tietoni Länsi-Ruotsin maaseudusta rajoittuvat peukaloisen retkistä

Hummeria ja
husmanskostia
[
t e k s t i M i k k o T a k a l a k u va t T o mm i A n tt o n e n
]
Tietoni Länsi-Ruotsin maaseudusta rajoittuvat
Peukaloisen retkistä saatuihin vaikutteisiin. Lisäksi tiedän, että Ruotsin hallitus
on sijoittanut alueen ruokakulttuurin kehittämiseen miljoonia euroja.
Neljän päivän retki Euroopan uuteen kulinaariseen matkakohteeseen osoittaa,
että Nils Holgerssonin vaikutelmat ovat yllättävän oikeassa.
74
Optio
Optio
75
Päivä 1
Linnasta linnaan – Läckö ja Bjertorp
LänsiGöötanmaa
Missä: Lounais-Ruotsissa meren ja Vänern-järven
välissä.
Suurimmät kaupungit:
Göteborg, Borås, Mölndal ja
Trollhättan.
Miten mennä: Lentäen Göteborgiin ja vuokra-auto alle,
tai oman auton kanssa lautalla Tukholmaan ja siitä halki maan. Kansankodin teillä
ei kuoppiin kopsahda ja liikennekulttuuri on sopuisaa.
Milloin: Kaunista ja kivaa
piisaa huhtikuusta lokakuulle. Talvi ei ole yhtä armoton
kuin Suomessa, mutta silti
riittävä syy pysyä poissa, tai
ainakin sisätiloissa.
Tunnetuin siniverinen:
Kruununprinsessa Victorian tuleva siippa Daniel tunnetaan myös Länsi-Göötanmaan herttuana.
Erikoista: Auto- ja metalliteollisuudestaan tunnettu Trollhättan on myös elokuvateollisuuden keskus.
Fucking Åmal, Dancer in the
Dark ja Dogville ovat kaikki
”Trollywoodissa” kuvattuja
elokuvia.
Hämmentävää: Länsi-Göötanmaa on monen menestyneen muotibrändin synnyinsija. Farkkumerkki Nudie laitettiin alulle Göteborgissa ja
hiljan tanskalaisomistukseen
siirtynyt Tiger of Sweden
Uddevallassa.
Ruotsalaisinta: Siisteys.
Kalleinta: Alkoholi.
Halvinta: Billigt? Vad menar du?
Lisätietoa:
www.westsweden.com ja
www.visitsweden.com.
76
Optio
Pelästymme keittiöpuutarhassa ja fiilisneen elämänmuodon tuote ja muistan hätelemme kartanohotellissa. Läckön linna
märästi, kuinka isoäitini huhuili lehmiään laitumelta päästellen pelottavia ääniä. Mikään
mahtavan Vänern-järven rannalla Länsi-Götanmaan läänissä on yksi Länsi-Ruotsin suosimuisto ei kuitenkaan voi valmentaa mielipuoliseen mölinään, jota tuottaa puutarhan petuimmista turistikohteista. Alkuaan piispan residenssiksi vuonna 1298 rakennettu linna eli
rimmäiseen nurkkaan asettunut, idioottiloistonsa päiviä 1600-luvun lopulla De la Garmaisesti irvistelevä mummeli. Kukaan ei kerdien mahtisuvun isännöidessä sitä parhaaro, onko täti linnan alueella viihtyvä lehmipaimen, eksoottiseksi lisämausteeksi kärrätty
seen barokkityyliin. Vaikka maalla oltiinkin,
sotamarsalkkojen suku palkkasi aikakauden
ohjelmanumero vai kenties vääränlaisista yrparhaat taiteilijat ja käsityöläiset apinoimaan
teistä inspiroitunut hullu puutarhuri.
ranskalaisia parhaan kykynsä mukaan.
