TOIMINTAKALENTERI AKALENTERI

TOIMINT
AKALENTERI
TOIMINTAKALENTERI
2013
POHJANMAAN VAPAA-AJANKALASTAJAPIIRI RY
Painos 5000 kpl • Jakelu ilmainen
Avoinna: ark. 9–20, la 9–17
PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun joukko innokkaita vapaa-ajankalastajia perustivat järjestön kokoamaan
yhteen alueemme kalastuksen harrastajia. Näin syntyi EteläPohjanmaan Kalamiespiiri Ry, jonka työtä Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri Ry nykyään hieman laajentuneena jatkaa. Koska piirin toiminta noudattaa alkuperäistä tarkoitustaan ja jäsenistö on pääosin sama, niin piirin kokous päätti,
että alkuperäisen perustamisvuoden mukaan vietetään 30vuotisjuhlat. Piirillämme on ollut tänä aikana lukuisia luottamustehtäviä keskushallinnossa ja alueellamme on järjestetty
useita SM-kilpailuja. Tänä vuonna meillä tulee jälleen olemaan kaksi SM-kisaa alueellamme. Kilpailutoiminta onkin
edelleen piirimme näkyvin toimintamuoto mutta se koskettaa
ainoastaan murto-osaa jäsenistöstämme. Onneksi joka vuosi
saamme toimintaamme mukaan uusia nuorempia jäseniä, mikä
on piirimme jatkuvuuden kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Nuorten ottaminen vähitellen mukaan hallintoon on jokaisen
seuran otettava vakavissaan. Olen huomannut, että facebook
on kalastuksen harrastajien ahkerassa käytössä, enkä pidä sitä
ollenkaan huonona asiana niin kauan, kun kommentit pysyvät asiallisina.
Kiitokset seurojen puuhamiehille ja -naisille sekä kaikille
piirimme toiminnan kehittämiseen osallistuville jäsenillemme.
Yhteen hiileen puhaltamalla ja yhteistyötä kehittämällä sekä
erilaisten kurssien ja koulutusten järjestämisellä voimme saada
jäsenmäärämme kasvuun. Pelkät kilpailut eivät siihen riitä.
Jaakko Knaapila
1
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n
HALLITUS / TOIMIKUNNAT 2013
Puheenjohtaja: Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, 61120 LOUKO
(06) 412 2647, 050-540 8695, [email protected]
Sihteeri: Veli-Matti Mäenpää, KUK, Paimentie 9, 61300 KURIKKA;
(06) 450 3463, 040-559 9463,
[email protected]
Taloudenhoitaja: Tapani Pihlajamäki, ASUK, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, tapani. [email protected]
Piirin tili: Alavus op 500700-241978.
• Kotisivut: www.netikka.net/pohjanmaan.vapaa-ajankalastajapiiri/
Varapuheenjohtaja: Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18,
61500 ISOKYRÖ, 050-3498525, [email protected]
Hallituksen varsinaiset jäsenet:
• Timo Rinta-Jaskari, LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ,
050-3498525, [email protected]
• Mikko Puro, LKV, Karvalantie 26, 62630 KARVALA,
050-5611261, [email protected]
• Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A 65230 VAASA 040-7048501,
[email protected]
• Jarmo Korpinen, KUK, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA,
(06) 453 6556, 050-5813046, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-5463417, [email protected]
• Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI, 040-5011778, [email protected]
• Tarmo Ojanperä, AKM,Levijoentie 758, 62900 ALAJÄRVI,
040-511 4182, [email protected]
• Kari Pihlajamäki, ASUK, Nättyysenkuja 2, 61100 Peräseinäjoki,
040-5791803, [email protected]
• Kari Saarinen, JUK, Mäntykoskentie 92 A, 61600 JALASJÄRVI,
040-864 3556, [email protected]
• Jouko Nimetön, LeUK, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA,
0400-165 484, [email protected]
• Martti Laitala, PKM, Juuttaantie 31, 66900 UUSIKAARLEPYY,
0400-875426
• Rauno Hemminki, SSPK, Metsonpolku 3, 60510 HYLLYKALLIO
0400-791894, [email protected]
2
Varajäsenet:
– Seppo Keltamäki, LUK, Kasperinviita 17 B, 60150 SEINÄJOKI,
0500-165518, [email protected]
– Jari Annola, LKV, Heikintie 3 B 12, 62600 LAPPAJÄRVI,
(06) 566 1806, 0400-994 595
– Reijo Salmela VUK, Sepänkatu 6 A, 65370 VAASA, 040-5154705,
[email protected]
– Tero Pitkämö, KUK, Syväniementie 50, 61300 KURIKKA, puh.
040-507 3157, [email protected]
– Olof Skog, TUK, Harivägen 67, 68700 TERJÄRV, (06) 867 6475
– Seppo Kuusinen Salar, Vanha Vaasantie 21, 64300 LAPVÄÄRTTI,
0400-668 408
– Markku Hautamäki, AKM, Käpysentie 89, 62900 ALAJÄRVI,
0400-480 918, [email protected]
– Erkki Hietala, ASUK, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS AS,
0400-772854, [email protected]
– Juha-Matti Niemelä, JUK, Papintie 7, 61600 JALASJÄRVI,
(06) 4560815, 0400-662 424
– Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1,
63500 LEHTIMÄKI, 0400-730 484
– Yrjö Minkkinen, PKM, Ahmankuja 9, 67800 KOKKOLA,
040-5694136, [email protected]
– Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, SEINÄJOKI,
0400-142899, [email protected]
TYÖVALIOKUNTA:
• Jaakko Knaapila, SeSOnki pj, [email protected]
• Tapani Pihlajamäki, ASUK, [email protected]
• Veli-Matti Mäenpää, KUK,pohjanmaanvapaaajankalastajapiiri
@netikka.fi
KILPAILUTOIMIKUNTA:
• Timo Rinta-Jaskari, LUK pj, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ,
050-3498525, [email protected]
• Hannes Kaukola, LeUK, Leväjärventie 142 as 1,
63500 LEHTIMÄKI, 0400-730 484
• Kari Pihlajamäki, ASUK, Nättyysenkuja 2, 61100 Peräseinäjoki,
040-5791803, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-5463417, [email protected]
• Olavi Mäki, Salar, Auringontie 21, 64100 KRISTIINANKAUPUNKI,
040-5011778, [email protected]
• Leif Heikkuri, PK, Gerbyntie 70 A, 65230 VAASA
040-7048501, [email protected]
• Mika Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, 61120 MYLLYKYLÄ,
040-559 6270, [email protected]
• Markus Sällinen, KVK, Sipolanpolku 11, 67700 KOKKOLA,
040-521 0182, [email protected]
• Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, 60320 Seinäjoki
050-5813045 [email protected]
3
• Tarmo Ojanperä, AKM,Levijoentie 758, 62900 ALAJÄRVI,
puh. 040-511 4182, [email protected]
• Mikko Puro, LKV, Karvalantie 26, 62630 KARVALA,
050-5611261, [email protected]
• Martti Etelä-Aho, SeSonki, Takatie 11, 62100 LAPUA, 050-336 4571,
[email protected]
• Eero Varmajoki, VUK, Pietarsaarenkatu 6 B 18, 65350 VAASA,
050-327 3303, [email protected]
NAIS- ja NUORISOTOIMIKUNTA
• Marko Römpötti, SeSOnki, pj, Parkkarintie 15, 61600 JALASJÄRVI,
040-739 8041, [email protected]
• Pentti Pulkkinen, Salar, Nyskiftanintie 118, 64300 LAPVÄÄRTTI,
040-5012223, [email protected]
• Markus Sällinen, KVK, Sipolanpolku 11, 67700 KOKKOLA,
040-521 0182, [email protected]
• Mika Pölönen, ASUK, Perätie 12, 63300 ALAVUS, 040-727 7555
• Toni Lehtola, SSPK, Tapiolantie 5 A 6, 60150 SEINÄJOKI,
040-5757214, [email protected]
• Jaana Latva-Nikkola, KUK, Rantatie 110, 61120 MYLLYKYLÄ.
• Anna-Liisa Römpötti, SeSonki, Laaksonkuja 5, 61600 JALASJÄRVI,
040-518 0695, [email protected]
KALARUOKATOIMIKUNTA:
• Tapani Pihlajamäki, ASUK, pj, Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448,
[email protected]
• Silvo Tuomela, LSK, 040-543 9202,
[email protected]
KALAVESIENHOITO yhdyshenkilö
• Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI,
040-507 3323, [email protected]
KALENTERITOIMIKUNTA:
• Seppo Keltamäki, LUK pj, Kasperinviita 17 B,
60150 SEINÄJOKI, 0500-165518, [email protected]
• Risto Saarinen, ASUK, Matarantie 22, 63300 ALAVUS,
050-490 3407, [email protected]
• Timo Rinta-Jaskari LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ
050-3498525, [email protected]
• Lars Koski, TUK, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-5463417, [email protected]
• Tapani Pihlajamäki, ASUK, (laskutus) Dahlbontie 117,
61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, fax (06) 514 2301
[email protected]
4
TIETOKILPAILUVASTAAVA:
• Jaakko Knaapila, SeSOnki, Asematie 108, 61120 LOUKO
(06) 412 2647, 050-540 8695, [email protected]
HEITTO- JA VETOUISTELUVASTAAVA:
• Kari Pihlajamäki AsUK, Nättyysenkuja 2, 61100 Peräseinäjoki,
040-579 1803, [email protected]
PERHOKALASTUS TOIMIKUNTA:
• Rauno Hemminki, SSPK, pj, Metsonpolku 3, 60510 HYLLYKALLIO,
0400-791894, [email protected]
• Jukka-Pekka Tunkkari, KVK, Mäntytie 8 67300 KOKKOLA
(06) 8315815, 0400-275600, [email protected]
• Aimo Uuttu, LUK, 61500 ISOKYRÖ, 040-846 0764,
[email protected]
• Esa Jaakkola, SSPK, Pakkamestarinkatu 17 A 1, 60100 SEINÄJOKI,
0400-142 899, [email protected]
• Marko Kettunen, SSPK, Tiilitehtaankatu 7 B 10, 65280 VAASA,
040-734 6403, [email protected]
VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTAJIEN yhdyshenkilönä toimii:
• Esko Pulkkinen, Salar, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI,
040-507 3323, [email protected]
LEIKEKIRJAN PITÄJÄ:
• Teuvo Virolainen, ASUK, Katajarinki 1 A 2, 63400 ALAVUS,
050-402 1820, [email protected]
TIEDOTUSVASTAAVA:
• Juha Ojaharju, SVK, Keskustie 52, 63100 KUORTANE,
045-1133050, [email protected]
Pilkkiessä ja jäällä liikuttaessa on muistettava turvallisuus.
Jäänaskalit ovat halpa ja hyvä henkivakuutus, kun niitä pidetään
helposti ulottuvilla, yleensä kaulassa. Repun pohjalla tai takin
taskussa niistä ei ole hyötyä. Tuntemattomille jäille ei kannata
mennä yksin. Kaverin tai useamman kanssa meno on
turvallisempaa. On muistettava, ettei kulje rinta rinnan vaan
mieluummin jonossa. Etäisyyttä kalakaveriin on oltava ainakin
muutamia metrejä. Mikäli joku vajoaa jäihin, pystyvät muut
auttamaan.
5
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
JÄSENSEURAT 2013
Alajärven Kalamiehet ry (AKM). Yleisseura. Perustettu 1983. Jäsenmäärä 116. Puheenjohtaja Markku Hautamäki, Käpysentie 89, 62900 ALAJÄRVI, [email protected]; sihteeri/taloudenhoitaja/kilpailuvastaava/seuran toimisto Tarmo Ojanperä,
Levijoentie 758, 62900 ALAJÄRVI, puh. 040-511 4182, [email protected].;
Nuoriso- ja muita vastaavia ei ole nimetty. Seura ottaa uusia jäseniä periaatteella “alajärveläinen”.
Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry (ASUK). www.asuk.fi; Yleisseura. Perustettu
1981. Jäsenmäärä 193. Puheenjohtaja: Erkki Hietala, Katajarinki 24, 63400 ALAVUS,
puh. (06) 512 0937, 0400-772 854, [email protected]; sihteeri Paula Järvinen,
Peräseinäjoentie 645, 63360 KUIVASKYLÄ, puh. (06) 512 6280; taloudenhoitaja
Mauri Rapo, Luomantie 11, 63300 ALAVUS, puh. 0400-568 835, mauri.rapo@
pp.inet.fi; kilpailuvastaava Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, 61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448, tapani.pihlajamaki@ netikka.fi, nuorisovastaava Kalervo
Rapo, Rajalantie 15, 63400 ALAVUS. Uusia jäseniä otetaan.
Evijärven Urheilukalastajat ry (EUK). Yleisseura. Jäsenmäärä 80. Puheenjohtaja
Rauno Hämäläinen, Kirkkotie 59, 62500 EVIJÄRVI, puh. 044-551 0596; sihteeri Janne
Happo, Antintie 10, 62510 KUOPPA-AHO 040-528 9807; taloudenhoitaja Markku
Toijala, Mäntypolku 5, 62510 KUOPPA-AHO, puh. (06) 765 1457; kilpailuvastaava:
puheenjohtaja.
Härmän Seudun Kalastajat (HSK). Yleisseura. Perustettu 1984. Jäsenmäärä 70. Puheenjohtaja Juha-Pekka Loikkanen, Härmäntie 22 I 14, 62300 HÄRMÄ, puh. 040580 4471; sihteeri Pentti Kujanpää, Katajapolku 4, 62375 YLIHÄRMÄ, puh.0400162 260, [email protected]; taloudenhoitaja Ari Kuikka, Knuppasmäentie
17, 62375 YLIHÄRMÄ, puh. 050-364 5351, [email protected]; kilpailuvastaava
puheenjohtaja. Uusia jäseniä otetaan.
Jalasjärven Urheilukalastajat ry (JUK). www.netikka.net/juk. Perustettu 1986, jäsenmäärä noin 277, joista nuoria noin 100. Toimintana perhokalastus, sidonta, pilkki- ja
onkikisat, retket, leirit ym. Seuralla on kaksi omaa vuokrajärveä, joihin säännölliset
lohikalaistutukset. Kalastus jäsenmaksulla, ei päivälupia. Yhteistyösopimuksella
Lukkarinkosken kalastuspaikka. Seurapuhelin (06) 457 3800, nauhoite seuran tapahtumista. Jäseniä otetaan myös lähikunnista. Mikäli kiinnostaa ota yhteys alla mainittuihin henkilöihin. Seuran toimihenkilöt: Puheenjohtaja Rami Liikaoja, JUK, Ruiskallionkatu 1 a 2, 60320 Seinäjoki, 050-5813045 ramiliikaoja@ gmail. com;
sihteeri ja perhojaoksen vetäjä Juha-Matti Niemelä, Papintie, 61600 JALASJÄRVI,
puh. 06-456 0815 tai 0400-662 424; taloudenhoitaja ja jäsenrekisteri Kari Saarinen,
Mäntykoskentie 92 A, 61600 JALASJÄRVI, puh. 040-864 3556.
Kalakerho Salar Fiskeklubb ry/rf (SALAR), www.salar.fi. Kristiinankaupunki. Yleisseura. Perustettu 1989. Jäsenmäärä 300. Puheenjohtaja Hannu Honkaniemi,
Stenbackantie 76, 64300 Lapväärtti, 045-346 1131, [email protected];
jäsenasiainhoitaja, seuran posti, taloudenhoitaja ja nuorisovastaava Taisto Kiviniemi,
Pihlajantie 10, 64100 KRS, puh. 040-723 7622, [email protected], kilpailuvastaava Erik Svahn. Uusia jäseniä otetaan.
6
Kokkolan Virkistyskalastajat ry. www.virkistyskalastajat.com. Seura on perustettu 1980 ja jäsenmäärä tällä hetkellä 69. Puheenjohtaja ja jäsenasiain-hoitaja
Mäkelä Pasi 040-534 2303, Ruistie 38, 67600 Kokkola, pasi.m73 @gmail.com.
Sihteeri Möttönen Paavo 050-584 5256, Tervaholmantie 34 67700 Kokkola
[email protected], Rahastonhoitaja Karell Mika 044-262 6865, Puosu
18 67300 Kokkola, [email protected], Uusia jäseniä otetaan.
Kalassanet Ry, yhteystiedot: Pj Joonas Mantere p.044-2903156.
Kurikan Urheilukalastajat ry (KUK). http://www.kurikanurheilukalastajat.net.Yleisseura. Perustettu 1984. Jäsenmäärä 184. Puheenjohtaja Veli-Matti Mäenpää, KUK, [email protected]; sihteeri Jarmo Korpinen, Pihlajamäentie 19, 61300 KURIKKA, puh. 050-581 3046, jarmo.korpinen
@puutalokymppi.com; rahastonhoitaja Jarmo Hakala, Teerikuja 2, 61300 KURIKKA, puh. 040-734 7198, jarmohakala@ netikka.fi; Nuorisovastaava: [email protected]; kilpailuvastaava Kai Saranpää, Vehkalontie 11, 61330 KOSKENKORVA, puh. 0400-711 573, [email protected]. Seuran tilinumero POP
472610-225717. Uusia jäseniä otetaan seuraan, ota yhteyttä seuran sihteeriin.
Lakeuden Urheilukalastajat ry (LUK). www.lakeudenurheilukalastajat.fi. Yleisseura.
Perustettu 1983. Jäsenmäärä 230. Puheenjohtaja Timo Rinta-Jaskari, Poikkikuja 18,
61500 ISOKYRÖ, 050-3498525, [email protected]; sihteeri Olavi Joensuu, [email protected]; jäsenasiat Aimo Uuttu, 040-846 0764, aimo.uuttu
@netikka.fi. Laskut: taloudenhoitaja Veikko Kankaanpää, Rovastinpolku 9 A 2,
60200 SEINÄJOKI, 050-560 8578, [email protected]; Seuran tilinumero
EPOP 541901-475874.Tervetuloa toimivaan joukkoon.
Lappajärven Kalaveikot (LKV). www.lappajarvenkalaveikot.fi Yleisseura. Perustettu 1983. Jäsenmäärä 151. Puheenjohtaja Jari Annola, LKV, Heikintie 3 B 12, 62600
LAPPAJÄRVI, (06) 566 1806, 0400-994 595; sihteeri ja nuorisovastaava Mikko Puro,
Karvalantie 26, 62630 KARVALA, puh. 050-561 1261, mikko.puro@
lappajärvenkalaveikot.fi; taloudenhoitaja Jari Erkinheimo, Mynkelintie 10, 62600
LAPPAJÄRVI, puh. (06) 566 1649, 040-526 5803. Uusia jäseniä otetaan.
