Suomen Trakehnerhevosyhdistys ry - Suomen trakehner

Suomen Trakehnerhevosyhdistys ry.
Jäsenkirje 1 – 2012
Trakehnerhevosyhdisyksen päätapahtuma vuonna 2011 oli osallistuminen EBEF-tapahtumaan
Ypäjällä 17-18.09.2011.
European Breeding Event Finland tapahtuma keräsi jo toisen kerran Ypäjälle kantakirjattavaksi
trakehnerien lisäksi Hannover- ja Oldenburg- sekä FWB-tammoja. Tapahtuman järjestelyihin
osallistuvat kaikki rotuyhdistykset myös Suomen Trakehnerhevosyhdistys ry. Tapahtuman
yhteydessä myös rekisteröitiin eri rotujärjestöjen pääkantakirjoihin 2011 syntyneet maitovarsat.
Trakehnerit saapui Saksan pääkantakirjan edustajana arvostelemaan ja kantakirjaamaan
Stephanie Herken-Wendt. Kaikilta osin emme Suomessa kykene noudattamaan Saksalaista
käytäntöä, mutta pienin askelin edistymme trakehnerkasvatuksessa Suomessakin.
Saksalaisen käytännön mukaisesti, maitovarsat tunnistetaan ja rekisteröidään syntymävuotenaan
Saksan Trakehner Verbandin rekisteriin. Rekisteröinnin edellytyksenä on, että emä on kantakirjattu
Trakehneriin ja varsan isä on trakehner-jalostukseen hyväksytty ori. Orin tulee siis olla
nimenomaan hyväksytty trakehnerjalostukseen eikä sen välttämättä tarvitse olla Suomessa
jalostukseen hyväksytty ori. Mikäli varsan isä on sekä FWB- että trakehnerjalostukseen hyväksytty
ori, voi varsan ensirekisteröinnin jälkeen esittää hyväksyttäväksi myös FWB-jalostukseen.
Huomattavaa on siis ensirekisteröinti, mikäli varsan ensin rekisteröi Suomen Hippoksen FWBrekisteriin, ei varsasta enää koskaan tule Saksan Trakehner Verbandin pääkantakirjaan trakehnerjalostukseen hyväksyttävää.
Suomen Trakehnerhevosyhdistyksen tarkoituksena on siis edistää puhtaiden trakehnerien
kasvatusta Suomessa ja mahdollistaa varsojen rekisteröinnin pääkantakirjaan. Kantakirjatun
tamman omistajan tulee liittyä Saksan Trakehner Verbandin jäseneksi ja maksaa vuotuinen
jäsenmaksu. Tämän lisäksi tammasta peritään vuotuinen tammamaksu. Vastineeksi tamman
omistaja saa Verbandin palvelut. Kun tamma on kantakirjattu, lähettää Verband vuosittain
omistajalle automaattisesti kaksi lomaketta, ilmoituksen tamman siemennyksestä sekä
varsomisilmoituksen. Kun tamma on siemennetty esim oriasemalla, lähettää siementävä oriasema
tai eläinlääkäri allekirjoittamansa astutustiedot suoraan Saksan Trakehner Verbandiin. Näin
Verband saa tiedon tamman tiineydestä ja seuraavana vuonna, kun varsa syntyy, lähettää
omistaja syntyneen varsansa tiedot varsomisilmoituksella Saksan Trakehner Verbandiin. Verband
kirjoittaa varsalle ns. Musterungbogenin eli arvostelupöytäkirjan, joka täytetään tunnistuksen ja
varsan rekisteröinnin yhteydessä. Rekisteröitäessä varsalla tulee olla mikrosiru asennettuna.
Polttomerkkaus ei Suomessa ole sallittu ja Verban hyväksyy myös mikrosirun.
Tämä varsojen vuotuinen rekisteröimistilaisuus edellyttää siis Saksan Verbandin vierailun
Suomessa ja tämä tapahtui siis EBEFin yhteydessä. Maksettuaan Verbandille varsan
rekisteröimismaksun, saa varsa automaattisesti Trakehnerin EU-passin eli ns. punaisen
trakipassin. Tämän passin omaava hevonen on kantakirjakelpoinen useimpiin eurooppalaisiin
kantakirjoithin, kuten esim. Hannoveriin sekä FWB:hen.