Mummon ulvonnan säestyksellä saamme kerätä puutarhasta parhaaksi katsomamRuotsalaista Versailles’ta enemmän meitä
kiinnostaa valkoisten kivimuurien ympäröimä,
me yrtit omaa ”pestoa” varten. Yrttitahnalneljään tasoon pengerretty keittiöpuutarha,
la terästämme rustiikisti rautapadassa kuplijoka on linnan brittiläisen pääpuutarhurin Sivaa juureskeittoa. Tarjolla on myös Spikenin
kalastajayhteisössä savustettua kalaa, siianmon Irvenin luomus.
mätiä, grillattuja vihanneksia, juustoja ja ra”Tällä paikalla on ollut jonkinlainen puutarha jo satoja vuosia. Minun ideani oli yhdistää
peakuorista maalaisleipää. Brittiläiset ja sakvaikuttava koristeellisuus ja hyötynäkökohdat.
salaiset kollegat ovat haltioissaan, ja eksootLinnan ravintola saa täältä kaikki yrttinsä ja
tiset herkut maistuvat hyvin myös amerikkamerkittävän osan salaateista ja vihanneksislaisille. Vahingossa matkalle eksynyt italialainen lifestyle-toimittajakin nielee tarjoomuktakin”, Irvine sanoo.
Läckön kesäravintolaa ja kahvilaa vetää Göset mukisematta.
teborgin Michelin-tähdellä noteeratusta BaVaikka puutarhat tai niiden tuotteet eivät
sement-tähtiravintolasta tuttu Ulf Wagner.
suuremmin kiinnostaisikaan, Läckön linna ymPaikka on runsaudessaan hämmentävä,
päristöineen on juuri sellainen lenseä lomavarsinkin henkilölle, joka ei saa
paikka, jonne voisin kuvitella käredes ruukkubasilikaa elämään
rääväni muksut kesälomailemaan.
Vänern
ikkunalaudalla kahta päivää piPihapiiristä löytyy leirintäalue ja siLäckö Slott
vistyneemmän väen iloksi heinädempään. Keittiöpuutarhasta
löytyvät kaikki tässä ilmanalaskuussa kajautellaan linnassa oopsa viihtyvät yrtit ja paljon yllätperaa à la Rossini.
Lidköping
täviäkin tuttavuuksia, jopa sitIllan suussa bussimme kaarruunaruohoa.
taa
Bjertorpin linnan pihapiiriin.
Bjertorp Slott
”Ihmiset ovat vähitellen
Tukholman Grand-hotellin kanssa
älynneet, että hyötykasveilla
Ruotsin ykköseksi rankattu Bjerja niiden kukilla on myös koristeellista arvoa.
torp ansaitsee suureelliseen linna-määreenMiksi kasvattaa vain kukkia, kun voi kasvattaa
sä, vaikka se tarkasti ottaen kartano onkin.
syötäviä kukkia?”, Irvine järkeilee.
Tyyli on art nouveau ja palvelu sen mukaisesti klassisen osaavaa. Sen sijaan kartanon ruoIrvine pysähtelee maistelemaan ja maistattamaan. Oreganon kohdalla herra puutarka on ehkä suurien odotusten vuoksi pettyhuri irvistää. ”Tämä on varmasti ainoa yrtti, jomys. Vaikka hotelli yrittää kovasti luoda maika maistuu paremmalta kuivattuna kuin tuonetta gourmetkohteena, sen suurin vetonaula
reena.”
on kuulemma erinomainen golfkenttä.
Luennon keskeyttää selkäpiitä karmiva uliLäcko Slott www.lackoslott.se
na. Olen itsekin maaseutumaisen, jo kadonBjertorp Slott www.bjertorpslott.se
Päivä 2
Koster-saarten taikaa
Vierailemme idyllisellä saarella.
Strömstad
Muutaman merimailin päässä Ruotsin länsirannikosta, Norjan rajan pinnasta
löydät KosterKoster-saaret
saaret, pohjoisen ja
eteläisen. Ruotsin
Kalle julisti viime syksynä suureellisin seremonioin saaret ja niitä ympäröivän alueen, Kosterhavetin maan, ensimmäiseksi merelliseksi kansallispuistoksi. Suojelualueella on laskettu elävän kaikkiaan kuusituhatta eliölajia: harvinaisia
lintuja, koralleja, kaloja, rapuja ja hylkeitäkin.