Lapuan Seudun Kalakerho ry (LSK) Yleisseura. Perustettu 1986. Jäsenmäärä 112.
Puheenjohtaja Pekka Kivisaari os.Mäkipolku 1, 62100 Lapua puh: 040-583 8986,
[email protected] Sihteeri Jukka Mäkiranta Urheilumajantie 4, 62100 Lapua puh
0400-761194, [email protected]. Taloudenhoitaja Timo Kouhia Alanurmontie 40 B 4, 62100 LAPUA 040-868 2079. Kilpailuvastaava Harri Korpela puh. 0500867 231. Nuorisovastaava Jukka Mäkiranta. Seuran pankkitili 474710-256428.
Lehtimäen Urheilukalastajat ry (LeUK). www.leuk.fi. Yleisseura. Perustettu 1985.
Jäsenmäärä 88, joista nuoria 26. Toiminta lähinnä kilpailutoimintaa: pilkki, onki,
uistelu sekä nuorisotoimintaa. Puheenjohtaja Erkki Yliaho, Takalantie 57, 63500
LEHTIMÄKI, puh. 050-342 2283; sihteeri / seuran postin saaja Jouko Nimetön,
Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA, 0400-165 484, [email protected];
taloudenhoitaja Pirjo Nimetön, Laukkosentie 113, 63540 HERNESMAA, 040-840
4218; nuorisovastaava “Hanski” Hannes Kaukola, Leväjärventie 142, 63500 LEHTIMÄKI, puh. 0400-730 484.
7
MB-Eräkerho ry (M-BEK). Työpaikkaseura. Perustettu 1980. Jäsenmäärä 55.
Puheenjohtaa Raimo Kasari, Marianrannankatu 19 B, 64260 KASKINEN, puh. 0400857 675; sihteeri Aki Lammi, Satamakatu 24, 64260 KASKINEN, puh. 050-598
8664; taloudenhoitaja Matti Petäys, Roopertinkatu 83 G, 64260 KASKINEN, puh.
0400-761 486; Uusia jäseniä otetaan.
Perhonjokilaakson Perhokalastajat ry (PejoPe),www.kase.fi/perhonjokilaaksonperhokalastajat; www.perhonjokilaaksonperhokalastajat.blogspot.com; email:
[email protected]. Puh.joht. Pauli Salmela, Piispantie 19 as 2, 67400 KOKKOLA, 045139 4441; sihteeri Vesa Rissanen, Rantakatu 15 B 11, 67100 KOKKOLA, 050-363
7322; tilinumero 512404-2861. Vuonna 1999 perustettu perhokalastukseen erikoistunut aktiivinen seura, joka ottaa uusia innokkaita jäseniä. Jäsenmäärä 26.
Pietarsaaren Kalamiehet ry (PKM). Jäsenmäärä 182. Pj Karl Granvik, Vuohisillantie 46 F 47, 68600 PIETARSAARI, puh. 050-462 1999.
Pilk Kings ry. rf. Vaasa (PK). www.pilkkings.net. Yleisseura. Rekisteröity 1985. Jäsenmäärä 204. Puheenjohtaja: Hannu Ala-Honkola, Kuopionkatu 1 A 3, 65350 VAASA, puh. 045-134 8539; sihteeri ja taloudenhoitaja Leif Heikkuri, Gerbyntie 70 A,
65230 VAASA, puh. 040-704 8501, e-mail: [email protected]. Seuran pankkitili: Pilk Kings ry/ Leif Heikkuri 497000-197606. Seura ottaa uusia aktiivisia jäseniä.
Reisjärven Urheilukalastajat ry jäsenmäärä 41. Pj Nyman Asko Vattuniementie
51 85900 REISJÄRVI
Seinäjoen Seudun Onkijat (SeSOnki). www.sesonki.net. Kilpaonginnan erikoisseura.
Perustettu 1993. Jäsenmäärä 23. Puheenjohtaja Jaakko Knaapila, Asematie 108, 61120
LOUKO, puh. 050-540 8695, [email protected]; sihteeri ja taloudenhoitaja
Jalo Hemminki, Pultrantie 43, 60120 SEINÄJOKI, puh 040-503 6352, [email protected]. Jäseneksi voi liittyä kuka tahansa aktiivinen kilpa-onginnan harrastaja koko piirin alueelta. Jäsenyys edellyttää myös seuratoimintaan osallistumista.
Seinäjoen Seudun Perhokalastajat (SSPK). Perustettu 1999. Jäsenmäärä 38. Puheenjohtaja Ari-Pekka Nurmela, 044-271 5705, sihteeri Rauno Hemminki, 0400-791 894,
rauno.hemminki @seinajoki.fi.
Specimen Finland ry. www.specimen.fi, Sipolanpolku 11, 67700 KOKKOLA, Puheenjohtaja: Markus Sällinen 040-5210182, [email protected]. Specimen
Finland on vuonna 2010 perustettu vapakalastajien erikoisseura. Toimintaamme kuuluvat erilaiset suurkalakilpailut ja modernin vapakalastuksen edistäminen. Jäseniä
meillä on n.25 kpl ympäri Suomea. Otamme uusia jäseniä. Seura on kaksikielinen. Vi
har verksamhet på svenska också.
Suomenselän Koskikalastajat ry, Jäsenmäärä 8. Puh.joht. Tapio Erkkilä, Alkulantie 5
as 2, 63700 Ähtäri, puh. 040-7029184, sihteeri ja rahastonhoitaja Jouko Alahautala,
Siukkalantie 2, 63700 Ähtäri, puh. 040-8365765.
Terjärv Sportfiskare/Teerijärven Urheilukalastajat ry (TUK). Yleisseura. Perustettu 1988. Jäsenmäärä 64. Puheenjohtaja Olof Skog, Harivägen 67, 68700 TERJÄRV,
puh, 050-364 6890; sihteeri Stig Sandvik, Sandvigvägen 122, 68700 TERJÄRV, puh.
0500-165 118; taloudenhoitaja: Per-Håkan Ravald, Hästbakcavägen 438, 68700
TERJÄRV, puh. 0400-137 908; nuorisovastaava Sture Bredbacka, Bredbackavägen 95,
68700 TERJÄRV, puh. 050-561 7505. Uusia jäseniä otetaan.
8
Toholammin Pilkkijät ry. Jäsenmäärä 53. Pj Olkkola Elmo Peltokankaantie 3 C 1
69410 SYKÄRÄINEN 06-8623090 0400-521549
Vaasan Urheilukalastajat ry - Vasa Sportfiskare rf (VUK). http://www.vuk-vsf.com/
Yleisseura. Perustettu 1943. Jäsenmäärä n. 251. Puheenjohtaja Erkki Hietanen,
Oltermannintie 2, 61500 ISOKYRÖ; sihteeri Hannu Ala-Mikkula, Koivupolku 3,
65280 VAASA, puh. 040-547 3810, [email protected]; taloudenhoitaja
Gunnar Nybacka, Maravägen 7, 65710 SINGSBY, puh. 050-552 9662; Vaasan Urheilukalastajien puhelinnumero on 040-685 5515. Seuran tilinumero 800012-652924. Tervetuloa hyvään seuraan.
Vetelin Virkistyskalastajat ry. Jäsenmäärä 40. Harjupatana Asko, 69850 PATANA,
06-8627223, 040-7487605.
Vimpelin Kalaveikot ry. Jäsenmäärä 31. Pj Vesala Alpo, Murtoniementie 16,
62800 VIMPELI, 0400-794147.
Ähtärin Asevarikon Kerho ry:n Kalamiehet (ÄAKK). Työpaikkaseura. Jäsenmäärä
33. Puheenjohtaja Pentti Rinne, Seppäläntie 10, 63920 INHA, puh. (06) 534 5060
(t), 533 7365 (k); sihteeri ja taloudenhoitaja Paavo Lamminmäki, Myllymäentie 26,
63700 ÄHTÄRI, puh. (06) 534 5080 (t), 533 31465 (k). Uusia jäseniä otetaan.
Ähtärin Urheilukalastajat ry (ÄUK). http://ahtarinurheilukalastajat.com/ Yleisseura. Perustettu 1964. Jäsenmäärä 72. Puheenjohtaja Seppo Laine, Ähtärintie 67,
63700 ÄHTÄRI puh. (06) 533 1063, 040-775 5363; sihteeri ja rahastonhoitaja Kimmo Kilponen, Kilposentie 22, 63660 Ähtärin-ranta, puh. 0400 438153,
[email protected]; kalastus- ja kilpailuvastaava Seppo Laine, Ähtärintie
67, 63700 ÄHTÄRI puh. (06) 533 1063, 040-775 5363. Uusia jäseniä otetaan.
•
•
•
•
Rakennusten pohjatutkimukset
Mittauspalvelut
Maanrakennustöiden laadunvalvonta
Kunnallistekniikan maaperätutkimukset
9
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry:n
VIRKISTYSKALASTAJAEDUSTUKSET
kalastusalueissa vuonna 2013
Ota yhteys allaoleviin henkilöihin, jos Sinulla on pulmia kerrottavana
kotivesistöistäsi. Virkistyskalastajaedustajat saavat jatkuvaa kalavesienhoitokoulutusta keskusliiton toimesta! Yhdyshenkilönä toimii: Esko
Pulkkinen, Hindersvägen 20, 64300 LAPVÄÄRTTI, puh. 040-507 3323,
[email protected].
1. Kristiinankaupunki - Isojoki, Esko Pulkkinen, Hindersvägen
20, 64300 LAPVÄÄRTTI, puh. 040-507 3323 ja Erik Svahn,
Olmentie 22 A 1, 64140 TIUKKA, 040-841 4206.
– Varajäsen: Taisto Kiviniemi, Pihlajantie 10, 64100 KRS,
040-723 7622.
2. Närpes - Kaskö, Esko Pulkkinen, Hindersvägen 20,
64300 LAPVÄÄRTTI, 040-507 3323 ja ja Erik Svahn,
Olmentie 22 A 1, 64140 TIUKKA, 040-841 4206.
– Varajäsen: Volmar Kari, Snickarsvägen 9, 64200 NÄRPES.
3. Korsnäs - Malax, Alf Eriksson, Kapteeninkatu 36 B 28, 65230 VAASA,
050-585 8456 ja Reijo Salmela, Sepänkatu 6 A 3,
65370 VAASA, 040-515 4705.
– Varajäsen: Eero Varmajoki, VUK, Pietarsaarenkatu 6 B 18,
65350 VAASA, 050-327 3303
4. Korsholm, Anders Berg, Laukkatie 9 A 2, 65230 VAASA,
050-511 8138 ja Matti Risku, Markuntie 10, 65280 VAASA.
– Varajäsen: Hannu Harjunpää, Kylänevantie 27, 65410 SUNDOM,
050-330 3885.
5. Norra Kvarken, Ralf Dahlin, Muurahaistie 5 C 22, 65230 VAASA,
050-517 4880 ja Atte Kantola, Brännderskärr 40,
66830 ORAVAISTEN TEHDAS.
– Varajäsen: Reijo Salmela, Sepänkatu 6 A 3, 65370 VAASA,
040-515 4705.
6. Nykarleby, Arto Kivikangas, Kahlaajapolku 7, 68630 PIETARSAA
RI ja Lars Koski, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-546 3417.
– Varajäsen: Markus Sällinen, Sipolanpolku 11, 67700 KOKKOLA,
040-521 0182.
7. Norra Svenska, Tage Björklund, Equatorn 14 b 4, 68600 PIETARSAARI ja Lars Koski, Gåsjärventie 174, 68410 ALAVETELI,
040-546 3417.
– Varajäsen: Teija Bexar, Tastintie 115, 68410 ALAVETELI, 0500-645 121.
8. Lohtajan seutu, Risto Kippo, Uudenkyläntie 511, 68230 LOHTAJA.
10
9. Lestijoki, Tuomo Rautio, Kumputie 3, 69300 Toholampi, 06-885 802.
10. Perhonjoki, Teemu Kuorikoski, Harjutie 35, 69600 KAUSTINEN
ja Mika Yli-Soini, Eilantie 5, 69600 KAUSTINEN, 045-131 6175.
11. Evijärvi - Kortesjärvi, Juha Ojaharju, Keskustie 52,
63100 KUORTANE, 045-113 3050.
12. Järviseutu, Jari Annola, Heikintie 3 B 12, 62600 LAPPAJÄRVI,
0400-994 595 ja Kari Uusitupa, Nahkalantie 78, 62800 VIMPELI,
040-509 5778.
– Varajäsen: Ensio Hannula, Pajatie 24, 62950 PAALIJÄRVI, 0400-926 671.
13. Lapuanjoki, Jaakko Knaapila, Asematie 108, 61120 LOUKO,
050-540 8695 ja Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, 61170
SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
– Varajäsen: Kalervo Rapo, Rajalantie 15, 63400 ALAVUS AS,
040-540 2936.
14. Alavus - Töysä - Kuortane, Jukka Kotola, Niemiskyläntie 152,
63150 RUONA, puh. 0400-012 129 ja Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie
117, 61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
– Varajäsen: Kalervo Rapo, Rajalantie 15, 63400 ALAVUS AS,
040-540 2936.
15. Ähtärinreitti, Juha Ojaharju, Kirkkotie 10, 63100 KUORTANE,
045-113 3050 ja Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, 61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
– Varajäsen: Jukka Kotola, Niemiskyläntie 152, 63150 RUONA,
0400-012 129
16. Kyrönjoki, Jaakko Knaapila, Asematie 108, 61120 LOUKO,
050-540 8695 ja Jarmo Korpinen, Pihlajamäentie 19,
61300 KURIKKA, 050-581 3046
– Varajäsen: Tapani Pihlajamäki, Dahlbontie 117, 61170 SÄÄSKINIEMI, 0500-369 448.
PERHOKALASTUSTOIMIKUNTATIEDOTTAA:
Pohjanmaan piirille on koulutettu perhonsidontakouluttajarengas.
Seurat ottakaa yhteyttä kouluttajarenkaan henkilöihin ja
pyytäkää heitä rohkeasti seurojen tilaisuuksiin.
Kouluttajarengas:
- Jari Koskela, 040-823 7399, Seinäjoki
- Terho Rääpysjärvi, 040-962 2083, Kokkola
- Marko Kettunen, [email protected], 040-734 6403, Vaasa
- Toni Lehtola, [email protected], 040-575 7214, Seinäjoki
- Rauno Hemminki, [email protected], 0400-791 894,
Seinäjoki
11
KENESTÄ TALVEN 2013 PILKKIKUNINGAS?
1. Kaudella 2013 järjestetään viisi (5) osakilpailua, jotka on nimetty etukäteen ja löydät toimintakalenterista.
2. Kilpailuun lasketaan nyt mukaan kaikkien kisojen pisteet.
3. Pisteet lasketaan miesten sarjassa: 20-18-16-14-12-10-9-8 jne.
Viisitoista ensimmäistä saa pisteitä. Muissa sarjoissa pisteitä saa
kymmenen kuten ennenkin: 12-9-8 jne.
4. Kilpailu on avoin Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajat ry:n
jäsenille.
5. Kilpailuun hyväksytään saaliskalaksi vain ahven.
6. Kilpailun järjestäjän on toimitettava kilpailutulokset viimeistään viikon kuluessa kilpailun jälkeen os. Timo Rinta-Jaskari
LUK, Poikkikuja 18, 61500 ISOKYRÖ 050-3498525,
[email protected].
7. Talven pilkkikuningas-kisojen yhteistulokset julkistetaan ja
mitalit jaetaan viimeisen pilkkikuningaskisan yhteydessä.
8. Kilpailun sarjat ovat: miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset,
naisveteraanit y 60 v, nuoret alle 12 v, alle 15 v ja alle 18 v.
.
Pilkkikuningas
osakilpailut 2013:
Piirinmestaruuskilpailut
2013:
La 05.01. KRS, Blominjärvi, Salar
Su 06.01. Lehtimäki, IsoRäyrinki, LeUK
La 12.01. Lapua, Kauhajärvi,
LSK
Su 13.01. Kurikka/Jurva, Kivija Levalampi, KUK
Su 24.02. Alavus, Kuorasjärvi, LUK
Pe
Su
La
Su
08.02.
17.03.
30.03.
09.06.
Pe 14.06.
La 15.06.
Su 30.06.
La 06.07.
SM-onkikarsinnat
2013:
La 18.05. Peräseinäjoki,
Kalajärvi, AsUK
Su 19.05. Seinäjoki,
Kyrkösjärvi, LUK
Su 26.05. Koivulahti, Kyrönjoki, PK
12
Su 18.08.
La 24.08.
Made, Lappajärvi, LKV
Pilkki, Heimsjön, TUK
Lohi, Säläisjärvi, LUK
Kilpaonki, Kalajärvi,
SeSOnki
Heitto/soutu, Liesjärvi,
ÄUK
Laituripilkki, Vaasa,
VUK & PK
Heittouistelu, Kalajärvi
AsUK
Vetouistelu, Lappajärvi,
LKV
Onki, Hirvijärvi, LSK
Veneonki, Pitkä Jussin ranta, Kurikka, KUK
Ke 09.10. Tietokilpailu
Piirinmestaruus
kilpailutuloksia 2012
Pm Moksu-Made, Lappajärvi, Kirkkoranta, 10.2. 2012. Tuloksia: 1. Jukka Riihimäki HSK 12862 g, 2. Tuomas Savola
LKV 10844, 3. Arto Lehto LKV 7746, 4.
Esko Hämeenniemi LKV 7684, 5. Harri
Korpela LSK 7566. Osanottajia 56.–
Joukkueet: 1. HSK 21374 g (Jukka Riihimäki 12862, Miikka Kujanpää 6386,
Pentti Kujanpää 2126), 2. LKV 13151
(Tuomas Savola 10844, Rune Bodbacka
3486, Tarmo Savola 864), 3. LKV 10304
(Arto Lehto 7746, Kari Lehto 1532, Jarmo Lehto 1026), 4. LKV 10018 (Esko
Hämeenniemi 7684, Tuomo Savola 2334,
Elmo Savola), 5. LSK 7566 (Harri Korpela 7566, Kai Rinta-aho, Kari Mäenpää).
Joukkueita 6.
