toimintakalenteri 2017 - Alavuden seudun Urheilukalastajat

TOIMINTAKALENTERI
2017
POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY
Painos 5000 kpl • Jakelu ilmainen
Kansikuva: Heitto-/soutu-uistelun lähtömerkkiä odotellessa.
TERVEHDYS JÄLLEEN
33 vuotta piirin toiminnassa yhtäjaksoisesti mukana olleena ja
ohessa parikymmentä vuotta keskusliiton toimikunnissa niin
olen ajatellut, että eiköhän se yhdelle miehelle riitä. Tämä vuosi
on viimeinen kauteni puheenjohtajana ja hyvä niin, sillä meidän
on todellakin ruvettava nuorentamaan piirihallintoa, mikäli
toimintaamme jatketaan. Uusia ideoita ja toimintamuotoja on
saatava toiminnan elvyttämiseksi. Tuntuu, että suurin osa seuroista vähät välittää mitä piirissä tapahtuu. Seurat antavat näennäisdemokratian vallita piirissä vaan sen takia, että päästäisiin
mahdollisimman vähällä itse.
Huolestuneensävyisestä tekstistä huolimatta haluan kiittää
niitä henkilöitä ja seuroja, jotka aktiivisesti ovat mukana.
Monet seurat eivät halua käyttää piirin ja keskusjärjestön apua
toimintansa kehittämiseen. Piirissämme toimii SVK:n palkkaamia kalastuksensohjaajia, joiden yhteystiedot löytyvät tästä
kalenterista. Olkaa heihin yhteydessä, kun haluatte seuroihinne
apua vaikkapa nuorten kerhoiltojen käynnistämiseen.
Toivon kuitenkin, että saataisiin kilpailujen oheen jotain
muutakin mielekästä toimintaa. Kaukana menneisyydessä on
ajat, jolloin kokoukset olivat tärkeitä ja yhteisiin tapahtumiin
osallistuttiin sankoin joukoin.
Toivotaan, että ne ajat vielä palaavat uusien jäsenten astuessa
remmiin.
Jaakko Knaapila
1
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n
HALLITUS / TOIMIKUNNAT 2017
Puheenjohtaja: Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, 61120 LOUKO
(06) 412 2647, 050-540 8695, [email protected]
Sihteeri: Veli-Matti Mäenpää, KUK, Paimentie 9, 61300 KURIKKA;
040-559 9463, [email protected]
[email protected]
Taloudenhoitaja: Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, tapani. [email protected]
Piirin tili: Alavus Op FI78 5007 0020 041978.
• Kotisivut: www.povapi.com
Varapuheenjohtaja: Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18,
61500 ISOKYRÖ, 050-3498525, [email protected]
Hallituksen varsinaiset jäsenet:
• Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ,
050-3498525, [email protected]
• Tarja Huhtala, SeSOnki, Salamoninkuja 2 A 2, 63600 TÖYSÄ, 040-718 2031, [email protected]
• Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A 65230 VAASA 040-7048501, [email protected]
• Jarmo Korpinen, KUK, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA,
(06) 453 6556, 050-5813046, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Pränkärintie 6, 68410 ALAVETELI, 040-5463417, [email protected]
• Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, 64100 KRISTIINAN KAUPUNKI, 040-5011778, [email protected]
• Tomi Etelä-Aho, LSK,Koivurita 4, 62100 LAPUA,
050-372 7242, [email protected].
• Pasi Huhtala, ASUK, Sapsalammintie 139A, 63340 SAPSALAMPI,
puh. 0500-950 877, [email protected]
• Kari Saarinen, JUK, Mäntykoskentie 92 A, 61600 JALASJÄRVI,
040-864 3556, [email protected]
• Jouko Nimetön, LeUK, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA, 0400-165 484, [email protected]
• Martti Laitala, PKM, Juuttaantie 31, 66900 UUSIKAARLEPYY,
0400-875426, [email protected]
• Rauno Hemminki, SSPK, Metsonpolku 3, 60510 HYLLYKALLIO 0400-791894, [email protected]
2
Varajäsenet:
– Seppo Keltamäki, LUK, Kasperinviita 17 B, 60150 SEINÄJOKI,
0500-165518, [email protected]
– Heidi Pernu, SeSOnki, Menninkäisentie 5 B 4, 60150 SEINÄJOKI, puh. 044-355 4109, [email protected].
– Reijo Salmela VUK, Sepänkatu 6 A, 65370 VAASA, 040-5154705, [email protected]
– Tero Pitkämö, KUK, Syväniementie 50, 61300 KURIKKA, puh. 040-507 3157, [email protected]
– Olof Skog, TUK, Harivägen 67, 68700 TERJÄRV, (06) 867 6475
– Taisto Kiviniemi, Salar, Pihlajantie10, 64100 KRS, taisto.kiviniemi@
gmail.com
– Pekka Kivisaari, LSK, os.Mäkipolku 1, 62100 LAPUA,
040-583 8986, [email protected]
– Erkki Hietala, ASUK, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS AS, 0400-772854, [email protected]
– Juha-Matti Niemelä, JUK, Papintie 7, 61600 JALASJÄRVI,
(06) 4560815, 0400-662 424
– Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1,
63500 LEHTIMÄKI, 0400-730 484, [email protected]
– Tage Björklund, Equatorn 14 b 4, 68600 PIETARSAARI,
050-594 7640, [email protected]
– Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, SEINÄJOKI,
0400-142899, [email protected]
TYÖVALIOKUNTA:
• Jaakko Knaapila, SeSOnki pj, [email protected]
• Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, [email protected]
• Veli-Matti Mäenpää, KUK, pohjanmaanvapaaajankalastajapiiri @netikka.fi
TOIMINNANTARKASTAJAT:
• Ismo Pajuluoma, Rami Liikaoja. Varalla Veikko Kankaanpää.
KILPAILUTOIMIKUNTA:
• Timo Rinta-Jaskari, LUK pj, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ,
050-3498525, [email protected]
• Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1,
63500 LEHTIMÄKI, 0400-730 484, [email protected]
• Pasi Huhtala, ASUK, Sapsalammintie 139A, 63340 SAPSALAMPI,
puh. 0500-950 877, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Pränkärintie 6, 68410 ALAVETELI, 040-5463417, [email protected]
• Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI, 040-5011778, [email protected]
• Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A, 65230 VAASA 040-7048501, [email protected]
3
•
• • Mika Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, 61120 MYLLYKYLÄ,
040-559 6270, [email protected]
Tero Kankaanpää, SeSOnki, Menninkäisentie 5 B 4,
60150 SEINÄJOKI, 044-547 7096, kankaanpää[email protected].
Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, 60320 Seinäjoki
050-5813045 [email protected]
• Tomi Etelä-Aho, LSK,Koivurita 4, 62100 LAPUA,
050-372 7242, [email protected]
• Mikko Puro, LKV, Karvalantie 26, 62630 KARVALA, 050-5611261, [email protected]
• Martti Etelä-Aho, SeSonki, Takatie 11, 62100 LAPUA,
050-336 4571, [email protected]
• Eero Varmajoki, VUK, Pietarsaarenkatu 6 B 18, 65350 VAASA,
050-327 3303, [email protected]
NUORISO- ja PERHETOIMIKUNTA
• Tarja Huhtala, SeSOnki, pj., Salamoninkuja 2 A 2, 63600 TÖYSÄ, 040-718 2031, [email protected]
• Tero Kankaanpää, SeSOnki, Menninkäisentie 5 B 4,
60150 SEINÄJOKI, 044-547 7096, kankaanpää[email protected]
• Heidi Pernu, SeSOnki, Heidi Pernu, Menninkäisentie 5 B 4,
60150 SEINÄJOKI, puh. 044-355 4109, [email protected].
• Raija Pekonniemi, SeSOnki, Ähtärintie 290, 63510 LEHTIMÄKI, 0400-289 153, [email protected].
• Joonas Mäkipelto, 63510 LEHTIMÄKI, 040-419 2465, jonttu.makipel-
[email protected]
• Tomi Etelä-Aho, LSK,Koivurita 4, 62100 LAPUA,
050-372 7242, [email protected]
KALARUOKATOIMIKUNTA:
• Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, pj, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448,
[email protected]
• Veli-Matti Mäenpää, KUK, Paimentie 9, 61300 KURIKKA;
040-559 9463, pohjanmaanvapaaajankalastaja [email protected]
KALAVESIENHOITO
• Jukka Kotola, pj. LUK.
• Ossi Käkränen, Specimen
• Reijo Salmela, VUK
• Esko Pulkkinen, Salar
4
KALENTERITOIMIKUNTA:
• Seppo Keltamäki, LUK pj, Kasperinviita 17 B,
60150 SEINÄJOKI, 0500-165518, [email protected]
• Risto Saarinen, ASUK, Matarantie 22, 63300 ALAVUS,
050-490 3407, [email protected]
• Timo Rinta-Jaskari LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ 050-3498525, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Pränkärintie 6, 68410 ALAVETELI, 040-5463417, [email protected]
• Tapani Pihlajamäki, SeSOnki, (laskutus) Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, fax (06) 514 2301 [email protected]
TIETOKILPAILUVASTAAVA:
• Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, 61120 LOUKO
(06) 412 2647, 050-540 8695, [email protected]
HEITTO- JA VETOUISTELUVASTAAVA:
• Pasi Huhtala, ASUK, Sapsalammintie 139A, 63340 SAPSALAMPI,
puh. 0500-950 877, [email protected]
PERHOKALASTUS TOIMIKUNTA:
• Rauno Hemminki, SSPK, pj, Metsonpolku 3, 60510 HYLLYKALLIO,
0400-791894, [email protected]
• Toni Lehtola, SSPK, Tapiolantie 5 A 6, 60150 SEINÄJOKI, 040-5757214, [email protected]
• Aimo Uuttu, LUK, 61500 ISOKYRÖ, 040-846 0764,
[email protected]
• Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, 60100 SEINÄJOKI,
0400-142 899, [email protected]
VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTAJIEN yhdyshenkilönä toimii:
• Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI, 040-507 3323, [email protected]
LEIKEKIRJAN PITÄJÄ:
• Teuvo Virolainen, ASUK, Katajarinki 1 A 1, 63400 ALAVUS, 050-402 1820, [email protected].
5
6
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
JÄSENSEURAT 2017
Alajärven Kalamiehet ry (AKM). Yleisseura. Perustettu 1983. Jäs­en­määrä 59. Puheenjohtaja Markku Hautamäki, Käpysentie 89, 62900 ALAJÄRVI, markku.hauta-maki@
japo.fi; sihteeri/taloudenhoitaja/kilpailuvastaava/seuran toimisto Tarmo Ojanperä,
Levijoentie 758, 62900 ALAJÄRVI, puh. 040-511 4182, tarmo.ojanpera@alajarvi.
fi; Nuoriso- ja muita vastaavia ei ole nimetty. Seura ot­taa uusia jäseniä periaatteella
“alajärve­läi­nen”.
Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry (ASUK). www.asuk.fi; Yleisseura. Pe­rus­tettu
1981. Jäsenmäärä 179. Puheenjohtaja: Erkki Hietala, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS,
puh. 0400-772 854, hietala.erkki(at)pp.inet.fi; sihteeri Pasi Huhtala, Sapsalammintie
139A, 63340 SAPSALAMPI, puh. 0500-950 877, huhtalapasi(at)gmail.com; taloudenhoitaja Mauri Rapo, Luomantie 11, 63300 ALAVUS, puh. 0400-568 835, mauri.
rapo(at)pp.inet.fi; kilpailuvastaava Erkki Hietala, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS, puh.
0400-772 854, hietala.erkki(at)pp.inet.fi; nuorisovastaava Kalervo Rapo, Rajalantie 15,
63400 ALAVUS. Seuran tilinumero FI95 5007 0020 0816 36. Uusia jäseniä otetaan.
Evijärven Urheilukalastajat ry (EUK). Yleisseura. Jäsenmäärä 89. Puheenjohtaja
Rauno Hämäläinen, Kirkkotie 59, 62500 EVIJÄRVI, puh. 044-551 0596; sihteeri Janne
Happo, Antintie 10, 62510 KUOPPA-AHO 040-528 9807; taloudenhoitaja Markku
Toijala, Mäntypolku 5, 62510 KUOPPA-AHO, puh. (06) 765 1457; kilpailuvastaava:
puheenjohtaja.
Härmän Seudun Kalastajat (HSK). Yleisseura. Perustettu 1984. Jäsenmäärä 77.
Puheenjohtaja Pauli Alaviitala, Yliviitalantie 359, 62300 HÄRMÄ, puh. 0500868 544, sähköpostios. [email protected]; sihteeri Pentti Kujanpää, Katajapolku
4, 62375 YLIHÄRMÄ, puh.0400-162 260, [email protected]; taloudenhoitaja
Ari Kuikka, Knuppasmäentie 17, 62375 YLIHÄRMÄ, puh. 050-364 5351, ari.kuikka@
netikka.fi; kilpailuvastaava puheenjohtaja. Uusia jäseniä otetaan.
Jalasjärven Urheilukalastajat ry (JUK). www.netikka.net/juk. Perustettu 1986, jäsenmäärä 104. Toimintana perhokalastus, sidonta, pilkki- ja onkikisat, retket, leirit ym.
Seuralla on kaksi omaa vuokrajärveä, joihin säännölliset lohikalaistutukset. Kalastus
jäsenmaksulla, ei päivälupia. Yhteistyösopimuksella Lukkarinkosken kalas­tuspaikka.
Seurapuhelin (06) 457 3800, nauhoite seuran tapahtumista. Jäseniä otetaan myös lähikunnista. Mikäli kiinnostaa ota yhteys alla mainittuihin henkilöihin. Seuran toimihenkilöt:
Puheenjohtaja Rami Liikaoja, JUK, Kalliorinteenkatu 13, 60320 Seinäjoki, 050-5813045
ramiliikaoja@ gmail. com; sihteeri ja perhojaoksen vetäjä Juha-Matti Niemelä, Papintie,
61600 JALASJÄRVI, puh. 06-456 0815 tai 0400-662 424; taloudenhoitaja ja jäsenrekisteri Kari Saarinen, Mäntykoskentie 92 A, 61600 JALASJÄRVI, puh. 044-237 6664.
Kalakerho Salar Fiskeklubb ry/rf (SALAR), www.salar.fi. Kristiinankaupunki. Yleisseura. Perustettu 1989. Jäsenmäärä 235. Puheenjohtaja Jani Kirveskangas, Skaftungintie
155 B, 64480 SKAFTUNG, 040-536 1280, [email protected]; sihteeri Heleena
Vattula, Knusinkuja 24, 64300 LAPVÄÄRTTI, 040-732 8771, [email protected];
7
taloudenhoitaja Matts Rosengård, Stenvägen 54, 64300 LAPPFJÄRD, 040-571 0430,
matts. [email protected]; kilpailuvastaava Tero Mäkelä, Lålbyntie 67, 63400
LAPVÄÄRTTI, 040-090 6577, [email protected]; jäsenasiat, seuran posti, ja kotisivut Taisto Kiviniemi, Pihlajantie 10, 64100 KRS, puh. 040-723 7622, taisto.kiviniemi@
gmail.com. Uusia jäseniä otetaan.
Kalassanet Ry, Jäsenmäärä 4, yhteystiedot: Pj Joonas Mantere p.044-2903156.
Kurikan Urheilukalastajat ry (KUK). http://www.kurikanurheilukalastajat.net.
Yleisseura. Perustettu 1984. Jäsenmäärä 168. Puheenjohtaja Veli-Matti Mäenpää,
KUK, [email protected]; sihteeri Jarmo Korpinen, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA, puh. 050-581 3046, jarmo.korpinen@kymppitalot.
fi; rahastonhoitaja Jarmo Hakala, Teerikuja 2, 61300 KURIKKA, puh. 040-734 7198,
[email protected]; Nuorisovastaava: Tero Pitkämö, Syväniementie 50, 61300
KURIKKA, puh. 040-507 3157, [email protected]; kilpailuvastaava Mika Latva-Nikkola, Rantatie 110, 61220 MYLLYSALO puh. 040-559 6270, [email protected]; Seuran tilinumero FI20 4726 1020 0257 17. Uusia jäseniä otetaan seuraan,
ota yhteyttä seuran sihteeriin.
Lakeuden Urheilukalastajat ry (LUK). www.lakeudenurheilukalastajat.fi. Yleisseura.
Perustettu 1983. Jä­sen­määrä 258. Puheenjohtaja Timo Rinta-Jaskari, Poikkikuja 18,
61500 ISOKYRÖ, 050-3498525, [email protected]; sihteeri Olavi Joensuu,
Jussinraitti 20, 60200 SEINÄJOKI, [email protected]; jäsenasiat Aimo Uuttu,
040-846 0764, aimo.uuttu @netikka.fi. Laskut: taloudenhoitaja Hannu Ojaniemi, Aurankatu 5 C 9, 60320 SEINÄJOKI, 040-541 6722, [email protected]; Seuran
tilinumero EPOP FI62 5419 0140 0758 74. Tervetuloa toimivaan joukkoon.
Lappajärven Kalaveikot (LKV). www.lappajarvenkalaveikot.fi Yleisseura. Perustettu 1983. Jäsenmäärä 96. Puheenjohtaja Jari Annola, LKV, Heikintie 3 B 12, 62600
LAPPAJÄRVI, (06) 566 1806, 0400-994 595; sihteeri ja nuorisovastaava Mikko Puro,
Karvalantie 26, 62630 KARVALA, puh. 050-561 1261, mikko.puro@ lappajärvenkalaveikot.fi; taloudenhoitaja Jari Erkinheimo, Mynkelintie 10, 62600 LAPPAJÄRVI, puh.
(06) 566 1649, 040-526 5803. Uusia jäseniä otetaan.
Lapuan Seudun Kalakerho ry (LSK) Yleisseura. Perustettu 1986. Jäsenmäärä 95.
Puheenjohtaja Pekka Kivisaari os.Mäkipolku 1, 62100 Lapua puh: 040-583 8986,
[email protected] Sihteeri Jukka Mäkiranta Urheilumajantie 4, 62100 Lapua puh
0400-761194, [email protected]. Taloudenhoitaja Timo Kouhia Poutuntie 12 A
7, 62100 LAPUA 040-868 2079. Kilpailuvastaava Harri Korpela puh. 0500-867 231.
Nuorisovastaava Tomi Etelä-Aho, Koivurita 4, 62100 LAPUA, 050-372 7242, [email protected]. Seuran pankkitili FI35 4747 1020 0564 28.