Jäsenilleen Verband tarjoaa myös varsojen ja tammojen myyntikanavan, ne voivat osallistua
Saksassa Neumünsterissä vuosittain järjestettävään orien kantakirjaukseen sekä huutokauppaan
ja lisäksi myytävistä hevosista jäsenet voivat ilmoittaa Saksan Trakehner Verbandin nettisivuilla.
Yhdistyksen jäsenlehti Trakehnerhefte on valitettavasti saksankielinen, mutta sen tilaaminen ei ole
pakollista. Jäsenen tulee itse ilmoittaa, ettei halua lehteä, jolloin jäsenmaksu lisäksi ei peritä lehden
tilausmaksua. Orikatalogi, joka postitetaan kantakirjattujen tammojen omistajille vuosittain, sisältyy
vuotuiseen jäsenmaksuun. Kun tamma siemennetään jollain katalogin oreista, on varsa siis
automaattisesti kantakirjakelpoinen trakehneriin, koska katalogissa on vuosittain kaikki trakehneriin
eri maissa hyväksytyt oriin.
Suomen Trakehnerhevosyhdistys ry. on kannatusyhdistys tyyppinen järjestö, eikä sillä ole ns.
täyden sisaryhdistyksen statusta. Sisaryhdistyksillä on virallinen sopimus Verbandin kanssa ja
tällaisilla yhdistyksillä on mahdollisuus ylläpitää myös omaa kansallista trakehner-rekisteriään.
Sisaryhdistysstatuksen saaminen edellyttää tiettyä aktiivisessa siitoksessa olevien tammojen
määrää ja siihen ei Suomi vielä yllä. Kuitenkin ainoa keino Suomessa harjoittaa
kantakirjakelpoisten trakehnerien kasvattamista on yhteisvoimin ylläpitää Suomen
Trakehnerhevosyhdistyksen toimintaa ja sitä kautta kerätä varat tuoda Suomeen vuosittain
saksalainen tuomari rekisteröimään ja kantakirjaamaan tammat. Orien kantakirjaus Suomessa
edellyttäisi ns. orilautakunnan tuomista Suomeen, mikä tarkoittaisi kolmen Verbandin
orilautakunnan jäsenen lennättämistä yhtä aikaa arvostelutilaisuuteen, mikä sekään ei ole
mahdotonta, mikäli yhdistys saa kerättyä jäseniltään jäsenmaksut sekä eri tilaisuuksista perittävät
osallistumismaksut!
Ensimmäinen askel on joka tapauksessa otettu syyskuussa 2011, kun EBEFin yhteydessä
järjestettiin tammatesti kolme ja sitä vanhemmille tammoille. Saksassa tammat kantakirjataan
tammatestissä kolmivuotiaina, jolloin niiden suorituskykyä myös arvioidaan. Kantakirjauksessa
tammoista kirjoitetaan arvostelupöytäkirja, ne irtohyppäävät ja ne esitetään oman ratsastajan
kanssa kaikissa askellajeissa. Tämän lisäksi testiratsastaja antaa tamman ratsastettavuudesta ja
yhteistyöhalusta oman arvionsa. Malli sekä arvostelupöytäkirjasta että tammatestin askellajien
pisteytyksestä ohessa.
Tammatestiin ja kantakirjaukseen Ypäjälle oli ilmoitettu viisi eri ikäistä tammaa. Ainoa kolmivuotias,
Panama Mosaika joutui jäämään pois testistä kotitallilla esiintyneen pienen flunssan vuoksi.
Omistajien on arvioitava tarkkaan hevostensa kunto, koska tartuntavaara on erittäin suuri, kun
paikalle kokoontuu suuri määrä etenkin maitovarsoja.
Hevonen
Kataloginumero
109
132
133
134
135
141
140
Kantakirjaus ja testi
Panama Mosaika
Ionna
Astoria II
Ateena
Orhidee
Syntynyt
Syntymäpaikka
Isä/emä/emänisä
Kasvattaja
Omistaja
Oma ratsastaja
Suomi
Suomi
Viro
Viro
Viro
Madrigal xx/Panama II/Platina
C'est Bon/Impression IV/Kostolany
The Sire Hot/Andromeda/Musikant ox
i.Ettur, e.Andromeda, ei. Musikant
i. Prohvet, e. Orgia, ei. Vaterpas
Leila Rantanen
Kaarina Böckman c/o Leena Rangell
Heimtali Hobusekasvandus Oü
Heimtali Hobusekasvandus oy.