Pm-pilkki, Kurikka, Jurva, Kivi- ja
Levalampi 4.3.2012. Tuloksia: – Miehet:
1. Teemu Etelä-Aho LUK 4130 g, 2. Mika
Mäenpää LUK 3953, 3. Arto Lehto LKV
3792, 4. Tero Korkeamäki LUK 3710, 5.
Juha-Matti Pihlajamäki AsUK 3691.
Osanottajia 80. – Miesveteraanit: 1. Heino Hakomäki LeUK 3012 g, 2. Pentti
Ahokas AsUK 2681, 3. Hannu Kulju PK
2535, 4. Erkki Yliaho LeUK 2196, 5.
Reijo Pieniluoma AsUK 2033. Osanottajia 65. – Naiset: 1. Mona Koski Salar
2061 g, 2. Satu Palomäki LUK 1873, 3.
Tarja Huhtala AsUK 1796, 4. Päivi
Hemminki LKV 1603, 5. Pirjo Antila
LUK 1430. Osanottajia 19. – Naisveteraanit: 1. Marjatta Tapio Sievi 2505 g,
2 (Pm 1.) Eija Sjöblom MB Erä 2091, 3.
(Pm 2.) Marja-Leena Saarinen AsUK
1950, 4. (Pm 3.) Tuula Järvistö Salar
1375, 5. Sirpa Varpula LKV 1268. Osanottajia 16. – Nuoret alle 12 v: 1. Tarmo
Savola LKV 1467 g, 2. Jyri Kankaanpää
AsUK 922, 3. Janne Olmari PK 595, 4.
Jouni Laukkonen LeUK 426, 5. Lauri
Heikkilä AsUK 146. Osanottajia 6. –
Nuoret alle 15 v: 1. Joonas Mäkipelto
LeUK 661 g, 2. Martta Savola LKV 535,
3. Juho Laukkonen LeUK 176, 4. Leevi
Luoma VUK 148, 5. Valtteri Kytölä KUK
0. Osanottajia 5. – Nuoret alle 18 v:
1.Elmo Savola 871 g, 2. Tero Hakala
KUK 186. Osanottajia 2. Joukkueet,
miehet: 1. LUK I (Petri Vuoristo, Tero
Korkeamäki, Teemu ja Tomi Etelä-Aho)
10923 g, 2. LKV (Arto Lehto, Timo Kouhia, Tuomo Savola, Jorma Varpula) 8443,
3. LUK II (Markku Koskela, Esko Nieminen, Mika Mäenpää, Juho Kotila) 8208,
4. AsUK II (Mika ja Juha-Matti Pihlajamäki, Eero Eerikäinen, Toni Hautarinne)
6357, 5. LSK (Timo Ikola, Jaakko Mäntynen, Roni Haavisto, Pekka Kivisaari)
5310. Joukkueita 13. – Miesveteraanit: 1.
PK (Hannu Kulju, Reijo Kajoranta, Pauli Pätäri, Aleksi Myllyaho) 6902 g, 2.
LeUK I (Jarmo Mäkipelto, Mauno
Seikinranta, Antto Salmela, Erkki Yliaho) 5941, 3. VUK (Eero Varmajoki,
Veikko Orava, Martti Murto, Kari Helander) 5390, 4. AsUK I (Kalervo Rapo,
Pentti Ahokas, Seppo Nieminen, Reijo
Hietakangas) 4992, 5. MB Erä (Eero Saarivaara, Johan Sjöblom, Matti LuomaKeturi, Matti Petäys) 4803. Joukkueita
12. – Naiset: 1. Salar (Mona Koski, Raija
Sakko, Tuula Järvistö) 4209 g, 2. LUK I
(Paula Etelä-Aho, Satu Palomäki, Pirjo
Antila) 3634, 3. AsUK I (Tarja Huhtala,
Raija Pekonniemi, Heidi Pernu) 3519, 4.
AsUK II (Eila Heikkilä, Merja Pihlajamäki, Marja-Leena Saarinen) 3003, 5.
LKV (Hilkka Varpula, Sirpa Varpula,
Anja Savola) 2945. Joukkueita 8. – Nuoret: 1. LKV (Elmo Savola, Tarmo Savola,
Martta Savola) 2873 g, 2. LeUK (Jouni
Laukkonen, Juho Laukkonen, Joonas
Mäkipelto) 1263. Joukkeita 2.
Pm-lohi, Jurva, Säläisjärvi 31.3.12.
Tuloksia: Miehet: 1. Jorma Varpula LKV
2054 g, 2. Mauno Mäkinen LeUK
1064, 3. Jukka Varpula LKV 1051, 4.
Hannu Koski LUK 1031, 5. Olavi Joensuu LUK 1017. Kalansaajia 10. – Naiset: 1. Kirsti Palssi LUK 919 g, 2. Hilkka Varpula LKV 459. Kalansaajia 2. –
Joukkueet: 1. LKV Jorma, Hilkka ja
Jukka Varpula) 3564 2, 2. LUK 1
(Hannu Koski, Veikko Kankaanpää,
Seppo Keltamäki) 1673, 3. LeUK (Sauli
Vuorenmaa, Esa ja Mauno Mäkinen)
1064, 4. LUK II (Teuvo Rintamäenpää,
Jari Paganus, Matti Haapamäki) 952, 5.
LUK III (Arto Kettunen, Juha ja Kirsti
Palssi) 919. Joukkueita 6.
13
Pm-kilpaonki, Hirvijärvi, 10.6.2012.
Tuloksia: Miehet: 1. Teemu Etelä-Aho
LSK 2 pist., 2. Tomi Etelä-Aho LSK 2,
3. Arttu Ylinen SeSOnki I 4, 4. Jarkko
Autio AsUK 4, 5. Tero Korkeamäki LSK
5. Osanottajia 25. – Miesveteraanit: 1.
Jaakko Knaapila SeSOnki II 6 pist., 2.
Seppo Nieminen AsUK 8, 3. Heikki
Alanko AsUK 10, 5. Seppo Laine ÄUK
13. Osanottajia 11. – Naiset: 1. Raija
Pekonniemi AsUK 10 pist., 2. Kirsti
Lehtiniemi KUK 11, 3. Tarja Huhtala
AsUK 13, 4. Paula Etelä-Aho LUK 17,
5. Jenni Knaapila SeSOnki 21. Osanottajia 5. – Nuoret: 1. Jyri Kankaanpää
SeSOnki 15. Osanottajia 1. – Joukkuetuloksia: 1. LSK (Teemu Etelä-Aho,
Tomi Etelä-Aho, Tero Korkeamäki,
Tuomas Korkeamäki) 15 pist., 2.
SeSOnki II (Martti Etelä-Aho, Jaakko
Knaapila, Keijo Yli-Hakuni, Kari
Ylisaari) 26, 3. SeSOnki I (Simon Gray,
Rami Kankaanpää, Tero Kankaanpää,
Arttu Ylinen) 28, 4. KUK (Pasi Aitaneva, Ari Paukkonen, Pentti Pulkkinen,
Kai Saranpää) 36, 5. AsUK (Jarkko
Autio, Tarja Huhtala, Seppo Nieminen,
Seppo Potila) 40,5. Joukkueita 8.
Pm-heitto/soutu uistelu, Suninsalmi,
15.6.2012. Tuloksia: 1. Jukka Rajala /
Aki Tikkamäki LeUK 28160 pist., 2.
Tero Kankaanpää / Juha-Matti Pihlajamäki AsUK 21770, 3. Juha Koski / Tero
Lahti LUK 20940, 4) Esa Mäkinen /
Erkki Yliaho LeUK 20135, 5) MIka
Pihlajamäki / Mika Keskinen AsUK
17195. Osallistujia 24 venekuntaa.
Pm-laituripilkki, Vaasa, Kalaranta,
16.6.2012. Tuloksia: Miehet: 1. Veikko
Joensuu LUK 2810 g, 2. Johan Sjöblom
MB-EK 2775, 3. Veli-Matti Tuori LUK
2570, 4. Aarne Kuhna JUK 2465, 5. Jari
Iso-Oja VUK 2400. Osanottajia 45. –
Naiset: 1. Eira Määttä PK 2615, 2.
Ritva Orava VUK 1710, 3. Mona Koski
Salar 1535, 4. Eija Sjöblom MB-EK
1330, 5. Irma Ekström PK 1205.
Osanottajia 7. Nuoret a 18 v: 1. Janne
Olmari PK 1100, 2. William Antus PK
980, 3. Emma Pulkkinen VUK 850.
Osanottajia 3. – Joukkueet: 1. PK I
(Eira Määttä, Raimo Valtari, Hannu AlaHonkola) 6905, 2. JUK (Hannu Risti-
14
mäki, Kari Saarinen, Erkki Hakala)
6260, 3. LUK I (Veli-Matti Tuori, Timo
Rinta-Jaskari, Seppo Keltamäki) 6205,
4. VUK III (Jari Iso-Oja, Pasi Mansikkaaho, Ritva Orava) 6135, 5. VUK II (Keitaanranta Pertti, Muurimäki Esko,
Juhani Pulkkinen) 5490. Joukkueita 13.
Pm-vetouistelu, Lappajärvi, 30.6.2012.
Tuloksia: 1. Miika Särkiniemi / Sami
Särkiniemi LKV 55 pistettä, 2. Taisto
Jutila / Joni Jutila / Matias Isosomppi
Evijärvi 49, 3. Jukka Rajala / Juha ja Aki
Tikkamäki LeUK 48, 4. Mika Noukkala
/ Veijo Saarela ÄUK 47, 5. Tapio
Perkkalainen / Kari Uusitalo / JUhani
Koski Särkilä 46. Osallistujia 66 venekuntaa. – Joukkueet: 1. Kalasiepot
(Jukka Rajala, Elmeri Nahkala, Mika
Noukkala) 10 pist., 2. Team Tärppi
(Arto Lehto, Aimo Lammi, Ensio
Hannula) 9, 3. Lahna (Janne Pitkänen,
Joona Murtoniemi, Kari Uusitupa) 8, 4.
Team Ilmaveivaaja (Vilho Vanhatupa,
Esko Hämeenniemi, Jukka Haapakoski)
7. Joukkueita 4.
Pm-perhokalastus, Kaustinen, Mosalankoski, 8.7.2012. Tulokset: 1. Mika
Yli-Soini 277 kalapistettä, 2. Niko
Lehto 43 kalapistettä. Osanottajia 2.
Pm-heittouistelu, Kristiinankaupunki,
11.8.2012. Tuloksia: 1. Berndt Rosenlund / Gösta Sjöqvist Salar 37698 g, 2.
Kim Backman / Ari Torsti Pilk-Kings
37345, 3. Rune Bergström / J-E Mattfolk Salar 36286, 4. Lasse Koski / Olavi
Mäki Salar 31222, 5. Rikhard Koski /
Pentti
Pulkkinen
Salar
29237.
Osanottajia 14 venekuntaa. – Joukkueet: 1. Salar (J-E Mattfolk / Rune
Bergström, Paul Hautaviita / Krister
Hinders) 64434 g, 2. Pilk-Kings (Ralf
Dahlin / Kjell Antus, Timo Stenman /
Thomas Sandås) 54126, 3. Salar (Jani
Kirveskangas / Tero Mäkelä, Pentti
Pulkkinen / Rikhard Koski) 51557, 4.
Salar (Matts Rosengård / Jonathan
Rosengård, Jari Jaakkola / Daniel
Ahlström) 48639, 5. Pilk-Kings (Kassu
Klubb / Kalle Heino, Ari Torsti / Kim
Backman) 47607. Joukkueita 6.
Pm-onki, Alaveteli, Paasila 12.8.2012.
Tuloksia: – Miehet: 1. Timo Rinta-Jaskari
LUK 2719 g, 2. Matti Ala-Lantela LKV
2508, 3. Mika Heino AsUK 1919, 4. Ari
Paukkonen KUK 1721, 5. Martti EteläAho LUK 1652. Osanottajia 30. – Miesveteraanit: 1. Jalo Kannanniemi AsUK
1924 g, 2. Antero Tolppila KUK 1585, 3.
Taisto Kiviniemi Salar 1382, 4. Jaakko
Knaapila LUK 1302, 5. Heikki Alanko
AsUK 1287. Osanottajia 50. – Naiset: 1.
Paula Etelä-Aho LUK 2231 g, 2. Tarja
Huhtala AsUK 812, 3. Riitta Kantia
AsUK 519, 4. Lilian Puronaho AVUK
338, 5. Satu Jokipelto-Kiiki LUK 283.
Osanottajia 9. – Naisveteraanit: 1. Liisa
Enlund AVUK 2162 g, 2. Kirsti Lehtiniemi KUK 835, 3. Tuula Järvistö Salar
620, 4. Aune Salmela LeUK 496, 5. Hilkka Pihlajaviita Salar 482. Osanottajia 18.
– Nuoret a 18 v: Jere Hasunen PK 763
g. Osanottajia 1. – Nuoret a 15 v: 1.
Arttu Kunnaspuro Salar 1053 g, 2. Joonas Mäkipelto LeUK 836, 3. Juho Laukkonen LeUK 227, 4. Niko Saartenoja
Salar 210, 5. Satu Jäntti PK 198. Osanottajia 6. – Nuoret a 12 v: 1. Jouni Lauk-
konen LeUK 411 g, 2. Sandra Saartenoja
Salar 248, 3. Eero Ylisaari LUK 32.
Osanottajia 3. – Joukkueet: Miehet: 1.
KUK I 5021 g, 2. LSK 4309, 3. LUK
3268, 4. Salar 2221, KUK II 1187. Joukkueita 5. – Miesveteraanit: 1. LUK 2557
g, 2. Salar II 2509, 3. KUK 2270, 4. JUK
2149, 5. LeUK 1263. Joukkueita 7. –
Naiset: 1. LUK 2703 g, 2. Salar 1288, 3.
AsUK I 1180, 4. AsUK II 910. Joukkueita 4. – Nuoret: 1. Salar 1511 g, 2. LeUK
1476. Joukkueita 2.
Pm-veneonki, Alavus, Kuorasjärvi,
8.9.2012. Tuloksia: 1. Jalo Kannanniemi / Heikki Alanko 14297 g, 2.
Seppo Nieminen / Tarja Huhtala 14144,
3. Teemu ja Martti Etelä-Aho 13169, 4.
Tero ja Jarmo Hakala 12315, 5. Seppo
Potila / Jarkko Autio 11440. Joukkueita
7.
Pm-tietokilpailu, Seinäjoki 10.10.2012.
Yleinen: 1. Pilk Kings 14 pist., 2. LUK
11, 3. SeSOnki 5, 4. KUK I 3 ja KUK II 3.
Joukkueita 5.
Tiedoksi kilpailijoille!
Päivitetyt SM-kilpailusäännöt löytyvät nyt SVK:n kotisivuilta
www.vapaa-ajankalastaja.fi => Kilpailutoiminta => Säännöt.
SM-tasoisten kilpailujen tulokset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta: www.vapaa-ajankalastaja.fi. Sieltä löytyvät myös
kaikkien SM-kilpailujen säännöt.
Piirinmestaruus- ym. vastaavien kilpailujen tulokset löytyvät
täydellisinä mm. osoitteista www.povapi.com ja järjestävien seurojen omilta nettisivuilta. Osoitteesta www.asuk.fi löytyy paljon muitakin tuloksia.
Vetouistelun Pohjanmaa-Cup tulokset löytyvät osoitteesta
www.lappajarvenkalaveikot.fi
15
Keskuskatu 26
60100 Seinäjoki
(OIKEUSTALOA VASTAPÄÄTÄ)
GSM 040-5390 262
Fax 06-4140 122
[email protected]
www.lakiahti.fi
www.keskisenkello.fi
Puh. 010 770 7250
16
Yli 1600 auton
jättivalikoima
www.rinta-jouppi.com
Rinta-Joupin Autoliike
Tervajoki - Vaasa - Pori - Jyväskylä Oulu - Turku - Mikkeli - Helsinki Rauma - Kempele - Ylivieska Keuruu - Rovaniemi Savonlinna
17
HUOM! Kalastuslupien tilinumerot muuttuivat 01.12.2012.
(Painetussa toimintakalenterissa on vanhat numerot)
Tässä uudet numerot
KALASTUSLUVAT, -MAKSUT JA MAKSAMINEN
Jokaisen muuta kalastusta kuin onkimista tai pilkkimistä harjoittavan 18-64 -vuotiaan on suoritettava kalastuksenhoitomaksu.
Kalastuksenhoitomaksu 22 euroa / kalenterivuosi tai 7 euroa / 7 vrk, maksetaan Nordean tilille: FI47 5000 0121 5028 42.
Viehekalastusta harjoittava 18-64 -vuotias tarvitsee kalastustuksenhoitomaksun lisäksi joko kalastusoikeuden haltijan luvan tai hänen on suoritettava läänikohtainen viehekalastusmaksu. Läänikohtainen viehekalastusmaksu (29 euroa
/ vuosi tai 7 euroa / 7 vrk) maksetaan seuraaville Nordean tileille:
Etelä-Suomen lääni FI69 5000 0121 5028 34
Länsi-Suomen lääni FI81 5000 0121 5029 09
Itä-Suomen lääni
Oulun lääni
Lapin lääni
FI82 5000 0121 5028 91
FI07 5000 0121 5028 83
FI73 5000 0121 5028 59
Kalastusmaksut voi suorittaa pankeissa, maksuautomaatilla, pankkien verkkomaksusovelluksilla, läänin kassoihin sekä muille asiamiehille, jotka myyvät kalastusmaksuja joko internetin välityksellä tai suoraan kuittia vastaan. – Sisäministeriön
kuntaluettelosta voit tarkistaa mihin lääniin kalastuskuntasi kuuluu.
Maa- ja metsätalousministeriön maksuton maksupalvelu:
www.mmm.fi/kalastusmaksut.
Kalastusluvista lisää tietoa: www.vapaa-ajankalastaja.fi ja
www.mmm.fi/kalastus/luvat.
Piirimme urheilukalastusseurojen kotisivuja:
Usealla piirimme alueen urheilukalastusseuralla on omat kotisivut. Sivujen taso
vaihtelee, mutta jokaisen seuran kotisivulta löydät kiinnostavaa asiaa ja tarpeellisia linkkejä muille kalastusaiheisille sivuille. Katso ainakin:
www.asuk.fi
www.netikka.net/juk
www.virkistyskalastajat.com
www.kurikanurheilukalastajat.net
www.lakeudenurheilukalastajat.fi
www.lappajarvenkalaveikot.fi
www.leuk.fi
www.pilkkings.net
www.salar.fi/site
www.seinajoenseudunonkijat.fi
www.vuk-vsf.com
www.ahtarinurheilukalastajat.com
Näiltä sivuilta löydät aina uusimmat uutiset, uusimmat kilpailutiedot
ja uusimmat kilpailutulokset.
