Riihimäen ravivihjeet 10.8.2014.pdf

Ohjastaja- ja valmentajakommentteja päivän lähtöihin:
Lähtö 2
3 Ranch Norma Jeane oli viimeksi vähän nahjus. Se ei oikein saanut pykälää silmään ja koko ajan joutui
käskemään. Hevonen ei tunnu niin huonolle kuin tuloksista voisi päätellä. Laukkastartissa, jossa hevonen oli
keulassa, se tuntui virkeämmälle, joten nyt koitetaan panostaa alkuun keulapaikka mielessä. (Tommi
Kylliäinen)
Lähtö 3
9 Topper ei ihan riitä vauhdeiltaan kesällä, mutta kokeillaan ajaa montelähtöjä. Odotuksia ei oikein ole, kun
laukkariskin on tosi suuri. (Bella Varjonen)
Lähtö 4
5 Callela Colibrin annettiin viime juoksun jälkeen olla paljon helpommalla. Tauon piti olla vähän pidempikin,
mutta ajetaan nyt, kun vuoden toistaiseksi voitokkaimmalle löytyi sopiva lähtö. Pari viikkoa on ajettu
normaalit treenit, ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Tasollaan kilpaillessaan hevosen luulisi olevan lähellä
voittoa. (Tapio Mäki-Tulokas)
Lähtö 5
11 Intime Aria on ollut hyvänoloinen. Kerran käytiin radalla, ja ajoin 1.23-vauhtia, jota hevonen meni tosi
helposti. En ihmettelisi, vaikka hevonen alkaisi pärjäämään. Menestys ei olisi yllätys, vaikka paikka on
vaikea. (Risto Väre)
Lähtö 6
1 Winner Type on mennyt asiallisesti. Voitto on kiertänyt viimeisissä, mutta Kokemäellä hevonen oli
oikeastaan ensimmäistä kertaa hyvä selästä. Nyt tähdätään keulaan, josta odotukset olisivat korkealla.
Kyseessä on kehittyvä hevonen. (Bella Varjonen)
2 Wish Upon A Tara on ollut minulla pari kuukautta. Se treenaa hyvin, minkä perusteella odotuksia on
kärkisijoille. Matkalla ollaan positiivisin mielin, vaikka hevonen on alisuorittanut viime kisoissa. Oikeastaan
se tuli minulle ratatalliin, jotta se alkaisi jännittämään vähemmän. Kakkosradan ei pitäisi tuoda ongelmia.
(Ilkka Hoffren)
Lähtö 7
5 Julian Code on tehnyt tasaisia esityksiä, mutta vaatii hyvää juoksua. Nyt on helpompi lähtö, muttei tämä
kuitenkaan mistään kuolemanpaikalta varmaan voita. Onnistuneella juoksulla Julian Codella on saumat
korkealle. (Tommi Kylliäinen)
Vihjeet:
Lähtö 1
A – 3, 8
B – 5, 11, 10, 7, 8, 16, 6, 4
C – 15, 14, 12, 2, 13, 1
SUOSIKIT: 3 Veela nousee avauslähdön ideasuosikiksi, sillä pystyy onnistuessaan parantamaan selvästi
ennätystään. Tamma on varsinkin alussa korostetun epävarma, mutta jaksaa mennä, kunhan pysyy ravilla.
Teivossa kuusivuotias laukkasi alussa pahoin, mutta nousi vielä totoon – hyötyen tosin kanssakilpailijoiden
laukoista. Veela kulki viimeiset 1900 hienosti 31,1-kyytiä. Onnistuessaan Pertti Puikkosen suojatti voi
menestyä kaikilta juoksupaikoilta. 8 Hilavitku ottaa kehityksessä isoja askelia eteenpäin, ja tehtävä on nyt
helpompi kuin viimeksi. Teivossa K.M. Nopsan poika kohtasi kovia ikätovereitaan ja jäi juoksemaan toiselle
ilman selkää. Tamma piti hyvin vauhtinsa, vaikkei pysynyt lopussa parhaiden kyydissä.