Lehtimäen Urheilukalastajat ry (LeUK). Yleisseura. Perustettu 1985. Seuralla omat
nettisivut www.leuk.fi. Jäsen­määrä 77, joista nuoria 9. Toiminta lähinnä kilpailutoimintaa: pilkki, onki, uistelu sekä nuorisotoimintaa. Puheenjohtaja Erkki Yliaho, Takalantie
57, 63500 LEHTIMÄKI, puh. 050-342 2283; sihteeri / seuran postin saaja Jouko
Nimetön, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA, 0400-165 484, jouko.nimeton@
gmail.com; taloudenhoitaja Pirjo Nimetön, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA,
040-840 4218; nuorisovastaava “Hanski” Hannes Kaukola, Levä­järventie 142, 63500
LEHTIMÄKI, puh. 0400-730 484.
8
MB-Eräkerho ry (M-BEK). Työpaikkaseura. Perustettu 1980. Jäsenmäärä 49. Puheenjohtaja Aki Lammi, Satamakatu 24, 64260 KASKINEN, [email protected],
puh. 050-598 8664; sihteeri Sirkka-Liisa Niemi, Sebbaksentie 3, 65410 SUNDOM, puh.
0400-704 844, [email protected]; taloudenhoitaja Matti Petäys, Roopertin­katu 83
G, 64260 KASKINEN, puh. 0400-761 486; Uusia jäseniä otetaan.
Perhonjokilaakson Perhokalastajat ry (PejoPe),www.kase.fi/perhonjokilaaksonperhokalastajat; www.perhonjokilaaksonperhokalastajat.blogspot.com; email: pejope@
kase.fi. Puh.joht. Pauli Salmela, Piispantie 19 as 2, 67400 KOKKOLA, 045-139 4441;
sihteeri Vesa Rissanen, Rantakatu 15 B 11, 67100 KOKKOLA, 050-363 7322; tilinumero
512404-2861. Vuonna 1999 perustettu perhokalastukseen erikoistunut aktiivinen seura,
joka ottaa uusia innokkaita jäseniä. Jäsenmäärä 17.
Pietarsaaren Kalamiehet ry (PKM). Jäsenmäärä 128. Pj Karl Granvik, Vuohi-sillantie
46 F 47, 68600 PIETARSAARI, 050-462 1999; Pietarsaaren kalamiehille tulevat tiedot
tulee lähettää sihteeri Anja Koskiselle sähköp.osoitteella [email protected].
Pilk Kings ry. rf. Vaasa (PK). Yleisseura. Rekisteröity 1985. Jäsenmäärä 196.
Puheenjohtaja: Hannu Ala-Honkola, Kuopionkatu 1 A3, 65350 VAASA, puh.
045-134 8539; sihteeri ja taloudenhoitaja Leif Heikkuri, Gerbyntie 70 A, 65230 VAASA,
puh. 040-704 8501, e-mail: [email protected]. Seuran kotisivut: www.pilkkings.
net. Seuran pankkitili: Pilk Kings ry/ Leif Heikkuri FI51 4970
0010 097606. Seura ottaa uusia aktiivisia jäseniä.
Pohjanmaan kilpaperhokalastajat ry. Perustettu 2015. Jäsenmäärä 15. Pj. Mika
Yli-Soini, Eilantie 5, 69600 KAUSTINEN; varapj. Aki Tikkanen, Lukintie 5 A 1, 90940
JÄÄLI; sihteeri/tal.hoitaja Harri Huru, Huruntie 117, 90910 KONTIO. Yhteystiedot:
puh. 045 131 6175, [email protected].
Reisjärven Urheilukalastajat ry jäsenmäärä 28. Pj Nyman Asko Vattuniementie 51
85900 REISJÄRVI 040-156 9911.
Seinäjoen Seudun Onkijat (SeSOnki). Kilpaonginnan erikoisseura. Perustettu 1993.
Jäsenmäärä 42. Puheenjohtaja Jaakko Knaapila, Asematie 108, 61120 LOUKO, puh.
050-540 8695, [email protected]; sihteeri, rahastonhoitaja, jäsenasiainhoitaja
ja toimisto Heidi Pernu, Menninkäisentie 5 B 4, 60150 SEINÄJOKI, puh. 044-355 4109,
[email protected]. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa aktiivinen kilpa-onginnan
harrastaja koko piirin alueelta. Jäsenyys edellyttää myös seuratoimintaan osallistumista.
Seinäjoen Seudun Perhokalastajat (SSPK). Perustettu 1999. Jäsenmäärä 34. Puheenjohtaja Rauno Hemminki, 0400-791 894, [email protected]; sihteeri Toni Lehtola,
puh. 040-575 7214, [email protected].
Suomenselän Koskikalastajat ry, Jäsenmäärä 2. Puheenjohtaja Tapio Erkkilä, Alkulantie 5 as 2, 63700 Ähtäri, puh. 040-7029184, sihteeri ja rahastonhoitaja Jouko Akkanen,
Linnustajantie 6, 63700 ÄHTÄRI.
Specimen Finland ry. www.specimen.fi, Sipolanpolku 11, 67700 KOKKOLA, Puheenjohtaja: Markus Sällinen 040-5210182, [email protected]. Specimen Finland on
vuonna 2010 perustettu vapakalastajien erikoisseura. Toimintaamme kuuluvat erilaiset
suurkalakilpailut ja modernin vapakalastuksen edistäminen. Jäseniä meillä on 21 kpl
ympäri Suomea. Otamme uusia jäseniä. Seura on kaksikielinen. Vi har verksamhet på
svenska också.
9
Terjärv Sportfiskare/Teerijärven Urheilukalastajat ry (TUK). Yleisseura. Perustettu
1988. Jäsenmäärä 76. Puheenjohtaja Olof Skog, Harivägen 67, 68700 TERJÄRV, puh, 050-364
6890; sihteeri Stig Sandvik, Sandvigvägen 122, 68700 TERJÄRV, puh. 0500-165 118, [email protected]; taloudenhoitaja: Per-Håkan Ravald, Hästbakcavägen 438, 68700
TERJÄRV, puh. 0400-137 908; nuorisovastaava Sture Bredbacka, Bredbackavägen 95,
68700 TERJÄRV, puh. 050-561 7505. Uusia jäseniä otetaan.
Toholammin Pilkkijät ry. Jäsenmäärä 50. Puheenjohtaja Olkkola Elmo, Nuorgamintie 3101, IVALO, puh. 0400-521 549; sihteeri: Ahola Petri, Taltiaisentie 157, 69410
SYKÄRÄINEN, puh. 050-342 0497, [email protected].
Vaasan Urheilukalastajat ry - Vasa Sportfiskare rf (VUK). http://www.vuk-vsf.com/
Yleisseura. Perustettu 1943. Jäsenmäärä 210. Puheenjohtaja Erkki Hietanen, Oltermannintie 2, 61500 ISOKYRÖ; sihteeri Heikki Autio, Pikku Kotamäki 7, 65380 VAASA puh.
050-404 9750, [email protected]; taloudenhoitaja Gunnar Nybacka, Maravägen
7, 65710 SINGSBY, puh. 050-552 9662; Vaasan Urheilukalastajien puhelinnumero on
040-685 5515. Seuran tilinumero 800012-652924. Tervetuloa hyvään seuraan.
Vetelin Virkistyskalastajat ry. Jäsenmäärä 33. Harjupatana Asko, 69850 PATANA,
06-8627223, 040-7487605.
Vimpelin Kalaveikot ry. Jäsenmäärä 29. Puheenjohtaja Esko Korkea-Aho, Murtoniementie 38, 62800 VIMPELI, puh. 0400-961 766.
Ähtärin Asevarikon Kerho ry:n Kalamiehet (ÄAKK). Työpaikkaseura. Jäsenmäärä
22. Puheenjohtaja Pentti Rinne, Seppäläntie 10, 63920 INHA, puh. (06) 534 5060 (t),
533 7365 (k); sihteeri ja ta­loudenhoitaja Paavo Lamminmäki, Myllymäentie 26, 63700
ÄH­TÄRI, puh. (06) 534 5080 (t), 533 31465 (k). Uusia jäseniä otetaan.
Ähtärin Urheilukalastajat ry (ÄUK). http://ahtarinurheilukalastajat.com/ Yleisseura.
Perustettu 1964. Jäsenmäärä 69. Puheenjohtaja Seppo Laine, Ähtärintie 67, 63700 ÄHTÄRI puh. (06) 533 1063, 040-775 5363; sihteeri ja rahastonhoitaja Sari Noukkala, sari.
[email protected]; kalastus- ja kilpailuvastaava Seppo Laine, Ähtärintie 67, 63700
ÄHTÄRI puh. (06) 533 1063, 040-775 5363. Uusia jäseniä otetaan.
PERHOKALASTUSTOIMIKUNTA TIEDOTTAA:
Pohjanmaan piirille on koulutettu perhonsidontakouluttajarengas.
Seurat ottakaa yhteyttä kouluttajarenkaan henkilöihin ja pyytäkää heitä
rohkeasti seurojen tilaisuuksiin.
Kouluttajarengas:
- Jari Koskela, 040-823 7399, Seinäjoki
- Terho Rääpysjärvi, 040-962 2083, Kokkola
- Marko Kettunen, [email protected], 040-734 6403, Vaasa
- Toni Lehtola, [email protected], 040-575 7214, Seinäjoki
- Rauno Hemminki, [email protected],
0400-791 791 894, Seinäjoki
10
LÄHIKALASTUSKOHTEET
OVAT TÄRKEITÄ VIRKISTYSPAIKKOJA
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Hyvin toimivat lähikalastuskohteet tarjoavat mahdollisuuden vesiluonnossa
virkistäytymiseen. Jo joka toinen suomalainen asuu alle 200 kilometrin päässä
Helsingistä ja väestö keskittyy kiihtyvällä tahdilla keskustoihin. Luonnossa
olemisen terveysvaikutukset on viime vuosina havaittu, ja kalastushetkiä
käytetään lisäksi esimerkiksi syrjäytymisen ehkäisyyn. Vapaa-ajankalastajat
pyrkivät yhdessä kuntien kanssa lisäämään lähikalastuskohteita, jotka ovat
hyvin edullinen, hyvinvointia lisäävä kunnallinen palvelu.
Useissa maissa vapaa-ajankalastuksen kehittämisstrategian yhtenä päämääränä on lähikalastuskohteiden luominen ja niiden hyödyntäminen. Suomen
lisäksi esimerkiksi Ruotsissa, Isossa-Britanniassa ja USA:ssa kiihtyvän
kaupungistumisen tuomiin muutoksiin on tartuttu järjestämällä kasvavalle
kaupunkiväestölle mahdollisuuksia kalastusharrastuksen aloittamiseen ja
ylläpitämiseen lähellä kotia.
Suomalaisista jo yli 70 prosenttia asuu kaupungeissa tai taajama-alueella ja
muuttoliike käy kohti kasvukeskuksia. Tämä tarkoittaa väistämättä lisääntynyttä tarvetta virkistäytymiseen lähellä keskusta-alueita. Lähivirkistäytymisen
ja luonnossa olemisen voimaannuttava vaikutus on viime vuosina havaittu ja
sen ympärille on kehitetty erilaisia hoitomuotoja, kuten Green care toimintaa.
Kalastushetkiä käytetään myös syrjäytymisen ehkäisyyn, elämyspedagogisena
menetelmänä sekä terveen luontosuhteen luomisen apuvälineenä.
Hyvin toimivat lähikalastuskohteet tarjoavat kaupunkilaisille mahdollisuuden
vesiluonnossa virkistäytymiseen. Hyviä esimerkkejä toimivista kohteista
ovat esimerkiksi Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön (SVK)
vuosittain valitsemat Vuoden lähikalastuspaikat. Vuoden 2016 voittaja oli
Kalajoki Ylivieskan kaupungin kohdalla. Helsingin Vanhankaupunginkoski
ja -suvanto valittiin vuoden 2015 lähikalastuspaikaksi, jota kaupunki on nyt
kehittämässä edelleen. Ensi vuoden aikana tavoitteena on lisätä kohteen
saavutettavuutta myös liikuntaesteisille. Onkijan Helsinki - Kalamaraton
-elokuvan tehnyt Siloneula Production, SVK ja Helsingin kaupunki ovat
lisäksi aloittaneet yhteistyön uuden kalastuslaiturin rakentamiseksi Helsingin
keskustan tuntumaan.
SVK järjesti 10. marraskuuta Tekniikan museossa Viikissä lähikalastusseminaarin, jossa pohdittiin, miten lähikalastusmahdollisuuksien tarjoaminen
vaikuttaa asukkaiden viihtyvyyteen, terveyteen ja kaupungin vetovoimaan
sekä mitä niiden suunnittelussa on otettava huomioon. Lisäksi seminaarissa
esitellään käytännön esimerkein toimivia lähikalastuspaikkoja, kuullaan mitä
on Street fishing ja tutustutaan kaupunkiin fongauspaikkana.
11
Pohjanmaan
Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n
VIRKISTYSKALASTAJA
EDUSTUKSET
kalastusalueissa vuonna
2017
Ota yhteys oikealla oleviin henkilöihin, jos Sinulla on pulmia kerrottavana koti­vesistöistäsi.
Virkistyskalastajaedustajat saavat jatkuvaa
kalavesienhoitokoulutusta keskusliiton toimesta! Yhdyshenkilönä
toimii: Esko Pulkkinen,
Hindersvägen 20,
64300 LAPVÄÄRTTI,
puh. 040-507 3323,
[email protected].
12
1
Kotola
Jukka
Niemiskyläntie 152
2
Pihlajamäki Tapani
Dahlbontie 117
3
Ojaharju
Juha
Keskustie 52
4
5
Annola
Jari
Heikintie 3 B 12
6
Uusitupa
Kari
Nahkalantie 78
7
Berg
Anders
Laukkatie 9 A 2 8
Dahlin
Ralf
Muurahaistie 5 C 22 9
Eriksson
Alf
Kapteeninkatu 36 B 28 10 Salmela
Reijo
Sepänkatu 6 A 3 11 Pulkkinen
Esko
Hindersvägen 20
12
SwahnErikOlmentie 22 A1
13 Knaapila
Jaakko
Asematie 108
14 Korpinen
Jarmo
Pihlajamäentie 19 15 Knaapila
Jaakko
Asematie 108
16 Pihlajamäki Tapani
Dahlbontie 117
17 Vehmasmäki Teemu
Mäntykuja 6
18 Rautio
Tuomo
Kumputie 3
19 20 Kippo
Risto
Uudenkyläntie 511
21 Bjöklud
Tage
Equatorn 14 b 4
22 Palokas
Timo
Voudintie 24
23 Laitala
Martti
Juuttaantie 31
24 Koski
Lars
Pränkärintie 6
25 Pulkkinen
Esko
Hindersvägen 20
26
SwahnErikOlmentie 22 A1
27 Sällinen
Markus
Sipolanpolku 11
28 Yli-Soini
Mika
Eilantie 5
29 Ojaharju
Juha
Keskustie 52
30 Pihlajamäki Tapani
Dahlbontie 117
31 Rapo
Kalervo
Rajalantie15
32 33 Hannula
Ensio
Pajatie 24 34 Varmajoki
Eero
Pietarsaarenk 6 b 18
35 Kiviniemi
Taisto
Pihlajantie 10
36 Pihlajamäki Tapani
Dahlbontie 117
37 Rapo
Kalervo
Rajalantie15
38 Rainoma
Asko Topeekka 50 39 40 Risku
Matti
Markuntie 10
41 Bexar
Teija
Tastintie 115 42 Kivikangas
Arto
Kahlaajapolku 7
43 Kari
Volmar
Snickarsvägen 9
44 Palokas
Timo
Voudintie 24
45 Kotola
Jukka
Niemiskyläntie 152
63150 RUONA
0400-012129 Alavus-Töysä-Kuortane
61170 SÄÄSKINIEMI
0500-369 448 Alavus-Töysä-Kuortane
63100 KUORTANE
045-113 3050 Evijärvi-Kortesjärvi
Evijärvi-Kortesjärvi
62600 LAPPAJÄRVI
0400-994595 Järviseudun
62800 VIMPELI
040-5095778 Järviseudun
65230 VAASA
050-5118138 Kvarkens
65230 VAASA
050-5174880 Kvarkens
65230 VAASA
050-5858459 Korsnäs-Malax
65370 VAASA
040-5154705 Korsnäs-Malax
64300 LAPVÄÄRTTI
040-507 3323 Kristiinankaupunki-Isojoki
64140
TIUKKA 040-8414206
Kristiinankaupunki-Isojoki
61120 LOUKO
040-5307651 Kyrönjoki
61300 KURIKKA
050-5813046 Kyrönjoki
61120 LOUKO
040-5307651 Lapuanjoki
61170 SÄÄSKINIEMI
0500-369 448 Lapuanjoki
69150 ESKOLA
050-5115457 Lestijoki
69300 TOHOLAMPI
Lestijoki
Lohtajan seutu
68230 LOHTAJA
Lohtajan seutu
68600 PIETARSAARI
Norra Svenska
68630 PIETARSAARI
Norra Svenska
66900 UUSIKAARLEPYY 0500-875426 Nykarleby
68410 ALAVETELI
040-546 3417 Nykarleby
64300 LAPVÄÄRTTI
040-507 3323 Närpes-Kaskö
64140
TIUKKA 040-8414206
Närpes-Kaskö
67700 KOKKOLA
Perhonjoki
69600 KAUSTINEN
045-1316175 Perhonjoki
63100 KUORTANE
045-113 3050 Ähtärinreitti
61170 SÄÄSKINIEMI
0500-369 448 Ähtärinreitti
63400 ALAVUS AS
040-5402936 Vara / Alavus-Töysä-Kuortane
Vara / Evijärvi-Kortesjärvi
62950 PAALIJÄRVI
0400-926671 Vara / Järviseudun
65350 VAASA
050-3273303 Vara / Korsnäs-Malax
64100 KRS
040-7237622 Vara / Kristiinankaupunki-Isojoki
61170 SÄÄSKINIEMI
0500-369 448 Vara / Kyrönjoki
63400 ALAVUS AS
040-5402936 Vara / Lapuanjoki
61800 KAUHAJOKI
0400-568682 Vara / Kristiina-Isojoki
Vara / Lohtajan seutu
65280 VAASA
040-5060635 Vara / Karkens
68410 ALAVETELI
0500-645 121 Vara / Norra Svenska
68630 PIETARSAARI
Vara / Nykarleby
64200 NÄRPES
Vara / Närpes-Kaskö
68630 Pietarsaari Vara / Perhonjoki
63150 RUONA
0400-012129 Vara / Ähtärinreitti
13
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
KENESTÄ TALVEN 2017 PILKKIKUNINGAS?
Pilkkikuningas-kilpailun säännöt
1 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry järjestää yhdessä jäsenseurojen
kanssa talven aikana viisi (5) osakilpailua käsittävän Pilkkikuningas-kilpailun.
Piirin kilpailutoimikunta päättää kilpailujen ajankohdat, joista kaksi (2) on tammikuussa (1. ja 3. sunnuntai), kaksi (2) on helmikuussa (1. ja 3. sunnuntai)
ja yksi (1) on maaliskuussa (sunnuntai sovitellaan SM/PM-kisojen kanssa).