18
Suomen Vapaa-ajankalastajien
Keskusjärjestö ry (SVK)
on perustettu 31.1.2000.
Perustajajäseniä ovat Suomen Kalamiesten Keskusliitto ry,
Suomen Metsästäjä- ja Kalastajaliitto ry sekä Suomen Urheilukalastajain
Liitto ry. SVK:n jäseninä ovat perustajajärjestöihin kuuluvat jäsenet eli
n.75 000 kalastuksen harrastajaa.
Kotisivut www.vapaa-ajankalastaja.fi.
Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön yhteystiedot
Toimisto: Vanha talvitie 2-6 A 11, 00580 Helsinki, puh. (09) 228 9130,
fax. (09) 684 9904, sp: [email protected], internetsivut: www.vapaa-ajankalastaja.fi. Puhelinpalvelu avoinna ma-to klo 9.00-16.00.
Toiminnanjohtaja: Ilkka Mäkelä, (ti-to: toimisto), ma, pe: Revonkatu 14, 40400 Jyväskylä, puh. 050-309 7204, puh. ja fax. (014) 272 310.
Tiedottaja: Jaana Vetikko, (toimisto)
puh. 050-525 7806.
Kalatalouskonsulentit
Petter Nissén, Vonkamiehentie 21, 94450 Keminmaa, puh. 0500-440 923,
puh./fax. (016) 281 244.
Janne Rautanen, Käenpolku 3, 37830 Viiala, puh. 0400-946 968.
Risto Tarikka (vuorotteluvapaalla), Juvolanlahdentie 4 L, 83100 Liperi,
puh. 0500-151 843.
Juha Ojaharju, Kuortaneen kunnantalo, Keskustie 52, 63100 Kuortane,
puh. 045-113 3050.
Janne Tarkiainen, Akuntie 4, 50670 Otava, puh. 044-547 9116.
Marcus Wikström (toimisto), puh. 045-110 2126.
Toimistosihteeri Jaana Piskonen, (toimisto) puh. 050-597 4933.
Jäsensihteeri Eila Mononen (toimisto), puh. 050-576 3302.
Sähköpostit: [email protected]
Jokamiehen oikeuksiin kuuluu myös vapaa onginta- ja
pilkkimisoikeus.Tämä asettaa meille kalamiehille oikeuksien lisäksi myös velvoitteita. Useasta jokamiehen oikeudesta ja velvollisuudesta ei ole laissa tarkkaa määräystä.
Niinpä jokaisen kalastajan, luonnossa kulkijan, kuten
myös maa- ja vesialueen omistajan tulee tuntea vastuunsa alkuperäisen luonnon suojelemisesta ja ottaa huomioon kanssaihmiset.
19
Liittyminen virkistyskalastusseuraan
Täältä viereisiltä sivuilta löydät piirimme jäsenseurat, jotka kaikki ottavat uusia jäseniä. Seurojen vuosiohjelmasta saat tietoja seurakirjeiden kautta tai joidenkin seurojen nettisivuilta.
Seuran jäsenenä liityt samalla Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiriin
ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestöön, joka toimittaa Sinulle VAPAA-AJAN KALASTAJA-LEHDEN jäsenetuna seitsemän
kertaa vuodessa. Sekä piirillämme että liitolla on mittava kalastusaiheinen valistus- ja kilpailuohjelma.
Jos haluat itsellesi uusia kalakavereita ja olet kiinnostunut kalakilpailuista, erilaisista kalastukseen liittyvästä opastuksesta ja valistustilaisuuksista tai kalaretkistä, voit ottaa yhteyttä suoraan sopivalta
tuntuvan seuran toimihenkilöön. Hän opastaa sinua, miten pitää toimia seuraan liittyäksesi. Voit täyttää myös allaolevan lomakkeen ja
lähettää sen kalamiespiirin sihteerille, joka toimittaa sen edelleen
haluamaasi seuraan.
Irroita tämä sivu, laita se kirjekuoreen ja postita osoitteella:
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Veli-Matti Mäenpää
Paimentie 9
61300 KURIKKA
Haluan liittyä seuraavaan
virkistyskalastusseuraan:
Nimi:
Syntymäaika:
Puh. numero:
Lähiosoite:
Postitoimipaikka:
20
2013
Kannattaako lähteä
merta eremmäs kalaan?
TOLKIN K
AUPP
AHALLI
KAUPP
AUPPAHALLI
Tolkintie 17, 61500 ISOK
YRÖ
ISOKYRÖ
TERVETUL
OA!
TERVETULO
21
KUUSAMON VOIMAKAKSIKKO
PROFESSOR JA
RÄSÄNEN
VARMISTA
VOITTOSI
KILPAILUISSA!
KESÄÄN JA TALVEEN
22
(08) 860 3400
TOIMINTAKALENTERI 2013
Tällä merkillä varustetut kilpailut ovat
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenseurojen järjestämiä kilpailuja.
TALVIKILPAILUT
TAMMIKUU
Ti 01.01.
LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kirkkoranta.
Kilpailuaika: Uudenvuodenpäivä ti 01.01. klo 10.00-14.00,
+ meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
.
La 05.01. KRISTIINANKAUPUNKI,
Blominjärvi
Pilkkikuningasosakilpailu I
Kilpailun järjestäjä: Kalakerho Salar ry. rf.
Kilpailupaikka: Kristiinankaupunki, Blominjärvi.
Kilpailuaika: La 05.01. klo 10.00-14.00. Meno 30 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret alle 12 v.,15 v. ja 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu, opastus 8-tieltä.
Käydään myös seuraottelu Salar - PK.
Yhteyshenkilöt: Volmar Kari 050-016 6309,
Hannu Honkaniemi 045-346 1131.
23
Su 06.01. ALAJÄRVI, (Lehtimäki) Iso-Räyrinki
Pilkkikuningasosakilpailu II
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: Su 06.01. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu II. Opastus 68 tieltä
Lehtimäki - Alajärvi väliltä. Lisätiedot ja tulokset: www.leuk.fi
Yhteyshenkilö: Heino Hakomäki 06-527 1057.
La 12.01.
EVIJÄRVI, Kerttuanjärvi
Haukipilkki
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: La 12.01. klo 10.00-14.00.
Sarjat: Yleinen (aikuiset) ja nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Hauki.
Muita tietoja: Opastus Pietarsaari tieltä. Samalla EUK:n mestaruus
osakilpailu.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen, 044-551 0596.
La 12.01. LAPUA, Kauhajärvi
Pilkkikuningasosakilpailu III
Kilpailun järjestäjä: Lapuan Seudun Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Lapua, Kauhajärvi, tanssilavan ranta.
Kilpailuaika: La 12.01. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu III.
Yhteyshenkilöt: Harri Korpela 0500-867 231,
Pekka Kivisaari 040-583 8986.
Piirin leikekirjaa varten
toivotaan aineistoa piirin eri puolilta. Leikekirjan hoitajana
toimii Teuvo Virolainen, Katajarinki 1 A, 63400 ALAVUS AS,
puh. 050-402 1820, [email protected].
24
Su 13.01.
KURIKKA / JURVA,
Kivi- ja Levalampi
Pilkkikuningasosakilpailu IV
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: Su 13.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Puffetti.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
.
La 19.01. LUOTO, Luodonjärvi
Suurahvenkilpailu
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet.
Kilpailupaikka: Luodonjärvi, Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: La 19.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Kilpailukala: Ahven, kuha. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Viisi suurinta punnitaan. Joka kymmenes saa paremman
palkinnon, mikrouuneja yms. Kaikki palkitaan. Osallistumismaksu 10 euroa.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
Su 20.01. SEINÄJOKI, Peräseinäjoki,
Kalajärvi
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Peräseinäjoki, Kalajärvi, tanssilavan ranta.
Kilpailuaika: Su 20.01. klo 10.00-14.00, paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
Potkukelkan käyttö on kielletty piirinmestaruuspilkeissä ja pilkkikuningaskilpailun osakilpailuissa. Kelkan käyttö mahdollista vain
lääkärintodistuksella. • Puhelimen käyttö pilkkikilpailuissa on kielletty lukuunottamatta hätätapauksia. • GPS- paikantimen ja kaikuluotaimen sekä
muiden sähköelektronisten tai moottori- ja akkukäyttöisten apuvälineiden
käyttö on kielletty.
25
Su 27.01.
RAIPPALUOTO, Vistan
Suurahvenpilkki Storabborrepilken
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Vistan, Raippaluodon saaristo, opastus.
Kilpailuaika: Su 27.01. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailussa punnitaan jokaisen kilpailijan viiden suurimman
AHVENEN kokonaispaino. Voittaja saa valita oman tarpeen mukaan
esinepalkinnon, jonka arvo on 50 % osanottomaksuista. Myös 9 seuraavaa palkitaan. Lohiarpajaiset. VUK:n naisten puffetti.
Potkukelkkojen tai suksien käyttö on kaikille sallittua.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501, Hannu Ala-Honkola 045-134 8539.
26
TAPSA-PILKIT Pielavesi
0400-676231
www.tapsa-pilkit.fi
Laatua edullisesti!
27
Rieju mopot ja mopoautot ja Kymco-senioriskootterit ja skootterit myy:
KALAMIESTEN
MAINIO
TAUKOPAIKKA!
• elintarvikkeet • polttoaineet
• lounas - kahvio • hotelli
Alajärvi, 62720 Sissala, puh. (06) 557 4121
050-571 0211 • Fax (06) 557 1339
28
•
•
•
•
•
Hyvät grillituotteet
Veikkauksen palv
elut
palvelut
Vir v oitusjuomat
Tupakat
Jäätelöt ja mak
eiset
makeiset
TOTOpalvelut
Vallinmäentie 25, 66400 Laihia, puh. 0400-757 498. – TERVETULOA
Kalaa
-
Fisk
29
Tar
vitsetk
arvitsetk
vitsetkoo vuokra-autoa?
Uudet autot edullisesti.
Tiedustelut ja
varaukset:
Hertz A
utovuokraamo
Autovuokraamo
Puh. 020 555 2650
30
HELMIKUU
Su 03.02.
VIMPELI, Lappajärvi, Kisaranta
Kilpailun järjestäjä: Vimpelin Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Vimpeli, Lappajärvi, Kisaranta.
Kilpailuaika: Su 03.02. klo 10.00-14.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Rajattu kilpailualue.
Yhteyshenkilö: Markku Ahopelto 0400-890 664.
.
Pe 08.02. LAPPAJÄRVI, Kirkkoranta
Pm Moksu-Made
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kirkkoranta.
Kilpailuaika: Pe 08.02. klo 18.30-21.30, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen + joukkuekilpailu 3 henkilöä.
Kilpailukala: Made. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Piirinmestaruus Moksu-Made.
Yhteyshenkilö: Jari Annola 0400-994 595.
La 09.02. JALASJÄRVI, Ikkeläjärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Ikkeläjärvi.
Kilpailuaika: La 09.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteys: Rami Liikaoja 050-581 3045,
seurapuhelin JUK 06-457 3800, www.netikka.net/juk/.
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajien kokous on päättänyt: Kaikissa
Pm-kisoissa voi olla useampi joukkue yhdestä seurasta / per sarja.
Joukkue nimettävä etukäteen. Joukkuemaksu 5 euroa per joukkueen jäsen. Nuorten sarjassa ei joukkuemaksua.
31
KALAMIES TARJOAA SUPERHALVALLA!
KESÄRENKAAT
•T
ALVIRENKAA
VIRENKAAT
T
TAL
VIRENKAA
T • KESÄRENKAA
alk. 219 euroa / sarja
alk. 179 euroa / sarja
sisältää asennuksen, tasap. ja kierr.maksun
RENGASMYYNTI LEHTINEN
Vähäkyrö • Puh. (06) 478 4032 • 050-5186400
PS. uudet/käytetyt aluv./vanteet/renkaat
Su 10.02.
MAXMO, Tottesund
Väiskin Pilkki
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Maxmo, Tottesund, opastus.
Kilpailuaika: Su 10.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v ja alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK:n naisten puffetti, potkukelkkojen käyttö sallittu kaikille.
Rengasmyynti Lehtisen / Scason Oy lahjoittama rengassarja (arvo 250 €)
arvotaan osallistujien kesken.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618,
Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 16.02. LAPPAJÄRVI, Lappajärvi
Kraateri Nykytys
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kivitippu.
Kilpailuaika: La 16.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Joukkuesarja 3 henkilöä.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Haastepilkki LKV - LeUK. Joukkuesarjassa punnitaan 3
suurinta ahventa / kilpailija, yhteistulos ratkaisee sijoituksen. Rajattu alue.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
Turvaa pilkkimatkasi, pidä aina jäänaskalit mukana!
32
Su 17.02. KURIKKA, Mäntylänlampi
Mormuskointikisa
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Mäntylänlampi.
Kilpailuaika: Su 17.02. klo 9-11.00 ... 12.00-14.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Sovelletut Sm- ja mormuskointisäännöt. Rajattu kilpailualue,
kaksiosainen kisa, kahden reiän hallinta. Puffetti.
Yhteyshenkilö: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
Su 17.02. LESTIJÄRVI, Lestijärvi
Kilpailun järjestäjä: Toholammin Pilkkijät.
Kilpailupaikka: Lestijärvi.
Kilpailuaika: Su 17.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Elmo Olkkola 0400-521 549.
La 23.02. KASKINEN, Kaskisten salmi
Helmi-pilkki
Kilpailun järjestäjä: MB-Eräkerho ry.
Kilpailupaikka: Kaskisten salmi.
Kilpailuaika: La 23.02. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kaikkien osallistujien kesken arvotaan eräkerhon
merenrantamökki käyttöön viikoksi.
Yhteyshenkilöt: Raimo Kasari 0400-857 675, Aki Lammi 050-598 8664.
Ruohonleikkureiden ja
moottorisahojen huollot
• Varaosat • Pikahuollot • Myös käytettyjä osia
EUROMOTOR J. Leppänen
Apilatie 6, 60510 Hyllykallio, puh. 0500-665 229
33
Su 24.02. ALAVUS, Kuorasjärvi
Pilkkikuningasosakilpailu V
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kuorasjärven pohjoispää, postin maja.
Kilpailuaika: Su 24.02. klo 10.00-14.00, paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v., 15 v., 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pilkkikuningasosakilpailu V.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
• Pilkkiminen on kiellettyä lohi- ja siikapitoisten vesistöjen koski- ja
virtapaikoissa, tai vesialueilla, joissa kalastus on kielletty muun säädöksen tai määräyksen nojalla. • Lisäksi viranomainen voi kieltää pilkkimisen
tietyillä alueilla. Tällaisia kieltoja ovat esim. ELY-keskuksen myöntämä
kalastuslain 11§:n mukainen viehekalastuskielto. Kalastus voi olla kiellettyä myös muun lain tai määräyksen perusteella. • Pilkkiminen on
jokamiehenoikeus, joten kalastusmaksuja ei tarvitse maksaa paitsi, jos
kalastaa esim. kirjolohen istutuslammikolla tai muilla erityisvesillä.
06-5150 800
34
Pohjanmaa, Seinäjoki
Sammonkatu 2, 60120 Seinäjoki
Haukka-Pilkki Oy
Onki-ja pilkkitarvikkeet sekä syötit.
www.haukka-pilkki.fi
050 5380714
35
•
•
•
•
•
Muuratut tulisijat
Julkisivumuuraukset
Muut muuraustyöt
Laatoitustyöt
Muut rakennus- ja
remonttityöt
Heikki Ojalehto
Puh. 044 271 6727
www.anvianet.fi/heikki
36
PALVELEVA RAKENTAMISEN OSAAJA
Kokkokalliontie 8, PL 171, 65101 VAASA
Puh. 010-425 7700, Fax (06) 010-425 7777 • www.wasacon.fi
37
38
PUUSEPÄLTÄ:
REMONTTITYÖT:
• Keittiökalusteet
• Keittiökalusteiden
ovien ja tasojen
vaihdot
• Komerot
• WC-kalusteet
• Keittiökalusteiden
asennus
• Huonekalut
mittatilaustyönä
•
•
•
•
Maalaus
Tapetointi
Laatoitus
Laminaatin ja
parkettien asennus
TMI REIJO VÄLI-TORALA
SEINÄJOKI
Puh. 0400-970256
39
Petalax Pilken 2013
Lions Club Petalax järjestää pilkkikilpailut La 02.03.
2013 klo 10-14 Öjnan merialueella. - Lähtöpaikka
Degerviksvägen 75, Maalahti. Viitoitus rantatieltä.
Sarjat: Miehet, veteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala ahven - siirtymäajat 30 min. Potkukelkan
käyttö sallittu kaikille.
Pääpalkinto 250 euron ostokortti. Kaikkien kilpailijoiden kesken arvotaan merilohi.
TERVETULOA!
40
Lions Club Petalax
MAALISKUU
La 02.03. MAALAHTI, Öjnan merialue
Petalax-Pilken 2013
Kilpailun järjestäjä: Lions Club Petalax.
Kilpailupaikka: Maalahti, Öjnan merialue.
Lähtöpaikka Degerviksvägen 75, Maalahti. Viitoitus rantatieltä.
Kilpailuaika: La 02.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Katso ilmoitus sivu 40. Merilohi arvotaan kaikkien osallistujien kesken. Pääpalkinto on 250 euron lahjakortti.
Potkukelkan käyttö on kaikille sallittu.
Yhteyshenkilö: Göran Östberg 050-361 9185.
Su 03.03. SM-pilkin esikisa
La 09.03. LAPPAJÄRVI, Nissinranta
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Nissinranta.
Kilpailuaika: La 09.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-5611 261.
Su 10.03. TEERIJÄRVI, Heimsjö
Piirinmestaruuspilkki
Kilpailun järjestäjä: Teerijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Heimsjön (Shell huoltamo).
Kilpailuaika: Su 10.03. klo 10.00-14.00. Meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit 60 v,
nuoret a 12 v., alle 15 v, alle 18 v, + joukkuekilpailut.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Olof Skog 050-364 6890.
41
La 16.03. MAALAHTI / MALAX
Åminne-pilkki / pilken
Kilpailun järjestäjä: Malaxnejdens Sportfiskeförening r.f.
