ja terveysliikuntakeskuksissa - Suomen Kunto

Page 1 of 3
1/3
ÄÄNITEMUSIIKIN TALLENNUSLUVAT JA KÄYTTÖOIKEUSLISENSSIT
KUNTO- JA TERVEYSLIIKUNTAKESKUKSISSA
Äänitteiden tallentaminen on jo 60-luvun alusta lähtien edellyttänyt lupaa tekijänoikeusjärjestöiltä. Kunto- ja
terveysliikuntakeskuksille on tarjolla äänitemusiikin tallentamiseen ja netistä yksityiskäyttöön ostettujen
äänitetiedostojen (biisien) luvalliseen käyttöön yksityiskäytön ulkopuolella useita erilaisia lupatuotteita:
 vähäiseen tai runsaaseen tallentamiseen
 suurelle tai pienelle työntekijämäärälle
 usein vaihtuvaan tai pysyvään musiikkivalikoimaan.
Olemme koonneet yhdessä Suomen kunto- ja terveysliikuntakeskusten yhdistyksen kanssa tähän
tiedotteeseen vaihtoehtoja lupatuotteistamme, jotka mielestämme parhaiten sopivat kunto- ja
terveysliikuntakeskuksille äänitemusiikin tallennus- ja käyttölupatuotteiksi. Olemme sopineet yhdistyksen
kanssa, ettei tuotteiden perushinta (ei koske mahdollisia alv -muutoksia) muutu vuosina 2014 ja 2015 ja
yhdistys suosittaa kyseisten tallennuslupatuotteiden hankkimista.
1. ÄÄNITTEIDEN TALLENNUS- JA KÄYTTÖLUPA, laskutetaan ja maksetaan
vuosittain
Kunto- ja terveysliikuntakeskus voi hankkia Äänitteiden tallennus- ja käyttölupia tarvitsemalleen
määrälle äänitteitä (biisejä) 200 kappaleen erissä. Yksi 200 kappaleen tallennuslupa maksaa
124,00 € (sis. alv.)
Lisenssin hankittuasi saat kopioida ja valmistaa äänitteitä toiselle tallennusalustalle, esim. cd-levyltä
muistitikulle tai käyttää nettikaupasta (esim. ITunes) yksityiskäyttöön hankittua musiikkia liikuntatunnilla.
Musiikin käyttäjiä ei tarvitse nimetä, eikä tallennuslupaa tarvitsevia kappaleita tarvitse raportoida.
Luvan haltijan on kuitenkin huolehdittava siitä, että vuosittain tallennettavan musiikin määrä pysyy
lupaehtojen puitteissa. Lupa/luvat maksetaan vuosittain ja ne täytyy muistaa peruuttaa, kun
tallenteita ei enää tarvita.
Tuotteen voi ostaa ePalvelustamme (Tallentaminen ja käyttöluvat) ja se löytyy kohdasta:
Äänitteiden tallennus- ja käyttölupahakemus (uria 200 kpl).
Suora linkki tuotteeseen: https://epalvelu.gramex.fi/gxb/wsc/tallehd.r
2. TALLENNUS- JA KÄYTTÖLUPA KERTAKORVAUKSELLA, voimassa ”ikuisesti”
Kunto- ja terveysliikuntakeskuskeskus voi tehdä ennakkoon sopimuksen haluamastaan kiinteästä
määrästä uusia tallennettavia tai netistä hankittavia äänitteitä per vuosi. Näin hankittuja äänitteitä voi
kuka tahansa työntekijöistä käyttää tunneilla ”ikuisesti” ja luvallisten äänitteiden määrä kasvaa
tasaisesti vuosittain. Yksittäisistä äänitteistä maksetaan siis vain kerran, mutta sopimuksessa
sitoudutaan hankkimaan uusia, julkiseen esittämiseen sopivia, äänitteitä tietty määrä vuosittain.
Yhden kappaleen verollinen hinta on 1,42 €. Kappaleiden raportointi tapahtuu keskitetysti kerran
vuodessa osoitteeseen [email protected].
Page 2 of 3
Sopimuksen voi tehdä parhaiten ottamalla yhteyttä sähköpostitse Leena Pitkäseen,
[email protected] tai soittamalla 040-5018714.
