Lehden toimittajan saatesanat

TURUN GREYHOUND KLUBI ry (TGK)
HALLITUS 2014
Puheenjohtaja: Miska-Aleksander Argillander
m_argillander (ät) hotmail.com
p. 050 544 6277
Hannu Niemi
hannu.t.niemi (ät) gmail.com
p. 040 520 0512
Vesa Räsänen
puistomaenrengashalli (ät) co.inet.fi
p. 045 137 2105
Petri Seppälä
petri.j.seppala (ät) vertek.fi
p. 040 417 8974
Varajäsenet:
Mikko Aalto
Mikko.o.aalto (ät) gmail.com
p. 044 311 4713
Ida Nikkilä
ialaat (ät ) utu.fi
p. 040 412 0862
Sihteeri: Heidi Räsänen
ikierhr (ät) gmail.com
p. 040 680 6608
Rahastonhoitaja: Elina Ginman
elina.ginman (ät) gmail.com
p. 040 536 3109
Tiedottaja: Ilkka Virta
ilkka.virta (ät) poytya.fi
p. 044 278 6363
TGK:n pankkiyhteys
Nordea 232518-15408
Jäsenmaksu 2014
Jäsenmaksu vuodelle 2014 on 40 euroa.
Yhdistyksen tilille voi halutessaan lahjoittaa kannatusmaksuja. Käytämme ne
yhteiseksi hyväksi kerhon toimintaan.
Jäsenlehti TGK-lainen
Lehden 1/2014 toteutti Team Ilkka Virta &
Mika Tammenkoski (taitto)
Ilmoitushinnat
1/1 sivu 50 e, ½ sivu 30 e
Kannen kuva
Viera Gent: Irish National
Coursing Meeting 3.2.2014
Seuraava lehti (2/2014)
Ilmestyy kilpailukauden jälkeen.
Aineistot 10.11. mennessä os.
tgklainen (ät) gmail.com
www.turungreyhoundklubi.net
Lehden toimittajan saatesanat
Talvi oli leuto. Maa hohti valkoisena
Turun seudulla vain muutamana viikkona, joten saatoimme viettää melkeinpä irlantilaistyyppistä talvea. Lumitöitä ei tarvinnut tehdä kotipihoissa
kuin parisen kertaa, joten pääsi vaimoväki siinäkin suhteessa helpommalla.
Tälle kerholehdelle ei oikein ole tahtonut löytyä tekijää, joten lupasin taas
sellaisen kokoon raapia. Mika Tammenkoski, joka edellisenä päätoimittajakautenani – neljänä vuotena – lehteä
ansiokkaasti taittoi, lupasi vielä ainakin tämän yhden tuotoksen kuntoon
saattaa. Kiitokset siitä hänelle!
Itse pidän hyvin tärkeänä sitä, että
Turun greyhound klubilla on yhdyssiteenään jonkun sorttinen aviisi. Kerholehti on myös tärkeä väline yhdistyksemme historian tallentamisessa.
Vuosien saatossa ihmiset ja koirat
vaihtuvat ja tapahtumat tulevat ja
menevät. Vanhoista painatteista voi
palauttaa asioita mieleen. Muutamat edelliset vuosikerrat löytyvät kerhomme www-kotisivuilta kohdasta
”Ajankohtaista”. Noissa vanhoissa
numeroissa saattaa olla kiinnostavaa
luettavaa varsinkin tuoreimmille harrastajille eli niille, jotka vasta opiskelevat lajiamme.
Vuosikokous päätti yhdistyksen vuoden 2014 toimintasuunnitelman hyväksyessään, että kerholehti TGK-lainen
ilmestyy totutusti kahdesti vuodessa,
keväällä ja kilpailukauden jälkeen loppusyksyllä. Toimitustyö helpottuu, ja
mikä tärkeintä, lehden laatu petraantuu, kun te kerholaiset lähetätte omia
juttujanne siinä julkaistaviksi. Lämmin
kiitos siis Iidalle, Ninalle ja Minnalle
mielenkiintoisista, taitavasti kirjoittamistanne teksteistä.
3
Kilpailurupeama on alkumetreillään.
Turussa sesonki on hyvin loppukausipainotteinen. Siitä huolimatta monenlaista tekemistä ja hauskaa yhdessä
harrastamista mahtuu myös kevääseen
ja alkukesään. Ensimmäiset moottorivieheharjoitukset pingottiin – siman,
kahvin ja täytekakun vauhdittamina –
vapunaattona Metsämäessä. Paikalla
oli väkeä ja karvaturreja yllättävänkin runsaasti. Match Showta pidettiin
Naantalin muumiparkissa 27.4., ja Laitilassa raviradalla on perinteinen kaikkien rotujen kiihdytyskisa 29.5.
TGK:hon kuuluu tällä hetkellä ihmisiä
liki neljästäkymmenestä taloudesta.
Ehdotankin, että me kaikki pyrimme
rakentavalla panoksellamme ’kantamaan kortemme kekoon’ eli osallistumaan kerhon rientoihin ja töihin. Tällä
tavalla meneteltäessä tekemisen kuormitus ei kohdistu kohtuuttomasti yksittäisiin puurtajiin, ja kaikilla mukana olijoilla säilyy sekä positiivinen vire että
hyvä mieli. Olemme kaikki kiinnostuneita samoista asioista ja samanlaisista koirista ja lähtökohtaisesti harrastuksemme on hienoin, minkä maa
päällään kantaa. Tehkäämme myös
sen toteutuksesta yhdessä onnistunut!
Kaikki riippuu meistä itsestämme.
Yhdistykselle on valittu vuosikokouksessa 30.3.14 uusi puheenjohtaja, sihteeri ja hallitus. Onnitelkaamme heitä
tässä vaativassa tehtävässä! Meillä
rivijäsenillä on lupa odottaa, että hallitus hyvällä kehittävällä otteella johtaa
kerhoamme, ja että kaikki hallitukseen
kuuluvat täyttävät paikkansa saamassaan arvokkaassa toimihenkilöpositiossa. Toivoisin, että hallituksella olisi
4
jatkossa yhteisesti sovittu useammalle
vuodelle ulottuva visio siitä, mihin
suuntaan tätä lajiamme on tarkoitus
kehittää esim. rataprojektin, jäsenhankinnan, talouden ja eri toimintamuotojen osalta.
Eräänlainen yhdistystoimintaa koskeva perusperiaate on myös se, että
yhdistyksen ja sen talouden kannalta
keskeiset asiat käsitellään hallituksen
kokouksissa ja näistä päätöksistä tiedotetaan koko jäsenkuntaa. Mielestäni uuden puheenjohtajamme toimikausi on lähtenyt liikkeelle kaikkinensa
mukavasti ja yhteishenkeä nostattavasti. Kokouksia ja talkoita on pidetty
tiiviiseen tahtiin ja jokainen kynnelle
kykenevä on voinut niihin osallistua. Myös vastavalittu sihteerimme
on työskennellyt hienosti klubimme
hyväksi.
Kerhossamme on aikanaan tehty
periaatepäätös, että hallituksen kokoukset ovat avoimia koko jäsenistölle.
Suositeltavaa näihin kokouksiin onkin
osallistua, sillä samalla voi vaikuttaa
asioihin ja kuulla ilman välikäsiä ajankohtaisista lajiamme koskevista asioista.
Olen lupautunut toimimaan hallituksen
apuna eräänlaisena tiedottajana, tiedotustahan ei koskaan ole liikaa. Pyrin
osaltani informoimaan jäsenistöä hallituksen kokouksistakin edellyttäen,
että olen niistä itse tietoinen.
Pidemmittä höpinöittä, toivotan hyvää
kesän odotusta kaikille harrastajille!
Ilkka
Puheenjohtajan terveiset
Oletko sinä onnellinen? Oletko sinä ja
koirasi onnellinen yhteisen harrastuksemme parissa? Toivottavasti vastaus
on ainakin lähellä myönteistä. Kausi
2014 jännittävine kisoineen on jo
oven takana ja onpa parit vapaamuotoiset treenitkin jo päästy handslipin
muodossa Metsämäessä vetämään.
Alla on myös talkoita radan kunnostamiseksi kautta varten ja paljon
uutta energiaa on liikkeellä erilaisten
tapahtumien myötä jotka tukevat TGK:
toimintaa. Niistä isoiso kiitos osallistujille sekä järjestäjille, mahdollisesti
nämä tulevat muodostamaan yhä
vahvemmin toiminnan turvaamista
koska yrityksiä on yhä haastavampaa saada toimintaan mukaan. Siksi
tarvitsemme uudistumista, myös henkisessä muodossa jotta jokainen, siis
jokainen tuntee olevansa tervetullut
mukaan harjoituksiin, kisoihin tai muuhun TGK:n toimintaan.
