Työhön kiinni edelleen sijoituksen avulla

4
Perjantai 8. maaliskuuta 2013 UUTISVUOKSI
Tänään
Työhön kiinni avun kautta
Viikon
vilinät
Olli-Pekka Härmä
Edelleen sijoitus
vei kaupan alan
töihin.
Lapset saivat aikaa ommaa
viettiit joukol hiihtolommaa,
männiit Etelää, tai Lappii,
jotkut koton kuuntel rabbii.
OLLI-PEKKA HÄRMÄ
MINTTU Mertanen ja Kirsi Koivisto löytyvät työn
touhusta K-supermarket
Imatrankosken hyllyjen välistä. Ainoastaan nimilappujen harjoittelija-sana paljastaa tilanteen.
Naiset ovat työllistyneet
Työn Vuoksen hallinnoiman
edelleen sijoituksen kautta
kauppaan.
Työtehtäviin kuuluu samat tehtävät kuin kaupan
muillakin työntekijöillä.
Mertanen on ollut kaupassa
puolitoista kuukautta, Koivisto kolmisen viikkoa.
Hyvä on et lommaa saavat
jäävät mielest are kaavat.
Sit taas jaksaat ottaa oppii,
uutta tietoo päähä soppii.
•••
Taas on männeet kiireest
vuuvet
mm-hiihot alko uuvet.
Piettii ne siel Val de Fiemes,
suomalaist siel olliit liemes.
Ei ne pärjänt oikei kukkaa,
ei nyt kulkent vanha mukkaa.
Suomalaist ol ynnä muita,
ei olt paljo hymys suita.
Naisis meil viel toivo ittää,
miehii puolt ei saatu mittää.
Turhaa hyö siel söi ja joivat,
naiset sentäi jottai toivat.
Yksinään kun
pyöritteli
asioita, ei
välttämättä
nähnyt kaikkia
mahdollisuuksia.
Krista, Riikka olliit pallil
heil ol rintti oikiil mallil.
Heil kyl pittää nostaa hattuu,
hiihtiit vauhil rinttilattuu.
•••
Minttu Mertanen
Työpaikka kerää kiitosta.
— Olen tyytyväinen, täällä
pääsee tekemään kaikkia
töitä. Myös perehdytys toimii ja apua saa kysymällä,
Minttu Mertanen sanoo.
Myös kaupan puolella ollaan tyytyväisiä naisiin ja
heidän työpanokseensa. Heitä on ajettu sisään töihin asia
kerrallaan ja työtehtävät
vaihtelevat laidasta laitaan.
— Monipuolisesti täällä
täytyy hommia tehdä, kuten
muutkin työntekijät. Kokemukset ovat olleet eritäin
positiivisia, kertoo myymäläpäällikkö Hanne Laurila.
Molempien polku kauppaan on samankaltainen.
Työttömänä ollessa tuli kutsu Työn Vuokseen, jossa oli
Nyt on kovast puhhee aiheet
kuntaliitos ja sen vaiheet.
Oikei ei viel tiije kukkaa,
kuka lähtöö, kene mukkaa.
Silleihä siin käyvä taitaa
lähikunnat pello laitaa
kulkoot viel, mut sittoot lyhtee,
männööt Imatra kansa yhtee.
Kaupan simahylly järjestyy Minttu Mertasen ja Kirsi Koiviston voimin. Työtehtävät ovat yhteneviä muiden työntekijöiden kanssa ja naiset kokevat kuuluvansa työyhteisöön täysvaltaisina jäseninä.
työvalmennusta.
Valmennukseen kuuluu
henkilökohtaisia keskusteluja ja tulevaisuuden suunnittelua.
He kokevat, että järjestelmä
nopeutti työhön pääsemistä.
— Varmasti muuten olisi
joutunut kauemmin hakemaan töitä, Koivisto toteaa.
Kokemustensa perusteella
he arvioivat, ettei kaupungissa liikoja työpaikkoja ole.
Työnhaku myös helpottuu,
kun sitä tekee yhdessä koulutetun henkilön kanssa, jolla on valmiita kontakteja.
— Yksinään kun pyöritteli
asioita, ei välttämättä nähnyt kaikkia mahdollisuuksia, Mertanen toteaa.
MASLENITSA - KOKO PERHEEN
TALVIRIEHA VENÄLÄISEEN TYYLIIN!
palvelee rauhan rannassa, holiday
Club-kylpylähotellin välittöMässä
läheisyydessä, koko kevään ajan
TAN O
NUO USTAM
SAV
(niin kauan kuin lunta riittää)
Ravintola auki! Blinit
hodarit
A-oikeudet!
Lettuja!
Karjalan Mustaa
Savulohta
Viipurilaista
AKTIVITEETIT MARKKINAHINTAAN!
Rekiajeluita
Käsityömyyjiä!
Suomalaisia ja venäläisiä
käsitöitä edulliseen
markkinahintaan!
LAPSILLE JA
LAPSEN MIELISILLE!
Nousuvarjoilua
5-10 eur
60 eur
Ilmatyynyalus
Kelkkareki
15 eur
Retkiluistelua
15 eur
5 eur
Saimaa Adventures
Kylpyläntie 34, 55320 Rauha
05- 230 2555, [email protected]
www.saimaa-adventures.fi
Avoinna klo 10 - 16
Pysäköinti Holiday Club Saimaan
suurelle parkkialueelle!