HAASTAJAT: 5 Konrad on edellisen tavoin kehittyvä nelivuotias. Ruuna lähtee voltista kovaa ja saa hyvät
asemat kärjestä tai sen välittömästä läheisyydestä. Viimeksi Mika Leinon ajokki juoksi toisessa sisällä,
voittaneen Terhon Tuurin takana, ja kamppaili kaukana edellisen takana kakkoseksi. 11 Sawarin Sykloni on
saanut lisää vauhtia, mutta on edelleen epävarma. Tällä kertaa kuski vahvistuu tuntuvasti. Teivossa tamma
laukkasi keulasta lyhyesti loppukurvissa, mutta pudotti lennosta raville. Se oli maalisuoralla mukana
kärkimatsissa, kunnes laukkasi uudelleen paineen alla.
Juoksunkulku: 5 Konrad avaa johtoon, eikä ole valmis luopumaan paikastaan.
Lähtö 2
A – 3, 6
B – 7, 8, 9, 10, 5, 4, 12
C – 1, 11, 2
SUOSIKIT: 3 Ranch Norma Jeane ei ole vielä erityisemmin loistanut, mutta tuntuu joka tapauksessa
kehityskykyiseltä menijältä. Viimeksi tamma hyökkäsi kirilenkin alussa toisesta ulkoa ja eteni nopeasti
keulassa juosseen Sportive Bossin rinnalle. Kolmivuotias tuli ihan asiallisesti perille, vaikkei saanut
edellisestä otetta. Tässä seurassa Ranch Norma Jeane kisaa onnistuessaan voitosta. 6 Ahasveros on
oleellisesti sijoituksiaan lupaavampi aloittelija. Viimeksi lähtölaukka pilasi mahdollisuudet heti alussa. Sitä
ennen ori juoksi kolmannessa ulkona ja pisteli päätöspuolikkaan Leemark’s Casimirin voittaessa 15,6-kyytiä.
HAASTAJAT: 7 Ainur Hoss avasi uransa vain asiallisesti, mutta on voinut tässä välissä kehittyä tuntuvasti,
sillä ensimmäisestä kisasta on vierähtänyt jo pitkä tovi. Lahdessa tamma juoksi lopulta kolmannessa sisällä
ja tyytyi kovassa porukassa seurailemaan. 8 Maxx Birdland punnersi viimeksi tasaisesti sisärataa joukon
hännillä ja voi petrata starttien myötä tuntuvasti.
Juoksunkulku: 3 Ranch Norma Jeane avaa johtoon ja saa tehdä pitkälti oman juoksunsa.
Lähtö 3
A–8
B – 10, 6, 5, 2, 4, 11, 9, 1
C – 3, 7
SUOSIKKI: 8 Tuulian Toive suorittaa nykyisellään tosi varmasti, eikä laukkoja juuri tule. Tämän johdosta ori
on tässä lähdössä selvästi todennäköisin menestyjä, vaikka ehkä ihan viimeinen puristus on välillä loistanut
poissaolollaan. Porissa Henna Halmeen vakioajokki pääsi tulemaan kärjen lähelle sujuvasti ja sitkisteli
Turnauksen voittaessa asiallisesti neljänneksi.
HAASTAJAT: 10 Tejas on tuloillaan ja hyötyy pienestä lähdöstä, sillä ei ole varsinainen kiertäjä. Lahden
montelähdössä ruuna sai tasaisen juoksun ja oli hyvä kolmas. Viimeksi ruuna esitti takajoukoista pirteän
lopetuksen ulkoradoilla. 6 Rojali on hevonen, joka voi ravatessaan pärjätä kaikilta paikoilta. Porissa ruuna
pilasi mahdollisuutensa etusuoran laukkaan. Teivossa Jenni Kaijan ratsastettava hävisi hyvän juoksun
jälkeen vain Tuulian Toiveelle. 5 Santeriina esitti Porin SM-lähdössä hyvän loppuvedon ja on ravilla
vaarallinen.
