1. No category

TEOSOFIA
YLEISKATSAUS TEOSOFISEEN
MAAILMANKATSOMUKSEEN
[A Textbook of Theosophy]
[1912]
KIRJOITTANUT
C. W. LEADBEATER
SUOMENTANUT
A. A. SAARNIO
[1925]
SUOMEN TEOSOFINEN SEURA
*
[Sanojen kirjoitusasua nykyaikaistettu]
Sisältö
I Mitä on teosofia? .................................................................. 3
II Absoluutista ihmiseen ..................................................... 13
III Aurinkokunnan luominen ............................................ 24
IV Elämän kehitys ................................................................ 36
V Ihmisen sielun ja ruumiin rakenne................................ 50
VI Kuoleman jälkeen ........................................................... 77
VII Jälleensyntyminen ....................................................... 120
VIII Elämän tarkoitus ....................................................... 131
IX Kiertotähtiketjut ............................................................ 147
X Teosofisten opintojen arvo ............................................ 163
TEOSOFINEN SEURA ...................................................... 182
2
I
Mitä on teosofia?
”Vielä on eräs filosofinen koulukunta, johon nykyajan kulttuuri ei ole huomiotaan kiinnittänyt.” Näillä sanoilla A. P. Sinnett aloitti kirjansa Salattu maailma1, jossa
teosofiaa ensimmäisen kerran esitettiin maailmalle yleistajuisessa muodossa. Monet tuhannet ovat sen jälkeen
saaneet itselleen viisautta tältä koulukunnalta, mutta
suuri yleisö ei kuitenkaan vielä tiedä juuri mitään sen
opetuksista. Sen tähden se voikin antaa vain sangen
epämääräisen vastauksen kysymykseen: Mitä on teosofia?
A. Besantin mestariteos Aikain viisaus antaa tähän kysymykseen seikkaperäinen vastauksen. Enkä tahdo ruveta sen kanssa kilpailemaan. Toivon ainoastaan voivani
valaista tätä kysymystä, jotta esitystäni voitaisiin pitää
selvänä ja helppotajuisena johdatuksena edellä mainittuun laajempaan teokseen.
Puhuessamme teosofiasta tarkoitamme usein sitä totuutta, joka on kaikkien uskontojen takana. Toiselta näkökannalta katsottuna voimme kuitenkin epäilemättä
1
The Occult World
3
sanoa, että teosofia samalla kertaa on filosofiaa, uskontoa
ja tiedettä. Se on filosofiaa, koska ”se selittää, miten sielut ja ruumiit kehittyvät meidän aurinkokunnassamme.
Se on uskontoa, koska se opettaa, millä tavalla kehitystä
voidaan jouduttaa, niin että voimme sen antaman opetuksen avulla itsetietoisesti pyrkiä ihmiskehityksen
päämäärää kohti. Se on tiedettä, koska se käsittelee molempia edellä mainittuja kysymyksiä ei teologisen uskon,
vaan suoranaisen opiskelujen ja tutkimusten avulla saavutettavan tiedon aiheena. Teosofian valossa ihmisellä ei
tarvitse olla mitään sokeaa uskoa. Se opettaa, että ihmisessä on uinuvia kykyjä, jotka herätettyinä antavat hänelle mahdollisuuden itse nähdä ja tutkia. Se vielä ilmoittaa väitteensä todistamiseksi, miten nämä kyvyt
voidaan herättää. Itse teosofinen maailmankatsomus on
näiden kykyjen avulla tehtyjen tutkimusten tulos, sillä
nuo kyvyt ovat muutamissa ihmisissä jo heränneet, ja teosofiset opit perustuvat heidän tekemiinsä suoranaisiin
havaintoihin.
Filosofiana teosofia selittää meille, että aurinkokunta
on tarkalleen järjestetty koneisto, ihanan elämän ilmestys. Tästä elämästä ihminen on vain vähäpätöinen osa.
Tuon vähäpätöisen, meitä koskevan osan teosofia ottaa
käsitelläkseen sitä sellaisena kuin se on nykyjään, sellaisena kuin se on ollut menneisyydessä sekä sellaisena
kuin se tulee tulevaisuudessa olemaan.
4
Teosofia käsittelee nykyisyyttä kuvailemalla, mikä
ihminen kehittyvine sielunkykyineen todella on. Tavallisesti sanotaan, että ihmisellä on sielu. Suoranaisten tutkimusten perusteella teosofia sanoo, että asia on todellisuudessa aivan päinvastoin. Ihminen itse on sielu, ja tällä sielulla on ruumis — oikeastaan useita ruumiita, jotka
ovat hänen verhojaan ja käyttövälineitään eri maailmoissa. Nämä maailmat eivät ole eri paikoissa, vaan ovat
yhtaikaa olemassa siinä, missä me elämme. Ne ovat
luonnon aineellisen puolen jaotusten muodostamia osia
— aineen eri tiheysasteita. Ihminen on olemassa useissa
näissä maailmoissa, mutta on tietoinen ainoastaan alimmasta, vaikka hän väliin unessa tai loveenlankeamistilassa saakin välähdyksen myös joistakin korkeammista
maailmoista. Kuolema on ainoastaan alimpaan maailmaan kuuluvan verhon poisheittämistä. Se ei tee sieluun
eli korkeammassa maailmassa olevaan todelliseen ihmiseen sen suurempaa vaikutusta tai muutosta, kuin päällystakin riisuminen tekee fyysiseen ihmiseen. Tämä on
saatu selville havaintojen ja tutkimusten avulla eikä
suinkaan mietiskelyjen kautta.
Teosofia ilmoittaa meille paljon ihmisen menneisyydestä; se kertoo, miten hän on kehityksen kuluessa tullut
sellaiseksi, kuin hän nyt on. Sekin on saatu selville suoranaisten havaintojen avulla, sillä on olemassa häviämätön heijastus kaikesta, mikä on tapahtunut, — on ole5
massa luonnonmuisti. Tästä luonnonmuistista tutkija voi
lukea kehityksen aikaisempia vaiheita antamalla niiden
kulkea näkyinä silmiensä ohi, ikään kuin ne näyteltäisiin
samana hetkenä. Menneisyyttä tutkimalla opimme, että
ihminen on jumalallista alkuperää ja että hänen takanaan
on jo pitkä kehitys, joka koskee sekä hänen elämäänsä eli
sieluaan että hänen ulkonaista muotoaan. Saamme tietää
myös, että ihmisen elämä sieluna on suunnattoman pitkä. Se, jota tavallisesti sanotaan elämäksi, on ihmisen todellisen olemassaolon vain yksi ainoa päivä. Hän on jo
elänyt useita sellaisia päiviä, ja hänellä on niitä vielä paljon edessään. Jos siis tahdomme ymmärtää todellista
elämää ja sen tarkoitusta, emme saa pitää sitä vain yhtenä sellaisena päivänä, joka alkaa syntymästä ja päättyy
kuolemaan, vaan on meidän katseltava sitä todellisen
elämän kannalta ja otettava huomioon myös kaikki ne
päivät, jotka ovat jo kuluneet, samoin kuin ne, jotka ovat
vielä edessä.
Paljon voitaisiin sanoa niistä päivistä, jotka ovat vielä
tulevaisuudessa, sillä niistäkin voidaan saada tietoja. Ensiksikin ne ihmiset, jotka kehityksessä ovat meitä paljon
edellä voivat valaista tulevaisuuttamme, sillä heillä on
ihmiskehityksen myöhemmistä vaiheista henkilökohtaisia kokemuksia. Toiseksi voidaan vetää johtopäätöksiä jo
kuljetusta selvästä suunnasta. Ihmiskehityksen päämäärä on jo silmänkantaman päässä, vaikka kaukana. Sen
6
saavuttamisen jälkeen näyttää avautuvan vielä suunnattomia kehitysmahdollisuuksia jokaiselle, joka vain haluaa edelleen kehittyä.
Teosofian antama suurin hyöty on siinä, että sen valossa voidaan ratkaista useita kysymyksiä ja että se poistaa tieltämme monet vaikeudet, selittää elämän ilmeiset
vääryydet sekä tuo järjestyksen näennäiseen kaaokseen.
Vaikka teosofian muutamat opit perustuvatkin sellaisten
voimien havaitsemiseen, joiden välittömät vaikutukset
ovat jonkin verran ulkopuolella tavallisten ihmisten näköpiiriä, niin tulemme kuitenkin hyvinkin pian huomaamaan ne oikeiksi. Voimme nimittäin tutustua niihin
hypoteeseina, jolloin huomaamme, että vain niiden avulla voimme antaa yhtenäisen ja järkevän selityksen siitä
elämännäytelmästä, jota edessämme näytellään.
Suurimpia ja huomattavimpia totuuksia, joita teosofia länsimaille antaa, ovat sen julistukset, että on
olemassa täydellisiä ihmisiä ja että on mahdollista päästä
kosketukseen heidän kanssaan sekä saada heiltä opetusta. Teosofia vielä ilmoittaa sen uuden ja hämmästyttävän
tosiasian, ettei maailma sokeasti voi ajautua anarkiaan.
Täydellisesti järjestetty Hierarkia valvoo maailman edistystä, niin ettei vähäpätöisinkään olento voi joutua perinpohjaisen tuhon omaksi. Jo pelkkä vilahdus Hierarkian työstä herättää etsijässä halun päästä sen palvelukseen. Hän haluaa saada siltä vaikka kuinka vähäpätöisen
7
toimen voidakseen kerran kaukaisessa tulevaisuudessa
tulla niin arvokkaaksi, että pääsisi sen alempiin osastoihin.
Tämä vie meidät teosofian siihen puoleen, jota sanotaan uskonnoksi. Ne, jotka ovat saaneet tietoja näistä
asioista ja oppineet niitä ymmärtämään, eivät voi tyytyä
tässä kosmisessa aikakaudessa tapahtuvaan hitaaseen
kehitykseen. He toivovat voivansa heti tulla käyttökelpoisiksi ja tiedustelevat sen tähden lyhempää sekä jyrkempää kehitystietä. Tästä tiestä teosofia antaa heille tietoja. Ei ole mahdollista vapautua siitä suunnattomasta
työstä, joka on tehtävä. Sitä voidaan verrata taakan kantamiseen ylös vuorelle. Joko se kannetaan suoraan ylös
jyrkkää rinnettä tai viedään se vähitellen ylöspäin pitkin
vuoren ympäri kiertäen kohoavaa tietä. Molemmissa tapauksissa vaatii taakan nostaminen saman voimamäärän
— yhtä monta newtonia. Voidakseen suorittaa työn
mahdollisimman lyhyessä ajassa, vaaditaan suunnattomia voimainponnistuksia. Kuitenkin se voidaan tehdä,
sillä muutamat ovat sen jo tehneet, ja ne jotka ovat sen
tehneet, ovat yhtä mieltä siinä, että vaiva tulee moninkertaisesti palkituksi. Ihminen vapautuu vähitellen eri
verhojensa aiheuttamista rajoituksista ja tulee Hierarkian
avustajaksi kaikkien olentojen kehitystä varten tehdyn
valtavan suunnitelman toteuttamisessa.
Uskontona teosofia antaa kannattajilleen sellaisen
8
elämänohjeen, joka ei perustu mihinkään muinaisuudessa annettuun käskyyn, vaan havaittuihin tosiasioihin nojautuvaan terveeseen järkeen. Teosofian tutkija vastaanottaa esitetyt ohjeet enemmänkin terveysopillisina neuvoina kuin tottelevaisuutta vaativina uskonnon käskyinä. Teosofia sanoo vain, että tämä tai se on sopusoinnussa luonnonlakeina ilmenevän jumalallisen tahdon kanssa. Koska tämä jumalallinen tahto asettaa kaiken järjestykseen, sen lakien rikkominen aiheuttaa häiriötä lainalaisessa elämässä. Pieni elämänkatkelma joutuu lyhyeksi silmänräpäykseksi pois kehitysradaltaan ja aiheuttaa
siten vahinkoa sekä itselleen että toisille. Viisas ihminen
koettaa sen tähden olla näitä lakeja rikkomatta — hän ei
ole niitä rikkomatta siis sen vuoksi, että hän pelkäisi jonkun suuttuneen jumalolennon kuviteltua vihaa.
Jos eräältä näkökannalta voimmekin pitää teosofiaa
uskontona, täytyy meidän kuitenkin ottaa huomioon, että teosofia eroaa kahdessa suhteessa siitä, mitä länsimailla pidetään uskontona. Ensiksikään teosofia ei vaadi
kannattajiaan uskomaan mihinkään dogmiin. Se ei vaadi
heiltä edes mitään uskoa siinä merkityksessä kuin tätä
sanaa tavallisesti käytetään. Salatieteen tutkija ei lausu
mielipidettään mistään sellaisesta, mitä hän ei täysin tieteellisesti tiedä. Hän ei hyväksy sokeaa uskoa. Tietenkään
eivät näiden opintojen aloittelijat eivät voi tietää kaikkea,
ja siksi heitä kehotetaankin lukemaan eri tutkijoiden ha9
vaintojen tuloksia, pitämään niitä todennäköisinä olettamuksina — hyväksymään ne hypoteeseina ja toimimaan niiden mukaan, kunnes tulee aika, jolloin he itse
kykenevät niitä tutkimaan.
Toiseksi teosofia ei yritä käännyttää ketään hänen
omasta uskonnostaan. Se päinvastoin selittää hänelle
hänen omaa uskontoaan ja tekee hänet kykeneväksi näkemään siinä syvällisemmän tarkoituksen. Se opettaa
häntä sitä ymmärtämään ja sen mukaan paremmin elämään. Usein teosofia antaa ihmiselle takaisin älyllisemmässä muodossa sen uskon, jonka hän on ehkä jo melkein täydellisesti kadottanut.
Teosofia on myös tiedettä. Se on todella elämäntiedettä. Sen tutkimusmenetelmä on puhtaasti tieteellinen.
Se tekee johtopäätöksensä usein toistettujen huolellisten
havaintojen perusteella. Siten se on tutkinut luonnon eri
tasoja ja ihmistajunnan olotilaa niin hyvin tässä elämässä
kuin niin kutsutun kuoleman jälkeen. Ei voida kyllin
usein toistaa, että tiedot näistä asioista eivät suinkaan
perustu mihinkään arveluihin tai uskonkappaleisiin
vaan suoranaisiin ja usein tehtyihin havaintoihin kaikesta mitä tapahtuu. Näiden kysymysten tutkijat ovat työskennelleet myös yleisesti hyväksyttyjen tieteiden aloilla,
kuten esimerkiksi okkulttisesta kemiasta2 selvästi käy
ilmi.
2
Occult Chemistry, kirj. Annie Besant
10
Huomaamme siis, että teosofiaan sisältyy kaikki, mikä on oleellista filosofiassa, uskonnossa ja tieteessä. Kuitenkin kysyttäneen, minkä sanoman teosofia tuo elämään kyllästyneelle maailmalle? Mitkä ovat kaikkien sen
tutkimusten tulosten pääkohdat? Mitkä ovat ne suuret
totuudet, jotka se esittää ihmiskunnalle?
”On olemassa kolme ehdotonta ja häviämätöntä totuutta, joita emme kuitenkaan kykene täydellisesti ilmaisemaan:
1. Ihmisen sielu on kuolematon, ja sillä on tulevaisuus, jossa sen kehittymisellä ja yhä suurenevalla kirkkaudella ei ole mitään rajoja.
2. Meissä oleva elämänperuste on kuolematon ja
ikuisesti hyvä; sitä ei voida kuulla eikä nähdä, mutta
ihminen voi sen tajuta, jos hän vain tahtoo.
3. Jokainen ihminen on täydellisesti oman elämänsä
määrääjä; hän itse tekee sen joko synkäksi tai valoisaksi,
hän itse jakaa itselleen palkinnot ja rangaistukset.
Nämä totuudet ovat yhtä suuret kuin itse elämä, ne
ovat yhtä yksinkertaiset kuin ihmisen yksinkertaisimmat
ajatukset.”
Puhuaksemme kieltä, jota kaikki ymmärtävät,
voimme lyhyesti sanoa, että Jumala on hyvä ja että ihminen on kuolematon. Mitä kylvämme, sitä saamme niittääkin. On olemassa määrätty suunnitelma kaikkia ja
kaikkea varten, ja tämä suunnitelma on sellaisen älylli11
sen johdon alaisena, joka toimii järkähtämättömien lakien mukaan. Ihmisellä on oma paikkansa tässä suunnitelmassa, ja hän elää sen lakien alaisena. Jos hän tuntee
ne lait ja työskentelee sopusoinnussa niiden kanssa, hän
edistyy nopeasti ja tulee onnelliseksi. Jos hän ei niitä
tunne — jos hän joko tieten tai tietämättään rikkoo niitä,
hän vain hidastuttaa kehitystään ja tulee onnettomaksi.
Tämä ei ole mitään teoriaa, vaan toteen näytetty tosiasia.
Joka sitä epäilee, tutkikoon ensin ja lausukoon sitten vasta arvostelunsa.
12
II
Absoluutista ihmiseen
Emme nykyisellä kehitysasteellamme tiedä mitään
ehdottomasta, rajattomasta ja kaiken käsittävästä absoluutista, paitsi että se on. Emme voi sanoa siitä mitään,
mikä ei sisältäisi jotain rajoitusta, ja sen tähden emme
myöskään kykene antamaan siitä mitään selitystä.
Siinä on lukematon määrä maailmankaikkeuksia, ja
jokaisessa maailmankaikkeudessa on lukemattomia aurinkokuntia. Jokainen aurinkokunta on muoto, jonka
kautta jokin mahtava olento ilmentää itseään, ja me nimitämme tätä olentoa Logokseksi, Jumalan Sanaksi, aurinkojumalaksi. Hän on aurinkokunnalle se, jota ihmiset
sanovat Jumalaksi. Hän läpäisee koko aurinkokunnan,
eikä siinä ole mitään, missä hän ei olisi. Se on hänen ilmestymismuotonsa sellaisessa aineessa, jonka me
voimme nähdä. Hän on kuitenkin myös sen ylä- ja ulkopuolella eläen vertaistensa joukossa elämää, joka käy yli
kaiken ymmärryksemme. Eräässä pyhässä itämaisessa
kirjoituksessa sanotaan:
”Jään olemaan antaessani osan itsestäni virrata kautta koko tämän aurinkokunnan.”
Tästä hänen korkeammasta elämästään emme mi13
tään tiedä, mutta sen ilmenemisestä alemmissa maailmoissa, sen siitä osasta, joka antaa voimaansa aurinkokunnalle, voimme jotakin tietää. Emme näe häntä, mutta
näemme hänen voimansa toimivan. Yksikään selvänäkijä ei voi olla ateisti, todisteet ovat niin merkittäviä.
Logos on vuodattanut itsestään elämän tähän suunnattomaan aurinkokuntaan. Me, jotka siinä elämme,
olemme osia hänen elämästään, kipinöitä hänen jumalallisesta tulestaan. Me kaikki olemme hänestä lähteneet ja
kaikki taas häneen palaamme.
Useat kysyvät, miksi hän on sen tehnyt, miksi hän on
omasta itsestään antanut virrata ulos koko tämän aurinkokunnan, ja miksi hän on lähettänyt meidät elämän
myrskyihin? Ne ovat kysymyksiä, joihin emme osaa vastata, ja sitä paitsi ei näillä kysymyksillä ole mitään käytännöllistä merkitystä. Siinä on kyllin, että olemme täällä. Meidän on elettävä parhaan kykymme mukaan. Useat filosofit ovat kuitenkin näitä kysymyksiä pohtineet ja
esittäneet monenlaisia ajatuksia. Kauneimman esityksen,
jonka tunnen, on eräs gnostikko-filosofi antanut kirjoittaessaan:
”Jumala on rakkaus, mutta rakkaus ei voi olla täydellistä ilman olentoja, joihin tämä rakkaus voi kohdistua ja
jotka voivat sille antaa vastarakkautta. Sen tähden verhoutui hän aineeseen ja rajoitti oman kirkkautensa, jotta
me luonnollisen ja hitaan kehityksen kautta voisimme
14
astua elämään ja kehittyä hänen tahtonsa mukaan, kunnes vihdoin saavutamme hänen täydellisyytensä. Silloin
on Jumalan tosi rakkaus tuleva vielä täydellisemmäksi,
koska se silloin virtaa hänen omien lastensa yli, jotka kykenevät sitä täydellisesti ymmärtämään ja vastarakkaudellaan palkitsemaan. Sillä tavalla on hänen suuri
suunnitelmansa toteutuva ja tahtonsa tapahtuva.”
Emme tiedä, missä huimaavassa korkeudessa hänen
tajuntansa on, emmekä tunne sen todellista luontoa sellaisena kuin se siellä ilmenee. Mutta hänen astuessaan
alas sellaisiin oloihin, jotka ovat meidän käsitettävissämme, on hänen ilmestymisensä aina kolminainen. Sen
tähden kaikki uskonnot esittävätkin hänet kolmiyhteisenä. Kolme, jotka perusolemukseltaan muodostavat yhden, kolme persoonaa, joiden perustana on yksi Jumala,
ilmenee kolmen olemuspuolen kautta. Alhaalta meidän
näkökannaltamme katsottuna on olemassa kolme, koska
ne suorittavat eri tehtäviä, mutta hänen kannaltaan ne
ovat vain yksi, koska hän tietää, että ne ovat ainoastaan
eri puolia hänen omasta olemuksestaan.
Kaikki nämä kolme olemuspuolta ottavat osaa aurinkokunnan kehitykseen, samoin myös ihmisen kehitykseen. Tämä kehitys on hänen tahtonsa, se on hänen
suunnitelmansa.
Aurinkojumalaa lähinnä on hänen seitsemän apulaistaan, seitsemän planeettahenkeä, jotka jollakin salaperäi15
sellä tavalla ovat osia hänestä. Jos otamme vertauksen
oman ruumiimme fysiologiasta, voimme sanoa, että ne
ovat samanlaisessa suhteessa häneen kuin hermokeskukset aivoihin. Kaikki kehitys tulee hänestä jonkun
planeettahengen välityksellä.
Sitten seuraavat järjestyksessä suuret sotajoukot eli
niiden henkiolentojen veljeskunnat, joita sanotaan enkeleiksi eli deevoiksi. Emme vielä tunne kaikkia niitä tehtäviä, joita he suorittavat tämän ihmeellisen maailman
eri osissa, mutta olemme huomanneet, että muutamat
heistä ovat yhteydessä aurinkokunnan rakentamisen ja
elämän kehittymisen kanssa.
Tässä meidän maailmassamme on korkea olento, joka edustaa aurinkojumalaa ja valvoo koko tällä kiertotähdellä tapahtuvaa kehitystä. Me voimme pitää häntä
tämän maailman todellisena hallitsijana, kuninkaana,
jonka alaisina ovat eri osastojen johtajat. Eräs näistä osastoista ohjaa ihmiskunnan eri rotujen kehitystä. Jokaisella
rodulla on oma johtajansa, ja tämä johtaja on rodun perustaja. Hän erottaa sen kaikista muista roduista ja valvoo sen kehitystä. Eräs toinen osasto pitää huolta uskonnosta ja kasvatuksesta. Se on lähettänyt maailmaan historian suurimmat opettajat, se on antanut alun kaikille
uskonnoille. Tämän osaston korkea johtaja, huomatessaan sen tarpeelliseksi, tulee itse tai lähettää jonkun oppilaansa perustamaan uuden uskonnon.
16
Sen tähden kaikki uskonnot, aina varhaisimmasta alkaen, ovat määrätyllä tavalla esittäneet totuutta, jonka
perusaatteet ovat aina olleet samat. Esittämistapa on
vaihdellut, riippuen niiden rotujen erilaisuuksista, joille
uskonnot on annettu. Eri rotujen erilaisten sivistysten ja
kehitystasojen tähden on ollut välttämätöntä antaa tälle
ainoalle totuudelle erilaisia muotoja. Sen sisin olemus on
kuitenkin aina ollut sama. Samoin on se myös saanut alkunsa aina samasta lähteestä, vaikka sen ulkonaiset
muodot ovatkin olleet niin erilaiset, että ne ovat väliin
näyttäneet aivan päinvastaisiltakin. On järjetöntä, että
ihmiset taistelevat jonkun opettajan tai uskonnon muodon paremmuudesta, sillä adeptien Suuri Veljeskunta
lähettää kaikki opettajat, ja kaikissa tärkeissä kohdissa,
siveysopillisissa ja siveellisissä kysymyksissä, kaikki uskonnot pyrkivät samaan päämäärään.
Maailmassa on totuudenlähde, joka on kaikkien uskontojen takana. Se antaa meille tietoja luonnon tosiasioista, mikäli kykenemme tietoa siitä ammentamaan. Sen
tähden, että ihmiset eivät tiedä mitään tuosta totuudenlähteestä, he väittelevät Jumalan olemassaolosta, kehityksen ja ihmisen kuolemanjälkeisen elämän mahdollisuuksista sekä hänen suhteestaan maailmankaikkeuteen.
Älyn herätessä ihmisen ajatukset kääntyvät noihin kysymyksiin. Niihin ei ole mahdotonta vastata, vaikka
yleensä niin luullaan. Jokainen voi saada vastauksen
17
noihin kysymyksiin, jos hän vain tarmokkaasti ryhtyy
niitä tutkimaan. Totuus voidaan saavuttaa ja jokainen,
joka vain tahtoo nähdä tarvittavan vaivan, voi täyttää totuuden saavuttamiseen vaadittavat ehdot.
Ihmiskunnan kehityksen varhaisemmilla asteilla tulivat Hierarkian korkeat palvelijat aurinkokunnan muista pidemmälle kehittyneistä osista, mutta niin pian kuin
muutamat kehittyneimmät ihmisyksilöt olivat saaneet
riittävästi viisautta ja voimaa, otettiin heidät näihin Hierarkian toimiin. Tullakseen kelvolliseksi tällaiseen toimeen ihmisen täytyy nousta hyvin korkealle kehitystasolle, hänen täytyy tulla siksi, jota me kutsumme adeptiksi — olennoksi, joka hyvyydessä, viisaudessa ja voimassa on kohonnut korkealle muun ihmiskunnan yläpuolelle, sillä hän on jo saavuttanut tavallisen ihmiskehityksen huippukohdan. Hän on jo suorittanut sen kehitystaipaleen, jonka jumalallinen suunnitelma on asettanut ihmiskehityksen päämääräksi tässä maailmassa.
Adeptinkin kehitys kuitenkin jatkuu edelleen jumalolentoa kohti.
Suuri ihmisjoukko on jo saavuttanut adeptiuden, ja
nämä ihmiset ovat kotoisin — ei yhdestä kansasta, vaan
yleensä — maailman johtavista kansoista. He ovat poikkeussieluja, jotka lannistamattomalla tarmolla ovat valloittaneet luonnon varustuksia ja päässeet selville sen
syvimmistä salaisuuksista, joten heitä voidaan heidän
18
omien ansioittensa perusteella nimittää adepteiksi. He
ovat useilla eri kehitysasteilla ja työskentelevät eri toiminnan aloilla. Muutamat heistä jäävät meidän maailmamme asioita ja ihmiskunnan kehitystä valvovan Hierarkian jäseninä pysyväisesti yhteyteen meidän maailmamme kanssa.
Tätä korkeaa yhdyskuntaa sanotaan usein Suureksi
Valkoiseksi Veljeskunnaksi. Sen jäsenet eivät kuitenkaan
muodosta yhdyskuntaa siinä merkityksessä, että he
kaikki asuisivat yhdessä. He ovat vetäytyneet pois maailmasta ja heidän tietonsa korkeammista voimista ovat
niin suuret, että he voivat aina olla yhteydessä sekä keskenään että johtajansa kanssa, ilman että heidän tarvitsee
tavata toisiaan tässä fyysisessä maailmassa. Useissa tapauksissa he jäävät asumaan kukin omaan maahansa,
eivätkä ne, joiden keskuudessa he elävät, edes aavista
heidän voimiensa suuruutta. Jokainen ihminen, joka haluaa, voi herättää heidän huomionsa, mutta hän voi tehdä sen vain siten, että hän osoittaa olevansa heidän mielenkiintonsa arvoinen. Kenenkään ei tarvitse pelätä, että
hänen ponnistuksensa jäisi heiltä huomaamatta. Se on
suorastaan mahdotonta, sillä ihminen, joka täydestä sydämestään tahtoo antautua ihmiskunnan palvelukseen,
näyttää eroavan muusta ihmiskunnasta yhtä selvästi
kuin tulenliekki ympäröivästä yön pimeydestä. Muutamat näistä suurista adepteista, jotka työskentelevät maa19
ilman puolesta, ovat halukkaita ottamaan itselleen oppilaita juuri niiden keskuudesta, jotka päättävät täydellisesti antautua ihmiskunnan palvelukseen. Sellaisia adepteja nimitämme mestareiksi.
Eräs heidän oppilaistaan oli Helena Petrovna Blavatsky — suuri sielu, joka 1870-luvulla lähetettiin antamaan maailmalle tietoa. Yhdessä eversti Olcottin kanssa
hän perusti Teosofisen Seuran levittämään sitä tietoa, jota hänellä oli annettavana. Niiden joukossa, jotka näinä
varhaisempina aikoina tulivat kosketukseen hänen kanssaan, oli A. P. Sinnett, The Pioneer -lehden toimittaja. Hänen terävä älynsä käsitti heti Blavatskyn esittämän opin
suuruuden ja merkityksen. Madame Blavatsky oli aikaisemmin kirjoittanut Hunnuttoman Isiksen3, joka ei kuitenkaan herättänyt juuri mitään huomiota. Vasta A. P. Sinnett esitti The Occult World4 ja Esoteric Buddhism
-nimisissä kirjoissaan teosofian siinä muodossa, että länsimainen lukija saattoi sitä helposti ymmärtää.
Näiden teosten kautta tutustuin ensin niiden tekijään
ja sittemmin madame Blavatskyyn. Heiltä molemmilta
olen saanut paljon oppia. Kysyessäni madame Blavatskylta, mistä voisi saada enemmän tietoa ja miten olisi
mahdollista päästä etenemään sillä tiellä, jonka hän meille osoitti, hän kertoi, että suuret mestarit voivat ottaa
3
4
Isis Unveiled
Suomennettu nimellä "Salainen maailma"
20
oppilaikseen yhtä hyvin muitakin opiskelijoita, kuten he
olivat ottaneet hänet. Ainoa tapa, jolla heidän oppilaakseen voidaan päästä, on osoittaa kelvollisuutensa vakavalla ja epäitsekkäällä työllä. Hän sanoi minulle, että tämän päämäärän saavuttamiseksi täytyy kokonaan keskittyä päätökseensä, sillä kukaan, joka palvelee sekä Jumalaa että mammonaa, ei voi milloinkaan toivoa pääsevänsä mestarin oppilaaksi. Eräs näistä mestareista on
lausunut: ”Onnistuakseen oppilaan täytyy jättää oma
maailmansa ja tulla meidän luoksemme.”
Sillä tarkoitetaan, että hänen täytyy lakata kuulumasta siihen ihmisten enemmistöön, joka tavoittelee rikkautta ja valtaa. Hänen täytyy liittyä siihen vähemmistöön,
joka ei kiinnitä huomiotaan näihin asioihin, vaan elää
voidakseen epäitsekkäästi uhrautua maailman onnen
puolesta. Hän huomautti varoittaen, että tätä tietä on
vaikea kulkea. Maailman ihmiset tulevat ymmärtämään
väärin ja pilkkaamaan meitä, odotettavissamme on vain
mitä vaivalloisinta työtä. Vaikka lopputulos oli varma, ei
kukaan voinut etukäteen sanoa, kauanko sen saavuttaminen tulisi kestämään. Muutamat meistä suostuivat
ilolla noihin ehtoihin, emmekä ole milloinkaan hetkeäkään katuneet päätöstämme.
Muutamien vuosien työskentelyn jälkeen pääsin yhteyteen näiden viisauden mestarien kanssa. He opettivat
minulle monenlaisia asioita — mm. miten voisin itse to21
deta useimmat heidän antamansa opetukset. Sen tähden
voinkin kirjoittaa tästä aiheesta, mitä tiedän ja mitä olen
itse nähnyt. Teosofisessa opissa on muutamia määrättyjä
kohtia, joiden toteaminen vaatii paljon suurempia voimia kuin mitä tähän asti olen saavuttanut. Niistä voin
sanoa ainoastaan, että ne ovat sopusoinnussa sen kanssa,
mitä tiedän, sekä että ne usein ovat välttämättömiä hypoteeseja, joiden avulla voidaan selittää, mitä olen nähnyt. Koska useimmat näiden suurten opettajien antamat
tiedot ovat myöhemmin tekemieni tutkimusten perusteella osoittautuneet täydellisesti oikeiksi, niin voin pitää
hyvin todennäköisenä, että myös ne ilmoitukset, joita en
vielä kykene toteamaan, osoittautuvat oikeiksi, kun vain
saavutan sen kehitysasteen, jolla kykenen niitä itse tutkimaan.
Jokainen vakava teosofian tutkija asettaa päämääräkseen päästä jonkun viisauden mestarin oppilaaksi. Se
vaatii kuitenkin huomattavaa ponnistusta. On aina ollut
ihmisiä, jotka ovat tuohon ponnistukseen antautuneet, ja
sen tähden on myös ollut sellaisia, joilla on ollut tietoa.
Heidän tietonsa on niin suuri, että ihminen sen täydellisesti omaksuttuaan on enemmän kuin ihminen. He nousevat meidän näköpiirimme yläpuolelle.
Tämän tiedon saavuttamisessa on useita eri asteita, ja
jos tahdomme, voimme oppia paljon heiltäkin, jotka itse
vielä opiskelevat, sillä jokainen meistä on kehityksen
22
portaiden jollakin askelmalla. Alkuihminen on niiden
alimmalla askelmalla, mutta me, jotka olemme sivistyneitä, olemme jo nousseet jonkin verran ylöspäin. Kuten
voimme heittää silmäyksen taaksepäin ja nähdä ne askelmat, jotka jo olemme kulkeneet, voimme myös silmäillä ylöspäin niille askelmille, joille emme vielä ole ehtineet. Samoin kuin ihmisiä on joka askelmalla meidän
alapuolellamme, mistä voimme tutkia, miten ihmiskunta
on kehittynyt, samoin heitä on myös meitä ylempänä
olevilla askelmilla, ja sen kautta voimme saada viittauksia ihmiskunnan tulevasta kehityksestä. Koska näemme
ihmisiä kehityksen portaiden joka askelmalla, tiedämme,
että mekin voimme nousta noita portaita myöten, jotka
johtavat sanoin kuvailemattomaan kirkkauteen. Ne, jotka jo ovat noiden portaiden ylimmillä askelmilla, omaavat niin ihmeellisen viisauden ja voiman, että he näyttävät meistä jumalilta. He ovat jo aikoja sitten jättäneet ne
askelmat, joilla me nyt olemme, ja tämä heidän ja meidän välinen matka täytyy meidänkin kulkea, jos tahdomme tulla heidän kaltaisikseen.
23
III
Aurinkokunnan luominen
Emme tiedä mitään maailmankaikkeuden alusta —
onko sillä alkua edes ollutkaan. Tuntemamme kehityshistoria alkaa kehityksen siitä kohdasta, jossa hengen ja
aineen eli elämän ja muodon suuret vastakohdat ovat olleet jo täydessä toiminnassa. Huomaamme, että tavallinen käsitys aineen olemuksesta tarvitsee tarkistamista,
sillä ne, joita tavallisesti sanotaan voimaksi ja aineeksi,
ovat todellisuudessa vain hengen eri kehitysasteella olevaa kaksi muunnelmaa, ja todellinen aine eli kaiken perusta on taustalla näkymättömänä. Eräs ranskalainen
tiedemies on hiljattain sanonut: ”Ei ole mitään ainetta; ei
ole muuta kuin reikiä eetterissä.” Tämä tiedemiehen lausunto on sopusoinnussa myös professori Osborne Reynoldsin tunnustusta saaneen opin kanssa, ja salatieteelliset tutkimukset osoittavat, että se on oikea käsitys, samoin kuin ne osoittavat oikeaksi myös itämaisten pyhien
kirjojen väitteen, että aine on harhaa.
Juuriaine eli alkuaine sellaisena, kuin voimme sen
omalta näkökannaltamme käsittää, on sama kuin tiede-
24
miesten maailman avaruuden eetteri5. Fyysisille aisteille
sen täyttämä tila näyttää tyhjältä, mutta todellisuudessa
se on kuitenkin paljon tiheämpää kuin voimme ajatellakaan. Professori Reynoldsin mukaan sen tiheys on 10 000
kertaa suurempi kuin veden ja sen paine noin 750 000
tonnia neliötuumaa kohti.
Tämä juuriaine voidaan havaita vain hyvin korkealle
kehittyneen selvänäön avulla. Me oletamme, että se on
joskus täyttänyt koko avaruuden, mutta mitään varmaa
emme siitä tiedä. Meidän arvelumme mukaan korkea
jumalolento on aiheuttanut juuriaineen lepotilassa muutoksen antamalla henkensä ja voimansa virrata sen johonkin määrättyyn osaan. Tämä jumalolento ei kuitenkaan ole meidän aurinkokuntamme jumala, vaan joku
häntä vielä paljon suurempi olento. Hänen valtavan,
uloshengitystä muistuttavan voimanvuodatuksensa vaikutuksesta syntyi juuriaineessa eli avaruuden eetterissä
lukematon joukko pieniä pallomaisia kuplia6. Nämä
kuplat ovat aineen varsinaisia alkuatomeja, mutta ne eivät ole kemian eivätkä myöskään fyysisen maailman alkuatomeja, sillä ne kuuluvat paljon korkeampaan maailmaan. Ne, joita tavallisesti nimitetään atomeiksi, ovat
näiden kuplien suuria yhdistelmiä, kuten myöhemmin
5
Okkultisessa kemiassa nimitetään sitä koiloniksi.
Salaisessa opissa esitetään kuplat onteloina, joita Fohat kaivaa avaruuteen.
6
25
tulemme näkemään.