Muistutukseksi
myös
että jokainen jäsen on
tervetullut
hallituksen
kokoukseen, emme ole
mikään ukkoutunut sikarikööri vaan tähänkin
kokoonpanoon on saatu
upeaa mimmienergiaa
mukaan.
Turun ja Metsämäen
osalta varsinaiset koitokset alkavat suunnilleen kauden puolivälin
jälkeen ja perinteisesti
kauden kruunaa Turku
Classic
lokakuussa,
sitä ennen kisadraamaa, ikimuistoisia hetkiä ja suurta sydäntä
kaikille tasapuolisesti,
eikä unohdeta nauttia
kesästä ja levätä välillä.
Toivoo Miska, Rampe
ja radoille kasvava vielä
ruåttalainen Tommy
5
TGK:n uusi hallitus
TGK:n vuosikokous pidettiin Liedossa
30. maaliskuuta 2014. Kokouksessa
kerholle valittiin uudet toimihenkilöt.
Heidän yhteystietonsa löytyvät tämän
lehden etukannen sisäsivulta.
Vuosikokous päätti säilyttää jäsenmaksun, ratakortin hinnan ja vetomaksut kauden 2013 mukaisina. Ratakorttia myydään ainoastaan yhdistyksen
jäsenille.
Koska uusi puheenjohtaja ja sihteeri
eivät olleet vuosikokouksessa läsnä,
päätettiin uuden hallituksen järjestäytymiskokous pitää myöhemmin. Kokousajaksi vahvistui pian ma 7. huhtikuuta 2014. Johtokuntamme valitsi
tällöin yhdistyksen varapuheenjohtajaksi Petri Seppälän. Onnittelut Laitilan Konstalle!
TGK:n toimihenkilöitä 2014, Mikko, Petri, Hannu, Vesa, Ilkka ja Iida.
– kuva Minna L.
6
Miten kerhomme tiedottaa?
Yhdistyksemme jäsenlehti TGK-laisen lisäksi informoimme jäsenkuntaamme tarpeen vaatiessa jäsentiedotteilla. Pääosa tiedotteista – viime
hetken päivityksineen – on kuitenkin
tarjolla sähköisessä muodossa internetistä. TGK:n viestejä netistä löytyy kolmestakin osoitteesta: osa tiedotuksesta tapahtuu kerhon omilla
www-kotisivuilla (http://www.turungreyhoundklubi.net/) ja osa infosta on
Greyhound Racing Liiton kotisivuilla
kohdassa ”Foorumi” ja sieltä avautuvalla TGK:n kerhopalstalla (http://
w w w. g r l . f i / f o r u m s / v i e w f o r u m . p h
p?f=4&sid=05ac42061fe550bd61f2b
e73670ca683). Hallituksen 7.4. päätöksellä jatkossa tiedotamme myös
Facebookissa: https://www.facebook.
com/pages/Turun-Greyhoundklubi/21
4483618675331?fref=ts
Ohjeistusta Metsämäen
rataharjoituksiin
Ratakortti tai kertamaksu
Vuosikokous 30.03. päätti keskiviikkoisten harjoitusiltojen veto-maksukäytännöistä. Käytössä on edellisvuosien tapaan ratakortti, jonka hinta on
20 euroa. Sitä myydään vain jäsenistölle. Kortilla saa juoksuttaa ainoastaan omia/omaan talouteen kuuluvia
koiria. Se on voimassa koko kilpailukauden 2014. Ratakorttia voi ostaa
ainakin yhdistyksen sihteeriltä harjoitusiltoina ja Turun kilpailuissa.
Helpointa on, että tilität ratakorttimaksun jäsenmaksun yhteydessä ja tositteen esittämällä sitten pyydät itsellesi
ratakortin Metsämäessä käydessäsi.
Sen voi ostaa myös käteisellä.
Kertamaksu on koirakohtainen ja se
maksetaan paikanpäällä ratavahdille –
ennen radalle menoa. Vetomaksu on
5 euroa TGK:n jäseniltä ja 10 euroa
muilta. Vetomaksu peritään myös
handslipeistä, 5 euroa kaikilta.
TGK:n jäsenyysehto täyttyy vasta, kun
asianomainen henkilö/talous on todistettavasti suorittanut jäsenmaksun.
Huolehdi siis siitä ajoissa! Tarvittaessa
esitä tosite maksamastasi jäsenmaksusta harjoitusten ratavahdille. Kertamaksuilla harjoituksissa toimiessasi
varaa tasaraha mukaan!
Treenit useimpina keskiviikkoiltoina
Ratatreenejä järjestetään vanhaan
malliin keskiviikkoiltaisin klo 18.30
7
alkaen Metsämäessä. Harjoitusten
aluksi toimihenkilöt juoksuttavat omat
koiransa päästäksensä sen jälkeen
harjoitusten läpiviemisen vaatimiin
palvelutehtäviin.
Harjoitusilloista – ja niiden peruutuksista – tiedotamme em. nettiosoitteissa. Erityisesti pitkämatkalaisten
on syytä vielä harjoituspäivänä varmistaa, ettei nettiin ole tullut ilmoitusta
harkkojen peruuntumisesta. Peruuttamisia tulee mm. siitä syystä, ettei aina
saada vieheenvetäjää paikalle. Joskus myös tekniikka temppuilee.
Koska ’harkkojen’ läpivieminen edellyttää monenlaista puurtamista ja
järjes-telyt on tehtävä varsin pienellä
vapaaehtoisporukalla, varustaudu siihen, että vetojen alkaminen saattaa
joskus jonkin verran viivästyä. Tarjoudu itsekin apuun!
8
Toimintaohjeita treenipaikalle
Harjoitusten vakiintunut juoksujärjestys on se, että ensiksi pinkovat soolokoirat, sitten juostaan 325 m ja lopuksi
495 m. Yhdistyksen jäsenten lemmikit
kipittävät rodusta riippumatta ennen
ei-jäsenten koiria.
Jos tiedät koirasi hankalasti kiinniotettavaksi, toivomme, että juoksutat sen
viimeisten joukossa, jotteivät muut joutuisi odottamaan rataportilla kohtuuttoman vuoroaan pitkään. Handslipit ja
mahdolliset käsiviehevedot juostaan,
kun kaikki koppilähdöt on suoritettu.
Kun tulet harjoituksiin, kirjoituta koiriesi kutsumanimet liitutauluun. Juoksujärjestys määräytyy liitutaulun nimilistan mukaan. Huolehdi, että olet
omalla vuorollasi rata-portilla odottamassa. Jos myöhästyt, voit juoksuttaa
Harjoitusten yhteydessä kannattaa treenata myös koppilähtöä. – Kuva Minna L.
Pentukoiran treenaaminen on aina pitkäjänteisyyttä ja suunnitelmallisuutta
vaativa prosessi. Ratakoulutuksesta
saat tarvitessasi tietoa koirasi kasvattajalta ja kokeneemmilta harrastajilta.
Myös kopista lähteminen vaatii opettelua. Sitä voi treenata harjoitusten loppupuolella.
Soolokoejuoksun voi juosta harjoituksissa
Vinga paistattelee päivää Metsämäessä tyylikkäänä kisamanttelissaan. –
Kuva Minna L.
treenattavasi vasta, kun muut kyseistä
matkaa juoksevat ovat tehneet oman
suorituksensa.
Älä vie koiraasi radalle ennen kuin
edellinen koirakko on tullut portista
ulos. Jos tarvitset avustajaa koiran
kopitukseen, kiinniottoon tai handslipiin, ilmoita siitä ratavahdille. Toimiessasi itse lähtökopin aukaisijana, älä
unohda sulkea etuluukkua saatuasi
koirasi matkaan.
Greyhound Racing Liiton nykyisissä
koejuoksusäännöissä enää ei edellytetä ryhmäkoejuoksuja. Kilpailukirjan
saadakseen whippetin ja greyhoundin
on suoritettava hyväksytysti ainoastaan soolojuoksu. Vinttikoiraliiton puolen kilpailukirja kelpaa myös GRL:ssä
ja päinvastoin.
Soolokoejuoksun koira juoksee yksinään, täydessä kilpailuvarustuksessa
(kilpakoppa + mantteli). ’Sooloja’ otetaan vastaan keskiviikkoharjoitustenkin yhteydessä. Koiranomistajan tulee
kuitenkin ennakolta varmistaa, että
tuomari on paikalla ja tuoda mukanaan kilpailumantteli, sääntöjenmukainen kilpailukoppa sekä esitäytetty
koejuoksupöytäkirjalomake. Tarvitessasi tuomarin paikalle ota yhteyttä
Vesa Räsäseen.
Muista aina tehdä lemmikkisi kanssa
lämmittelylenkki ennen radalla viemistä ja palautuslenkki juoksun jälkeen. Älä koskaan tuo kiimaista narttua, rokottamatonta tai sairasta koiraa
harjoituksiin tai kilpailupaikalle.
