Lahjakas 2014 - Lahjan Tytöt

LAHJAKAS
2014
Voimistelun
iloa
- Sun Lahti
2013
Upland
Overseas
Avena
treenaa!
Taitoa, kansainvälisyyttä ja uusia kokemuksia
Lahjan Tytöillä on ilo toivottaa vanhat ja uudet jäsenet tervetulleiksi mukaan alkavan vuoden
toimintaan! Syksyllä seuramme on palkannut harrastus- ja valmennustyön tueksi valmennuspäällikkö Saara Kuusisen sekä viestinnän, tiedotuksen ja jäsenasioiden vastaavaksi toiminnankoordinaattori Mari Anttosen. Toivotamme Saaran ja Marin erittäin lämpimästi tervetulleiksi
joukkoomme! Lehdestä voit lukea lisää uusista työntekijöistämme.
Harrastustoimintamme tavoitteena on tarjota kaiken ikäisille liikunnan iloa ja elämyksiä sekä
positiivista yhdessä tekemistä. Lahjan Tytöille on laadittu oma opetussuunnitelma, jonka
tarkoitus on taata tuntien korkea taso ja yhtenäisyys sekä toisaalta toimia ohjaajien
tuntisuunnittelun tukena.
Lahjan Tytöissä painotetaan liikunnan lisäksi toiminnan kasvatuksellista sisältöä. Hyviin tapoihin ja
ryhmässä toimimisen taitoihin kiinnitetään erityistä huomiota. Kasvatuksellisuuden ja liikunnan ilon
lisäksi kansainvälisyys on yksi Lahjan Tyttöjen perusarvoista.
Mennyt vuosi oli täynnä ahkeraa harjoittelua, mutta myös ikimuistoisia tapahtumia. Lehden sivuilta voitte lukea Lahjan Tyttöjen kokemuksia mm. Yhdysvalloista, Espanjasta ja voimistelun
suurtapahtuma Sun Lahdesta.
Kauden päätteeksi kaikki seuramme jäsenet pääsivät esiintymään onnistuneeseen ”12 lahjaa
joulupukille” -joulunäytökseen konserttitalossa. Lämpimät hymyt ja raikuvat taputukset katsomossa palkitsivat niin nuoria kuin varttuneempiakin esiintyjiä myönteisesti ja kannustavasti syksyn
harjoittelun jälkeen. Lahjan Tyttöjen upea paraatiryhmä korkeine jalannostoineen sekä taitavasti
temppuilevat Lahjan Tyttöjen pienet tonttutytöt olivat perinteisesti mukana myös Turun joulun
avauksessa.
Joulutauon jälkeen ovat kevään tunnit taas täyttyneet eri-ikäisistä, innokkaista liikkujista.
Valmennustoiminnassa mukana olevat tytöt opettelevat uusia, taidokkaita ohjelmia.
Perustoiminnan lisäksi alkava vuosi tuo mukanaan uusia tapahtumia ja kokemuksia.
Tykkäämällä Lahjan Tyttöjen Facebook-sivuista, saat uutiset tapahtumista ja ajankohtaisista
asioista nopeasti tietoosi.
Kesällä Lahjan Tyttöjen edustusryhmä lähtee Italiaan kansainväliselle 4500 voimistelijan ja
tanssijan voimistelufestivaalille “Festival del Sole”. Nuoremmat tytöt voimistelevat, tanssivat ja
liikkuvat Taivassalon merellisissä tunnelmissa kesäleirillä.
Toivotan kaikille Lahjan Tytöille liikunnan iloa ja hyvää uutta vuotta!
Niina Stade
Puheenjohtaja
YHTEYSTIEDOT
Lahjan Tytöt ry
www.lahjantytot.fi
Yliopistonkatu 31, 20100 Turku, sisäpiha 2. krs
02 251 3435 (päivystysaika arkisin klo 14-16)
Mari Anttonen
Toiminnankoordinaattori
[email protected]
puh. 050 381 7262 (ark. klo 10-16)
Sirpa Ylikylä
Seurakoordinaattori
[email protected]
puh. 050 557 4101 (ark. klo 10-16)
GRAAFINEN SUUNNITTELU JA TAITTO: Essi Rantanen
KANNEN KUVA: Micaela Grönberg
Saara Kuusinen
Valmennuspäällikkö
[email protected]
puh. 050 407 4349 (ark. klo 10-16)
Tapahtumakalenteri
2014
TAMMIKUU
- ti 7.1. kevätlukukausi alkaa
HELMIKUU
- su 2.2. seuran kehittämispäivä
(seuratoimijoille)
- 3.-9.2. tuntiryhmien valokuvaus,
infoa myöhemmin
- 10.-16.2. osalla tunneista Ystäväviikko,
infoa myöhemmin
- 17.-23.2. talviloma, ei harrastustoiminnan
tunteja
MAALISKUU
- la 1.3. ja su 2.3. Seurankatselmus, jossa
joukkuevoimistelu- ja tanssijoukkueet
esittävät kevään kilpailuohjelmansa
- la 8.3. “Kipinää Kevääseen” - lasten ja
aikuisten yhteisliikuntatapahtuma Turun
normaalikoulussa, infoa myöhemmin
- la 15.3. Kilta-/senioritapahtuma Ruissalon
Kylpylässä, infoa myöhemmin
- viikko 11-12 Avoimet ovet harrastustoiminnan tunneilla, infoa myöhemmin
HUHTIKUU
- 18.-21.4. pääsiäinen, ei tunteja
- ke 30.4. ja to 1.5. vappu, ei tunteja
TOUKOKUU
- su 18.5. Show Your Dance by Cailap –
tanssitapahtuma Caribia Areenalla
- ma 19.5. Lahjan Tyttöjen kevätjuhlan
kenraaliharjoitukset Kupittaan urheiluhallissa
- ti 20.5. Lahjan Tyttöjen kevätjuhla
Kupittaan urheiluhallissa
- ti 27.5.-24.6. ja 5.-12.8. ulkojumpat
Kupittaan puistossa
KESÄKUU
- TS-joukkuevoimistelukoulu (vielä avoin)
- 15.-18.6. kesäleiri Taivassalon Tippsundissa kouluikäisille, infoa myöhemmin
Ma 18.8. syyslukukausi alkaa
La 25.10. Cailap Cup
Su 26.10. Cailap Asema
Ajankohtaista
JÄSENEDUT
Näyttämällä Lahjan Tyttöjen jäsenkorttia saat seuraavista
liikkeistä alennusta:
* Turun Optiikka (Humalistonkatu 5)
-30 % normaalihintaisista tuotteista
* Piruetti (Eerikinkatu 9)
-10 % normaalihintaisista tuotteista
* Kauniit ja Ruskeat (Eerikinkatu 13 C, Thalia 3.krs)
-10 % normaalihintaisista palveluista ja tuotteista
(ei koske syväkuorintaa eikä lääkärin palveluita)
* Lempiadeliina (Yliopistonkatu 28)
-10 % normaalihintaisista tuotteista
* Intersport Megastore Hansa (Eerikinkatu 15)
-10% kaikista normaalihintaisista tuotteista
Esitä aina ostosten yhteydessä seuran jäsenkortti ja
kerrytät samalla seuratukea seuralle!
* K-Plussa yhteistyö
Ilmoittaudu mukaan sponsorointiyhteistyöhön kirjautumalla Oma K-Plussaan osoitteessa www.plussa.com.
Valitse Omat tiedot -kohdan alta Sponsorointi ja syötä
kenttään koodi SP0109. Näin olet mukana tukemassa
Lahjan Tytöt ry:n toimintaa. Lisätietoja seurakoordinaattori Sirpa Ylikylältä.
SEURATUOTTEET
Lahjan Tyttöjen seuratuotteita on myynnissä seuran
tiloissa sekä tapahtumissa. Lisätietoa seuratuotteista
löytyy http://www.lahjantytot.fi/seuratuotteet/.
VALOKUVAUS
Lahjan Tyttöjen tuntiryhmiä ja joukkueita käydään toisinaan kuvaamassa Lahjan Tyttöjen omille nettisivuille,
mainoksiin, Lahjakas-lehteen ja paikallislehtiin. Ilmoitathan lapsesi ohjaajalle/valmentajalle, mikäli toivot
ettei lapsesi kuvaa julkaista. Kuvien yhteydessä ei
koskaan julkaista lasten nimiä ilman vanhempien lupaa.
JOUKKUEIDEN BLOGIT
Kaikilla Lahjan Tyttöjen joukkuevoimistelu- ja tanssijoukkueilla on omat bloginsa. Voit käydä lukemassa ja kommentoimassa tietyn joukkueen kuulumisia osoitteessa
www.laty-joukkueennimi.blogspot.com.
FACEBOOK
Ajankohtaista tietoa Lahjan Tytöistä löytyy myös
Facebook-sivustolta - tykkää sinäkin Lahjan Tytöistä
Facebookissa!