Ennen aurinkokuntamme luomista oli jo olemassa
näitä varsinaisia alkuatomeja — lukematon joukko pieniä kuplia, joita voitiin muovailla meidän tuntemamme
aineen eli materian eri muotoihin. Aurinkojumala aloittaa luomistyönsä muodostamalla toiminta-alueensa kehän, joka on paljon suurempi kuin hänen tulevien planeettojensa radat. Tämän kehän sisällä hän synnyttää
suunnattoman suuren pyörteen — pyörreliikkeen, joka
vetää kaikki kuplat yhteen suureksi keskusmassaksi. Siten saadaan aineksia syntyvää nebuloosaa varten.
Tuohon pyörteeseen aurinkojumala lähettää perättäisiä voimaimpulsseja, jotka kokoavat kuplia yhä monimutkaisemmiksi yhdistelmiksi ja muodostavat siten seitsemän maailmaa. Jokaisessa maailmassa on tiheydeltään
erilaista ainetta, niin että ne läpäisevät toinen toisensa ja
voivat siten kaikki olla samassa paikassa. Ensimmäisen
voimaimpulssin hän lähettää toiminta-alueensa kehän
sisältämään suunnattomaan palloon kolmannen olemuspuolensa kautta. Silloin syntyy suuri joukko pienempiä pyörteitä, joista jokainen vetää puoleensa 49
kuplaa ja järjestää ne määrättyyn muotoon. Näin syntyneet pienet kuplaryhmät ovat sen maailman alkuatomeja, joka on luomisjärjestyksessä toinen edellä mainituista
seitsemästä toisiinsa läpäisevästä maailmasta. Kaikkia
kuplia ei kuitenkaan käytetä toisen maailman alkuato26
mien muodostamiseen, vaan jätetään niistä tarpeellinen
määrä kuplaryhmiksi yhdistämättä, ja nämä siten vapaiksi ja erillään oleviksi jätetyt yksityiset kuplat ovat
ensimmäisen eli korkeimman maailman alkuatomeja.
Aikaa myöten tulee toinen voimaimpulssi, joka valtaa melkein kaikki 49-kuplaiset atomit. Se jättää niistä
jäljelle ainoastaan toista maailmaa varten tarvittavan
määrän ja vetää kaikki muut itseensä. Sitten se heittää ne
taas ulos, niin että syntyy sellaisia pyörteitä, joissa jokaisessa on 2401 eli 49×49 eli 492 kuplaa. Nämä pyörteet
ovat kolmannen maailman atomeja. Jonkin ajan kuluttua
tulee kolmas voimaimpulssi, joka samalla tavalla valtaa
melkein kaikki 2401-kuplaiset atomit, vetää ne takaisin
alkuperäiseen muotoonsa ja heittää ne taas ulos neljännen maailman atomeina, joissa jokaisessa on 493 kuplaa.
Tämä tapahtuma toistuu, kunnes kuudes voimaimpulssi
on luonut seitsemännen eli alimman maailman atomit,
joissa jokaisessa on 49 alkuperäistä kuplaa.
Seitsemännen maailman atomi on fyysisen maailman
alkuatomi — ei kemian tuntema atomi, vaan alkuatomi,
josta kaikki kemian atomit on muodostettu. Siten olemme kehityksessä tulleet suunnattoman suureen pyörivään palloon, nebuloosaan, jossa on seitsemän eri aineen
perusolomuotoa eli -tyyppiä. Ne ovat muodostetut samanlaisista, mutta eri tiheysasteessa olevista kuplista.
Kaikki nämä ainemuodot on sekoitettu toistensa kanssa
27
yhteen, niin että joka puolella palloa on aina vähän kaikkia ainemuotoja. Tiheämmillä atomeilla on kuitenkin
taipumus vetäytyä yhä enemmän keskipistettä kohti.
Seitsemäs impulssi, joka lähetetään aurinkojumalan
kolmannesta olemuspuolesta, ei vedä fyysisiä atomeja
ensin alkuperäiseen muotoonsa edellisten impulssien tavoin, vaan se muodostaa niistä heti määrättyjä yhdistelmiä. Siten luodaan joukko erilaisia elementtejä, joita voidaan sanoa alkuelementeiksi. Nämä alkuelementit yhdistetään niiksi erilaisiksi muodoiksi, jotka tiede tuntee
kemiallisina alkuaineina. Niiden luominen kestää pitkiä
aikakausia, ja se tapahtuu määrätyssä järjestyksessä erilaisten voimien yhteisvaikutuksen avulla. Sir William
Crookes esittää sen hyvin tarkasti The Genesis of the Elements -nimisessä teoksessaan. Alkuaineiden luominen ei
ole nykyään vielä loppuun suoritettu. Mikäli tiedämme,
on uraani viimeksi valmistunut ja raskain tuntemistamme alkuaineista, mutta tulevaisuudessa syntyy varmasti
vielä monimutkaisemmin muodostuneita alkuaineita.
Tiheytyminen jatkui yhä pidemmälle, kunnes nebuloosa vähitellen muuttui hehkuvaksi. Se jäähtyi vähitellen ja tuli nopean pyörimisensä vaikutuksesta suureksi
litteäksi levyksi. Tämä levy särkyi renkaiksi, jotka jatkoivat pyörimistään keskusmassan ympäri, kuten nykyään
pienemmässä mittakaavassa Saturnuksen renkaat pyörivät Saturnuksen ympäri. Sen kehityskauden sarastaessa,
28
jolloin alettiin tarvita kiertotähtiä, synnytti Jumala jokaisessa renkaassa pyörteen, joka veti itseensä suuren osan
renkaassa olevasta aineesta. Aineosasten yhteentörmäysessä syntyi lämpöä, joten uusi kiertotähti tuli ensin pitkiksi ajoiksi hehkuvaksi kaasumassaksi, joka alkoi vähitellen yhä enemmän jäähtyä, kunnes se vihdoin tuli sopivaksi sellaisen elämän näyttämöksi kuin maapallollamme nykyään on.
Melkein kaikki aine, joka muodosti aurinkokuntamme seitsemän toinen toisensa läpäisevää maailmaa, keskittyi syntyviin kiertotähtiin, joten jokaisessa niissä on
nyt kaikkiin eri tiheysasteisiin kuuluvaa ainetta. Maa ei
ole ainoastaan alimman maailman atomeista eli fyysisestä aineesta muodostunut pallo, vaan siinä on myös kuudennen, viidennen, neljännen, kolmannen ja toisen maailman ainetta. Kaikki, jotka ovat tutkineet luonnontieteitä, tietävät varsin hyvin, että aineen pienimmät osaset
eivät edes kovimmissakaan aineissa kosketa toisiaan.
Niiden välinen etäisyys on paljon suurempi kuin niiden
oma koko. Siksi kaikkien toisten maailmoiden atomeilla
fyysisessä aineessakin on kylliksi tilaa, jossa voivat olla
ja liikkua vapaasti sekä fyysisten atomien välissä että
niiden ympärillä. Tästä johtuu, että tämä maapallo, jonka
pinnalla elämme, ei ole ainoastaan yksi maailma, vaan
että siinä on seitsemän maailmaa, jotka kaikki läpäisevät
toinen toisensa, vain sillä pienellä erotuksella, että hie29
nommat ainemuodot ulottuvat kauemmaksi pallon keskipisteestä kuin karkeammat.
Voidaksemme helpommin puhua näistä seitsemästä
maailmasta olemme antaneet niille jokaiselle oman nimensä. Ensimmäistä sanomme jumalalliseksi eli Jumalan
maailmaksi, vaikka se ei oikeastaan mitään nimeä tarvitse, koska ihminen ei ole sen kanssa välittömässä yhteydessä. Toista nimitämme monadimaailmaksi, koska siellä ovat ne jumalallisen elämän kipinät, joita sanomme
ihmismonadeiksi. Näitä kahta ensimmäistä maailmaa
emme nykyään edes kehittyneimmälläkään selvänäöllä
kykene ollenkaan tutkimaan. Kolmatta maailmaa, jonka
atomeissa on 2401 kuplaa, nimitämme hengenmaailmaksi, koska ihmisessä oleva korkein henki on siellä. Intuitiivimaailma7 on neljäs, sieltä saavat alkunsa meidän
korkeimmat intuitiomme. Viides on mentaalimaailma8,
jonka aineesta ihmisen ajatuskyky on luotu. Astraalimaailma9 on kuudes järjestyksessä, ihmisen tunteet synnyttävät sen aineessa värähtelyjä. Keskiajan alkemistit
nimittivät sitä astraalimaailmaksi, koska sen aine näyttää
karkeamman fyysisen aineen yhteydessä loistavalta tähtivalolta. Seitsemäs maailma on muodostettu siitä ainela7
Intuitiivimaailma on välittömän tajunnan maailma. Aikaisemmassa teosofisessa kirjallisuudessa nimitetään sitä buddhiseksi tasoksi.
8
äly- eli ajatusmaailma
9
tunne- eli halumaailma
30
jista, jota eri muodoissa näemme kaikkialla ympärillämme. Tätä seitsemättä maailmaa sanotaan fyysiseksi
maailmaksi.
Aine, josta nämä kaikki toisensa läpäisevät ja läpituntevat maailmat on muodostettu, on olemukseltaan
samaa, mutta se on eri maailmoissa järjestetty eri tavalla
ja on tiheydeltään erilaista. Sen tähden värähdysnopeudetkin, joilla nämä eri ainemuodot tavallisesti värähtelevät, ovat eri suuruiset. Ne muodostavat pitkän värähtelyasteikon, jossa oktaavien luku on hyvin suuri.
Fyysinen aine värähtelee määrätyissä alemmissa oktaaveissa ja astraaliaine niitä seuraavien korkeampien oktaavien ryhmässä, mentaaliaine värähtelee vielä korkeammissa oktaaveissa jne.
Näillä maailmoilla on jokaisella, ei ainoastaan oma
aineenperusolomuotonsa, vaan myös näiden muotojen
omat yhdistelmänsä – omat substanssinsa. Ne järjestetään joka maailmassa seitsemään luokkaan niiden molekyylien värähtelynopeuden perusteella. Tavallisesti,
mutta ei aina, hitaampi värähtely edellyttää suurempaa
molekyyliä, sellaista, jonka lähinnä korkeampaan ainemuotoon kuuluvien pienempien molekyylien yhdistelmä muodostaa. Lämpö lisää molekyylien kokoa saattamalla niiden värähtelyn nopeammaksi ja suuremmaksi.
Molekyyli siis laajenee lämmön vaikutuksesta ja saa vihdoin niin suuren laajuuden, ettei se pienempien mole31
kyylien yhdistelmä, joka juuri muodostaa tuon lämmön
vaikutuksesta laajenevan molekyylin, enää pysykään
koossa, vaan hajoaa. Silloin molekyyli särkyy ja muuttuu
lähinnä korkeampaan olomuotoon. Fyysinen maailma
voidaan aineensa tiheyden puolesta jakaa seitsemään tasoon. Näiden eri osien aineet ovat alimmasta eli karkeimmasta lukien kiinteät aineet, nesteet, kaasut, eetterit
ja ylieetterit ja ali-atominen sekä atominen aine. Kaikki
ainemuodot fyysisen maailman atomisella tasolla syntyvät siten, että alkuatomeja puristetaan yhteen määrätyiksi muodoiksi kokoamatta niitä ensin molekyyleiksi.
Voimme verrata fyysisiä alkuatomeja esimerkiksi pieniin
kiviin. Liittämällä sellaisia pieniä kiviä yhteen määrätyiksi muodoiksi luodaan maailman atomisella tasolla
erilaisia muotoja. Lähinnä seuraavassa eli ali-atomisella
tasolla syntyy muotojen rakennusaine taas siten, että ensin liitetään määrätty luku noita pieniä kiviä, alkuatomeja, yhteen suuremmiksi kivimöhkäleiksi, molekyyleiksi,
joissa jokaisessa on esimerkiksi neljä, viisi, kuusi tai seitsemän pientä kiveä. Nämä kivimöhkäleet ovat sitten rakennuskiviä, ne ovat muotojen rakennusaineksia. Fyysisen maailman seuraavan tason aine muodostetaan edellisen tason kivimöhkäleistä liittämällä niitä määrätyllä
tavalla yhteen suuremmiksi rakennuskiviksi jne.
Aine voidaan muuttaa kiinteästä olomuodosta nestemäiseen kasvattamalla sen molekyylien värähdysno32
peutta niin paljon, että niiden muodostamat molekyyliyhdistelmät särkyvät, jolloin pienemmät molekyylit
jäävät itsenäisiksi, yksinkertaisemmiksi molekyyleiksi.
Kun mainitut molekyyliyhdistelmät ovat juuri kiinteän
aineen molekyylejä ja pienemmät, yksinkertaisemmat
molekyylit vastaavan nestemäisen aineen molekyylejä,
niin kiinteä aine on siten molekyyliensä hajoamisen
kautta siirtynyt nestemäiseen olomuotoon. Tätä hajoamistapahtumaa voidaan jatkaa, kunnes mikä tahansa
fyysinen aine hajoaa fyysisen maailman alkuatomeiksi.
Kaikilla maailmoilla on omat asukkaansa, jotka aisteillaan kykenevät vastaamaan omassa maailmassaan
oleviin värähtelyihin. Fyysisessä maailmassa elävä ihminen näkee, kuulee ja tuntee häntä ympäröivässä fyysisessä maailmassa olevien värähtelyjen kautta. Fyysinen
maailma ei kuitenkaan ole ainoa maailma, joka häntä
ympäröi, sillä astraali-, mentaali- ja muut maailmat tunkevat tämän tiheämmän maailman läpi, ja ympäröivät
häntä kaikkialla, vaikka hän ei tavallisesti siitä mitään
tiedä, koska hänen aistinsa eivät kykene vastaamaan
noiden hienompien maailmojen aineen värähtelyihin,
samoin kuin ei fyysinen silmäkään kykene vastaanottamaan ultravioletin valon säteitä. Kuitenkin tieteelliset
tutkimukset osoittavat näiden säteiden olemassaolon.
Astraalimaailman asukas voi olla aivan samassa paikassa kuin fyysisenkin maailman olento, mutta he eivät
33
tiedä mitään toisistaan, eivätkä he myöskään millään tavalla ole toistensa esteenä liikkuessaan. Sama pätee
myös kaikkiin muihin maailmoihin nähden. Korkeammat maailmat ovat aina meidän ympärillämme ja aivan
yhtä lähellä kuin tämä fyysinenkin maailma, jonka näemme. Niiden asukkaat kulkevat meidän lävitsemme ja
ympärillämme, ilman ettei meillä ole siitä mitään tietoa.
Koska olemme nykyään sillä kiertotähdellä, jota nimitetään Maaksi, niin käsittelemme tässä ainoastaan niitä korkeampia maailmoja, jotka ovat yhteydessä Maan
kanssa. Kun siis nyt edempänä puhun esimerkiksi astraalimaailmasta, tarkoitan sillä ainoastaan meidän maapallomme sitä tasoa, joka on kokoonpantu astraaliaineesta, enkä — kuten tähän asti — koko aurinkokunnan astraalimaailmaa. Tämä maan astraaliaineen muodostama
taso on myös pallo. Se on aivan samassa paikassa kuin
tämä näkyvä fyysinen maailmakin, mutta koska sen aine
on kaikkea fyysistä ainetta paljon keveämpää, se ulottuu
joka suunnalle avaruuteen paljon kauemmaksi kuin
maan ilmakehä. Se ulottuu lähes maan ja kuun keskivälille, niin että se melkein koskettaa kuun astraaliaineen
muodostamaa palloa kuun ollessa lähimpänä maata.
Samoin tulen käyttämään ”mentaalimaailma”-nimitystä
siitä vielä suuremmasta mentaaliaineen muodostamasta
pallosta, jonka keskipisteenä on meidän fyysinen maapallomme. Kun puhumme vielä korkeammista maail34
moista, tarkoitamme vielä suurempia palloja, niin suuria, että ne koskettavat aurinkokuntamme toisten kiertotähtien vastaavia palloja. Meidän ruumiimmekin on osittain muodostettu niiden hienompiaineisten suurten pallojen aineesta, jotka kuuluvat Maahan, ja nämä pallot
kiertävät yhdessä näkyvän fyysisen tasonsa kanssa auringon ympäri. Lukijan tulisi tottua ajattelemaan maata
tällaisena toistensa läpäisevien maailmoiden massana —
eikä ainoastaan niiden keskipisteessä olevana verrattain
pienenä pallona.
35
IV
Elämän kehitys
Kaikki ne voimasysäykset, jotka loivat nuo toinen
toisensa läpäisevät maailmat, ovat tulleet Jumalan kolmannesta olemuspuolesta. Sen tähden tätä olemuspuolta
sanotaan elämänantajaksi. Kristillinen sanontatapa ilmaisee sen lauseella: ”Henki liikkui vetten päällä.” Teosofisessa kirjallisuudessa näitä voimasysäyksiä pidetään yhtenä kokonaisuutena, jota sanotaan ensimmäiseksi uloshengitykseksi.
Kun maailmat olivat valmistuneet ja useimmat kemialliset alkuaineet jo olivat olemassa, tapahtui toisen
elonvirran ulosvuodatus eli toinen uloshengitys. Se tuli
Jumalan toisesta olemuspuolesta ja toi mukanaan yhteensovittamiskyvyn, muotojen rakentamisvoiman. Se
tuli kaikkiin maailmoihin, niihin maailmoihin, jotka
nähdäksemme olivat alkuainemaailmoja. Se yhdisti nämä alkuaineet elimistöiksi, joita se sitten alkoi elähdyttää, luoden siten seitsemän luontokuntaa. Teosofia jakaa
luonnon seitsemään luontokuntaan, koska se erottaa ihmisen eläinkunnasta ja ottaa lukuun myös useita sellaisia kehitysasteita, joita fyysisellä silmällä ei voida havaita. Näille viimeksi mainituille teosofia antaa saman ni36
men, kuin keskiaika niille antoi, nimittäin ”elementaalikunnat”.
Jumalallinen elämä virtaa alas aineeseen ylhäältäpäin, tai oikeammin sanoen, sisältäpäin ulos aineeseen.
Sen koko kulkema rata voidaan ajatella käsittävän kaksi
kehityskautta: asteittaisen yhä karkeampaan ja karkeampaan aineeseen verhoutumisen ja niiden käyttövälineiden perättäisen poisheittämisen, joihin tämä elämä
on verhoutunut. Ensimmäinen kehitysaste, jolloin elämän käyttövälineitä voidaan tieteellisesti10. havaita, on
mentaalinen. Tämän asteen elämä saavuttaa viidennessä
maailmassa, lukien hienommasta karkeampaan. Käytännöllisessä teosofian opiskelussa mentaalimaailma jaetaan mukavuussyistä kahteen tasoon, joita nimitämme
korkeammaksi ja alemmaksi mentaalimaailmaksi11. Korkeampi käsittää mentaalimaailman kolme hienompiaineista ja alempi neljä karkeampiaineista tasoa. Jumalan
toisen uloshengityksen synnyttämä elonvirta tultuaan
korkeampaan mentaalimaailmaan vetää yhteen siellä
olevia eetterisiä alkuaineita ja rakentaa niistä itselleen
muotoja, joihin se asettuu elämään. Tunkeuduttuaan erilaisten muotojen kautta koko ajan yhä alaspäin elonaalto
vihdoin pitkän kehityskauden jälkeen samaistaa itsensä
10
Okkultisesti
Alempaa mentaalimaailmaa voidaan sanoa myös ajatusmaailmaksi.
11
37
niiden muotojen kanssa, joihin se on itsensä korkeammassa mentaalimaailmassa verhonnut. Sen sijaan että se
vain jonkin aikaa eläisi noissa muodoissa ja käyttäisi niitä, se oppii yhdistämään ne itseensä ja jää niihin.
Elonaalto on silloin ensimmäisenä elementaalikuntana.
Sellaisena se laskeutuu yhä edelleen alaspäin verhoutuakseen vielä alemman maailman muotoihin. Kun se on
saavuttanut tämän kehitysasteen, nimitämme sitä toiseksi elementaalikunnaksi. Se elämä, joka elähdyttää tätä
toista elementaalikuntaa, on siis kotoisin korkeammasta
mentaalimaailmasta, ensimmäisestä elementaalikunnasta, sitä vastoin ne käyttövälineet, joiden kautta tämän
toisen elementaalikunnan elämä ilmenee, ovat muodostettu alemman mentaalimaailman aineesta.
Suunnilleen yhtä pitkän kehityskauden jälkeen näemme alaspäin kulkevan elonaallon toistavan saman tapahtuman. Elämä samaistaa taas itsensä niiden muotojen
kanssa, joita se elähdyttää, niin että se kykenee laskeutumaan astraalimaailmaan ja elähdyttämään sen ainetta.
Tällä kehitysasteella nimitämme elonaaltoa kolmanneksi
elementaalikunnaksi.
Me käytämme näistä muodoista puhuessamme sanoja hienompi ja karkeampi, sen mukaan miten ne suhtautuvat toisiinsa, mutta ne ovat kuitenkin kaikki suunnattoman hienompia kuin hienoinkin aine fyysisessä maailmassa. Jokainen noista kolmesta elementaalikunnasta
38
on luontokunta, ja ne ovat elonmuotojensa puolesta yhtä
moninaiset kuin meidän tuntemamme eläin- ja kasvikunnat. Elähdytettyään pitkien aikakausien kuluessa
kolmannen elementaalikunnan muotoja alkaa elämä taas
samaistaa itsensä näidenkin muotojen kanssa, niin että
se kykenee laskeutumaan vielä alemmaksi ja elähdyttämään kivikunnan eetterisiä osia. Kivikunnassakin on
nimittäin elämää aivan samoin kuin eläin- ja kasvikunnassa, vaikka siinä se on sellaisessa tilassa, ettei se voi
ilmetä yhtä vapaasti kuin jälkimmäisissä. Metallien kehittyessä alaspäin kulkeva elonaalto vaikuttaa siten, että
elämä samaistaa itsensä fyysisen maailman eetterisiin
muotoihin. Näiden muotojen kautta se elähdyttää sitä
metallien kiinteämpää ainetta, jonka me voimme aisteillamme havaita.
Kivikuntaan emme lue ainoastaan metalleja, vaan
myös nesteet, kaasut ja useat eetteriset aineet, joita länsimainen tiede ei tunne. Kaikki aine, jonka tunnemme,
on elävää ja yhtämittaisen kehityksen alaista. Kun
elonaalto on saavuttanut kivikunnan tiheimmän aineen,
päättyy alaspäin kulkeva virta ylöspäin pyrkivään liikkeeseen. Uloshengitys loppuu ja sisäänhengitys alkaa.
Kun elämä kivikunnassa on kehittynyt suunnitelman
mukaiseen täydellisyyteen, se vetäytyy takaisin astraalimaailmaan ja vie mukanaan kaikki fyysisessä maailmassa hankkimansa kokemukset. Tällä kehitysasteella se
39
elähdyttää kasvikuntaa ja alkaa ilmetä selvemmin. Tällä
asteella sitä tavallisesti jo pidetäänkin elämänä — kasvielämänä sen erilaisissa muodoissa. Vielä myöhemmällä kehitysasteella ylöspäin kulkeva elonaalto jättää kasvikunnan ja siirtyy eläinkunnan elähdyttäjäksi. Silloin
elonaalto nousee alempaan mentaalimaailmaan, ja jotta
siihen kuuluva elämä voisi yhä edelleen käyttää fyysistä
ainetta, eläimen ruumista, sen täytyy vaikuttaa siihen
välillä olevan astraaliaineen välityksellä, mutta tuo astraaliaine ei enää kuulu sen ryhmäsieluun, sillä se on
eläinyksilön oma yksilöllinen astraaliruumis, josta tuonnempana annetaan tarkempi selitys.
Elämä viipyy kaikissa näissä maailmoissa meidän aikakäsityksemme mukaan suunnattoman kauan. Se läpikäy määrätyn kehityksen, alkaen meidän maailmassamme alemmista ilmenemismuodoista ja päättyen korkeimpiin. Esimerkiksi kasvikunnassa elonvoima alkaa
ruoho- ja sammallajien luomisesta ja päättyy komeiden
puiden elähdyttämiseen. Eläinkunnassa se alkaa pienistä
mikroskooppisista eläimistä ja päättyy kauneimpiin
imettäväisiin.
Koko edellä kuvattu tapahtuma on yhtämittaista kehitystä alemmista muodoista korkeampiin, yksinkertaisemmista monimutkaisemmin yhdistettyihin. Ensin kehittyy elämä ja sitten vasta sen muoto. Elon toiminnan
jatkuessa muodot lopullisesti kehitetään täydellisyyteen40
sä, jotta niistä tulisi sopivia käyttövälineitä yhä eteenpäin kulkeville elonaalloille. Noustuaan eläinkunnassa
mahdollisimman korkealle kehitystasolle elämä voi siirtyä ihmiskuntaan tavalla, jonka kohta selitämme.
Jos ulosvuodatetussa elonvirrassa olisi ainoastaan
yksi sellainen edellä esitetty elonaalto, joka vierii luontokunnasta toiseen, niin ei olisi myöskään muita kuin ainoastaan yksi luontokunta kerrallaan. Jumala lähettää
kuitenkin yhtä mittaa noita elonaaltoja, niin että niitä on
useita yhtaikaa toiminnassa. Ihmiskunta edustaa yhtä
tällaista elonaaltoa, mutta meidän vieressämme huomaamme toisen aallon, joka elähdyttää eläinkuntaa, —
aallon, joka on lähtenyt jumaluudesta yhtä aikakautta
myöhemmin kuin nykyinen ihmiskunta. Kasvikunta
edustaa kolmatta ja kivikunta neljättä aaltoa. Salatieteilijät tietävät, että ympärillämme on vielä kolme elementaalikuntaa, jotka edustavat viidettä, kuudetta ja seitsemättä elonaaltoa. Ne ovat kaikki perättäisiä elonaaltoja
siinä suuressa elonvirrassa, joka lähtee Jumalan toisesta
olemuspuolesta.
Meillä on tässä siis kehityskaava, jonka mukaan jumalallinen elämä verhoutuu yhä syvemmälle aineeseen
voidakseen aineen välityksellä vastaanottaa eri maailmoissa olevia värähtelyjä. Aineeseen verhoutumisen
avulla elämä saa ulkoapäin vaikutteita, jotka vähitellen
synnyttävät siinä vastaavia värähtelyjä. Myöhemmin se
41
oppii itse aikaansaamaan noita värähtelyjä ja tulee siten
olennoksi, jolla on henkisiä voimia ja ominaisuuksia.
Me oletamme, että tämä elonvirta lähti alkujaan Jumalasta niin kaukaisina aikoina, ettei meillä niiden pituudesta ole mitään käsitystä. Oletamme myös, että
elonvirta oli ensin yhtenäinen, vaikka kun sen huomaamme intuitiivimaailmasta käsin elähdyttävän mentaalimaailman hienommista aineista muodostettuja
ruumiita, se ei enää olekaan suuri yhtenäinen maailmansielu, vaan siinä on useita sieluja. Ajatelkaamme yhtenäistä ja yhdenlaatuista ulosvirtausta ja kuvitelkaamme
sitä suunnattoman laajana sieluna, joka on kehityskaaren
alkupäässä. Siinä kohdassa, jossa elonvirta on päässyt
ihmiskuntaan, tämä yksi suuri sielu on jakautunut miljooniksi verrattain pieniksi, yksilöllisiksi ihmissieluiksi.
Näiden kahden äärimmäisyyden välillä on välimuoto:
suunnaton maailmansielu on jakautunut, mutta siinä ei
vielä ole tapahtunut äärimmäistä alajaotusta.
Jokainen ihminen on sielu toisin kuin jokainen eläin
ja jokainen kasvi. Ihmissielu voi ilmetä fyysisessä maailmassa ainoastaan yhden ruumiin kautta, sitä vastoin
eläinsielu elähdyttää yhtaikaa useita eläimiä ja kasvisielu
koko suurta kasvitaimien joukkoa. Esimerkiksi yksi leijona ei ole erityinen olennonyhteys samassa merkityksessä kuin ihminen. Kun ihminen kuolee — kun hän sieluna jättää fyysisen ruumiinsa, hän on edelleen oma it42
sensä, hän on kuten ennen kuolemaansakin kaikista
muista erillään oleva olento. Kun leijona kuolee, sen sielu virtaa takaisin siihen massaan, josta se oli lähtenyt —
massaan, joka yhtaikaa lähettää sieluja useihin leijoniin.
Sellaista massaa nimitämme ryhmäsieluksi.
Suuri joukko leijonia — sanokaamme sata leijonaa —
kuuluu yhteen ryhmäsieluun. Jokainen leijona omistaa
sadasosan ryhmäsielusta. Se on siis fyysisen elämänsä
aikana erityinen sielu, mutta se ei ole yksilö, joka kuolemansa jälkeen elää erillään muista leijonista.
Vertauksen avulla tämä asia voitaneen ymmärtää paremmin. Ajatelkaamme, että ryhmäsielu on ikään kuin
saavissa oleva vesi ja että sata leijonanruumista on sata
vesilasia. Kun saavista kaadetaan vettä laseihin, saadaan
leijonan ryhmäsielusta erityisiä sieluja, jotka ovat sekä
ryhmäsielusta että toisistaan erillään, kuten vesilasissa
oleva vesi on erillään sekä saavissa että muissa laseissa
olevasta vedestä.
Nyt jokaiseen vesilasiin voidaan sekoittaa jotakin erityistä väriä tai tuoksua. Tämä erityinen väri tai tuoksu
edustaa niitä ominaisuuksia, jotka ryhmäsielusta erillään
olevassa leijonan sielussa kehittyvät elämänkokemusten
kautta. Veden kaataminen lasista takaisin saaviin kuvaa
leijonan kuolemaa. Väri tai tuoksu sekoittuu koko saavissa olevaan vesimäärään ja menettää tietysti paljon siitä voimastaan, joka sillä pienessä vesilasissa ollessaan
43
oli. Ne ominaisuudet, jotka jonkin leijonan kokemusten
kautta kehittyvät, jaetaan siten koko ryhmäsielulle, johon leijona kuuluu.
Voimme taas täyttää lasin samasta saavista otetulla
vedellä, mutta emme koskaan voi saada siihen juuri sitä
samaa vettä, joka oli lasissa edellisellä kerralla, koska se
jo on päässyt sekoittumaan muuhun veteen. Jokainen lasillinen vettä, joka myöhemmin otetaan saavista, sisältää
jälkiä saaviin aikaisemmin kaadettujen lasillisten väreistä ja tuoksuista. Samoin tulevat yhden leijonan kehittämät ominaisuudet yhteisiksi kaikille niille leijonille, jotka
myöhemmin syntyvät samasta ryhmäsielusta.
Siinä on synnynnäisten vaistojen selitys. Siksi ankanpoikanen, jonka kana on munasta hautonut, syöksyy
veteen ajattelematta miten uidaan. Sen tähden kananpoikaset pakenevat jo haukan varjon nähdessään. Sen
tähden keinotekoisesti munasta haudottu lintu, joka ei
milloinkaan ole linnunpesää nähnyt, osaa rakentaa itselleen pesän kuten pesässä kasvaneet samaan lajiin kuuluvat muutkin linnut pesänsä rakentavat.
Kehityksen alemmilla asteilla sama ryhmäsielu elähdyttää suunnattoman joukon ruumiita — useita miljoonia, jos esimerkiksi pienemmät hyönteiset ovat kysymyksessä. Niiden ruumiiden luku, joita sama ryhmäsielu elähdyttää, vähenee sitä mukaa kuin tulemme
eläinkunnan korkeampiin lajeihin, ja samalla myös erot
44
eri eläinyksilöjen välillä suurenevat.
Siten ryhmäsielu vähitellen jakautuu yhä useampiin
osiin. Palatkaamme takaisin vesisaavista otettuun vertaukseen. Jos saavista otetaan lasillinen toisensa jälkeen, ja
ne, jotka kaikki saavat jonkin määrätyn värin, niin kun
nämä lasilliset taas kaadetaan takaisin saaviin, koko saavin sisältö saa yhä vahvemman värin.
Saavissa oleva vesi ei kuitenkaan tule aivan tasaisesti
samanväriseksi, sillä kun määrätyn värin saaneet lasilliset kaadetaan aina samaan paikkaan ja toisen värin saaneet toiseen paikkaan; saavissa olevan veden toinen puoli tulee vähitellen toisen väriseksi kuin toinen puoli, joten aivan huomaamatta muodostuu pystysuora raja, joka
vähitellen tihenee erottavaksi seinäksi. Nyt meillä on
saavissa vasen ja oikea puoli. Kaikki lasilliset, jotka sinne
nyt kaadetaan, kaadetaan takaisin samaan puoleen, josta
ne ovat otetutkin.
Näiden eri puolien erilaisuus tulee vihdoin niin suureksi, ettei neste toisessa puolessa enää olekaan samaa
kuin toisessa. Käytännössä katsottuna meillä on silloin
kaksi saavia. Kun ryhmäsielussa syntyy tällainen tila,
koko ryhmäsielu jakautuu kahtia. Ryhmäsielut tulevat
aina sitä mukaa pienemmiksi, kuin niiden kokemukset
lisääntyvät, mutta ne tulevat samalla myös monilukuisemmiksi, kunnes yksilöllinen ihmissielu syntyy. Se ei
mene takaisin mihinkään ryhmäsieluun, vaan jää erilleen
45
kaikista muista sieluista.
Yksi elonaalto tekee eläväksi koko luontokunnan,
mutta kaikki ryhmäsielut tässä elonaallossa eivät kulje
tuon luontokunnan kautta aina alusta loppuun asti.
Ryhmäsielu, joka on elähdyttänyt jotakin puulajia, sivuuttaa eläinkuntaan siirtyessään sen alemmat kehitysasteet, joten se ei tule elähdyttämään hyönteisiä tai matelijoita, vaan aloittaa eläinkunnassa kehityskautensa
alemmilla kehitysasteilla olevista nisäkkäistä. Sellaiset
ryhmäsielut elähdyttävät hyönteisiä ja matelijoita, jotka
syystä tai toisesta ovat jättäneet kasvikunnan jo paljon
alemmalla kehitystasolla ollessaan, kuin millä puiden
ryhmäsielut nykyään ovat.
Ryhmäsielut jakautuvat seitsemään suureen tyyppiin
sen perusteella, minkä Jumalan palvelijan eli planeettahengen kautta heidän elämänsä on Jumalasta lähtenyt.
Nämä tyypit voidaan selvästi erottaa kaikissa luontokunnissa. Ne perättäiset muodot, joihin kukin tyyppi
pukeutuu, muodostavat yhtenäisen kehitysasteikon. Erilaiset elementaaliset olennot, mineraalit, kasvit ja eläimet
jakautuvat vastaaviin tyyppeihin ja kehittyvät kukin
omaa kehityslinjaansa pitkin. Elämä ei voi siirtyä toisesta
tyypistä toiseen.
Mitään erityistä luetteloa eläimistä, kasveista ja mineraaleista ei ole vielä tehty näiden tyyppien mukaan,
mutta varmaa on, että elämä, joka elähdyttää jotakin
46
määrätyn tyyppistä mineraalia, ei milloinkaan elähdytä
toiseen tyyppiin kuuluvaa, vaikka samassa tyypissä voikin olla erilaisia muunnelmia. Kasvi- ja eläinkuntaan
siirtyessään elämä ottaa elähdyttääkseen ainoastaan
määrätyn muotoisia kasveja ja eläimiä eikä muita. Kun
se vihdoin aikojen kuluttua saavuttaa ihmisasteen, se
yksilöityy ainoastaan sen tyypin ihmiseksi, johon se
alemmissa luontokunnissa on kuulunut, eikä siis siirry
toiseen tyyppiin.
Yksilöityminen tapahtuu siten, että määrätyn
eläinyksilön sielu nousee ryhmäsielunsa kehitystasoa
niin paljon korkeammalle, ettei se enää voi palata siihen.
Tällainen yksityisen eläinsielun kohoutuminen voi tapahtua ainoastaan niissä eläimissä, joiden aivot ovat tarpeeksi kehittyneet. Eläimet tavallisesti saavuttavat sellaisen mentaalisen kehityksen joutuessaan läheisempään
kosketukseen ihmisen kanssa. Yksilöityminen on sen
tähden mahdollinen yleensä vain kotieläimille eikä niillekään kaikille, vaan ainoastaan määrätyille lajeille. Eri
eläinlajit edustavat seitsemää eri tyyppiä. Koira, kissa,
elefantti, apina jne. ovat eri tyyppien edustajia. Villit
eläimet voidaan kaikki ryhmitellä seitsemään eri kotieläinlajiin johtavaan tyyppiin eli perusmuotoon. Kettu ja
susi kuuluvat samaan perusmuotoon kuin koira, sitä
vastoin leijonan, tiikerin ja leopardin kehityslinja kulkee
kotikissaan. Edellä mainittu ryhmäsielu, joka elähdytti
47
sata leijonaa, jakautuu myöhemmällä kehitysasteella ehkä viiteen ryhmäsieluun, joista jokainen elähdyttää kahtakymmentä kissaa.
Elonaalto on joka luontokunnassa pitkän aikakauden. Me elämme nyt lähellä sellaisen aikakauden keskikohtaa, olemme kulkeneet vain vähän sen yli. Yksilöitymiset tapahtuvat tavallisesti tällaisten aikakausien loppupuolella, ja sen tähden olosuhteet eivät nykyään olekaan yksilöitymiselle suotuisat. Vain välillä voidaan
huomata harvinaisia yksilöitymistapauksia sellaisten
eläinten keskuudessa, jotka ovat kehityksessään huomattavan paljon muiden samaan lajiin kuuluvien edellä.
Vain läheinen yhteys ihmisen kanssa voi aikaansaada
sellaisen tuloksen. Eläin, jota kohdellaan ystävällisesti,
kehittää itsessään uskollista rakkautta ihmisystäväänsä
kohtaan, ja koettaessaan ymmärtää sekä noudattaa hänen toivomuksiaan sen mentaaliset kyvyt kehittyvät.
