toimintakalenteri 2015

TOIMINTAKALENTERI
2015
POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY
Painos 5000 kpl • Jakelu ilmainen
Puheenjohtajalta
En tiedä, voidaanko puhua takinkäännöstä vai ainoastaan
siitä, että olen mies joka ei osaa sanoa ei. Joka tapauksessa,
vastoin päätöstäni suostuin jälleen kolmen vuoden jatkopestiin
piirin puheenjohtajana. Toisaalta minun tulisi kiittää luottamuksesta ja toivoa, että jotain tullut tehtyä oikeinkin mutta
parantamisen varaa varmaan on. Tärkein tehtävä tulee olemaan seurojen aktivoiminen, sillä muuten toimintamme tulee
väistämättä hiipumaan. Pelkkä kilpailujen järjestäminen ei riitä vaan jotain on tarjottava myös kilpailemattomalle väestölle. Ensimmäiseksi tulemme panostamaan nuoriso- ja naistoimintaan ja toivonkin, että kaikilla seuroilla olisi resursseja ja
ennen kaikkea halua järjestää ko. ryhmille tapahtumia. Minusta tuntuu, etteivät nykylapset tiedä meidän toiminnastamme eivätkä tunne edes yleisimpiä kalalajeja ja kalastustapoja. Toisin oli ennen tietokoneita ja älypuhelimia. Monet
tämän tekstin lukevat ja toivonkin, että kaikki ottavat tämän
tosissaan.
Kuluneen vuoden mielenkiintoisin asia on varmaankin ollut
uuden kalastuslain säätäminen. Sama jatkuu vielä tämänkin
vuoden. Mikään asia ei ole koskaan varmaa kun siihen sekoitetaan politiikkaa. Voi olla, ettei kalastuslaki, “asiantuntevien”
poliitikkojen vääntöjen takia, astu voimaan vielä edes seuraavalla vaalikaudella. Odotellaan jännityksellä, mitä oikeuksia
meille jää, vai jääkö muuta kuin maksumiehen osa.
Siitä huolimatta aktiivista vuotta 2015.
Jaakko Knaapila
1
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n
HALLITUS / TOIMIKUNNAT 2015
Puheenjohtaja: Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, 61120 LOUKO
(06) 412 2647, 050-540 8695, [email protected]
Sihteeri: Veli-Matti Mäenpää, KUK, Paimentie 9, 61300 KURIKKA;
(06) 450 3463, 040-559 9463,
[email protected]
Taloudenhoitaja: Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, tapani. [email protected]
Piirin tili: Alavus Op FI78 5007 0020 041978.
• Kotisivut: www.netikka.net/pohjanmaan.vapaa-ajankalastajapiiri/
Varapuheenjohtaja: Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18,
61500 ISOKYRÖ, 050-3498525, [email protected]
Hallituksen varsinaiset jäsenet:
• Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ,
050-3498525, [email protected]
• Tarja Huhtala, SeSOnki, Salamoninkuja 2 A 2, 63600 TÖYSÄ,
040-718 2031, [email protected]
• Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A 65230 VAASA 040-7048501,
[email protected]
• Jarmo Korpinen, KUK, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA,
(06) 453 6556, 050-5813046, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-5463417, [email protected]
• Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI, 040-5011778, [email protected]
• Tomi Etelä-Aho, LSK,Koivurita 4, 62100 LAPUA,
050-372 7242, [email protected].
• Kari Pihlajamäki, ASUK, Nättyysenkuja 2, 61100 Peräseinäjoki,
040-5791803, [email protected]
• Kari Saarinen, JUK, Mäntykoskentie 92 A, 61600 JALASJÄRVI,
040-864 3556, [email protected]
• Jouko Nimetön, LeUK, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA,
0400-165 484, [email protected]
• Martti Laitala, PKM, Juuttaantie 31, 66900 UUSIKAARLEPYY,
0400-875426, [email protected]
• Rauno Hemminki, SSPK, Metsonpolku 3, 60510 HYLLYKALLIO
0400-791894, [email protected]
2
Varajäsenet:
– Seppo Keltamäki, LUK, Kasperinviita 17 B, 60150 SEINÄJOKI,
0500-165518, [email protected]
– Heidi Pernu, SeSOnki, Menninkäisentie 5 B 4, 60150 SEINÄJOKI,
puh. 044-355 4109, [email protected].
– Reijo Salmela VUK, Sepänkatu 6 A, 65370 VAASA, 040-5154705,
[email protected]
– Tero Pitkämö, KUK, Syväniementie 50, 61300 KURIKKA, puh.
040-507 3157, [email protected]
– Olof Skog, TUK, Harivägen 67, 68700 TERJÄRV, (06) 867 6475
– Seppo Kuusinen Salar, Vanha Vaasantie 21, 64300 LAPVÄÄRTTI,
0400-668 408
– Pekka Kivisaari, LSK, os.Mäkipolku 1, 62100 LAPUA,
040-583 8986, [email protected]
– Erkki Hietala, ASUK, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS AS,
0400-772854, [email protected]
– Juha-Matti Niemelä, JUK, Papintie 7, 61600 JALASJÄRVI,
(06) 4560815, 0400-662 424
– Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1,
63500 LEHTIMÄKI, 0400-730 484, [email protected]
– Tage Björklund, Equatorn 14 b 4, 68600 PIETARSAARI,
050-594 7640, [email protected]
– Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, SEINÄJOKI,
0400-142899, [email protected]
TYÖVALIOKUNTA:
• Jaakko Knaapila, SeSOnki pj, [email protected]
• Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, [email protected]
• Veli-Matti Mäenpää, KUK,pohjanmaanvapaaajankalastajapiiri
@netikka.fi
TOIMINNANTARKASTAJAT:
• Ismo Pajuluoma, Rami Liikaoja. Varalla Veikko Kankaanpää.
KILPAILUTOIMIKUNTA:
• Timo Rinta-Jaskari, LUK pj, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ,
050-3498525, [email protected]
• Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1,
63500 LEHTIMÄKI, 0400-730 484, [email protected]
• Kari Pihlajamäki, ASUK, Nättyysenkuja 2, 61100 Peräseinäjoki,
040-5791803, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-5463417, [email protected]
• Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI,
040-5011778, [email protected]
• Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A, 65230 VAASA
040-7048501, [email protected]
3
• Mika Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, 61120 MYLLYKYLÄ,
040-559 6270, [email protected]
• Tero Kankaanpää, SeSOnki, Menninkäisentie 5 B 4,
60150 SEINÄJOKI, 044-547 7096, kankaanpää[email protected].
• Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, 60320 Seinäjoki
050-5813045 [email protected]
• Tomi Etelä-Aho, LSK,Koivurita 4, 62100 LAPUA,
050-372 7242, [email protected]
• Mikko Puro, LKV, Karvalantie 26, 62630 KARVALA,
050-5611261, [email protected]
• Martti Etelä-Aho, SeSonki, Takatie 11, 62100 LAPUA, 050-336 4571,
[email protected]
• Eero Varmajoki, VUK, Pietarsaarenkatu 6 B 18, 65350 VAASA,
050-327 3303, [email protected]
NUORISO- ja NAISTOIMIKUNTA
• Tarja Huhtala, SeSOnki, pj., Salamoninkuja 2 A 2, 63600 TÖYSÄ,
040-718 2031, [email protected]
• Pentti Pulkkinen, Salar, Nyskiftanintie 118, 64300 LAPVÄÄRTTI,
040-5012223, [email protected]
• Heidi Pernu, SeSOnki, Heidi Pernu, Menninkäisentie 5 B 4,
60150 SEINÄJOKI, puh. 044-355 4109, [email protected].
• Raija Pekonniemi, SeSOnki, Ähtärintie 290, 63510 LEHTIMÄKI,
0400-289 153, [email protected].
• Toni Lehtola, SSPK, Tapiolantie 5 A 6, 60150 SEINÄJOKI,
040-5757214, [email protected]
• Jaana Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, 61120 MYLLYKYLÄ.
• Tomi Etelä-Aho, LSK,Koivurita 4, 62100 LAPUA,
050-372 7242, [email protected]
KALARUOKATOIMIKUNTA:
• Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, pj, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448,
[email protected]
• Silvo Tuomela, LSK, 040-543 9202,
[email protected]
• Veli-Matti Mäenpää, KUK, Paimentie 9, 61300 KURIKKA;
(06) 450 3463, 040-559 9463, [email protected]
KALAVESIENHOITO yhdyshenkilö
• Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI,
040-507 3323, [email protected]
4
KALENTERITOIMIKUNTA:
• Seppo Keltamäki, LUK pj, Kasperinviita 17 B,
60150 SEINÄJOKI, 0500-165518, [email protected]
• Risto Saarinen, ASUK, Matarantie 22, 63300 ALAVUS,
050-490 3407, [email protected]
• Timo Rinta-Jaskari LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ
050-3498525, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-5463417, [email protected]
• Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, (laskutus) Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, fax (06) 514 2301
[email protected]
TIETOKILPAILUVASTAAVA:
• Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, 61120 LOUKO
(06) 412 2647, 050-540 8695, [email protected]
HEITTO- JA VETOUISTELUVASTAAVA:
• Kari Pihlajamäki AsUK, Nättyysenkuja 2, 61100 Peräseinäjoki,
040-579 1803, [email protected]
PERHOKALASTUS TOIMIKUNTA:
• Rauno Hemminki, SSPK, pj, Metsonpolku 3, 60510 HYLLYKALLIO,
0400-791894, [email protected]
• Toni Lehtola, SSPK, Tapiolantie 5 A 6, 60150 SEINÄJOKI,
040-5757214, [email protected]
• Aimo Uuttu, LUK, 61500 ISOKYRÖ, 040-846 0764,
[email protected]
• Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, 60100 SEINÄJOKI,
0400-142 899, [email protected]
VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTAJIEN yhdyshenkilönä toimii:
• Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI,
040-507 3323, [email protected]
LEIKEKIRJAN PITÄJÄ:
• Teuvo Virolainen, ASUK, Katajarinki 1 A 2, 63400 ALAVUS,
050-402 1820, [email protected].
Piirin leikekirjaa varten
toivotaan aineistoa piirin eri puolilta. Leikekirjan hoitajana
toimii Teuvo Virolainen, Katajarinki 1 A, 63400 ALAVUS AS,
puh. 050-402 1820, [email protected].
5
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
JÄSENSEURAT 2015
Alajärven Kalamiehet ry (AKM). Yleisseura. Perustettu 1983. Jäsenmäärä 116. Puheenjohtaja Markku Hautamäki, Käpysentie 89, 62900 ALAJÄRVI, [email protected]; sihteeri/taloudenhoitaja/kilpailuvastaava/seuran toimisto Tarmo Ojanperä,
Levijoentie 758, 62900 ALAJÄRVI, puh. 040-511 4182, [email protected];
Nuoriso- ja muita vastaavia ei ole nimetty. Seura ottaa uusia jäseniä periaatteella “alajärveläinen”.
Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry (ASUK). www.asuk.fi; Yleisseura. Perustettu
1981. Jäsenmäärä 195. Puheenjohtaja: Erkki Hietala, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS,
puh. 0400-772 854, hietala.erkki(at)pp.inet.fi; sihteeri Pasi Huhtala, Sapsalammintie
139A, 63340 SAPSALAMPI, puh. 0500-950 877, pasi.huhtala(a)6tk.fi; taloudenhoitaja Mauri Rapo, Luomantie 11, 63300 ALAVUS, puh. 0400-568 835,
mauri.rapo(at)pp.inet.fi; kilpailuvastaava Erkki Hietala, Katajarinki 24, 63400
ALAVUS, puh. 0400-772 854, hietala.erkki(at)pp.inet.fi; nuorisovastaava Kalervo
Rapo, Rajalantie 15, 63400 ALAVUS. Uusia jäseniä otetaan.
Evijärven Urheilukalastajat ry (EUK). Yleisseura. Jäsenmäärä 80. Puheenjohtaja
Rauno Hämäläinen, Kirkkotie 59, 62500 EVIJÄRVI, puh. 044-551 0596; sihteeri Janne
Happo, Antintie 10, 62510 KUOPPA-AHO 040-528 9807; taloudenhoitaja Markku
Toijala, Mäntypolku 5, 62510 KUOPPA-AHO, puh. (06) 765 1457; kilpailuvastaava:
puheenjohtaja.
Härmän Seudun Kalastajat (HSK). Yleisseura. Perustettu 1984. Jäsenmäärä 70. Puheenjohtaja Juha-Pekka Loikkanen, Härmäntie 22 I 14, 62300 HÄRMÄ, puh. 040580 4471; sihteeri Pentti Kujanpää, Katajapolku 4, 62375 YLIHÄRMÄ, puh.0400162 260, [email protected]; taloudenhoitaja Ari Kuikka, Knuppasmäentie
17, 62375 YLIHÄRMÄ, puh. 050-364 5351, [email protected]; kilpailuvastaava
puheenjohtaja. Uusia jäseniä otetaan.
Jalasjärven Urheilukalastajat ry (JUK). www.netikka.net/juk. Perustettu 1986, jäsenmäärä noin 277, joista nuoria noin 100. Toimintana perhokalastus, sidonta, pilkki- ja
onkikisat, retket, leirit ym. Seuralla on kaksi omaa vuokrajärveä, joihin säännölliset
lohikalaistutukset. Kalastus jäsenmaksulla, ei päivälupia. Yhteistyösopimuksella
Lukkarinkosken kalastuspaikka. Seurapuhelin (06) 457 3800, nauhoite seuran tapahtumista. Jäseniä otetaan myös lähikunnista. Mikäli kiinnostaa ota yhteys alla mainittuihin henkilöihin. Seuran toimihenkilöt: Puheenjohtaja Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, 60320 Seinäjoki, 050-5813045 ramiliikaoja@ gmail. com;
sihteeri ja perhojaoksen vetäjä Juha-Matti Niemelä, Papintie, 61600 JALASJÄRVI,
puh. 06-456 0815 tai 0400-662 424; taloudenhoitaja ja jäsenrekisteri Kari Saarinen,
Mäntykoskentie 92 A, 61600 JALASJÄRVI, puh. 040-864 3556.
Kalakerho Salar Fiskeklubb ry/rf (SALAR), www.salar.fi. Kristiinankaupunki. Yleisseura. Perustettu 1989. Jäsenmäärä n. 300. Puheenjohtaja Jani Kirveskangas,
Skaftungintie 155 B, 64480 SKAFTUNG, 040-536 1280, [email protected];
sihteeri Heleena Vattula, Knusinkuja 24, 64300 LAPVÄÄRTTI, 040-732 8771,
6
[email protected]; taloudenhoitaja Matts Rosengård, Stenvägen 54, 64300
LAPPFJÄRD, 040-571 0430, matts. [email protected]; kilpailuvastaava Tero
Mäkelä, Lålbyntie 67, 63400 LAPVÄÄRTTI, 040-090 6577, [email protected];
jäsenasiat, seuran posti, ja kotisivut Taisto Kiviniemi, Pihlajantie 10, 64100 KRS, puh.
040-723 7622, [email protected]. Uusia jäseniä otetaan.
Kalassanet Ry, yhteystiedot: Pj Joonas Mantere p.044-2903156.
Kurikan Urheilukalastajat ry (KUK). http://www.kurikanurheilukalastajat.net.Yleisseura. Perustettu 1984. Jäsenmäärä 184. Puheenjohtaja Veli-Matti Mäenpää, KUK, [email protected]; sihteeri Jarmo Korpinen, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA, puh. 050-581 3046, jarmo.korpinen
@puutalokymppi.com; rahastonhoitaja Jarmo Hakala, Teerikuja 2, 61300 KURIKKA, puh. 040-734 7198, jarmohakala@ netikka.fi; Nuorisovastaava: [email protected]; kilpailuvastaava Kai Saranpää, Vehkalontie 11, 61330 KOSKENKORVA, puh. 0400-711 573, [email protected]. Seuran tilinumero POP
472610-225717. Uusia jäseniä otetaan seuraan, ota yhteyttä seuran sihteeriin.
Lakeuden Urheilukalastajat ry (LUK). www.lakeudenurheilukalastajat.fi. Yleisseura.
Perustettu 1983. Jäsenmäärä 230. Puheenjohtaja Timo Rinta-Jaskari, Poikkikuja 18,
61500 ISOKYRÖ, 050-3498525, [email protected]; sihteeri Olavi Joensuu, [email protected]; jäsenasiat Aimo Uuttu, 040-846 0764, aimo.uuttu
@netikka.fi. Laskut: taloudenhoitaja Veikko Kankaanpää, Rovastinpolku 9 A 2,
60200 SEINÄJOKI, 050-560 8578, [email protected]; Seuran tilinumero
EPOP FI62 5419 0140 0758 74. Tervetuloa toimivaan joukkoon.
Lappajärven Kalaveikot (LKV). www.lappajarvenkalaveikot.fi Yleisseura. Perustettu 1983. Jäsenmäärä 151. Puheenjohtaja Jari Annola, LKV, Heikintie 3 B 12, 62600
LAPPAJÄRVI, (06) 566 1806, 0400-994 595; sihteeri ja nuorisovastaava Mikko Puro,
Karvalantie 26, 62630 KARVALA, puh. 050-561 1261, mikko.puro@
lappajärvenkalaveikot.fi; taloudenhoitaja Jari Erkinheimo, Mynkelintie 10, 62600
LAPPAJÄRVI, puh. (06) 566 1649, 040-526 5803. Uusia jäseniä otetaan.