Kilpailupaikka: Maalahti, Åminne huvipuisto.
Kilpailuaika: La 16.03. klo 10.00-14.00, siirtymäajat meno / paluu 30 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa. Kilpailussa punnitaan jokaisen
kilpailijan viiden suurimman AHVENEN kokonaispaino.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Voittaja saa valita oman tarpeen mukaan esinepalkinnon,
jonka arvo on 50 % osanottomaksujen summasta. Myös 9 seuraavaa palkitaan. Lohiarpajaiset. Potkukelkkojen tai suksien käyttö on kaikille sallittua.
Yhdyshenkilö: Ulf Burman 050-412 1505.
Su 17.03. SM-pilkki
Su 17.03. ISOKYRÖ, Kalliojärvi, Leijonapilkki
Kilpailun järjestäjä: LC-Isokyrö.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Valtaala, Kalliojärven viihdekeskus.
Kilpailuaika: Su 17.03. klo 10.00-14.00. Jäälle siirtyminen vapaasti.
Punnituksessa viimeistään 14.15.
Sarjat: Lohisarja. Nuoret alle 15 v (kaikki kalat). Muut kalat -sarja.
Muita tietoja: Lohisarjan voittajalle 37” TAULU-TV. Kaikkien osallistujien
kesken arvotaan 37” taulu TV. Nuoret alle 15 v sarjassa ei
osallistumismaksua.
Yhteyshenkilö: Markku Rouru 050-529 3848.
La 23.03. EVIJÄRVI, Ina
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Ina, Rusiskan silta.
Kilpailuaika: La 23.03. klo 10.00-14.00, meno 30 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: EUK:n osakilpailu.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen 044-551 0596.
VIRKISTY, VIIHDY ja RENTOUDU
Kalliojärven Viihdekeskus
• tanssit, karaoke, kesäteatteri
0400-667 629 / Harri Maunuksela
Kalliojärven Rantaravintola
• majoitusvaraukset, info, kahvio
• annosruoat, tilausruokailut,
42
• juhlat ja kokoukset, virkistyspäivät
06-472 4860
La 23.03. BJÖRKÖ
Björkön Pilkki - Björkö Pilken
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Revifjärden, lähtö Björköbyn tiepenkereen luota. Opastus.
Kilpailuaika: La 23.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, naisveteraanit y 60 v.,
nuoret a 12 v., a 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kilpailun parhaalle 3-vaihteinen polkupyörä. Potkukelkkojen
tai suksien käyttö on kaikille sallittua. Lohiarpajaiset. VUK:n naisten puffetti.
Samalla ottelu PK - Salar.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501, Hannu Ala-Honkola 045-134 8539.
Su 24.03. TEERIJÄRVI, Heimsjö
Kilpailun järjestäjä: Teerijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Heimsjön (Shell huoltamo).
Kilpailuaika: Su 24.03. klo 10.00-14.00. Meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Olof Skog 050-364 6890.
43
Su 24.03.
KÖKLOT, Mustavirta
Merenkurkun Mestaruus
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Mustavirta, Köklot.
Kilpailuaika: Su 24.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret a 12 ja 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: VUK:n naisten puffetti. Potkukelkkojen käyttö sallittu
kaikille. Seuraottelu VUK - PK.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050- 327 3303.
Pe 29.03.
VIMPELI, Lappajärvi
Kilpailun järjestäjä: Vimpelin Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Katajalahden venesatama.
Kilpailuaika: Pe 29.03. klo 10.00-14.00, + meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Kari Uusitupa 040-509 5778.
La 30.03.
ALAVETELI, Seljes
Pääsiäislauantain pilkkikisa
Kilpailun järjestäjä: Alavetelin Kalastusseura ry.
Kilpailupaikka: Alaveteli, Seljes.
Kilpailuaika: La 30.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, PAITSI LOHIKALAT. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Hienot palkinnot! Alueen ravintola avoinna.
Yhteyshenkilöt: Lars Koski 040-546 3417, Teija Bexar 0500-645 121.
La 30.03. KURIKKA (Jurva), Säläisjärvi
Piirinmestaruuslohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry
Kilpailupaikka: Jurva, Säläisjärvi.
Kilpailuaika: La 30.03. klo 10.00-14.00, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 18 v, joukkueet 3 henk.
Kilpailukala: Lohikalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Piirinmestaruuslohipilkki. Pm-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Mauri Rantala 0400-167 094,
Timo Rinta-Jaskari 050 349 8525.
44
Su 31.03. VIRRAT, Kurjenjärvi,
Leijona Pilkki
Kilpailun järjestäjä: Lions Club Virrat.
Kilpailupaikka: Virrat, Kurjenkylä, Kurjenjärvi.
Kilpailuaika: Su 31.03. klo 10.00-14.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 18 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pääpalkinto 200 euroa + hyvät muut palkinnot, suurin
ahven palkitaan.
Yhteyshenkilö: Jyrki Sojakka 0500 365 687.
Su 31.03. LAPPAJÄRVI, Karvala
Mattopilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Karvalan Ns.
Kilpailuaika: Su 31.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-5611 261.
Su 31.03. TOHOLAMPI, Kirkkojärvi
Kilpailun järjestäjä: Toholammin Pilkkijät.
Kilpailupaikka: Kirkkojärvi.
Kilpailuaika: Su 31.03. klo 10.00-14.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Tuomo Rautio 688 5802.
45
• järveen istutetaan runsaasti isokokoista
lohikalaa painoltaan 1,3 - 7 kg
• kalastuskorttiaut. 24 h ympäri vuoden
• myös venevuokraus automaatista
• lomakylä palveluineen
www.seljes.fi
• Perhonjoki, monien mielestä Pohjanmaan paras lohijoki
• taimenistutuksia tehdään vuosittain
• Voimalaitoksen yläpuolella n. 850 ha
vesialue suurhaukien kalastajille
• hyvät veneiden laskupaikat
Kalastuskorttiautomaatti
Kalastus / Metsästysmajalla.
Alavetelin kalastusseura (myös valtion luvat)
Läh. tietoja:
Lars Koski puh. 040-546 3417
Teija Bexar puh. 0500-645 121
46
ROMUT
OIKSI
EUR
EUROIKSI
Noudamme auto-, maatalous-,
pelli- ym. metalliromut.
Pohjanmaan Kierrätys ja
Markkinointi Oy
Puh. 040-187 4080
47
48
49
Garmin Astro 320
KYSY!
50
NYT
luvallinen
myös
Suomessa!
Autokorjaamo ja rengasmyynti
Pikkubussin vuokraus
Sami Akkala Oy
Uurastajantie 2, 60510 Hyllykallio
050 3592 188
Polaroid linsseillä nähdään
myös pinnan alle!
Kyrönmaan Näkö Oy
Asematie 5, 66440 Tervajoki, puh. 06-478 5440
Puh. 045 676 1698
Asematie 5, Tervajoki
51
52
53
54
Kalanmyyntiä Kalarannassa
lauantaisin klo 10.00-14.00.
(Ilmoitus aina Pohjalainen ja Vasabladet -lehdissä)
55
56
57
HUHTIKUU
Ma 01.04. VETELI, Patananjärvi
Kilpailun järjestäjä: Pulkkisen Kalastuskunta.
Kilpailupaikka: Patananjärvi.
Kilpailuaika: Ma 01.04. klo 10-14, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Juha Sillanpää 040-532 5705.
Ma 01.04. KARVIA, Karvianjärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Karvianjärvi. Opastus Jalasjärvi-Karvia tieltä.
Kilpailuaika: Ma 01.04. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, veteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15 v.
Kilpailukala: Ahven, syöttäminen kielletty.
Yhteys: Rami Liikaoja 050 581 3045, Seurapuhelin JUK 06-457 3800,
www.netikka.net/juk/.
La 06.04.
ALAVUS, Edesjärvi
Kilpailun järjestäjä: Alavuden seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Edesjärvi. Opastus kantatie 66:lta.
Kilpailuaika: La 06.04. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Tapani Pihlajamäki 0500-369 448.
La 06.04. KOKKOLA, Palmahovi
Kilpailun järjestäjä: Ykspihlajan Reima.
Kilpailupaikka: Kokkola, Palmahovi, merialue.
Kilpailuaika: La 06.04. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Osallistumismaksu 10 euroa, nuoret 5 euroa. Samalla
pilkitään Kokkolan mestaruuksista.
Yhteyshenkilö: Simo Huhtala 050-345 2494. www.ykspihlajanreima.fi
58
La 06.04. ALAHÄRMÄ, Haarusjärvi
Haaruspilkki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alahärmä, Haarusjärvi.
Kilpailuaika: La 06.04. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Alahärmän keskustasta.
Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Loikkanen, 040-580 4471.
06.-07.04. MM-morrin loppukarsinta
Su 07.04. NURMO, Varpulan allas
Haulikko-pilkki
Kilpailun järjestäjä: Kurjennevan Eränkävijät.
Kilpailupaikka: Varpulan allas, opastus Seinäjoki – Kuortane -tieltä.
Kilpailuaika: Su 07.03. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit 60 v, naiset.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Avoin kilpailu metsästäjille, joilla on valtion metsästyskortti,
sekä perheenjäsenille. Lisäksi seurojen välinen 3 henkinen joukkuekilpailu.
Pääpalkinto haulikko, osallistujien kesken arvotaan tavarapalkintoja.
Osanottomaksu 15 euroa.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Rautiainen 044-522 0658,
Sami Pykälämäki 0400-761 987.
Su 07.04. SM-lohipilkki
La 13.04. EVIJÄRVI, Haapajärvi
Hauki / ahvenpilkki
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: La 13.04. klo 09.00-13.00.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Haapajärvi.
Sarjat: Yleinen, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Hauki, syöttäminen kielletty. Myös ahvensarjat.
Muita tietoja: Samalla EUK:n jäsentenvälinen osakilpailu. Jäävaraus.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen, 044-551 0596.
Su 14.04. SM-särkipilkki
Su 20.04. SM-rautupilkki
Su 21.04. SM-kiiskipilkki
59
Tekninen
Isännöinti
Kiinteistöjen ylläpito
Erikoistyöt
Vuokratilavälitys/valvonta
Asiakaspalvelu
T:mi Tik
eva/Manne Murtonen
Tikeva/Manne
Puh. 0400-668 808
Y-tunnus 234355-3
[email protected]
Kaikki laillinen liiketoiminta Suomessa
60
Parhaat pelit
saman katon alla!
Bingo, Veikkaus,
Ray ja Toto
Puh. (06) 317 0906
Vaasanpuistikko 22
65100 Vaasa
www.vaasanpelikeskus.fi
61
Vaasa
Rantamaantie 40 A, puh. 075 323 3303
Meijerikatu 2-4, puh. 075 323 3323
Tervajoki
Köpingintie 7, puh. 075 323 3483
62
JORMA KUNI
0400 639 061
[email protected]
Vuorenmaanrinne 1A13
60220 SEINÄJOKI
63
Pohjanmaan
Rauta Oy
Klemetinkatu 17
Palvelemme ark. 8-18, la 9-14
Puh.
044-7800 700
044-7800 704
044-7800 709
64
Puh. 010 229 2444
RUOTSALA
65
AUTOJEN
KÄSINPESUT
JA PUHDISTUKSET
VEIJO VIITA-AHO
Rekolansuora 4
63300 Alavus
0400 662 693
Hyvän Palvelun Liike
Kukkatalo
Keskustan Kukka ja
HAUTAUSTOIMISTO SEPPONEN
Alavus - 511 1303
66
Autoasi Vaasa Oy Ab
Opistokatu 5
65100 VAASA
www.akkusalminen.fi
PERÄMOOTTORIEN HUOLLOT
• Alumiinihitsaukset • Potkurien korjaukset
• Veneiden huolto
PIENKONEHUOLTO ALANEN
Teollisuustie 14 • 60100 SEINÄJOKI
Puh. (06) 414 0190, fax 414 0771, 0400-269 334
67
68
69
LAPUAN KRISTILLINEN
KANSANOPISTO
– viihtyisä majoitus- ja kokouspaikka
auditorio jossa 125 paikkaa ja hyvät AV-välineet
muita kokoustiloja, mm. ATK-, musiikki-,
kudonta- ja teknisen työn tilat
herkullinen ruoka
korkeatasoinen 84 hengen asuntola;
oleskelutiloissa TV ja mikroaaltouuni
tilava takkahuone joka soveltuu pieniin kokouksiinkin
kaksi saunaa
Tiedustelut ja varaukset: kurssisihteeri, puh. (06) 433 9200
Siiriläntie 11-13, 62100 Lapua
PANIKEN KALASTUSMATKAILU
järjestää opastettuja kalamatkoja Raippaluodon
saaristossa. Tied. 0500-863 009.
KARI VIITA-AHO
Sertifioitu kalastusopas
www.panike.fi
KALASTUSTARVIKKEITA
Härsiläntie 14, 62100 LAPUA
Puh. (06) 433 2816, 438 7816
70
Kalastustarvikkeiden erikoisliike
Mikkiläntie 2, TEUVA, puh. (06) 267 2481
Avoinna: TI–PE 9–17, LA 9–13, MA suljettu
www.jahtikaverit.fi
Meiltä kaikki kalastukseen liittyvä:
•
•
•
•
•
•
•
Kilpaongintavälineet
Mäskit, hajusteet ja lisäaineet
Toukat ja madot
Kelat
Vavat
Uistimet
Tarvikkeet
Löydät myös edustajamme kilpailuissa.
Tilaa tuotteet paikan päälle.
Puh. 040-501 4842
71
KALASTUSTARVIKKEET:
– Trabucco
– Swedbait
– Marcel
– Rive
– Vespe
– Sensas
Mika Heino
Penikuja 11
20660 LITTOINEN
– La Sirene
– Tupertini
– Mondial
GSM 040-588 9976
s-posti: [email protected] • www./mh-toimi.fi/
Kalastuksen, myös
perhokalastuksen ja metsästyksen
YKKÖSLIIKE Vaasassa
Tule tutustumaan
laajoihin valikoimiin.
Pitkäkatu 44
Puh. 010-229 1999
www.kurre.fi
72
LAPUANJOEN YHTEISLUPAALUEEN KOSKET KUTSUVAT
KALAT
KOSKET
LUVAT
ahven, hauki, lahna, made, harjus, taimen
istutetut kirjolohi.
Yhteensä yli 7 kilometriä.
Neste Lapua, Kesport Lapua,
lupa-automaatti Kuortaneentie 1520,
Tarinatupa, Tiistenjoki.
K. Pohjasmäki, Lakaluoma.
Tiedustelut: Jarma Sirjonen
040-5710 929
Tapio Rintaniemi
050-596 0882
73
OP-Pohjola Cup 2013
Heitto- ja soutu-uistelu
Alavuden Seudun Osuuspankki
Lehtimäen Osuuspankki
O S A K I L PA I L U T :
IV 05.07. Kyrkösjärvi
I 17.05. Suninsalmi
V 19.07. Kivi- ja Levalampi
II 31.05. Kuorasjärvi
III 14.06. Liesjärvi, Pm VI 09.08. Varpulan allas
SÄÄNNÖT:
• Uistelu tapahtuu soutaen ilman
lisävoimaa; veneissä ei moottoria.
• Ankkurin käyttö kielletty.
• Veneessä korkeintaan kaksi henkilöä.
• Vaparajoitus: neljä vapaa/venekunta ja yksi uistin/vapa; sivuperukkeet yms. kielletty.
• Syöttien, houkutusaineiden yms.
käyttö kielletty.
• Pelastus-, veneily- tai kelluntaliivien käyttö suositeltavaa ja/tai oltava helposti saatavilla tarvittaessa.
• Takiloiden/muiden syvääjien ja
plaanareiden käyttö kielletty.
• Kaikuluotaimen ja GPS-laitteiden
käyttö kielletty.
• Ensimmäiseen osakilpailuun osallistuvat miehistöt veneessä ovat kippareita, myöhemmissä osakilpailuis-
sa venekunnassa täytyy olla aina vähintään toinen näistä kippareista mukana.
• 18-64 vuotiailla kalastuksenhoitomaksu maksettuna.
• Ukonilman sattuessa soudettava lähimpään rantaan.
• Kaikissa tilanteissa huomioitava
myös muut osanottajat ja onnettomuustilanteissa auttamisvelvollisuus.
• Kertoimet: kuha, ahven, lohikalat 3;
muut kalat 1 (tulos: kalan paino x
kerroin = loppupaino).
• Alamitat: kuha 38cm, taimen 40cm.
• Kalat tapetaan heti ylösoton jälkeen ja tuodaan puntariin suolistamattomana.
• Rauhoitussuositus 5 vuorokautta.
• Kalat tuotava kuivana punnitusalueelle.
Jokaisessa osakilpailussa valitaan juryyn yksi edustaja järjestäjien ja kaksi
edustajaa kilpailijoiden joukosta.
Cupin pisteet:Osakilpailun voittaja saa 35 pist., toinen 32 pist., kolmas 30,
neljäs 28, viides 26 ja siitä alaspäin pisteen välein. Osakilpailun painavimmasta kalasta saa 5 lisäpistettä, jotka säilyvät loppupisteisiin, vaikka ko.
kisan pisteet muuten putoaisivat pois. Alavus / Töysän Liesjärven kisa on
samalla piirinmesta-ruuskisa. Kokonaispisteisiin lasketaan neljä parasta
osakilpailutulosta per venekunta. Cupissa osanottopisteitä 3 / kisa. Tulokset:
www.asuk.fi sekä järjestäjäseurojen nettisivuilla.
TERVETULOA MUKAAN!
74
KESÄKILPAILUT
TOUKOKUU
La 04.05.
VAASA, Kalaranta
Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: La 04.05. klo 10.00-14.00, paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Vapa SM-säännön mukainen.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050-327 3303.
To 16.05.
ALAJÄRVI, Lehtimäki, Sahanranta
Kesäongen avaus
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Sahanranta.
Kilpailuaika: To 16.05. klo 18.30-21.30, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat. Onkiminen
rantapenkalta. LeUK pistekisa. Kesäkauden aloituskilpailu. Lisätiedot ja
tulokset www.leuk.fi.
Yhteyshenkilö: Hannes Kaukola 0400-730 484.
75
Pe 17.05.
ALAJÄRVI, Lehtimäki, Suninsalmi
OP - Pohjola Cup I
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lehtimäen Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Lehtimäki, Ähtärinjärvi, Suninsalmi.