Ihmisen tunteet ja ajatukset vaikuttavat eläimeen ja auttavat sitä pääsemään korkeammalle kehitystasolle. Suotuisissa olosuhteissa eläimen tunne- ja ajatuselämä kehittyy niin korkealle, että eläimessä oleva ryhmäsielun osa
kohoaa kokonaan ryhmäsielun yläpuolelle. Se voi nousta
niin korkealle, että se kykenee yhtymään Jumalan ensimmäisestä olemuspuolesta tulevaan elonvirtaan. Tämän kolmannen elonvirran ulosvuodatus ei ole edellisten kaltainen. Ensimmäisessä ja toisessa ulosvuodatuk48
sessa valtavat elonaallot laskeutuivat yhtaikaa tuhansien
ja miljoonien yli, mutta kolmannen elonvirran laskeutuminen tapahtuu pienin erin sitä mukaa kuin yksilöt ovat
valmiita vastaanottamaan sen. Tämä kolmas elonvirta on
jo aikaisemmin laskeutunut aina intuitiivimaailmaan asti, mutta sieltä se ei laskeudu alemmaksi, ennen kuin
eläinsielu mentaalimaailmassa hypähtää sitä kohti. Samana silmänräpäyksenä kolmas elonvirta sinkauttaa alas
elämänkipinän, joka yhtyy eläinsieluun. Silloin ”minä”
syntyy korkeammassa mentaalimaailmassa. Tämä minä
on pysyväinen yksilö — pysyväinen koko sen myöhemmän pitkän kehityskauden, jonka aikana ihminen
nousee takaisin siihen jumalalliseen ykseyteen, josta hän
alkujaan lähti. Ryhmäsielusta irtautunut sielunosa muodostaa tuon minän, ja ylhäältä intuitiivimaailmasta laskeutunut jumalallinen kipinä elähdyttää sen. Voidaan
sanoa, että tämä kipinä on ryhmäsielun koko varhaisemman kehityksen aikana liidellyt sen yläpuolella monadimaailmassa, kykenemättä aikaansaamaan yhteyttä
sen kanssa, ennen kuin sitä vastaava ryhmäsielun osa on
tarpeeksi korkealle kehittynyt. Tämä ryhmäsielusta irtautuminen ja erillään olevan pysyväisen minun syntyminen muodostavat sen erotuksen, joka on alimmalla
kehitystasolla olevan ihmisen ja korkeimmalla kehitysasteella olevan eläimen välillä.
49
V
Ihmisen sielun ja ruumiin rakenne
Ihminen on sisimmältä olemukseltaan kipinä monadimaailmassa12 olevasta jumalallisesta tulesta. Tätä kipinää, joka on aina monadimaailmassa, nimitämme monadiksi. Ihmiskehityksen tähden monadi ilmenee alemmissa maailmoissa. Hengenmaailmassa se ilmenee kolminaisena henkenä. Sillä on kolme olemuspuolta, kuten
Jumalalla on korkeammissa maailmoissa. Ensimmäinen
näistä monadin kolmesta olemuspuolesta on aina hengenmaailmassa, ja me nimitämme sitä ihmisen hengeksi.
12
Annie Besantin ehdotuksen mukaan on eri tasoista tähän asti
käytettyjen vanhojen nimien asemasta otettu uudet nimet seuraavasti:
Uudet nimet
Vanhat nimet
1.
Jumalan maailma
aditaso
2.
monadimaailma
anupadakataso
3.
hengenmaailma
aatminen eli nirvaaninen taso
4.
intuitiivimaailma
buddhinen taso
5.
mentaalimaailma
mentaalitaso
6.
astraalimaailma
astraalitaso
7.
fyysinen maailma
fyysinen taso
50
Toinen olemuspuoli ilmenee intuitiivimaailmassa, ja me
nimitämme sitä ihmisen intuitioksi. Kolmas ilmenee
korkeammassa mentaalimaailmassa, ja me nimitämme
sitä ihmisen älyksi. Nämä kolme olemuspuolta yhdessä
muodostavat sen minän, joka elähdyttää ryhmäsielusta
irtautuneen osan. Ihminen, joka todellisuudessa on monadimaailmassa asuva monadi, ilmenee siis korkeammassa mentaalimaailmassa minänä, ja hän ilmaisee kolmea olemuspuoltaan, nimittäin henkeä, intuitiota ja älyä,
korkeamman mentaalimaailman aineista muodostetun
käyttövälineensä kautta. Tätä toiminta välinettä nimitämme syyruumiiksi.
Ihminen on minä, niin kauan kuin hän on ihmiskehityksen asteella, ja tämä minä on juuri se, jota tavallisesti
jokapäiväisessä puheessa sanotaan sieluksi. Hän elää ja
pysyy kasvamista lukuun ottamatta samanlaisena yksilöitymisen hetkestä alkaen aina siihen asti, kunnes hän
nousee ihmiskehityksen yläpuolelle ja kohoaa jumaluuteen. Ne elämän tapahtumat, joita sanomme syntymäksi
ja kuolemaksi, eivät missään suhteessa vaikuta häneen;
se elämä, jota tavallisesti pidetään ihmisen elämänä, on
todellisuudessa vain yksi päivä hänen elämästään.
Ruumis, jonka näemme syntyvän ja kuolevan, on ainoastaan puku, jonka hän ottaa päälleen suorittaessaan määrätyn osan kehityksestään.
Tämä näkyvä ruumis ei myöskään ole ainoa ruumis,
51
johon hän on pukeutunut. Hän on itse korkeammassa
mentaalimaailmassa ja hänen täytyy päästä alemman
mentaalimaailman ja astraalimaailman kautta yhteyteen
fyysisen maailman kanssa ennen kuin hän voi ottaa itselleen fyysisestä aineesta muodostetun käyttövälineen,
fyysisen ruumiin. Kun hän haluaa laskeutua alas, hän
muodostaa itselleen verhon ympärillään olevasta alemman mentaalimaailman aineesta, ja tätä verhoa nimitämme mentaali- eli ajatusruumiiksi. Tämä mentaaliruumis on hänen käyttövälineensä ajatusmaailmassa,
sen avulla hän ajattelee kaikki konkreettiset ajatuksensa,
sitä vastoin abstraktinen ajattelu on itse korkeammassa
mentaalimaailmassa olevan minän ominaisuus. Sitten
hän muodostaa itselleen toisen verhon astraalimaailman
aineesta, ja tätä verhoa nimitämme astraaliruumiiksi13.
Se on käyttöväline, jonka avulla hän himoitsee ja tuntee.
Sen avulla hän voi myös ajatella itsekkyyden ja persoonallisten tunteiden värittämiä ajatuksia, sen ollessa yhteydessä mentaaliruumiin karkeampien osien kanssa.
Vasta verhouduttuaan näihin välillä oleviin käyttövälineisiin hän voi päästä kosketukseen fyysisen lapsenruumiin kanssa ja voi syntyä tähän maailmaan, jonka me
kaikki tunnemme. Hän elää sen elämän, jota tavallisesti
sanotaan elämäksi, ja hän saa määrättyjä ominaisuuksia
siinä tekemiensä kokemusten tuloksina. Hän läpikäy sit13
Tunne- eli haluruumis
52
ten tämän elämän loputtua, kun fyysinen ruumis on
loppuun kulunut, päinvastaisessa järjestyksessä samat
tapahtumat kuin alas laskeutuessaan. Hän riisuu yltään
ruumiin toisensa jälkeen. Hän jättää ensiksi fyysisen
ruumiinsa. Kun hän on sen jättänyt, hänen elämänsä
keskipiste on astraalimaailmassa ja hän elää astraaliruumiissaan.
Fyysisen elämän aikana synnytetyt halut ja tunteet
määräävät sen ajan pituuden, jonka hän viettää astraalimaailmassa. Jos niitä on paljon, astraaliruumiilla on paljon elinvoimaa, ja hän viettää pitkän ajan astraalimaailmassa, mutta jos niitä on vähän, astraaliruumiilla on
vain vähän elinvoimaa, joten se loppuu pian, ja hän saa
jättää tämänkin käyttövälineensä. Kun se on tehty, ihminen elää mentaaliruumiissaan. Mentaaliruumiin elinvoiman suuruus riippuu niistä ajatuksista, joita hän on
tottunut ajattelemaan. Useimmiten hänen oleskelunsa
alemmassa mentaalimaailmassa kestää hyvin kauan. Lopulta tulee kuitenkin se hetki, jolloin hän jättää mentaaliruumiinsakin ja siirtyy minänä omaan maailmaansa.
Hän ei ole täydellisesti tajuinen tässä korkeammassa
mentaalimaailmassa, koska hän ei ole tarpeeksi kehittynyt. Mentaalimaailman hienompien aineiden värähtelyt
ovat liian nopeita voidakseen vaikuttaa häneen mitenkään, samoin kuin ultraviolettisäteiden värähtelynopeus
on liian suuri synnyttääkseen vaikutusta meidän sil53
miimme. Halu laskeutua alempaan maailmaan herää
minän levon jälkeen, sellaiseen maailmaan, jonka värähtelyjä hän voi tajuta ja siten tuntea täydellisesti elävänsä.
Hän laskeutuu näin taas alas tiheämpään aineeseen. Hän
pukeutuu uudelleen mentaali-, astraali- ja fyysiseen
ruumiiseen, mutta koska hänen aikaisemmat ruumiinsa
ovat toinen toisensa jälkeen täydellisesti hajonneet alkuosiinsa, nämä hänen uudet käyttövälineensä eivät ole
samat kuin edelliset, mistä johtuu myös, ettei hänellä
fyysisessä elämässään ole minkäänlaisia muistoja aikaisemmista elämistään.
Fyysisessä maailmassa ihminen muistaa mentaaliruumiinsa avulla, mutta koska tämä mentaaliruumis on
uusi, koska se on saatu vasta tähän maailmaan syntymisen yhteydessä, siinä ei luonnollisestikaan voi olla lainkaan muistoja niistä aikaisemmista elämistä, joiden
kanssa se ei ole ollut missään kosketuksessa. Itse ihminen, hänen todellinen minänsä muistaa ne kaikki omassa
maailmassaan, ja väliin sattuu, että joku muistelu tai
muistojen aiheuttama vaikutus osittain painautuu alas
hänen alempiin käyttövälineisiinsä. Tavallisesti hän ei
fyysisessä elämässään muista aikaisempien elämiensä
kokemuksia, mutta hän tuo siinä kuitenkin esille niitä
ominaisuuksia, jotka ovat hänessä kehittyneet noiden aikaisempien kokemusten vaikutuksesta. Sen tähden jokainen ihminen on sellainen, millaiseksi hän on tehnyt
54
itsensä aikaisemmissa elämissään; jos hän on niissä kehittänyt itselleen hyviä ominaisuuksia, hänellä on niitä
nyt; jos hän on kehityksensä laiminlyönyt ja jäänyt sen
tähden heikoksi luonteeksi, hän on nyt samassa tilassa.
Hän on itse luonut ne hyvät ja huonot ominaisuudet,
jotka hänellä on syntyessään.
Koko aineellistumistapahtuman tarkoituksena on
minän kehitys. Minä verhoutuu aineverhoihin, koska
niiden kautta hän kykenee vastaanottamaan sellaisia värähtelyjä, joihin hän voi vastata ja jotka herättävät hänen
uinuvat voimansa toimiviksi. Vaikka ihminen laskeutuu
korkeudesta näihin alempiin maailmoihin, hän saa kuitenkin noista korkeammista maailmoista täydellisemmän tiedon ainoastaan juuri alaslaskeutumisensa kautta.
Täydellisen tietoisuuden omaaminen jossakin maailmassa merkitsee sen maailman kaikkien värähtelyjen vastaanottamis- ja vastaamiskykyä. Tavallinen ihminen ei
omaa täydellistä tietoisuutta vielä missään — ei edes tässä fyysisessä maailmassa, jonka hän luulee tuntevansa.
Hän voi kuitenkin tulevaisuudessa kehittää tajuamiskykynsä täydelliseksi kaikissa noissa maailmoissa, ja juuri
tällaisen kehittyneemmän tajuamiskyvyn avulla on saatu
nämätkin tiedot, jotka tässä esitän.
Syyruumis on minän pysyväinen käyttöväline korkeammassa mentaalimaailmassa. Siinä on aineksia mentaalimaailman ensimmäisen, toisen ja kolmannen tason
55
aineista. Tavallisen ihmisen syyruumis ei vielä toimi
täydellisesti, sillä siinä on herätetty toimintaan ainoastaan ne aineosaset, jotka on saatu mentaalimaailman
kolmannesta tasosta. Syyruumiin hienommat aineosaset
alkavat vähitellen yhä enemmän toimia sitä mukaa kuin
minä pitkällisen kehityksensä aikana kehittää uinuvia
mahdollisuuksiaan. Ainoastaan niiden täydellisten ihmisten syyruumiit, joita nimitämme adepteiksi, ovat nyt
jo täysin kehittyneet. Selvänäöllä nähdään syyruumiin
hieno aine, mutta sen kykenee näkemään vain se, joka
osaa käyttää minän näköä.
On vaikeaa antaa täydellistä kuvausta syyruumiista,
sillä siinä maailmassa tehdyt havainnot ovat korkeammat ja aivan erilaiset kuin meidän nykyisellä näkökannallamme tekemämme havainnot. Selvänäkijä voi siirtää
fyysisiin aivoihinsa muiston syyruumiin ulkomuodosta,
ja sen mukaan syyruumis on munan muotoinen ja se
ulottuu noin puoli metriä ihmisen fyysisen ruumiin ympäri. Alkeellisella kehitysasteella olevan ihmisen syyruumis muistuttaa tyhjää kuplaa. Todellisuudessa sen sisällä on mentaalimaailman hienompaa ainetta, mutta
kun tuo aine ei vielä ole toiminnassa, se on väritöntä ja
läpinäkyvää. Kun kehityksessä edistytään, se herää kuitenkin vähitellen niiden värähtelyjen vaikutuksesta, jotka tulevat siihen alemmista ruumiista. Tämä tapahtuu
hyvin hitaasti, koska ihmisen toiminta hänen kehityk56
sensä aikaisemmilla asteilla on luonteeltaan sellaista, ettei se voi ilmetä niin hienossa aineessa kuin mitä korkeamman mentaalimaailman aine on. Kun ihminen saavuttaa sellaisen kehittyneisyyden, että hän kykenee syventymään aatteellisiin kysymyksiin tai tuntemaan epäitsekkäitä tunteita, hänen syyruumiinsa aine herää eloon.
Nämä värähtelyt näyttäytyvät syyruumiissa väreinä,
niin ettei se olekaan enää läpinäkyvän kuplan näköinen,
vaan näyttää vähitellen täyttyvän aineella, joka säteilee
mitä kauneimpia ja hienoimpia värejä. Nämä värit edustavat määrättyjä henkisiä ominaisuuksia. Epäitsekkään
hartauden aiheuttama värähtely ilmenee vaalean ruusunpunaisena, keltainen väri ilmaisee korkeita älyllisiä
kykyjä, vihreä ilmaisee myötätuntoa, sininen uskonnollista antaumusta ja kirkas sinisenpunainen ylevää henkisyyttä. Nämä värit merkitsevät alemmissa ruumiissa
samoja ominaisuuksia, mutta ne muuttuvat sitä karkeammiksi, himmeämmiksi ja vähemmän eloisiksi, mitä
lähemmäksi tulemme fyysistä maailmaa.
Kehityksensä aikana alemmissa maailmoista ihminen
usein liittää alempiin käyttövälineisiinsä vähemmän toivottavia ominaisuuksia, sellaisia, jotka eivät sovellu hänen elämäänsä minänä, kuten esimerkiksi ylpeyttä, ärtyisyyttä ja aistillisuutta. Nämä, kuten muutkin vähemmän hyvät ominaisuudet, aikaansaavat kyllä värähtelyjä
sekä astraali- että mentaalimaailman aineessa, mutta ai57
noastaan korkeammissa ainemuodoissa, joten ne eivät
voi ilmetä syyruumiissa, joka on muodostettu ainoastaan
kolmesta mentaalimaailman hienoimmasta ainemuodosta. Astraaliruumiin eri ainemuodot vaikuttavat voimakkaasti mentaaliruumiin ainemuotoihin, mutta ne vaikuttavat ainoastaan vastaaviin ainemuotoihin eivätkä voi
vaikuttaa muihin. Sen tähden ainoastaan ne astraaliruumiissa olevat värähtelyt, jotka ovat astraaliruumiin
kolmessa hienoimmassa ainemuodossa, voivat vaikuttaa
syyruumiiseen, ja nämä värähtelyt edustavat ainoastaan
hyviä ominaisuuksia.
Siitä johtuu, että ihminen voi kehittää pysyvässä minässään ainoastaan hyviä ominaisuuksia. Vähemmän
hyvät ominaisuudet, joita hän kehittää astraali- ja mentaaliruumiissaan, ovat häviäviä. Ne heitetään pois sitä
mukaa kuin ihminen kehittyy, sillä pidemmälle kehittyessään hänessä ei enää ole sellaista ainetta, jossa nuo hyvät ominaisuudet voisivat ilmetä. Raakalaisen syyruumis näyttää tyhjältä ja värittömältä, sitä vastoin pyhimyksen syyruumis on täynnä loistavia ja säteileviä värejä. Kun ihminen tultuaan suureksi henkiseksi voimaksi
kohoaa pyhimysasteen yläpuolelle, hänen syyruumiinsa
kasvaa yhä loistavammaksi, koska sillä on niin paljon
enemmän ilmaistavana. Se alkaa lähettää joka suunnalle
eloisan valon voimakkaita säteitä. Adeptien syyruumis
on valtavan suuri.
58
Mentaaliruumis on kokoonpantu mentaalimaailman
neljän alemman tason aineista, ja se ilmaisee konkreettisia ajatuksia. Siinä on samoja värejä kuin syyruumiissakin, vaikka ne eivät ole niin hienoja. Me huomaamme
siinä sitä paitsi vielä muutamia uusia värivivahduksia.
Esimerkiksi ylpeä ajatus ilmenee punakeltaisena, sitä
vastoin ärtyisyys ilmenee helakanpunaisena. Mentaaliruumiissa voimme nähdä ahneuden vaaleanruskeita, itsekkyyden harmaanruskeita ja vilpillisyyden harmaanvihreitä värejä. Siinä näemme myös värien sekoituksia:
hartaus, äly ja uskonnollisuus voivat olla yhteydessä itsekkyyden kanssa, jolloin mainittujen ominaisuuksien
värit sekoittuvat itsekkyyden ruskeaan väriin. Koko
mentaaliruumis näyttää silloin samealta ja likaiselta.
Vaikka ne ainehiukkaset, joista mentaaliruumis on kokoonpantu, ovatkin aina tavattoman nopeassa liikkeessä,
mentaaliruumis on kuitenkin höllä elimistö. Mentaaliruumiin koko ja muoto riippuvat syyruumiista. Mentaaliruumiissa on erityisiä osia, joista jokainen vastaa määrättyä osaa fyysisissä aivoissa ja ilmaisee määrätynlaisia
ajatuksia. Tavallisen ihmisen mentaaliruumis on vasta
niin vähän kehittynyt, että sen useat osat eivät ole vielä
laisinkaan toiminnassa. Jos noissa uinuvissa osissa yritetään herättää ajatuksia, ajatusten täytyy kulkea kiertoteitse sellaisten tiehyiden kautta, jotka eivät näihin ajatuksiin sovellu. Tästä syystä toisilla ihmisillä on taipu59
musta matematiikkaan, kun toiset eivät osaa oikein edes
laskea yhteen, ja toiset taas aivan vaistomaisesti ymmärtävät soitantoa, antavat sille arvoa ja nauttivat siitä, kun
toiset eivät voi edes erottaa toista säveltä toisesta.
Kaiken mentaaliruumiissa olevan aineen pitäisi saada vapaasti kiertää. Usein ihminen kuitenkin antaa johonkin määrättyyn alaan kuuluvien ajatustensa jäykistyä ja kovettua. Kiertoliike estyy, ja ainetukos muodostaa
mentaaliruumiissa ikään kuin jonkinlaisen känsän tai
syylän, joka ilmenee fyysisessä maailmassa ennakkoluulona. Ihminen ei kykene oikein ajattelemaan eikä käsittämään selvästi niitä kysymyksiä, jotka kuuluvat tuon
ennakkoluulon piiriin, ennen kuin ainetukos on mentaaliruumiissa hajotettu ja aineen kiertoliike saatettu uudelleen vapaaksi, sillä mainittu ainetukos ehkäisee aaltoliikkeen vapaata kulkua yhtä hyvin fyysisistä aivoista
mentaaliruumiiseen kuin päinvastoin.
Kun ihminen käyttää mentaaliruumiinsa jotakin
osaa, se ei ainoastaan värähtele nopeammin, vaan se tulee myös kooltaan suuremmaksi. Jos kauan ajatellaan jotakin asiaa, tulee tämä suurennus pysyväksi. Jokainen
voi siis laajentaa mentaaliruumistaan mihin suuntaan
tahansa, vaikkapa sellaiseenkin, jota hän ei pidä toivottavana.
Hyvät ajatukset aikaansaavat värähtelyjä niissä mentaaliruumiin hienoimmissa aineksissa, jotka keveytensä
60
tähden leijuvat soikion yläpäässä. Sitä vastoin huonommat, itsekkäät ja ahneet ajatukset ilmenevät karkeampien
mentaaliaineiden värähtelyinä, ja nämä karkeammat aineet pyrkivät alaosaan. Sen tähden ihminen, joka usein
hautoo itsekkäitä ajatuksia, kehittää mentaaliruumiinsa
alempaa osaa. Itsekkään ihmisen mentaaliruumis onkin
sellaisen munan näköinen, jonka paksumpi pää on alaspäin, sitä vastoin ihminen, joka tukahduttaa huonommat
ajatuksensa, työskentelee mentaaliruumiinsa ylemmän
osan laajentamisen puolesta, niin että hänen mentaaliruumiinsa saa sellaisen munan muodon, jonka paksumpi pää on ylöspäin. Tutkimalla ihmisen mentaaliruumiin
värejä ja sen eri osien välisiä vanteita selvänäkijä voi
nähdä hänen luonteensa ja hänen nykyisessä elämässään
tekemänsä edistysaskeleet. Syyruumiin vastaavista piirteistä hän näkee, kuinka pitkälle minä on edistynyt siitä
lähtien, kun hän jätti eläinkunnan.
Kun ihminen ajattelee jotakin esinettä — kirjaa, taloa
tai maisemaa — hän luo siitä pienen kuvan mentaaliruumiinsa aineesta. Tämä kuva leijailee mentaaliruumiin
yläosassa, tavallisesti ihmisen kasvojen edessä silmien
kohdalla. Se jää siihen niin kauan kuin ihminen ajattelee
tätä esinettä ja usein kauemminkin, riippuen ajatuksen
selvyydestä ja terävyydestä. Tämä muoto on täysin ulkokohtainen, ja toinen ihminen voi nähdä sen, jos hän
vain on kehittänyt mentaaliruumiinsa näön. Ihminen luo
61
kuvan myös toisesta ihmisestä ajatellessaan häntä.
Jos hänen ajatuksensa on puhtaasti mietiskelevää eikä sisällä mitään tunnetta, kuten esimerkiksi hartautta
tai hartauden vastakohtaa, ja jos siinä ei myöskään ole
mitään halua, kuten esimerkiksi näkemisen tai tapaamisenhalua, niin tuo ajatus ei tavallisesti vaikuta siihen
ihmiseen, jota ajatellaan siinä määrin, että hän sen tuntisi. Esimerkiksi hartauden tunne on yhtynyt johonkin
henkilöön kohdistuvaan ajatukseen, niin edellä esitetyn
kuvanmuodostumisen lisäksi syntyy vielä toinenkin ilmiö. Hartauden ajatus ottaa määrätyn muodon, joka
luodaan ajattelijan mentaaliruumiin aineesta. Ajatukseen
sekoittuneen tunteen vaikutuksesta ajatusmuoto kerää
ympärilleen ainetta myös astraaliruumiista. Meillä on
siis tunneajatusmuoto, joka ponnahtaa ulos siitä ruumiista, jossa se on luotu. Se lähtee sitä ihmistä kohti, johon sen hartaus kohdistuu. Jos ajatus on kyllin voimakas, välimatka ei merkitse mitään, mutta tavallisen ihmisen ajatus on usein heikko ja vailla keskitystä, joten sillä
ei ole mitään voimaa määrätyn alueen ulkopuolella.
Kun ajatusmuoto saavuttaa päämääränsä, esimerkiksi hyvän ystävän, niin se purkautuu hänen astraali- ja
mentaaliruumiisiinsa sekä levittää niihin omaa värähtelyään. Se voidaan esittää myös toisella tavalla: jonkun
ihmisen toiselle lähettämä, rakkauden elähdyttämä ajatus sisältää myös tietyn määrän voimaa ja ainetta, jotka
62
siirtyvät lähettäjästä vastaanottajaan ja herättävät viimeksi mainitussa vastarakkaudentunteen. Jos siten herätetty tunne tulee kestäväksi, molemmat oppivat pitämään enemmän toisistaan. Sellainen ajatus vahvistaa
myös ajatuksenlähettäjän rakastamiskykyä, joten se aiheuttaa yhtaikaa molemmissa suotuisan vaikutuksen.
Jokainen ajatus luo muodon, ja ajatusmuoto lähtee
minne se lähetetään. Jos ajatellaan toista henkilöä, ajatusmuoto lähtee hänen luokseen; mutta jos ajatus on itsekäs, ajatusmuoto pysyy välittömästi ajattelijan läheisyydessä. Ajatusmuoto, joka ei kuulu kumpaankaan
edelliseen lajiin, leijailee jonkin aikaa avaruudessa ja hajaantuu sitten vähitellen. Sen tähden jokainen ihminen
liikkuessaan jättää jälkeensä ikään kuin ajatusten vanaveden. Kadulla kulkiessamme olemme koko ajan muiden ihmisten ajatusten meressä. Jos ihminen hetken aikaa antaa mielensä olla tyhjänä, toisten jälkeen jättämät
ajatukset ajelehtivat sen läpi, mutta ne vaikuttavat siihen
tavallisesti hyvin heikosti. Väliin kuitenkin tulee sellainen ajatus, joka kiinnittää ihmisen huomion puoleensa.
Se jää hänen mieleensä, ja hän ottaa sen omakseen, lisää
sen voimakkuutta omalla ajatuksellaan ja heittää sen taas
ulos maailmaan, niin että se vaikuttaa toisiinkin ihmisiin. Ihminen ei ole vastuunalainen kaikista niistä ajatuksista, jotka tulevat hänen mieleensä, koska useat niistä
eivät ole hänen omiansa, mutta hän on vastuunalainen
63
niistä ajatuksista, joita hän pitää mielessään ja joiden hän
sitten antaa vahvistettuina mennä ulos.
Kaikenlaiset ajatukset, jotka koskevat ajattelijaa itseään, leijailevat hänen ympärillään. Useimpien ihmisten
mentaaliruumista ympäröi sellaisten leijailevien ajatusten muodostama kuori, joka himmentää heidän ajatuskykyään ja edistää ennakkoluulojen syntymistä.
Jokainen ajatusmuoto on samalla olio. Se on ikään
kuin panos, joka odottaa laukaisemishetkeä. Sen pyrkimyksenä on levittää omaa värähtelyänsä sen henkilön
mentaaliruumiiseen, johon se on kohdistettu, herättääkseen itsensä kaltaisen ajatuksen. Jos ihminen, jolle ajatus
on lähetetty, on jossakin työssä tai ajattelee jotakin määrättyä asiaa, niin hänen mentaaliruumiinsa aineosaset
värähtelevät määrätyllä nopeudella, joten hän ei voi sillä
hetkellä saada vaikutteita ulkoapäin. Sellaisessa tapauksessa ajatusmuoto odottaa sopivaa hetkeä, leijaillen sen
mentaaliruumiin ympärillä, johon se on kohdistunut,
kunnes tuo ihminen pääsee sellaiseen lepotilaan, että
tämä ajatusmuoto voi tunkeutua hänen mentaaliruumiiseensa. Silloin se purkautuu siihen ja lakkaa samalla
olemasta.
Ajatus, joka leijailee itse ajattelijan ympäri, odottaa
suotuisaa hetkeä voidakseen purkautua hänen omaan
mentaaliruumiiseensa. Jos tällainen ajatus on paha, hän
pitää sitä tavallisesti paholaisen viettelyksenä, vaikka
64
hän todellisuudessa itse viettelee itseään. Tavallisesti tällainen ajatusmuoto luo ajattelijan mentaaliruumiiseen
purkautuessaan uuden samanlaisen ajatusmuodon. Siinä
tapauksessa, että henkilö ajattelee jotakin sellaista ajatusta, joka on saman luontoinen kuin hänen ympärillään jo
ennestään leijaileva ajatusmuoto, hänen ajatuksensa eivät luokaan mitään uutta ajatusmuotoa, vaan ne sekoittuvat tuohon jo olevaan ja vahvistavat sitä. Ihminen voi
sen tähden, jos hän kauan ajattelee samaa ajatusta, luoda
hyvinkin voimakkaan ajatusmuodon. Jos hänen ajattelemansa ajatus on paha, hän voi joutua vuosikausienkin
ajaksi luomansa pahan ajatusmuodon vaikutuksen alaiseksi. Sellainen ajatusmuoto voi ulkonäkönsä ja voimansa puolesta olla todellisen elävän olennon kaltainen.
Kaikki edellä esitetyt ajatukset ovat sellaisia, joita
ihminen ei ole tahallisesti ajatellut. Hän voi myös määrätietoisesti luoda ajatusmuodon ja lähettää sen toiselle
auttaakseen häntä. Se on yksi niitä toiminnanmuotoja,
joita ihmiskunnan palvelemiseen innostuneet henkilöt
valitsevat. Voimakkaiden ajatusten kestävä virta, joka
tarkoituksellisesti kohdistetaan toiseen henkilöön, voi olla hänelle hyvinkin suureksi avuksi. Voimakas ajatusmuoto voi olla todellinen suojelusenkeli, joka suojelee
ihmistä pahan vaikutusta vastaan.
Hyvin mielenkiintoista on tutkia niitä erilaisia muotoja ja värejä, joihin erilaiset ajatukset pukeutuvat. Värit
65
ilmaisevat ajatuksen laadun samoin kuin ihmisen astraali- ja mentaaliruumiin värit ilmaisevat hänen luonteensa
ominaisuuksia. Muodot ovat äärettömän moninaiset,
mutta ne jakautuvat määrättyihin tyyppeihin, jotka
edustavat määrättyjä ajatusaloja.
Jokainen määrätynlaatuinen, kuten hartauden tai vihan, uskonnollisuuden, epäluuloisuuden, suuttumuksen
tai pelon, ylpeyden tai mustasukkaisuuden elähdyttämä
ajatus ei ainoastaan pukeudu ajatusmuotoon vaan ilmenee myös värähtelynä. Kaikilla noilla eri tunteiden elähdyttämillä ajatuksilla on jokaisella oma määrätty värinsä,
ja ne ilmenevät aaltoliikkeinä mentaaliruumiin määrätyissä osissa. Ajatusvärähtely leviää ympäröivän mentaalimaailman aineeseen melkein samalla tavalla kuin
kellossa syntyneet värähtelyt leviävät ympäröivään ilmaan.
Tällainen ajatussäteily leviää kaikkiin suuntiin ja
kohdatessaan vastaanottavaisen mentaaliruumiin se levittää siihen omaa värähdysnopeuttaan. Se ei ajatusmuodon tavalla anna toiselle henkilölle mitään määrättyä ja selvää käsitystä, vaan se ainoastaan auttaa häntä
ajatusten muodostamisessa silloin, kun hän ajattelee jotakin sellaista, joka laadultaan on samanlaista kuin tuo
ajatussäteilykin. Jos esimerkiksi hartaus elähdyttää ajatussäteilyä, tämän säteilyn ulottuvilla olevan henkilön
on helpompi tuntea hartautta. Jos sitä vastoin ajatus66
muoto saavuttaa vastaanottavaisen henkilön, se voi siirtää häneen ei ainoastaan yleisen uskonnollisen hartauden elähdyttämää tunnetta, vaan myös tarkan kuvan siitä olennosta, johon hartaus on alkujaan kohdistunut.
Jokainen ihminen, joka ajattelee puhtaita, hyviä ja
voimakkaita ajatuksia, käyttää mentaaliruumiinsa yläosaa, sitä vastoin useimmat ihmiset eivät käytä sitä lainkaan, koska se heissä on vielä aivan kehittymätön. Sellainen ihminen, joka ajattelee hyviä ajatuksia, on hyvän
palveluksessa oleva voima maailmassa, ja hän on suureksi hyödyksi kaikille niille ympäristössään oleville,
jotka kykenevät edes vähän vastaamaan hänen lähettämäänsä ajatussäteilyyn, sillä sen värähtelyt edistävät
heidän mentaaliruumiidensa yläosan eloonheräämistä,
josta on seurauksena, että heille avautuu uusia ajatusaloja.
Nämä uudet ajatusalat eivät ehkä sisällä juuri samoja
ajatuksia kuin lähettäjä on ajatellut, mutta ne ovat samanluontoisia. Teosofiaa ajattelevan ihmisen synnyttämä ajatussäteily ei välttämättömästi anna kaikille hänen
ympäristössään oleville teosofisia aatteita, mutta se herättää heissä kuitenkin korkeampia ja vapaamielisempiä
ajatuksia kuin heidän entiset ajatuksensa ovat olleet.
Samoissa olosuhteissa synnytetyt ajatusmuodot ovat
vaikutuksensa puolesta paljon rajoitetumpia, mutta ne
ovat tarkemmat kuin ajatussäteily. Ne voivat vaikuttaa
67
ainoastaan niihin, joiden mieli on jossakin määrin altis
näille ajatuksille, mutta heille ne antavat silloin määrättyjä teosofisia aatteita.
Astraaliruumiin väreillä on sama merkitys kuin mentaali- ja syyruumiin väreillä, mutta ne ovat useita värioktaaveja alempana ja muistuttavat paljon niitä värejä, joita
näemme ympärillämme fyysisessä maailmassa. Astraaliruumis on intohimojen ja tunteiden käyttöväline, ja sen
tähden siinä myös voi olla sellaisia värejä, jotka ilmaisevat ihmisen vähemmän toivottavia tunteita. Niitä värejä
ei ole korkeammissa maailmoissa. Likaisen ruskeanpunainen merkitsee aistillisuuden läsnäoloa; mustat pilvet
merkitsevät ilkeyttä ja vihaa. Omituinen sinisenharmaa
merkitsee pelkoa ja tummanharmaa, joka tavallisesti
raskaina renkaina on soikion ympärillä, on alakuloisuuden merkki. Ärtyisyys ilmenee pieninä helakanpunaisina täplinä astraaliruumiin pinnalla. Jokainen pieni täplä
edustaa yhtä vihanherätettä. Kateus ja mustasukkaisuus
ilmenevät omituisena ruskeanvihreänä, jossa on usein
pieniä helakanpunaisia täpliä.
Astraaliruumis on kooltaan ja muodoltaan samanlainen kuin korkeammat ruumiit. Se on useimmilla ihmisillä selväpiirteinen, sitä vastoin se alkeellisella kehitysasteella olevilla on epäsäännöllinen ja näyttää pyörivältä
pilveltä, jossa on mitä vähimmin miellyttäviä värejä.
Astraaliruumis ei ole milloinkaan täydellisessä le68
vossa, mutta silloin kun se on verrattain tyynenä, sen värit ilmaisevat niitä tunteita, joita ihminen on tavallisimmin tottunut tuntemaan. Kun ihmisessä purkautuu jokin
määrätty tunne, sen värähdysnopeus valtaa joksikin aikaa koko astraaliruumiin. Jos tuo tunne on esimerkiksi
uskonnollinen hartaus, sininen väri virtaa yli koko astraaliruumiin, ja sen tähden hartaudentunteen ollessa
korkeimmillaan astraaliruumiin tavallisia värejä ei voida
juuri selvempinä kuin sinisen erilaisina vivahduksina. —
Ne häämöttävät vain heikosti sinisen verhon läpi. Tavalliset värit ilmestyvät heti kun hartaudentunne on kadonnut. Tämän tunteenpurkautumisen johdosta on astraaliruumiiseen kuitenkin tullut lisää sinistä. Siten ihminen, joka usein on voimakkaan uskonnollisen hartaudentunteen vallassa, saa astraaliruumiiseensa pysyvän
suuren sinisen alan.
Kun uskonnollinen tunne valtaa ihmisen, hän saa
useimmiten sen jälkeen myös uskonnollisia ajatuksia.
Vaikka ne ensin syntyvätkin mentaaliruumiissa, ne kuitenkin keräävät myös koko joukon astraaliainetta ympärilleen, niin että niiden toiminta tapahtuu molemmissa
maailmoissa. Samoin edellä esitetty ajatussäteily tapahtuu myös astraalimaailmassa, niin että uskonnollisen
hartauden elähdyttämä ihminen on toisiin ihmisiin vaikuttavan hartauden keskus. Hän vaikuttaa ympäristöönsä sekä ajatuksillaan että tunteillaan. Sama koskee myös
69
antaumusta, vihaa, alakuloisuutta — todellakin kaikkia
tunteita.
Itse astraalivirta ei sanottavasti vaikuta mentaaliruumiiseen, vaikka se joksikin aikaa voi lähes kokonaan
estää mentaaliruumiin toiminnan vaikutuksen fyysisiin
aivoihin. Se tapahtuu siksi, että astraaliruumis, joka on
ikään kuin siltana mentaaliruumiin ja fyysisen ruumiin
välillä, värähtelee sellaisella nopeudella, ettei se päästä
lävitseen muita kuin omien värähtelyjensä kanssa sopusoinnussa olevia värähtelyjä.
