Lääkäri Päivi Laurila haluaa turvata hoito

Aesculapius -
Aesculapius -
Orion Pharma
Lääkäri Päivi
Laurila haluaa
turvata hoitohenkilökunnan
työn kriisialueilla. Suojaa
olisi tarvittu
silloin, kun hän
itse joutui pakenemaan luoteja.
Orion Pharma
Auttajat
turvaan
Lääkintätoimen
oikeutta tehdä työtään
kriisialueilla loukataan
jatkuvasti.”
Kiinnostuitko
kansainvälisestä
avustustyöstä?
Teksti emmi oksanen Kuvat Vuokko Salo ja iStockphoto
P
unaisen Ristin kansainvälinen
komitea ICRC on juuri käynnistänyt
nelivuotisen kampanjan Health care
in danger. Kampanjassa on mukana 187
kansallista järjestöä ja tavoitteena parantaa
terveydenhoidon turvallisuutta kriisialueilla. Suomen Punaisen Ristin kampanjaa
johtaa Päivi Laurila, 54, lääketieteen lisensiaatti ja järjestön kansainvälisen avustustoiminnan apulaisjohtaja.
”Lääkintätoimen oikeutta tehdä työtään
loukataan kriisialueilla jatkuvasti. Se voi
olla ambulanssien pysäyttämistä, klinikoiden ryöstelyä tai hoitajien ja lääkärien
uhkailua”, Päivi Laurila kertoo.
Lääkintätoimen työtä eivät vaikeuta
vain rikollisryhmät, vaan myös kansallisilla armeijoilla on puutteita kansainvälisen humanitaarisen lain tuntemuksessa.
Lain mukaan hoitohenkilökunnan oikeutta
2
auttaa hädässä olevia ei saa missään tilanteessa estää tai vaikeuttaa.
Kokemus kannusti mukaan
Tällä hetkellä ICRC:llä on toimisto 80
maassa maailman kriisialueilla. Niiden
lisäksi komitea haluaa tuoda ongelman
esiin rauhan maissa, kuten Suomessa.
”Johdan kampanjan tiedotusta. Käyn
puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa, ylläpidän yhteyksiä muihin maihin ja haen
kampanjalle kaikenlaista näkyvyyttä”, Laurila luettelee.
Hän puhuu kampanjasta esimerkiksi
Helsingin Lääkäripäivillä tammikuussa.
Avustustoiminnan konkarina Laurila
on matkustanut itsekin ammuskelun kohteena olevassa autossa.
”Halusin mukaan kampanjaan, sillä
olen työskennellyt kriisialueilla ja kokenut
Aesculapius — Orion Pharman lehti lääkäreille 16/2011
oikeuksiani loukattavan.”
Laurila kiinnostui kansainvälisestä avustustyöstä teini-ikäisenä katsoessaan tv-uutisia maailman sota-alueilta. Lääkäriksi valmistuttuaan hän haki Suomen Punaisen
Ristin kansainväliseen reserviin. Vuonna
1989 Laurila oli ensimmäisellä keikallaan Thaimaan ja Kambodzan rajalla hoitamassa Kambodzan sisällissodan uhreja.
Sen jälkeen avustustyö on vienyt häntä
Pakistaniin, Sudaniin, Somaliaan, entiseen
Jugoslaviaan, Ruandaan, Ugandaan, Liberiaan ja Afganistaniin. Keikat ovat kestäneet
kolmesta kuukaudesta kahteen ja puoleen
vuoteen.
Yli sata lääkäriä reservissä
Päivi Laurilan mukaan monet suomalaiset lääkärit ovat kiinnostuneita kansainvälisestä avustustyöstä. Suomen Punaisen
Päivi Laurila
Ristin ammattilaisreservin 800 ammattilaisesta 120 on lääkäreitä. Suurin osa lääkärijoukosta on erikoislääkäreitä, joista
monet ovat erikoistuneet anestesiologiaan,
kirurgiaan ja gynekologiaan. Laurilan oma
erikoisala on anestesiologia.
”Kysyntää olisi erityisesti projektinhallintaa taitaville lääkäreille, jotka olisivat
valmiita lähtemään avustustyöhön pidemmäksi aikaa. Heitä on ollut kuitenkin vaikea löytää.”
Laurilakaan ei ole aina voinut lähteä
matkaan vaikka on pyydetty.
”Olen opiskellut kolme kertaa työuran
varrella, ja jos opinnot ovat olleet pahasti
kesken, en ole lähtenyt avustustöihin. Elän
yksin, joten perhe ei ole estänyt keikkoja.”
Konkarin toistaiseksi viimeisin keikka
oli Afganistaniin, josta hän palasi keväällä
2008. Hän on ollut kaksi vuotta kokonaan
Suomen Punaisen Ristin palveluksessa.
Health care in danger -kampanjassa
ei ole vielä mukana Päivi Laurilan lisäksi
muita lääkäreitä.
”Toivottavasti pian on.”
Avustustyö on opettanut Laurilalle kärsivällisyyttä ja suhteellisuudentajua sekä
osoittanut, että suomalainen terveydenhoito on erittäin korkeatasoista.
”Täällä kaikki ovat ammattitaitoisia.”
Lisätietoja kampanjasta www.icrc.org
Ku va spr
Suomalainen avustustyöntekijä hoitaa lasta
Pohjoismaiden Punaisten Ristien ylläpitämällä
liikkuvalla klinikalla De Louisessa Haitissa.
16/2011
○ Lääkäreitä rekrytoivat
Punainen Risti, Lääkärit ilman
rajoja -järjestö, Lions Club
International ja Rotary ry.
○ Punaisen Ristin kansainväliseen
henkilöreserviin voi liittyä
käytyään Suomen Punaisen Ristin
viikon kestävän henkilöreservin
peruskurssin. Kurssi on englanninkielinen, ja se järjestetään kaksi
kertaa vuodessa. Myös Lääkärit
ilman rajoja -järjestö edellyttää
valmentavan kurssin käymistä.
○ Avustustyöhön haluavalla
lääkärillä tulee olla muutaman
vuoden työkokemus ja mielellään
erikoislääkärin pätevyys, sillä
työhön sisältyy usein paikallisten
lääkärien koulutusta.
○ Avustustyössä pitää olla joustava
ja sopeutumiskykyinen. Kriisialueiden klinikoilla ei ole käytössä
samanlaisia apuvälineitä kuin
kotimaassa ja työskentelytapoja on
sovellettava paikallisiin oloihin.
○ Avustustyöntekijällä tulee
olla myös hyvät vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot.
Orion Pharman lehti lääkäreille — Aesculapius
3