Bolus 4/2014 - Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry

Pääkirjoitus
Valtakunnallisilla Ravitsemuspäivillä keskityttiin aivojen hyvinvointiin.
Ruoki aivojasi -nimellä toteutettujen koulutuspäivien antia on tämän lehden pääsisältönä.
Päivien avaajana toiminut Muistiliiton puheenjohtaja, Merja MäkisaloRopponen korosti aivoterveyden vaalimisen tärkeyttä. Asialla on kasvava
merkitys niin kansanterveydellisesti kuin -taloudellisestikin. Sosiaali- ja
terveysministeriö onkin varautunut tulevaan ja käynnistänyt muutama
vuosi sitten pitkäkestoisen kansallisen muistiohjelman (2012–2020).
Väestötutkimukset osoittavat, että muistisairauksien taustalla ovat
samat riskitekijät kuin verenkiertosairauksienkin. Meneillään olevassa
suomalaisessa FINGER-tutkimuksessa asiaa selvitetään elintapaintervention avulla. Kuulimme päivillä, että tutkimuksen ravitsemusintervention
toteutus on onnistunut hyvin ja alustavat tulokset tutkimuksesta ovat
rohkaisevia.
Aivot ja ravitsemus on hyvin monitahoinen kokonaisuus, kuten voi
todeta professori Raija Tahvosen kirjoituksesta (s. 4). Ravitsemuksen
merkitys ihmisaivoihin alkaa jo ennen kuin raskaus on edes alkanut ja jatkuu ihmisen koko eliniän.
Tutkimusprofessori Minna Huotilainen korostaa (s. 7) aivoterveyden
kolmea keskeistä ja keskenään linkittyvää tekijää: hyvää ravitsemusta,
hyvää unta ja riittävää liikuntaa. Vireystilaan vaikuttaa jo pelkkä liikahtelu.
Tämän koimme Ravitsemuspäivillä konkreettisesti, kun nousimme jokaisen
esityksen jälkeen taputtamaan seisaaltaan. Saadun palautteen perusteella
näinkin pieni taukoliikunta auttaa pysymään virkeänä.
Aivan erityisesti vireystilaa kohennettiin aivojumpalla. Session toteutti
Agronomiliiton tiedotuspäällikkö Maija Soljanlahti, joka on laittanut
aivojumppavideon liiton verkkosivuille*) laajemmankin katsojakunnan
käyttöön.
Virkistävää vuodenvaihdetta, uusin voimin ensi vuoteen!
Helsingissä 20.11.2014
Leena Rechardt, toiminnanjohtaja
Teemakirjoitukset
4 Ravinto vaikuttaa aivojen rakenteeseen ja
toimintaan
7 Mistä aivot tykkää?
10 Ravitsemus ja psykiatriset sairaudet
12 Mielihyvä ruokkii halua syödä
14 Autismi ja ruokavalio
16 Kasvisruoka ja aivot
17 Ota Koppi – syö ja liiku terveydeksi
18 Ravinnon farmakologisesti aivoihin
vaikuttavat aineet
Abstrakteja:
20 Ravinnonsaanti nielemisvaikeuksista
kärsivillä laitoshoidossa
21 Ruoka ja riippuvuus -projekti
21 Mikä on kouluruokailun merkitys oppilaalle ja oppimiselle?
Muut kirjoitukset
2 GERY ry
2
24 Kuka olet: Riitta Korpela
25Ravitsemusopinnot
lääkärikoulutuksessa
27 Ravitsemusvaikuttaja 2014
28 Uudistuksia vuonna 2015
Vakiopalstat
*) Aivojumppa-video: www.agronomiliitto.fi/jasenpalvelu/tyohyvinvointi/aivojumppa/
Video löytyy myös RTY:n verkkosivujen kautta: www.rty.fi > Valtakunnalliset Ravitsemuspäivät
Julkaisija
Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry RTY
www.rty.fi
Toimitus
Bolus – Ravitsemuksen asiantuntija
Pohjoinen Makasiinikatu 6 A 8
00130 Helsinki
Puh. (09) 2511 1630
[email protected]
ja [email protected]
Päätoimittaja
Leena Rechardt
Toimituspäällikkö
Taina Luova
Sisällys
Neuvottelukunta
Sari Voutilainen, yliopistonlehtori
Maijaliisa Erkkola, yliopistonlehtori
Tarja Heikkinen, ravitsemusasiantuntija
Heli Kuusipalo, erikoistutkija
Terttu Peltola, ravitsemusterapeutti
Kustantaja
Dieettimedia Oy
Ulkoasu
Zeeland
Painopaikka
Vammalan Kirjapaino Oy
Ilmoitusmyynti
Katso tarkemmat tiedot takasisäkannesta.
3Pääkirjoitus
28 RTY:n uusia tuotteita
30Johdannainen
31 Hallitus, lehden teemat vuonna 2015
Tilaushinnat
Neljä numeroa vuodessa.
Kestotilaus 38 €
Vuositilaus 44 €
Irtonumero13 €
Tilaushinnan lisäksi lehdille tulee
voimassa oleva arvonlisävero.
ISSN 1238-3597
Kahdeskymmenes vuosikerta.
Lehden sisältöä saa vapaasti lainata,
kunhan lähde mainitaan.
Bolus 4/2014
3