Astraaliruumiin pysyvät värit vaikuttavat mentaaliruumiin vastaaviin väreihin, jotka ovat useita värioktaaveja astraaliruumiin värejä korkeammalla, synnyttämällä
niissä värähtelyjä samalla tavalla kuin sävel synnyttää lisä-ääniä. Samoin mentaaliruumiskin vaikuttaa syyruumiiseen, ja sen tähden kaikki ne hyvät ominaisuudet, joita kehitetään alemmissa ruumiissa, tulevat vähitellen
minän pysyviksi ominaisuuksiksi. Huonommat ominaisuudet sitä vastoin eivät voi muuttua pysyväisiksi, koska
niiden synnyttämät värähdysnopeudet ovat sellaisia, ettei niitä voida siirtää niin hienoon mentaaliaineeseen kuin
mistä syyruumis on muodostettu. Korkeammassa mentaalimaailmassa nuo huonommat ominaisuudet eivät voi
lainkaan ilmetä.
Tähän asti olemme kuvailleet käyttövälineitä, jotka
astraali- ja mentaalimaailmoissa ovat minän ilmenemis70
muotoja, jotka se itse on itselleen hankkinut. Fyysisessä
maailmassa kohtaamme käyttövälineen, jonka luonto on
luonut omien lakiensa mukaan. Se on eräässä suhteessa
minän käyttöväline, mutta se ei kuitenkaan millään tavalla ilmaise häntä täydellisesti. Tavallisessa elämässä
näemme tästä fyysisestä ruumiista ainoastaan pienen
osan — ainoastaan sen, jossa on fyysisen aineen kiinteitä
ja nestemäisiä ainemuotoja. Ruumiissa on kuitenkin aineksia fyysisen maailman kaikista seitsemästä tasosta ja
kaikki nuo ainekset näyttelevät omaa osaansa ruumiin
elämässä. Ne ovat kaikki sille yhtä suuresta merkityksestä kuin sen kiinteät ja nestemäiset aineksetkin.
Fyysisen ruumiin näkymätöntä osaa nimitämme tavallisesti eetteriseksi kaksoispuoleksi tai eetteriruumiiksi. Se on kooltaan ja muodoltaan samanlainen kuin ruumiin näkyvä osa, ja se on kokoonpantu eetteristä, siitä
hienosta aineesta, jonka värähtelyjen kautta valo siirtyy
silmän hermokalvoon. Tätä eetteriä ei pidä sekoittaa todelliseen avaruuden eetteriin. Fyysisen ruumiin näkymätön osa on käyttöväline, jonka kautta elollisvoimat14
virtaavat ja pitävät ruumiin elävänä. Sitä paitsi se muodostaa ikään kuin sillan, jonka kautta ajatus- ja astraaliväreilyt siirretään näkyvään ja tiheämpään fyysiseen aineeseen. Ilman ruumiinsa eetterisiä osia minä ei voisi
käyttää aivojensa soluja.
14
vitaalivoimat
71
Fyysisen ruumiin elämä on alituisen vaihtelun alainen, ja jotta ruumis voisi elää, sillä täytyy olla tasainen
tuonti kolmesta eri voimanlähteestä. Sillä täytyy olla
ruokaa syötäväksi, ilmaa hengitettäväksi ja elonvoimaa
itseensä imettäväksi. Tämä elonvoima on sisimmältä
olemukseltaan todellinen voima, mutta aineeseen verhouduttuaan se ilmenee määrättynä alkuaineena, jota on
olemassa kaikissa edellä esittämissämme maailmoissa.
Tässä kuvailemme nyt sen sitä käyttövälinettä, joka ilmenee fyysisen maailman korkeimmalla tasolla. Kuten
veri kiertää suonissa, elonvoimakin kiertää hermoja pitkin, ja kuten verenkierron epäsäännöllisyys heti vaikuttaa fyysiseen ruumiiseen, myös elonvoiman imeytymisessä tai kierrossa sattunut pieninkin epäsäännöllisyys
vaikuttaa fyysisen ruumiin hienompaan osaan, eetteriseen kaksoispuoleen.
Elonvoima on auringosta tuleva voima. Kun se täyttää fyysisen alkuatomin, tämä atomi vetää ympärilleen
kuusi muuta alkuatomia ja muodostaa siten eetterisen
alkuaineen. Alkuperäinen elonvoiman määrä jaetaan siten seitsemän alkuatomin kesken, sen sijaan että jokainen niistä saisi erityisen voimaimpulssin auringosta.
Pernan eetterisen kaksoispuolen kautta ihmisen ruumis
imee itseensä tuon seitsemänatomisen eetterisen alkuaineen. Samassa pernan eetterisessä kaksoispuolessa tuo
alkuaine hajoaa alkuosiinsa, jotka heti virtaavat ruumiin
72
eri osiin. Perna on yksi fyysisen ruumiin eetterisen kaksoispuolen seitsemästä voimakeskuksesta. Selvänäkijä
näkee meidän joka käyttövälineessämme seitsemän toiminnassa olevaa voimakeskusta. Ne ilmenevät yleensä
ympyrän muotoisina pyörteinä. Ne ovat paikkoja, joissa
voima virtaa korkeammista ruumiista alempiin. Fyysisessä ruumiissa nämä keskukset ovat: 1) selkärangan
alaosassa, 2) solar plexuksessa, 3) pernassa, 4) sydämessä, 5) kurkussa, 6) otsassa kulmakarvojen välissä ja 7) aivoissa. Näiden lisäksi on toisia uinuvia voimakeskuksia,
joita ei ole hyvä herättää.
Selvänäkijä näkee korkeammat ruumiit munanmuotoisina, mutta se aine, josta ne on muodostettu, ei ole yhtä tiheää ruumiin joka paikassa. Fyysinen ruumis on tämän munanmuotoisen ruumiin keskellä. Se vetää hyvin
voimakkaasti puoleensa astraaliainetta, joka samalla tavalla vetää puoleensa mentaaliainetta. Sen tähden suurin
osa astraaliruumiin aineesta on kerääntynyt fyysiseen
ruumiiseen, ja samoin on mentaaliruumiin aineen laita
astraaliruumiiseen nähden. Kun astraalimaailmassa näemme fyysisestä ruumiista erillään olevan ihmisen astraaliruumiin, niin näemme sen aina fyysisen ruumiin
muotoisena tiheänä sumuruumiina hienomman utuisen
munanmuotoisen ruumiin sisällä. Samanlaisessa tilassa
näemme mentaaliruumiinkin. Jos siis astraali- tai mentaalimaailmassa tapaamme jonkun tuttavan, tunnemme
73
hänet hänen ulkonäöstään yhtä hyvin kuin fyysisessä
maailmassa.
Ihmisen sielun ja ruumiin rakenne on siis seuraava:
ensinnäkin hän on monadi eli jumaluudenkipinä. Monadi ilmentää itseään minänä, joka on luotu kehitykseen
astumista varten. Tämä minä palaa iloiten takaisin monadiin ja tuo mukanaan sadon korjattujen kokemusten
kautta kehitettyjen ominaisuuksien muodossa. Kuten
monadi kokemuksia saadakseen esiintyy minänä, niin
minäkin omasta puolestaan lähettää osan itsestään
alempiin maailmoihin, ja tätä osaa nimitämme persoonallisuudeksi, sillä latinankielinen sana persona merkitsee naamiota ja tämä persoonallisuus on naamio, jonka
minä ottaa ilmentääkseen itseään omaa maailmaansa
alemmissa maailmoissa. Kuten minä on vain vähäpätöinen osa ja epätäydellinen ilmennys monadista, on persoonallisuuskin yhtä epätäydellinen ilmennys minästä.
Se on siis ainoastaan monadinosan osanen, ainoastaan
katkelman katkelma, ja sitä tavallisesti pidetään ihmisenä.
Persoonallisuus on pukeutunut kolmeen ruumiiseen
eli käyttövälineeseen: mentaali-, astraali- ja fyysiseen
ruumiiseen. Hereillä fyysisessä maailmassa ollessaan
ihminen on verhoutunut fyysiseen ruumiiseensa, käyttäen mentaali- ja astraaliaineesta muodostettuja ruumiitaan vain päästäkseen yhteyteen fyysisen käyttöväli74
neensä kanssa. Väsyminen on eräs fyysisen ruumiin rajoituksia, tämä ruumis tarvitsee lepoa. Joka yö nukkuessaan ihminen jättää fyysisen ruumiinsa ja vetäytyy astraaliruumiiseensa, joka ei väsy eikä sen tähden kaipaa
unta. Fyysisen ruumiin nukkuessa ihminen liikkuu vapaasti astraalimaailmassa, mutta hänen astraaliruumiinsa kehittyneisyys määrää, kuinka laajalla alueella hän
voi liikkua. Alkeellisella kehitysasteella oleva raakalainen ei yleensä liiku kauemmaksi kuin parin kolmen kilometrin päähän nukkuvasta fyysisestä ruumiistaan —
usein ei niinkään kauaksi, ja hänen tajuntansa on silloin
hyvin hämärä.
Astraaliruumiissaan oleva sivistynyt ihminen kykenee yleensä liikkumaan minne tahtoo. Hänen tietoisuutensa astraalimaailmassa on paljon suurempi kuin fyysisessä, vaikka hän tavallisesti ei kykene siirtämään alas
päivätajuntaansa muistoja siitä, mitä hän on nähnyt ja
tehnyt fyysisen ruumiinsa nukkuessa. Väliin hän voi
muistaa jonkin näkemänsä tapahtuman, väliin jonkin
elämyksensä. Silloin hän sanoo sitä eloisaksi uneksi.
Useimmiten nämä hänen muistonsa ovat kuitenkin auttamattomasti kietoutuneet hänen fyysisen elämänsä
epämääräisiin muistoihin ja sekoittuneet niiden vaikutelmien kanssa, jotka aivojen eetterinen kaksoispuoli saa
ulkoapäin välittömästi tulevista vaikutteista. Siten meidän sekavat ja usein tarkoituksettomat unemme synty75
vät. Korkeammalle kehitystasolle kohonnut ihminen tietää ja toimii astraalimaailmassa aivan yhtä hyvin kuin
fyysisessäkin, ja siirtyessään sieltä viimeksi mainittuun
hän tuo mukanaan myös täydellisen muiston kaikesta,
mitä hän on astraalimaailmassa tehnyt ja toimittanut,
toisin sanoen, hän elää yhtämittaista elämää ilman minkäänlaista tietoisuuden menettämistä vuorokauden kahdenkymmenenneljän tunnin ja siis myös koko fyysisen
elämänsä aikana, vieläpä itse kuolemankin läpi.
76
VI
Kuoleman jälkeen
Kuolema on fyysisen ruumiin poisheittämistä. Kuolematon minä pysyy edelleen samanlaisena, hän ei muutu kuolemassa sen enempää, kuin mitä joku henkilö
muuttuu riisuessaan päällystakkinsa. Kuoleman jälkeen
minän elämä jatkuu astraaliruumiissa niin kauan, kuin
maallisen elämän aikana herätettyjen tunteiden ja himojen voima pitää astraaliruumiin elävänä. Sitten tulee toinen kuolema: minä jättää astraaliruumiinsa ja siirtyy
mentaaliruumiinsa verhoamana alempaan mentaalimaailmaan. Tämä uusi olotila kestää, kunnes maan päällä ja
astraalimaailmassa vietettyjen elämien aikana synnytetyt
ajatusvoimat ovat loppuneet. Silloin minä menettää
kolmannen olemismuotonsa, hän siirtyy omaan maailmaansa ja elää siellä korkeampana todellisena minänä
syyruumiiseensa verhoutuneena.
Mitään varsinaista kuolemaa sen sanan tavallisessa
merkityksessä ei siis ole olemassa. Jatkuvalla elämällä on
ainoastaan jakso erilaisia olemismuotoja, olotiloja, jotka
vietetään perätysten kolmessa maailmassa. Elinkausien
pituudet näissä maailmoissa vaihtelevat suuresti sitä
mukaa kuin ihminen kehittyy. Alkuihminen elää lähes
77
yksinomaan fyysisessä maailmassa ja viettää jokaisen
maallisen elämänsä jälkeen ainoastaan muutaman vuoden astraalimaailmassa. Hänen kehittyessään hänen
elämänsä astraalimaailmassa tulee pidemmäksi. Kun
hänen tietokykynsä vihdoin suurenee ja kun hän oppii
ajattelemaan, hän alkaa viettää lyhyemmän ajan myös
mentaalimaailmassa. Sivistyneiden rotujen tavalliset ihmiset viipyvät kauemmin mentaalimaailmassa kuin fyysisessä ja astraalimaailmassa, ja todellisuudessa aina sitä
mukaa kuin ihminen kehittyy, hänen elämänsä pitenee
mentaalimaailmassa ja lyhenee astraalimaailmassa.
Astraalimaailmassa vietettävä elämä on seuraus kaikista niistä tunteista, joissa on joitakin itsekkäitä aineksia. Ihminen joutuu astraalimaailmassa hyvin epämiellyttävään tilaan, jos itsekkyys on ollut hänen tunteidensa
vallitsevana ominaisuutena, mutta jos itsekkäät ajatukset
ovat ainoastaan värittäneet hänen muuten hyviä ja ystävällisiä tunteitaan, ne vievät ihmisen verrattain onnelliseen, vaikka tosin vielä hyvin rajoitettuun astraalimaailman elämään. Hänen täydellisesti epäitsekkäät ajatuksensa ja tunteensa kantavat hedelmän vasta alemmassa
mentaalimaailmassa, jossa hänen elämästään ei sen tähden voi tulla kuin onnellista. Se kurjan huono tai verrattain iloinen tunne-elämä, jonka ihminen luo itselleen astraalimaailmaan, on sama kuin katolisen kirkon kiirastuli;
ihmisen elämää alemmassa mentaalimaailmassa kristityt
78
sanovat taivaaksi.
Ihminen luo itse itselleen oman kiirastulensa ja oman
taivaansa. Ne eivät ole mitään määrättyjä alueita, vaan
pikemminkin tajunnantiloja. Helvettiä ei ole muualla
kuin teologien mielikuvituksessa. Järjettömästi elävä ihminen voi kuitenkin luoda itselleen hyvin surullisen ja
pitkäaikaisen kiirastulen. Koska katoavaisen syyn vaikutus ei voi olla ikuinen, eivät myöskään kiirastuli ja taivas
voi kestää iäisesti. Niiden pituudet vaihtelevat kuitenkin
eri ihmisillä niin suuresti, että olisi hyvin vaikeata edes
koettaa antaa niistä mitään yleisiä tietoja. Jos ajattelemme niin sanotun alemman keskiluokan tavallista ihmistä,
esimerkiksi pikkukauppiasta tai liikeapulaista, niin hänen elämänsä saattaa kestää astraalimaailmassa noin neljäkymmentä ja mentaalimaailmassa noin kaksisataa
vuotta. Henkisesti kehittynyt ihminen saattaa viettää
kaksikymmentä vuotta astraalimaailmassa ja tuhat vuotta mentaalimaailmassa. Erityisen korkealle kehittynyt
ihminen pysyy astraalimaailmassa ehkä vain muutaman
päivän tai tunnin, mutta taivaassa hän saattaa olla ehkä
tuhatviisisataa vuotta.
Eivät ainoastaan eri maailmoissa vietettyjen aikojen
pituudet vaihtele suuresti, vaan myös olosuhteet näissä
maailmoissa ovat eri ihmisillä hyvinkin erilaiset. Se aine,
josta ruumiit ovat muodostetut, ei ole kuollutta vaan
elävää, ja tämä tosiasia on otettava huomioon. Fyysinen
79
ruumis on muodostettu soluista, joista jokainen on Jumalan toisesta olemuspuolesta lähteneen elämänvirran
synnyttämä pieni erityinen elo. Näitä soluja on useita eri
lajeja, ja niillä on erilaisia tehtäviä, joten nämäkin tosiasiat täytyy ottaa huomioon, jos tahdotaan ymmärtää fyysisen ruumiin ihmettä ja elää siinä tervettä elämää.
Samoin on elämää myös sekä astraali- että ajatusruumiin aineessa. Soluelämä läpitunkee nekin, ja tässä
soluelämässä ei ole mitään sellaista, jota voitaisiin sanoa
järjeksi, mutta siinä on voimakas vaisto, jonka vaikutuksesta nämä solut aina pyrkivät kulkemaan omaa kehityssuuntaansa pitkin. Soluelämä, joka elähdyttää astraali- ja
ajatusruumiin aineosasia, on kehityksen ulommaisella eli
alaspäin suuntautuvalla kaarella. Se liikkuu alaspäin tai
oikeammin ulos aineeseen, niin että sen edistys merkitsee laskeutumista tiheämpiin ainemuotoihin, joiden
kautta se oppii ilmenemään. Sen kehitys on ihmisen kehityksen vastakohta. Ihminen on jo laskeutunut syvälle
aineeseen ja kohoaa nyt takaisin kotiaan kohti. Sen tähden on alituinen taistelu sisäisen ihmisen ja sen elämän
välillä, joka on hänen käyttövälineidensä soluissa. Edellinen pyrkii ylöspäin, jälkimmäisen pyrkiessä alaspäin.
Astraaliruumiin aine tai oikeammin sanoen sen molekyyleissä oleva elämä haluaa mahdollisimman monipuolisia ja karkeita värähtelyjä voidakseen kehittyä. Seuraavat askeleet, jotka se kehityksessään ottaa, ovat fyysi80
sen aineen elähdyttäminen ja sen hitaampiin aaltoliikkeisiin tottuminen. Fyysistä ainetta kohti pyrkiessään se haluaa astraalimaailmassa yhä vain karkeampia aaltoliikkeitä, ja vaikka se ei kykenekään ryhtymään mihinkään
toimenpiteeseen halunsa tyydyttämiseksi, sen vaisto kuitenkin auttaa sitä huomaamaan, miten noita karkeampia
ja hitaampia värähtelyjä voidaan parhaiten hankkia.
Astraaliruumiin molekyylit vaihtuvat alituisesti samoin kuin fyysisen ruumiinkin, mutta siitä huolimatta
koko sen ainemäärän elämällä on kuitenkin määrätty,
vaikka tosin hyvin häilyvä tunne siitä, että se muodostaa
ykseyden ja että se on määrätyksi ajaksi toisista erotettu
olento. Tämän epämääräisen tunteen omaava elämä ei
tiedä, että se kuuluu ihmisen astraaliruumiiseen. Se ei
myöskään kykene millään tavalla ymmärtämään, mikä
ihminen on, mutta jollakin epämääräisellä tavalla se kuitenkin tekee itselleen selväksi, että siinä se saa vastaanottaa enemmän ja paljon voimakkaampia värähtelyjä kuin
leijaillessaan vapaana avaruudessa. Se saa siellä avaruudessa ainoastaan tilapäisesti ja ikään kuin matkan päästä
jonkin säteilyn inhimillistä himo- ja mielenliikutusvärähtelyä. Nyt ihmisen astraaliruumiissa ollessaan se on keskellä noita värähtelyjä eikä jää ainoatakaan vaille, vaan
vastaanottaa ne kaikki mahdollisimman voimakkaasti.
Sen tähden se tuntee olevansa hyvässä asemassa ja koettaa pysyä siinä. Se huomaa olevansa yhteydessä jonkun
81
sellaisen kanssa, joka on hienompi kuin se itse, nimittäin
ihmisen mentaaliruumiissa olevan aineen kanssa. Se alkaa vaistomaisesti tuntea, että sen omat värähtelyt tulevat vahvemmiksi ja kestävämmiksi, jos sen onnistuu
saada jonkin verran tuota hienompaa ainetta omiin värähtelyihinsä.
Koska astraaliaineen värähtelyt ilmentävät himoa ja
mentaaliaineen värähtelyt ajatusta, niin tunne saa avukseen ajatuksen, jos astraaliaineen värähtelyihin yhdistyy
mentaaliaineen värähtelyjä. Edellä esitetyn astraaliaineessa olevan elämän vaisto merkitsee siis sitä, että meidän astraaliruumiimme voi herättää meissä sellaisia ajatuksia, että me tarvitsemme, mitä se tarvitsee, ja silloin
on tietysti hyvin todennäköistä, että astraaliaineessa oleva elämä myös saa halunsa toteutetuksi. Tämä astraaliruumiin aineessa olevan elämän vaisto vaikuttaa ihmiseen hitaasti, mutta kestävästi. Astraaliruumis on ikään
kuin nälissään, mutta ihmiselle se on viettelystä karkeaan ja hylättävään. Jos hänen luonteensa on kiihkeä, se
muodostuu painostukseksi, jonka hän tuskin voi huomata, mutta joka kuitenkin aina koettaa saada hänet ärtyisäksi; jos hän on aistillinen, viettelee se häntä irstauteen.
Ihminen, joka ei tätä astraaliruumiin vaikutusta ymmärrä, luulee tavallisesti, että se johtuu hänen oman
luontonsa heikkoudesta, ja hän pitää sen tähden itseään
82
peräti huonona. Hän voi myös luulla, että painostus tulee ulkoapäin, että se on paholaisen viettelystä. Totuus
on näiden molempien olettamusten välissä. Painostus ei
kuulu ihmisen, vaan hänen astraaliruumiinsa luontoon;
sen halu on sille itselleen luonnollinen ja oikea, mutta
vahingollinen ihmiselle, ja sen tähden hänen ei tule siihen myöskään millään ehdolla alistua. Jos ihminen voi
olla alistumatta astraaliruumiinsa pakotukseen ja kieltäytyä noudattamasta sen vaatimuksia, hänen astraaliruumiinsa vähitellen muuttuu toisenlaiseksi. — Se tulee
hienommaksi. Ne aineosaset, jotka tarvitsevat noita karkeampia aaltoliikkeitä, tulevat ravinnon puutteesta heikoiksi ja kuihtuneiksi sekä irtautuvat vihdoin kokonaan
pois hänen astraaliruumiistaan, jolloin se korvaa tämän
ainemenetyksensä sellaisilla uusilla aineksilla, joiden
luonnollinen värähtelynopeus on paremmin sopusoinnussa sen tavallisten astraalivärähtelyjen kanssa.
Astraaliruumiin aineessa olevan elämän vaistomainen pyrkimys alaspäin selittää niin sanotun alemman
luonnon houkutukset. Jos ihminen antaa niille periksi,
ne tulevat yhä vahvemmiksi ja kovemmiksi, kunnes hän
huomaa vastustamisen mahdottomaksi ja alistuu niihin
täydellisesti. — Juuri sitä haluaakin tuo hänen astraaliruumiinsa aineosasten omituinen, puolinainen elämä.
Fyysisen ruumiin kuollessa tämä astraaliruumiin
hämärä tajunta hätääntyy. Se tuntee, että sen olemassa83
oloa erityisenä massana uhataan, ja vaistomaisesti se
ryhtyy puolustustoimenpiteisiin voidakseen mahdollisimman kauan säilyttää asemansa. Astraaliaine liikkuu
paljon herkemmin kuin fyysinen. Tuo hämärä tajunta
vaikuttaa astraaliruumiin aineosasiin ja järjestää ne
hyökkäystä vastaan. Karkeimmat ja tiheimmät asetetaan
ulommaisiksi, jolloin ne muodostavat eräänlaisen kuoren. Muut osaset järjestetään samoin kerroksittain, karkeammat aina ulommaisemmiksi, niin että astraaliruumis kokonaisuudessaan tulee mahdollisimman kestäväksi ja kykeneväksi säilyttämään muotonsa mahdollisimman kauan.
Tästä astraaliruumiissa tapahtuneesta muutoksesta
on ihmiselle useita epämiellyttäviä seurauksia. Astraaliruumiin fysiologia on aivan erilainen kuin fyysisen
ruumiin. Viimeksi mainittu saa viestejä ulkomaailmasta
määrättyjen elimien, erityisten aistien, välityksellä, mutta astraaliruumiilla ei ole minkäänlaisia aisteja sen sanan
tavallisessa merkityksessä. Näkeminen tapahtuu molekyylien värähtelyihin vastaamiskyvyn avulla. Ne kykenevät vastaamaan ulkoapäin samanlaisista molekyyleistä tulevien värähtelyjen vaikutuksiin, ja sen tähden ihminen kykenee astraaliruumiinsa avulla ”näkemään”
esineitä, jotka on muodostettu joistakin samanlaisista aineksista kuin hänen astraaliruumiinsa.
Ajatelkaamme, että jokin esine on luotu astraalimaa84
ilman toisen ja kolmannen tason aineesta. Astraalimaailmassa elävä ihminen voi huomata sen ainoastaan siinä
tapauksessa, että hänen ruumiinsa pinnalla on ainehiukkasia, jotka kuuluvat astraalimaailman toiseen ja kolmanteen tasoon, sillä ainoastaan sellaiset ainehiukkaset
kykenevät vastaanottamaan tuon esineen lähettämiä värähtelyjä. Jos sitä vastoin ihmisen astraaliruumiin ainekset ovat kerrostuneet siten, että ruumiin ulkopinnan
muodostaa kuori, jossa on ainoastaan astraalimaailman
seitsemänteen tasoon kuuluvia karkeimpia astraaliainehiukkasia, hän ei voi huomata tuota esinettä, kuten
hän ei voi fyysisen ruumiinsakaan avulla tuntea avaruudessa olevia kaasuja tai silmillänsä nähdä esineitä, jotka
on muodostettu ainoastaan eetterisistä aineista.
Ihmisen astraaliruumiin aine on hänen fyysisen elämänsä aikana alituisessa liikkeessä. Astraaliainemolekyylit siirtyvät siinä lakkaamatta paikasta toiseen, niin
kuin vesihiukkaset kiehuvassa vedessä. Sen tähden on
aivan varmaa, että astraaliruumiin pinnallakin on aina
yhtaikaa erilaisia molekyylejä, joten käyttäessään astraaliruumistaan fyysisen ruumiinsa nukkuessa ihminen kykenee ”näkemään” minkä tahansa lähellä olevan astraalimaailman kohteen.
Jos ihminen kuolemansa jälkeen sallii muutoksen tapahtua astraaliruumiinsa kokoonpanossa, niin kuin ihmiset yleensä tietämättömyydessään sallivat, niin hänen
85
olonsa astraaliruumiissa tulee aivan toisenlaiseksi kuin
se oli ennen kuolemaa. Hänellä on silloin astraaliruumiinsa pinnalla ainoastaan sen alimpia ja karkeimpia
osasia, joten ainoastaan niiden kautta hän voi saada vaikutteita ulkoapäin. Kun astraaliainemolekyylit vastaavat
ainoastaan samanlaisten molekyylien lähettämiin värähtelyihin, niin sen sijaan että hän näkisi ympärillään koko
astraalimaailman, hän näkeekin ainoastaan seitsemännen eli alimman tason, karkeimman ja saastaisimman tason. Astraalimaailman seitsemännellä tasolla olevat värähtelyt ilmaisevat ainoastaan alimpia tunteita ja mielenliikutuksia, ja niiden välityksellä voidaan nähdä ainoastaan vähiten kehittyneitä astraalimaailman olioita. Tästä
seuraa luonnollisesti, että siinä tilassa oleva ihminen voi
astraalimaailmassa nähdä ainoastaan sen vastenmielisimmät oliot ja tuntea vain niiden alhaisimmat ja raaimmat vaikutukset.
Hän voi olla sellaisten ihmisten joukossa, joiden astraaliruumiit ovat aivan tavallisia, mutta koska hän näkee
vain heidän alhaisimmat ja karkeimmat piirteensä, he
näyttävät hänen mielestään leppymättömiltä pahehirviöiltä. Vieläpä hänen ystävänsäkin näyttävät erilaisilta
kuin ennen, koska hän ei kykene näkemään heidän parempia ominaisuuksiaan. Ei ole ihme, että hän sellaisissa
olosuhteissa pitää astraalimaailmaa helvettinä. Se ei kuitenkaan ole astraalimaailman, vaan hänen oma syynsä,
86
ensinnäkin koska hän on päästänyt ruumiiseensa niin
paljon karkeita aineksia, ja toiseksi koska hän on antanut
tuon epämääräisen tajunnan hallita itseään sekä sallinut
edellä esitetyn muutoksen tapahtua astraaliruumiissaan.
Ihminen, joka on tutustunut näihin ilmiöihin, kieltäytyy päättäväisesti antamasta maallisen elämänsä aikana
periksi astraaliruumiinsa vaatimuksille. Hän ei myöskään salli kuolemansa jälkeen muutoksen tapahtua astraaliruumiinsa kokoonpanossa, joten hän säilyttää näkökykynsä entisellään ja saa vaikutteita astraalimaailman
kaikista eikä ainoastaan sen raaimmista ja alhaisimmasta
osista.
Astraalimaailma on useissa suhteissa samanlainen
kuin fyysinen. Se on kuten fyysinenkin erilainen eri ihmisille ja vieläpä samallekin ihmiselle erilainen hänen
elämänsä eri aikoina. Astraalimaailma on tunteiden ja
alhaisempien ajatusten koti, ja kaikki tunteet ovat siellä
paljon voimakkaammat kuin fyysisessä maailmassa. Ihmisen ollessa valveilla näemme vain pienen osan hänen
tunne-elämästään, sillä aivojen karkean fyysisen aineen
käyttämiseen kuluu paljon voimaa. Jos täällä maailmassa
näemme jollakin ihmisellä hartautta, niin emme näe läheskään koko hänen hartausmääräänsä, vaan ainoastaan
sen osan, joka on jäänyt jäljelle, kuin muu työ on suoritettu. Sen tähden tunteiden voima on astraalimaailmassa
paljon suurempi kuin fyysisessä. Jos niitä ohjataan, ne
87
eivät suinkaan karkota pois ihmisen mielestä korkeampia ajatuksia. Hän voi yhtä hyvin astraali- kuin fyysisessäkin maailmassa suunnata voimansa opiskeluun ja lähimmäistensä auttamiseen tai hän voi myös tuhlata aikansa tarkoituksettomaan vetelehtimiseen.
Astraalimaailma ulottuu lähes kuun kiertoradan
puoliväliin, mutta vaikka sen jokaisella asukkaalla onkin
tällä laajalla alueella vapaa pääsy kaikkialle, suurin osa
heistä kuitenkin pysyy hyvin lähellä maanpintaa. Ne,
joiden astraaliruumiin pinta on muodostunut karkeammaksi kuoreksi, eivät sitä paitsi voi liikkua siellä yhtä
vapaasti kuin muut. Astraalimaailman eri osien ainemuodot lävistävät toinen toisensa aivan täydellisesti,
mutta kiinteämmässä olomuodossa olevat aineet ovat
yleensä kuitenkin lähempänä keskipistettä. Astraalimaailma muistuttaa paljon vesisaavia, jossa on veteen liuenneena eri tiheyksisiä aineita. Niin kauan kuin vesi pidetään alituisessa liikkeessä, hajaantuvat erilaiset aineet
saavissa kaikkialle, mutta tiheämmät aineet ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi astian pohjalla. Vaikka emme
saa luulla, että astraalimaailman eri tasot ovat päällekkäin kuin sipulin kuoret, niin on kuitenkin totta, että ne
ovat jonkin verran siten toistensa ympärillä, että voidaan
sanoa niiden hieman muistuttavan sipulin kuoria.
Astraaliaine läpitunkee fyysisen aineen, ikään kuin
viimeksi mainittua ei olisi olemassakaan, mutta eri olo88
muodoissa olevat fyysiset aineet vetävät kuitenkin voimakkaasti puoleensa vastaavissa olomuodoissa olevia
astraaliaineita. Siitä johtuu, että jokaisella fyysisellä kappaleella on vastikkeensa astraalimaailmassa. Jos meillä
on vesilasi pöydällä, läpitunkee astraalimaailman alin
ainemuoto sekä pöydän että lasin, jotka ovat kiinteää ainetta olevia fyysisiä esineitä. Lasissa olevan veden läpitunkee astraalimaailman kuudenteen tasoon kuuluva ainemuoto, jota voidaan nimittää nestemäisessä olomuodossa olevaksi astraaliaineeksi. Sekä vesilasin että pöydän ympärillä oleva ilma sitä vastoin on kaasumaista
fyysistä ainetta, ja sen tähden astraalimaailman viidenteen tasoon kuuluva, kaasumaisessa olomuodossa oleva
astraaliaine tunkee sen läpi.
Kuten hienompi fyysinen aine, jota nimitämme eetteriksi, koko ajan tunkee ilman, veden, lasin ja pöydän läpi, samoin myös astraalimaailman korkeimpien osien
eetterimuodot tunkevat niiden tiheämpien astraaliaineiden läpi, jotka vastaavat fyysisessä maailmassa olevaa
ilmaa, vettä, lasia ja pöytää. Astraaliaine on tiheimmässä
ja karkeimmassakin olomuodossaan kuitenkin paljon
hienompi kuin hienoin fyysinen eetteri.
Jos astraaliruumiin pinnalle ei ole päässyt muodostumaan kuorta, siirryttyään kuolemansa jälkeen astraalimaailmaan ihminen ei huomaa suurta eroa sen ja fyysisen elämän välillä. Hän voi mielensä mukaan liidellä
89
mihin suuntaan tahansa, mutta tavallisesti hän jää entiseen ympäristöönsä, johon hän on tottunut. Hän näkee
yhä edelleen kotinsa, huoneensa, huonekalunsa, sukulaisensa ja ystävänsä. Ken elää tuntematta korkeampien
maailmoiden olosuhteita, luulee, että kuolema voi riistää
häneltä hänen ystävänsä, mutta ne, jotka ovat kuolleet,
jotka ovat riisuneet yltään fyysisen ruumiinsa, eivät ole
saaneet hetkeksikään sellaista tunnetta.
Kun kuolleella on astraaliruumis, hän ei enää voi
nähdä ystäviensä fyysisiä ruumiita, vaan ainoastaan heidän astraaliruumiinsa, mutta koska niiden ulkopiirteet
ovat aivan samanlaiset kuin fyysisen ruumiin, niin hänellä on kuitenkin varma tieto ystäviensä läsnäolosta.
Hän näkee jokaisen ystävänsä ympärillä heikosti loistavan munanmuotoisen hunnun, ja jos hänellä on hyvä
selvänäkö, voi hän huomata ympäristössään muitakin
pieniä muutoksia. Yleensä kuolleet kuitenkin ovat täysin
selvillä siitä, etteivät he ole menneet pois mihinkään
kaukaiseen taivaaseen tai kadotukseen, vaan että he ovat
yhä edelleen yhteydessä tuntemansa maailman kanssa,
vaikka he näkevät sen toiselta näkökulmalta.
Kuollut näkee elävän ystävänsä astraaliruumiin selvästi edessään, joten hän ei voi mielessään kuvitellakaan,
että hän olisi hänet menettänyt, mutta ystävänsä hereillä
ollessa hän ei yleensä voi herättää hänessä mitään vaikutusta. Ystävän tajunta on nimittäin silloin fyysisessä
90
maailmassa ja hänen astraaliruumiinsa on vain ikään
kuin siltana mentaaliruumiin ja fyysisen ruumiin välillä.
Kuollut ei sen tähden voi ilmaista itseään ystävälleen eikä myöskään lukea hänen korkeampia ajatuksiaan, mutta ystävän astraaliruumiissa tapahtuvien värimuutosten
kautta hän kuitenkin huomaa tämän mielenmuutoksensa, ja pienen harjoituksen jälkeen hän kykenee lukemaan
ystävänsä sellaiset ajatukset, jotka ovat yhteydessä itsekkyyden tai jonkin halun kanssa.
Ystävän nukkuessa suhde on toinen. Ystävä tulee tietoiseksi astraalimaailmassa, hän on kuin kuollut. He
voivat ilmaista toisilleen ajatuksiaan yhtä vapaasti kuin
fyysisessä elämässä. Elossa olevan ystävän mielenliikutukset vaikuttavat voimakkaasti kuolleeseen, joka häntä
rakastaa. Jos toinen vaipuu suruun, täytyy toisenkin surra syvästi.
Olosuhteet kuoleman jälkeen ovat äärettömän erilaiset, mutta kuka tahansa voi vaikeuksitta arvata ne, jos
hän vain vaivautuu ymmärtämään astraalimaailmaa ja
tarkastamaan kyseellisen henkilön luonnetta. Kuoleman
kautta ihmisen luonne ei vähimmässäkään määrin muutu, sillä hänen ajatuksensa, tunteensa ja toivomuksensa
ovat samat kuin ennen. Hän on kaikissa suhteissa sama
kuin ollessaan fyysisessä ruumiissaan. Ruumiin menettäminen tosin vaikuttaa ihmisen mielialaan, ja sen tähden hän voi olla onnellinen tai onneton.
91
Jos hänen halunsa on ollut sellainen, että sen tyydyttämiseen välttämättömästi tarvitaan fyysistä ruumista,
niin hän luultavasti joutuu paljon kärsimään. Sellainen
halu ilmenee astraaliruumiin värähtelynä, mutta silloin
kun olemme vielä fyysisessä maailmassa, käytämme
suurimman osan astraaliruumiin voimasta raskaiden
fyysisten molekyylien liikkeelle saamiseen. Astraalimaailman elämässä himo on siis paljon suurempi voima kuin
fyysisessä, ja ken ei ole tottunut esitä hillitsemään eikä
voi sitä uudessa elämässään tyydyttää, hänen täytyy
kärsiä kauan ja paljon.
Valaistaksemme tätä asiaa voimme ottaa äärimmäisyyteen menevän esimerkin juomarista tai hekumoitsijasta. Hänen himonsa on hänen fyysisen elämänsä aikana ollut niin voimakas, että se on voittanut järjen, terveen ymmärryksen, säädyllisyydentunteen ja perherakkauden. Kuolemansa jälkeen tämä henkilö on ehkä sata
kertaa voimakkaamman himon vallassa voimatta pienimmälläkään tavalla sitä tyydyttää, koska hän on menettänyt fyysisen ruumiinsa. Sellainen elämä on todella
helvetti — eikä muuta helvettiä olekaan. Kuitenkaan kukaan ei tätä ihmistä rankaise. Hän ainoastaan korjaa
omien tekojensa täysin luonnolliset seuraukset. Vähitellen kuitenkin himon voima alkaa haihtua ja hävitä, mutta se tapahtuu ainoastaan hirvittävien kärsimysten kautta: jokainen päivä tuntuu hänestä tuhannelta vuodelta.
