Siljasten ystäväkirje 1/2013

1
Tuula ja Esko Siljanen
P.o Box 5712 Addis Abeba
Ethiopia
e-mail: [email protected]
[email protected]
YSTÄVÄKIRJE 1/2013 – 26.1.2013
Hei kaikki ystävät,
Kaksi viikkoa sitten vietimme Mikkelissä lähtöjuhlia, jotka vieläkin saavat mielen iloiseksi samoin kuin muut lähtöjuhlamme jo hiukan aiemmin. KIITOS TEILLE KAIKILLE KUN LÄHDITTE MUKAAN TÄLLE LÄHETYSMATKALLEMME!
Lentomatkamme sujui hyvin ja selvisimme kaikkien otsalamppujen ja keittovälineiden kanssa
niin hyvin matkatavaroiden läpivalaisusta ettemme joutuneet avaamaan yhtään laukuistamme.
Tosin jouduimme odottamaan paria laukkua tunnin verran, joten saavuimme melko myöhään
illalla asuinpaikkaamme. Meitä olivat turvallisesti vastaanottamassa lähettitoverimme Raimo
Tuppurainen ja Tapio Räisänen.
Vähäisten yöunien jälkeen esimiehemme Pirkko Tuppurainen vei meidät asuinpaikkamme vieressä sijaitsevaan kirkon kielikouluun, jossa pääsimme heti opiskelun alkuun. Amharan opiskelu
on tehokasta ja tapahtuu menetelmällä, jossa ensimmäiset viikot kuunnellaan ja opitaan tunnistamaan sanoja ja oikeaa lausumista pienissä ryhmissä. Kotona on aina kuunneltava kaikki
nauhoitettu kolmeen kertaan! Kieli tuntuu vaikealta, mutta heprea auttaa siinä, toisaalta se
myös sekoittaa välillä. Ensi viikolla meillä on koe ja sen jälkeen pääsemme jo harjoittelemaan
itsekin puhumista. Tässä vaiheessa meidän pitäisi tunnistaa jo yli 700 amharankielistä sanaa
ja lisäksi käskymuotoja, kestopreesensiä, tavallista preesensiä, yksikköjä ja monikkoja sekä
pronomineista että substantiiveista. Voitte uskoa, että amharan kieli ja sanat pursuavat joskus korvistakin. Esko sai lisäksi Raamattuseuran kehittelemän Uuden Testamentin amharan
kielellä, jota voi kuunnella aurinkoenergialla. Siitä olemme kuunnelleet muutamia lukuja ymmärtämättä mitään kuin yksittäisiä sanoja, mutta tuleepa kielen rytmi tutuksi.
Seuraavat kuukaudet sujuvat siis varsin pitkälti kielenopiskelun merkeissä. Kävimme ensimmäisenä sunnuntaina englanninkielisessä luterilaisessa jumalanpalveluksessa, huomenna ajattelimme mennä tulevan työpaikkamme alueella pidettävään lähetyskonferenssiin ja osallistua
jumalanpalvelukseen siellä. Lähetyskonferenssi on Etiopian evankelisen Mekane Yesus kirkon
oma konferenssi, kirkko on lähettänyt useampia lähetystyöntekijöitä ulkomaille työhön.
2
Kävimme viime viikolla tulevalla työpaikallamme ja tapasimme seminaarin rehtorin tri. Belay.
Hän on hyvin miellyttävä mies ja kertoi meille seminaarin tulevaisuudenvisioista ja haasteista.
Hän asetti myös meidän työllemme käytännöllisiä tavoitteita, jotka osoittivat, että hän oli
perehtynyt työkokemukseemme ja osaamiseemme. Mukavalta tuntui se, että hänen mielestään
tärkeää olisi se, että voisimme olla vahvistamassa etiopialaisten työtovereiden osaamista
omalla kokemuksellamme ja rohkaisemassa heitä ammatillisessa kehittymisessä. Tapasimme
myös tulevia työtovereita sekä teologisen koulutuksen että johtamiskoulutuksen osastoilta.
He kutsuivat meitä mukaan henkilöstökokouksiin ja muutamiksi tunneiksi viikossa kielikoulun
ohella myös tutustumaan syvällisemmin koulutusohjelmiin. Seminaari sijaitsee aivan asuinalueemme vieressä, joten mikäli meille löytyisi tältä alueelta syksyksi asunto, se helpottaisi elämää kovasti. Addis Abeba on suuri kaupunki, autoja on paljon ja kadut ovat yleensä leveitä.
Liikenne on huomattavasti Israelia rauhallisempaa, mutta välillä syntyy isoja liikenneruuhkia,
kun keskustan liepeillä on joku Afrikan Unionin tai muu iso kokous ja poliisit sulkevat katuja.
Kiitos jos jaksatte rukoilla oman asuntomme puolesta! Asumme tällä hetkellä Räisäsen perheen vierashuoneessa. He ovat lähdössä pitämään avioparikoulutusta maaseudulle kolmeksi
kuukaudeksi ja sen jälkeen saamme harjoitella itsenäistä elämistä. Apunamme tulee olemaan
Räisästen kotiapulainen Ashkale, joka ei puhu englantia, joten saamme myös hyvää amharan
käytännön harjoittelua. Ashkale tekee mahdottoman hyvää ruisleipää!
Voitte seurata kuulumisiamme blogista, jota pyrimme päivittämään säännöllisesti. Siellä on
myös kuvia eri teemoihin liittyen. Olemme pysyneet terveinä. Ilma on päivällä mukavan lämmintä ja välillä jopa kuumaa (yli 25 astetta), mutta yöllä on kylmää ja sisällä on välillä myös
suorastaan kylmää.
Lämpimiä terveisiä ja Taivaan Isän siunausta täältä Etiopiasta toivottavat
Tuula ja Esko
Jos haluat tukea työtämme, voit käyttää alla olevia tilinumeroita tai katsoa blogistamme
Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen tilinumeron. Kiitos tuestasi ja rukouksistasi!
Etelä-Savon Kansanlähetys
OP 527104-249323
Sampo 800018 - 1583791
FI38 5271 0420 0493 23 OKOYFIHH, viitenumero 23809
FI76 8000 1801 5837 91 DABAFIHH, viitenumero 23809
3