9
Tarmokkaasti mukaan!
TGK toivoo jäseniltään innostunutta
osanottoa kisapäivien valmisteluun ja
toimihenkilötehtäviin. Valmiudestasi
olla mukana kisatoimistossa tai talkooporukassa, joka kunnostaa kilpailupäivien aamuna rataa (lanaus, kastelu,
koppien valmistelu, palkintokorokkeen
ja eläinlääkärikorokkeen siirtäminen,
ratakiskopätkien, vieheen ja ajanottolaitteiston asennus, lähtöpaikkojen
siistiminen yms.) pyydämme sinua
viestittämään
ratavastaava
Vesa
Räsäselle tai muille hallitukseen kuuluville. Työpanostasi tarvitaan myös
mm. harjoitusilloissa ja kiihdytyskisoissa.
Tällaista kaivuhommaakin, jota Vesa, Olli ja Miska tässä tekevät, on tarjolla.
– Kuva Minna L.
10
Lapiot ja haravat ovat heiluneet
ja vasarat paukkuneet…
Ennen kuin koirat pääsevät talven jälkeen radalle kirmaamaan, joudutaan
tekemään monenlaisia valmisteluja.
Tänä keväänäkin talkoopäiviä Metsämäessä on ollut useita. Talven lumettomuudesta johtuen kunnostuspuuhiin
päästiin nyt normaalikeväitä aikaisemmin.
Olemme mm. levittäneet hiekkaa,
haravoineen ratapintaa tasaisemmaksi, nyppineet ruohomättäitä lähtö-
koppien takaa ja naputelleet tarvikevajaamme ihka uuden peltikaton. Ennen
ensimmäisiä harjoituksia myös lähtökoppien, moottorivieheen ja lana-autorumiluksemme kunto jouduttiin testaamaan. Mustan savupilven ja kovan
jyrinän siivittäminä maasturi nytkähti
lopulta arvokkaasti liikkeelle. Vetojuhdan runkokaan ei prätkähtänyt poikki,
joten ”kaikki hyvin valtakunnassa”! Kiitokset vielä talkoisiin osallistuneille!
11
Ilmeisesti joku tuntemattomaksi naamioitunut kuuluisuus kauniin koiransa kanssa.
– Kuva Minna L.
12
Vappuharkat aurinkoisessa
säässä ja simapullojen ääressää
Kiitos ahkeran talkoojengin, ratamme
oli saatu mainioon kuntoon vapunaatoksi. Tuolloin 30.4. pidimme kevään
ensimmäiset moottorivieheharkat. Ilta
oli aurinkoinen ja tunnelma iloisen leppoisa.
Juoksemassa koiria oli useampi kymmenen. Päivän nopeimmat ajat 325
metrin matkalla kipittivät greyhoundit
Häkä, Tuukka, Dene, Onni, Toivo ja
Nala. Greyden lisäksi radalla pistäytyi
ainakin whippetejä, rotweilereita ja italiaano Timskukin.
Wappujuoksujen paras asu -palkinnon
voitti Jaana Tarnasen Ruuti-Whippet.
– Kuva Minna L.
Vapun kunniaksi sihteerimme Heidi
Räsänen ideoi hauskan ”paras asu
palkitaan” -kilpailun. Hassuja hattuja,
peruukeita ja pukuja olikin näkösällä
useampia. Nähtiinpä Metsämäessä
itsensä Marilyn Monroekin. Päivä
oli Ruuti-whippetin 1-vuotissyntymä,
joten sitä saimme juhlistaa komean
täytekakun säestyksellä. Tarjolla oli
niin ikään kahvia ja simaa. Ruuti palkittiin päivän viehkeimmästä asukokonaisuudestaan.
Neitosilla oli supermuodikkaat kampaukset.
– Kuva Minna L.
13
Uutta greyhound racingin
pyhättöä pystyttämään?
Ilkka Virta
Vanhat radat vaativat entrausta
Muistan,
kun
greyhound-väki
80-luvulla halusi irrottautua SVKL:n
alaisesta
ratajuoksutoiminnasta
omaksi liitokseen. Pesäeron taustalla
oli mm. sääntöerimielisyyksiä. Uuden
yhteisön ja sen seuraajan GRL:n kes-
keisenä julkilausuttuna päämääränä
oli – ja on kai vieläkin – rataolosuhteiden parantaminen. Nyt, kun vuosikymmenet ovat vierineet voimme
pohtia, mihin tässä kehittämistyössä
on päästy. Vai onko siinä päästy oikein
mihinkään?
Tänä päivänäkin Vipiniemeä ja Metsämäkeä lukuun ottamatta liittomme kil-
Metsämäessä on järjestetty koirakisoja vuodesta 1996 saakka. – Kuva Minna L.
14
pailut käydään 1960- ja 1970-lukujen
vaiheessa rakennetuilla vinttikoiraliiton radoilla. Nykyisin eivät ole yhtään
paremmassa kunnossa kuin silloin
35 vuotta sitten. Vieläpä ajan hammas näkyy niitä nakertaneen. Jopa
90-lukulainen Metsämäkikin alkaisi
olla suuren perusremontin tarpeessa.
Parhaamme mukaan toki olemme
sitä yrittäneet pienillä talkooporukoilla
pakertaen vuosi vuoden jälkeen kunnossa pitää, mutta tarvittaisiin myös
isompia investointeja.
Alkaako Metsämäki tulla tiensä päähän?
Idea greyhound-radan rakentamisesta
Turun Metsämäen raviradan keskelle on ollut lähtökohtaisesti loistava.
Todennäköisesti olisin ajatusta itsekin aikanaan vauhkona kannattanut.
Suuren innostuksen, puuhakkuuden
ja uhrautuvaisuuden tuloksena Metsämäkeen nousikin vuonna 1996 koirarata, joka valmistuessaan oli suomalaisen mittapuun mukaan jopa aikaansa
edellä oleva. Nykyisinkin itse rataa
monet pitävät maamme parhaana ja
turvallisimpana. Sen sijaan sen puitteista voidaan olla montaa mieltä.
Haavekuvat
brittiläistyyppistä
greyhound-kisoista täysien ravikatsomoiden äärellä eivät ole meikäläisissä
oloissa koskaan toteutuneet. Yhteistoiminta hevosporukoiden kanssa on
jäänyt laimeaksi, ja koiraurheilu ravikeskuksen miljöössä on jäänyt lapsipuolen asemaan.
Turkulaiset ihmiset pääsääntöisesti
tietävät, että Hepokullassa on Vätin
rata, jolla vinttikoirat juoksevat. Kokemukseni mukaan juuri kukaan kulttuuripääkaupunkilaisista ei sen sijaan
tiedä Metsämäen radan olemassa
olosta. Tämäkin kertonee jotain siitä,
ettei varsinaissuomalaista greyhound
racingiä ole onnistuttu tekemään monikymmenvuotisesta harrastamisesta
huolimatta lainkaan tunnetuksi paikallisen suurenyleisön keskuudessa.
Kilpailupäivinämme Metsämäen katsomot ammottavat tyhjyyttään. Niilläkin, jotka paikalle joskus tiensä
löytävät, vierailu jää helposti kertaluonteiseksi. Etäisyys ravikatsomorakennuksesta pihan poikki koiraradalle
on niin pitkä, ettei lähtöjen seuraaminen sieltä ole mielekästä. Massiiviset
tototaulut peittävät näkymän koiraradan takasuoralle, joten kilpailujen katsominen vinolta asvalttipihaltakaan ei
ole ylen täpinöittävää. Tarvittaisiin välttämättä radanvarsikatsomo!
TGK:n toimintamahdollisuudet Metsämäessä ovat varsin rajoitetut ja tilojen
käyttöoikeudet ovat alkuvuosiin nähden entisestään heikentyneet. Vuokrat ovat viime vuosina nousseet ja
nykyisin niitä on aiemmista vuosista
poiketen maksettava myös kiihdytyskisapäivistä. Painetta kuulemma olisi
nykyistäkin korkeampienkin vuokrien
perimiseen.
Yksi suurimmista ongelmista on, ettei
kerhollamme ole oikeutta harjoittaa
kanttiinitoimintaa rata-alueella. Tätä
lupaa ei päänsääntöisesti ole edes
omienkaan tapahtumiemme yhteydessä. Kahvin, pullan ja makkaran
myynti olisi elintärkeää yhdistyksen
15
kassavarojen kartuttamisen kannalta
ja välttämätön myös kilpailuttajien ja
yleisön viihtymiselle.