92
Hänellä ei ole mitään käsitystä ajasta kuten meillä fyysisessä maailmassa, vaan hän voi arvioida sen pituutta ainoastaan omien tunteidensa avulla. Tämän totuuden
vääristelyn kautta on syntynyt käsitys iankaikkisesta kadotuksesta.
Useita muita, ei niin äärimmäisiä esimerkkejä voidaan ottaa kaipauksesta, joka muuttuu kidutukseksi,
kun sitä ei voida tyydyttää. Sellaiset ihmiset ovat hyvin
tavallisia, joilla ei ole niin silmiinpistäviä paheita kuin
juoppous tai hekuma mutta jotka ovat kuitenkin voimakkaasti kiintyneet fyysisen elämän tarjoamaan hyvään ja kuluttaneet elämänsä liiketoimissa sekä tarkoituksettomissa huvituksissa. Heidän mielestään astraalimaailma on uuvuttavan ikävä paikka. Koska heillä ole
mitään sellaisia harrastuksia, joihin he voisivat siellä antautua, sillä jos esimerkiksi kauppa on ollut heidän pääharrastuksenaan täällä, niin he jäävät siellä toimettomiksi, koska siellä ei harjoiteta kauppaa. Heillä on siellä tosin seuraa niin paljon kuin he vain haluavat, mutta heidän seurusteluelämänsä tulee siellä kuitenkin aivan toisenlaiseksi, koska siellä ei ole niitä edellytyksiä, mihin
heidän seurustelunsa on fyysisessä elämässä perustunut.
Edellä esitettyjä tapauksia on kuitenkin verrattain
vähän, sillä useimpien ihmisten elämä on kuoleman jälkeen paljon onnellisempi kuin maan päällä. Mitä ihmeellisin ja ihanin vapaudentunne on tavallisesti ensimmäi93
nen vaikutelma, jonka kuollut saa astraalimaailmassa.
Hänellä ei ole mitään huolehdittavana eikä mitään muita
velvollisuuksia kuin mitä hän itse vapaasta tahdostaan
on ottanut suorittaakseen. Useimmat ihmiset viettävät
fyysisen elämänsä sellaisissa toimissa, joista he tahtoisivat kokonaan vapautua, mutta eivät voi, koska heidän
täytyy huolehtia toimeentulostaan sekä vaimonsa ja lastensa elämästä. Astraalimaailmassa ei ole mitään elatushuolia; siellä ei tarvita ruokaa eikä asuntoa, koska siellä
ei ole lämmintä eikä kylmää ja koska jokainen voi siellä
ajatuksiensa avulla pukeutua oman mielensä mukaan.
Ensimmäisen kerran aina varhaisimmasta lapsuudestaan
asti ihminen tuntee sinne päästyään, että hän voi nyt
täysin vapaasti käyttää kaiken aikansa niihin harrastuksiin, jotka häntä eniten miellyttävät.
Hän kykenee paljon suuremmassa määrin nauttimaan kaikilla asioista, jotka eivät vaadi fyysistä ruumista. Jos hän rakastaa luonnon kauneutta, hän voi siellä väsymystä tuntematta suurella nopeudella liikkua maailman ympäri, ihailla sen kauneimpia seutuja ja tutkia sen
kaukaisimpia kolkkia. Jos hän nauttii taiteesta, hän voi
katsella maailman kaikkia mestariteoksia. Jos hän rakastaa musiikkia, voi hän mennä minne vain haluaa kuuntelemaan soittoa, ja se vaikuttaa siellä häneen paljon voimakkaammin kuin täällä fyysisessä maailmassa, sillä
vaikka hän ei silloin enää kuulekaan fyysisiä ääniä, hän
94
saa paljon paremman käsityksen soittokappaleen kokonaisvaikutuksesta kuin eläessään täällä alemmassa maailmassa. Jos hänellä on tieteellisiä harrastuksia, hän voi
käydä maailman suurimpien tiedemiesten luona ja saada
heiltä ajatuksia ja aatteita niin paljon kuin hän vain kykenee ymmärtämään. Vieläpä hän voi itsenäisestikin
harjoittaa tutkimuksia tuon korkeamman maailman tieteiden aloilla, koska siellä hän kykenee näkemään tarkemmin ja tunkeutumaan syvemmälle kuin milloinkaan
aikaisemmin oli hänelle mahdollista. Astraalimaailmaan
siirtymisen paras puoli on kuitenkin, että laajat toimintamahdollisuudet avautuvat siellä sille, jonka pääharrastuksena fyysisessä elämässä on ollut lähimmäisten auttaminen.
Astraalimaailmassa ei ole nälkää, ei vilua eikä sairautta. Siellä on kuitenkin paljon sellaisia, jotka haluavat
tietoa, koska ovat tietämättömiä, siellä on myös sellaisia,
jotka yhä kaipaavat maallisia tehtäviä ja jotka tarvitsevat
valistusta, jotta voisivat kääntää ajatuksensa korkeampiin kysymyksiin. Useat ovat kietoutuneet siellä omien
kuvitelmiensa verkkoon, ja heidät voivat vapauttaa vain
sellaiset, jotka kykenevät erottamaan astraalimaailman
totuudet noista vääristä kuvitteluista. Äly ja myötätunto
antavat ihmiselle auttamiskyvyn. Useat tulevat astraalimaailmaan vailla minkäänlaisia tietoja siellä vallitsevista
olosuhteista — ensin he eivät ymmärrä edes sitäkään, et95
tä ovat kuolleet. Kun he sitten tulevat siitä tietoisiksi,
pelkäävät he tulevaa kohtaloaan, johon he luulevat väärien ja ankarien teologisten oppiensa mukaan joutuvan.
He kaikki tarvitsevat rohkaisua ja lohdutusta, ja sitä he
voivat saada ainoastaan niiltä, jotka omaavat terveen järjen ja tietävät jotakin luonnon totuuksista.
Niillä, joilla on ollut korkeampia harrastuksia fyysisen elämänsä aikana, on kuolemansa jälkeen yltäkyllin
tilaisuuksia hyödylliseen toimintaan. Astraalimaailmassa ei myöskään ole seuran puutetta. Ihmiset, joilla on yhteiset taipumukset ja harrastukset vetäytyvät siellä tietysti toistensa seuraan kuten fyysisessäkin maailmassa.
Myös luonto on siellä rikkaampi; kokonainen luontokunta, jota emme fyysisen elämämme aikana ole nähneet aineen tiheän verhon vuoksi, avautuu nyt luonnontutkijoiden tutkittavaksi.
Yleensä ihminen itse luo siellä oman ympäristönsä.
Olemme edellä jo selittäneet, että astraalimaailma jakautuu seitsemään tasoon. Jos luettelemme ne alkaen ylimmästä ja vähimmin aineellisesta alaspäin, huomaamme,
että ne voidaan jakaa kolmeen luonnolliseen ryhmään,
joista ensimmäinen käsittää ensimmäisen, toisen ja kolmannen tason; neljäs, viides ja kuudes taso muodostavat
toisen ryhmän; ja lopuksi seitsemäs taso yksinään muodostaa oman erityisen ryhmänsä. Edellä on jo selitetty,
että vaikka nämä kaikki astraalimaailman tasot läpäise96
vät toinen toisensa, niiden aineella on kuitenkin yleinen
taipumus järjestyä ominaispainonsa mukaan, siten että
korkeampien osien aineet ovat yleensä ylempänä maan
pinnasta kuin alempien osien, joiden ainemuodot ovat
karkeammat ja pysyttelevät lähempänä maata.
Tästä astraalimaailman eri osien järjestyksestä ja aineiden ominaispainosta johtuu, että vaikka ihminen siellä voikin mennä mihin tasoon tahansa, hän kuitenkin
mieluimmin liitelee niissä osissa, joiden ominaispaino
vastaa hänen astraaliruumiinsa ominaispainoa. Ne harvat ihmiset, jotka kuolemansa jälkeen eivät ole sallineet
muutoksen tapahtua astraaliruumiinsa kokoonpanossa,
voivat vapaasti liikkua kaikkialla astraalimaailmassa,
mutta koska useimmat eivät ole kyenneet estämään tuon
muutoksen tapahtumista, heillä ei ole samaa vapautta.
Tämä vapauden rajoitus ei johdu siitä, että olisi jotakin,
joka estäisi heitä kohoamasta astraalimaailman korkeammille tasoille tai laskeutumasta alimmalle, vaan se
johtuu heidän käsityskykynsä rajallisuudesta ja siitä, etteivät he kykene näkemään astraalimaailmasta muuta
kuin sen yhden tason.
Olen jo vähän kuvaillut sen ihmisen kohtaloa, joka
karkeimpaan astraaliainekuoreen suljettuna elää alimmalla tasolla. Tämän aineen verrattain suuren tiheyden
tähden hän tietää oman osansa ulkopuolella olevasta astraalimaailmasta vähemmän kuin muilla tasoilla olevat.
97
Hänen astraaliruumiinsa ominaispaino vie hänet maan
pinnan alle. Maapallon fyysinen aine on olematonta hänen tunneaistilleen, mutta karkeimmassa olomuodossa
oleva astraaliaine eli kiinteän maan astraaliaineinen kaksoispuoli vetää häntä voimakkaasti puoleensa. Ihminen,
joka on joutunut täydellisesti tämän karkeimman astraaliaineen kahleisiin, leijailee sen tähden tavallisesti pimeydessä ja kaukana muista kuolleista, joiden elämä on
ollut sellainen, että he astraalimaailmassa voivat pysyä
sen korkeammilla tasoilla.
Meidän asumamme fyysisen maailman ja kaikkien
siihen läheisesti kuuluvien olentojen, esineiden ja tapahtumien astraaliaineiset kaksoispuolet muodostavat astraalimaailman neljännen, viidennen ja kuudennen tason.
Useimmat astraalimaailman ihmiset asuvat näissä osissa.
Kuudennen tason elämä muistuttaa aivan meidän jokapäiväistä elämäämme maan päällä, lukuun ottamatta
fyysistä ruumista ja kaikkea, mikä siihen kuuluu. Noustessamme astraalimaailman viidennelle ja neljännelle tasolle näemme elämän yhä vähemmän aineellisena; se vetäytyy yhä kauemmaksi pois meidän alemmasta maailmastamme ja sen kohteista.
Vaikka astraalimaailman ensimmäisen, toisen ja
kolmannen tason ainemuodot läpäisevätkin sen alemmat
tasot ja ovat niin ikään samassa paikassa kuin nekin, tuntuvat ne meistä kuitenkin olevan paljon kauempana fyy98
sisestä maailmasta. Ne eivät ole niin aineelliset kuin astraalimaailman alemmat tasot. Ihmiset, jotka asuvat näissä korkeammissa osissa, kadottavat fyysisen maailman ja
sen harrastukset näkyvistään. He ovat yleensä syvästi
kiintyneet omaan itseensä ja luovat suureksi osaksi itse
oman ympäristönsä, joka kuitenkin on niin ulkokohtainen, että toisetkin voivat sen nähdä — nimittäin ne, jotka
elävät astraalimaailman samalla tasolla, ja myös ne, joilla
on selvänäkö.
Näiden kolmen astraalimaailman korkeimman tason
muodostama vyöhyke on spiritistien tuntema kesämaa,
jossa kuolleet oman ajatusvoimansa avulla loihtivat esille lyhytaikaiseen olemassaoloon talonsa, koulunsa ja
kaupunkinsa. Vaikka tämä ympäristö meidän näkökannaltamme katsottuna onkin ainoastaan mielikuvituksen
tuotetta, kuolleet pitävät sitä kuitenkin yhtä todellisena,
kuin kivestä rakennetut talot, kirkot ja temppelit ovat
meidän mielestämme, ja monet ihmiset elävät siellä tyytyväisinä vuosikausia näiden ajatusmuotojen ympäröimänä.
Useat siten luodut kuvat ovat hyvin kauniita. Siellä
on kauniita järviä, juhlallisia vuoria ja ihania kukkatarhoja, jotka kauneutensa puolesta ylittävät kaiken fyysisessä maailmassa olevan. Mutta toisaalta harjaantunut
selvänäkijä, joka on tottunut katselemaan esineitä sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, näkee paljon sellaista99
kin, joka tuntuu hänestä hullunkuriselta, kuten esimerkiksi ajatuskuvia, joita tietämättömät ovat koettaneet
luoda pyhissä kirjoissaan esitettyjen ihmeellisten vertausten mukaan. Tietämätön talonpoika voi ajatuksillaan
luoda eläimen kuvan, joka on täynnä sisäänpäin kääntyneitä silmiä, tai hän voi luoda tulella sekoitetun lasipintaisen järven. Ne ovat tietysti aivan luonnottomia, vaikka ne tyydyttävät luojiaan.
Astraalimaailma on täynnä ajatusvoimalla luotuja
kuvia ja maisemia. Kaikkien uskontojen tunnustajat luovat siellä itselleen kuvia jumalolennoistaan. He luovat itselleen erilaisia taivaita omien uskonnollisten kuvitelmiensa mukaan, ja he ovat täysin onnellisia näiden unikuviensa kanssa, kunnes siirtyvät mentaalimaailmaan ja tulevat kosketukseen sellaisten olosuhteiden ja olioiden
kanssa, jotka ovat lähempänä todellisuutta.
Kuoleman jälkeen täytyy jokaisen, joka on sallinut
kokoonpanomuutoksen tapahtua astraaliruumiissansa,
kulkea järjestyksessä kaikkien astraalimaailman edellä
esitettyjen osien kautta. Tämä kohtalo tulee siis yleensä
melkein kaikkien ihmisten osalle. Jokaisen ei kuitenkaan
tarvitse olla tajussaan kaikissa noissa osissa. Tavallisella,
kunniallisella ihmisellä on astraaliruumiissaan vain vähän astraalimaailman alimman tason ainetta, mutta sitä
on kuitenkin niin paljon, että siitä muodostuu ruumiin
pinnalle ohut kova kuori. Tavallisen ihmisen astraali100
ruumiin tiheimmät aineet ovat kuitenkin suurimmaksi
osaksi astraalimaailman kuudennelta tasolta, jonka valossa hän siis myös yleensä saa katsella fyysisen maailman astraaliaineista kaksoispuolta.
Minä vetäytyy taukoamatta omaan itseensä, jättäen
jälkeensä toisen astraaliainemuodon toisensa jälkeen.
Ihmisen tunteet, toivomukset ja harrastukset määräävät,
paljonko hän on koonnut astraaliruumiiseensa kutakin
eri astraaliainemuotoa, ja siitä taas johtuu hänen oleskeluaikansa pituus astraalimaailman eri osissa. Useimmat
ihmiset oleskelevat niin ikään yleensä astraalimaailman
kuudennella tasolla. Heidän yhä vain liidellessä niiden
paikkojen ja henkilöiden ympärillä, joiden kanssa he
maallisen elämänsä aikana ovat olleet läheisessä yhteydessä, he alkavat vähitellen huomata, että nuo maalliset
ympäristöt tulevat heille aina vain epäselvemmiksi ja
samalla yhä arvottomammiksi. Sen tähden he vihdoin
rupeavatkin yhä tarmokkaammin ponnistelemaan muodostaakseen ympäristönsä niiden ajatusten mukaiseksi,
joita he mielessään hautovat. Siten he vihdoin pääsevät
aina astraalimaailman kolmanteen tasoon asti, mutta
samalla heidän omat ajatuksensa ovat luoneet niin kiinteitä ajatusmuotoja, että astraalimaailman realiteetit peittyvät kokonaan heidän ajatustensa luoman ympäristön
taakse.
Ajatusten luoma varjostin ei astraalimaailman toisel101
la tasolla ole niin aineellinen kuin kolmannessa. Jos kolmatta voidaan sanoa hengellisten kesämaaksi, voidaan
toista sanoa vähemmän sivistystä saaneiden oikeaoppisten taivaaksi. Astraalimaailman korkein eli ensimmäinen
taso näyttää olevan etupäässä niiden erikoisena oleskelupaikkana, joiden harrastukset maallisen elämän aikana
ovat olleet aineelliset, mutta samalla myös älylliset, tai
toisin sanoen, jotka eivät ole ajatelleet lähimmäistensä
etua, vaan harrastaneet näitä kysymyksiä ainoastaan joko itsekkäästä kunnianhimosta tai pelkästä älyllisestä
mielenkiinnosta. Kaikki nämä ihmiset ovat täysin onnellisia. Myöhemmin he kuitenkin saavat sellaisen käsityskyvyn, jonka avulla voivat ymmärtää sellaista, joka on
paljon korkeammalla heidän entisiä harrastuksiaan, ja
kun he sen ymmärtävät, samalla he myös huomaavat
voivansa päästä siihen korkeampaankin.
Samaan kansallisuuteen kuuluvat ja samoja harrastuksia omaavat ihmiset ovat astraalimaailmassa yleensä
yhdessä, kuten he ovat tässä fyysisessä maailmassakin.
Esimerkiksi uskonnolliset ihmiset, joiden mieli on kiintynyt aineelliseen taivaaseen, eivät ole missään tekemisissä niiden toisiin uskontoihin kuuluvien ihmisten ja
kansojen kanssa, joiden käsitykset taivaallisesta autuudesta ovat erilaiset kuin heidän. Mikään ei estä kristittyä menemästä hindujen tai islamilaisten taivaaseen,
mutta hän ei mene sinne, koska hänen harrastuksensa
102
ovat kohdistuneet hänen oman uskontonsa taivaaseen ja
ystäviinsä, jotka ajattelevat ja uskovat niin kuin hän itsekin. Tämä ei suinkaan ole todellinen taivas, josta uskonnot puhuvat, vaan se on ainoastaan sen karkea, aineellinen ja vääristelty kuva. Me löydämme todellisen taivaan
vasta sitten kun otamme mentaalimaailman tarkasteltavaksemme.
Kuollut, jonka astraaliruumiin kokoonpanossa ei ole
muutosta tapahtunut, säilyttää vapautensa koko astraalimaailmassa ja voi siis mielensä mukaan liikkua kaikkialla sekä nähdä tutkimansa kappaleet ja oliot kokonaisuudessaan, tarvitsematta toisten tavoin tyytyä vain niiden osien tarkastelemiseen, jotka ovat muodostetut samassa olomuodossa olevista aineksista kuin heidän astraaliruumiinsa pinnalla oleva kuori. Hänen mielestään
astraalimaailmassa ei suinkaan ole ahdasta, sillä se on
paljon laajempi kuin fyysisen maan pinta ja sitä paitsi
siellä on jonkin verran vähemmän asukkaitakin, koska
ihmisten keskimääräinen elämänpituus astraalimaailmassa on lyhyempi kuin fyysisessä.
Astraalimaailmassa on kuitenkin vielä muitakin
asukkaita kuin kuolleita ja niitä, jotka nukkuessaan ovat
jättäneet fyysisen ruumiinsa. Suuri osa sen asukkaista ei
ensinkään kuulu ihmiskuntaan. Toiset niistä ovat ihmiskehityksen alapuolella ja toiset huomattavasti sen yläpuolella. Luonnonhenget muodostavat suuren luonto103
kunnan, ja suuri osa astraalimaailman asukkaista on tämän luontokunnan jäseniä. Niitä on myös fyysisessä
maailmassa, sillä useilla sen lajeilla on eetteriset ruumiit,
jotka ovat vain vähän tavallisen näköpiirimme yläpuolella. Useissa olosuhteissa voidaan niitä nähdäkin, ja
useiden kaukaisten vuoristoseutujen asukkailla onkin
perinnäistietoa niiden ilmestymisistä. Kansa sanoo niitä
tavallisesti haltijoiksi, tontuksi, keijukaisiksi ym.
Ne voivat esiintyä erimuotoisina, mutta tavallisesti
niillä on kääpiönkaltainen ihmismuoto. Koska ne eivät
vielä ole yksilöityneet, voitaisiin melkein luulla, että ne
ovat eläimiä, joilla on astraali- ja eetterinen ruumis, mutta ne ovat älyllisesti yleensä yhtä kehittyneitä kuin tavalliset ihmiset. Niillä on omat kansallisuutensa kuten meilläkin, ja ne ovat jakautuneet eri tyyppeihin eli rotuihin.
Ne voidaan usein jakaa neljään eri luokkaan, joita sanotaan maan-, veden-, tulen- ja ilmanhengiksi. Yleensä vain
tämän viimeksi mainitun luokan jäseniä asuu astraalimaailmassa, mutta näiden ilmanhenkien lukumäärä on
niin suunnattoman suuri, että niitä siellä on kaikkialla.
Astraalimaailmassa asustaa vielä suuri enkelikunta.
Intiassa enkeleitä sanotaan deevoiksi. Ne ovat kehittyneisyydessään ihmisiä paljon korkeammalla. Niiden
suuret joukkonsa asuvat yleensä korkeammissa maailmoissa, ja vain vähiten kehittyneet koskettavat astraalimaailmaa, nimittäin ne, joiden jäsenet mahdollisesti ovat
104
samalla kehitystasolla kuin hyvät ihmiset.
Me emme ole aurinkokuntamme ainoat emmekä
myöskään sen kehittyneimmät asukkaat. On toisia kehityslinjoja, jotka kulkevat samansuuntaisesti meidän kehityslinjamme kanssa ja jotka eivät siis lainkaan kulje ihmisasteen kautta, vaikka niillä kaikilla täytyy olla ihmiskehitystä vastaava kehitystaso. Edellä mainitut luonnonhenget kuuluvat erääseen sellaiseen kehityslinjaan, ja
suuri enkelikunta on sen korkeammilla asteilla. Nykyisellä kehitystasolla ollessamme enkelit tulevat vain harvoin kosketukseen meidän kanssamme, mutta sitä mukaa kuin kehitymme, tulemme varmasti näkemään heitä
paremmin.
Kun ihmisen kaikki alemmat tunteet ovat sammuneet, eli sellaiset tunteet, jotka jollakin tavalla ovat itsekkäät — hänen elämänsä päättyy astraalimaailmassa, ja
hän siirtyy mentaalimaailmaan. Tämä tapahtuma ei
merkitse paikanmuutosta, vaan ainoastaan että minän
taukoamaton vetäytyminen omaan itseensä on jatkunut
niin pitkälle, että hän on jättänyt hienoimmankin astraaliaineen, ja sen kautta hänen tajuntansa on siirtynyt mentaalimaailmaan. Hänen astraaliruumiinsa ei kuitenkaan
ole vielä täydellisesti hajonnut alkuosiinsa, vaikka se on
hajoamaisillaan. Hän siis jättää jälkeensä kuolleen astraaliruumiin, samoin kuin hän jätti fyysisestä maailmasta
poistuessaan kuolleen fyysisen ruumiin. On kuitenkin
105
huomattava, että näiden tapausten seuraukset eivät ole
aivan samanlaiset.
Jättäessään fyysisen ruumiinsa ihminen erkaantuu
siitä täydellisesti, lukuun ottamatta muutamia ikäviä
poikkeustapauksia. Näin ei tapahdu ihmisen poistuessa
astraaliruumiista, joka on muodostettu paljon hienommasta aineesta. Fyysisen elämänsä aikana tavallinen ihminen verhoutuu niin täydellisesti astraaliruumiiseensa,
tai toisin sanoen hän yhtäläistää oman itsensä niin täydellisesti alempien himojensa kanssa, ettei minän sisäänvetäytymisvoima saa häntä siitä heti täydellisesti erotetuksi. Kun hän lopulta repäisee itsensä irti astraaliruumiistaan ja siirtää toimintansa mentaalimaailmaan, hän
menettää samalla jotakin omasta itsestään, ja se, jonka
hän menettää, joutuu hänen jättämänsä astraaliruumiin
vangiksi.
Siten astraaliruumis saa määrätyn elonvoiman, niin
että se yhä edelleen voi vapaasti liikkua astraalimaailmassa. Tietämättömät voivat sen tähden helposti erehtyä
ja luulla tuota liikkuvaa astraaliruumista todelliseksi ihmiseksi varsinkin kuin siihen jäänyt katkonainen tajunta
on osa ihmisestä, ja koska se sen tähden yhä edelleen pitää itseään ihmisenä. Sillä on ihmisen muisti, mutta
muuten se on hänen olemuksestaan vain sangen epätyydyttävä kuva. Väliin tällaiset oliot saattavat esiintyä spiritistisissä istunnoissa, ja läsnäolijat ihmettelevät, että
106
heidän ystävänsä on kuoleman jälkeen niin suuresti
muuttunut. Tätä katkonaista oliota sanomme ”varjoksi”.
Myöhemmin myös tämä astraaliruumiiseen jäänyt
tajunnansirpale kuolee. Se ei kuitenkaan enää palaa takaisin minään, johon se alkujaan kuului. Kuollut astraaliruumis on yhä olemassa, mutta koska siinä ei enää ole
jälkeäkään entisestä elämästään, sanomme sitä ”kuoreksi”. Tällainen kuori ei voi omasta aloitteestaan antaa istunnoissa mitään ilmoituksia eikä myöskään millään tavalla esiintyä, mutta leikkisät luonnonhenget ottavat
usein sellaisen kuoren ja käyttävät sitä tilapäisenä asuntonaan. Silloin kuori voi antaa itsestään tietoja spiritistisessä istunnossa ja teeskennellä olevansa alkuperäinen
omistaja, sillä luonnonhenki kykenee tuosta kuoresta
saamaan selville joitakin sen entisen omistajan ominaisuuksia ja muistoja.
Uneen vaipuessaan ihminen vetäytyy astraaliruumiiseensa ja jättää jälkeensä koko fyysisen käyttövälineensä,
mutta kuollessaan hän ottaa mukaansa fyysisen ruumiinsa eetterisen kaksoispuolen, ja samalla hän tulee
yleensä lyhyeksi aikaa tajuttomaksi. Eetterinen kaksoispuoli ei ole mikään käyttöväline, eikä sitä sellaisena voida käyttääkään, koska ihminen siinä ollessaan ei voi
toimia sen paremmin fyysisessä kuin astraalimaailmassakaan. Muutamat ihmiset ravistavat päältään tämän
eetterisen verhon muutamissa minuuteissa, toiset eivät
107
pääse vapautumaan siitä ennen kuin vasta tuntien, päivien ja joskus vasta viikkojenkin kuluttua.
Ei myöskään ole varmaa, että ihminen heti eetterisestä verhostaan vapauduttuaan tulisi tajuihinsa astraalimaailmassa. Hänen astraaliruumiissaan on tavallisesti
niin paljon astraalimaailman alimman tason ainetta, että
siitä muodostuu kuori hänen ympärilleen. Hän voi kuitenkin olla kykenemätön vastaamaan sen värähtelyihin.
Jos hän on elänyt kunnollisesti ja järkevästi, hän ei ole
tottunut tuntemaan noiden värähtelyjen herättämiä mitä
saastaisimpia ja alhaisimpia tunteita, eikä hän myöskään
heti voi niihin tottua. Sen tähden hän pysyykin tajuttomana, kunnes tämä karkein aine on haihtunut hänen astraaliruumiinsa pinnalta ja päästänyt esille sellaisen ainemuodon, jota hän on tottunut käyttämään. Tällainen
kuoreensulkeutuminen ei tuskin koskaan ole aivan täydellinen, sillä huolellisimminkin muodostuneiden kuorien pinnalle tulee tilapäisesti hienompia aineksia, jotka
antavat hänelle pieniä vilahduksia astraalimaailman
korkeammista osista.
On ihmisiä, jotka niin rajusti pitävät kiinni fyysisestä
käyttövälineestään, etteivät tahdo laskea käsistään eetteristä kaksoispuolta, vaan ponnistavat kaiken voimansa
sen säilyttämiseen. Verrattain pitkän ajan he saattavat
siinä onnistuakin, mutta heidän olonsa on silloin heille
itselleen hyvin epämiellyttävä. He ovat erillään kum108
mankin maailman yhteydestä. Tiheä harmaa usva ympäröi heidät, niin että he näkevät sen läpi vain sangen heikosti fyysisten esineiden häämöttävän. He eivät näe
lainkaan värejä. Vain hirmuisen ponnistuksen avulla he
kykenevät säilyttämään tuon kurjan olemassaolon, mutta siitä huolimatta he eivät tahdo vapautua eetterisestä
kaksoispuolesta, koska he tuntevat, että se on kuitenkin
jonkinlainen side sen ainoan maailman kanssa, jonka he
tuntevat. He siten ajelehtivat ympäri yksinäisyyden ja
kurjuuden tilassa, kunnes vihdoin väsymyksestä laskevat eetterisen kaksoispuolen menemään, jolloin he siirtyvät astraalimaailman verrattain onnelliseen olotilaan.
Toisinaan he tavoittelevat sokean epätoivon vallassa
toisten ruumiita koettaen tunkeutua niihin, ja silloin tällöin he näissä yrityksissään onnistuvatkin. Joskus sattuu,
että he saavat käsiinsä pienen lapsen ruumiin ja karkottavat siitä sen heikon persoonallisuuden, jolle tämä
ruumis oli aiottu. Joskus sellainen ihminen voi tarttua
eläimenkin ruumiiseen. Kaikki sellaiset inhottavuudet
johtuvat ainoastaan tietämättömyydestä, joten ne, jotka
ymmärtävät elämän ja kuoleman lakeja, eivät milloinkaan mitään sellaista tee.
Kun ihmisen elämä astraalimaailmassa päättyy, hän
kuolee ja herää mentaalimaailmassa. Hänen olemisensa
ei kuitenkaan tule siellä sellaiseksi kuin harjaantuneen
selvänäkijän, joka elää haluamassaan ympäristössä ja
109
liikkuu siellä yhtä vapaasti kuin fyysisessä ja astraalimaailmassa. Tavallinen ihminen on koko elämänsä ajan
ympäröinyt itsensä ajatusmuodoilla. Alemmat ajatusmuodot ovat jo aikoja sitten haihtuneet ja jättäneet hänet,
mutta ne, jotka edustavat hänen elämänsä parhaimpia
harrastuksia, seuraavat häntä aina ja tulevat vielä yhä
vahvemmiksi. Itsekkäiden ajatusten voima virtaa astraaliaineeseen, ja ihminen on sen jo loppuun kuluttanut
elämänsä aikana astraalimaailmassa. Ainoastaan täysin
epäitsekkäät ajatusmuodot kuuluvat kokonaan mentaaliruumiille, ja mentaalimaailmaan päästyään ihminen
osaa pitää niitä arvossa.
Hänen mentaaliruumiinsa ei ole vielä läheskään täysin kehittynyt. Ainoastaan ne mentaaliruumiin osat, joilla hän on luonut edellä mainitut epäitsekkäät ajatusmuodot, ovat päässeet täydessä laajuudessaan toimimaan. Uudestaan herätessään toisen kuolemansa jälkeen
hän tuntee autuuden ja elonvoiman sekä suunnattoman
elämänilon virtaavan lävitseen hän ei sillä hetkellä mitään muuta tarvitse eikä halua kuin saada elää. Samanlaista onnenautuutta elämä tuntee aurinkokunnan kaikissa korkeammissa maailmoissa. Jo astraalimaailmassakin on mahdollisuuksia paljon korkeamman onnen tuntemiseen kuin mitä voimme kokea tässä tiheässä fyysisessä ruumiissa, mutta mentaalimaailman taivaallinen
elämä on suunnattomasti autuaampaa kuin astraalimaa110
ilman. Sama kokemus toistuu kaikissa korkeammissa
maailmoissa. Jo se, että saamme olla jossakin korkeammassa maailmassa, tuntuu meistä niin suurelta autuudelta, ettemme voi sen suurempaa edes ajatella, mutta päästyämme vielä korkeampaan maailmaan saavutamme autuuden, joka on edellistä vielä suunnattoman
paljon suurempi.
Kuten autuus suurenee, myös viisaus lisääntyy ja
näköpiiri laajenee. Ihmisellä on fyysisessä maailmassa
paljon asioita toimitettavana, ja hän luulee, että hänellä
on aina niin kovin kiire. Sen tähden hän kuvittelee olevansa hyvin viisas, mutta tullessaan astraalimaailmaan
hän huomaa heti, että hän onkin koko ajan ollut vain
maan matonen, joka on ryöminyt ympäri ja nähnyt ainoastaan oman lehtensä. Nyt astraalimaailmassa hän sitä
vastoin tuntee olevansa ikään kuin perhonen, joka levittää siipensä ja nousee lentoon tämän laajemman maailman auringonpaisteessa. Vaikka se voi tuntua mahdottomalta, sama kokemus kuitenkin toistuu hänen noustessaan mentaalimaailmaan, sillä elämä siellä on vuorostaan niin paljon voimaperäisempää, suurempaa ja sisältörikkaampaa kuin astraalimaailmassa, että samaa vertausta voidaan hyvin käyttää tässäkin tapauksessa. Kuitenkin vielä näidenkin elämien jälkeen on toinen elämä
— elämä intuitiivimaailmassa, jonka kirkkaassa auringonpaisteessa mentaalimaailman elämä on ikään kuin
111
ainoastaan kuun säteiden valaisema.
Ihmisen olotila mentaalimaailmassa on aivan toinen
kuin astraalimaailmassa. Siellä hänellä oli ruumis, johon
hän oli jo perin pohjin tottunut ja jota hän oli öisin käyttänyt fyysisen ruumiinsa nukkuessa. Mentaalimaailmassa hän elää sellaisessa ruumiissa, jota hän ei ennen ole
käyttänyt. Astraaliruumiin kautta ihmisen näköpiiriin
avautuu astraalimaailma, mutta mentaaliruumis, joka ei
vielä ole läheskään täysin kehittynyt, sulkee häneltä suuressa määrin näköalan ympäröivään maailmaan. Hänen
luontonsa huonommat puolet ovat palaneet loppuun kiirastulessa. Nyt ovat jäljellä ainoastaan hänen korkeimmat ja hienoimmat ajatuksensa sekä ne ylevät ja epäitsekkäät pyrkimykset, joiden puolesta hän oli työskennellyt fyysisen elämänsä aikana. Nämä ajatukset ja pyrkimykset kasaantuvat hänen mentaaliruumiinsa ympäri ja
muodostavat eräänlaisen kuoren, jolla hän kykenee vastaamaan muutamiin tämän maailman hienon aineen värähtelyihin.
Nämä ihmistä ympäröivät ajatukset ovat voimia, joiden avulla hän saa taivaallisen maailman rikkauksia.
Hän tuntee, että tämä taivasmaailma on suunnattoman
laaja varastohuone, josta hän saa voimiensa mukaan
koota aarteita. Siellä on jumalhengen täydellisyyttä yltäkyllin jokaiselle sielulle, jokaiselle niin paljon kuin hän
vain itse kykenee sitä vastaanottamaan. Ihminen, joka on
112
saavuttanut kehityksessään täydellisyyden ja kirvoittanut siemenestä esille oman olemuksensa jumaluuden,
saa nauttia kaikista mentaalimaailman ihanuuksista ja
kirkkauksista. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi vielä
omistaa itselleen mentaalimaailman rikkauksia kokonaisuudessaan, koska emme ole vielä saavuttaneet edellä
mainittua täydellisyyttä, vaan olemme vasta matkalla
tuota ihanaa päämäärää kohti.
Kaikki ammentavat itselleen mentaalimaailman rikkauksia ja ottavat niitä niin paljon kuin ovat aikaisemmilla ponnistuksillaan valmistautuneet niitä vastaanottamaan. Eri yksilöiden kyvyt ovat hyvin erilaiset. Itämailla sanotaan, että jokainen tuo mukanansa oman astian ja saa astiansa reunojaan myöten täyteen, huolimatta
siitä, minkä kokoinen astia on. Autuuden valtameressä
on enemmän kuin tarvitaan kaikkien astioiden täyttämiseen.
Ihminen voi katsella kaikkea mentaalimaailman
kirkkautta ja ihanuutta ainoastaan niiden ikkunoiden läpi, jotka hän itse on itselleen valmistanut. Jokainen edellä mainittu ajatusmuoto on sellainen ikkuna, jonka kautta hän saa pyrkimyksilleen vastauksen mentaalimaailman voimilta. Jos ihminen maallisen elämänsä aikana on
ajatellut etupäässä vain fyysisen maailman esineitä ja tapahtumia, hän on luonut itselleen vain muutamia ikkunoita, joista korkeamman maailman valo pääsee loista113
maan. Jos ihminen jo on noussut alimmalla kehitysasteella olevan raakalaisen kehitystason yläpuolelle, hänellä on joskus, vaikkapa vain kerran elämässä, täytynyt olla jokin puhdas, epäitsekäs tunne, ja tämä epäitsekäs välähdys tulee hänen taivasmaailmansa ikkunaksi.
Tavallinen ihminen ei kykene mentaalimaailmassa
paljon toimimaan. Hän on yleensä vain vastaanottavainen ja pitää sangen vähäpätöisenä kaikkea, mikä on hänen oman ajatuskuorensa ulkopuolella. Hänen ympärillään on tämän ihanan mentaalimaailman eläviä voimia ja
mahtavia enkeliasukkaita. Monet heistä tuntevat suurta
myötätuntoa ihmisten määrättyjä pyrkimyksiä kohtaan
ja ovat valmiit heitä auttamaan. Ihminen kykenee vastaanottamaan heidän apuansa ainoastaan siinä määrin,
kuin hän on siihen valmistautunut, sillä hänen ajatuksensa ja pyrkimyksensä liikkuvat ainoastaan määrätyillä
aloilla, eikä hän voi yhtäkkiä luoda itselleen uusia ajatussuuntia. Korkeampi ajatus voi liikkua useilla eri aloilla, toiset ovat persoonallisia ja toiset persoonattomia. Jälkimmäisiä ovat esimerkiksi kuvataide, musiikki ja filosofia. Ken niitä harrastaa, hänen edessään on niin paljon
nautintoa ja tietoa, kuin hän vain kykenee vastaanottamaan.
On suuri joukko ihmisiä, joiden ylevät ajatukset ovat
yhteydessä hartauden ja rakkauden kanssa. Rakastaessaan toista syvällisesti tai tuntiessaan syvää kunnioitusta
114
persoonallista jumalolentoa kohtaan ihminen luo voimakkaan älyllisen kuvan tästä ystävästä tai jumalasta, ja
ottaa tuon kuvan mukaansa taivasmaailmaan, jonne se
oikeastaan kuuluukin.