Jos kunto- ja terveysliikuntakeskus ei halua tehdä sopimusta vuosittaisesta kiinteästä määrästä
tallennettavia kappaleita, se voi hankkia luvat myös yksittäisille äänitteille. Tällöin äänitteet tulee
raportoida ostohetkellä. ePalvelusta voi ostaa vaikka yhden kappaleen kerrallaan ilman
minimimaksua, jos maksaa ostoksen verkkopankissa. Yhden kappaleen hinta on 1,42 €.
Tuotteen nimi ePalvelussamme: Tallennus- ja käyttölupa (yksittäiset ostourat)
Suora linkki tuotteeseen: https://epalvelu.gramex.fi/gxb/wsc/taosehd.r
3. LIIKUNNANOHJAAJALISENSSI, laskutetaan ja maksetaan vuosittain
henkilökohtainen
Kunto- ja terveysliikuntakeskus voi hankkia ohjaajalisenssejä työntekijöille, jotka tallentavat paljon
musiikkia. Ohjaajat, joille lisenssi hankitaan, tulee nimetä mutta tallennettavia äänitteitä ei tarvitse
raportoida. Lupa on henkilökohtainen, eikä luvalla tallennettua musiikkia voi toiset käyttää poikkeus: sairaustapauksessa sijainen voi käyttää tallennetta tehdessään sovittuja sairausajan töitä.
Lupa täytyy muistaa peruuttaa, kun luvanhaltija ei sitä enää tarvitse.
Liikunnanohjaajalisenssi maksetaan vuosittain ja verollinen hinnasto on seuraava:
1- 450
451- 900
901- 1200
1201- 1500
äänitettä
196,92 euroa
242,85 euroa
282,26 euroa
313,07 euroa
Tuotteen voi hankkia osoitteesta: www.gramex.fi -> ePalvelu: Liikunnanohjaaja-toimintaan
äänitteiden tallennus- ja käyttölupahakemus.
Suora linkki tuotteeseen: https://epalvelu.gramex.fi/gxb/wsc/musliehd.r
Jos kunto- ja terveysliikuntakeskus haluaa ostaa lisenssejä useammalle ohjaajalle samalla
sopimuksella, niin otathan yhteyttä Leena Pitkäseen; [email protected].
Kunto- ja tervysliikuntakeskus voi ostaa erilaisia lupatuotteita tarpeen mukaan. Miettimällä hieman
erilaisten lupien sisältöä ja niiden tarjoamia mahdollisuuksia, kunto- ja terveysliikuntakeskus voi
tehdä säästöjä tuovia valintoja, eivätkä luvat ole päällekkäisiä. Lähtökohta on, että lisenssi tai lupa
tulee hankkia Gramexilta ja Teostolta ennen tallennusta tai digitaalisessa muodossa yksityiseen
käyttöön ostetun musiikin käyttöä julkisesti.
Kunto ja terveysliikuntakeskuksella on valvontavastuu siitä, että heidän järjestämillään tunneilla
käytetään laillisia äänitteitä. Jos äänitteitä on kopioitu tai ne on ostettu nettikaupasta
yksityiskäyttöön, eikä tarvittavia lupia ole hankittu, ovat äänitteet laittomia ”piraatteja”.
Tallennus- käyttöoikeuslupaa ei tarvita, jos ohjaajat ovat hankkineet tallennus- ja käyttöoikeuslupansa itse. Kunto- ja terveysliikuntakeskuksen tulee kuitenkin varmistaa, ohjaajan tallennus- ja
käyttölupa on kunnossa.
Page 3 of 3
Kunto- ja terveysliikuntakeskuksen maksama esityskorvaus musiikin soittamisesta sisältää
musiikin soittamisen alkuperäisiltä cd-levyiltä. Sen jälkeen, kun tarvittavat tallennus- ja digitaalisen
musiikin käyttöoikeusluvat on hankittu, sisältyy myös niiden esittäminen tunneilla, maksettuun
esityskorvaukseen. Luvattomia tallenteita ei esityskorvauksella saa esittää.
Vastaan mielelläni kaikkiin asiaan liittyviin kysymyksiin. Autan myös tarvittaessa löytämään kullekin
käyttäjälle edullisimmat vaihtoehdot tarjolla olevista lupatuotteista. Jos tarvitsette apua tuotteiden
valinnassa, niin toivon, että olisitte minuun yhteydessä mahdollisimman pian, mieluummin muutaman
viikon sisällä, joko sähköpostilla; [email protected] tai puhelimitse 040-5018714.
Parhain terveisin
Leena Pitkänen
GRAMEX RY
Laajemmin aiheesta www.gramex.fi , www.teosto.fi