Heimtali Hobusekasvandus OĆ
Leila Rantanen
Raisa Vähähyyppä
Krista Tammisto
Emmi-Lotta Iivonen
Johanna Kivi
Jenni Vattulainen
Raisa Vähähyyppä
Krista Tammisto
Emmi-Lotta Iivonen
Johanna Kivi
24.1.1997 Liettua
2.11.2003 Liettua
Debiutas/Pompeja/Vismutas
Viskis/Kolekcija/Elektronas
UAB Vilniaus Zirgynas
Irena Svetlauskiene
Tiina Haavisto
Sari Pohjankivi
12.6.1994 Saksa
22.7.2011 Finland
Giorgio Armani/ Gazelle XVIII/Patricius xx
Donaukaiser/Genette/Giorgio Armani
Rattay, Karl Joachim
Sophie Karell
Sophie Karell
Sophie Karell
Kleostro/Haselnuss/Karneol
Donaukaiser/Haselfee/Kleostro
K von Gablenz
Maria Pasanen
Maria Pasanen
Maria Pasanen
Testitulos
Kantakirjaus
Preila
Karmen II
7,26
7,26
5,89
6,93
25.6.2008
23.5.2006
18.2.2002
22.2.2001
7.3.2000
Kantakirjaus ja maitovarsan rekisteröinti
153
Genette
Gensea Caddiemaster
169
Haselfee
Heidenfee Helga
Saksa
4.6.2011 Finland
Tammatestin tasapisteillä suorittivat saksalaista sukulinjaa edustava 5 vuotias Ionna sekä
virolaisen Heimtalin kasvattama 9 vuotias kimo Astoria. Tuomari arvioi kuitenkin näistä kahdesta
tiukan harkinnan jälkeen voittajaksi tamman Ionna, joka palkittiin arvokkaalla Katriina ViljamaaRissasen lahjoittamalla taululla.
Taulun voittajalle ojensi Margareta Segersven. Kuvassa trakehnertuomari Stephanie Herken-Wendt, sekä Ionna
omistajansa Raisa Vähähyypän kanssa.
Tuomaria avusti Heli Junnila, joka itsekin kasvattaa trakehnereja Taivassalossa.
Ionnan isä on C’est Bon, emä Impression IV, jonka isä on puolestaan legendaarinen Kostolany.
Tamman Astorian esitti tammatestissä omistaja Krista Tammisto.
Astoria 9 v on Viron tunnetuimman trakehnersiittolan Heimtalin kasvatti.
Astorian pisteet irtohypytyksessä sekä oman ratsastajan kanssa ylittivät Ionnan pisteet, mutta
Ionnan askellajipisteytys etenkin ravissa ylitti Astorian arvostelupisteet. Päivän ehdottomasti
parasta hyppykykyä esitti niinikään Heimtalin kasvattama Orhidee, joka sai irtohypytyksessä peräti
8,5. Yllättävänkin irtonaisesti hyppäsi myös Ateena, joka liikkui rentouduttuaan irti maneesissa
huomattavasti irtonaisemmin kuin varsinaisessa askellajiarvostelussa.
Orhidee on 11 vuotias tamma, joka aktiivisesti kilpailee esteitä omistajansa Johanna Kiven kanssa.
Ateena on Atorian vuotta vanhempi puolisisko, emästä Andromeda. Ateenan isä on Ettur, kun taas Astoria on
oriista The Sire Hot.
Ateena ja Emmi-Lotta Iivonen kuuntelemassa rakennearvostelua
Siiri Kyrö ja Stephanie Herken-Wendt keskittyneinä arvosteluun
Testiratsastaja Siiri Kyrö sai kiitosta hienosta ratsastuksestaan ja kommentit Steffiltä, että hän
toivoisi Saksasta löytyvän joka tammatestiin yhtä ammattitaitoinen testiratsastaja! Tämä oli
arvokas kommentti, mikä todistaa, että meillä on kyvykkäitä ratsastajia omasta takaa, emmekä
tarvitse ulkomaisia testiratsastajia tammetesteihin. Esittäjien taitoihin tulee kyllä jatkossakin
kiinnittää huomiota. Open sale-tapahtumassa järjestäjien puolesta paikalle oli lennätetty ’juoksijat’
saksan Hannoveryhdistyksestä. Esittäjän ja testiratsastajan merkitys korostuu tammatestissä,
jossa pisteytys jää tamman lopulliseksi arvioksi.
