Yleisurheilukoulun ohjeet

Yleisurheilukoulu
Seura järjestää urheilukouluja 4- 12-vuotiaille lapsille. Urheilukouluissa harjoitellaan
monipuolisesti yleisurheilun eri lajitaitoja. Mitä nuoremmista lapsista on kysymys sitä
leikinomaisemmin harjoittelua tehdään. Jokainen lapsi pääsee harjoittelemaan motorisia
perustaitoja; juoksemista, hyppäämistä ja heittämistä. Jokaiselle ryhmälle tehdään
ryhmäkohtainen ohjelma kauden alussa, josta voi seurata mitä lajia harjoitellaan milläkin
viikolla.
Yleisurheilukouluun ilmoittautuminen tapahtuu seuran kotisivujen kautta. Ilmoittautumiset
tehdään aina yhdelle kaudelle kerrallaan (kevät, kesä, syksy). Maksut tapahtuvat myös kausi
kerrallaan. Kaikki ovat tervetulleita mukaan seuran yleisurheilukouluihin.
Hintaan sisältyy:
-
lisenssi ja vakuutus, seuran t- paita
osallistuminen mahdollisuus seuran ja piirin kisoihin
Kesäharjoitukset pidetään ulkona. Muistakaa tarpeellinen ulkovarustus.
Vinkkejä:
-
Panosta kenkien laatuun (muista pelivara, vältä sileäpohjaisia kenkiä)
Kylmällä ilmalla kerrospukeutuminen
Oma juomapullo
Yleisurheilukoulupaikan voi peruuttaa 5pv tapahtuman alkamisen jälkeen. Mikäli
peruutusta tehdä on ilmoittaja maksuvelvollinen. Yleisurheilukouluun ilmoittaminen vie
paikan toiselta osallistujalta.
Pelisäännöt harjoituksiin
Kaikki seurassa mukana olevat henkilöt noudattavat eettisiä pelisääntöjä. Seuran
edustusurheilijat, valmentajat ja toimihenkilöt ovat roolimalleja lapselle nuorelle. Toiminnan
lähtökohtana on: Vastuullisuus, tasa-arvoisuus, oikeudenmukaisuus, rehellisyys, toisen
huomioiminen, itsestään huomioiminen, kuunteleminen, ymmärtäväisyys jne.
Urheilukoulussa on tärkeää toimia yhteisten pelisääntöjen mukaisesti. Näin ollen voimme
varmistaa, että jokaisella on mukava olla harjoituksissa ja ehdimme tehdä mahdollisimman
paljon asioita.
Urheilukoululaisten säännöt:
1. Tule ajoissa paikalle
2. Osallistu innokkaasti harjoituksiin
3.
4.
5.
6.
Kuuntele ohjaajien ohjeet ja toimi niiden mukaisesti
Ota juomapullo ja sopivat varusteet mukaan harjoituksiin
Anna jokaisen keskittyä omaan suoritukseen
Urheilukoulussa ei kiusata kavereita
Lasten kilpailutoiminta
Urheilukoululaisilla on mahdollisuus osallistua myös seuran omiin kisoihin; harjoituskisat ja
seuranmestaruuskisat. Harjoituskilpailut ja seuranmestaruuskisat järjestetään
pääsääntöisesti vanhempien avustuksella 5-8 kertaa vuodessa. Kilpailujen vastuuhenkilöt ja
johtavat ovat seuran henkilöitä.
Lisäksi 9-15-vuotiailla on mahdollisuus osallistua piirin mestaruuskisoihin. Piirin
viestimestaruuskisoihin ja Vattenfall seuracupiin valitaan osallistujat nuorisopäällikön
toimesta. Asiasta tiedotetaan sähköpostitse ja kotisivujen kautta. Vattenfall seuracup on
tarkoitettu 11- 17-vuotiaille. Näiden kisojen lisäksi jokainen voi itsenäisesti ilmoittautua
kansallisiin kisoihin, tarkempia tietoja löytyy www.kilpailukalenteri.fi .
Yli 50km kilpailumatkoihin seura järjestää bussikuljetuksen. Seura vastaa matkakuluista.
Yleisurheilukoulun ohjaajat
Ohjaajina ja valmentajina toimivat muun muassa seuran urheilijat sekä urheilijoiden
vanhempia. Kaikilla ohjaajilla ja valmentajilla on mahdollisuus kouluttautua SUL:n
koulutuksissa. Alle 12-vuotiaden ryhmiä ohjaajilta edellytetään lasten yleisurheiluohjaajan
tutkintoa.
Ohjaajat suunnittelevat tuntien sisällöt annettujen ohjeiden mukaisesti ja valmentajat
suunnittelevat itsenäisesti harjoituksensa.
Lisenssi – ja tapaturmavakuutus
Kaikilla Esbo IF:n urheilijoilla on voimassa Suomen urheiluliiton lisenssi. Lisenssiin kuuluu
kilpailuoikeus ja tapaturmavakuutus alle 18 -vuotiaille. Vakuutusyhtiö on IF
Vahinkovakuutusyhtiö Oy. Vakuutusnumero: 0001003830. Tapaturmavakuutus 3000€ asti.
Omavastuu 50€. Mikäli haet tapaturmavakuutusta lisätiedot löytyvät:
http://www.sul.fi/sivut/yleisurheilulisenssi tai ota yhteys nuorisopäällikköön.