Lähtö 4
A–5
B – 1, 4, 7, 6, 5, 2, 3
SUOSIKKI: 5 Callela Colibri kohtaa T4-avauksessa tosi sopivan seuran ja on luonnollinen valinta rivien
varmaksi. Tamma on juossut viime kisansa tosi kovissa lähdöissä, vastassa on ollut Veniceä ja Jaqueline
Mon Amia. Nyt viisivuotias päästetään suosiolla johtopaikalle, jolta se ei normaalina häviä tätä lähtöä.
Kaustisella tamma sai nappijuoksun Venicen takana ja seurasi toiseksi, vaikkei ollut parhaimmillaan.
HAASTAJAT: 1 Open Way yllätti viimeksi lähtönopeudellaan, mutta nitkahti kovavauhtisessa kisassa vähän
kiripuolikkaalla. Nyt ruuna saa taas rattailleen Sami Sandbergin, jonka kanssa voitti Kokemäen ylivauhtisen
kisan sujuvasti menneen sisäratajuoksun jälkeen. 4 Theo De Villeneuve lähtee tosi kovaa ja voi ottaa
ensimmäiset keulat, mikä takaisi juoksupaikan suursuosikin takana. Vermossa ruuna juoksi ylivauhtisessa
kisassa kolmannessa sisällä ja tuli maaliin asti kelvollisesti. 7 Gustav Car pinkoi Kokemäellä loppua pirteästi,
mutta jäänee nytkin hännille, mistä voi olla tosi vaikea nousta totosijoille, koska luvassa lienee
taktiikkajuoksu.
Juoksunkulku: Kova avaus, jossa 4 Theo De Villeune pyrkii ohittamaan 1 Open Wayn. Jompikumpi juoksee
lopulta kolmannessa sisällä ja toinen johtavan kannassa, kun 5 Callela Colibri hakee oman paikkansa
kärjestä.
Lähtö 5
A – 9, 3, 2
B – 4, 5, 6, 2, 12, 1, 8, 10
C–7
D – 12
SUOSIKIT: Kakkoskohde on kauttaaltaan suhteellisen tasainen, mutta pelijakaumassa voi silti olettaa olevan
vääristymiä. 9 Captain Sparrow nousee hyvältä paikalta rankingkärkeen, koska on paljon tauluaan
pystyvämpi. Turussa nelivuotias jäi juoksemaan toiselle ilman selkää ja punnersi 75-karsinnassa asiallisesti
kuudenneksi. Nyt nelivuotias voi saada tasaisen juoksun toisella ja pystyy nousemaan kärkimatsiin, jos
matkalla pidetään edes jonkin verran vauhtia. 3 Lovetown oli viimeksi kirivaiheessa pieni pettymys, mutta
pääsee nyt matkaan paremmalta paikalta kuin edellisissä. Ruuna jatkaa varmassa kunnossa ja olisi
vaarallinen, jos onnistuisi pääsemään keulaan, josta voitti esimerkiksi toukokuussa, välittämättä 11,0avauksesta. 2 Sundancer Icon on alkanut starttien myötä ryhdistäytyä tuntuvasti, ja vikkelä tamma saa
tässäkin hyvän juoksun kärjessä tai sen välittömässä läheisyydessä. Keskiviikkona Hannu Torvisen ajokki sai
onnistuneen juoksun toisessa sisällä ja pinnisti tiukasta rintamasta kakkoseksi.