Päivä innan
m
i
o
T
a
s
s
kan
Elokuussa 2013 Lahjan Tytöissä aloitti kaksi
uutta päätoimista työntekijää. Toinen heistä
on Mari Anttonen, joka päätti hakea Lahjan
Tyttöjen toiminnankoordinaattorin paikkaa ja
valittiin tehtävään yli 60 hakijan joukosta. Mari
toteaa, että työ on ollut juuri sitä, mitä hän
odottikin. Luettuaan työhakemuksen, päätti
hän hakea mielenkiintoiselta ja monipuoliselta
kuulostavaan työtehtävään, jossa saisi olla
tekemisissä ihmisten kanssa sekä vastata seuran
markkinoinnista ja viestinnästä. Urheiluseuratyö
kiinnosti, vaikka siitä ei aiempaa kokemusta
ollutkaan kuin lasten harrastusten kautta.
Mari oli kuullut Lahjan Tyttöjen olevan
perinteikäs ja hyvät arvot omaava voimisteluseura ja puolen vuoden työkokemuksella on
saanut todeta, että sitä seura todella onkin
ja lisäksi seuran tarjonta on monipuolisempaa kuin hän oli osannut ajatella. Mari on
viihtynyt työssään hyvin ja on saanut tukea
seuran johtokunnalta ja muilta seuratoimijoilta.
Yhteistyö kahden muun päätoimisen työntekijän kanssa on sujunut hyvin ja on ollut hienoa
päästä tutustumaan Lahjan Tyttöjen lähes sataan ohjaajaan, valmentajaan ja seura-aktiiviin.
Mari on otettu vastaan ilolla ja hän on saanut
positiivista palautetta työstään.
Marin mielestä mukavinta uudessa työssä on
sen monipuolisuus ja vaihtelevuus. On ollut
kiinnostavaa päästä kehittämään seuratoimintaa, ja on ihana tavata myös aktiivisia ja
iloisia harrastajia. Erityisesti tiistaiaamupäivisin
hymyn Marin huulille tuovat suloiset 1-3 -vuotiaat pikkujumpparit, joiden näkeminen tuo aina
iloa päivään.
Lahjan Tyttöjen toiminnankoordinaattorin työn
ohella Mari on jatkanut edelleen työskentelyä
myös oman yrityksensä parissa. Suunnittelutoimisto M interior tekee sisustussuunnittelua
ja siihen liittyen Mari suunnittelee, piirtää ja
tekee asiakaskäyntejä. Vapaa-ajallaan Mari
kuljettaa monena iltana lapsiaan harrastuksiin.
Pian 12 vuotta täyttävä Ilona harrastaa joukkuevoimistelua Lahjan Tytöissä ja 10-vuotias Akseli
pelaa salibandya. Molempien harrastuksiin
kuuluu myös jalkapallo. Yhdessä koko perhe
pelaa golfia ja laskettelee. Urheilu on siis suuri
osa Marin arkea niin työssä kuin vapaa-ajalla.
n
i
r
o
t
t
a
a
n
di
r
o
o
nk
Toiminnankoordinaattorin
työpäivä
8.00
Marraskuisena perjantaiaamuna Mari saapuu
Lahjan Tyttöihin ja vaihtaa ylleen jumppavaatteet. On aika aloittaa työpäivä seurakoordinaattori Sirpa Ylikylän vetämässä Aamustartissa.
Uuden työpaikan myötä on tarjoutunut mahdollisuus osallistua jumppaan useamman kerran
viikossa ja Marin mielestä paras tapa aloittaa
aamu onkin kunnon hikijumppa.
9.30
Aamupäivän aikana Mari vastailee sähköposteihin ja puheluihin. Hoidettavien asioiden
listalla on tänään muun muassa joukkueiden
leirilaskutuksia, joulunäytösjutun kirjoittaminen
Aamusetiin sekä eri tiimien viestiketjuihin vastaaminen. Lasten ja nuorten harrastustiimissä
suunnitellaan kevään valokuvausta, markkinointitiimi miettii seuratuotteita ja hallintotiimin
seuraavasta palaverista pitää sopia. Harrastustoiminnan tunneista on tullut kyselyä ja Liikunnallisista synttäreistä kiinnostunut äiti soittaa.
11.30
Mainostoimistosta tulee suunnittelija katsomaan salien ikkunoita. Yhdessä suunnitellaan
uusia ikkunamainoksia ja mietitään millainen
olisi toimivin ja tyylikkäin kokonaisuus.
12.00
Valmennuspäällikkö Saara Kuusinen pyytää
päivittämään Lahjan Tyttöjen nettisivuille valmennustoiminnan asioita. Samalla Mari päivittää myös nettisivujen ajankohtaista -palstan
ja laittaa Facebookiin kuvia kilpailuista, joihin
Lahjan Tyttöjen joukkueita on osallistunut.
13.00
Mari lounastaa yhdessä Sirpan ja Saaran kanssa
läheisessä lounasravintolassa. Viikottainen
yhteinen lounas on mukava piristys työpäivän
keskellä. Samalla saadaan vaihdettua kuulumisia.
14.00
Lounaan jälkeen on aika suunnata Liikuntapalvelukeskukseen hakemaan avaimia joukkueiden varaamille kouluvuoroille. Salivarauksien
tekeminen valmentajien toiveiden mukaan
kuuluu Marin joka viikkoiseen työnkuvaan ja
Liikuntapalvelukeskuksestakin on tullut jo varsin
tuttu paikka.
15.00
Mari kopioi tunneilla jaettavia joulunäytösinfoja
ja jakaa infot ohjaajien lokeroihin.
15.30
Ovikello soi ja Dance-tunnin tytöt saapuvat.
Pian saapuu ohjaajakin ja Mari muistuttaa häntä
joulunäytösinfojen jakamisesta sekä vaihtaa
kuulumisia tunnista.
16.00
On aika lähteä kotiin. Illan aikana Mari vielä
vastailee kotona sähköposteihin ja tekstiviesteihin ennen kuin pääsee viettämään
rentouttavaa viikonloppua perheensä parissa.
Maanantaina voi sitten taas aloittaa innokkaana
uuden työviikon!
Teksti: Maija Mannerros
Kuva: Essi Rantanen
ö
k
k
i
l
l
ä
ä
p
s
Valmennu
Saara Kuusinen oli jo pitkään haaveillut työstä
valmennuksen parissa. Oma voimistelutausta ja
10-vuotinen valmennusura saivat jatkoa
valmennuspäällikön pestistä, kun hänet
valittiin Lahjan Tyttöjen valmennuspäälliköksi
elokuussa 2013.
”Pitkään opiskelut ja ansiotyöt
häiritsivät harrastusta eli valmentamista. Kun Lahjan Tytöissä aukesi
valmennuspäällikön paikka, tiesin
että nyt voisi olla mahdollisuus
keskittyä valmennustyöhön
täyspäiväisesti.”
Saara tiesi jo etukäteen jonkin verran
Lahjan Tyttöjen toiminnasta.
”Tiesin ainakin sen, että Lahjan Tytöt
on perinteikäs seura, jossa panostetaan
erityisesti kasvatuksellisuuteen.
Voimistelun puolelta monet Lahjan
joukkueet olivat tuttuja, sekä tietysti
Lahjan jokasyksyinen, upeasti järjestetty Cailap Cup on tuttu kaikille voimistelumaailmassa toimiville.”
Sa
Saara on viihtynyt työssään Lahjalla hyvin.
Hän pitää muun muassa hyvää ilmapiiriä ja
yhteishenkeä syinä tähän.
”Välillä pysähdyn oikein miettimään,
että hetkinen, voiko tämä olla oikeasti
työtä, kun tämä on niin kivaa. Kun on
monta vuotta tehnyt tämäntyyppisiä
juttuja harrastuksena, tunnen olevani
todella onnekas, että saan tehdä näitä
samoja asioita nyt työkseni. Tärkeimmät kumppanit työssäni ovat tietenkin
Lahjan Tyttöjen ihanat ja motivoituneet valmentajat ja ohjaajat. On ilo
tehdä työtä ihmisten kanssa, jotka
ovat mukana tässä koko sydämestään.
Se antaa energiaa jokaiseen päivään.
Iloa ja voimaa saa myös kaikista niistä
lapsista ja nuorista, joiden kanssa ja
joiden vuoksi tätä työtä teemme.
Parasta tässä työssä on nähdä liikunnan, oppimisen ja onnistumisen ilo
lasten ja nuorten kasvoilta.”
Saara Kuusinen
Saara tekee paljon yhteistyötä seuran vapaaehtoisten
kanssa, joita hän pitää seuran sydämenä. Näitä ovat
esimerkiksi johtokunta, eri tiimit, valmentajat, ohjaajat,
säestäjät, tuomarit, joukkueenjohtajat, vanhemmat,
apuohjaajat ja -valmentajat sekä muut seura-aktiivit.