Siinä, missä ohikulkijat saapuvat kauniina kesäpäivinä Hyvinkään Sveitsin
ja Tampereen Kaupin koiraradoille
viihtymään, rentoutumaan ja aistimaan vinttikoiraurheilun jännittävästä
tunnelmasta, Turun Metsämäessä
ei katsojia juuri näy. Vuosien varrella
olen itsekin laahannut kilpailupaikallemme useita ihmisiä, sukulaisia, työkavereita, vaihto-oppilaita jne. Aina
kokemus on ollut sama, Metsämäessä
on tylsää ja tuulista.
Uusi oma ratasuora rohkeasti
tavoitteeksi!
Onko optimaalisin ratkaisu sitten se,
että eri GRL:n kerhot lyövät hynttyynsä yhteen ja eteläiseen Suomeen
perustetaan yksi yhteinen 2010-luvun
vaatimukset – niin kilpailutoiminnan
kuin palveluidenkin osalta – täyttävä
koiraharrastuskeskus vai pitäisikö
ennemminkin lähteä suunnittelemaan
rataa omalle kerhollemme. En osaa
ottaa tähän asiaan kantaa, mutta rohkenen palata vielä samaan aiheeseen,
josta kirjoitin artikkelin toimittamaani
TGK-laiseen 2/2010 (s.6-8).
Tuolloin totesin, etteivät resurssimme
eivät riitä täysimittaisen ”four bends”
-radan perustamiseen, joten tyhjää
parempi vaihtoehto sille olisi pitkän
suoran eli ”Straight trackin” – tai vaikka
J-radan – rakentaminen jonnekin taajamien ulkopuolelle. Suorilla baanoilla juostaan suuressa maailmassa
hienoja rahakkaita kisoja. Sitä paitsi
loukkaantumisia näissä kilpailuissa
tapahtuu paljon vähemmän, normaalikisoissahan miltei kaikki vakavia vammoja ja jopa koirakuolemia aiheuttavat
törmäilyt ja kaatumiset paikantuvat
ykköskaarteeseen. Mikseivät suorien
ratojen kilpailut siis kelpaisi meillekin?
Turun kiihkeää kisatunnelmaa menneiltä vuosilta.
16
Otteita prinsessa Namin
päiväkirjasta
Iida Nikkilä
Minua pyydettiin kirjoittamaan jokin
juttu TGK:n lehteen. Koska minulla
ei suhteellisen lyhyen harrastuskokemukseni vuoksi ole tiedollisesti
kovinkaan paljon annettavaa vanhoille
konkareille enkä oikeastaan ole kovin
taitava kirjoittajakaan, pyysin koiraltani
lupaa saada julkaista muutamia otteita
hänen päiväkirjastaan.
13.9.2013
Minä olen Nami, kohta 4 kuukautta
vanha superpentu! Olen ollut nyt muutaman päivän uudessa kodissani.
Täällä on muuten ihan kivaa, mutta
koiria ei ole lisäkseni kuin yksi. Sen
nimi on Nala ja se on kuulemma isosiskoni. Sillä on jonkinasteinen asennevamma. Olen kuullut, että isosiskot
voivat olla joskus vähän inhottavia pienempiään kohtaan, mutta olen ottanut
päämääräkseni kesyttää tuon vielä.
17.9.2013
Isosiskoni Nala on aika ajoin jo ihan
kiva. Mielestäni sen ei silti tarvitsisi
saada rapsutuksia, koska minuakin
voi rapsuttaa. Olen myös törmännyt
sellaiseen käsittämättömään tosiasiaan, että Nala saa aina parempaa ruokaa, parempia herkkuja, leluja ja luita
kuin minä! Koska en todellakaan ole
mikään B-luokan kansalainen, olen
päättänyt varastaa nuo paremmat
herkkupalat Nalalta.
20.9.2013
Juoksin tänään Paimiossa saksanpaimenkoira Jukran kanssa! Jukra
on aivan keppihullu! Se jaksoi noutaa
keppiä vedestä useita kertoja putkeen.
Koska minä olen superpentu ja maailman nopeimman koirarodun edustaja,
päätin juosta veteen Jukran perässä.
Jostain käsittämättömästä syystä,
supervoimani eivät kantaneet minua
veden päällä vaan tein täyssukelluksen. Se ei ollut ollenkaan minun juttuni
enkä jatkossa aio mennä lähellekään
vettä!
Olen nyt onnistunut kesyttämään Nala-siskosta itselleni tyynyn. – Kuva Iida Nikkilä
17
25.10.2013
Olin kotona kahdestaan Nalan kanssa.
Tuo lähes fossiilia muistuttava otus
makasi paikoillaan, vaikka yritin kaikkeni haastaa sitä leikkiin. En oikein
ymmärrä, miten joku voi olla noin tylsä!
Sen olen päättänyt, ettei minusta tule
yhtä tylsää, kun kasvan isoksi! Pitkäveteinen päivä sai onneksi kuitenkin
merkityksen, kun löysin vessapaperirullan. Äiti sanoi, että minulla oli ollut
Lotus-hetki.
4.12.2013
Sohvan sisällä on vaahtomuovia!!
19.2.2013
Come on Nala, mikä tossu!! Siinä se
vaan seisoi passiivisena köytettynä
etuovelle, kun äitin ja iskän piti hakea
vielä jotain sisältä juuri, kun oltiin lähdössä lenkille. Se ei varmaan tajunnut,
että se oli saatettu vaikka unohtaa siihen! Olen tullut siihen tulokseen, että
elän melkoisen lapasen kanssa. Itse
seisoin häntä pystyssä taloyhtiömme
hiekkalaatikossa ylpeänä siitä tunteesta, että olin purrut remmin poikki
vain parissa minuutissa. Kaikki ihailivat
minua! Olin täysin vapaa lähtemään
haluamaani suuntaan! Pakomatkaani
en tosin ehtinyt suunnitella kovin pitkään. Tein armottoman virhearvion ja
jäin kiinni, koska hätäpäissäni päätin
juosta sisään naapurin ovesta.
11.12.2013
Olen Pekan ja Marin luona hoidossa.
Isoveljeni Taisto on meillä kotona Nalan
kaverina, koska isosiskollani Iineksellä
on kuulemma juoksuaika. Olen tutustunut Apollo-pappaan. Apollo on pelottavan näköinen dobermanni, mutta
ainoa tämän talon koirista, joka jaksaa
painia kanssani! Apollo on paras kaverini! Täälläkään en olisi voinut tietää,
onko tyynyn sisällä vanua, ellen olisi
avannut sitä kulmasta ja tarkistanut.
20.3.2014
Olen läkähtynyt! Kaikkeni antanut…
Onnistuin saamaan koko sohvatyynyn
sisällön ulos päällisen kulmaan tekemästäni reiästä. Äiti tuli suihkusta ja
parahti! Se otti minusta kuvan pumpulipilven keskellä, ja lähetti sen iskälle.
Uskon, että sekin alkaa pikkuhiljaa
ymmärtää, minkälaisen taiteilijan palvelijaksi on päässyt. Itse kutsuisin
itseäni postmodernismin ihmelapseksi!
31.12.2013
Nala käyttäytyy oudosti. Sille on viety
peti saunan lauteiden alle. Siellä se
on maannut jo monta tuntia. Olen ollut
suurimman osan iltaa sen seurana ja
30.3.2014
Osallistuin
roskankeräystalkoisiin
täällä Piikkiössä. Se on kuulemma
facebookissa alkunsa saanut haaste,
jota toteutetaan aina lenkillä. En tosin
20.11.2013
Äiti kehui minua ylitsevuotavasti,
koska en ollut pissannut sisälle hänen
työpäivänsä aikana! Hassuja nuo
ihmiset… en ole koskaan nähnyt niiden itse käyvän ulkona tarpeillaan,
mutta ilmeisesti minun oletetaan toimivan niin.
18
yrittänyt lohduttaa sitä. Ulkona paukkuu, mutta en ole vielä saanut selville miksi. Minua ei pelota! Minä olen
superpentu!
ymmärrä kuinka ihmeellistä se tällä
kerralla oli, koska olen harrastanut
roskien kantamista aina. Koska sain
siitä tänään poikkeuksellisen paljon
kehuja ja minua valokuvattiinkin, päätin ottaa touhusta kaiken ilon irti! Äiti
tosin heittäytyi taas ilonpilaajaksi ja
tyrmäsi ideani kuljettaa suussani kantama muovitötterö kotiin sisälle asti.
4.4.2014
Ette voi ikinä kuvitella kuinka hirveä
kakkahätä minulle iski tänään!! Sisälle
kakkaaminen ei edes minun mielestäni ole kovin kivaa, mutta kun hätä
iskee, niin se on mukavampi tehdä
sitten edes matolle. Tällä kertaa sihti
oli huono ja osuin täpärästi maton reunaan. No aina ei voi onnistua! Pissa
sen sijaan osui maton keskelle kuin
tikkataulun härjänsilmään konsanaan!
Ei huono!