HAASTAJAT: 4 Viking Mercedes on parantanut tuntuvasti, ja jotain kertoo jo se, että Olli Koivunen lähtee
Turusta ajamaan yhtä ainoaa hevosta. Maarianhaminassa tamma juoksi kärjen tuntumassa, mutta virui
maaliin asti voittovoimissaan pussissa. 5 Sebastien voitti viimeisellä Riihimäen vierailullaan varmasti
keulasta, mutta nyt alla on epäonnistuminen ja pieni paussi. Tasaisen tasokkaassa lähdössä juoksun
onnistuminen on avainasemassa, ja ruunan kohdalla siitä ei ole varmuutta, sillä tasainen avaaja joutuu
matkaan kovien starttareiden ulkopuolelta. 6 Stone Capes Moonin kunto riittää pitkälle, mutta näin ulkoa
käsikirjoitus voi muodostua vaikeaksi. Mikkelissä tamma kohosi neljännestä ulkoa kirilenkin alussa
ulkoradoilla ja tuli pitkän kirin juosten perille.
Juoksunkulku: Todella kova avaus, jossa ovat mukana ainakin numerot 1-3. Kiivain keulakamppailu käydään
1 Mr Ensignin ja 3 Lovetownin välillä. Vauhti rauhoittuu toisella puolikkaalla tuntuvasti.
Lähtö 6
A – 13
B – 12, 7, 1, 2, 9, 10, 11, 3, 5, 8
C – 14, 6, 4
SUOSIKKI: 13 Large Point nostetaan pakiltakin ainoaksi a-hevoseksi, vaikka paalulta starttaa kovia
nousukkaita. Ori on sarjoihinsa oikein kovaluokkainen menijä, jonka kuntokäyrä näyttää ylöspäin. Toissa
kerralla nelivuotias sai tehdä keulassa oman juoksunsa, mutta tuli kalkkiviivoilla Bottoms Upin ohittamaksi.
Viimeksi nelivuotias jäi 09,5-avauksessa toiseen sisälle. Ori oli maaliin asti pussissa ja meinasi tulla edellä
menevän yli. Nyt viimeksi käyttämättä jääneet voimat voivat päästä oikeuksiinsa.
HAASTAJAT: 12 Jailee on riskistynyt tosi paljon, mutta paikka vaikeuttaa tehtävää, sillä se ei ole varsinainen
kiertäjä. Viimeksi tamma jäi kirilenkin alussa toisesta ulkoa ilman selkää ja kamppaili sitkeästi kärkimatsiin.
7 All Behind Match pystyy paljoon, jos päässee juoksuradalta asemiin. Nelivuotias pystyy selästä koviin
kireihin, ja se kehittyy koko ajan. Vermossa nelivuotias teki takapareista loppua kohti kiihtyvän kirin ja kiersi
viimeiset 700 12,3-vauhtia. Viimeksi Forssassa vain kova Leemark’s Casimir jäi ohittamatta kolmannesta
ulkoa. 1 Winner Type menee starttien myötä eteenpäin ja voi menestyä, vaikka vastus kovenee. Ruuna voi
päästä sisäradalta keulaan, jolta se on tehnyt parhaat juoksunsa. 2 Wish Upon A Tara on kyvyiltään riittävä
hevonen, joka avaa nyt uusista käsistä.
Juoksunkulku: 1 Winner Type pitää keulapaikastaan kiinni kynsin ja hampain.
Lähtö 7
A – 5, 4
B – 7, 6, 2, 11, 9, 1, 10, 12
C – 8, 3
SUOSIKIT: 5 Julian Code kilpailee kovassa kunnossa, mutta siihen tarvitsee aina suhtautua pienellä
varauksella, lähinnä juoksuriippuvuuden takia. Viimeksi kuusivuotias matkasi 65-lähdössä johtavan
kannassa, josta nousi loppukurvissa ulkoradoille. Kuusivuotias pisteli loppua kelvollisesti, ja seura on nyt
oleellisesti kevyempi kuin viimeksi. 4 Black Dunnock on tähän seuraan luokaltaan riittävä hevonen, mutta
huippukunto on ollut pitkään kateissa. Porissa Hannu Torvisen ajokki juoksi ensin toisella ilman selkää ja
jatkossa toisessa ulkona. Ruunalta ei kuitenkaan hyvästä reissusta huolimatta juuri irronnut kiriä. Nyt kun
startti on lähempänä, kuusivuotias voi olla oleellisesti terävämpi. Jos jompikumpi suosikeista pääsee
keulaan, se on vahvoilla.