Alue kuhisee sekä mereneläviä että niitä
tutkivia meribiologeja. Työtä rahoitetaan päästämällä turisteja mukaan tutkimusaluksille,
mutta ainakaan minä en ymmärrä, mitä mieltä on viettää puoli päivää keikkuvassa paatissa katsellen mikroskooppiin tuijottavia tutkijoita. Sen sijaan Kosterin viehätyksen ymmärrän
mainiosti. Vilkkaimman lomasesongin päätyttyä on vaikea keksiä parempaa paikkaa hiljaiselle hermolomalle kaukana kaikesta pahasta.
Göteborgista matkustaa junalla Strömstadiin parissa tunnissa, ja siitä matka jatkuu veneellä kohti Kosteria. Rantaudumme kolmen
vartin venematkan jälkeen pieneen satamaan
eteläiselle Kosterille, jossa kaikki on mahdottoman södeä. Vain laiturilla tanhuavat kansallispukuiset neitsyet puuttuvat.
Vähäiset matkatavarat majapaikkaan ja pol-
kupyörät alle. Eteläsaaren kahdeksan neliökilometrin alueella asustaa vakinaisesti vain neljäsataa kosterilaista, mutta kesällä määrä moninkertaistuu. Vuosittain vierailijoita on yli
300 000, enimmäkseen norjalaisia, joita houkuttavat luonto ja huomattavasti kotimaata
edullisemmat hinnat. Syksy on siis satunnaisen
turistin kannalta parasta aikaa.
Kosterissa olo on epätodellisen peppipitkätossumainen. Pari ravintolaa ja sekatavarakauppa – siinä suurimmat huvitukset. Viimeksi
poliisi on hakenut saarelta nahistelijan putkaan
joskus 1980-luvun alkuvuosina. Väkisinkin tulee miettineeksi, mitä synkkiä salaisuuksia merellinen maaseutuidylli kätkee.
Autoja saarella ei ole, joten pyöräretki saarta halkovia erinomaisia teitä pitkin on suhteellisen vaaratonta ja ruokahalua nostattavaa
ajanvietettä. Tosin paikalliset ottavat kaiken irti pikkumopoistaan, joten tarkkana kannattaa
olla. Saaren nähtävyydet on nopeasti katsottu:
kalasatama, kirkko ja saaren keskellä kohoava
vuori Valfjäll, jonka huipulle kipuaja palkitaan
upeilla näkymillä ympäröivään saaristoon.
Koster-saarten aikuisiksi kasvaneet Tommi ja Annika, Stefan ja Helena von Bothmer,
ovat luoneet oman luomumaailmansa, ekoystävällisen Koster Trädgårdin. Pariskunta tarjoaa rehevässä luomupuutarhassaan kekseliästä ja herkullista lähiruokaa saaren omista raaka-aineista.
”Tein nuorena uraa biologina, mutta halusin jotain tyystin erilaista. Koster tarjosi vaihOptio
77
toehdon. Ensin oli puutarha, ravintolan avasimme pari vuotta sitten ja nyt haaveilemme hotellista. Kiirettä
ei ole”, Stefan von Bothmer kertoo, kun vietämme siestaa puun alla toipuen salaateista ja paikallisista lammasmakkaroista.
Kosterilla on asuttu satoja vuosia, mutta vilkkainta oli 1800-luvun lopulla, kun saaria ympäröivältä merialueelta nousi silliä loputtomasti. Sillikuumeen ajoilta
on peräisin paikkakunnan paras vaan ei millään muotoa luksusteleva hotelli Ekenäs.