7.4.2014
Osallistuin TGK:n hallituksen kokoukseen. Olen ilmeisesti hallituksen
jäsen, ja tämänpäiväisen kokemuksen perusteella se on minulle ihan ok.
Hallituksessa oli myös whippet-pentu,
Pete, jonka kanssa paransin kerhon
toimintakulttuuria. Jouduin kokouksen
puolivälissä autoon, vaikka käsiteltäviä asioita oli selvästi vielä paljon
jäljellä. Koska minulla oli kuitenkin
edelleen paljon ideoita, jouduin käyttämään luovuuttani autossa…
13.4.2014
Olen innoissani! Kävin tänään ihan
oikeissa töissä Otalammella! Äiti
sanoi, että minusta tulee vielä juoksijakoira! Koska sain kuulla, että päiväkirjakirjoituksiani julkaistaan oikein
lehdessä, niin haluaisin lähettää terveisiä muille juoksijakoirille. Nähdään
kesällä radoilla, juostaan ihan pirun
kovaa, tapetaan yhdessä ne mokomat puput ja ennen kaikkea – tehdään
tämä kaikki hymyssä suin!
Nami ottamassa tuntumaa Otalammin kiihdyssuoraan. – Kuva Iida Nikkilä
19
Ajatuksia harrastuksemme
kehittämisestä maassamme
Nina Lahdenpohja
Sain pyynnön kirjoittaa jotakin TGKlaiseen. Aiheena olisin saanut käsitellä likipitäen mitä vain, mutta ajattelin säästää teidät junamutinoilta tai
yrittäjän auvoiselta arjelta. Greyhound
Racing on varmasti takuuaihe tässäkin. Omalta kohdaltani koen, että
olen ollut mukana jo hyvän tovin, liki
18 vuotta, ja aihetta on tullut nähtyä
täten melko perusteellisesti. Alkuaikojen innostunut osallistuminen on muuttunut perhekuvioiden myötä hieman
seesteisemmäksi
harrastamiseksi.
Kilpakoiraa ei tällä kaudella vielä
todennäköisesti ole, sillä perheemme
nuorukainen on vasta rataharjoitteluvaiheessa.
Lajimme ei ole merkittävästi muuttunut tässä liki kahdenkymmenen
vuoden aikana. Kun itse tulin lajiin
mukaan, olivat Greyhound Racingissa
aktiivisena toimijana tamperelaiset
Raila Laine sekä Toni Rämö. Tonilta
ostimmekin ensimmäisen greyhoundimme Atomicin. Tuolloin toiminta oli
aktiivista; lajiliiton lehti ilmestyi neljä
kertaa vuodessa, TSGK:n oma lehti
Greisivut tuli niin ikään neljä kertaa
vuodessa. Meille jaettiin heti alkajaisiksi Vuosikirja, vanhoja lehtiä, käyntikorttimalliset kisakalenterit, lajiesite ja
uuden harrastajan opas. Kisapaikoilla
oli isoja Greyhound Racing-julisteita,
Kaupin radalle oli sisäänpääsymaksu,
20
pelattiin Top Dog –totoa, lajimme
näkyi Veikkauksen vedonlyönneissä
ja kisoissa oli melko hyvätkin rahapalkinnot. Yleisöä radalla oli melkoisesti.
Kaikki tämä antoi uudelle harrastajalle
dynaamisen kuvan lajistamme; itseeni
teki vaikutuksen painotuotteiden laadukkuus, Railan ja Tonin innostuneisuus ja ystävälliset harrastajat, jotka
vetivät mukaan harrastukseen.
Toimin itse aktiivisena jäsenenä
TSGK:ssa liki 15 vuoden ajan: kun
Raila menehtyi vuonna 1997, keräännyimme kerhona jakamaan Railalta
jääneet tehtävät ja ottamaan vastuun TSGK:n toiminnan jatkumisesta.
Muistan, kuinka järkyttynyt olin Railan poismenosta; hän oli TSGK:n ja
GRL:n kantava voima, toiminnan sielu
ja innostaja. Ilman häntä koko laji oli
hetken henkisesti hukassa. Raila oli
hoitanut isojen sponsoreiden neuvottelut, lehtimainonnan, TSGK:n juoksevat asiat, GRL:n tapahtumat jne.
Lajin suuri persoona ja hengenluoja
oli poissa. Olin itse saanut juuri ensimmäisen greyni radalle ja se juoksi
ensimmäisen kisansa ja suureksi ilokseni otti siinä voiton. Ilo vaihtui järkytykseen ja tyrmistykseen, kun kuulin,
että Raila oli kuollut juurikin tuona päivänä.
Liki 15 vuotta olin TSGK:n sihteeri
sekä kerholehti Greisivujen tekijä.
Greyhound Racing koki noina aikoina
monia vaiheita, vaikka itse kilpailutoi-
minta säilyi liki samana vuosikaudet.
Vuonna 1996 avattiin Turun moderni
rata Metsämäen raviradan keskelle.
Rata edusti uutta tekniikkaa ja profiilia ja oli erittäin tervetullut lisä vanhojen ratojemme rinnalle. Ennen Turun
rataa kisattiin Tampereella, Hyvinkäällä ja Porin Luotsinmäellä. Olimme
pentumme kanssa Metsämäen radan
avajaiskilpailuissa. Tulevina vuosina
tuo rata muotoutui omaksi suosikkiradaksemme.
Porin Luotsinmäki oli päässyt huonoon kuntoon ja kesällä 1996 siellä
vietettiin leiriä sekä leirin iltakilpailuita.
Olimme lähteneet Atomicin kanssa
katsomaan kisoja. Ajoimme harhaan
ja etsiskelimme rataa yli puolen tunnin ajan. Kun saavuimme paikalle,
ihmettelimme, kun kisat eivät olleet
enää käynnissä vaikka lähtöjä piti
olla useampia. Kisapäivä oli kuitenkin
alkanut epäonnisesti koiran vakavalla
loukkaantumisella epätasaisesti kastellun radan vuoksi ja päätuomari oli
keskeyttänyt kilpailut. Tämän jälkeen
Porissa ei enää järjestetty kilpailuja ja
rata-alue vaipui surullisesti unholaan
metsittyen täysin.
Pohjoisessa Oulun suunnassa oli aktiivista toimintaa uuden, modernin radan
rakentamiseksi. Rata rahoitettiin, niin
uskomattomalta kuin se nyt tuntuukin,
pitkälti arpajaisilla. Aktiiviset Toivoniemen pariskunta sekä muut oululaiset harrastajat keräsivät palkintoja
arpajaisiin paikallisilta yrittäjiltä sekä
tekivät palkintoja myös itse. Alueella
järjestettiin GRL:n leirejä, jolloin talkoiltiin radan viimeistelemiseksi. Avajaiskilpailut olivat vuonna 2000, jolloin
olimme paikalla uuden greymme New
Cometin kanssa. Seuraavina kesinä
kävimme useasti kisaamassa pohjoisessa, jossa järjestettiin leiriviikko
heinäkuun alussa. Leireillä on ollut
erityisen leppoinen ja mukava tunnelma vaikka omalta kohdaltamme
melko pelottaviakin asioita on leirin
aikaan sattunut. Derbyn 2010 aikaan
koiramme Capes´Roy Batty alkoi startin järkeen oksentamaan, eikä tuota
oksentamista saatu loppumaan. Koira
meni hyvin kuivaksi ja vetämättömäksi, kun Oulun eläinlääkäripäivystys kieltäytyi ottamasta meitä vastaan
koska olimme majoittuneet väärän
kunnan alueella (Haukiputaalla). Mitkään anelut ja ehdotukset hotelliin
Ouluun muuttamisesta eivät auttaneet
ja olin jo kauhuissani, että menetän kilpakoirani, kun apua ei saada. ­Viimein
Koirien lisäksi myös hevoset ovat Ninan
harrastuksena.
– Kuva Nina Lahdenpohjan kokoelmat
21
Iissä oli päivystävä hevoslääkäri, joka
suostui laittamaan koiran tippaan.
Onneksi pysyviä vaurioita ei tullut ja
Möhis palasi radoille voittaen sinä
vuonna mm. Grand Prixin. Ehdotukseni tämän kokemuksen jälkeen oli,
että leiriviikon tai vastaavan kisajärjestäjät hankkisivat ”varalle” eläinlääkärin, jota leiriläiset voisivat vastaavissa tapauksissa konsultoida. Meidän
tapauksessamme rataeläinlääkärillä
ei ollut tippatarvikkeita eikä näin ollen
ensiapumahdollisuutta.
vamman kuivalla, kastelemattomalla
ja kovalla radalla. Itse en ymmärtänyt uutena harrastajana riskiä, mutta
jälkikäteen toivon, että vettä ja lanaa
ei säästeltäisi koirien kustannuksella.