HAASTAJAT: 7 Nero Di Girifalco teki Porissa kovan juoksun, mutta reissusta voi muodostua näin ulkoa tosi
vaikea. Viimeksi ori kiersi kolmannen kautta toiselle ilman selkää, jolta nyrkkeili Absolute Rulerin jälkeen
toiseksi. 6 Vicky Lee Kemp on kunnossa, mutta pitkälti riippuvainen tarkasta selkäjuoksusta. Viimeksi
tamma juoksi hännillä sisärataa eikä saanut mahdollisuutta. 2 Cikora Careliano ei ole voittanut vuosiin,
mutta voi järjestää makoisalta paikalta totopommin. Loviisassa tamma sitkisteli kolmannesta ulkoa
asiallisesti, ja nyt se pääsee sisäradalle, jolta on parhaimmillaan.
Juoksunkulku: Reipas avaus, jossa 2 Cikora Careliano ottaa ensimmäiset keulat. Jatkossa 4 Black Dunnock
tai 5 Julian Code etenee vetotöihin.
Lähtö 8
A – 9, 5
B – 7, 8, 1, 4, 2, 3
C–6
SUOSIKIT: 9 Tuli-Hili sai Loviisassa ansaitun onnistumisen, ja pieni lähtö suosii tässäkin. Ruuna oli Loviisassa
lopussa täysin ylivoimainen, vaikka reissasi ylivauhtisessa lähdössä kaukana takajoukoissa. Timo Tuomisen
suojatti saa tässä tasaisen juoksun ja pystyy ravilla kärkimatsiin. 5 Kissus kilpailee nousukunnossa ja voi olla
kirissä kova luu. Lappeessa tamma kohosi joukon hänniltä viimeisen takasuoran alussa ulkoradoille ja kiersi
Vinkan Hovin kanssa väkevästi voittomatsiin.
HAASTAJAT: 7 Turnaus satsaa ulkoakin lähtöön, sillä tekee parhaat juoksunsa keulasta, josta lopetti
viimeisessä kärrylähdössään 23,0-kyytiä. Ori on tehnyt alla olevissa raviratsastuslähdöissä kovia esityksiä,
mutta ravissa on ollut ajoittain pahaa sanomista. 8 Holari on hevonen, joka hyötyy eniten pienestä
lähdöstä, muttei tunnu onnistuvan oikein millään. Ruunalla on näihin sarjoihin hirmuinen fysiikka, mutta
epävarmuus ja tasavauhtisuus ovat usein menestyksen esteitä. Viimeksi Vermon pitkällä matkalla ruuna
juoksi takajoukoissa toisella eikä saanut tulla kirissä aivan vapaasti.
Juoksunkulku: 5 Kissus painuu kiihdytyksessä ohi 3 Violennosta. Mikäli Kissus ajaa keulasta, se ei saa
rauhoittaa tuntuvasti, sillä 7 Turnaus ajaa eteenpäin.
Lähtö 9
A–2
B – 1, 11, 3, 4, 5, 6, 7, 12, 8, 9, 10
SUOSIKKI: 2 Sportive Boss voisi olla nyt voittovuorossa, koska sillä on alla oikein vahvat esitykset. Viimeksi
nelivuotias joutui kasiradalta keulaan päästäkseen avaamaan 12,5-kyytiä. Se kesti raskaan alun kunnialla ja
tuli vasta aivan kalkeilla ahtaasti ulos tulleen Las Vegasin ohittamaksi. Ainakin keulaan päästessään The
Bosses Lindyn poika olisi vaikeasti kukistettavissa.
