Toukokuu 2010 Liahona
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko • Toukokuu 2010 Yleiskonferenssipuheet Lasimaalausikkuna, joka on ollut alunperin Adamsin seurakuntakeskuksessa Los Angelesissa, Kaliforniassa, Yhdysvalloissa; kirkon historian museon luvalla Tuntemattoman taiteilijan teos Ensimmäinen näky Vuonna 1820 nuori Joseph Smith meni kotinsa lähellä olevaan metsikköön rukoilemaan saadakseen tietää, mihin kirkkoon liittyä. Vastauksena rukoukseensa hän näki Isän ja Pojan: ”Minä näin valopatsaan aivan pääni yläpuolella, aurinkoa kirkkaamman, ja se laskeutui vähitellen, kunnes se lankesi minuun. – – Valon levätessä päälläni näin kahden Persoonan, joiden hohdetta ja kirkkautta on mahdoton kuvata, seisovan yläpuolellani ilmassa. Toinen heistä puhui minulle kutsuen minua nimeltä ja sanoi osoittaen toista: Tämä on minun rakas Poikani. Kuule häntä! ” ( JS–H 16–17.) Sisällys toukokuu 2010 62. vuosikerta • Numero 5 2 Yhteenveto 180. vuosikonferenssista LAUANTAIN AAMUKOKOUS 4 Tervetuloa konferenssiin Presidentti Thomas S. Monson 6 Pappeuden voima Presidentti Boyd K. Packer 10 ”Ja myös – – palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni” Julie B. Beck 13 Velvollisuutemme polku Piispa Keith B. McMullin 16 Lunastajamme kallio Vanhin Wilford W. Andersen 18 Äidit ja tyttäret Vanhin M. Russell Ballard 22 Auttakaa heitä heidän matkallaan kotiin Presidentti Henry B. Eyring LAUANTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS 26 Kirkon virkailijoiden hyväksyminen Presidentti Dieter F. Uchtdorf 27 Kirkon tilintarkastusosaston raportti 2009 Robert W. Cantwell 28 Tilastoraportti 2009 Brook P. Hales 29 Äidit, jotka opettavat lapsia kotona Vanhin L. Tom Perry 32 Pyhien kirjoitusten siunaus Vanhin D. Todd Christofferson 36 Auttavat kädet, pelastavat kädet Vanhin Koichi Aoyagi 38 Kun Herra käskee Vanhin Bruce A. Carlson 40 Pysykää valveilla hellittämättä Vanhin David A. Bednar 44 Ei sijaa sieluni viholliselle Vanhin Jeffrey R. Holland PAPPEUSKOKOUS 47 Sairaiden parantaminen Vanhin Dallin H. Oaks 51 Lähetyssaarnaajan jumalallinen kutsumus Vanhin Ronald A. Rasband 54 Suurenmoinen Aaronin pappeus David L. Beck 56 Jatkakaa kärsivällisesti Presidentti Dieter F. Uchtdorf 60 Toimikaa kaikessa uutteruudessa Presidentti Henry B. Eyring 64 Valmistautuminen tuo siunauksia Presidentti Thomas S. Monson SUNNUNTAIN AAMUKOKOUS 68 ”Te olette minun käteni” Presidentti Dieter F. Uchtdorf 75 Hän elää, kunnia nimelleen! Vanhin Richard G. Scott 78 Kääntykää Herran puoleen Vanhin Donald L. Hallstrom 81 Jotta lapsemme voisivat nähdä Vapahtajan kasvot Cheryl C. Lant 83 Me seuraamme Jeesusta Kristusta Vanhin Quentin L. Cook 87 Hän on noussut! Presidentti Thomas S. Monson SUNNUNTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS 91 Rakkauden yhdistämät sukupolvet Vanhin Russell M. Nelson 95 Velvollisuutemme Jumalaa kohtaan: vanhempien ja johtajien tehtävä nousevaa sukupolvea kohtaan Vanhin Robert D. Hales 98 Äiti sanoi niin Vanhin Bradley D. Foster 101 Kaikki koituu parhaaksenne Vanhin James B. Martino 103 Hyvän arvostelukyvyn kehittäminen ja muiden jättäminen tuomitsematta Vanhin Gregory A. Schwitzer 106 Se, mikä kuuluu vanhurskauteen Vanhin Francisco J. Viñas 108 Kerrothan taas Jeesuksesta Vanhin Neil L. Andersen 112 Päätössanat Presidentti Thomas S. Monson YLEINEN NUORTEN NAISTEN KOKOUS 114 Ole rohkea Ann M. Dibb 117 Älkää koskaan, koskaan, koskaan antako periksi! Mary N. Cook 120 Muistakaa, keitä olette! Elaine S. Dalton 123 Videoesitys: Minulla on tarkoitus 124 Kertomuksenne onnellinen loppu Presidentti Dieter F. Uchtdorf 72 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtavat auktoriteetit 128 He puhuivat meille: Kuinka voimme omaksua konferenssin opetukset elämäämme 130 He puhuivat nuorille 132 Konferenssikertomusten hakemisto 133 Opetuksia aikaamme varten 133 Apujärjestöjen ylimmät johtokunnat 134 Kirkon uutisia Yhteenveto 180. vuosikonferenssista LAUANTAIN AAMUKOKOUS 3. HUHTIKUUTA 2010 Kokouksen johtava virkailija: presidentti Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Dieter F. Uchtdorf. Alkurukous: vanhin Yoshihiko Kikuchi. Loppurukous: vanhin Erich W. Kopischke. Musiikki – tabernaakkelikuoro johtajanaan Mack Wilberg, urkureina Richard Elliott ja Andrew Unsworth: ”Sua kiitän, Herra korkehin”, MAP-lauluja, 91; ”Herran lapset saapukaa”, MAP-lauluja, 27; ”On päivänpaiste sielussain”, MAP-lauluja, 148, sovitus Wilberg, julkaisematon; ”Johda meitä, Jehovamme”, MAP-lauluja, 42; ”Hän antoi Poikansa”, Lasten laulukirja, s. 20–21, sovitus Hofheins, julkaisematon; ”Niin varma on perustus”, MAP-lauluja, 43, sovitus Wilberg, julkaisematon. LAUANTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS 3. HUHTIKUUTA 2010 Kokouksen johtava virkailija: presidentti Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Dieter F. Uchtdorf. Alkurukous: vanhin Lynn G. Robbins. Loppurukous: vanhin Craig C. Christensen. Musiikki – Oremin uskontoinstituutin yhdistetty kuoro johtajinaan Ryan Eggett ja Allen Matthews, urkurina Bonnie Goodliffe: ”Oi, kuulkaa ääntä profeetan”, MAP-lauluja, 11; ”Mua Jeesus rakastaa”, Lasten laulukirja, s. 42–43, sovitus Dayley, julkaisija Jackman; ”Kiitos, Luojamme, profeetasta”, MAP-lauluja, 10; ”Sua kohti Herrani”, MAP-lauluja, 1965, 146, sovitus Duffin, julkaisematon. LAUANTAI-ILLAN PAPPEUSKOKOUS 3. HUHTIKUUTA 2010 Kokouksen johtava virkailija: presidentti Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Henry B. Eyring. Alkurukous: vanhin Keith K. Hilbig. Loppurukous: vanhin Michael John U. Teh. Musiikki – pappeudenhaltijoiden kuoro Brigham Youngin yliopistosta johtajanaan Ronald Staheli, urkureina Clay Christiansen ja Richard Elliott: ”Niin Jumala meitä rakasti”, MAP-lauluja, 113, sovitus McDavitt, julkaisematon; ”Oikein tee”, MAP-lauluja, 156, sovitus Hall, julkaisematon; ”Kiitetty Jumala”, MAP-lauluja, 40; ”The Iron Rod”, Hymns, 274, sovitus Staheli, julkaisematon. 2 Liahona SUNNUNTAIN AAMUKOKOUS 4. HUHTIKUUTA 2010 Kokouksen johtava virkailija: presidentti Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Henry B. Eyring. Alkurukous: vanhin Kenneth Johnson. Loppurukous: vanhin Wolfgang H. Paul. Musiikki – tabernaakkelikuoro johtajinaan Mack Wilberg ja Ryan Murphy, urkureina Andrew Unsworth ja Clay Christiansen: ”On This Day of Joy and Gladness”, Hymns, 64; ”Kristus ylösnoussut on”, MAP-lauluja, 124; ”Hän Kristus on”, sävel Moody, sovitus Bradford, julkaisija Nature Sings; ”On Herra kuningas!”, MAP-lauluja, 29; ”Kun jälleen saapuu Hän”, Lasten laulukirja, s. 46–47, sovitus Murphy, julkaisematon; ”Hän on noussut!”, MAP-lauluja, 123, sovitus Wilberg, julkaisematon. vaarnasta Utahista johtajanaan Merrilee Webb ja urkurina Bonnie Goodliffe: ”Laella kukkulan”, MAP-lauluja, 4, sovitus Webb, julkaisematon; ”Lapset Herran”, MAP-lauluja, 49, sovitus Watkins, julkaisematon; ”Be Strong” ohjelmasta A Brand New Year: 2010 Youth Celebration, julkaisematon; ”Kalliomme, Vapahtaja”, MAP-lauluja, 145, sovitus Kasen, julkaisija Jackman; ”Niin varma on perustus”, MAP-lauluja, 43, diskanttisovitus Webb. KONFERENSSIPUHEITA SAATAVILLA Yleiskonferenssipuheet ovat saatavilla monilla kielillä. Mene osoitteeseen conference.lds.org ja valitse sitten kieli. Äänitallenteita saa jakelukeskuksista yleensä kahden kuukauden kuluessa konferenssista. SUNNUNTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS 4. HUHTIKUUTA 2010 KOTIOPETUS- JA KOTIKÄYNTIOPETUSSANOMAT Kokouksen johtava virkailija: presidentti Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: presidentti Henry B. Eyring. Alkurukous: vanhin Christoffel Golden jr. Loppurukous: piispa Richard C. Edgley. Musiikki – tabernaakkelikuoro johtajinaan Mack Wilberg ja Ryan Murphy, urkureina Linda Margetts ja Bonnie Goodliffe: ”Kuningas kuningasten”, MAP-lauluja, 28, sovitus Murphy, julkaisematon; ”Seimeen kerran syntynyt”, MAP-lauluja, 120, sovitus Kasen, julkaisija Jackman; ”Hän elää, Vapahtajani”, MAP-lauluja, 82; ”Mun luoksein jää, jo ilta on”, MAP-lauluja, 100, sovitus Wilberg, julkaisematon. Valitkaa kotiopetus- ja kotikäyntiopetussanomaksi jokin sellainen puhe, joka parhaiten vastaa niiden tarpeita, joiden luona käytte. LAUANTAI-ILLAN YLEINEN NUORTEN NAISTEN KOKOUS 27. MAALISKUUTA 2010 Kokouksen johtava virkailija: presidentti Thomas S. Monson. Kokouksen johtaja: Elaine S. Dalton. Alkurukous: Karlee Gubler. Loppurukous: Kendrick Smaellie. Musiikki – Nuorten Naisten kuoro Lehin, Lehin itäisestä, Lehin pohjoisesta ja Lehin eteläisestä KANNESSA Edessä: valokuva presidentti Thomas S. Monsonista ja sisar Frances Monsonista John Luke. Takana: valokuva Suolajärven temppelistä Weston Colton. KONFERENSSIN VALOKUVAT Yleiskonferenssinäkymiä kuvasivat Salt Lake Cityssä Craig Dimond, Welden C. Andersen, John Luke, Matthew Reier, Christina Smith, Les Nilsson, Scott Davis, Lindsay Briggs, Cody Bell, Mark Weinberg, Weston Colton, Jenica Heintzelman, Brandon Flint ja Robert Casey; Argentiinassa Lucio Javier Fleytas ja Cristian Rafael López Fonseca; Brasiliassa Laureni Ademar Fochetto ja Ana Claudia Soli; Chilessä Oscar Schmittner; T‰ekissä Bev Robison; Ranskassa Carlos Gonzalez; Filippiineillä Edwin Redrino ja Oregonissa Yhdysvalloissa John Snyder. TOUKOKUU 2010, 62. VUOSIKERTA, NUMERO 5 LIAHONA 09285 130 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon virallinen kansainvälinen julkaisu Ensimmäinen presidenttikunta: Thomas S. Monson, Henry B. Eyring, Dieter F. Uchtdorf Kahdentoista apostolin koorumi: Boyd K. Packer, L. Tom Perry, Russell M. Nelson, Dallin H. Oaks, M. Russell Ballard, Richard G. Scott, Robert D. Hales, Jeffrey R. Holland, David A. Bednar, Quentin L. Cook, D. Todd Christofferson, Neil L. Andersen Vastaava päätoimittaja: Spencer J. Condie Neuvojat: Keith K. Hilbig, Yoshihiko Kikuchi, Paul B. Pieper Toiminnanjohtaja: David L. Frischknecht Toimituskunnan johtaja: Vincent A. Vaughn Vastaava toimittaja: Larry Hiller Graafinen johtaja: Allan R. Loyborg Päätoimittaja: R. Val Johnson Apulaispäätoimittajat: Jenifer L. Greenwood, Adam C. Olson Toimituspäällikkö: Ryan Carr Apulaistoimituspäällikkö: Susan Barrett Toimittajat: David A. Edwards, Matthew D. Flitton, LaRene Porter Gaunt, Annie Jones, Carrie Kasten, Jennifer Maddy, Melissa Merrill, Michael R. Morris, Sally J. Odekirk, Joshua J. Perkey, Chad E. Phares, Jan Pinborough, Richard M. Romney, Don L. Searle, Janet Thomas, Paul VanDenBerghe, Julie Wardell Toimitussihteeri: Laurel Teuscher Taiteellinen johtaja: Scott Van Kampen Tuotantopäällikkö: Jane Ann Peters Suunnittelu ja tuotanto: Cali R. Arroyo, Collette Nebeker Aune, Howard G. Brown, Julie Burdett, Thomas S. Child, Reginald J. Christensen, Kim Fenstermaker, Kathleen Howard, Eric P. Johnsen, Denise Kirby, Scott M. Mooy, Ginny J. Nilson Painatuksen valmistelu: Jeff L. Martin Painatusjohtaja: Craig K. Sedgwick Levikkijohtaja: Randy J. Benson Kotimaansivut: Mirkku Karumo Keltarousku 4, 02730 ESPOO Puhelin: (09) 592 747 Sähköposti: [email protected] Tilaukset ja osoitteenmuutokset tehdään European Distribution Limited -yhtiön kautta: Maksuton palvelunumero: 00800 3478 3388 Sähköposti: [email protected] Vuositilaushinta 17,50 euroa (sisältää alv:n ja postikulut) USA and overseas (surface mail) US $10.00. Ilmestyy 12 kertaa vuodessa. Lähettäkää käsikirjoitukset ja tiedustelut osoitteella: Liahona, Rm. 2420, 50 East North Temple Street, Salt Lake City, UT 84150-0024, USA, tai sähköpostitse osoitteeseen [email protected]. Liahona (Mormonin kirjan sana, joka tarkoittaa ”kompassia” tai ”suunnannäyttäjää”) ilmestyy albanian, armenian, bulgarian, cebuanon, englannin, espanjan, fidÏin, hindin, hollannin, indonesian, islannin, italian, japanin, khmerin, kiinan, kiribatin, korean, kreikan, kroatian, latvian, liettuan, malagasin, marshallin, mongolin, norjan, portugalin, puolan, ranskan, romanian, ruotsin, saksan, samoan, singalin, sloveenin, suomen, tagalogin, tahitin, tamilin, tanskan, telugun, thain, tongan, t‰ekin, ukrainan, unkarin, urdun, venäjän, vietnamin ja viron kielellä. (Ilmestymiskerrat vaihtelevat kielittäin.) © 2010 Intellectual Reserve, Inc. Kaikki oikeudet pidätetään. Painettu Yhdysvalloissa. Liahonan tekstiä ja kuva-aineistoa saa kopioida satunnaiseen epäkaupalliseen käyttöön kirkossa tai kotona. Kuva-aineistoa ei kuitenkaan saa kopioida, mikäli se kielletään kuvituksen lähdemerkinnässä. Tekijänoikeutta koskevat kysymykset tulisi lähettää osoitteeseen: Intellectual Property Office, 50 East North Temple Street, Salt Lake City, UT 84150, USA; sähköposti: [email protected]. For Readers in the United States and Canada: June 2010 Vol. 62 No. 5. Liahona (USPS 311-480) Finnish (ISSN 1080-9554) is published monthly by The Church of Jesus Christ of Latter-day Saints, 50 E. North Temple St., Salt Lake City, UT 84150. USA subscription price is $10.00 per year; Canada, $12.00 plus applicable taxes. Periodicals Postage Paid at Salt Lake City, Utah. Sixty days' notice required for change of address. Include address label from a recent issue; old and new address must be included. Send USA and Canadian subscriptions to Salt Lake Distribution Center at address below. Subscription help line: 1-800-537-5971. Credit card orders (Visa, MasterCard, American Express) may be taken by phone. (Canada Poste Information: Publication Agreement #40017431) POSTMASTER: Send address changes to Salt Lake Distribution Center, Church Magazines, PO Box 26368, Salt Lake City, UT 84126-0368. PUHUJAT AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ Andersen, Neil L., 108 Andersen, Wilford W., 16 Aoyagi, Koichi, 36 Ballard, M. Russell, 18 Beck, David L., 54 Beck, Julie B., 10 Bednar, David A., 40 Carlson, Bruce A., 38 Christofferson, D. Todd, 32 Cook, Mary N., 117 Cook, Quentin L., 83 Dalton, Elaine S., 120 Dibb, Ann M., 114 Eyring, Henry B., 22, 60 Foster, Bradley D., 98 Hales, Robert D., 95 Hallstrom, Donald L., 78 Holland, Jeffrey R., 44 Lant, Cheryl C., 81 Martino, James B., 101 McMullin, Keith B., 13 Monson, Thomas S., 4, 64, 87, 112 Nelson, Russell M., 91 Oaks, Dallin H., 47 Packer, Boyd K., 6 Perry, L. Tom, 29 Rasband, Ronald A., 51 Schwitzer, Gregory A., 103 Scott, Richard G., 75 Uchtdorf, Dieter F., 26, 56, 68, 124 Viñas, Francisco J., 106 AIHEHAKEMISTO Aaronin pappeus, 51, 54, 60 Apuyhdistys, 10 Arvostelukyky 103 Edistyminen-ohjelma, 22, 95, 117 Esimerkki, 18, 95 Himo, 44 Humanitaarinen palvelu, 4 Hyveellisyys, 120, 123 Ilmoitus, 10 Innoitus, 51 Isyys, 6 Jeesus Kristus, 16, 32, 68, 75, 78, 81, 83, 87, 98, 101, 108, 112 Jumalallinen luonne, 120 Kauneus, 120 Kirkon kasvu, 4 Koti, 29, 95 Kuolema, 87 Kuuliaisuus, 13, 38, 103, 114 Kärsivällisyys, 56 Käskyt, 13, 38 Kääntymys, 36 Lapset, 22, 40, 81, 108 Lohtu, 68 Luottamus, 54 Lähetystyö, 51 Mormonin kirja, 40 Nuoret Naiset, 123 Näkökulma, 101 Onnellisuus, 124 Opettaminen, 29, 75, 106, 108 Oppiminen, 40 Palveleminen, 36, 64, 68 Pappeuden siunaukset, 6, 47 Pappeus, 6, 56 Parantaminen, 47 Pelastaminen, 22, 36 Perhe, 6, 29, 40, 81, 91 Pornografia, 44 Profeetat, 114 Pyhä Henki, 10, 103, 117, 120 Pyhät kirjoitukset, 32, 106, 114, 117 Rakkaus, 68, 98 Rauha, 78 Rehellisyys, 64 Rohkeus, 114, 117 Rukous, 13, 114 Sinnikkyys, 124 Siunaukset, 38 Sovitus, 75, 83 Sukututkimus, 91 Säädyllisyys, 18 Tasovaatimukset, 64 Temppelit, 4, 91 Todistus, 40, 117 Toivo, 16 Totuus, 32 Turva, 83 Tyttäret, 18 Usko, 16, 47, 56, 120 Uskollisuus, 44 Uutteruus, 60 Valmistautuminen, 64 Vanhemmat, 95, 106 Vanhurskaus, 106 Vastoinkäymiset, 78, 101, 124 Velvollisuus Jumalaa kohtaan, 22, 54, 60, 95 Velvollisuus, 13, 60, 95 Yleiskonferenssi, 112 Ylösnousemus, 87 Äitiys, 18, 29, 98 To u k o k u u 2 0 1 0 3 LAUANTAIN AAMUKOKOUS | 3. huhtikuuta 2010 Presidentti Thomas S. Monson Tervetuloa konferenssiin Kiitos, veljeni ja sisareni, uskostanne ja omistautumisestanne Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. K uinka hyvä onkaan, rakkaat veljeni ja sisareni, kokoontua jälleen kerran yhteen. Tämän konferenssin aikana kirkon järjestämisestä tulee kuluneeksi 180 vuotta. Kuinka kiitollisia olemmekaan profeetta Joseph Smithistä, joka etsi totuutta, joka löysi sen ja joka Herran johdolla palautti evankeliumin ja järjesti kirkon. Kirkko on kasvanut vakaasti tuon vuoden 1830 päivän jälkeen. Se muuttaa edelleen joka vuosi yhä useampien ihmisten elämää ja leviää edelleen kautta maailman, kun lähetyssaarnaajamme etsivät niitä, jotka etsivät totuutta. Pyydämme jälleen kerran kaikkia kirkon jäseniä ojentamaan kätensä uusille käännynnäisille tai niille, jotka ovat tiellä takaisin kirkkoon, ympäröimään heidät rakkaudella ja auttamaan heitä tuntemaan olonsa kotoisaksi. Kiitos, veljeni ja sisareni, uskostanne ja omistautumisestanne Jeesuksen Kristuksen evankeliumille. Kiitos kaikesta, mitä teette seurakunnissanne, vaarnoissanne ja piireissänne. Palvelette auliisti ja hyvin ja saatte aikaan paljon hyvää. Herra siunatkoon teitä, kun pyritte seuraamaan Häntä ja noudattamaan Hänen käskyjään. Viime kokoontumisemme jälkeen kirkko on edelleen antanut paljon kaivattua humanitaarista apua eri alueilla kautta maailman. Yksistään kolmen viime kuukauden aikana humanitaarista apua on annettu muun muassa Ranskan Polynesiassa, Mongoliassa, Boliviassa, Perussa, Arizonassa Yhdysvalloissa, Meksikossa, Portugalissa ja Ugandassa. Aivan viimeksi olemme auttaneet Haitissa ja Chilessä noiden alueiden tuhoisien maanjäristysten ja tsunamien jälkeen. Ilmaisemme rakkautemme niille kirkkomme jäsenille, jotka ovat kärsineet näissä katastrofeissa. Olette rukouksissamme. Kiitämme koko sydämestämme teitä kaikkia auliudestanne auttaa humanitaarisessa työssämme antamalla varoistanne ja käyttämällä monissa tapauksissa aikaanne, kykyjänne ja asiantuntemustanne. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun humanitaarinen ohjelma otettiin osaksi huoltotyötämme. Niiden ihmisten määrää, joita tämän ohjelman välityksellä on avustettu, ei voitaisi milloinkaan arvioida riittävän tarkasti. Pyrimme aina olemaan paikalla ensimmäisten joukossa, tapahtuipa katastrofeja missä tahansa. Kirkko kasvaa ja edistyy jatkuvasti. Temppeleiden rakentaminen on merkki sellaisesta kasvusta. Ilmoitimme hiljattain uudesta temppelistä, joka rakennetaan Utahin Paysoniin. Ilmoitimme myös tulevasta peruskorjauksesta, joka tehdään Ogdenin temppelissä Utahissa. Kolmen seuraavan kuukauden aikana vihimme uuden temppelin Vancouverissa Kanadassa, Gila Valleyssa Arizonassa Yhdysvalloissa ja Cebu Cityssä Filippiineillä. Myöhemmin tänä vuonna vihitään tai uudelleen vihitään muita temppeleitä. Jatkamme temppeleiden rakentamista kautta maailman jäsenmäärämme kasvaessa. Temppeleissä suoritetaan joka vuosi miljoonia toimituksia edesmenneiden rakkaittemme puolesta. Olkaamme jatkuvasti uskollisia suorittaessamme näitä toimituksia niiden puolesta, jotka To u k o k u u 2 0 1 0 5 eivät itse voi sitä tehdä. Monet teistä tietävät, että pian lokakuun konferenssin jälkeen rakas vaimoni Frances kaatui niin että häneltä murtui lonkka ja olkapää. Kahden onnistuneen leikkauksen jälkeen ja oltuaan viikkoja sairaalassa hän kykeni palaamaan kotiin. Hän voi hyvin ja edistyy kohti täyttä toipumista. Hän pääsi mukaan yleiseen Nuorten Naisten kokoukseen viime lauantaina ja aikoo olla läsnä yhdessä tai kahdessa kokouksessa tänä viikonloppuna. Itse asiassa viime hetkellä hän sanoi: ”Lähden tänään!” Ja hän onkin täällä! Olemme kumpikin syvästi kiitollisia taivaalliselle Isällemme ja teille kaikille rukouksistanne ja hänelle osoittamistanne paranemistoivotuksista. Veljet ja sisaret, olemme tulleet tänne saamaan opetusta ja innoitusta. Toivotamme tervetulleiksi ne teistä, jotka ovat uusia jäseniä kirkossa. Joukossanne on myös niitä, jotka painiskelevat ongelmien, haasteiden, pettymysten ja menetysten kanssa. Me rakastamme teitä, ja me rukoilemme puolestanne. Seuraavien kahden päivän aikana esitetään monia puheita, jotka kattavat moninaisia evankeliumin aiheita. Ne miehet ja naiset, jotka puhuvat teille, ovat etsineet pitämiinsä puheisiin taivaan apua. Rukoilen, että täyttyisimme Hänen Hengellään, kun kuuntelemme ja opimme. Rukoilen sitä Jeesuksen Kristuksen, Herramme ja Vapahtajamme, nimessä. Aamen. ■ Presidentti Boyd K. Packer kahdentoista apostolin koorumin presidentti Pappeuden voima Pappeudella ei ole sitä vahvuutta, joka sillä pitäisi olla, eikä sillä tule olemaankaan, ennen kuin pappeuden voima on lujasti kiinni perheissä. P uhun perheiden isille ja perheille kaikkialla kirkossa. Vuosia sitten aloitimme korreloimisen presidentti Harold B. Leen johdolla. Tuolloin presidentti Thomas S. Monson sanoi: ”Nykyisin me olemme leiriytyneinä suurimpia synnin, paheen ja jumalattomuuden joukkoja vastaan mitä on koskaan ennen ollut edessämme. – – Taistelusuunnitelma, jonka mukaan me taistelemme pelastaaksemme ihmissieluja, ei ole omamme. Se [saatiin] Herran innoituksella ja ilmoituksella.”1 Niiden korrelaatiovuosien kuluessa kirkon koko toimintarakenne muutettiin. Opetussuunnitelma uudistettiin täysin. Organisaatioiden tavoitteet ja suhteet toisiinsa määriteltiin uudelleen. Avainsana noina korreloinnin ja rakennemuutoksen vuosina oli pappeus. Presidentti Monson puhui myös Gideonista, eräästä Vanhan testamentin sankarista. Gideon valittiin johtamaan Israelin sotajoukkoa, jossa oli tuhansia sotilaita. Mutta niiden kaikkien joukosta hän valitsi vain 300 miestä. Gideonilla oli mielenkiintoinen tapa valita sotilaansa. Kun miehet joivat vettä purosta, useimmat ”laskeutuivat polvilleen juomaan”. Heitä hän ei valinnut. Muutamat latkivat vettä kädestä suuhunsa ja joivat pysyen täysin valppaina. Heidät valittiin.2 Elämme aikaa, jolloin kuullaan ”sodista, sotahuhuista ja maanjäristyksistä monin paikoin”3. Kuten on profetoitu, ”koko maa on levottomuuden vallassa”4 ja ”Saatana on irrallaan maan päällä”5. Hän pyrkii tuhoamaan kaiken, mikä on hyvää ja vanhurskasta.6 Hän on Lusifer, joka karkotettiin Jumalan edestä.7 Kaikesta tuosta huolimatta me suhtaudumme hyvin myönteisesti siihen, mitä on edessäpäin. Gideonin pieni joukko onnistui, koska – kuten aikakirja kertoo – ”miehet seisoivat paikoillaan”8. Tämä ”aikojen täyttymisen taloudenhoitokausi”9 alkoi Isän ja Pojan ilmestymisellä nuorelle Joseph Smithille10. Seuraavaksi enkeli Moroni näytti Josephille, minne Mormonin kirjan sisältävät levyt oli haudattu.11 Joseph sai voiman kääntää ne.12 Käännöstyön aikana Joseph ja Oliver Cowdery lukivat kasteesta. He rukoilivat tietääkseen, mitä tehdä.13 Heille ilmestyi enkelisanansaattaja Johannes Kastaja. Hän antoi heille ”Aaronin pappeuden, joka pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet”14. Apostolit Pietari, Jaakob ja Johannes, jotka olivat Herraa lähinnä Hänen palvelutyössään, ilmestyivät seuraavaksi ja antoivat Josephille ja Oliverille korkeamman pappeuden15 eli pyhän pappeuden ”Jumalan Pojan järjestyksen mukaan”16. Pyhissä kirjoituksissa opastetaan, että pappeutta tuli kutsua Melkisedekin mukaan, joka oli ylipappi, jolle Abraham maksoi kymmenykset.17 Näin he saivat valtuutensa. Pappeuden avainten ansiosta heillä oli mahdollisuus käyttää kaikkia taivaan voimia. Heitä käskettiin viemään evankeliumi kaikille kansoille.18 Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan eläminen ei ole ollut koskaan helppoa. Se ei ollut helppoa Hänen eläessään, eikä se ollut helppoa kirkon alkuaikoina. Varhaiset pyhät joutuivat kestämään sanoinkuvaamatonta kärsimystä ja vastustusta. Pappeuden palauttamisesta on kulunut yli 180 vuotta. Meitä kirkon jäseniä on nyt lähes 14 miljoonaa. Siitä huolimatta olemme vain pieni murtoosa maan päällä elävistä miljardeista ihmisistä. Mutta me olemme keitä olemme, ja me tiedämme mitä tiedämme, ja meidän on määrä kulkea eteenpäin ja saarnata evankeliumia. Mormonin kirjassa tehdään selväksi, ettemme koskaan tule hallitsemaan lukumääräisesti. Mutta meillä on pappeuden voima.19 Profeetta Nefi kirjoitti: ”Ja tapahtui, että minä näin Jumalan Karitsan kirkon, ja sen joukko oli harvalukuinen – –; kuitenkin minä näin, että Karitsan kirkko, jonka jäsenet olivat Jumalan pyhiä, oli myös kaiken maan päällä; ja heidän valtapiirinsä maan päällä olivat vähäisiä.”20 ”Vaikka saattaa kuulla sanottavankin – – ettei meitä ole kuin kourallinen verrattuna – – [maailmaan], meitä voi kuitenkin verrata hapatukseen, josta Vapahtaja puhui ja joka on lopulta hapattava [eli kohottava] koko maailman.”21 Me voimme vaikuttaa ja aikanaan varmasti vaikutammekin koko ihmiskuntaan. Maailma tulee tietämään, keitä me olemme ja miksi me olemme. Se saattaa näyttää toivottomalta, se on tavattoman vaikeaa, mutta on paitsi mahdollista myös varmaa, että me voitamme taistelun Saatanaa vastaan. Joitakin vuosia sitten pidin puheen otsikolla ”Mitä jokaisen vanhimman tulee tietää: Pappeuden hallinnon periaatteiden alkeet”. Myöhemmin, kun se oli määrä julkaista, vaihdoin otsikon seuraavaksi: ”Mitä jokaisen vanhimman tulee tietää – ja jokaisen sisaren samoin”22. Otan mukaan sisaret, koska on ratkaisevan tärkeää, että jokainen ymmärtää, mitä veljiltä odotetaan. Ellemme saa tarkkaavaisuutta äideiltä ja tyttäriltä ja sisarilta – jotka vaikuttavat aviomieheensä, isäänsä, poikiinsa ja veljiinsä – me emme voi edistyä. Pappeus menettää paljon voimaa, jos sisaret sivuutetaan. Pappeus on valtuus ja voima, jonka Jumala on suonut miehille maan päällä toimia Hänen puolestaan.23 Kun pappeuden valtuutta käytetään asianmukaisesti, pappeudenhaltijat tekevät sitä, mitä Herra tekisi, jos Hän olisi läsnä. Olemme onnistuneet oikein hyvin jakamaan pappeuden valtuutta. Pappeuden valtuutta on sijoitettu nyt lähes kaikkialle. Meillä on vanhinten ja ylipappien koorumeja kautta maailman. Mutta pappeuden valtuuden jakaminen on kiiruhtanut mielestäni pappeuden voiman jakamisen edelle. Pappeudella ei ole sitä vahvuutta, joka sillä pitäisi olla, eikä sillä tule olemaankaan, ennen kuin pappeuden voima on lujasti kiinni perheissä niin kuin sen pitäisi olla. Presidentti Harold B. Lee on sanonut: ”Minusta näyttää selvältä, että kirkolla ei ole muuta vaihtoehtoa – eikä ole koskaan ollutkaan – kuin tehdä enemmän auttaakseen perhettä toteuttamaan sen jumalallista tehtävää, ei vain siksi, että se on taivaan järjestys, vaan myös siksi, että se on käytännöllisintä, To u k o k u u 2 0 1 0 7 mitä voimme tehdä nuortemme hyväksi – auttaa parantamaan elämänlaatua myöhempien aikojen pyhien kodeissa. Niin tärkeitä kuin monet ohjelmamme ja järjestöjemme toiminnat ovatkin, ne eivät saa syrjäyttää kotia vaan niiden tulee tukea kotia.”24 Presidentti Joseph F. Smith on antanut tämän lausunnon pappeudesta kotona: ”Kodissa johtava valtuus on aina uskottu isälle, eikä kodin ja perheen asioissa ole mitään ylempää auktoriteettia. Tämän periaatteen havainnollistamiseen riittänee yksi tapaus. Joskus käy niin, että vanhimmat kutsutaan siunaamaan jonkin perheen jäseniä. Näiden vanhimpien joukossa saattaa olla vaarnojen johtajia, apostoleja tai jopa kirkon ensimmäisen presidenttikunnan jäseniä. Tällaisissa tilanteissa ei ole oikein, että isä vetäytyy syrjään ja odottaa vanhimpien johtavan tämän tärkeän toimituksen suorittamista. Isä on paikalla. Hänen oikeutensa ja velvollisuutensa on johtaa tilaisuutta. Hänen tulee valita henkilö, joka suorittaa voitelun, ja henkilö, joka pitää rukouksen, eikä hänen pidä tuntea, että koska paikalla on kirkon johtavia auktoriteetteja, häneltä viedään sen vuoksi oikeudet johtaa tuon evankeliumin siunauksen antamista kodissaan. (Jos isää ei ole, äidin tulee pyytää läsnä olevaa johtavaa auktoriteettia ottamaan ohjat käsiinsä.) Isä johtaa käsiteltävää asiaa ja rukousta ja antaa yleisohjeita perheensä elämästä, olipa paikalla ketä tahansa.”25 Vietnamin sodan aikaan järjestimme sarjan erityiskokouksia asepalvelukseen kutsutuille kirkon jäsenille. Erään sellaisen kokouksen jälkeen Chicagossa seisoin presidentti Harold B. Leen vieressä, kun eräs hieno nuori myöhempien aikojen pyhä kertoi presidentti Leelle, että hän oli lomalla käymässä kotonaan ja että sen jälkeen hänellä oli komennus Vietnamiin. Hän 8 Liahona pyysi presidentti Leetä antamaan hänelle siunauksen. Suureksi yllätyksekseni presidentti Lee sanoi: ”Isäsi pitäisi antaa sinulle siunaus.” Hyvin pettyneenä poika sanoi: ”Isäni ei osaisi antaa siunausta.” Presidentti Lee vastasi: ”Mene kotiin, poikaseni, ja kerro isällesi, että olet lähdössä sotaan ja haluat saada häneltä isän siunauksen. Ellei hän osaa, kerro hänelle, että sinä käyt istumaan tuolille. Hän voi seisoa takanasi ja panna kätensä pääsi päälle ja sanoa, mitä mieleen tulee.” Tämä nuori sotilas lähti murehtien pois. Tapasin hänet jälleen noin kaksi vuotta myöhemmin. En muista missä. Hän muistutti minua tuosta kokemuksesta ja sanoi: ”Tein niin kuin minun käskettiin tehdä. Selitin isälleni, että istuisin tuolilla ja että hänen pitäisi panna kätensä pääni päälle. Pappeuden voima täytti meidät molemmat. Se oli voimana ja suojana noina vaarallisina taistelukuukausina.” Erään kerran olin eräässä kaukaisessa kaupungissa. Konferenssin jälkeen olimme asettamassa ja erottamassa tehtäviin johtajia. Päättäessämme vaarnanjohtaja kysyi: ”Voimmeko asettaa vanhimmaksi erään nuoren miehen, joka on lähdössä lähetyskentälle?” Vastaus oli tietenkin kyllä. Kun nuori mies astui esiin, hän viittasi kolme veljeä mukaansa seisomaan piirissä, kun hänet asetettaisiin. Panin takarivistä merkille tämän pojan kaksoisolennon ja kysyin: ”Onko tuo isäsi?” Nuori mies vastasi: ”Kyllä.” Sanoin: ”Isäsi asettaa sinut.” Ja hän vastusteli: ”Mutta olen jo pyytänyt toista veljeä asettamaan minut.” Ja minä sanoin: ”Nuori mies, isäsi asettaa sinut, ja kerran vielä kiität Herraa tästä päivästä.” Sitten hänen isänsä astui esiin. Onneksi isällä oli vanhimman virka. Ellei olisi ollut, hän olisi pian voinut saada sen! Armeijassa sitä kutsuttaisiin kenttäylennykseksi. Joskus sellaista tapahtuu kirkossa. Isä ei osannut asettaa poikaansa. Kiedoin käsivarteni hänen ympärilleen ja autoin häntä suorittamaan toimituksen. Kun isä oli lopettanut, nuori mies oli vanhin. Sitten tapahtui jotakin suurenmoista. Täysin muuttuneina isä ja poika halasivat toisiaan. Oli ilmeistä, ettei sitä ollut tapahtunut aiemmin. Isä sanoi kyynelsilmin: ”En päässyt asettamaan muita poikiani.” Ajatelkaa, kuinka paljon enemmän saatiin aikaan kuin jos joku toinen, jopa joku apostoli, olisi asettanut nuorukaisen. Vaikka pappeus onkin nykyään kaikkialla maan päällä, me kutsumme jokaisen vanhimman ja ylipapin, jokaisen pappeudenhaltijan seisomaan kuten Gideonin pienessä mutta voimakkaassa 300 hengen sotajoukossa omalla paikallaan. Meidän täytyy nyt herättää jokaisessa vanhimmassa ja ylipapissa, jokaisessa koorumissa ja ryhmässä ja jokaisen kodin isässä Kaikkivaltiaan pappeuden voima. Herra sanoi, että ”se, mikä maailmassa on heikkoa, on tuleva esiin ja nujertava mahtavat ja voimakkaat”26. Profeetta Nefi kertoi myös Jumalan Karitsan voimasta, joka laskeutui ”Karitsan kirkon pyhien päälle ja Herran liittokansan päälle, joka oli hajotettu kaikkialle maan päällä”, ja sanoi, että ”heidät varustettiin vanhurskaudella ja Jumalan voimalla suuressa kirkkaudessa”27. Me tarvitsemme jokaista. Väsyneet tai uupuneet tai laiskat ja jopa ne, joita syyllisyys sitoo, täytyy tuoda takaisin parannuksen ja anteeksiannon avulla. Liian monet pappeusveljistämme eivät käytä etuoikeuksiaan eivätkä täytä Herran odotuksia. Meidän täytyy edetä luottaen pappeuden ylimaalliseen voimaan. Saamme voimaa ja kannustusta tietäessämme, keitä olemme ja mitä meillä on ja mitä meidän täytyy tehdä Kaikkivaltiaan työssä. Herra on sanonut: ”Minä, Herra, olen sidottu, kun te teette, mitä minä sanon; mutta kun te ette tee, mitä minä sanon, teillä ei ole mitään lupausta.”28 Pappeuskoorumeiden on määrä kaitsea ja palvella koteja, joissa ei ole pappeutta. Tällä tavoin jokainen perhe kirkon piirissä voi saada kaikki siunaukset. Vuosia sitten perhe kokoontui erään ikääntyneen pienen tanskalaisnaisen vuoteen ääreen. Heidän joukossaan oli hänen keski-ikäinen, hunningolla ollut poikansa, joka oli asunut taas kotona jo joitakin vuosia. Kyynelsilmin hän aneli: ”Äiti, sinun on jäätävä eloon. Äiti, sinä et voi kuolla.” Hän sanoi: ”Äiti, sinä et voi lähteä. Minä en päästä sinua.” Pikkuinen äiti katsoi poikaansa ja sanoi tanskalaisella murteellaan: ”But ver is yo powah?” – Missä on voimasi? Paavali on sanonut: ”[Me olemme] kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus. Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi, ja hän liittää teidätkin Hengellään rakennuskivinä Jumalan asumukseen.”29 Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Herran työ voittaisi. On selvää, että meidän on koottava kaikki voimamme ja yhdistyttävä. Meillä on pappeuden valtuus. Kaiken sen jälkeen, mitä olemme korreloineet ja organisoineet, meidän tehtävämme on nyt aktivoida pappeuden voima kirkossa. Pappeuden valtuus saadaan asettamisella, pappeuden voima saadaan elämällä uskollisesti ja kuuliaisesti liittoja kunnioittaen. Se lisääntyy, kun pappeutta käytetään vanhurskaudessa. Isät, muistuttaisin teitä kutsumuksenne pyhästä luonteesta. Teillä on suoraan Jumalalta saatu pappeuden voima suojella kotianne. Tulee hetkiä, jolloin tuo voima on ainoa suoja perheellenne vastustajan ilkeilyä vastaan. Saatte Herralta opastusta Pyhän Hengen lahjan avulla. Vastustaja haittaa kirkkomme kokouksia melko vähän – ehkä vain toisinaan. Enimmäkseen olemme vapaita kokoontumaan haluamallamme tavalla ilman suurta häiriötä. Mutta hän ja hänen seuraajansa hyökkäävät alituiseen kotia ja perhettä vastaan. Kaiken kirkon toiminnan tärkein päämäärä on, että mies ja hänen vaimonsa ja heidän lapsensa voisivat olla onnellisia kotona evankeliumin periaatteiden ja lakien suojaamina ja ikuisen pappeuden liittoihin turvallisesti sinetöityinä. Jokaisen lain ja periaatteen ja voiman, jokaisen opin, jokaisen toimituksen ja asettamisen, jokaisen liiton, jokaisen saarnan ja jokaisen sakramentin, jokaisen neuvon ja oikaisun, sinetöimisten, kutsumusten, vapauttamisten, palvelemisen – kaiken tämän perimmäisenä tarkoituksena on yksilön ja perheen täydelliseksi tekeminen, sillä Herra on sanonut: ”Tämä on minun työni ja kirkkauteni – ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen To u k o k u u 2 0 1 0 9 elämän toteuttaminen.”30 Todistan pappeuden voimasta, joka on annettu kirkolle suojelemaan ja opastamaan meitä. Ja koska meillä on se, me emme pelkää tulevaa. Pelko on uskon vastakohta. Me kuljemme eteenpäin, varmoina siitä, että Herra huolehtii meistä, varsinkin perheessä. Hänestä todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Thomas S. Monson, ”Correlation Brings Blessings”, Relief Society Magazine, huhtikuu 1967, s. 247; ks. myös Alkeisyhdistys 6, 1997, s. 108. 