Aina pitää olla aikaa kastella ja lanata
huolellisesti. Mikään ei ole niin turhauttavaa kuin todeta koiran loukkaantuneen ja todeta se sen jälkeen
kun on itse epäillyt radan kuntoa. Me
kokeneet harrastajat tiedämme tämän
ja meidän tulee valistaa uusia. Radalla
mennään täysillä ja alustan on silloin
oltava priimakunnossa. Jos kastelujärjestelmä ei toimi tai sitä ei viitsitä käyttää, on oltava rohkeutta myös perua
harjoitukset/kisat/jättää oma koira
juoksuttamatta.
Useita vuosia on mennyt meidän perheessämme kisaten eri koirien kanssa,
mutta useita vuosia olemme myös
olleet ilman kisakoiraa ja toimineet toimihenkilöinä. Tämä on
ollut mukavaa hyvän ja
aktiivisen järjestäjäporukan kanssa, mutta
on ollut kesiä, jolloin
järjestäjiä on ollut
todella vähän. Tällöin
urakka on pienelle
tekijäkunnalle kohtuuton sekä myös vaikuttaa järjestämisen laatuun. Omaa sydäntäni
lähellä on aina ollut
ratojen kuntoonlaitto,
niiden kastelu jo harjoituksiinkin ja jatkuva
ratojen turvallisuuden
parantaminen. Omaan
harrastushistoriaan
on mahtunut koirien
loukkaantumisia, osa
näistä on ollut ikävä
kyllä ratojen kunnosta
Nina, Maukka ja Möhis.
johtuvia.
Ensimmäi– Kuva Nina Lahdenpohjan kokoelmat
nen greyni sai ranne-
22
Olen toivonut vuosikaudet, että Suomeen saataisiin modernit radat ikivanhojen Hyvinkään ja Tampereen tilalle.
Nämä radat on rakennettu 1960-luvun
puolella ja ne ovat profiililtaan auttamattomasti vanhanaikaisia. Lisäksi
niiden kastelujärjestelmä on tehoton
(Hyvinkää) ja pintahiekan määrä on
heikko (Tampere). Erilaisia projekteja on laitettu alulle, mm Espooseen.
Surullisesti nämä projektit ovat menneet pieleen, eikä uusia käsittääkseni
ole näköpiirissä. Motiivi itselleni uusien
ratojen saamiseksi on puhtaasti eläinsuojelullinen; nämä upeat urheilukoiramme ansaitsevat turvallisimmat
mahdolliset puitteet juoksemiseen.
Olen nähnyt liikaa onnettomuuksia ja
loukkaantumisia, sekä vanhoilla että
uusilla radoilla. Kaikki toimenpiteet,
mitkä vähentävät riskiä loukkaantumisiin, olisi mielestäni käytettävä, jotta
lajimme turvallisuus paranisi entisestään. Paljon on jo tehty; vain kerran
viikossa kisapäivä, koiran juoksulinjoihin perustuva lähtökoppiarvonta,
hiekkaradat, eläinlääkärintarkastukset
ja rataeläinlääkäri, tietoa ruokinnasta,
treenistä ja lisäravinteista. Se, mitä
me vielä tarvitsemme, ovat modernit
radat pääkaupunkiseudulle ja Tampereelle. Lisäksi tarvitsemme treenialueita, joissa pystymme treenaamaan
koiria turvallisesti sekä juoksuttamaan
niitä turvallisesti vapaana. Tämä ei ole
itsestäänselvyys niille, jotka asuvat
kaupunkialueella.
Tampereen seudulla on TSGK:n hallinnoima alue, jossa on n. 1 ha:n
kokoinen aidattu, lukittu juoksutusalue
jäsenille sekä 200 m:n vetosuora lähtökoppeineen. Vastaavia treenialueita
on Otalammella EGU:n hallinnoimalla
alueella. Tällaiset treenialueet olisivat
alueellisesti erittäin tärkeitä ja voisivat
houkutella uusia harrastajia mukaan
lajiin. Jos saisin muokata Tampereen
aluetta vielä, veisin sen kauaksi frisbeegolfradasta, aitaisin vähintään 2
ha:n alueen ilman puustoa ja tekisin
loivaan ylämäkeen treenisuoran 300
m:n matkalle. Tällaiset alueet eivät
ole liian kalliita rakentaa ja paikalliskerhot voisivat saada ne tehdyiksi
kohtalaisella vaivalla esim. soramontun pohjalle. Se, mihin kannattaisi
harjoitusalueiden ja ehkä uusien ratojenkin suhteen panostaa, olisi koiraharrastajien yhteistyö: näkisin, että
realistisin tapa tehdä tällaisia alueita
on koiraurheilukeskusmallilla toimiminen, eli että rakennetaan yhdessä
muiden koiraharrastajien kanssa alue,
joka palvelisi niin ratajuoksuharrastajaa, agilityharrastajaa , näyttely- ja
tokoharrastajaa jne. Yhdistämällä voimamme voisimme saada enemmän
rahaa ja vaikutusvaltaa projektille. Alueen vuokratuloista muille koiraharrastajille voisi myös saada tuloja toiminnan kattamiseksi.
Toivon tulevaisuudelta, että omana
harrastusaikana saisimme edes yhden
modernin radan. Lajiin toki toivon
uusia harrastajia, mutta olen realisti,
että lajimme tuskin saavuttaa esim.
Brittein saarten kaltaista suosiota. Se,
mitä toivon, on turvallisia kisoja ja treenejä jokaiselle greylle ja whippetille.
Toivon myös, että me lajin harrastajat saamme koiristamme, kisoista ja
kanssaharrastajien tapaamisesta ilon
hetkiä ja rentoutumista arjen haasteista.
23
Englannin derby ja sen suuret
voittajat
Ilkka Virta
Olin paikanpäällä Lontoon Wimbledonissa töllistelemässä, kun musta uros
Westmead Hawk heinäkuussa 2005
voitti Englannin Derbyn. Kun samainen koira monien yllätykseksi vuotta
myöhemmin teki tuon tempun uudelleen, kiinnostuin näistä suurista voittajista ja lähdin tutkimaan, löytyisikö niitä
enemmänkin kilpailun yhdeksän vuosikymmentä kestäneen historian varrelta. Seuraavassa esitettäköön lyhyt
katsaus Iso-Britannian arvostetuimman greyhound-tapahtuman menestyshistoriaan.
White City toimi Derbyn tyyssijana
seitsemällä vuosikymmenellä
Englannin Derby on arvovaltaisin kilpailu brittiläisessä greyhound racingissä. Sen historia alkaa vuodesta
1927. Alun alkaen mittelöt pidettiin
White Cityn stadionilla, mutta siirrettiin
vuonna 1985 pidettäväksi Wimbledonin stadionilla, koska ensin mainittu
kilpailuareena suljettiin. Ensimmäiset
koirakisat Wimbledonissa oli järjestetty jo toukokuussa 1928. Yli viiden
vuosikymmen ajan se toimi myös
speedway-kilpailujen pitopaikkana.
White City Stadium oli rakennettu Lontooseen vuoden 1908 Olympialaisia
varten ja 150.000-paikkaisena se oli
tuohon aikaan suurin laatuaan maa-
24
ilmassa. Varhaisimmat greyhoundkilpailut siellä pidettiin vain muutamaa
viikkoa ennen vuoden 1927 Derbyä.
Ensimmäinen koira, joka voitti Derbyn,
oli nimeltään Entry Badge. Voitollaan
se tuotti treenarilleen Joe Harmonille
tuhannen punnan kipurahat.
Neljä koiraa on voittanut kilpailun
kahdesti
Kaksi vuotta Entry Badgen derbyvoiton jälkeen, vuonna 1929, Mick the
Milleristä leivottiin Derbyn ensimmäinen tuplamestari. Kilpauransa jälkeen
Mickistä tuli todellinen urheiluikoni,
josta julkaistiin lehtiartikkeleita ympäri
maailmaa ja se esiintyi joissain elokuvissakin. Legendaarinen Mick kuoli 6.
toukokuuta 1939 muutamaa viikkoa
ennen 13-vuotissyntymäpäiväänsä.
Nykyisin koira on nähtävissä täytettynä Hertfordshiressä, Natural History
Museumissa.
Kaikkiaan neljä greytä on Englannin
Derbyn historian aikana onnistunut
voittamaan kilpailun kahtena vuotena
peräkkäin. Niistä kaksi teki sen White
Cityssä. White Cityn greyhoundkisojen kulta-aikaa olivat toisen maailmansodan jälkeiset vuodet, jolloin
katsojia stadionilla kävi keskimäärin
noin 30.000/ilta. Vuoden 1946 derbyfinaalia oli paikanpäällä seuraamassa
hulppeat 58.000 katsojaa.
