linkki - Tampereen Motocross ry

4
Teisko-Aitolahti
Torstaina 23. kesäkuuta 2011
Lentoemäntä palaa kesällä
mummun ja vaarin maisemaan
Pohtola
Vilja-Tuulia Tanhuanpää
n Gallup
Harrastatko juhannustaikoja?
Saija Pitkänen,
Kovero
– En harrasta. Vähä-Koveron sillan juhannustanssiperinteen elvyttäminen on
tavoitteena.
Sami Tapola
Pappila
– Uskon taikuuteen ja
Teisko on hyvä paikka harjoittaa sitä.
Tampereen tuomiokirkon
rakennuttaminen. Todennäköisesti Onni arvosti käsityöläisiä ja kauneutta, koska
palkkasi taiteilijoita maalaamaan Tonin talon tapetit ja
puuseppiä veistämään sinne
huonekaluja.
Taina Timonen on työskennellyt Blue 1:n lentoemäntänä yli yksitoista vuotta.
Työnsä ohessa hän on harrastanut kaukokiertomatkojen
vetämistä ympäri maailman,
muun muassa Intiassa, Havajilla ja Brasiliassa.
– Työkuvioiden kautta tapasin Tanhuanpään Ruusan
ja jossain vaiheessa tuli puheeksi, että hän on kotoisin
Teiskosta. Ystävystyttyämme olen vieraillut Ruusan
vanhempien kotipaikassa
kesäisin, kuin myös päässyt
käymään vanhan Tonin tilan
paikalla, kertoo Taina.
Timosen äidin isoäiti oli nimeltään Tyyne Toni, kunnes
hänet vihittiin Onni Pirilän
kanssa vuonna 1903. Nuoripari asettui Tonin tilalle Kämmenniemeen. Paikka, jossa
tila sijaitsi, on myöhemmin
nimetty Koiranpäänniemeksi.
Onni Pirilä oli maanviljelijä ja rakennusmestari. Hänen suurin projektinsa oli
Taina nauttii mökkitunnelmasta Viitapohjantiellä.
Tainan äiti, Anja Rainos,
vietti lapsuuden kesiä ja sotavuodet Tonin tilalla, jolloin
kesävieraat Teiskoon kuljetti
höyrylaiva Tervalahti. Vanha, kivinen laivalaituri seisoo
samalla paikalla, kuin myös
rantasauna. Taina muistelee,
että suuren saunan lämmittämiseen kului koko päivä. Nyt
jo puretun päärakennuksen
pirttikin tuntui valtavalta ja
pelottavalta lapsen näkökulmasta.
– Joka kesä kun vierailen
Teiskossa, käyn paikalla, jossa
Tonin tila sijaitsi. On nostalgista palata paikkaan, jossa
olen lapsuudessani viettänyt
aikaa, mummun ja vaarin
luona. Maisemat ovat samat,
vaikka rakennukset puuttuvat, eikä se rantasaunakaan
enää näytä niin suurelta kuin
lapsuudessa, pohtii Taina.
n Toimittaja testaa
Motocross - jännittävän kivaa
”
Kaanaa
Epu Sirpelä
Taina Into,
Sääksniemi
– En harrasta, paitsi vastaa ja savusaunaa, jos ne
taioiksi lasketaan.
Riku Saarilahti,
Kämmenniemi
– En harrasta.
Kesäkerhon ja zumban jälkeen toimittaja päätti heittäytyä moottoriurheilun pariin.
Siispä suunta kohti Kaanaan
moottoriurheilukeskusta, jossa sijaitsee Tampereen Motocross ry:n noin 1550 metriä pitkä pehmeäpintainen
hiekkarata.
Varusteet ja motocrosspyörän toimittaja sai lainaan
Jani Moisiolta, jonka pojat
ovat harrastaneet motocrossia jo useamman vuoden.
Pian 14 vuotta täyttävä
Petri Moisio ei enää noin
viiden vuoden harrastamisen
jälkeen juurikaan ajamista
jännitä.
– Parasta lajissa on hyppiminen. Tosin hyppyrissä minulle on sattunut myös ainoa
haaveri - kaaduin pyörällä, ja
ranneluuni murtui.
Hyppiminen? Rannemurtuma? Kuulostaa huolestuttavalta - etenkin henkilöstä jolla
on vaikeuksia pysyä pystyssä
edes pyörällä.
Päätin kuitenkin olla rohkea
ja koettaa lajia, joka kieltämättä näytti vauhdikkaalta ja
kiinnostavalta. Useimmiten
motocross aloitetaan keskimäärin seitsemän vuoden
iässä, joten hieman yli parikymppisenä olin ensikertalaiseksi aavistuksen iäkäs.
Harrastajat ovat myös yleensä
poikia, jota minä en ole. Mutta mitä siitä, jos lajin voi kerran aloittaa vaikka kolmevuotiaana, niin mikä ettei nytkin!
Vilahdit ohi...
Ruahahaa...
Suojavarusteiden takaa ajajaa on mahdoton tunnistaa,
mutta uskokaa pois: se olen minä!
Puin ensin ylleni varusteet.
Puuh. Pelkästään se kävi mielestäni urheilusta: ajohousut,
rintapanssari, paita, ajosaappaat, niskasuoja, kypärä ja
suojalasit saivat oloni tuntumaan jäykähköltä, mutta
tehokkaalta.
Jani Moisio selitti rauhallisesti ja selkeästi pyörän ominaisuuksia ja käytännön seikkoja
- esimerkiksi miten melko
räyhäkkään näköisen kaksipyöräisen saisi pysähtymään.
Koska olen moottorilaitteiden
kanssa melkoisen avuton,
joutui Jani kertaamaan asiat
muutamaankin otteeseen.
– Siis kytkin ja kaasu. Ihan
niin kuin autossa!
Kröhöm. En kai vain unohtanut mainita, ettei minulla
ole ajokorttia.
Vedin kuitenkin syvään henkeä ja tottelin ohjeita. Kytkin
pohjaan, vaihde päälle, kytkin
hitaasti ylös ja kevyesti kaasua. Wrrrom! Se liikkui!
Kaikki sujui hienosti siihen
asti, kunnes päätin pysäyttää
pyörän. Kummalla puolella
jarru olikaan? Mitä kytkimelle
pitikään tehdä? Voiei voiei
voiei, tuo olikin kaasu! Pienen
syöksähtämisen jälkeen tein
tahattoman, mutta yllättäen
varsin tyylikkään käännöksen toinen jalka maassa, ja
sain ajoneuvoni moottorin
sammumaan.
Pakko sanoa… se oli melko
hauskaa! Itse asiassa erittäin
hauskaa! Todellisuudessa
vauhtini ei ilmeisesti ollut
päätähuimaava. Näin ainakin
päättelin katselijoiden hillittömästä naurusta, kun tiedustelin valokuvaajalta saiko
hän minusta yhtään kuvaa,
kun vilahdin ohi.
– Vilahdit ohi... Ruahahaa...
Vauhdin ei kuitenkaan tarvinnutkaan olla yhtään nopeampi, tai ajomatkan pidempi:
kertakokeilustakin ymmärsin
miksi ihmiset harrastavat motocrossia. Se on jännittävää,
keskittymistä vaativaa, äärettömän mukavaa ja haasteellistakin puuhaa. Kaikille
vauhdin hurmasta nauttiville
suosittelenkin vierailua Kaanaan moottoriurheilukeskuksella, tai vaihtoehtoisesti
Tampereen Motocross ry:n
nettisivuilla osoitteessa www.
tammc.com.