Seurat hakevat kisojen järjestämisoikeutta piirin toimintakalenteria laadittaessa. Kilpailujen päivämäärät löytyvät vuosittain piirin toimintakalenterista.
2 § Kilpailun säännöt ja henkilökohtaiset sarjat ovat samat kuten PM-pilkissä:
nuoret alle 12, 15 ja 19 vuotta, naiset, naisveteraanit, miehet ja miesveteraanit.
3 § Kilpailuun lasketaan mukaan neljän (4) parhaan kilpailun pisteet. Kaikissa
sarjoissa viisitoista ensimmäistä saavat pisteitä. Pisteet lasketaan: 20-1816-14-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1.
4 § Kilpailu on avoin kaikille pilkkijöille, mutta pisteitä saavat vain Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n jäsenet.
5 § Kilpailukala on ahven.
6 § Kilpailun järjestäjän on viikon kuluessa toimitettava tulokset piirin kilpailutoimikunnan puheenjohtajalle ja piirisihteerille.
7 § Talven pilkkikuningas-kisojen yhteistulokset julkistetaan ja palkinnot
jaetaan viimeisen pilkkikuningaskisan yhteydessä.
Pilkkikuningasosakilpailut 2017:
Pe 06.01. LEHTIMÄKI, Iso-Räyrinki
Su 15.01. LAPUA Kauhajärvi
Su 05.02. KRISTIINANKAUPUNKI, Bluuminjärvi
Su 19.02. ALAVUS, Kuorasjärvi
Su 19.03. RAIPPALUOTO, Revifjärden
Joukkuelaituripilkkicupin osakilpailut. Kolme parasta / seura
lasketaan aina kisasta mukaan. Edustettava cupissa samaa seuraa joka
kisassa. Sääntömuutoslisäys: Pisteytys, viimeiselle 1., voittajalle joukkuemäärän mukaiset pisteet.
1. Vaasa 20.05.
4. Kaskinen, 17.09.
2. Vaasa 04.06.
7. Seinäjoki Kalajärvi 30.09.
6. Alajärvi Suninsalmi 07.10.
3. Kristiinankaupunki 10.09.
14
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
KENESTÄ KESÄN 2017 ONKIKUNINGAS?
Onkikuningas-kilpailun säännöt
1 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry järjestää yhdessä jäsenseurojen
kanssa kesän aikana viisi (5) osakilpailua käsittävän Onkikuningas-kilpailun.
Piirin kilpailutoimikunta päättää kilpailujen ajankohdat, joista kaksi (2) on
toukokuussa, yksi (1) on kesäkuussa, yksi (1) on heinäkuussa ja yksi (1) on
elokuussa. Touko- ja kesäkuun kilpailut ovat samalla SM-onkikarsintakilpailut. Seurat hakevat kisojen järjestämisoikeutta piirin toimintakalenteria laadittaessa. Kilpailujen päivämäärät löytyvät vuosittain piirin toimintakalenterista.
2 § Kilpailun säännöt ja henkilökohtaiset sarjat ovat samat kuten PM-ongessa: nuoret alle 12, 15 ja 19 vuotta, naiset, naisveteraanit, miehet ja
miesveteraanit.
3 § Kilpailuun lasketaan mukaan neljän (4) parhaan kilpailun pisteet. Kaikissa
sarjoissa viisitoista ensimmäistä saavat pisteitä. Pisteet lasketaan: 20-1816-14-12-10-9-8-7-6-5-4-3-2-1.
4 § Kilpailu on avoin kaikille onkijoille, mutta pisteitä saavat vain Pohjanmaan
Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n jäsenet.
5 § Kilpailukaloina ovat kaikki lain sallimat kalat, ellei kilpailun järjestäjä rajaa
jotain kalalajia pois.
6 § Kilpailun järjestäjän on viikon kuluessa toimitettava tulokset piirin kilpailutoimikunnan puheenjohtajalle ja piirisihteerille.
7 § Kesän onkikuningas-kisojen yhteistulokset julkistetaan ja palkinnot
jaetaan viimeisen onkikuningaskisan yhteydessä.
SM-karsinta 1-3 / Onkikuningas 1-5:
1. KUK
2. PK
3. VUK
07.05.
21.05.
11.06.
4. LUK
5. LSK
09.07.
23.07.
15
Piirinmestaruuskilpailut 2017:
Made Pe 03.02. LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta, LKV
Lohipilkki
Su 12.03. KURIKKA (Jurva), Säläisjärvi, LUK
Pilkki La 25.03. LAPPAJÄRVI, LKV
Laituripilkki
Su 04.06. VAASA, Hietasaari, PK
Kilpaonki
La-su 17.-18.6. SEINÄJOKI, Kyrönjoki, SeSOnki
Casting ja
toimintakisa
Su 01.07. leirillä, paikka JALASJÄRVI
Vetouistelu La 08.07. LAPPAJÄRVI, LKV
Perho Pe 04.08. JALASJÄRVI, Vähä-Särkijärvi, JUK
Onki
Su 13.08. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi, LUK
Heitto/soutu-uistelu Avoin
LEHTIMÄKI, LeUK
Heittouistelu
La 19.08. EVIJÄRVI, EUK
Veneonki
La 02.09. KURIKKA, KUK
Tietokilpailu
Ke 04.10. SEINÄJOKI, Piiri
Piirinmestaruuskilpailujen
tulokset on toimitettava viikon kuluessa
kilpailusta kilpailutoimikunnan puheenjohtajalle ja piirisihteerille.
Piirin leikekirjaa varten
toivotaan aineistoa piirin eri puolilta. Leikekirjan hoitajana
toimii Teuvo Virolainen, Katajarinki 1 A 1, 63400 ALAVUS AS,
puh. 050-402 1820, [email protected].
16
Läänikohtaisesta valtakunnalliseen viehelupaan
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö
Marraskuun 8. päivänä 1996 eduskunta hyväksyi lakialoitteen läänikohtaisesta vieheluvasta, joka oikeutti viehekalastukseen yhdellä
vavalla ja vieheellä. Vapaa-ajankalastajien järjestöjen monivuotisen
työn tuloksena ja kansanedustaja Kari Rajamäen lakialoitteen pohjalta
syntynyt viehekortti poisti lupajärjestelmän suurimmat puutteet ja oli
onnistunut ratkaisu myös kalastusoikeuden haltijoiden kannalta.
Läänikohtainen viehelupa ja onginnan ja pilkinnän jokamiesoikeudet osoittivat
yleiskalastusoikeuksiin perustuvan lupajärjestelmän toimivuuden. Ne takasivat
kalastusmahdollisuudet kaikille vapakalastajille ja ylläpitivät kalastusta
suosittuna luontoharrastuksena.
Vesialueet erityisesti eteläisessä ja läntisessä Suomessa ovat hyvin
pirstoutuneita ja yksittäisiä pieniä vesikiinteistöjä on erittäin paljon.
Viehekalastuksen yhtenäislupien saannille oli ennen läänikohtaista
viehekorttia huutava tarve varsinkin kasvukeskusalueilla Uudellamaalla ja
Varsinais-Suomessa.
Vesien omistajat vastustivat uutta lupajärjestelmää kiihkeästi. Pelot
osoittautuivat kuitenkin turhiksi ja järjestelmä lähti pyörimään hyvin.
Läänikohtainen viehelupa oli onnistunut ratkaisu myös kalastusoikeuden
haltijoiden kannalta. Se tuotti tasaisen varmat lupatulot ja valtio piti huolen
maksujen keräämisestä ja välittämisestä kalastusoikeuden haltijoille
korvauksena järjestelmän aiheuttamasta kalastusrasituksesta. Hyvin
toiminut lupajärjestelmä on taannut kalastuksen suosion ja ylläpitänyt
kalastusharrastuksen sosiaalista kestävyyttä.
Kalastuslain uudistuksessa vuoden 2016 alusta onginta ja pilkintä säilytettiin
maksuttomina yleiskalastusoikeuksina, kuten myös alle 18-vuotiaiden
ja 65 vuotta täyttäneiden maksuton viehekalastus. Läänikohtainen
viehekortti yhdistettiin kalastonhoitomaksuun samalla, kun läänikohtainen
viehekalastusoikeus laajennettiin koskemaan koko maata Ahvenanmaata
lukuun ottamatta. Korjaamatta jäi kuitenkin vetouistelun lupajärjestelmän
puutteet.
Vuonna 2019 aloittavien uusien kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmissa on oltava ehdotukset vapaa-ajankalastuksen yhtenäislupaalueiden kehittämiseksi sekä määrittelyt kalastusmatkailuun hyvin soveltuvista
alueista.
Vapaa-ajankalastajat edellyttävät, että vetouistelijoiden harrastusmahdollisuudet
turvataan kalatalousalueiden riittävän suurilla ja yhtenäisillä yhteislupaalueilla.
17
Keskuskatu 26
60100 Seinäjoki
(OIKEUSTALOA VASTAPÄÄTÄ)
18
GSM 040-5390 262
Fax 06-4140 122
[email protected]
www.lakiahti.fi
19
Suomen Vapaa-ajankalastajien
Keskusjärjestö ry (SVK)
on perustettu 31.1.2000.
Perustajajäseniä ovat Suomen Kala­miesten Keskusliitto ry,
Suomen Metsästäjä- ja Ka­las­taja­liitto ry sekä Suomen Urheilu­­
kalastajain Liitto ry. SVK:n jäseninä ovat perustajajärjestöihin
kuuluvat jäsenet eli n. 43 000 kalastuksen harrastajaa.
Kotisivut www.vapaa-ajankalastaja.fi.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön yhteystiedot
Toimisto: Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki, puh. 050 597 4933
sp: vapaa-ajankalastaja(at)vapaa-ajankalastaja.fi,
internetsivut: www.vapaa-ajankalastaja.fi.
Toimisto on avoinna ma-pe klo 9.00-16.00.
Puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 9.00-16.00.
Toiminnanjohtaja: Markku Marttinen
(hallinto, vapaa-ajankalastuksen edistäminen, kansainväliset asiat)
os. Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki, puh. 044 759 9717 / 050 309 720
4, s-posti: markku.marttinen (at)vapaa-ajankalastaja.fi.
Järjestöpäällikkö Olli Saari
(järjestön kehittäminen, jäsenhankinta, hankkeet)
os. Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki, puh. 050 339 4660,
s-posti: olli.saari(at)vapaa-ajankalastaja.fi.
Tiedottaja: Jaana Vetikko, (toimisto)
(Vapaa-ajan Kalastaja -lehti, tiedottaminen, suurkalat)
puh. 050-525 7806, s-posti: jaana.vetikko(at)vapaa-ajankalastaja.fi.
Kalatalouskonsulentti, alue Pohjanmaa, Etelä- ja Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi
Juha Ojaharju, Kuortaneen kunnantalo, Keskustie 52, 63100 Kuortane,
(ympäristöasiat, kotisivut), puh. 045-113 3050,
s-posti: juha.ojaharju(at)vapaa-ajankalastaja.fi
Nuorten ja lasten kalastusohjaajat.
Pohjanmaa ja Pohjois-Satakunta
Riku Palo, Hietalahdenkatu 22 F 4, 65100 Vaasa
Puh. 040 554 9749
s-posti: riku.palo(at)gmail.com
Pohjanmaa
Heidi Pernu, Menninkäisentie 5 b 4, 60150 Seinäjoki,
puh. 044 355 4109,
s-posti: heidi.pernu(at)gmail.com
20
Kalastonhoitomaksun maksu ja rekisteröinti
Kalastonhoitomaksu on henkilökohtainen. Jokainen maksun suorittava
kalastaja rekisteröityy uuden kalastuslain mukaisesti. Rekisteröinti tapahtuu Eräluvat.fi-verkkokaupassa tai puhelinpalvelussa 020 69 2424.
Kalastonhoitomaksun voi hankkia myös toiselle, jolloin ostaja rekisteröityy
palveluun ja ilmoittaa pyydetyt tiedot myös kalastajasta/kalastajista, joiden
puolesta suorittaa maksun.
Ostotiedot
Kalastonhoitomaksun voi hankkia joko koko vuodeksi 39 eurolla, seitsemäksi vuorokaudeksi 12 eurolla tai vuorokaudeksi viidellä eurolla.
Uutta kalastonhoitomaksua voi ostaa internetissä www.eraluvat.fi tai
puhelinpalvelussa 020 69 2424, joka vastaa arkisin kello 8‒16.
Rekisteröinti
Uusi kalastuslaki edellyttää, että kun kalastaja maksaa kalastonhoitomaksun ensimmäistä kertaa, hänen tulee rekisteröityä. Kalastonhoitomaksua
ei siis voi suorittaa suoraan pankkitilille, sillä uusi kalastuslaki edellyttää
18‒64-vuotiaiden kalastajien rekisteröitymistä. Maksun yhteydessä kalastajilta kysytään nimi, yhteystiedot ja syntymäaika (ei henkilötunnusta).
PIIRIN PÄÄTÖKSIÄ
Potkukelkan käyttö on kielletty
piirinmestaruuspilkeissä ja pilkkikuningaskilpailun osakilpailuissa. Kelkan käyttö
mahdollista vain lääkärintodistuksella. • Puhelimen käyttö pilkkikilpailuissa on
kielletty lukuunottamatta hätätapauksia. • GPS- paikantimen ja kaikuluotaimen
sekä muiden sähköelektronisten tai moottori- ja akkukäyttöisten apuvälineiden
käyttö on kielletty. • 70-vuotta täyttänyt pilkkijä voi käyttää akkukairaa oman pilkkireiän tekoon. - Muuten akkukäyttöisen jääkairan käyttö mahdollista kilpailuissa
vain lääkärintodistuksella.
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajien kokous on päättänyt: Kaikissa Pm-kisoissa voi olla useampi joukkue yhdestä seurasta / per sarja. Joukkue nimettävä
etukäteen. Joukkuemaksu 5 euroa per joukkueen jäsen. Nuorten sarjassa ei
joukkuemaksua.
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n syyskokouksessa 21.10.2015 on
hyväksytty seuraava piirinmestaruuskilpailujen nuorten joukkueiden kokoonpanoa koskeva muutos, mikä astuu voimaan vuoden 2016 alusta:
Nuorten seurajoukkue koostuu kolmesta alle 12-, 15- ja 19- vuotiaista kilpailijoista. Joukkueita voi olla useampikin samasta seurasta. Joukkueeksi hyväksytään
myös kahden nuoren muodostama joukkue, mikäli seura ei saa yhtään täyttä
joukkuetta (yksi vajaa joukkue seuraa kohden).
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin kokous on päättänyt seuraedustuksesta,
että useampaan seuraan kuuluva kilpailija voi edustaa mitä seuraa haluaa ja
vaihtaa seuraa vaikka joka kilpailussa, kunhan vaan on sen seuran jäsen.
21
Liittyminen virkistyskalastusseuraan
Täältä viereisiltä sivuilta löydät piirimme jäsenseurat, jotka kaikki
ottavat uusia jäseniä. Seurojen vuosiohjelmasta saat tietoja seurakirjeiden kautta tai joidenkin seurojen nettisivuilta.
Seuran jäsenenä liityt samalla Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiriin
ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön, joka toimittaa
Sinulle VAPAA-AJAN KALASTAJA-LEHDEN jäsenetuna kuusi
kertaa vuodessa. Sekä piiril­läm­me että liitolla on mittava kalastusaiheinen valistus- ja kilpailuohjelma.
Jos haluat itsellesi uusia kalakavereita ja olet kiinnostunut kalakilpailuista, erilaisista kalastukseen liittyvästä opastuksesta ja valistustilaisuuksista tai kalaretkistä, voit ottaa yhteyttä suoraan sopivalta
tuntuvan seuran toimihenkilöön. Hän opastaa sinua, miten pitää
toimia seuraan liit­tyäksesi. Voit täyttää myös allaolevan lomakkeen
ja lähettää sen kalamiespiirin sihteerille, joka toimittaa sen edelleen
haluamaasi seuraan.
Irroita tämä sivu, laita se kirjekuoreen ja postita osoitteella:
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Veli-Matti Mäenpää
Paimentie 9
61300 KURIKKA
[email protected]
Haluan liittyä seuraavaan
virkistyskalastusseuraan:
Nimi:
Syntymäaika:
Puh. numero:
Lähiosoite:
Postitoimipaikka:
22
Uudet nettisivut
– paljon uutuuksia.
Puh. 045 138 8888
23
Nuorisotoiminta Pohjanmaan
vapaa-ajankalastajapiirissä
Kuva: Heidi Pernu
• Piirin alueella työskentelee kaksi SVK:n palkkaamaa nuorten
kalastusohjaajaa
o Toimivat SVK:n ohjauksessa, piirin ja seurojen kanssa yhteistyössä
o Avustavat seuroja ja piiriä tapahtumien järjestämisessä ja
jäsenhankinnassa
 Tavoitteena seurojen ja piirin nuorisotapahtumien
kehittäminen ja avustaminen, nuorten kalastusharrastuksen yleinen edistäminen, seuratoiminnan ja jäsenpohjan kehittäminen, sekä kalastuksen positiivisen julkikuvan kehittäminen
o
Ohjaajat:
 Heidi Pernu, Seinäjoki 044-3554109 tai
[email protected]
 Riku Palo, Vaasa 040-5549749 tai
[email protected]
 Seurat ottakaa yhteyttä nuorisotoiminnan käynnistämiseksi!
• Kerhot
• Jäsenillat
• Koulutukset
• Tapahtumat
• Kouluvierailut
24
Nuoriso- ja perhetoimikunta
järjestää piirin alueella seurojen jäsenille lukuisia tapahtumia
o
o
o
o
o
o
Pilkkileiri Alajärvellä 11.-12.2
Värikoukkupilkkimisen teemaillat seuroille (1 seura vielä haussa!)
Kesäleiri Jalasjärvellä 30.6-2.7
Paripilkki- ja parionkikilpailut
Eri toimikuntien kanssa yhteistyössä mm. Kalaruokailtoja ja eri lajien teemapäiviä
Lisäksi nuoriso- ja perhetoimikuntaa voi pyytää avustamaan seurojen omiin tapahtumiin
o
Nuoriso- ja perhetoimikunnan jäsenet 2017
 Tarja Huhtala (pj.) Töysä 040-7182031
 Heidi Pernu (siht.) Seinäjoki 040-5182031
[email protected]
 Tomi Etelä-Aho Lapua 0503727242
[email protected]
 Tero Kankaanpää Seinäjoki 044-5477096 kankaanpää[email protected]
 Joonas Mäkipelto Lehtimäki
 Raija Pekonniemi
Kuva: Heidi Pernu
25
26
TILAUSAJOT
Jorma Kuni Ky
JORMA KUNI
0400 639 061
[email protected]
Vuorenmaanrinne 1A13
60220 SEINÄJOKI
27
KUUSAMON VOIMAKAKSIKKO
PROFESSOR JA
RÄSÄNEN
VARMISTA
VOITTOSI
KILPAILUISSA!