Seuratyöntekijöiden välinen yhteistyö ja arkinen aherrus
Lahjan toimistolla ovat Saaralle tärkeitä.
”Meillä sujuu hommat Sirpan ja
Marin kanssa jouhevasti eikä
varmasti vähiten kivan ilmapiirin
vuoksi; olemme ottaneet periaatteeksemme kehua toisiamme aina
kun vaan tilaisuus tulee. Kannustaminen vie eteenpäin.”
”Jatkuvasti on pidettävä silmät auki
ja korvat höröllä, etsittävä uusia
kontakteja ja ideoita. Valmennuksen
kehittämistyötä tehdäänkin
yhdessä monien ammattilaisten,
mm. fysioterapeuttien, baletinja tanssitekniikan opettajien,
psyykkisten valmentajien, ammattikoreografien ja tuomareiden
kanssa. Tärkein tehtävänäni on
valmennuksen kehittäminen;
erityisesti pitkän tähtäimen ja
kausisuunnittelun edistäminen,
valmennusjärjestelmän sekä valmennuksen laadun jatkuva kehittäminen.
Tuen ja autan valmentajia heidän
työssään.”
Vaikka omalla porukalla
on Saaran mielestä kivaa,
valmennuksen ja kehittymisen kannalta on äärimmäisen tärkeää myös tehdä
yhteistyötä eri seurojen,
erilaisten asiantuntijoiden
ja lajiliiton kanssa.
Teksti: Isa Nortela
Kuva: Essi Rantanen
n
ö
k
i
l
l
ä
ä
p
s
u
n
n
e
Valm
Hyvä me!
Lahjan Tyttöjen valmennustoiminnassa mukana olevien yli sadan lapsen ja nuoren into
toi syyskauden 2013 kilpailuista menestystä ja
paljon kiitosta.
Joukkuevoimisteluvalmennuksen 10-12 -vuotiaiden Elix-joukkue onnistui hienosti ja sai
kauden pääkisoissa kategorian yksi sekä lisäksi
bonukset taito-osista ja elämyksestä. Myös
Lahjan Tyttöjen pitkäjänteinen tanssivalmennuksen kehittäminen sekä valmentajien ja
tanssijoiden upea panostus näkyi syyskaudella
tanssijoukkueiden hyvänä menestyksenä. Tanssijoukkueista etenkin 13-15 -vuotiaiden
Luminea niitti kunniaa ja mainetta: tuloksena
monta kultamitalia ja kunniamainintaa.
Lisäksi syyskauden lopulla seuramme sai
upean vahvistuksen, kun Team Kolibrien kaksi
voimistelujoukkuetta siirtyivät edustamaan
Lahjan Tyttöjä. Kolibrit kisaavat toista vuotta
12-14 –vuotiaiden sarjassa; Celeste mestaruussarjassa ja Blue kilpasarjassa. Olemme iloisia,
kun saimme joukkoomme lisää taitavia tyttöjä
ja osaavia valmentajia.
Kohti tulevaa
Kevätkautta alettiin suunnitella jo hyvissä ajoin
ennen joulua valmennuksen yhteisessä kausisuunnitelmakoulutuksessa. Valmentajat ovat
kaikki motivoituneita kehittämään osaamistaan
ja viemään joukkueitaan pitkälle. Tulevan
kauden tavoitteena on entisestään vahvistaa
harjoittelun suunnitelmallisuutta. Tämän tavoitteen tukena hyödynnetään Olympiakomitean
lanseeraamaa huippuvoimistelijan urapolkua.
Voimistelijan urapolku määrittää huipulle
tähtäävän voimistelijan etenemistä lapsuusvaiheesta kohti huippu-urheilun tavoitteita.
Sovellettuna voimistelijan urapolku on oiva
työkalu myös tanssivalmennuksessa. Valmentajien yhteiset koulutukset, some-ryhmät, seuran
leirit, tuomaripäivät ja muut tapahtumat
Terveiset
ovat liima, joka tiivistää valmentajien välistä
yhteistyötä. Tavoitteena on tiedon jakaminen,
toisilta oppiminen ja yhdessä onnistuminen.
Valmentajien tukena toimii aktiivinen valmennuksen kehittämistiimi, joka pyrkii parantamaan sekä valmennusjärjestelmää että
toimintaympäristöä. Pohjatyö on jo aloitettu,
mutta paljon työtä on vielä edessä: alkavana
vuonna tehtävä valmennusstrategia tulee ulottumaan aina vuoteen 2024. Lahjan Tytöissä
kaiken valmennus- ja kehittämistyön keskiössä
on hyvinvoiva ja motivoitunut urheilija, joka saa
toteuttaa omia unelmiaan niin huippuvoimistelijana kuin harrastelijanakin.
Unelmat liikkeessä
Lahjan Tytöillä on tavoitteet asetettu korkealle,
mutta oikopolkuja huipulle ei ole. On tehtävä
paljon töitä jalat maassa ja tavoitteet mielessä.
Samalla on pidettävä pää pilvissä ja yhteiset
unelmat kirkkaina. Intohimo, ilo ja elämykset
vievät meitä eteenpäin.
Saara Kuusinen
Kuvat: Anni Taivainen ja Micaela Grönberg
Svoli Star 2013
Suomen Voimisteluliiton Länsi-Suomen alueen
Svoli Stariksi eli innostavaksi lasten ja nuorten
ohjaajaksi valittiin Lahjan Tyttöjen Maija
Mannerros.
Maija on toiminut lasten ja nuorten ohjaajana
kymmenen vuotta. Maija on esimerkillinen,
innostava, iloinen ja ystävällinen. Hän saa
kannustavalla asenteellaan ja mukaansatempaavalla otteellaan lapset ja nuoret innostumaan liikunnasta. Maija käyttää paljon aikaa
tuntien valmisteluun, perehtyy lasten liikuntaan,
keksii uusia kivoja juttuja tunneille ja osaa olla
innostava. Lapset pitävät valtavasti Maijasta ja
hänen tunneistaan. Maijalla on erityinen kyky
toimia lasten kanssa. Hän haluaa myös aina
oppia tuntemaan kaikki ohjaamansa tytöt ja
pojat. Lasten ja nuorten kanssa toimiminen on
Maija Mannerrosin sydämen asia.
Onnea Maija! Olemme ylpeitä sinusta!
Teksti: Niina Stade
Kuva: Saara Kuusinen
Gymnaestrada 2015
Gymnaestrada on voimistelun kansainvälinen suurtapahtuma, joka järjestetään
neljän vuoden välein. Vuoden 2015 Gymnaestradan isäntäkaupunkina toimii
Helsinki. Gymnaestradassa on esillä koko voimistelun kirjo erilaisten
esitysohjelmien muodossa. Iloa ja elämyksiä jokaiselle!
Myös Lahjan Tytöt on mukana Gymnaestradassa.
Lisätietoa kevään 2014 aikana.
www.gymnaestrada.fi
Avena treenaa!
Avenassa voimistelee 15 motivoitunutta, iloista
ja lahjakasta tyttöä. Tytöt ovat 7-8 -vuotiaita,
reippaita eka- ja tokaluokkalaisia. Joukkuetta
valmentaa Heidi Junttila, Sonja Laurén, Sylvia
Laurén, Ulla Bang ja Janina Virtanen, joiden
oma pitkä voimistelu-ura on jatkunut nyt
yhdessä valmennuksen puolella.
Avena treenaa kolme kertaa viikossa kahden
tunnin ajan. Lisäksi tytöillä on kerran
viikossa kotona tehtävä liikkuvuustreeni.
Syksyllä 2013 halukkaat saivat osallistua vielä
rytmisen voimistelun treeneihin noin kerran
kolmessa viikossa.
Omien joukkuetreenien vastapainona kerran
viikossa treenataan peruskuntoa
Ulla Meltsaksen kanssa sekä keskitytään
jalkatekniikkaan ja balettiin Yasmin Akbulatin
ohjauksessa.
Avena pääsi syksyllä ensi kertaa leirille myös
Turun ulkopuolelle. Syksyn kisakeskusleirillä
tehtiin testejä, paljon ohjelmaa, uitiin, leikittiin
ulkona ja nautittiin auringosta! Kisakeskusleirin
lisäksi Avenalla on kotisalileirejä neljä kertaa
vuodessa.
Valmentajat ovat todella ylpeitä Avenajoukkueestaan! Parasta tytöissä on motivaatio
ja halu oppia uutta. Avenan mottona onkin
Peppi Pitkätossun sanoin ollut:
”Tätä en olekaan koskaan yrittänyt, joten
luulen, että ihan varmasti onnistuu!”