Jotta askellajeista saa parhaat mahdolliset pisteet on osattava juosta riittävän reippaasti ja
ratsastaa hevosta häiritsemättä ja hätiköimättä. Mitään erityistä rataa ei tammatestissä tarvitse
esittää, testin tarkoitus on arvioida hevosen ratsastettavuutta, apujen vaikutusta ja askellajien
irtonaisuutta ja lennokkuutta.
Karmen II on Liettuassa kasvatettu 8 vuotias tamma, jonka ensi keväänä syntyvä varsa on kantakirjakelpoinen
Saksan Trakehner Verbandin pääkantakirjaan.
Tammatestin ulkopuolella esitettiin kantakirjattavaksi kaksi ei varsallista tammaa. Mikäli tamma siis
on jo iäkkäämpi ja esim sen vuoksi liikkeissä on jo rajoittuneisuutta tai tamma on loukkaantunut,
sen ei ole pakko osallistua tammatestiin.
Tammatesti on tarkoitettu ensisijaisesti nuorille hevosille niiden suorituskyvyn arvioimiseksi.
Verband pitää yllä myös orikohtaista rekisteriä orin jälkeläisten suorituskyvyn testeissä saamista
arvosteluista. Tämä suoritusominaisuuksien periytyvyyttä kuvaava tilasto Zuchtwertschätzung
kertoo tammanomistajille oriin kyvystä periyttää jälkeläisilleen hyppykykyä, askellajeja tai
rakenteen vahvoja ominaisuuksia.
Kuten joka vuosi aiemmin, kantakirjauksessa on nähty vanhempia tammoja, jotka edustavat
perinteistä itä-trakehnerien tyyppiä, kuten myös tällä kertaa esitetty tamma Preila.
Tiina Haaviston Preila on syntynyt vuonna 1997 ja sekin on syntynyt Liettuassa.
Kaikki kantakirjatut tammat omistajineen tai esittäjiensä kanssa yhteiskuvassa Ypäjällä sekä tuomari Stephanie
Herken-Wendt.
Yhteiskuvassa puolisisarukset Donaukaiserista, vasemmalla tamma Genette ja Gensea Caddiemaster, oikealla
Haselfee ja Hidenfee.
Maitovarsoja rekisteröitiin trakehneriin tänä vuonna vain kaksi. Emätammat ovat molemmat
saksalaissyntyisiä ja isä Donaukaiser on sekin syntynyt Saksassa, joskin astuu nykyisin
Suomessa. Lilli Luoman omistuksessa oleva orin isä on Hohenstein, joka on ns. Elite-Anwärter ja
valittu vuoden oriiksi 1991.
Parhaan varsa-tamma-yhdistelmän palkinnon, Akoyan lahjoittaman korun, voitti tamma Haselfee
varsansa Hidenfeen kanssa. Pitkän päivän päätteeksi varsat olivat jo melkoisen väsyneitä.
Molemmat olivat jo osallistuneet ns. Open Sale tapahtumaan, jossa varsat olivat saaneet
arvostelun kollegiaalisesti neljältä ulkomaiselta tuomarilta.
Genette, Gensea Caddiemaster ja omistaja Sophie Karell
Suunnitelmana vuodelle 2012 on edelleen olla mukana EBEFin järjestelyissä yhdessä
Hannover- ja Oldenburg-yhdistysten kanssa. Näin kykenemme järjestämään
mahdollisuuden trakehnereille osallistua myös tammatestiin.
Yhdistyksen nimissä otamme esiin EBEF:in järjestelytoimikunnassa mahdollisuuden
esittää myös ruunia, vaikka niiden arvotelulla ei olekaan suoranaista jalostuksellista
merkitystä.
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous järjestetään kevään kuluessa, kunhan
vuosikertomus ja tilinpäätös valmistuvat. Viimeistään vuosikokouksessa päätetään vuoden
2012 toiminnasta ja siihen osallistumalla voi vaikuttaa toimintaan.
Hallituksen jäsenet valitaan myös vuosikokouksessa, joten silloin on jäsenistöllä
mahdollisuus vaikuttaa myös henkilövalinnoissa.
Toivoisimme aktiivisempaa osallistumista yhteisten asioiden hoitamisessa, esim.
jäsensihteerin tehtäviin sekä EBEFin järjestelyihin.
Yhteystiedot löytyvät yhdistyksen nettisivuilta ja hallituksen jäseniin voi olla yhteydessä
myös suoraan.
Keväisin terveisin,
Leila Rantanen
puheenjohtaja
[email protected]