Lapuan Seudun Kalakerho ry (LSK) Yleisseura. Perustettu 1986. Jäsenmäärä 112.
Puheenjohtaja Pekka Kivisaari os.Mäkipolku 1, 62100 Lapua puh: 040-583 8986,
[email protected] Sihteeri Jukka Mäkiranta Urheilumajantie 4, 62100 Lapua puh
0400-761194, [email protected]. Taloudenhoitaja Timo Kouhia Poutuntie 12
A 7, 62100 LAPUA 040-868 2079. Kilpailuvastaava Harri Korpela puh. 0500-867
231. Nuorisovastaava Jukka Mäkiranta. Seuran pankkitili FI35 4747 1020 0564 28.
Lehtimäen Urheilukalastajat ry (LeUK). www.leuk.fi. Yleisseura. Perustettu 1985.
Jäsenmäärä 76, joista nuoria 15. Toiminta lähinnä kilpailutoimintaa: pilkki, onki,
uistelu sekä nuorisotoimintaa. Puheenjohtaja Erkki Yliaho, Takalantie 57, 63500
LEHTIMÄKI, puh. 050-342 2283; sihteeri / seuran postin saaja Jouko Nimetön,
Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA, 0400-165 484, [email protected];
taloudenhoitaja Pirjo Nimetön, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA, 040-840
4218; nuorisovastaava “Hanski” Hannes Kaukola, Leväjärventie 142, 63500 LEHTIMÄKI, puh. 0400-730 484.
7
MB-Eräkerho ry (M-BEK). Työpaikkaseura. Perustettu 1980. Jäsenmäärä 55.
Puheenjohtaa Raimo Kasari, Marianrannankatu 19 B, 64260 KASKINEN, puh. 0400857 675, [email protected]; sihteeri Aki Lammi, Satamakatu 24, 64260 KASKINEN, puh. 050-598 8664; taloudenhoitaja Matti Petäys, Roopertinkatu 83 G,
64260 KASKINEN, puh. 0400-761 486; Uusia jäseniä otetaan.
Perhonjokilaakson Perhokalastajat ry (PejoPe),www.kase.fi/perhonjokilaaksonperhokalastajat; www.perhonjokilaaksonperhokalastajat.blogspot.com; email:
[email protected]. Puh.joht. Pauli Salmela, Piispantie 19 as 2, 67400 KOKKOLA, 045139 4441; sihteeri Vesa Rissanen, Rantakatu 15 B 11, 67100 KOKKOLA, 050-363
7322; tilinumero 512404-2861. Vuonna 1999 perustettu perhokalastukseen erikoistunut aktiivinen seura, joka ottaa uusia innokkaita jäseniä. Jäsenmäärä 26.
Pietarsaaren Kalamiehet ry (PKM). Jäsenmäärä 182. Pj Karl Granvik, Vuohisillantie 46 F 47, 68600 PIETARSAARI, 050-462 1999; Sture Liljekvist, puh.
050-534 5792; [email protected].
Pilk Kings ry. rf. Vaasa (PK). Yleisseura. Rekisteröity 1985. Jäsenmäärä 186.
Puheenjohtaja: Hannu Ala-Honkola, Kuopionkatu 1 A3, 65350 VAASA, puh.
045-134 8539; sihteeri ja taloudenhoitaja Leif Heikkuri, Gerbyntie 70 A, 65230
VAASA, puh. 040-704 8501, e-mail: [email protected]. Seuran kotisivut:
www.pilkkings.net. Seuran pankkitili: Pilk Kings ry/ Leif Heikkuri FI51 4970
0010 097606. Seura ottaa uusia aktiivisia jäseniä.
Reisjärven Urheilukalastajat ry jäsenmäärä 41. Pj Nyman Asko Vattuniementie
51 85900 REISJÄRVI 040-156 9911.
Seinäjoen Seudun Onkijat (SeSOnki). www.sesonki.net. Kilpaonginnan erikoisseura.
Perustettu 1993. Jäsenmäärä 36. Puheenjohtaja Jaakko Knaapila, Asematie 108, 61120
LOUKO, puh. 050-540 8695, [email protected]; sihteeri, rahastonhoitaja,
jäsenasiainhoitaja ja toimisto Heidi Pernu, Menninkäisentie 5 B 4, 60150 SEINÄJOKI, puh. 044-355 4109, [email protected]. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa
aktiivinen kilpa-onginnan harrastaja koko piirin alueelta. Jäsenyys edellyttää myös seuratoimintaan osallistumista.
Seinäjoen Seudun Perhokalastajat (SSPK). Perustettu 1999. Jäsenmäärä 37. Puheenjohtaja Rauno Hemminki, 0400-791 894, [email protected]; sihteeri Toni
Lehtola, puh. 040-575 7214, [email protected].
Suomenselän Koskikalastajat ry, Jäsenmäärä 8. Puheenjohtaja Tapio Erkkilä,
Alkulantie 5 as 2, 63700 Ähtäri, puh. 040-7029184, sihteeri ja rahastonhoitaja Jouko
Akkanen, Linnustajantie 6, 63700 ÄHTÄRI.
Specimen Finland ry. www.specimen.fi, Sipolanpolku 11, 67700 KOKKOLA, Puheenjohtaja: Markus Sällinen 040-5210182, [email protected]. Specimen
Finland on vuonna 2010 perustettu vapakalastajien erikoisseura. Toimintaamme kuuluvat erilaiset suurkalakilpailut ja modernin vapakalastuksen edistäminen. Jäseniä
meillä on n.25 kpl ympäri Suomea. Otamme uusia jäseniä. Seura on kaksikielinen. Vi
har verksamhet på svenska också.
Terjärv Sportfiskare/Teerijärven Urheilukalastajat ry (TUK). Yleisseura. Perustettu 1988. Jäsenmäärä 64. Puheenjohtaja Olof Skog, Harivägen 67, 68700 TERJÄRV, puh, 050364 6890; sihteeri Stig Sandvik, Sandvigvägen 122, 68700 TERJÄRV, puh. 0500-165 118,
[email protected]; taloudenhoitaja: Per-Håkan Ravald, Hästbakcavägen 438,
68700 TERJÄRV, puh. 0400-137 908; nuorisovastaava Sture Bredbacka, Bredbackavägen 95,
68700 TERJÄRV, puh. 050-561 7505. Uusia jäseniä otetaan.
8
Toholammin Pilkkijät ry. Jäsenmäärä 53. Puheenjohtaja Olkkola Elmo, Nuorgamintie 3101, IVALO, puh. 0400-521 549; sihteeri: Ahola Petri, Taltiaisentie 157,
69410 SYKÄRÄINEN, puh. 050-342 0497, [email protected].
Vaasan Urheilukalastajat ry - Vasa Sportfiskare rf (VUK). http://www.vuk-vsf.com/
Yleisseura. Perustettu 1943. Jäsenmäärä n. 251. Puheenjohtaja Erkki Hietanen,
Oltermannintie 2, 61500 ISOKYRÖ; sihteeri Heikki Autio, Pikku Kotamäki 7, 65380
VAASA puh. 050-404 9750, [email protected]; taloudenhoitaja Gunnar Nybacka, Maravägen 7, 65710 SINGSBY, puh. 050-552 9662; Vaasan Urheilukalastajien
puhelinnumero on 040-685 5515. Seuran tilinumero 800012-652924. Tervetuloa hyvään seuraan.
Vetelin Virkistyskalastajat ry. Jäsenmäärä 40. Harjupatana Asko, 69850
PATANA, 06-8627223, 040-7487605.
Vimpelin Kalaveikot ry. Jäsenmäärä 31. Puheenjohtaja Esko Korkea-Aho, Murtoniementie 38, 62800 VIMPELI, puh. 0400-961 766..
Ähtärin Asevarikon Kerho ry:n Kalamiehet (ÄAKK). Työpaikkaseura. Jäsenmäärä
33. Puheenjohtaja Pentti Rinne, Seppäläntie 10, 63920 INHA, puh. (06) 534 5060
(t), 533 7365 (k); sihteeri ja taloudenhoitaja Paavo Lamminmäki, Myllymäentie 26,
63700 ÄHTÄRI, puh. (06) 534 5080 (t), 533 31465 (k). Uusia jäseniä otetaan.
Ähtärin Urheilukalastajat ry (ÄUK). http://ahtarinurheilukalastajat.com/ Yleisseura. Perustettu 1964. Jäsenmäärä 72. Puheenjohtaja Seppo Laine, Ähtärintie 67,
63700 ÄHTÄRI puh. (06) 533 1063, 040-775 5363; sihteeri ja rahastonhoitaja Kimmo Kilponen, Kilposentie 22, 63660 Ähtärinranta, puh. 0400 438153,
[email protected]; kalastus- ja kilpailuvastaava Seppo Laine, Ähtärintie
67, 63700 ÄHTÄRI puh. (06) 533 1063, 040-775 5363. Uusia jäseniä otetaan.
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin kokous on päättänyt
seuraedustuksesta, että useampaan seuraan kuuluva kilpailija
voi edustaa mitä seuraa haluaa ja vaihtaa seuraa vaikka joka
kilpailussa, kunhan vaan on sen seuran jäsen.
PERHOKALASTUSTOIMIKUNTATIEDOTTAA:
Pohjanmaan piirille on koulutettu perhonsidontakouluttajarengas.
Seurat ottakaa yhteyttä kouluttajarenkaan henkilöihin ja
pyytäkää heitä rohkeasti seurojen tilaisuuksiin.
Kouluttajarengas:
- Jari Koskela, 040-823 7399, Seinäjoki
- Terho Rääpysjärvi, 040-962 2083, Kokkola
- Marko Kettunen, [email protected], 040-734 6403, Vaasa
- Toni Lehtola, [email protected], 040-575 7214, Seinäjoki
- Rauno Hemminki, [email protected], 0400-791 894,
Seinäjoki
9
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n
VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTUKSET
kalastusalueissa vuonna 2015
Ota yhteys allaoleviin henkilöihin, jos Sinulla on pulmia kerrottavana
kotivesistöistäsi. Virkistyskalastajaedustajat saavat jatkuvaa kalavesienhoitokoulutusta keskusliiton toimesta! Yhdyshenkilönä toimii: Esko
Pulkkinen, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI, puh. 040-507 3323,
[email protected].
Alavus-Töysä-Kuortane: Kotola Jukka, Niemiskyläntie 152,
63150 RUONA, 0400-012129; Pihlajamäki Tapani, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
Evijärvi-Kortesjärvi: Ojaharju Juha, Keskustie 52, 63100
KUORTANE, 045-113 3050.
Järviseutu: Annola Jari, Heikintie3 B 12, 62600 LAPPAJÄRVI,
0400-994595; Uusitupa Kari, Nahkalantie 78, 62800 VIMPELI,
040-5095778.
Kvarken: Berg Anders, Laukkatie 9 A 2, 65230 VAASA,
050-5118138; Dahlin Ralf, Muurahaistie 5 C 22, 65230 VAASA,
050-5174880.
Korsnäs-Malax: Eriksson Alf, Kapteeninkatu 36 B 28,
65230 VAASA, 050-5858459; Salmela Reijo, Sepänkatu 6 A 3,
65370 VAASA, 040-5154705.
Kristiinankaupunki-Isojoki: Pulkkinen Esko, Hindersvägen 20,
64300 LAPVÄÄRTTI, 040-507 3323; Swahn Erik, Olmentie 22
A1, 64140 TIUKKA, 040-8414206.
Kyrönjoki: Knaapila Jaakko, Asematie 108, 61120 LOUKO, 0405307651; Korpinen Jarmo, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA,
050-5813046.
Lapuanjoki: Knaapila Jaakko, Asematie 108, 61120 LOUKO,
040-5307651; Pihlajamäki Tapani, Dahlbontie 117, 61170
SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
Lestijoki: Rautio Tuomo, Kumputie 3,69300 TOHOLAMPI.
10
Lohtajan seutu: Kippo Risto, Uudenkyläntie 511, 68230
LOHTAJA.
Norra Svenska: Bjöklud Tage, Equatorn 14 b 4, 68600 PIETARSAARI; Koski Lars, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-546 3417.
Nykarleby: Laitala Martti, Juuttaantie 31, 66900 Uusikaarlepyy,
0500-875426; Koski Lars, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-546 3417.
Närpes-Kaskö: Pulkkinen Esko, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI, 040-507 3323 Swahn Erik, Olmentie 22 A1, 64140 TIUKKA,
040-8414206.
Perhonjoki: Kuorikoski Teemu, Harjutie 35, 69600 Kaustinen.
Yli-Soini Mika, Eilantie 5, 69600 KAUSTINEN, 045-1316175.
Ähtärinreitti: Ojaharju Juha, Keskustie 52, 63100 KUORTANE,
045-113 3050; Pihlajamäki Tapani, Dahlbontie 117, 61170
SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
Varalla:
Alavus-Töysä-Kuortane: Rapo Kalervo, Rajalantie 15, ALAVUS AS,
040-5402936.
Järviseutu: Hannula Ensio, Pajatie 24, 62950 PAALIJÄRVI, 0400-926671.
Kvarken: Risku Matti, Markuntie 10, 65280 VAASA, 040-5060635
Korsnäs-Malax: Varmajoki Eero, Pietarsaarenk 6 b 18, 65350 VAASA,
050-3273303.
Kristiinankaupunki-Isojoki: Kiviniemi Taisto, Pihlajantie 10, 64100 KRS
040-7237622.
Kyrönjoki: Pihlajamäki Tapani, Dahlbontie 117, 61170 SÄÄSKINIEMI,
0500-369 448.
Lapuanjoki: Rapo Kalervo, Rajalantie 15, ALAVUS AS, 040-5402936.
Norra Svenska: Bexar Teija,Tastintie 115, 68410 ALAVETELI, 0500-645 121.
Nykarleby: Kivikangas Arto, Kahlaajapolku 7, 68630 Pietarsaari.
Närpes-Kaskö: Kari Volmar, Snickarsvägen 9, 64200 NÄRPES.
Ähtärinreitti: Kotola Jukka, Niemiskyläntie 152, 63150 RUONA.
11
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
KENESTÄ TALVEN 2015 PILKKIKUNINGAS?
Pilkkikuningas-kilpailun säännöt
1 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry järjestää yhdessä jäsenseurojen kanssa talven aikana viisi (5) osakilpailua käsittävän Pilkkikuningaskilpailun. Piirin kilpailutoimikunta päättää kilpailujen ajankohdat, joista
kaksi (2) on tammikuussa (1. ja 3. sunnuntai), kaksi (2) on helmikuussa
(1. ja 3. sunnuntai) ja yksi (1) on maaliskuussa (sunnuntai sovitellaan
SM/PM-kisojen kanssa). Seurat hakevat kisojen järjestämisoikeutta piirin
toimintakalenteria laadittaessa. Kilpailujen päivämäärät löytyvät vuosittain piirin toimintakalenterista.
2 § Kilpailun säännöt ja henkilökohtaiset sarjat ovat samat kuten PM-pilkissä: nuoret alle 12, 15 ja 19 vuotta, naiset, naisveteraanit, miehet ja
miesveteraanit.
3 § Kilpailuun lasketaan mukaan neljän (4) parhaan kilpailun pisteet. Kaikissa sarjoissa viisitoista ensimmäistä saavat pisteitä. Pisteet lasketaan:
20-18-16-14-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1.
4 § Kilpailu on avoin kaikille pilkkijöille, mutta pisteitä saavat vain Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n jäsenet.
5 § Kilpailukala on ahven.
6 § Kilpailun järjestäjän on viikon kuluessa toimitettava tulokset piirin kilpailutoimikunnan puheenjohtajalle ja piirisihteerille.
7 § Talven pilkkikuningas-kisojen yhteistulokset julkistetaan ja palkinnot
jaetaan viimeisen pilkkikuningaskisan yhteydessä.
Pilkkikuningasosakilpailut 2015:
Su
Su
Su
Su
Su
12
04.01.
18.01.
01.02.
15.02.
01.03
ALAJÄRVI (Lehtimäki) Iso-Räyrinki
KURIKKA (Jurva), Kivi- ja Levalampi
KRISTIINANKAUPUNKI, Merialue
MAXMO, Tottesund
ALAVUS, Kuorasjärvi
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
KENESTÄ KESÄN 2015 ONKIKUNINGAS?
Onkikuningas-kilpailun säännöt
1 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry järjestää yhdessä jäsenseurojen kanssa kesän aikana viisi (5) osakilpailua käsittävän Onkikuningaskilpailun. Piirin kilpailutoimikunta päättää kilpailujen ajankohdat, joista
kaksi (2) on toukokuussa, yksi (1) on kesäkuussa, yksi (1) on heinäkuussa ja yksi (1) on elokuussa. Touko- ja kesäkuun kilpailut ovat samalla SM-onkikarsintakilpailut. Seurat hakevat kisojen järjestämisoikeutta
piirin toimintakalenteria laadittaessa. Kilpailujen päivämäärät löytyvät
vuosittain piirin toimintakalenterista.
2 § Kilpailun säännöt ja henkilökohtaiset sarjat ovat samat kuten PM-ongessa: nuoret alle 12, 15 ja 19 vuotta, naiset, naisveteraanit, miehet ja
miesveteraanit.
3 § Kilpailuun lasketaan mukaan neljän (4) parhaan kilpailun pisteet. Kaikissa sarjoissa viisitoista ensimmäistä saavat pisteitä. Pisteet lasketaan:
20-18-16-14-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1.
4 § Kilpailu on avoin kaikille onkijoille, mutta pisteitä saavat vain Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n jäsenet.