Vuonna 1973, kun koiranruokamerkki
Spillers sponsoroi Englannin Derbyä ensimmäistä kertaa, valkoisesta
uroksesta nimeltä Patricia’s Hope
tuli järjestyksessään toinen Derbyn
kahdesti voittanut. Koiran treenarina
toimi äskettäin edesmennyt irlantilainen urheilumies Johnny O’Connor
(1928 – 2010). Kerrottakoon sekin,
että Patricia’s Hope voitti vuonna 1972
Englannin lisäksi Derbyt myös Wellsissä ja Skotlannissa.
Vuonna 1983 The Daily Mirror ryhtyi sponsoroimaan kilpailua ja 1984
se pidettiin viimeistä kertaa White
Cityssä. Näin ollen Whisper on viimeinen koira, joka onnistui voittamaan
tavoitellun tittelin sen alkuperäisellä
kisa-areenalla. Vuodesta 1985 Englannin Derby on järjestetty Wimbledonin stadionilla. The Daily Mirror toimi
sen ainoana sponsorina vuoteen 1990
saakka, jolloin toiseksi tukijaksi tuli
Sporting Life. William Hill ryhtyi tapahtuman sponsoriksi vuonna 1998, ja
2006 vedonlyöntitoimisto Blue Square
tuli mukaan.
Kolmas koira, joka on kyennyt voittamaan kisan kahteen kertaan, oli Rapid
Ranger. Voitot tulivat vuosina 2000 ja
2001. Tämä tammikuussa 1998 syntynyt Charlie Listerin valmentama brinde
uros on juossut myös Skotlannin ja
Irlannin Derbyjen finaaleissa. Koira
muuten menehtyi 12,5-vuotiaana
syyskuussa 2010.
Menestyneimpiä treenareita
Pärjäävien koirien takana ovat ammattinsa osaavat treenarit. Englannin
Derbyn historiasta löytyy useampikin
treenari, joka on päässyt vähintään
podiumille kahdesti. Katsottaessa
vanhoja tulosliuskoja, silmiin pistää
muutama valmentaja ylitse muiden.
Tässä he koirineen ovat:
Charlie Lister: Some Picture (1997),
Rapid Ranger (2000 ja 2001), Farloe Verdict (2003), Bandicoot Tipoki
(2010), Taylors Sky (2011), Sidaz Jack
(2013);
Nick Savva: Toms The Best (1998),
Westmead Hawk (2005 ja 2006),
Westmead Lord (2007);
Kyproksella syntynyt Nick Savva ja tuplavoittaja Westmead Hawk. – Kuvalaina
teoksesta F. Amphlett; Savva
Leslie Reynolds: Priceless Border
(1948), Narrogar Ann (1949), Ballylanigan Tanist (1951), Endless Gossip
(1952), Pauls Fun (1954).
25
Greyhound racing ja Derby ovat
katoamassa Lontoosta
Aikoinaan Lontoon alueella on ollut
parisenkymmentä greyhound-stadionia. Nykyään niitä on tietääkseni enää
kaksi, Romford ja Wimbledon.
Kuulemma myös Wimbledonin tulevaisuus on vaakalaudalla. Stadionin osaomistaja Galliard Homes on
tilannut arkkitehdeiltä piirustukset
800 asunnon rakentamiseksi tontille,
jolla stadion sijaitsee. Toteutuessaan
rakennusprojekti merkitsisi sitä, että
ensimmäistä kertaa historiansa aikana
Englannin Derby jouduttaisiin juoksemaan pääkaupungin ulkopuolella.
Vuoden 2014 Englannin Derby mitellään ajalla 30.5. – 28. kesäkuuta.
Luonnollisesti jokaisen treenarin unelmana on voittaa juuri saarivaltakunnan tämä ’category one race’. Kesäkuun lopussa sitten nähdään, mitkä
kuusi koiraa yli sadasta karsintoihin
osallistuneesta tavoittelevat finaalissa
huikeaa voittopottia. Ehkä pieni joukko
meitä suomalaisiakin koiraharrastajia
on tuolloin stadionilla Lontoon aikaisin
pimenevässä kesäillassa finalisteja
kannustamassa.
Voittajien on helppo
hymyillä – Kuvalaina
teoksesta F. Amphlett;
Savva
26
Coursingia, ratakisoja ja kenneltoimintaa – tuokiokuvia helmikuiselta irlannin matkaltamme
Minna Leppänen
Pimeänä helmikuisena sunnuntaina,
kukonlaulun
aikaan,
kolmetoista
suomalaista greyhound-harrastajaa
kokoontui Helsinki-Vantaan lentokentälle. Määränpäänä oli ihastuttava
Irlanti.
Aikaisen lähdön vuoksi olimme Dublinissa jo aamuyhdeksän jälkeen.
Ensimmäisenä tehtävänä oli hakea
vuokra-autot. Hieman oli niiden kanssa
sählinkiä. Ensin emme saaneet etukäteen varaamiamme tilavolkkareita
vaan pienemmät nelipyöräiset, joissa
ei ollut tarpeeksi istumapaikkoja. Joku
olisi joutunut ahtautumaan takaluukkuun matkatavaroiden kaveriksi. Valitusten jälkeen saimme oikeat menoraudat allemme, ja ei kun töpinäksi!
Vajaa kilometri oli ajettu, kun toinen
autokunta kuuli autostansa epämääräistä meteliä. Oli pakko pysähtyä
asiaa selvittämään. Hyvä niin, sillä
kulkupelistä oli yksi rengas tyhjänä
ja vannekin hieman kasassa. Siispä
takaisin vuokraamoon! Näiden pienten
alkukommellusten jälkeen matka joutui suotuisasti. Upeasti ja luotettavasti
molemmat kuskimme ajoivat vihreän
saaren vasemmanpuoleisessa liikenteessä.
Määränpäähän eli Waterfordiin saavuimme hieman ennen viittä iltapäivällä. Koska asuimme huoneistoissa,
piti poiketa ostamaan ruokatarvikkeita. Onneksi silmiimme osui kotoisa
kauppa Lidl. Muutamassa seikassa
se tosin suomalaisesta kauppaketjukollegastaan poikkesi: Irlannin myymälässä oli hyllykaupalla alkoholia ja
vieläpä hupaisa leivänsiivutuskonekin.
Irlannin kaakkoisrannikolla Waterfordissa rempseä joukkomme majoittui
kahteen nykyaikaiseen ja tilavaan
huoneistoon: mukavat makuuhuoneet,
suuri yhteiskeittiö ja valoisa olohuone
kaasutakkoineen ja nahkasohvineen.
Huoneidenjaon ja tovin hengähdyshetken jälkeen suuntasimme illaksi
Clonmeliin katsastamaan paikallisia
greyhound-kilpailuita. Sää oli hieman
sateinen ja todella tuulinen, mutta se
ei paljoa haitannut. Illan tunnelma,
täpötäysi katsomo ja huumaava
puheensorina olivat varmasti monelle
ikimuistoinen kokemus – yksi lukuisista sellaisista tällä upealla matkalla.
Maanantain vastaisena yönä oli voimakas myrsky. Tuuli ulvoi, vettä piiskasi, ja jopa verhotkin sisällä heiluivat puhurin tunkiessa ikkunanraoista
sisään. Aamusääkin näytti niin kurjalta, ettei juuri olisi huvittanut lähteä
reissumme pääkohteeseemme Clon-
27
melin Coursing Derbyyn. Hetkisen vaikuttikin siltä, ettemme tapahtumaan
edes vaikeiden sääolojen takia pääsisikään. Majapaikkamme oli saaressa,
ja yön myrsky oli nostanut veden korkealle. Yllättävän vähän lossi kuitenkin aallokossa keinui, joten pääsimme
onnellisesti mantereelle. Siellä taasen
tulvavesi oli noussut kadulle, mutta
onneksi hotellinomistaja autollaan
ajolinjaa edellämme näyttäen johdatti
meidät turvallisesti kuivalle maalle.
Jonkin aikaa ajettuamme sää selkeni
nopeasti, eikä kisapaikalla tarvinnut
sateenvarjoja esiin kaivaa.
Lähtöjen välisillä tauoilla kisayleisö
saattoi tehdä ostoksia muutamassa
paikalla olleessa myyntipisteessä.
Suomeenkin lähti kymmeniä kuonokoppia, ties miten monta manttelia,
lisäravinteita, pinssejä, nimikoituja
kaulapantoja ja paljon muuta. Tällaista greyhound-tarvikkeiden ostosmahdollisuutta ei kerta kaikkiaan
voinut ohittaa! Jotkut aiempina vuosina Derbyssä käyneet olivat ennalta
varanneet matkaan ylimääräisiä matkalaukkuja. Kisatauolla saimme myös
hieman julkisuutta, sillä ryhmämme
kuvattiin Sporting Press -lehteen.