Kilpailuaika: Pe 17.05. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Kuha, ahven ja lohikalat kerroin 3.
Muita tietoja: Säännöt tämän kalenterin sivulla 74: OP -POHJOLA CUP
2013. Lisätiedot ja tulokset: www.leuk.fi.
Yhteyshenkilö: Jouko Nimetön 0400-165 484.
La 18.05. SEINÄJOKI, Kalajärvi
SM-onkikarsinta I
Kilpailun järjestäjä: Alavuden seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Peräseinäjoen Kalajärvi, Tuomen levähdyspaikka.
Opastus Peräseinäjoki - Alavus tieltä.
Kilpailuaika: La 18.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v, alle 15 v, alle 18 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: SM-säännöt.
Yhteyshenkilö: Tapani Pihlajamäki 0500-369 448.
Su 19.05. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
SM-onkikarsinta II
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Kyrkösjärvi, Sevo.
Kilpailuaika: Su 19.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12 v, alle 15 v, alle 18 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat. SM-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050 349 8525.
.
SM-onkikarsinnoissa joukkuekarsintaan lasketaan pisteet jokaisesta karsintakilpailusta ko. sarjojen henkilökohtaisten sijoitusten perusteella. - SM-onkikilpailuun ilmoitetaan osallistujat piirin toimesta. Kukaan ei saa ilmoittautua suoraan itse.
76
La 25.05.
KURIKKA, Pitkämö
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Pitkämö.
Kilpailuaika: La 25.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Ei kirjolohi.
Muita tietoja: Sm-säännöt. Arvotut paikat. Syöttäminen kielletty. Puffetti.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
Su 26.05. KOIVULAHTI, Kyrönjoki
Merenkurkun Onki – Kvarten Metet
SM-onkikarsinta III
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry.
Kilpailupaikka: Kyrönjoki, Koivulahden silta.
Kilpailuaika: Su 26.05. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret a 12 v, a 15 v ja a 18 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty. Kahlaaminen
kielletty.
Muita tietoja: SM-onkikarsinta. Onkipaikat arvotaan. Ilmoittautuminen
ja punnitus Kyrönjoen penkereellä. Virvoitusjuomien myynti.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501,
Hannu Ala-Honkola 045-134 8539.
Ti 28.05.
PIETARSAARI, Fantasian ranta
Kesäonki
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: Ti 28.05. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Syöttäjät / Ei syöttäjät + Nuoret.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Kilpailut jatkuvat koko kesän tiistaisin.
Kaikki saa palkinnon. Osallistumismaksu aikuiset / veteraanit 10 eur.,
nuoret 2 eur.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin kokous on
päättänyt seuraedustuksesta, että kilpailija voi edustaa
talvella ja kesällä eri seuraa.
77
Ke 29.05.
VAASA, Kalaranta
Kurre Cup I
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: Ke 29.05. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Venekohtainen heittouistelukilpailu, max 3 hlö / vene. 5 suurinta
kalaa / vene. Myös vetouistelu 1 vapa / hlö.
Kilpailukala: Kaikki kalat.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050-327 3303.
Pe 31.05.
ALAVUS, Kuorasjärvi
OP - Pohjola Cup II
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kuorasjärvi.
Kilpailuaika: Pe 31.05. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Ahvenen kerroin on 3. Hauki ja kuha kerroin 1.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu Säännöt tämän kalenterin sivulla 74:
OP - POHJOLA CUP 2012.
Yhteyshenkilöt: Kari Pihlajamäki 040-579 1803.
Meiltä nyt myös
kalastusvälineet ja syötit.
78
HARRIN KALA
– Tuorekalaa
– Savukalaa
– Purkitettua kalaa
Kärrytie 3, 61300 KURIKKA
Puh. 040-582 54694
79
Huollata ajoneuvosi meillä!
Kuorma-autot
Pakettiautot
• Mercedes Benz Star-testari
• Volvo Vcada-testari
• Korjaukset ja määräaikaishuollot
• Piirturitarkastukset
• Ilmastoinnin huollot ym.
• Mercedes Benz
Star-testari
• Korjaukset ja määräaikaishuollot
• Ilmastoinnin huollot ym.
P. 040 162 4202, Kallenkuja 4, Alavus
• vuokrataan pikkubussia
• HINAUSPALVELU 24 h
puhelin 0400-981 012
• automaalaamo • kolarikorjaamo
kallenkuja 1 63300 alavus p.065120800
www.jiijii.com
80
81
Soutu-uistelun
SM-kilpailu
Seinäjoen
Kyrkösjärvellä
La 08.06.2013
Katso kilpailuilmoitus
viereiseltä sivulta.
Kilpailussa
noudatetaan SMsoutu-uistelun
sääntöjä pienin
poikkeamin. Mm.
pikkuplaanarien käyttö
on kielletty ja kalojen
alamitat poikkeavat
SM-sääntöjen
suosituksista.
Oheisesta
osoitteesta pääset
lukemaan SM-soutuuistelu säännöt
www.vapaaajankalastaja.fi
Avaa Kilpailut-otsikko
ja sieltä Säännöt.
TERVETULOA
KYRKÖSJÄRVELLE!
Kyrkösjärven ahvenet,
kuhat ja hauet ovat hyvän
kokoisia, mutta
pienempiäkin löytyy...
82
KESÄKUU
La 01.06.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Heitto virvelöinti
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 01.06. klo 16.00-22.00.
Sarjat: Henkilökohtainen kilpailu veneessä. Yksi sarja aikuisille
ja sarja alle 18 vuotiaille.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kalastus veneestä, moottori sallittu siirtyessä. Veneessä voi
olla useampi kalastaja, kilpailu on henkilökohtainen, ei venekuntakohtainen.
Samalla EUK:n jäsentenvälinen.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596, Janne Happo 040-528 9807.
La 08.06. SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
SM-soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry.
Kilpailupaikka: Kyrkösjärvi. Opastus Seinäjoki - Jalasjärvi -tieltä.
Kilpailuaika: La 08.06. klo 10.00-20.00, paluu 30 min.
Sarjat: Venekohtainen, 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Ahven, hauki ja kuha. Alamitat: ahven 25 cm, hauki 50
cm, kuha 41 cm. Ahvenen ja kuhan kerroin on 3.
Muita tietoja: SM-soutu uistelu. SM-säännöt. 4-vapaa, pikkuplaanarit
kielletty. Tarkempia tietoja mm. Vapaa-ajankalastaja lehdessä olevasta
kilpailukutsusta.
Yhteyshenkilöt: Kari Pihlajamäki 040-579 1803,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
La 08.06.
KURIKKA, Puntuunen
Hakupäällä onki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Puntuunen, Urheilukenttää vastapäätä.
Kilpailuaika: La 08.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yksi sarja: mies ja nainen.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
83
Su 09.06. SEINÄJOKI, Kalajärvi
Pm-kilpaonki
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Kalajärvi, Tuomen ranta.
Kilpailuaika: Su 09.06. klo 7.30- n. 17.00.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret 18 v,
joukkuekisa 4 henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kilpaonginnan piirinmestaruus. Arvotut paikat.
Kahlaaminen kielletty. Kaksiosainen kilpailu Pm-säännöin.
Osanottomaksu 10 euroa, nuoret 5 euroa. Joukkue 20 euroa.
Ennakkoilmoittautuminen 6.6. mennessä yht.henk. puhelinnumeroon tai
sähköpostiin.
Yhteyshenkilö: Jaakko Knaapila 050-540 8695, netikka.fi,
Jalo Hemminki 040-503 6352, netikka.fi.
Pe 14.06. ALAVUS, (Töysä), Liesjärvi
OP - Pohjola Cup III
Pm-heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Ähtärin Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, (Töysä), Lieskylän Liesjärvi.
Kilpailuaika: Pe 14.06. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Hauki, ahven, kuha (kuhan alamitta 38 cm).
Ahvenen ja kuhan kerroin 3.
Muita tietoja: Piirinmestaruus heitto / soutu uistelu
Säännöt tämän kalenterin sivulla 74: OP - POHJOLA CUP 2013.
Yhteyshenkilö: Kimmo Kilponen 0400-438 153.
La 15.06. VAASA, kalaranta
Pm-laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry ja Vaasan Urheilukalastajat ry
Kilpailupaikka: Vaasa kalaranta.
Kilpailuaika: La 15.06. klo 10.00-14.00, paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, naiset, nuoret alle 16 v. Joukkueet 3-henk.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pm-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501, Eero Varmajoki 050-327 3303.
84
Su 16.06.
KAUHAJOKI, Maatalousoppilaitos
Kauhaonki 2013
Kilpailun järjestäjä: Kauhajoen Kalastusseura ry.
Kilpailupaikka: Maatalousoppilaitoksen jokiranta.
Kilpailuaika: Su 16.06. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 12 v ja 16 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Aikuisten sarjoissa arvotut paikat, nuorilla oma kilpailualue.
Samalla järjestetään kauhajokelaisten työpaikkojen ja yhdistysten
PUULAAKIONKI 3-henkisin joukkuein.
Yhteyshenkilö: Pekka Saarela 040-501 4842.
Su 23.06.
SEINÄJOKI, Kalajärvi
Jussin onki
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Peräseinäjoki), Kalajärvi,
Tuomen parkkipaikka, opastus Peräseinäjoki-Alavus tieltä.
Kilpailuaika: II juhannuspvä su 23.06. klo 11.00-15.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, miesveteraanit y 60 v, naisveteraanit y 60 v, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Tapani Pihlajamäki 0500-369 448.
Ke 26.06.
VAASA, Kalaranta
Kurre Cup II
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kalaranta, Vaasa.
Kilpailuaika: Ke 26.06. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Venekohtainen heittouistelukilpailu, max 3 hlö / vene. 5 suurinta
kalaa / vene. Myös vetouistelu 1 vapa / hlö.
Kilpailukala: Kaikki kalat.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050-327 3303.
La 29.06.
KURIKKA, Pitkämö
Yleinen kilpaonki
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Pitkämö.
Kilpailuaika: La 29.06. klo 7.30 - n. 17.00, kaksi 2,5 h jaksoa.
Sarjat: Yksi sarja Yleinen.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Ei kirjolohi.
Muita tietoja: Sovelletuin SM-kilpaonki säännöin, saa syöttää.
Samalla ongitaan Kurikan mestaruus kilpaonki.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
85
Su 30.06.
SEINÄJOKI, Kalajärvi
Pm-heittouistelu
Kilpailun järjestäjä: Alavuden Seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Peräseinäjoki), Kalajärvi.
Kilpailuaika: su 30.06. klo 10.00-16.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Yksi sarja. Kaksi henkilöä / vene.Kahden veneen seurakohtainen
joukkuekisa.
Kilpailukala: Ahven, hauki, kuha (kuhan alamitta 40 cm). Kuhan ja
ahvenen kerroin 3.
Yhteyshenkilö: Kari Pihlajamäki 040-579 1803.
Su 30.06. TEERIJÄRVI, Heimsjön
Veneonki, Cup I
Kilpailun järjestäjä: Teerijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Heimsjön (urheilukentän ranta).
Kilpailuaika: Su 30.06. klo 11.00-15.00.
Sarjat: 2-henk. joukkueet. Ei vaparajoitusta. Kalat kuivina.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Nils Hästbacka 040-501 7685
HUSQVARNA ® • HONDA • KLIPPO
MYYNTI • HUOLTO • VARAOSAT
86
PITKIS-KONE OY
Volttitie 6, 60510 HYLLYKALLIO
• Pienkonehuolto • Varaosat • Ruohonleikkurien ja moottorisahojen myyntiä ja huoltoa • STIHL moottorisahat • VIKING
ruohonleikkurit
040 7292 852
www.pitkiskone.fi
Kalaporukkojen hovikuljettaja
Linja-autot 34 paikk., 50 paikk.
50 paikkainen täys ilmastoitu.
KORHOSEN LIIKENNE
0400-611 084 • KURIKKA
Erkkilänkuja 5, 66440 TERVAJOKI
Puh. 0500-953 035 • Fax (06) 478 5812
[email protected]
HINNASTO NETISSÄ
www.kyrönrengas.fi
87
TESTIVOITTAJAT MEILTÄ
RENGASMYYNTI J. PIHLAJA
Tuomarintie 16,
p. 450 3654, 050556 4554
88
kalasta puhtaasti parasta
Hätälä Oy, Lapinrauniontie 3, 90420 Oulu
Työk
alut
yökalut
Varaosat
89
LAIHIAN LVI KY
Mannilantie 1, 66400 LAIHIA
[email protected]
050 528 1904
90
HEINÄKUU
Pe 05.07.
SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
OP - Pohjola Cup IV
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrkösjärvi. Opastus Seinäjoki - Jalasjärvi -tieltä.
Kilpailuaika: Pe 05.07. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kilpailukaloina kaikki kalat.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu cup IV. Säännöt tämän kalenterin
sivulla 74: OP - POHJOLA CUP 2013.
Yhteyshenkilö: Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
La 06.07. LAPPAJÄRVI, Kivitippu
30. vuotisjuhlauistelu
Pm-vetouistelu
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kivitippu
Kilpailuaika: La 06.07. klo 12.00-22.00, siirtymä klo 11.00 alkaen.
Kilpailukala: Lohikalat, kuha, hauki, ahven.
Kertoimet: lohikalat 20, kuha 3, hauki ja ahven 1.
Muita tietoja: Pm-vetouistelu. Lähtöpaikkoina Kivitippu ja Karvalan Ns.
Lappajärven 30. Lohikuningasuistelu. Lisätietoja www.lappajarvenkalaveikot.fi.
Yhteyshenkilöt: Jari Annola 0400-994 595, Mikko Puro 050-561 1261.
La 06.07.
KURIKKA (Jurva), Kivi- ja Levalampi
Veto / heitto kalastuskilpailu
Kilpailun järjestäjä: Jurvan ja Laihian Kalastusseura.
Kilpailupaikka: Kivi- ja Levalampi.
Kilpailuaika: La 06.07. klo 10.00-14.00. Paluu 30 min.
Sarjat: Venekohtainen, ei vapa eikä henkilörajoitusta / vene.
Kilpailukala: Kaikki kalat punnitaan. Kuhan alamitta 40 cm.
Muita tietoja: Osallistuminen omalla vastuulla. Moottorin käyttö sallittu.
Tervetuloa!
Yhteyshenkilö: Juhani Mäkinen 050-565 9990.
91
La 06.07.
ALAHÄRMÄ, Haarusjärvi
Yö-onki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat ry.
Kilpailupaikka: Haarusjärvi.
Kilpailuaika: La 06.07. klo 20.00-23.00. Meno 15 / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty. Kahlaaminen kielletty.
Muita tietoja: Opastus Alahärmän keskustasta.
Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Loikkanen, 040-580 4471.
Su 07.07. SEINÄJOKI, Kalajärvi
SeSOngin kilpaonkimestaruus
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Kalajärvi, Tuomen ranta.
Kilpailuaika: Su 07.07. klo 7.30 – n. 17.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Avoin kilpaonkikilpailu, missä seuran jäsenet ratkaisevat
seuran mestaruuden. Kaksiosainen. SM-kilpaonkisäännöt. Osanottomaksu
10 euroa. Kahlaaminen kielletty. Osanottomaksut palkintoihin. Mahdolliset
enn. ilm. yhteyshenkilöille.
Yhteyshenkilöt: Jaakko Knaapila 050-540 8695, netikka.fi,
Jalo Hemminki 040-503 6352, netikka.fi.
Su 07.07. BJÖRKÖBY, Svedjehamn
Saaristo Onki – Skärgårds Metet
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry. rf.
Kilpailupaikka: Svedjehamn, ajetaan Björköbyn tietä loppuun asti.
Kilpailuaika: Su 07.07. klo 10.00-14.00, paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu kahluusaappaan syvyyteen. Kahluuhousujen käyttö kielletty. Virvoitusjuomien myynti.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501, Hannu Ala-Honkola 045-134 8539.
Pe 12.07. TEERIJÄRVI, Kortjärven silta
Kortjärvi Nappet – Kortjärvi Tärppi
Kilpailun järjestäjä: Kommittén för Kortjärvi sjö.
Kilpailupaikka: Teerijärvi, Kortjärven silta.
Kilpailuaika: Pe 12.07. klo 18.30-21.30, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 12 ja alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Olof Skog (06) 867 6475, 050-364 6890.
92
La 13.07.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Haukisoutu
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 13.07. klo 11.00-16.00.
Sarjat: Yksi sarja. Kaksi henk. per vene, soutaen.
Kilpailukala: Hauki. Vain yksi kala punnitaan. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Saa heittää tai uistella, 4 vapaa.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596, Janne Happo 040-528 9807.
13.-14.07.
Su 14.07.
SM-heittouistelu
KURIKKA, Pitkämö
Yleinen onkikisa
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Pitkämö.
Kilpailuaika: La 14.07. klo 10-14,meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Ei kirjolohi.
Muita tietoja: SM-säännöin, arvotut paikat, syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
Pe 19.07.
LAPPAJÄRVI, Kärnänsalmi
Vene-jigipilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kärnänsalmi.
Kilpailuaika: Pe 19.07. klo 18.00-23.00.
Sarjat: 2-henk./vene.
Kilpailukala: Kuha 37 cm kerroin 5, hauki ja ahven kerroin 1.
Muita tietoja: Pilkin ja virvelin käyttö sallittu.
Yhteyshenkilö: Tuomo Savola 040-746 5966.
Pe 19.07.
KURIKKA, Jurva, Kivi- ja Levalampi
OP - Pohjola Cup V
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat.
Kilpailupaikka: Jurva, Kivi- ja Levalampi.
Kilpailuaika: Pe 19.07. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Kuhan alamitta 40 cm.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu. Säännöt tämän kalenterin sivulla 74:
OP - POHJOLA CUP 2013.
Yhteyshenkilö: Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
93
AVOINNA: MA-PE 08.00-21.00, LA-SU 10.00-21.00
Puh. 06-472 4500
Maukkaita grilliannoksia, lounas arkisin 10–14.
La 20.07.
ISOKYRÖ, Karoliini, Kyrönjoki
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Isokyrö, Karoliini, Kyrönjoki.
Kilpailuaika: La 20.07. klo 10.00-14.00, meno 15 min. / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Seppo Keltamäki 0500-165 518,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
.
20.-21.07.
SM-kilpaonki, Kalajärvi
Su 21.07.
KAUHAVA, Alahärmä, Haarusjärvi
Haarus-onki
Kilpailun järjestäjä: Härmän Seudun Kalastajat ry.