5 § Kilpailukaloina ovat kaikki lain sallimat kalat, ellei kilpailun järjestäjä
rajaa jotain kalalajia pois.
6 § Kilpailun järjestäjän on viikon kuluessa toimitettava tulokset piirin kilpailutoimikunnan puheenjohtajalle ja piirisihteerille.
7 § Kesän onkikuningas-kisojen yhteistulokset julkistetaan ja palkinnot
jaetaan viimeisen onkikuningaskisan yhteydessä.
Onkikuningasosakilpailut 2015:
La
La
Su
La
Su
16.05.
23.05.
24.05.
18.07.
23.08.
SEINÄJOKI, Kyrönjoki, Munakka
SEINÄJOKI, (Peräseinäjoki), Kalajärvi
KOIVULAHTI, Kyrönjoki, Skatila
ISOKYRÖ, Karoliini, Kyrönjoki
VAASA, Palosaari
13
SM-onkikarsinnat 2015:
La 16.05. SEINÄJOKI, Kyrönjoki, Munakka
La 23.05. SEINÄJOKI, (Peräseinäjoki), Kalajärvi
Su 24.05. KOIVULAHTI, Kyrönjoki, Skatila
Piirinmestaruuskilpailut 2015:
Moksu-Made
Lohipilkki
Pilkki
Kilpaonki
Veneonki
Heitto/soutu
-uistelu
Perhokalastus
Vetouistelu
Onki
Heittouistelu
Laituripilkki
Casting
Tietokilpailu
Pe 06.02.
Su 08.03.
Su 22.03.
Su 07.06.
La 04.07.
LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
KURIKKA (Jurva), Säläisjärvi
LAPUA, Kauhajärvi
SEINÄJOKI, Hirvijärvi
SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Pe 17.07.
Pe 14.08.
La 15.08.
Su 23.08.
Su 30.08.
La 19.09.
La 03.10.
Ke 07.10.
JALASJÄRVI, Liikapuron allas
JALASJÄRVI, Vähä-Särkijärvi
KRISTIINANKAUPUNKI, merialue
VAASA, Palosaari
LAPUA, Kauhajärvi
KRISTIINANKAUPUNKI, sisäsatama
SEINÄJOKI, Keskussair. ranta
SEINÄJOKI, Marttilan koulu
Piirinmestaruuskilpailujen tulokset on toimitettava viikon kuluessa kilpailusta kilpailutoimikunnan puheenjohtajalle ja piirisihteerille.
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajien kokous on päättänyt: Kaikissa
Pm-kisoissa voi olla useampi joukkue yhdestä seurasta / per sarja. Joukkue nimettävä etukäteen. Joukkuemaksu 5 euroa per joukkueen jäsen.
Nuorten sarjassa ei joukkuemaksua.
14
Keskuskatu 26
60100 Seinäjoki
(OIKEUSTALOA VASTAPÄÄTÄ)
GSM 040-5390 262
Fax 06-4140 122
[email protected]
www.lakiahti.fi
• Pilkkiminen on kiellettyä lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja
virtapaikoissa, tai vesialueilla, joissa kalastus on kielletty muun säädöksen tai määräyksen nojalla. • Lisäksi viranomainen voi kieltää pilkkimisen
tietyillä alueilla. Tällaisia kieltoja ovat esim. ELY-keskuksen myöntämä
kalastuslain 11§:n mukainen viehekalastuskielto. Kalastus voi olla kiellettyä myös muun lain tai määräyksen perusteella. • Pilkkiminen on
jokamiehenoikeus, joten kalastusmaksuja ei tarvitse maksaa paitsi, jos
kalastaa esim. kirjolohen istutuslammikolla tai muilla erityisvesillä.
15
•
•
•
•
Rakennusten pohjatutkimukset
Mittauspalvelut
Maanrakennustöiden laadunvalvonta
Kunnallistekniikan maaperätutkimukset
Holmlundin Merikala
– Tuorekalaa
– Savukalaa
– Purkitettua kalaa
Norrvägen 309, 66240 PETALAX
Puh. 050-584 4054
16
17
KALASTUSLUVAT, -MAKSUT JA MAKSAMINEN 2015
Jokaisen muuta kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan 18-64 -vuotiaan on suoritettava kalastuksenhoitomaksu.
Kalastuksenhoitomaksu 24 euroa / kalenterivuosi tai 7 euroa / 7 vrk, maksetaan Nordean tilille: FI47 5000 0121 5028 42.
Viehekalastusta harjoittava 18-64 -vuotias tarvitsee kalastustuksenhoitomaksun lisäksi joko kalastusoikeuden haltijan luvan tai hänen on suoritettava läänikohtainen viehekalastusmaksu. Läänikohtainen viehekalastusmaksu (31 euroa / vuosi tai 7 euroa / 7 vrk) maksetaan seuraaville Nordean tileille:
Etelä-Suomen lääni
Länsi-Suomen lääni
Itä-Suomen lääni
Oulun lääni
Lapin lääni
FI69
FI81
FI82
FI07
FI73
5000
5000
5000
5000
5000
0121
0121
0121
0121
0121
5028
5029
5028
5028
5028
34
09
91
83
59
Kalastusmaksut voi suorittaa pankeissa, maksuautomaatilla, pankkien verkkomaksusovelluksilla, läänin kassoihin sekä muille asiamiehille, jotka myyvät kalastusmaksuja joko internetin välityksellä tai suoraan kuittia vastaan. – Sisäministeriön kuntaluettelosta voit tarkistaa mihin lääniin kalastuskuntasi kuuluu.
Maa- ja metsätalousministeriön maksuton maksupalvelu:
www.mmm.fi/kalastusmaksut.
Kalastusluvista lisää tietoa: www.vapaa-ajankalastaja.fi ja
www.mmm.fi/kalastus/luvat.
Piirimme alueen urheilukalastusseurojen kotisivuja:
Usealla piirimme alueen urheilukalastusseuralla on omat kotisivut. Sivujen taso
vaihtelee, mutta jokaisen seuran kotisivulta löydät kiinnostavaa asiaa ja tarpeellisia linkkejä muille kalastusaiheisille sivuille. Katso ainakin:
www.asuk.fi
www.netikka.net/juk
www.kurikanurheilukalastajat.net
www.lakeudenurheilukalastajat.fi
www.lappajarvenkalaveikot.fi
www.leuk.fi
www.pilkkings.net
www.salar.fi/site
www.seinajoenseudunonkijat.fi
www.vuk-vsf.com
www.ahtarinurheilukalastajat.com
Näiltä sivuilta löydät aina uusimmat uutiset, uusimmat
kilpailutiedot ja uusimmat kilpailutulokset.
18
Suomen Vapaa-ajankalastajien
Keskusjärjestö ry (SVK)
on perustettu 31.1.2000.
Perustajajäseniä ovat Suomen Kalamiesten Keskusliitto ry,
Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto ry sekä Suomen Urheilukalastajain
Liitto ry. SVK:n jäseninä ovat perustajajärjestöihin kuuluvat jäsenet eli
n.75 000 kalastuksen harrastajaa.
Kotisivut www.vapaa-ajankalastaja.fi.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön yhteystiedot
Toimisto: Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki, puh. (09) 228 9130,
fax. (09) 684 9904, sp: [email protected], internetsivut: www.vapaa-ajankalastaja.fi. Puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 9.00-16.00.
Toiminnanjohtaja: Ilkka Mäkelä, (ti-to: toimisto), ma, pe: Revonkatu 14, 40400 Jyväskylä, puh. 050-309 7204, puh. ja fax. (014) 272 310.
Tiedottaja: Jaana Vetikko, (toimisto)
puh. 050-525 7806.
Kalatalouskonsulentit
Petter Nissén, Vonkamiehentie 21, 94450 Keminmaa, puh. 0500-440 923,
puh./fax. (016) 281 244.
Janne Rautanen, Käenpolku 3, 37830 Viiala, puh. 0400-946 968.
Olli Saari, (hankkeet, alue: Kaakkois-Suomi), Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki, puh. 050-339 4660, s-posti: olli.saari (at)vapaa-ajankalastaja.fi
Juha Ojaharju, Kuortaneen kunnantalo, Keskustie 52, 63100 Kuortane,
puh. 045-113 3050.
Janne Tarkiainen, Akuntie 4, 50670 Otava, puh. 044-547 9116.
Marcus Wikström (toimisto), puh. 045-110 2126.
Toimistosihteeri Jaana Piskonen, (toimisto) puh. 050-597 4933.
Jäsensihteeri Eila Mononen (toimisto), puh. 050-576 3302.
Sähköpostit: [email protected]
Potkukelkan käyttö on kielletty
piirinmestaruuspilkeissä ja pilkkikuningaskilpailun osakilpailuissa.
Kelkan käyttö mahdollista vain lääkärintodistuksella.
• Puhelimen käyttö pilkkikilpailuissa on kielletty lukuunottamatta
hätätapauksia.
• GPS- paikantimen ja kaikuluotaimen sekä muiden sähköelektronisten
tai moottori- ja akkukäyttöisten apuvälineiden käyttö on kielletty.
• 70-vuotta täyttänyt pilkkijä voi käyttää akkukairaa oman pilkkireiän tekoon. - Muuten akkukäyttöisen jääkairan käyttö
mahdollista kilpailuissa vain lääkärintodistuksella.
19
Liittyminen virkistyskalastusseuraan
Täältä viereisiltä sivuilta löydät piirimme jäsenseurat, jotka kaikki ottavat uusia jäseniä. Seurojen vuosiohjelmasta saat tietoja seurakirjeiden kautta tai joidenkin seurojen nettisivuilta.
Seuran jäsenenä liityt samalla Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiriin
ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön, joka toimittaa Sinulle VAPAA-AJAN KALASTAJA-LEHDEN jäsenetuna kuudestaseitsemään kertaa vuodessa. Sekä piirillämme että liitolla on mittava
kalastusaiheinen valistus- ja kilpailuohjelma.
Jos haluat itsellesi uusia kalakavereita ja olet kiinnostunut kalakilpailuista, erilaisista kalastukseen liittyvästä opastuksesta ja valistustilaisuuksista tai kalaretkistä, voit ottaa yhteyttä suoraan sopivalta
tuntuvan seuran toimihenkilöön. Hän opastaa sinua, miten pitää toimia seuraan liittyäksesi. Voit täyttää myös allaolevan lomakkeen ja
lähettää sen kalamiespiirin sihteerille, joka toimittaa sen edelleen
haluamaasi seuraan.
Irroita tämä sivu, laita se kirjekuoreen ja postita osoitteella:
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Veli-Matti Mäenpää
Paimentie 9
61300 KURIKKA
Haluan liittyä seuraavaan
virkistyskalastusseuraan:
Nimi:
Syntymäaika:
Puh. numero:
Lähiosoite:
Postitoimipaikka:
20
21
22
JORMA KUNI
0400 639 061
[email protected]
Vuorenmaanrinne 1A13
60220 SEINÄJOKI
23
KUUSAMON VOIMAKAKSIKKO
PROFESSOR JA
RÄSÄNEN
VARMISTA
VOITTOSI
KILPAILUISSA!
KESÄÄN JA TALVEEN
(08) 860 3400
www.saarimaki.fi
24
TOIMINTAKALENTERI 2015
Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja.
TALVIKILPAILUT
TAMMIKUU
To 01.01. LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kirkkoranta, Fellmannintie 12.
Kilpailuaika: Uudenvuodenpäivä to 01.01. klo 10.00-14.00,
+ meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
.
Su 04.01. LEHTIMÄKI, Iso-Räyrinki
Pilkkikuningasosakilpailu I
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Lehtimäki, Iso-Räyrinki, Kuokkasentie.
Kilpailuaika: Su 04.01. klo 10.00-14.00. Meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret alle 12 v., 15 v. ja 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu I, opastus 68-tieltä Lehtimäki Alajärvi väliltä. Lisätietoja ja tulokset www.leuk.fi.
Yhteyshenkilöt: Heino Hakomäki 06-527 1057,
Jouko Nimetön 0400-165 484.,
25
La 10.01.
KRISTIINANKAUPUNKI, Suurjärvi
Lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho Salar.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupunki, Storträsket (Suurjärvi).
Kilpailuaika: La 10.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kirjolohi. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Samalla järven avajaiset, opastus 8-tieltä.
Yhteyshenkilöt: Jani Kirveskangas 040-536 1280,
Tero Mäkelä 0400-906 577.
Su 11.01.
SEINÄJOKI, (Peräseinäjoki),
Kalajärvi
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Peräseinäjoki), Kalajärvi, tanssilavan ranta.
Kilpailuaika: Su 11.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Aik.10 e, nuoret 5 e.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
La 17.01.
LUOTO, Luodonjärvi
Suurahvenkilpailu + kuha
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: La 17.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Kilpailukala: Ahven, kuha. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Viisi suurinta punnitaan. Joka kymmenes saa paremman
palkinnon. Kaikki palkitaan.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
SEPON SYÖTTI
SYÖTTEJÄ JA KALASTUSVÄLINEITÄ
KILPAILUPAIKALLA
0500-165 518
26
Su 18.01. KURIKKA / JURVA,
Kivi- ja Levalampi
Tammikuun pilkki
Pilkkikuningasosakilpailu II
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Jurva, Kivi- ja Levalampi, Kivilammentie.
Kilpailuaika: Su 18.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu II.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270,.
.
. 24.01.
La
LESTIJÄRVI, Lestijärvi
Kilpailun järjestäjä: Toholammin Pilkkijät.
Kilpailupaikka: Lestijärvi, Discoland.
Kilpailuaika: La 24.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Ahola Petri, 050-342 0497.
Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös vapaa onginta- ja pilkkimisoikeus.Tämä asettaa meille kalamiehille oikeuksien lisäksi myös
velvoitteita. Useasta jokamiehen oikeudesta ja velvollisuudesta ei
ole laissa tarkkaa määräystä. Niinpä jokaisen kalastajan, luonnossa kulkijan, kuten myös maa- ja vesialueen omistajan tulee tuntea
vastuunsa alkuperäisen luonnon suojelemisesta ja ottaa huomioon kanssaihmiset.
27
Su 25.01.
RAIPPALUOTO, Vistan
Suurahvenpilkki Storabborrepilken
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Vistan, Raippaluodon saaristo, opastus.
Kilpailuaika: Su 25.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailussa punnitaan jokaisen kilpailijan viiden suurimman
AHVENEN kokonaispaino. Voittaja saa LAHJAKORTIN, jonka arvo on 50
% osanottomaksuista. Myös 9 seuraavaa palkitaan. VUK:n naisten
puffetti. Potkukelkkojen tai suksien käyttö on kaikille sallittua. Rantaan
tuotavan kalan niskat pitää olla taitettuna, muuten punnitustulos hylätään.
Yhteyshenkilöt: Hannu Ala-Honkola 045-134 8539, Leif Heikkuri 040-704 8501.
La 31.01.
LAIHIA, Jokiperä, Sutikan monttu
Sutikan lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jukajan Kyläyhdistys ry.
Kilpailupaikka: Laihia, Jokiperä, Sutikanmonttu. Osoite: Sutikantie.
Kilpailuaika: La 31.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 / 15 min.
Sarjat: 1. Lohi ja siika (30 cm) miehet + naiset ja alle 18 v. yhdistetty sarja
2. Muut kalat-sarja, kaikille yhteinen. Osanottomaksu 20 euroa.
Muita tietoja: Jäävaraus.
Yhteyshenkilö: Vilho Tekoniemi 0400-180 183.
Turvaa pilkkimatkasi, pidä aina jäänaskalit mukana!
Perinteinen Perhokalastuspäivä
la 24.01.2015 klo 12-16, Energiatalo, Varastotie 5, Seinäjoki
LOHIPERHONSIDONTA, Ari-Heikki Rintaniemi opastaa
Eri lohiperhotyyppien sidontaa ja niillä kalastamista. Sidomme
myös yhdessä pari lohiperhoa, joten sidontavälineet mukaan!
Järjestäjinä Perhokalastustoimikunta ja Seinäjoen Seudun Perhokalastajat.
Lisätiedot Rauno Hemminki 0400-791 894 [email protected]
28
KALAMIESTEN
MAINIO
TAUKOPAIKKA!
• elintarvikkeet • polttoaineet
• lounas - kahvio • hotelli
Alajärvi, 62720 Sissala, puh. (06) 557 4121
050-571 0211 • Fax (06) 557 1339
Kannattaako lähteä
merta eremmäs kalaan?
TOLKIN K
AUPP
AHALLI
KAUPP
AUPPAHALLI
Tolkintie 17, 61500 ISOK
YRÖ
ISOKYRÖ
TERVETUL
OA!
TERVETULO
29
TAPSA-PILKIT Pielavesi
0400-676231
www.tapsa-pilkit.fi
Saukko-pilkillä voitettu v. 2014 neljä mitalia
Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa.
06-4771 246, 0500-768 727
30
– KODINKONEET
– KÄNNYKÄT + TARVIKKEET
– VALAISIMET
– MUSTEKASETIT
– VHF-PUHELIMET
– KONTTORITARVIKKEET
HYVÄT
– SONERAN LIITTYMÄT
LAIHIALTA
PARKKIPAIKAT
Laihiantie 44, 66400 Laihia
Aukioloaikamme:
Ark. 09.00-18.00 La 09.00-13.00
Puh. 06-477 2300
Polaroid linsseillä nähdään
myös pinnan alle!