Paikalliset ovat puheliaita ja ystävällisiä, ja hotellin baarin dj ei ole musiikkivalinnoista päätellen vieraillut mantereella sitten vuoden 1974. Hotellin keittiön
langustiinit ovat kirkuvan tuoreita, valkoviini kylmää ja
ostereita aukoo kalastajan nätti tytär Hanna Thorén
Karlsson. Juhlamieltä hillitsee jälleen italialainen lifestyletoimittaja, jonka mielestä allekirjoittanut näyttää
Stieg Larssonin dekkarin filmatisoinnissa riehuneelta
sarjamurhaajalta. Bellissimo.
Koster Trädgård www.kosterstradgardar.se
Sydkoster Hotell Ekenäs www.sydkoster.se
Päivä 3
Hupenevat hummerit
ja sillihotelli
Pyydystämme hummerin ja syömme silliä. Rannikkoruotsalaisille syyskuun 20. on pyhä. Silloin käynnistyy hummerisesonki, joka jatkuu huhtikuulle saakka. Vilkkainta vesiliikenne on alkuviikkoina, jolloin niin
ammattikalastajat kuin amatöörit suuntavat paattiensa keulat kohti parhaita pyyntipaikkoja.
Fiskebäckskilin kalastajakylässä
sijaitsevan Brygghuset-ravintolan
Fiskebäckskil
omistaja Björn Andersson järjestää hummerisafareita ja on luvannut kuljettaa ryhmämme hummeKlädesholmen
reita narraamaan.
Kalastus on kylässä vielä ihan oiGöteborg
kea elinkeino ja satama neljänsadan
veneen koti. Silti yhä harvempi vaivautuu enää merelle. Moni kalastaja on myynyt mökkinsä venepaikkoineen vauraille kaupunkilaisille ja muuttanut pois.
Veneemme kipparille, Björn Södergrenille tarjottiin vaatimattomasta talosta summaa, jonka turvin
hän olisi voinut siirtyä vihellellen varhaiseläkkeelle.
”En harkinnut hetkeäkään, minne minä täältä olisin
lähtenyt”, Södergren murahtaa.
Kokemuksena hummerisafariksi kutsuttu retki on
opettavainen ja kermapeppuiselle kaupunkilaiselle
epämukava. Ensin ahtaudumme arktisetkin olot kestäviin lämpöhaalareihin ja sitten sulloudumme veneeseen. Vaikka kalastus ja turismi on osattu yhdistää käteväksi paketiksi, kalastajaveneitä ei ole suunniteltu
huviajeluihin. Tilaa takapuolen alle on siis niukalti, ja
Södergrenin mukaan ”melkein tyyni” merenkäyntikin
kourii vatsanpohjassa kiitettävästi.
Erityisen jännittävää ajanvietettä hummerin narraaminen ei ole. Södergren nostelee parhaisiin paikkoihin sijoitetut merrat vinssin avulla, tarkastaa saaliin, laittaa uuden syötin ja viskaa mereen. Parin tunnin
78
Optio
Optio
79
aikana tarkastamme kymmenen mertaa. Pyydykset kuhisevat erilaisia herkullisia äyriäisiä, joista Suomessa maksaisin itseni kipeäksi. Täällä ne
heitetään takaisin veteen. Vain hummeri merkitsee, ja kalastajien ärtyneestä mutinasta päätellen kaikki ei ole kohdallaan. Joku on käynyt kokemassa mertoja omin luvin ja vienyt saaliin.
”Muutama kaveri on saatu kiinni verekseltään
jo tänä syksynä, mutta minkä niille mahtaa: pieni
sakko ei rosvoja hillitse”, Södergren manaa.
Retken saalis: kolme hummeria, joista yksi on alamittainen ja toinen munia kantava naaras. Kahden tunnin työ palkitaan siis yhdellä saksiniekalla. Kalastajan elannon tuo turismi, ei saalis. Vaikka hummerisafari ei kokemuksena lukeudu maailman mukavimpiin, se opettaa ainakin arvostamaan kalastajan epäkiitollista ammattia.
