Canon tarjosi meille parhaan kokonaisuuden”

”Canon tarjosi
meille parhaan
kokonaisuuden”
Case TAKK
canon.fi
Canon vakuutti meidät kyvyllään
hoitaa isoa asiakkuutta ja
suurta kokonaisuutta. Erityisesti
arvostamme Canonin tarjoamaa
raportointipalvelua, joka auttaa
kohdistamaan kustannuksia oikein.
Tuula Paulin, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus,
TAKK
Canonilta saimme kokonaisuuden,
johon muut eivät yltäneet
Vuonna 2010 organisaatiossamme tuli ajankohtaiseksi uusien tulostinlaitteiden hankinta. Suurena koulutusorganisaationa meillä on suuri määrä koneita,
jotka aiemmin olivat eri toimittajilta. Käytännön tasolla koimme tämän hyvin
raskaana ja niinpä järjestimme kilpailutuksen, jonka tavoitteena oli löytää yksi
palveluntarjoaja, joka kykenee hoitamaan koko ”paketin”. Kilpailutukseen osallistui Canonin lisäksi neljä muuta palveluntarjoajaa. Canon voitti kilpailutuksen
selvästi parhaalla kokonaiskonseptilla ja varsinkin hinnoittelumalli vastasi tarpeitamme parhaiten.
Tarjousvaihe sujui Canonin kanssa hyvin ja jouhevasti, yhden yhteyshenkilön
hoitaessa koko prosessia. Kun päätös oli TAKK:n päässä tehty, pääsimme nopeasti itse käyttöönottovaiheeseen. Canon toimitti meille lopulta 38 monitoimilaitetta tulostuksenhallintaohjelmistoineen, jotka otettiin käyttöön yhdessä
tehdyn suunnitelman mukaisesti.
Saavutimme tuntuvia kustannussäästöjä
Muutoksen ansiosta olemme päässeet eroon henkilökohtaisista tulostimista
sekä saaneet käyttöön turvatulostuksen, jolla voimme tarvittaessa puuttua liialliseen tulostukseen. Turvatulostus on meille tärkeää siksikin, että haluamme
minimoida niiden tulosteiden määrän, jotka jäävät lojumaan laitteille kaikkien
nähtäville. Lisäksi Canonin tarjoama raportointipalvelu on auttanut meitä kustannusten kohdistamisessa ja tulostuskäytänteiden optimoinnissa.
Havaitsimme nopeasti, että kumppanuus Canonin kanssa tuo meille merkittäviä kustannussäästöjä. Organisaatiossamme tulostetaan edelleen paljon,
mutta suuntaus on nyt oikea ja tulostus- ja kopiointimäärät ovat selvästi pienentyneet. Laitteet on nyt sijoitettu oikein, joten jonoja tulostimille ei pääse syntymään ja työntekijöidemme käytännön työskentely on tehostunut. Pidämme
säännöllisesti palavereita Canonin yhteyshenkilön kanssa, ja palveluneuvoja
tarkistaa laitteet sekä raportoi mahdollisista ylikuormituksista ja tulostusmääristä viikoittain. Näin mahdolliset ongelmat saadaan havaittua ja estettyä ajoissa.
Canon lunasti lupauksensa
Yhteistyöhömme olemme olleet hyvin tyytyväisiä. Tulostimet ovat helppokäyttöisiä, mikä on nopeuttanut käytännön työskentelyä koko organisaatiossa.
­Lisäksi Canon on ollut kumppanina hyvin aktiivinen ja lunastanut tarjousvaiheessa antamansa lupaukset erinomaisesti.
Painettu Canon imagePRESS C7010VP -digipainolla.
www.canon.fi