Kuljetukset Imatran Kylpylältä suurella reellä
Saimaa Adventuresin safaritalolta
Aikuiset 5 eur / lapset 2,5 eur
vietti kotiäidin elämää.
— Mitä pidempään on ollut
kotona, sen vaikeampaa on
päästä työhaastatteluun.
Tuntuu, että helposti leimautuu pitkäaikaisesta
työttömyydestä, hän kokee.
WILLIPORO-KOTARAVINTOLA
LAUANTAINA 9.3.2013 KLO 13
EJÄ
KKIA
BLIN MUSII
EJÄ
A
EIKK
TUJ
L
T
E
L
SSIA
Varjomakkarat ja
TAN
Mertanen kokee, ettei polku
työelämään ole kaikissa tapauksissa auvoinen. Hänen valmistuttuaan kuljetuspuolelta
ammattikoulusta työnantajat
kyselivät työkokemusta. Sitten tuli perheenlisäystä ja hän
Lauantaina 9.3.
HOLIDAY CLUB SAIMAA
HARJOITUKSET klo 9.00–11.00
KILPAILU klo 11.00–16.00
MAKKARAA MEHUA
YLEISÖLENNÄTYKSIÄ
• Terassi avataan
• Poroajelut, pilkki-,
poropilkki- ja kelkkarekiretket, kelkkataxi
• Latukahvilapalvelut
• Ravintolapalvelut
A-oikeuksin: keittoja,
kuumia juomia, makkaroita,
savukalaa, lättyjä ja
nokipannukahvia
erikoiSuuS:
viikonloPPuna keittoa,
laPinukon Poro aan!
Ohjelmapalvelut ympäri vuoden!
tule MaiStaM
Kota avoinna myös kesällä!
Almintie 11, RAUHA
www.wildtours.net, www.simojoen-lohiranta.fi
p. 0400 691 351, 0400 394 066
kelkkasafarit/www.salpasafarit.fi
Almintie 4 Rauha
SukSen hionnat,
huollot ja
vuokraukSet
Maastohiihdon
erikoisliike
Juha Sairanen
0400-622455
Johannes Kohonen
040-405561844
Työn Vuoksi edelleen sijoittaa työntekijöitä yrityksiin
ja järjestöihin. Järjestö vastaa paperisodan pyörityksestä ja toimii työnantajana
joka tekee sopimuksen käyttäjäyrityksen kanssa.
Vuoksen Kala
onnittelee
kaikkia naisia
naistenpäivänä!
Vain PE
Lämminsavu KIRJOLOHI
suoraan
uunista
14
95
6
90
kg
Iso, tuore
MUIKKU
kg
Myös tuoretta
SIIKAA JA KUHAA
Vuoksen Kala
Sulattokuja 4, 55610
Imatra • p. 044 700 2310
Teppanala, Ovakon pääportin kohdalla Pietarintien
toisella puolen
(ent. Osuusliike Imatra)
Avoinna ma-la 8–19,
su 9–18
Työn Vuoksi hakee työllistyvälle työllistymistukea, joka kattaa osan palkasta. Työllistävä yritys
maksaa tuen ja työehtosopimuksen välisen erotuksen.
Korvenkylän
metsäkyselyn
tulokset julki
Joutsenon alueen asukastilaisuudessa tiistaina 12.
maaliskuuta yhtenä teemana ovat Korvenkylän taajamametsien kunnostustöitä
koskeneen asukaskyselyn
tulokset. Niitä esittelee
Lappeenrannan kaupungin
metsätalouspäällikkö Risto
Laukas.
Tilaisuudessa kerrotaan ja
keskutellaan myös Joutsenon alueen muista asioista,
mm. Korvenkylän lähipalvelupisteestä, kirjastoauton
palveluista ja reittimuutoksista, lastentapahtumista,
keskuskoulun kädentaidon
tiloista sekä Keskustaajaman päiväkodin tilanteesta.
Luvassa on myös Kontufolk
ry:n kuulumisia.
Tilaisuus pidetään Joutsenon koulukeskuksen auditoriossa ja se alkaa kahvitarjoilulla kello 17.30.
Imatra jäis kaike juureks
kasvas sillei aika suureks.
Eletää, ni aika näyttää
kuka mite valtaa käyttää.
•••
Hevosist nyt juttuu riittää,
niihe lihhaa monet kiittää.
Sil on tehty vähä rahhaa,
eihä siin oo muuta pahhaa.
Muistaneet ei kertoo sitä,
mis on lihhaa, mis on mitä.
Siitähä sit alko poru,
turha pitkää on tää loru.
EPO MAJURI
Kirjoittaja on imatralainen
kuoromies, joka harrastaa
myös kirjoittamista ja seuraa
maailmanmenoa tiiviisti.
Palstalla hän kommentoi viikon uutisia aina perjantaisin.
Gramex jakoi
14 miljoonaa
Musiikkialan tekijänoikeusjärjestö Gramex jakoi viime vuonna lähes 14 miljoonaa euroa korvauksia.
Kotimaisen musiikin
osuus korvauksista oli 10,6
miljoonaa euroa. Summasta
puolet meni taiteilijoille ja
puolet tuottajille.
Taiteilijoiden keskimääräinen korvaus oli 615 euroa ja
tuottajien lähes 3 400 euroa.
Gramex on esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden
tuottajien tekijänoikeusyhdistys. —STT