KESÄÄN JA TALVEEN
28
(08) 860 3400
TOIMINTAKALENTERI 2017
Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen
järjestämiä kilpailuja.
TALVIKILPAILUT
TAMMIKUU
Su 01.01. LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kirkkoranta, Fellmannintie 12.
Kilpailuaika: Uudenvuodenpäivä su 01.01. klo 10.00-14.00,
+ meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
.
Pe 06.01. ALAJÄRVI (Lehtimäki),
Iso-Räyrinki
Pilkkikuningasosakilpailu I
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Lehtimäki, Iso-Räyrinki, Kuokkasentie.
Kilpailuaika: Pe 06.01. klo 10.00-14.00. Meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret alle 12 v., 15 v. ja 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Ajo-ohje ja tulokset www.leuk.fi.Pilkkikuningasosakilpailu I.
Yhteyshenkilö: Erkki Yliaho 050-342 2283.
29
La 07.01.
KRISTIINANKAUPUNKI, Suurjärvi
Lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho Salar.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupunki, Storträsket (Suurjärvi).
Kilpailuaika: La 07.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kirjolohi. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus 8-tieltä, osallistumismaksu aikuiset 20 e, nuoret 10 e.
Yhteyshenkilöt: Tero Mäkelä 040-090 6577,
Jani Kirveskangas 040-536 1280.
SEPON SYÖTTI
SYÖTTEJÄ JA KALASTUSVÄLINEITÄ
KILPAILUPAIKALLA
0500-165 518
30
Su 08.01. KURIKKA / JURVA,
Kivi- ja Levalampi
Tammikuun pilkki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Jurva, (Kurikka) Kivi- ja Levalampi, Kivilammentie.
Kilpailuaika: Su 08.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040 713 2064.
.
La 14.01. LUOTO, Luodonjärvi
Suurahvenkilpailu + kuha
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: La 14.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Kilpailukala: Ahven, kuha. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Viisi suurinta punnitaan. Joka kymmenes saa paremman
palkinnon. Kaikki palkitaan.
Yhteyshenkilöt: Karl Granvik 050 462 1999,
Tage Björklund 050-594 7640.
Su 15.01. VAASA, Yliopiston ranta
Kurrepilkki - Kurrepilken C&R
Kilpailun järjestäjä: SVK.
Kilpailupaikka: Vaasa, Yliopiston ranta.
Kilpailuaika: Su 15.01. klo 10.00-14.00, ei siirtymiä.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pakkasraja -5 astetta. Kilpailjat kuvaavat älypuhelimella
suurimmat kalansa järjestäjän jakaman mittalaudan päällä ja lähettävät
kuvan pituustietoineen kilpailun järjestäjälle. Jokaisella kilpailjalla tulee olla
mukana väh. 10 litran vetoinen vesiastia, johon mitattava kala laitetaan ennen
mittausta. Kalat vapautetaan välittömästi mittaamisen ja kuvaamisen jälkeen.
Kilpailijoiden paremmuus ratkeaa kolmen pisimmän ahvenen yhteispituuden
perusteella. Osallistumismaksu 5 euroa.
Yhteyshenkilö: Juha Ojaharju 045 113 3050.
Turvaa pilkkimatkasi, pidä aina jäänaskalit mukana!
31
Su 15.01. LAPUA, Kauhajärvi
Pilkkikuningasosakilpailu II
Kilpailun järjestäjä: Lapuan Seudun Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Lapua, Kauhajärvi, tanssilavan ranta..
Kilpailuaika: Su 15.01. klo 10.00-14.00. Meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret alle 12 v., 15 v. ja 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Tomi Etelä-Aho 050 372 7242,
Harri Korpela 0500 867 231.
La 21.01. LESTIJÄRVI, Lestijärvi
Kilpailun järjestäjä: Toholammin Pilkkijät.
Kilpailupaikka: Lestijärvi, Discoland.
Kilpailuaika: La 21.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Ahola Petri, 050-342 0497.
Su 22.01. SEINÄJOKI, (Peräseinäjoki),
Kalajärvi
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Peräseinäjoki), Kalajärvi, tanssilavan ranta.
Kilpailuaika: Su 22.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Aik.10 e, nuoret 5 e.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500-165 518.
Perinteinen Perhokalastuspäivä
la 28.01.2017 klo 12-16, Energiatalo, Varastotie 5, Seinäjoki
Vetäjänä Mika Vainio.
Teemana lohen pintaperhokalastus ja lisäksi kalapaikkojen esittelyä.
Tervetuloa! Tilaisuus on ilmainen.
Järjestäjinä Perhokalastustoimikunta ja
Seinäjoen Seudun Perhokalastajat.
Lisätiedot Rauno Hemminki 0400-791 894 [email protected]
32
La 28.01. RAIPPALUOTO, Vistan
Suurahvenpilkki Storabborrepilken
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Vistan, Raippaluoto.
Kilpailuaika: La 28.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailussa punnitaan jokaisen kilpailijan viiden suurimman
AHVENEN kokonaispaino. Voittaja saa LAHJAKORTIN, jonka arvo on 50
% osanottomaksuista. Myös 9 seuraavaa palkitaan. VUK:n naisten puffetti.
Potkukelkkojen tai suksien käyttö on kaikille sallittua. Kaikki saavat käyttää
akkukairaa jolla saa tehdä 2 reikää kerralla.
Yhteyshenkilö: Leif Heikkuri 040-704 8501.
Su 29.01. LAPPAJÄRVI, Lappajärvi
Kraateri Nykytys
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Nissinranta, Rakuunatie.
Kilpailuaika: Su 29.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-561 1261.
Kannattaako lähteä
merta eremmäs kalaan?
TOLKIN KAUPPAHALLI
Tolkintie 17, 61500 ISOKYRÖ
TERVETULOA!
33
TAPSA-PILKIT Pielavesi
0400-676231
www.tapsa-pilkit.fi
Tapsa-pilkit monessa mukana
06-4771 246, 0500-768 727
www.ekmansystems.fi
34
Polaroid linsseillä nähdään
myös pinnan alle!
Kyrönmaan Näkö Oy
Asematie 5, 66440 Tervajoki, puh. 040 0802 320
Kyrönmaan
MARKKINOINTI Oy
Laihiantie 44, 66400 Laihia
Aukioloaikamme: Ark. 09.00-18.00 La 09.00-13.00
Puh. 06-477 2300
35
36
Kalaa - Fisk
37
HELMIKUU
Pe 03.02. LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
Pm Madepilkki Moksu-Made
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kirkkoranta, Fellmannintie 12.
Kilpailuaika: Pe 03.02. klo 18.30-21.30, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen + joukkuekilpailu 3 henkilöä.
Kilpailukala: Made. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Piirinmestaruus Madepilkki Moksu-Made. Lainmukaiset pilkit.
Yhteyshenkilö: Jari Annola 0400-994 595.
La 04.02. SM-PILKKI esikisa, Rantasalmi
La 04.02. LAIHIA, Jokiperä, Sutikan monttu
Sutikan lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jukajan Kyläyhdistys ry.
Kilpailupaikka: Laihia, Jokiperä, Sutikanmonttu. Osoite: Sutikantie.
Kilpailuaika: La 04.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 / 15 min.
Sarjat: 1. Lohi ja siika (30 cm) miehet + naiset ja alle 18 v. yhdistetty sarja
2. Muut kalat-sarja, kaikille yhteinen. Osanottomaksu 20 euroa.
Muita tietoja: Jäävaraus.
Yhteyshenkilö: Vilho Tekoniemi 0400-180 183.
La
04.02. KAUHAJOKI, Ikkeläjärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ikkeläjärvi. Osoite: Kauhajoki, Rantapolku.
Kilpailuaika: La 04.02. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteys: Rami Liikaoja 050-581 3045, juk.netanvia.fi.
38
Meiltä nyt myös
kalastusvälineet ja syötit.
Su 05.02. KRISTIINANKAUPUNKI
Pilkkikuningasosakilpailu III
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho Salar ry.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupunki, Bluuminjärvi. Opastus 8-tieltä.
Kilpailuaika: Su 05.02. klo 10.00-14.00, meno /paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu III.
Käydään myös seuraottelu PK -Salar.
Yhteyshenkilöt: Tero Mäkelä 0400-906 577,
Jani Kirveskangas 040-536 1280.
• Pilkkiminen on kiellettyä lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja virtapaikoissa, tai vesialueilla, joissa kalastus on kielletty muun säädöksen tai
määräyksen nojalla. • Lisäksi viranomainen voi kieltää pilkkimisen tietyillä
alueilla. Tällaisia kieltoja ovat esim. ELY-keskuksen myöntämä kalastuslain
11§:n mukainen viehekalastuskielto. Kalastus voi olla kiellettyä myös muun
lain tai määräyksen perusteella. • Pilkkiminen on jokamiehenoikeus, joten
kalastusmaksuja ei tarvitse maksaa paitsi, jos kalastaa esim. kirjolohen
istutuslammikolla tai muilla erityisvesillä.
39
La 11.02. MAALAHTI, Åminne
Åminne-Pilkki/Pilken
Kilpailun järjestäjä: Malaxnejdens Sportfiskeförening r.f.
Kilpailupaikka: Åminnentie / Paviljongintie 21, Maalahti.
Kilpailuaika: La 11.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailussa punnitaan jokaisen kilpailijan viiden suurimman
AHVENEN kokonaispaino. Kilpaillaan kahdessa sarjassa: Naisten sekä
Miesten sarja.Miesten sarjan voittaja saa lahjakortin, jonka arvo on 50 %
miesten maksamista osanottomaksuista. Myös 2-6 sijoittuneet palkitaan. Naisten sarjan voittaja saa lahjakortin, jonka arvo on 50 % naisten maksamista
osanottomaksuista. Myös 2-6 sijoittuneet palkitaan. Potkukelkkojen ja suksien
käyttö on kaikille sallittua.
Yhteyshenkilö: Ulf Burman, puh./tel 050-4121505.
La-su 11.-12.02. PIIRIN PILKKILEIRI
ALAJÄRVI, Hoiskon koulu (Koulupolku 8, 62940 Hoisko)
Tiedustelut: Heidi Pernu / 044 355 4109 ja [email protected]
tai Tarja Huhtala / 040 718 2031. Lisätietoja piirin kotisivulta.
Su 12.02. MAXMO, Tottesund
Väiskin
Pilkki
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Maxmo, Tottesund.
Kilpailuaika: Su 12.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK:n naisten puffetti. Potkukelkan käyttö sallittu. Porakonekairan käyttö sallittu kaikille.Rengasmyynti Lehtisen/Scason Oy lahjoittama 200
eur. lahjakortti arvotaan kaikkien osallistujien kesken.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400-199 114, Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 18.02. KURIKKA, Myllykylä,
Myllypilkki
Kilpailun järjestäjä: Myllykylän maa- ja kotitalousseura.
Kilpailupaikka: Jalasjoki, Myllykylä, Osoite: Myllykyläntie 204, Kurikka.
Kilpailuaika: La 18.2. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Viisi parasta palkitaan. Buffetti ja arvontaa.
Yhteyshenkilöt: Esa Heikkilä 0400-333 354.
40
Su 19.02. ALAVUS, Kuorasjärvi
Pilkkikuninkuuskisa IV
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Kuorasjärvi, pohjoispää, Postin maja,
Kallioniementie 827,
Kilpailuaika: Su 19.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret
alle 12 v, alle 15 v ja alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518.
La 25.02. ALAVUS, Edesjärvi
Kilpailun järjestäjä: Alavuden seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Edesjärvi, Rannankylän tie 65.
Opastus kantatie 66:lta.
Kilpailuaika: La 25.02. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret alle
16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Erkki Hietala 0400-772 854.
41
La 25.02. KURIKKA, Mäntylänlampi
Ruutupilkki (mormuskointi)
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Mäntylänlampi, Säntintie 16.
Kilpailuaika: La 25.02. klo 9-11.00 ... n. 12.00-14.00. II-osainen kisa,
pilkkimen ruudusta.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Sovelletut sm-mormuskointi säännöt. Kahden pilkkireiän hallinta, 3 m kilpailijasta.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040 713 2064.
Su 26.02. KASKINEN, Kaskisten salmi
Helmi-pilkki
Kilpailun järjestäjä: MB-Eräkerho ry.
Kilpailupaikka: Sulkukatu 13, Kaskinen.
Kilpailuaika: Su 26.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Kari Keski-Korhonen 0400 518 001,
Aki Lammi 050-598 8664.
Su 26.02. TOHOLAMPI, Kirkkojärvi
Kilpailun järjestäjä: Toholammin Pilkkijät.
Kilpailupaikka: Toholampi, Kirkkojärvi.
Kilpailuaika: Su 26.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 20 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Tuomo Rautio 044 359 6213.
www.keskisenkello.fi
Puh. 010 770 7250
42
LAAJENNETTU
43
MUKAVIN TAPA
HANKKIA RENKAAT?
Kyrön
Rengas Oy
Erkkilänkuja 5
Tervajoki
P. 0500-953 035
44
Petalax Pilken 2017
Lions Club Petalax järjestää pilkkikilpailut La 04.03.
2017 klo 10-14 Öjnan merialueella. - Lähtöpaikka
Degerviksvägen 75, Maalahti. Viitoitus rantatieltä.
Sarjat: Miehet, veteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala on ahven - siirtymäajat meno 15 min, paluu 30
min. Potkukelkkojen käyttö kaikille sallittua. Akkukairaa
voi käyttää, jos on siihen oikeuttava lääkärintodistus.
Pääpalkinto 250 euron ostokortti. Kaikkien kilpailijoiden
kesken arvotaan merilohi.
TERVETULOA!
Lions Club Petalax
Hyvän Palvelun Liike
Kukkatalo
Keskustan Kukka ja
HAUTAUSTOIMISTO SEPPONEN
Alavus - 511 1303
45
46
Kalanmyyntiä Kalarannassa
lauantaisin klo 10.00-14.00.
(Ilmoitus aina Pohjalainen ja Vasabladet -lehdissä)
47
48
49
MAALISKUU
La 04.03. MAALAHTI, Öjnan merialue
Petalax-Pilken 2017
Kilpailun järjestäjä: Lions Club Petalax.
Kilpailupaikka: Maalahti, Öjnan merialue. Osoite: Degerviksvägen 75.
Kilpailuaika: La 04.03. klo 10.00-14.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Katso ilmoitus sivulta 45.
Merilohi arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Pääpalkinto on 250 euron
lahjakortti. Potkukelkkojen käyttö on kaikille sallittua. Akkukairaa voi käyttää
jos on siihen oikeuttava lääkärintodistus. 2 reikää kerralla.
Yhteyshenkilö: Göran Östberg 0500 366 097.
La 04.03. ISOKYRÖ, Kalliojärvi,
Leijonapilkki
Kilpailun järjestäjä: LC-Isokyrö.
Kilpailupaikka: Kortesluomantie 146, Isokyrö.
Kilpailuaika: La 04.03. klo 10.00-14.00. Jäälle siirtyminen vapaasti ilmoittautumisen jälkeen. Paluuaika 14.00 + 15 min.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 15 v. (Nuorilla ei osallistumismaksua.) Parhaiten
menestynyt nainen palkitaan. Yleisessä sarjassa lohisarja (kirjolohi) ja muut
kalat -sarja. Nuorissa kaikki kalat. Kalojen syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Akku- tai sähkökäyttöiset apuvälineet kielletty. Lohisarjan voittajalle taulutelevisio, samanlainen arvotaan kaikkien osallistujien kesken.
Yhteyshenkilö: Markku Rouru 050-529 3848.
50
La 04.03. SM-PILKKI Rantasalmi
SM-mormuskointi
Aika ja paikka avoin
-pilkki
Su
05.03. NURMO, Varpulan allas
Kilpailun järjestäjä: Kurjennevan Eränkävijät ry.
Kilpailuaika: Su 05.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Kilpailupaikka: Varpulan allas. Osoite: Ruokaismäentie.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret alle
16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Koko perheen yleinen pilkkikilpailu. Arvontaa osallistujien kesken. Buffetti, hyvät palkinnot.
Yhteyshenkilö: Jarmo Rautiainen 044-522 0658.
La 11.03. BJÖRKÖ
Björkön Pilkki - Björkö Pilken
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Revifjärden, Björköbyn tiepenkereen parkilta.
Kilpailuaika: La 11.03 klo 09.30-14.00, paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailun parhaalle 3-vaihteinen polkupyörä. VUK:n naisten
puffetti. Potkukelkkojen tai suksien käyttö on kaikille sallittua. Kaikki saavat
käyttää akkukairaa ja tehdä sillä 2 reikää kerralla.
Yhteyshenkilö: Leif Heikkuri 040-704 8501.
51
Su 12.03. KURIKKA (Jurva), Säläisjärvi
Piirinmestaruus lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry
Kilpailupaikka: Jurva, Säläisjärvi.
Kilpailuaika: Su 12.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v, joukkueet 3 henk.
Kilpailukala: Kirjolohi. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Piirinmestaruus lohipilkki. Pm-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Timo Rinta-Jaskari 050 349 8525.
.
Su 12.03. ALAHÄRMÄ, Haarusjärvi
Haaruspilkki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alahärmä, Haarusjärvi.
Kilpailuaika: Su 12.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Alahärmän keskusta.
Yhteyshenkilö: Pauli Alaviitala 0500-0500 868 544.
To 16.03. LUOTO, Luodonjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: To 16.03. klo 10.00-13.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Kilpailukala: Ahven.
Muita tietoja: Osallistumismaksu 10 euroa.
Yhteyshenkilö: Seppo Pietilä 050-594 7570.
La 18.03. EVIJÄRVI, Sillankorva
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 18.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
La-Su 18.-19.3.MM-MORRIN
loppukarsinnat vuodelle 2018, Reisjärvi
52
Su 19.03.
BJÖRKÖ, Revifjärden
Merenkurkun Mestaruus
Pilkkikuninkuusosakilpailu V
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Revifjärden, Björkö.
Kilpailuaika: Su 19.03 klo 10.00-14.00, paluu 30 min. (Sarjat: Miehet,
miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret a 12 v., a 15 v. ja alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK:n naisten puffetti.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400-199 114,
Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 25.03. LAPPAJÄRVI, Karvala
Pm-pilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Karvalan ns:n ranta, Karvalantie 100.
Kilpailuaika: Su 21.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12. v, a 15 v., a 19 v. + joukkueet.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Tappopakko: Kilpailukalat pitää välittömästi tappaa pyydystämisen jälkeen. Eläviä kaloja ei punnita, hylätään koko tulos ja joukkuetulos.