Avena treenaa tavoitteellisesti hauskanpitoa
unohtamatta. Treeneissä keskitytään ja
kuunnellaan valmentajia, mutta välillä myös
hassutellaan. Tällä joukkueella on ihanaa jatkaa
treenaamista kohti yhä suurempia kisaareenoja!
Joukkuetreenit koostuvat lajille ominaisesta
lämmittelystä, keskivartalovoimasta,
venyttelystä ja ohjelmanteosta. Tärkeää
joukkuevoimistelussa, treenien suunnittelussa
ja valmennuksessa on ottaa huomioon tyttöjen
kehitysvaihe ja herkkyyskausi. Herkkyyskausilla
tarkoitetaan vaiheita, jolloin kukin ominaisuus
kehittyy ja vakiintuu kaikkein helpoimmin.
Voimistelun liikkuvuus- ja lihasharjoittelu tuovat
monipuolisuutta, parantavat fyysistä valmiutta
ja sitä kautta pystytään ennaltaehkäisemään
vammoja. Valmentajien suunnittelutyötä tässä
tukee seuran valmennuspäällikkö Saara
Kuusinen. Syksyllä myös naru on ollut
vahvasti treeneissä mukana, koska se on
tyttöjen välineenä kilpailuohjelmassa
Voimistelu Asemalla.
Teksti: Sonja Laurén
Kuvat: Avenan valmentajat
Starttikurssi
- harrastajasta ohjaajaksi ja valmentajaksi
Seurassamme on suuri määrä nuoria, jotka toimivat apuohjaajina tai -valmentajina. Nuoria kannustetaan
jäämään oman tanssija- tai voimistelijauransa jälkeen seuran toimintaan mukaan. Seura järjestää
vuosittain yli 15-vuotiaille tulevaisuuden seuratoimijoille starttikurssin, joka sisältää kuuden tunnin tiiviin
tutustumisen seuran toimintoihin ja toimintatapoihin.
Starttikurssin aikana käydään läpi muun muassa seuran opetussuunnitelma ikäryhmittäin ja tehdään
pieni toiminnallinen suunnittelutehtävä. Kurssipäivän jälkeen nuori osallistuu harjoitusmielessä valitsemaansa seuratyöhön. Seuratyötä voi tehdä esimerkiksi seuran erilaisissa tapahtumissa, juhlissa, näytöksissä, synttäreillä sekä tunneilla apuohjaajana tai joukkueessa apuvalmentajana. Seuratyön lisäksi nuoren
tulee käydä seuraamassa kolme erilaista ja eri-ikäisten harrastustuntia tai valmennuksen harjoituskertaa.
Annetut tehtävät ja palaute käydään yhdessä kurssivastaavan kanssa rakentavasti läpi. Starttikurssitodistuksen saatuaan nuoren on mahdollista toimia apuohjaajana tai -valmentajana, oppia lisää tärkeästä ja
vaativasta, mutta palkitsevasta harrastustyöstä kokeneemman ohjaajan tai valmentajan tukemana sekä
jatkaa kouluttautumista muun muassa Voimisteluliiton koulutuksissa.
Harrastustoiminnan tunneilla apuohjaajat toimivat ohjaajan ja mahdollisen säestäjän kanssa
yhteistyössä. Apuohjaajien tutor Taina Irmola avustaa nuoria toimijoita ja tukee heitä tehtävissään.
Apuohjaajat osallistuvat seuran ohjaajapalavereihin sekä seuran sisäisiin ideapäiviin, joissa on vaihtuvia
teemoja sekä koulutuskokemusten vaihtoa.
Valmennus- ja kilpailutoiminnan puolella jokaisella joukkueella on vastuuvalmentaja, jonka rinnalla toimii
muita valmentajia. Useilla joukkueilla on myös apuvalmentajia, joita opastetaan kasvamaan tulevaisuuden valmentajiksi ja tuetaan ottamaan vastuuta osana joukkueen valmennustiimiä.
Apuohjaajat
Rosa-Maria Wahlman, Elin Jernström
Enni Päivärinta, Venla Saha, Liisi Rantanen
Mikaela Myllynen ja Ilona Anttila
Kuvasta puuttuvat: Hertta Aaltonen,
Annika Lindholm ja Jenni Valtere
Teksti: Hanna Vainio
Kuva: Hanna Vainio
a
t
s
a
k
i
d
h
Vaumenoa
Pääskyvuoren koulun yläsali täyttyy innokkaista
alakouluikäisistä lapsista. Alkamassa on Löydä
liikunta -urheilukoulu ja tänään on vuorossa
temppuilua. Tunnilla lapset pääsevät haastamaan itsensä erilaisilla telineillä ja välineillä
sekä ideoimaan itse eri pisteillä tehtäviä liikkeitä.
Toista vuotta urheilukoulussa käyvät Turpeisen
veljekset, Elias 10 vuotta ja Eelis 8 vuotta, ovat
posket punaisina tunnin päätyttyä. Aktiivista
liikuntaa on ollut koko tunnin täydeltä ja pojat
ovat iloisella mielellä. Elias ja Eelis ovat tykänneet urheilukoulutunneista ja ovat tyytyväisiä,
että äiti kannusti heidät mukaan uuteen harrastukseen. Lempilajeikseen ja -leikeikseen pojat
mainitsevat keilailun, slimeballin ja kaupunkisodan. Tylsää ei oikeastaan ole mikään - paitsi
ehkä siivoaminen.
Poikien isä Panu Turpeinen kertoo vanhempien
valinneen pojilleen harrastukseksi urheilukoulun
sen monipuolisuuden sekä rennon meiningin
vuoksi. Isä sanoo, että lapsille haluttiin löytää
harrastus, jossa ei tähdätä minkään lajin huipulle vaan saadaan nauttia monipuolisesta
liikunnasta. Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä
siihen, että pojat tulevat jokaiselta tunnilta
iloisina ja päät märkinä. Kaikesta on voinut aistia, että heillä on urheilukoulussa mukavaa.
Lauantaiaamupäivisin Lahjan Tyttöjen salissa
raikaa nauru ja innokas puheensorina.
Temppukerhotunneilla liikutaan monipuolisesti ja tutustutaan eri välineisiin sekä liikutaan
temppuradoilla. Lapsia kannustetaan omaan
ideointiin ja samalla harjoitellaan ryhmässä
toimimista. Monille Temppukerho on ensimmäinen oma harrastus ja vanhemmat ovat
tykänneet siitä, että on mahdollisuus tuoda
lapsi harrastukseen myös viikonloppuisin.
4-vuotias Sofia Wigelius harrastaa jo kolmatta
vuotta Lahjan Tytöissä. Ensimmäisenä vuonna
Sofia kävi Tarzan-klubissa yhdessä äidin tai
isän kanssa ja nyt jo toista vuotta hän on ollut
mukana Temppukerhotunneilla. Sofian mielestä
Temppukerhossa on kivaa, kun saa juosta ja
hyppiä ja on mukavia kavereita. Kivointa on
leikkiä kavereiden kanssa ja hyppiä trampoliinilla.
Sofian isä Miikka Wigelius kertoo perheen
valinneen harrastuksen Lahjan Tytöistä seuran
hyvän maineen vuoksi. Ratkaisevaa oli tieto
siitä, että seurassa panostetaan pienten lasten ryhmiin ja painotetaan myös kasvatuksellista puolta.”Olemme olleet tyytyväisiä juuri
näihin asioihin, lapset huomioidaan hienosti
yksilöinäkin, ohjaajia on isossa ryhmässä
useampia ja lapsia opetetaan samalla toimimaan ryhmässä ja oppimaan sääntöjä. Ennen
kaikkea olemme olleet iloisia siitä, miten tyytyväinen Sofia on ollut, miten hän on nauttinut ja
odottaa joka viikko lauantaita ja jumppaa. “
n
a
n
n
u
k
i
i
l
& iemua
r
Temppukerhossa käy myös kohta 5-vuotias
Eliot Yrjänheikki, joka Sofian tavoin aloitti harrastamisen yhdessä äidin ja isän kanssa Tarzanklubissa. Tarzan-klubista siirtyminen Temppukerhoon kävi vaivattomasti, kun tilat ja ohjaaja
olivat ennestään tutut. Perhe päätyi Lahjan
Tyttöjen tarjoamaan harrastukseen, koska tuntien sisältö kuulosti innostavalta, harrastuksen
ajoittuminen viikonloppuun sopi hyvin ja Lahjan
Tyttöjen tilat ovat erinomaisesti saavutettavissa
kaupungin keskustassa.
Eliotin äiti Sini Ruohonen kertoo olevansa erityisen tyytyväinen ohjaajien iloiseen asenteeseen, tuntien monipuolisuuteen, selkeään
tiedottamiseen ja kivaan tunnelmaan. Lahjan
Tytöissä on selvästi positiivinen henki. Eliot itse
lähtee innoissaan harrastukseen, koska siellä on
niin kivaa! Kivointa Eliotin mielestä on temppurata sekä mukavat kaverit.