Kyrönmaan Näkö Oy
Asematie 5, 66440 Tervajoki, puh. 06-478 5440
31
Pilkkiessä ja jäällä liikuttaessa on muistettava turvallisuus.
Jäänaskalit ovat halpa ja hyvä henkivakuutus, kun niitä pidetään
helposti ulottuvilla, yleensä kaulassa. Repun pohjalla tai takin
taskussa niistä ei ole hyötyä. Tuntemattomille jäille ei kannata
mennä yksin. Kaverin tai useamman kanssa meno on
turvallisempaa. On muistettava, ettei kulje rinta rinnan vaan
mieluummin jonossa. Etäisyyttä kalakaveriin on oltava ainakin
muutamia metrejä. Mikäli joku vajoaa jäihin, pystyvät muut
auttamaan.
32
Pohjanmaa, Seinäjoki
Sammonkatu 2, 60120 Seinäjoki
Kalaa
-
Fisk
www.keskisenkello.fi
Puh. 010 770 7250
33
www.akiaro.fi
34
HELMIKUU
Su 01.02. KRISTIINANKAUPUNKI
Pilkkikuningasosakilpailu III
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho Salar ry.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupungin merialue, kokoonnutaan
sisäsataman vesillelaskupaikalle..
Kilpailuaika: Su 01.02. klo 10.00-14.00, meno /paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu III. Opastus 8-tieltä. Käydään
myös seuraottelu PK -Salar.
Yhteyshenkilöt: Jani Kirveskangas 040-536 1280,
Tero Mäkelä 0400-906 577.
Pe 06.02. LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
Pm Madepilkki Moksu-Made
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kirkkoranta, Fellmannintie 12.
Kilpailuaika: Pe 06.02. klo 18.30-21.30, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen + joukkuekilpailu 3 henkilöä.
Kilpailukala: Made. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Piirinmestaruus Madepilkki Moksu-Made.
Yhteyshenkilö: Jari Annola 0400-994 595.
La 07.02.
KAUHAJOKI, Ikkeläjärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ikkeläjärvi. Osoite: Kauhajoki, Rantapolku.
Kilpailuaika: La 07.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteys: Rami Liikaoja 050-581 3045,
seurapuhelin JUK 06-457 3800, www.netikka.net/juk/.
35
Su 08.02. LAPPAJÄRVI, Lappajärvi
Kraateri Nykytys
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kivitippu, Nykäläntie 137.
Kilpailuaika: Su 08.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-561 1261.
Su 08.02. KURIKKA, Myllykylä,
Myllypilkki
Kilpailun järjestäjä: Myllykylän maa- ja kotitalousseura.
Kilpailupaikka: Jalasjoki, Myllykylä, Osoite: Myllykyläntie 204.
Kilpailuaika: Su 08.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Viisi parasta palkitaan. Buffetti ja arvontaa.
Yhteyshenkilöt: Esa Heikkilä 0400-333 354.
La 14.02. KURIKKA, Mäntylänlampi
Yleinen mormuskointikisa
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Mäntylänlampi.
Kilpailuaika: La 14.02. klo 9-11.00 ... n. 12.00-14.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Sovelletut Sm- ja mormuskointisäännöt. Rajattu kilpailualue,
vain mormuskoilla saa kalastaa.
Yhteyshenkilö: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270.
KALAMIES TARJOAA SUPERHALVALLA!
T
•T
ALVIRENKAA
VIRENKAAT
KESÄRENKAAT
TAL
VIRENKAA
T • KESÄRENKAA
alk. 199 euroa / sarja
alk. 219 euroa / sarja
sisältää asennuksen, tasap. ja kierr.maksun
RENGASMYYNTI LEHTINEN
Vähäkyrö • Puh. (06) 478 4032 • 050-5186400
PS. uudet/käytetyt aluv./vanteet/renkaat
36
Su 15.02.
MAXMO, Tottesund
Väiskin Pilkki
Pilkkikuningasosakilpailu IV
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Maxmo, Tottesund.
Kilpailuaika: Su 15.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v, alle 15 v ja alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK:n naisten puffetti, Rengasmyynti Lehtisen / Scason
Oy lahjoittama rengassarja (arvo 250 €) arvotaan osallistujien kesken.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618,
Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 21.02. KASKINEN, Kaskisten salmi
Helmi-pilkki
Kilpailun järjestäjä: MB-Eräkerho ry.
Kilpailupaikka: Kaskisten salmi. Koulun piha.
Kilpailuaika: La 21.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 80 euron ostokortti.
Yhteyshenkilöt: Raimo Kasari 0400-857 675, Aki Lammi 050-598 8664.
Su 22.02.
ALAVUS, Edesjärvi
Kilpailun järjestäjä: Alavuden seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Edesjärvi, Rannankylän tie.
Opastus kantatie 66:lta.
Kilpailuaika: Su 22.02. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Erkki Hietala 0400-772 854.
Su 22.02. SM-pilkin esikisa
HAUHO
37
La 28.02. MAALAHTI, Öjnan merialue
Petalax-Pilken 2015
Kilpailun järjestäjä: Lions Club Petalax.
Kilpailupaikka: Maalahti, Öjnan merialue. Osoite: Degerviksvägen 75.
Kilpailuaika: La 28.02. klo 10.00-14.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Katso ilmoitus sivu 38. Merilohi arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Pääpalkinto on 250 euron lahjakortti.
Potkukelkkojen käyttö on kaikille sallittu.
Yhteyshenkilö: Göran Östberg 050-361 9185.
La 28.02. Pilkkimaajoukkueiden
loppukarsinta,
paikka salainen
Petalax Pilken 2015
Lions Club Petalax järjestää pilkkikilpailut La 28.03.
2015 klo 10-14 Öjnan merialueella. - Lähtöpaikka
Degerviksvägen 75, Maalahti. Viitoitus rantatieltä.
Sarjat: Miehet, veteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala on ahven - siirtymäajat meno 15 min, paluu
30 min. Potkukelkkojen käyttö kaikille sallittua.
Pääpalkinto 250 euron ostokortti. Kaikkien kilpailijoiden kesken arvotaan merilohi.
TERVETULOA!
38
Lions Club Petalax
Meiltä nyt myös
kalastusvälineet ja syötit.
HARRIN KALA
– Tuorekalaa
– Savukalaa
– Purkitettua kalaa
Kärrytie 3, 61300 KURIKKA
Puh. 040-582 5694
39
Kalastuksen, myös
perhokalastuksen ja metsästyksen
YKKÖSLIIKE Vaasassa
Tule tutustumaan
laajoihin valikoimiin.
Pitkäkatu 44
Puh. 010-229 1999
www.kurre.fi
PALVELEVA RAKENTAMISEN OSAAJA
Kokkokalliontie 8, PL 171, 65101 VAASA
Puh. 010-425 7700, Fax (06) 010-425 7777 • www.wasacon.fi
40
41
ILMAJOEN MAKKARAMESTAREIDEN
MYYNTIA
UT
O
MYYNTIAUT
UTO
Ti
9.00-11.00
12.00-13.30
14.15-15.30
15.50-17.00
Isokyrö, Urheilukenttä
Ylistaron tori
Laihia, Halpa-Halli
Tervajoki, Sale
Ke 9.00-14.00 Lapuan tori
15.15-17.00 Koskenkorva,
vanhan
pankkikonttorin piha
To 9.00-12.00 Kuortane,
keskusta
13.15-15.00 Lehtimäki,
OP:n piha
15.30-17.00 Soini, keskusta
Pe 9.00-14.15 Seinäjoki, tori
15.30-17.00 Nurmo, Siwa
La 10.00-14.30 Seinäjoki,
K-Market
Ruoka-Ruukki
16.00-21.00 K-Market Kärki
JOS KYSYTTÄVÄÄ, SOITA 045-178 3774
VIERAILE WWW SIVUILLAMME
42
43
44
45
MAALISKUU
Su 01.03. ALAVUS, Kuorasjärvi
Pilkkikuningasosakilpailu V
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Kuorasjärvi, pohjoispää. Osoite: Kallioniementie 827, Postin maja.
Kilpailuaika: Su 01.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu V. Aik. 10 e, nuoret 5 e.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
La 07.03. ISOKYRÖ, Kalliojärvi,
Leijonapilkki
Kilpailun järjestäjä: LC-Isokyrö.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Valtaala, Kalliojärven viihdekeskus.
Kilpailuaika: La 07.03. klo 11.00-15.00. Jäälle siirtyminen vapaa.
Kairaaminen aloitetaan lähtölaukauksesta. Punnituksessa viimeistään 15.15.
Sarjat: Lohisarja (kirjolohi). Muut kalat -sarja (kaikki kalat). Nuoret alle 15 v
(kaikki kalat, ei osallistumismaksua). Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Lohisarjan voittajalle TAULU-TV. Samanlainen arvotaan
kaikkien osallistujien kesken. Osallistumismaksu 20 euroa. Nuorten sarjassa
ei osallistumismaksua.
Yhteyshenkilö: Markku Rouru 050-529 3848.
VIRKISTY, VIIHDY ja RENTOUDU
Kalliojärven Viihdekeskus
• tanssit, karaoke, kesäteatteri
0400-667 629 / Harri Maunuksela
Kalliojärven Rantaravintola
• majoitusvaraukset, info, kahvio
• annosruoat, tilausruokailut,
46
• juhlat ja kokoukset, virkistyspäivät
06-472 4860
La 07.03. SM-pilkki
Hauho
La 07.03. TOHOLAMPI, Kirkkojärvi
Kilpailun järjestäjä: Toholammin Pilkkijät.
Kilpailupaikka: Kirkkojärvi.
Kilpailuaika: La 07.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Petri Ahola 050-342 0497.
Su 08.03. KURIKKA (Jurva), Säläisjärvi
Piirinmestaruus lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry
Kilpailupaikka: Jurva, Säläisjärvi.
Kilpailuaika: Su 08.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v, joukkueet 3 henk.
Kilpailukala: Kirjolohi. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Piirinmestaruus lohipilkki. Pm-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Mauri Rantala 0400-167 094,
Timo Rinta-Jaskari 050 349 8525.
.
La 14.03. MAALAHTI / MALAX
Åminne-pilkki / pilken
Kilpailun järjestäjä: Malaxnejdens Sportfiskeförening r.f.
Kilpailupaikka: Maalahti, Åminne huvipuisto, Åminnentie / Paviljongintie 21.
Kilpailuaika: La 14.03. klo 10.00-14.00, siirtymäajat meno / paluu 30 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa. Kilpailussa punnitaan jokaisen
kilpailijan viiden suurimman AHVENEN kokonaispaino.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Voittaja saa valita oman tarpeen mukaan esinepalkinnon,
jonka arvo on 50 % osanottomaksujen summasta. Myös 9 seuraavaa palkitaan. Lohiarpajaiset. Potkukelkkojen tai suksien käyttö on kaikille sallittua.
Yhdyshenkilö: Ulf Burman 050-412 1505.
47
La 14.03. KAUHAVA, Purmojärvi
Purmopilkki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Purmojärvi, Rantahalli. Osoite: Laukkosentie 56.
Kilpailuaika: La 14.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Kauhava - Ylivieska -tieltä.
Yhteyshenkilöt: J-P Loikkanen 040-580 4471, Ari Kuikka 050-364 5351.
La 15.03. SM-kiiskipilkki
Säkylä, Pyhäjärvi
Su 15.03. TEERIJÄRVI, Heimsjö
Kilpailun järjestäjä: Teerijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Heimsjön (Shell huoltamo).
Kilpailuaika: Su 15.03. klo 10.00-14.00. Meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Olof Skog 050-364 6890.
Su 15.03. KURIKKA, (Jurva), Kivi- ja Levalampi
Mööpelipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jurvan Kyläyhdistys ry.
Kilpailupaikka: Jurva, Kivi- ja Levalampi. Osoite: Kivilammentie.
Kilpailuaika: Su 15.03. klo 10.00-14.00, meno 20 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Heikki Vuorinen 044 072 2136.
To 19.03. LUOTO, Luodonjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: To 19.03. klo 10.00-13.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Kilpailukala: Ahven.
Muita tietoja: Osallistumismaksu 10 euroa.
Yhteyshenkilö: Seppo Pietilä 050-594 7570.
Viikko 12 Valtakunnallinen pilkkiviikko
48
La 21.03. JALASJÄRVI, Saarijärvi
Yleinen lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Kalastuskunta.
Kilpailupaikka: Saarijärvi. Osoite Tampereentie 25 25, 61720 Koskue.
Kilpailuaika: La 21.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kirjolohi, siika. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Syötit: luonnolliset sekä tahnat ja silikonit.
Jäätilanteesta johtuen voidaan pilkkiä laiturilta.
Yhteyshenkilö: Jari-Pekka Korhonen 040-595 3501.
La 21.03. BJÖRKÖ
Björkön Pilkki - Björkö Pilken
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Revifjärden, lähtö Björköbyn tiepenkereen parkilta.
Kilpailuaika: La 21.03 klo 09.30-14.00, paluu 30 min. Jäälle mennään
klo 9.30 ja heti saa pilkkiä.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailun parhaalle 3-vaihteinen polkupyörä. Potkukelkkojen
tai suksien käyttö on kaikille sallittua. VUK:n naisten puffetti.
Yhteyshenkilöt: Hannu Ala-Honkola 045-134 8539, Leif Heikkuri 040-704 8501.
49
La 21.03. SM-mormuskointi
Varkaus, tarkka paikka myöhemmin.
Su 22.03. LAPUA, Kauhajärvi
Piirinmestaruuspilkki
Kilpailun järjestäjä: Lapuan Seudun Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Lapua, Kauhajärvi.
Kilpailuaika: Su 22.03. klo 10.00-14.00. Meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit 60 v,
nuoret a 12 v., alle 15 v, alle 19 v, + joukkuekilpailut.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Tomi Etelä-Aho 050-372 7242,
Harri Korpela 0500-867 231.
La 28.03. EVIJÄRVI, Sillankorva
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 28.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
La 28.03. RAIPPALUOTO, Revifjärden
Merenkurkun Mestaruus
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Revifjärden, Björköbyn tie. Opastus.
Kilpailuaika: La 28.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK:n naisten puffetti. Potkukelkkojen käyttö sallittu
kaikille. Seuraottelu VUK - PK.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050- 327 3303.
50
La 28.-29.03. MM-morri, Kuopio
La 28.03. ÄHTÄRI, Ouluvesi
Viiden ahvenen kisa
Kilpailun järjestäjä: Ähtärin Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ouluvesi, kaupungintalon ranta.
Kilpailuaika: La 22.03. klo 10.00-14.00, + meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yksi sarja. Viidellä ahvenella puntariin.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Seppo Laine 040-775 5363.
Su 29.03. LAPPAJÄRVI, Karvala
Mattopilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Karvalan Ns:n ranta. Osoite:Karvalantie 100.
Kilpailuaika: Su 29.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-5611 261.
51
52
53
Kalanmyyntiä Kalarannassa
lauantaisin klo 10.00-14.00.
(Ilmoitus aina Pohjalainen ja Vasabladet -lehdissä)
54
Kalastustarvikkeiden erikoisliike
Mikkiläntie 2, TEUVA, puh. (06) 267 2481
Avoinna: TI–PE 9–17, LA 9–13, MA suljettu
www.jahtikaverit.fi
Meiltä kaikki kalastukseen liittyvä:
•
•
•
•
•
•
•
Kilpaongintavälineet
Mäskit, hajusteet ja lisäaineet
Toukat ja madot
Kelat
Vavat
Uistimet
Tarvikkeet
Löydät myös edustajamme kilpailuissa.
Tilaa tuotteet paikan päälle.
Puh. 040-501 4842
55
56
57
PITKIS-KONE OY
Nurmontie 116, 60510 HYLLYKALLIO
• Pienkonehuolto • Varaosat • Ruohonleikkurien ja moottorisahojen myyntiä ja huoltoa • STIHL moottorisahat • VIKING
ruohonleikkurit
040 7292 852
www.pitkiskone.fi
58
Väri, arkin B-puoli
Kahvila Suninsalmi
Lounatuuli
Eino Uusitalontie 480, Lehtimäki,
puh. 040-502 0522
www.lounatuuli.rannankyla.fi
HUSQVARNA ® • HONDA • KLIPPO
MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT
59
K
AVOINNA ARK. 10-19, LA 10-16
60
SA
Asemakatu 4 Stationsgatan
VAASA 65100 VASA
Phone: +358 (0)6 326 9111
Direct: +358 (0)6 326 9108
Mobile: +358 (0)440-197462
Keskustie 3 Centrumvägen
MUSTASAARI 65610 KORSHOLM
Phone: +358 (0)6 328 8200
Direct: +358 (0)6 326 9108
Mobile: +358 (0)440-197462
61
Huollata ajoneuvosi meillä!
Kuorma-autot
Pakettiautot
• Mercedes Benz Star-testari
• Volvo Vcada-testari
• Korjaukset ja määräaikaishuollot
• Piirturitarkastukset
• Ilmastoinnin huollot ym.
• Mercedes Benz
Star-testari
• Korjaukset ja määräaikaishuollot
• Ilmastoinnin huollot ym.
P. 040 162 4202, Kallenkuja 4, Alavus
JUSSIN PAINO
Seinäjoentie 355, 61100 PERÄSEINÄJOKI
Puh./ Fax 06-4175 832, GSM 0500-365 611
KILPAILU- JA JÄSENKORTIT, KÄSIOHJELMAT YM.