SVK:n Koolla on väliä -hanke lahjoittaa palkinnoksi kaikuluotainpaketin
kesä- ja talvikäyttöön (Lowrance HOOK-3x All-Season, arvo 395 €). Palkinto arvotaan kaikkien hyväksytyn tuloksen saaneiden kesken.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro Mikko Puro 050 5611 261.
53
Su 26.03. SM-LOHIPILKKI
Kuopio.
Su 26.03. TEERIJÄRVI, Heimsjön
Kilpailun järjestäjä: Teerijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Heimsjön (Shell huoltamo).
Kilpailuaika: Su 26.03. klo 10.00-14.00. Meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Olof Skog 050-364 6890.
Ke 29.03. LUOTO, Luodonjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: Iltakilpailu klo 18.00.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kilpailut jatkuvat keskiviikkoisin niin kauan kuin jäitä piisaa.
Yhteyshenkilöt: Karl Granvik 050 462 1999, Tage Björklund 050-594 7640.
54
– Tuoreet yrtit
– salaatit
– ja vihannekset
SUORAAN
TUOTTAJALTA
p. 040 707 4659
Trä
Trädg�r�
H
P�ut��h�
Tmi K. Nenonen
Kalastustarvikkeiden myynti ja maahantuonti
Kalastuksen erikoisliike, kesät, talvet.
• Syötit, mäskit • Onget, vavat
– Kaikkeen kalastukseen
Puh. 0400-175 220
Trädgård
trä
Puutarha
www.akkusalminen.fi
55
56
57
58
Kalastustarvikkeiden erikoisliike
Mikkiläntie 2, TEUVA, puh. 0400 185 711
Avoinna: TI–PE 9–17, LA 9–13, MA suljettu
www.jahtikaverit.fi
Meiltä kaikki kalastukseen liittyvä:
• Kilpaongintavälineet
• Mäskit, hajusteet ja lisäaineet
• Toukat ja madot
• Kelat
• Vavat
• Uistimet
• Tarvikkeet
Löydät myös edustajamme kilpailuissa.
Tilaa tuotteet paikan päälle.
Puh. 040-501 4842
59
Opistokatu 3 Vaasa • Puh 063200828
Nurmontie 116, 60510 HYLLYKALLIO
• Pienkonehuolto • Varaosat • Ruohonleikkurien ja moottorisahojen myyntiä ja huoltoa • STIHL moottorisahat • VIKING
ruohonleikkurit
0207 352 777
www.pitkiskone.fi
60
HUSQVARNA® • HONDA • KLIPPO
MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT
JUSSIN PAINO
Seinäjoentie 355, 61100 PERÄSEINÄJOKI
Puh./ Fax 06-4175 832, GSM 0500-365 611
KILPAILU- JA JÄSENKORTIT, KÄSIOHJELMAT YM.
Nyt myös nelivärityöt
61
62
Asemakatu 4 Stationsgatan
VAASA 65100 VASA
Phone: +358 (0)6 326 9111
Direct: +358 (0)6 326 9108
Mobile: +358 (0)440-197462
Keskustie 3 Centrumvägen
MUSTASAARI
65610 KORSHOLM
Phone: +358 (0)6 328 8200
Direct: +358 (0)6 326 9108
Mobile: +358 (0)440-197462
Kalastusta avomeren äärellä
• Majoitus
• Sauna
• Kahvio
• Vierasvenesatama
www.mikkelinsaaret.fi
[email protected]
Gsm 044-975-4229
63
64
Holmlundin Merikala
– Tuorekalaa
– Savukalaa
– Purkitettua kalaa
Norrvägen 309, 66240 PETALAX
Puh. 050-584 4054
Huollata ajoneuvosi meillä!
Kuorma-autot
• Mercedes Benz Star-testari
• Volvo Vcads-testari
• Korjaukset ja määräaikais huollot
• Piirturitarkastukset
• Ilmastoinnin huollot ym.
Pakettiautot
• Mercedes Benz
Star-testari
• Korjaukset ja määrä aikaishuollot
• Ilmastoinnin huollot ym.
P. 040 162 4202, Kallenkuja 4, Alavus
65
66
HUHTIKUU
La 01.04. Pilkkimaajoukkueen loppukarsinta
Paikka salainen
La 01.04. ALAVUS, Jääskänjärvi
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Jääskänjärvi. Osoite: Tiensuuntie. Opastus
Tiensuuntien kohdasta.
Kilpailuaika: La 01.04. klo 10.00-14.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 16 v.
Muita tietoja: Potkukelkan käyttö kaikille vapaa.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Erkki Hietala 0400-772 854.
Su 02.04. ÄHTÄRI, Ouluvesi, Mustikkavuori
Viiden ahvenen kisa
Kilpailun järjestäjä: Ähtärin Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ouluvesi, Mustikkavuori.
Kilpailuaika: Su 02.04. klo 10.00-14.00, + meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yksi sarja. Viidellä ahvenella puntariin.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Seppo Laine 040-775 5363.
Su 02.04. SM-kiiskipilkki
Oulunjärvi
Su 02.04. KARVIA, Karvianjärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Karvianjärvi. Osoite Uimarannatie.
Kilpailuaika: Su 02.04. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045, juk.netanvia.fi
La 15.04. KUUSAMO, SM-särkipilkki
67
Ma 17.04. VETELI, Patananjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pulkkisen Kalastuskunta.
Kilpailupaikka: Patananjärvi.
Kilpailuaika: Ma 17.04. klo 10-14, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Juha Sillanpää 040-532 5705.
La 22.04. SM-rautupilkki
Inari,Tuulispääjärvi.
Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös vapaa onginta- ja pilkkimisoikeus.Tämä asettaa meille kalamiehille oikeuksien lisäksi myös
velvoitteita. Useasta jokamiehen oikeudesta ja velvollisuudesta ei
ole laissa tarkkaa määräystä. Niinpä jokaisen kalastajan, luonnossa
kulkijan, kuten myös maa- ja vesialueen omistajan tulee tuntea
vastuunsa alkuperäisen luonnon suojelemisesta ja ottaa huomioon
kanssaihmiset.
Lähes 3000 m
urheilua ja vapaa-aikaa
Vaasan torin laidalla
Kauppapuistikko 14, VAASA puh. 06-319 3900
Avoinna ma-pe 10-19, la 10-16, su 12-16.
68
HARRIN KALA
– Tuorekalaa
– Savukalaa
– Purkitettua kalaa
Kärrytie 3, 61300 KURIKKA
Puh. 040-582 5694
69
Tekninen
Isännöinti
Kiinteistöjen ylläpito
Erikoistyöt
Vuokratilavälitys/valvonta
Asiakaspalvelu
T:mi Tikeva/Manne Murtonen
Puh. 0400-668 808
Y-tunnus 234355-3
[email protected]
Kaikki laillinen liiketoiminta Suomessa
70
71
OSTEOPAATTI ILPO TOIKKANEN
Tutkimukset
Nikama- ja
nivelkäsittelyt
Hieronnat
Akupunktio
Vyöhyketerapia
0400 635 469 Keskuskatu 5, 61500 Isokyrö
Monnari, 61300 Kurikka
HUONEITA IKAALISISSA
040 066 4444
www.aulisnuuja.fi
72
Opistokatu 13, 65100 Vaasa,
puh. (06) 317 7000
Gsm 0500 234 110,
[email protected]
73
KALASTUSTARVIKKEET:
– Trabucco
– Marcel
– Vespe
– Sensas
Mika Heino
Penikuja 11
20660 LITTOINEN
– Mondial
GSM 040-588 9976
s-posti: [email protected] • www./mh-toimi.fi/
Isonkyrön Kalastusseuran
KALASTUSLUVAT
Kyrönjokeen Isonkyrön alueelle
Luvan myyjät:
Hinnat:
Grilli-Kahvio Karoliini
Grilli-Kahvio Tarjantti
Tuuralan Kyläkahvila
Ylihärmän Säästöpankki,
Isokyrö
Kyrönmaan OP Isokyrö
Kausikortti 35 euroa
Kausikortti a 18 v 20 euroa
Päiväkortti 10 euroa
7 vrk kortti 20 euroa
Kaksi jalokalaa / päivä
Tiedustelut: Erkki Hietanen 0400 716 618
Ari Nikula
044 938 9154
74
• järveen istutetaan runsaasti isokokoista
lohikalaa painoltaan 1,3 - 7 kg
• kalastuskorttiaut. 24 h ympäri vuoden
• myös venevuokraus automaatista
• lomakylä palveluineen
www.seljes.fi
• Perhonjoki, monien mielestä Pohjanmaan paras lohijoki
• taimenistutuksia tehdään vuosittain
• Voimalaitoksen yläpuolella n. 850 ha
vesialue suurhaukien kalastajille
• Hyvät veneiden laskupaikat
Kalastuskorttiautomaatti
Kalastus / Metsästysmajalla
Alavetelin kalastusseura
Läh. tietoja:
Lars Koski puh. 040-546 3417
Teija Bexar puh. 0500-645 121
75
HEITTO- JA SOUTU-UISTELU
OP-CUP 2017
OSAKILPAILUT:
KISAJÄRJESTÄJÄT: AsUK järjestää kaksi,
JUK yhden, LUK yhden ja LeUK yhden kisan.
Edellisvuosien tavasta poiketen vuoden 2017 heitto- ja
soutu-uistelun OP-cupin tarkat kilpailupaikat ja -ajat
sekä runkosäännöt ja kilpailukohtaiset säännöt julkaistaan
hyvissä ajoin keväällä Asuk:n ja järjestävien seurojen
nettisivuilla. Seuratkaahan ilmoittelua!
Lehtimäen urheilukalastajien järjestämä kisa on samalla
piirinmestaruuskisa
Jokaisessa osakilpailussa valitaan juryyn yksi edustaja järjestäjien ja
kaksi edustajaa kilpailijoiden joukosta.
Cupin pisteet:Osakilpailun voittaja saa 30 pist., toinen 29 pist., kolmas 28, neljäs
27, viides 26 ja siitä edelleen pisteen välein. Osakilpailun painavimmasta kalasta
saa 3 lisäpistettä, jotka säilyvät loppupisteisiin, vaikka ko. kisan pisteet muuten
putoaisivat pois. Kokonaispisteisiin lasketaan neljä parasta osakilpailutulosta
per venekunta. Cupissa osanottopisteitä 3 / kisa. Tulokset: www.asuk.fi sekä
järjestäjäseurojen nettisivuilla.
TERVETULOA MUKAAN!
76
KESÄKILPAILUT
TOUKOKUU
Su 07.05. KURIKKA, Pitkämö
SM-onkikarsinta I
Onkikuninkuuskilpailu I
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Pitkämön allas.
Kilpailuaika: Su 07.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v, alle 15 v, alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Ei kirjohi. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: SM-säännöt. Arvotut paikat, kahlaaminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: V-M Mäenpää 040 559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040 713 2064.
SEPON SYÖTTI
SYÖTTEJÄ JA KALASTUSVÄLINEITÄ
KILPAILUPAIKALLA
0500-165 518
77
Ke 10.05. VAASA, Kalaranta
Vaasan Ahvenkisa C&R
Heittokalastuskilpailu
To 11.05. ALAJÄRVI, Lehtimäki, Sahanranta
Kesäongen avaus
Ke 17.05. Valtakunnallinen Kalastuspäivä
La 20.05. VAASA, Kalaranta
Laituripilkki VUK Cup I,
Joukkuecup I
Kilpailun järjestäjä: SVK
Kilpailupaikka: Vaasa, Kalaranta.
Kilpailuaika: Ke 10.05. klo 18.00-20.00. Ilmoittautuminen alkaa klo 17.00.
Ei siirtymiä.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailijat kuvaavat älypuhelimella suurimmat kalansa mittalaudan päällä ja lähettävät kuvan pituustietoineen kilpailun järjestäjälle. Kaloja
ei tuoda punnitukseen, vaan ne vapautetaan kuvaamisen jälkeen. Välineinä
heittokalastusvälineet, siimassa yksi viehe, ei luonnonsyöttejä. Kilpailijoiden
paremmuus ratkeaa kolmen pisimmän ahvenen yhteispituuden perusteella.
Yhteyshenkilö: Juha Ojaharju 045 113 3050.
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Sahanranta.
Osoite Rannankyläntie 306.
Kilpailuaika: To 11.05. klo 18.00-21.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Lisätiedot, ajo-ohje ja tulokset www.leuk.fi.
Yhteyshenkilöt: Hannes Kaukola 0400-730 484.
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: La 20.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 12 v., a 15 v ja a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK Cup I osakilpailu. Laituripilkin joukkuecup I osakisa.
Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400-199 114,
Eero Varmajoki 050-327 3303,
78
Su 21.05. KOIVULAHTI, Kyrönjoki, Skatila
Merenkurkun Onki - Kvarken Metet
SM-onkikarsinta II
Onkikuninkuuskilpailu II
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Kyrönjoki, Skatilan nuorisotalon kohdalla.
Kilpailuaika: Su 21.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret
a 12 v, a 15 v ja a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Onkipaikat arvotaan. Kyläseuran
PUFFETTI.
Yhteyshenkilö: Leif Heikkuri 040-704 8501.
.
Ti 23.05.
PIETARSAARI, Fantasian ranta
Kesäonki
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: Ti 23.05. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Syöttäjät / ei syöttäjät, nuoret.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Kilpailut jatkuvat koko kesän tiistaisin.
Kaikki saa palkinnon. Osallistumismaksu aikuiset / veteraanit 10 eur., nuoret
2 eur.
Yhteyshenkilöt: Karl Granvik 050 462 1999.
Tage Björklund 050-594 7640.
To 25.05. SEINÄJOKI, Kyrönjoki
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrönjoki, Munakan silta (vt 18) (+varapaikka
Seinäjoki, Kyrkösjärvi, Sevo).
Kilpailuaika: To 25.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Puffetti. Arvotut paikat. Kahlaaminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500 165 518.
SM-onkikarsinnoissa joukkuekarsintaan lasketaan pisteet jokaisesta
karsintakilpailusta ko. sarjojen henkilökohtaisten sijoitusten perusteella. - SM-onkikilpailuun ilmoitetaan osallistujat piirin tai seuran toimesta.
Kukaan ei saa ilmoittautua suoraan itse.
79
La 27.05. EVIJÄRVI, Sillankorva
Heitto virvelöinti
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 27.05. klo 16.00-22.00.
Sarjat: Henkilökohtainen kilpailu veneessä. Yksi sarja aikuisille.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kalastus veneestä, moottori sallittu siirtyessä. Veneessä voi
olla useampi kalastaja, kilpailu on henkilökohtainen.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596, Janne Happo 040-528 9807.
La 27.05. VAASA, Kalaranta
Laituripilkki VUK Cup II
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: La 27.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 12 v., alle 15 v ja alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK Cup II osakisa. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400-199 114, Eero Varmajoki 050-327 3303.
Su 28.05. KURIKKA, urheilukentän ranta
Yleinen kilpaonki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Urheilukentän ranta. Ilmoittautuminen (24 kilpailijaa).
Kilpailuaika: Su 28.05. klo 7.30-17.00, kaksi 2,5 kilpailujaksoa,
arvonta alkaa n. klo 8.00.
Sarjat: Yksi sarja: yleinen.
Kilpailukala: Kaikki kalat. saa syöttää (sov sm-kilpaonki säännöt).
Muita tietoja: Samalla kilpaillaan Kuk mestaruus.
Yhteyshenkilö: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Jarmo Korpinen 050 581 3046.
80
CHRISTIAN HOLMSTEN
Asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Christian Holmsten
Vaasanpuistikko 22, 65100 Vaasa
Puhelin (06) 312 6511
Matkapuh. 0400-663 515
Faksi (06) 312 6223
[email protected]
§
81
LAPUANJOEN YHTEISLUPAALUEEN KOSKET KUTSUVAT
KALAT
KOSKET
LUVAT
ahven, hauki, lahna, made, harjus, taimen
istutetut kirjolohi.
Yhteensä yli 7 kilometriä.
Neste Lapua, Kesport Lapua,
lupa-automaatti Kuortaneentie 1520,
Tarinatupa, Tiistenjoki.
K. Pohjasmäki, Lakaluoma.
Tiedustelut: Jarmo Sirjonen
040-5710 929
82
Matti Rinnankoski
0400 814 627
KESÄKUU
Su 04.06. VAASA, Hietasaari
Pm-Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Vaasan Hietasaari.
Kilpailuaika: Su 04.06. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset ja nuoret a 19 v.
+ 3-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat. Laituripilkin joukkue-cup II osakilpailu.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501.
Pe 09.06. KAUHAVA, Purmojärvi
Purmo Onki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Kauhava, Purmojärvi, Saarentie.
Opastus Kauhava - Ylivieska -tieltä.
Kilpailuaika: Pe 09.06. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yleinen. Nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Ari Kuikka 050-364 5351.
La 10.06. JALASJÄRVI, Hirvijärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Hirvijärvi, Rapalahti, Mäntykoskentie.
Kilpailuaika: La 10.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilö: Riku Koski 040 571 6581, juk.netanvia.fi.
83
Su 11.06. VAASA, Palosaari, kivilaituri
Präntöö-onki VUK Cup III,
SM-karsinta III,
Onkikuningaskilpailu III
Pe 16.06. KAUHAVA
Kangas-Annalan Onki
La 17.06.
SM-soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: Su 11.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Kilpailupaikka: Vaasa, Palosaari, kivilaituri.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret a 12
v, a 15 v ja a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK Cup III osakilpailu, SM-karsinta III,
Onkikuninkuuskilpailu III. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400-199 114, Eero Varmajoki 050-327 3303.
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Kangas-Annalan silta, Lapuanjoki, Ylihärmä, Kangas.
Kilpailuaika: Pe 16.06. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Nuoret alle 16 v. Kaikki muut kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Ylihärmä-Viemärö (Hellanmaa) -tieltä.
Yhteyshenkilö: Ari Kuikka 050-364 5351.
Nurmes
La-Su 17.-18.06. SEINÄJOKI,
Kyrönjoki, Munakka,
Pm-kilpaonki
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Kyrönjoki, Munakka. Orpanantie 2, Seinäjoki.
Kilpailuaika: La-Su 17-18.06. Arvonta aloitetaan klo 8.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Arvotut paikat. Kahlaaminen kielletty. Kaksi päiväinen
kilpailu, jossa molempina päivinä ongitaan yksi 4 tunnin erä. Pm-säännöt.
Osanottomaksu 15 euroa, nuoret 5 euroa. Joukkue 20 euroa. Ennakkoilmoittautuminen 13.6. mennessä yhteyshenkilölle.
Yhteyshenkilöt: Tero Kankaanpää 044-547 7096,
Jaakko Knaapila 050-540 8695.
84
Su 25.06. SEINÄJOKI, Kalajärvi
Jussin onki
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Peräseinäjoki), Kalajärvi, Tuomen parkkipaikka,
opastus Peräseinäjoki-Alavus tieltä.
