Ajassa | Lunta, jäätä ja kylmää Odotettavissa kiristyvää pakkasta millaista on tehdä työtä, kun sormet ovat kohmeessa, railoon putoaminen tavallista ja paleltumat arkipäivää? valokuvaaja, jäätutkija ja lääkärit kertovat kokemuksistaan talven keskellä. Tiina Itkonen Teksti Mia kuntsi 26 kotiliesi 1/2014 Tiina Itkonen Tiina Itkonen oppi kantapään kautta, että Grönlannissa kannattaa pukeutua kuten paikalliset. ALLA Ilulissat on Grönlannin kolmanneksi suurin taajama, jossa koiria on miltei yhtä paljon kuin asukkaita. Tänne tulevat myös turistit jäävuoria ihailemaan. > kotiliesi 1/2014 27 Tiina Itkonen Valokuvaaja Tiina Itkonen: Jäävuoren vesi on raikkainta Tiina Itkonen kulki kuvausmatkoillaan Grönlannissa usein metsästäjien koiravaljakoiden kyydissä. Reissut kestivät yleensä pari päivää. 28 kotiliesi 1/2014 G rönlantilainen mytologia alkoi kiinnostaa minua opiskellessani valokuvausta 1990-luvun alussa. Erityisesti pidin Meren äidin tarinasta. Kiinnostuin siitä yhä enemmän, kun tutustuin grönlantilaiseen, Suomessa opiskelevaan Julieen. Niinpä lähdin tekemään lopputyötäni Grönlantiin. Asuin Julien luona, ja hän toimi mallinani Meren äiti -kuvissa. Ihastuin Grönlantiin tuolla matkalla. Erityisesti minua viehätti maan harvaan asuttu pohjoisosa ja sen pikkuiset, vaikeapääsyiset kylät. Elämäntapa on niissä kiireetön. Aikatauluja ei ole, vaan kaikki tapahtuu sään mukaan. Jos se on hyvä, lähdetään metsästämään, jos huono, jäädään kylään korjailemaan pyyntivälineitä. Talvi on siellä tavattoman kaunis. Olin kuvannut aiemmin mustavalkois- ta, mutta Grönlannissa vaihdoin värikuvaukseen. Maisemassa ei ole paljon värejä, mutta ne sävyt ovat hienoja. Ja kuin vastapainoksi kylien talot ovat pirteän värikkäitä ulkoa ja sisältä: on tur- KUKA? • Tiina Itkonen on 45vuotias valokuvaaja. •Hän on ollut kuvaamassa Grönlannissa 10 kertaa, pari kuukautta kerrallaan. Hän on pitänyt lukuisia valokuvanäyttelyitä Grönlannista ja tehnyt matkoiltaan valokuvakirjan Inughuit (Libris), uusi kirja Avannaa (Pohjoinen) ilmestyy alkuvuodesta. koosia ja pinkkiä… mitä maaleja nyt sattuu olemaan. Maisemaa voi katsella kymmenien kilometrien päähän, sillä edessä ei ole puita eikä korkeita taloja. Näkymä on hyvin rauhoittava. Jäävuoret ovat jotain hyvin erityistä. Ne muuttavat maisemaa päivittäin ajelehtiessaan eteenpäin. Samaa maisemaa jaksaa katsella päiväkausia, sillä se ei ikinä säily samana. Voin seistä vaikka koko päivän paikoillani kuvaamassa, kuinka sää vaihtuu sumusta kirkkauteen, paljastaen ja peittäen jäävuoria. Se on kuin hidastettua elokuvaa. On hiljaista, kuuluu vain lintujen huutoja ja lohkeavien jäävuo‑ rien ukkosenkaltaista jylinää. En kyllästy siihen koskaan. Ainoa harmi on, että paikalla seistessä tulee kylmä. Puhumattakaan parin vuorokauden mittaisista reissuista kalasta- ALLA Valkean maiseman vastakohtana talot on maalattu iloisen kirkkailla väreillä. lunta tuli niin paljon, että polut katosivat näkyvistä. Tuolloin veden ja poltto‑ öljyn saaminen taloon kävi todella hankalaksi. Taloissa ei ole vesijohtoja, vaan vesi haetaan vesitalosta. Siellä käydään myös suihkussa ja pyykillä. Juomavettä hakataan ja sulatetaan myös jäävuoren paloista. Monen mielestä se maistuu kaikkein raikkaimmalta. Ruokana on sitä mitä itse pyydetään: hylkeitä, valaita ja pikkuruokkeja. Olin kasvissyöjä, kun ensimmäistä kertaa lähdin, mutta eihän kasvissyönti siel- lä onnistunut. Onneksi opin pitämään näistä paikallisista lihoista. Joka syksy metsästäjät odottavat innolla meren jäätymistä. Lähes kaikki tapahtuu meren jäällä: metsästäminen ja kulkeminen toisiin kyliin koiravaljakoiden kyydissä. Jää on heille elinehto. Viime aikoina he ovat joutuneet odottamaan jäätymistä yhä pidempään. Ilmastonmuutos näkyy Grönlannissa selvästi. Osa metsästäjistä on jo joutunut luopumaan koiristaan, sillä suuren valjakon pitäminen on kallista, jos sillä ei ole käyttöä. Tiina Itkonen Kylässä ei ole autoja eikä siis teitäkään. Talot sijaitsevat lähekkäin ja niiden välissä kulkee polkuja. Joskus Jäävuoret muuttavat maisemaa sulaveden aikana lipuessaan hitaasti eteenpäin. Tiina Itkonen jien ja metsästäjien matkassa. Tuolloin koiravaljakossa tai veneessä viluttaa helposti, eikä sisätiloihin pääse lämmittelemään. Yötkin vietetään valjakon tai veneen päälle tehdyissä teltoissa. En edes tiedä, paljonko kylissä on pakkasta talvella. Siellä ei kukaan mittaa asteita tai puhu niistä kuten täällä. Ensimmäisillä reissuillani en osannut pukeutua riittävän lämpimästi. Olin hankkinut teknisiä kerrastoja urheilukaupasta – varmaan hyviä hiihtämiseen, muttei tuntikausien valjakkoajelulle. Sittemmin olen oppinut, että lämpimimpiä ovat perinteiset grönlantilaiset asut: hylkeennahka-anorakki, jääkarhunnahkaiset turkishousut ja kamikit, eli jäniksenkarvalla vuoratut hylkeennahkasaappaat. Usein laitan vielä kenkiin ja hanskoihin lämpöpatruunat. Asun kuvausreissuillani kylissä, jonkun perheen luona tai tyhjillään olevassa talossa. Savissivikin kylässä asui siellä ollessani 70 ihmistä, nyt vain 50. Ensimmäisellä vierailullani vain parissa talossa oli puhelin. Nyt kaikilla on kännykkä ja kylän aikuisiksi kasvaneet lapset ovat Facebook-ystäviäni. Kylä on silti yhä äärimmäisen eristyksissä. Sinne pääsee helikopterilla – mutta vain hyvällä säällä. Esimerkiksi lumipyryssä poispääsyä kylästä voi joutua odottamaan viikonkin. > kotiliesi 1/2014 29