Ennakkotiedote kokonaisuudessaan

ENNAKKOTIEDOTE
Turun Hippos ry on hakenut Varsin Hyvä ry:ltä rahoitusta
”VARSOTTAJA” -esiselvityshankkeeseen.
Hankkeen tarkoituksena on etsiä ja löytää keinoja siihen, miten Metsämäen
aluetta voisi kehittää siten, että se palvelisi paremmin koko VarsinaisSuomen alueen hevosyrittäjien ja -harrastajien toimintaa.
Esiselvityshankkeen aikana
Kartoitetaan nykyisten palvelujen tilanne ja tarve tekemällä hankkeen
aikana kyselyjä hevosyrittäjiltä/ -harrastajilta
Metsämäessä tällä hetkellä käytettävien palveluiden
tarpeellisuudesta ja saatavuudesta
• palvelutarjonnan ongelmista ja puutteista
• parannus-/kehittämisideoista
•
Lisäksi hankkeella pyritään selvittämään sitä, voidaanko alueelle saada
raviurheilun harrastajien lisäksi muita käyttäjäryhmiä, jotka voisivat
hyödyntää Metsämäen katsomoaluetta. Näin saataisiin nostettua
katsomoalueen käyttöastetta, joka toisi lisätuloja toimintojen kehittämiseen.
Kyselyt eivät ole pitkiä ja osa niistä tehdään ravien aikana. Toivomme, että
sinulta löytyy muutama minuutti aikaa vastauksille.
Lopullista päätöstä hankkeen rahoitukselle odotetaan loka-marraskuun
aikana.
Lisätietoja hankkeesta saa Tuija Santalahdelta puh. 050 574 1263 tai
[email protected]