Kilpailuaika: II juhannuspvä su 25.06. klo 11.00-15.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, miesveter. y 60 v, naisveter. y 60 v, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Erkki Hietala 0400-772 854.
To
29.06. PIETARSAARI, Fantasian ranta
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: To 29.06. klo 10.00-13.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Osallistumismaksut 10 eur., nuoret 2 eur.
Yhteyshenkilö: Seppo Pietilä 050-594 7570.
Pe 30.06. ISOKYRÖ, Tuurala, Kyrönjoki
Tuuralan kyläkaffilan onki
Kilpailun järjestäjä: Tuuralan palvelujen kehittämisyhdistys ry.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Tuurala, Kyrönjoki. Osoite:Tuuralantie 323.
Kilpailuaika: Pe 30.06 klo 18.00-21.00, paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Tarja Perkiö 050-556 3007.
Pe 30.06. KAUHAVA, Haarus
Haarus iltaonki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kauhava, Haarus, Alahärmä.
Kilpailuaika: Pe 30.06. klo 19.00-22.00. Meno 15 / paluu 15 min.
Sarjat: Nuoret alle 16 v. Muut samassa sarjassa.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Alahärmän keskustasta.
Yhteyshenkilö: Ari Kuikka 050 364 5351.
85
PERÄMOOTTORIEN HUOLLOT
• Alumiinihitsaukset • Potkurien korjaukset
• Veneiden huolto
PIENKONEHUOLTO ALANEN
Teollisuustie 14 • 60100 SEINÄJOKI
Puh. (06) 414 0190, fax 414 0771, 0400-269 334
86
HEINÄKUU
Pe-Su 30.6.-02.07. Piirin KESÄLEIRI ja
Pm TOIMINTAKILPAILU
Jalasjärvi, Liikapuron tekojärvi (Tekojärventie 27)
Tiedustelut: Heidi Pernu/0443554109 ja [email protected]
tai Tarja Huhtala/0407182031. Lisätietoja piirin kotisivuilta.
PM Casting 1.7 Kesäleirin yhteydessä
Jalasjärvi, Liikapuron tekojärvi (Tekojärventie 27) klo 17 alkaen.
Lisätietoja Heidi Pernu 0443554109 tai [email protected]
La 01.07. SM-veneonki, Joroinen
La 01.07. KURIKKA (Jurva), Kivi- ja Levalampi
Veto / heitto venekisa
Kilpailun järjestäjä: Jurvan ja Laihian Kalastusseura.
Kilpailupaikka: Kivi- ja Levalampi. Osoite: Kivilammentie Kurikka, (Jurva).
Kilpailuaika: La 01.07. klo 10.00-14.00. Paluu 30 min.
Sarjat: Venekohtainen, ei vapa eikä henkilörajoitusta / vene.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Kuhan alamitta 42 cm.
Muita tietoja: Moottori sallittu, sivuplaanari kielletty. Osallistuminen omalla
vastuulla. Tervetuloa!
Yhteyshenkilö: Juhani Mäkinen 050-565 9990.
Su 02.07. KURIKKA (Jurva) Säläisjärvi
Sällin Ahven Cup I
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Säläisjärvi.
Kilpailuaika: Su 02.07. klo 10.00-14.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Sällin Ahven Cup I ja II tulosten perusteella palkitaan paras
(mies ja nainen) yhteistulos lahjakortilla. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Eija Saarela-Mäkynen 050-322 3687.
87
La 08.07. LAPPAJÄRVI
Lappajärvi Uistelu / Pm-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Nykälä
Kilpailuaika: La 08.07. klo 12.00-22.00. Siirtymä klo 11.00 alkaen.
Kilpailukala: Lohikalat, kuha, hauki, ahven.
Kertoimet ja alamitat: lohikalat 10 / 60 cm, kuha 5 / 45, hauki 1 / 55 cm ja
ahven 3 / 30 cm.
Muita tietoja: Lähtöpaikkoina Nykälä ja Karvalan Ns.
Yhteyshenkilöt: Jari Annola 0400-994 595, Mikko Puro 050-561 1261.
La 08.07. ISOKYRÖ, Karoliini, Kyrönjoki
Karoliini Cup I Kilpailun järjestäjä: Isonkyrön Kalastusseura.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Karoliini, Kyrönjoki. Valtaalantie 410
Kilpailuaika: La 08.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Karoliini Cupin I ja II yhteistulosten perusteella palkitaan paras
mies, nainen ja nuori alle 15-v. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618.
Maukkaita grilliannoksia, lounas arkisin 10–14.
88
Su 09.07.
ISOKYRÖ, Karoliini, Kyrönjoki
Karoliini Cup II
Onkikuninkuuskisa IV
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat.
Kilpailupaikka: Karoliini, Kyrönjoki Valtaalantie 410 Isokyrö
Kilpailuaika: Su 09.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60, nuoret
alle 12 v., alle 15 v ja alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Karoliini Cupin I ja II yhteistulosten perusteella
palkitaan paras mies, nainen ja nuori alle 15-v.
Onkikuningasosakilpailu IV. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilö: Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
Pe 14.07. TEERIJÄRVI, Kortjärven silta
Kortjärvi Nappet – Kortjärvi Tärppi
Kilpailun järjestäjä: Kommittén för Kortjärvi sjö.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Kortjärven silta.
Kilpailuaika: pe 14.07. klo 18.00-21.00, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 12 ja alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Olof Skog 050-364 6890.
La 15.07.
KURIKKA, Puntuunen
Hakupäällä onki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Puntuunen, urheilukenttää vastapäätä.
Kilpailuaika: La 15.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yksi sarja: mies / nais pari.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: nais / mies parin yhteistulos ratkaisee paremmuuden.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463,
Mika Latva-Nikkola 040 713 2064.
SM-kilpaonki
Saimaan kanava, aika avoin
89
La 15.07. EVIJÄRVI, Sillankorva
Haukisoutu
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 15.07. klo 11.00-16.00.
Sarjat: Yksi sarja. Kaksi henk. per vene, soutaen.
Kilpailukala: Hauki. Vain yksi kala punnitaan. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Saa heittää tai uistella, 4 vapaa. Pääpalkinto 1500 euron
alumiinilaituri.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
Su 16.07.
BJÖRKÖBY, Svedjehamn
Saaristo Onki – Skärgårds Metet
Su 16.07.
LAPPAJÄRVI, Kärnänsalmi
Vene-jigipilkki
Ti 18.07.
PIETARSAARI, Fantasian ranta
Jaakonpäivän onki
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry. rf.
Kilpailupaikka: Svedjehamn, ajetaan Björköbyn tietä loppuun asti.
Kilpailuaika: Su 16.07. klo 10.00-14.00, paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu kahluusaappaan syvyyteen. Kahluuhousujen käyttö kielletty.
Yhteyshenkilö: Leif Heikkuri 040-704 8501.
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kärnänsalmi, Kärnäntie 42.
Kilpailuaika: Su 16.07. klo 11.00-18.00.
Sarjat: 2-henk. / vene.
Kilpailukala: Kuha 45 cm kerroin 5, hauki ja ahven kerroin 1.
Muita tietoja: Pilkin ja virvelin käyttö sallittu.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: Ti 18.07. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Syöttäjät, ei syöttäjät, nuoret, perhesarja = äiti, isä + 1 lapsi
tai äiti / isä + 2 lasta.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Kahlaaminen sallittu syöttäjille.
Muita tietoja: Palkinnot kaikille. Aikuiset / veteraanit 10 eur., nuoret 2 eur.,
Perhesarja 20 eur.
Yhteyshenkilöt: Karl Granvik 050 462 1999,
Tage Björklund 050-594 7640.
90
La 22.07.
KASKINEN, Eskilsjö
Kanavaonki
Kilpailun järjestäjä: M-B Eräkerho.
Kilpailupaikka: Eskilsjö.
Kilpailuaika: La 22.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Lossin taukoajat ilmoitetaan myöhemmin piirin ja AsUK:n
sivuilla.
Yhteyshenkilöt: Kari Keski-Korhonen 0400 518 001,
Aki Lammi 050 598 8664.
24.7.-30.7.2017
Pudasjärven Havulan rannassa!
(pääsiäispilkistä tuttu paikka)
Kaikki 25 finalistia palkitaan! • Kisojen suurin kala palkitaan Marttiinin
LAPIN LEUKULLA. • 300 karsintapaikkaa! Vain nopeimmat ehtivät!
Ilmoittautumiset ja tiedustelut:
Marko Koivula 0400 771 118
pilikkiviikko.pudasjarvi.fi
91
Su 23.07.
LAPUA, Hirvijärvi
Onkikuninkuuskisa V
Kilpailun järjestäjä: Lapuan Seudun Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Hirvijärvi, Patopenger.
Kilpailuaika: Su 23.07. klo Klo 10-14, meno/paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret
alle 12 v, alle 15 v, alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttämin kielletty.
Yhteyshenkilöt: Tomi Etelä-Aho 050 372 7242,
Teemu Etelä-Aho 045 695 1013.
Ke 26.07. MAALAHTI / MALAX
Åminne Heittokilpailu / Kasttävling
Kilpailun järjestäjä: Malaxnejdens Sportfiskeförening r.f.
Kilpailupaikka: Maalahti/Malax, Åminne Strandservice.
Osoite: Åminnentie / Paviljongintie 21.
Kilpailuaika: Ke 26.07. klo 18.00-21.00. Ei siirtymäaikaa.
Sarjat: 2-hengen venekunta.
Kilpailukala: Hauki.
Muita tietoja: 20 euroa/joukkue. Veneluiska lähettyvillä. Puolet osanotto-maksuista jaetaan suhteessa 5 / 3 / 2. Arvontapalkintoja osallistujien
kesken. Suurin kala palkitaan. Kaikki venekunnat lähtevät samanaikaisesti
kioskin altaasta. Kilpailukortit jaetaan klo 17.50.
Tiedustelut: Ulf Burman 050-412 1505.
La 29.07. ISKMO, Fjärdskäret
Siltaonki, VUK Cup IV
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Iskmo, Fjärdskäret.
Kilpailuaika: La 29.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 12 v., a 15 v ja a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK Cup 4-osakilpailu.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400-199 114, Eero Varmajoki 050-327 3303.
Su 30.07. KAUHAVA, Alahärmä, Haarusjärvi
Haarusonki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat.
Kilpailupaikka: Kauhava, Haarusjärvi. Opastus Alahärmän keskusta - Haarusjärvi.
Kilpailuaika: Su 30.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 12 v, alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Ari Kuikka 050-364 5351.
92
ELOKUU
Ke 02.08. VAASA, kalaranta
Vaasan laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry/rf.
Kilpailupaikka: Vaasan kalaranta.
Kilpailuaika: Ke 02.08. klo 18.00-21.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa. Arvotut paikat.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pm-säännöt - ilman joukkuekilpailua. Voittaja saa palkinnon,
jonka arvo on 30 % osanottomaksuista. Myös 9 seuraavaa palkitaan.
Yhteyshenkilö: Leif Heikkuri 040-704 8501.
Pe 04.08. JALASJÄRVI, Vähä-Särkijärvi
PM-perhokalastus
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Vähä-Särkijärvi. Opastus 3-tieltä
Jalasjärvi - Parkanon rajalta.
Kilpailuaika: Pe 04.08. klo 18.00-22.00.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, lohikalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kalastus sallittu vain perhokalastusvälinein rannalta. Kilpailun paremmuuden ratkaisee ensin lohikaloja saaneet ja sen jälkeen muita
kaloja saaneet kalojen painojärjestyksessä.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050 581 3045. www.netikka.net/JUK.
La 05.08. ÄHTÄRI, Ouluvesi
Kilpailun järjestäjä: Ähtärin Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ähtäri, Ouluvesi, sahan ranta.
Kilpailuaika: La 05.08. klo 11.00 – 15.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilöt: Seppo Laine 040 775 5363.
93
Su 06.08. SEINÄJOKI Hirvijärvi
SeSOnki -20
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Hirvijärvi.
Kilpailuaika: Su 06.08. Arvonta aloitetaan klo 8.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat. Kaksiosainen kilpailu
SM-säännöin. Osanottomaksu 20 euroa. 70 % osanottomaksuista palkintoihin.
Sitovat ilmoittautumiset 12.08. mennessä yhteyshenkilöille.
Yhteyshenkilöt: Tero Kankaanpää 044-547 7096, Jaakko Knaapila 050-540 8695
La 12.08. BJÖRKÖBY, Svedjehamn
Björkön Heitto – Björkö Kastet
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry. rf.
Kilpailupaikka: Björköby, Svedjehamn.
Kilpailuaika: La 12.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven, hauki ja säynävä.
Muita tietoja: Kahlaaminen vapaa. Punnitukseen saa tuoda enintään 5 kpl
haukia, joiden alamitta on 50 cm (ei nuoret), sekä rajattomasti ahvenia ja
säynäviä. Heittokalastus rannoilta. Keinotekoiset vieheet. Kohon käyttö on
kielletty. Kilpailu on myös Pilk Kings mestaruus.
Yhteyshenkilö: Leif Heikkuri 040-704 8501.
La 12.08.
SM-onki
SIIKALATVA, Uljuan allas (ent. Pulkkila)
Järjestää Pohjois-Pohjanmaa
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) on maamme suurin vapaaajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia
sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän
käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 520
seurassa toimii yhteensä noin 42 000 kalastuksen harrastajaa.
www.vapaa-ajankalastaja.fi, www.vapaa-ajankalastaja.fi/vastuullinen, www.
ottiopas.fi, www.fisuun.fi, www.facebook.com/vapaa.ajankalastajat
94
Su 13.08. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Pm-onki
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoen Kyrkösjärvi, Sevontie 1.
Kilpailuaika: Su 13.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret a 12 v, alle 15 v ja a 19 v + joukkuekilpailut.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pm-säännöt.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500 165 518.
Pe-La 18.-19.08. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Suomi 100 vuotta
Suomi 100-vuotta juhlateeman luontopäivät 18. - 19.8.2017
Seinäjoen Kyrkösjärvellä keskussairaalan rannassa Käpälikön luontotalolla. Koko perheen tapahtuma, missä nuoret voi onkia, kaikille
opastetaan kalan käsittelyä ja tehdään kalasta ruokaa.
Seinäjoen kaupunki järjestää tapahtuman ja Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin nuoriso- ja perhetoimikunta sekä kalaruokatoimikunta ja piirin seurat avustavat tapahtumaa. Kaupungin
yhteyshenkilö Mervi Heikkilä 044-7541621 ja piirin yhteyshenkilö
Timo Rinta-Jaskari 050-3498525. Tapahtumasta tiedotetaan aikanaan
tarkemmin Seinäjoen kaupungin sekä Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n kotisivuilla.
La 19.08.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Pm-Heitto
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 19.08. klo 16.00-22.00.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: 2 henkilöä / vene. Kahden veneen seurakohtainen joukkuekisa. Moottoria saa käyttää siirtymiin.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596,
Janne Happo 040-528 9807.
95
Su 20.08. VAASA, Merikaarto
Merikaarto-onki, VUK-Cup V
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Vaasa, Merikaarto.
Kilpailuaika: Su 20.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 12 v., alle 15 v ja alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat, VUK cup V osakilpailu. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Kari Helander 0400 199 114,
Eero Varmajoki 050 327 3303.
La 26.08. LAPPAJÄRVI
S-Market uistelu “Kuha-Lordi”
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kärnänsalmi. Osoite:Kärnäntie 42.
Kilpailuaika: .La 26.08. klo 10-16. meno / paluu 30 min.
Kilpailukala: Kuha kerroin 10, alamitta 45 cm; hauki kerroin 1 alamitta 55 cm.
Muita tietoja: Lisätietoja: www.lappajarvenkalaveikot.fi.
Yhteyshenkilöt: Mikko Puro 050-561 1261, Aimo Lammi 0400-565 041.
La 26.08. KURIKKA, Tuiskula
Yhteislaidunalue
Tuiskulan yleinen onkikisa
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Koskenkorva, Yhteislaidun alue.
Kilpailuaika: La 26.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, saa syöttää.
Muita tietoja: Kalat kuivina.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 8463,
Mika Latva-Nikkola 040-413 2064.
La-Su 27.-28.08. Nuorten SM-toimintakilpailu
96
Kaakkois-Suomi
Su 27.08. KURIKKA (Jurva) Säläisjärvi
Sällin Ahven Cup II
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka (Jurva) Säläisjärvi.
Kilpailuaika: Su 27.08. klo 10.00-14.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Sällin Ahven Cup I ja II tulosten perusteella palkitaan paras
(mies ja nainen) yhteistulos lahjakortilla. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilö: Eija Saarela-Mäkynen 050-322 3687.
LAIHIAN LVI KY
Mannilantie 1, 66400 LAIHIA
[email protected]
050 528 1904
Maakunnallinen kalatalouden neuvonta- ja
edistämisjärjestö
- Pyyntikokoisten kalojen ja kalanpoikasten välitys
- Kalavesien käyttö- ja hoitosuunnittelu
- Kalatalousselvitykset
- Kalatalouden edunvalvonta
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki
toiminnanjohtaja Marko Paloniemi,
p. 0400-364 558
www.epkalatalouskeskus.fi
97
98
SYYSKUU- LOPPUSYKSY
La 02.09. KURIKKA, Mäntylä
Pm-Veneonki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Mäntylä, lähtö Harjan padolta.
Kilpailuaika: Su 02.09. klo 10.00-15.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Yksi sarja. 2-henk. joukkueet.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Pm-säännöt. Samalla Kurikan veneonkimestaruuskisa.
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 8463,
Mika Latva-Nikkola 040-713 2064.
La 09.09. KURIKKA, Meijerin lampi
Laiturionki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Meijerin lampi.
Kilpailuaika: La 09.09. klo 10.00-12.00 ja 12.30-14.30 väliaika/väliarvonta,
kalat saa pitää elävänä vesisangossa (ruutana)meno / paluu 10 min.
Sarjat: Yksi sarja: Naisille kerroin 1,2, nuoret kerroin 1,5, miehet kerroin 1.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Onginta laiturilta, korkeintaan 3 m. vapa, saa syöttää.
Haavin käyttö kielletty (ruttovaara).
Yhteyshenkilöt: Veli-Matti Mäenpää 040-559 8463,
Mika Latva-Nikkola 040-713 2064.
Su 10.09. KRISTIINANKAUPUNKI
Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho SALAR ry. rf.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupungin Sisäsatama.
Kilpailuaika: Su 10.09. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset ja nuoret a 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus 8-tieltä. Laituripilkin joukkuecup III osakilpailu.
Yhteyshenkilöt: Jani Kirveskangas 040-596 1280,
Tero Mäkelä 0400-906 577.
99
Su 17.09. KASKINEN, Sisäsatama
Laituripilkin joukkuecup IV
Kilpailun järjestäjä: M-B Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Sisäsatama, Kaskinen.