Nyt myös nelivärityöt
62
PANIKEN KALASTUSMATKAILU
järjestää opastettuja kalamatkoja Raippaluodon
saaristossa. Tied. 0500-863 009.
KARI VIITA-AHO
Sertifioitu kalastusopas
www.panike.fi
Vekaranjärvi.
www.akkusalminen.fi
www.akkusalminen.fi
63
64
65
HUHTIKUU
Ke 01.04. LUOTO, Luodonjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: Iltakilpailu klo 18.00.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kilpailut jatkuvat keskiviikkoisin niin kauan kuin jäitä piisaa.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljeqvist 050-534 5792, Tage Björklund 050-594 7640.
Pe 03.04.
NURMO, Varpulan allas
Haulikkopilkki
Kilpailun järjestäjä: Kurjennevan Eränkävijät ry.
Kilpailuaika: Pe 03.04. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Kilpailupaikka: Varpulan allas. Osoite: Ruokaismäentie.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: KILPAILUOIKEUS VALTION METSÄSTYSKORTIN
HALTIJOILLE SEKÄ PERHEENJÄSENILLE. Buffetti ja arvontaa, hyvät
palkinnot.
Yhteyshenkilö: Jarmo Rautiainen 044-522 0658.
La 04.04.
ALAVETELI, Seljes
Pääsiäislauantain pilkkikisa
Kilpailun järjestäjä: Alavetelin Kalastusseura ry.
Kilpailupaikka: Alaveteli, Seljes.
Kilpailuaika: La 04.04. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, PAITSI LOHIKALAT. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Hienot palkinnot! Alueen ravintola avoinna.
Yhteyshenkilöt: Lars Koski 040-546 3417, Teija Bexar 0500-645 121.
04.-05.04. MM-morrin loppukarsinnat
vuodelle 2016. Kangasala, Kirkkojärvi
66
La 04.04. KRISTIINANKAUPUNKI
Särkikalapilkki
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho Salar ry.
Kilpailuaika: La 04.04. klo 11.00-15.00. Meno / paluu 30 min.
Kilpailupaikka: Kristiinan merialue. Kokoonnutaan sisäsataman
vesillelaskupaikalle. Opastus 8-tieltä.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Särkikalat, syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Jani Kirveskangas 040-536 1280,
Tero Mäkelä 0400-906 577.
Ma 06.04. KARVIA, Karvianjärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Karvianjärvi. Opastus Jalasjärvi-Karvia tieltä.
Osoite Uimarannatie.
Kilpailuaika: Ma 06.04. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, veteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050 581 3045,
Seurapuhelin JUK 06-457 3800, www.netikka.net/juk/.
Ma 06.04. VETELI, Patananjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pulkkisen Kalastuskunta.
Kilpailupaikka: Patananjärvi.
Kilpailuaika: Ma 06.04. klo 10-14, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Juha Sillanpää 040-532 5705.
Su 12.04. SM-särkipilkki
Taivalkoski
La 18.04. SM-rautupilkki
Tuulispäänjärvi.
Su 19.04. SM-lohipilkki
Ahvenlampi, Sodankylä
67
Kivihaantie 9
68
65300 Vaasa
Tekninen
Isännöinti
Kiinteistöjen ylläpito
Erikoistyöt
Vuokratilavälitys/valvonta
Asiakaspalvelu
T:mi Tik
eva/Manne Murtonen
Tikeva/Manne
Puh. 0400-668 808
Y-tunnus 234355-3
[email protected]
Kaikki laillinen liiketoiminta Suomessa
69
MUKAVIN TAPA
HANKKIA RENKAAT?
Kyrön
Rengas Oy
Erkkilänkuja 5
Tervajoki
P. 0500-953 035
70
C HRISTIAN H OLMSTEN
Asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Christian Holmsten
Vaasanpuistikko 22, 65100 Vaasa
Puhelin
(06) 312 6511
Matkapuh. 0400-663 515
Faksi
(06) 312 6223
[email protected]
§
71
Pohjanmaan
Rauta Oy
Klemetinkatu 17
Palvelemme ark. 8-18, la 9-14
Puh.
044-7800 700
044-7800 704
044-7800 705
044-7800 709
72
kalasta puhtaasti parasta
Hätälä Oy, Lapinrauniontie 3, 90410 Oulu
73
KALASTUSTARVIKKEET:
– Trabucco
– Swedbait
– Marcel
– Rive
– Vespe
– Sensas
Mika Heino
Penikuja 11
20660 LITTOINEN
– La Sirene
– Tupertini
– Mondial
GSM 040-588 9976
s-posti: [email protected] • www./mh-toimi.fi/
Isonkyrön Kalastusseuran
KALASTUSL
UV
AT
KALASTUSLUV
UVA
Kyrönjokeen Isonkyrön alueelle
Luvan myyjät:
Hinnat:
Grilli-Kahvio Karoliini
Grilli-Kahvio Tarjantti
Tuuralan Kyläkahvila
Ylihärmän Säästöpankki,
Isokyrö
Kyrönmaan OP Isokyrö
Kausikortti 35 euroa
Kausikortti a 18 v 20 euroa
Päiväkortti 10 euroa
7 vrk kortti 20 euroa
Tiedustelut: Erkki Hietanen
Ari Nikula
74
Kaksi jalokalaa / päivä
0400 716 618
044 938 9154
• järveen istutetaan runsaasti isokokoista
lohikalaa painoltaan 1,3 - 7 kg
• kalastuskorttiaut. 24 h ympäri vuoden
• myös venevuokraus automaatista
• lomakylä palveluineen
www.seljes.fi
• Perhonjoki, monien mielestä Pohjanmaan paras lohijoki
• taimenistutuksia tehdään vuosittain
• Voimalaitoksen yläpuolella n. 850 ha
vesialue suurhaukien kalastajille
• hyvät veneiden laskupaikat
Kalastuskorttiautomaatti
Kalastus / Metsästysmajalla.
Alavetelin kalastusseura (myös valtion luvat)
Läh. tietoja:
Lars Koski puh. 040-546 3417
Teija Bexar puh. 0500-645 121
75
OP-Pohjola Cup 2015
Heitto- ja soutu-uistelu
Alavuden Seudun Osuuspankki
O S A K I L PA I L U T :
IV 17.07. Liikapuro Pm
I 22.05. Kuorasjärvi
V 01.08. Ähtärinjärvi
II 12.06. Kyrkösjärvi
III 03.07. Ähtärinjärvi
SÄÄNNÖT:
• Uistelu tapahtuu soutaen ilman
lisävoimaa; veneissä ei moottoria.
• Ankkurin käyttö kielletty.
• Veneessä korkeintaan kaksi henkilöä.
• Vaparajoitus: neljä vapaa/venekunta ja yksi uistin/vapa; sivuperukkeet yms. kielletty.
• Syöttien, houkutusaineiden yms.
käyttö kielletty.
• Pelastus-, veneily- tai kelluntaliivien käyttö suositeltavaa ja/tai oltava helposti saatavilla tarvittaessa.
• Takiloiden/muiden syvääjien ja
plaanareiden käyttö kielletty.
• Kaikuluotaimen ja GPS-laitteiden
käyttö kielletty.
• Ensimmäiseen osakilpailuun osallistuvat miehistöt veneessä ovat kippareita, myöhemmissä osakilpailuis-
sa venekunnassa täytyy olla aina vähintään toinen näistä kippareista mukana.
• 18-64 vuotiailla kalastuksenhoitomaksu maksettuna.
• Ukonilman sattuessa soudettava lähimpään rantaan.
• Kaikissa tilanteissa huomioitava
myös muut osanottajat ja onnettomuustilanteissa auttamisvelvollisuus.
• Kertoimet: kuha, ahven, lohikalat 3;
muut kalat 1 (tulos: kalan paino x
kerroin = loppupaino).
• Alamitat: kuha 40 cm, taimen 60cm.
• Kalat tapetaan heti ylösoton jälkeen ja tuodaan puntariin suolistamattomana.
• Rauhoitussuositus 5 vuorokautta.
• Kalat tuotava kuivana punnitusalueelle.
Jokaisessa osakilpailussa valitaan juryyn yksi edustaja järjestäjien ja kaksi
edustajaa kilpailijoiden joukosta.
Cupin pisteet:Osakilpailun voittaja saa 30 pist., toinen 29 pist., kolmas 28,
neljäs 27, viides 26 ja siitä edelleen pisteen välein. Osakilpailun painavimmasta kalasta saa 3 lisäpistettä, jotka säilyvät loppupisteisiin, vaikka ko. kisan
pisteet muuten putoaisivat pois. Jalasjärven Liikapuron kisa on samalla
piirinmestaruuskisa. Kokonaispisteisiin lasketaan neljä parasta osakilpailutulosta per venekunta. Cupissa osanottopisteitä 3 / kisa. Tulokset: www.asuk.fi
sekä järjestäjäseurojen nettisivuilla.
TERVETULOA MUKAAN!
76
KESÄKILPAILUT
TOUKOKUU
To 07.05.
ALAJÄRVI, Lehtimäki, Sahanranta
Kesäongen avaus
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Sahanranta.
Osoite Rannankyläntie 306.
Kilpailuaika: To 07.05. klo 18.30-21.30, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat. Onkiminen
rantapenkalta. LeUK pistekisa. Kesäkauden aloituskilpailu. Lisätietoja ja
tulokset www.leuk.fi.
Yhteyshenkilö: Hannes Kaukola 0400-730 484.
To 14.05.
VAASA, Kalaranta
Laituripilkki VUK Cup I
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: To 14.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Vapa SM-säännön mukainen. Arvotut paikat.
VUK Cup I osakilpailu.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050-327 3303.
SEPON SYÖTTI
SYÖTTEJÄ JA KALASTUSVÄLINEITÄ
KILPAILUPAIKALLA
0500-165 518
77
La 16.05.
Seinäjoki, Kyrönjoki, Munakan silta
SM-onkikarsinta I
Onkikuninkuuskilpailu I
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrönjoki, Munakan silta. Seinäjoki - Vaasa tie 18.
Kilpailuaika: La 16.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v, alle 15 v, alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Puffetti. SM-säännöt. Arvotut paikat, kahlaaminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
Su 17.05.
KURIKKA, Pitkämö
Yleinen onkikisa
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Pitkämön tekoallas.
Kilpailuaika: Su 17.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: SM-säännöt. Kirjolohi ei kilpailukala.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270,
Pe 22.05.
ALAVUS, Kuorasjärvi
OP - Pohjola Cup I
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Kuorasjärvi, Rantatie 138.
Kilpailuaika: Pe 22.05. klo 18.00-22.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty. Kuhan alamitta 40 cm,
kuhan ja ahvenen kerroin 3.
Muita tietoja: Säännöt tämän kalenterin sivulla 76: OP-POHJOLA CUP
2015. Lisätiedot ja tulokset: www.asuk.fi.
Yhteyshenkilö: Pasi Huhtala 0500-950 877.
SM-onkikarsinnoissa joukkuekarsintaan lasketaan pisteet jokaisesta
karsintakilpailusta ko. sarjojen henkilökohtaisten sijoitusten perusteella. - SM-onkikilpailuun ilmoitetaan osallistujat piirin tai seuran
toimesta. Kukaan ei saa ilmoittautua suoraan itse.
78
La 23.05. SEINÄJOKI, Kalajärvi
SM-onkikarsinta II
Onkikuninkuuskilpailu II
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Kalajärvi, Tuomen parkki.
Kilpailuaika: La 23.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v, alle 15 v, alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: SM-säännöt. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilö: Erkki Hietala 0400-772 854.
.
Su 24.05. KOIVULAHTI, Kyrönjoki, Skatila
Merenkurkun Onki - Kvarken Metet
SM-onkikarsinta III
Onkikuninkuuskilpailu III
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Kyrönjoki, Skatilan nuorisotalon kohdalla, Koivulahdesta 8 km Veikkaalan-tietä, Vähäkyröntieltä 2 km Veikkaalantietä.
Kilpailuaika: Su 24.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret a 12 v, alle 15 v ja a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty. Kahlaaminen kielletty.
Muita tietoja: Onkipaikat arvotaan. Kyläseuran PUFFETTI.
Yhteyshenkilöt: Hannu Ala-Honkola 045-134 8539,
Leif Heikkuri 040-704 8501.
.
Ti 26.05.
PIETARSAARI, Fantasian ranta
Kesäonki
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: Ti 26.05. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Syöttäjät / ei syöttäjät, nuoret.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Kilpailut jatkuvat koko kesän tiistaisin. Kaikki
saa palkinnon. Osallistumismaksu aikuiset / veteraanit 10 eur., nuoret 2 eur.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
???
Valtakunnallinen Kalastuspäivä
Ajankohta ja paikka vielä auki.
79
La 30.05.
VAASA, Kalaranta
Laituripilkki VUK Cup II
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: La 30.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Vapa SM-säännön mukainen. Arvotut paikat.
VUK Cup II osakilpailu.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 30.05.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Heitto virvelöinti
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 30.05. klo 16.00-22.00.
Sarjat: Henkilökohtainen kilpailu veneessä. Yksi sarja aikuisille.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kalastus veneestä, moottori sallittu siirtyessä. Veneessä voi
olla useampi kalastaja, kilpailu on henkilökohtainen.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596, Janne Happo 040-528 9807.
Tmi K. Nenonen
Kalastustarvikkeiden myynti ja maahantuonti
Kalastuksen erikoisliike, kesät, talvet.
• Syötit, mäskit • Onget, vavat
– Kaikkeen kalastukseen
Puh. 0400-175 220
80
Hyvän Palvelun Liike
Kukkatalo
Keskustan Kukka ja
HAUTAUSTOIMISTO SEPPONEN
Alavus - 511 1303
81
LAPUANJOEN YHTEISLUPAALUEEN KOSKET KUTSUVAT
KALAT
KOSKET
LUVAT
ahven, hauki, lahna, made, harjus, taimen
istutetut kirjolohi.
Yhteensä yli 7 kilometriä.
Neste Lapua, Kesport Lapua,
lupa-automaatti Kuortaneentie 1520,
Tarinatupa, Tiistenjoki.
K. Pohjasmäki, Lakaluoma.
Tiedustelut: Jarmo Sirjonen
040-5710 929
82
Tapio Rintaniemi
050-596 0882
KESÄKUU
Pe 05.06.
KAUHAVA, Purmojärvi
Purmo Onki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Kauhava, Purmojärvi. Opastus Kauhava - Ylivieska -tieltä.
Osoite: Saarentie.
Kilpailuaika: Pe 05.06. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Nuoret alle 16 v. Kaikki muut kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Ari Kuikka 050-364 5351.
La 06.06.
TEERIJÄRVI, Heimsjön
Veneonki
Kilpailun järjestäjä: Teerijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Heimsjön (urheilukenttä).
Kilpailuaika: La 06.06. klo 11.00-15.00.
Sarjat: 2-henk. joukkueet. Ei vaparajoitusta. Kalat kuivina.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Nils Hästbacka 040-501 7685
Su 07.06. SEINÄJOKI, Hirvijärvi
Pm-kilpaonki
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Hirvijärvi.
Kilpailuaika: Su 07.06. klo 7.30- n. 17.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret 19 v,
joukkuekisa 4 henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Arvotut paikat. Kahlaaminen kielletty. Kaksiosainen
kilpailu Pm-säännöin. Osanottomaksu 10 euroa, nuoret 5 euroa.
Joukkue 20 euroa. Ennakkoilmoittautuminen 4.6. mennessä yhteyshenkilölle.
Yhteyshenkilöt: Jaakko Knaapila 050-540 8695,
[email protected],
Tero Kankaanpää 044-547 7096, [email protected].
83
Pe 12.06.
KAUHAVA, Kortesjärvi
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Kauhava, Kortesjärvi. Opastus Kauhava - Ylivieska -tieltä.
Kilpailuaika: Pe 12.06. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Nuoret alle 16 v. Kaikki muut kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Ari Kuikka 050-364 5351.
Pe 12.06.
SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
OP - Pohjola Cup II
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki Kyrkösjärvi. Seinäjoki - Jalasjärvi -tien uimaranta.
Osoite: Hamarintie.
Kilpailuaika: Pe 12.06. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: 2-henkiset joukkueet.
Kilpailukala: Kilpailukaloina ahven, kuha ja hauki.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu cup II. Säännöt tämän kalenterin
sivulla 76: OP - POHJOLA CUP 2015.
Yhteyshenkilöt: Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
Veikko Kankaanpää 050-560 8578.
La 13.06.
ÄHTÄVÄ, Hattarin voimalaitos
Keski-Pohjanmaan onkicup
Kilpailun järjestäjä: Esseå Sportfiskare.
Kilpailupaikka: Hattarin voimalaitos, opastus kt 68:lta.
Kilpailuaika: La 13.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Syöttäjät / ei syöttäjät, nuoret.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Seuraava kisapaikka ilmoitetaan kisoissa.
Yhteyshenkilö: Hendrik Åkerblom 050-526 0949.
La 13.06.
KURIKKA, Puntuunen
Hakupäällä onki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Puntuunen, urheilukenttää vastapäätä.
Kilpailuaika: La 13.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yksi sarja: mies / nainen parionki.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463, Mika Latva-Nikkola
040-559 6270.
.
84
Su 14.06. JALASJÄRVI, Hirvijärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärvenn Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Hirvijärvi, Rapalahti, Mäntykoskentie.
Kilpailuaika: Su 14.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045,
seurapuhelin JUK 06-457 3800, www.netikka.net / JUK.
Su 21.06.