2. Ks. Tuom. 7:4–8, vuoden 1933 raamatunkäännös. 3. Morm. 8:30; ks. myös OL 45:26; JS–M 23, 28. 4. OL 45:26; ks. myös OL 88:91. 5. OL 52:14. 6. Ks. OL 10:22–23. 7. Ks. Ilm. 12:7–9; OL 29:36–37; 76:25–26. 8. Tuom. 7:21. 9. OL 112:30. 10. Ks. JS–H 17. 11. Ks. JS–H 33–34, 59. 12. Ks. Mormonin kirjan johdanto; OL 135:3. 13. Ks. JS–H 68–69. 14. OL 13:1. 15. Ks. OL 27:12–13. 16. OL 107:3. 17. Ks. OL 107:2–4; ks. myös Hepr. 7:1–4; Alma 13:15. 18. Ks. OL 42:58. 19. Ks. 1. Nefi 14:14. 20. 1. Nefi 14:12. 21. Joseph Fielding Smith, ”Jumalan valtakunta on iankaikkinen”, Valkeus, maaliskuu 1969, liite ”Ensimmäisen presidenttikunnan puheet 138. yleiskonferenssissa lokakuussa 1968”, s. 13. 22. Ks. Boyd K. Packer, ”Mitä jokaisen vanhimman tulee tietää – ja jokaisen sisaren samoin: Pappeuden hallinnon periaatteiden alkeet”, Valkeus, marraskuu 1994, s. 15–24. 23. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 141; JSR 1. Moos. 14:28–31. 24. Harold B. Lee, ”Preparing Our Youth”, Ensign, maaliskuu 1971, s. 3, kursivointi lisätty. 25. Ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin oppi, 1980, s. 274–275; ks. myös Pappeuden velvollisuudet ja siunaukset, osa B, 2000, s. 97. 26. OL 1:19. 27. 1. Nefi 14:14. 28. OL 82:10. 29. Ef. 2:20–22. 30. Moos. 1:39. 10 Liahona Julie B. Beck Apuyhdistyksen ylijohtaja ”Ja myös – – palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni” Me tiedämme onnistuvamme, jos elämme niin, että olemme kelvollisia saamaan Hengen, saamme sen ja osaamme seurata sitä. K uluneen vuoden aikana olen tavannut tuhansia myöhempien aikojen pyhiin kuuluvia naisia monissa maissa. Niiden haasteiden lista, joita nämä sisaret kohtaavat, on pitkä ja vakavoittava. On perheongelmia, taloudellisia koetuksia, katastrofeja, onnettomuuksia ja sairauksia. On paljon sekasortoa eikä riittävästi rauhaa eikä iloa. Kukaan ei ole riittävän rikas, riittävän kaunis tai riittävän älykäs välttääkseen kuolevaisuuden haasteet, vaikka tiedotusvälineet yrittävät päinvastaista väittääkin. Sisarten esittämät kysymykset ovat vakavia ja osoittavat syvää ymmärrystä. Ne ilmaisevat levottomuutta tulevasta, murhetta toteutumatta jääneistä odotuksista, jotkin kertovat päättämättömyydestä ja alentuneesta omanarvontunteesta. Ne heijastavat myös syvällistä halua tehdä oikein. Sisälläni on kasvanut valtaisa todistus Jumalan tyttärien arvosta. Heistä riippuu niin paljon. Vieraillessani sisarten luona olen tuntenut, ettei koskaan aiemmin ole kipeämmin tarvittu lisääntynyttä uskoa ja henkilökohtaista vanhurskautta. Koskaan ei ole kipeämmin tarvittu vahvoja perheitä ja koteja. Koskaan ei ole ollut niin paljon tehtävissä avun tarpeessa olevien auttamiseksi. Miten voi kasvattaa uskoa, vahvistaa perheitä ja suoda apua?1 Miten nainen meidän aikanamme saa vastauksia omiin kysymyksiinsä sekä pysyy tavattomien vastusten ja vaikeuksien edessä vahvana ja horjumattomana? Henkilökohtainen ilmoitus Hyvä nainen tietää, ettei hänellä ole tarpeeksi aikaa, voimaa tai mahdollisuuksia huolehtia kaikista ihmisistä tai tehdä kaikkia niitä arvokkaita asioita, joita hän sydämessään niin kovasti haluaa. Useimmille naisille elämä ei ole tyyntä ja tyventä, ja jokainen päivä tuntuu vaativan miljoonien asioiden suorittamista, ja suurin osa niistä on tärkeitä. Hyvän naisen täytyy lakkaamatta vastustaa monista lähteistä tulevia houkuttelevia ja petollisia viestejä, jotka kertovat hänelle, että hänellä on oikeus käyttää velvollisuuksiinsa vähemmän aikaa ja että hän ansaitsee elämän, joka on vaivattomampi ja itsenäisempi. Henkilökohtaisen ilmoituksen avulla hän voi kuitenkin laittaa asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen ja kulkea tässä elämässä luottavaisesti. Kyky tulla kelvolliseksi saamaan henkilökohtaista ilmoitusta, saada sitä ja toimia sen mukaan on tärkein yksittäinen taito, jonka tässä elämässä voi saavuttaa. Tuleminen kelvolliseksi Herran Hengelle alkaa halusta saada tämä Henki, ja se edellyttää määrättyä kelvollisuuden tasoa. Käskyjen pitäminen, parannus ja kasteessa tekemiemme liittojen uudistaminen johtavat siihen siunaukseen, että Herran Henki on aina kanssamme.2 Myös temppeliliittojen solmiminen ja pitäminen lisää naisen elämään hengellistä vahvuutta ja voimaa. Monia vastauksia vaikeisiin kysymyksiin löytyy pyhiä kirjoituksia lukemalla, sillä pyhät kirjoitukset ovat ilmoituksen saamisen apukeino.3 Pyhistä kirjoituksista saadut oivallukset karttuvat ajan myötä, joten on tärkeää viettää hieman aikaa pyhien kirjoitusten parissa joka päivä. Myös päivittäinen rukous on välttämätön, jotta Herran Henki on kanssamme.4 Niillä, jotka vilpittömästi etsivät apua rukoilemalla ja tutkimalla pyhiä kirjoituksia, on usein kynä ja paperia lähettyvillä kysymysten kirjoittamista sekä vaikutelmien ja ajatusten muistiin merkitsemistä varten. Ilmoitusta voi tulla tunti tunnilta ja hetki hetkeltä, kun teemme oikeita asioita. Kun naiset hoivaavat, kuten Kristus hoivasi, voimaa ja rauhaa voi saada oppaaksi, kun apua tarvitaan. Äidit voivat esimerkiksi tuntea Hengen apua silloinkin, kun väsyneet, meluisat lapset vaativat huomiota, mutta he voivat loitontua Hengestä, jos he menettävät malttinsa lasten kanssa. Oikeissa paikoissa oleminen sallii meidän saada opastusta. Häiriötekijöiden vähentäminen vaatii tietoista pyrkimystä, mutta ilmoituksen Hengen avulla on mahdollista voittaa vastustus ja pysyä lujasti kiinni uskossa läpi vaikeiden päivien ja välttämättömien, jokapäiväisten tehtävien. Henkilökohtainen ilmoitus antaa meille ymmärryksen siitä, mitä voimme tehdä päivittäin kasvattaaksemme uskoa ja henkilökohtaista van- hurskautta, vahvistaaksemme perheitä ja koteja sekä etsiäksemme niitä, jotka tarvitsevat apuamme. Koska henkilökohtainen ilmoitus on lakkaamatta uusiutuva voimanlähde, on mahdollista tuntea olevansa avun ympäröimä jopa levottomina aikoina. Meitä on neuvottu turvaamaan siihen Henkeen, joka johdattaa meitä ”tekemään sitä, mikä on oikein, vaeltamaan nöyrästi, tuomitsemaan vanhurskaasti”5. Meille kerrotaan myös, että tämä Henki valaisee mielemme, täyttää sielumme ilolla ja auttaa meitä tietämään kaikki asiat, jotka meidän tulisi tehdä.6 Luvattu henkilökohtainen ilmoitus tulee, kun me pyydämme sitä, valmistaudumme vastaanottamaan sitä ja kuljemme eteenpäin uskossa luottaen, että sitä vuodatetaan meille. Apuyhdistys – opettamista, innoittamista ja vahvistamista Lisäksi Herra on viisaudessaan varannut Apuyhdistyksen auttamaan tyttäriään näinä myöhempinä aikoina. Kun Apuyhdistys toimii innoitetulla tavalla, se kohottaa naisia ja nostaa heidät rauhattomasta maailmasta elämäntapaan, joka valmistaa heitä iankaikkisen elämän siunauksiin. Tämän yhdistyksen keskeisenä tehtävänä on auttaa sisaria kasvattamaan uskoa ja henkilökohtaista vanhurskautta, vahvistamaan perheitä ja koteja sekä etsimään ja auttamaan avun tarpeessa olevia. Apuyhdistyksen välityksellä sisaret voivat saada vastauksia kysymyksiinsä ja tulla siunatuiksi kaikkien sisarten yhteisellä hengellisellä voimalla. Apuyhdistys vahvistaa Jumalan tyttärien todellista ja iankaikkista luonnetta. Se on pyhä yhdistys, opastava valo ja huolenpidon järjestelmä, joka opettaa ja innoittaa naisia olemaan vahvoja ja horjumattomia. Sen tunnus ”Rakkaus ei koskaan katoa”7 henkilöityy kaikissa hyvissä naisissa. To u k o k u u 2 0 1 0 11 Kun tyttö siirtyy Apuyhdistykseen tai kun nainen kastetaan kirkon jäseneksi, hänestä tulee osa sisarkuntaa, joka vahvistaa häntä hänen valmistautuessaan iankaikkiseen elämään. Apuyhdistykseen kuuluminen merkitsee sitä, että naisen voidaan katsoa luotettavasti antavan tärkeän panoksen kirkossa. Hän jatkaa edistymistä yksilönä saamatta sen suurempaa näkyvää tunnustusta tai kiitosta. Apuyhdistyksen toinen ylijohtaja Eliza R. Snow sanoi sisarille näin: ”Me haluamme olla naisia sanan todellisessa merkityksessä, emme siten kuin maailma sen ymmärtää, vaan jumalten ja pyhien kelvollisia kumppaneita. Järjestäytyneinä me voimme auttaa toinen toistamme niin hyvän tekemisessä kuin itsemme jalostamisessa, ja tuleepa esiin harva tai useampi auttamaan tämän suuren työn toteuttamisessa, he ovat niitä, jotka saavat kunniakkaan aseman Jumalan valtakunnassa. – – Naisten pitäisi olla naisia eikä pieniä lapsia, jotka tarvitsevat kaiken aikaa tunnustusta ja ojennusta. Tiedän, että halajamme kiitosta, mutta jos emme saa kaikkea sitä kiitosta, joka meille mielestämme kuuluu, niin mitä merkitystä sillä on? Tiedämme, että Herra on uskonut meille suuren tehtävän, eikä ole sellaista toivetta saati halua, jonka Herra on istuttanut sydämeemme vanhurskaudessa, jota ei täytettäisi. Suurin hyvä, mitä kykenemme itsellemme ja toisillemme tekemään, on jalostua ja 12 Liahona kehittyä kaikessa, mikä on hyvää ja ylevöittävää, jotta täytämme noiden tehtävien vaatimukset.”8 Menestyksen mittaaminen Hyvillä naisilla on aina halu tietää, menestyvätkö he. Maailmassa, jossa menestyksen mittoja usein vääristellään, on tärkeää etsiä kiitosta ja vahvistusta oikeista lähteistä. Mukaillen listaa, joka löytyy julkaisusta Saarnatkaa minun evankeliumiani, me suoriudumme hyvin, kun kehitymme Kristuksen kaltaisissa ominaisuuksissa ja pyrimme noudattamaan Hänen evankeliumiaan tarkasti. Me suoriudumme hyvin, kun pyrimme kehittämään itseämme ja tekemään parhaamme. Me suoriudumme hyvin, kun kasvatamme uskoa ja henkilökohtaista vanhurskautta, vahvistamme perheitä ja koteja sekä etsimme ja autamme avun tarpeessa olevia. Me tiedämme onnistuvamme, jos elämme niin, että olemme kelvollisia saamaan Hengen, saamme sen ja osaamme seurata sitä. Kun olemme tehneet aivan parhaamme, saatamme yhä kokea pettymyksiä, mutta emme ole pettyneitä itseemme. Voimme tuntea varmasti, että Herra on mieltynyt meihin, kun tunnemme Hengen työskentelevän kauttamme.9 Rauha, ilo ja toivo ovat niiden ulottuvilla, jotka mittaavat menestystä oikein. Joelin kirjan ilmoituksessa sanotaan, että viimeisinä päivinä Jumalan pojat ja tyttäret profetoivat ja Herra vuodattaa Henkensä palvelijoihinsa ja palvelijattariinsa.10 Presidentti Spencer W. Kimball jäljitteli tätä profetiaa, kun hän sanoi: ”Suuri osa siitä kasvusta, jota kirkossa tapahtuu viimeisinä aikoina, tapahtuu siitä syystä, että kirkkoon tulee suurin joukoin maailmasta hyviä naisia (joissa on usein huomattavassa määrin sisäistä hengellisyyden tajua). Tätä tapahtuu siinä määrin, että kirkon naisten elämästä heijastuu sellaista vanhurskautta ja selkeyttä ja niin vaikuttavalla tavalla, että heitä pidetään selvästi muista erottuvina ja erilaisina – myönteisellä tavalla – kuin maailmassa elävät naiset. – – Niinpä kirkon naiset ovat viimeisinä päivinä esimerkkinsä ansiosta merkittävä voima sekä kirkon lukumääräisessä että hengellisessä kasvussa.”11 Todistan siitä, että Jeesuksen Kristuksen evankeliumi on totta. Herra luottaa siihen, että Hänen tyttärensä tekevät osansa Siionin kotien vahvistamiseksi ja Hänen valtakuntansa rakentamiseksi maan päällä. Kun he etsivät henkilökohtaista ilmoitusta ja ovat kelvollisia saamaan sitä, Herra vuodattaa näinä myöhempinä aikoina Henkensä palvelijattariensa päälle. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Ks. MK Jaak. 2:17; Moosia 4:26; OL 38:35; 44:6. 2. Ks. OL 20:77. 3. Ks. 2. Nefi 32:3. 4. Ks. 3. Nefi 19:24–33. 5. OL 11:12. 6. Ks. OL 11:13–14. 7. 1. Kor. 13:8. 8. Eliza R. Snow, puhe Lehin seurakunnan Apuyhdistykselle, 27. lokakuuta 1869, Lehin seurakunta, Alpinen vaarna (Utah), julkaisussa Relief Society, Minute Book, 1868–1879, kirkon historian kirjasto, s. 26–27. 9. Ks. Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 10–11. 10. Ks. Joel 2:28–29, vuoden 1933 raamatunkäännös. 11. Spencer W. Kimball, ”Vanhurskaiden naisten tehtävä”, Valkeus, toukokuu 1980, s. 173. Piispa Keith B. McMullin toinen neuvonantaja johtavassa piispakunnassa Velvollisuutemme polku Velvollisuus ei vaadi täydellisyyttä, mutta se vaatii uutteruutta. Se ei ole pelkästään sitä, mikä on lainmukaista; se on sitä, mikä on hyveellistä. T ämä on levoton maailma. Erimielisyyttä ja onnettomuuksia on kaikkialla. Joskus tuntuu kuin koko ihmiskunta olisi vaakalaudalla. Meidän aikaamme tarkoittaen Herra sanoi: ”Taivaat järkkyvät ja myös maa; ja suuria ahdinkoja on ihmislasten keskuudessa, mutta kansani minä varjelen.”1 Tämän lupauksen pitäisi lohduttaa meitä suuresti. Vaikka onnettomuudet sekoittavat täysin meidän elämämme tasaisen kulun2, niiden ei tarvitse jättää elämäämme ikiajoiksi hajalleen. Ne voivat herättää meidät muistamaan3, herättää meidät tiedostamaan velvollisuutemme Jumalaa kohtaan4 ja pitää meidät velvollisuutemme polulla5. Hollantilainen Casper ten Boomin perhe piilotteli toisen maailmansodan aikana kodissaan natsien vainoamia ihmisiä. Se oli heidän tapansa elää kristillisen uskonsa mukaan. Neljä perheenjäsentä menetti henkensä tämän turvapaikan antamisen vuoksi. Corrie ten Boom ja hänen sisarensa Betsie viruivat hirvittäviä kuukausia pahamaineisessa Ravensbrückin keskitysleirissä. Betsie kuoli siellä, Corrie säilyi hengissä. Ravensbrückissa Corrie ja Betsie oppivat, että Jumala auttaa meitä antamaan anteeksi. Sodan jälkeen Corrie päätti ruveta jakamaan tätä sanomaa. Kerran hän oli juuri puhunut Saksassa eräälle ihmisryhmälle, joka kärsi sodan tuhoista. Hänen sanomansa oli: ”Jumala antaa anteeksi.” Juuri silloin Corrie ten Boomin uskollisuus osoittautui siunaukseksi. Eräs mies tuli Corrien luokse. Corrie tunnisti hänet yhdeksi leirin julmimmista vartijoista. ”’Mainitsitte Ravensbrückin puheessanne’, mies sanoi. ’Olin vartijana siellä – –. Mutta sen jälkeen – – minusta on tullut kristitty.’” Hän selitti, että hän oli etsinyt Jumalalta anteeksiantoa niistä julmista teoista, joita hän oli tehnyt. Hän ojensi kätensä ja kysyi: ”Annatteko minulle anteeksi?” Sitten Corrie ten Boom sanoi: ”Hän ei ollut voinut seisoa siinä montakaan sekuntia käsi ojennettuna, mutta minusta aika tuntui tunneilta, kun painiskelin elämäni vaikeimman asian kanssa. – – Jumalan anteeksiantamuksen sanomalla on yksi tärkeä ehto: että me annamme anteeksi niille, jotka ovat vahingoittaneet meitä. – – ’Auta minua!’ rukoilin hiljaa. ’Voin ojentaa käteni. Voin tehdä sen verran. Anna Sinä tunne.’ – – Työnsin jäykästi, mekaanisesti käteni minulle ojennettuun käteen. Silloin tapahtui uskomaton asia: olkapäästäni lähti virta, se kulki pitkin käsivarttani ja hypähti yhteenliitettyihin käsiimme. Sitten tämä parantava lämpö tuntui virtaavan koko olemukseeni ja sai kyyneleet nousemaan silmiini. ’Annan anteeksi teille, veli!’ huudahdin. ’Koko sydämestäni.’ Pitkän aikaa me, entinen vartija ja entinen vanki, puristimme toisiamme kädestä. En ollut koskaan tuntenut Jumalan rakkautta niin voimakkaasti kuin silloin.”6 Niille, jotka karttavat pahuutta ja elävät hyvää elämää, jotka ponnistelevat kohti kirkkaampaa päivää ja pitävät Jumalan käskyt, asiat voivat kääntyä parempaan murhenäytelmästä huolimatta. Vapahtaja näytti meille tien. Hän nousi voitokkaasti Getsemanesta, ristiltä ja haudasta tuoden elämän ja toivon meille kaikille. Hän esittää meille pyynnön: ”Tule – – ja seuraa minua.”7 Presidentti Thomas S. Monson on neuvonut: ”Jos haluamme kulkea pää pystyssä, meidän on annettava panoksemme elämälle. Jos aiomme täyttää kohtalomme ja palata elämään taivaallisen Isämme luona, meidän täytyy pitää To u k o k u u 2 0 1 0 13 Hänen käskynsä ja elää Vapahtajan mallin mukaan. Niin tehdessämme me paitsi saavutamme iankaikkisen elämän tavoitteemme myös jätämme maailman rikkaammaksi ja paremmaksi kuin se olisi ollut, ellemme olisi eläneet ja suorittaneet velvollisuuksiamme.”8 Seuraavat innoittavat sanat ovat Pyhästä Raamatusta: ”Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä.”9 Mitä on tämä niin kutsuttu velvollisuus? Se velvollisuus, josta minä puhun, on se, mitä meidän odotetaan tekevän ja olevan. Se on moraalinen välttämättömyys, joka loihtii ihmisistä ja ihmisyhteisöistä esiin sen, mikä on oikein, totta ja kunniallista. Velvollisuus ei vaadi täydellisyyttä, mutta se vaatii uutteruutta. Se ei ole pelkästään sitä, mikä on lainmukaista; se on sitä, mikä on hyveellistä. Sitä ei ole varattu vain mahtaville tai korkeassa asemassa oleville, vaan se perustuu sen sijaan henkilökohtaiseen velvollisuuteen, rehellisyyteen ja rohkeuteen. Velvollisuutensa tekeminen on uskon osoitus. Presidentti Monson on sanonut siitä: ”Rakastan tuota oivallista sanaa 14 Liahona velvollisuus.”10 Jeesuksen Kristuksen kirkon jäsenille meidän velvollisuutemme polku on liittojemme pitäminen päivittäisessä elämässä. Keihin ja mihin velvollisuus sitoo meitä? Ensiksi, meidän velvollisuutemme polku kohdistuu Jumalaan, iankaikkiseen Isäämme. Hän on pelastussuunnitelman Tekijä, taivaan ja maan Muovaaja, Aadamin ja Eevan Luoja.11 Hän on totuuden lähde12, rakkauden ruumiillistuma13 ja lunastuksen syy Kristuksen kautta14. Presidentti Joseph F. Smith on sanonut: ”Kaikki mitä meillä on, tulee [Jumalalta]. – – Itsessämme ja itsestämme olemme vain eloton savimöhkäle. Elämä, äly, viisaus, arvostelukyky, harkintakyky ovat kaikki Jumalan lahjoja ihmislapsille. Hän antaa meille ruumiillisen voimamme samoin kuin henkiset kykymme. – – Meidän tulee osoittaa kunnioitusta Jumalalle älyllämme, voimallamme, ymmärryksellämme, viisaudellamme ja kaikilla kyvyillä, joita meillä on. Meidän tulee pyrkiä tekemään hyvää maailmassa. Tämä on velvollisuutemme.”15 Ihminen ei voi täyttää velvollisuuttaan Isää Jumalaa kohtaan tekemättä samoin Jumalan Poikaa, Herraa Jeesusta Kristusta, kohtaan. Toisen kunnioittaminen vaatii toisenkin kunnioittamista, sillä Isä on säätänyt, että vain Kristuksen nimessä ja sen kautta me voimme täysin täyttää tämän velvollisuuden.16 Hän on Esimerkkimme, Lunastajamme ja Kuninkaamme. Kun miehet ja naiset ja pojat ja tytöt tekevät velvollisuutensa Jumalaa kohtaan, he tuntevat pakottavaa tarvetta tehdä velvollisuutensa myös toisiaan, perhettään, kirkkoaan ja kansaansa, kaikkea heidän huostaansa uskottua, kohtaan. Velvollisuus sitoo heitä pitämään kunniassa kykynsä ja olemaan lainkuuliaisia ja hyviä ihmisiä. Heistä tulee nöyriä, mukautuvia ja sopuisia. Itsensä hillitseminen voittaa nautinnot; kuuliaisuus ohjaa heidän uutteruuttaan. Rauha laskeutuu heidän päällensä. Kansalaisista tulee uskollisia, yhdyskunnista tulee hyvää tarkoittavia, ja naapureista tulee ystäviä. Taivaan Jumala on mielistynyt, maassa vallitsee rauha, ja tästä maailmasta tulee parempi paikka.17 Mistä me kriisin keskellä tunnemme velvollisuutemme polun? Me rukoilemme! Se on jokaiselle varma tapa saada tietää; se on jokaisen pelastusköysi taivaaseen. Apostoli Pietari sanoi: ”Herran silmät katsovat hurskaiden puoleen, hänen korvansa kuulevat heidän rukouksensa.”18 Nöyrä, vilpitön, innoitettu rukous tuo meidän niin kipeästi kaipaamamme jumalallisen opastuksen meidän kaikkien saataville. Brigham Young on neuvonut: ”Toisinaan ihmiset ovat ymmällään ja täynnä huolta ja murhetta – –. Arvostelukykymme opettaa meille kuitenkin, että velvollisuutemme on rukoilla.”19 Jeesus opetti: ”Teidän täytyy valvoa ja rukoilla alati, ettette joutuisi kiusaukseen – –. Sen tähden teidän täytyy aina rukoilla Isää minun nimessäni – –. Rukoilkaa perheissänne Isää, aina minun nimessäni, jotta vaimonne ja lapsenne olisivat siunattuja.”20 Jotta rukoukset olisivat vaikuttavia, niiden täytyy olla sopusoinnussa taivaan suunnitelman kanssa. Kun sellainen sopusointu vallitsee, uskon rukous kantaa hedelmää, ja tämä sopusointu vallitsee, kun rukoukset ovat Pyhän Hengen innoittamia. Henki ilmoittaa, mitä meidän pitäisi pyytää.21 Ilman tätä innoitettua ohjausta meillä on taipumus ”väärässä tarkoituksessa”22 tavoitella vain omaa tahtoamme, ei Hänen tahtoaan23. Meidän on yhtä tärkeää saada Pyhän Hengen ohjausta rukoillessamme kuin meidän on tärkeää saada tuon saman Hengen valoa saadessamme vastauksen rukoukseen. Sellainen rukous tuottaa taivaan siunauksia, koska Isämme ”tietää mitä [me tarvitsemme], jo ennen kuin [olemme] häneltä pyytäneetkään”24, ja Hän vastaa jokaiseen vilpittömään rukoukseen. Viime kädessä juuri Isä ja Poika lupaavat: ”Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”25 Todistan, että meidän jakamaton uskomme Jumalaan, iankaikkiseen Isään, ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen sekä rukouksen voima ilmaisevat selvästi meidän velvollisuutemme polun. Tätä polkua tulee kaikkien niiden Jumalan lasten vaeltaa, jotka rakastavat Häntä ja haluavat pitää Hänen käskynsä. Nuoret se johtaa henkilökohtaisiin saavutuksiin ja valmistautumiseen. Aikuiset se johtaa uudistuneeseen uskoon ja päättäväisyyteen. Vanhemman sukupolven se johtaa näkökulman löytämiseen ja kestävyyteen vanhurskaudessa loppuun asti. Se varustaa jokaisen uskollisen matkaajan Herran voimalla, suojelee häntä nykypäivän pahuudelta ja antaa hänelle tämän tiedon: ”Lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu: pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä.”26 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Moos. 7:61, kursivointi lisätty. 2. Ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin oppi, 1980, s. 148. 3. Ks. Moosia 1:17. 4. Ks. Alma 7:22. 5. Ks. Hel. 15:5. 6. Corrie ten Boom, Jumalan kulkuri, suom. Katriina Kuisma, 1992, s. 49–50. 7. Luuk. 18:22. 8. Käytetty luvalla. 9. Saarn. 12:13, kursivointi lisätty. 10. Ks. ”Kutsuttu palvelemaan”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 45. 11. Ks. OL 20:17–19. 12. Ks. OL 93:36. 13. Ks. 1. Joh. 4:8. 14. Ks. Joh. 3:16; Hel. 5:10–11. 15. Joseph F. Smith julkaisussa Conference Report, lokakuu 1899, s. 69, 70, kursivointi lisätty; ks. Joseph F. Smith, Evankeliumin oppi, 1980, s. 209. 16. Ks. Moroni 10:32–33; OL 59:5. 17. Ks. Alma 7:23, 27. 18. 1. Piet. 3:12. 19. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 45, kursivointi lisätty. 20. 3. Nefi 18:18–19, 21. 21. Ks. OL 50:29–30. 22. Jaak. 4:3. 23. Ks. Matt. 6:10. 24. Matt. 6:8. 25. Matt. 7:7; ks. myös JST Matthew 7:12–13. 26. Saarn. 12:13, kursivointi lisätty. To u k o k u u 2 0 1 0 15 Vanhin Wilford W. Andersen seitsemänkymmenen koorumista Lunastajamme kallio Todistan, että ne, jotka pitävät Hänen käskynsä, vahvistuvat uskossa ja toivossa. He saavat voiman voittaa kaikki elämän koettelemukset. K ävin perheeni kanssa vuosia sitten Illinoisin Nauvoossa. Sinne alkuaikojen pyhät olivat tulleet etsimään turvapaikkaa. Monet olivat menettäneet kotinsa ja maatilansa, ja jotkut olivat menettäneet rakkaitaan lisääntyvän vainon vuoksi. He kokoontuivat Nauvooseen ja rakensivat uuden ja kauniin kaupungin. Vaino oli kuitenkin heltymätöntä, ja vuoteen 1846 mennessä heidät pakotettiin jälleen kerran lähtemään kodeistaan – tällä kertaa keskellä talvea. He ajoivat vankkurinsa jonoon Parley Streetille jääden odottamaan vuoroaan ylittää jäätynyt Mississippijoki matkalla tuntemattomaan tulevaisuuteen. Kun seisoimme Parley Streetillä miettien heidän epätoivoisia olosuhteitaan, katseeni hakeutui ryhmään puisia kylttejä, jotka oli naulattu aidanpylväisiin. Niihin oli kaiverrettu lainauksia näiden kärsivien pyhien päiväkirjoista. Kun luimme kunkin lainauksen, huomasimme hämmästykseksemme, etteivät heidän sanansa kertoneet epätoivosta ja lannistumisesta vaan luottavaisuudesta ja sitoutumisesta ja jopa ilosta. Ne olivat täynnä toivoa, sitä toivoa, joka kuvastuu tästä Sarah DeArmon Richin päiväkirjan lainauksesta helmikuulta 1846: ”Sellaisen matkan aloittaminen talvella – – 16 Liahona näyttäisi siltä kuin kulkisi surman suuhun, mutta meillä oli uskoa – – [ja] tunsimme riemua siitä, että vapautuksemme päivä oli tullut.”1 Nämä alkuaikojen pyhät olivat todellakin kodittomia, mutta he eivät olleet toivottomia. Heidän sydämensä oli särkynyt, mutta heidän henkensä oli vahva. He olivat oppineet syvällisen ja tärkeän opetuksen. He olivat oppineet, että toivo siihen liittyvine rauhan ja ilon siunauksineen ei riipu olosuhteista. He olivat oivaltaneet, että toivon todellinen lähde on usko – usko Herraan Jeesukseen Kristukseen ja Hänen äärettömään sovitukseensa, ainoaan varmaan perustaan, jolle voimme rakentaa elämämme. Nykyään tästä tärkeästä periaatteesta on esimerkkinä toinen pioneerien ryhmä. Tiistaina 12. tammikuuta Haitin valtiota vavisutti valtava maanjäristys. Se jätti pääkaupunki Port-au-Princen sekasorron valtaan. Sen vaikutukset olivat tuhoisat – arviolta miljoona ihmistä jäi kodittomaksi ja yli 200 000:n ilmoitettiin kuolleen. Kun maailma seurasi ennennäkemätöntä kansainvälistä hätäapua, Port-auPrincessa oli käynnissä toinen merkittävä ja innoittava pelastustyö. Sitä johti komitea, joka koostui paikallisista haitilaisista kirkon johtajista, jotka olivat järjestäytyneet pappeuden mallin mukaan ja toimivat innoituksen johdolla. Komitean jäseniin kuului muun muassa kaksi vaarnanjohtajaa ja kaksi vaarnan Apuyhdistyksen johtajaa Portau-Princesta sekä lähetysjohtaja, joka 30-vuotiaana johtaa 74:ää kokoaikaista lähetyssaarnaajaa Port-au-Princen lähetyskentällä. Kaikki hänen lähetyssaarnaajansa ovat haitilaisia, ja kuin ihmeen kaupalla yksikään heistä ei loukkaantunut tässä tuhoisassa maanjäristyksessä. Näiden paikallisten innoitettujen johtajien käsiin annettiin kirkon voimavarat, joihin sisältyivät monen teidän anteliaat lahjoitukset. Näistä avustuksista haitilaiset ovat syvästi kiitollisia. Komitean johdolla Dominikaanisesta tasavallasta saapui lähes välittömästi autokuormittain tavaraa. Maanjäristyksen jälkeisinä päivinä paikalle tuli lentolasteittain ruokaa, vedenpuhdistusjärjestelmiä, telttoja, huopia ja lääkintätarvikkeita sekä lääkäriryhmä. Port-au-Princessa ja sen ympäristössä olevat yhdeksän kappelia olivat enimmäkseen vahingoittumattomia – sekin merkittävä ihme. Maanjäristyksen jälkeisinä viikkoina niistä tuli suojapaikkoja yli 5 000 haitilaiselle ja tukikohtia, joista sai ruokaa, vettä ja lääkintäapua. Perustarpeista huolehdittiin, ja kaaokseen alkoi syntyä järjestystä. Vaikka uskolliset haitilaiset pyhät ovat kärsineet suuresti, he ovat täynnä tulevaisuuden toivoa. Vuoden 1846 varhaisten pioneerien tavoin heidän sydämensä on murtunut, mutta heidän henkensä on vahva. Hekin opettavat meille, että toivo, onni ja ilo eivät ole seurausta olosuhteista vaan uskosta Herraan. Profeetta Mormon, jolle itselleenkään vaikeat olosuhteet eivät olleet vieraita, ymmärsi tämän opin ja opetti sitä selkeästi: ”Ja vielä, rakkaat veljeni, minä tahtoisin puhua teille toivosta. – – Katso, minä sanon teille, että [teillä on] toivoa Kristuksen sovituksen – – kautta – – ja tätä teidän uskonne tähden häneen, lupauksen mukaisesti. Sen vuoksi, jos ihmisellä on uskoa, hänellä täytyy olla toivoa, sillä ilman uskoa ei voi olla toivoa.”2 Toivo tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen. Hän on jo voittanut maailman ja on luvannut, että Hän pyyhkii pois kyyneleemme, jos me vain käännymme Hänen puoleensa ja uskomme ja seuraamme.3 Ne, jotka juuri tällä hetkellä tuntevat epätoivoa tai masennusta, kenties ihmettelevät, kuinka he voivat mitenkään saada toivon takaisin. Jos olet yksi heistä, muista, että toivo tulee uskon seurauksena. Jos me haluamme rakentaa toivoamme, meidän on rakennettava uskoamme. Usko Vapahtajaan vaatii enemmän kuin pelkästään sitä, että uskoo jonkin olevan totta. Apostoli Jaakob opetti, että jopa pahat henget uskovat ja vapisevat.4 Tosi usko vaatii kuitenkin työtä. Erona pahojen henkien ja tämän kirkon uskollisten jäsenten välillä ei ole usko vaan teot. Usko vahvistuu käskyjen pitämisestä. Meidän on tehtävä työtä käskyjen pitämiseksi. Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaan: ”Ihmeet eivät tuota uskoa, mutta vahva usko kehittyy kuuliaisuudesta Jeesuksen Kristuksen evankeliumia kohtaan. Toisin sanoen, usko tulee vanhurskaudesta.”5 Kun me pyrimme pitämään Jumalan käskyt tehden parannuksen synneistämme ja luvaten tehdä parhaamme seurataksemme Vapahtajaa, meissä alkaa vahvistua luottamus siihen, että sovituksen ansiosta kaikki järjestyy. Nuo tunteet vahvistaa Pyhä Henki, joka saa meidät – kuten pioneeriäitimme ja -isämme asian ilmaisivat – heittämään mielestämme ”turhat huolet”. Koettelemuksistamme huolimatta olemme täynnä hyvänolon tunnetta ja haluamme laulaa heidän kanssaan, että todellakin ”kaikki on parhain päin”6. En halua vähätellä kliinisen masennuksen todellisuutta. Joillekuille ratkaisuja masennukseen ja ahdistukseen löytyy neuvottelemalla pätevien ammattiauttajien kanssa. Mutta useimpien meidän kohdalla suru ja pelko alkavat hälvetä ja korvautua onnella ja rauhalla, kun panemme luottamuksemme onnensuunnitelman laatijaan ja kun kehitämme uskoa Rauhan Ruhtinaaseen. Äskettäin eräs rakas ystäväni menehtyi syöpään. Hän ja hänen perheensä ovat ihmisiä, joilla on suuri usko. Oli innoittavaa nähdä, kuinka heidän uskonsa kantoi heitä tämän hyvin vaikean ajan yli. He olivat täynnä sisäistä rauhaa, joka tuki ja vahvisti heitä. Heidän luvallaan haluaisin lukea yhden perheenjäsenen kirjeen, joka on kirjoitettu vain muutamia päiviä ennen hänen isänsä kuolemaa: ”Kuluneet viime päivät ovat olleet erityisen vaikeita. – – Kun viime yönä kokoonnuimme isän vuoteen ääreen, Herran Henki oli käsin kosketeltava ja oli meille todellinen lohduttaja. Meillä on rauha. – – Tämä on ollut vaikeinta, mitä kukaan meistä on koskaan kokenut, mutta tunnemme rauhaa tiedosta, että – – taivaallinen Isämme on luvannut, että me elämme jälleen yhdessä perheenä. Kun lääkäri kertoi isälle sairaalassa, ettei mitään ollut enää tehtävissä, isä katsoi meitä kaikkia täydellisessä uskossa ja kysyi rohkeasti: ’Onko kenelläkään tässä huoneessa ongelmia pelastussuunnitelman suhteen?’ Meillä ei ole, ja me olemme kiitollisia isästä ja To u k o k u u 2 0 1 0 17 äidistä, jotka ovat opettaneet meitä luottamaan täysin suunnitelmaan.” Puhun kaikille, jotka kärsivät, kaikille, jotka murehtivat, kaikille, jotka nyt kohtaavat tai tulevat vielä kohtaamaan koetuksia ja haasteita tässä elämässä. Sanomani on kaikille, jotka ovat huolissaan tai peloissaan tai lannistuneita. Sanomani on vain kaikua, muistutus rakastavan Isän jatkuvasti lohduttavasta neuvosta lapsilleen maailman alusta asti. ”Muistakaa, muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, niin, nuolensa pyörretuulessa, niin, kun kaikki hänen rakeensa ja hänen väkevä myrskynsä pieksevät teitä, sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas kurjuuden ja loputtoman onnettomuuden kuiluun, sen kallion tähden, jolle teidät on rakennettu, joka on varma perustus, perustus, jolle rakentaessaan ihmiset eivät voi sortua.”7 Todistan Hänestä, että Hän on voittanut maailman, ettei Hän koskaan unohda tai hylkää meitä, sillä Hän on piirtänyt meidät kättensä kämmeniin.8 Todistan, että ne, jotka pitävät Hänen käskynsä, vahvistuvat uskossa ja toivossa. He saavat voiman voittaa kaikki elämän koettelemukset. He kokevat rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen.9 Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Sarah DeArmon Rich, julkaisussa Carol Cornwall Madsen, Journey to Zion: Voices from the Mormon Trail, 1997, s. 173–174. 2. Moroni 7:40–42. 3. Ks. Ilm. 7:14–17. 4. Ks. Jaak. 2:19. 5. PKO, hakusana ”Usko”. 6. ”Pelvotta käykää”, MAP-lauluja, 17. 7. Hel. 5:12. 8. Ks. 1. Nefi 21:16. 9. Ks. Fil. 4:7. 18 Liahona Vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista Äidit ja tyttäret Viimeisinä aikoina on olennaisen tärkeää – jopa ratkaisevan tärkeää – että vanhemmat ja lapset kuuntelevat toisiaan ja oppivat toisiltaan. V eljet ja sisaret, puoli vuotta sitten puhuin yleiskonferenssin pappeuskokouksessa isille ja pojille. Kuten voinette arvata, viisi tytärtäni, 24 lasteni tytärtä sekä yhä kasvava joukko lastenlasteni tyttäriä ovat pyydelleet vastaavaa huomionosoitusta. Niinpä aion tänään puhua pääasiassa kirkon äideille ja tyttärille. Rakkaalla vaimollani Barbaralla on ollut iankaikkisesti merkittävä vaikutus tyttäriimme ja lastemme tyttäriin. Ja heillä puolestaan on ollut merkittävä vaikutus häneen. Äideillä ja tyttärillä on ratkaisevan tärkeä tehtävä auttaa toisiaan perehtymään äärettömiin mahdollisuuksiinsa huolimatta maailman jäytävistä vaikutteista – maailman, jossa naiseutta ja äitiyttä koko ajan turmellaan ja manipuloidaan. Puhuessaan kirkon naisille lähes vuosisata sitten presidentti Joseph F. Smith sanoi: ”Teidän ei ole määrä olla maailman naisten johdettavina. Teidän on määrä johtaa – – maailman naisia kaikessa, mikä on kiitettävää, kaikessa, mikä on jumalallista, kaikessa, mikä on kohottavaa ja – – puhdistavaa ihmislapsille.” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 184.) Sisaret, me, teidän veljenne, emme voi tehdä sitä, mihin Jumala on valinnut teidät jo ennen maailman perustamista. Me voimme yrittää, mutta emme voi koskaan toivoa jäljittelevämme teidän ainutlaatuisia lahjojanne. Tässä maailmassa ei ole mitään yhtä henkilökohtaista, yhtä hoivaavaa tai yhtä elämää muuttavaa kuin vanhurskaan naisen vaikutus. Ymmärrän, että joillakuilla teistä nuorista naisista ei ole äitiä, jonka kanssa voisitte keskustella näistä asioista, eikä monilla teistä naisista ole tällä hetkellä tyttäriä elämässänne. Mutta koska kaikilla naisilla on jumalallisessa luonteessaan sekä luontainen kyky että vastuullinen tehtävä hoivata, suurin osa siitä, mitä aion sanoa, koskee yhtä lailla isoäitejä, tätejä, sisaria, äitipuolia, anoppeja, johtohenkilöitä ja muita opastajia, jotka toisinaan täyttävät tyhjiä aukkoja näissä merkittävissä äiti–tytär-suhteissa. Nuoret naiset, teidän äitinne rakastavat teitä suuresti. He näkevät teissä tulevien sukupolvien lupauksen. Kaikki, mitä saavutatte, jokainen haaste, jonka voitatte, tuo heille puhdasta iloa. Ja samalla tavoin teidän huolenne ja murheenne ovat heidän huoliaan ja murheitaan. Tänään haluan antaa teille nuorille naisille muutamia ehdotuksia siitä, kuinka voitte hyödyntää täysin suhdettanne äitiinne. Ja sitten minulla on muutamia ajatuksia äideille siitä, kuinka he voivat maksimoida vaikutuksensa tyttäriinsä samoin kuin muihin perheensä jäseniin. Valitettavasti on liiankin helppoa kuvata sitä hämmennystä ja vääristyneisyyttä, joka liittyy naiseuteen nykyyhteiskunnassa. Säädyttömät, moraalittomat, hillittömät naiset tukkivat radioja televisiokanavat, monopolisoivat aikakauslehtiä sekä keimailevat valkokankailla – ja kaikki maailman ylistyksen saattelemana. Apostoli Paavali puhui profeetallisesti vaikeista ajoista, joita tulee viimeisinä päivinä, ja viittasi nimenomaan sellaiseen, mikä saattoi tuntua hänestä erityisen vaikealta: syntien rasittamiin, monenlaisten oikkujensa riepottelemiin naisparkoihin (ks. 2. Tim. 3:1, 6). Nykypäivän populaarikulttuuri saa usein naiset näyttämään typeriltä, mitättömiltä, mielettömiltä ja voimattomilta. Se esineellistää naiset ja loukkaa heitä ja sitten antaa ymmärtää, että he voivat jättää jälkensä ihmiskuntaan vain viettelyllä – läpitunkevuudessaan helposti vaarallisin viesti, mitä vastustaja lähettää naisille heidän minuudestaan. Niinpä, rakkaat nuoret naiseni, varoitan teitä koko sydämestäni, ettette etsi roolimallejanne tai neuvojen antajia nykykulttuurista. Pyydän teitä ottamaan mallia uskollisista äideistänne. Pitäkää esikuvananne heitä, ei kuuluisuuksia, joiden mittapuut eivät ole Herran mittapuita ja joiden arvot eivät ehkä kuvasta iankaikkista näkemystä. Luottakaa äitiinne. Oppikaa hänen vahvuuksistaan, hänen rohkeudestaan ja hänen uskollisuudestaan. Kuunnelkaa häntä. Hän ei ehkä ole mikään nero tekstailussa; hän ei ehkä ole edes Facebookissa. Mutta mitä tulee sydämenasioihin ja siihen, mikä on Herrasta, hänellä on runsaasti tietoa. Kun lähestytte avioliiton solmimisen ja nuoren äitiyden aikaa, hän on teidän suurin viisauden lähteenne. Kukaan muu ihminen maan päällä ei rakasta teitä samalla tavalla tai ole halukas uhrautumaan yhtä paljon kannustaakseen teitä ja auttaakseen teitä löytämään onnen – tässä elämässä ja ikuisesti. Nuoret sisareni, rakastakaa äitiänne. Kunnioittakaa häntä. Kuunnelkaa häntä. Luottakaa häneen. Hänen sydämenasianaan on teidän parhaanne. Hän välittää teidän iankaikkisesta turvallisuudestanne ja onnestanne. Olkaa siis ystävällisiä häntä kohtaan. Olkaa kärsivällisiä hänen heikkouksiaan kohtaan, sillä hänelläkin on niitä. Meillä kaikilla on. Äidit, saanen nyt jakaa kanssanne muutamia ajatuksia siitä erityisestä roolista, joka teillä on tyttärienne elämässä. Meillä on eräs perhetuttu, joka matkustaa usein sukulaistensa kanssa. Jokaisen matkan jälkeen hänen päähuomionsa kohdistuu siihen, kuinka paljon nuoret naiset käyttäytyvät äitinsä tavoin. Jos äidit ovat säästäväisiä, samoin ovat heidän tyttärensäkin. Jos äidit ovat säädyllisiä, samoin ovat tytötkin. Jos äidit käyttävät sakramenttikokouksessa varvastossuja ja muuta rennompaa asua, samoin tekevät heidän tyttärensäkin. Äidit, teidän esimerkkinne on äärimmäisen tärkeä tyttärillenne – vaikka he eivät sitä myönnäkään. Kautta maailmanhistorian naiset ovat aina olleet moraalisten arvojen opettajia. Tämä opetus alkaa kehdosta ja jatkuu läpi heidän lastensa elämän. Yhteiskuntaamme pommitetaan nykyään viesteillä, jotka koskevat naisena ja äitinä olemista ja jotka ovat vaarallisen ja viheliäisen vääriä. Jos tyttärenne noudattavat näitä viestejä, he saattavat ajautua polulle, joka johtaa syntiin ja itsetuhoon. Tyttärenne eivät To u k o k u u 2 0 1 0 19 ehkä ymmärrä sitä, ellette te kerro sitä heille, tai paremminkin, ellette te näytä heille, kuinka tehdä hyviä valintoja. Israelin äiteinä te olette tyttärienne puolustuksen etulinja maailman houkutuksia vastaan. Äidit, ymmärrän, että toisinaan vaikuttaa siltä, etteivät lapsemme kiinnitä huomiota asioihin, joita yritämme opettaa heille. Voitte olla varmat siitä, että olen nähnyt sen poissaolevan katseen, joka tulee teini-ikäisen silmiin juuri kun itse on aikeissa esittää omasta mielestään opetuksen parhaimman osuuden. Saanen vakuuttaa teille, että silloinkin kun luulette, ettei tyttärenne kuuntele yhtään, mitä sanotte, hän silti oppii teiltä, kun hän katselee teitä nähdäkseen, vastaavatko tekonne puheitanne. Kuten Ralph Waldo Emersonin uskotaan sanoneen: ”En kuule, mitä sanot, koska tekosi puhuvat niin äänekkäästi” (ks. Ralph Keyes, The Quote Verifier, 2006, s. 56). Opettakaa tyttäriänne löytämään iloa lasten hoivaamisesta. Juuri siinä heidän rakkaudellaan ja kyvyillään voi olla suurinta iankaikkista merkitystä. Pohtikaa tässä yhteydessä presidentti Harold B. Leen kehotusta: ”Tärkeintä, mitä koskaan teette – –, on se, mitä teette oman kotinne seinien sisäpuolella” (Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, 2001, s. 134). Tämä on tietenkin totta meidän kaikkien 20 Liahona kohdalla, mutta se on erityisen voimallista, kun pohditaan äitien ja tyttärien välistä suhdetta. Äidit, opettakaa tyttärillenne, että uskollinen Jumalan tytär välttää kiusausta juoruilla tai tuomita toisia. Saarnatessaan Nauvoon Apuyhdistykselle profeetta Joseph neuvoi: ”Kieli on hillitön ja paha; älkää puhuko siitä, mikä on merkityksetöntä” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 475). Viime vuosina on tulvinut artikkeleita, kirjoja ja elokuvia naisista ja tytöistä, jotka juoruilevat ja jotka ovat ilkeitä. Saatana yrittää aina horjuttaa naisen jumalallisen luonteen kallisarvoisinta osatekijää – hoivaamisviettiä. Juuri äiti–tytär-suhteessa tytär oppii hoivaamaan saadessaan itse hoivaa. Häntä rakastetaan. Hänelle opetetaan ja hän saa omakohtaisesti kokea, miltä tuntuu, kun joku välittää hänestä riittävästi oikaistakseen häntä ja samalla edelleen kannustaa häntä ja uskoo häneen. Muistakaa, sisaret, Jumala on kaiken moraalisen ja hengellisen voiman lähde. Me pääsemme osallisiksi siitä voimasta solmimalla liittoja Hänen kanssaan ja pitämällä nuo liitot. Äidit, opettakaa tyttärillenne, kuinka tärkeää on solmia liittoja, ja olkaa sitten esimerkkinä niiden liittojen pitämisestä sellaisella tavalla, että tyttärenne haluavat elää kelvollisina päästäkseen temppeliin. Nykypäivän maailmassa tämä tarkoittaa sitä, että puhutte tyttärillenne sukupuoliasioista. Teidän tyttärenne, samoin kuin poikannekin, varttuvat maailmassa, joka avoimesti hyväksyy varhaiset, satunnaiset ja ajattelemattomat vapaat sukupuolisuhteet. Säädyttömiä, siveettömiä naisia ihannoidaan ja aivan liian usein ylistetään ja jäljitellään. Vaikka voimmekin kodissamme ja perheessämme ryhtyä toimenpiteisiin minimoidaksemme altistumisemme näille nykyelämän vastenmielisille piirteille, teidän tyttärenne eivät pysty täysin välttämään niitä julkeita seksuaalisia viestejä ja houkutuksia, jotka heitä ympäröivät. Teidän täytyy käydä toistuvia, avoimia keskusteluja, joiden aikana te opetatte tyttärillenne totuuden näistä asioista. Esimerkiksi heidän täytyy ymmärtää, että kun he käyttävät vaatteita, jotka ovat liian tiukkoja, liian lyhyitä tai liian syvään uurrettuja, he voivat lähettää väärän viestin nuorille miehille, joiden kanssa he ovat tekemisissä, mutta sen lisäksi he syövyttävät omaan mieleensä harhakuvitelman, että naisen arvo riippuu yksinomaan hänen aistillisesta viehätyksestään. Tämä ei ole koskaan kuulunut eikä se tule koskaan kuulumaankaan vanhurskaaseen määritelmään uskollisesta Jumalan tyttärestä. Heidän täytyy kuulla tämä – selkeästi ja toistuvasti – teidän huuliltanne, ja heidän tulee nähdä, että te elätte sen mukaan oikein ja johdonmukaisesti noudattaen omia henkilökohtaisia mittapuitanne pukeutumisessa, huolehtien ulkoisesta olemuksestanne ja eläen säädyllistä elämää. Kaikkien nuorten kohdalla on todennäköisempää, että he solmivat liittoja ja pitävät ne, jos he oppivat tunnistamaan Hengen läsnäolon ja äänen. Opettakaa tyttärillenne sitä, mikä on Hengestä. Ohjatkaa heidät pyhien kirjoitusten ääreen. Antakaa heille kokemuksia, jotka auttavat heitä vaalimaan pappeuden voiman siunausta elämässään. Pitämällä liitot he oppivat kuuntelemaan Herran ääntä ja saamaan henkilökohtaista ilmoitusta. Jumala tosiaan kuulee heidän rukouksensa ja vastaa niihin. Vuoden 2010 toimintailtojen johtoaihe koskee nuoriamme sekä meitä kaikkia: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” (Joos. 1:9.) Tämä johtaa heidät turvallisesti saamaan Herran huoneen siunaukset. Pitäkää huoli siitä, että he tietävät, että liittojen pitäminen on turvallisin tie iankaikkiseen onneen. Ja tarvittaessa opettakaa heille, kuinka tehdä parannusta ja kuinka pysyä puhtaana ja kelvollisena. Jos tämä kuulostaa tutulta, veljeni ja sisareni, se johtuu siitä, että olen puhunut vanhemmille ja heidän lapsilleen kolmessa perättäisessä yleiskonferenssissa. Viime huhtikuussa kannustin nuoria oppimaan menneestä. Lainaan otteen tuosta puheesta: ”Kun on halukas kuuntelemaan ja oppimaan, jotkin elämän merkityksellisimmistä opetuksista tulevat niiltä, jotka ovat eläneet aikaisemmin. – – Kuinka paljon parempaa elämänne onkaan, jos seuraatte Kristuksen uskollisten seuraajien – – ylevää esimerkkiä.” (”Menneestä oppiminen”, Liahona, toukokuu 2009, s. 31, 33.) Viime lokakuussa puhuin isille ja pojille pappeuskokouksessa, ja tänään olen puhunut pääasiassa äideille ja tyttärille. Joka kerta sanomani on ollut erilainen, mutta samankaltainen. Toivon, että kuuntelette ja näette kaavan ja kuulette vakaan, johdonmukaisen sanoman, jonka mukaan näinä viimeisinä aikoina on olennaisen tärkeää – jopa ratkaisevan tärkeää – että vanhemmat ja lapset kuuntelevat toisiaan ja oppivat toisiltaan. Nämä, joista olen puhunut, eivät ole vain haihtuvia näkemyksiä. Ne ovat perusolemuksena, keskeisellä sijalla, Jumalan suunnitelmassa meidän iankaikkiseksi onneksemme ja rauhaksemme. Kirkko auttaa sikäli kuin pystymme. Olemme valmiita tukemaan ja auttamaan teitä vanhempia ja lapsia. Mutta koti on tärkein paikka valmistaa tämän päivän nuoria johtamaan huomispäivän perheitä ja kirkkoa. Meidän jokaisen äidin ja isän vastuulla on tehdä kaikki voitavamme valmistaaksemme nuoriamme olemaan uskollisia, vanhurskaita miehiä ja naisia. Juuri kotona meidän täytyy opettaa evankeliumia sanoin ja teoin. Päätän neuvoni tähän presidentti Joseph F. Smithin profeetalliseen yhteenvetoon: ”Meidän [perhe]yhteytemme ei ole tarkoitettu yksinomaan tätä elämää, tätä aikaa varten, vastakohtana iankaikkisuudelle. Me elämme ajassa ja iankaikkisuudessa. Me muodostamme yhteyksiä ja suhteita ajaksi ja koko iankaikkisuudeksi. – – Onko muita kuin myöhempien aikojen pyhät, jotka ajattelevat, että meidän perheorganisaatiomme jatkuu haudan tuolle puolen, että isä, äiti ja lapset tunnustavat toinen toisensa – – että tämä perheorganisaatio on eräs yksikkö Jumalan työn suuressa ja täydellisessä organisaatiossa, minkä kaiken on tarkoitus jatkua kautta ajan ja iankaikkisuuden?” (Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph F. Smith, 1999, s. 385, 386.) Siunatkoon Jumala meitä niin että opettaisimme, hoivaisimme ja valmistaisimme toisiamme oman kotimme seinien sisäpuolella sitä suurta työtä varten, joka meidän kaikkien on tehtävä nyt ja tulevaisuudessa. Tätä rukoilen Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ To u k o k u u 2 0 1 0 21 Presidentti Henry B. Eyring ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Auttakaa heitä heidän matkallaan kotiin Me autamme Jumalan lapsia parhaiten tarjoamalla keinoja rakentaa uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa silloin, kun he ovat nuoria. V eljet ja sisaret, taivaallinen Isämme kaipaa ja tarvitsee apuamme henkilastensa tuomisessa jälleen luokseen kotiin. Puhun tänään nuorista, jotka ovat jo Hänen tosi kirkossaan ja ovat siis lähteneet kulkemaan kaitaa ja kapeaa polkua palatakseen taivaalliseen kotiinsa. Hän haluaa heidän saavan varhain hengellisen voiman pysyä polulla. Ja Hän tarvitsee meidän apuamme, jotta heidät saadaan nopeasti takaisin polulle, jos he alkavat kulkea harhaan. Olin nuori piispa, kun aloin nähdä selkeästi, miksi Herra haluaa meidän vahvistavan lapsia, kun he ovat nuoria, ja pelastavan heidät nopeasti. Kerron teille eräästä nuoresta naisesta, joka edustaa monia, joita olen yrittänyt vuosien varrella auttaa. Hän istui vastapäätä minua piispanpöytäni ääressä. Hän kertoi minulle elämästään. Hänet oli kastettu ja konfirmoitu kirkon jäseneksi 8-vuotiaana. Hänen silmissään ei ollut kyyneliä, kun hän kertoi seuraavista yli 20 vuodesta, mutta hänen äänessään oli surullisuutta. Hän sanoi, että laskukierre alkoi päätöksistä olla tekemisissä ihmisten kanssa, joita hän piti jännittävinä. 22 Liahona Hän alkoi rikkoa käskyjä, jotka tuntuivat ensin vähemmän tärkeiltä. Hän tunsi aluksi vähän surua ja syyllisyyden piston. Mutta yhdessäolo ystävien kanssa toi uuden tunteen, että hänestä pidettiin, ja niin hänen ajoittaiset päätöksensä tehdä parannus vaikuttivat yhä vähemmän tärkeiltä. Kun hän rikkoi yhä vakavampia käskyjä, unelma onnellisesta iankaikkisesta kodista tuntui haihtuvan. Hän istui minua vastapäätä ja kuvasi tilaansa kurjuudeksi. Hän halusi minun pelastavan hänet synnin ansasta, johon hän huomasi jääneensä. Mutta ainoa keino, jolla hän pääsisi siitä pois, oli se, että hän uskoisi Jeesukseen Kristukseen, että hänellä olisi särkynyt sydän ja että hän tekisi parannuksen ja tulisi siten puhtaaksi, muuttuneeksi ja vahvistetuksi Herran sovituksen ansiosta. Todistin hänelle, että se oli yhä mahdollista. Ja niin se olikin, mutta niin kovin paljon vaikeampaa kuin hänelle olisi ollut osoittaa uskoa varhain elämässään matkalla kotiin Jumalan luo ja silloin, kun hän alkoi ensimmäisen kerran kulkea harhaan. Niinpä me autamme Jumalan lapsia parhaiten tarjoamalla keinoja rakentaa uskoa Jeesukseen Kristukseen ja Hänen palautettuun evankeliumiinsa silloin, kun he ovat nuoria. Ja sitten heidän harhautuessaan pois polulta meidän täytyy auttaa sytyttämään uudelleen ja nopeasti tuo usko, ennen kuin se himmenee. Te ja minä voimmekin odottaa lähes jatkuvaa tilaisuutta auttaa kulkijoita Jumalan lasten keskuudessa. Vapahtaja kertoi meille, miksi niin olisi, kun Hän kuvaili kaikkien Jumalan henkilasten vaarallista matkaa kotiin läpi sumujen, joita synti ja Saatana saavat aikaan: ”Menkää sisään ahtaasta portista, sillä avara on se portti ja lavea se tie, joka vie tuhoon, ja monta on, jotka menevät siitä sisälle; sillä ahdas on se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.”1 Nähtyään ennalta lastensa tarpeet rakastava taivaallinen Isä asetti heidän matkansa varrelle ohjeita ja pelastajia. Hän lähetti Poikansa Jeesuksen Kristuksen tekemään turvallisen kulkureitin mahdolliseksi ja näkyväksi. Hän kutsui profeetakseen näinä aikoina presidentti Thomas S. Monsonin. Nuoruudestaan asti presidentti Monson on opettanut paitsi sitä, kuinka pysyä polulla, myös sitä, kuinka pelastaa niitä, jotka on johdettu pois murheeseen. Taivaallinen Isä on antanut meille suuren määrän tilaisuuksia vahvistaa kulkijoita ja tarvittaessa johdattaa heidät turvaan. Tärkeimmät ja voimallisimmat tehtävämme ovat perheessä. Ne ovat tärkeitä, koska perheellä on tilaisuus lapsen elämän alussa laskea hänen jalkansa lujasti kotipolulle. Rakkauden siteet, jotka ovat perheen todellinen ydin, tekevät vanhemmista, veljistä ja sisarista, isovanhemmista, tädeistä ja sedistä voimallisempia oppaita ja pelastajia. Perheellä on etulyöntiasema lapsen elämän kahdeksana ensimmäisenä vuotena. Noina suojeltuina vuosina Saatana ei voi Jeesuksen Kristuksen sovituksen vuoksi piilottaa pimeyden sumuilla takaisin kotiin vievää polkua. Noina kallisarvoisina vuosina Herra auttaa perheitä kutsumalla Alkeisyhdistyksen työntekijöitä vahvistamaan osaltaan lapsia hengellisesti. Hän järjestää myös Aaronin pappeuden haltijoita antamaan sakramentin. Noissa sakramenttirukouksissa lapset kuulevat lupauksen, että he voivat jonakin päivänä saada Pyhän Hengen oppaaksi, jos he ovat kuuliaisia Jumalan käskyille. Sen johdosta he vahvistuvat vastustamaan kiusausta sen tullessa ja sitten, joskus tulevaisuudessa, lähtemään pelastamaan muita. Monia piispoja kirkossa innoitetaan kutsumaan vahvimmat ihmiset seurakunnassa palvelemaan yksittäisiä lapsia Alkeisyhdistyksessä. He oivaltavat, että jos lapsia vahvistetaan uskon ja todistuksen turvin, on vähemmän todennäköistä, että he tarvitsevat pelastamista teini-ikäisinä. He ymmärtävät, että luja hengellinen perusta voi vaikuttaa koko elämän ajan. Me kaikki voimme auttaa. Isoäidit, isoisät ja jokainen jäsen, joka lapsen tuntee, voi auttaa. Siihen ei tarvita virallista tehtävää Alkeisyhdistyksessä, eikä sitä rajoita ikä. Yksi sellainen nainen oli nuorempana Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnassa, joka auttoi kehittelemään VO-tunnuksen. Tämä sisar ei koskaan väsynyt palvelemaan lapsia. Hän opetti seurakuntansa Alkeisyhdistyksessä omasta pyynnöstään lähes 90-vuotiaaksi asti. Pienet lapset saattoivat tuntea hänen rakkautensa heitä kohtaan. He näkivät hänen esimerkkinsä. He oppivat häneltä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin yksinkertaisia periaatteita. Ja ennen kaikkea he oppivat hänen esimerkkinsä ansiosta tuntemaan ja tunnistamaan Pyhän Hengen. Ja kun he oppivat sen, he olivat jo hyvällä alulla matkallaan uskoon, jota he tarvitsivat kiusausten vastustamiseen. Olisi vähemmän todennäköistä, että heitä tarvitsi pelastaa, ja he olisivat valmiimpia lähtemään pelastamaan muita. Opin, millainen voima on yksinkertaisella uskolla rukoukseen ja Pyhään Henkeen, kun lapsemme olivat pieniä. Vanhinta poikaamme ei ollut vielä kastettu. Hänen vanhempansa, Alkeisyhdistyksen opettajat ja pappeusjohtajat olivat pyrkineet auttamaan häntä tuntemaan ja tunnistamaan Hengen ja tietämään, kuinka saada Hengen apua. Eräänä iltapäivänä vaimoni oli vienyt hänet erään sellaisen naisen kotiin, joka opetti häntä lukemaan. Suunnitelmamme oli, että hakisin hänet matkallani töistä kotiin. Pojan oppitunti päättyi aikaisemmin kuin olimme odottaneet. Hän oli varma, että osaisi kotiin. Niinpä hän lähti To u k o k u u 2 0 1 0 23 kävelemään. Hän sanoi jälkeenpäin, että hän oli aivan luottavainen ja piti ajatuksesta, että oli yksin matkalla. Kun hän oli kulkenut lähes kilometrin, alkoi tulla pimeä. Hänestä alkoi tuntua, että hän oli yhä hyvin kaukana kotoa. Hän muistaa yhä, että hänen kyyneleensä sumensivat ohi ajavien autojen valot. Hän tunsi itsensä pikkulapseksi, ei siksi luottavaiseksi pojaksi, joka oli lähtenyt kulkemaan yksin kotiin. Hän tajusi tarvitsevansa apua. Sitten hän muisti jotakin. Hän tiesi, että hänen pitäisi rukoilla. Niinpä hän lähti kadulta ja meni muutamien puiden luo, joita hän tuskin erotti pimeässä. Hän löysi paikan, jossa voisi polvistua. Pensaiden läpi hän kuuli ääniä, jotka tulivat häntä kohti. Kaksi nuorta oli kuullut hänen itkevän. Kun he tulivat lähemmäs, he kysyivät: ”Voimmeko auttaa sinua?” Itkien poika kertoi heille, että hän oli eksyksissä ja että hän halusi mennä kotiin. He kysyivät, tiesikö hän kotipuhelinnumeronsa tai osoitteensa. Hän ei tiennyt. He kysyivät, tiesikö hän nimensä. Hän ei tiennyt sitäkään. He johdattivat hänet lähellä olevaan kotiinsa. He löysivät sukunimemme puhelinluettelosta. Kun minulle soitettiin, kiiruhdin pelastamaan pojan kiitollisena siitä, että hänen kotimatkansa varrelle oli asetettu ystävällisiä ihmisiä. Ja olen ollut ikuisesti kiitollinen siitä, että häntä opetettiin rukoilemaan uskossa, että apua tulisi, kun hän oli eksyksissä. Tuo usko on johtanut hänet turvaan ja tuonut hänelle useampia pelastajia useammin kuin hän kykenee laskemaan. Herra on antanut valtakuntaansa pelastamisen ja pelastajien mallin. Viisaudessaan Herra on innoittanut palvelijoitaan antamaan joitakin voimallisimmista keinoista vahvistamaan meitä ja asettanut paikoilleen parhaat pelastajat, kun elämme teinivuosiamme. 24 Liahona Te tiedätte kahdesta Herran antamasta voimallisesta ohjelmasta. Ensimmäinen on nuorille naisille, ja sen nimi on Edistyminen. Toinen on Aaronin pappeuden haltijoille, ja sen nimi on Velvollisuus Jumalaa kohtaan. Kannustamme nuoria nousevassa sukupolvessa näkemään omat mahdollisuutensa kasvattaa suurta hengellistä voimaa. Ja me vetoamme niihin, jotka välittävät näistä nuorista, tekemään sen, mitä Herra meiltä vaatii auttaaksemme heitä. Ja koska kirkon tulevaisuus riippuu heistä, me kaikki välitämme. Näitä kahta ohjelmaa on kehitetty, mutta niiden tarkoitus pysyy muuttumattomana. Presidentti Monson esitti asian näin: ”[Meidän täytyy oppia] se, mitä meidän tulee oppia, [tehdä] se, mitä meidän tulee tehdä, ja [olla] sellaisia kuin meidän tulee olla.”2 Nuorten naisten Edistyminenkirjasessa tehdään nuorille naisille selväksi sen tarkoitus: ”Edistyminenohjelman kahdeksan Nuorten Naisten arvon tarkoituksena on auttaa sinua ymmärtämään paremmin, kuka olet, miksi olet täällä maan päällä ja mitä sinun pitäisi tehdä Jumalan tyttärenä valmistautuaksesi siihen päivään, jolloin menet temppeliin tekemään pyhiä liittoja.” Edelleen kirjasessa sanotaan, että nuoret naiset tekevät sitoumuksia, toteuttavat ne ja kertovat edistymisestään isälleen, äidilleen tai johtajalleen. Siinä luvataan myös, että ”näistä malleista, joita luot Edistyminen-ohjelmassa – kuten rukouksesta, pyhien kirjoitusten tutkimisesta, palvelemisesta ja päiväkirjan pitämisestä – tulee henkilökohtaisia päivittäisiä tottumuksia. Nämä tottumukset vahvistavat todistustasi ja auttavat sinua oppimaan ja edistymään läpi elämäsi.”3 Aaronin pappeuden nuorten miesten Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmaa on vahvistettu ja keskitetty. Se sisältyy yhteen pieneen kirjaseen, joka on kaikkia kolmea Aaronin pappeuden virkaa varten. Nuoret miehet ja heidän johtajansa saavat tämän uuden kirjasen. Se on voimallinen työkalu. Se vahvistaa nuorten miesten todistusta ja heidän suhdettaan Jumalaan. Se auttaa heitä oppimaan pappeusvelvollisuutensa ja saamaan halun täyttää ne. Se vahvistaa heidän suhdettaan vanhempiinsa ja johtajiinsa sekä koorumin jäsenten kesken. Kummassakin näistä ohjelmista annetaan paljon vastuuta nuorten omalle työpanokselle. Heitä kehotetaan oppimaan ja tekemään asioita, jotka olisivat haasteellisia kenelle tahansa. Kun ajattelen omaa nuoruuttani, en muista joutuneeni niin vaikeiden haasteiden eteen. Kyllähän minua muutaman kerran kehotettiin suoriutumaan niin vaikeista asioista, mutta vain silloin tällöin. Nämä ohjelmat edellyttävät johdonmukaisuutta, paljon työtä sekä opin ja hengellisten kokemusten kartuttamista vuosien varrella. Ajatellessani sitä ymmärrän, että näiden kirjasten sisältö on konkreettinen osoitus Herran luottamuksesta nousevaan sukupolveen ja meihin kaikkiin, jotka rakastamme heitä. Ja olen nähnyt todisteita siitä, että tuo luottamus on hyvinkin paikallaan. Vierailujen aikana olen seurannut Aaronin pappeuden koorumeita toiminnassa. Olen nähnyt, miten nuoret miehet noudattavat mallia oppia, suunnitella sitä, mitä Jumala haluaa heidän tekevän, ja lähteä sitten tekemään sitä, mitä he ovat sitoutuneet tekemään, sekä kertoa muille, kuinka he ovat muuttuneet hengellisesti. Ja kun olen katsellut ja kuunnellut, on käynyt selväksi, että Henki on koskettanut isiä, äitejä, johtajia, ystäviä ja jopa seurakuntalaisia, kun he ovat kuulleet nuorten todistavan, kuinka näitä oli vahvistettu. Nuoret ovat ylentyneet lausuessaan todistuksensa, ja samoin ovat ylentyneet ne, jotka ovat pyrkineet auttamaan heitä kehittymään. Nuorten Naisten ohjelmaan sisältyy sama voimallinen malli kehittää hengellistä voimaa nuorissa naisissa ja tarjota meille tilaisuus auttaa. Edistyminenohjelma auttaa nuoria naisia valmistautumaan saamaan temppelin siunaukset. Heitä auttaa äitien, isoäitien ja jokaisen heitä kirkossa ympäröivän vanhurskaan naisen esimerkki. Olen nähnyt, kuinka vanhemmat ovat auttaneet tytärtään saavuttamaan tavoitteensa ja unelmansa huomaamalla ja arvostamalla kaikkea hyvää, mitä tytär tekee. Vain muutama päivä sitten näin erään äidin seisovan nuoren tyttärensä rinnalla, kun he saivat yhdessä Nuorten Naisten tunnustuspalkinnon. Ja kun he kertoivat minulle, mitä se oli heille merkinnyt, tunsin Herran hyväksynnän ja kannustuksen meille kaikille. Kaikesta siitä avusta, jota voimme antaa näille nuorille, tärkeintä on antaa heidän tuntea luottamuksemme siihen, että he ovat polulla, joka vie kotiin Jumalan luo, ja että he pystyvät pääsemään sinne. Ja me teemme sen parhaiten kulkemalla heidän kanssaan. Koska polku on jyrkkä ja joskus kivikkoinen, he toisinaan lannistuvat ja jopa kompastuvat. He voivat silloin tällöin hämmentyä päämäärästään ja kuljeksia etsimään tavoitteita, jotka ovat iankaikkisuuden kannalta vähemmän tärkeitä. Näiden innoitettujen ohjelmien ansiosta se on vähemmän todennäköistä, koska ne johdattavat nuoren kutsumaan ja saamaan Pyhän Hengen toverikseen. Paras neuvo, minkä voimme antaa nuorille, on, että he voivat saapua takaisin taivaallisen Isän luo vain siten, että Jumalan Henki opastaa ja ojentaa heitä. Jos siis olemme viisaita, me kannustamme kaikkeen, mikä tuo Pyhän Hengen toveruuden, ja kiitämme siitä ja olemme siitä esimerkkinä. Kun he kertovat meille, mitä he tekevät ja tuntevat, meidän on pitänyt itsekin elää niin, että olemme kelvollisia Hengen toveruuteen. Silloin he tuntevat kiitoksessamme ja hymyssämme Jumalan hyväksynnän. Ja jos tunnemme tarvetta antaa oikaisevia neuvoja, he tuntevat niissä meidän rakkautemme ja Jumalan rakkauden, eivät moitetta ja torjuntaa, jotka voivat sallia Saatanan johtaa heitä kauemmas pois. Esimerkki, jota he meiltä eniten tarvitsevat, on tehdä sitä, mitä heidän täytyy tehdä. Meidän pitää rukoilla Hengen lahjoja. Meidän pitää pohtia pyhiä kirjoituksia ja elävien profeettojen sanoja. Meidän pitää tehdä suunnitelmia, jotka eivät ole vain toiveita vaan liittoja. Ja sitten meidän täytyy pitää lupauksemme Herralle. Ja meidän pitää kohottaa muita kertomalla heille sovituksen siunauksista, joita olemme saaneet elämäämme. Ja meidän pitää olla omassa elämässämme esimerkkejä vakaasta ja kestävästä uskollisuudesta, jota Herra odottaa heiltä. Kun teemme niin, autamme heitä tuntemaan Hengen vakuuttavan, että jos he kestävät, he kuulevat rakastavan Vapahtajan ja taivaallisen Isän sanat: ”Hyvin tehty! Olet hyvä ja luotettava palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Tule Herrasi ilojuhlaan!”4 Ja me, jotka autamme heitä matkan varrella, kuulemme nuo sanat iloa tuntien. Todistan, että Herra rakastaa teitä ja jokaista Jumalan lasta. Tämä on Hänen valtakuntansa, jossa on pappeuden avaimet, jotka palautettiin profeetta Joseph Smithin välityksellä. Thomas S. Monson on Herran profeetta tänä aikana. Lupaan teille jokaiselle, kun noudatatte innoitettua johtoa tässä Jeesuksen Kristuksen tosi kirkossa, että nuoremme ja meidät, jotka autamme ja rakastamme heitä, voidaan tuoda turvallisesti kotiimme taivaallisen Isämme ja Vapahtajan luokse elämään perheissä ja ilossa ikuisesti. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. 3. Nefi 14:13–14. 2. ”Oppikaa, tehkää, olkaa”, Liahona, marraskuu 2008, s. 67. 3. Nuorten Naisten edistyminen, kirjanen, 2010, s. 6. 4. Matt. 25:21. To u k o k u u 2 0 1 0 25 LAUANTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS | 3. huhtikuuta 2010 Presidentti Dieter F. Uchtdorf toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Kirkon virkailijoiden hyväksyminen E hdotetaan, että hyväksymme Thomas Spencer Monsonin profeetaksi, näkijäksi ja ilmoituksensaajaksi ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon presidentiksi, Henry Bennion Eyringin ensimmäiseksi neuvonantajaksi ensimmäisessä presidenttikunnassa ja Dieter Friedrich Uchtdorfin toiseksi neuvonantajaksi ensimmäisessä presidenttikunnassa. Ne, jotka hyväksyvät ehdotuksen, voivat osoittaa sen. Jos joku vastustaa tehtyä ehdotusta, hän voi osoittaa sen. Ehdotetaan, että hyväksymme Boyd Kenneth Packerin kahdentoista apostolin koorumin presidentiksi ja seuraavat jäseniksi tähän koorumiin: Boyd K. Packer, L. Tom Perry, Russell M. Nelson, Dallin H. Oaks, M. Russell Ballard, Richard G. Scott, Robert D. Hales, Jeffrey R. Holland, David A. Bednar, Quentin L. Cook, D. Todd Christofferson ja Neil L. Andersen. Niitä, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se. Jos joku on vastaan, hän voi osoittaa sen. Ehdotetaan, että hyväksymme neuvonantajat ensimmäisessä presidenttikunnassa ja kaksitoista apostolia profeetoiksi, näkijöiksi ja ilmoituksensaajiksi. 26 Liahona Kaikkia, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se. Vastaan olevat, mikäli heitä on, osoittakoot samoin. Ehdotetaan, että vapautamme seuraavat vyöhykeseitsenkymmenet 1. toukokuuta 2010 alkaen: Jorge M. Alvarado, Homero S. Amato, Manuel Araiz, Jorge D. Arrevillaga, Marcelo Bolfarini, Fernando E. Calderon, Gabriel A. Campos, Chu-Jen Chia, Flávio A. Cooper, Ronaldo da Costa, John C. Dalton, Kevin R. Duncan, Randy D. Funk, Robert H. Garff, Gerrit W. Gong, Frerich J. Görts, S. Horacio Guzmán, Ronald J. Hammond, Stephen W. Hansen, Yu Chen (Philip) Juuri hyväksytty Alkeisyhdistyksen ylin johtokunta Ho, Patrick Kearon, Christiaan H. Kleijweg, Larry R. Lawrence, Robert W. Lees, F. Rene Loli, Juan A. Machuca, Per G. Malm, Carlos S. Obata, Alexander A. Odume, A. Rolando Oyola, Melvin R. Perkins, James C. Perry, John C. Pingree, Dinar M. Reyes, D. Chad Richardson, Maury W. Schooff, Hans T. Sorensen, John C. Taggart, Donald P. Tenney, G. Perrin Walker, Johann A. Wondra ja Kazuhiko Yamashita. Kaikkia, jotka haluavat yhtyä kiitollisuutemme ilmaukseen heidän erinomaisesta palveluksestaan, pyydetään osoittamaan se. Ehdotetaan, että vapautamme sisaret Cheryl C. Lant, Margaret S. Lifferth ja Vicki F. Matsumori Alkeisyhdistyksen ylimmän johtokunnan tehtävästä. Vapautamme myös kaikki Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnan jäsenet. Kaikkia, jotka haluavat yhtyä kiitollisuutemme ilmaukseen näiden sisarten omistautuneesta palveluksesta, pyydetään osoittamaan se. Ehdotamme, että hyväksymme seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin uusiksi jäseniksi Kevin R. Duncanin, Gerrit W. Gongin, Patrick Kearonin ja Juan A. Ucedan sekä seitsemänkymmenen toisen koorumin uusiksi jäseniksi Larry R. Lawrencen, Per G. Malmin ja Jairo Mazzagardin. Kaikkia, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se. Jos joku on vastaan, samoin. Ehdotetaan, että hyväksymme seuraavat veljet uusiksi vyöhykeseitsenkymmeniksi: Ian S. Ardern, Philip K. Bussey, René J. Cabrera, Renato Capelletti, Paul D. M. Christensen, Rogério G. R. Cruz, Donald D. Deshler, George R. Donaldson, Ini B. Ekong, Christian Fingerle, Craig G. Fisher, Jerryl L. Garns, Jack N. Gerard, M. Keith Giddens, Brent J. Hillier, Jui Chang Juan, George M. Keele, Dane O. Leavitt, Alexander T. Mestre, Arayik V. Minasyan, T. Jackson Mkhabela, S. Gifford Nielsen, Valentín F. Nuñez, Jeffery E. Olson, R. Ingvar Olsson, Robert N. Packer, Nathaniel R. Payne, Cesar A. Perez jr., Fouchard Pierre-nau, Michael J. Reall, Edson D. G. Ribeiro, Brad K. Risenmay, Mozart B. Soares, Carlos A. Solis, Norland de Souza Lopes, Kouzou Tashiro, Omar Villalobos, W. Christopher Waddell, Alan J. Webb, Gerardo J. Wilhelm, Kevin J. Worthen, Craig T. Wright ja Jim L. Wright. Kaikkia, jotka hyväksyvät tehdyn ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se. Mahdollisesti vastaan olevat. Ehdotan, että hyväksymme Rosemary M. Wixomin Alkeisyhdistyksen uudeksi ylijohtajaksi, Jean A. Stevensin ensimmäiseksi neuvonantajaksi ja Cheryl A. Esplinin toiseksi neuvonantajaksi. Niitä, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se. Mahdollisesti vastaan olevat. Ehdotetaan, että hyväksymme muut johtavat auktoriteetit, vyöhykeseitsenkymmenet ja apujärjestöjen ylimmät johtokunnat nykyisessä kokoonpanossa. Niitä, jotka hyväksyvät ehdotuksen, pyydetään osoittamaan se. Jos joku on vastaan, hän voi osoittaa sen. Presidentti Monson, nähdäkseni äänestys konferenssikeskuksessa on ollut yksimielinen tehtyjen ehdotusten puolesta. Kiitos, rakkaat veljemme ja sisaremme, hyväksyvästä äänestyksestänne sekä uskostanne, omistautumisestanne ja rukouksistanne. Pyydämme vasta kutsuttua Alkeisyhdistyksen ylintä johtokuntaa tulemaan eteen ja ottamaan paikkansa korokkeelta. ■ Kirkon tilintarkastusosaston raportti 2009 Robert W. Cantwell kirkon tilintarkastusosaston johtaja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon ensimmäiselle presidenttikunnalle R akkaat veljet: Kuten Opin ja liittojen luvussa 120 olevalla ilmoituksella on määrätty, kirkon varojen käyttö tapahtuu kymmenystenkäyttöneuvoston valtuuttamana. Tämän neuvoston muodostavat ensimmäinen presidenttikunta, kahdentoista apostolin koorumi ja johtava piispakunta. Tämä neuvosto hyväksyy kirkon osastojen ja liikeyritysten talousarviot. Kirkon osastot käyttävät varoja hyväksyttyjen talousarvioiden edellyttämällä tavalla ja kirkon menettelytapojen ja käytäntöjen mukaisesti. Kirkon tilintarkastusosastolle on annettu käyttöön kaikki tarvittavat asiakirjat ja järjestelmät varojen vastaanottamisen ja käytön valvonnan riittävyyden sekä kirkon varojen turvaamisen arvioimiseksi. Kirkon tilintarkastusosasto on riippumaton kaikista muista kirkon osastoista ja liikeyrityksistä, ja henkilökunta koostuu kauppakamarin hyväksymistä tilintarkastajista, hyväksytyistä sisäisistä tarkastajista, hyväksytyistä tietojärjestelmien tarkastajista ja muista valtuutetuista ammattilaisista. Tehtyjen tarkastusten perusteella kirkon tilintarkastusosasto katsoo, että kirkon vastaanottamia lahjoituksia, muodostuneita kustannuksia ja kirkon varoja on vuonna 2009 kirjattu ja hallinnoitu kaikin puolin asianmukaisten tilintarkastuskäytäntöjen, hyväksyttyjen talousarvioiden sekä kirkon menettelytapojen ja käytäntöjen mukaisesti. Kunnioittavasti Kirkon tilintarkastusosasto Robert W. Cantwell johtaja ■ To u k o k u u 2 0 1 0 27 Tilastoraportti 2009 Brook P. Hales ensimmäisen presidenttikunnan sihteeri E Lähetyssaarnaajat Kirkon yksiköiden lukumäärät Temppelit Vaarnoja .........................................2 865 Lähetyskenttiä ..................................344 Piirejä.................................................616 Seurakuntia..................................28 424 Vuonna 2009 vihittyjä temppeleitä .....2 (Draperin ja Oquirrh Mountainin temppelit Utahissa Yhdysvalloissa) Toiminnassa olevia temppeleitä......130 Kirkon jäsenmäärä Viime huhtikuun jälkeen kuolleita kirkon johtavia virkailijoita ja muita merkittäviä kirkon jäseniä nsimmäinen presidenttikunta on julkaissut seuraavan tilastoraportin kirkosta 31. joulukuuta 2009. Kirkon koko jäsenmäärä......13 824 854 Uusia jäsenlapsia vuonna 2009 .........................119 