HAASTAJAT: 1 Fashion Match ei riittänyt viimeksi ihan parhaille, mutta vastus kevenee Riihimäellä
tuntuvasti, kun vertaa Vermoon. Viimeksi Jeroen Van Craenin suojatti juoksi sisärataa hännillä ja pääsi
tulemaan sujuvasti. Kolmivuotias puursi viimeiset 700 mukavasti 15,7-vauhtia. Fashion Match saa tässäkin
hyvän juoksun, ja startit vievät sitä eteenpäin. 11 Jack Of Diamond on tähän porukkaan tosi nopea menijä,
mutta ori ei välttämättä purista loppusuoralla, jos joutuu matkalla töihin. Viimeksi kuusivuotias taittoi
reipasvauhtisessa lähdössä matkaa johtava kannassa. Se ei päässyt lopussa tulemaan koko aikaa täysin
vapaasti, mutta pieni pussituksen poikanen oli täysin tekninen. 3 Seagirl ei ole erityisemmin loistanut,
mutta saa hyvän juoksun ja petraa saatuaan tauon jälkeen startin alle.
Juoksunkulku: 2 Sportive Boss avaa keulaan ja 1 Fashion Match ottaa asemat sen takaa.
Lähtö 10
A–1
B – 6, 12, 4, 11, 3, 10, 8, 5, 9
C – 7, 2
SUOSIKKI: 1 Staccato Candylla on troikkalähdössä hyvistä asemista mainiot saumat pärjätä, kun
vastustajajoukko on viime kisoja köykäisempi. Vermossa Toni Törmäsen suojatti kiersi alussa kolmatta ja
pääsi pudottamaan kolmanteen sisälle. Se pääsi tulemaan sisärataa sujuvasti ja riitti Millbrook Adelen
voittaessa neljänneksi. Sisäradalta Staccato Candy voi johtaa koko matkan, kun rataprofiilikin suosii
keulassa juoksevaa hevosta.
HAASTAJAT: 6 Rive Dewey on Lappeenrannan perusteella viriämässä huippuiskuun. Siellä tamma ravasi
kovavauhtisessa kisassa toisessa ulkona ja sijoittui hyvällä tuloksella totoon. 12 Tyronette on selvästi
tauluaan parempi hevonen, mutta asematkin erittäin vaikeat. Tamma on kilpaillut kivenkovissa lähdöissä ja
esiintynyt lähinnä tasaisesti. Porissa nelivuotias sai hyvän reissun toisessa ulkona eikä yksinkertaisesti
piisannut parhaille. Tyronette on kunnossa ja voi nousta kevenevässä seurassa korkealle, kunhan matkalla
ei kävellä. 4 Galaxy on edellisen tavoin kolunnut tätä kovempia lähtöjä. Viimeksi se sai suosiollisen
sisäratajuoksun, muttei uhannut kärkihevosia millään lailla. 11 An-Nea on tauluaan vaarallisempi tekijä,
mutta lähtöpaikka vie parhaat saumat, koska tamma tekee parhaat kisansa sisäradalta kärjen läheltä.
Juoksunkulku: 1 Staccato Candy puolustaa sisäradalta kärkipaikan ja lähtee johtamaan tasaista vauhtia.
Pieni Toto4-vihjesysteemi
I
5 Callela Colibri
II
9, 3, 2, 4, 5
III
13 Large Point
IV
5, 4, 7, 6, 2, 11
30 yhdistelmää 0,40 euron panoksella = 12,00 euroa
Suuri Toto4-vihjesysteemi
I
5 Callela Colibri
II
9, 3, 2, 4, 5, 6, 11
III
13, 12, 7, 1, 2
IV
5, 4, 7, 6, 2, 11, 9, 1
280 yhdistelmää 0,20 euron panoksella = 56,00 euroa
Troikkavihjesysteemi, lähtö 10
I
1 Staccato Candy
II
6, 12, 4, 11, 3, 10, 8, 5, 9
III
6, 12, 4, 11, 3, 10, 8, 5, 9
72 yhdistelmää 0,50 euron panoksella = 36,00 euroa
Parhaat pelikohteet:
***Veela (L1)
***Large Point (L6)
**Sportive Boss (L9)
**Captain Sparrow (L5)
*Black Dunnock (L7)
*Holari (L8)
Vihjeet laati: Iivari Ingves