SEINÄJOKI, Kalajärvi
Jussin onki
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Peräseinäjoki), Kalajärvi, Tuomen parkkipaikka,
opastus Peräseinäjoki-Alavus tieltä. Osoite: Tuomen parkki.
Kilpailuaika: II juhannuspvä su 21.06. klo 11.00-15.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, miesveteraanit y 60 v, naisveteraanit y 60 v, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Reijo Hietakangas 050-571 7949.
Pe 26.06.
ISOKYRÖ, Tuurala, Kyrönjoki
Tuuralan kyläkaffilan onki
Kilpailun järjestäjä: Tuuralan palvelujen kehittämisyhdistys ry.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Tuurala, Kyrönjoki. Osoite:Tuuralantie 323.
Kilpailuaika: Pe 26.06. klo 18.00-21.00, paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Tarja Perkiö 050-556 3007.
Pe 26.06.
KAUHAVA, Haarusjärvi
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Kauhava, Haarusjärvi. Opastus Alahärmän keskusta Haarusjärvi.
Kilpailuaika: Pe 26.06. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Nuoret alle 16 v. Kaikki muut kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: J-P. Loikkanen 040-580 4471.
???
Nuorten SM-perhokalastuskilpailu
Ajankohta ja paikka vielä auki.
85
La 27.06.
VAASA, Palosaari, kivilaituri
Präntöö-onki VUK Cup III
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: La 27.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Kilpailupaikka: Vaasa, Palosaari, kivilaituri.
Sarjat: Miehet, naiset, naisveteraanit 60 v, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK Cup III osakilpailu. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716618,
Eero Varmajoki 050-327 3303.
Su 28.06.
KURIKKA, urheilukentän ranta
Yleinen kilpaonki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, urheilukentän ranta
Kilpailuaika: Su 28.06. klo 7.30 - n. 17.00, kaksi 2,5 h jaksoa.
Sarjat: Yksi sarja Yleinen.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Saa syöttää.
Muita tietoja: Sovelletut SM-kilpaonki säännöt, ennakkoilmoittautuminen 3
päivää ennen. Mukaan mahtuu 24 kilpailijaa. Samalla ongitaan Kurikan
mestaruus kilpaonki. Puffetti.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270.
PERÄMOOTTORIEN HUOLLOT
• Alumiinihitsaukset • Potkurien korjaukset
• Veneiden huolto
PIENKONEHUOLTO ALANEN
Teollisuustie 14 • 60100 SEINÄJOKI
Puh. (06) 414 0190, fax 414 0771, 0400-269 334
86
HEINÄKUU
To 02.07. PIETARSAARI, Fantasian ranta
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: To 02.07. klo 10.00-13.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Osallistumismaksut 10 eur., nuoret 2 eur.
Yhteyshenkilö: Seppo Pietilä 050-594 7570.
Pe 03.07. ALAJÄRVI, Lehtimäki, Sahanranta
OP - Pohjola Cup III
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ähtärinjärvi, Sahanranta, Osoite: Rannankyläntie 310.
Kilpailuaika: Pe 03.07. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Ahven, kuha ja lohikalat kerroin on 3.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu Säännöt tämän kalenterin sivulla 76:
OP - POHJOLA CUP 2015. Lisää tietoja alamitoista ja muusta www.leuk.fi.
Yhteyshenkilöt: Jouko Nimetön 0400-165 484.
La 04.07. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Pm-Veneonki Cup I
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrkösjärvi, Koskenalantie, Keskussairaalan ranta.
Kilpailuaika: La 04.07. klo 10.00-15.00. Meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen 2-henk. joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu. Kalat kuivana.
Muita tietoja: Pm-veneonki. Pm-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Veikko Kankaanpää 050-560 8578,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
87
La 04.07.
KURIKKA (Jurva), Kivi- ja Levalampi
Veto / heitto kalastuskilpailu
Kilpailun järjestäjä: Jurvan ja Laihian Kalastusseura.
Kilpailupaikka: Kivi- ja Levalampi. Osoite: Kivilammentie.
Kilpailuaika: La 04.07. klo 10.00-14.00. Paluu 30 min.
Sarjat: Venekohtainen, ei vapa eikä henkilörajoitusta / vene.
Kilpailukala: Kaikki kalat punnitaan. Kuhan alamitta 40 cm.
Muita tietoja: Osallistuminen omalla vastuulla. Moottorin käyttö sallittu.
Sivuplaanarin käyttö kielletty. Tervetuloa!
Yhteyshenkilö: Juhani Mäkinen 050-565 9990.
La 04.07. KAUHAVA, Haarus montut
Yö-onki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kauhava, Haarusjärvi.
Kilpailuaika: La 04.07. klo 20.00-23.00. Meno 15 / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Alahärmän keskustasta.
Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Loikkanen, 040-580 4471.
Su 05.07. BJÖRKÖBY, Svedjehamn
Saaristo Onki – Skärgårds Metet
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry. rf.
Kilpailupaikka: Svedjehamn, ajetaan Björköbyn tietä loppuun asti.
Kilpailuaika: Su 05.07. klo 10.00-14.00, paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu kahluusaappaan syvyyteen. Kahluuhousujen käyttö kielletty.
Yhteyshenkilöt: Hannu Ala-Honkola 045-134 8539, Leif Heikkuri 040-704 8501.
To 09.07. TEERIJÄRVI, Kortjärven silta
Kortjärvi Nappet – Kortjärvi Tärppi
Kilpailun järjestäjä: Kommittén för Kortjärvi sjö.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Kortjärven silta.
Kilpailuaika: To 09.07. klo 18.30-21.30, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 12 ja alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Olof Skog 050-364 6890.
88
La 11.07. LAPPAJÄRVI, Kivitippu
Lappajärvi Uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kivitippu
Kilpailuaika: La 11.07. klo 12.00-22.00, Siirtymä klo 11.00 alkaen.
Kilpailukala: Lohikalat, kuha, hauki, ahven.
Kertoimet ja alamitat: lohikalat 10 / 60 cm, kuha 5 / 45, hauki 1 / 55 cm
ja ahven 1 / 30 cm.
Muita tietoja: Lähtöpaikkoina Kivitippu ja Karvalan Ns. Lisätietoja
www.lappajarven-kalaveikot.fi.
Yhteyshenkilöt: Jari Annola 0400-994 595, Mikko Puro 050-561 1261.
11.-12.07. SM-kilpaonki
Saimaan kanava
Su 12.07. KURIKKA, Mäntylä
Yleinen onkikisa
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Mäntylä.
Kilpailuaika: Su 12.07. klo 10-14, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, paitsi kirjolohi.
Muita tietoja: Sm-säännöt. Arvotut paikat, syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270.
Ti 14.07.
PIETARSAARI, Fantasian ranta
Jaakonpäivän onki
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: Ti 14.07. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Syöttäjät, ei syöttäjät, nuoret, perhesarja = äiti, isä + 1 lapsi
tai äiti / isä + 2 lasta.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Kahlaaminen sallittu syöttäjille.
Muita tietoja: Palkinnot kaikille. Aikuiset / veteraanit 10 eur., nuoret 2 eur.,
Perhesarja 20 eur.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
89
Pe 17.07.
JALASJÄRVI, Liikapuro
OP - Pohjola Cup IV
Pm-heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat.
Kilpailupaikka: Jalasjärvi, Liikapuron tekoallas.
Kilpailuaika: Pe 17.07. klo 18.00-22.00, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Kuhan alamitta 40 cm.
Ahven kerroin 3.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu. Säännöt tämän kalenterin
sivulla 76: OP - POHJOLA CUP 2015. Piirinmestaruuskilpailu.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045, seurapuhelin JUK 457 3800,
www.netikka.net/JUK.
La 18.07.
ISOKYRÖ, Karoliini, Kyrönjoki
Karoliini Cup I ja
Onkikuningaskilpailu 4
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Karoliini, Kyrönjoki. Valtaalantie 410
Kilpailuaika: La 18.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60,
nuoret alle 12 v., alle 15 v ja alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Karoliini Cupin I ja II yhteistulosten perusteella palkitaan
paras mies, nainen ja nuori alle 15-v. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
La 18.07.
SM-soutu-uistelu Liperi
AVOINNA: MA-PE 08.00-21.00, LA-SU 10.00-21.00
Puh. 06-472 4500
Maukkaita grilliannoksia, lounas arkisin 10–14.
90
La 18.07.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Haukisoutu
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 18.07. klo 11.00-16.00.
Sarjat: Yksi sarja. Kaksi henk. per vene, soutaen.
Kilpailukala: Hauki. Vain yksi kala punnitaan. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Saa heittää tai uistella, 4 vapaa.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
Su 19.07.
ISOKYRÖ, Karoliini, Kyrönjoki
Karoliini Cup II
Kilpailun järjestäjä: Isonkyrön Kalastusseura.
Kilpailupaikka: Isokyrö, karoliini, Kyrönjoki Valtaalantie 410
Kilpailuaika: Su 19.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 15 v..
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Karoliini Cupin I ja II yhteistulosten perusteella palkitaan
paras mies, nainen ja nuori alle 15-v. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716618,
Ari Nikula 044-938 9154.
Su 19.07.
LAPPAJÄRVI, Kärnänsalmi
Vene-jigipilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kärnänsalmi, Kärnäntie 47.
Kilpailuaika: Su 19.07. klo 11.00-18.00.
Sarjat: 2-henk. / vene.
Kilpailukala: Kuha 37 cm kerroin 5, hauki ja ahven kerroin 1.
Muita tietoja: Pilkin ja virvelin käyttö sallittu.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
91
La 25.07.
KURIKKA (Jurva) Säläisjärvi
Sällin Ahven Cup I
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Säläisjärvi.
Kilpailuaika: La 25.07. klo 10.00-14.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Sällin Ahven Cup I ja II tulosten perusteella palkitaan paras
yhteistulos lahjakortilla.
Yhteyshenkilöt: Eija Saarela-Mäkynen 050-322 3687,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
La 25.07.
ALAVETELI, Paasila
Birgerin Muistokisa
Kilpailun järjestäjä: Alavetelin kalastusseura ry.
Kilpailupaikka: Alaveteli, Paasila.
Kilpailuaika: La 25.07. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: 2 vavan käyttö sallittu. Birgerin muistopokaali veteraanisarjassa.
Yhteyshenkilöt: Lars Koski 040-546 3417, Teija Bexar 0500-645 121.
La-Su 25.-26.07. SEINÄJOKI, Kyrönjoki, Munakka
SeSOngin kilpaonkimestaruus
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Kyrönjoki, Munakan silta.
Kilpailuaika: klo 9.00 – 15.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Avoin kilpaonkikilpailu. Arvotut paikat. Kilpailussa ratkaistaan
SeSOngin kilpaonki-mestaruus. Kilpailu käydään kahtena päivänä neljän
tunnin kilpailuna. Ennakkoilmoittautumiset yhteyshenkilöille 23.07.2015
mennessä.
Yhteyshenkilöt: Jaakko Knaapila 050-540 8695,
[email protected],
Tero Kankaanpää 044-547 7096, [email protected].
25.-26.07.
SM- HEITTOUISTELU ja
SVK:n MESTARUUSVETOUISTELU
Keitelejärvi, Viitasaari.
92
Su 26.07. JALASJÄRVI, Hirvijärvi
Veneonki cup II
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Jalasjärvi, Hirvijärvi, Salmensilta.
Kilpailuaika: Su 26.07. klo 10.00-15.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henk. joukkuein, soutamalla.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045, seurapuhelin JUK 457 3800,
www.netikka.net/JUK.
Ke 29.07.
MAALAHTI / MALAX
Åminne Heittokilpailu / Kasttävling
Kilpailun järjestäjä: Malaxnejdens Sportfiskeförening r.f.
Kilpailupaikka: Maalahti/Malax, Åminne Strandservice.
Osoite: Åminnentie / Paviljongintie 21.
Kilpailuaika: Ke 29.07. klo 18.00-21.00.
Sarjat: 2-hengen venekunta.
Kilpailukala: Hauki.
Muita tietoja: 20 euroa/joukkue. Veneluiska lähettyvillä. Puolet osanottomaksuista jaetaan suhteessa 5 / 3 / 2. Arvontapalkintoja. Suurin kala
palkitaan. Kaikki venekunnat lähtevät samanaikaisesti kioskin altaasta.
Kilpailukortit jaetaan klo 17.50.
Tiedustelut: Ulf Burman 050-412 1505.
Sarin Optiikka
Kauppatie 5, LAIHIA
Puh. (06) 477 0012
www.sarinoptiikka.fi
93
Maakunnallinen kalatalouden neuvonta- ja
edistämisjärjestö
- Pyyntikokoisten kalojen ja kalanpoikasten välitys
- Kalavesien käyttö- ja hoitosuunnittelu
- Kalatalousselvitykset
- Kalatalouden edunvalvonta
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki
toiminnanjohtaja Marko Paloniemi,
p. 0400-364 558
www.epkalatalouskeskus.fi
LAIHIAN LVI KY
Mannilantie 1, 66400 LAIHIA
[email protected]
050 528 1904
Alavudenjärven Kalastusseura ry:n
KALASTUSLUPA
(Alavudenjärvi, Vähäjärvi, Kuivasjärvi, Okslampi, jokialueet)
vuodelle 2015 on 15 euroa henkilö, lupa on henkilökohtainen.
Luvan voi maksaa Alavuden postiin, netissä Alavudenjärven
Kalastusseura ry:n tilille 500700-41226 (kuitti tulostettava) tai
suoraan pankkiin yllämainitulle tilille.
94
ELOKUU
La 01.08. FJÄRDSKÄRET, Raippaluoto
Siltaonki, VUK Cup IV
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry
Kilpailupaikka: Fjärdskäret, Raippaluodon silta.
Kilpailuaika: La 01.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK Cup 4-osakilpailu. Kahlaus Nokia-saappaan varren
verran. Onkiminen sallittu ainoastaan saaresta ja sen laitureilta.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618,
Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 01.08. ALAJÄRVI, Lehtimäki, Suninsalmi
OP - Pohjola Cup V
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ähtärinjärvi, Suninsalmi. Osoite: Eino Uusitalontie 479
Kilpailuaika: La 01.08. klo 10.00-15.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Kuha, ahven ja lohikalat kerroin on 3,
hauen kerroin 1.
Muita tietoja: Säännöt tämän kalenterin sivulla 76: OP - POHJOLA CUP
2015. Lisätietoja kalojen alamitoista www.leuk.fi. Suninsalmen sillan eteläpuoli
Ähtärinjärvestä Lipo-Halttusen alueella. Tarkemmin kisasta www.leuk.fi.
Yhteyshenkilöt: Jouko Nimetön 0400-165 484,
Jarmo Mäkipelto 040 745 9181.
Su 02.08. SM-Onki, paikka auki
Ke 05.08. VAASA, kalaranta
Vaasan laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry/rf.
Kilpailupaikka: Vaasan kalaranta.
Kilpailuaika: Ke 05.08. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa. Arvotut paikat.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pm-säännöt ilman joukkuekilpailua. Voittaja saa palkinnon,
jonka arvo on 30 % osanottomaksuista. Myös 9 seuraavaa palkitaan.
Yhteyshenkilöt: Hannu Ala-Honkola 045-134 8539, Leif Heikkuri 040-704 8501.
95
La 08.08.
KASKINEN, Sisäsatama
Laiturionki
Kilpailun järjestäjä: M-B Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Kaskisten Sisäsataman laituri, Osoite: Satamakatu 1.
Kilpailuaika: La 08.08. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat. Kaikkien kesken arvotaan 50 euron
ostokortti.
Yhteyshenkilöt: Raimo Kasari 0400-857 675, Aki Lammi 050 598 8664.
La 08.08.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Heitto virvelöinti
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 08.08. klo 18.00-22.00.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Yksi sarja. Henkilökohtainen kilpailu veneestä. Moottori
sallittu, veneessä voi olla useampi kalastaja.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596, Janne Happo 040-528 9807.
08.-09.08.
Onkimaajoukkueiden
loppukarsinta 1/2
Kyrönjoki, Seinäjoki
Pe 14.08. JALASJÄRVI, Vähä-Särkijärvi
PM-perhokalastus
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Vähä-Särkijärvi. Opastus 3-tieltä Jalasjärven Parkanon rajalta.
Kilpailuaika: Pe 14.08. klo 18.00-22.00.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, lohikalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kalastus sallittu vain perhokalastusvälinein rannalta.
Kilpailun paremmuuden ratkaisee ensin lohikaloja saaneet ja sen
jälkeen muita kaloja saaneet kalojen painojärjestyksessä.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045, seurapuhelin
JUK 06-457 3800, www.netikka.net/JUK.
96
La 15.08.
BJÖRKÖBY, Svedjehamn
Björkön Heitto – Björkö Kastet
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry. rf.
Kilpailupaikka: Björköby, Svedjehamn, ajetaan Björköbyn
tietä loppuun asti.
Kilpailuaika: La 15.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat.
Muita tietoja: Kahlaaminen vapaa. Punnitukseen saa tuoda enintään 5 kpl haukia, joiden alamitta on 50 cm (ei nuoret), sekä rajattomasti ahvenia ja säynäviä.
Heittokalastus rannoilta. Keinotekoiset vieheet. Kohon käyttö on kielletty.
Kilpailu on myös Pilk Kings mestaruus.
Yhteyshenkilöt: Hannu Ala-Honkola 045-134 8539, Leif Heikkuri 040-704 8501.