Tarkastelkaamme ensin rakkautta. Rakkaus, joka luo
ja säilyttää sellaisen kuvan, on mahtava voima, joka on
kyllin voimakas vaikuttamaan mentaalimaailman korkeammalla tasolla olevaan ystävän minään. Tätä minää, tätä todellista ihmistä rakastetaan, eikä hänen fyysistä
ruumistaan, joka on vain hänen edustajansa. Ystävän
minä tuntee rakkaudenvärähtelyn, vastaa siihen heti ja
ottaa itselleen luodun ja lähetetyn ajatusmuodon omakseen, niin että sen lähettäjä todellisuudessa on elävämpänä ystävänsä luona kuin milloinkaan ennen. Tämän
tuloksen saavuttamiseen ei vaikuta se, onko ihminen
kuollut vai elävä, sillä rakkaus kohdistuu itse kuolemattomaan ihmiseen, joka on mentaalimaailmassa, eikä siihen ihmisen osaan, joka tilapäisesti on sidottu fyysiseen
ruumiiseen. Jos ihmisellä on sata ystävää, hän voi yhtaikaa täydellisesti vastata kaikkien ystäviensä rakkauteen,
sillä mikään alemmalla tasolla olevien edustajien määrä
ei voi tyhjentää minän äärettömyyttä.
Taivaselämänsä aikana joka ihmisellä on ympärillään
ne ystävät, joiden seuraa hän kaipaa. Hän näkee heidät
aina parhaalta puolelta, koska hän itse on luonut sen ajatusmuodon, jossa ystävä hänelle ilmestyy. Meidän on
115
vaikeata käsittää, kuinka suurenmoista ja todellista tämä
ystävien läsnäolo siellä on, koska olemme täällä rajoitetussa maailmassamme tottuneet ajattelemaan heitä ainoastaan sellaisina ruumiillisina olentoina, joina näemme
heidät fyysisessä maailmassa. Kun voimme tuon läsnäolon todellisuuden käsittää, huomaamme, että taivaselämässä pääsemme paljon läheisempään yhteyteen
ystäviemme kanssa kuin mitä milloinkaan olemme olleet
maan päällä. Näin on hartaudenkin laita. Taivasmaailmassa ihminen on lähempänä kuin milloinkaan fyysisessä elämässä sitä olentoa, jota hän on palvonut, ja sen
tähden hänen luonteensakin tulee siellä paremmaksi.
Mentaalimaailma jakautuu seitsemään tasoon niin
kuin astraalimaailmakin. Kuolematon minä on syyruumiinsa verhoamana mentaalimaailman korkeammissa
osissa, ja taivaselämänsä hän viettää ainoastaan sen neljässä alemmalla tasolla, sillä hänen mentaaliruumiinsa
on kokoonpantu ainoastaan näiden alempien osien ainemuodoista. Taivasmaailmassa hän ei kuitenkaan siirry
toiselta tasolta toiselle, kuten astraalimaailmassa, sillä
mentaaliruumiissa ei tapahdu mitään, mikä vastaisi astraaliruumiin pinnan muodostumista kuoreksi. Siellä ihminen vetäytyy sille tasolle, joka parhaiten vastaa hänen
kehittyneisyyttään, ja tällä tasolla hän sitten viettää koko
sen ajan, jonka hän on mentaaliruumiissaan. Jokainen
ihminen luo olonsa siellä mieleisekseen, joten olosuhteet
116
ovat taivasmaailmassa eri ihmisille hyvin erilaiset.
Voidaan sanoa, että yleensä epäitsekäs perherakkaus
on mentaalimaailman alemmissa osissa olevien ihmisten
luonteenomaisimpana piirteenä. Sen täytyy olla epäitsekäs, sillä muuten se ei voisi siellä ilmetä, koska kaikki itsekkäät tunteet ovat jo aikaisemmin astraalimaailmassa
haihtuneet. Ihmisenkaltaiseen jumalaan kohdistuva uskonnollinen hartaus ja kunnioitus näyttävät olevan vallitsevina mentaalimaailman seuraavalla eli kuudennella
tasolla, sitä vastoin epäitsekäs antaumus johonkin hyödylliseen työhön elähdyttää niitä, jotka viettävät taivaselämänsä mentaalimaailman viidennellä tasolla. Kaikissa näissä osissa, nimittäin viidennessä, kuudennessa
ja seitsemännessä, rakkaus kohdistuu henkilöihin, perheeseen, ystäviin ja persoonalliseen jumalaan. Uhrautuminen yleensä vain ihmisyyden puolesta ilmenee vasta
mentaalimaailman neljännellä tasolla, jossa toiminta
ulottuu monille eri aloille. Se voidaan jakaa neljään pääalaan, jotka ovat henkiseen tietoon pyrkiminen, ylevä filosofinen ja tieteellinen ajattelu, epäitsekkään vaikuttimen elähdyttämä kirjallinen ja taiteellinen harrastus sekä
palveleminen palvelemisen tähden.
Kerran tämä ihana taivaallinenkin elämä päättyy.
Mentaaliruumiinkin vuoro on kerran pudota ihmisen yltä, niin kuin karkeammat ruumiit jo aikaisemmin ovat
pudonneet, ja silloin hän aloittaa silloin elämänsä syy117
ruumiissa. Hän ei enää tarvitse ikkunoita, sillä korkeampi mentaalimaailma on hänen oma kotinsa, ja kaikki seinät ovat hänen ympäriltään poistuneet. Useimmat ihmiset eivät tässä hienossa maailmassa kuitenkaan tiedä
juuri mitään ympäristöstään. He jäävät uneksimaan näkemättä juuri mitään, he ovat tuskin edes valveilla, mutta ne näyt, jotka he näkevät, ovat tosia, vaikka heidän
näkönsä olisi kehittyneisyyden puutteessa miten rajoitettu tahansa. Nämä rajoitukset tulevat kuitenkin joka kerta
pienemmiksi ihmisten sinne palatessa, sillä he kehittyvät
ja kasvavat suuremmiksi, joten tämä heidän todellisin
elämänsä tulee heille yhä suurenmoisemmaksi ja täydellisemmäksi.
Sitä mukaa kuin kasvaminen edistyy, ihmisen elämä
syyruumiissa tulee yhä pidemmäksi ja rikkaammaksi
niihin elämänkausiin verrattuna, jotka hän viettää
alemmissa maailmoissa. Hän oppii vähitellen ei ainoastaan vastaanottamaan, vaan myös antamaan, ja silloin
hänen voittonsa on todellakin jo lähellä, sillä hän oppii
tuntemaan Kristuksen opin ja uhrautumisen onnen sekä
sen ylevän nautinnon, joka johtuu siitä, että hän voi
omistaa koko elämänsä lähimmäistensä auttamiseen.
Hän oppii uhraamaan oman persoonallisuutensa toisten
hyväksi, hän saavuttaa taivaallisen voiman ihmisyyden
palveluksessa ja saa suurenmoisia kykyjä, joita hän sitten
käyttää eteenpäin pyrkivien maan poikien ja tyttärien
118
hyväksi. Tämä hänen saavutuksensa on osa siitä elämästä, jonka mekin saavutamme, ja me näemme sen ylempänä niillä samoilla portailla, joiden alimmilla askelmilla
itse olemme. Me näemme sen edessämme ja voimme sen
tähden kertoa siitä niille, jotka eivät vielä ole mitään
nähneet, jotta he avaisivat silmänsä ja näkisivät sen aavistamattoman loiston, joka säteilee heidän ympärillään
tässä synkässä yksitoikkoisessa elämässä. Teosofian
evankeliumi antaa varmuuden, että tämä suuri tulevaisuus on kaikkien edessä. Se on varmaa, koska se jo on
täällä, ettei meidän tarvitse muuta kuin tehdä itsemme
soveliaiksi voidaksemme sen periä.
119
VII
Jälleensyntyminen
Kehittynyt ihminen viettää korkeammassa mentaalimaailmassa sisältörikasta ja ihanaa elämää, mutta tavallisen ihmisen elämä on siellä sangen merkityksetöntä,
sillä hän ei ole vielä saavuttanut niin suurta kehittyneisyyttä, että hän olisi valveilla syyruumiissaan. Luonnonlain mukaan ihminen vetäytyy omaan minäänsä, mutta
siihen kohottuaan hän ei enää tunne elävänsä, jolloin
elämänhalu ajaa hänet uuteen aineeseen laskeutumiseen.
Kehityssuunnitelman mukaan tällä kehitysasteella
olevan ihmisen tulee laskeutua karkeaan aineeseen ja
nousta siitä jälleen omaan maailmaansa sekä tuoda mukanaan alemmissa maailmoissa tekemiensä kokemusten
tulokset. Hänen todellinen elämänsä kestää sen tähden
miljoonia vuosia, ja se, mitä me tavallisesti sanomme
yhdeksi elämäksi, on ainoastaan tämän suuremman
olemassaolon yksi päivä. Todellisuudessa se ei ole edes
sitä, sillä esimerkiksi seitsemänkymmentä vuotta kestävää fyysistä elämää seuraa usein kaksikymmentä kertaa
pidempi aika, joka vietetään korkeammissa maailmoissa.
Kaikilla meillä on jo takanamme pitkä fyysisten elämien jakso, ja tavallisten ihmisten edessä on vielä hyvin
120
monta elämää. Jokainen sellainen elämä on koulupäivä.
Minä pukeutuu lihasta tehtyyn verhoon ja astuu fyysisen
maailman kouluun saadakseen määrättyjä opetuksia.
Tämän maallisen koulupäivän aikana vallitsevien olosuhteiden mukaan ihminen oppii nämä opetukset joko
täydellisesti tai ainoastaan osittain, tai voi myös sattua,
ettei hän opi niitä lainkaan. Kuolematon minä riisuu sitten koulupäivän jälkeen pukunsa, fyysisen ruumiinsa, ja
palaa omaan maailmaansa lepäämään. Opetusta jatketaan jokaisessa uudessa elämässä siitä, mihin se edellisessä elämässä oli päättynyt. Muutamia tehtäviä voidaan
oppia yhtenä päivänä, toiset sitä vastoin vaativat useita
päiviä.
Jos ihminen on hyvä oppilas, joka oppii nopeasti sen,
mitä häneltä vaaditaan, jää hänen kouluaikansa verrattain lyhyeksi; ja sen päättyessä hän sitten valmistuneena
astuu siihen todelliseen elämään, johon tämä fyysinen
elämä on häntä vain valmistellut. Toiset minät eivät ole
yhtä lahjakkaita eivätkä siten opi yhtä nopeasti; toiset eivät ymmärrä koulun sääntöjä ja rikkovat niitä sen tähden usein; toiset ovat vastahakoisia eivätkä tahdo toimia
sääntöjen mukaan, vaikka he ne tuntevatkin. Näillä kaikilla on kouluaika pitempi. Omilla teoillaan he viivyttävät pääsemistään korkeampien maailmojen todelliseen
elämään.
Kaikkien täytyy käydä tämä koulu, ja ponnistustensa
121
mukaan oppilaat voivat joko lyhyemmän tai pidemmän
ajan kuluttua suorittaa korkeamman tutkinnon. Ymmärtäväinen oppilas, joka näkee, ettei kouluelämällä sellaisenaan ole mitään itsenäistä arvoa, vaan että se on ainoastaan valmistusta sisältörikkaampaan ja paljon laajempaan elämään, koettaa mahdollisimman nopeasti päästä
selville koulun säännöistä ja elää niiden mukaan, jotta
hän mahdollisimman lyhyessä ajassa oppisi sen mitä on
opittava. Hän työskentelee yhdessä opettajiensa kanssa
ja haluaa saada mahdollisimman paljon työtä, jotta hän
pian tulisi täysinoppineeksi ja saisi kehittyneenä minänä
astua omaan maailmaansa.
Teosofia selittää meille näitä kouluelämän lakeja ja
on sen tähden suureksi hyödyksi opiskelijalle. Ensimmäinen suuri laki on kehityksen laki. Ihmisen tulee kehittää omassa sisimmässään uinuvia jumalallisia mahdollisuuksia. Tämä kehityksen laki ajaa häntä eteenpäin
yhä korkeampaa kehitystä kohti. Ymmärtäväinen ihminen yrittää jo edeltäkäsin noudattaa sen vaatimuksia.
Siksi hän ei joudukaan ristiriitaan sen kanssa, vaan sen
sijaan saa siltä mitä suurinta apua. Ihminen, joka vajoaa
elämän kilpajuoksuun, tuntee aina lain painon, joka lopulta alkaa häntä rasittaa ja kiusata. Kehityksessä jälkeenjäänyt tuntee aina, että häntä ajetaan ja että ruumis
vetää häntä jonnekin — sitä vastoin järkevä ihminen, joka on yhteistyössä lain kanssa, voi kulkea tahtonsa mu122
kaan mihin suuntaan tahansa.
Toinen suuri laki on syyn ja seurauksen laki. Jokaisella vaikutteella täytyy olla seurauksensa, ja jokaisella
seurauksella täytyy olla syynsä. Luonnossa ei ole minkäänlaisia rangaistuksia tai palkintoja, vaan ainoastaan
syitä ja seurauksia. Jokainen voi nähdä sen mekaniikassa
ja kemiassa; selvänäkijä näkee sen kehityksen alalla. Sama laki vallitsee yhtä hyvin korkeammissa kuin alemmissa maailmoissa. Heijastuskulma on siellä kuten täälläkin aina yhtä suuri kuin tulokulma. Erään mekaanisen
lain mukaan vaikutus ja vastavaikutus ovat yhtä suuret
ja vastakkaiset. Korkeampien maailmojen paljon hienommassa aineessa vastavaikutus ei aina ilmene aivan
heti; se voi viipyä pitkiä aikakausia, mutta se tulee välttämättömästi ja varmasti.
Lähettäessään hyvän ajatuksen tai suorittaessaan
jonkin hyvän työn ihminen saa korvaukseksi jotakin hyvää aivan yhtä varmasti kuin mekaaninen laki vaikuttaa
fyysisessä maailmassa. Pahat ajatukset ja teot vaikuttavat
päinvastaisella tavalla. Kuten jo edellä on huomautettu,
seuraus ei tule minkään ulkopuolella olevan tahdon antamana palkintona tai rangaistuksena, vaan se on aivan
yksinkertaisesti määrätty mekaaninen tulos ihmisen
omasta toiminnasta. Ihminen on oppinut ymmärtämään
mekaanisen tuloksen fyysisessä maailmassa, koska vastavaikutus melkein aina ilmenee niin pian, että hän voi
123
sen nähdä. Hän ei aina ymmärrä vastavaikutusta korkeammissa maailmoissa, koska toiminnan vaikutus ulottuu
siellä niin kauaksi, että vastavaikutus tulee usein vasta
jossakin seuraavassa elämässä.
Tämän syyn ja seurauksen lain toiminnan tuntemisen avulla voidaan ratkaista useita elämässä tavallisimmin esiintyviä ongelmia. Se selittää ihmisten erilaiset
kohtalot ja heidän väliset erilaisuutensa. Jos toinen on
jollakin määrätyllä alalla lahjakas ja toinen lahjaton, johtuu se siitä, että edellinen on aikaisemmassa elämässään
sillä alalla paljon ponnistellut, sitä vastoin jälkimmäinen
kokeilee tuolla alalla ehkä vasta ensimmäistä kertaa. Nerot ja ihmelapset eivät ole Jumalan erityisiä suosikkeja
vaan esimerkkejä siitä, mitä aiemmassa elämässä osoitetulla uutteralla ahkeruudella voidaan saavuttaa. Erilaiset
olosuhteet, joissa elämme, ovat tuloksia omasta toiminnastamme menneisyydessä. Samoin ominaisuutemme
ovat oman aikaisemman kehityksemme tuloksia. Me
olemme itse tehneet itsemme sellaisiksi kuin olemme, ja
olosuhteemme ovat niin hyvät kuin olemme ansainneet.
Syyn ja seurauksen lain vaikutuksia voidaan kuitenkin jossakin määrin järjestää ja jakaa. Vaikka tämä laki
on luonnonlaki ja toiminnassaan mekaaninen, korkeat
enkeliolennot voivat sitä kuitenkin johtaa. He tosin eivät
voi ottaa ajatustemme ja tekojemme seurauksista mitään
pois eivätkä myöskään voi niihin mitään lisätä, mutta he
124
voivat määrätyissä rajoissa jouduttaa tai hidastuttaa niiden vaikutuksia ja vieläpä määrätä, minkä muodon ne
saavat.
Jos siten ei olisi, voisi tapahtua, että ihminen ei kestäisi aikaisemmilla kehitysasteillaan tekemiensä vakavien hairahdusten tuloksia. Jumalan suunnitelman mukaan ihmisellä on rajoitettu vapaa tahto. Jos hän käyttää
sitä oikein, hän saa seuraavalla kerralla suuremman tahdonvapauden; jos hän käyttää sitä huonosti, hän saa kärsiä ja huomata, että hänen aiempien tekojensa seuraukset
kostavat hänelle. Aina sitä mukaa kuin ihminen oppii
oikein käyttämään vapaata tahtoaan, hän saa enemmän
vapautta, niin että käytännön kannalta katsottuna hän
saa rajattoman vapauden hyvään suuntaan, sitä vastoin
hänen kykynsä toimia väärin on tarkoin rajoitettu. Hän
voi edistyä kuinka nopeasti tahansa, mutta hän ei voi tietämättömyydessään tuhota elämäänsä. Raakalaisasteella
olevan alkuihmisen elämässä on luonnollisesti enemmän
pahaa kuin hyvää; ja jos nyt koko sen elämän tulos yhdellä kertaa laskeutuisi hänen päälleen, hän varmasti tuhoutuisi vähäisen kehittyneisyyteensä tähden täydellisesti.
Sitä paitsi hänen toimintansa tulokset ovat laadultaan hyvin erilaiset. Toisten vaikutus ilmenee heti, toisten vasta pidemmän ajan kuluttua. Siitä johtuu, että ihmisellä on eteenpäin kehittyessään ympärillään ikään
125
kuin joukko maksamattomia laskuja, joista toiset ovat
hyviä ja toiset pahoja. Niistä aina määrätty osa lankeaa
maksettavaksi kussakin hänen perättäisessä maallisessa
elämässään.
Se, että laskut lankeavat siten maksettaviksi eri aikoina, merkitsee sitä, että ihminen saa yhdessä elämässä
määrätyn määrän iloa ja kärsimystä. Hän itse saa sitten
ratkaista, miten hän tuohon kohtaloon suhtautuu ja mitä
hän siitä oppii. Määrätty voimamäärä purkautuu. Kukaan ei voi estää tätä voimaa toimimasta, mutta uuden
voiman avulla sen vaikutusta voidaan muovailla ja
suuntaa muuttaa aivan niin kuin mekaniikassakin. Vanhan pahan aiheuttama tulos muistuttaa tavallista velkaa;
se voidaan suorittaa elämän pankkiin suurella osoituksella, jollakin suurella väkivaltaisella onnettomuustapauksella tai myös useissa pienemmissä erissä pienillä vastoinkäymisillä ja huolilla. Väliin se voidaan maksaa pikkurahoilla mielipahojen ja ikävyyksien muodossa. Kuitenkin on varmaa, että se on maksettava muodossa taikka toisessa.
Meidän nykyisen elämämme olosuhteet ovat siis
oman aikaisemman toimintamme tulosta, ja nykyisen
elämämme teot luovat seuraavan elämän olosuhteet.
Ihminen, joka tuntee kykynsä rajoitetuksi tai ulkonaisten
olosuhteiden estävän häntä jotakin tekemästä, ei ehkä
tässä elämässään saa toiveitaan toteutetuiksi, mutta seu126
raavassa elämässään hän varmasti saavuttaa päämääränsä.
Jokainen teko, jonka ihminen suorittaa, ei jää häneen
itseensä, vaan vaikuttaa aina myös hänen ympärillään
oleviin. Muutamissa tapauksissa tämä vaikutus voi olla
aivan merkityksetön, kun taas toisissa tapauksissa se
saattaa olla hyvinkin vakavanlaatuinen. Vähäpätöisten
tekojemme hyvät ja pahat tulokset ovat pieniä hyvitys- ja
veloituspuolia tilissämme luonnon kanssa. Tekojemme
suuret vaikutukset, sekä hyvät että pahat, ovat sitä vastoin merkityt niihin tileihin, jotka meillä on eri henkilöiden kanssa, ja ne voidaan suorittaa ainoastaan asianomaisten henkilöiden kesken.
Ihminen, joka antaa nälkäiselle ruokaa tai rohkaisee
häntä ystävällisellä sanalla, niittää seurauksen tuosta
hyvästä teosta eräänlaisesta luonnon yleisestä hyvien tekojen varastosta, mutta se, joka hyvällä teollaan antaa
toisen ihmisen elämälle aivan uuden suunnan, kohtaa
varmasti saman henkilön jossakin tulevassa elämässään
ja saa silloin hyvän tekonsa palkituksi. Se, joka tuottaa
toiselle ikävyyksiä, saa sen johdosta tulevaisuudessa tavalla taikka toisella kärsiä, vaikka hän ei tätä samaa ihmistä enää milloinkaan tapaisi, mutta se joka tekee toiselle jotakin vakavampaa pahaa turmelemalla hänen
elämänsä tai hidastuttamalla hänen kehitystään, kohtaa
varmasti uhrinsa jollakin myöhemmällä kehitysasteella,
127
saadakseen silloin ystävyydellä ja uhrautuvaisuudella
hyvittää pahan tekonsa. Lyhyesti sanoen: suuret velat
maksetaan henkilökohtaisesti, mutta pienet suoritetaan
yleisestä varastosta.
Tärkeimmät seikat määräävät ihmisen jälleensyntymisen. Ensin ihminen joutuu suuren kehityksenlain vaikutuksesta sellaiseen asemaan, jossa hän helpoimmin voi
kehittää sellaisia ominaisuuksia, joita hän tarvitsee. Kehityksen jouduttamiseksi ihmiskunta jaetaan suuriin rotuihin, juurirotuihin, jotka toinen toisensa jälkeen täyttävät maailman ja hallitsevat sitä. Eräs sellainen juurirotu
on arjalainen eli indoeurooppalainen rotu, johon nykyään kuuluvat maan kehittyneimmät asukkaat. Sitä edellinen kehityksenketjussa oli mongolilainen rotu, jota teosofisessa kirjallisuudessa sanotaan atlantislaiseksi, koska sen asuma manner sijaitsi suunnilleen samoilla paikoilla, missä nykyään Atlantin aallot hyökyivät. Musta
rotu oli sitä edellinen juurirotu, ja sen jäännöksiä on vielä olemassa, vaikkapa ne ovat hyvin suuressa määrin sekaantuneet myöhempien rotujen kanssa. Jokaisesta juurirodusta lähtee haarautumia, joita me sanomme alaroduiksi — kuten esimerkiksi romanilainen ja teutonilainen alarotu — ja nämä taas jakautuvat pienempiin haarautumiin, kuten italialaisiin ja ranskalaisiin, englantilaisiin ja saksalaisiin.
Tämän järjestelmän tarkoituksena on antaa jokaiselle
128
minälle olosuhteiden ja ympäristön valinnassa mitä suurinta vaihtelua. Jokainen rotu kehittää siihen kuuluvissa
kansoissa jotakin erikoisemmin määrättyä, kehitykselle
välttämätöntä ominaisuutta. Jokaisen kansan keskuudessa on lukemattomia erilaisia olosuhteita, kuten esimerkiksi rikkautta ja köyhyyttä, hyviä edistymisen ja
vaurastumisen edellytyksiä sekä sellaisia olosuhteita,
joissa on melkein mahdotonta kehittyä. Kehityksen laki
johtaa ihmisen sellaiseen ympäristöön, joka parhaiten
vastaa hänen kehittyneisyyttään ja joka auttaa häntä niiden ominaisuuksien hankkimisessa, joita hän tarvitsee.
Syyn ja seurauksen laki rajoittaa kehityksenlain vaikutusta. Ihmisen teot menneisyydessä eivät ehkä ole olleet sellaiset, että hän niiden perusteella ansaitsisi parhaat kehitysmahdollisuudet, hän on menneisyydessä
saattanut panna liikkeelle esimerkiksi sellaisia voimia,
jotka aiheuttavat rajoituksia, ja nämä rajoitukset estävät
häntä saamasta parhaimpia mahdollisuuksia. Hän saa
siis oman aikaisemman toimintansa johdosta nykyoloissa tyytyä huonoihin olosuhteisiin. Voidaan sanoa, että
kehityksen laki pyrkii omasta puolestaan asettamaan jokaisen ihmisen mahdollisimman hyviin olosuhteisiin,
mutta että ihmisen omat teot usein estävät sen.
Ihmiset, joiden kanssa joku on menneisyydessä solminut rakkauden tai vihan, avun tai vääryyden aiheuttamia kestäviä siteitä, ovat kehityksen lain rajoituksessa
129
ratkaisevina tekijöinä sekä hyvään että pahaan suuntaan,
sillä näiden siteiden tähden hän tulee kohtaamaan heidät, ja he tulevat voimakkaasti vaikuttamaan hänen elämäänsä. Ratkaistaessa, missä ja miten ihminen tulee uudestaan ruumiillistumaan, otetaan edellä mainitut sielujen väliset suhteet huomioon.
Ihmiskunnan kehitys perustuu Jumalan tahtoon.
Luonto, jossa Jumalan tahto ilmenee, antaa ihmiselle
parhaimmat kehitysmahdollisuudet, mutta ihmisen
oman aikaisemman toiminnan tulokset sekä ne siteet,
jotka hän on menneisyydessä solminut, muuttavat nuo
luonnon antamat mahdollisuudet toisenlaisiksi.
Synnyttyään tähän fyysiseen maailmaan ihminen voi
vanhojen siteiden perusteella kohdata vaikeuksia niiden
läksyjen oppimisessa, jotka hänen pitäisi luonnon suunnitelman mukaan oppia yhdessä elämässä. Puolet ja
enemmänkin voi näiden vaikeuksien tähden jäädä oppimatta. Hänen edessään saattaa olla vain harvoja kehitysmahdollisuuksia, joista sitten yhdelle voidaan antaa
etusija esimerkiksi sen perusteella, että jossakin määrätyssä perheessä tai jossakin ympäristössä on sieluja, joille
hän on aikaisemmassa elämässään tehnyt palveluksia tai
joille hän on rakkaudenvelassa.
130
VIII
Elämän tarkoitus
Voidaksemme täyttää velvollisuutemme jumalallisessa suunnitelmassa meidän täytyy koettaa ymmärtää
ei ainoastaan tätä suunnitelmaa kokonaisuudessaan,
vaan myös sitä erityistä tehtävää, jota ihminen on määrätty suorittamaan. Jumalallinen uloshengitys saavutti
syvimmän aineeseen laskeutumisensa kivikunnassa,
mutta se ei saavuta suurinta eristäytymistään tällä aineen alimmalla tasolla, vaan vasta kehityksen ylöspäin
suuntautuvalla kaarella astuessaan ihmiskuntaan. Tässä
kehityksen etenemisessä voimme erottaa kolme astetta:
1) Alaspäin suuntautuva kaari, jossa pyrkimys kohdistuu eristäytymiseen ja samalla myös suurempaan aineellistumiseen. Tällä kehitysasteella henki verhoutuu
aineeseen oppiakseen aineen avulla vastaanottamaan
vaikutteita.
2) Ylöspäin suuntautuva kaaren alkuosa, jossa pyrkimys edelleen kohdistuu suurempaan eristäytymiseen,
mutta suuntautuu samalla kuitenkin kohti henkisyyttä ja
vapautumista aineen herruudesta. Tällä kehitysasteella
oppii henki hallitsemaan ainetta ja pitämään sitä käyttövälineenään.
131
3) Ylöspäin suuntautuvan kaaren myöhempi osa, jossa pyrkimys ei enää suuntaudu eristäytymistä, vaan ykseyttä ja yhä suurempaa henkisyyttä kohti. Eristäytyminen on silloin jo saavuttanut äärimmäisen rajansa. Henki
on täydellisesti oppinut vastaanottamaan aineen kautta
tulevia vaikutteita ja osaa myös jo ilmaista tahtonsa aineen avulla. Sen uinuvat voimat ovat heränneet, ja se
opettelee tämän kehityskauden aikana käyttämään niitä
voidakseen olla Jumalan palveluksessa.
Koko edellä esitetyn kehityksen tarkoituksena on
minuuksien15 luominen, jotta monadit16 voisivat minuuksina ilmetä. Nämä monadien minät kehittyvät vuorostaan laskeutumalla useita kertoja alempiin maailmoihin eri persoonallisuuksina. Ihmiset, jotka eivät näistä
tapahtumista mitään tiedä, pitävät persoonallisuuttaan
omana itsenään ja sen tähden elävät ainoastaan persoonallisuutensa tähden koettaen kaikessa järjestää elämänsä sen vaatimuksia silmälläpitäen. Järkevä ihminen käsittää, että kuolemattoman minän elämä on ainoa oikea ja
että tilapäistä persoonallisuutta eli persoonallista minää
on käytettävä pysyvän minän edistyksen jouduttamiseksi. Sen tähden joutuessaan valitsemaan kahden tien välillä hän ei ajattelekaan kuten tavallinen ihminen: ”Kumpi
15
Egojen; ego: minä
Monadi: yksiö, Jumalasta lähtenyt kipinä, elämän eli tajunnanalkuosa. Ks. V luku.
16
132
niistä antaa minulle persoonallisuutena enemmän huvia
ja suurempia etuja?” Järkevä ihminen ajattelee: ”Kumpi
niistä enemmän jouduttaa minun edistystäni kuolemattomana minänä?” Kokemus opettaa hänelle pian, ettei
mikään sellainen, mikä ei samalla ole hyödyksi kaikille,
ole hänelle itselleen tai jollekin toiselle todelliseksi hyödyksi. Hän oppii siten kokonaan unohtamaan oman itsensä ja ajattelemaan ainoastaan koko ihmiskunnan menestystä.
Selvää siis on, että meidän nykyisellä kehitysasteellamme kaikki se on sopusoinnussa Jumalan suunnitelman kanssa, joka johtaa ykseyteen ja henkisyyteen, sekä
että se kaikki sen tähden myös on oikeaa, sitä vastoin
väärää on kaikki se, joka johtaa eristäytymiseen ja aineellisuuteen,. On ajatuksia ja tunteita, jotka vievät ykseyttä
kohti, kuten esimerkiksi rakkaus, myötätunto, kunnioitus ja anteliaisuus, mutta on myös toisia, jotka johtavat
hajaantumiseen, kuten viha, mustasukkaisuus, kateus,
ylpeys, julmuus ja pelko. Ensin mainitut ajatukset ja tunteet ovat meille luonnollisesti oikeita ja jälkimmäiset
vääriä.
Kaikissa niissä ajatuksissa ja tunteissa, jotka selvästi
ovat vääriä, huomaamme erään yhteisen vallitsevan piirteen. Ajatus on niissä kohdistunut omaan minään. Oikeissa ajatuksissa ja tunteissa huomaamme sitä vastoin,
että ajatus kohdistuu toisiin ja että oma persoonallinen
133
minä unohdetaan. Tästä huomaamme, että itsekkyys on
ainoa suuri synti ja että täydellinen epäitsekkyys on
kaikkien hyveiden kruunu. Siitä saamme itsellemme
elämänohjeen: Ken tahtoo olla yhteistyössä jumalallisen
tahdon kanssa, ei saa lainkaan ajatella persoonallisen
minänsä etuja ja huveja, vaan hänen tulee kokonaan antautua tämän tahdon täyttämiseen työskentelemällä toisten menestyksen ja onnen puolesta.
Se on korkea aate, ja sitä on vaikea toteuttaa. Koska
menneisyydessämme on niin paljon itsekkyyttä. Useimmat meistä ovat vielä hyvin kaukana niin epäitsekkäästä
käsityksestä. Miten ensinkään voimme tulla niin epäitsekkäiksi, kun meidän hyvät ominaisuutemme ovat niin
heikot, ja meillähän on sitä paitsi vielä niin paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka ovat kaikkea muuta kuin toivottavia?
Tässä pyrkimyksessämme syyn ja seurauksen laki
auttaa meitä. Voimme aivan yhtä varmasti luottaa tähän
korkeamman maailman lakiin kuin luotamme fyysisessä
maailmassa luonnonlakeihin. Jos huomaamme, että
meissä on huonoja ominaisuuksia, niin tietäkäämme, että ne ovat vähitellen aikojen kuluessa päässeet kasvamaan tietämättömyytemme ja vallattomuutemme johdosta. Nyt kun tieto on poistanut tietämättömyyden, nyt
kun huomaamme, että joku ominaisuutemme on huono,
selviää meille myös menetelmä, minkä avulla voimme
134
tuosta ominaisuudesta vapautua.
Jokaisella paheella on vastaava hyveensä. Jos huomaamme itsessämme jonkin paheen, ryhtykäämme heti
vakavasti sen hävittämiseen kehittämällä itsessämme
vastaavaa hyvettä. Ihminen huomaa, että hän on menneisyydessä ollut itsekäs, toisin sanoen hänellä on ollut
tapana ajatella itseään ja omaa etuaan, tyydyttää omia
mielitekojaan ja etsiä omaa mukavuuttaan sekä huvia
ajattelematta, miten se saattaa vaikuttaa muihin. Hänen
tulee nyt ruveta määrätietoisesti työskentelemään vastakkaisen tavan hankkimiseksi, ja ennen kuin hän ryhtyy
toteuttamaan mitään aikomaansa tekoa tai toimenpidettä, hänen tulee sen tähden ajatella, mitä se vaikuttaa hänen ympärillään oleviin. Hänen täytyy ottaa tavakseen
olla toisille mieliksi, vaikka se tuottaisi hänelle kieltäymystä ja vaivaa. Vähitellen se muuttuu hänen luonteensa ominaisuudeksi ja tätä ominaisuutta kehittämällä
hän hävittää itsekkyyden.
Jos ihminen huomaa olevansa epäluuloinen, jos hän
huomaa, että hän aina luulee lähimmäistensä tekojen
johtuvan huonoista vaikuttimista, hänen tulee heti asettaa päämääräkseen kehittää luonteensa sellaiseksi, että
hän luottaa lähimmäisiinsä ja että hän pitää aina heidän
tekojensa vaikuttimia mahdollisimman hyvinä. Voidaan
kyllä sanoa, että ihminen silloin joutuu helposti petetyksi
ja että hänen luottamustaan väärinkäytetään. Sehän ei
135
merkitse mitään! On paljon parempi luottaa ihmisiin ja
tulla sen tähden joskus petetyksi kuin elää ainaisessa
epäluulossa ja siten välttyä joistakin pettymyksistä.
Luottamus sitä paitsi herättää toisissakin luottamusta.
Jos johonkin henkilöön luotetaan, osoittaa hän tavallisesti olevansa luottamuksen arvoinen, mutta jos häntä
epäillään, hän antaa hyvin todennäköisesti aihetta epäluuloon.
Jos ihminen huomaa, että hänellä on taipumusta saituuteen, hän voi päästä siitä harjoittamalla anteliaisuutta. Jos hän on ärtyisä, hänen tulee päättäväisesti yrittää
kasvattaa mielensä tyyneksi. Jos hän on utelias, hänen
tulee vakavasti koettaa voittaa uteliaisuutensa olemalla
sitä tyydyttämättä. Jos hänellä on taipumusta alakuloisuuteen, tulee hänen väsymättä kasvattaa iloisuutta vaikeimmissakin olosuhteissa.
Joka tapauksessa persoonallisuudessa oleva huono
ominaisuus todistaa, ettei minällä ole sitä vastaavaa hyvettä. Voidaksemme mahdollisimman pian vapautua
pahasta, niin ettei se enää myöhemminkään meissä ilmene, meidän tulee täyttää minässämme oleva aukko
kehittämällä sitä hyvää ominaisuutta, joka tukahduttaa
tuon pahan. Siten kehitetty hyvä ominaisuus tulee ihmisen luonteen erottamattomaksi osaksi kaikissa hänen tulevissa elämissään. Kuolematon minä ei voi olla paha,
mutta hän voi olla epätäydellinen. Ne ominaisuudet, joi136
ta minä itselleen kehittää, eivät voi olla kuin hyviä, ja jos
ne vain ovat selvät ja hyvin kehittyneet, ne ilmenevät
minän jokaisessa perättäisessä persoonallisuudessa, ja
sen tähden persoonallisuudet eivät milloinkaan voi hairahtua niihin paheisiin, jotka minä on voittanut niitä vastaavien hyveiden kehittämisellä. Jos sitä vastoin minän
ominaisuuksissa on aukko, tai toisin sanoen, jos minässä
on joku kehittymätön ominaisuus, niin ei persoonallisuudessakaan ole mitään, joka voisi estää vastaavan paheen kehittymistä. Jos toiset hänen lähimmäisistään jo
ovat tuon paheen vallassa, on hyvin todennäköistä, että
hänkin siihen silloin lankeaa, sillä ihminen tekee helposti, mitä näkee toisten tekevän. Tämä pahe on kuitenkin
ainoastaan verhoissa eikä sisäisessä ihmisessä. Jos pahetta on useamman kerran harjoitettu, syntyy näissä verhoissa voima, jota on vaikea voittaa, mutta jos minä näkee tarpeeksi vaivaa luodakseen itselleen sitä pahetta
vastaavan hyveen, paheen juuret katkaistaan, eikä se voi
enää ilmetä tässä eikä missään tulevassa elämässä.
Ihminen, joka yrittää kehittää noita vaadittavia ominaisuuksia, kohtaa edistyksessään esteitä, jotka hänen
täytyy oppia voittamaan. Aikamme kriittinen henki, joka
ilmenee yleisenä taipumuksena nähdä virheitä kaikissa
ja kaikessa, on esteenä hänen tiellään. Edistymiseen tarvitaan aivan päinvastaista asennetta. Joka tahtoo kehittyä nopeasti, hänen täytyy oppia näkemään hyvää kai137
kessa, näkemään kaikessa ja kaikissa uinuva jumalallinen kipinä. Vain siten hän voi auttaa toisia ihmisiä ja
oppia parhaiten suhtautumaan kaikkeen, mitä hän elämässään kohtaa.