Lahjan Tyttöjen Temppukerhoissa ja Löydä
liikunta -urheilukoulu -tunneilla liikkuu viikottain yli 60 poikaa ja tyttöä neljän ohjaajan sekä
yhden apuohjaajan voimin. Lasten lisäksi myös
ohjaajat nauttivat tunneista. Monipuolisten ja
vaihtelevien tuntien ohjaaminen on antoisaa ja
lasten positiivinen palaute innostaa jatkamaan
vuodesta toiseen. Temppukerhot ja urheilukoulut ovat olleet erittäin suosittuja ja vuosien
aikana innostaneet Lahjan Tyttöjen toimintaan
mukaan myös paljon poikia!
URHEILUKOULUSSA tutustutaan eri lajeihin sekä peleihin ja leikkeihin niin sisällä kuin ulkona. Kausisuunnitelmaa tehdessä hyödynnetään Nuoren Suomen Löydä Liikunta -tuntimalleja ja monipuolisuudella pyritään
takaamaan kaikille mieleistä tekemistä ilman kilpailuhenkeä. Tule sinäkin mukaan!
URHEILUKOULU 5-7 v. ke klo 17.15-18 Pääskyvuoren koulun yläsalissa
URHEILUKOULU 8-12 v. ke klo 18-19 Pääskyvuoren koulun yläsalissa
TEMPPUKERHOSSA harjoitellaan liikunnan perustaitoja, temppuillaan, leikitään ja pelaillaan. Nuoren Suomen
Liikuntaleikkikoulu -tuntimalleja hyödynnetään kausiohjelmaa suunnitellessa ja myös vanhemmat kutsutaan
kerran kaudessa mukaan liikkumaan yhteistunneille. Tule sinäkin mukaan!
TEMPPUKERHO 3-4 v. la klo 11-11.45 Lahjan Tyttöjen toimitiloissa (TÄYNNÄ!)
TEMPPUKERHO 5-7 v. la klo 12-13 Lahjan Tyttöjen toimitiloissa
Ilmoittautumiset [email protected] tai puhelimitse arkisin klo 10-16 p.050 381 7262
Teksti: Taina Irmola, Pinja Kumpulainen, Maija Mannerros ja Pekka Patrikainen
Kuvat: Taina Irmola ja Pinja Kumpulainen
Upland Overseas
Lahjan Tyttöjen kansainvälisen toiminnan yksi
huippukohdista vuonna 2013 oli ehdottomasti
helmikuinen kymmenen päivän esiintymismatkamme Yhdysvaltoihin. Kohteena oli perinteisesti ystävyyskoulumme Upland Country Day
School Pennsylvaniassa, jossa vuosittain opiskelee yksi tai kaksi Lahjan Tyttöjen stipendiaattia vaihto-oppilaana. Uplandin lisäksi vietimme
kolme päivää säkenöivässä New Yorkissa sekä
vierailimme Washington D.C:ssä ja
Philadelphiassa. Matka oli ikimuistoinen niin
nähtävyyksien, esiintymiselämysten kuin uusien
ystävyyssuhteidenkin puolesta.
New Yorkissa ehdimme tutustumaan kuuluisaan
luonnonhistorialliseen museoon – Museum of
Natural History, Brooklyn Bridgeen, taivasta
hivelevään Empire State Buildingiin sekä surullisen kuuluisaan Ground Zeroon. Parhaiten New
Yorkista taisi kuitenkin kaikille jäädä mieleen
sykähdyttävä Broadway-musikaali Leijonakuningas, ammattimainen tanssitunti paikallisessa
Broadway Dance Center -tanssikoulussa sekä
yksityinen, opastettu Gossip Girl -kiertoajelu,
jossa päästiin tutustumaan kyseisen huippusuositun TV-sarjan kuvauspaikkoihin ja sisäpiirijuoruihin. Ei kaupungin tarjoamat shoppailumahdollisuudetkaan ketään kylmäksi
jättäneet.
Uplandissa tytöt asuivat koulun oppilaiden
perheissä. Perheissä asuminen on tytöille iso
kokemus itsessään, koska siten pääsee aidoimmillaan tutustumaan vieraaseen kulttuuriin
ja pystyy parhaiten solmimaan uusia kaverisuhteita. Maaliskuussa Lahjan tyttöjen perheet
majoittavat Uplandin tyttöjä täällä Suomessa.
Vastavuoroinen vieraanvaraisuus takaa upean
mahdollisuuden majoittua jatkossakin paikallisiin koteihin.
Esiinnyimme matkalla kolme kertaa eri kouluilla
ison yleisön edessä. Noin 45 minuutin mittainen
koreografiamme Lumikki ja kahdeksan kääpiötä
saavutti suuren suosion ja hurjasti kehuja niin
amerikkalaisessa kuin kotimaisessakin yleisössä.
Nautimme esiintymisestä täysin rinnoin ja
hyvä niin, onhan esiintyminen ja voimistelun
ilon välittäminen maailmalle näiden matkojen
päätarkoitus.
Teksti: Lea Laine
Kuvat: Lea Laine, Jaana Helle ja Niina Stade
4
1
0
2
e
n
o
i
c
Ric
Festival del Sole,
Lahjan Tytöt edustaa maataan ja seuraansa maailmalla myös vuonna 2014. Tällä kertaa
kohteena on aurinkoinen Italian Riccione, jossa järjestetään kansainvälisesti suuri, kaikille
avoin voimistelutapahtuma Festival del Sole. Tapahtuma on järjestetty noin kahden
vuoden välein aina vuodesta 1989 lähtien.
Kesällä 2014 lähdemme Belissian, Dalean, Luminean ja vetreän aikuisporukan
voimin viikoksi kohti Riccionen hiekkarantoja ja rantalavoja. Yhteensä
meitä on matkassa näyttävät 37 Lahjan Tyttöä.
Viikon aikana tavoitteenamme on:
- Hurmata kansainvälinen yleisö taidokkailla esiintymisohjelmillamme
- Tutustua voimistelun värikkääseen kirjoon seuraamalla muiden upeita näytöksiä
- Olla mukana kokemassa tapahtuman alku- ja loppuseremonioiden
mahtava tunnelma
- Oppia eri kulttuureista ja tutustua uusiin ystäviin ympäri maailmaa
- Nauttia valkeista hiekkarannoista , Aquafan-vesipuiston riemuista, tapahtumajärjestäjien
tarjoamista iltaohjelmista sekä yhdessäolosta parhaassa Lahjan Tytöt -porukassa
Luvassa on siis ikimuistoinen elämys, josta tytöille jää varmasti mitä lämpimimmät
muistot eliniäksi. Ei maltettaisi odottaa jo ensi kesää!
Teksti: Lea Laine
Kuvat: Tapahtuman nettisivuilta
Lahjan Tytöt tuo
Kipinää kevääseen
Lahjan Tytöt järjestää
Show Your Dance
by Cailap
-tanssitapahtuman lauantaina
18.5.2014 Caribia Areenalla
- lasten ja aikuisten
yhteisliikuntatapahtuma
Turun normaalikoulussa
lauantaina 8.3. klo 10-12.30.
Käy tykkäämässä Show Your Dance
by Cailap Facebook -sivustosta,
jonne päivitämme toukokuun tapahtumasta myöhemmin infoa.
Lasten ja perheiden
liikuntaseikkailu, ongintaa,
kasvomaalausta, aikuisten
ohjattuja tunteja.
Päivä kannattaa
varata kalenteriin jo nyt.
Lisäinfoa päivästä luvassa
alkuvuoden aikana.
Liikunnalliset synttärit!
Lahjan Tytöt järjestää Liikunnallisia
synttäreitä 2-12 -vuotiaille tytöille ja pojille
viikonloppuisin omissa toimitiloissamme,
Yliopistonkatu 31.
Valikoimastamme löytyy Liikuntasynttärit,
Jumppasynttärit, Tanssisynttärit,
Sählysynttärit ja Perheliikuntasynttärit.
Lisää tietoa löytyy nettisivuiltamme
www.lahjantytot.fi/liikunnalliset-synttarit.
TIEDUSTELUT JA VARAUKSET:
Ensisijaisesti sähköpostitse [email protected]
tai puhelimitse puh. 02 251 3435 arkisin klo 14-16
Voimistelun iloa, kansainvälistä ystävyyttä ja
roppakaupalla
aurinkoenerg
iaa!
Urheilu luo ystävyyttä yli valtio- ja kulttuurirajojen. Kasvatuksellisuuden ja liikunnan ilon lisäksi
kansainvälisyys on yksi Lahjan Tyttöjen perusarvoista.
Elokuussa Lahjan Tyttöjen urheilullinen
ja edustava ryhmä matkasi ystävyysseuramme
Club Gimnàstica Rítmica Gemma:n vieraaksi
Espanjaan Figueresiin sekä Katalonian pääkaupunkiin Barcelonaan.