Su 16.08. KRISTIINANKAUPUNKI, merialue
Pm-vetouistelu
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho SALAR ry.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupunki, Merialue / kokoonnutaan
sisäsataman vesillelaskupaikalle
Kilpailuaika: Su 16.08. klo 10.00-16.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Yksi sarja. Kaksi henkilöä / vene. Kahden veneen
seurakohtainen joukkuekisa.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Hauen alamitta 50 cm.
Muita tietoja: Vaparajoitus 6 vapaa / 1 uistin / vapa. Opastus 8-tieltä.
Yhteyshenkilöt: Jani Kirveskangas 040-536 1280,
Tero Mäkelä 0400-906 577.
Su 16.08.
SM-Veneonki, Oulainen
???
Nuorten SM-toimintakilpailu
Piipsjärvi
paikka auki
97
Su 16.08.
SEINÄJOKI Hirvijärvi
SeSOnki -20
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Hirvijärvi.
Kilpailuaika: Su 16.08. klo 7.30 – n. 17.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat. Kaksiosainen kilpailu
SM-säännöin. Osanottomaksu 20 euroa. 70 % osanottomaksuista palkintoihin. 30 % osallistujista palkitaan. Sitovat ilmoittautumiset 13.08. mennessä
yhteyshenkilöille.
Yhteyshenkilöt: Jaakko Knaapila 050-540 8695,
[email protected],
Tero Kankaanpää 044-547 7096, kankaanpää[email protected].
La 22.08.
KURIKKA (Jurva) Säläisjärvi
Sällin Ahven Cup II
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Säläisjärvi.
Kilpailuaika: La 22.08. klo 10.00-14.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Sällin Ahven Cup I ja II tulosten perusteella palkitaan paras
yhteistulos lahjakortilla.
Yhteyshenkilöt: Eija Saarela-Mäkynen 050-322 3687,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
Su 23.08. VAASA, Palosaaren kivilaiturit
Pm-onki
Onkikuninkuuskilpailu V
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry ja Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Palosaaren kivilaiturit, Vaasa.
Kilpailuaika: Su 23.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret a 12 v, alle 15 v ja a 19 v + joukkuekilpailut.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pm-säännöt, VUK:n naisten puffetti.
Yhteyshenkilöt: Eero Varmajoki 050-327 3303,
Leif Heikkuri 040-704 8501.
98
La 29.08. KURIKKA, Tuiskula
Yhteislaidunalue
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Tuiskula, Yhteislaidun.
Kilpailuaika: La 29.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, saa syöttää.
Muita tietoja: Kalat kuivina. Kahlaaminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270,
La 29.08. LAPPAJÄRVI
S-Market uistelu “Kuha-Lordi”
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kärnänsalmi. Osoite:Kärnäntie 42.
Kilpailuaika: .La 29.08. klo 10-16.
Kilpailukala: Kuha kerroin 10, alamitta 45 cm; hauki kerroin 1
alamitta 55 cm.
Muita tietoja: Lisätietoja: www.lappajarvenkalaveikot.fi.
Yhteyshenkilöt: Mikko Puro 050-561 1261, Aimo Lammi 0400-565 041.
Su 30.08. LAPUA, Kauhajärvi
Pm-heittouistelu
Kilpailun järjestäjä: Lapuan Seudun Kalakerho
Kilpailupaikka: Kauhajärvi.
Kilpailuaika: Su 30.08. klo 10.00-16.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Yksi sarja: 2 henkilöä / vene + kahden veneen seurakohtainen
joukkuekisa.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu. Ahvenen kerroin 3, kuhan alamitta
39, kerroin 3. Muut kalat kerroin 1. Piirinmestaruuskilpailu.
Yhteyshenkilöt: Tomi Etelä-Aho 050-372 7242,
Harri Korpela 0500-867 231.
99
Pilkki- ja Onkikuningastuloksia 2014:
Pilkkikuningas 2014, osanottajia yht. 118, 5 osakilpailua, neljä parasta tulosta lopputuloksiin. – Lopputuloksia: Nuoret alle 12 v: 1)
Janne Olmari P-K 58 pist., 2) Julius Luomala SALAR 56 p, 3) Teppo
Hautamäki LeUK 52 p, 4) Arttu Köykkä AsUK 16 p, 5) Taavi Rapo
AsUK 14 p. Osanottajia 5. – Nuoret alle 15 v: 1) Tuomas Hautamäki
LeUK 78 pist., 2) Tarmo Savola LKV 20 p. Osanottajia 2. – Nuoret alle
18 v: 1) Tomi Hautamäki LeUK 76 pist., 2) Joonas Mäkipelto LeUK
40 p, 3) Juho Kuismanen JUK 20 p., osanottajia 3. – Naiset: 1) Nina
Hammarberg SALAR 72 pist., 2) Tuula Mäkipelto LeUK 70 p., 3)
Mona Koski Salar 38 p, 4) Jaana Kujanpää KUK 26 p, 5) Anja Savola
LKV 20 p ja Satu Palomäki LUK 20 p. Osanottajia 11. –
Naisveteraanit y 60 v: 1) Aune Salmela LeUK 66 pist., 2) Marja-Liisa
Lintula JUK 64 p, 3) Hilkka Varpula LKV 56 p., 4) Kirsti Lehtiniemi
KUK 52 p, 5) Eija Sjöblom M-B Eräkerho 44 p. Osanottajia 15. –
Miesveteraanit y 60 v: 1) Heino Hakomäki LeUK 52 pist., 2) Kyösti
Pirinen KUK 42 p, 3) Reijo Lassila LUK 41 p, ja Mauno Seikinranta 41
p, 5) Erkki Yliaho LeUK 40 p. Osanottajia 37. – Miehet: 1) Sami
Pykälämäki LKV 55 pist,. 2) Tero Mäkelä SALAR 46 p, 3) Jukka Rajala
LeUK 45 p, 4) Esko Nieminen LUK 40,5 p, 5) Tapani Pajunen LUK
37 p. Osanottajia 42.
Onkikuningas 2014, osanottajia yht. 104, 5 osakilpailua, neljä parasta tulosta lopputuloksiin. Tuloksia: - Nuoret alle 12 v: 1) Julius
Luomala SALAR 60 pist., 2) Jonathan Honkanen SALAR 56 p, 3)
Eero Ylisaari LUK 18 pist. Osanottajia 3. – Nuoret alle 15 v: 1) Sandra
Saartenoja SALAR 78 pist., 2) Satu Jäntti PK 76 p, 3) Riku Korpi PK
32 p. Osanottajia 3. - Nuoret alle 19 v: 1) Jere Hasunen PK 60 pist.,
2) Leevi Luoma VUK 20 p, 3) Niko Saartenoja SALAR 18 p. Osanottajia 3. – Naiset: 1) Paula Etelä-Aho LUK 76 pist., 2) Eija SaarelaMäkynen LUK 56 p, 3) Raija Pekonniemi AsUK 30 p, Anne Hakala
KUK 30 p, 5) Nina Hammarberg SALAR 18 p. Osanottajia 7. – Veteraani naiset y 60 v: 1) Terttu Hasunen PK 70 p., 2) Kirsti Lehtiniemi
KUK 60 pist., 3) Anneli Pöytälaakso LUK 44 p, 4) Eija Sjöblom MBErä 41 p., 5) Pirkko Ristimäki JUK 37,5. Osanottajia 15. - Miehet: 1)
Tomi Etelä-Aho LSK 76 pist., 2) Kari Ylisaari LUK 62 p, 3) Jarmo
Korpinen KUK 48 p, 4) Juhani Vaskivuori KUK 41 p, 5) Pekka Saarela
KUK 34, Osanottajia 34. – Veteraani miehet y 60 v: 1) Aleksi Myllyaho PK 50 pist., 2) Markku Kuhmonen AsUK 48 p, 3) Veijo Ilmarinen ÄUK 40 p, 4) Reijo Lamminpää SALAR 40 p, 5) Jukka Korpinen
KUK 38 p. Osanottajia 39.
100
SYYSKUU- LOPPUSYKSY
La 05.09. ALAVUS Rantatöysänjärvi
Veneonki cup III
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Rantatöysänjärvi.
Kilpailuaika: La 05.09. klo 10.00-15.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henk. joukkueet.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Opastus kantatie 66:lta Rantatöysäntien risteyksestä.
Yhteyshenkilö: Jalo Kannanniemi 040-587 6184.
Su 06.09. KURIKKA, Myllykylä
Veneonki cup IV
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Myllykylä.
Kilpailuaika: Su 06.09. klo 10.00-15.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henk. joukkueet.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Ei kirjolohi. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Samalla Kurikan veneonkimestaruus.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270.
La 12.09. KASKINEN, Sisäsatama
Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: M-B Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Kaskisten Sisäsatama. Osoite: Satamakatu 1.
Kilpailuaika: La 12.09. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v. 3-henkisin
joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Raimo Kasari 0400-857 675, Aki Lammi 050 598 8664.
101
Su 13.09. KURIKKA, Meijerin lampi
Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Meijerin lampi.
Kilpailuaika: Su 13.09. klo 10.00-14.00, meno / paluu 10 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Laituripilkki. Pm-säännöt, haavin käyttö kielletty (ruttovaara).
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040-559 6270.
18.09.
Epävir. MM-tuulastus
19.09.
SM-tuulastus
Ruokolahti
Ruokolahti.
La 19.09. KRISTIINANKAUPUNKI
Pm-Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho SALAR ry. rf.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupungin Sisäsatama.
Kilpailuaika: La 19.09. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset ja nuoret a 19 v.
+ 3-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus 8-tieltä. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Jani Kirveskangas 040-536 1280,
Tero Mäkelä 0400-906 577.
20.09.
SM-laituripilkki
Vääksy.
26.-27.09. Onkimaajoukkueiden
loppukarsinta 2/2
Kyläsaari, Helsinki.
???
SM-kelluntarengas
???
Perhokalastuksen SM-joukkuekisa
102
ajankohta ja paikka vielä auki.
ajankohta ja paikka vielä auki.
Su 27.09. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Rääpiäiset
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrkösjärvi,Keskussairaalan ranta. Osoite: Koskenalantie.
Kilpailuaika: Su 27.09. klo 10.00 – 14.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
LOKAKUU
La 03.10. SEINÄJOKI
Pm-Casting
Seinäjoen Keskussairaalan ranta tai nuorten piirileirillä
kesällä 2015. Sarjat nuoret a19 v, miehet, naiset.
Yhteyshenkilö Jaakko Knaapila 050-540 8695.
Ke 07.10. SEINÄJOKI
Pm-tietokilpailu
Seinäjoki, Marttilan koulu klo 19 –.
Yhteyshenkilö Jaakko Knaapila 050-540 8695.
MATTI ANTTILA OY
ALAVUS
103
JOULUKUU
La 05.12. EVIJÄRVI, Haapajärvi
Haukipilkki
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Haapajärvi.
Kilpailuaika: La 05.12. klo 10.00-14.00. Meno 30 min.
Sarjat:Yksi sarja.
Kilpailukala: Hauki.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen, 044-551 0596.
Su 06.12. JURVA, Säläisjärvi, Lohisälli
Kilpailun järjestäjä: Säläisjärven Kalastustoimikunta
Kilpailupaikka: Säläisjärvi, leirikeskus. Kauhajoentie 247.
Kilpailuaika: Su 06.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Lohikalat (kirjolohi). Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Esinepalkinnot todella hyvät. Jäävaraus.
Yhteyshenkilöt: Pentti Lähdesmäki 0400-711 192, Mauri Rantala 0400-167 094.
La 12.12. EVIJÄRVI, Sillankorva
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 12.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
104
La 19.12. JALASJÄRVI, Iso-Särkijärvi
Lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Iso-Särkijärvi. Opastus 3-tieltä Jalasjärven-Parkanon rajalta.
Kilpailuaika: La 19.12. klo 10.00-14.00, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukalat: Kaikki lohikalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Osanottomaksu nuorten sarja 10 euroa, yleinen 20 euroa.
Jäätilanne seurapuhelin. Kaikki syötit sallittu. Myös tahnat ja silikonit.
Vapa on oltava kädessä tai käden välittömässä ulottuvaisuudessa.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045. Seurapuhelin JUK 06-457 3800,
www.netikka.net/juk/.
La 26.12. LAPPAJÄRVI, Kyrönniemi
Tapaninpäiväpilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kyrönniemi. Osoite: Kyrönniementie 116 A.
Kilpailuaika: Tapaninpvä 26.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Joukkuekilpailu 5 hengen seurajoukkuein.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-561 1261.
KIITÄMME ilmoittajiamme
ja toivomme hankkeissanne myös Teille "kireitä siimoja"!
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri /
KILPAILUTOIMIKUNTA
105
Piirinmestaruus tuloksia 2014
Pm-Madepilkki Lappajärvi 7.2., 77 osanottajaa. Tuloksia: Yleinen:
1) Teemu Etelä-Aho LSK 9090 g, 2) Roy Nygård PKM 7400 g, 3)
Markku Hakala LUK 5775 g, 4) Aleksi Vasu AKM 4635 g, 5) Tarmo
Ojanperä AKM 4190 g. – Joukkuekilpailu: 1) Lapuan Seudun Kalakerho 12165 g (Teemu Etelä-Aho, Tomi Etelä-Aho, Petri Vuoristo), 2)
Alajärven Kalamiehet 8825 g (Tarmo Ojanperä, Juho Kuoppala, Aleksi
Vasu), 3) Pietarsaaren Kalamiehet 7400 g (Roy Nygård, Pauli Saarikettu, Walle Walgren).
Pm-Pilkki Alajärvi, Lehtimäki, Suninsalmi 9.3. Osanottajia n. 190.
Tuloksia: - Nuoret alle 12 v: 1) Jyri Kankaanpää AsUK 1060 g, 2) Jero
Heikkilä AsUK 490 g, 3) Tuukka Mastokangas VKV 350 g, 4) Lauri
Heikkilä AsUK 190 g, 5) Eemeli Nieminen 50 g. Osanottajia 5. – Nuoret alle 15 v: 1) Tarmo Savola LKV 1640 g, 2) Tomi Mastokangas VKV
870 g, 3) Antti Mäkinen VKV 860 g, 4) Jere Nimetön LeUK 480 g.
Osanottajia 4. – Nuoret alle 18 v: 1) Joonas Mäkipelto LeUK 1420 g,
2) Riku Silvonen LeUK 400 g, 3) Arttu Kunnaspuro SALAR 370 g ja
Juho Laukkonen LeUK 370 g. Osanottajia 4. – Naiset: 1) Nina Hammarberg SALAR 2270 g, 2) Tarja Huhtala AsUK 2180 g, 3) Heidi Pernu
AsUK 1900 g, 4) Tuula Mäkipelto LeUK 1880 g, 5) Raija Pekonniemi
AsUK 1630 g. Osanottajia 15. – Naisveteraanit y 60 v: 1) Hilkka
Varpula LKV 1655 g, 2) Marja-Liisa Lintula JUK 1120 g, 3) Tuula
Järvistö LUK 1060 g, 4) Kirsti Lehtiniemi KUK 1050 g, 5) Pirkko
Ristimäki JUK 1035 g. Osanottajia 8. – Miehet: 1) Jukka Luoma-aho
AKM 4370 g, 2) Tomi Rauma TUK 3925 g, 3) Tero Kankaanpää
AsUK 3665, 4) Tapani Pajunen LUK 2990 g, 5) Markku-Tapio Antila
LUK 2930 g. Osanottajia 61. – Miesveteraanit y 60 v: 1) Jarmo Mäkipelto LeUK 7225 g, 2) Eero Saarivaara MB-Erä 4055 g, 3) Mauno
Seikinranta LeUK 3850 g, 4) Erkki Yliaho LeUK 3105 g, 5) Reijo
Lamminpää SALAR 3045 g. Osanottajia 59. – Joukkueet: Nuoret: 1)
LeUK 2190 g (Joonas Mäkipelto, Riku Silvonen, Juho Laukkonen), 2)
VKV 1970 g (Tomi ja Sami Mastokangas, Antti Mäkinen), 3) AsUK
1740 g (Jyri Kankaanpää, Jero ja Lauri Heikkilä). - Naiset: 1) AsUK
5710 g (Tarja Huhtala, Heidi Pernu, Raija Pekonniemi), 2) LUK I 2550
g (Tuula Järvistö, Eija Saarela-Mäkynen, Satu Jokipelto-Kiili), 3) LUK
II 1710 g (Paula Etelä-Aho, Eira Määttä Paula Jaatinen). - Miehet: 1)
AsUK I 7890 g (Tero Kankaanpää, Mika Keskinen, Kari Pihlajamäki,
106
Mika Pihlajamäki), 2) SALAR I 7805 g, (Tero Mäkelä, Jari Jaakkola,
Tero Korkeamäki, Jani Kirveskangas), 3) LeUK I 7730 g (Pasi Mäkipelto, Jukka Rajala, Mika Kulju, Jarkko Autio), 4) LKV 7690 g (Sami
Pykälämäki, Jorma Varpula, Tuomo Savola, Timo Kouhia), 5) LUK I
7250 g (Tapani Pajunen, Harri Luoma, Mika Mäenpää, Pasi Eronen).