Kestävyyden puute on toinen este. Nykyajan ihmiset
ovat yleensä hätäileviä. Jos yritämme jotakin, odotamme
heti tuloksia, ja ellemme niitä saa, luovumme koko yrityksestä ja ryhdymme johonkin toiseen. Siten ei voida
edistyä salatieteen17 alalla. Yritämme nyt yhden tai parin
elämän aikana kulkea sen kehitystien, joka tavallisesti
vaatii ehkä satoja elämiä. Sellaisesta yrityksestä ei voida
heti odottaa välittömiä tuloksia. Yritämme vapautua
huonosta tavasta ja huomaamme, että se vaatii ankaraa
työtä. Miksi? Siksi että olemme taipuneet elämään sen
mukaan ehkä kahdenkymmenentuhannen vuoden aikana. Ei voi parissa päivässä vapautua sellaisesta tavasta,
joka on hallinnut ihmistä niin kauan. Olemme antaneet
tuon tavan tulla suureksi voimaksi, emmekä voi siitä
vapautua, ennen kuin synnytämme toisen voiman, joka
vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan. Se ei voi tapahtua
silmänräpäyksessä, mutta onnistumme varmasti siinä,
jos meillä vain on kestävyyttä. Sillä oli tuo ensimmäinen
voima kuinka suuri tahansa, se on joka tapauksessa rajoitettu — sitä vastoin tämä voima, jonka asetamme pahan tottumuksen voimaa vastaan, on ihmistahdon ääre17
Okkultismi
138
tön voima, joka kykenee tekemään yhä uusia ponnistuksia päivän toisensa jälkeen, vuosi vuoden perästä ja vieläpä, jos niin tarvitaan, useiden perättäisten elämienkin
ajan.
Myös ajatustemme epäselvyys on esteenä edessämme. Ihmiset eivät ole länsimailla tottuneet ajattelemaan
selvästi uskonnollisia aiheita, kaikki on sekavaa ja hämärää. Salatieteellisessä kehityksessä ei saa ilmetä mitään
epäselvää eikä epämääräistä. Meillä täytyy olla selvät
käsitteet, ja ajatuskuviemme tulee olla selväpiirteiset.
Tyyneys ja iloisuus ovat toiset välttämättömät luonteenominaisuudet. Ne ovat nykyään harvinaiset, mutta ehdottomasti välttämättömät siinä työssä, johon olemme
antautuneet.
Luonteen rakentaminen vaatii yhtä tieteellistä menetelmää kuin lihasten kehittäminen. Moni ihminen, jolla
tavallisissa olosuhteissa on heikot ja voimattomat lihakset, pitää lihastensa velttoutta aivan luonnollisena ja hänen kohtaloonsa kuuluvana. Mutta jokainen, joka ymmärtää ihmisruumista, tietää, että lihakset voivat säännöllisen harjoituksen avulla tulla voimakkaaksi. Samoin
monella ihmisellä on ilkeyttä tai taipumusta saituuteen,
epäluuloon tai huikentelevaisuuteen, ja jos hän näiden
paheiden tähden tekee jonkin suuremman hairahduksen
tai rikoksen, hän esittää puolustuksekseen, että hänellä
on kiivas luonne tai että hänen luonteessaan on joku
139
ominaisuus, jonka tähden hän ei voinut toisin tehdä.
Parantamiskeino on tässäkin tapauksessa ihmisen
omassa vallassa. Säännöllinen ja määrätty ruumiinharjoitus kehittää määrätyn lihaksen. Säännöllinen ja oikea
älyllinen harjoitus herättää puuttuvan ominaisuuden
ihmisen luonteeseen. Ihmiset eivät yleensä ymmärrä, että he voivat kehittää itselleen minkä luonteenominaisuuden tahansa, ja vaikka he sen ymmärtäisivätkin, eivät
he kuitenkaan käsitä, minkä tähden heidän pitäisi sellaiseen rasittavaan työhön ryhtyä, sillä se vaatii niin suuressa määrin heidän oman persoonallisen minänsä tukahduttamista. He eivät näe mitään riittävää syytä, miksi
kannattaisi antautua niin vaivalloiseen tehtävään.
Totuuden tietäminen antaa ihmiselle vaikuttimen.
Ihminen, joka oppii täydellisesti ymmärtämään kehityksen suunnan, pitää erikoisetunaan saada työskennellä
kehityksen puolesta, ja työskennellessään hän tuntee itsensä iloiseksi. Nähdessään päämäärän edessään hän
ponnistelee sen saavuttamiseksi. Voidakseen tehdä jotakin hyvää maailmassa ihmisen täytyy kehittää itselleen
hyvän tekemiseen vaadittavaa voimaa ja siihen tarvittavia ominaisuuksia. Se, joka tahtoo uudistaa maailman,
täytyy ennen kaikkea uudistaa itsensä. Hänen täytyy
oppia olemaan välittämättä oikeuksistaan, hänen täytyy
oppia kohdistamaan huomionsa vain velvollisuuksiensa
täyttämiseen. Hänen täytyy oppia pitämään jokaista
140
suhdetta lähimmäiseensä auttamisen tai hyvän tekemisen tilaisuutena.
Se, joka tutkii näitä kysymyksiä ja ymmärtää niitä,
käsittää ajatuksen äärettömän voiman ja sen tarkan valvonnan välttämättömyyden. Kaikki teot syntyvät ajatuksesta, sillä vieläpä nekin, jotka teemme ”ajattelematta”,
ovat niiden ajatusten, toivomusten ja tunteiden vaistomaisia ilmauksia, joita olemme aikaisemmin itsessämme
viljelleet.
Siksi viisas pitääkin tarkkaa huolta ajatuksistaan, sillä hänellä on niissä vahva ase, jonka käyttämisestä hän
on vastuunalainen. Hänen velvollisuutensa on hallita
ajatteluaan, sillä muuten se voi lentää hillittömänä ympäriinsä ja vahingoittaa sekä häntä itseään että toisia.
Hänen velvollisuutensa on myös kehittää ajatusvoimaansa voidakseen sen avulla saada aikaan paljon todellista hyvää. Pitämällä siten silmällä ajatuksiaan ja tekojaan ja poistamalla itsestään kaiken pahan sekä kehittämällä kaikkia hyviä ominaisuuksia ihminen kohoaa pian
korkealle lähimmäistensä yläpuolelle, ja silloin hän esiintyy heidän joukossaan yhtenä kehityksen ja hyvän puolesta taistelijana paikallaan pysymistä ja pahaa vastaan.
Hierarkian18 jäsenet, jotka johtavat maailman kehitystä, ottavat aina huomioon sellaisen ihmisen, joka tahtoo työskennellä ihmiskunnan puolesta, jotta he voisivat
18
Valkoinen Veljeskunta
141
kasvattaa hänet kykeneväksi auttamaan heitä suuressa
työssään. Sellainen ihminen ehdottomasti kiinnittää aina
heidän huomiotaan, ja he alkavat käyttää häntä välikappaleenaan suunnitelmiensa toteuttamisessa. Jos hän silloin osoittautuu hyväksi ja käyttökelpoiseksi, hän saattaa
heidän tarjoamansa ja antamansa harjoituksen jälkeen
ehkä piankin päästä heidän oppilaakseen. Auttamalla
heitä heidän yli maailman ulottuvassa työssään ihminen
tulee heidän kaltaisekseen ja saa liittyä siihen mahtavaan
Veljeskuntaan, johon he kuuluvat.
Tavallinen hyvyys ei riitä niin suuren kunnian saamiseen. On tosin totta, että ihmisen täytyy ennen kaikkea olla hyvä, sillä muutenhan häntä ei voitaisi käyttää,
mutta hänen täytyy sitä paitsi olla myös viisas ja vahva.
Ei riitä, että ihminen on ainoastaan hyvä, sillä tarvitaan
myös suurta henkistä voimaa. Ei riitä, että pyrkijä on vapautunut kaikesta tavallisesta heikkoudesta, sillä hänellä
täytyy olla myös vahvoja positiivisia ominaisuuksia ennen kuin hän voi toivoa tulevansa otetuksi heidän palvelukseensa. Hän ei saa enää elää ajattelemattomana ja itsekkäänä persoonallisuutena, vaan älyllisenä minänä,
joka ymmärtää osansa suuressa maailmansuunnitelmassa. Hänen täytyy unohtaa täydellisesti itsensä, eikä hänellä saa olla ainoatakaan ajatusta maallisesta voitosta,
mielihyvästä tai menestyksestä. Hänen täytyy olla valmis uhraamaan kaikkensa ja ennen kaikkea oman itsensä
142
sen työn puolesta, johon hän on antautunut. Hänen on
oltava maailmassa, mutta ei maailmaan kuuluvana. Hänen täytyy olla täysin riippumaton maailman mielipiteestä. Voidakseen tulla ihmisten auttajaksi hänen täytyy
tulla joksikin, mikä on enemmän kuin ihminen. Hänen
täytyy elää loistavana, iloisena ja voimakkaana ainoastaan toisten puolesta ja olla Jumalan rakkauden ilmaisijana maailmassa. Se on todella korkea ihanne, mutta ei liian korkea, ja se voidaan saavuttaa, koska muutamat ovat sen jo saavuttaneet.
Kun ihmisen on onnistunut kehittää uinuvia ominaisuuksiaan niin pitkälle, että hän herättää viisauden mestarien huomion, on hyvin todennäköistä, että joku heistä
ottaa hänet koeoppilaaksi.
Tämä koetusaika kestää tavallisesti seitsemän vuotta,
mutta se voi tulla pidemmäksi tai lyhemmäksi, riippuen
mestarin harkinnasta. Jos koeoppilas on työskennellyt
tyydyttävällä tavalla, hän pääsee koeajan päättyessä oppilaaksi. Tämän uuden asemansa johdosta hänen suhteensa mestariin tulee läheisemmäksi, niin että viimeksi
mainitun värähtelyt vaikuttavat aina häneen. Tämän läheisen suhteen vaikutuksesta hän oppii vähitellen katselemaan kaikkea mestarin näkökannalta. Jos hän tässä
asemassaan osoittautuu kyllin arvokkaaksi, hän voi jonkin ajan kuluttua päästä vielä läheisempään suhteeseen
mestarinsa kanssa; silloin häntä sanotaan mestarin po143
jaksi.
Nämä kolme astetta osoittavat hänen yhteyttään ainoastaan hänen oman mestarinsa kanssa, ei hänen suhdettaan Veljeskuntaan kokonaisuudessaan. Veljeskunnan jäseneksi ihminen pääsee vasta, kun hän on valmistautunut ensimmäiseen suureen vihkimykseen.
Astumista tähän maailmaa hallitsevaan Veljeskuntaan voidaan pitää ihmiskehityksen kolmantena ratkaisevana kohtana. Ensimmäinen on ihmiseksi tuleminen,
joka tapahtuu silloin, kun ihminen yksilöityy eläinkunnasta ja saa syyruumiin. Toinen ratkaiseva tapahtuma
ihmiskehityksessä on se, jota kristityt sanovat ”kääntymiseksi”, hindut ”erottamiskyvyn saamiseksi” ja buddhalaiset ”sielun ovien avaamiseksi”. Kehityksen tällä
kohdalla ihminen käsittää elämän suuren totuuden ja
kääntyy pois itsekkäistä pyrkimyksistä voidakseen määrätietoisesti ja jumalalliselle tahdolle kuuliaisena seurata
kehityksen suurta virtaa. Kolmas kohta on kaikista tärkein, sillä vihkimys jonka kautta hän pääsee Veljeskunnan riveihin, antaa hänelle varmuuden siitä, että hän voi
määräajan kuluessa toteuttaa sen kehityksen, jonka Jumala on asettanut ihmisen suoritettavaksi. Sen tähden
vihkimyksen suorittaneita sanotaankin ”Jumalan valituiksi” ja ”pelastetuiksi”. Buddhalaiset sanovat heitä
”virtaan astuneiksi”, sillä ne, jotka jo ovat vihkimyksen
suorittaneet, kohoavat aivan varmasti vielä korkeammal144
le kehitystasolle, adeptiuteen, jossa he siirtyvät kokonaan yli-inhimilliseen kehitysmuotoon.
Se, joka on tullut adeptiksi, on toteuttanut sen jumalallisen tahdon, joka ilmenee tässä maailmassa. Hän on
jo maailman kehityksen keskipaikkeilla saavuttanut sen
kehittyneisyyden, joka on asetettu ihmisen saavutettavaksi tämän kehitysjakson lopussa. Sen tähden hänellä
on vapaus viettää jäljellä oleva aika joko lähimmäistään
auttaen tai vielä ihanammassa työssä muiden korkeampien kehitysten yhteydessä. Sitä, jota ei ole vihitty, uhkaa
vielä vaara, että hän jää jälkeen meidän nykyisestä kehitysaallostamme ja vajoaa seuraavaan aaltoon ”aikakausia kestävään kadotukseen”, josta Kristus puhui, mutta
joka on väärin käännetty ”ikuiseksi kadotukseksi”. Vihkimyksen saanut ihminen on tässä kehityskaudessa eli
elämänaallossa ”pelastettu” epäonnistumisen vaarasta.
Hän on ”astunut virtaan”, jonka täytyy viedä hänet
adeptiuteen nykyisen kehityskauden kuluessa, ja hän voi
itse omilla teoillaan ainoastaan joko jouduttaa tai hidastuttaa eteenpäin menoaan kulkemallaan tiellä.
Ensimmäisen vihkimyksen suoritettuaan ihminen
pääsee yliopistoon, kun taas adeptius vastaa yliopiston
loppututkinnossa saavutettua arvoa. Jos jatkamme tätä
vertausta, on olemassa kolme välillä olevaa tutkintoa,
joita tavallisesti sanotaan toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi vihkimykseksi. Adeptius on viides vihkimys.
145
Tästä korkeammasta kehityksestä saamme yleissilmäyksen tutkimalla buddhalaisissa kirjoissa mainittujen ”kahleiden” luetteloa, toisin sanoen luetteloa niistä huonoista
ominaisuuksista, joista ihmisen täytyy vapautua astuessaan tielle. Nämä ominaisuudet ovat eristäytymisen harhaoppi, epäily, taikausko, nautinnonhalu, vihaamisen
mahdollisuus, tämän tai korkeamman maailman elämään pyrkiminen, ylpeys, rauhattomuus ja tietämättömyys. Se, joka on tullut adeptiksi, hän on saavuttanut
moraalisen kehityksen huippukohdan, ja tulevaisuus,
joka hänelle avautuu, antaa hänelle vain entistä suuremman viisauden sekä yhä ihmeellisempiä henkisiä
voimia.
146
IX
Kiertotähtiketjut
Se kehitysjärjestelmä, johon Maa kuuluu, ei ole ainoa
meidän aurinkokunnassamme. Siinä on nimittäin kymmenen eri palloketjua, jotka kaikki ovat jonkin verran
samanlaisen kehityksen näyttämöinä. Jokainen ketju
ruumiillistuu ketjuttain seitsemän kertaa, siten että se
toisessa ruumiillistumassaan vajoaa syvemmälle aineeseen kuin ensimmäisessä, kolmannessa syvemmälle kuin
toisessa ja neljännessä yhä vieläkin syvemmälle sekä kohoaa sitten myöhemmissä ruumiillistumissaan päinvastaisessa järjestyksessä aste asteelta yhä ylemmäksi.
Ketjun jokainen ruumiillistuma on ketju, jossa on
seitsemän palloa. Nämä seitsemän palloa ovat sellaisessa
järjestyksessä, että toinen pallo on vajonnut syvemmälle
aineeseen kuin ensimmäinen, joten ketjun toinen pallo
on siis aineellisempi kuin ensimmäinen, kolmas pallo on
aineellisempi toista ja neljäs aineellisempi kolmatta, sitä
vastoin viimeiset pallot on muodostettu aina hienommasta aineesta kuin niitä edeltävät pallot. Tehdäksemme
tämän lukijalle selvemmäksi, ottakaamme esimerkiksi se
ketju, johon meidän maapallomme kuuluu. Nykyään se
on neljännessä ketjussaan eli aineellisimmassa ruumiil147
listumassaan, ja sen tähden tämän ketjun kolme palloa
on fyysisessä maailmassa, kaksi palloa astraalimaailmassa ja kaksi alemmassa mentaalimaailmassa. Jumalallinen
elonaalto kulkee tässä ketjussa pallosta palloon, alkaen
toisesta mentaalimaailmassa olevasta pallosta, jota sen
tähden sanotaan ketjun ensimmäiseksi palloksi. Se siirtyy siitä alaspäin toiseen astraalimaailmassa olevaan palloon sekä siitä edelleen, kunnes se saapuu alimpaan eli
ketjun neljänteen palloon. Tämän jälkeen elonaalto nousee taas takaisin mentaalimaailmaan niiden pallojen
kautta, joissa se ei vielä ole ollut alaspäin laskeutuessaan.
Selvyyden vuoksi voimme merkitä nämä seitsemän
palloa aakkoston seitsemällä ensimmäisellä kirjaimella.
Koska nykyinen ketjumme on ketjumme neljäs ruumiillistuma, niin sen ensimmäinen pallo on 4.A, toinen pallo
4.B, kolmas 4.C, neljäs eli meidän maapallomme 4.D jne.
Kaikissa näissä palloissa ei ole fyysistä ainetta. Pallossa
4.A ei ole karkeampaa ainetta kuin mentaalimaailman;
sillä on kyllä vastineensa kaikissa mentaalimaailmaa
korkeammissa maailmoissa, mutta ei alemmissa. Pallo
4.B on astraalimaailmassa, mutta 4.C on meille näkyvä
fyysinen pallo eli se kiertotähti, jonka tunnemme Marsin
nimellä. Pallo 4.D on Maa eli meidän maapallomme, jossa ketjun elonaalto nykyään vaikuttaa. Pallo 4.E on kiertotähti, joka on nimeltään Merkurius, sekin siis fyysistä
ainetta. Pallo 4.F on astraalimaailmassa, siten että se ke148
hityksen ylöspäin suuntautuvalla kaarella vastaa alaspäin suuntautuvalla kaarella olevaa 4.B-palloa. Ketjun
viimeinen pallo on 4.G, se on ylöspäin suuntautuvalla
kaarella ja vastaa alaspäin suuntautuvalla kaarella olevaa 4.A-palloa, siten että niiden molempien aineellisimmat käyttövälineet ovat alemmassa mentaalimaailmassa.
Meillä on siis seitsemänpalloinen järjestelmä, joka alkaa
alemmasta mentaalimaailmasta ja laskeutuu astraalimaailman kautta fyysiseen maailmaan ja kohoaa sen jälkeen
taas takaisin alempaan mentaalimaailmaan.
Kuten edellä esitettyjen pallojen kehityksessä ilmenee ensin alas aineeseen laskeutuminen ja sen jälkeen siitä kohoaminen, vastaava kehitys tapahtuu koko palloketjussa. Edellä esitetty kuvaus koskee ketjun neljältä
ruumiillistumaa eli neljättä ketjua, mutta jos katsomme
taaksepäin kolmanteen ketjuun, huomaamme, ettei se
alakaan alemmasta mentaalimaailmassa, vaan korkeammasta. Pallot 3.A ja 3.G on kumpikin muodostettu
korkeamman mentaalimaailman aineesta, ja ne ovat siis
korkeammassa mentaalimaailmassa. Pallot 3.B ja 3.F
ovat alemmassa mentaalimaailmassa, 3.C ja 3.E ovat astraalimaailmassa, ja ainoastaan 3.D nähdään fyysisessä
maailmassa. Vaikka tämä meidän ketjumme kolmas ketju on jo aikoja sitten menettänyt elämänsä, näemme kuitenkin yhä edelleenkin sen fyysisen pallon — 3.D:n —
kuolleena Kuu-nimisenä kiertotähtenä, minkä vuoksi tä149
tä kolmatta ketjua tavallisesti sanotaankin kuu-ketjuksi.
Ketjumme viides ketju, joka on vielä kaukaisessa tulevaisuudessa, tulee vastaamaan kolmatta ketjua. Sen
pallot 5.A ja 5.G tulevat olemaan korkeammassa mentaalimaailmassa, 5.B ja 5.F alemmassa mentaalimaailmassa,
5.C ja 5.E astraalimaailmassa, joten sen palloista ainoastaan 5.D laskeutuu alas fyysiseen maailmaan. Tätä kiertotähteä 5.D ei tietystikään vielä ole.
Ketjun muut ketjut seuraavat samaa yleistä lakia siihen nähden, että ne ovat asteittain yhä vähemmän aineellisia. Pallot 2.A, 2.G, 6.A ja 6.G ovat kaikki intuitiivimaailmassa; 2.B, 2.F, 6.B ja 6.F. ovat korkeammassa
mentaalimaailmassa; 2.C, 2.E, 6.C ja 6.E ovat alemmassa
mentaalimaailmassa; 2.D ja 6.D ovat astraalimaailmassa.
Samoin 1.G, 7.A ja 7.G ovat hengenmaailmassa; 1.F, 7.B
ja 7.F ovat intuitiivimaailmassa; 1.E, 7.C ja 7.E ovat korkeammassa mentaalimaailmassa ja 1.D sekä 7.D alemmassa mentaalimaailmassa.
Huomaamme siis, ettei ainoastaan elonaalto kulkiessaan palloketjun kautta laskeudu alas aineeseen ja siitä
taas kohoa, vaan että itse ketjukin perättäisinä ketjuina
ruumiillistuessaan ensin laskeutuu yhä syvemmälle aineeseen kohotakseen taas myöhemmissä ketjuissa.
Meidän aurinkokunnassamme on nykyään kymmenen kehitysjärjestelmää, mutta ainoastaan seitsemän niistä on sillä kehitysasteella, että niillä on kiertotähtiä fyysi150
sessä maailmassa. Nämä seitsemän kehitysjärjestelmää
ovat: 1) lähellä aurinkoa oleva vulkanusketju, joka on
kolmannessa ruumiillistumassaan ja jolla sen vuoksi on
ainoastaan yksi fyysinen, tieteelle tuntematon pallo; 2)
venusketju, joka on viidennessä ruumiillistumassaan ja
jolla on sen vuoksi myös ainoastaan yksi fyysinen pallo;
3) maaketju, joka on neljännessä ruumiillistumassaan ja
jolla on siksi kolme näkyvää palloa19, nimittäin Maa,
Mars ja Merkurius; 4) jupiterketju, 5) saturnusketju, 6)
uranusketju — kaikki kolmannessa ruumiillistumassaan
ja 7) neptunusketju, joka on neljännessä ruumiillistumassaan ja jolla sen on tähden niin kuin maaketjullakin,
kolme fyysistä palloa. Kaksi neptunusketjun fyysistä palloa on Neptunuksen radan ulkopuolella, ne ovat ilman
nimeä.
Jumalallinen elonaalto kulkee ketjussa seitsemän kertaa sen jokaisen ruumiillistuman eli ketjun ympäri.
Elonaallon kulkemista kerran ketjun ympäri sanomme
kierrokseksi. Sitä aikaa, jonka elonaalto viipyy yhdellä
pallolla, sanomme maailmankaudeksi, ja tällaisen maailmankauden aikana kehittyy seitsemän suurta juurirotua. Kuten tässä teoksessa on jo edellä selitetty, jaetaan
juurirotu alarotuihin ja alarodut haararotuihin. Tehdäksemme tämän havainnollisemmaksi voimme laatia seu19
Lukuun ottamatta kuuta, josta elämä jo on poistunut. — Suom.
huom.
151
raavan taulukon: meidän aurinkokunnassamme on
10 kehitysjärjestelmää eli palloketjua,
1 ketjussa on 7 ketjua,
1 ketjussa on 7 kierrosta,
1 kierroksessa on 7 maailmankautta,
1 maailmankaudessa on 7 juurirotua,
1 juurirodussa on 7 alarotua ja
1 alarodussa on 7 haararotua.
On selvää, että neljännen ketjun neljännen kierroksen
aikana neljännellä eli D-pallolla elävä neljäs juurirotu on
koko ketjun keskikohdalla. Me olemme edenneet tästä
keskikohdasta vain vähän. Arjalainen rotu, johon me
kuulumme, on neljännen pallon viides juurirotu, joten
kehityksen varsinainen keskikohta oli lähinnä edellisen
juurirodun eli atlantislaisen rodun aikana. Ihmiskunta
on siis kokonaisuudessaan päässyt vain vähän yli kehityksensä keskikohdan, ja ne muutamat sielut, jotka lähestyvät ihmiskunnan kehityksen loistavaa päämäärää
adeptiutta, ovat hyvin kaukana lähimmäistensä edellä.
Miten he ovat päässeet niin kauaksi toisten edelle?
Muutamissa tapauksissa he ovat toisten edellä osittain
siksi, että he ovat muita uutterampia ja ponnistuksissaan
kestävämpiä, mutta tavallisesti he ovat saavuttaneet
suuremman kehittyneisyytensä sen vuoksi, että he ovat
vanhempia egoja, jotka ovat aikaisemmin yksilöityneet
eläinkunnasta ja jotka sen tähden ovat pidemmän ajan
152
olleet inhimillisessä kehityksessä.
Jokainen jumaluudesta lähtenyt elonaalto kirvoittaa
tavallisesti yhden luontokunnan. Sama elonaalto, joka
ketjumme ensimmäisessä ketjussa elähdytti ensimmäistä
elementaalikuntaa, elähdytti sitten toisessa ketjussa toista ja kolmannessa eli kuuketjussa kolmatta elementaalikuntaa. Nyt tämä sama elonaalto neljännessä eli meidän
maaketjussamme elähdyttää kivikuntaa ja sitten viidennessä kasvikuntaa sekä kuudennessa eläinkuntaa saapuen vihdoin seitsemännessä ketjussa ketjumme viimeisen
ketjun ihmiskuntaan.
Tästä kehityksestä johtuu, että nykyinen ihmiskuntamme oli ketjumme ensimmäisessä ketjussa kivikuntana, toisessa kasvikuntana ja kolmannessa eli kuuketjussa
eläinkuntana. Meidän ihmiskuntamme muutamat yksilöt syntyivät eli yksilöityivät jo kuuketjussa, ja siten he
kykenivät tulemaan neljänteen eli meidän nykyiseen
maaketjuumme ihmisinä. Niiden, jotka eivät vielä olleet
niin korkealle kehittyneet, ei onnistunut heti päästä ihmisiksi, joten niiden täytyi vielä tässä maaketjussakin
ensin jonkin aikaa olla eläiminä ennen kuin kykenivät
yksilöitymään.
Koko ihmiskunta ei myöskään ole yhtaikaa tullut tähän ketjuun. Kuuketjun lähestyessä loppuaan ihmiset
olivat eri kehitysasteilla. Kuuketjun ihmiskunnan kehityksen päämääräksi ei oltu määrätty adeptiutta, vaan se
153
vihkimys, joka meillä nykyään on neljäntenä askeleena
Tiellä. Seitsemän eri kehitystietä palvelemista varten oli,
kuten tavallisesti ihmiskehityksen päättyessä, niiden20
valittavana, jotka olivat tuon määrätyn kehitysasteen
saavuttaneet. Ainoastaan yksi tie noista seitsemästä johti
meidän ketjuumme, ja ne, jotka olivat sen valinneet, tulivat ketjumme ensimmäisten juurirotujen johtajiksi ja
opettajiksi. Huomattavan suuri osa kuuketjun ihmiskunnasta ei saavuttanut ihmiskehityksen silloista päämäärää, ja siitä seurasi se, että niiden, jotka eivät silloin
tuota päämäärää saavuttaneet, täytyi tulla vielä nykyiseen ihmiskuntaan. Sitä paitsi suuri osa kuuketjun eläinkunnasta oli valmis pääsemään yksilöitymisasteelle, ja
toinen osa oli siihen jo päässyt. Kuuketjun eläinkunnan
joukossa oli kuitenkin paljon sellaisiakin, jotka eivät olleet tarpeeksi kehittyneet, jotta olisivat voineet yksilöityä, ja näiden vähemmän kehittyneiden täytyi sen tähden edelleen jäädä eläinkuntaan tässä meidän ketjussammekin, mutta nämä eläinkuntaan jääneet voimme
nyt tämän yhteydessä jättää huomioonottamatta.
Myös ihmiskunta jakautui useaan luokkaan, ja sen
tähden on erikseen selitettävä, missä järjestyksessä ja miten nämä eri luokat jakautuivat meidän ketjumme eri
osiin. Yleisenä sääntönä on, että mihinkään uuteen ket20
Teosofisessa kirjallisuudessa sanotaan heitä tavallisesti Kuun
herroiksi.
154
juun, uudelle pallolle tai uuteen juurirotuun eivät ensimmäisinä ruumiillistu ne, jotka edellisessä ketjussa,
edellisellä pallolla tai edellisessä juurirodussa ovat saavuttaneet mahdollisimman korkean kehittyneisyyden.
Ensimmäiset asteet ovat aina vähemmän kehittyneitä
olentoja varten. Pidemmälle kehittyneet ruumiillistuvat,
vasta kun nämä vähemmän kehittyneet lähestyvät sitä
kehitystasoa, jolle kehittyneemmät jo edellisenä kehityskautena olivat päässeet. Tämä merkitsee sitä, että jokaisen ketjun, jokaisen pallon ja jokaisen juurirodun kehityskauden alkupuoli näyttää olevan varattu vähemmän
kehittyneille, jotta nämä vähemmän kehittyneet kehityksessään saavuttaisivat pidemmälle kehittyneet. Siinä onnistuttuaan heidän pidemmälle ehtineet toverinsakin
laskeutuvat mentaalimaailman autuuden levosta fyysiseen maailmaan jatkamaan kehitystään yhdessä aikaisemmin tulleiden kanssa aina kehityskauden loppuun
asti.
Kuuketjusta nykyiseen neljänteen ketjuun ensimmäisinä siirtyneet minät eivät siis suinkaan olleet kehittyneimpiä, vaan heitä voidaan päinvastoin pitää sellaisina vähimmin kehittyneinä minuuksina, jotka töin tuskin
olivat päässeet ihmisasteelle ja jotka sen tähden olivat
vain eläinihmisiä. Astuttuaan juuri muodostuneille uusille kiertotähdille heidän täytyi niissä myös vakiinnuttaa kaikkien niiden luontokuntien muodot. Tämä va155
kiinnuttaminen toimitetaan ensimmäisen kierroksen aikana eikä enää myöhemmin. Vaikka elonaalto ketjussa
keskittyykin määrättynä aikana ainoastaan yhteen palloon, elämä ei kuitenkaan kokonaan sammu ketjun
muissa palloissa. Niinpä elonaalto on esimerkiksi meidän ketjussamme nykyään keskittynyt maahan, mutta
siitä huolimatta on ketjumme kahdella muullakin fyysisellä pallolla, Marsilla ja Merkuriuksella yhä edelleen
elämää. Niillä on ihmisiä, eläimiä ja kasveja, ja kun
elonaalto uudelleen saapuu niihin, sen ei tarvitse luoda
mitään uusia muotoja. Vanhat lajit ovat siellä yhä edelleen, joten elonaallon saapuessa sinne siellä tapahtuu
vain äkkinäinen ja ihmeellinen hedelmällisyyden lisääntyminen. Nopea kehitys alkaa kaikissa luontokunnissa,
kaikki elämä tulee voimakkaammaksi ja monipuolisemmaksi, sen sijaan että se nyt on hiljaista ja uinuvaa.
Ne olivat siis kuuketjun ihmiskunnan eläinihmiset,
jotka vakiinnuttivat ketjumme olioiden muodot sen ensimmäisen kierroksen aikana. Heti heidän jälkeensä tänne saapui kuun eläinkunnan kehittynein osa, joka ruumiillistui vastikään luotuihin muotoihin. Elonaallon kiertäessä toista kertaa seitsemänpalloisen maaketjun ympäri edellä mainitut kuuketjusta siirtyneet eläinihmiset olivat maaketjun ihmiskunnan johtavina yksilöinä, kun
taas kuuketjun kehittyneimmät eläimet muodostivat tämän toisen kierroksen aikana silloisen ihmiskuntamme
156
alimmalla kehitysaseella olevan luokan. Samoin oli laita
vielä kolmannenkin kierroksen alkupuolella, jolloin yhä
useammat kuuketjun eläimet yksilöityivät tässä maaketjussa ja tulivat ihmisiksi, mutta kierroksen puolivälissä
korkeammalle kehittyneiden ihmisolentojen luokka —
Kuun ihmisten toinen veljeskunta — ruumiillistui maaketjun tälle kiertotähdelle, jota nimitämme Maaksi, ja
nämä uudet tulokkaat ottivat johdon käsiinsä.
Kun siirrymme tarkastelemaan ketjumme neljättä eli
nykyistä kierrosta, näemme Kuun ihmisten ensimmäisen
veljeskunnan ruumiillistuvan maaketjuun. Tämä veljeskunta oli kuuketjun ihmiskunnan parhaimmistoa. Sen
jäsenet olivat kehityksessään jo hyvin lähellä ihmiskunnan kehityksen päämäärää. Muutamat olivat jo kuuketjussa astuneet Tielle ja saavuttivat sen tähden maapallolla pian inhimillisen kehityksen päämäärän. He tulivat
adepteiksi ja poistuivat Maasta. Ne, jotka eivät olleet kehityksessään aivan niin korkealla, ovat taas verraten hiljattain — toisin sanoen viime vuosituhansien aikana —
saavuttaneet adeptiuden. He ovat juuri nykyajan adepteja. Me, jotka nyt kuulumme ihmiskunnan korkeampiin
rotuihin, olimme silloin kehityksessämme useita askeleita heidän jäljessään, mutta voimme seurata heitä, jos
vain tahdomme, kulkemalla heidän astumaansa tietä.
Kehitys, josta olemme tähän asti puhuneet, on korkeamman minän kehitys, sen minän, jota voimme sanoa
157
ihmisen sieluksi. Sielun kehittyessä ruumiskin kehittyy.
Ensimmäisen kierroksen aikana rakennetut ruumiit olivat aivan erilaiset kuin ne, jotka nyt tunnemme. Niitä
tuskin voidaan ruumiiksi sanoakaan, sillä ne olivat vain
eetteristä ainetta ja muistuttivat kevyitä, ajelehtivia ja
muodottomia pilviä. Toisen kierroksen aikana ne olivat
jo täysin fyysisiä, mutta edelleen muodottomia ja niin
kevyitä, että tuuli saattoi niitä helposti kuljettaa.
Vasta kolmannen kierroksen aikana ihmiset alkoivat
saada hieman nykyisiä ihmisiä muistuttavan muodon.
Heidän ruumiinsa olivat kuitenkin vielä silloinkin niin
alkeelliset, että heidät lisääntymistapansakin oli aivan
erilainen kuin nykyjään, muistuttaen paljon nykyajan
alimpien eliöiden lisääntymistapaa. Ensimmäiset ihmiset
olivat nimittäin sukupuolettomia, ja vasta noin kolmannen kierroksen keskikohdalla ihmiset jakautuivat eri sukupuoliin. Niistä ajoista alkaen ihmisvartalo on kehittynyt yhä ihmismäisemmäksi, se on tullut pienemmäksi ja
kiinteämmäksi, saanut pystysuoran asennon, ja se on
yleensä yhä enemmän vapautunut niistä eläimenkaltaisista muodoista, joista se alkujaan on kehittynyt.
On kuitenkin mainittava eräs huomattava, ihmisruumiin säännöllisessä kehityksessä tapahtunut keskeytys. Neljännen eli nykyisen kierroksen aikana maapallolla tapahtui nimittäin poikkeaminen muuten niin suoraan
etenevässä kehitysjärjestyksessä. Kun tämä pallo on kes158
kimmäisen kierroksen keskikohdalla, tässä kehityksenkäänteessä oli viimeinen hetki, jona ne eläimet, jotka aikaisemmin olivat kuuluneet kuuketjun eläinkuntaan,
saattoivat yksilöityä ihmisiksi. Sen tähden tehtiin voimakas ponnistus ja valmistettiin erikoinen suunnitelma,
jotta mahdollisimman monet näistä eläimistä olisivat ehtineet yksilöityä. Ensimmäisen ja toisen juurirodun aikana aloitettiin nimittäin uudestaan ensimmäisen ja toisen
kierroksen aikana vallinneista olosuhteista, jotta ne, jotka
edellisten kierrosten aikana eivät olleet päässeet kehityksessään niin korkealle, että olisivat voineet ajoissa yksilöityä, saisivat uuden kehittymistilaisuuden. Kolmannen
kierroksen aikana saamiensa lisäkokemusten avulla
muutamien onnistuikin vielä viime hetkessä päästä kulkemaan eläinkunnasta ihmiskuntaan johtavan oven
kautta, ennen kuin se suljettiin, ja nämä eläimet saavuttivat siten kehityksessään ihmisasteen. Tietenkään heistä
ei tule mitään korkealle kehittyneitä ihmisiä, mutta kun
he tulevat seuraavaan ketjuun uudelleen ihmisinä, heille
on eduksi, että heillä on nämä, vähäisetkin kokemukset
ihmiselämästä.
Kehityksemme Maan päällä on saanut voimakkaan
sysäyksen sisarpallomme Venuksen taholta tulleesta
avusta. Venus on nykyään ketjunsa viidennen ketjun
seitsemännessä kierroksessa, joten sen asukkaat ovat kehityksessä meistä edellä lähes puolitoista ketjunaika159
kautta. Sen tähden pidettiin hyödyllisenä, että kiertotähti
Venuksen muutamat adeptit siirtyisivät Maahan auttamaan sen ihmiskuntaa tuona erittäin rasittavana aikana,
joka oli neljännen juurirodun kehityksen keskikohdalla
vähän ennen eläinkunnan ja ihmiskunnan välillä olevan
oven sulkeutumista.