722 Käännynnäisiä kastettu vuonna 2009 .........................280 106 28 Liahona Kokoaikaisia lähetyssaarnaajia.....................51 736 Vanhin Royden G. Derrick, täysinpalvellut johtava auktoriteetti; vanhimmat George I. Cannon, W. Don Ladd, Douglas J. Martin ja Joseph C. Muren, entisiä seitsemänkymmenen koorumin jäseniä; sisar Colleen W. Asay, täysinpalvelleen johtavan auktoriteetin vanhin Carlos E. Asayn leski; sisar Jeanne C. Dunn, täysinpalvelleen johtavan auktoriteetin vanhin Paul H. Dunnin leski; sisar Jelaire C. Simpson, täysinpalvelleen johtavan auktoriteetin vanhin Robert L. Simpsonin leski; sisar Jacqueline Y. Lawrence, entisen seitsemänkymmenen koorumin jäsenen vanhin W. Mack Lawrencen vaimo; sisar Betty N. Turley, entisen seitsemänkymmenen koorumin jäsenen vanhin Richard E. Turley sr:n vaimo; veli David S. King, entinen apulainen Nuorten Miesten Valistuskerhon ylimmässä johtokunnassa; sisar Ann S. Reese, entinen neuvonantaja Apuyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa; veli Robert J. Matthews, Joseph Smithin raamatunkäännöksen asiantuntija, ja veli Truman Madsen, oppinut kirkon jäsen ja BYU:n Jerusalem-keskuksen entinen johtaja. ■ Vanhin L. Tom Perry kahdentoista apostolin koorumista Äidit, jotka opettavat lapsia kotona Uskon, että jumalallisen suunnitelman mukaan äitiyden rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen. M inulla oli hiljattain tilaisuus matkustaa vanhin Donald L. Hallstromin kanssa ja vierailla viidessä kaupungissa Yhdysvaltain suurella keskivyöhykkeellä. Jokaisessa kaupungissa, jossa kävimme, pidimme kokouksen kokoaikaisten lähetyssaarnaajien kanssa ja sen jälkeen lähetystyökokouksen vaarnojen ja seurakuntien johtohenkilöiden kanssa. Näiden kahden kokouksen välillä vaarnan Apuyhdistys valmisti meille kevyen päivällisen, niin että meille jäi aikaa tavata vaarnanjohtajat. Kun saavuimme Milwaukeehen Wisconsiniin, kaksi nuorta perhettä pyysi Apuyhdistykseltä, että he saisivat valmistaa ja tarjota päivällisen. Molemmat aviomiehet miehittivät keittiön. Molemmat äidit valvoivat pöytien järjestelyä ja ruoan tarjoilemista. Kolme lasta hoiti kattauksen ja ruoan tarjoilun äitiensä valvonnassa. Se soi äideille tilaisuuden opettaa lapsiaan. Oli aivan ihmeellistä katsella, kuinka lapset tekivät kaiken pienintä yksityiskohtaa myöten niin kuin heidän äitinsä opettivat. He täyttivät tehtävänsä aivan täydellisesti. Se sai minut muistelemaan sitä kasvatusta, jonka sain omalta äidiltäni. Profeetta Nefin ja myös niin monien teidän tavoin minä synnyin hyvistä vanhemmista (ks. 1. Nefi 1:1). Yksi sisarentyttäristäni luki hiljattain kanssani neljää muistikirjaa, jotka äitini oli täyttänyt muistiinpanoilla valmistautuessaan opettamaan luokkaansa Apuyhdistyksessä. Luulisin, että nämä muistikirjat – ja on muita, joita en ole vielä tutkinut – edustavat äitini satoja valmistautumistunteja. São Paulossa Brasiliassa Äiti oli suurenmoinen opettaja, joka valmistautui uutterasti ja perinpohjaisesti. Minulla on selkeät muistikuvat hänen oppituntejaan edeltäneistä päivistä. Ruokasalin pöytä oli lähdeaineiston ja niiden muistiinpanojen peitossa, joita hän teki oppiaihettaan varten. Valmistettua aineistoa oli niin paljon, että olen varma, ettei siitä käytetty koskaan kuin pieni osa oppitunnilla, mutta olen yhtä varma siitä, ettei mikään hänen valmistautumisestaan milloinkaan mennyt hukkaan. Kuinka voin olla niin varma siitä? Kun selailin läpi hänen muistikirjojensa lehtiä, minusta tuntui kuin olisin kuullut äitini opettavan minua taas kerran. Hänen muistikirjoissaan oli siis liian paljon kustakin yksittäisestä aiheesta, jotta se olisi ollut mahdollista esittää yhdellä oppitunnilla, mutta sitä, mitä hän ei käyttänyt oppitunnilla, hän käytti opettaessaan lapsiaan. Uskon, että voi jopa hyvin sanoa, että samalla kun äitini oli tavattoman tehokas opettaja Apuyhdistyksen sisarten keskuudessa, parhaiten hän opetti lapsiaan kotona. Tämä johtui suureksi osaksi tietenkin siitä, että hänellä oli enemmän aikaa lastensa opettamiseen kuin Apuyhdistyksen sisarten opettamiseen, mutta ajattelen mielelläni myös niin, että hän valmistautui niin perusteellisesti ensiksikin ollakseen lapsilleen esimerkki uutterasta kirkon palveluksesta, ja toiseksi, koska hän käsitti, että sitä, mitä hän oppi valmistaessaan oppiaiheitaan, voitiin käyttää toistuvasti ylevämpään tarkoitukseen – hänen poikiensa ja tyttäriensä opettamiseen. Sallinette minun muistella hetken ja jakaa kanssanne muutamia niistä opetuksista, jotka sain äidiltäni evankeliumin opettamisesta kotona. Äitini ymmärsi, kuinka arvokasta oli, että hän opetti lapsilleen näiden nuoruudessa tasovaatimuksia, arvoja ja oppia. To u k o k u u 2 0 1 0 29 Vaikka hän oli kiitollinen muille, jotka opettivat hänen lapsiaan muualla kuin kotona, joko koulussa tai kirkossa, hän käsitti, että lasten kasvatus on uskottu heidän vanhemmilleen ja että viime kädessä vanhempien täytyi huolehtia siitä, että heidän lapsilleen opetetaan sitä, mitä heidän taivaallinen Isänsä haluaa heidän oppivan. Äitini kuulusteli hyvin tarkkaan sisaruksiani ja minua, kun meitä oli opetettu muualla kuin kotona, ollakseen varma, että korviimme kantautuneet ja mieltämme muovanneet opetukset olivat oikeita. Joinakin päivinä ajattelin koulusta kotiin juostessani, että oppiminen siltä päivältä riitti, mutta tuo harhakuva haihtui nopeasti, kun näin äitini seisovan ovella minua odottamassa. Kun olimme nuoria, meillä oli jokaisella keittiössä pöytä, jonka ääressä saatoimme saada häneltä lisää opetusta hänen tehdessään kotiaskareita ja valmistaessaan illallista. Hän oli synnynnäinen opettaja ja vaati meiltä paljon enemmän kuin opettajamme koulussa ja kirkossa. Äidin opetus käsitti sekä maallisia että hengellisiä asioita. Hän piti huolen siitä, ettei kukaan meistä jäänyt jälkeen koulutyössämme, jota hän usein täydensi. Hän myös harjoitteli Apuyhdistyksen opetustaan meidän kanssamme. Me saimme tietenkin lyhentämättömät versiot siitä, mitä hänen muistikirjoistaan löytyi, emme niitä lyhennettyjä versioita, joiden oli mahduttava yhteen oppituntiin. Kotona oppimiseemme sisältyi myös sitä, että opettelimme ulkoa pyhien kirjoitusten kohtia, mukaan lukien uskonkappaleita sekä profeettojen, näkijöiden ja ilmoituksensaajien sanoja. Äitini uskoi, että ihmismielestä tulisi heikko, ellei sitä harjoitettaisi alinomaa. Hän opetti meitä, kun pesimme astioita, kirnusimme voita ja autoimme monilla muilla 30 Liahona tavoilla. Hän ei uskonut, että joutavanpäiväisiä ajatuksia sai päästää hänen lastensa mieleen silloinkaan, kun he tekivät fyysistä työtä. En käytä äitiäni vanhempien roolimallina nykymaailmassa. Ajat ovat nykyisin hyvin erilaiset, mutta vaikka ajat voivat muuttua, vanhemman opetusta ei saa milloinkaan väheksyä. Monet toiminnot yhdistävät yhden sukupolven arvot seuraavaan, mutta kenties keskeisin näistä toiminnoista on se, kun vanhemmat opettavat lapsia kotona. Näin on erityisesti silloin kun ajattelemme arvojen, moraalisten ja eettisten mittapuiden sekä uskon opettamista. Opettaminen kotona on käymässä yhä tärkeämmäksi nykymaailmassa, jossa vastustajan vaikutus on levinnyt niin laajalle ja jossa hän hyökkää yrittäen murentaa ja tuhota koko yhteiskunnan perustan, nimittäin perheen. Vanhempien täytyy päättää, että opettaminen kotona on mitä pyhin ja tärkein vastuu. Vaikka muut instituutiot, sellaiset kuin kirkko ja koulu, voivat auttaa vanhempia ohjaamaan lapsen ”oikealle tielle” (Sananl. 22:6), niin viime kädessä tämä vastuu on vanhemmilla. Suuren onnensuunnitelman mukaan taivaallisen Isämme lasten hoito ja kehitys on uskottu nimenomaan vanhemmille. Meidän perheemme on oleellinen osa Hänen työtään ja kirkkauttaan, joka on ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Jumalan iankaikkisella näyttämöllä tarkoituksena on yleensä, että vanhemmat toimivat keskeisinä näyttelijöinä lastensa elämässä. Onneksi näytelmässä on mukana sijaisnäyttelijöitä, jotka voivat astua näyttämölle, kun vanhemmat eivät voi. Kuitenkin Herra on käskenyt juuri vanhempia kasvattamaan lapsensa valossa ja totuudessa (ks. OL 93:40). Vanhempien täytyy tuoda valoa ja totuutta kotiinsa yksi perherukous, yksi pyhien kirjoitusten tutkimishetki, yksi perheilta, yksi ääneen luettu kirja, yksi laulu ja yksi perheateria kerrallaan. He tietävät, että vanhurskaan, tunnollisen, sinnikkään päivittäisen vanhempana toimimisen vaikutus on yksi tehokkaimmista ja vahvistavimmista hyvää aikaansaavista voimista maailmassa. Minkä tahansa yhteiskunnan, sen kansan onnen, sen vaurauden ja sen rauhan yhteiset juuret ovat lasten opettamisessa kotona. Vanhin Joseph Fielding Smith on opettanut: ”Vanhempien velvollisuus on opettaa lapsilleen nämä Jeesuksen Kristuksen evankeliumin pelastavat periaatteet, niin että he tietävät, miksi heidät pitää kastaa ja jotta heidän sydämeensä painuisi halu pitää jatkuvasti Jumalan käskyt kasteen jälkeen, niin että he voivat palata Hänen luoksensa. Haluatteko, hyvät veljeni ja sisareni, haluatteko, että teidän perheenne, teidän lapsenne sinetöidään teidän esiisiinne ja -äiteihinne – –? Jos haluatte, silloin teidän täytyy aloittaa opetus kehdon äärellä. Teidän tulee opettaa esimerkillä sekä neuvoilla.” (Julkaisussa Conference Report, lokakuu 1948, s. 153; ks. L. Tom Perry, ”Totuta poikanen tiensä suuntaan”, Valkeus, lokakuu 1983, s. 141.) Äitini esimerkki opettajasta kotona tuo mieleen toisenkin ajatuksen opettamisesta yleisemmin. Kirkon johtajat käyttävät paljon aikaa ajatellen sitä, kuinka opettamista kirkossa voitaisiin parantaa. Miksi me käytämme siihen niin paljon aikaa ja vaivaa? Siksi että me uskomme opettamisen valtavaan voimaan vahvistaa ihmisten uskoa ja vahvistaa perheitä. Uskon, että yksi parhaista tavoista parantaa opetusta kirkossa on parantaa opettamista kodeissamme. Opettamisemme kotona valmentaa meitä opettamaan tehokkaammin kirkossa, ja opettamisemme kirkossa auttaa meitä opettamaan tehokkaammin kotona. Kaikkialla kirkossa on lähdeaineistoa pursuavia ruokapöytiä ja muistikirjoja täynnä ajatuksia opetettavista oppiaiheista. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettamiseen ei voi valmistautua liikaa, sillä käytettiinpä evankeliumin oivalluksia oppitunnilla tai ei, niitä voidaan aina opettaa kotona. Innoitetussa asiakirjassa ”Perhe – julistus maailmalle” sanotaan: ”Aviomiehellä ja vaimolla on vakava velvollisuus rakastaa toinen toistaan ja huolehtia toisistaan sekä rakastaa lapsiaan ja huolehtia heistä. ’Lapset ovat Herran lahja’ (Ps. 127:3). Vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa, huolehtia heidän fyysisistä ja hengellisistä tarpeistaan ja opettaa heitä rakastamaan ja palvelemaan toisiaan, noudattamaan Jumalan käskyjä ja olemaan lainkuuliaisia kansalaisia, missä tahansa he asuvatkin. – – Jumalallisen suunnitelman mukaan isän on määrä johtaa perhettään rakkaudessa ja vanhurskaudessa, ja hän on velvollinen suojelemaan perhettään ja huolehtimaan sen toimeentulosta. Äiti on ensisijaisesti vastuussa lastensa hoivaamisesta. Näissä pyhissä tehtävissä isillä ja äideillä on velvollisuus auttaa toisiaan tasavertaisina kumppaneina.” (Liahona, lokakuu 2004, s. 49.) Perhejulistuksen mukaan ne periaatteet, joita olen opettanut opettamisesta kotona, koskevat molempia vanhempia, mutta erityisen tärkeitä ne ovat äidin tehtävässä. Isät ovat useimmin suuren osan päivästä poissa kotoa työpaikallaan. Se on yksi monista syistä, miksi niin suuri vastuu lapsen opettamisesta kotona lankeaa äideille. Vaikka olosuhteet vaihtelevat eikä ihanne aina ole mahdollinen, uskon, että jumalallisen suunnitelman mukaan äitiyden rooliin kuuluu erityisesti seuraavan sukupolven hoivaaminen ja opettaminen. Kohtaamme nykyisin paljon haasteita hämmentävistä ja tuhoisista vaikutuksista, joiden tarkoituksena on johtaa Jumalan lapsia harhaan. Näemme paljon nuoria vailla syvällisiä hengellisiä juuria, jotka ovat välttämättömiä uskossa pysymiseksi, kun epäuskon ja epätoivon myrskyt riehuvat heidän ympärillään. Maailmalliset halut voittavat liian monia taivaallisen Isämme lapsista. Jumalattomuuden hyökkäys lapsiamme vastaan on samanaikaisesti viekkaampi ja röyhkeämpi kuin se on milloinkaan ollut. Jeesuksen Kristuksen evankeliumin opettaminen kotona lisää vielä yhden eristyskerroksen lastemme suojelemiseksi maailmallisilta vaikutuksilta. Jumala siunatkoon teitä ihania äitejä ja isiä Siionissa. Hän on uskonut iankaikkisia lapsiaan teidän hoiviinne. Me vanhemmat olemme Jumalan kumppaneita, teemme yhteistyötä Hänen kanssaan, Hänen työnsä ja kirkkautensa toteuttamiseksi Hänen lastensa keskuudessa. Meidän pyhä velvollisuutemme on tehdä aivan parhaamme. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ To u k o k u u 2 0 1 0 31 Vanhin D. Todd Christofferson kahdentoista apostolin koorumista Pyhien kirjoitusten siunaus Kaikkien pyhien kirjoitusten keskeinen tarkoitus on täyttää meidän sielumme uskolla Isään Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. L okakuun 6. päivänä vuonna 1536 lähellä Brysseliä Belgiassa sijaitsevan Vilvoorden linnan tyrmästä talutettiin ulos muuan säälittävä ihmishahmo. Mies oli kärsinyt eristyksestä pimeässä, kosteassa sellissä lähes puolitoista vuotta. Nyt linnan muurin ulkopuolella vanki sidottiin paaluun. Hän sai aikaa lausua viimeisen rukouksensa: ”Herra, avaa Englannin kuninkaan silmät”, ja sitten hänet kuristettiin. Hänen ruumiinsa poltettiin roviolla saman tien. Kuka tuo mies oli ja mikä oli rikkomus, josta sekä poliittiset että kirkolliset johtajat olivat hänet tuominneet? Hänen nimensä oli William Tyndale, ja hänen rikoksensa oli se, että hän oli kääntänyt Raamatun ja julkaissut sen englannin kielellä. Tyndale, joka syntyi Englannissa suunnilleen samaan aikaan kuin Kolumbus purjehti uuteen maailmaan, sai koulutuksensa Oxfordissa ja Cambridgessa, ja sitten hänestä tuli katolinen pappi. Hän osasi sujuvasti kahdeksaa kieltä, mukaan luettuina kreikka, heprea ja latina. Tyndale oli harras Raamatun tutkija, ja häntä vaivasi syvästi kaikkialla vallitseva huono pyhien kirjoitusten tuntemus, jota hän havaitsi niin 32 Liahona papeissa kuin maallikoissakin. Tyndale vannoi kiihkeässä sananvaihdossa erään papin kanssa, joka vastusti Raamatun antamista tavallisen ihmisen käsiin: ”Jos Jumala säästää henkeni, niin minun ansiostani aurankurjessa asteleva poika tulee tietämään pyhistä kirjoituksista enemmän kuin sinä!” Hän anoi kirkon johtajilta lupaa kääntää Raamattu englanniksi, niin että kaikki voisivat lukea ja soveltaa elämäänsä Jumalan sanaa. Se evättiin – vallitsevana käsityksenähän oli, että jos pyhät kirjoitukset joutuisivat muiden kuin pappien käsiin, se uhkaisi kirkon arvovaltaa ja olisi samaa kuin helmien heittäminen sikojen eteen (ks. Matt. 7:6). Siitä huolimatta Tyndale ryhtyi haastavaan käännöstyöhön. Vuonna 1524 hän matkusti salanimellä Saksaan, jossa hän asui suurimman osan ajasta piilossa alituisen pidätysuhan alaisena. Tyndale pystyi uskollisten ystävien avulla julkaisemaan Uuden testamentin ja myöhemmin Vanhan testamentin englanninkieliset käännökset. Raamatut salakuljetettiin Englantiin, jossa niillä oli suuri kysyntä ja jossa sellaisen haltuunsa saaneet pitivät sitä suuressa arvossa. Niitä luettiin laajalti mutta salassa. Viranomaiset polttivat kaikki kappaleet, jotka pystyivät löytämään. Kolmen vuoden kuluessa Tyndalen kuolemasta Jumala kuitenkin tosiaan avasi kuningas Henrik VIII:n silmät, ja kun teos, josta käytettiin nimitystä ”Suuri raamattu”, julkaistiin, englanninkielinen raamatunteksti tuli yleisesti saataville. Tyndalen työstä tuli perusta miltei kaikille myöhemmille Raamatun englanninkielisille käännöksille, etenkin kuningas Jaakon raamatunkäännökselle.1 William Tyndale ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen niistä, jotka monissa maissa ja monilla kielialueilla ovat joutuneet kärsimään, jopa kuolemaan, tuodakseen Jumalan sanan pois hämärästä. Me olemme heille suuressa kiitollisuudenvelassa. Vieläkin suuremmassa velassa olemme kenties niille, jotka uskollisesti kirjoittivat ja säilyttivät sanaa kautta aikojen, usein huolellisella työllä ja raskain uhrauksin – Mooses, Jesaja, Abraham, Johannes, Paavali, Nefi, Mormon, Joseph Smith ja monet muut. Mitä sellaista he tiesivät pyhien kirjoitusten tärkeydestä, mitä meidänkin on tarpeen tietää? Mitä sellaista ne 1500-luvun englantilaiset, jotka maksoivat valtavia summia ja asettivat itsensä suureen henkilökohtaiseen vaaraan voidakseen lukea Raamattua, ymmärsivät, mitä meidänkin pitäisi ymmärtää? Vain vähän ennen kuolemaansa profeetta Alma uskoi kansan pyhät aikakirjat pojalleen Helamanille. Hän muistutti Helamania siitä, että pyhät kirjoitukset olivat ”avartaneet tämän kansan muistia, niin, ja saaneet monet vakuuttuneiksi teidensä erheellisyydestä ja johdattaneet heidät tuntemaan Jumalansa sielunsa pelastukseksi” (Alma 37:8). Hän käski Helamania säilyttämään aikakirjat, niin että Jumala voisi niiden välityksellä osoittaa ”voimansa tuleville sukupolville” (Alma 37:14). Pyhien kirjoitusten välityksellä Jumala tosiaankin ”osoittaa voimansa” pelastaakseen ja korottaakseen lapsensa. Kuten Alma sanoi, Hän avartaa sanansa kautta meidän muistiamme, valaisee valheet ja erheet ja saattaa meidät parannukseen ja riemuitsemaan Jeesuksesta Kristuksesta, Lunastajastamme. Pyhät kirjoitukset avartavat muistiamme Pyhät kirjoitukset avartavat meidän muistiamme auttamalla meitä muistamaan aina Herran ja suhteemme Häneen ja Isään. Ne muistuttavat meitä siitä, mitä me tiesimme kuolevaisuutta edeltävässä elämässämme. Ja ne avartavat meidän muistiamme toisessakin mielessä opettamalla meille aikakausista, ihmisistä ja tapahtumista, joita emme ole kokeneet henkilökohtaisesti. Kukaan meistä ei ollut näkemässä Punaisenmeren jakaantumista, eikä kukaan meistä kävellyt Mooseksen kanssa meren poikki vesiseinämien välissä. Me emme olleet kuulemassa vuorisaarnaa, näkemässä Lasaruksen herättämistä kuolleista, näkemässä Vapahtajan kärsimistä Getsemanessa ja ristillä, emmekä me olleet Marian kanssa kuulemassa, kuinka kaksi enkeliä todisti tyhjällä haudalla, että Jeesus oli noussut kuolleista. Te ja minä emme menneet Runsaudenmaassa väkijoukon mukana yksitellen, kun ylösnoussut Vapahtaja pyysi ihmisiä tunnustelemaan naulojen jälkiä, emmekä olleet kastelemassa Hänen jalkojaan kyynelillämme. Me emme polvistuneet Joseph Smithin viereen pyhässä lehdossa emmekä katselleet siellä Isää ja Poikaa. Kuitenkin me tiedämme kaiken tämän ja paljon, paljon muuta, koska meillä on pyhät kirjoitukset avartamassa muistiamme, opettamassa meille, mitä emme ole tienneet. Ja kun nämä asiat tunkeutuvat mieleemme ja sydämeemme, meidän uskomme Jumalaan ja Hänen rakkaaseen Poikaansa alkaa juurtua. Pyhät kirjoitukset avartavat meidän muistiamme myös auttamalla meitä niin, ettemme unohda, mitä me ja aiemmat sukupolvet olemme oppineet. Ne, joilla joko ei ole kirjoitettua Jumalan sanaa tai jotka eivät piittaa siitä, lakkaavat lopulta uskomasta Häneen ja unohtavat olemassaolonsa tarkoituksen. Muistanette, kuinka tärkeää Lehin väelle oli ottaa mukaansa pronssilevyt, kun he lähtivät Jerusalemista. Nämä pyhät kirjoitukset olivat avainasemassa, mitä tulee heidän tietoonsa Jumalasta ja Kristuksen tulevasta lunastuksesta. Toisella ryhmällä, joka ”oli tullut Jerusalemista” pian Lehin jälkeen, ei ollut pyhiä kirjoituksia, ja kun Lehin jälkeläiset kohtasivat heidät noin 300 tai 400 vuotta myöhemmin, kirjoitusten mukaan kansan ”kieli oli turmeltunut; – – ja se kielsi Luojansa olemassaolon” (Omni 15, 17). Tyndalen aikana ihmiset eivät tienneet pyhistä kirjoituksista paljonkaan, koska he eivät voineet lukea Raamattua, eivät ainakaan kielellä, jota he olisivat ymmärtäneet. Nykyisin Raamattu ja muut pyhät kirjoitukset ovat vaivattomasti käsillä, mutta pyhien kirjoitusten lukutaidottomuus kasvaa, koska ihmiset eivät avaa kirjoja. Niinpä he ovat unohtaneet asioita, jotka heidän isovanhempansa tiesivät. Pyhät kirjoitukset ovat mittapuu totuuden erottamiseksi erheestä Jumala käyttää pyhiä kirjoituksia paljastaakseen virheelliset ajatukset, väärät perinteet ja synnin tuhoisine vaikutuksineen. Hän on lempeä isä, To u k o k u u 2 0 1 0 33 Pyhät kirjoitukset neuvovat meitä periaatteissa ja moraaliarvoissa, jotka ovat välttämättömiä siviiliyhteiskunnan säilyttämisessä, mukaan luettuina rehellisyys, vastuullisuus, epäitsekkyys, uskollisuus ja rakkaus. Löydämme pyhistä kirjoituksista eloisia kuvauksia siunauksista, joita koituu tosi periaatteiden kunnioittamisesta, sekä murhenäytelmistä, jotka kohtaavat, kun ihmiset ja sivilisaatiot hylkäävät ne. Siellä, missä pyhien kirjoitusten totuuksista ei piitata tai ne hylätään, yhteiskunnalle välttämätön moraalinen ydin murenee ja rappio seuraa pian perässä. Ajan oloon mitään ei jää jäljelle tukemaan niitä instituutioita, jotka tukevat yhteiskuntaa. joka haluaa varjella meidät tarpeettomalta kärsimykseltä ja murheelta ja auttaa meitä samalla toteuttamaan jumalalliset mahdollisuutemme. Pyhät kirjoitukset saattavat häpeään esimerkiksi erään muinaisen käsityksen, joka on tullut jälleen muotiin meidän aikanamme – Korihorin käsityksen, ettei ole olemassa mitään ehdottomia moraalin mittapuita, että jokainen menestyy kykyjensä mukaisesti ja että jokainen voittaa voimiensa mukaisesti eikä mikään, mitä ihminen tekee, ole rikos ja että kun ihminen on kuollut, se on hänen loppunsa (ks. Alma 30:17–18). Alma, joka oli ollut tekemisissä Korihorin kanssa, ei jättänyt omaa poikaansa Koriantonia epäilyksen valtaan jumalallisen moraalilain sisällöstä ja todellisuudesta. Korianton oli syyllistynyt sukupuolisyntiin, ja hänen isänsä puhui hänelle rakastavasti mutta selkeästi: ”Etkö tiedä, poikani, että tällainen on iljetystä Herran silmissä, niin, iljettävin kaikista synneistä lukuun ottamatta viattoman veren vuodattamista tai Pyhän Hengen kieltämistä?” (Alma 39:5.) Aivan päinvastoin kuin sata vuotta sitten monet olisivat nykyisin Alman 34 Liahona kanssa eri mieltä moraalittomuuden vakavuudesta. Toiset väittäisivät, että se kaikki on suhteellista tai että Jumalan rakkaus on sallivaa. Jos Jumala on olemassa, he sanovat, Hän antaa anteeksi kaikki synnit ja pahat teot rakkautensa tähden meitä kohtaan – parannukseen ei ole tarvetta, tai ainakin yksinkertainen tunnustus riittää. He ovat kuvitelleet sellaisen Jeesuksen, joka haluaa ihmisten tavoittelevan sosiaalista oikeudenmukaisuutta mutta jolla ei ole mitään vaatimuksia heidän henkilökohtaisen elämänsä ja käyttäytymisensä suhteen.2 Mutta rakkauden Jumala ei jätä meitä oppimaan murheellisesta kokemuksesta, että ”jumalattomuus ei ole koskaan ollut onnea” (Alma 41:10; ks. myös Hel. 13:38). Hänen käskynsä ovat todellisuuteen palauttava ääni ja meidän suojamme itse aiheutettua tuskaa vastaan. Pyhät kirjoitukset ovat koetinkivi, jolla mitataan oikeellisuutta ja totuutta, ja niissä sanotaan selkeästi, ettei todellinen onni tule Jumalan oikeudenmukaisuuden kieltämisestä tai yrityksistä kiertää synnin seuraukset vaan parannuksesta ja anteeksiannosta Jumalan Pojan sovittavan armon tähden (ks. Alma 42). Pyhät kirjoitukset vievät meidät Kristuksen, Lunastajamme, luokse Loppujen lopuksi kaikkien pyhien kirjoitusten keskeinen tarkoitus on täyttää meidän sielumme uskolla Isään Jumalaan ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen – uskolla siihen, että He ovat olemassa, uskolla Isän suunnitelmaan, jota noudattaen saamme kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän, uskolla Jeesuksen Kristuksen sovitukseen ja ylösnousemukseen, joka tekee Hänen onnensuunnitelmansa eläväksi, uskolla tehdä Jeesuksen Kristuksen evankeliumista meidän elämäntapamme ja uskolla siihen, että tulemme tuntemaan ”ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka [hän on] lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen” (Joh. 17:3). Jumalan sana, kuten Alma sanoi, on kuin sydämeemme kylvetty siemen, joka tuottaa uskoa, kun se alkaa kasvaa meissä (ks. Alma 32:27–43; ks. myös Room. 10:13–17). Usko ei tule muinaisten tekstien tutkimisesta pelkästään akateemisena harrastuksena. Se ei tule arkeologisista kaivauksista ja löydöistä. Se ei tule tieteellisistä kokeista. Se ei tule edes ihmeiden näkemisestä. Nämä asiat voivat vahvistaa uskoa tai toisinaan olla sille haasteena, mutta ne eivät luo uskoa. Usko tulee Pyhän Hengen todistuksesta meidän sielullemme, Hengen hengelle, kun me kuulemme tai luemme Jumalan sanaa. Ja usko kypsyy, kun me kestitsemme itseämme jatkuvasti sanalla. Pyhien kirjoitusten kertomukset muiden uskosta voivat vahvistaa omaa uskoamme. Muistamme sadanpäällikön uskon, jonka ansiosta Kristus saattoi parantaa hänen palvelijansa edes näkemättä tätä (ks. Matt. 8:5–13), ja kanaanilaisen naisen tyttären parantamisen, koska tuolle nöyrälle äidille kelpasivat palasetkin Mestarin pöydästä (ks. Matt. 15:22–28; Mark. 7:25–30). Kuulemme kärsivän Jobin huudon: ”Olen valmis, vaikka hän surmaisi minut” (Job 13:15) – hänen tunnustaessa: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja – – minä saan nähdä Jumalan.” (Job 19:25–26.) Kuulemme herkästä nuoresta profeetasta, niin monen aikuisen katkerasti vihaamasta ja vainoamasta, ja saamme häneltä rohkeutta: ”Minä olin nähnyt näyn; tiesin sen, ja minä tiesin, että Jumala tiesi sen, enkä voinut sitä kieltää enkä uskaltanutkaan sitä tehdä” (JS–H 25). Koska pyhät kirjoitukset selittävät Kristuksen oppia, niiden mukana seuraa Pyhä Henki, jonka tehtävänä on todistaa Isästä ja Pojasta (ks. 3. Nefi 11:32). Pyhien kirjoitusten lukeminen on siksi yksi tapa, jolla saamme Pyhän Hengen. Pyhät kirjoitukset on tietenkin alun perin annettu Pyhän Hengen kautta (ks. 2. Piet. 1:21; OL 20:26–27; 68:4), ja sama Henki voi todistaa niiden totuudesta teille ja minulle. Tutkikaa pyhiä kirjoituksia huolellisesti, mietiskellen. Pohtikaa ja rukoilkaa niiden tähden. Pyhät kirjoitukset ovat ilmoitusta, ja ne tuovat lisää ilmoitusta. Ajatelkaa siunaustemme suuruutta, kun meillä on Pyhä Raamattu ja sen lisäksi noin tuhat sivua muita pyhiä kirjoituksia, mukaan luettuina Mormonin kirja, Oppi ja liitot sekä Kallisarvoinen helmi. Huomatkaa sitten, että lisäksi meille virtaa television, radion, internetin, satelliittien, CD- ja DVD-levyjen sekä painotuotteiden välityksellä miltei lakkaamatta profeettojen sanoja, jotka on puhuttu heidän ollessaan Pyhän Hengen innoittamina sellaisissa tilaisuuksissa kuin tämä ja joita Herra kutsuu pyhäksi kirjoitukseksi (ks. OL 68:2–4). Ihmisiä ei ole oletettavasti milloinkaan historian aikana siunattu sellaisella määrällä pyhiä kirjoituksia. Ja sen lisäksi jokainen mies, nainen ja lapsi voi omistaa ja tutkia omia henkilökohtaisia kappaleitaan näistä pyhistä teksteistä, useimmat omalla äidinkielellään. Kuinka uskomattomalta sellainen olisikaan näyttänyt William Tyndalen ajan ihmisistä ja aiempien taloudenhoitokausien pyhistä! Tällä siunauksella Herra totisesti kertoo meille, että meidän tarpeemme turvautua alati pyhiin kirjoituksiin on suurempi kuin minään aiempana aikana. Kestitkäämme itseämme alati Kristuksen sanoilla, jotka kertovat meille kaiken, mitä meidän tulee tehdä (ks. 2. Nefi 32:3). Minä olen tutkinut pyhiä kirjoituksia ja olen pohtinut pyhiä kirjoituksia, ja tänä pääsiäisen aikana todistan omalta kohdaltani Isästä ja Pojasta sellaisina, kuin Heidät ilmoitetaan pyhissä kirjoituksissa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. William Tyndalea koskevat tiedot ovat peräisin seuraavista lähteistä: David Daniell, The Bible in English, 2003, s. 140–157; Lenet Hadley Read, How We Got the Bible, 1985, s. 67–74; S. Michael Wilcox, Fire in the Bones: William Tyndale – Martyr, Father of the English Bible, 2004; John Foxe, The New Foxe’s Book of Martyrs, 1997, s. 121–133; ”William Tyndale”, http:// en.wikipedia.org/ wiki/William_Tyndale; käytetty 28. helmikuuta 2010; Bible Dictionary, hakusana ”Bible, English”. 2. Ks. Richard Neitzel Holzapfelin haastattelu artikkelissa Michael De Groote, ”Questioning the Alternative Jesus”, Deseret News, 26. marraskuuta 2009, s. M5. To u k o k u u 2 0 1 0 35 Vanhin Koichi Aoyagi seitsemänkymmenen koorumista Auttavat kädet, pelastavat kädet Noudattakaamme profeetan neuvoa ja esimerkkiä ja etsikäämme joka päivä niitä, jotka tarvitsevat apua. V eljeni ja sisareni, olen syvästi kiitollinen tilaisuudesta puhua tässä konferenssissa. Olen kiitollinen presidentti Thomas S. Monsonista ja todistan, että hän on elävän Jumalan profeetta. Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen presidentti Monsonin suurenmoinen esimerkki. Hän on käyttänyt koko elämänsä ajan käsiään muiden auttamiseen ja pelastamiseen. Elämme aikaa, jolloin monet ihmiset joutuvat kokemaan katastrofeja ja tarvitsevat apua maanjäristysten, tsunamien, hurrikaanien ja muiden luonnonmullistusten tuhoisien vaikutusten vuoksi. Kirkko ojentaa auttavan kätensä näille ihmisille humanitaarisena apuna. Kirkon jäsenet antavat uskollisesti runsaita paastouhreja joka kuukausi ja palvelevat rakkauden hengessä. He tarjoavat kirjaimellisesti auttavat kätensä Herran tavalla. He noudattavat Herran käskyä muistaa ”kaikessa köyhiä ja tarvitsevia, sairaita ja ahdistettuja, sillä se, joka ei näin tee, se ei ole minun opetuslapseni” (OL 52:40). Tänään haluaisin keskittyä käsiin, jotka auttavat ja pelastavat hengellisesti. Herran työ ja kirkkaus on todellakin ”ihmisen kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän toteuttaminen” (Moos. 1:39). Monet ympärillämme 36 Liahona tarvitsevat hengellistä apua. Kun me tarjoamme pelastavan käden vähemmän aktiivisille jäsenille, osajäsenperheille ja niille, jotka eivät kuulu meidän kirkkoomme, me kutsumme kaikkia tulemaan Kristuksen luokse1. Uutena käännynnäisenä kirkossa koin hengellisen pelastuksen erään uskollisen kirkon jäsenen pelastavien käsien kautta. Kasvoin aikuiseksi Matsumotossa Japanissa, lähellä paikkaa, jossa Naganon talviolympialaiset järjestettiin. Kotikaupunkini näyttää hyvin samanlaiselta kuin Salt Lake City. Se on kauniiden vuorten ympäröimä laakso. Kun olin 17-vuotias, tapasin kaksi amerikkalaista lähetyssaarnaajaa, vanhin Carterin ja vanhin Hayashin. Vaikka meillä oli vain muutama vuosi ikäeroa, vanhimmilla oli jotakin suurenmoista, jollaista en ollut koskaan aiemmin tuntenut. He olivat ahkeria, iloisia ja täynnä rakkautta ja valoa. Heidän ominaisuutensa tekivät minuun syvän vaikutuksen, ja halusin tulla heidän kaltaisekseen. Kuuntelin heidän sanomaansa ja päätin mennä kasteelle. Vanhempani, jotka olivat buddhalaisia, vastustivat voimakkaasti kastettani. Lähetyssaarnaajien ja Herran avulla sain luvan, ja ihme kyllä, minut kastettiin. Seuraavana vuonna aloitin yliopistoopinnot Jokohamassa. Asuessani yksin kaukana kotikaupungistani ja tuntemistani ihmisistä minusta tuli yksinäinen ja harhauduin pois kirkosta. Yhtenä päivänä sain postikortin eräältä kirkon jäseneltä kotoa. Hän kirjoitti kuulleensa, etten käynyt kirkon kokouksissa. Hän lainasi yhtä pyhien kirjoitusten kohtaa ja kehotti minua palaamaan kirkkoon. Pyhien kirjoitusten kohdan sanat saivat minut valtaansa. Ne auttoivat minua ymmärtämään, että olin kenties menettänyt jotakin tärkeää, ja monen päivän ajan pohdin ja kamppailin. Ne saivat minut myös muistamaan lupauksen, jonka lähetyssaarnaajat olivat minulle antaneet: ”Jos luet Mormonin kirjaa ja kysyt palavassa rukouksessa, onko Moronin kirjassa oleva lupaus totta, tulet tietämään totuuden Pyhän Hengen voimalla.”2 Tajusin, etten rukoillut koko sydämestäni, ja päätin tehdä niin. Eräänä aamuna heräsin varhain, polvistuin pienessä asunnossani ja rukoilin vilpittömästi. Yllätyksekseni Pyhän Hengen vahvistus vuodatettiin ylleni kuten oli luvattu. Sydämeni oli palava, kehoni vapisi ja täytyin ilolla. Pyhän Hengen voimasta sain tietää, että Isä Jumala ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus elävät ja että He todella ilmestyivät Joseph Smithille. Sitouduin sydämessäni tekemään parannuksen ja seuraamaan uskollisesti Jeesusta Kristusta koko loppuelämäni. Tuo hengellinen kokemus muutti elämäni kokonaan! Päätin palvella lähetystyössä kiitollisuudesta Herralle ja sille kirkon jäsenelle, joka oli pelastanut minut. Lähetystyöni jälkeen minut ja eräs ihana tyttö sinetöitiin avioliittoon temppelissä, ja meitä on siunattu neljällä lapsella. Ei ole sattumaa, että tuo tyttö on se sama, joka pelasti minut lähettämällä postikortin siihen yksinäiseen asuntoon Jokohamassa monta vuotta sitten. Olen ikuisesti kiitollinen Herran armosta ja sen kirkon jäsenen avusta, joka kutsui minua tulemaan jälleen kerran Kristuksen luokse3. Tiedän, että monet teistä ojentavat kaikessa hiljaisuudessa rakastavat ja pelastavat kätensä joka päivä. Eräs heistä on uskollinen Apuyhdistyksen sisar, joka huolehtii paitsi sisarista, joiden kotikäyntiopettajaksi hänet on kutsuttu, myös kaikista sisarista, jotka ovat sairaita tai muuten avun tarpeessa. Hän käy usein ja on vuosien ajan vahvistanut monien uskoa. Ajattelen erästä piispaa, joka kävi usein seurakuntansa leskien luona. Tämä auttamisen kaava jatkui monta vuotta hänen vapauttamisensa jälkeen. Tiedän erään pappeusjohtajan, joka viettää aikaa isänsä menettäneen nuorukaisen kanssa. Hän on nuoren miehen mukana toiminnoissa, opettaa tälle evankeliumia ja antaa neuvoja siten kuin nuoren miehen isä antaisi. Eräs perhe riemuitsee evankeliumin eteenpäin viemisestä. Vanhemmat ja lapset todistavat kukin evankeliumista lähimmäisilleen, ja he ovat monille rakkaita. Eräässä Alkeisyhdistyksen toiminnassa viisivuotias lapsenlapseni laittaa maissinjyvän suureen lasipulloon joka kerta tehdessään jotakin hyvää. Hän laulaa kovalla äänellä tätä Alkeisyhdistyksen laulua etsiessään, mitä hyvää hän voisi tehdä joka päivä: ”Profeettaa seuraa, Profeettaa seuraa, Profeettaa seuraa, hän tuntee tien.”4 Minulla ei ole aikaa kertoa kaikesta hyvästä, jota näen kirkon jäsenten tekevän. He noudattavat profeetan neuvoa – eivät velvollisuudesta tai vastuuntunnosta, vaan omasta vapaasta tahdostaan nimettöminä ja iloiten. Joskus meistä tuntuu, että olemme heikkoja ja meiltä puuttuu voimaa pelastaa muita, mutta Herra muistuttaa meille: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle” (Matt. 25:40). Päätän presidentti Thomas S. Monsonin sanoihin: ”Veljeni ja sisareni, ympärillämme on ihmisiä, jotka tarvitsevat huomiotamme, rohkaisuamme, tukeamme, lohdutustamme ja ystävällisyyttämme – ovat he sitten perheenjäseniä, ystäviä, tuttavia tai tuntemattomia. Me olemme Herran kädet täällä maan päällä, ja tehtävämme on palvella ja kohottaa Hänen lapsiaan. Hän on riippuvainen meistä jokaisesta.”5 Rukoilen, että noudattaisimme profeetan neuvoa ja esimerkkiä ja etsisimme joka päivä niitä, jotka tarvitsevat apua, niin että voisimme olla Herran kädet Hänen lastensa auttamisessa ja pelastamisessa. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Ks. Lähetystyöpalvelun opas, Saarnatkaa minun evankeliumiani, 2005, s. 1. 2. Ks. Moroni 10:4–5. 3. Ks. Matt. 11:28. 4. ”Profeettaa seuraa”, Lasten laulukirja, s. 58–59. 5. ”Mitä minä olen tehnyt jonkun hyväksi tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 86. To u k o k u u 2 0 1 0 37 Vanhin Bruce A. Carlson seitsemänkymmenen koorumista Kun Herra käskee Uskollinen kuuliaisuus, riippumatta tehtävän ilmeisestä koosta, tuo – – mukanaan Herran ohjausta, apua ja rauhaa. T arina kertoo kahdesta innokkaasta ulkoilmaihmisestä, jotka vuokrasivat pienkoneen viemään heidät eräälle kaukaiselle järvelle heidän jokavuotiselle kalastusretkelleen. Onnistuneen retken jälkeen lentäjä palasi hakemaan heitä. Hän kuitenkin pian ilmoitti kalamiehille, ettei hänen pieni lentokoneensa kestäisi heitä, heidän varusteitaan ja heidän saamansa kalansaaliin lisäpainoa. Tarvittaisiin toinenkin lento. Kalamiehet eivät halunneet maksaa toista edestakaista matkaa. Joten kun he lupasivat pakata varusteet tiiviisti ja maksaa pienen lisämaksun, lentäjä suostui vastentahtoisesti yrittämään lentoa. Kalamiehet hymyilivät tietävästi lentäjän saadessa vähä vähältä koneen nousuun. Sekunteja myöhemmin lentokone sakkasi ja syöksyi maahan järven päässä sijaitsevalle laajalle ja tasaiselle suoalueelle. Lennon aikana kone oli sakannut yleisesti tunnetun maaefekti-nimisen ilmiön vuoksi. Maaefekti syntyy, kun ilma puristuu lentokoneen siipien ja maanpinnan väliin – niiden ollessa lähellä toisiaan. Tässä tapauksessa, kun pienkone sinnitteli ylöspäin maaefektin vaikutusalueen yläpuolelle, sen täytyi lentää omalla voimallaan, mihin se ei yksinkertaisesti pystynyt. 38 Liahona Onneksi kukaan ei loukkaantunut vakavasti, ja selviteltyään ajatuksiaan toinen kalamiehistä kysyi toiselta: ”Mitä tapahtui?” Tämä vastasi: ”Syöksyimme maahan lähtönousussa – satakunta metriä niiltä main, minne päädyimme viime vuonna!” Noiden kahden kalamiehen tavoin mekin toisinaan uskomme, että Herran käskyistä täytyy olla olemassa helpompi versio, oikotie tai muunnelma, joka sopisi meidän henkilökohtaisiin olosuhteisiimme. Sellaiset ajatukset eivät tunnusta sitä seikkaa, että ehdoton kuuliaisuus Jumalan lakeja kohtaan tuo mukanaan Hänen siunauksensa, kun taas Hänen lakiensa noudattamatta jättäminen johtaa ennalta arvattaviin seurauksiin. Kun Harold B. Lee asetettiin kirkon presidentiksi, hän sanoi: ”Kirkon turvallisuus riippuu siitä, että jäsenet pitävät käskyt. – – Siunauksia annetaan, kun he pitävät käskyt.”1 Kun päätämme olla noudattamatta jotakin käskyä, se johtuu tavallisesti siitä, että 1) olemme vakuuttaneet itsellemme, ettei käsky koske meitä, 2) emme usko sen olevan tärkeä tai 3) olemme varmoja siitä, että sitä on liian vaikea noudattaa. 1. Tämä käsky ei koske minua Kuningas Salomon hallintokauden viimeisinä vuosina Herra ilmoitti hänelle profeettansa välityksellä: ”Minä repäisen rikki valtakuntasi ja annan sen palvelijallesi.”2 Pian sen jälkeen profeetta Ahia nimesi tuoksi palvelijaksi Jerobeamin, joka oli ”uuttera” mies, jonka Salomo oli määrännyt ”Joosefin heimon työvelvollisten valvojaksi”3. Jerobeamin tehtävät edellyttivät hänen matkustavan asuinpaikastaan Efraimin vuoristosta pääkaupunkiin Jerusalemiin. Yhdellä sellaisella matkalla Ahia tapasi hänet matkan varrella. Ahian välityksellä Herra sanoi: ”Minä – – annan sinulle kymmenen heimoa.”4 Hän myös neuvoi Jerobeamia: ”Jos – – kuljet minun teitäni – – pidät säädökseni ja määräykseni kunniassa – – minä olen sinun kanssasi – – ja annan sinulle Israelin.”5 Kuultuaan Ahian profetian Salomo yritti tappaa Jerobeamin, ja niin tämä pakeni Egyptiin.6 Salomon kuoltua Jerobeam palasi maanpaosta, asettui Israelin pohjoisosiin ja alkoi johtaa kymmentä pohjoista heimoa.7 Jerobeamin suunnitelma valtakunnan johtamiseksi oli kuitenkin sekoitus hyvää ja pahaa. Hän valitsi valtakunnan pääkaupungiksi Sikemin – kaupungin, jolla oli suuri uskonnollinen merkitys hänen kansalleen. Mutta valitettavasti hän toi heidän jumalanpalvelukseensa saatanallisia rituaaleja.8 Jerobeam vakuutti itselleen, etteivät jotkin Jumalan käskyistä koske häntä. Hänen tekojensa tuloksena kaikki hänen jälkeläisensä hävitettiin, ja koska hän oli tuonut pakanallisia tapoja heidän pyhiin toimituksiinsa, Israelin kymmenen heimoa ajettiin lopulta pois perintömailtaan.9 Kuten se, että lentää pois maaefektin vaikutusalueelta painavampana kuin mitä lentokoneen siivet kykenevät kantamaan, johtaa tuhoisiin seurauksiin, samoin Jumalan lakien osittainen tai valikoiva noudattaminen jättää ilman kuuliaisuuden täysiä siunauksia. 2. Tämä käsky ei ole tärkeä Vuosikymmeniä myöhemmin Naaman, syyrialainen sotasankari, ”mahtava soturi”10, matkusti kotimaastaan Israeliin mennäkseen kuningas Joramin luokse, jotta parantuisi spitaalista.11 Naaman ohjattiin kääntymään profeetta Elisan puoleen. ”Elisa lähetti hänen luokseen sananviejän ja käski sanoa: ’Mene Jordanille ja peseydy siellä seitsemästi – – ja olet taas puhdas.’”12 Vaikka Naaman sai tämän profeetallisen lupauksen parantumisesta, hän loukkaantui siitä, ettei Elisa tavannut häntä henkilökohtaisesti, ja loukkaantui vielä pahemmin siksi, että profeetta antoi ohjeeksi peseytyä seitsemän kertaa pienessä ja mutaisessa Jordanissa. Hänen ylpeytensä vaati jotakin merkittävämpää ja suurellisempaa, jotakin sellaista, mikä vastaisi hänen asemaansa ja paikkaansa yhteisössä ja kansakunnassa. Naamanin onneksi hänen palvelijansa vakuuttivat hänelle, että riippumatta siitä, mitä profeetta pyysi häntä tekemään, sen noudattaminen toisi mukanaan Herran siunaukset. Naaman peseytyi Jordanissa ohjeen mukaan, ja kuuliaisuutensa ansiosta hän parani spitaalistaan.13 Kuuliaisuus Herran käskyille, olivatpa ne mielestämme kuinka vähäpätöisiä tai merkityksettömiä tahansa, tuo varmasti mukanaan Hänen lupaamansa siunaukset. 3. Tämä käsky on aivan liian vaikea Herran käskyä noudattaen profeetta Lehi johdatti perheensä autiomaahan. Matkan ensimmäisten päivien aikana Lehi kehotti poikaansa Lemuelia olemaan ”vahva ja luja ja järkkymätön Herran käskyjen pitämisessä”.14 Kuitenkin kun tuli profeetallinen vaatimus palata Jerusalemiin hakemaan juutalaisten aikakirjan sisältävät pronssilevyt15, kaksi vanhinta poikaa kapinoivat sanoen, että se on vaikeaa.16 Vanhempien veljiensä nurinasta huolimatta Nefin usko ja kuuliaisuus Herran käskyjä kohtaan johti siihen, että he saivat nuo pronssilevyt. Syntyi kansakunta, kieli säilyi ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumia opetettiin tuleville sukupolville. Toisinaan saatamme järkeillä, että Herra kyllä ymmärtää meidän tottelemattomuuttamme, koska meidän erityiset olosuhteemme tekevät Hänen lakiensa noudattamisen vaikeaksi, kiusalliseksi tai jopa tuskalliseksi. Uskollinen kuuliaisuus, riippumatta tehtävän ilmeisestä koosta, tuo kuitenkin mukanaan Herran ohjausta, apua ja rauhaa. Profeetta Joseph Smith pyysi Herralta kahteen otteeseen, voisiko eräs huomattava ystävä, Martin Harris, viedä ensimmäiset 116 käsinkirjoitettua sivua Lehin kirjan käännöksestä Pennsylvanian Harmonysta takaisin Palmyraan. Kummallakin kerralla Herra neuvoi Josephia olemaan luovuttamatta käsikirjoitusta Harrisille. Martin halusi käyttää käännöstä todistusaineistona, jotta hänen lähipiiriinsä kuuluvat olisivat lakanneet levittämästä huhuja hänen ystävyydestään Joseph Smithin kanssa. Josephin esittäessä pyyntönsä kolmannen kerran Herra myöntyi siihen.17 Martin menetti käsikirjoituksen, ja sen seurauksena levyt otettiin pitkäksi aikaa pois profeetta Joseph Smithiltä. Tämä oli kivulias opetus profeetta Josephille, joka sanoi: ”Päätin noudattaa tätä sääntöä: Kun Herra käskee, tee se.”18 Sen tulisi olla ja se voikin olla myös meidän sääntömme. Herran vastaus siihen, että noudatamme Hänen käskyjään, on varma. Hän on luvannut meille: ”Jos pidät minun käskyni ja kestät loppuun asti, saat iankaikkisen elämän.”19 To u k o k u u 2 0 1 0 39 Lisäksi Hän on neuvonut meitä: ”Minä, Herra, olen armollinen ja laupias niille, jotka pelkäävät minua, ja kunnioitan mielihyvin niitä, jotka palvelevat minua vanhurskaasti ja vilpittömästi loppuun asti.”20 Kuuliaisuus Herran käskyille antaa meille varmuutta valitsemallamme tiellä, tekee meidät kelvollisiksi saamaan Hänen ohjaustaan ja opastustaan, kun toteutamme pyrkimyksiämme, ja se tarjoaa meille mahdollisuuden tulla Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kaltaisiksi ja palata Isämme luokse. Rukoukseni on, että pyrimme joka päivä noudattamaan tarkemmin Jeesuksen Kristuksen evankeliumin lakeja, toimituksia ja käskyjä, jotta Hän voisi täydemmin siunata elämäämme. Todistan, että Jumalan käskyjen noudattaminen tuo mukanaan taivaan siunaukset, että meidän taivaallinen Isämme ja Hänen Poikansa Jeesus Kristus elävät, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa ja että presidentti Thomas S. Monson on Herran profeetta meidän aikanamme. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Harold B. Lee lainattuna artikkelissa Judy Edwards, ”Pitäkää käskyt”, Lasten Valkeus, huhtikuu 1994, s. 8. 2. 1. Kun. 11:11. 3. 1. Kun. 11:28. 4. 1. Kun. 11:31. 5. 1. Kun. 11:38. 6. Ks. 1. Kun. 11:40. 7. Ks. 1. Kun. 12:2–3, 20. 8. Ks. 1. Kun. 12:25–30. 9. Ks. 1. Kun. 14:10, 15–16. 10. 2. Kun. 5:1. 11. Ks. 2. Kun. 5:5–6. 12. 2. Kun. 5:10. 13. Ks. 2. Kun. 5:11–14. 14. 1. Nefi 2:10. 15. Ks. 1. Nefi 3:3. 16. Ks. 1. Nefi 3:5. 17. Ks. History of the Church, osa 1, s. 20–21; OL 3; 10. 18. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, 166. 19. OL 14:7. 20. OL 76:5, kursivointi lisätty. 40 Liahona Vanhin David A. Bednar kahdentoista apostolin koorumista Pysykää valveilla hellittämättä [Varhainen hengellinen varoitusjärjestelmä] – – voi auttaa vanhempia Siionissa olemaan valppaita ja tarkkaavaisia lastensa suhteen. A jaessani äskettäin autoa ukonilmalla sadepisaroita alkoi putoilla tuulilasiin. Liikennettä ohjaavassa valotaulussa tien reunassa näkyi ajankohtainen varoitus: ”Seisovaa vettä edessä.” Tienpinta, jolla ajoin, vaikutti melko turvalliselta. Tämä tärkeä tieto auttoi minua kuitenkin valmistautumaan mahdolliseen vaaratilanteeseen, jota en ollut odottanut ja jota en voinut vielä nähdä. Kun jatkoin kohti määränpäätäni, hidastin vauhtia ja tarkkailin huolellisesti muita vaaranmerkkejä. Varhaisia varoitusmerkkejä on nähtävissä monilla elämämme alueilla. Esimerkiksi kuume voi olla ensimmäinen merkki sairaudesta tai taudista. Erilaisia taloutta ja työmarkkinoita kuvaavia mittareita käytetään ennustamaan tulevia suuntauksia paikallisessa ja valtakunnallisessa taloustilanteessa. Ja riippuen siitä, missä päin maailmaa asumme, saatamme saada varoituksia tulvasta, lumivyörystä, hurrikaanista, tsunamista, tornadosta tai lumimyrskystä. Meitä siunataan myös varhaisilla hengellisillä varoitusmerkeillä, jotka ovat elämässämme varjeluksen ja johdatuksen lähteenä. Muistelkaa, miten Jumala varoitti Nooaa sellaisesta, mikä ei vielä ollut nähtävissä, ja Nooa ”rakensi arkin, ja näin koko hänen perheensä pelastui” (Hepr. 11:7). Lehiä kehotettiin lähtemään Jerusalemista ja viemään perheensä erämaahan, koska ihmiset, joille hän oli julistanut parannusta, tavoittelivat hänen henkeään (ks. 1. Nefi 2:1–2). Vapahtaja itse säästyi enkelin varoituksen ansiosta. ”Herran enkeli ilmestyi unessa Joosefille ja sanoi: ’Nouse, ota lapsi ja hänen äitinsä mukaasi ja pakene Egyptiin. Pysy siellä, kunnes käsken sinun palata. Herodes aikoo etsiä lapsen käsiinsä ja surmata hänet.’” (Matt. 2:13.) Pohtikaa Herran sanoja ilmoituksessa, joka tunnetaan viisauden sanana: ”Sen pahuuden ja niiden juonien tähden, joita on ja tulee olemaan vehkeilevien ihmisten sydämissä viimeisinä aikoina, minä olen varoittanut teitä ja edeltä varoitan teitä antamalla teille tämän viisauden sanan ilmoituksen kautta” (OL 89:4). Hengellisten varoitusten pitäisi johtaa yhä valppaampaan tarkkaavaisuuteen. Te ja minä elämme varoituksen päivänä (ks. OL 63:58). Ja koska meitä on varoitettu ja tullaan varoittamaan, meidän pitää – kuten apostoli Paavali kehotti – pysyä valveilla hellittämättä (ks. Ef. 6:18). Rukoilen Pyhän Hengen johdatusta, kun kuvailen varhaista hengellistä varoitusjärjestelmää, joka voi auttaa vanhempia Siionissa olemaan valppaita ja tarkkaavaisia lastensa suhteen. Tämä varhainen varoitusjärjestelmä soveltuu kaikenikäisiin lapsiin ja sisältää kolme osatekijää: 1) Mormonin kirjan lukeminen ja siitä puhuminen lastenne kanssa, 2) evankeliumin totuuksista todistaminen spontaanisti lapsillenne ja 3) lasten kutsuminen evankeliumin oppijoina toimimaan eikä pelkästään olemaan toiminnan kohteina. Vanhempia, jotka tekevät tätä uskollisesti, siunataan niin, että he tunnistavat lapsissaan hengellisen kasvun tai haasteiden varhaisia merkkejä ja ovat paremmin valmistautuneita saamaan innoitusta näiden lasten vahvistamiseksi ja auttamiseksi. Ensimmäinen osatekijä: Mormonin kirjan lukeminen ja siitä puhuminen Mormonin kirja sisältää Vapahtajan evankeliumin täyteyden ja on ainoa kirja, jonka Herra itse on todistanut olevan totta (ks. OL 17:6; ks. myös Russell M. Nelson, ”Todistus Mormonin kirjasta”, Liahona, tammikuu 2000, s. 84). Mormonin kirja on todellakin uskontomme lakikivi. Mormonin kirjan vakuuttava ja käännyttävä voima johtuu sekä sen keskittymisestä Herraan Jeesukseen Kristukseen että sen opetusten innoitetusta yksinkertaisuudesta ja selkeydestä. Nefi julisti: ”Minun sieluni iloitsee selkeydestä kansalleni, jotta se voisi oppia” (2. Nefi 25:4). Tämän jakeen kantasana selkeä ei tässä viittaa asioihin, jotka ovat arkisia tai yksinkertaisia, vaan se tarkoittaa sellaista opetusta, joka on selvää ja helposti ymmärrettävää. Mormonin kirja on virheettömin kaikista kirjoista maan päällä, koska se keskittyy totuuteen (ks. Joh. 14:6; 1. Nefi 13:40) eli Jeesukseen Kristukseen ja palauttaa selkeitä ja kallisarvoisia asioita, jotka on otettu pois todesta evankeliumista (ks. 1. Nefi 13:26, 28–29, 32, 34–35, 40). Näiden kahden tekijän – Vapahtajaan keskittymisen ja opetusten selkeyden – ainutlaatuinen yhdistelmä kutsuu voimallisesti mukaan jumaluuden kolmannen jäsenen, Pyhän Hengen, vahvistavan todistuksen. Sen seurauksena Mormonin kirja puhuu lukijan hengelle ja sydämelle toisin kuin mikään muu pyhä kirja. Profeetta Joseph Smith opetti, että Mormonin kirjassa olevien opetusten noudattaminen auttaisi meitä pääsemään lähemmäksi Jumalaa kuin mikään muu kirja (ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 66–67). Mormonin kirjan säännöllinen lukeminen ja siitä puhuminen tuo voiman vastustaa kiusausta ja saa aikaan rakkauden tunteita perheessämme. Ja keskustelut Mormonin kirjan opeista ja periaatteista tarjoavat vanhemmille tilaisuuksia tarkkailla To u k o k u u 2 0 1 0 41 lapsiaan, kuunnella heitä, oppia heiltä ja opettaa heitä. Kaikenikäiset lapset, jopa pikkulapset, voivat reagoida ja reagoivatkin Mormonin kirjan erikoislaatuiseen henkeen. Lapset eivät kenties ymmärrä kaikkia sanoja ja kertomuksia, mutta he voivat varmasti tuntea kirjan hengen, jota Jesaja kuvaa (Jes. 29:4; ks. myös 2. Nefi 26:16). Ja lapsen tekemät kysymykset, lapsen esittämät huomiot ja viriävät keskustelut tarjoavat ratkaisevia varhaisia hengellisiä varoitusmerkkejä. Mikä tärkeintä, sellaiset keskustelut voivat auttaa vanhempia havaitsemaan, mitä heidän lapsensa oppivat ja ajattelevat ja millaisia tuntemuksia heillä on totuuksista, jotka sisältyvät tähän pyhään kirjaan, sekä vaikeuksista, joita he kenties kohtaavat. Toinen osatekijä: Spontaanisti todistaminen Todistus on henkilökohtaista tietoa, joka perustuu Pyhältä Hengeltä saatuun vahvistukseen, että tietyt iankaikkisesti merkittävät tosiasiat ovat totta. Pyhä Henki on Isän ja Pojan sanansaattaja, joka opettaa totuuden kaikesta ja johtaa kaikkeen totuuteen (ks. Joh. 14:26; 16:13). Siten ”Pyhän Hengen voimalla te voitte tietää totuuden kaikesta” (Moroni 10:5). Tieto ja hengellinen vakaumus, joita saamme Pyhältä Hengeltä, ovat ilmoituksen seurausta. Näiden siunausten tavoitteleminen ja saaminen edellyttää vilpitöntä sydäntä, vakaita aikeita ja uskoa Kristukseen (ks. Moroni 10:4). Henkilökohtainen todistus tuo myös vastuun ja tilivelvollisuuden. Vanhempien tulee olla valppaita ja hengellisesti tarkkaavaisia huomatakseen spontaanisti ilmaantuvat tilaisuudet todistaa lapsilleen. Sellaisten tilanteiden ei tarvitse olla suunniteltuja, aikatauluun merkittyjä tai valmisteltuja. 42 Liahona vanhempia ymmärtämään paremmin lapsen nimenomaisen kysymyksen tai tarpeet. Sellaiset keskustelut – etenkin kun vanhemmat ovat yhtä innokkaita kuuntelemaan tarkkaavaisesti kuin puhumaankin – voivat edistää kodissa kannustavaa ja turvallista ilmapiiriä ja rohkaista jatkuvaan ajatustenvaihtoon vaikeista aiheista. Itse asiassa mitä vähemmän suunniteltua sellainen todistaminen on, sitä todennäköisemmin sillä on rakentava ja kestävä vaikutus. ”Älkääkä olko etukäteen huolissanne siitä, mitä sanotte; vaan kootkaa mieleenne alati elämän sanoja, niin teille annetaan tuona hetkenä se osa, mikä mitataan kullekin ihmiselle” (OL 84:85). Esimerkiksi perheen luonteva keskustelu päivällisellä voi olla täydellinen hetki isän tai äidin kertoa ja todistaa erityisistä siunauksista, joita hän on saanut sen päivän verrattain rutiininomaisten toimien lomassa. Eikä todistuksen aina tarvitse alkaa sanoilla: ”Minä todistan sinulle.” Voimme lausua todistuksemme niinkin yksinkertaisesti kuin ”Tiedän, että minua siunattiin tänään töissä innoituksella” tai ”Tämän pyhien kirjoitusten kohdan totuus on aina ohjannut minua voimallisesti”. Samankaltaisia todistamistilaisuuksia voi myös tulla, kun matkustetaan yhdessä autossa tai bussissa tai lukuisissa muissa tilanteissa. Lasten reaktiot sellaiseen edeltä suunnittelemattomaan todistamiseen ja heidän innokkuutensa tai vastahakoisuutensa osallistua ovat varhaisten hengellisten varoitusmerkkien voimallisia lähteitä. Lapsen kommentti aiheesta, jota opiskellaan perheen pyhien kirjoitusten tutkimishetkessä, tai avoin huolenilmaisu jostakin evankeliumin periaatteesta tai käytännöstä voi olla mitä valaisevin ja auttaa Kolmas osatekijä: Lasten kutsuminen toimimaan Kaikkien Jumalan luotujen suuressa piirissä on toimijoita ja toiminnan kohteita (ks. 2. Nefi 2:14). Meitä taivaallisen Isämme lapsia on siunattu moraalisen tahdonvapauden lahjalla, kyvyllä ja voimalla toimia itsenäisesti. Tahdonvapaudella siunattuina me olemme vapaita toimimaan, ja meidän tulee toimia eikä vain olla toiminnan kohteena – etenkin kun etsimme oppia ”tutkimalla sekä uskon kautta” (OL 88:118). Evankeliumin oppijoina meidän tulee toteuttaa sana tekoina eikä pelkästään kuunnella sitä (ks. Jaak. 1:22). Sydämemme avautuu Pyhän Hengen vaikutukselle, kun käytämme tahdonvapauttamme oikein ja toimimme oikeiden periaatteiden mukaan – ja kutsumme siten elämäämme Hänen opettavan ja todistavan voimansa. Vanhemmilla on pyhä tehtävä auttaa lapsiaan toimimaan ja etsimään oppia uskon avulla. Eikä lapsi ole koskaan liian nuori oppimaan tällä tavalla. Kun antaa ihmiselle kalan, hän saa siitä yhden aterian. Kun opettaa ihmisen kalastamaan, hänellä riittää ruokaa koko elämänsä ajan. Vanhempina ja evankeliumin opettajina te ja minä emme ole kalanjakelijoita, vaan meidän työmme on auttaa lapsiamme niin että he oppivat ”kalastamaan” ja heistä tulee hengellisesti lujia. Tähän tärkeään tavoitteeseen päästään parhaiten, kun me kannustamme ja autamme lapsiamme toimimaan oikeiden periaatteiden mukaan – kun autamme heitä oppimaan tekemällä. ”Joka tahtoo noudattaa hänen tahtoaan, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani” (Joh. 7:17). Sellainen oppiminen edellyttää hengellistä, henkistä ja fyysistä vaivannäköä eikä vain passiivista vastaanottamista. Lasten kutsuminen evankeliumin oppijoina toimimaan eikä vain olemaan toiminnan kohteena rakentuu sen varaan, että Mormonin kirjaa luetaan ja siitä puhutaan ja että kodissa todistetaan spontaanisti. Kuvitelkaa esimerkiksi perheilta, jossa lapsia kehotetaan ja heidän odotetaan tulevan valmistautuneina esittämään kysymyksiä siitä, mitä he lukevat ja oppivat Mormonin kirjasta – tai aiheesta, jota on äskettäin tähdennetty evankeliumiaiheisessa keskustelussa tai spontaanissa todistuksessa kotona. Ja kuvitelkaa edelleen, että lapset esittävät kysymyksiä, joihin vanhemmat eivät ole valmistautuneet riittävästi vastaamaan. Joitakuita vanhempia sellainen suunnittelematon lähestymistapa perheiltaan saattaa huolestuttaa. Parhaat perheillat eivät kuitenkaan välttämättä ole tulosta ennalta valmistelluista, ostetuista tai internetistä ladatuista oppiaiherunko- ja havaintovälinepaketeista. Mikä suurenmoinen tilaisuus perheenjäsenille onkaan tutkia yhdessä pyhiä kirjoituksia ja saada opetusta Pyhältä Hengeltä. ”Sillä saarnaaja ei ollut kuulijaa parempi, eikä opettaja ollut oppilasta parempi; – – ja he kaikki tekivät työtä, kukin voimiensa mukaisesti” (Alma 1:26). Autammeko te ja minä lapsiamme tulemaan itsenäisiksi toimijoiksi, jotka etsivät oppia tutkimalla ja uskon kautta, vai olemmeko kouluttaneet lapsemme odottamaan opetusta ja olemaan toiminnan kohteina? Annammeko me vanhempina lapsillemme etupäässä hengellisen kalan vastineita syötäväksi vai autammeko heitä johdonmukaisesti toimimaan, oppimaan itse ja pysymään lujina ja järkkymättöminä? Autammeko me lapsiamme tekemään innokkaasti työtä pyytäen, etsien ja kolkuttaen? (Ks. 3. Nefi 14:7.) Sellaista hengellistä ymmärrystä, jolla teitä ja minua on siunattu ja joka on vahvistettu todeksi sydämessämme, emme kerta kaikkiaan voi antaa lapsillemme. Sellaisen tiedon saaminen ja henkilökohtainen ”omistaminen” on lunastettava olemalla uuttera sekä oppimalla tutkimisen ja uskon kautta. Ainoastaan tällä tavalla sen, minkä tietää mielessä, voi myös tuntea sydämessä. Ainoastaan tällä tavalla lapsi voi edistyä vanhempien ja aikuisten hengelliseen tietoon ja kokemukseen turvautumista pidemmälle ja vaatia noita siunauksia itselleen. Ainoastaan tällä tavalla lapsemme voivat olla hengellisesti valmiita kuolevaisuuden haasteisiin. Lupaus ja todistus Todistan, että vanhempia, jotka johdonmukaisesti lukevat Mormonin kirjaa ja puhuvat siitä lastensa kanssa, jotka lausuvat spontaanisti todistuksensa lapsilleen ja jotka kutsuvat lapset evankeliumin oppijoina toimimaan eikä vain olemaan toiminnan kohteina, siunataan silmillä, jotka voivat nähdä kauaksi (ks. Moos. 6:27), ja korvilla, jotka voivat kuulla torven äänen (ks. Hes. 33:2–16). Hengellinen havaintokyky ja innoitus, jota saatte yhdistämällä nämä kolme pyhää tapaa, tekevät mahdolliseksi sen, että voitte olla vartijoina tornissa perheellenne – pysyen valveilla hellittämättä (ks. Ef. 6:18) – perheenne ja jälkeläistenne siunaukseksi. Sen lupaan ja siitä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■ To u k o k u u 2 0 1 0 43 Vanhin Jeffrey R. Holland kahdentoista apostolin koorumista Ei sijaa sieluni viholliselle Saakaamme iloa uskollisuudestamme sille, mikä meissä on ylevintä ja parhainta, kun pidämme rakkautemme ja avioliittomme, yhteiskuntamme ja sielumme niin puhtaina kuin ne on tarkoitettu olemaan. K un sisar Holland ja minä poistuimme hiljattain lentokoneesta eräällä kaukaisella lentoasemalla, kolme samalla lennolla ollutta kaunista nuorta naista kiiruhti tervehtimään meitä. He kertoivat olevansa kirkon jäseniä, mikä ei ollut kovin yllättävää, koska kirkkoomme kuulumattomat eivät yleensä ryntää lentoasemilla luoksemme. Keskustelussa, jota emme olleet odottaneet, saimme pian kuulla heidän kyynelsilmin kertovan, että he kaikki kolme olivat kokeneet äskettäin avioeron, että kussakin tapauksessa heidän aviomiehensä oli ollut heille uskoton ja kussakin tapauksessa vieraantuminen ja rikkomukset olivat saaneet alkunsa viehtymyksestä pornografiaan. Aloitettuani näin karusti tämänpäiväisen sanomani – sellaisen, jonka esittäminen on minulle haasteellista – minusta tuntuu paljolti samalta kuin entisaikojen Jaakobista, joka sanoi: ”Minua surettaa – – se, että minun on puhuttava niin kovin voimakkaasti [niiden monien] edessä, [joiden] tunteet ovat tavattoman arat ja siveät ja herkät.”1 Mutta meidän on oltava 44 Liahona voimakkaita. Ehkäpä syynä oli se, että olen isä, tai kenties se, että olen isoisä, mutta noiden nuorten naisten silmissä olevat kyyneleet toivat kyyneleet minunkin ja sisar Hollandin silmiin, ja kysymykset, joita he esittivät, saivat minut kysymään: ”Miksi ympärillämme on niin paljon moraalin rappeutumista ja miksi niin monet yksilöt ja perheet, mukaan luettuina muutamat kirkossa, joutuvat sen uhreiksi ja se jättää heihin lähtemättömät, järkyttävät jäljet?” Mutta tietenkin tiesin ainakin osan vastauksesta omaan kysymykseeni. Useimpina päivinä me kaikki huomaamme joutuvamme jonkinlaisten moraalittomien viestien hyökkäyksen kohteeksi niiden tulviessa kimppuumme joka suunnalta. Elokuva-, televisio- ja musiikkiteollisuuden synkemmät puolet astuvat yhä syvemmälle loukkaavaan kielenkäyttöön ja sukupuolirikkomuksiin. Murheellista on, että sama tietokone ja internetpalvelu, jonka ansiosta voin tutkia sukuani ja valmistaa noita nimiä temppelityötä varten, voisi ilman suodattimia ja valvontakeinoja sallia lapsilleni tai lastenlapsilleni pääsyn maailmanlaajuiseen näkemysten likakaivoon, joka voisi räjäyttää heidän aivoihinsa kraatterin ikuisiksi ajoiksi. Muistakaa, että nuo nuoret vaimot sanoivat, että heidän aviomiestensä uskottomuus alkoi viehtymyksestä pornografiaan, mutta moraaliton toiminta ei ole vain miesten ongelma eivätkä aviomiehet ole ainoita synnintekijöitä. Hiiren napsautuksen päässä vaaniva vaara – mukaan lukien se, mitä voi tapahtua virtuaalisessa kohtaamisessa jollakin chattipalstalla – ei katso sitä, kuka on kyseessä, mies vai nainen, nuori vai vanha, naimisissa oleva vai naimaton. Ja vain varmistaakseen, että kiusaus on entistä helpommin käsillä, vastustaja pitää kiirettä laajentaessaan kattavuuttaan, kuten alalla sanotaan, matkapuhelimiin, videopeleihin ja MP3-soittimiin. Jos lakkaamme katkomasta tämän ongelman oksia ja iskemme suoremmin puun juureen, emme ylläty huomatessamme, että siellä vaanii vaivihkaa himo. Himo on vastenmielinen sana, ja se on minulle todellakin vastenmielinen puheenaihe, mutta on olemassa hyvä syy, miksi se joissakin perimätiedoissa tunnetaan vaarallisimpana seitsemästä kuolemansynnistä2. Miksi himo on niin äärimmäisen vakava synti? Sen lisäksi, että se tuhoaa täysin Hengen vaikutuksen sielustamme, niin mielestäni se on synti siksi, että se tärvelee korkeimman ja pyhimmän suhteen, minkä Jumala kuolevaisuudessa meille antaa – rakkauden, jota mies ja nainen tuntevat toisiaan kohtaan, ja halun, joka avioparilla on saattaa lapsia perheeseen, joka on tarkoitettu ikuiseksi. Joku sanoi kerran, että todelliseen rakkauteen täytyy sisältyä pysyvyyden ajatus. Todellinen rakkaus kestää. Mutta himo muuttuu yhtä nopeasti kuin se pystyy kääntämään pornografisen sivun tai vilkaisemaan vielä yhtä mahdollista ohikulkevaa tyydytyksen kohdetta, olipa tämä mies tai nainen. Olemme aivan innoissamme todellisesta rakkaudesta, kuten minä olen sisar Hollandista. Me huudamme sitä katoilta. Mutta himolle on tunnusomaista häpeä ja salamyhkäisyys ja miltei patologinen piilotteleminen – mitä myöhäisempi ja pimeämpi ajankohta, sitä parempi, ja varmuuden vuoksi visusti lukittujen ovien takana. Rakkaus saa meidät vaistomaisesti kurkottumaan kohti Jumalaa ja muita ihmisiä. Himo sen sijaan on kaikkea muuta kuin jumalista, ja se mässäilee omien halujen tyydyttämisellä. Rakkaus tulee kädet ja sydän avoimina. Himossa on avointa vain halu. Nuo ovat ainoastaan muutamia niistä syistä, miksi rakkauden todellisen merkityksen halventaminen – joko mielikuvituksessaan tai toisen henkilön kanssa – on niin tuhoisaa. Se tuhoaa sellaista, minkä ylittää vain meidän uskomme Jumalaan – nimittäin meidän uskomme niihin, joita rakastamme. Se horjuttaa luottamuksen pilareita, joille nykyinen – tai tuleva – rakkaus rakennetaan, ja kun tuo luottamus on menetetty, sen rakentaminen uudelleen kestää kauan. Jos tuo ongelma etenee riittävän pitkälle – olipa sitten kyse niinkin läheisestä kuin perheenjäsenestä tai niinkin julkisesta kuin vaaleilla valituista viranhaltijoista, liike-elämän johtajista, mediatähdistä ja urheilusankareista – niin ennen pitkää rakennelmaan, joka kerran pystytettiin tukemaan moraalisesti vastuuntuntoista yhteiskuntaa, voimme ripustaa kyltin: ”Tämä kiinteistö on vapaana.”3 Olimmepa naimattomia tai naimisissa, nuoria tai vanhoja, puhukaamme hetkinen siitä, kuinka voimme suojautua kiusausta vastaan, ilmenipä se missä muodossa hyvänsä. Emme kykene parantamaan kaikkia yhteiskunnan nykyisiä ongelmia, mutta puhukaamme siitä, mitä itse kukin voimme tehdä. • Ennen kaikkea aloittakaa hankkiutumalla eroon ihmisistä, aineistoista ja olosuhteista, jotka vahingoittavat teitä. Kuten jonkin sellaisen kuin alkoholismin kanssa taistelevat tietävät, läheisyyden vetovoima voi olla kohtalokas. Samoin on laita moraalikysymyksissä. Kuten Joosef teki Potifarin vaimon läheisyydessä,4 lähtekää vain karkuun – juoskaa niin kauas kuin pääsette kaikesta ja kaikista, mikä teitä houkuttaa. Ja kun pakenette kiusausta, älkää vain jättäkö uutta osoitettanne. • Ymmärtäkää, että ihmiset, joita todellisten riippuvuuksien kahleet sitovat, tarvitsevat oman avun lisäksi usein muutakin apua, ja te voitte olla yksi heistä. Etsikää sitä apua ja ottakaa se vastaan tervetulleena. Puhukaa piispanne kanssa. Noudattakaa hänen neuvojaan. Pyytäkää pappeuden siunausta. Käyttäkää kirkon perhepalvelujen antia tai hakekaa muuta sopivaa ammattiapua. Rukoilkaa lakkaamatta. Pyytäkää enkeleiden apua. • Sen lisäksi että tietokoneissa on suodattimia ja kiintymyksen tunteet voi lukita, muistakaa, että ainoa todellinen hallintakeino elämässä on itsekuri. Harjoittakaa enemmän itsekuria jopa eteenne tulevissa rajatapauksissa. Jos jokin tv-ohjelma on säädytön, sulkekaa televisio. Jos jokin elokuva on raaka, lähtekää pois. Jos jokin sopimaton suhde on kehkeytymässä, katkaiskaa se. Monet näistä vaikutuksista eivät kenties ainakaan aluksi ole muodollisesti pahoja, mutta ne voivat heikentää arvostelukykyämme, turruttaa hengellisyyttämme ja johtaa sellaiseen, mikä voi olla pahaa. Eräässä vanhassa sananlaskussa sanotaan, että tuhannen mailin matka alkaa yhdestä askeleesta5, joten varokaa askeltanne. • Kuin varkaat yöllä, kutsumattomat ajatukset voivat pyrkiä ja pyrkivätkin mieleemme. Meidän ei kuitenkaan tarvitse avata ovea selkoselälleen, tarjota teetä ja pikkuleipiä ja kertoa, missä hopeita säilytetään! (Eikä teidän pitäisi muutenkaan tarjota teetä.) Häätäkää ne lurjukset ulos! Korvatkaa rivot ajatukset toiveikkailla mielikuvilla ja iloisilla muistoilla. Kuvitelkaa mielessänne niiden kasvot, jotka rakastavat teitä ja joiden sydän murtuisi, jos To u k o k u u 2 0 1 0 45 pettäisitte heidät. Moni mies on pelastunut synniltä tai typeryydeltä muistamalla häntä kotiin odottavan äitinsä, vaimonsa tai lapsensa kasvot. Olivatpa ajatuksenne mitä tahansa, huolehtikaa siitä, että ne ovat tervetulleita sydämeenne vain kutsusta. Kuten eräs antiikin runoilija kerran sanoi, hallitkoon tahto ajatuksianne.6 • Vaalikaa Herran Henkeä ja olkaa siellä, missä Herran Henki on. Huolehtikaa siitä, että myös omassa kodissanne tai asunnossanne vallitsee Herran Henki, joka sanelee, millaista kuvataidetta, musiikkia ja kirjallisuutta pidätte siellä. Jos olette saaneet endaumentin, käykää temppelissä niin usein kuin olosuhteenne sallivat. Muistakaa, että temppelissä teidät varustetaan Jumalan voimalla, ja Hänen kirkkautensa ympäröi teitä ja Hänen enkelinsä varjelevat teitä.7 Ja kun lähdette temppelistä, muistakaa, ettei saamianne vertauskuvia saa koskaan sivuuttaa tai unohtaa. Useimmat vaikeuksissa olevat ihmiset päätyvät itkemään: ”Mitä minä oikein ajattelin?” No, mitä muuta tahansa he sitten ajattelivatkin, he eivät ajatelleet Kristusta. Hänen kirkkonsa jäseninä me kuitenkin vakuutamme elämämme joka sunnuntai, että otamme päällemme Hänen nimensä 46 Liahona ja lupaamme muistaa Hänet aina8. Yrittäkäämme siis vähän uutterammin muistaa Häntä – etenkin, että Hän ”kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme – – [vaikka] meidän pahat tekomme [ovat] hänet ruhjoneet, – – hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet”9. Varmastikin tekojamme ohjaisi merkittävästi se, jos muistaisimme, että joka kerta kun teemme syntiä, me vahingoitamme meille rakkaiden ihmisten lisäksi myös Häntä, joka rakastaa meitä niin suuresti. Mutta jos teemme syntiä, olipa tuo synti kuinka vakava hyvänsä, me voimme pelastua tuon saman majesteettisen Olennon ansiosta, Hänen, jonka nimi on taivaankannen alla ainoa, joka voi pelastaa yhdenkään miehen tai naisen10. Kun joudumme vastatusten rikkomustemme kanssa ja todellinen tuska raastaa sieluamme, yhtykäämme kaikki katuvaisen Alman elämää muuttaviin sanoihin hänen huudahtaessaan: ”Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua.”11 Veljet ja sisaret, minä rakastan teitä. Presidentti Thomas S. Monson ja johtavat veljet rakastavat teitä. Mikä vielä paljon tärkeämpää, taivaallinen Isänne rakastaa teitä. Olen yrittänyt puhua tänään rakkaudesta – oikeasta rakkaudesta, todellisesta rakkaudesta, sen kunnioittamisesta, sen soveliaasta kuvauksesta ihmiskunnan tuntemissa tervehenkisissä yhteisöissä, sen pyhyydestä naimisissa olevan miehen ja naisen välillä, ja perheistä, jotka rakkaus lopulta luo. Olen yrittänyt puhua rakkauden lunastavasta ilmenemisestä, henkilöityneestä rakkaudesta, joka tulee meille itse Kristuksen armon kautta. Olen välttämättömyyden pakosta puhunut myös el diablosta, paholaisesta, valheiden ja himon isästä, joka tekee kaiken voitavansa vääristääkseen todellisen rakkauden, häpäistäkseen ja turmellakseen todellisen rakkauden, missä ja milloin hän sitä kohtaakin. Ja olen puhunut hänen halustaan tuhota meidät, jos vain voi. Kun me kohtaamme sellaisia kiusauksia omana aikanamme, meidän täytyy julistaa, kuten nuori Nefi julisti aikanaan: ”[Minä en] enää anna sijaa sieluni viholliselle.”12 Me voimme torjua paholaisen. Herran Jeesuksen Kristuksen lunastava voima voi häätää ja häätääkin tuon vihollisen, jos me vain haluamme sitä riittävän hartaasti ja syvästi. Lisäksi lupaan teille, että Hänen ikuisen evankeliuminsa valo voi loistaa ja loistaakin jälleen kirkkaasti sinne, missä pelkäsitte elämän muuttuneen toivottoman, auttamattoman synkäksi. Saakaamme iloa uskollisuudestamme sille, mikä meissä on ylevintä ja parhainta, kun pidämme rakkautemme ja avioliittomme, yhteiskuntamme ja sielumme niin puhtaina kuin ne on tarkoitettu olemaan. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. MK Jaak. 2:7. 2. Ks. esim. Henry Fairlien erinomainen julkaisu The Seven Deadly Sins Today, 1978. 3. Ks. The Seven Deadly Sins Today, s. 175. 4. Ks. 1. Moos. 39:1–13. 5. Lao Tzu julkaisussa Bartlett’s Familiar Quotations, toim. John Bartlett, 1968, s. 74. 6. Ks. Juvenal, The Satires, satiiri 6, rivi 223. 7. Ks. OL 109:22. 8. Ks. OL 20:77; ks. myös jae 79. 9. Jes. 53:4–5. 10. Ks. Ap. t. 4:12. 11. Alma 36:18. 12. 2. Nefi 4:28. PAPPEUSKOKOUS | 3. huhtikuuta 2010 Vanhin Dallin H. Oaks kahdentoista apostolin koorumista Sairaiden parantaminen Meillä on tämä pappeuden voima, ja meidän kaikkien tulee olla valmiita käyttämään sitä oikein. ja sitten pyydän taivaallista Isääni – – pyhittämään nuo parannuskeinot ruumiini parantamiseksi.”1 Tietenkään emme odota, kunnes kaikki muut menetelmät on käytetty, ennen kuin rukoilemme uskossa tai annamme pappeuden parantavia siunauksia. Hätätilanteissa rukoukset ja siunaukset otetaan käyttöön ensin. Useimmiten käytämme kaikkia keinoja samanaikaisesti. Se on niiden pyhien kirjoitusten opetusten mukaista, joissa sanotaan, että meidän tulee rukoilla alati (ks. OL 90:24) ja että kaikki tulee tehdä ”viisaasti ja järjestyksessä”2. II N äinä maailmanlaajuisen kuohunnan aikoina yhä useammat uskovaiset kääntyvät Herran puoleen saadakseen lohdun ja paranemisen siunauksia. Haluan puhua tälle pappeudenhaltijoiden joukolle sairaiden parantamisesta – lääketieteen, uskon rukousten ja pappeuden siunausten avulla. I Myöhempien aikojen pyhät uskovat parhaan saatavilla olevan tieteellisen tietämyksen ja tekniikoiden hyödyntämiseen. Me käytämme ravitsemusta, liikuntaa ja muita keinoja terveyden säilyttämiseksi ja turvaudumme parantamisen ammattilaisten kuten lääkärien ja kirurgien apuun terveyden palauttamiseksi. Lääketieteen käyttäminen ei ole ristiriidassa uskon rukoustemme ja pappeuden siunauksiin luottamisemme kanssa. Kun joku pyysi pappeuden siunausta, Brigham Youngilla oli tapana kysyä: ”Oletko käyttänyt mitään hoitokeinoja?” Sille, joka vastasi kieltävästi, koska ”toivon veljien panevan kätensä päälleni [ja] minulla on uskoa, että paranen”, presidentti Young vastasi: ”Minun uskoni mukaan se on hyvin ristiriitaista. Jos me olemme sairaana ja pyydämme Herraa parantamaan meidät ja tekemään puolestamme kaiken tarpeellisen, niin sen ymmärryksen mukaan, joka minulla on pelastuksen evankeliumista, voisin aivan yhtä hyvin pyytää Herraa saattamaan vehnäni ja maissini kasvamaan ilman, että kynnän pellot ja kylvän siemenet. Minusta tuntuu johdonmukaiselta käyttää kaikkia parannuskeinoja, joita tietooni tulee, Tiedämme, että uskon rukous lausuttuna yksin tai kodeissamme tai jumalanpalveluspaikoissamme voi olla tehokas sairaan parantamiseksi. Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa viitataan uskon voimaan jonkun ihmisen parantamiseksi. Apostoli Jaakob opetti, että meidän tulee rukoilla toistemme puolesta, jotta parantuisimme, ja lisäsi, että ”vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan” (Jaak. 5:16). Kun nainen, joka kosketti Jeesusta, oli parantunut, Herra sanoi To u k o k u u 2 0 1 0 47 hänelle: ”Uskosi on parantanut sinut” (Matt. 9:22).3 Samalla tavoin Mormonin kirjassa opetetaan, että Herra ”toimii voiman kautta ihmislasten uskon mukaan” (Moroni 10:7). Eräässä äskettäisessä valtakunnallisessa tutkimuksessa todettiin, että kymmenestä amerikkalaisesta lähes kahdeksan ”uskoo, että ihmeitä tapahtuu yhä nykyään aivan kuten [niitä tapahtui] entisaikoina”. Kolmasosa tutkimukseen osallistuneista sanoi, että he olivat ”kokeneet tai nähneet parantamisen Jumalan voimalla”4. Monet myöhempien aikojen pyhät ovat kokeneet uskon voiman sairaiden parantamisessa. Kuulemme myös esimerkkejä siitä uskovien ihmisten keskuudessa muissa kirkoissa. Eräs teksasilainen lehtimies kuvaili sellaisen ihmeen. Kun eräällä viisivuotiaalla tytöllä ilmeni hengitysvaikeuksia ja kuumetta, lapsen vanhemmat kiidättivät tytön sairaalaan. Tytön saapuessa sinne hänen munuaisensa ja keuhkonsa olivat lakanneet toimimasta, hänellä oli kuumetta lähes 42 astetta, ja hänen kehonsa punoitti ja oli täynnä punaisia näppylöitä. Lääkäreiden mukaan hän oli kuolemaisillaan toksiseen sokkioireyhtymään, jonka aiheuttajaa ei tiedetty. Kun tieto levisi sukulaisille ja ystäville, Jumalaa pelkäävät ihmiset alkoivat rukoilla tytön puolesta, ja perheen protestanttisessa seurakunnassa Texasin Wacossa pidettiin erityinen rukouskokous. Ihmeenomaisesti tyttö toipui yllättäen kuoleman kielistä ja pääsi sairaalasta vähän yli viikon kuluttua. Tytön isoisä kirjoitti: ”Hän on elävä todiste siitä, että Jumala vastaa rukouksiin ja tekee ihmeitä.”5 Todellakin, kuten Mormonin kirjassa opetetaan, Jumala ”ilmoittaa itsensä kaikille niille, jotka uskovat häneen, Pyhän Hengen voimalla, niin, jokaiselle kansakunnalle, suvulle, kielelle ja kansalle, tehden voimallisia ihmeitä – – ihmislasten keskuudessa heidän uskonsa mukaisesti” (2. Nefi 26:13). III Tämän yleisön kohdalla – aikuisten, joilla on Melkisedekin pappeus, ja nuorten miesten, jotka pian saavat tämän voiman – minä keskityn puheessani parantamisen siunauksiin, joissa käytetään pappeuden voimaa. Meillä on tämä pappeuden voima, ja meidän kaikkien tulee olla valmiita käyttämään sitä oikein. Viime aikoina lisääntyneet luonnonkatastrofit ja taloudelliset haasteet osoittavat, että me tarvitsemme tätä voimaa vielä enemmän tulevaisuudessa kuin menneisyydessä. Monissa pyhien kirjoitusten kohdissa opetetaan, että Herran palvelijat ”panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat” (Mark. 16:18).6 Ihmeitä tapahtuu, kun pappeuden valtuutta käytetään sairaiden siunaamiseen. Minä olen kokenut näitä ihmeitä. Poikasena ja aikuisena olen nähnyt yhtä ihmeenomaisia parantumisia kuin ne, joita on merkitty muistiin pyhiin kirjoituksiin, ja niin ovat monet teistäkin. Pappeuden valtuuden käyttämisessä sairaan siunaamiseen on viisi osaa: 1) voiteleminen, 2) voitelun sinetöiminen, 3) usko, 4) siunauksen sanat ja 5) Herran tahto. Voiteleminen Vanhassa testamentissa mainitaan usein öljyllä voiteleminen osana pappeuden valtuudella annettavaa siunausta.7 Voitelun ilmoitettiin olevan jonkin pyhittämiseksi8, ja se voidaan nähdä kenties myös vertauskuvana siunauksista, joita tämän pyhän toimituksen seurauksena vuodatetaan taivaasta. Uudesta testamentista luemme, että Jeesuksen apostolit ”voitelivat öljyllä sairaita ja paransivat heidät” (Mark. 6:13). Jaakobin kirjeessä opetetaan voitelemisen osuutta yhteydessä muihin pappeuden valtuudella annettavan parantavan siunauksen osatekijöihin: ”Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille.” (Jaak. 5:14–15.) Voitelun sinetöiminen Kun joku on voideltu Melkisedekin pappeuden valtuudella, voitelu sinetöidään tuolla samalla valtuudella. Jonkin sinetöiminen tarkoittaa sen vahvistamista, sen tekemistä sitovaksi aiottuun tarkoitukseen. Kun vanhimmat voitelevat sairaan henkilön ja sinetöivät voitelun, he avaavat taivaan ikkunat, niin että Herra voi vuodattaa tahtonsa mukaisen siunauksen sairaalle. Presidentti Brigham Young on opettanut: ”Pannessani käteni sairaiden päälle odotan Jumalan parantavan voiman ja vaikutuksen virtaavan lävitseni potilaaseen ja sairauden väistyvän. – – Kun me olemme valmiit, kun olemme valittuja astioita Herran edessä, voi Kaikkivaltiaasta lähtevä voimavirta kulkea voitelua ja siunausta toimittavan veljen ruumiin lävitse potilaan ruumiiseen, ja sairaat paranevat.”9 Vaikka tiedämmekin monia tapauksia, joissa pappeuden valtuudella siunatut henkilöt ovat parantuneet, puhumme näistä parantumisista harvoin julkisissa kokouksissa, koska nykyajan ilmoitus varoittaa meitä ylpeilemästä näistä asioista ja puhumasta ”niistä maailman edessä; sillä nämä asiat on annettu teille teidän hyödyksenne ja pelastukseksenne” (OL 84:73). Usko Usko on välttämätöntä taivaan voimilla parantamiseksi. Mormonin kirjassa jopa opetetaan, että ”ellei ihmislasten keskuudessa ole uskoa, Jumala ei voi tehdä mitään ihmettä heidän keskuudessaan” (Et. 12:12).10 Merkittävässä puheessaan sairaiden siunaamisesta presidentti Spencer W. Kimball sanoi: ”Uskon merkitystä ei aina oteta kylliksi huomioon. Sairas ja hänen perheensä tuntuvat usein luottavan kokonaan pappeuden voimaan ja terveeksitekemisen lahjaan, jonka he toivovat siunauksen antavilla veljillä olevan, kun suurempi vastuu on sen sijaan sillä, joka siunataan. – – Ihmisen oma usko on sittenkin tärkein asia, jos hän on tajuissaan ja pystyy vastaamaan itsestään. Mestari toisti niin usein lauseen ’uskosi on parantanut sinut’ [Matt. 9:22], että siitä tuli lähes kertosäe.”11 Presidentti Kimball totesi jopa, että ”voitelun ja siunauksen pyytäminen liian usein voi olla merkki uskon puutteesta tai siitä, että sairas haluaa siirtää vastuun oman uskonsa vahvistamisesta vanhimmille”. Hän kertoi eräästä uskollisesta sisaresta, joka sai pappeuden siunauksen. Kun sisarelta kysyttiin seuraavana päivänä, haluaako hän, että hänet siunataan uudelleen, hän vastasi: ”En, minut on jo voideltu ja siunattu. Toimitus on suoritettu. Minun asiani on nyt saada uskollani siunaukseni toteutumaan.”12 Siunauksen sanat Yksi osa pappeuden siunausta on siunauksen sanat, jotka vanhin lausuu sen jälkeen kun hän on sinetöinyt voitelun. Nämä sanat voivat olla hyvin tärkeitä, mutta niiden sisältö ei ole oleellinen eikä niitä tallenneta kirkon aikakirjoihin. Joissakin pappeuden siunauksissa – kuten patriarkallisessa siunauksessa – lausutut sanat ovat siunauksen ydin. Parantamisen siunauksessa kuitenkin siunauksen muut osat – voiteleminen, sinetöiminen, usko ja Herran tahto – ovat olennaiset osatekijät. Ihannetapauksessa vanhin, joka toimituksen suorittaa, on niin sopusoinnussa Herran Hengen kanssa, että hän tietää Herran tahdon ja ilmoittaa sen siunauksen sanoissa. Brigham Young on opettanut pappeudenhaltijoita: ”Teidän etuoikeutenanne ja velvollisuutenanne on elää niin, että tiedätte, milloin teille puhutaan Herran sanaa ja milloin teille ilmoitetaan Herran mieli.”13 Kun niin tapahtuu, lausuttu siunaus täyttyy kirjaimellisesti ja ihmeenomaisesti. Joissakin parhaissa tilanteissa olen kokenut tuota innoituksen varmuutta parantamisen siunauksessa ja olen tiennyt, että se, mitä sanoin, oli Herran tahto. Kuten useimmat parantamisen siunauksia antaneet, minä olen kuitenkin usein kokenut epävarmuutta siitä, mitä minun pitäisi sanoa. Monista eri syistä jokaisen vanhimman herkkyys Hengen kuiskauksille vaihtelee. Jokaiseen siunausta antavaan vanhimpaan vaikuttaa se, mitä hän haluaa sairaalle henkilölle. Kukin näistä ja muista kuolevaisuuden puutteellisuuksista voi vaikuttaa lausumiimme sanoihin. Onneksi parantavaa siunausta annettaessa lausutut sanat eivät ole oleellisia siunauksen parantavalle vaikutukselle. Jos uskoa on riittävästi ja jos se on Herran tahto, sairas paranee tai häntä siunataan, lausuipa toimituksen suorittaja nuo sanat tai ei. Sitä vastoin jos toimituksen suorittaja antaa periksi henkilökohtaiselle toiveelle tai To u k o k u u 2 0 1 0 49 kokemattomuudelle ja antaa käskyjä tai lausuu siunauksen sanoja ylittäen sen, mitä Herra päättää antaa henkilön uskon mukaan, nuo sanat eivät toteudu. Siksi, veljet, yhdenkään vanhimman ei pidä koskaan epäröidä osallistumista parantavan siunauksen antamiseen pelosta, ettei hän tiedä, mitä sanoisi. Parantavassa siunauksessa lausutut sanat voivat vahvistaa ja elähdyttää niiden uskoa, jotka ne kuulevat, mutta siunauksen vaikutus riippuu uskosta ja Herran tahdosta, ei niistä sanoista, jotka siunauksen antava vanhin lausuu. Herran tahto Nuoret miehet ja vanhemmat miehet, kiinnitättehän erityistä huomiota siihen, mitä nyt sanon. Kun me käytämme Jumalan pappeuden kiistatonta voimaa ja kun me vaalimme Hänen lupaustaan, että Hän kuulee uskon rukouksen ja vastaa siihen, meidän täytyy aina muistaa, etteivät usko ja pappeuden parantava voima voi tuottaa tulosta, joka on vastoin Hänen tahtoaan, jonka pappeus on. Tätä periaatetta opetetaan ilmoituksessa, jossa annetaan ohje, että kirkon vanhimpien tulee panna kätensä sairaiden pään päälle. Herran lupaus, että ”se, jolla on uskoa minuun tullakseen terveeksi ja jota ei ole määrätty kuolemaan, tulee terveeksi” (OL 42:48, kursivointi lisätty). Samoin toisessa 50 Liahona nykyajan ilmoituksessa Herra julistaa, että kun joku ”pyytää Jumalan tahdon mukaan, – – tapahtuu niin kuin hän pyytää” (OL 46:30).14 Kaikesta tästä opimme, etteivät edes Herran palvelijat, jotka käyttävät Hänen jumalallista voimaansa tilanteessa, jossa on riittävästi uskoa tulla terveeksi, voi antaa pappeuden siunausta, joka saa henkilön parantumaan, jos tuo parantuminen ei ole Herran tahto. Jumalan lapsina, tietoisina Hänen suuresta rakkaudestaan ja siitä, että Hän tietää parhaiten, mikä on parasta iankaikkiselle hyvinvoinnillemme, me luotamme Häneen. Evankeliumin ensimmäinen periaate on usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja usko tarkoittaa luottamusta. Tunsin tuota luottamusta puheessa, jonka serkkuni piti vakavaan sairauteen kuolleen teiniikäisen tytön hautajaisissa. Hän lausui nämä sanat, jotka ensin hämmästyttivät minua ja sitten rakensivat minua: ”Minä tiedän, että oli Herran tahto, että hän kuolee. Hän sai hyvää sairaanhoitoa. Hänelle annettiin pappeuden siunauksia. Hänen nimensä oli rukousluettelossa temppelissä. Hänen tervehtymisensä puolesta lausuttiin satoja rukouksia. Ja minä tiedän, että tässä perheessä on niin paljon uskoa, että hän olisi parantunut, ellei Herran tahto olisi ollut ottaa häntä tässä vaiheessa kotiin.” Tunsin tuon saman luottamuksen erään toisen hienon teini-ikäisen tytön isän sanoissa tytön kuoltua syöpään. Hän julisti: ”Perheemme uskoo Jeesukseen Kristukseen, eikä se riipu lopputuloksesta.” Nuo opetukset kuulostavat minusta tosilta. Me teemme kaiken voitavamme rakkaan ihmisen parantumiseksi ja sitten luotamme lopputuloksen suhteen Herraan. Todistan Jumalan pappeuden voimasta, uskon rukouksen voimasta ja näiden periaatteiden totuudellisuudesta. Ennen kaikkea todistan Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, jonka palvelijoita me olemme, jonka ylösnousemus antaa meille varmuuden kuolemattomuudesta ja jonka sovitus antaa meille mahdollisuuden iankaikkiseen elämään, suurimpaan kaikista Jumalan lahjoista. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Lainattuna julkaisussa Evankeliumi ja tuottoisa elämä, oppilaan kirja, uskonto 150, 2004, s. 63. 2. Ks. Moosia 4:27. 3. Ks. myös Mark. 10:46–52; Luuk. 18:35–43. 4. U.S. Religious Landscape Survey: Religious Beliefs and Practices: Diverse and Politically Relevant (The Pew Forum on Religion and Public Life, kesäkuu 2008), s. 34, 54, http://religions.pewforum.org/reports#. 5. Ks. Steve Blow, ”Sometimes, ’Miracles’ Are Just That”, Dallas Morning News, 30. tammikuuta 2000, s. 31A. 6. Ks. myös Matt. 9:18; Mark. 5:23; 6:5; 7:32–35; 16:18; Luuk. 4:40; Ap. t. 9:12, 17; 28:8; OL 42:44, 48; 66:9. 7. Ks. esim. 2. Moos. 28:41; 1. Sam. 10:1; 16:13; 2. Sam. 5:3. 8. Ks. 3. Moos. 8:10–12. 9. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 252; ks. myös Russell M. Nelson, ”Eikä turvaisi lihan käsivarteen”, Liahona, maaliskuu 2010, s. 40; Teachings of Gordon B. Hinckley, 1997, s. 474. 10. Ks. myös 1. Nefi 7:12; OL 35:9. 11. Ks. ”Presidentti Kimball puhuu sairaan voitelemisesta ja siunaamisesta”, Valkeus, elokuu 1982, s. 43. 12. ”Presidentti Kimball puhuu sairaan voitelemisesta ja siunaamisesta”, s. 43. 13. Ks. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, s. 68. 14. Ks. myös 1. Joh. 5:14; Hel. 10:5. Vanhin Ronald A. Rasband seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta Lähetyssaarnaajan jumalallinen kutsumus Herra tarvitsee jokaista nuorta miestä, joka kykenee, valmistautumaan ja sitoutumaan uudelleen tästä illasta alkaen olemaan kelvollinen Jumalan profeetalta tulevaan kutsuun palvella lähetystyössä. H yvää iltaa, rakkaat pappeusveljeni. Haluaisin puhua tänä iltana lähetystyöpalvelusta. Osoitan puheeni laajalle nuorten miesten joukolle, jolla on Aaronin pappeus ja joka on koolla kautta koko maailman, sekä heidän isilleen, isoisilleen ja pappeusjohtajilleen, jotka kaitsevat heitä. Lähetystyö on aihe, joka on hyvin lähellä sydäntäni, aivan kuten se on niiden jokaisen kahdeksassa seitsemänkymmenen koorumissa palvelevan jäsenen sydäntä, joille Herra on antanut tehtävän lähteä ”edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä”1. Lähetystyö on kirkon sydänveri ja pelastava siunaus kaikille, jotka ottavat vastaan sen sanoman. Kun Mestari palveli ihmisten keskuudessa, Hän kutsui kalastajia Galileassa jättämään verkkonsa ja seuraamaan Häntä julistaen: ”Minä teen teistä ihmisten kalastajia.”2 Herra esitti nuo kutsut nöyrille miehille, niin että heidän välityksellään muut kuulisivat Hänen evankeliuminsa totuudet ja tulisivat Hänen luokseen. Kesäkuussa 1837 profeetta Joseph Smith kutsui apostoli Heber C. Kimballin lähtemään lähetystyöhön Englantiin. Vanhin Kimballin kutsu tuli heidän kahden istuessa Kirtlandin temppelissä, ja Joseph sanoi jumalallisella valtuudella: ”Veli Heber, Herran Henki on kuiskannut minulle: ’Lähteköön palvelijani Heber Englantiin julistamaan evankeliumiani ja avaamaan pelastuksen oven sille kansakunnalle.’”3 Tuo Hengen kuiskaus on esimerkki siitä, kuinka Herran palvelijat saavat kutsun lähettää lähetyssaarnaajia näiden työkentille. Nykyään lähetyssaarnaajat lähtevät kaksittain Herran ohjeen mukaan viemään tuota samaa sanomaa, ja heillä on Jumalan profeetalta saatu sama jumalallinen kutsu palvella. Profeettamme, presidentti Thomas S. Monson, on sanonut niistä, jotka on kutsuttu palvelemaan: ”Teillä on elämänne lähetystyötilaisuus. Iankaikkisuuden siunaukset odottavat teitä. Teillä on etuoikeus olla pappeuden palvelutyön näyttämöllä osallistujina eikä katselijoina.”4 Näyttämö on teidän, rakkaat Aaronin pappeuden poikani. Oletteko valmiit ja halukkaat esittämään osanne? Herra tarvitsee jokaista nuorta miestä, joka kykenee, valmistautumaan ja sitoutumaan uudelleen tästä illasta alkaen olemaan kelvollinen Jumalan profeetalta tulevaan kutsuun palvella lähetystyössä. Muistelen lämmöllä koko perheemme suurta iloa, kun kaksi Buenos Airesissa Argentiinassa To u k o k u u 2 0 1 0 51 lapsistamme sai kutsunsa palvella kokoaikaisina lähetyssaarnaajina. Sydämemme täytti jännitys ja innokas odotus, kun kumpikin avasi oman erityisen Jumalan profeetalta saamansa kirjeen. Tyttäremme Jenessa kutsuttiin Detroitin lähetyskentälle Michiganiin Yhdysvaltoihin ja poikamme Christian kutsuttiin Moskovan eteläiselle lähetyskentälle Venäjälle. Miten nöyräksi tekeviä ja samalla kertaa jännittäviä kokemuksia! Kun sisar Rasbandilla ja minulla oli muutama vuosi sitten etuoikeus johtaa New Yorkin pohjoista lähetyskenttää New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa, New York Cityyn saapuvat lähetyssaarnaajat olivat minulle ihmetyksen aihe. Kun puhuttelin heitä heidän ensimmäisenä päivänään lähetyskentällä, koin syvää kiitollisuuden tunnetta jokaisesta lähetyssaarnaajasta. Tunsin, että heidän kutsunsa lähetyskentällemme oli jumalallisesti suunniteltu heille ja minulle, heidän lähetysjohtajalleen. Päätettyämme lähetystyötehtävämme presidentti Gordon B. Hinckley kutsui minut palvelemaan seitsenkymmenenä kirkossa. Alkuvaiheessa saamassani koulutuksessa uutena johtavana auktoriteettina minulla oli muun muassa tilaisuus istua kahdentoista koorumin jäsenten kanssa heidän nimittäessään lähetyssaarnaajat 52 Liahona palvelutyöhön jollakin tämän suuren kirkon yli 300 lähetyskentästä. Presidentti Henry B. Eyringin rohkaisulla ja luvalla haluaisin kertoa teille erään kokemuksen, joka on minulle hyvin merkittävä ja jonka sain hänen kanssaan useita vuosia sitten, kun hän oli kahdentoista koorumin jäsen. Jokaisella apostolilla on valtakunnan avaimet, ja he käyttävät niitä kirkon presidentin johdolla ja toimeksiannosta. Vanhin Eyring oli nimittämässä lähetyssaarnaajia heidän työkentilleen, ja koulutuksessa ollessani minut kutsuttiin seuraamaan sitä sivusta. Liityin vanhin Eyringin seuraan varhain eräänä aamuna huoneessa, johon oli tilaisuutta varten valmisteltu useita suuria tietokoneen näyttöpäätteitä. Mukana oli myös eräs lähetystyöosaston henkilökuntaan kuuluva, jonka tehtävänä oli sinä päivänä avustaa meitä. Ensin polvistuimme yhdessä rukoukseen. Muistan vanhin Eyringin käyttäneen hyvin vilpittömiä sanoja, kun hän pyysi Herraa siunaamaan häntä niin, että hän tietäisi ”täysin varmasti”, minne lähetyssaarnaajat pitäisi lähettää. Sanat ”täysin varmasti” kertoivat paljon uskosta, jota vanhin Eyring osoitti sinä päivänä. Kun prosessi alkoi, lähetettävän lähetyssaarnaajan kuva tuli yhdelle tietokoneen näyttöruuduista. Kunkin kuvan ilmaantuessa minusta tuntui kuin se lähetyssaarnaaja olisi ollut huoneessa kanssamme. Vanhin Eyring tervehti sitten lähetyssaarnaajaa ystävällisellä ja herttaisella äänellään: ”Hyvää huomenta, vanhin Reier tai sisar Yang. Mitä sinulle kuuluu tänään?” Hän kertoi minulle, että hän mielellään ajatteli omassa mielessään sitä, missä lähetyssaarnaajat päättäisivät lähetystyönsä. Se auttaisi häntä tietämään, minne heidät oli määrä lähettää. Sitten vanhin Eyring tutki piispojen ja vaarnanjohtajien kommentteja, lähetyssaarnaajan terveydentilaa koskevia huomioita ja muita kuhunkin lähetyssaarnaajaan liittyviä asioita. Sitten hän katsoi toista näyttöruutua, jossa näkyi vyöhykkeitä ja lähetyskenttiä kautta maailman. Lopuksi hän Hengen kehotuksesta nimitti lähetyssaarnaajan työkentälleen. Olen saanut muilta kahdentoista koorumissa tietää, että tämä menetelmä on joka viikko yleispiirteiltään tyypillinen Herran apostolien nimittäessä monia lähetyssaarnaajia palvelemaan kautta maailman. Koska olin palvellut lähetyssaarnaajana omassa maassani Itäisten osavaltioiden lähetyskentällä monia vuosia aiemmin, tämä kokemus liikutti minua syvästi. Ja palveltuani lähetysjohtajana olin kiitollinen sydämeeni saamastani lisätodisteesta, että New York Cityyn vastaanottamani lähetyssaarnaajat oli lähetetty minulle taivaallisen ilmoituksen perusteella. Kun vanhin Eyring oli nimittänyt muutaman lähetyssaarnaajan palvelupaikkaansa, hän kääntyi puoleeni pohtiessaan yhtä tiettyä lähetyssaarnaajaa ja kysyi: ”No, veli Rasband, minne tämän lähetyssaarnaajan pitäisi mielestäsi lähteä?” Hätkähdin! Sanoin hiljaa vanhin Eyringille, etten tiennyt ja etten edes tiennyt, että voisin tietää! Hän katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi vain: ”Veli Rasband, ole tarkkaavaisempi, niin sinäkin voit tietää!” Silloin minä vedin tuolini vähän lähemmäksi vanhin Eyringia ja tietokoneruutua. Olin paljon tarkkaavaisempi! Muutaman muun kerran prosessin edetessä vanhin Eyring kääntyi puoleeni ja kysyi: ”No, veli Rasband, minne tämän lähetyssaarnaajan pitäisi mielestäsi lähteä?” Nimesin jonkin tietyn lähetyskentän, ja vanhin Eyring katsoi minua mietteliäänä ja sanoi: ”Ei, ei sinne!” Sitten hän nimitti ne lähetyssaarnaajat sinne, minne oli tuntenut innoitusta. Kun olimme lopettelemassa sitä tehtävienjakotilaisuutta, ruutuun ilmaantui erään tietyn lähetyssaarnaajan kuva. Sain hyvin voimakkaan innoituksen, voimakkaimman sinä aamuna, että lähetyssaarnaajan, joka oli edessämme, oli määrä lähteä Japaniin. En tiennyt, että vanhin Eyring aikoi kysyä minulta tästä lähetyssaarnaajasta, mutta hämmästyttävää kyllä, hän kysyi. Sanoin hänelle melko epävarmasti ja nöyrästi: ”Japaniin?” Vanhin Eyring vastasi heti: ”Kyllä, mennään sinne.” Ja tietokoneen ruudulle ilmaantuivat Japanin lähetyskentät. Tiesin heti, että lähetyssaarnaajan oli määrä lähteä Sapporon lähetyskentälle Japaniin. Vanhin Eyring ei kysynyt minulta lähetyskentän nimeä, mutta hän nimitti tuon lähetyssaarnaajan Sapporon lähetyskentälle Japaniin. Olin hiljaa sydämessäni hyvin liikuttunut ja vilpittömän kiitollinen Herralle siitä, että Hän salli minun saada innoitusta tietää, minne sen lähetyssaarnaajan pitäisi lähteä. Tilaisuuden päätteeksi vanhin Eyring lausui minulle todistuksensa Vapahtajan rakkaudesta, jota Hän tuntee jokaista lähetyssaarnaajaa kohtaan, joka lähetetään maailmaan saarnaamaan palautettua evankeliumia. Hän sanoi, että Vapahtajan suuren rakkauden ansiosta Hänen palvelijansa tietävät, missä näiden suurenmoisten nuorten miesten ja naisten, vanhempien lähetyssaarnaajien ja vanhempien lähetyssaarnaaja-avioparien on määrä palvella. Sain sinä aamuna lisävahvistuksen siitä, että jokainen tässä kirkossa kutsuttu ja nimitetty tai jollekin tietylle lähetyskentälle uudelleen nimitetty lähetyssaarnaaja kutsutaan Herran Jumalan Kaikkivaltiaan ilmoituksella yhden Hänen palvelijansa kautta. Päätän Herran sanoihin Whitmerin veljeksille, joilla oli merkittävä rooli palautuksen alkuaikoina. He näkivät kultalevyt, ja heidän allekirjoittamansa todistus on jokaisen Mormonin kirjan alkulehdillä. He kuuluivat ensimmäiseen lähetyssaarnaajaryhmään, jonka Jumalan profeetta kutsui vuonna 1829 saarnaamaan Herran Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. Opin ja liittojen luvun 14 johdannossa sanotaan: ”Whitmerin pojista kolme, joista kukin oli saanut todistuksen työn aitoudesta, huolestui syvästi henkilökohtaisten velvollisuuksiensa asiasta.” John ja Peter Whitmer nuoremmalle Herra sanoi tämän: ”Sillä sinä olet monesti halunnut saada tietää minulta, mikä olisi sinulle suuriarvoisinta.”5 Eivätköhän monet teistä, nuoret miehet, ole esittäneet itselleen tuon saman kysymyksen? Tämä on Herran vastaus: ”Ja nyt, katso, minä sanon sinulle, että suuriarvoisinta sinulle on julistaa parannusta tälle kansalle, jotta voit tuoda sieluja minun luokseni, jotta voit levätä heidän kanssansa minun Isäni valtakunnassa.”6 Nuoret ystäväni, tässä vaiheessa elämäänne tärkeintä työtä, mitä voitte tehdä, on Herralta kutsun saaneena tehdä lähetystyötä. Valmistautukaa nyt, eläkää vanhurskaasti, oppikaa perheeltänne ja kirkon johtajilta ja tulkaa ja liittykää joukkoomme rakentamaan Jumalan valtakuntaa maan päälle – ottakaa vastaan jumalallinen nimityksenne ”näin suuressa asiassa”7. Tämä on nöyrä rukoukseni. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Luuk. 10:1. 2. Matt. 4:19. 3. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 343. 4. Ks. Thomas S. Monson, ”Jotta kaikki kuulisivat”, Valkeus, heinäkuu 1995, s. 49. 5. OL 15:4; 16:4. 6. OL 15:46; 16:6. 7. OL 128:22. To u k o k u u 2 0 1 0 53 David L. Beck Nuorten Miesten ylijohtaja Suurenmoinen Aaronin pappeus On erittäin tärkeää, että täytätte velvollisuutenne Jumalaa kohtaan. Olen varma siitä, että teette niin. M inulla on tänä iltana kunnia puhua kirkon erinomaisille nuorille miehille. Minua on siunattu niin, että olen tavannut monia teistä eri puolilla maailmaa. Teidän innokkuutenne on tarttuvaa. Te kohtaatte haasteitanne poikkeuksellisella voimalla ja rohkeudella. Rakastan teitä ja luotan teihin. Te innoitatte ympärillänne olevia ihmisiä enemmän kuin osaatte arvatakaan. Kuunnelkaa, mitä eräs nuori mies, joka ei ole kirkkomme jäsen, kertoo yrittäessään kuvailla ystäväänsä, joka on Aaronin pappeuden haltija: ”Huomaan Luisissa tosiaan jotakin erilaista. – – Tämä kaveri ei ole ollenkaan samanlainen kuin – – muut ihmiset. Hänessä vain on jotakin. – – En edes tiedä, mitä se on, mutta hän on erilainen kuin kaikki muut. Se on vain sellaista, minkä tuntee. Se ei ole [mitään] – – näkyvää. Sen vain tuntee.” On olemassa jotakin hyvin tärkeää, mikä erottaa Luisin ja teidät muista nuorista miehistä. Te olette saaneet Aaronin pappeuden. Se on pyhä lahja, eivätkä monet täysin ymmärrä sitä. Tänä iltana autan teitä huomaamaan, kuinka voitte omalla kohdallanne käsittää Aaronin pappeuden suurenmoisuuden. 54 Liahona Jeesuksen hyvyyttä (ks. Morm. 1:15). Mormonin kirjan käänsi ja julkaisi Joseph Smith, joka kutsuttiin suureen työhönsä, kun hän oli 14-vuotias ja hänen luonaan kävivät taivaallinen Isä ja Jeesus Kristus. Presidentti Thomas S. Monson on sanonut: ”Teiltä odotetaan suuria. – – Herran sana kuuluu kuin taisteluhuuto sinulle, minulle ja pappeudenhaltijoille kaikkialla: ’Ja niin, jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa.’” (”Kutsu rohkeuteen”, Liahona, toukokuu 2004, s. 54, 57.) 1. Jumala luottaa teihin Kun Jumala antaa teidän vastuullenne pyhän pappeutensa, Hän osoittaa teitä kohtaan suurta luottamusta. Hän tietää voivansa luottaa siihen, että te käytätte pappeutta muiden palvelemiseen, samoin kuin Hän on luottanut siihen, että toiset nuoret miehet tekisivät osan Hänen tärkeimmästä työstään. Maailma ei esimerkiksi olisi saanut Mormonin kirjan voimallista todistusta Jeesuksesta Kristuksesta, ellei olisi ollut kahta nuorta miestä, joihin Jumala luotti. Tämän pyhän aikakirjan koonnut profeetta Mormon oli vasta 10vuotias, kun hänelle annettiin tehtävä havainnoida kansansa historiaa ja myöhemmin kirjoittaa se muistiin. Kun hän oli 15-vuotias, Herra tuli hänen luokseen, ja hän sai maistaa ja tuntea 2. Uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelma Auttaakseen teitä vastaamaan tähän kiireelliseen kutsuun kirkko aloittaa uuden Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelman, kuten presidentti Henry B. Eyring ilmoitti aiemmin tänä päivänä. Olen innostunut tästä ohjelmasta. Aineisto lähetetään piispoillenne ja seurakunnanjohtajillenne kesäkuusta alkaen. Teidän tulee alkaa käyttää sitä heti sen saatuanne. Te diakonit, opettajat ja papit osallistutte toimintoihin, jotka auttavat teitä saamaan hengellistä voimaa sekä oppimaan pappeusvelvollisuutenne ja täyttämään ne. Jokainen toiminta noudattaa tätä yksinkertaista kaavaa: Ensin te opitte jonkin evankeliumin periaatteen tai pappeusvelvollisuuden. Te saatte selville, mitä taivaallinen Isä haluaa teidän tekevän, ja te pyritte saamaan hengellisen todistuksen siitä, miksi se on tärkeää. Seuraavaksi te suunnittelette, kuinka aiotte toimia oppimanne pohjalta. Teitä kannustetaan laatimaan suunnitelmanne omien tarpeidenne ja olosuhteidenne mukaan sekä sen perusteella, mitä mahdollisuuksia teillä on palvella muita. Tämä on suurenmoinen tilaisuus ottaa vastuu omasta kasvustanne ja kehittää itsessänne hengellistä omavaraisuutta. Sitten te kerrotte muille siitä, mitä olette oppineet ja kokeneet. Niin tehdessänne te vahvistatte omaa todistustanne ja lähiympäristössänne olevien uskoa. Te opitte puhumaan paremmin evankeliumista muiden kanssa. Olen kiitollinen eräälle nuorelle miehelle, joka kertoi minulle seuraavan kokemuksen. Hän ja eräs toinen Aaronin pappeuden haltija saivat tehtävän toimittaa sakramentin eräälle miehelle, joka oli vuoteenomana ja erittäin sairaana. Nämä nuoret miehet saapuivat tämän miehen kotiin tietämättä, että viimeaikaiset hoidot estivät häntä syömästä mitään ruokaa – edes sakramenttileivän palaa. Siunattuaan leivän nuori mies ojensi sakramentin heikossa kunnossa olevalle miehelle. Mies otti palan siunattua leipää, odotti hetken ja painoi sen sitten huuliaan vasten. Nuori mies kertoi, että kun hän näki tämän uskollisen veljen osoittavan kunnioitustaan sakramenttia kohtaan, hänestä tuntui kuin hän olisi katsellut miehen suutelevan Vapahtajan jalkoja. Hän näki, että mies rakasti Vapahtajaa. Sinä päivänä sakramentin merkitys iskostui tuon nuoren miehen mieleen unohtumattomalla tavalla. Tuon nuoren miehen tavoin tekin saatte pyhiä kokemuksia. Teidän vanhemmillanne, johtajillanne ja kooruminne jäsenillä on tärkeä rooli Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmassa. Kooruminne sunnuntaikokouksissa teillä on säännöllisesti tilaisuuksia oppia, toimia ja kertoa. Uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelma opastaa teitä matkallanne, kun pyritte täyttämään oman velvollisuutenne Jumalaa kohtaan ja huomaamaan Aaronin pappeuden suurenmoisuuden. 3. Täyttäkää velvollisuutenne Jumalaa kohtaan Kuluneen vuoden aikana olen ollut matkalla, joka on ikuisesti muuttanut tavan, jolla suhtaudun teihin ja Aaronin pappeuteen. Odotan innolla, että te käsitätte omalta osaltanne sen, minkä minä olen käsittänyt. Te tulette oppimaan, miksi Aaronin pappeus on niin tärkeä teidän elämässänne ja kuinka keskeinen se on kirkolle. Te tulette käsittämään, miksi siihen viitataan nimityksellä pappeuden toinen ”suuri osasto” (ks. OL 107:6). Tulette paremmin ymmärtämään pappeuden avaimien, enkelien palveluksen ja valmistavan evankeliumin merkityksen (ks. OL 13; 84:26). Saatana haluaisi teidän ajattelevan, että te olette liian nuoria tai että teitä on liian vähän käyttääksenne Aaronin pappeutta merkittävällä tavalla. Mikään siitä ei ole totta. Jumalan sanat Moosekselle koskevat teitä tänä päivänä: ”Katso, sinä olet minun poikani; – – ja minulla on työ sinulle” (Moos. 1:4, 6). Hän on antanut teille voimansa tehdä suuria. Kun täytätte velvollisuuttanne Jumalaa kohtaan, te vahvistatte ja siunaatte perhettänne. Se on suurin pappeusvelvollisuutenne. Kuunnelkaa, kuinka eräs äiti kuvailee poikansa vaikutusta perheessään: ”Leolla on pappeus kodissamme, ja se on valtaisa siunaus. Hän on hyvänä esimerkkinä sisaruksilleen; – – hän pitää huolen siitä, että he rukoilevat aina. Sunnuntaisin hän jakaa sakramentin. Hänen pikkuveljensä näkee hänet. Hän auttaa – – perherukouksessa. Tiedän, että varttuessaan hän on edelleen siunauksena. Hän pystyy kastamaan nuoremman veljensä. Se on meille lohtuna ja lahjana.” Kun täytätte velvollisuuttanne Jumalaa kohtaan, te autatte ystäviänne, jotka eivät kuulu kirkkoomme, ja autatte valmistamaan heitä liittymään kirkkoon. Te valvotte ja vahvistatte heitä todellisen veljen tavoin. Te lähdette ensimmäisinä pelastamaan sellaisia nuoria miehiä, jotka ovat eksyneet. Kun täytätte velvollisuuttanne Jumalaa kohtaan, te olette hyvää aikaansaavana voimana aina ja joka tilanteessa. Teidän vanhurskas esimerkkinne ja uskollinen pappeuden palvelutyönne on voimallinen keino kutsua kaikkia niitä, jotka tuntevat teidät, tulemaan Kristuksen luokse. Kriittisimpänä aikanaan nefiläiset turvautuivat erään nuoren miehen, Mormonin, johtajuuteen ja innoitukseen (ks. Morm. 2:1–2). Tänä aikana me luotamme siihen, että te olette suurena voimana kirkolle ja hyvää aikaansaavana voimana maan päällä. Tätä Herra odottaa. 