Coursing-kilpailut – The Irish National Coursing Meeting 2014 – pidettiin Powerstown Parkin laukkaradalla,
joten tilaa todella oli paikalla olleelle
suurelle yleisömäärälle. Joku paikallisäijä radan varressa kertoi meille, että
Derbyä oli kisailtu tällä samalla paikalla jo ainakin yli 80 vuoden ajan.
Maanantai-illan vietimme rentoutuen.
Kokoonnuimme toiseen huoneistoistamme koko porukka jutustelemaan
mukavia ja nauttimaan takkatulen lämmöstä. Takana oli kaksi varsin tiivistä
ja tapahtumarikasta vuorokautta, joten
oli kiva muutama tunti vain olla ja lekotella. Aamullahan oli tiedossa aikainen
ylösnousu ja Waterfordin jättäminen.
Tiistaina nimittäin laitoimme autonnokat takaisin kohti Dublinia.
Väen paljoudesta huolimatta tunnelma
oli rauhallinen, eikä järjestyshäiriöitä
tai humalaisia ainakaan minun tielleni
osunut. Koirien juoksun aikana toki
kuului kannustusta, ja myös vedonvälittäjien huuto ajoittain korviin kantautui. Kisaamista oli mielenkiintoista seurata. Ensin päästettiin jänis liikkeelle ja
se sai kohtuullisen noin 90 metrin etumatkan. Sitten innokkaat greyhoundit
pinkaisivat pareittain hurjaan jahtiin
saadakseen saaliinsa kiinni. Hienosti
puput tekivät nopeita käännöksiä, joihin täysivauhtinen koira ei tarpeeksi
nopeasti pystynyt reagoimaan vaan
yleensä juoksi jäniksen ohi. Mutkittelemalla nämä elävät vieheet karistivat
ahdistelijansa ja pääsivät aidan alta
turvalliselle alueelle.
28
Ennen pääkaupunkiin palaamista
oli kuitenkin tiedossa toinen Irlannin
retkemme kohokohta: vierailu kuuluisaan RazlDazl-kenneliin. Olimme
sopineet Viaran kanssa, joka oli puolisonsa kera samaan aikaan omalla
matkallaan, tapaamisesta Curraghin
laukkaradalla. Sieltä kennelin edustaja Philip johdatti autokuntamme
oikeaan paikkaan. Ensimmäiseksi
omistaja, Derby-voittaja Dolores Ruth
päästi kimppuumme iloisen pentujoukon. Useampikin meistä olisi mieluusti
ainakin yhden noista suloisista koiravauvoista kotiinsa kuljettanut! Sitten
Dolores esitteli niin laukkasuoransa
kuin siistit kenneltilansakin. Saimme
arvokasta tietoa ruokinnasta, koulutustavoista ym. ym. Seurasimme uljaiden
greyhoundien juoksua ja aitajuoksua.
Baanalle pääsivät niin pennut kuin
aikuisetkin, jotka siinä pihalla samalla
joutuivat innostuneen suomalaisjoukon rapsuteltaviksi. Näyttivätpä koirat
tosin kovasti tästä nauttivan. Kennelrakennuksen asukkaitakin Dolores
esitteli perinpohjaisesti, ja näitäkin
pääsimme silittelemään. Etenkin kovia
kokenut Marilyn sai paljon huomiota
samoin William ’King of the house’.
Upea RazlDazl Jayfkay ei harmiksemme ollut tavattavissa. Dolores olisi
saanut sen paikalle ihailtavaksemme,
mutta valitettavasti aikataulumme
ei enää sallinut tunnin ylimääräistä
odottelua. Joka tapauksessa vierailu
oli ainutlaatuinen, pari tuntia vierähti
aivan huomaamatta.
Dublinissa luovutimme autot takaisin
lentokentän autovuokraamoon, joten
bussilla keskustaan, ja sitten kirjautuminen uuteen asuinpaikkaan. Tämän
huoneistohotellin sijainti oli mainio,
aivan pääkaupungin sydämessä. Pitkästä päivästä huolimatta viisi henkeä
päätti illansuussa lähteä katsomaan
Harold’s Crossiin greyhoundeja. Sää
oli jälleen kaamea. Vettä vihmoi ja liput
olivat saloissaan vaakatasossa. Eipä
ihme, että kisatkin jouduttiin keskeyttämään ennen aikojaan, ja kolme viimeistä lähtöä siirrettiin juostaviksi seuraavissa kilpailuissa. Illan kruunuksi
jouduimme odottelemaan toista taksia hyvän aikaa. Siinä sateessa seistessämme huomasimme, että meillä
kahdella oli molempien huoneistojen
avaimet, joten ensimmäiseen taksiin
edestämme ängennyt ’herrasmiesporukka’ joutui odottelemaan meitä
hotellin ulko-oven takana sateessa.
Matkalla he muuten olivat saaneet
taksisafööriltä opastusta siihen, miten
Liffey-joen ylittävän valkoisen kävelysillan nimi tulisi oikeaoppisesti ääntää.
Seuraavana kahtena päivänä, keskiviikkona ja torstaina, oli todenteolla
aikaa syventyä Dubliniin. Kulttuurinnälkäisemmät lähtivät kiertoajelulle,
tutustuen mm. Guinnessin tehtaaseen. Osa väestä lähti hieman keskustan ulkopuolelle shoppailemaan,
ja kuka mitäkin. Omaan ohjelmaamme
kuului mm. käynti Pa Pa’s pizzeriassa
Talbot Streetillä. Paikka, jossa jokaisella Dublinin matkallamme olemme
käväisseet herkulliset palapitsat hauk-
Maukkaita pitsaslaisseja sää täältä.
– Kuva Minna L.
29
kaamassa. Yhdeksi matkalaisten suosikkikohteeksi nousi Penneys. Todella
edullinen, pääasiallisesti vaatteita
myyvä, liike, johon oli pakko mennä
uudestaan ja uudestaan. Joka kerta
itsekin hämmästelin edullisia hintoja,
ja jouduin lopulta ostamaan uuden
matkalaukun saadakseni ostamani
hepeneet kotiin saakka kuskatuiksi.
Majoituspaikastamme oli lyhyt matka
vähän kaikkialle. Esimerkiksi Temple
Barin alueelle pääsi näppärästi, piti
vain ylittää Liffey-joki käyttämällä
Ha’penny Bridgeä. (Tämän nimen
lausuminen oli jollekin hyvin vaikeaa.)
Temple Barissa on samanniminen yli
150-vuotias olutravintola, jossa pääosa porukastamme vietti iloista keskiviikkoiltaa matkakommelluksia ja
hauskuuksia muistellen. Saattoipa
Kuuluisa irlantilainen silta. – Kuva Minna L.
30
Pub Temple Bar iltavalaistuksessa.
– Kuva Minna L.
joku maistella tässä kulttipaikassa
Irlannin kuuluisinta olutta, tummaa ja
pehmeästi vaahtoavaa Guinnessiakin.
Viimeisenä iltana matkasimme koko
iloinen seurue paikallisbussilla Shelbourne Parkiin greykisoihin. Meillä
oli eturivin istumapaikat ravintolakatsomossa. Nauttiessamme juhlavasti
kolmen ruokalajin ateriasta saimme
siis samalla ihailla koirien vauhdikasta
menoa. Totomyyjät kävivät pöytien
luona, joten pelaaminenkin sujui kätevästi takapuoltaan nostamatta. Välillä
joku kiljaisi riemuissaan voiton tultua
kohdalle.
Sitten koitti perjantai, kotiinlähtöpäivä.
Aamiaisen jälkeen portaista kuului
meteliä, muutamat olivat olleet vielä
viime hetken pikaostoksilla ’pennikaupassa’! Vaan lopulta oli pakattava vii-
meisetkin tavarat ja luovutettava huoneet. O’Connelly Streetille kokoontui
lentokenttäbussia odottamaan ehkä
hieman väsynyt, mutta silti tyytyväinen
joukko. Oli nähty ja koettu monenlaista,
naurettu vatsat kipeänä ja tehty hyviä
ostoksia. Kerta kaikkiaan hieno ja ikimuistoinen matka, parhaassa mahdollisessa seurassa. Tällaisen reissun
haluaisin kokea toistekin. Samanlaisia
kuuluvat olevan muidenkin mukana
olleiden ajatukset, ja uudesta matkasta onkin jo keskusteltu.
Lopuksi tahdon vielä kauniisti kiittää
Anu ja Hannu Niemeä erinomaisesti
järjestetystä matkasta! Kiitos myös loistaville matkakumppaneille sekä Viara
Gentille, jonka ansiosta tulimme kuvatuksi Irlantilaislehteen ja pääsimme
tutustumaan RazlDazl-kenneliin.
Joukkomme Dolores Ruthin kera ryhmäpotretissa. – Kuva Viara Gent
31
www.turungreyhoundklubi.net