Tampereella järjestetyn mentorikoulutuksen toisessa tapaamisessa harjoiteltiin muun muassa toisen kuuntelemista. Koulutukseen osallistui 12 Tampereen kaupungin ammatillista perhehoitajaa ja viisi sosiaalityöntekijää. Mentori Tuija Raitanen (toinen vas.) ohjaa osallistujia. Perhehoitoon hurahtaneet Hiljainen tieto siirtyy eteenpäin mentoroinnissa I ltapäivän tunteina nauru raikaa mentorikoulutuksessa Tampereella. Osallistujat pohtivat omia heikkouksiaan ja vahvuuksiaan mentoreina. – Totesimme tässä, ettei meillä miehillä ole juuri muita heikkouksia kuin halu ratkaista ongelmat mahdollisimman nopeasti, toteaa Risto Kilpiäinen ja muut ryhmän miehet komppaavat. – Ja pitää muistaa, että omakin perhe tarvitsee minua eikä saa vain keskittyä toisen ongelmiin – lähteä maanantaina mentoroimaan ja tulla perjantaina takaisin. Tampereen kaupungin asiakasohjaus Luotsi tarjosi keväällä perhehoitajilleen kolmen kerran mentorointikoulutuksen, 10 l Perhehoito 3 / 2010 johon osallistui 12 perhehoitajaa ja 5 sosiaalityöntekijää. – On tärkeää, että koulutukseen osallistuvat molemmat osapuolet. Mentorointi on tuen tapa, jonka sosiaalityöntekijä tilaa. Siksi heidänkin täytyy tietää, mistä mentoroinnissa on kyse. Samoin sosiaalityöntekijät tietävät, missä tuen tarvetta on. He myös maksavat palvelusta ja huolehtivat mentorien jaksamisesta, muistuttaa Perhehoitoliiton erityisasiantuntija, psykologi Tarja Janhunen. Kolmella kokoontumiskerralla tutustuttiin mentorointiin, itseen mentorina ja siihen, miten mentorointi käytännössä toimii. – Näin lyhyessä koulutuksessa ei vielä saada suuria aikaan, mutta aihe tulee osallistujille kuitenkin tutuksi. Toisella kokoontumiskerralla osallistujat harjoittelivat muun muassa kuuntelemista ja kuulluksi tulemista. Samalla pohdittiin, millainen on hyvä tila tapaamisille – kirkko vai kahvila? – Minä käytän apuna muistiinpanoja, joiden avulla on helpompi palata taaksepäin ja rakentaa sijaisvanhemmuuden kaarta. Tämä on hyvä tapa varsinkin sellaisissa tilanteissa, joissa sijaisvanhemmille tapahtuu paljon lyhyessä ajassa, kertoo kouluttajana vieraillut Tuija Raitanen, sijaisvanhempi, mentori ja perhehoidon kehittäjä Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksiköstä Siilinjärveltä. Teksti ja kuva Kirsi-Marja Nurminen MENTOROINTI Lastensuojelua koko elämä Monille saattaa jäädä mieleen askarruttavia kysymyksiä, joita ei muista tai uskalla sosiaalityöntekijältä kysyä. – Sosiaalityöntekijätkään eivät välttämättä tiedä, mistä kaikista asioista sijaisvanhemmille pitäisi kertoa. Tapaamisissa voi olla kiire ja paljon asioita läpikäytävänä. Mentorin kanssa ei tarvitse miettiä, voiko jostakin asiasta puhua vai ei. Leea Salonen ja Risto Kilpiäinen ovat ammatillisia perhehoitajia Tampereelta. – Ammatillisia sijaisperheitä on Suomessa aika vähän. Tampereen seudulla meitä on 8. Ammatillisessa perhehoidossa molemmat puolisot ovat päätoimisia perhehoitajia ja heiltä vaaditaan soveltuva alan tutkinto. Ammatilliseen perhehoitoon sijoitetaan tavallisesti haasteellisia lapsia, jotka muuten joutuisivat laitokseen, Salonen ja Kilpiäinen kertovat. Mentorikoulutus kiinnosti, koska kummallakin on jo takana vuosia perhehoidon parissa – Salosella 22 ja Kilpiäisellä 11 vuotta. – Me ollaan hurahdettu perhehoitoon, ja koko elämä pyörii lastensuojelun ympärillä. Meille on kertynyt tietoa alasta ja ymmärrämme, että uusien sijaisvanhempien tukeminen on tosi tärkeää. Koska vedämme myös PRIDE-koulutuksia, tulevat uudet perheet jo siinä tutuiksi. Lapsien hyvinvointiahan tässä loppujen lopuksi ajatellaan, he tuumivat. Mentoroinnin roolit eivät vielä olleet Saloselle ja Kilpiäiselle tuttuja ja niistä he tarvitsivat lisää tietoa. – Toki koulutus tuo uusia työkaluja myös omaan sijaisvanhemmuuteen, joka on valtava matka omaan itseen. Mentorointi auttaa siinä, Kilpiäinen uskoo. Koulutuksesta oli jo tarttunut tieto siitä, että mentoroinnin on oltava hyvin