Kilpailupaikka: Haarusjärvi. Opastus Alahärmän keskustasta.
Kilpailuaika: Su 21.07. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v., naiset, nuoret alle 12 v ja alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Juha-Pekka Loikkanen, 040-580 4471.
Ti 23.07.
PIETARSAARI, Fantasian ranta
Jaakonpäivän onki
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Fantasian ranta.
Kilpailuaika: Ti 23.07. klo 18.00-21.00.
Sarjat: Syöttäjät, ei syöttäjät, nuoret, perhesarja = isä, äiti + 1 lapsi
tai äiti / isä + 2 lasta.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Kahlaaminen sallittu syöttäjille.
Muita tietoja: Palkinnot kaikille. Aikuiset / veteraanit 10 eur., nuoret 2 eur.,
Perhesarja 20 eur.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
94
Ke 24.07.
MAALAHTI / MALAX
Åminne Heittokilpailu / Kasttävling
Kilpailun järjestäjä: Malaxnejdens Sportfiskeförening r.f.
Kilpailupaikka: Maalahti/Malax, Åminne Strandservice.
Kilpailuaika: Ke 24.07. klo 17.45-21.15.
Sarjat: 2-hengen venekunta.
Kilpailukala: Hauki.
Muita tietoja: 20 euroa/joukkue. Veneluiska lähettyvillä. Puolet osanottomaksuista jaetaan suhteessa 5 / 3 / 2. Arvontapalkintoja. Suurin kala
palkitaan.
Tiedustelut: Ulf Burman 050-412 1505.
La 27.07.
SEINÄJOKI, Kyrkösjärvi
Veneonki Cup II
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kyrkösjärvi, Keskussairaalan ranta (Koskenalantie).
Kilpailuaika: La 27.07. klo 10.00-15.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henk. joukkue.
Kilpailukala: Kaikki kalat.
Muita tietoja: Syöttäminen sallittu. Kalat kuivina.
Yhteyshenkilöt: Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525,
Veikko Joensuu 040-591 7325.
Su 28.07.
JALASJÄRVI, Hirvijärvi
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Hirvijärvi, Rapalahti, Mäntykoskentie.
Kilpailuaika: Su 28.07. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 15.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045. Seurapuhelin JUK
06-457 3800, www.netikka.net/juk/.
Ke 31.07.
VAASA, Vankilan ranta
Vaasan laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry/rf.
Kilpailupaikka: Vaasan vankilan ranta.
Kilpailuaika: Ke 31.07. klo 18.00-21.00, paluu 15 min.
Sarjat: Kaikki kilpailevat samassa sarjassa.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Pm-säännöt ilman joukkuekilpailua. Voittaja saa palkinnon,
jonka arvo on 30 % osanottomaksuista. Myös 9 seuraavaa palkitaan.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501, Hannu Ala-Honkola 045-134 8539.
95
ELOKUU
La 03.08. SM-onki
Ke 07.08.
VAASA, Kalaranta
Kurre Cup III, heittouistelu
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Vaasa, Kalaranta. Lähtö Kalarannasta.
Kilpailuaika: Ke 07.08. klo 18.00-21.00.
Muita tietoja: Venekohtainen heittouistelukilpailu, max. 3 henkilöä / vene.
5 suurinta kalaa / vene. Myös vetouistelu 1 vapa / hlö.
Yhteyshenkilöt: Erkki Hietanen 0400-716 618, Eero Varmajoki 050-327 3303.
Pe 09.08.
SEINÄJOKI (Nurmo) Varpula
OP - Pohjola Cup VI
heitto/soutu-uistelu
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki (Nurmo) Varpulan allas, opastus Seinäjoki Kuortane -tieltä.
Kilpailuaika: Pe 09.08. klo 18.00-22.00, paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen. 2-henkisin joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Kuhan ja ahvenen kerroin on 3.
Muita tietoja: Heitto / soutu uistelu Cup-VI.
Säännöt tämän kalenterin sivulla 74: OP - POHJOLA CUP 2013.
Yhteyshenkilö: Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
La 10.08.
EVIJÄRVI, Sillankorva
Heitto virvelöinti
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Evijärvi, Sillankorva.
Kilpailuaika: La 10.08. klo 16.00-22.00.
Sarjat: Henkilökohtainen kilpailu veneestä. Yksi sarja aikuisille ja alle 18 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kalastus veneestä, moottori sallittu siirtyessä. Veneessä
voi olla useampi kalastaja, kilpailu on henkilökohtainen, ei
venekuntakohtainen. Samalla EUK:n jäsentenvälinen.
Yhteyshenkilöt: Rauno Hämäläinen 044-551 0596, Janne Happo 040-528 9807.
96
La 10.08. VÄHÄKYRÖ, Merikaarto, Kyrönjoki
Merikaarto onki
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Vähäkyrö, Merikaarto, Kyrönjoki.
Kilpailuaika: La 10.08. klo 10.00 – 14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret a 15 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilö: Jari Iso-Oja 044-076 2492.
Su 11.08. KURIKKA (Jurva) Säläisjärvi
Kilpailun järjestäjä: Lakeuden Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Säläisjärvi, kisakeskus tanssilavan pihassa.
Kilpailuaika: Su 11.08. klo 10.00-14.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Kahlaaminen sallittu kontiosaappaan syvyyteen.
Luonnolliset syötit.
Yhteyshenkilöt: Veikko Joensuu 040-591 7325,
Timo Rinta-Jaskari 050-349 8525.
Su 11.08. Onkimaajoukkueiden loppukarsinta
La 17.08. KASKINEN, Kaskisten salmi
Kilpailun järjestäjä: MB-Eräkerho ry.
Kilpailupaikka: Kaskisten salmi.
Kilpailuaika: La 17.08. klo 10.00-14.00. meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, naiset, miesveteraanit y 60 v, nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat.
Yhteyshenkilöt: Raimo Kasari 0400-857 675, Aki Lammi 050-598 8664.
Su 18.08. SEINÄJOKI, Hirvijärvi,
Pm-onki
Kilpailun järjestäjä: Lapuan Seudun Kalakerho ry.
Kilpailupaikka: Hirvijärven patopenger.
Kilpailuaika: Su 18.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, naisveteraanit y 60 v,
nuoret alle 12, alle 15, alle 18 v + joukkuekilpailut.
Kilpailukala: Kaikki kalat, syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Samalla seuraottelu LSK - LUK
Yhteyshenkilöt: Tomi Etelä-Aho 050-372 7242,
Pekka Kivisaari 040-583 8986.
97
Su 18.08. SM-veneonki
La 24.08. LAPPAJÄRVI, Kärnänsalmi
S-Market uistelu “Kuha-lordi”
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kärnänsalmi
Kilpailuaika: La 24.08. klo 10.00-16.00, meno / paluu 30 min.
Kilpailukala: Kuha kerroin 10, alamitta 41 cm, hauki kerroin 1, alamitta 55 cm.
Muita tietoja: Vaparajoitus 10 vapaa, 2 uistinta / vapa.
Lisätietoja www.lappajarvenkalaveikot.fi.
Yhteyshenkilöt: Mikko Puro 050-561 1261, Aimo Lammi 0400-565 041.
La 24.08.
KURIKKA, Pitkä-Jussin ranta
Pm-Veneonki, veneonki cup III
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Kurikka, Pitkä-Jussin ranta.
Kilpailuaika: La 24.08. klo 10.00-15.00. meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen 2-henk. joukkuein.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat. Syöttäminen sallittu. Kalat kuivina.
Muita tietoja: Pm-veneonki. Venenki cup III. Samalla kilpaillaan
Kurikan mestaruus veneonki.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
Su 25.08.
BJÖRKÖBY, Svedjehamn
Björkön Heitto – Björkö Kastet
Kilpailun järjestäjä: Pilk Kings ry. rf.
Kilpailupaikka: Björköby, Svedjehamn, ajetaan Björköbyn tietä loppuun asti.
Kilpailuaika: Su 25.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat.
Muita tietoja: Kahlaaminen vapaa. Punnitukseen saa tuoda enintään 5 kpl haukia, joiden alamitta on 50 cm (ei nuoret), sekä rajattomasti ahvenia ja säynäviä.
Heittokalastus rannoilta. Keinotekoiset vieheet. Kohojen käyttö on kielletty.
Yhteyshenkilöt: Leif Heikkuri 040-704 8501,
Hannu Ala-Honkola 045-134 8539.
98
Su 25.08. SEINÄJOKI Hirvijärvi
SeSOnki -20
Kilpailun järjestäjä: Seinäjoen Seudun Onkijat ry.
Kilpailupaikka: Seinäjoki, Hirvijärvi.
Kilpailuaika: Su 25.08. klo 7.30 – n. 17.00.
Sarjat: Yksi sarja.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Kahlaaminen kielletty. Arvotut paikat. Kaksiosainen kilpailu
SM-säännöin. Osanottomaksu 20 euroa. Maksu paikanpäällä. Kahlaaminen
kielletty. Sitovat ilmoittautumiset 15.8.2013 mennessä yht.henk. puh.
numeroihintai sähköpostiin. 70 % osanottomaksuista palkintoihin. 30 %
osallistujista palkitaan.
Yhteyshenkilöt: Jaakko Knaapila 050-540 8695, netikka.fi,
Jalo Hemminki 040-503 6352 netikka.fi.
La 31.08.
KURIKKA, Yhteislaidun
Kilpailun järjestäjä: Kurikan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Yhteislaidun, opastus kolmostieltä
Kilpailuaika: La 31.08. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki lain sallimat, saa syöttää, kalat kuivina.
Muita tietoja: Yhteislaitumen mestaruus. Kahlaaminen kielletty. Puffetti.
Yhteyshenkilöt: Jarmo Korpinen 050-581 3046,
Veli-Matti Mäenpää 040-559 9463.
99
SYYSKUU- LOPPUSYKSY
Su 01.09. ALAVETELI, Paasila, Birgerin Muistokisa
Kilpailun järjestäjä: Alavetelin kalastusseura ry.
Kilpailupaikka: Alaveteli, Paasila, Perhonjoen jokipenkka.
Kilpailuaika: Su 01.09. klo 10.00-14.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: 2 vavan käyttö sallittu. Birgerin muistopokaali veteraanisarjassa.
Yhteyshenkilöt: Lars Koski 040-546 3417, Teija Bexar 0500-645 121.
La 07.09. KASKINEN, Sisäsatama
Laituripilkki
Kilpailun järjestäjä: MB-Eräkerho ry.
Kilpailupaikka: Sisäsataman laituri.
Kilpailuaika: La 07.09. klo 10.00-14.00, meno / paluu 15 min.
Sarjat: Yleinen sarja ja nuoret a 16 v.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Arvotut paikat ja SM-säännöt.
Yhteyshenkilöt: Raimo Kasari 0400-857 675, Aki Lammi 050-598 8664.
Su 08.09. ALAVUS, Alavudenjärvi
Veneonki cup IV
Kilpailun järjestäjä: Alavuden seudun Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Alavus, Alavudenjärvi.
Kilpailuaika: Su 08.09. klo 10.00-15.00, meno 15 / paluu 30 min.
Sarjat: 2-henk. joukkue.
Kilpailukala: Kaikki kalat. Syöttäminen sallittu.
Muita tietoja: Opastus sairaalan luota.
Yhteyshenkilö: Heikki Alanko 050-920 4796.
La 14.09. VAASA, Kalaranta, Kurren Pytty
Heittouistelukilpailu
Kilpailun järjestäjä: Vaasan Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Vaasa, Kalaranta. Lähtö Kalarannasta.
Kilpailuaika: La 14.09. klo 10.00-14.00.
Muita tietoja: Henkilökohtainen kilpailu, 1 kala / hlö.
Myös vetouistelu 1 vapa / hlö.
Yhteyshenkilö: Erkki Hietanen 0400-716 618, Peter West 044-0999 055.
100
La 21.09. Onkimaajoukkueiden loppukarsinta
Su 22.09. Onkimaajoukkueiden loppukarsinta
Su 29.09. SM-Laituripilkki
Ke 09.10.
Pm-tietokilpailu
C HRISTIAN H OLMSTEN
Asianajaja, varatuomari
Asianajotoimisto Christian Holmsten
Vaasanpuistikko 22, 65100 Vaasa
Puhelin
(06) 312 6511
Matkapuh. 0400-663 515
Faksi
(06) 312 6223
§
[email protected]
101
JOULUKUU
Pe 06.12. JURVA, Säläisjärvi, Lohisälli
Kilpailun järjestäjä: Säläisjärven Kalastustoimikunta
Kilpailupaikka: Säläisjärvi, leirikeskus.
Kilpailuaika: Pe 06.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60 v, naiset, nuoret alle 16 v.
Kilpailukala: Lohikalat (kirjolohi ja taimen). Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Esinepalkinnot todella hyvät. Jäävaraus.
Yhteyshenkilöt: Pentti Lähdesmäki 0400-711 192, Mauri Rantala 0400-167 094.
La 14.12. EVIJÄRVI, Kerttuanjärvi
Haukipilkki
Kilpailun järjestäjä: Evijärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailuaika: La 14.12. klo 10.00-14.00.
Sarjat: Yleinen (aikuiset) ja nuoret alle 18 v.
Kilpailukala: Hauki.
Muita tietoja: EUK:n mestaruus osakilpailu samalla.
Yhteyshenkilö: Rauno Hämäläinen, 044-551 0596.
Su 15.12.
LUOTO, Luodonjärvi
Kinkkupilkki
Kilpailun järjestäjä: Pietarsaaren Kalamiehet ry.
Kilpailupaikka: Strandcamping, opastus.
Kilpailuaika: Su 15.12. klo 10.00-1400, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Syöttäjät kaikki kalat, ei syöttäjät ja nuoret ahven ja kuha.
Muita tietoja: Sarjojen voittajille kinkku, yksi arvotaan kaikkien kesken.
Yhteyshenkilöt: Sture Liljekvist 050-534 5792,
Tage Björklund 050-594 7640.
Su 22.12. JALASJÄRVI, Iso-Särkijärvi
Lohipilkki
Kilpailun järjestäjä: Jalasjärven Urheilukalastajat ry.
Kilpailupaikka: Iso-Särkijärvi. Opastus 3-tieltä Jalasjärven-Parkanon rajalta.
Kilpailuaika: Su 22.12. klo 10.00-14.00, meno 15 min / paluu 30 min.
Sarjat: Yleinen ja nuoret alle 18 v.
Kilpailukalat: Kaikki lohikalat. Syöttäminen kielletty.
Muita tietoja: Osanottomaksu nuorten sarja 10 euroa, yleinen 20 euroa.
Jäätilanne seurapuhelin. Kaikki syötit sallittu. Myös tahnat ja silikonit.
Vapa on oltava kädessä tai käden välittömässä ulottuvaisuudessa.
Yhteyshenkilö: Rami Liikaoja 050-581 3045. Seurapuhelin JUK 06-457 3800,
www.netikka.net/juk/.
102
To 26.12. LAPPAJÄRVI, Kyrönniemi
Tapaninpäiväpilkki
Kilpailun järjestäjä: Lappajärven Kalaveikot ry.
Kilpailupaikka: Lappajärvi, Kyrönniemi.
Kilpailuaika: Tapaninpvä 26.12. klo 10.00-14.00, meno / paluu 30 min.
Sarjat: Miehet, miesveteraanit y 60, naiset, nuoret alle 16 v.
Joukkuekilpailu 5 hengen joukkue.
Kilpailukala: Ahven. Syöttäminen kielletty.
Yhteyshenkilö: Mikko Puro 050-561 1261.
Maakunnallinen kalatalouden neuvonta- ja
edistämisjärjestö
- Pyyntikokoisten kalojen ja kalanpoikasten välitys
- Kalavesien käyttö- ja hoitosuunnittelu
- Kalatalousselvitykset
- Kalatalouden edunvalvonta
Huhtalantie 2, 60220 Seinäjoki
toiminnanjohtaja Marko Paloniemi,
p. 0400-364 558
www.epkalatalouskeskus.fi
Alavudenjärven Kalastusseura ry:n
KALASTUSLUPA
(Alavudenjärvi, Vähäjärvi, Kuivasjärvi, Okslampi, jokialueet)
vuodelle 2013 on 15 euroa henkilö, lupa on henkilökohtainen.
Luvan voi maksaa Alavuden postiin, netissä Alavudenjärven
Kalastusseura ry:n tilille 500700-41226 (kuitti tulostettava) tai
suoraan pankkiin yllämainitulle tilille.
KIITÄMME ilmoittajiamme
ja toivomme hankkeissanne myös Teille "kireitä siimoja"!
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri /
KILPAILUTOIMIKUNTA
103
Sarin Optiikka
Kauppatie 5, LAIHIA
Puh. (06) 477 0012
www.sarinoptiikka.fi
104
105
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Piirinmestaruuspilkkikilpailujen säännöt
1 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin pilkkimestaruuskilpailut
ovat avoimet kaikille pilkinnän harrastajille. Kilpailussa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa:
a) Henkilökohtaisista mestaruuksista: – Miesten sarjassa (19-59 -vuotiaat miehet), – Miesveteraanien sarjassa, yli 60-vuotiaat miehet, –
Naisten sarjassa (19-59 -vuotiaat naiset), – Naisveteraanien sarjassa,
yli 60-vuotiaat naiset, – Nuoret: alle 18-vuotiaiden sarjassa, – alle
15-vuotiaiden sarjassa, – alle 12 -vuotiaiden sarjassa. Nuorten alle
18-vuotiaiden sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 18, 17, 16 vuotta
täyttävät kilpailijat. Nuorten alle 15-vuotiaiden sarjassa kilpailevat
kilpai-luvuonna 15, 14, 13 vuotta täyttävät kilpailijat. Nuorten alle
12-vuo-tiaiden sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 12 vuotta täyttävät
ja sitä nuoremmat kilpailijat.
b) Joukkuemestaruuksista Pohjanmaa Vapaa-ajankalastajapiiriin kuuluvien seurojen kesken. Kilpailujen järjestelyolosuhteiden niin vaatiessa voi piirin hallitus järjestäjien esityksestä rajoittaa osanottajamäärää.
2 § Henkilökohtaisista mestaruuksista kilpailevat kaikki kilpailuun ilmoittautuneet kilpailijat, mutta piirinmestaruusmitalit voidaan myöntää vain Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin jäsenelle.