Kilpailuaika: Su 17.09. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Kari Keski-Korhonen 0400-518 001, Aki Lammi 050-598 8664.
Su 23.09. SM-laituripilkki
Salo
La 30.09. SEINÄJOKI (Peräseinäjoki) Kalajärvi
Laituripilkin joukkue-cup V
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Peräseinäjoki Kalajärvi, Venekuja.
Kilpailuaika: La 30.09. klo 11.00 – 15.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yleinen, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Aikuisille yksi sarja.Kolme parasta / seura lasketaan cuppiin.
Yhteyshenkilö: Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
La-Su 30.09.-01.10. Onkimaajoukkueen
loppukarsinta
Helsinki.
LOKAKUU
Ke 04.10. SEINÄJOKI Pm-tietokilpailu
Kilpailun järjestäjä: Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Marttilan koulu.
Kilpailuaika: Ke 04.10. klo 19.00 -.
Sarjat: Joukkueet yleinen ja nuoret alle 18.
Muita tietoja: Kahvitus klo 18.30 alkaen.
Yhteyshenkilö: Jaakko Knaapila 050-540 8695.
100
La 07.10.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Suurhauki Uistelu
La 07.10.
ALAJÄRVI (Lehtimäki) Suninsalmi
Laituripilkki joukkue-cup VI
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 07.10. klo 11.00-17.00.
Muita tietoja: Viiden kalan kilpailu. Samalla EUK:n jäsentenvälinen mestaruus uistelu.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596,
Janne Happo 040-528 9807.
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alajärvi (Lehtimäki) Ähtärinjärvi, Suninsalmi.
Osoite Eino Uusitalontie 482.
Kilpailuaika: La 07.10. klo 11.00 – 15.30, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat. Aikuisille yksi sarja. Kolme parasta / seura
lasketaan joukkueeseen. Ajo-ohje ja tulokset www.leuk.fi.
Yhteyshenkilö: Hannes Kaukola 0400 730 484.
Su 08.10. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Rääpiäiset
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrkösjärvi,Keskussairaalan ranta. Osoite: Koskenalantie.
Kilpailuaika: Su 08.10. klo 10.00 – 14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
+ arvotut joukkueet
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Ollin puffetista makkarat ja juomat
ilmaiseksi.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500-165 518.
MARRASKUU
La 11.11.
SM-tietokilpailu
Jyväskylä.
101
JOULUKUU
La 02.12. EVIJÄRVI, Haapajärvi
Haukipilkki
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Haapajärvi.
Kilpailuaika: La 02.12. klo 10.00-14.00. Meno / paluu 30 min.
Sarjat:Yksi sarja.
Kilpailukala: Hauki.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen, 044-551 0596.
La 09.12. EVIJÄRVI, Sillankorva, pilkki
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 09.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 19 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
La 16.12. JURVA, Säläisjärvi, Lohisälli
Lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Säläisjärven Kalastustoimikunta
Kilpailupaikka: Säläisjärvi, leirikeskus. Kauhajoentie 247.
Kilpailuaika: La 16.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Vain kirjolohi. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Ostokortit + vapaaliput.
Yhteyshenkilöt: Jyri Ketola 0500-661 224, Mauri Rantala 0400-167 094.
102
Su 17.12. JALASJÄRVI, Iso-Särkijärvi
Lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Iso-Särkijärvi. Opastus 3-tieltä Jalasjärven-Parkanon rajalta.
Kilpailuaika: Su 17.12. klo 10.00-14.00, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 19 v.
Kilpailukalat: Kaikki lohikalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Osanottomaksu nuorten sarja 10 euroa, yleinen 20 euroa. Kaikki
syötit sallittu. Myös tahnat ja silikonit. Vapa on oltava kädessä tai käden välittömässä ulottuvaisuudessa.
Yhteyshenkilö: Kari Saarinen 044 237 6664, juk.netanvia.fi.
La 26.12. LAPPAJÄRVI, Kyrönniemi
Tapaninpäiväpilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kyrönniemi. Osoite: Kyrönniementie 116 A.
Kilpailuaika: Tapaninpvä 26.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-561 1261.
SM-kisoissa menestyneitä 2016,
jatkoa sivulta 111 (tiedot saatu kalenterin mentyä jo painoon)
SM-perho 2016
Seniorit
2. Kaj Kujala
Joukkue
Perhonjokilaakson Perhokalastajat
2. Joonas Kunelius Pohjanmaan Kilpaperhokalastajat
Janne Heikkinen
Pauli Salmela
SM-tietokilpailu 2016
1. Juha Leino Pilk Kings
Jarmo Keto
Timo Stenman
2. Hannu Ala-Honkola Pilk Kings
Gunnar Wendell
Aleksi Myllyaho
103
Piirinmestaruustuloksia 2016
Kilpailujen täydelliset tulokset löytyvät Vapaa-ajankalastajapiirin,
AsUK:n ja järjestävien seurojen nettisivuilta.
Madepilkinnän Pm-kilpailu ”Moksu-made” 5.2.2016 Lappajärven Kirkkorannassa. Tuloksia: 1. Teemu Etelä-Aho LSK 9970, 2. Janne Savola LKV
3846, 3. Esko Hämeenniemi LKV 3430, 4. Pertti Julku ASUK 2826, 5. Kai
Rinta-Aho LSK 2402. Osanottajia 67. – Joukkuetuloksia: 1. LSK I 11406
(Teemu Etelä-Aho, Tomi Etelä-aho, Jarmo Rajamäki), 2. LKV I 4554 (Esko
Hämeenniemi, Tuomo Savola, Sampo Savola), 3. LUK III 4060 (Mika Mäenpää, Tero Kankaanpää, Jukka Kivikangas), 4. LKV V 3846 (Janne Savola, Jari
Annola, Jussi Kurtti), 5. LSK IV 3298 (Kai Rinta-Aho, Sami Ylihärsilä,Harri
Korpela). Joukkueita 17.
Pm-Pilkki pidettiin sunnuntaina 21.02.2016 Vaasan Yliopiston luona.
Pilkkijöitä oli 219 kpl. Suurimman saaliin 8990 g. sai Jarno Heikkilä.
Järjestäjänä toimi Pilk Kings ry. ja Vaasan Urheilukalastajat ry. – Distriktsmästerskap i Pilkfiske hölls söndagen 21.02.2016 vid Vasa Universitet.
Deltagarantalet var 219 st. Största fångsten 8990 g. fick Jarno Heikkilä. Som
arrangör fungerade Pilk Kings rf. och Vasa Sportfiskare rf. – Tuloksia: Miehet
- Herrar.: 1. Heikkilä Jarno AsUK 8990 g, 2. Jani Kirveskangas Salar 8290
g, 3. Mäkinen Sami PK 6500 g , 4. Muurimäki Esko J VUK 6060 g , 5. Keto
Jarmo PK 4920 g. Osanottajia 84. – Veteraanit y. 60 v. - Veteraner ö. 60 år.:
1. Helander KariVUK 5380 g, 2. Laaksoharju Keijo PK 4090 g, 3. Koskela
Markku LUK 4030 g, 4. Rinta-Jaskari Timo LUK 3985 g, 5. Mäkipelto Jarmo
LeUK 3285 g. Osanottajia 68. – Naiset - Damer: 1. Heikkilä Katri AsUK
2820 g, 2. Saarela-Mäkynen Eija LUK 2280 g, 3. Hammarberg Nina Salar
2260 g , 4. Huhtala Tarja LUK 1545 g, 5. Kettula-Pihlaja Satu JUK 1260
g. Osanottajia 13. – Naiset y. 60 v. - Damer ö. 60 år: 1. Lehtiniemi Kirsti
KUK 1865 g, 2. Koski Mona Salar 1715 g, 3. Petäys Raija MB-EK 1120 g,
4. Järvistö Tuula LUK 950 g , 5. Jaatinen Paula LUK 845 g. Osanottajia
13. – Nuoret a. 19 v. - Ungdom u. 19 år: 1. Mastokangas Tomi VKV 1770
g, 2. Mäkipelto Joonas LeUK 1300 g, 3. Mastokangas Sami VKV 1145 g,
4. Savola Tarmo LKV 680 g, 5. Haavisto Tuukka KUK 415 g. Osanottajia
6. – Nuoret a. 15 v. - Ungdom u. 15 år: 1. Hautamäki Tuomas LeUK 870
g, 2. Mastokangas Tuukka VKV 720 g, 3. Kankaanpää Jyri KUK 565 g, 4.
Laukkonen Jouni LeUK 540 g, 5. Hautamäki Teppo LeUK 370 g. Osanottajia
11. – Nuoret a. 12 v. - Ungdom u. 12 år.: 1. Heikkilä Jero AsUK 2195 g. 2.
Heikkilä Lauri AsUK 555 g. 3. Hagström Jaakko VKV 330 g. Osanottajia 3.
– Joukkuetuloksia: Nuoret: 1. VKV 3,635 kg (Tomi Mastokangas, Tuukka
Mastokangas, Sami Mastokangas), 2. AsUK 2,750 (Jero Heikkilä, Lauri
Heikkilä), 3. LeUK II 2,540 (Joonas Mäkipelto, Tuomas Hautamäki, Teppo
Hautamäki), 4. KUK 1,230 (Sara Kariluoma, Tuukka Haavisto, Jyri Kankaan104
pää), 5. LeUK I 0,825 (Jouni Laukkonen, Jere Nimetön, Eetu Jokinen).
Osanottajia 6 joukkuetta. – Naiset: 1. LUK II 3,49 kg (Eija Saarela-Mäkynen,
Tuula Järvistö, Raili Rantala), 2. LUK I 2,405 (Heidi Pernu, Tarja Huhtala,
Raija Pekonniemi), 3. M-B Eräkerho 2,200 (Raija Sakko, Raija Petäys,
Sirkka-Liisa Niemi), 4. LUK III 1,975 (Paula Jaatinen, Eira Määttä, Sisko
Kortesoja), 5. PK Tytöt 1,680 (Pirjo Pöyry, Tuija Antila, Eila Viinamäki).
Osanottajia 5 joukkuetta. –Veteraanit y 60 v: 1. LUK I 10,120 kg (Reijo
Lassila, Ilmari Saarikoski, Timo Rinta-Jaskari, Markku Koskela), 2. VUK I
8,060 (Eero Varmajoki, Veikko Orava, Martti Murto, Kari Helander), 3. LKV
6,530 (Tuomo Savola, Matti Lamminen, Teuvo Övermark, Mikko Soini), 4.
PK 6,415 (Hannu Kulju, Reijo Kajoranta, Nils Dahla, Aleksi Myllyaho), 5.
TUK II 5,355 (Nils Hätsbacka, P-H Ravald, Stig Sandvik, Jari Kuorikoski).
Osanottajia 14 joukkuetta. – Miehet: 1. PK II 15,925 (Sami Mäkinen, Hannu
Pöyry, Jarmo Keto, Kim Backman), 2. Salar II (Tero Mäkelä, Jani Kirveskangas, Tero Korkeamäki, Jari Jaakkola), 3. Toholammin Pilkk. 8,355 (Petri
Ahola, Sami Humppi, Mauri Mastokangas, Manu Mastokangas), 4. LUK II
8,045 (Tapani Pajunen, Harri Luoma, Jani Peräkoski, Pasi Eronen), 5. Salar
I 3,875 (Mats Rosengård, Berndt Rosenlund, Pekka Saarela, Lasse Koski).
Osanottajia 17 joukkuetta.
Pm-Lohipilkki kisat pidettiin 13.3.16 Kurikan Jurvan Säläisjärvellä
kohtalaisen tuulen puhaltaessa raikkaasti. Jäätä oli puolisen metriä, lunta
parikymmentä senttiä ja vettäkin jäällä toisin paikoin, joten kisa oli haastava.
Teemu Etelä-Aho oli ylivoimainen ja olisi yksinkin voittanut joukkuekisan.
Lakeuden Urheilukalastajat vastasi kilpailun järjestelyistä. – Tulokset:
Nuoret: 1. Antti Mäkinen VKV 3.130 g. Osanottajia 1. – Naiset: 1. Satu
Palomäki LUK 3.334 g, 2. Tuula Harju LUK 2.199 g, 3. Raili Rantala LUK
1.341 g, 4. Tuija Antila PK 1.228 g, 5. Eira Määttä LUK 969 g. Osanottajia
5. – Miehet: 1. Teemu Etelä-Aho LSK 9.493 g, 2. Raimo Mäenpää LUK
2.847 g, 3. Pasi Eronen LUK 2.593 g, 4. Jyrki Saarimäki LUK 2.460 g, 5.
Ari Saarimäki LUK 2.285 g. Osanottajia 22. – Joukkueet: 1. LSK I (Tomi
Etelä-Aho, Petri Vuoristo, Teemu Etelä-Aho) 10.370 g, 2. LUK I (Markku
Koskela, Pasi Eronen, Raimo Mäenpää) 7.557 g, 3. LUK II (Jyrki Saarimäki,
Jari Saarimäki, Ari Saarimäki) 4.745 g, 4. VKV I (Antti Mäkinen, Manu
Mastokangas, Tuukka Mastokangas) 4.151 g, 5. LUK III (Esko Palomäki,
Satu Palomäki, Esko Nieminen) 3.334 g. Joukkueita 18.
Pm-kilpaonki 12.6.2016, Kyrkösjärvi: – Tuloksia: Yleinen: 1. Pentti Pulkkinen KUK 3 pistettä, 2. Tomi Etelä-Aho SeSOnki II 4 p, 3. Perttu Kuortti,
SeSOnki I 4 p., 4. Kari Ylisaari SeSOnki IV 4 p., 5. Markku-Tapio Antila
SeSOnki III 6 p. Osanottajia 20. – Veteraanit: 1. Markku Koskela LUK I 2
pist., 2. Martti Etelä-Aho SeSOnki IV 5 p., 3. Timo Rinta-Jaskari LUK I 7
p., 4. Matti Keltamäki SeSOnki V 10 p., 5. Markku Kuhmonen AsUK 12 p.
Osanottajia 11. – Naiset: 1. Eija Saarela-Mäkynen LUK II 6 pist., 2. Tarja
Huhtala SeSOnki IV 7 p., 3. Heidi Pernu SeSOnki III 11. Osanottajia 3.
105
Pm-Laituri-Pilkki 2016 pidettiin sunnuntaina 19.06.2016 Vaasan Kalarannassa. Osallistujia oli 83 kpl. – DM i pilkfiske från 2016 ordnades söndagen
19.06.2016 vid fiskestranden i Vasa. Deltagarantalet var 83 st. – Tuloksia:
Nuoret a 19 v. - Ungdom u. 19 år.: – 1. Joonas Mäkipelto, LeUK 815 g, 2.
Luomala Julius Salar 150 g, 3. Salimäki Toni HSK 135 g. Osanottajia 3. –
Naiset - Damer: 1. Huhtala Tarja SeSOnki 2910 g, 2. Lintula Marja-Liisa
JUK 1590 g, 3. Koski Mona Salar 1385 g, 4. Rantala Raili LUK 1315 g, 5.
Ahopelto Sinikka AsUK 1310 g. Osanottajia 16. – Veteraanit y. 60v. - Veteraner ö. 60 år.: 1. Murto Martti VUK 2505 g, 2. Orava Veikko VUK 1920
g, Pätäri Pauli PK 1565 g, 4. Myllymäki Matti Salar 1265 g, 5. Keisanen
Heikki LeUK 1210 g. Osanottajia 45. – Miehet - Herrar: 1. Iso-Oja Jari
SeSOnki 3585 g, 2. Antila Markku-Tapio SeSOnki 2535 g, 3. Koski Lasse
Salar 2290 g, 4. Kankaanpää Tero LUK 2240 g, 5. Etelä-Aho Teemu SeSOnki
1495 g. Osanottajia 19.
Pm- Casting 2016: Nuoret: 1. Eero Ylisaari 66p, 2. Santeri Rantavaara 50p,3.
Niklas Karhu 46p, 4. Janne Olmari 42p, 5. Tuomas Pitkämö. Osanottajia 13.
– Naiset: 1. Marika Siniluoto SeSOnki 38p, 2. Heidi Pernu SeSOnki 34p, 3.
Tarja Huhtala SeSOnki 22p. Osanottajia 3. – Yleinen: 1. Tero Kankaanpää SeSOnki 70p, 2. Kari Ylisaari LSK 68p, 3. Jaakko Knaapila SeSOnki 64p (16p),
4. Tomi Etelä-Aho SeSOnki 64p (10p), 5. Jyri Kiili KUK 54p. Osanottajia 8.
Pm- Toimintakilpailu 2016. – Tuloksia: Nuoret yli 13v.: 1. Eero Ylisaari
LSK 41p, 2. Janne Olmari PK 38,5p, 3. Santeri Rantavaara LSK 38p, 4.
Iisakki Aalto LSK 29,5p, 4. Robin Åbrandt Alaveteli 29,5p. Osanottajia
6. – Nuoret alle 13v.: 1. Tuomas Pitkämö KUK 38,5p, 2. Artturi Kiili KUK
36,5p, 3. Niklas Karhu KUK 36,5p, 4. Oliver Pantti KUK 32p, 5. Eljas Enlund
Alaveteli 27,5p. Osanottajia 7.
Pm-uistelu, Lappajärvi 9.7. – Tuloksia: 1. Pasi Huhtalan venekunta, Alavus
62780 pistettä, 2. Aimo Lammin venekunta Lappajärvi 53510 p., 3. Arto
Lehdon venekunta Lappajärvi 47040 p., 4. Jani Mansikkamäen venekunta
40110 p., 5. Jari Hämeenniemen venekunta, Lappajärvi 37690 p. Osanottajia
oli 61 venekuntaa.