Meri-ilma tunnetusti kasvattaa nälkää, ja paatissa paleleminen palkitaan hummerilounaalla Brygghusetissa. Vaikka oman veneen saalis jäi
laihaksi, jokaiselle seurueemme jäsenelle tarjotaan kokonainen hummeri. En muista parempaa
syöneeni.
Italialaisleirissäkin hiljennytään pohjoisten
vesien antimien äärellä melkein sanattomiksi,
mutta vain melkein.
Saavumme illaksi Klädesholmenin kalastajakylään, Ruotsin sillicityyn. Silliä on narrattu ja jalostettu kylässä 1400-luvulta lähtien. Kylän suurin yritys, viidennessä polvessa toimiva Klädesholmen Seafood käsittelee edelleen melkein
puolet koko Ruotsin sillituotannosta. On siis loogista, että Klädesholmenista kokonaan sillille
omistettu hotelliravintola, Salt & Sill.
Ravintola on tuiki tavallinen rakennelma kuivalla, mutta hotelli on kelluvaa mallia. Ruotsin
ensimmäinen ponttonihotelli rakennettiin läheisellä Tjörnin saarella ja hinattiin paikalleen pari vuotta sitten. Kelluvaan hotelliratkaisuun yrittäjät päätyivät, kun maalle ei ollut enää tilaa rakentaa.
Lähes merikelpoinen majatalo täyttää vaativankin majoittujan tarpeet spartalais-skandinaavisella sisustuksellaan. Kevyehkön syysmyrskyn aikaan tunnelma on autenttinen, tuuli ujeltaa korvissa juuri sopivan romanttisesti. Pienestä keinumisesta huolimatta huoneissa viihtyy ja
hintakin on kohdallaan.
”Missionamme on opettaa ruotsalaiset arvostamaan ja syömään silliä enemmän. Jouluun,
pääsiäisiin ja muihin juhlapyhiin se jo kuuluukin,
mutta arkena silliä menee liian vähän”, Salt och
Sill -ravintolan keittiömestari My Larsson sanoo.
Larssonin johdolla opiskelemme sillin säilöntää ravintolan opetuskeittiössä, jossa järjestetään säännöllisesti kokkauskursseja.
Ilta huipentuu luonnollisesti ateriaan ravintolassa. Kalaisan menun pääruoka, paistettu turska, on viettänyt pannulla muutaman minuutin liikaa, mutta maustetut sillit lisukkeineen saavat
kerjäämään lisää: on perinteistä sinapilla maustettua, omena- ja chilisilliä, ja vielä vaniljaistakin.
Suolapalojen syömistä vauhdittavat luonnollisesti snapsit. Italialaisten mielestä silli on kummallista, mutta snapseissa on ideaa.
Kokeile
ainakin
näitä
1. Ahlgrens bilar Läkerolin
pastillit kehittäneen Fredrik Ahlgrenin tehtaan vaahtokarkkiautoja on maistanut
82 prosenttia Ruotsin väestöstä. Karkit tekee nykyään Leaf.
2. Blåbärssoppa Kuumana
tai kylmänä, både och.
3. Falukorv Ruotsin HK:
n blöö.
4. Jansson frestelse Anjovista eli ruotsalaisittain kilohailia + sipulia + kermaa +
perunoita = klassikko.
5. Kålrot Ennen perunaa oli
lanttu, Pohjolan appelsiini.
Pitkät talvet elettiin RuotsiSuomen valtakunnassa juuresta purren sen verran voimakkaasti, että brittienglanniksi lanttu on swede.
6. Kåldolmar Itse Kaarle
XII toi kaalikääryleiden reseptin mukanaan sotaretkiltään Turkista. Uskokoon ken
tahtoo.
7. Pommac Marjoista ja hedelmistä valmistettu virvoitusjuoma kypsyy tammitynnereissä useita kuukausia.
Brändin omistava Carlsberg
yritti lopettaa tuotannon,
mutta kansankoti älähti yhtenä rintamana, ja Pommacia
saa edelleen.