Joukkueita 12. – Miesveteraanit y 60 v: 1) LeUK 15275 g (Jarmo
Mäkipelto, Mauno Seikinranta, Erkki Yliaho, Heino Hakomäki), 2)
MR-Erä 8560 g (Eero Saarivaara, Matti Petäys, Johan Sjöblom, Matti
Luoma-Keturi), 3) SALAR i 6400 g (Reijo Lamminpää, Veikko Vuorijärvi, Taisto Kiviniemi, Matti Myllymäki), 4) ÄUK 6115 g, (Seppo
Laine, Ari Kanervasalo, Veijo Ilmarinen, Juha Jokiaho), 5) LUK I 4825
g (Markku Koskela, Seppo Keltamäki, Martti Etelä-Aho, Hannu Koski). Joukkueita 10.
Pm-Lohipilkki, Jurva, Säläisjärvi 16.3. n. 90 osanottajaa: Miehet: 1)
Esko Palomäki LUK 4761 g, 2) Esko Nieminen LUK 3365 g, 3) Kari
Lehto LKV 2872 g, 4) Raimo Mäenpää LUK 2601 g , 5) Markku-Tapio Antila LUK 2363 g. – Naiset: 1) Satu Palomäki LUK 8149 g, 2)
Eija Saarela-Mäkynen LUK 3605 g, 3) Satu Jokipelto-Kiili LUK 2345
g, 4) Eira Määttä LUK 1981 g. – Joukkueet: 1) LUK I 16275 g (Satu
Palomäki, Esko Palomäki, Esko Nieminen), 2) LUK II 5950 g (Eija
Saarela-Mäkynen, Raili Rantala, Satu Jokipelto-Kiili), 3. LUK III 4609
(Raimo Mäenpää, Markku Kankimäki, Hannu Koski).
Pm-Kilpaonki 8.6. Kyrönjoki, Munakka. Osanottajia 47. Tuloksia: Miehet: Jukka Saartenoja SeSOnki III 2 pist., 2) Arttu Ylinen SeSOnki
I 2 p., 3) Tero Kankaanpää SeSOnki II 4 p., 4) Jukka Valkama SeSOnki
I 5 p., 5) Keijo Yli-Hakuni SeSOnki IV. Osanottajia 24. – Miesveteraanit: 1) Martti Etelä-Aho LUK I 2 p., 2) Heikki Alanko AsUK 4
p., 3) Jaakko Knaapila SeSOnki III 7 p., 4) Markku Kuhmonen AsUK
11 p., Markku Koskela LUK I. Osanottajia 15. – Naiset: 1) Heidi Pernu
SeSOnki V 11 p., 2) Tarja Huhtala SeSOnki I 13 p., 3) Kirsti Lehtiniemi KUK 13 p., 4) Raija Pekonniemi SeSOnki V 14 p., 5) Jenni
Knaapila SeSOnki 22 p. Osanottajia 7. – Nuoret: 1) Jyri Kankaanpää
SeSOnki V 19 p. Osanottajia 1. – Joukkuetuloksia: 1) SeSOnki II 23 p.
(Tomi Etelä-Aho,Teemu Etelä-Aho, Rami Kankaanpää, Tero Kankaanpää), 2) SeSonki I 26 p. (Simon Gray, Tarja Huhtala, Jukka Valkama, Arttu Ylinen), 3) LUK I 30 p (Markku-Tapio Antila, Martti EteläAho, Markku Koskela, Kari Ruohoniemi), 4) SeSOnki III 35 p. (Jaakko
107
Knaapila, Jukka Saartenoja, Arto Salmela, Kari Ylisaari), 5) AsUK 41 p.
(Heikki Alanko, Jarkko Autio, Seppo Nieminen, Seppo Potila). Joukkueita 10.
Perhokalastuksen Pm-kisat 8.8. Kurikan Jurvan Säläisjärvellä,
Osanottajia 11. Tuloksia: 1) Mika Kettunen LUK 4122 g, 2) Juha Palssi
LUK 1961 g, 3) Ari Soini LUK1883 g, 4) Olavi Tekoniemi LUK 1553
g, 5) Kari Saarinen JUK 960 g.
Pm-Heittouistelu, Kristiinankaupunki 09.08. Osanottajia 14 venekuntaa. Tuloksia: 1) Olavi Mäki / Christian Dahlgren Salar 6540 2 p. 2)
Timo Stenman / Thomas Sandås PK 28839 p. 3) Ari Torsti / Kim Backman PK 24123 p. 4) Kjell Antus / Ralf Dahlin PK 21510 p. 5) Reijo
Lamminpää / Kari Pirttimäki Salar 21305 p. - Joukkuetuloksia: 1)
SALAR 80494 p. (Pentti Pulkkinen / Rikhard Koski Salar & Olavi
Mäki / Christian Dahlgren), 2) PK 50349 p. (Kjell Antus / Ralf Dahlin
PK & Timo Stenman / Thomas Sandås) , 3) PK 40137 p. (Ari Torsti /
Kim Backman PK & Mika Lemmetti / Anssi Kinnari), 4) Salar 39081
p. (Taisto Kiviniemi / Veikko Vuorijärvi Salar & Reijo Lamminpää /
Kari Pirttimäki), 5) Salar 28922 p. (Jani Kirveskangas / Tero Mäkelä
Salar & Rune Bergström / Jan-Erik Mattfolk). - Isoin Kala: Volmar Kari
/ Pentti Rimppinen Salar Hauki 3791g.
Heitto / soutu-uistelu, Alavus, Jääskänjärvi 15.8. Osanottajia 20
venekuntaa. Tuloksia: 1) Juha-Matti Pihlajamäki AsUK / Tero Kankaanpää SeSOnki 34750 p, 2) Mika Mäenpää LUK / Toni Harju AsUK
29132 p, 3) Heikki Korpela / Riku Koski JUK 24817 p, 4) Mika Keskinen / Mika Pihlajamäki AsUK 19733 p, 5) Seppo Nieminen AsUK /
Tapani Pihlajamäki SeSOnki 18986 p.
Pm-Vetouistelu, Lappajärvi, Kärnänsalmi 30.8. uisteltiin LKV:n järjestämän Kuha-Lordi uistelun yhteydessä. Kilpailuun osallistui 47 venekuntaa. Suurin kuhasaalis nosti Jukka Rajalan venekunnan voittoon. –
Tuloksia: 1) Jukka Rajala, Juha ja Aki Tikkamäki LeUK105620 p, 2)
Mäenpää Mika LUK, Pihlajamäki Mika ja Kari ASUK 143600 p, 3)
Toni Viinikka, Ville Paussu, Aki Roumio LKV, Kauhava 131030, 4)
Miikka Paalijärvi, Aimo Paalijärvi, Kokkola 83720, 5) Mika Noukkala
ÄUK, Saarela Veijo Ähtäri 82820, 6) Juhani Latvala, Reijo Latvala,
Jouni Keskisaari Lapua 79000 p, 7) Toni Harju AsUK, Toni Rinto
Peräseinäjoki 67460 p.
108
Pm-onki 24.8. Seinäjoki, Kyrkösjärvi, Osanottajia yhteensä 132. Tuloksia: - Nuoret alle 12 v.: 1) Julius Luomala Salar 294 g, 2) Eero Ylisaari LUK 284. Osanottajia 2. - Nuoret alle 15 v.: 1) Sandra Saartenoja
Salar 616 g, 2) Satu Jäntti PK 440, 3) Petteri Pulkkinen Salar 54. Osanottajia 3. - Naiset: 1) Mona Koski Salar 1010 g, 2) Satu Jokipelto-Kiili
LUK 862, 3) Nina Hammarberg Salar 842, 4) Jenni Knaapila SeSOnki
700, 5) Raija Pekonniemi SeSOnki 644. Osanottajia 9. - Naisveteraanit
y 60 v.: 1) Eila Viinamäki PK 1680 g, 2) Anneli Pöytälaakso SeSOnki
1186) 3. Sinikka Ahopelto ASUK 868) 4. Raili Rantala LUK 764, 5)
Aune Salmela LeUK 636. Osanottajia 16. - Miehet: 1) Tomi Etelä-Aho
SeSOnki 5558 g, 2) Tero Kankaanpää SeSOnki 2594, 3) Jukka Luomaaho AKM 2252, 4) Pauli Lamminaho ÄUK 2140, 5) Erik Svahn Salar
1898. Osanottajia 41. - Miesveteraanit y 60 v.: 1) Hannes Kaukola
LeUK 3054 g, 2) Jukka Korpinen KUK 2812, 3) Reijo Kajoranta VUK
1844, 4) Seppo Nieminen ASUK 1814, 5) Matti Myllymäki Salar
1686. Osanottajia 64. - Joukkuetuloksia. - Nuoret: 1) Salar 964 g
(Sandra Saartenoja, Julius Luomala, Petteri Pulkkinen). - Naiset: 1.
SeSOnki 2530g (Anneli Pöytälaakso, Jenni Knaapila, Raija
Pekonniemi). 2) Salar 2040, (Mona Koski, Nina Hammarberg, Raija
Sakko), 3) LUK I 2040 (Satu Jokipelto-Kiili, Paula Etelä-Aho, Eija
Saarela-Mäkynen), 4. LUK II 1474 (Raili Rantala, Tuula Järvistö, Eira
Määttä), 5. KUK 950 g (Kirsti Lehtiniemi, Jaana Vähämäki, Pirkko
Ristimäki). - Miehet: 1) SeSOnki II 10340 g (Tomi Etelä-Aho, Tero
Kankaanpää, Teemu Etelä-Aho, Kari Ylisaari), 2) Salar I 4400 g (Erik
Svahn, Jani Kirveskangas, Tero Mäkelä, Matts Rosengård), 3) SeSOnki
I 4044 g (Reijo Antila, Keijo Yli-Hakuni, Jukka Vähämäki, Matti
Keltamäki), 4) KUK I 3856 g (Veli-Matti Mäenpää, Juhani Vaskivuori,
Tero Hakala, Jarmo Korpinen), 5) KUK II 3810, (Kai Saranpää, Pentti Pulkkinen, Pekka Saarela, Ari Paukkonen). - Miesveteraanit y 60 v 1)
Kuk I 5406 g, (Jukka Korpinen, Antero Tolppila, Kyösti Pirinen, Hannu Välimäki), 2). LeUK 4856, (Hannes Kaukola, Erkki Yliaho, Antto
Salmela, Heino Hakomäki), 3) Salar I 4634, (Matti Myllymäki, Reijo
Lamminpää, Taisto Kiviniemi, Lars-Olavi Kujansivu), 4) ASUK 3548,
(Seppo Nieminen, Heikki Alanko, Seppo Potila, Jalo Kannanniemi), 5)
VUK II , 3398 (Reijo Kajoranta, Pauli Pätäri, Jussi Myntti, Erkki Tapio). Joukkueita yht. 27.
109
Pm-Veneonki, Kristiinankaupunki 31.08., osanottajia 12. - Tulokset:
1) Jarmo Hakala / Petri Hakala KUK, 56367 g, 2) Pentti Pulkkinen /
Kai Saranpää KUK, 45839 g, 3) Pekka Saarela / Juhani Vaskivuori
KUK, 36642 g, 4) Seppo Potila / Jarkko Autio ASUK, 35217 g, 5) VeliMatti Tuori / Timo Rinta-Jaskari LUK, 31041 g.
Pm-Laituripilkki, Kaskinen 13.9. osanottajia 85. Miehet: 1) Timo
Rinta-Jaskari LUK 28730 g, 2) Mika Kulju LeUK 26940 g, 3) Jarkko
Autio AsUK 25942 g, 4) Matts Rosengård Salar 22688, 5) Tero Mäkelä
Salar 21714. – Veteraanit: 1) Reijo Kajoranta PK 27508 g, 2) Johan
Sjöblom M-B Eräk. 26726 g, 3) Veikko Orava VUK 25100 g, 4) Reijo
Lamminpää Salar 24662, 5) Eero Saarivaara M-B Eräk. 20596. – Naiset: 1) Tuula Järvistö LUK 19504 g, 2) Eija Saarela-Mäkynen LUK
18348 g, 3) Eija Sjöblom M-B Eräkerho 16812, 4) Raili Rantala LUK
16518, 5) Sinikka Ahopelto AsUK 15314. – Nuoret: 1) Joonas Mäkipelto LeUK 23826 g, 2) Eero Ylisaari LUK 9938, 3) Jere Nimetön
LeUK 5488. – Joukkuekilpailu: 1) LUK II 61752 g (Seppo Keltamäki,
Veli-Matti Tuori, Timo Rinta-Jaskari), 2) SALAR II 60878 g (Tero
Mäkelä, Jani Kirveskangas, Matts Rosengård), 3) AsUK II 57788 g
(Seppo Potila, Seppo Nieminen, Jarkko Autio).
Pm-Casting, Kyrkösjärvi 27.09.2014, 10 osanottajaa. Yleinen: 1)
Tero Kankaanpää SeSOnki 86 pist., 2) Rami Kankaanpää SeSOnki 58
p, 4) Mika Kankaanpää SeSOnki 52 p, 5) Timo Rinta-Jaskari LUK 50
p, 6) Veli-Matti Tuori LUK 46 p, Jaakko Knaapila SeSOnki 46 p. Naiset: 1) Heidi Pernu SeSOnki 36 p, 2) Tarja Huhtala SeSOnki 18. Nuoret: 1) Jyri Kankaanpää SeSOnki 8 p.
Pm-Tietokilpailu, Seinäjoki 9.10. – Tulokset: 1) PK 13,5 pistettä, 2)
LUK 13 p, 3) SeSOnki II 9 p, 4) SeSOnki I 8 p, 5) KUK II 7 p, 6)
SeSOnki III 6 p, 7) KUK I 5,5 p.
110
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Kilpailutoimikunta
SM-kisoissa 2014 menestyneet:
SM-kiiskipilkki:
Naiset
2.
3.
SM-mormuska:
Naiset
Tarja Huhtala
Raija Pekonniemi
Alavuden Seudun Urheilukalastajat
Alavuden Seudun Urheilukalastajat
Joukkue naiset
1.
2.
1.
Eija Lokasaari-LeskirantaToholammin Pilkkijät
Elisa Saarela
Toholammin Pilkkijät
Elisa Saarela
Toholammin Pilkkijät
Eija Lokasaari-Leskiranta
Petri Ahola
Toholammin Pilkkijät
Kimmo Lintilä
Rauno Leppänen
Joukkue miehet
3.
SM-pilkki:
Perhesarja
3.
Tytöt 18 v.
Pojat 15 v.
3.
3.
SM-lohipilkki:
Joukkue
2.
Satu Jokipelto-Kiili Lakeuden Urheilukalastajat
Markku Kankimäki
Timo Rinta-Jaskari
SM-kilpaonki:
Nuoret
Naiset
Miehet
1.
3.
3.
Jyri Kankaanpää
Tarja Huhtala
Rami Kankaanpää
Seinäjoen Seudun Onkijat
Seinäjoen Seudun Onkijat
Seinäjoen Seudun Onkijat
SM-onki:
Nuoret 12Naisveteraanit
Naiset
Naiset joukkue
1.
2.
3.
1.
Salar
Teerijärven Urheilukalastajat
Kurikan Urheilukalastajat
Alavuden Seudun Urheilukalastajat
Nuoret joukkue
3.
Perhejoukkue
3.
Julius Luomala
Lilian Puronaho
Anne Hakala
Tarja Huhtala
Heidi Pernu
Raija Pekonniemi
Satu Jäntti
Jere Hasunen
Sami Hasunen
Jarkko Autio
Mira Autio
Miia Autio
Tuomo Savola
Lappajärven Kalaveikot
Anja Savola
Tarmo Savola
Henna Lehto
Lappajärven Kalaveikot
Tomi Mastokangas Vimpelin Kalaveikot
Pilk Kings
Alavuden Seudun Urheilukalastajat
111
TOIMINTAKALENTERI
Vaasanseudun Invalidit Vasanejdens Invalider ry
2014
• jos vaivaa tuki- ja liikuntaelimissä, liity
• jäseniä jo 500, jäsenmaksu 10 e / vuosi
• edunvalvontaa, vertaistukea, vaikuttamista,
toimistopalveluja, kerhoja, pelejä, liikuntaa,
matkoja ja juhlia
• Invalidiliiton asiantuntemus ja IT-lehti
jäsenetuna
• omistamme Finvacon Oy:n jossa nykyaikaiset puu- ja metalliosastot, pesula
sekä kehitysvammaisten työosasto
(katso www.finvacon.fi)
Harrastamme mm. boccia ja canastaa (vetäjänä
Martti Kujanpää, puh. 040-086 0164) sekä
krokettia (vetäjänä Arvo Isomäki, puh.
050-323 9442). Kesäkoti Koivulassa,
Huvilatie 31, Vaasa.
Lisää tietoa toiminnastamme löydät netistä osoitteesta
www.vaasaninvalidit.net
Pyydä jäsenhakemus tai hae netistä osoitteesta
www.invalidiliitto.fi
Yhteystietomme:
Vaasanseudun Invalidit - Vasanejdens Invalider ry
Korsholmanpuistikko 25, 65100 Vaasa
Puhelin 06-318 2220
Puheenjohtaja Pertti Meriruoho, puh. 044-325 1245
S-posti: [email protected]
Toimisto avoinna ma-pe klo 10-14
112
Puhelinnumerot:
•
•
•
•
•
•
toimitusjohtaja Juha Kaksonen
metalliosasto Jarmo Kaksonen
puuosasto Eero Keltto
pesula Laila Kivihaka
kokoonpano Heli Olkinuora
talouspäällikkö Kaija TuulariOrrenmaa
0400-844 380
0400-764 919
050-583-5594
044-088 9726
044-088 9727
044-088 9720
Sivunvalmistus: Risto Saarinen