Meitä olivat vastassa auringon ja lämmön lisäksi ystävälliset ja vieraanvaraiset majoitusperheet sekä ystävyysseuramme ihanat
valmentajat, Gemma ja Eva. Poskisuukkojen
saattelemina viikon ohjelmakansiot kainaloissa
tytöt pääsivät omiin isäntäperheisiinsä.
Viikko Espanjassa vierähti espanjalaisvoimistelijoiden ja heidän valmentajiensa
kanssa lentäen. Päivät täyttyivät päivittäisistä
yhteisistä voimistelutreeneistä, upeista uimarannoista, turkoosinsinisen Välimeren aalloista,
vesipuiston iloista sekä loistavasta Katalonian
ruuasta. Mielenkiintoisesta kulttuuriosuudesta
vastasi Salvador Dalin museo - Figueres voi
syystä olla ylpeä oman kylän poikansa neroudesta. Illat tytöt viettivät suurenmoisten perheidensä kanssa päästen tutustumaan espanjalaiseen elämään sisältä päin.
Koko viikko huipentui yhteiseen voimistelunäytökseen, jossa sekä espanjalais- että
suomalaisvoimistelijat esittivät upeat ohjelmansa urheiluhallissa lähes täydelle katsomolle.
Voimistelunäytöksen jälkeen ulos oli katettu
isäntäperheiden toimesta upea, herkkuja notku-
va seisova pöytä. Viimeinen ilta yhdessä uusien
ystäviemme kanssa oli varmasti ikimuistoinen
jokaiselle mukana olleelle. Kyllä siinä Juliankin
kelpasi viettää 18-vuotissynttäreitään!
Seuraavana aamuna hyvästien jättäminen oli tunteikas hetki meille kaikille. Viikon
aikana olimme saaneet nauttia Figuereksessa
upeasti järjestetystä ohjelmasta, lämpimästä
vieraanvaraisuudesta, kansainvälisestä ystävyydestä ja ihanasta auringonpaisteesta. Monia
kokemuksia rikkaampina matkasimme Barcelonaan, jossa vietimme kaksi viimeistä päivää ja
yhden yön. Kassit saatiin täyteen uusia vaatteita, jokunen nähtävyyskin bongattiin ja viimeisistä auringonsäteistä nautittiin täysin siemauksin, joten matka tuli onnelliseen päätökseensä!
Teksti: Marketta Leino
Kuvat: Janina Virtanen
Reipasta menoa
!
a
s
s
a
m
l
u
k
ä
m
l
i
s
e
k
l
i
p
Jumppasalin lattialla pompahtelee kolmisenkymmentä eri-ikäistä liikuntaa rakastavaa naista
kasvot punaisina reippaan, tällä kertaa
tirolilaisen musiikin tahtiin. Hiki virtaa, sydämet
sykkivät taajaan tahtiin ja silmät hymyilevät.
Suu ei tällä kertaa pysty hymyilemään. Miksi?
Siksi tietenkin, koska se jodlaa! Kyllä, luit aivan
oikein. Näillä tunneilla ei koskaan urheilla otsa
kurtussa; jos kerran musiikissa jodlataan, jodlaa
myös jumppakansa Lahjalla!
tietenkin esiintymiset Lahjan Tyttöjen joulunäytöksissä
ja kevätjuhlissa. Pääosaa noissa juhlissa esittävät toki
aina lapset ja nuoret, mutta varttuneempien naisten
mukanaololla estradilla haluamme muistuttaa
voimisteluliikunnan ilon kuuluvan kaikille ikään ja
kokoon katsomatta. Parasta palautetta saamme
juhlien jälkeen kommenteilla: ”Voi, näyttipä hauskalta!
Olisi tehnyt mieli olla mukana!” Ja kyllähän meillä on
hauskaa ollut vuosien varrella niin myrkynkeittäjinä
kuin ruotsalaisnaisinakin.
Jumppatunneille Lahjan erinomaisiin tiloihin
on aina kiva tulla ja hymyssä suin sieltä myös
kotiin lähteä. Monta hyvää asiaa saamme
pakettiin samanaikaisesti. Vetävän musiikin
soidessa koemme fysiikkamme kehittyvän (tai
ainakin taantumisen hidastuvan) monipuolisesti.
Tinkimättömällä asenteella ohjaajat harjoituttavat tasapainotaitojamme, koordinaatiotamme,
lihasvoimiamme, liikkuvuuttamme ja ryhtiämme
– tuiki tärkeitä fyysisiä ominaisuuksia myös
meille pikkuhiljaa kalenteri-ikää kartuttaville ja
toki muutoin ikinuorille jumppanaisille. Fysiikan
kehittämisen ohella kaveruussuhteet syventyvät
säännöllisten jumppatuntien myötä. Hikisen
jumpan keskeltä kuuleekin aina silloin tällöin
leppoisia ystävien herjoja toisilleen – niin vain ei
tunneilla pääse lintsaamaan!
Viime keväänä uutena toimintana Lahjalla aloitti
Wanhat valiot –ryhmä, jonka tarkoituksena on antaa
mahdollisuus harrastaa naisvoimisteluhenkistä joukkuevoimistelua myös iäkkäämpänä, kun omasta
”aktiiviurasta” on jo vuosia tai vuosikymmeniä aikaa.
Vaihtuvat ohjaajat takaavat uutuudenviehätyksen
joka tunnille ja mikä ainutlaatuista – saamme jumpata elävän musiikin tahtiin. Aikamoisen harvinaista
herkkua koko Suomeakin ajatellen! Kaikella tällä
aikuisliikunnalla seura kantaa kortensa kekoon kunnon - niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin
- ylläpitämisessä kaiken ikää.
Meihin, kerralla noin 20 jumppaajaan,
mahtuu myös monen moista musiikkimakua.
Hyvä ohjaaja osaa ottaa tämänkin asian hienosti
huomioon ja monipuolinen musiikki Tom
Jonesista Mambaan siivittää läpi raskaan
jumpan. Ottaen huomioon joukkomme
ikähaitarin askelmerkit osuvat ihmeteltävän
hyvin kohdilleen. Oman ilonsa harrastukseen
tuovat mm. jokavuotiset urheilupäivät Ruissalon
maastossa ja kylpylässä sekä
Teksti: Marketta Leino
ja Hanna Mattelmäki
Kuvat: Essi Rantanen ja
Sirpa Ylikylä
Meidän kaikkien
Lahjan Tyttöjen
aikuisliikkujien puolesta
toivotamme liikunnallista
uutta vuotta 2014!
Jumppasaleilla tavataan –
pilke silmäkulmassa!
Sinettiseura
jo vuo
desta 1992
Vuonna 1992 aloitettu Sinettiseuratoiminta on Valon ja urheilun lajiliittojen yhteinen toimintamalli, joka
rakentuu lapsen ja nuoren parhaan edistämiselle - lapsen kasvun ja kehityksen tukemiselle sekä lapsuuden
kunnioittamiselle. Toimintaa määrittelevät Sinettikriteerit.
Sinettiseurat tekevät arvokasta työtä lasten ja nuorten urheilun parissa. Laadukkaan toiminnan
mahdollistavat aikuiset (vanhemmat, ohjaajat, valmentajat, seurajohtajat ja muut toimijat), jotka ovat
tietoisia kasvatusvastuustaan ja esimerkkiroolistaan.
Lahjan Tytöillä on ollut Nuori Suomi Sinettiseura -tunnustus jo vuodesta 1992 alkaen. Lajiliitto suorittaa
Sinettiseuroilleen laaduntarkistuksen aina kolmen vuoden välein. Tarkistukseen kuuluu kirjallinen osuus
sekä seurakäynti. Lahjan Tyttöjen viimeisin Sinettiauditointi on tehty toukokuussa 2013. Seuramme sai
loistavaa palautetta auditoinnin tuloksena.
Seuramme kuuluu hienosti reilun 600 tunnustuksen saaneen urheiluseuran joukkoon. Voimisteluliitolla on
Sinettiseuroja yli 50. Sinettiseurat ovat lasten ja nuorten urheilun kärkiseuroja. Ne ovat aktiivisia ja
kehityshaluisia seuroja - lajiensa ja paikkakuntiensa parhaita. Sinetin saaminen on seuralle kunnia-asia,
mutta se tuo seuralle myös vastuuta. Sinetti on lupaus laadusta.
Teksti: Lea Laine
Voimistelun iloa
3
1
0
2
i
t
h
a
L
n
u
S
Yli 8000 innokasta voimistelijaa ja tanssijaa
kokoontui kesäkuun alussa Lahteen Voimisteluliiton järjestämään Sun Lahti -suurtapahtumaan. Mukaan lähti 98 reipasta Lahjan Tyttöä,
jotka osallistuivat neljän päivän ajan muun
muassa kenttänäytösten harjoituksiin. Aktiivisen harjoittelun tuloksena 82 Lahjan Tyttöä
esiintyi päätösjuhlan Katse Kerttuun -kenttänäytöskokonaisuudessa.
