jatkuvuuden säilyminen edellyttää kaapelien
palonkestävyyden lisäksi seuraavia ominaisuuksia:
• - liitokset tehdään siten, että ne säilyvät toimivina
vaadittavan ajan tai yhtä pitkän aikaa kuin niihin liittyvät
kaapelit
• - kaapelien kiinnitys tai tuenta pitää järjestää siten, että se
kestää vaadittavan ajan tai yhtä kauan kuin kaapeli, jota se
tukee.
Paavo Hakala PH koulutus
8
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 3
• Esimerkkejä järjestelmistä, jossa säilytetään
tarvittava palosuojaus ja mekaaninen suojaus ovat
• Vaatimus kaapelien kiinnityksen ja tuennan
palonkestävyydestä koskee sekä kaapelikiinnikkeitä,
kaapelihyllyjä ja vastaavia, että niiden kiinnittämiseen
tarkoitettuja tarvikkeita. Koska näiden testaamiselle ei
ole olemassa suomalaisia tai eurooppalaisia standardeja,
palonkestävyyden osoittamiseen voidaan käyttää muiden
maiden kansallisia standardeja, tai muita tuotteen
valmistajalta saatuja tietoja.
• Turvajärjestelmien ohjaus- ja väyläjärjestelmiä koskevat
samat vaatimukset kuin turvajärjestelmien
johtojärjestelmiä. Tämä ei koske piirejä, joiden
toimimattomuus ei vaikuta haitallisesti
turvajärjestelmien toimilaitteiden toimintaan.
Paavo Hakala PH koulutus
9
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 4
• Kaapelihyllyt
• Yleisimmät palonkestävissä asennuksissa käytettävät
hyllytyypit ovat levyhylly, tikashylly ja lankahylly.
• Standardin SFS 6000-5-55 kohdan 556.6.4 mukaan
turvajärjestelmien johtojärjestelmät ja kaapelit tulee
erottaa muista kaapeleista joko etäisyyden tai
suojauksen avulla. (suojaus sekä palolta että häiriöiltä)
• Hyllyasennusta käytettäessä tämä tarkoittaa oman
erillisen hyllyn, riittävän etäisyyden, armeeratun
kaapelin tai hyllyn jakavan välilevyn käyttöä .
Riittäväksi etäisyydeksi palosuojana voidaan katsoa
50mm, jos häiriösuojauksesta ei muuta johdu.
• Hyllyjärjestelmän toimittajan tulee ilmoittaa suurin
palonaikainen kuormitus hyllymetriä kohti,
asennustukien välinen maksimiasennusväli sekä hyllylle
asennettavien kaapeleiden mahdollinen kiinnitystarve.
Paavo Hakala PH koulutus
10
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 5
• Kaapelihyllyt
• Levyhyllyt soveltuvat käyttövarmuutensa vuoksi hyvin palonkestäviin
asennuksiin ja niistä saadut kokemukset palonkestävissä
johtojärjestelmissä ovat hyviä. Hyllyille asennettuja kaapeleita ei
yleensä tarvitse kiinnittää koko matkalta, mutta niiden pysyminen
muista kaapeleista erillään ja hyllyllä kulma yms. paikoissa on
varmistettava. Tikashyllyjä asennetaan yleisesti sekä vaaka- että
pystysuoraan. Tikashyllyn pystyasennuksessa kaapelin kiinnitysväli
on enintään 300 mm. Lisäksi pystyasennuksessa hylly, kaapelit ja
kaapelikiinnikkeet on suojattava tai paloeristettävä paloluokitellulla
palonsuojaeristeellä määrävälein (esim kerroskorkeus), jotta
palonaikainen kaapeleihin kohdistuva vetorasitus ei kasvaisi liian
suureksi. Hyllyjen ja kaapeleiden kiinnityksen saa tehdä vain
tarkoituksen mukaisilla, hyllyjärjestelmän toimittajan hyväksymillä,
tarvikkeilla jotka asennetaan ohjeiden mukaisesti.
• Lankahyllyt soveltuvat levyhyllyjen tapaan palonkestäviin
asennuksiin. Lankahyllyille voidaan asentaa vain kappelinvalmistajan
hyväksymät palonkestävät kaapelit, sillä kaikki palonkestävät
kaapelit eivät ole toimintakykyisiä lankahyllyn pistemäisen
kuormituksen takia.