suunniteltua. – Ja sosiaalitoimen on oltava siinä mukana. Mentorointi on enemmän kuin kahvilla istumista, sillä on myös tavoitteita. Mentoroinnissa tapaa kaksi vertaista, mutta taustalla on tarve, johon pyritään tapaamisilla vastaamaan, Salonen ja Kilpiäinen summaavat opitun. Epävarmuutta siedettävä Kuopion yliopisto ja Savonia ammattikorkeakoulu toteuttivat vuosina 2006–2007 EU-rahoitteisen mentorointikoulutuksen. – Oli luontevaa osallistua tuohon koulutukseen. Se oli pitkä prosessi, jossa opiskeltiin monimuotoisesti välillä verkossa ja välillä kasvotusten. Osallistujia oli 17, joista tällä hetkellä noin 5 toimii mentorina, Raitanen kertoo. Lastensuojelun perhehoidon mentorointi • kokenut, mentorointikoulutuksen saanut sijaisvanhempi antaa asian- tuntija-apua aloittavalle tai haasteellisessa tilanteessa olevalle sijaisvanhemmalle, tapa siirtää hiljaista tietoa eteenpäin • perustuu luottamukseen, ja osapuolet ovat vaitiolovelvollisia • vuorovaikutusta, valmentamista, tukea ja ohjausta • edistää osaamista, pätevyyden tunnetta, itsearvostusta ja identi- teetin vahvistumista • mentoroinnista tehdään kirjallinen sopimus, joka laaditaan yhdessä sosiaalityöntekijän, mentorin ja sijaisvanhemman kanssa. Kustan- nuksista huolehtii sijoittajakunta (perhehoitajalaki). • suunnitelmallista toimintaa, joka kestää puolesta vuodesta vuoteen. Tapaamiskertoja on yleensä 1–2 kertaa kuukaudessa. • voi tapahtua henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi puhelimitse tai verkossa Raitanen luonnehtii itseään kuuntelevaksi mentoriksi. – Savossa ei yleensä mennä suoraan asiaan. Koska en ole savolainen, saatan aiheuttaa hämmennystä asiakeskeisyydelläni. Toisaalta olen saanut siitä myös hyvää palautetta. Minulla on empatiakykyä, olen mielestäni avoin, jalat maassa -tyyppi. Pystyn tarvittaessa kertomaan myös omista heikkouksistani, ettei mentoria nosteta liikaa jalustalle, hän pohtii. Hyvältä mentorilta vaaditaankin Raitasen mukaan aitoa kuuntelemisen taitoa. – Myös epävarmuuden sietokyky on tärkeä, koska alussa ei tiedetä, mihin prosessi johtaa. Mentoroinnissa voi tapahtua paljon yhtä aikaa. Mentorin on osattava myös kunnioittaa aktorin eli mentoroitavan maailmaa. – Ei saa liikaa johdatella, mutta oma mielipide pitää silti uskaltaa sanoa. Sijaisvanhemmuus on yksinäistä Mentorointi on erityisen tärkeää perhehoitajille ja sijaisvanhemmille siksi, ettei heillä ole työyhteisöä. Koti ja työ ovat yhdessä ja samassa paikassa. – Usein ollaan samassa työssä puolison kanssa. Ystäville ei voi jakaa kaikkia huolia salassapitovelvoitteiden takia. Sosiaalityöntekijä taas ei ole perhehoitaja eikä siksi vertainen. Sijaisvanhemmuus on aika yksinäistä, sanoo Raitanen. Usein sijaisvanhemmuutta verrataan tavalliseen vanhemmuuteen, mutta Raitasen mielestä siitä ollaan aika kaukana. – Silti sijaisvanhemmat tavoittelevat juuri sitä tavallista arkea. Ja onneksi lapset harvoin ajattelevat sijaisvanhemmuuden olevan jotain erikoista. Pohjois-Savon lastensuojelun kehittämisyksikössä on mukana 17 PohjoisSavon kuntaa. Yksikön kehittämiskeskus pyrkii luomaan muun muassa uusia tukimalleja perhehoitoon. – Meillä on esimerkiksi vertaisryhmiä sukulaissijaisvanhemmille ja erityisesti isovanhemmille. Tämä on Suomessa uusi asia. Sukulaissijaisvanhemmille on luotu oma valmennusmalli, sillä heidän kohdallaan sijaisvanhemmuus on harvoin etukäteen suunniteltu ja harkittu. Tilanne on ennemminkin ei-toivottu. Erityistä on myös se, että lapsi on sijaisvanhemmille entuudestaan tuttu, Raitanen kertoo. l Kiinnostuitko mentoroinnista? Ota yhteyttä erityisasiantuntija Tarja Janhuseen, puh. 040 310 1448 tai [email protected]. Mikäli omalta alueeltasi löytyy tarpeeksi kiinnostuneita perhehoitajia ja sijaisvanhempia ja sijoittajakunnat lähtevät mukaan, voidaan koulutus tuoda alueellesi. Sijaisvanhempien lisäksi myös kunta voi tehdä aloitteen koulutuksen järjestämiseksi. Perhehoito 3 / 2010 l 11