4 Teisko-Aitolahti Torstaina 23. kesäkuuta 2011 Lentoemäntä palaa kesällä mummun ja vaarin maisemaan Pohtola Vilja-Tuulia Tanhuanpää n Gallup Harrastatko juhannustaikoja? Saija Pitkänen, Kovero – En harrasta. Vähä-Koveron sillan juhannustanssiperinteen elvyttäminen on tavoitteena. Sami Tapola Pappila – Uskon taikuuteen ja Teisko on hyvä paikka harjoittaa sitä. Tampereen tuomiokirkon rakennuttaminen. Todennäköisesti Onni arvosti käsityöläisiä ja kauneutta, koska palkkasi taiteilijoita maalaamaan Tonin talon tapetit ja puuseppiä veistämään sinne huonekaluja. Taina Timonen on työskennellyt Blue 1:n lentoemäntänä yli yksitoista vuotta. Työnsä ohessa hän on harrastanut kaukokiertomatkojen vetämistä ympäri maailman, muun muassa Intiassa, Havajilla ja Brasiliassa. – Työkuvioiden kautta tapasin Tanhuanpään Ruusan ja jossain vaiheessa tuli puheeksi, että hän on kotoisin Teiskosta. Ystävystyttyämme olen vieraillut Ruusan vanhempien kotipaikassa kesäisin, kuin myös päässyt käymään vanhan Tonin tilan paikalla, kertoo Taina. Timosen äidin isoäiti oli nimeltään Tyyne Toni, kunnes hänet vihittiin Onni Pirilän kanssa vuonna 1903. Nuoripari asettui Tonin tilalle Kämmenniemeen. Paikka, jossa tila sijaitsi, on myöhemmin nimetty Koiranpäänniemeksi. Onni Pirilä oli maanviljelijä ja rakennusmestari. Hänen suurin projektinsa oli Taina nauttii mökkitunnelmasta Viitapohjantiellä. Tainan äiti, Anja Rainos, vietti lapsuuden kesiä ja sotavuodet Tonin tilalla, jolloin kesävieraat Teiskoon kuljetti höyrylaiva Tervalahti. Vanha, kivinen laivalaituri seisoo samalla paikalla, kuin myös rantasauna. Taina muistelee, että suuren saunan lämmittämiseen kului koko päivä. Nyt jo puretun päärakennuksen pirttikin tuntui valtavalta ja pelottavalta lapsen näkökulmasta. – Joka kesä kun vierailen Teiskossa, käyn paikalla, jossa Tonin tila sijaitsi. On nostalgista palata paikkaan, jossa olen lapsuudessani viettänyt aikaa, mummun ja vaarin luona. Maisemat ovat samat, vaikka rakennukset puuttuvat, eikä se rantasaunakaan enää näytä niin suurelta kuin lapsuudessa, pohtii Taina. n Toimittaja testaa Motocross - jännittävän kivaa ” Kaanaa Epu Sirpelä Taina Into, Sääksniemi – En harrasta, paitsi vastaa ja savusaunaa, jos ne taioiksi lasketaan. Riku Saarilahti, Kämmenniemi – En harrasta. Kesäkerhon ja zumban jälkeen toimittaja päätti heittäytyä moottoriurheilun pariin. Siispä suunta kohti Kaanaan moottoriurheilukeskusta, jossa sijaitsee Tampereen Motocross ry:n noin 1550 metriä pitkä pehmeäpintainen hiekkarata. Varusteet ja motocrosspyörän toimittaja sai lainaan Jani Moisiolta, jonka pojat ovat harrastaneet motocrossia jo useamman vuoden. Pian 14 vuotta täyttävä Petri Moisio ei enää noin viiden vuoden harrastamisen jälkeen juurikaan ajamista jännitä. – Parasta lajissa on hyppiminen. Tosin hyppyrissä minulle on sattunut myös ainoa haaveri - kaaduin pyörällä, ja ranneluuni murtui. Hyppiminen? Rannemurtuma? Kuulostaa huolestuttavalta - etenkin henkilöstä jolla on vaikeuksia pysyä pystyssä edes pyörällä. Päätin kuitenkin olla rohkea ja koettaa lajia, joka kieltämättä näytti vauhdikkaalta ja kiinnostavalta. Useimmiten motocross aloitetaan keskimäärin seitsemän vuoden iässä, joten hieman yli parikymppisenä olin ensikertalaiseksi aavistuksen iäkäs. Harrastajat ovat myös yleensä poikia, jota minä en ole. Mutta mitä siitä, jos lajin voi kerran aloittaa vaikka kolmevuotiaana, niin mikä ettei nytkin! Vilahdit ohi... Ruahahaa... Suojavarusteiden takaa ajajaa on mahdoton tunnistaa, mutta uskokaa pois: se olen minä! Puin ensin ylleni varusteet. Puuh. Pelkästään se kävi mielestäni urheilusta: ajohousut, rintapanssari, paita, ajosaappaat, niskasuoja, kypärä ja suojalasit saivat oloni tuntumaan jäykähköltä, mutta tehokkaalta. Jani Moisio selitti rauhallisesti ja selkeästi pyörän ominaisuuksia ja käytännön seikkoja - esimerkiksi miten melko räyhäkkään näköisen kaksipyöräisen saisi pysähtymään. Koska olen moottorilaitteiden kanssa melkoisen avuton, joutui Jani kertaamaan asiat muutamaankin otteeseen. – Siis kytkin ja kaasu. Ihan niin kuin autossa! Kröhöm. En kai vain unohtanut mainita, ettei minulla ole ajokorttia. Vedin kuitenkin syvään henkeä ja tottelin ohjeita. Kytkin pohjaan, vaihde päälle, kytkin hitaasti ylös ja kevyesti kaasua. Wrrrom! Se liikkui! Kaikki sujui hienosti siihen asti, kunnes päätin pysäyttää pyörän. Kummalla puolella jarru olikaan? Mitä kytkimelle pitikään tehdä? Voiei voiei voiei, tuo olikin kaasu! Pienen syöksähtämisen jälkeen tein tahattoman, mutta yllättäen varsin tyylikkään käännöksen toinen jalka maassa, ja sain ajoneuvoni moottorin sammumaan. Pakko sanoa… se oli melko hauskaa! Itse asiassa erittäin hauskaa! Todellisuudessa vauhtini ei ilmeisesti ollut päätähuimaava. Näin ainakin päättelin katselijoiden hillittömästä naurusta, kun tiedustelin valokuvaajalta saiko hän minusta yhtään kuvaa, kun vilahdin ohi. – Vilahdit ohi... Ruahahaa... Vauhdin ei kuitenkaan tarvinnutkaan olla yhtään nopeampi, tai ajomatkan pidempi: kertakokeilustakin ymmärsin miksi ihmiset harrastavat motocrossia. Se on jännittävää, keskittymistä vaativaa, äärettömän mukavaa ja haasteellistakin puuhaa. Kaikille vauhdin hurmasta nauttiville suosittelenkin vierailua Kaanaan moottoriurheilukeskuksella, tai vaihtoehtoisesti Tampereen Motocross ry:n nettisivuilla osoitteessa www. tammc.com.