Paavo Hakala PH koulutus
11
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 6
• Kaapelit
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
Kaapelien palokäyttäytyminen pitää testata
1) Itsestään sammuvat kaapelit
• “yksittäispolttokoe” (IEC / EN 60332-1 ja -2)
2) Nippuna itsestään sammuvat kaapelit
• “nippupolttokoe” (IEC / EN 60332-3)
3) Vähäisen savunmuodostuksen omaavat kaapelit
• “savukuutiopolttokoe” (IEC / EN 61034)
4) Palonkestävät kaapelit ja MINERAALIERISTEISET
• “turvakaapelipolttokoe” (EN 50200 ja EN 50362 sekä IEC 60702)
Valittaessa kaapeleita palokriittisiin kohteisiin on hyvä huomioida,
että kuparijohtimella on parempi palonkesto:
• • kuparin sulamispiste n. 1080 °C (alumiinin n. 660 °C)
• Palonkestävien kaapeleiden mitoituksessa pitää ottaa huomioon
palotilanteessa kasvava ympäristön lämpötila
• • kuparin sähkönjohtokyky alenee, resistiivisyys kasvaa, lämpötilan
noustessa (kuparin resistanssi +900 asteessa viisinkertainen)
Paavo Hakala PH koulutus
12
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 7
• Jako- ja liitäntärasiat
• Kuten luvun 3 alussa todettiin, on myös
pelastushenkilöstön turvallisuus otettava toteutuksissa
huomioon. Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa,
että pelastushenkilöstön on pystyttävä toimimaan
kohteessa, jossa olennaisen vaaran aiheuttavat
normaalit sähköjärjestelmät.
• Kun valitaan jako- ja liitäntärasioita palonkestävään
johtojärjestelmään, on otettava huomioon seuraavat
seikat: Kestomuovisia (ABS, PS, PC jne.), alumiinisia
(silumiini) ja messinkisiä kotelointeja voidaan käyttää
vain, jos testeillä on osoitettu, että niiden
toimintakyky säilyy vaaditun ajan. Tavallisesti
teräksiset rasiat ja keraaminen liitosrima täyttävät
vaatimukset.
Paavo Hakala PH koulutus
13
Johtojärjestelmä joka toimii palon aikana 9
• Keskukset
• Kytkin- ja ohjauslaitteet (turvajärjestelmien) pitää merkitä selkeästi
ja sijoittaa tiloihin, joihin pääsevät vain ammattitaitoiset tai
opastetut henkilöt Rakennusmääräyskokoelman E1:ssä edellytetty
toimintakyky on tavallisesti saavutettavissa keskusrakenteella, jossa
samalla keskusrungolla on metallilevyllä erotettuna tavanomaisen
sähkönjakeluun ja palon aikana toimiviksi tarkoitettujen
turvajärjestelmien sähkönjakeluun liittyviä kytkin- ja suojalaitteita.
• Palon ilmaisemiseen ja palontorjuntaan käytettävien teholähteiden
johtojärjestelmiä pitää syöttää erillisellä piirillä tulevasta
pääsyötöstä. (akkuvarmennetut omana ryhmänä muut yleensä ennen
pääkytkintä)
• Turvajärjestelmän tehonsyöttö otetaan suoraan rakennukseen
tulevasta syötöstä, jos tarkoituksena on syöttää turvajärjestelmää,
jonka hätätilanteessa pitää säilyä toiminnassa niin kauan kuin
mahdollista. HUOM. Esimerkkejä tällaisista turvatoiminnoista ovat
sprinkleripumput.
• Tämä tarkoittaa, että turvajärjestelmiä syötetään normaalista
sähköverkosta (kytketty ennen pääkatkaisijaa) ja varmistetusta
sähköverkosta (teholähde) tai käytetään muuta järjestelyä.
Teholähde- ja varateholähdevaatimukset sekä niihin liittyvät
toiminta-aikavaatimukset on esitetty eri turvajärjestelmiä
käsittelevissä standardeissa tai tässä ohjeessa.
Paavo Hakala PH koulutus
14
Dokumentointi
• Merkintä
• Palonkestävien turvajärjestelmien laitteistot ja palonkestävä
johtojärjestelmä tulee selkeästi merkitä tunnistetiedoilla.
Palonkestävä hylly tulee merkitä selkeästi, jotta sinne ei asennettaisi
myöhemmin muuta lisäkuormaa. Merkintätapa sovitaan
kohdekohtaisesti esim metrin välein punainen kilpi ”Palonkestävä
hylly”
• Dokumentointi
• Tavanomaisen dokumentaation lisäksi palonkestävän
johtojärjestelmän osalta tulee luovuttaa seuraavat dokumentit:
• –
kopiot alkuperäisistä testausdokumenteista mahdollisine
käännöksineen
• –
asennustodistus erikseen jokaisesta turvajärjestelmästä sekä
siihen liittyvästä johtojärjestelmästä komponenttiluetteloineen
• –
kattava ja yksilöity luettelo kaikista palonkestävän
johtojärjestelmän komponenteista.
Paavo Hakala PH koulutus
15