4. Tulkaa uskollisiksi miehiksi pappeudessa Todistan, että kun teistä tulee uskollisia miehiä pappeudessa, te tunnette sydämenne muuttuvan. Te pyritte olemaan täysin puhtaita ja toimittamaan sakramentin kelvollisina. Te kohtelette To u k o k u u 2 0 1 0 55 jokaista nuorta naista ystävällisesti ja kunnioittavasti. Te kunnioitatte vanhempianne. Te vältätte loukkaamasta Henkeä ajatuksillanne, sanoillanne tai teoillanne. Te tulette tuntemaan Herran, jota palvelette, ja te pyritte aina olemaan Hänen kaltaisiaan. Todistan, että teidän uskollinen palvelutyönne Aaronin pappeudessa muuttaa niiden elämän, joita palvelette. On ihmisiä, jotka tarvitsevat teidän pappeuden palvelutyötänne. Teidän perheenne tarvitsee teitä. Teidän kooruminne tarvitsee teitä. Kirkko tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä. On erittäin tärkeää, että täytätte velvollisuutenne Jumalaa kohtaan. Olen varma siitä, että teette niin. Eräänä kylmänä aamuna muutama viikko sitten hölkkäsin Tagusjoen rannalla Lissabonissa Portugalissa. Tulin erään muistomerkin luo, joka on omistettu menneiden vuosisatojen portugalilaisille löytöretkeilijöille. Pysähdyin katsomaan, kun aurinko nousi ja loi lämpimän paisteensa minun ja näyttävän muistomerkin ylle. Tunsin innoitusta katsellessani löytöretkeilijöiden päättäväisiä kasvoja, kun he suuntasivat kiinteän katseen veden yli. Nämä olivat miehiä, jotka olivat halukkaita tekemään sellaista, mitä hyvin harvat olivat tehneet. He jättivät tutun ja mukavan maailman ja lähtivät rohkeina tuntemattomalle valtamerelle etsimään uusia maita. He muuttivat maailmaa. Kun ajattelen tuota rohkeiden löytöretkeilijöiden muistomerkkiä, näen teidät. Näen teidät henkilökohtaisella matkalla, jolle vain harvat tämän päivän maailmassa päättävät lähteä. Näen teidän täyttävän velvollisuuttanne Jumalaa kohtaan. Rukoilen, että voimme kaikki ymmärtää suurenmoista Aaronin pappeutta ja Jumalan tavoin luottaa Aaronin pappeuden haltijoihin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ 56 Liahona Presidentti Dieter F. Uchtdorf toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Jatkakaa kärsivällisesti Ne asiat, joita opimme kärsivällisyydestä, jalostavat luonnettamme, kohottavat elämäämme ja lisäävät onnellisuuttamme. 1960 -luvulla eräs professori Stanfordin yliopistossa aloitti vaatimattoman kokeen testaten nelivuotiaiden lasten tahdonvoimaa. Hän laittoi heidän eteensä ison vaahtokarkin ja sanoi sitten heille, että he voisivat syödä sen heti, tai jos he odottaisivat noin 15 minuuttia, he voisivat saada kaksi vaahtokarkkia. Sitten hän jätti lapset yksin ja seurasi kaksisuuntaisen peilin takaa, mitä tapahtui. Jotkut lapsista söivät vaahtokarkin heti. Jotkut jaksoivat odottaa vain muutaman minuutin ennen kuin antoivat periksi houkutukselle. Vain 30 prosenttia lapsista jaksoi odottaa. Koe ei ollut kovinkaan kiinnostava, ja professori siirtyi tutkimaan muita aiheita, sillä kuten hän itse sanoi: ”Ei ole kovinkaan paljon asioita, joita voi tutkia lapsista, jotka yrittävät olla syömättä vaahtokarkkeja.” Ajan kuluessa hän kuitenkin seurasi näitä lapsia ja alkoi panna merkille mielenkiintoisen vastaavuussuhteen: niillä lapsilla, jotka eivät jaksaneet odottaa, oli myöhemmin elämässään vaikeuksia ja enemmän käytösongelmia, kun taas ne lapset, jotka olivat odottaneet, olivat yleensä myönteisempiä ja motivoituneempia, heillä oli korkeammat kouluarvosanat ja suuremmat tulot sekä terveemmät ihmissuhteet. Yksinkertaisesta kokeilusta, joka koski lapsia ja vaahtokarkkeja, tuli uraauurtava tutkimus, jonka mukaan kyky odottaa – olla kärsivällinen – on ratkaisevan tärkeä luonteenpiirre, joka voi ennustaa menestymistä myöhemmin elämässä.1 Odottaminen voi olla vaikeaa Odottaminen voi olla vaikeaa. Lapset tietävät sen, ja niin tietävät aikuisetkin. Me elämme maailmassa, jossa on pikaruokaravintoloita, pikaviestimiä, tilausvideopalveluja sekä välittömiä vastauksia kaikkein tyhjänpäiväisimpiinkin tai syvällisimpiin kysymyksiin. Emme pidä odottamisesta. Joistakuista tuntuu jopa, että heidän verenpaineensa nousee, kun heidän kassajononsa ruokakaupassa etenee hitaammin kuin jonot muilla kassoilla heidän ympärillään. Kärsivällisyys – kyky antaa mielitekojemme jäädä odottamaan joksikin aikaa – on kallisarvoinen ja harvinainen hyve. Haluamme mitä haluamme, ja haluamme sen nyt. Sen vuoksi pelkkä ajatuskin kärsivällisyydestä saattaa tuntua epämiellyttävältä ja toisinaan karvaalta. Ilman kärsivällisyyttä emme kuitenkaan voi miellyttää Jumalaa – meistä ei voi tulla täydellisiä. Kärsivällisyys on todellakin puhdistava prosessi, joka hioo ymmärrystä, syventää onnea, keskittää toimia ja tarjoaa toivon rauhasta. Me vanhemmat tiedämme, kuinka epäviisasta olisi myöntyä lastemme jokaiseen toiveeseen. Mutta lapset eivät ole ainoita, jotka menevät pilalle, kun saavat ylen määrin välitöntä tyydytystä. Meidän taivaallinen Isämme tietää sen, mitä hyvät vanhemmat oppivat ymmärtämään ajan mittaan: jos lasten on tarkoitus joskus aikuistua ja löytää piilevät kykynsä, heidän täytyy oppia odottamaan. Kärsivällisyys ei ole pelkästään odottamista Kun olin kymmenvuotias, meidän perhe muutti pakolaisina uuteen maahan. Olin aina ollut koulussa hyvä oppilas – siis siihen saakka kunnes saavuimme Länsi-Saksaan. Siellä opiskelukokemukseni oli merkittävästi erilainen. Maantieto, jota koulussani opiskeltiin, oli minulle uutta. Myös historia, jota opiskelimme, oli varsin erilaista. Aikaisemmin olin opiskellut toisena kielenä venäjää – nyt opiskelin englantia. Se oli minulle vaikeaa. Oli tosiaan hetkiä, jolloin vilpittömästi uskoin, ettei kieltäni ollut yksinkertaisesti luotu puhumaan englantia. Koska niin suuri osa opetettavista asioista oli minulle uutta ja outoa, jäin muista jälkeen. Ensimmäistä kertaa elämässäni aloin miettiä, oliko vain yksinkertaisesti niin, etten ollut kyllin älykäs kouluun. Onneksi minulla oli opettaja, joka opetti minua olemaan kärsivällinen. Hän opetti minulle, että vakaa ja johdonmukainen työ – kärsivällinen sinnikkyys – auttaisi minua oppimaan. Ajan mittaan vaikeat aineet kävivät selkeiksi – jopa englannin kieli. Hitaasti aloin huomata, että jos ahkeroin johdonmukaisesti, pystyisin oppimaan. Se ei käynyt nopeasti, mutta kärsivällisyyden ansiosta se onnistui. Siitä kokemuksesta opin, että kärsivällisyys oli paljon enemmän kuin pelkästään sitä, että odotti jonkin tapahtumista – kärsivällisyys edellytti sitä, että teki aktiivisesti työtä arvokkaiden tavoitteiden hyväksi eikä masentunut, kun tuloksia ei tullutkaan välittömästi tai ilman ponnisteluja. Tässä piilee tärkeä ajatus: kärsivällisyys ei ole passiivista alistumista eikä se ole sitä, että pelkojemme vuoksi emme toimi. Kärsivällisyys tarkoittaa aktiivista odottamista ja kestämistä. Se tarkoittaa jossakin asiassa pitäytymistä ja kaiken voitavamme tekemistä – työskentelemistä, toivomista ja uskon osoittamista; koettelemusten kestämistä lujana silloinkin, kun sydämemme toiveet lykkääntyvät. Kärsivällisyys ei ole pelkästään kestämistä, se on kestämistä hyvin! Kärsimättömyys on puolestaan oire itsekkyydestä. Se on itsekeskeisten luonteenpiirre. Se johtuu aivan liian yleisestä vaivasta nimeltä ”maailman napa” -syndrooma, joka saa ihmiset uskomaan, että maailma pyörii heidän ympärillään ja että kaikilla muilla on vain sivuosa siinä suuressa kuolevaisuuden teatteriesityksessä, jossa yksinomaan heillä on pääosa. Kuinka suuresti tämä, rakkaat veljeni, eroaakaan siitä mittapuusta, jonka Herra on asettanut meille pappeudenhaltijoille. Kärsivällisyys, pappeuden periaate Pappeudenhaltijoina ja Herran Jeesuksen Kristuksen edustajina meidän tulee palvella muita Hänen esimerkkinsä mukaisella tavalla. On olemassa syy siihen, miksi miltei jokaisessa oppiaiheessa pappeuden johtamisesta päädytään jossain vaiheessa Opin ja liittojen lukuun 121. Muutamassa jakeessa Herra esittää pappeusjohtamisen mestarikurssin. ”Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella.”2 Näissä jakeissa kuvatut luonteenpiirteet ja tavat muodostavat jumalallisen kärsivällisyyden perustan ja liittyvät erottamattomasti tehokkaaseen To u k o k u u 2 0 1 0 57 pappeuteen ja patriarkaaliseen palvelemiseen. Ne antavat teille voimaa ja viisautta pitää kutsumuksenne kunniassa, saarnata evankeliumia, ystävystyä koorumin jäseniin ja tehdä tärkeintä pappeuden palvelutyötä, mikä tosiaan on rakastavaa palvelemista oman kotinne seinien sisäpuolella. Muistakaamme aina, että yhtenä syynä siihen, miksi Jumala on uskonut meille pappeuden, on se, että Hän auttaa meitä valmistautumaan iankaikkisten siunausten saamiseen jalostamalla luonnettamme pappeuden palvelutyön vaatiman kärsivällisyyden välityksellä. Kuten Herra on kärsivällinen meidän suhteemme, olkaamme mekin kärsivällisiä niiden suhteen, joita palvelemme. Ymmärtäkäämme, että he ovat epätäydellisiä kuten mekin. Hekin tekevät virheitä kuten mekin. Hekin haluavat muiden uskovan heistä hyvää kuten mekin. Älkää koskaan antako periksi kenenkään kohdalla. Ja siihen sisältyy, ettette anna periksi itsennekään suhteen. Uskon, että meistä jokainen voi jossakin vaiheessa samaistua siihen velalliseen, joka Kristuksen vertauksessa anoi kuninkaalta: ”Ole kärsivällinen!”3 Herran tapa ja hetki Israelilaiset odottivat erämaassa 40 vuotta, ennen kuin pääsivät luvattuun maahan. Jaakob odotti 7 pitkää vuotta Raakelia. Juutalaiset odottivat 70 58 Liahona vuotta Babylonissa, ennen kuin pystyivät palaamaan ja rakentamaan temppelin uudelleen. Nefiläiset odottivat merkkiä Kristuksen syntymästä, jopa tietäen, että ellei merkkiä tulisi, he saisivat surmansa. Joseph Smithin koettelemukset Libertyn vankilassa saivat jopa Jumalan profeetan ihmettelemään: ”Kuinka kauan?”4 Kussakin tapauksessa taivaallisella Isällä oli tarkoitus sille, miksi Hän vaati lapsiaan odottamaan. Jokainen meistä kutsutaan odottamaan omalla tavallamme. Me odotamme vastauksia rukouksiin. Me odotamme asioita, jotka sillä hetkellä saattavat tuntua meistä niin oikeilta ja niin hyviltä, ettemme pysty mitenkään keksimään, miksi taivaallinen Isä viivyttäisi vastausta. Muistan, kun valmistauduin hävittäjälentäjäkoulutukseen. Suuri osa alustavasta sotilaskoulutuksesta muodostui liikunnasta. En ole vieläkään aivan varma siitä, miksi loputonta juoksemista pidettiin niin välttämättömänä esivaiheena lentäjäksi valmistumiselle. Siitä huolimatta me juoksimme ja juoksimme ja juoksimme vielä lisää. Kun olin juoksemassa, aloin huomata jotakin, mikä suoraan sanoen huolestutti minua. Kerta toisensa jälkeen minun ohitseni juoksi miehiä, jotka polttivat, joivat ja tekivät kaikkea sellaista, mikä oli vastoin evankeliumia ja varsinkin viisauden sanaa. Muistan ajatelleeni: ”Hei, hetkinen! Eikö minun pitäisi pystyä juoksemaan ilman että uuvun?” Minä kuitenkin uuvuin, ja ohitseni juoksi ihmisiä, jotka eivät todellakaan noudattaneet mitään edes etäisesti viisauden sanaan liittyvää. Myönnän, että siihen aikaan se huolestutti minua. Kysyin itseltäni, oliko lupaus totta vai eikö se ollut. Vastausta ei tullut heti. Lopulta kuitenkin opin, että Jumalan lupaukset eivät aina täyty niin nopeasti tai sillä tavalla kuin saatamme toivoa. Ne tulevat Hänen ajoituksensa mukaan ja Hänen tavallaan. Vuosia myöhemmin sain nähdä todisteita ajallisista siunauksista, joita tulee niille, jotka noudattavat viisauden sanaa – niiden hengellisten siunausten lisäksi, joita tulee välittömästi kuuliaisuudesta mille tahansa Jumalan laille. Kun katson taaksepäin, tiedän varmuudella, että Herran lupaukset ovat – vaikkakaan eivät aina pikaisia – aina varmoja. Kärsivällisyys edellyttää uskoa Brigham Young opetti, että kun ilmaantui asioita, joita hän ei pystynyt täysin ymmärtämään, hänellä oli tapana rukoilla Herralta: ”[Anna] minulle kärsivällisyyttä odottaa, kunnes voin sen itsekin ymmärtää.”5 Ja sitten Brigham jatkoi rukoilemista, kunnes hän pystyi käsittämään asian. Meidän täytyy oppia, että Herran suunnitelmassa meille tulee ymmärrystä rivi rivin päälle, käsky käskyn päälle6. Lyhyesti sanottuna tieto ja ymmärrys tulevat kärsivällisyyden hinnalla. Nykytilanteemme syviä laaksoja voi toisinaan ymmärtää vasta, kun niitä katsoo uudelleen tulevaisuutemme kokemusten vuorilta. Usein pystymme näkemään Herran käden omassa elämässämme vasta kauan sen jälkeen kun koettelemukset ovat menneet ohi. Elämämme vaikeimmat hetket ovat usein välttämättömiä rakennuspalikoita, jotka muodostavat luonteemme perustan ja tasoittavat tietä tuleville mahdollisuuksille, ymmärrykselle ja onnelle. Kärsivällisyys, Hengen hedelmä7 Kärsivällisyys on jumalallinen ominaisuus, joka voi parantaa sieluja, avata tiedon ja ymmärryksen aarteita sekä tehdä tavallisista miehistä ja naisista pyhimyksiä ja enkeleitä. Kärsivällisyys on todellakin Hengen hedelmä. Kärsivällisyys tarkoittaa pitäytymistä jossakin asiassa loppuun asti. Se merkitsee välittömän tyydytyksen siirtämistä tuonnemmaksi tulevien siunausten toivossa. Se tarkoittaa vihan hillitsemistä ja epäystävällisten sanojen lausumatta jättämistä. Se merkitsee pahan vastustamista silloinkin, kun tuo paha näyttää tekevän toisista rikkaita. Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että hyväksyy sen, mitä ei voi muuttaa, ja kohtaa sen rohkeasti, arvokkaasti ja uskoen. Se merkitsee sitä, että on ”halukas alistumaan kaikkeen, mitä Herra näkee hyväksi panna [meidän kannettavaksemme], niin kuin lapsi alistuu isänsä tahtoon”8. Viime kädessä kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että on ”vahva ja luja ja järkkymätön Herran käskyjen pitämisessä”9 jokaisen päivän jokaisena hetkenä, silloinkin kun se on vaikeaa. Johannes Ilmestyksensaajan sanoin: ”Tässä kysytään pyhiltä kestävyyttä, niiltä, jotka noudattavat Jumalan käskyjä ja uskovat Jeesukseen.”10 Kärsivällisyys on täydelliseksi tulemisen prosessi. Vapahtaja itse sanoi, että pysymällä lujina te voitatte omaksenne elämän11. Tai käyttäen tämän kreikankielisen tekstin erästä toista käännöstä: ”Kärsivällisyydellänne te voitatte sielunne herruuden.”12 Kärsivällisyys tarkoittaa sitä, että kestää uskossa tietäen, että toisinaan meissä tapahtuu suurinta kasvua pikemminkin odottaessamme kuin saadessamme. Tämä oli totta Vapahtajan aikaan. Se on totta meidänkin aikanamme, sillä meitä käsketään näinä myöhempinä aikoina jatkamaan ”kärsivällisesti, kunnes teistä tehdään täydellisiä”13. Herra siunaa meitä kärsivällisyydestämme Entisajan psalminkirjoittajan sanoja mukaillen, jos me kärsivällisinä odotamme Herraa, niin Hän kumartuu meidän puoleemme. Hän kuulee huutomme. Hän vetää meidät ylös syvästä kuopasta ja nostaa meidät lujalle kalliolle. Hän antaa suuhumme uuden virren, ja me ylistämme Jumalaamme. Monet ympärillämme kuulevat sen, ja he turvaavat Herraan.14 Rakkaat veljeni, kärsivällisyyden työ kiteytyy tähän: pitäkää käskyt, luottakaa Jumalaan, taivaalliseen Isäämme, palvelkaa Häntä sävyisyydessä ja Kristuksen kaltaisessa rakkaudessa, osoittakaa uskoa ja toivoa Vapahtajaan älkääkä koskaan antako periksi. Ne asiat, joita opimme kärsivällisyydestä, jalostavat luonnettamme, kohottavat elämäämme ja lisäävät onnellisuuttamme. Ne auttavat meitä tulemaan kelvollisiksi pappeudenhaltijoiksi ja meidän Mestarimme Jeesuksen Kristuksen uskollisiksi opetuslapsiksi. Rukoukseni on, että kärsivällisyys olisi määrittävänä luonteenpiirteenä meissä, joilla on kaikkivaltiaan Jumalan pappeus, että rohkeasti luottaisimme Herran lupauksiin ja Hänen ajoitukseensa, että kohtelisimme toisia samalla kärsivällisyydellä ja myötätunnolla, jota itse toivomme osaksemme, ja että jatkaisimme kärsivällisesti, kunnes meistä tehdään täydellisiä. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Ks. Jonah Lehrer, ”Don’t! The Secret of SelfControl”, New Yorker, 18. toukokuuta 2009, s. 26–27. 2. OL 121:41; ks. myös jakeet 39–45. 3. Matt. 18:26. 4. OL 121:2. 5. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 75. 6. OL 98:12. 7. Ks. Gal. 5:22–23. 8. Moosia 3:19. 9. 1. Nefi 2:10. 10. Ilm. 14:12. 11. Ks. Luuk. 21:19. 12. Ks. Luke 21:19, alaviite b. 13. OL 67:13. 14. Ks. Ps. 40:2–4. To u k o k u u 2 0 1 0 59 Presidentti Henry B. Eyring ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Toimikaa kaikessa uutteruudessa Meidän on määrä oppia Herralta saamamme velvollisuus ja toimia sitten kaikessa uutteruudessa eikä olla koskaan laiskoja tai toimettomia. V eljet, olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tänä iltana. Ja se, mitä tiedän uskollisesta palveluksestanne pappeudessa, tekee minut nöyräksi. Puhun teille tänä iltana uutteruudesta Herran palveluksessa. Äskettäiset kokemukset johdattivat minut valitsemaan tämän aiheen. Yksi oli se, kun tutkin tarkoin merkittävää uutta Aaronin pappeuden kirjasta, josta veli David L. Beck puhui. Sen nimenä on Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan. Kun luin ja pohdiskelin, mitä siinä odotetaan nuorten miesten tekevän ja millaisiksi tulevan, tajusin, että siinä kuvattiin samaa, mitä presidentti Brigham Young lupasi pappeudenhaltijalle, joka on uuttera koko elämänsä ajan: ”Se, joka on osallinen pappeudesta ja pysyy uskollisena kutsumukselleen, joka saa jatkuvaa iloa sen tekemisestä, mitä Jumala vaatii hänen käsistään, ja joka halki elämänsä suorittaa jokaisen velvollisuutensa, ei varmista itselleen ainoastaan etuoikeutta vastaanottaa vaan myös tiedon siitä, kuinka vastaanottaa se, mikä on Jumalasta, niin että hän jatkuvasti saa tuntea Jumalan mielen.”1 Vain muutama viikko sitten näin 60 Liahona erään uuden diakonin lähtevän tuolle uutteruuden polulle. Hänen isänsä näytti minulle poikansa laatiman graafisen esityksen, jossa näkyi heidän kappelinsa jokainen penkkirivi, numero jokaiselle sakramenttia jakamaan pyydetylle diakonille sekä reitti, jota he kulkevat kappelissa jakaessaan sakramentin jäsenille. Pojan isä ja minä hymyilimme ajatellessamme, että poika tekisi pyytämättä suunnitelman ollakseen varma, että onnistuisi pappeuden palvelutehtävässään. Tunnistin hänen uutteruudessaan mallin, jota käytetään uudessa Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasessa. Se on sitä, että oppii, mitä Herra odottaa sinulta, suunnittelee, miten sen tekee, toimii uutterasti suunnitelman mukaan ja kertoo sitten muille, kuinka kokemus on muuttanut itseä ja ollut siunaukseksi muille. Tämä diakoni teki tuon graafisen esityksen ollakseen varma siitä, että kykenisi tekemään sen, mitä Herra oli kutsunut hänet tekemään. Herra opetti häntä hänen pappeuden palvelustehtävänsä alussa iloitsemaan jatkuvasti ”sen tekemisestä, mitä Jumala vaatii hänen käsistään”2. Toinen kokemus, joka johti minut puhumaan teille tänä iltana uutteruudesta, oli se, kun seurasin erästä miestä hänen pappeuden palvelustehtävänsä lähestyessä loppuaan tässä elämässä. Hän oli ollut piispana kaksi kertaa. Hänet oli kutsuttu ensimmäisen kerran piispaksi hänen ollessaan nuori – vuosia ennen kuin tapasin hänet. Nyt hän oli vanha, ja hänet oli vapautettu toisen kerran piispan tehtävästä. Hänen heikentyvä terveytensä teki minkä tahansa pappeuden palvelustehtävän hyvin vaikeaksi. Silti hänellä oli suunnitelma toimia uutteruudessa. Hän istui joka sunnuntai, jolloin hän kykeni tulemaan kirkkoon, lähinnä sitä ovea olevalla rivillä, josta useimmat ihmiset tulisivat sakramenttikokoukseen. Hän tuli paikalle hyvissä ajoin varmistaakseen, että yksi paikka oli vapaana. Jokainen tulija saattoi nähdä hänen rakastavan ja sydämellisen katseensa aivan kuten he olivat nähneet silloin kun hän oli istunut korokkeella heidän piispanaan. Hänen vaikutuksensa lämmitti ja kohotti meitä, koska me tiesimme jonkin verran siitä, minkä hinnan hän maksoi palvelemisestaan. Hänen tehtävänsä piispana oli suoritettu, mutta hänen pappeuden palvelustehtävänsä ei ollut päättynyt. Olette nähneet sellaisia esimerkkejä suurenmoisista pappeustehtävissä palvelevista miehistä. Yritän tänä iltana kertoa teille, mitä minä olen heistä oppinut. Se alkaa siitä, että he oppivat, kenen palveluksessa he ovat ja mistä syystä. Kun se tieto juurtuu heidän sydämeensä, heistä tulee parempia palvelijoita. Ensiksi haluan puhua suoraan Aaronin pappeuden nuorille miehille. Teistä tulee uutterampia, kun tunnette, miten valtavasti Jumala luottaa teihin. Tuossa Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasessa on teille sanoma ensimmäiseltä presidenttikunnalta. ”Taivaallinen Isä uskoo ja luottaa sinuun suuresti, ja Hänellä on sinulle tärkeä tehtävä. Hän auttaa sinua, kun käännyt Hänen puoleensa rukouksessa, kuuntelet Hengen kuiskauksia, noudatat käskyjä ja pidät tekemäsi liitot.”3 Johannes Kastaja palasi maan päälle palauttamaan pappeuden, joka teillä nuorilla miehillä on. Hänellä oli Aaronin pappeuden avaimet. Juuri Johanneksen luo Jeesus meni kastettavaksi. Johannes tiesi, kuka häntä pyysi. Hän sanoi Herralle: ”Minunhan pitäisi saada sinulta kaste.”4 Johannes tiesi, että Aaronin pappeus ”pitää hallussaan enkelien palveluksen ja parannuksen evankeliumin sekä syntien anteeksisaamiseksi suoritettavan upotuskasteen avaimet”, kun Herra lähetti hänet asettamaan Joseph Smithin ja Oliver Cowderyn 15. toukokuuta 1829.5 Hän tiesi, kuka hänet kutsui ja mitä loistavaa tarkoitusta varten hänet lähetettiin. Te saatte pappeudessanne tarjota Herran ehtoollisen sakramentin Hänen kirkkonsa jäsenille tänä aikana. Se on sama etuoikeus, jonka Vapahtaja antoi kahdelletoista apostolille palvelutyössään kuolevaisuudessa. Hän teki sen uudelleen kutsuessaan ylösnousemuksensa jälkeen kaksitoista opetuslasta johtamaan kirkkoaan. Herra itse, kuten Mormonin kirjassa kerrotaan, hankki äärettömän uhrinsa vertauskuvat ja antoi ne kansalle. Ajatelkaa Häntä ja sitä, kuinka Hän kunnioittaa teitä, kun suoritatte pappeuden palvelustehtäväänne. Kun muistatte Häntä, te haluatte hoitaa tuon pyhän palvelutyön niin tarkoin kuin osaatte, niin hyvin ja uskollisesti kuin Hän teki.6 Siitä voi tulla elämäänne malli, joka lisää voimaanne olla uutteria jokaisessa pappeuden palvelustehtävässä, johon Herra teitä valmistaa ja johon Hän tulee teidät kutsumaan. Tuo päättäväisyys auttaa teitä valmistautumaan Melkisedekin pappeuden saamiseen, jota kutsuttiin muinoin ”pyhäksi pappeudeksi Jumalan Pojan järjestyksen mukaan”7. Nyt haluan puhua niille, jotka ovat saaneet kutsun ja kunnian palvella Melkisedekin pappeudessa. Kuten Aaronin pappeus, Melkisedekin pappeus on enemmän kuin luottamustehtävä tehdä sitä, mitä Herra tekisi. Se on kutsu tulla sellaiseksi kuin Hän on. Hänen lupauksensa kuuluu: ”Sillä ne, jotka ovat uskollisia, niin että saavat nämä kaksi pappeutta, joista minä olen puhunut, ja pitävät kunniassa kutsumuksensa, Henki pyhittää heidän ruumiinsa uudistamiseksi. Heistä tulee Mooseksen ja Aaronin poikia ja Abrahamin jälkeläisiä ja Jumalan kirkko ja valtakunta ja valitut. Ja myös kaikki ne, jotka ottavat vastaan tämän pappeuden, ottavat vastaan minut, sanoo Herra; sillä se, joka ottaa vastaan minun palvelijani, ottaa vastaan minut; ja se, joka ottaa vastaan minut, ottaa vastaan minun Isäni; ja se, joka ottaa vastaan minun Isäni, ottaa vastaan minun Isäni valtakunnan; sen tähden kaikki, mitä minun Isälläni on, annetaan hänelle.”8 On olemassa malli, jota noudattaen kaikki pappeudenhaltijat saavat tuon suurenmoisen siunauksen. Yksi kohta pyhissä kirjoituksissa, jossa Herra antaa meille tämän mallin, on Opin ja liittojen luvussa 107: ”Ja niin, jokainen oppikoon nyt velvollisuutensa ja toimimaan virassa, johon hänet on nimitetty, kaikessa uutteruudessa. Sitä, joka on laiska, ei lueta arvolliseksi pysymään, ja sitä, joka ei opi velvollisuuttaan ja osoittautuu kunnottomaksi, ei lueta arvolliseksi pysymään. Aivan niin. Aamen.”9 Meidän on määrä oppia Herralta saamamme velvollisuus ja toimia sitten kaikessa uutteruudessa eikä olla koskaan laiskoja tai toimettomia. Malli on yksinkertainen, mutta sitä ei ole helppoa noudattaa. Huomiomme kääntyy To u k o k u u 2 0 1 0 61 niin vaivattomasti muualle. Päivän uutisten tutkiminen voi vaikuttaa kiinnostavammalta kuin pappeusoppikirja. Istahtaminen lepäämään voi viehättää enemmän kuin sopiminen käynneistä niiden luona, jotka tarvitsevat pappeuden palvelutyötämme. Kun huomaan muiden kiinnostavien asioiden vievän minut pois pappeusvelvollisuuksieni hoitamisesta ja kun kehoni vaatii lepoa, kannustan itseäni näillä sanoilla: ”Muista Hänet.” Herra on täydellinen esimerkkimme uutteruudesta pappeuden palvelutyössä. Hän on johtajamme. Hän on kutsunut meidät. Hän kulkee edellämme. Hän valitsi meidät seuraamaan Häntä ja tuomaan muita mukanamme. Tänä iltana muistan Häntä, ja se sykähdyttää sydäntäni. Tämä on lauantai-ilta ennen pääsiäissunnuntaita, jolloin muistamme Hänen ylösnousemustaan. Muistelen Hänen esimerkkiään sitä edeltävinä päivinä. Rakkaudesta Isäänsä ja meitä kohtaan Hän salli itsensä kärsiä enemmän kuin kuolevainen ihminen kykenee. Hän kertoi meille vähän siitä, mitä tuo ääretön uhri Häneltä vaati. Muistanette sanat: ”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen; 62 Liahona mutta elleivät he tee parannusta, heidän täytyy kärsiä samoin kuin minä, mikä kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä – ja minä toivoin, ettei minun tarvitsisi juoda katkeraa maljaa ja kavahtaa – kuitenkin, kunnia olkoon Isän, minä join ja saatoin päätökseen valmisteluni ihmislasten hyväksi.”10 Golgatan ristiltä Vapahtaja ilmoitti: ”Se on täytetty.”11 Sitten Hänen henkensä jätti Hänen ruumiinsa ja Hänen kuolevaiset jäännöksensä asetettiin hellästi hautaan. Hän antoi meille opetuksen sillä, mitä Hän teki kolme päivää henkimaailmassa ennen ylösnousemustaan, minkä muistan aina kun minulle tulee kiusaus ajatella, että olen saanut suoritettua jonkin vaikean tehtävän Hänen palveluksessaan ja ansaitsen lepohetken. Vapahtajan esimerkki antaa minulle rohkeutta ponnistella eteenpäin. Hänen työnsä kuolevaisuudessa oli saatettu päätökseen, mutta Hän meni henkimaailmaan päättäväisenä jatkamaan loistavaa työtään sielujen pelastamiseksi. Hän järjesti uskolliset henget työhön pelastamaan niitä, jotka voisivat yhä tulla osallisiksi armosta, jonka Hänen sovitusuhrinsa teki mahdolliseksi. Muistakaa Opin ja liittojen luvun 138 sanat: ”Vaan katso, vanhurskaiden keskuudesta hän järjesti joukkonsa ja nimitti voimalla ja valtuudella puettuja sanansaattajia ja valtuutti heidät lähtemään ja viemään evankeliumin valon pimeydessä oleville, tosiaankin kaikille ihmisten hengille; ja näin evankeliumia saarnattiin kuolleille. Ja valitut sanansaattajat lähtivät julistamaan Herran suosiollista päivää ja kuuluttamaan vapautusta kahlituille vangeille, vieläpä kaikille, jotka tekisivät parannuksen synneistään ja ottaisivat vastaan evankeliumin.”12 Aina kun muistamme Häntä, on helpompaa vastustaa kiusausta haluta levätä pappeustehtävistämme. Olemme varmastikin muistaneet Hänet tänään, ja siksi olemme täällä oppimassa velvollisuuksiamme ja päättämässä tehdä sitä, mitä olemme luvanneet tehdä, kaikessa uutteruudessa. Ja Hänen esimerkkinsä ansiosta me kestämme loppuun asti niissä tehtävissä, jotka Hän antaa meille tässä elämässä, ja sitoudumme tekemään Hänen Isänsä tahdon aina kuten Hän teki ja tekee. Tämä on Herran kirkko. Hän on kutsunut meidät ja luottanut meihin heikkouksissammekin, joita Hän tiesi meillä olevan. Hän tunsi koettelemukset, joita kohtaisimme. Palvelemalla uskollisesti ja Hänen sovituksensa ansiosta me voimme oppia haluamaan sitä, mitä Hän haluaa, ja olemaan sitä, mitä meidän täytyy olla, siunataksemme niitä, joita palvelemme Hänen puolestaan. Kun palvelemme Häntä riittävän pitkään ja uutterasti, me muutumme. Meistä voi tulla enemmän Hänen kaltaisiaan. Olen nähnyt osoituksia tuosta ihmeestä Hänen palvelijoidensa elämässä. Näin sellaisen muutama viikko sitten erään uskollisen pappeudenhaltijan olohuoneessa. Olen tuntenut hänet diakonina, isänä, piispana ja jäsenenä vaarnan johtokunnassa. Olin tarkkaillut vuosikymmeniä hänen uutteruuttaan hänen palvellessaan Jumalan lapsia pappeutensa avulla. Hänen perheensä oli kerääntynyt hänen ympärilleen hänen olohuoneessaan. Hän oli pukeutunut valkoiseen paitaan, pukuun ja solmioon, ja hän hymyili. Yllätyin, koska olin siellä sen vuoksi, että minulle oli kerrottu, että häntä hoidettiin tuskallisin lääketieteellisin menetelmin, jotka eivät olleet vielä parantaneet häntä. Hän kuitenkin tervehti minua aivan kuten hän oli tervehtinyt varmaankin satoja muita vieraita elinikäisessä pappeuden palvelutyössään, hymyillen. Olin tullut auttamaan häntä hänen kohtaamissaan koettelemuksissa, mutta kuten niin usein pappeuden palvelutyössä käy, minua autettiin ja minä opin. Istuuduimme juttelemaan leppoisasti. Hän kertoi minulle, kuinka hänen isänsä oli hoitanut minun äitiäni tämän lähestyessä kuolemaa. En ollut tiennyt sitä. Ymmärsin silloin, että hän oli oppinut poikana tunnolliselta pappeudenhaltijaisältään antamaan apua. Tuo ajatus teki minut kiitolliseksi niistä hetkistä, kun olin ottanut pienet poikani mukaan lähtiessäni pappeudenhaltijana lohduttamaan ja siunaamaan. Muutaman minuutin kuluttua hän kysyi hiljaa: ”Olisiko sopivaa kysyä, voisitko antaa minulle siunauksen?” Hänen aiempi vaarnanjohtajansa, jonka kanssa hän oli palvellut vuosia, voiteli hänen päänsä Melkisedekin pappeuden voimalla pyhitetyllä öljyllä. Kun sinetöin siunauksen, Pyhä Henki opetti minulle ainakin osan siitä, mitä Herra oli jo tehnyt tämän uskollisen pappeudenhaltijan hyväksi. Hän oli puhdas, hänen syntinsä oli pesty pois. Hänen luonteensa oli muuttunut haluamaan sitä, mitä Vapahtaja halusi. Hän ei pelännyt kuolemaa. Hänen sydämensä toive oli elää palvellen perhettään ja muita taivaallisen Isän lapsia, jotka tarvitsivat häntä. Lähdin ulos yöhön kiitollisena siitä, että olin todistanut Herran hyvyyttä Hänen palvelijoitaan kohtaan, jotka palvelevat pappeustehtävissä vankkumattoman uutterasti. Hän muuttaa heidän sydämensä haluamaan sitä mitä Hän haluaa ja toimimaan kuten Hän toimisi. Päätän nyt näihin neuvoihin Herran palvelijoille, pappeudenhaltijoille. Pohtikaa syvällisesti ja uutterasti pyhiä kirjoituksia ja elävien profeettojen sanoja. Rukoilkaa hellittämättä, että Pyhä Henki ilmoittaisi teille, millaisia Isä Jumala ja Hänen rakas Poikansa ovat. Anokaa, että Henki näyttäisi teille, mitä Herra haluaa teidän tekevän. Suunnitelkaa tekevänne niin. Luvatkaa Hänelle, että olette kuuliaisia. Toimikaa päättäväisesti, kunnes olette tehneet sen, mitä Hän on pyytänyt. Ja rukoilkaa sitten kiittääksenne tilaisuudesta palvella ja saadaksenne tietää, mitä voisitte tehdä seuraavaksi. Todistan, että taivaallinen Isämme ja Jeesus Kristus elävät. He ovat ylösnousseita ja kirkastettuja olentoja, jotka rakastavat meitä ja varjelevat meitä. Taivaalliset sanansaattajat palauttivat pappeuden avaimet profeetta Joseph Smithille. Ne ovat siirtyneet katkeamattomana ketjuna presidentti Thomas S. Monsonille. Jokaisella elossa olevista apostoleista on nuo avaimet. Jätän teille siunaukseni, että tulisitte tuntemaan Hengen avulla sen suuren luottamuksen ja ne suuret lupaukset, jotka olette saaneet asetettuina palvelijoina pappeustehtävissä Herran tosi kirkossa. Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, 1997, s. 128. 2. Kirkon presidenttien opetuksia: Brigham Young, s. 128. 3. Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan – Aaronin pappeuden haltijat, kirjanen, 2010, s. 5. 4. Matt. 3:14. 5. Ks. OL 13. 6. Ks. 3. Nefi 20:3–9. 7. OL 107:3; ks. myös Alma 13:1–9. 8. OL 84:33–38. 9. OL 107:99–100. 10. OL 19:16–19. 11. Joh. 19:30. 