Pm-onkikisa Kurikan (Jurva) Kivi- ja Levalammella 24.7. – Tuloksia: Nuoret
alle 12 v: 1. Eveliina Jäntti PK 74 g, 2. Matias Jäntti PK 28 g. Osanottajia
2. – Nuoret alle 15 v: 1. Sandra Saartenoja Salar 182 g, 2. Eeva Ylisaari LSK
128 g, 3. Iisakki Aalto LSK 108 g, 4. Julius Luomala Salar 26 g, 5. Santeri
Rantavaara LSK 20 g. Osanottajia 5. – Nuoret alle 19 v: 1. Satu Jäntti PK 166
g. Osanottajia 1. – Veteraanit naiset: 1. Raili Rantala LUK 970, 2. Anneli
Pöytälaakso LUK 296 g, 3. Hilkka Pihlajaviita Salar 216 g, 4. Paula Jaatinen
LUK 192 g, 5. Tuula Järvistö LUK 158 g. Osanottajia 9. – Naiset: 1. Eija Saarela-Mäkynen LUK 690 g, 2. Nina Hammarberg Salar 426 g, 3. Eira Määttä
PK 334 g, 4. Päivi Tusa PK 156 g, 5. Paula Etelä-Aho LUK 154 g. Osanottajia
10. – Miehet: 1. Kari Ylisaari LUK 2180 g, 2. Mika Heino SeSOnki
106
1638, 3. Reijo Antila SeSOnki 1254, 4. Tomi Etelä-Aho LSK 1008, 5. Hannu
Ala-Honkanen PK 914 g, Osanottajia 23. – Veteraanit miehet y 60 v: 1. Pauli
Lamminaho ÄUK 948 g, 2. Matti Petäys MB-Erä 820 g, 3. Johan Sjöblom
MB-ERä 758 g, 4. Matti Luoma-Keturi MB-Erä 672 g, 5. Aleksi Myllyaho
PK 652 g. – Joukkueet: 1. PK 268 g (Jäntti Satu 166 g, Jäntti Matias 28 g,
Jäntti Eveliina 74 g), 2. LSK 208 g (Aalto Iisakki 108 g, Rantavaara Santeri
20 g, Ylisaari Eero 128 g), 3. Salar 208 g, (Luomala Julius 26 g, Saartenoja
Sandra 182 g). Osanottajia 3 joukkuetta. – Naiset: 1. LUK II 1696 g (Raili
Rantala 970 g, Eija Saarela-Mäkynen 690 g, Satu Jokipii-Kiili 36 g), 2. PK
684 g, (Päivi Tusa 194 g, Eila Viinamäki 156 g, Eira Määttä 334 g) 3. LUK I
646 g (Tuula Järvistö 158 g, Tuula Jaatinen 192 g, Anneli Pöytälaakso 296 g),
4. SeSOnki 294 g, (Heidi Pernu 54 g, Tarja Huhtala 92 g, Raija Pekonniemi
148 g). Osanottajia 4 joukkuetta. – Miehet: 1. SeSOnki 3342 g, (Antila Reijo
1254 g, Antila M-T 286 g, Iso-Oja Jari 164 g, Heino Mika 1638 g), 2. LUK I
2550 g (Auvinen JUkka 12 g, Eronen Pasi 318 g, Ylisaari Kari 2180 g, Kotila
Juho 40 g), 3. LSK 1966 g (Viita Matti 44 g, Vuoristo Petri 404 g, Etelä-Aho
Teemu 510 g, Etelä-Aho Tomi 1008 g), 4. Salar 1712 g (Kirveskangas Jani
712 g, Rosenberg Matts 384 g, Rosenlund Berndt 0 g, Mäkelä Tero 616 g), 5.
PK 1454 g (Ala-Honkola Hannu 914 g, Karvala Kalevi 16 g, Valtari Raimo
364 g, Jäntti Lasse 160 g). Osanottajia 6 joukkuetta. – Veteraanit miehet:
1. MB-Eräkerho 2530 g (Sjöblom Johan 758 g, Petäys Matti 820 g, Luoma-Keturi Matti 672 g, Saarivaara Eero 280 g), 2. LUK II 1910 g (Keltamäki
Seppo 214 g, Rinta-Jaskari Timo 636 g, Etelä-Aho Martti 450 g, Nieminen
Seppo 610 g), 3. PK 1696 g (Myllyaho Aleksi 652 g, Reijo Kajoranta 364 g,
Keitaanranta Reijo 356 g, Pätäri Pauli 324 g), 4. KUK 1609 g (Korpinen Jukka
562 g, Mäenpää Veli-Matti 1 g, Pirinen Kyösti 404 g, Kalmu Pentti 642 g),
5. Salar 1042 g (Kiviniemi Taisto 528 g, Lamminpää Reijo 12 g, Kujansivu
L-O 96 g, Myllymäki Matti 406 g). Osanottajia 8 joukkuetta.
Pm- soutu-/heittouistelukisat pidettiin Seinäjoen Kyrkösjärvellä 5.8. – Tuloksia: 1. Mika Mäenpää / Tero Kankaanpää LUK 33 pist., 2. Heikki Korpela /
Riku Koski JUK 29, 3. Sami Männikkö / Markus Tuunainen JUK 28, 4. Erkki
Haapala / Hannu Ristimäki JUK 27, 5. Juha-Matti Pihlajamäki / Juho Koivuluoma AsUK 26, 6. Mika Keskinen / Mika Pihlajamäki AsUK 25, 7. Teuvo
Rintamäenpää / Juha Koski LUK / LSK 24, 8. Jarmo Jaskari / Jari Paganus
LUK 23, 9. Reijo Pieniluoma / Pertti Julku AsUK 22, 10. Arto Männikkö /
Sami Vainionpää JUK 21. Osanottajia 20 venekuntaa.
Pm-Perhokalastuksen kisat pidettiin 12.8.16 Kurikan Jurvan Säläisjärvellä.
Kisassa pyydystettiin ennätykselliset 23 kirjolohta yhdentoista kilpailijan
toimesta. – Tulokset: 1. Mika Kettunen LUK 4.293 g , 2. Ari Ojala LUK
3.519 g, 3. Olavi Tekoniemi LUK 2.962 g, 4. Raimo Mäenpää LUK 2.766 g,
5. Juha Palssi LUK 2.247 g. Osanottajia 11.
107
Pm-Heittouistelu, Kristiinankaupunki 14.08.2016. – Tuloksia: 1. Mika
Lemmetti / Anssi Kinnari PK 58241 p., 2. Taisto Kiviniemi / Veikko Vuorijärvi
Salar 56622 p., 3. Kjell Antus / Ralf Dahlin PK 51609 p., 4. Timo Stenman /
Tomas Sandås PK 42582 p., 5. Tero Mäkelä / Jani Kirveskangas Salar 34529
p. Osanottajia 15 venekuntaa. – Joukkuetuloksia: 1. Kjell Antus / Ralf Dahlin PK & Timo Stenman / Tomas Sandås PK 94191 p., 2. Taisto Kiviniemi
/ Veikko Vuorijärvi Salar & Jani Kirveskangas / Tero Mäkelä Salar 91151
p., 3. Ari Torsti / Kim Backman PK & Mika Lemmetti / Anssi Kinnari PK
87916 p., 4. Olavi Mäki / Christian Dahlgren Salar & Lasse Koski / Rikhard
Koski Salar 52988 p., 5. Krister Hinders / Paul Hautaviita Salar & Rune
Bergström / Jan-Erik Mattfolk Salar 52594 p. Osanottajia 7 venekuntaa.
PM-Veneonki 2016. Kurikka, Pitkä-Jussin ranta. - Tuloksia: 1. Tarja Huhtala
/ Tomi Etelä-Aho SeSONKI 27274 g, 2. Juhani Vaskivuori / Pekka Saarela
KUK 20470 g, 3. Jukka Korpinen / Jarmo Korpinen KUK 14536, 4. Jarmo
Hakala / Tero Hakala KUK 13688 g, 5. Seppo Nieminen / Jukka Auvinen
LUK 11168. Osanottajia 8 venekuntaa.
Pm tietokilpailu 2016: Tulokset: – Nuoret: 1. LUK 4,5 pistettä (Jesse
Joonala, Julius Koskela, Eetu Liikaoja). – Yleinen: 1. PK I 9 pist. (Timo
Stenman, Juha Leino, Jarmo Keto), 2. PK II 8,5 + 1 (Aleksi Myllyaho, Hannu
Ala-Honkola, Gunnar Wendell), 3. LUK 8,5 + 0,5 (Aarni Kotola, Mika Ahti,
Jukka Kotola), 4. SeSOnki II 5,5 p., 5. SeSOnki I 4,5 p.
Pilkkikuningastuloksia 2016
Pilkkikuninkuus 2016. Viisi osakilpailua, joista neljä parasta lopputuloksiin.
Tuloksia: Nuoret alle 12 v: 1. Jaakko Hagström VKV 40 pist. Osanottajia
yksi. – Nuoret a 15 v: 1. Tuomas Hautamäki LeUK 58 pist., 2. Teppo Hautamäki LeUK 50, 3. Jyri Kankaanpää KUK 20, ja Tuukka Mastokangas VKV
20, 5. Eetu Jokinen LeUK 18, 6. Janne Olmari PK 0. Osanottajia 6. – Nuoret
a 19 v: 1. Joonas Mäkipelto LeUK 72 pist., 2. Tomi Hautamäki LeUK 68, 3.
Tomi Mastokangas VKV 36, 4. Sami Mastokangas 34, 5. Juho Laukkonen
LeUK 20, 6. Toni Tarkkanen VUK 16 ja Antti Mäkinen VKV 16. Osanottajia
7. – Naiset: 1. Raija Pekonniemi LUK 68 pist., 2. Tuula Mäkipelto LeUK 64,
3. Heidi Pernu SeSOnki 54, 4. Eija Saarela-Mäkynen LUK 46, 5. Pirjo Pöyry
PK 40, 6. Tarja Huhtala LUK 36, 7. Eira Määttä PK 19, 8. Nina Hammarberg
Salar 16, 9. Minna Uimonen PK 12, 10. Satu Palomäki LUK 10, Helka Linna
VUK 8. Osallistujia 11. – Naisveteraanit: 1. Raija Petäys MB-erä 72 pist.,
2. Pirkko Ristimäki JUK 64, 3. Marja-Liisa Lintula JUK 50, 4. Mona Koski
Salar 38, 5. Tuula Järvistö LUK 32, 6. Eila Viinamäki PK 26, 7. Hilkka Varpula
LKV 20, 8. Liisa Rinta-Lusa KUK 16, 9. Raija Sakko Salar 14, 10. Kirsti
Lehtiniemi KUK 12 ja Lilian Puronaho TUK 12, 12. Lilja Lantela LKV 9.
Osallistujia 12. – Miehet: 1. Sami Humppi TP 64, 2. Mika Mäenpää LUK 43,
3. Jani Peräkoski LUK 36, 4. Pasi Eronen LUK 34, 5. Tapani Pajunen LUK
108
33, 6. Jari Jaakola Salar 32, 7. Rami Liikaoja JUK 30, 8. Jani Kirveskangas
Salar 26, 9. Hannu Pöyry PK 24, 10. Toni Johansson LUK 23. Osallistujia
72, joista pisteillä 42. – Miesveteraanit y 60 v: 1. Heikki Korpela JUK 53,
2. Matti Petäys MB-erä 51, 3. Matti Mikkola JUK 48, 4. Mauno Seikinranta
LeUK 48, 5. Erkki Yliaho LeUK 43, 6. Seppo Nieminen LUK 36, 7. Reijo
Lassila LUK 33, 8. Jarmo Mäkipelto LeUK 28 ja Kari Helander VUK 28, 10.
Eero Varmajoki VUK 25. Osallistujia 62, joista pisteillä 37.
Onkikuningastuloksia 2016
Onkikuninkuus 2016. Viisi osakilpailua, joista neljä parasta lopputuloksiin.
Tuloksia: Nuoret alle 12 v: 1. Jäntti Eveliina PK 74, 2. Jäntti Matias PK 56,
3. Honkanen Jonathan Salar 20. Osallistujia 3. – Nuoret a 15 v: 1. Luomala
Julius Salar 20, Salimäki Toni HSK 20 ja Korpi Riku PK 20. Osallistujia 3.
– Nuoret a 19 v: 1. Jäntti Satu PK 40. Osallistujia 1. – Naiset: 1. Etelä-aho
Paula LUK 70, 2. Huhtala Tarja LUK 58, 3. Saarela-Mäkynen Eija LUK 58,
4. Määttä Eira LUK 34, 5. Tusa Päivi PK 28, 6. Jokipelto-Kiili Satu LUK
14 ja Pekonniemi Raija LUK 14. Osallistujia 7. – Naisveteraanit y 60 v: 1.
Lintula Marja-Liisa JUK 70, 2. Rantala Raili LUK 54, 3. Viinamäki Eila PK
52, 4. Pöytälaakso Anneli LUK 47, 5. Jaatinen Paula LUK 44, 6. Lehtiniemi
Kirsti KUK 32,5, 7. Järvistö Tuula LUK 30, 8. Petäys Raija MB-erä 27, 9.
Ekströn Irma PK 20, 10. Kortesoja Sisko LUK 19. Osallistujia 19. – Miehet:
1. Etelä-Aho Tomi LSK 80, 2. Auvinen JUkka LUK 62, 3. Korpinen Jarmo
KUK 49, 4. Karvala Kalevi VUK 38, 5. Eronen Pasi VUK 28, 6. Loikkanen
J-P LUK 23, 7. Jäntti Lasse PK 20, 8. Reini Jyri HSK 19, 9. Kuikka Ari HSK
18,5, 10. Antila Markku Tapio KUK18 ja Ala-Honkola Hannu PK 18. Osallistujia 35. – Miesveteraanit y 60 v: 1. Korpinen Jukka KUK 58, 2. Pirinen
Kyösti KUK 58, 3. Etelä-Aho Martti LUK 48, 4. Varmajoki Eero VUK 39,
5. Dahlin Ralf PK 27, 6. Rinta-Jaskari Timo LUK 25, 7. Mukari Mauri LUK
24,5, 8. Lintula Aatos JUK 24, 9. Myllyaho Aleksi PK 22, 10. Kuhna Aarne
JUK 21. Osallistujia 44.
KIITÄMME ilmoittajiamme
ja toivomme hankkeissanne myös Teille ”kireitä siimoja”!
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri /
KILPAILU- ja KALENTERITOIMIKUNNAT
109
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Kilpailutoimikunta
SM-kisoissa 2016 menestyneet:
SM-mormuska:
Naiset
1. Eija Saarela-Mäkynen
2. Elisa Saarela
Lakeuden Urheilukalastajat
Toholammin Pilkkijät
Miehet
1. Antti Sillanpää
Vetelin Virkistyskalastajat
Naisjoukkue
2. Eija Saarela-Mäkynen Lakeuden Urheilukalastajat
Satu Jokipelto-Kiili
3. Elisa Saarela
Toholammin Pilkkijät
Eija Lokasaari-Leskiranta
Miesjoukkue
2. Antti Sillanpää
Sakari Sillanpää
Jarmo Sillanpää
Vetelin Virkistyskalastajat
Miehet 60 joukkue 1. Juha Lempiälä
Jari Kuorikoski
Aappo Valo
SM-pilkki:
Pojat 15 v 2. Tuukka Mastokangas
Vetelin Virkistyskalastajat
Vimpelin Kalaveikot
SM-lohipilkki:
Miehet
1. Teemu Etelä-Aho
Lapuan Seudun Kalakerho
Joukkue
1. Teemu Etelä-Aho
Petri Vuoristo
Matti Viita
SM-rautupilkki:
Naiset
1. Marja Olkkola
Lapuan Seudun Kalakerho
Joukkue
2. Elmo Olkkola
Hannu Känsälä
Aulikki Känsälä
SM-kiiskipilkki:
Naiset
3. Raija Pekonniemi
Toholammin Pilkkijät
110
Toholammin Pilkkijät
Lakeuden Urheilukalastajat
SM-kilpaonki:
Nuoret
1. Jyri Kankaanpää
Seinäjoen Seudun Onkijat
Naiset
1. Heidi Pernu
2. Tarja Huhtala
Seinäjoen Seudun Onkijat
Seinäjoen Seudun Onkijat
Miehet
2. Tomi Etelä-Aho
3. Tero Kankaanpää
Seinäjoen Seudun Onkijat
Seinäjoen Seudun Onkijat
Miesveteraanit 2. Markku Koskela
Lakeuden Urheilukalastajat
Joukkue
2. Teemu Etelä-Aho
Tomi Etelä-Aho
Rami Kankaanpää
Tero Kankaanpää
Kari Ruohoniemi
SM-onki:
Nuoret 19 v
3. Satu Jäntti
Naiset
3. Tarja Huhtala
Seinäjoen Seudun Onkijat
Nu 12 v joukk 3. Matias Jäntti
Eveliina Jäntti
Jonathan Honkanen
Pilk Kings
Pilk Kings
Salar
Pilk Kings
Lakeuden Urheilukalastajat
Naisjoukkue 3. Tarja Huhtala
Lakeuden Urheilukalastajat
Raija Pekonniemi
Heidi Pernu
Naisvet.jouk.
1. Tuula Järvistö
Lakeuden Urheilukalastajat
Sisko Kortesoja
Raija Petäys
SM-veneonki:
Vene
1. Lilian Puronaho
Teerijärven Urheilukalastajat
Jukka-Pekka Puronaho
2. Tomi Etelä-Aho
Lapuan Seudun Kalakerho
Teemu Etelä-Aho
SM-laituripilkki:
Nuoret 12 v
3. Tuomas Pitkämö
Kurikan Urheilukalastajat
Miesveteraanit 1. Timo Rinta-Jaskari
Lakeuden Urheilukalastajat
111
TOIMINTAKALENTERI
Vaasanseudun Invalidit Vasanejdens Invalider ry
2014
• jos vaivaa tuki- ja liikuntaelimissä, liity
• jäseniä jo 500, jäsenmaksu 10 e / vuosi
• edunvalvontaa, vertaistukea, vaikuttamista,
toimistopalveluja, kerhoja, pelejä, liikuntaa,
matkoja ja juhlia
• Invalidiliiton asiantuntemus ja IT-lehti
jäsenetuna
• omistamme Finvacon Oy:n jossa nyky aikaiset puu- ja metalliosastot, pesula
sekä kehitysvammaisten työosasto
(katso www.finvacon.fi)
Harrastamme mm. boccia ja canastaa (vetäjänä
Martti Kujanpää, puh. 040-086 0164) sekä
krokettia (vetäjänä Arvo Isomäki, puh.
050-323 9442). Kesäkoti Koivulassa,
Huvilatie 31, Vaasa.
Lisää tietoa toiminnastamme löydät netistä osoitteesta
www.vaasaninvalidit.net
Pyydä jäsenhakemus tai hae netistä osoitteesta
www.invalidiliitto.fi
Yhteystietomme:
Vaasanseudun Invalidit - Vasanejdens Invalider ry
Korsholmanpuistikko 25, 65100 Vaasa
Puhelin 06-318 2220
Puheenjohtaja Pertti Meriruoho, puh. 044-325 1245
S-posti: [email protected]
Toimisto avoinna ma-pe klo 10-14
112
Puhelinnumerot:
• toimitusjohtaja Juha Kaksonen • metalliosasto Jarmo Kaksonen • puuosasto Eero Keltto • pesula Laila Kivihaka • kokoonpano Heli Olkinuora • talouspäällikkö Kaija Tuulari Orrenmaa 0400-844 380
0400-764 919
050-583-5594
044-088 9726
044-088 9727
044-088 9720
Tervajoki | Espoo | Helsinki | Hyvinkää
Jyväskylä | Kempele | Keuruu | Kokkola
Mikkeli | Oulu | Pori | Rauma | Rovaniemi
Turku | Vaasa | Ylivieska
Sivunvalmistus: Risto Saarinen