3 § Pohjanmaa Vapaa-ajankalastajapiirin joukkuemestaruuksista kilpaillaan seuraavissa sarjoissa: – Miesten joukkuekilpailu (4 kilpailijaa/
joukkue), Miesveteraanien joukkuekilpailu (4 kilpailijaa/joukkue), –
Naisten joukkuekilpailu (3 kilpailijaa/joukkue), naisten joukkueet
muodostetaan naisten ja naisveteraanien sarjoissa kilpailevista, –
Nuorten joukkuekilpailu (3 kilpailijaa/ joukkue) alle 18- ja 15vuotiaiden sarjoissa kilpailevista Joukkueiden tulee koostua ko. henkilökohtaisten sarjojen kilpailijoista. (Kaikki joukkueiden jäsenet osallistuvat samalla myös henkilökohtaiseen kilpailuun.) Nuorten joukkueeseen voi kuulua kilpailijoita alle 18- ja 15-vuotiaiden sarjoista.
Joukkueiden osallistumismäärää ei rajoiteta. Kilpailuun nimetyn joukkueen tulee olla täysilukuinen. Kaikkien joukkueen jäsenten on henkilökohtaisesti palautettava kilpailun päätyttyä kilpailukorttinsa
punnitsijoille tai kilpailun järjestäjien määräämään paikkaan (ns. 0kortit), muuten joukkuetulosta ei hyväksytä.
4 § Kilpailujoukkueet on ilmoittautumisen yhteydessä nimettävä. Alle
12-vuotiaiden sarjassa pilkkiville nuorille seurat voivat lähettää tukihenkilöitä. Tukihenkilö saa antaa kairausapua ja avustaa kalan
106
irrottamisessa koukusta, mutta ei muuten fyysisesti osallistua pilkkimiseen.
5 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin hallitus vahvistaa vuosittain kilpailun osanottomaksut.
6 § Pilkkiminen on jokamiehenoikeus. Pilkkijöiden ei tarvitse maksaa
kalastuksenhoitomaksua. Kilpailujen järjestäjällä on aina oltava kalavedenomistajan lupa.
7 § Kilpailuaika on neljä (4) tuntia. Kilpailijat saavat siirtyä kilpailualueelle noin tuntia ennen kilpailun alkua suoritetun selostus- ja
avajaistilaisuuden jälkeen lähtöluvan saatuaan.Varsinaisen kilpailun
alkamis- ja päättymishetki osoitetaan selvällä merkillä. Avannon tekoa
ei voi aloittaa ennen kuin kilpailun alkamishetken merkki on annettu
sillä kairan terän tulee olla suojattu siihen asti. Kilpailijoiden on lopetettava kalastaminen päättymismerkkiin, jonka jälkeen heillä on
paluusiirtymäaika merkitylle maalialueelle. Myöhästyneiden kilpailijoiden saalista ei punnita. Siirtymisvaiheiden sekä kilpailun aikana
merkityltä kilpailualueelta poistuminen on kielletty.
8 § Kilpailualue on selvästi merkittävä ja pilkkiminen tämän alueen
ulkopuolella on kielletty. Varusteiden vieminen kilpailualueelle ennen kilpailua ja varusteiden jättäminen kilpailualueelle kilpailun jälkeen on kielletty. Avannon teko (ellei toisin määrätä) 50 metriä lähemmäksi aurattuja tai merkittyjä jääteitä sekä virallisesti merkittyjä
pyydyksiä on kielletty. Kiellon rikkoja on velvollinen, kilpailusta pois
sulkemisen lisäksi, vaadittaessa maksamaan uuden tien aukaisemisen. Pilkkiminen ja reiän kairaaminen viittä (5) metriä lähemmäksi
toisen avantoa on kielletty ilman asianomaisen suostumusta. Kilpailun aikana jääkairaa ei saa jättää lumelle tai jäälle makaamaan,
vaan se on kairattava pilkkimisen ajaksi pystyyn. Kilpailualueella
pilkkiminen kilpailua edeltävän vuorokauden aikana kilpailun alkamiseen saakka on kielletty. Järjestäjien toimesta kilpailualuetta on valvottava ja alueella olevat pyydykset on merkittävä sekä suoritettava
riittävä jäätiedustelu.
9 § Puhelimen käyttö on kielletty siirtymisvaiheiden sekä kilpailun
aikana, paitsi soitettaessa yleiseen tai järjestäjien hätänumeroon.
Kaikuluotaimen, GPS-paikantimen sekä muiden sähköelektronisten
tai moottori- ja akkukäyttöisten apuvälineiden käyttö on kielletty.
10 § Kilpailussa on jokaisella kilpailijalla oltava mukanaan jäänaskalit.
Jokaisella kilpailuun osallistuvalla on oltava henkilökohtainen jääkaira.
Alle 12 -vuotiailla jääkaira ei ole pakollinen. Lähtö- ja maalialueella liikuttaessa ja kilpailualueella siirtymäaikana aina aloitusmerkkiin asti
kairan terän on oltava suojattuna, sekä lopetusmerkin antamisen jälkeen
kairan terä on välittömästi suojattava.
107
11 § Kilpailija saa käyttää vain yhtä (1) pilkkiä kerrallaan vedessä. Kiellettyjä ovat pilkit, joihin on kiinnitetty useampi kuin yksi (1) yksi- tai useampi-haarainen koukku, poisluettuna tasapainopilkit, joissa sallitaan
enintään kaksi (2) yksihaaraista kiintokoukkua ja rungon alapuolella
oleva yksi- tai useampihaarainen irtokoukku, joka saa olla kiinnitettynä
tasapainon vatsalenkkiin korkeintaan yhdellä renkaalla tai hakasella.
Koukku ei saa olla kiinnitettynä pilkin ja vavan väliseen siimaan Lisäpainojen käyttö on sallittu, mutta painojen tulee sijaita koukun yläpuolella. Mormuska rinnastetaan koukkuun. Kaikki syötit ovat sallittuja,
mutta syötin on oltava pilkin koukussa. Houkuttimien käyttö kuten
ryynien, matojen, toukkien tms. pudottaminen avantoon on kielletty.
Kilpailualueella on liikuttava jalan. Tuomarineuvosto voi myöntää
liikuntaesteiselle poikkeusluvan myös muunlaiseen liikkumiseen.
12 § Kilpailukalaksi hyväksytään vain ahven. Muut kalat on
punnituspaikalla oltava erillään punnittavista kaloista. Mikäli muita
kaloja tavataan, saalista ei punnita. Saaliiksi saatu kala suositellaan
tapettavaksi välittömästi ennen talteenottoa. Mitään kaloja ei saa jättää jäälle. Lain määräämät alamittaiset kalat tulee laittaa takaisin
avantoon. Saaliiksi saadut muut kalat on tuotava erilliseen järjestäjän määräämään paikkaan tai laitettava takaisin avantoon.
13 § Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee saaliin paino. Jos se on
henkilökohtaisten, tai joukkuesarjojen kohdalla sama, jaetaan
mitalisija(t) ja jätetään seuraava(t) sija(t) jakamatta. Muiden kuin
mitalisijojen kohdalla saaliin ollessa sama, sijoitus ratkaistaan
arvalla.
14 § Jokainen kilpailija osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan.
15 § Kilpailualueella häiritsevä käyttäytyminen on kielletty.
16 § Näiden edellä esitettyjen kilpailusääntöjen rikkominen aiheuttaa ko. kilpailijan sekä kilpailujoukkueen suorituksen hylkäämisen.
Päätöksen hylkäämisestä tekee tuomarineuvosto.
17 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailutoimikunta nimeää tuomarineuvoston. Tuomarineuvoston apuna valvontatyön
suorittajina toimivat kilpailun järjestäjän nimeämät henkilöt. Kilpailua koskevat vastalauseet tulee jättää kirjallisina tuomarineuvostolle
15 minuutin kuluessa punnituksen päättymisestä. Tuomarineuvoston
asiasta tekemästä päätöksestä ei voi valittaa.
18 § Osanottomaksun maksamalla kilpailija sitoutuu noudattamaan
näitä sääntöjä.
108
Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiiri ry
Piirinmestaruusonkikilpailujen säännöt
1 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin ongintamestaruuskilpailuihin voivat osallistua kaikki Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin
jäsenseurojen jäsenet. Kilpailussa kilpaillaan seuraavissa sarjoissa:
a) Henkilökohtaisista mestaruuksista: – Miesten sarjassa (19-59-vuotiaat
miehet), – Miesveteraanien sarjassa, kilpailuvuonna 60 vuotta
täyttävät ja sitä vanhemmat, – Naisten sarjassa (19-59-vuotiaat naiset),
– Naisveteraanien sarjassa, kilpailuvuonna 60 vuotta täyttävät ja sitä
vanhemmat, Nuorten sarjoissa: – alle 18-vuotiaiden sarjassa, – alle
15-vuotiaiden sarjassa, – alle 12-vuotiaiden sarjassa. Nuorten alle
18-vuotiaiden sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 18, 17,16 vuotta
täyttävät. Nuorten alle 15-vuotiaiden sarjassa kilpailevat
kilpailuvuonna 15, 14, 13 vuotta täyttävät. Nuorten alle 12-vuotiaiden
sarjassa kilpailevat kilpailuvuonna 12 vuotta täyttävät ja sitä
nuoremmat. b) Joukkuemestaruuksista Pohjanmaan Vapaaajakalastajapiiriin kuuluvien seurojen kesken.
2 § Joukkuekilpailuun kukin vapaa-ajankalastajapiiri saa asettaa
haluamansa määrän seurajoukkueita: a) miesten joukkueita (4
kilpailijaa/ joukkue) b) miesveteraanin joukkueita (4 kilpailijaa/ joukkue)
c) naisten joukkueita (3 kilpailijaa/ joukkue). Naisten joukkueet voivat
muodostua naisten ja naisveteraanien sarjoissa kilpailevista. d)
nuorten joukkueita (3 kilpailijaa/ joukkue) alle 18-ja 15 -vuotiaiden
sarjoissa kilpailevista. Joukkueiden tulee koostua ko. henkilökohtaisten
sarjojen kilpailijoista. (Kaikki joukkueiden jäsenet osallistuvat samalla
myös henkilökohtaiseen kilpailuun.) Alle 12-vuotiaalla kilpailijalla
voi olla avustajanaan tukihenkilö. Tukihenkilö saa neuvoa ja auttaa
välineongelmissa, mutta ei saa osallistua onkitapahtumaan, syötitys,
onginta, kalan ylösotto ja irrotus. Tuomarineuvosto voi myöntää
liikuntarajoitteiselle poikkeusluvan käyttää avustajaa liikkumiseen.
Asiaan liittyvät lääkärin-todistukset tulee toimittaa kilpailujärjestäjälle
hyvissä ajoin ennen kisaa, kuitenkin viimeistään ilmoittautumisen
yhteydessä.Kilpailuun nimettävän joukkueen tulee olla täysilukuinen.
Kaikkien joukkueen jäsenten on palautettava henkilökohtaisesti
kilpailukorttinsa toimitsijoille kilpailun päätyttyä, muuten
joukkuetulosta ei hyväksytä.
3 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin hallitus vahvistaa vuosittain kilpailun osanottomaksut.
4 § Samasta joukkuemestaruudesta kilpailevat sarjat arvotaan samalle
kilpailualueelle. Kilpailupaikan leveyden tulee olla vähintään
seitsemän (7) metriä. Numeroidut kilpailupaikat arvotaan ennen
109
kilpailun alkua. Arvotulla kilpailupaikalla saa onkia vain yksi (1)
henkilö. Onginnan on tapahduttava vain omalta rajatulta alueelta.
Kunkin sarjan kilpailualueelle on osanottajien käyttöön varattava
vaihtopaikkoja, joita tulee olla vähintään 10 % sarjan osanottajien
määrästä jaettuna tasaisesti koko kilpailualueelle. Kalastaminen
kilpailualueella on kielletty 24 tunnin aikana ennen kilpailua.
5 § Kilpailuaika on neljä (4) tuntia kaikissa, paitsi nuorten alle 12 vuotiaiden sarjassa, jossa kilpailuaikaavoidaan lyhentää kolmeen
(3) tuntiin. Kilpailijat saavat siirtyä arvotuille kilpailupaikoilleen
lähtöluvan saatuaan ja laittaa välineensä kuntoon. Veden pintaa ei
saa rikkoa ennen kilpailun aloitusmerkkiä. Kilpailijan on aloitettava
kilpailu omalla paikallaan. Viidentoista (15) minuutin kuluttua
kilpailun alkamisesta annettavan merkin jälkeen kilpailijalla on oikeus
siirtyä vaihtopaikalle tai toisen kilpailijan hylkäämälle paikalle.
Kilpailun järjestäjä voi antaa luvan kahlaamiseen tavallisen kumisaappaan syvyyteen saakka.
6 § Kilpailija ei saa käyttää muuta pyyntivälinettä kuin yhdellä (1)
yksihaaraisella koukulla, painolla ja koholla varustettua enintään 10
metrin pituista vapaonkea. Pilkin käyttö painona ja sivutapsin käyttö
on kielletty. Vavan kärkiosaan kiinnitetty siima saa olla korkeintaan
kaksi (2) metriä vapaa pitempi. Siimassa olevien painojen määrä ei
saa ylittää kohon kantavuutta. Ongittaessa on kohon oltava vedessä.
Varavälineitä saa olla mukana. Haavin käyttö ongessa kiinni olevan
kalan ylösotossa on sallittu.
7 § Syötteinä voi käyttää toukkia, matoja ja hyönteisiä. Luonnollisen
syötin väriä tai hajua ei rajoiteta. Taikinamassan, kasvisten ja
keinotekoisten syöttien käyttö ja liima-aineen lisääminen syöttien
joukkoon on kielletty. Koukun päällystäminen loistemaalilla on
kielletty. Syöttien heittäminen veteen, ” houkutinainedippaus” ja
kaikenlainen muu houkuttelu on kielletty.
8 § Kalastus aloitetaan ja lopetetaan ääni- tai valomerkillä. Kilpailu
voidaan keskeyttää luonnonolosuhteiden niin vaatiessa (ukkonen,
myrsky) kilpailun tuomarineuvoston toimesta. Keskeytysmerkkinä on
tällöin sama merkki kuin kilpailun aloituksessa. Kilpailun ollessa
keskeytyksissä, on onkiminen kielletty. Viisi (5) minuuttia ennen
kilpailun jatkamista annetaan toinen merkki. Kolmas merkki ilmoittaa
kilpailun jatkumisesta. Kilpailu jatkuu, kunnes alkuperäinen kilpailun
kestoaika on saavutettu, tai kilpailun alusta on kulunut viisi (5) tuntia.
Loppumerkin tullessa täytyy kilpailuun hyväksyttävän kalan olla
kokonaisuudessaan vedenpinnan yläpuolella. Kilpailijan tulee
saapua punnitukseen järjestäjän määräämässä ajassa.
9 § Kilpailukaloiksi hyväksytään kaikki lain sallimat kalat. Saaliiksi
saatu kala suositellaan tapettavaksi välittömästi ennen talteenottoa.
110
Saaliiksi saatu kala tulee säilyttää puhtaassa kuivassa astiassa tai
pussissa, eikä mukaan saa lisätä hiekkaa, vettä tai muuta ainetta
kilpailusta poissulkemisen uhalla.
10 § Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisee saaliin paino. Jos se on
henkilökohtaisten tai joukkuesarjojen kohdalla sama jaetaan
mitalisija(t) ja jätetään seuraava(t) sija(t) jakamatta. Muiden kuin
mitalisijojen kohdalla saaliin ollessa sama, sijoitus ratkaistaan arvalla.
11 § Kilpailualueella häiritsevä käyttäytyminen on kielletty.
12 § Jokainen kilpailija osallistuu kilpailuun omalla vastuullaan.
Kilpailun järjestäjän tulee huolehtia siitä, että kilpailu järjestetään
riittävän turvallisella alueella. Erityisesti tulee ottaa huomioon
lähistöllä olevat sähkölinjat. Järjestäjä voi määrätä, että onkivapojen
pitää olla kasattuna aina liikuttaessa kilpailupaikoilla.
13 § Näiden edellä esitettyjen kilpailusääntöjen rikkominen aiheuttaa
ko. kilpailijan sekä kilpailujoukkueen suorituksen hylkäämisen.
Päätöksen hylkäämisestä tekee tuomarineuvosto.
14 § Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailutoimikunta
nimeää tuomarineuvoston. Valvontatyön suorittajina toimivat kilpailun
järjestäjän nimeämät henkilöt. Kilpailua koskevat vastalauseet tulee
jättää kirjallisina tuomarineuvostolle toimitettavaksi, kilpailusäännöissä sekä ennen kilpailua ilmoitettavan ajan kuluessa punnituksen
päättymisestä. Tuomarineuvoston asiasta tekemästä päätöksestä ei
voi valittaa.
15 § Palkinnon arvon mahdollinen ilmoittaminen verottajalle on
palkinnon saaneen vastuulla.
16 § Osanottomaksun maksamalla kilpailija sitoutuu noudattamaan
näitä sääntöjä.
111
Vaasanseudun Invalidit Vasanejdens Invalider ry
• jos vaivaa tuki- ja liikuntaelimissä, liity
• jäseniä jo 600, jäsenmaksu 10 e / vuosi
• edunvalvontaa, vertaistukea, vaikuttamista,
toimistopalveluja, kerhoja, pelejä, liikuntaa,
matkoja ja juhlia
• Invalidiliiton asiantuntemus ja IT-lehti
jäsenetuna
• omistamme Finvacon Oy:n jossa nykyaikaiset puu- ja metalliosastot, pesula
sekä kehitysvammaisten työosasto
(katso www.finvacon.fi)
Harrastamme mm. boccia ja canastaa (vetäjänä
Martti Kujanpää, puh. 040-086 0164) sekä
krokettia (vetäjänä Arvo Isomäki, puh.
050-323 9442). Kesäkoti Koivulassa,
Huvilatie 31, Vaasa.
Lisää tietoa toiminnastamme löydät netistä osoitteesta
www.vaasaninvalidit.net
Pyydä jäsenhakemus tai hae netistä osoitteesta
www.invalidiliitto.fi
Yhteystietomme:
Vaasanseudun Invalidit - Wasanejdens Invalider ry
Korsholmanpuistikko 25, 65100 Vaasa
Puhelin 06-318 2220
Puheenjohtaja Pertti Meriruoho, puh. 044-325 1245
S-posti: [email protected]
Toimisto avoinna ma-pe klo 10-14
112
Sivunvalmistus: Risto Saarinen