Sun Lahdessa ryhmänohjaajana toiminut
Taina Irmola kertoo harjoittelun kuitenkin
alkaneen jo yli vuosi ennen tapahtumaa ohjelmien opetuskurssilla. Neljäntoista innokkaan
tytön kanssa Taina aloitti “Jos metsään haluat
mennä nyt” -jumppakouluohjelman harjoittelun
keväällä 2013 ja odotukset Sun Lahtea kohtaan
voimistuivat päivä päivältä. Tainalla oli kokemusta suurtapahtumista jo vuoden 1999 Göteborgin Gymnaestradasta ja vuoden 2006 Sun
Svolista - eikä Sun Lahtikaan pettänyt odotuksia. Neljä päivää aurinkoisessa Lahdessa kului
siivillä ja matkasta jäi mieleen onnistumisen
elämykset sekä hyvä yhteishenki.
Lahjan Tyttöjen matkassa oli mukana 13
ryhmänohjaajaa, 2 matkanjohtajaa, 20 perheliikkujaa sekä 63 lasta ja nuorta. Monille erityisesti
koulumajoitus, bussimatkat ja avajaismarssi
olivat ennenkokemattomia ja ikimuistoisia
elämyksiä. Neljän päivän aikana tytöt pääsivät
kokemaan suurtapahtuman tuntua muun muassa tapahtumatorilla sekä valtavassa ruokailuhallissa. Osa esiintyi myös lavaohjelmissa, muutamat kävivät katsomassa joukkuevoimistelun
maailmanmestaruuskisoja ja jäipä osalle aikaa
uintiinkin. Mukana ollut 10-vuotias Ida Valtonen
mainitsee matkan mukavimmiksi kokemuksiksi
voimistelun ja uimisen sekä ohjaajien ja kavereiden kanssa touhuamisen. Harjoitusten ja
matkan aikana Ida tutustui moniin Lahjan Tyttöihin sekä yhteistyöseuran voimistelijoihin. Kokonaisuutena tytöille jäi paljon mukavia muistoja
ja elämyksiä Sun Lahdesta.
Lahjan Tytöistä lähti Sun Lahteen mukaan myös kymmenen 2-6 -vuotiasta pientä
voimistelijaa yhdessä äitiensä kanssa. Äidit
ja tyttäret osallistuivat perheliikunnan kenttänäytösohjelmaan ja ohjelmaa harjoiteltiin
ahkerasti kevään 2013 aikana. Perheliikkujat
valloittivat kaikkien sydämet Lahdessa ihanalla
pörriäisteemaisella -ohjelmalla, jossa välillä
piilouduttiin valtavaan säkkiin ja välillä roikuttiin
jumppakepissä. Pienten voimistelijoiden hymyistä ja nauruista päätellen ohjelmaa oli hauska harjoitella ja kyllä ne äiditkin harjoittelusta ja
esiintymisestä nauttivat.
Hanne Nygård, Jaana Seikkula, Elina
Salminen ja Salla Kiuru päättivät yhteistuumin
lähteä mukaan Sun Lahteen. Äidit olivat tutustuneet toisiinsa lasten jumppaharrastuksen
kautta ja tutulla porukalla oli mukava lähteä
mukaan suurtapahtumaan. Osalla äideistä oli
aikaisempaa kokemusta suurtapahtumista ja he
halusivat antaa tyttärilleenkin mahdollisuuden
kokea saman. 5-vuotiaat Emma Nygård, Pinja
Seikkula, Alisa Ignatov ja Lilli Kiuru toteavatkin yhdestä suusta, että Sun Lahdessa oli tosi
kivaa! Kivointa oli, kun pääsi osallistumaan
kenttänäytökseen ja sai jumpata yhdessä äidin
kanssa. Kivaa oli myös syödä jäätelöä, nukkua
hotellissa ja leikkiä yhdessä kavereiden kanssa,
muistelevat tytöt.
Lapsia ei esiintyminen jännittänyt laisinkaan, mutta äideillä oli ilmassa pientä hermoilua. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja yleisö sai
nauttia mahtavasta pörriäisesityksestä. Pienimmillekin jumppareille jäi tapahtumasta iloinen
mieli ja kaikki tytöt odottavat kovasti jo uutta
mahdollisuutta päästä osallistumaan suurtapahtumaan. Myös äidit ovat tyytyväisiä, että päättivät lähteä mukaan ja tapahtumasta jäi mukavia
muistoja. Yhdessä jumppaaminen oli kivaa ja
hyvässä seurassa oli ilo osallistua Sun Lahteen.
Teksti: Maija Mannerros,
Hanna Vainio ja Taina Irmola
Kuvat: Hanne Nygård, Elina
Salminen, Salla Kiuru, Taina
Irmola, Hanna Vainio ja
Maija Mannerros.
Vuoden
Lahjan Tyttö
Lueskelen listaa menneiden vuosien varrella palkituista Vuoden Lahjan Tytöistä. Suurimman osan noista
positiivisista ihmisistä tunnen henkilökohtaisesti, loputkin tiedän ja tunnistan monipuolisiksi ja energisiksi
lahjalaisiksi. Heitä kaikkia yhdistää suuri sitoutuneisuus seuratyöhön, rakkaus lajiin ja vilpitön ilo sekä
pyyteettömyys laittaa itsensä likoon hyvän asian puolesta. Samalla tiedän, että luettelosta puuttuu moni
ahkera seuratoimija, joka useana vuonna olisi ilman muuta voinut tulla muistetuksi myös Vuoden Lahjan
Tyttönä. Listan loppuun päästessäni nielaisen ja vedet kohoavat jälleen kerran silmiini. Viimeisenä tuossa
luettelossa lukee oma nimeni. Edelleen asian ajattelukin tekee nöyräksi ja vilpittömän kiitolliseksi.
Oma voimistelu-urani alkoi 5-vuotiaana juuri perustetussa seurassa, Kuusamon Naisvoimistelijoissa. Enpä
olisi silloin saparopäänä osannut arvata, mikä merkitys tuolla harrastuksella tulee olemaan vielä vuosikymmenien jälkeen! Sain koko kouluaikani nauttia voimistelun ilosta, joukkuehengestä, esiintymisistä ja
harjoittelun tuomasta kilpailumenestyksestä, mutta myös kasvaa ihmisenä tappioiden hetkellä. Lisäksi
minulla oli mahdollisuus seurata oman äitini sitoutuneisuutta seuratyöhön ja suuresti iloita yhteisen harrastuksen jakamisesta hänen kanssaan. Oman äitini roolimallilla on taatusti ollut merkitystä siihen, miten
myöhemmin olen halunnut panostaa omien ja samalla muidenkin lasten urheiluharrastukseen.
Voimistelu- ja tanssiharrastuksella on parhaimmillaan läpi elämän kantava positiivinen merkitys. Harrastus opettaa lasta ja nuorta toimimaan yksilönä joukkueessa ja kantamaan vastuuta omasta ja joukkueen
toiminnasta. Se opettaa pitkäjänteisen työn, sitoutumisen ja harjoittelun merkitystä, esiintymistä ja jännityksen voittamista kasvattaen tervettä itsetuntoa. Harrastus opettaa liikunnan ja sen tuoman ilon sekä
yhteisöllisyyden merkitystä hyvinvoinnille. Se opettaa myös toisten työn arvostamista ja toisten huomioimista. Se tuottaa usein läpi elämän kantavia ystävyyssuhteita. On suurenmoista, että voin tarjota omille
tyttärilleni mahdollisuutta tähän kaikkeen Lahjan Tytöissä – seurassa, jossa pääsin jatkamaan itsekin rakasta
liikuntaharrastustani. Olen saanut uuden ”voimistelukodin”, jonka jaan nyt omien tyttöjeni kanssa!
Toiminta Lahjan Tytöissä on tuottanut minulle vuosien varrella suurta iloa. Olen saanut ihania, liikunnallisia
ja energisiä ystäviä omista jumppakavereistani, muista vanhemmista, valmentajista ja seura-toimijoista.
Seuran kansainvälisten kontaktien takia ystäviäni on nyt jopa Espanjan auringon alla. Arvostan erittäin
suuresti Lahjan Tytöissä sitä talkoohenkeä ja yhteenpuhaltamisen iloa, mitä löytyy niin jumppasalien
valmentajista kuin monipuolisista muista seuratoimijoista. Toimiva seura tarvitsee talkootyötä, joka nykypäivän kiireen ja itsekeskeisen suorittamisen keskellä voi helposti kadota. Kiittävässä, arvostavassa ja
iloisessa porukassa tuosta talkootoiminnasta tulee mukaansatempaavaa ja hauskaa, minkä itse olen saanut
kokea jo usean vuoden ajan mm. kisabuffetissa monien muiden äitien kanssa. ”Ensi vuonna uudestaan!”
on vakiokommentti päivän päätteeksi.