7. Prinsesstårta Kaarle Kustaan neljälle siskolle
omistettu kaloripommi koostuu enimmäkseen kermasta
ja vihreästä marsipaanista.
8. Surströmming Hapansilakka
9. Toast Skågen Tumma,
kalaliemellä kostutettu leipä
ja päälle ranskankermaa, katkarapuja ja tilliä. Ruotsalaisen kulinarismin suurmiehen,
Tore Wretmanin kehittämä
klassikko.
10. Ärtsoppa Hernekeittoa
plättyjen tai pannarin kera
kannattaa haeskella torstaisin kotiruokaan eli husmanskostiin erikoistuneista ravintoloista. Ruotsalaiset suosivat sopassaan keltaista hernelajiketta.
Brygghuset www.brygghuset-krog.com
Salt & Sill www.saltosill.se
80
Optio
Optio
81
Päivä 4
Mannerströmin komeetta
Luku, jossa maistamme makoisaa hussa on palvellut nälkäisiä ja janoisia boheememanskostia. Viimeinen aamu sarastaa harja 1930-luvulta lähtien. Musikanttien ja teatteriväen paikka on viime vuosina ollut tunnettu
maan ankeana ja sateisena. Ennen kotimatkaa
aikaa jää pikaiseen Göteborgin-visiittiin.
lähinnä kamalasta ruoastaan ja vielä hirveämmästä, suorastaan asiakkaita solVaikka kaupunki on Michelinvaavasta palvelustaan. Uudessa
tähdillä mitattuna lähes Tukholman veroinen ravintolakaupunki,
komennossa kaikki on toisin.
jätämme fine dining -kotkotukKoleahkosta ilmasta piittaamatVänern
ta syömme terassilla, sillä krouvi on
set tällä kertaa väliin. Kehoa kolottaa dagen efter, sillä iloluonviimeistä pöytää myöten täynnä.
Vättern
toisten italialaisten kanssa on
Lupsakka tarjoilija kantaa eteen silGöteborg
kumottu se yksi lasillinen liikaa.
lilautasta ja naudankieltä persiljaNyt tarvitaan pyttipannua ja liperunoiden kera. Pääruoaksi tekihapullia, ronskia husmanskostia,
si mieli kokeille wieninleikettä, jonja parasta sellaista tarjoaa Länsi-Ruotsin kokka oikeaoppista valmistusta Mannerström käkilegenda, husmanskostin ylipappi ja sillikeisari
vi opiskelemassa oikein pääkallopaikalla. Myös
Wallenbergare himottaisi, mutta päädyn kaikLeif Mannerström.
Mannerström ja kokkiveljekset Christer
kien krouviruokien kruunamattomaan klassikja Ulf Johansson ostivat klassisen Kometenkoon: pyttipannua ja juuri sopivasti etikkaisia
krouvin viime syksynä ja pistivät keittiön kerlisukkeita. Kaverille lihapullat ja muusia. Mukistaheitolla kuntoon sisustukseen puuttumatsa kuplii Prippsin Blöö. Tämän svedummaksi ei
ta. Paikalla on nimittäin perinteitä. Göteborgin
voi laittaa.
Kosmos vilkkaan Avenyn-Bulevardin kupeesKometen www.restaurangkometen.se
Yrittäjä, teemme elämäsi helpommaksi.
Etuyrittäjänä saat oman pankkineuvojan, joka
tarkastelee talouttasi yhtenä kokonaisuutena.
Soita 0200 2121 (pvm/mpm) ma–pe klo 8–18 ja varaa aika tapaamiseen.
Voit samalla voittaa yrityksellesi 50 000 euron arvoisen Myyntiboosti-paketin.
82
Optio
Kampanja-aika 17.5.–24.6.2010, lisätietoja kampanjasta nordea.fi/etuyrittajyys
Nordea Pankki Suomi Oyj
Teemme sen mahdolliseksi