Näitä korkealle kehittyneitä olentoja on sanottu liekin herroiksi ja tulisumun lapsiksi, ja he ovat aivan ihmeellisellä tavalla vaikuttaneet meidän kehitykseemme.
Meidän on kiittäminen lähes yksinomaan heidän läsnäoloaan on meidän kiittäminen siitä älystä, jolla nyt niin
ylpeilemme, sillä tapahtumien luonnollisen kulun mukaan äly olisi kehittynyt vasta seuraavassa eli viidennessä kierroksessa, ja me olisimme nykyisen neljännen kierroksen aikana harrastaneet etupäässä vain tunteiden viljelyä. Todellisuudessa olemme sen tähden päässeet paljon pidemmälle, kuin mitä alkujaan oli suunniteltu, ja tätä meidän saavutustamme voidaan pitää yksinomaan
liekin herroilta saamamme avun seurauksena. Useimmat
heistä viipyivät luonamme ainoastaan tuon historiamme
ratkaisevan ajan, mutta muutamat harvat heistä ovat yhä
edelleen täällä hoitamassa Valkoisen Veljeskunnan korkeimpia toimia, kunnes meidän ihmiskunnastamme
nousseet yksilöt voivat vapauttaa korkeat vieraansa näistä tehtävistä.
Edessämme oleva kehitys koskee sekä elämää että
160
muotoa, sillä seuraavissa kierroksissa fyysiset ruumiit
tulevat kauniimmiksi ja täydellisimmiksi, kuin mitä ne
ovat milloinkaan olleet, samalla kun minät itse kasvavat
voimassa, viisaudessa ja rakkaudessa. Kiertotähti Maan
ihmiset ovat nykyään hyvin erilaisilla kehitystasoilla, ja
on selvää, että kehityksessään suuret raakalaisjoukot
ovat sivistyneitä rotuja paljon jäljessä — niin paljon, että
ne eivät siinä voi mitenkään saavuttaa viimeksi mainittuja. Sen tähden tulemme edempänä kehityksessä sellaiseen kohtaan, jolloin nämä vähemmän kehittyneet sielut
eivät enää kykene kulkemaan toisten kanssa rinnakkain,
joten ihmiskunnan jako tulee välttämättömäksi.
Voidaan sanoa, että tämä jakaminen tulee tapahtumaan aivan saman periaatteen mukaan, kuin opettaja jakaa luokkansa oppilaat. Lukukauden aikana hän valmistaa heitä määrättyä tutkintoa varten, ja jo lukukauden
puolivälissä hän saattaa olla aivan varma siitä, ketkä
heistä tulevat tutkinnoissa läpäisemään. Jos hänellä on
silloin luokassaan muutamia, jotka auttamattomasti ovat
muista jäljessä, voi hän hyvällä syyllä sanoa heille:
”Teille ei ole miksikään hyödyksi, että edelleen jatkatte yhdessä toverienne kanssa, sillä ette kuitenkaan voi
ensinnäkään ymmärtää niitä pulmallisia kysymyksiä,
joihin meidän nyt täytyy siirtyä. Teidän on mahdotonta
jäljellä olevan ajan kuluessa oppia niin paljon, että voisitte suorittaa tutkinnon, joten yrityksenne tulee tuotta161
maan teille vain turhaa ponnistelua ja sitä paitsi vielä hidastuttamaan muiden opintoja. On sen tähden paljon
parempi, ettette enää kauempaa suotta ponnistele tutkintoa varten, jota ette nyt kuitenkaan voi suorittaa, vaan että sen sijaan ensin alatte tutkia niitä alemman luokan
kurssiin kuuluvia tehtäviä, joista ette vielä ole täysin selvillä, ja tulette sitten ensi vuonna tälle luokalle, jolloin te
jo aivan helposti opitte, mitä ette nyt vielä kykene ymmärtämään.”
Juuri siten sanotaan eniten jälkeen jääneille sieluille
ihmiskunnan tulevan kehityksen määrätyllä kohdalla.
He jättävät tämän vuosiluokan ja siirtyvät lähinnä seuraavalle. Tämä meidän kehityksestämme poisjääminen
on se ”aikakautinen kadotus”, josta tässä teoksessa edellä on puhuttu. Lasketaan, että ihmiskunnasta noin kaksi
viidesosaa tullaan siten erottamaan, jonka jälkeen muut
kolme viidesosaa tulee paljon nopeammin kehityksessään etenemään edessään olevaa ihanaa päämäärää kohti.
162
X
Teosofisten opintojen arvo
”Teosofisen Seuran jäsenet tutkivat näitä totuuksia,
ja teosofit koettavat elää niiden mukaan.” Minkälainen
tosi teosofi sitten on ihmisenä saatuaan teosofiasta tietoa,
ja miten hän soveltaa sitä jokapäiväiseen elämäänsä?
Huomattuaan, että äärettömän viisauden ja rajattoman rakkauden täyttämä korkeampi voima johtaa kehitystä, teosofi ymmärtää, että kaikki tähän kehitykseen sisältyvä on tarkoitettu viemään sitä eteenpäin. Hän ymmärtää, ettei eräässä pyhässä kirjoituksessa oleva lause,
jossa sanotaan, että kaikki vaikuttaa hyvään päin, suinkaan perustu mihinkään runolliseen haaveiluun tai
pelkkään hurskaaseen toivoon, vaan että siinä kuvaillaan
sellaista todellisuutta, joka voidaan tieteellisesti todeta.
Hän tietää ehdottoman varmasti, että jokainen ihminen
tulee lopullisesti saavuttamaan sanoin kuvaamattoman
kirkkauden, olipa hän nykyään millaisessa tilassa tahansa. Siinäkään ei ole kaikki. Nyt — tänä hetkenä — hän
kulkee tuota kirkkautta kohti. Kaikki häntä ympäröivät
olosuhteet on tarkoitettu auttamaan häntä eteenpäin eivätkä suinkaan estämään hänen edistystään. Ihmiset eivät yleensä vain ymmärrä elämänsä olosuhteiden tarkoi163
tusta. Kuitenkin — ikävä kyllä — on totta, että maailmassa on paljon pahuutta, surua ja tuskaa. Nähdessään
nuo elämän ikävät puolet korkeammalta näkökannalta
teosofi huomaa, että ne ovat ainoastaan ohimeneviä ja
pinnallisia, olivatpa ne nyt miten kauheita tahansa. Hän
ymmärtää, että kaikkia niitä käytetään tekijöinä edistyksen jouduttamiseksi.
Silloin kun hän ei vielä nähnyt eikä ymmärtänyt
elämää tuolta korkeammalta näkökannalta, hän katseli
sitä sen omalta näkökannalta ja huomasi, ettei tällä elämällä ollut mitään tarkoitusta. Niin kauan kun hän alhaalta käsin katseli elämän varjopuolia, hän ei voinut
niitä milloinkaan oikein ymmärtää. Kun hän kohoaa
noiden varjojen yläpuolelle, ajatuksen ja tajunnan korkeammalle tasolle sekä katselee sieltä hengen silmillä alaspäin, hän näkee ja ymmärtää, että ne ovat kaikki vain
osia suuremmasta kokonaisuudesta. Hän ymmärtää, että
todellisuudessa kaikki on hyvin — ei siis, että kaikki joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tulee hyväksi, vaan että
kehityksen valtava virta juuri nyt yhdessä silmänräpäyksessä virtaa taukoamattoman taistelun ja näennäisen
pahan keskellä eteenpäin, joten siis kaikki on hyvin,
kaikki tässä elämässä kulkee täydellisessä järjestyksessä
eteenpäin lopullista päämääräänsä kohti.
Kun ihminen siten kohottaa tajuntansa tavallisen
elämän myrskyjen ja taistelujen yläpuolelle, hän huo164
maa, että kaikki mikä näytti pahalta, näyttää nyt vain
näennäiseltä ponnistukselta edistyksen suurta virtaa vastaan. Hän huomaa, että kehityksen laki suhtautuu tuohon näennäiseen pahaan niin kuin Niagaran mahtava
virta kuohuviin pyörteisiinsä. Tuntiessaan mitä syvintä
myötätuntoa kärsiviä kohtaan hän samalla ymmärtää,
mihin tuloksiin kärsimys johtaa, joten hän ei voi joutua
epätoivon tai toivottomuuden valtaan. Tältä korkeammalta näkökannalta hän näkee myös omat surunsa ja
huolensa. Teosofia on siis antanut hänelle täydellisen
mielenrauhan ja sisäisen ilon, niin että hän voi aina pysyä iloisella mielellä.
Hänellä ei ole mitään huolia eikä suruja, koska hän
tietää, että kaikki on hyvin, joten ei ole mitään sellaista,
mitä hän voisi surra. Laajentuneiden tietojensa kautta
hän on tullut täydelliseksi optimistiksi, sillä hän tietää,
että vaikka joku ihminen tai liike olisi kuinka paha tahansa, kaikki paha on kuitenkin laadultaan ohimenevää,
koska se sotii kehityksen vastustamatonta virtaa vastaan.
Sitä vastoin kaikella sillä on pysyvä arvonsa, joka on hyvää ja jaloa jossakin henkilössä tai liikkeessä, sillä kaikella hyvällä on kehityksen virran valtava voima, joten sen
täytyy kestää, pysyä ja päästä voitolle.
Meidän ei kuitenkaan pidä luulla, että teosofi olisi
sen varmuuden tähden, joka hänellä on hyvän lopullisesta voitosta, välinpitämätön kaikesta siitä pahasta, joka
165
on hänen ympärillään maailmassa, tai ettei se häntä ensinkään liikuttaisi. Hän tietää, että hänen velvollisuutensa on voimiensa mukaan taistella pahan poistamisen
puolesta, sillä siten hän on yhteistyössä kehityksen suuren voiman kanssa ja jouduttaa sen lopullista voittoa.
Hän työskentelee hyvän puolesta, mutta hänellä ei ole
lainkaan sitä avuttomuuden ja toivottomuuden tunnetta,
joka niin usein lamauttaa niiden mieltä, jotka tahtovat
työskennellä lähimmäistensä puolesta.
Toinen arvokas seuraus teosofisista opinnoista on, että ihminen vapautuu kokonaan pelosta. Useat ihmiset
ovat aina huolissaan. He pelkäävät, että jokin heidän kuvittelemansa ikävä tapahtuma sattuu juuri heidän osalleen tai että he epäonnistuvat jossakin suunnitelmassaan.
He elävät sen tähden ainaisen levottomuuden ja pelon
vallassa. Ennen kaikkea he pelkäävät kuolemaa. Teosofi
on vapautunut kokonaan kuolemanpelosta, sillä hän
tuntee ja tunnustaa jälleensyntymisopin todeksi. Hän tietää, että menneisyydessä hän on jo monta kertaa jättänyt
fyysisen ruumiinsa. Hän tietää, ettei kuolema ole muuta
kuin unta — että kuten ihminen työpäivän jälkeen laskeutuu nukkumaan ja herää unestaan levänneenä ja virkistyneenä, pitkä yö seuraa sitäkin työpäivää, jota sanotaan elämäksi, ja sen yön me vietämme astraali- ja taivasmaailmassa, jossa saamme levätä ja virkistyä voidaksemme sitten uusin voimin jatkaa eteenpäin kulkemis166
tamme.
Teosofi ei näe kuolemassa mitään muuta kuin että
hän riisuu vain joksikin aikaa sen pukunsa, joka on
muodostettu fyysisestä aineesta. Hän tietää, että hänen
velvollisuutensa on pitää sitä mahdollisimman kauan ja
saada kaikki ne kokemukset, jotka hän siinä voi saada.
Kun tulee aika, että hän saa jättää ruumiinsa, hän jättää
sen kiitollisin ja iloisin mielin, sillä hän tietää, että hänen
seuraava elämänsä on paljon parempi kuin tämä nykyinen. Sen tähden hän ei ensinkään pelkää kuolemaa,
vaikka hän toisaalta tahtookin elää elämänsä loppuun
asti, sillä hän on täällä kehittyäkseen, ja tämä kehitys on
juuri ainoa, jolla on jotakin arvoa. Hänen koko käsityksensä elämästä on aivan toisenlainen kuin aikaisemmin.
Hän ei enää aseta elämänsä päämääräksi rahan ansaitsemista eikä määrätyn yhteiskunnallisen aseman saavuttamista vaan koettaa ainoastaan seurata jumalallista kehityssuunnitelmaa, sillä hän tietää, että hän juuri sen
tähden on täällä ja että kaiken muun täytyy väistyä tämän suunnitelman noudattamisen tieltä.
Uskonnolliset kysymykset eivät lainkaan ahdista tai
rasita teosofin mieltä, sillä hän näkee aivan selvästi, että
jumalallinen tahto johtaa meitä korkeinta kehittyneisyyttä kohti. Me emme voi päästä tuosta kehityksestä minnekään, sillä mitä tahansa tiellemme sattuukin tai mitä
meille tapahtuneekin, kaiken tarkoituksena on viedä
167
meitä eteenpäin, joten todella ainoastaan itse voimme
kehitystämme hidastuttaa. Teosofi ei ole huolissaan eikä
levoton omasta kohtalostaan. Hän kulkee yksinkertaisesti vain tietään eteenpäin ja koettaa parhaan kykynsä mukaan täyttää lähimmät velvollisuutensa, luottaen siihen,
että hänen niin tehdessään kaikki käy hänelle niin kuin
pitääkin, ilman että hänen tarvitsisi aina olla huolissaan
siitä. Hän on tyytyväinen suorittaessaan rauhallisesti
tehtävänsä ja koettaessaan auttaa lähimmäisiään, sillä
hän tietää, että kun hän niin tekee, suuri jumalallinen
voima hitaasti ja varmasti vie häntä eteenpäin sekä tekee
hänen hyväkseen, mitä vain voidaan tehdä. Niin kauan
kuin ihminen pyrkii eteenpäin, hän myös tekee mitä häneltä kohtuudella voidaan vaatia.
Koska teosofi tietää, että me kaikki kuulumme samaan suureen kehityssuunnitelmaan ja että me kaikki
olemme saman Isän lapsia sen sanan aivan kirjaimellisessa merkityksessä, niin hän ymmärtää, ettei ihmiskunnan yleinen veljeys ole ainoastaan kaunis aate, vaan selvä todellisuus — ei mikään unelma, joka ehkä toteutuu
jossakin haaveiden kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan
että se on jotakin sellaista, joka täällä juuri nyt on olemassa. Varmuus, joka hänellä on universaalista veljeydestä, antaa hänelle laajemman elämänkatsomuksen,
niin että hän voi nähdä kaiken korkeammalta persoonattomalta näkökannalta. Hän huomaa, että kaikkien todel168
liset edut ovat oikeastaan samat sekä ettei kukaan ihminen koskaan voi saada mitään todellista hyötyä toisten
perikadon tai kärsimysten kustannuksella. Se ei ole hänelle mikään uskonkappale, vaan tieteellinen tosiasia,
josta hän on päässyt varmuuteen opintojensa kautta.
Hän ymmärtää, että koska ihmiskunta muodostaa aivan
sananmukaisesti kokonaisuuden, mikään ei sellainen,
mikä aiheuttaa vahinkoa toiselle ihmiselle, voi olla yhdellekään ihmiselle todelliseksi hyödyksi, sillä jollekulle
aiheutettu vahinko ei vahingoita ainoastaan häntä itseään, vaan se vaikuttaa myös siihen ihmiseen, joka on vahingon aiheuttanut, ja vieläpä heidän molempien ympäristöönsäkin.
Hän tietää, että ainoa, mikä on hänelle todelliseksi
hyödyksi, on se, jonka hän jakaa toisten kanssa. Hän
huomaa, että jokainen askel, jonka hän kykenee ottamaan eteenpäin henkisen kehityksen tiellä, ei suinkaan
ole suotu yksin hänelle, vaan että toisetkin edistyvät rinnan hänen kanssaan. Jos hän saa enemmän tietoa tai jos
hänen itsehillintäkykynsä kasvaa, hän kyllä edistyy kehityksessään silloin, mutta hän ei sen avulla ota lähimmäisiltään mitään, vaan hän päinvastoin tulee kykenevämmäksi heitä auttamaan ja tukemaan. Koska hänellä on
tietoja ihmiskunnan ehdottomasta henkisestä ykseydestä, hän tietää, ettei yksittäinen ihminen edes tässä fyysisessä maailmassakaan voi saada mitään todellista etua
169
itselleen, ellei se ole sopusoinnussa koko ihmiskunnan
edun kanssa. Hän tietää, että ihmisen saavuttaman kehittyneisyyden täytyy jonkin verran huojentaa muun ihmiskunnan ahdinkotilaa ja että yksityisen ihmisen ottama edistysaskel aina vähän jouduttaa koko ihmiskunnan
edistystä. Jokainen, joka ylevämielisesti kantaa surunsa
ja kärsimyksensä pyrkiessään ylös valoa kohti, nostaa
sen avulla samalla myös pienen osan veljiensä surun ja
kärsimysten raskaasta taakasta.
Koska teosofi tunnustaa tämän yleisen veljeyden todeksi useiden tosiasioiden tieteellisenä johtopäätöksenä
eikä ainoastaan epätoivossa olevien ihmisten kauan kyteneenä toivona, hänen asemansa ympäristöönsä nähden
on aivan toisenlainen kuin sellaisen henkilön, joka ei tätä
veljeyttä tunne. Hänellä on syvä myötätunto kaikkia
kohtaan ja hän auttaa milloin voi. Hän huomaa hyötyvänsä ainoastaan siitä, jonka hän tekee sopusoinnussa
ihmiskunnan korkeampien harrastusten kanssa.
Kaikesta edellä esitetystä on luonnollisena seurauksena, että hän tulee mahdollisimman suvaitsevaiseksi ja
lempeäksi. Hän ei voi olla muuta kuin suvaitsevainen,
sillä hänen filosofiansa mukaan uskomisella ei ole suurtakaan arvoa, vaan tärkeätä on ainoastaan, että ihminen
on hyvä ja rakastaa totuutta. Hän ei voi olla muuta kuin
lempeä, sillä suurempien tietojensa perusteella hän kykenee ottamaan huomioon useita sellaisia seikkoja, joihin
170
ihmiset tavallisesti eivät kiinnitä huomiotaan ja joita he
eivät ymmärrä. Teosofi katselee aina oikeata ja väärää
korkeammalta näkökannalta kuin vähemmän valistuneet, ja sen tähden hän on syntistä kohtaan lempeämpi.
Hän voi nimittäin katsoa syvemmälle ihmisluontoon ja
asettua sen tähden paremmin syntisen kannalle sekä ottaa huomioon ne syyt, jotka saattoivat ihmisen rikoksen
tai hairahduksen tekoon, ja sen tähden hän voi myös
tuomita lempeämmin kuin sellaiset, jotka eivät rikoksen
syistä mitään tiedä.
Hän menee vielä suvaitsevaisuutta pidemmällekin,
armeliaisuuteen ja myötätuntoisuuteen. Hän tuntee todellista ihmisrakkautta, ja sen tähden hän on aina halukas auttamaan. Hän näkee itselleen avautuvan palvelemisen tilaisuuden aina joutuessaan yhteyteen toisten
kanssa, ja teosofisten opintojen kautta saamansa tiedon
avulla hän kykeneekin melkein kaikissa elämänsä varrella sattuvissa tapauksissa antamaan jonkin neuvon tai
olemaan avuksi jollakin muulla tavalla. Tällä en kuitenkaan tarkoita sitä, että hän aina koettaisi tyrkyttää toisille
ajatuksiaan. Hän päinvastoin havaitsee, että juuri tuo
oman mielipiteen tykyttäminen on valistumattomien tavallisin vika. Hän tietää, että todistelemisessa hän vain
tuloksettomasti tuhlaa voimiaan, joten hän välttää väittelyä. Jos joku haluaa selitystä tai neuvoa, hän mielellään
sen antaa, mutta selityksen tai neuvon tarkoituksena ei
171
ole toisen käännyttäminen selityksen antajan ajattelutapaan.
Tämä avuliaisuus voi ilmetä elämän kaikissa olosuhteissa. Hän voi osoittaa sitä ei ainoastaan lähimmäisiään,
vaan suurta eläinkuntaakin kohtaan, joka on hänen ympärillään. Eläimet joutuvat usein kosketukseen ihmisten
kanssa, jolloin ihmiset saavat tilaisuuden tehdä jotakin
niiden hyväksi. Teosofi tunnustaa myös eläimet veljikseen — nuoremmiksi veljiksi — jonka tähden hänellä on
eläimiäkin kohtaan veljen velvollisuudet, hänen tulee
nimittäin toimia ja ajatella siten, että suhde ihmisen ja
eläimen välillä on aina hyvä ja ettei hän milloinkaan tuota eläimille vahinkoa.
Teosofia on opiskelijalle kuitenkin ennen kaikkea
terveen järjen oppia. Se esittää hänelle tosiasioita Jumalasta ja ihmisestä sekä heidän suhteistaan toinen toisiinsa
niin pitkälle kuin hän nykyään voi niitä käsittää. Hän
aloittaa näiden totuuksien tutkimisesta ja elää sitten niiden mukaan, käyttäen hyväkseen tavallista ymmärrystä
ja tervettä järkeä. Hän sovittaa elämänsä sopusointuun
kehitystä jouduttavien lakien kanssa, jotka hän on oppinut tuntemaan, ja siten hän saa uuden näkökannan ja
uuden koetinkiven, jolla hän tutkii kaikkea — ensinnäkin omia ajatuksiaan, tunteitaan ja tekojaan ja sitten
kaikkea, mikä tulee häntä vastaan hänen ympäristössään.
172
Hän alistaa kaiken seuraavan tarkastuksen alaiseksi:
”Onko tämä menettely oikea tai väärä? Jouduttaako tai
hidastuttaako se kehitystä?” Jos jokin ajatus tai tunne herää hänessä, hän voi tuon tarkastuksen avulla heti huomata, tuleeko hänen sitä elvyttää? Jos se näyttää aikaansaavan mahdollisimman paljon hyvää, kaikki on hyvin.
Jos se voi vahingoittaa jotakin olentoa tai ehkäistä hänen
kehitystään, se on pahasta ja sen tähden tukahdutettava.
Hän noudattaa samaa tarkastamismenetelmää myös silloin kun hänen täytyy ratkaisevasti vaikuttaa johonkin,
joka on hänen läheisyydessään. Jos hän huomaa jonkin
asian hyväksi tarkastaessaan sitä kehityksen näkökannalta, hän voi hyvällä omallatunnolla sitä avustaa ja tukea, mutta ellei hän huomaa sen jouduttavan kehitystä,
niin hänen ei pidä siihen sekaantua.
Persoonallinen etu ei ole hänelle minkään arvoinen.
Hänen ainoa ajatuksensa on, mikä hyödyttää kehitystä
kokonaisuudessaan? Tämä ajatus antaa hänelle määrätyn näkökannan ja selvän tunnusmerkin sekä vapauttaa
hänet täydellisesti kaikesta horjuvaisuudesta ja epäilyksestä. Jumalan tahto on ihmiskunnan kehitys. Sen tähden
kaiken, mikä vie tätä kehitystä eteenpäin, täytyy olla hyvä, sitä vastoin kaikki, mikä on kehitystä vastaan ja hidastuttaa sitä, on paha, vaikka yleinen mielipide ja ikivanhat perintätavat olisivatkin sen puolella. Koska teosofi tietää, että ihmisen todellinen minä on ego, kuole173
maton minä, eikä ruumis, niin hän ymmärtää myös, että
ainoastaan tämän kuolemattoman minän elämällä on todellinen arvo ja että kaikki, mikä on yhteydessä ruumiin
kanssa, on arvelematta alistettava korkeampien etujen
mukaiseksi. Hän tietää, että tämä maallinen elämä on
annettu hänelle sen tähden, että hän edistyisi kehityksessään. Hän pitää siis ainoastaan kehitystä tärkeänä. Elämän tarkoitus on, että hän kehittäisi voimiaan minänä,
että hän kasvattaisi luonnettaan. Hän tietää, ettei kehitys
tapahdu ainoastaan fyysisessä ruumiissa, vaan että myös
ajatukset ja älylliset sekä henkiset voimat kehittyvät.
Hän käsittää, että kehitys vaatii häneltä täydellisyyttä ja
että täydellisyyden saavuttamiseen tarvittavat voimat
ovat hänen omissa käsissään. Hänellä on edessään
suunnattoman pitkät aikakaudet tuon täydellisyyden
saavuttamiseksi, mutta mitä pikemmin hänen onnistuu
siihen päästä, sitä onnellisemmaksi ja hyödyllisemmäksi
hän tulee.
Hän pitää elämäänsä ainoastaan koulupäivänä, ja
ruumis on hänelle vain puku, jonka hän on ottanut ylleen kerätäkseen itselleen kokemuksia. Hän tietää myös,
että tämä oppimisen tarkoitus on ainoa, jolla on jokin todellinen arvo, ja että ihminen on tyhmä, jos hän elää jonkin muun tarkoitusperiin hyväksi, olkoonpa sitten syy
siihen mikä tahansa. Sellainen elämä, jossa antaudutaan
vain fyysisten esineiden, rikkauden tai kunnian tavoitte174
luun, on teosofin mielestä pelkkää leikkiä — kaiken todella omistamisen arvoisen mieletöntä tuhlaamista ja sen
vaihtamista alemman luonnon hetkelliseen tyydytykseen. Sellaisesta hän ei välitä, sillä ”hänen mielensä palaa
ylhäällä oleviin eikä maallisiin kohteisiin.” Tämä pysyvämpien arvojen tavoittelu ei suinkaan tapahdu ainoastaan siksi, että hän käsittää sen oikeaksi menettelytavaksi, mutta vaan, koska hän niin selvästi ymmärtää maallisten esineiden ja nautintojen arvottomuuden. Hän yrittää aina nähdä kaiken mahdollisimman korkealta näkökannalta, sillä hän tietää, että alemmat näkökannat ovat
hyvin epäluotettavia — että alemmat tunteet ja himot
ovat ikään kuin sakeana usvana hänen ympärillään, joten hänen on mahdotonta niiden tasolta mitään selvästi
erottaa.
Tunsipa hän milloin tahansa sisäistä ristiriitaa ja taistelua, hän muistuttaa heti itselleen, että hän itse on korkeampi ja ettei alempi ole hänen todellinen minänsä,
vaan ainoastaan erään hänen käyttövälineensä hillitsemätön osa. Hän tietää, että vaikka hän olisi päämäärää
kohti vaeltaessaan tuhat kertaa langennut, hän voi kuitenkin yhtä suurella syyllä kuin ennenkin koettaa kehityksessään päästä tuota päämäärää kohti, joten ei ole ainoastaan hyödytöntä, vaan vieläpä järjetöntäkin antautua alakuloisuuden ja toivottomuuden valtaan.
Hän alkaa heti kulkea eteenpäin kehityksen tiellä —
175
ei ainoastaan koska hänen on helpompi aloittaa nyt heti
kuin myöhemmin, vaan myös ja juuri pääasiallisesti siksi, että jos hänen nyt onnistuu päästä askeleen eteen- ja
ylöspäin, hän kykenee silloin ojentamaan auttavan kätensä niille, jotka eivät vielä ole päässeet yhtä korkealle.
Sillä tavalla hän ottaa osaa suureen jumalalliseen kehitystyöhön, olkoon hänen osuutensa siinä miten vähäinen
tahansa.
Hän tietää, että hän on vain pitkällisen ja hitaan kasvamisen kautta saanut nykyisen kehittyneisyytensä, eikä
hän sen tähden odota, että hän voisi nyt muutamassa
silmänräpäyksessä päästä täydellisyyteen. Hän käsittää,
että syyn ja seurauksen suuri laki on aivan välttämätön
kehityksessä ja että hän kykenee sitä järkevästi soveltaa
älylliseen sekä moraaliseen kehitykseensä vasta opittuaan tuntemaan sen ilmenemistavat, aivan niin kuin fyysisessä maailmassa voimme käyttää hyväksemme luonnonlakeja ainoastaan mikäli olemme oppineet niitä tuntemaan.
Tietäessään, mitä kuolema on, hän ymmärtää, ettei
hänellä ole pelkäämiseen eikä suremiseen mitään syytä,
lähestyi se sitten häntä itseään tai henkilöä, jota hän rakastaa. Kuolema on kohdannut heidät jo useita kertoja
ennenkin, joten se ei ole heille tuntematon. Hän pitää
kuolemaa siirtymisenä nykyisestä, puoleksi fyysisestä
elämästä korkeampaan, ja sen tähden hän omasta puo176
lestaan on valmistautunut vastaanottamaan sen tervetulleena. Silloin kun joku hänen rakastamansa henkilö kuolee, hän käsittää heti, miten suuren edun tämä henkilö
on saanut, vaikka hän ei voikaan olla tuntematta kaipausta ajatellessaan, että hänen täällä alhaalla täytyi jo niin
pian ystävästänsä erota. Hän tietää myös, että vainaja on
yhä edelleen hänen lähellään ja että hänen täytyy nukkuessaan vain hetkeksi riisua fyysisen pukunsa, voidakseen taas kuten ennenkin olla hänen seurassaan.
Hän ymmärtää myös aivan selvästi, että maailma on
kokonaisuus ja että samat jumalalliset lait vallitsevat
kaikkialla, yhtä lailla maailman näkyvässä kuin meidän
silmillemme näkymättömälläkin tasolla. Sen tähden hän
ei ole lainkaan hermostunut eikä pahalla mielellä siirtyessään maailman toiselta tasolta toiseen, eikä hänellä
myöskään ole mitään epätietoisuuden tunnetta verhon
toisella puolella vallitsevista olosuhteista. Hän tietää, että siellä hänen eteensä avautuvat mitä ihanimmat näköalat ja että hänellä on mitä suurenmoisimpia mahdollisuuksia tiedon hankkimisen ja siunauksellisen työn suorittamisen siinä korkeammassa elämässä, johon hän kuoleman kautta siirtyy. Hän tietää, että elämä tämän aineellisen ruumiin ulkopuolella on niin voimakasta ja loistavaa, etteivät maalliset nautinnot siihen verrattuna ole
minkään arvoisia. Katoamattoman elämän voima säteilee hänestä hänen tarkan tietonsa ja rauhallisen luotta177
muksensa kautta koko hänen ympäristöönsä.
Tulevaisuuteen nähden hänellä ei voi olla mitään
epävarmuutta. Samoin kuin hän katsahtamalla taaksepäin raakalaiseen näkee ja ymmärtää, mikä hän menneisyydessään on ollut, hän myös ymmärtää, mikä hän on
tulevaisuudessaan oleva, kun hän tutustuu ihmiskunnan
suurimpiin ja viisaimpiin yksilöihin. Hän näkee katkeamattoman kehityksenketjun. Hän näkee edessään täydellisyyteen johtavat portaat, ja kun niiden jokaisella askelmalla on ihmisolentoja, hän tietää, että hänkin voi
nousta noita portaita myöten. Hän tietää juuri sen tähden voivansa nousta, että syyn ja seurauksen laki on
muuttumaton. Se vaikuttaa aina samalla tavalla, joten
hän voi siihen luottaa ja käyttää sitä hyväkseen, niin
kuin fyysisessä maailmassa käytetään tavallisia tunnettuja luonnonlakeja. Syyn ja seurauksen lain tunteminen
antaa hänelle tulevaisuudentoiveen sekä näyttää hänelle,
että hän itse on syynä hänelle mahdollisesti sattuneeseen
tapahtumaan, sillä hän on sen ansainnut aikaisempien
joko tässä tai jossakin edellisessä elämässä tekemiensä
tekojen, lausumiensa sanojen tai hautomiensa ajatusten
ja tunteiden seurauksena. Hän ymmärtää, että kaikki
vastoinkäymiset, jotka häntä kohtaavat, ovat velkoja,
jotka hänen on maksettava. Hän alistuu niihin ja ottaa
niistä opikseen, sillä hän käsittää, miksi ne ovat hänelle
sattuneet, ja hän on sen vuoksi iloinen saadessaan mak178
saa osan velastaan.
Siten teosofi koettaa suhtautua elämän koettelemuksiin oikealla tavalla. Hän ei kuluta aikaansa tulevaisuudessa mahdollisesti sattuvien tapahtumien ajattelemiseen, ja kun vastoinkäymiset häntä kohtaavat, hän ei tee
niitä pahemmiksi järjettömällä nurkumisella, vaan koettaa kärsivällisyydellä ja sielunvoimalla kestää, mikä välttämättömyyden pakosta on kestettävä. Hän ei suinkaan
alistu samalla tavalla kohtaloonsa kuin fatalisti. Ei, vaan
hän pitää vastoinkäymistä ikään kuin kiihottimena, jonka avulla hän ponnistautuu tuon vastoinkäymisen yli, ja
siten hän pusertaa menneiden aikojen pahuudesta esille
tulevaisuudessa kasvavan hyveen siemenen. Sellaisten
maksamattomien velkojen suorittamisella hän kasvattaa
itselleen rohkeuden, uljuuden ja päättäväisyyden suuria
hyveitä, joista hänellä on hyötyä vielä tulevinakin aikoina.
Hän eroaa muusta maailmasta siinä suhteessa, että
hän on aina hyvällä mielellä ja että hänellä kaikkien vaikeuksien aikana on lannistumaton tarmo. Hän on sääliväinen ja auttavainen. Kuitenkin hän on ihminen, joka
ottaa elämän tosissaan ja joka tunnustaa, että jokaisella
on maailmassa paljon työtä, joten aikaa ei ole tuhlattavaksi. Hän tietää aivan varmasti, ettei hän ole ainoastaan
oman kohtalonsa luoja, vaan että hän myös suuressa
määrin vaikuttaa ympäristöönsä, ja sen tähden hän tun179
tee tekojensa ja ajatuksistaan johtuvan vastuunalaisuuden.
Hän tietää, että ajatukset synnyttävät muotoja, joiden
avulla voidaan helposti aikaansaada sekä hyvää että pahaa. Hän tietää, ettei kenenkään ihmisen elämä rajoitu
ainoastaan häneen itseensä, sillä jo hänen ajatuksensa
vaikuttavat myös muihin. Hän tietää, että ne värähtelyt,
jotka hän lähettää aivoistaan ja mentaaliruumiistaan,
synnyttävät värähtelyjä toisten ihmisten aivoissa ja mentaaliruumiissa, ja että hän siten on älyllisen terveyden tai
sairauden alkulähteenä, josta kaikki hänen ympäristössään olevat saavat joko terveyttä tai sairautta.
Siitä johtuu, että hänen yhteiskunnallinen siveysoppinsa on tavallista korkeampi. Hän tietää, ettei hänen
tarvitse hallita ainoastaan tekojaan ja sanojaan, mutta
myös ajatuksensa, koska ne voivat aiheuttaa paljon vakavampia ja kauemmaksi ulottuvia seurauksia kuin mitä
niiden ilmeneminen fyysisessä maailmassa aiheuttaa.
Hän tietää, että vaikka joku ihminen ei suorastaan ajattelekaan muita, niin hän siitä huolimatta väistämättä vaikuttaa heihin joko pahaan tai hyvään suuntaan. Paitsi sitä, että hänen ajatuksensa hänen tietämättään vaikuttavat toisiin, hän voi myös tietoisesti käyttää ajatuksiaan
hyvän palvelukseen. Hän synnyttää mentaaliainevirtoja,
joiden avulla hän auttaa ja lohduttaa kärsiviä ystäviään,
ja siinä avautuu hänelle työala, jossa hän voi tehdä pal180
jon hyvää.
Hän asettuu aina mieluimmin korkeamman kuin matalamman, ja ylevämmän kuin alhaisemman ajatuksen
puolelle. Määrätietoisesti hän uskoo kaikista mieluimmin hyvää kuin pahaa ja suhtautuu kaikkiin mieluimmin auttavaisesti kuin ärtyisästi, sillä hän tietää, että hyvän kannalta katsominen on pohjimmiltaan oikea näkökanta. Kun hän siten pitää yleisenä periaatteenaan koettaa nähdä kaikessa sen parhaimman puolen voidakseen
sitä vahvistaa ja kun hän samalla koettaa aina mieluimmin auttaa kuin estää, niin hän vähitellen tulee lähimmäisilleen yhä suuremmaksi siunaukseksi ja vähäisten
voimiensa mukaan myös suuren kehityssuunnitelman
avustajaksi. Aikaa myöten hän unohtaa täydellisesti itsensä ja alkaa elää ainoastaan muita varten pitäen itseään vain kehityssuunnitelman osana. Hän oppii myös
tuntemaan sisimmässään olevan jumalallisen tulen kipinän, ja hän oppii ilmentämään sitä paremmin. Kun hän
siten noudattaa Jumalan tahtoa, hänen elämänsä tulee
siunaukseksi, ei ainoastaan hänelle itselleen, vaan myös
koko ihmiskunnalle.
181
TEOSOFINEN SEURA
on kansainvälinen järjestö, joka perustettiin v. 1875. Sen
päämaja on Adyarissa, lähellä Madrasia, Intiassa. Seuran
presidentti on tohtori Annie Besant21.
Seuran tehtävät ovat:
1) Muodostaa yleisen veljeyden ydin katsomatta rotuun, uskontunnustukseen, sukupuoleen, yhteiskuntaasemaan tai väriin.
2) Edistää vertailevia uskonnollisia, filosofisia ja tieteellisiä tutkimuksia.
3) Tutkia tuntemattomia luonnonlakeja ja ihmisen salaisia voimia.
Teosofisen Seuran jäseneksi pääsee jokainen, joka
tunnustaa yleisen veljeyden.
Teosofiseen Seuraan kuuluu melkein kaikilla maailman kolkilla olevia yksityisiä jäseniä lukuun ottamatta
40 eri maassa olevaa kansallista seuraa. Nämä maat ovat
lueteltuina siinä järjestyksessä, kuin Teosofinen Seura on
niihin perustettu, seuraavat:
Yhdysvallat, Englanti, Intia, Australia, Ruotsi, UusiSeelanti, Alankomaat, Ranska, Italia ja Saksa.
21
Teoksen kirjoittamisen aikaan [v. 1912] —toim. huom.
182