Meidän vanhempien tehtävinä lasten harrastamisessa luetellaan usein kustantamisen lisäksi kuljettaminen
ja kannustaminen. Päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen kuljettaminen harjoituksiin sekä ruokahuollon,
koulutyön ja riittävän unen sovittaminen asettavat toki omat haasteensa monilapsiselle perheelle, jossa
molemmat vanhemmat käyvät töissä. Päivääkään en kyllä ole katunut tähän ”kuljetusrumbaan” ryhtymistä! Kannustaminen harrastuksessa, jonka tärkeän merkityksen tiedostaa, on luontevaa ja helppoa. Oma
lukunsa kannustamisessa ovat toki nuo monen monet hetket kisakatsomossa muiden äitien ja isien kanssa.
Minä sytyn kisatunnelmasta ja tiedän sen näkyvän ja erityisesti kuuluvan katsomosta… On ollut ihanaa
kuulla voimistelutytöiltä, niin isoilta kuin pieniltäkin, kisojen jälkeen, kuinka mukavaa oli mennä estradille
suurten aplodien saattamana – syy jälleen seuraavissa kisoissa laittaa itsensä kannustajana likoon. Arkinen,
päivittäinen vanhempien tuki lapsille ja heidän sitoutuneille valmentajilleen lienee kuitenkin sitä kaikkein tärkeintä kannustusta, mitä meiltä vanhemmilta odotetaan. Vanhempaintiimi on erinomainen paikka
käydä mm. laajempaa keskustelua vanhempien roolista lasten harrastuksessa, ja on hienoa, että se tarjoaa
tilaisuuden säännölliseen vuoropuheluun seuranjohdon ja valmennuksen kanssa.
Olen äärettömän kiitollinen Vuoden Lahjan Tyttö –valinnasta. Tuo
palkinto tuli minulle täytenä yllätyksenä ja täyttää silmäni liikutuksen kyynelin. On ihanaa voida olla mukana tässä dynaamisessa,
eteenpäin katsovassa seurassa, joka tarjoaa laadukasta liikuntaa
niin lapsille, nuorille kuin varttuneemmillekin. Omistan palkintoni liikunnan ilolle ikään katsomatta, lapsi- ja nuorisotyölle,
talkoohengelle sekä lasta tukevalle vanhemmuudelle. Kerran
Lahjan Tyttö, aina Lahjan Tyttö – näin meidänkin perheessä!
Marketta Leino
Vuoden
Tanssivalmentaja
Kun minut valittiin vuoden tanssivalmentajaksi, olin tittelista todella otettu ja onnellinen. Olen ollut Lahjan
Tyttöjen toiminnassa mukana vasta vähän aikaa ja on upeaa saada tunnustusta näinkin lyhyellä kokemuksella. Olen iloinen, että muut tanssivalmentajat ovat sitä mieltä, että teen paljon töitä joukkueideni eteen.
Palkinto niin sanotusti antoi “uutta potkua” valmentamistyöhön.
Olen aloittanut valmentamisen jo oman kilpailu-urani ohella ja jatkanut sitä nyt oman harrastukseni
päätyttyä. Sanoisin, että olen enemmän elementissäni lavan takana kuin lavalla; pidän enemmän muiden
kuin itseni puolesta jännittämisestä. Olen valmentanut 12-14 -vuotiaiden Luminea-joukkuetta vuodesta
2011 alkaen. On ollut upeaa nähdä tyttöjen kehittyvän hurjaa vauhtia ja nähdä heidän suuri motivaationsa.
Olen todella ylpeä Luminean tytöistä, sillä heidän kova työnsä on tuottanut tulosta ja joukkue onkin pärjännyt kuluneella kaudella erinomaisesti. Syksystä 2013 olen päässyt valmentamaan myös 4-6 -vuotiaiden
tanssin ja joukkuevoimistelun pikkuvalmennusryhmää. Se on ollut mielenkiintoista ja avartavaa. On ollut
ihanaa nähdä pienten tyttöjen ilo jumpata ja tanssia. Keväällä pikkuvalmennus jaetaan lajeittain ja jatkan
tanssijoukkueen valmentajana. Innolla odotan, mitä se tuo tullessaan.
Lahjan Tytöt on antanut elämääni paljon: esimerkiksi ystäviä, uusia ideoita, kokemusta ja itseluottamusta.
Oma valmentajani aikanaan motivoi minut valmentamisen pariin. Toivon, että myös moni omista
valmennettavistani haluaa jatkaa ohjaamisen ja valmentamisen parissa pitkään. Toivon, että Lahjan Tytöistä
on tullut heille yhtä tärkeä seura kuin se on minulle.
Anni Taivainen
Vuoden
Joukkuevoimistelu valmentaja
Kevätkauden 2013 päätöstilaisuus oli itselleni merkittävä, sillä minut valittiin Lahjan Tyttöjen vuoden joukkuevoimisteluvalmentajaksi. Valinta tuli yllätyksenä, koska seurassamme riittää valmentajia, jotka olisivat
tämän kunnian ansainneet. Valinta merkitsi minulle paljon, se oli kuin palkinto kaudesta, joka oli kaikessa
ihanuudessaan ollut kuitenkin myös raskas.
Päällimmäinen ajatus tunnustuksen jälkeen oli, että tiesin muiden arvostavan valmennustyötäni. Vuoden
valmentaja -tunnustus muistutti minua myös siitä, että pitäisi muistaa kertoa valmentajakavereilleni useammin, että he tekevät hyvää ja tärkeää työtä. Tunnustus sai minut myös muistamaan, miksi valmennan.
Se antoi myös lisää innostusta lähteä mukaan kehitystyöhön, jolla saamme tulevaisuudessa aikaan vielä
parempia tuloksia.
Joukkuevoimistelu on mennyt lajina huimasti eteenpäin viime vuosina. Enää ei riitä, että on hyvä jollain
osa-alueella, pitää olla hyvä kaikissa. Töitä pitää tehdä tavoitteellisesti lapsesta lähtien, suunnitelmilla on
suuri merkitys laadukkaassa valmennuksessa.
Olen Lahjan Tytöissä valmentaessani ollut onnekkaassa asemassa, koska olen saanut työskennellä osaavien
ja motivoituneiden ihmisten ja urheilijoiden parissa. Olen valmentanut teini-ikäisiä nuoria, ja nyt aloittanut
myös aivan pienien tulevaisuuden lupausten kanssa. On etuoikeus saada olla mukana monen eri-ikäisen
lapsen ja nuoren valmennuksessa.
Dalea-joukkuetta valmentaessani oli hienoa työskennellä taitavien nuorten naisten kanssa. Nyt olen ilokseni saanut seurata kuinka näistä Starttikurssin suorittaneista tytötistä lähes kaikki ovat innolla mukana
seuramme nuorempien joukkueiden valmennuksessa. Pidän suuressa arvossa sitä, että he pääsevät
mukaan opettelemaan valmennusta heti oman urheilijauransa jälkeen.
Lahjan Tytöissä puhaltavat nyt muutoksen tuulet. Tuulet ovat tuoneet meille loistavan valmennuspäällikön, Saara Kuusisen. Lahjalle luodaan uutta voimistelijan ja tanssijan polkua, tarkoituksena on tehdä
pitkäjänteistä työtä tulevaisuuden eteen.
Meidän kaikkien pitää luottaa valmentajien ja urheilijoiden työhön. Koska elämme maailmassa, jossa kaikki
pitää saada nyt ja heti, tuntuu joskus vaikealta nähdä isompi kuva. Tuloksia saadaan aikaan vain, jos
jaksamme puurtaa niiden eteen määrätietoisesti. Yksi kisa, jopa kausi ei vielä määritä mitään, koska katse
on tulevaisuudessa.
Isa Nortela
Sisustussuunnittelua ja -konsultointia
Mari Anttonen
p. 0400 199 331
•Brodeeraukset •Painatukset •Tekstiilit •Liikelahjat
Pukusuunnittelukisa
Suunnittele ja väritä voimisteluun tai
tanssiin tarkoitettu kilpailupuku.
Mainitse suunnitelmassasi, minkä
ikäisille puku on suunniteltu. Palauta
suunnitelmasi Lahjan Tyttöjen tiloissa
sijaitsevaan laatikkoon viimeistään
14.2. mennessä.
IKÄSARJAT:
3–6 -vuotiaat
7–11 -vuotiaat
12–15 -vuotiaat
yli 15-vuotiaat
Palkintona Lahjan Tyttöjen ja
Cailapin tuotteita!
Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.
Suunnittelijan nimi:
Ikäsarja:
Minkä ikäisille puku on suunniteltu:
it’s easy
to be lovely