12. OL 138:30–31. To u k o k u u 2 0 1 0 63 Presidentti Thomas S. Monson Valmistautuminen tuo siunauksia Pohtikaamme kutsumustamme, miettikäämme vastuutamme ja seuratkaamme Herraamme Jeesusta Kristusta. V eljet, te, jotka olette täällä konferenssikeskuksessa Salt Lake Cityssä, olette innoittava näky katsella. On ihmeellistä tietää, että tuhansissa kappeleissa kautta maailman te muut, joilla myös on Jumalan pappeus, seuraatte tätä lähetystä satelliitin välityksellä. Te edustatte eri kansallisuuksia ja puhutte monia kieliä, mutta yksi tekijä liittää meidät yhteen. Meille on uskottu pappeus ja valtuus toimia Jumalan nimessä. Me olemme saaneet pyhän luottamustehtävän. Meiltä odotetaan paljon. Yksi elävimpiä muistojani on, kun osallistuin pappeuskokoukseen juuri asetettuna diakonina ja lauloin alkulaulua ”Te pojat Jumalan”. Tänä iltana myötäilen tuon erityisen laulun henkeä ja sanon teille: ”Te pojat Jumalan, te saitte pappeuden.”1 Pohtikaamme kutsumustamme, miettikäämme vastuutamme ja seuratkaamme Herraamme Jeesusta Kristusta. Osallistuin 20 vuotta sitten sakramenttikokoukseen, jossa lapset kertoivat aiheesta ”Minä kuulun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon”. Ne pojat ja tytöt esittelivät sitä, kuinka heitä koulutettiin Herran ja muiden palvelukseen. Musiikki oli kaunista, puheosuudet 64 Liahona taitavasti esitettyjä ja Henki taivaallinen. Yksi lastenlapsistani, joka oli silloin 11-vuotias, oli puhunut ensimmäisestä näystä esittäessään oman osuutensa ohjelmassa. Kun hän jälkeenpäin tuli vanhempiensa ja isovanhempiensa luo, sanoin hänelle: ”Tommy, mielestäni sinä olet melkein valmis lähetyssaarnaajaksi.” Hän vastasi: ”En vielä. Minulla on vielä paljon opittavaa.” Seuraavina vuosina Tommy tosiaankin sai opetusta vanhempiensa ja kirkon opettajiensa ja neuvojiensa ansiosta, jotka olivat omistautuneita ja tunnollisia. Kun hän oli riittävän vanha, hänet kutsuttiin palvelemaan lähetystyössä. Hän teki sen mitä kunniakkaimmalla tavalla. Nuoret miehet, kehotan teitä valmistautumaan palvelemaan lähetyssaarnaajina. On monia työkaluja, jotka auttavat teitä oppimaan ne asiat, joista on teille hyötyä, sekä auttavat teitä elämään sellaista elämää kuin teidän pitää elää ollaksenne kelvollisia. Yksi sellainen työkalu on kirjanen nimeltään Nuorten voimaksi, joka on julkaistu ensimmäisen presidenttikunnan ja kahdentoista apostolin koorumin johdolla. Kirjasessa esitellään kirkon johtajien kirjoitusten ja opetusten sekä pyhien kirjoitusten sisältämiä tasovaatimuksia, joiden noudattaminen tuo taivaallisen Isämme siunauksia ja Hänen Poikansa opastusta meille jokaiselle. Lisäksi on oppikirjoja, jotka on valmistettu huolella rukousten ja harkinnan jälkeen. Perheissä pidetään perheiltoja, joissa opetetaan evankeliumin periaatteita. Melkein kaikilla teillä on tilaisuus osallistua seminaariluokkiin, joita opettavat tehtävälleen omistautuneet opettajat, joilla on paljon annettavaa. Alkakaa valmistautua temppeliavioliittoon sekä lähetystyöhön. Tuohon valmistautumiseen kuuluu sovelias seurustelu. Kulttuureissa, joissa seurustelu on sopivaa, älkää seurustelko ennen kuin olette 16-vuotiaita. ”Kaikkien nuorten ei tarvitse seurustella eikä edes haluta sitä. – – Kun alat seurustella, olkaa ryhmässä tai kahden – – parin kanssa. – – Huolehdi siitä, että vanhempasi saavat tavata treffikavereitasi [ja tutustua heihin].” Koska seurustelu on valmistautumista avioliittoon, ”seurustele ainoastaan sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on korkeat tasovaatimukset”2. Olkaa varovaisia ja menkää vain sellaisiin paikkoihin, joissa on hyvä ympäristö ja joissa ette joudu kiusauksiin. Eräs viisas isä sanoi pojalleen: ”Jos joskus huomaat olevasi paikassa, jossa sinun ei pitäisi olla, lähde pois!” Se on hyvä neuvo meille kaikille. Herran palvelijat ovat aina neuvoneet meitä pukeutumaan asianmukaisesti osoittaaksemme kunnioitusta taivaallista Isäämme ja itseämme kohtaan. Pukeutumistapanne välittää teistä viestejä muille ihmisille ja vaikuttaa usein siihen, kuinka te itse käyttäydytte ja kuinka muut käyttäytyvät. Pukeutukaa tavalla, joka tuo esiin parhaan teistä itsestänne ja lähiympäristössänne olevista. Välttäkää pukeutumisessa ja ulkoisessa olemuksessa äärimmäisyyksiä, mukaan lukien tatuoinnit ja lävistykset. Jokainen tarvitsee hyviä ystäviä. Ystäväpiirinne vaikuttaa suuresti ajatteluunne ja käyttäytymiseenne aivan kuten te heidän. Kun teillä on samat arvot ystävienne kanssa, voitte vahvistaa ja rohkaista toisianne. Kohdelkaa jokaista ystävällisesti ja arvostavasti. Moni kirkkoon kuulumaton on tullut kirkkoon ystävien kanssa, jotka ovat tuoneet heidät mukanaan kirkon toimintoihin. Usein toistettu sanonta pitää yhä paikkansa: ”Rehellisyys maan perii.”3 Myöhempien aikojen pyhiin kuuluva nuori mies elää niin kuin opettaa ja uskoo. Hän on rehellinen muita kohtaan. Hän on rehellinen itselleen. Hän on rehellinen Jumalalle. Rehellisyys on hänelle tapa ja itsestäänselvyys. Kun hänen on tehtävä vaikea päätös, hän ei koskaan kysy itseltään: ”Mitä muut ajattelevat?” vaan ”Mitä minä ajattelen itsestäni?” Joillekuille tulee kiusaus tinkiä henkilökohtaisen rehellisyyden tasovaatimuksesta. Muistan, kuinka eräällä kauppalainsäädännön kurssilla yliopistossa, jossa opiskelin, eräs opiskelijatoveri ei milloinkaan valmistautunut luennolla käytäviin keskusteluihin. Ajattelin itsekseni: ”Kuinka hän aikoo selviytyä tentistä?” Sain tietää vastauksen, kun hän tuli luokkaan talvisena tenttipäivänä vain sandaalit paljaissa jaloissaan. Hämmästyin ja katselin häntä tentin alettua. Kaikki kirjamme oli pantu lattialle ohjeiden mukaan. Hän sujautti sandaalit jaloistaan, ja sitten treenaamillaan ja glyseriinillä voitelemillaan varpailla hän käänteli taitavasti lattialle panemansa kirjan sivuja etsien siten vastaukset tenttikysymyksiin. Sillä kauppalainsäädännön kurssilla hän sai yhden parhaista arvosanoista. Mutta tilinteon päivä koitti. Kun hän myöhemmin meni lopputenttiin, hänen tieteenhaaransa dekaani sanoi ensimmäistä kertaa: ”Tänä vuonna poikkean perinteisestä käytännöstä ja pidän suullisen tentin kirjallisen sijaan.” Varpaitaan treenanneelta suosikkiopiskelijaltamme menikin siinä tilanteessa sormi suuhun, ja hän reputti. Käyttämänne kieli ja sanat kertovat paljon siitä, minkä kuvan haluatte antaa itsestänne. Käyttäkää kieltä lähimmäistenne vahvistamiseen ja kohottamiseen. Kiroilu, mauton tai karkea kielenkäyttö ja sopimattomat tai hävyttömät vitsit loukkaavat Herraa. Älkää milloinkaan käyttäkö väärin Jumalan tai Jeesuksen Kristuksen nimeä. Herra on sanonut: ”Älä käytä väärin Herran, Jumalasi, nimeä.”4 Taivaallinen Isämme on neuvonut meitä etsimään mitä tahansa ”hyveellistä, rakastettavaa tai hyvältä kuuluvaa tai kiitettävää”5. Kaikki, mitä luette, kuuntelette tai katselette, tekee teihin vaikutuksen. Pornografia on erityisen vaarallista ja riippuvuutta aiheuttavaa. Pornografian utelias tutkiminen voi muuttua hallitsevaksi tavaksi, joka johtaa karkeampaan aineistoon ja sukupuolirikkomukseen. Karttakaa sitä hinnalla millä hyvänsä. To u k o k u u 2 0 1 0 65 Älkää pelätkö poistua elokuvista, sammuttaa televisiota tai vaihtaa radiokanavaa, ellei ohjelma täytä taivaallisen Isänne tasovaatimuksia. Lyhyesti sanottuna, jos teillä on vähänkään epäilyksiä siitä, onko jokin elokuva, kirja tai muu ajanviete soveliasta, älkää katselko sitä, älkää lukeko sitä, älkää osallistuko siihen. Apostoli Paavali julisti: ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? – – Jumalan temppeli on pyhä, ja tämä temppeli olette te.”6 Veljet, meidän tehtävämme on pitää temppelimme puhtaana. Huumeet, reseptilääkkeiden väärinkäyttö, alkoholi, kahvi, tee ja tupakkatuotteet tuhoavat fyysisen, henkisen ja hengellisen hyvinvointinne. Alkoholi kaikissa muodoissaan vahingoittaa ruumistanne ja henkeänne. Tupakka voi orjuuttaa teidät, heikentää keuhkojanne ja lyhentää elämäänne. 66 Liahona Musiikki voi lähentää teitä taivaalliseen Isäänne. Sen avulla voidaan kasvattaa, ylentää, innoittaa ja luoda yhteenkuuluvuutta. Musiikki voi kuitenkin tempollaan, rytmillään, voimakkuudellaan ja sanoillaan turruttaa hengellistä herkkyyttänne. Teillä ei ole varaa täyttää mieltänne kelvottomalla musiikilla. Koska sukupuolinen kanssakäyminen on niin pyhää, Herra vaatii itsehillintää ja puhtautta ennen avioliittoa sekä täyttä uskollisuutta avioliiton solmimisen jälkeen. Kohdelkaa seurustellessanne kumppanianne kunnioittavasti ja odottakaa hänen osoittavan samaa kunnioitusta teitä kohtaan. Rikkomuksesta seuraa väistämättä kyyneleitä. Presidentti David O. McKay, kirkon yhdeksäs presidentti, neuvoi: ”Pyydän teitä hartaasti ajattelemaan puhtaita ajatuksia.” Sitten hän julisti tämän merkittävän totuuden: ”Jokaista tekoa edeltää ajatus. Jos haluamme hallita tekomme, meidän täytyy hallita ajatuksemme.” Veljet, täyttäkää mielenne hyvillä ajatuksilla, niin tekonne ovat soveliaita. Kunpa jokainen teistä voisi todella yhtyä Tennysonin Sir Galahadin toteamukseen: ”Voimani on kuin kymmenen voima, sill’ sydämeni puhdas on.”7 Hiljattain erään teini-ikäisten seksuaalisuutta käsitelleen tutkimuksen tekijä lausui yhteenvetona, että yhteiskunta lähettää teini-ikäisille ristiriitaisen viestin: mainokset ja joukkotiedotusvälineet välittävät ”hyvin voimakkaita viestejä, että seksuaalinen aktiivisuus on hyväksyttävää ja odotuksenmukaista”, yllykkeitä, jotka joskus hukuttavat alleen asiantuntijoiden varoitukset ja vanhempien vetoomukset. Herran selvä ja täsmällinen sanoma tunkeutuu läpi kaikkien joukkotiedotusvälineiden viestien Hänen julistaessaan meille: ”Pitäkää itsenne puhtaina.”8 Kiusausten kohdatessa muistakaa apostoli Paavalin viisas neuvo hänen julistaessaan: ”Teitä kohdannut kiusaus ei ole mitenkään epätavallinen. Jumalaan voi luottaa. Hän ei salli kiusauksen käydä teille ylivoimaiseksi, vaan antaessaan teidän joutua koetukseen hän samalla valmistaa pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää.”9 Kun teidät konfirmoitiin kirkon jäseniksi, te saitte oikeuden Pyhän Hengen kumppanuuteen. Hän voi auttaa teitä tekemään hyviä valintoja. Kun teillä on haasteita tai kiusauksia, teidän ei tarvitse tuntea olevanne yksin. Muistakaa, että rukous on passi hengelliseen voimaan. Jos joku on kompastunut matkallaan, on olemassa paluutie. Sitä sanotaan parannukseksi. Vapahtajamme kuoli antaakseen teille ja minulle tuon siunatun lahjan. Vaikka polku on vaikea, lupaus on todellinen: ”Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi.”10 Älkää vaarantako iankaikkista elämäänne. Pitäkää Jumalan käskyt. Jos olette tehneet syntiä, niin mitä pikemmin lähdette paluumatkalle, sitä pikemmin saatte tuntea suloisen rauhan ja ilon, jotka tulevat anteeksiantamuksen ihmeen myötä. Onni tulee siitä, että elätte niin kuin Herra haluaa teidän elävän ja palvelette Jumalaa ja muita. Epäitsekäs palveleminen tuo usein hengellistä voimaa. Kävin vuosia sitten silloisella Kalifornian lähetyskentällä, missä puhuttelin erästä nuorta lähetyssaarnaajaa Georgian osavaltiosta. Muistan sanoneeni hänelle: ”Lähetätkö joka viikko kirjeen kotiin vanhemmillesi?” Hän vastasi: ”Kyllä, veli Monson.” Sitten kysyin: ”Onko sinusta hauskaa saada kirjeitä kotoa?” Hän ei vastannut. Viimein tiedustelin: ”Milloin sait viimeksi kirjeen kotoa?” Hän vastasi ääni väristen: ”En ole saanut koskaan kirjettä kotoa. Isä on vain diakoni, eikä äiti ole kirkon jäsen. He pyysivät, etten lähtisi lähetystyöhön. He sanoivat, että jos lähtisin, he eivät kirjoittaisi minulle. Mitä minun pitäisi tehdä, veli Monson?” Rukoilin äänettömästi taivaallista Isääni: ”Mitä minun tulee sanoa tälle nuorelle palvelijallesi, joka on uhrannut kaiken palvellakseen Sinua?” Ja sain innoitusta. Sanoin: ”Vanhin, lähetä kirje kotiin äidillesi ja isällesi joka viikko lähetystyösi aikana. Kerro heille, mitä teet. Kerro heille, kuinka paljon rakastat heitä, ja sitten todista heille.” Hän kysyi: ”Kirjoittavatko he sitten minulle?” Minä vastasin: ”Sitten he kirjoittavat sinulle.” Erosimme, ja minä menin menojani. Kun kuukausia myöhemmin osallistuin vaarnakonferenssiin Etelä-Kaliforniassa, luokseni tuli nuori mies, joka sanoi: ”Veli Monson, muistatko minut? Olen se lähetyssaarnaaja, joka ei ollut saanut kirjettä äidiltään tai isältään ensimmäisten yhdeksän kuukauden aikana lähetyskentällä. Sinä sanoit minulle: ’Vanhin, lähetä kirje kotiin joka viikko, niin vanhempasi kirjoittavat sinulle.’” Sitten hän kysyi: ”Muistatko sen lupauksen, vanhin Monson?” Minä muistin. Kysyin: ”Oletko kuullut mitään vanhemmistasi?” Hän pani kätensä taskuun ja veti sieltä kuminauhalla yhteen sidotun kirjenipun, otti päällimmäisen kirjeen ja sanoi: ”Olenko kuullut vanhemmistani! Kuuntele, mitä äitini kirjoittaa tässä kirjeessä: ’Poikani, nautimme oikein kovasti kirjeistäsi. Olemme ylpeitä sinusta, lähetyssaarnaajastamme. Arvaapa mitä? Isä on asetettu papiksi. Hän valmistautuu kastamaan minut. Lähetyssaarnaajat opettavat minua. Ja vuoden kuluttua haluamme tulla Kaliforniaan, kun lähetystyösi päättyy, sillä haluaisimme tulla kanssasi iankaikkiseksi perheeksi menemällä Herran temppeliin.’” Tuo nuori lähetyssaarnaaja kysyi: ”Veli Monson, vastaako taivaallinen Isä aina rukouksiin ja täyttää apostolien lupaukset?” Vastasin: ”Kun ihmisellä on uskoa, jota sinä olet osoittanut, taivaallinen Isämme kuulee sellaiset rukoukset ja vastaa omalla tavallaan.” Puhtaat kädet, puhdas sydän ja altis mieli olivat koskettaneet taivasta. Lähetyssaarnaajan nöyrän sydämen palavaan rukoukseen oli vastattu taivaasta lähetetyllä siunauksella. Veljet, rukoukseni on, että me eläisimme niin, että mekin saisimme koskettaa taivasta ja tulla samalla tavoin siunatuiksi joka ainoa, kaikkien siunausten Antajan, Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. ”Te pojat Jumalan”, MAP-lauluja, 195. 2. Nuorten voimaksi -kirjanen, 2002, s. 24, 25. 3. Miguel de Cervantes julkaisussa Familiar Quotations, toim. John Bartlett, 1968, s. 197. 4. 2. Moos. 20:7. 5. UK 13. 6. 1. Kor. 3:16–17. 7. Alfred Lord Tennyson julkaisussa Familiar Quotations, s. 647. 8. OL 38:42. 9. 1. Kor. 10:13. 10. Jes. 1:18. To u k o k u u 2 0 1 0 67 SUNNUNTAIN AAMUKOKOUS | 4. huhtikuuta 2010 Kätemme voivat syleillä Presidentti Dieter F. Uchtdorf toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa ”Te olette minun käteni” Jeesuksen Kristuksen, Mestarimme, opetuslapsina meidät on kutsuttu tukemaan ja parantamaan eikä tuomitsemaan. T arina kertoo, että toisen maailmansodan aikana erään kaupungin pommituksissa suuri Jeesusta Kristusta esittävä patsas vahingoittui pahoin. Kun kaupunkilaiset löysivät patsaan raunioiden keskeltä, he murehtivat, koska se oli ollut rakas vertauskuva heidän uskostaan ja Jumalan läsnäolosta heidän elämässään. Asiantuntijat kykenivät korjaamaan suurimman osan patsaasta, mutta sen kädet olivat niin pahoin vaurioituneet, ettei niitä kyetty saamaan entiselleen. Jotkut ehdottivat, että palkattaisiin kuvanveistäjä tekemään uudet kädet, mutta muut halusivat jättää patsaan sellaiseksi kuin se oli – pysyväksi muistuttajaksi sodan murhenäytelmästä. Loppujen lopuksi patsas jäi ilman käsiä. Kaupunkilaiset kuitenkin lisäsivät Jeesusta Kristusta esittävän patsaan jalustaan kyltin, jossa ovat nämä sanat: ”Te olette minun käteni.” Me olemme Kristuksen kädet Tässä kertomuksessa on syvällinen opetus. Kun ajattelen Vapahtajaa, kuvittelen Hänet usein avosylin kädet ojentuneina lohduttamaan, parantamaan, siunaamaan ja rakastamaan. Ja Hän puhui aina ihmisten kanssa tasavertaisesti, ei koskaan alentuvasti. 68 Liahona Hän rakasti nöyriä ja sävyisiä ja kulki heidän joukossaan palvellen heitä ja tarjoten toivoa ja pelastusta. Sitä Hän teki eläessään kuolevaisuudessa, ja sitä Hän tekisi, jos Hän eläisi keskuudessamme tänä aikana, ja sitä meidän pitäisi tehdä Hänen opetuslapsinaan ja Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä. Tänä kauniina pääsiäisaamuna ajatuksemme ja sydämemme kääntyvät Hänen puoleensa – Israelin Toivon ja maailman Valon puoleen. Kun noudatamme Hänen täydellistä esimerkkiään, käsistämme voi tulla Hänen kätensä, silmistämme Hänen silmänsä, sydämestämme Hänen sydämensä. Minuun on tehnyt syvän vaikutuksen tapa, jolla kirkkomme jäsenet palvelevat muita. Kun kuulemme epäitsekkäästä uhrautumisestanne ja ylenpalttisesta myötätunnostanne, sydämemme täyttyy kiitollisuudesta ja onnesta. Te loistatte valona maailmalle, ja teidät tunnetaan hyvyydestänne ja myötätunnostanne kautta maapallon. Valitettavasti kuulemme aika ajoin myös kirkon jäsenistä, jotka lannistuvat ja lakkaavat sen vuoksi tulemasta ja osallistumasta kirkkomme kokouksiin, koska he ajattelevat, etteivät he sovi joukkoon. Kun olin nuori poika toisen maailmansodan jälkimainingeissa, Saksa oli murtunut ja raunioina. Monet ihmiset olivat nälkäisiä, sairaita ja kuolemaisillaan. Muistan hyvin ne humanitaariset ruoka- ja vaatelähetykset, joita tuli kirkolta Salt Lake Citystä. Muistan vielä tänäkin päivänä niiden vaatteiden tuoksun ja maistan yhä niiden säilykepersikoiden makeuden. Oli muutamia, jotka liittyivät kirkkoon sinä aikana saamiensa tavaroiden vuoksi. Jotkut jäsenet ylenkatsoivat näitä uusia käännynnäisiä. He jopa kutsuivat heitä loukkaavalla nimellä: Büchsen Mormonen eli ”säilykeruokamormonit”. He paheksuivat näitä uusia jäseniä, koska he uskoivat, että kun heidän ajalliset tarpeensa olisi tyydytetty, he jäisivät pois. Vaikka jotkut tosiaan lähtivät, monet jäivät – he tulivat kirkkoon, maistoivat evankeliumin suloisuutta ja tunsivat rakastavien veljien ja sisarten hellän huolenpidon. He löysivät ”kodin”. Ja nykyään, kolme ja neljä sukupolvea myöhemmin, monien perheiden jäsenyys kirkossa juontaa juurensa näistä käännynnäisistä. Toivon, että me otamme avosylin vastaan kaikki Jumalan lapset ja rakastamme heitä, mukaan lukien ne, jotka saattavat näyttää erilaisilta tai pukeutua, puhua tai vain toimia eri tavoin. Ei ole hyvä antaa muiden tuntea itseään puutteellisiksi. Kohottakaamme lähimmäisiämme. Olkaamme ystävällisiä heitä kohtaan. Osoittakaamme veljillemme ja sisarillemme kirkossa erityisen paljon humaanisuutta, myötätuntoa ja rakkautta, niin että he tuntevat viimeinkin löytäneensä kodin. Kun tunnemme kiusausta tuomita, ajatelkaamme Vapahtajaa, joka ”rakastaa maailmaa, jopa niin, että hän antaa oman henkensä voidakseen vetää kaikki ihmiset luoksensa. – – [Ja] hän sanoo: Tulkaa minun luokseni, kaikki te maan ääret, – – [sillä] kaikilla ihmisillä on yhtäläinen oikeus, eikä ketään kielletä.”1 Pyhiä kirjoituksia lukiessani vaikuttaa siltä, että ne, jotka saavat osakseen Vapahtajan ankarimman nuhteen, ovat usein niitä, jotka pitävät itseään korkeassa arvossa varallisuutensa, vaikutusvaltansa tai kuvittelemansa vanhurskauden vuoksi. Vapahtaja opetti kerran vertauksen kahdesta miehestä, jotka menivät temppeliin rukoilemaan. Toinen heistä, kunnioitettu fariseus, rukoili: ”Jumala, minä kiitän sinua, etten ole sellainen kuin muut ihmiset, rosvot, huijarit, huorintekijät tai vaikkapa tuo publikaani. Minä paastoan kahdesti viikossa ja maksan kymmenykset kaikesta.” Toinen mies, vihattu publikaani, seisoi ”taempana. Hän ei tohtinut edes kohottaa katsettaan taivasta kohti vaan löi rintaansa ja sanoi: ’Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.’” Ja Jeesus sanoi: ”Minä sanon teille: hän lähti kotiinsa vanhurskaana, tuo toinen ei.”2 Todellisuudessa ”kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta”3. Me kaikki tarvitsemme armoa. Emmekö me sinä viimeisenä päivänä, kun meidät kutsutaan Jumalan tuomioistuimen eteen, toivokin, että saamme anteeksi monet puutteemme? Emmekö kaipaakin pääsyä Vapahtajan syleilyyn? Tuntuu pelkästään oikealta ja sopivalta, että me kohtelemme muita siten kuin niin hartaasti toivomme meitä kohdeltavan. En ehdota, että me hyväksymme synnin tai katsomme pahaa läpi sormien omassa elämässämme tai maailmassa. Siitä huolimatta me joskus innossamme sekoitamme synnin ja syntisen ja tuomitsemme liian nopeasti ja osoitamme liian vähän myötätuntoa. Tiedämme nykyajan ilmoituksesta, että ”sielujen arvo on suuri Jumalan silmissä”4. Emme voi mitata toisen sielun arvoa yhtään enempää kuin voimme mitata maailmankaikkeuden laajuutta. Jokainen ihminen, jonka tapaamme, on hyvin tärkeä henkilö taivaalliselle Isällemme. Kun ymmärrämme sen, alamme ymmärtää, kuinka meidän tulee kohdella lähimmäisiämme. Eräs nainen, joka oli selviytynyt vuosien koettelemuksista ja surusta, sanoi kyynelsilmin: ”Olen oppinut ymmärtämään, että olen kuin vanha 20 dollarin seteli – ryppyinen, repaleinen, nuhruinen, runnottu ja naarmuilla. Mutta olen edelleenkin 20 dollarin seteli. Olen jonkin arvoinen. Vaikka en näytä paljon miltään ja vaikka minua on hakattu ja käytetty, olen yhä koko 20 dollarin setelin arvoinen.” Kätemme voivat lohduttaa Kun tämän muistamme, ojentakaamme sydämemme ja kätemme myötätuntoisesti muita kohti, sillä jokainen kulkee omaa vaikeaa polkuaan. Jeesuksen Kristuksen, Mestarimme, opetuslapsina meidät on kutsuttu tukemaan ja parantamaan eikä tuomitsemaan. Meitä käsketään ”suremaan surevien kanssa” ja ”lohduttamaan niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa”5. Meidän kristittyjen ei sovi ajatella, että kärsivät ansaitsevat kärsimyksensä. Pääsiäissunnuntai on hyvä päivä muistaa, että Vapahtajamme otti auliisti päälleen meidän kaikkien tuskat ja sairaudet ja kärsimykset – jopa niiden meistä, jotka näytämme ansaitsevan kärsimyksemme.6 Sananlaskujen kirjasta luemme, että ”ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli To u k o k u u 2 0 1 0 69 auttaa veljeä hädän hetkellä”7. Rakastakaamme aina. Ja olkaamme veljiemme ja sisartemme tukena erityisesti vastoinkäymisten aikoina. Niinpä Zimri pukeutui ja lähti vaivihkaa pellolle, missä hän otti kolmasosan sadostaan ja pani sen veljensä kasaan. Sitten hän palasi vuoteeseensa tyytyväisenä siitä, että oli toiminut oikein. Samaan aikaan Abramkaan ei kyennyt nukkumaan. Hän ajatteli veliparkaansa Zimriä, joka oli aivan yksin ja jolla ei ollut poikia auttamassa työnteossa. Ei tuntunut oikealta, että Zimri, joka itsekseen teki niin paljon töitä, saisi vain puolet sadosta. Se ei varmaankaan ollut Jumalalle mieleen. Niinpä Abram meni vaivihkaa pellolle, missä hän otti kolmanneksen sadostaan ja pani sen rakkaan veljensä kasaan. Seuraavana aamuna veljekset menivät pellolle, ja molemmat hämmästelivät sitä, että kasat näyttivät yhä samankokoisilta. Sinä iltana molemmat veljekset livahtivat ulos taloistaan tekemään samoin kuin edellisenä iltana. Tällä kertaa he kuitenkin huomasivat toisensa, ja kun niin kävi, he itkivät ja syleilivät. Kumpikaan ei kyennyt puhumaan, sillä heidän sydämensä oli rakkautta ja kiitollisuutta tulvillaan.8 Myötätunnon henki on sitä, että me rakastamme toisia niin kuin itseämme9, tavoittelemme heidän onneaan ja teemme heille kuten toivomme meille tehtävän10. Todellinen rakkaus vaatii toimintaa Kätemme voivat palvella Vanha juutalainen legenda kertoo kahdesta veljeksestä, Abramista ja Zimristä, jotka omistivat pellon ja tekivät sillä yhdessä töitä. He sopivat, että jakavat sekä työn että sadon tasan. Eräänä iltana, kun satokausi oli päättynyt, Zimri ei saanut unta, sillä ei tuntunut oikealta, että Abram, jolla oli vaimo ja seitsemän poikaa ruokittavana, saisi vain puolet sadosta, kun taas hän, jonka oli elätettävä vain itsensä, sai niin paljon. 70 Liahona Todellinen rakkaus vaatii toimintaa. Voimme puhua rakkaudesta koko päivän – voimme kirjoittaa viestejä tai runoja, joissa sitä julistetaan, laulaa lauluja, joissa sitä ylistetään, ja saarnata saarnoja, joissa siihen kannustetaan – mutta ennen kuin me tuomme tuon rakkauden ilmi teoissa, sanamme ovat pelkkä kumiseva vaski tai helisevä symbaali11. Kristus teki enemmän kuin vain puhui rakkaudesta. Hän osoitti sitä joka päivä elämässään. Hän ei eristäytynyt joukosta. Jeesus oli ihmisten keskellä ja ojensi kätensä auttamaan yhtä. Hän pelasti eksyneitä. Hän ei pelkästään opettanut teoreettisella tasolla, kuinka rakkautta osoitetaan, ja siirtänyt sitten varsinaista työtä muille. Hän ei ainoastaan opettanut vaan myös osoitti meille, kuinka auttaa heikkoja, nostaa hervonneita käsiä ja vahvistaa voimattomia polvia.12 Kristus osaa palvella muita täydellisesti. Kun Vapahtaja ojentaa kätensä, ne, joita Hän koskettaa, ylentyvät, ja heistä tulee sen seurauksena suurempia, voimakkaampia ja parempia ihmisiä. Jos me olemme Hänen kätensä, eikö meidän pitäisi tehdä samoin? Me voimme rakastaa kuten Hän rakastaa Vapahtaja ilmoitti täydellisen tärkeysjärjestyksen elämäämme, koteihimme, seurakuntiimme, yhteisöihimme ja kansakuntiimme, kun Hän puhui rakkaudesta suurimpana käskynä, jonka ”varassa ovat laki ja profeetat”13. Me voimme kuluttaa päivämme huolehtien pakkomielteenomaisesti elämän pienistäkin yksityiskohdista, laista ja pitkästä tehtävien asioiden luettelosta, mutta jos me laiminlyömme suurimmat käskyt, meiltä jää huomaamatta tärkein ja olemme pilviä, joita tuuli kuljettaa ja jotka eivät anna vettä, puita, jotka eivät kanna hedelmää14. Ilman tätä rakkautta Isää Jumalaa ja lähimmäisiämme kohtaan olemme vain Hänen kirkkonsa ulkokuori ilman sisältöä. Mitä hyötyä opetuksestamme on ilman rakkautta? Mitä hyötyä on lähetystyöstä, temppelityöstä tai huoltotyöstä ilman rakkautta? Rakkaus innoitti taivaallista Isäämme luomaan henkemme. Se johti Vapahtajamme Getsemanen puutarhaan antamaan itsensä syntiemme To u k o k u u 2 0 1 0 71 Ronald A. Rasband Jeffrey R. Holland Robert D. Hales David A. Bednar Russell M. Nelson Quentin L. Cook Dallin H. Oaks Claudio R. M. Costa Steven E. Snow Walter F. González L. Whitney Clayton Jay E. Jensen D. Todd Christofferson M. Russell Ballard Dieter F. Uchtdorf toinen neuvonantaja SEITSEMÄNKYMMENEN KOORUMIEN JOHTOKUNTA L. Tom Perry Boyd K. Packer Thomas S. Monson presidentti KAHDENTOISTA APOSTOLIN KOORUMI Henry B. Eyring ensimmäinen neuvonantaja ENSIMMÄINEN PRESIDENTTIKUNTA Donald L. Hallstrom Neil L. Andersen Richard G. Scott Huhtikuu 2010 Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon johtavat auktoriteetit James J. Hamula Erich W. Kopischke Bruce D. Porter Bruce C. Hafen Paul E. Koelliker Rafael E. Pino Michael John U. Teh W. Craig Zwick C. Scott Grow Yoshihiko Kikuchi Paul B. Pieper Gary E. Stevenson Claudio D. Zivic José A. Teixeira John B. Dickson Benjamín De Hoyos Lawrence E. Corbridge Mervyn B. Arnold Carlos H. Amado Marcos A. Aidukaitis Michael T. Ringwood Francisco J. Viñas Juan A. Uceda Octaviano Tenorio Brent H. Nielson Marlin K. Jensen Enrique R. Falabella Gérald Caussé Dale G. Renlund Marcus B. Nash Richard G. Hinckley David F. Evans Shayne M. Bowen Carl B. Pratt Richard J. Maynes Keith K. Hilbig Kevin R. Duncan David S. Baxter William R. Walker Lynn G. Robbins Glenn L. Pace Daniel L. Johnson Eduardo Gavarret Yoon Hwan Choi F. Michael Watson Paul K. Sybrowsky Wolfgang H. Paul Larry R. Lawrence H. David Burton johtava piispa Kent D. Watson Kent F. Richards Per G. Malm Larry W. Gibbons Don R. Clarke Koichi Aoyagi Keith B. McMullin toinen neuvonantaja JOHTAVA PIISPAKUNTA Jorge F. Zeballos Ulisses Soares Anthony D. Perkins Bradley D. Foster Bruce A. Carlson Gerrit W. Gong Patrick Kearon Wilford W. Andersen Gregory A. Schwitzer James B. Martino Spencer V. Jones Keith R. Edwards Tad R. Callister Lowell M. Snow Jairo Mazzagardi Won Yong Ko Stanley G. Ellis Craig A. Cardon SEITSEMÄNKYMMENEN TOINEN KOORUMI Spencer J. Condie Richard C. Edgley ensimmäinen neuvonantaja Lance B. Wickman Joseph W. Sitati Kevin W. Pearson Allan F. Packer Cecil O. Samuelson jr. Paul V. Johnson Christoffel Golden jr. Gary J. Coleman Kenneth Johnson Carlos A. Godoy Craig C. Christensen SEITSEMÄNKYMMENEN ENSIMMÄINEN KOORUMI Kirkon jäseniä kautta maailman kokoontumassa 180. vuosikonferenssiin. Kuvissa myötäpäivään ylhäältä vasemmalta alkaen on myöhempien aikojen pyhiä Navotasissa Filippiineillä, Carcassonnessa Ranskassa, Formosassa Argentiinassa, São Paulossa Brasiliassa, São Paulossa Brasiliassa, Santiagossa Chilessä ja Prahassa T‰ekissä. 74 Liahona lunnaiksi. Rakkaus on pelastussuunnitelman suuri motiivi. Se on onnen lähde, parantamisen alati uudistuva lähde, toivon kallisarvoinen lähde. Kun ojennamme kätemme ja sydämemme muille Kristuksen kaltaisessa rakkaudessa, meille tapahtuu jotakin ihmeellistä. Oma henkemme toipuu, jalostuu ja vahvistuu. Meistä tulee onnellisempia, rauhallisempia ja vastaanottavaisempia Pyhän Hengen kuiskauksille. Koko sydämestäni ja sielustani kiitän taivaallista Isäämme Hänen rakkaudestaan meitä kohtaan, Hänen Poikansa lahjasta, Jeesuksen Kristuksen elämästä ja esimerkistä sekä Hänen synnittömästä ja epäitsekkäästä uhristaan. Riemuitsen siitä, ettei Kristus ole kuollut vaan on noussut haudasta! Hän elää ja on palannut maan päälle palauttamaan ihmisille valtuutensa ja evankeliuminsa. Hän on antanut meille täydellisen esimerkin siitä, millaisia miehiä ja naisia meidän tulee olla. Pohtiessamme tänä pääsiäissunnuntaina ja joka päivä kunnioittaen ja ihmetellen sitä, kuinka Vapahtajamme syleilee meitä, lohduttaa meitä ja parantaa meidät, sitoutukaamme tulemaan Hänen käsikseen, niin että muut voivat kauttamme tuntea Hänen rakastavan syleilynsä. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. 2. Nefi 26:24–25, 28, kursivointi lisätty. 2. Luuk. 18:9–14. 3. Room. 3:23. 4. OL 18:10. 5. Ks. Moosia 18:9. 6. Ks. Alma 7:11–13; OL 19:16. 7. Sananl. 17:17. 8. Ks. Clarence Cook, ”Abram and Zimri”, julkaisussa Poems by Clarence Cook, 1902, s. 6–9. 9. Ks. Matt. 22:39. 10. Ks. Matt. 7:12. 11. Ks. 1. Kor. 13:1. 12. Ks. OL 81:5. 13. Matt. 22:37–39. 14. Ks. Juud. 12. Vanhin Richard G. Scott kahdentoista apostolin koorumista Hän elää, kunnia nimelleen! Meidän ymmärryksemme Jeesuksen Kristuksen sovituksesta ja meidän uskomme siihen antaa voimaa ja kykyä, jota tarvitaan menestykselliseen elämään. O n pääsiäisaamu, tuo pyhä päivä, jolloin koko kristikunnan on tarkoitus juhlia Jeesuksen Kristuksen voittoa kuolemasta. Hänen ylösnousemuksensa mursi kuoleman kahleet, jotka olivat siihen asti olleet katkeamattomat. Hän avasi tien, jonka ansiosta jokainen maan päälle syntyneistä taivaallisen Isän lapsista saisi tilaisuuden nousta kuolleista ja elää jälleen. Kuinka taivaallinen Isä on mahtanutkaan riemuita tuona pyhänä päivänä, kun Hänen täysin kuuliainen, kaikin tavoin kelvollinen Poikansa mursi kuoleman kahleet. Mitä iankaikkista tarkoitusta olisi ollut taivaallisen Isämme onnensuunnitelmalla, ellei Hänen suurenmoisen kuuliaisen Poikansa ääretön ja iankaikkinen sovitus olisi tehnyt sitä eläväksi? Mitä iankaikkista tarkoitusta olisi ollut maailman luomisella – maailman, jossa henkiruumiiseen puetut älyt saisivat fyysisen ruumiin – jos kuolema olisi olemassaolon päätepiste eikä kukaan nousisi kuolleista? Mikä loistava hetki tuo aamu olikaan kaikille, jotka ymmärsivät sen merkittävyyden. Pääsiäinen on sitä pyhää aikaa, jolloin jokaisen hartaan kristityn sydän kääntyy nöyrässä kiitollisuudessa rakkaan Vapahtajamme puoleen. Se on aikaa, jonka pitäisi tuoda rauhaa ja iloa kaikille, jotka rakastavat Häntä ja osoittavat sen noudattamalla Hänen käskyjään. Pääsiäinen herättää ajatuksia Jeesuksesta, Hänen elämästään, Hänen sovituksestaan, Hänen ylösnousemuksestaan, Hänen rakkaudestaan. Hän on noussut kuolleista ”parantaminen siivissään” (Mal. 3:20; 3. Nefi 25:2). Voi, kuinka me kaikki tarvitsemmekaan sitä parantamista, jonka Lunastaja voi suoda. Tämä toivon sanomani perustuu periaatteisiin, jotka ilmenevät Mestariopettajan Jeesuksen Kristuksen opetuksissa. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäsenet voivat ymmärtää Hänen sovituksensa tuoman parantamisen laajuuden ja syvyyden täydellisemmin, koska meillä on Hänen oppinsa täyteys. Me käsitämme, että se, mitä Hän on auliisti tehnyt suunnattomalla kärsimyksellään ja uhrillaan, vaikuttaa meihin paitsi tässä elämässä myös kautta koko iankaikkisuuden. Kun tänä pääsiäisenä muistatte ylösnousemusta ja siitä maksettua hintaa ja To u k o k u u 2 0 1 0 75 sovituksen tuomaa lahjaa, pohtikaa, mitä pyhissä kirjoituksissa opetetaan noista pyhistä tapahtumista. Oma henkilökohtainen todistuksenne niiden todellisuudesta vahvistuu. Niiden täytyy olla enemmän kuin periaatteita, joita opitte ulkoa. Niiden täytyy olla kudottuina olemuksenne syvimpiin syihin asti voimallisena suojamuurina sitä iljetyksen kohoavaa tulvaa vastaan, joka saastuttaa maailmaamme. Profeetta Lehi julisti syvällistä totuutta sanoessaan: ”Sen vuoksi lunastus tulee pyhässä Messiaassa ja hänen kauttansa, sillä hän on täynnä armoa ja totuutta. Katso, hän antaa itsensä uhriksi synnin tähden täyttääkseen lain vaatimukset kaikkien niiden hyväksi, joilla on särkynyt sydän ja murtunut mieli, eikä kenenkään muun hyväksi voida lain vaatimuksia täyttää.” 76 Liahona (2. Nefi 2:6–7.) Tämä pyhien kirjoitusten kohta tarkoittaa, että ylpeiden ja kopeiden osalta on kuin sovitusta ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Jeesus Kristus elää. Hän on meidän Vapahtajamme, meidän Lunastajamme. Hän on loistava, ylösnoussut olento. Hänellä on kyky välittää rakkautta, joka on niin voimallista, niin pakahduttavaa, että se ylittää ihmiskielen kyvyn ilmaista sitä asiaankuuluvasti. Hän antoi henkensä murtaakseen kuoleman kahleet. Hänen sovituksensa ansiosta Hänen taivaallisen Isänsä onnensuunnitelma toteutui täysin. Jeesus tuo tasapainon oikeudenmukaisuuden ja armon välille sillä ehdolla, että olemme kuuliaisia Hänen evankeliumilleen. Hän on valo koko ihmiskunnalle. Hän on kaiken totuuden lähde. Hän täyttää jokaisen lupauksensa. Kaikki, jotka noudattavat Hänen käskyjään, saavat loistavimmat kuviteltavissa olevat siunaukset. Ilman sovitusta taivaallisen Isän onnensuunnitelmaa ei olisi voitu täysin toteuttaa. Sovitus antaa kaikille tilaisuuden voittaa elämässä tehtyjen virheiden seuraukset. Kun me noudatamme jotakin lakia, me saamme jonkin siunauksen. Kun me rikomme jotakin lakia, aiemmasta kuuliaisuudesta ei ole mitään jäljellä tyydyttämässä tuota rikottua lakia koskevia oikeudenmukaisuuden vaatimuksia. Vapahtajan sovituksen ansiosta voimme tehdä parannuksen kaikesta tottelemattomuudesta ja välttää siten rangaistukset, joita oikeudenmukaisuus olisi edellyttänyt. Kunnioitukseni ja kiitollisuuteni Israelin Pyhän, Rauhan Ruhtinaan ja Lunastajamme, sovitusta kohtaan laajenevat koko ajan pyrkiessäni ymmärtämään sitä paremmin. Oivallan, ettei yksikään kuolevainen mieli kykene riittävästi käsittämään eikä ihmiskieli asianmukaisesti ilmaisemaan kaiken sen täyttä merkitystä, mitä Jeesus Kristus on sovituksellaan tehnyt taivaallisen Isämme lasten hyväksi. Silti on elintärkeää, että me jokainen opimme siitä sen mitä voimme. Sovitus on taivaallisen Isämme onnensuunnitelmassa se välttämätön osatekijä, jota ilman tuo suunnitelma ei olisi voinut toteutua. Se, kuinka ymmärrätte sovituksen ja millaisen näkemyksen se tarjoaa elämäänne, lisää suuresti sitä, miten hyvin käytätte kaikkia niitä tietoja, kokemuksia ja taitoja, joita hankitte kuolevaisuudessa. Uskon, että on valaisevaa yrittää kuvitella, mitä sovitus vaati sekä Isältä että Hänen auliilta Pojaltaan. Kolme Vapahtajan kohtaamaa haastetta olivat: Ensiksi valtava vastuun tunne, sillä Hän oivalsi, että ellei Hän toimi juuri niin kuin pitää, yksikään Hänen Isänsä lapsista ei voisi palata Isänsä luo. Heidät karkotettaisiin ikuisesti Hänen läheisyydestään, koska ei olisi mitään keinoa tehdä parannusta rikotuista laeista eikä mikään epäpuhdas voi asua Jumalan luona. Hänen Isänsä suunnitelma olisi epäonnistunut, ja jokainen henkilapsi olisi joutunut Saatanan iankaikkisen määräysvallan ja kidutuksen alaiseksi. Toiseksi Hänen täytyi täydellisen puhtaassa mielessään ja sydämessään omakohtaisesti kokea seuraukset kaikesta, mitä ihmiskunta koskaan kokisi, jopa turmeltuneimpien, halveksittavimpien syntien seuraukset. Kolmanneksi Hänen oli kestettävä Saatanan joukkojen ankarat hyökkäykset fyysisesti ja henkisesti äärimmilleen ahdistettuna. Kun Vapahtaja sitten oli kykyjensä äärirajoilla ja tarvitsi apua eniten, niin syistä, joita emme täysin tiedä, Hänen Isänsä antoi Hänen kantaa raskaan vastuun pelkästään omin voimin ja kyvyin. Yritän kuvitella, miten sydäntä kirvelevä hetki sen on täytynyt olla taivaalliselle Isällemme, kun Vapahtaja huusi ristiltä: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” (Matt. 27:46; Mark. 15:34.) En usko, että taivaallinen Isä hylkäsi Poikaansa ristillä. Mutta uskon, että huudon sai aikaan se, että Poika tunsi jäävänsä vaille sitä vahvistavaa tukea, jota Hän oli aina saanut Isältään. Isä ymmärsi, että Vapahtajan piti viedä sovitus täysin ja kokonaan päätökseen yksin ilman ulkopuolista tukea. Isä ei hylännyt Poikaansa. Hän teki mahdolliseksi sen, että Hänen täydellinen Poikansa sai korjata sovituksen iankaikkiset hedelmät. Yksikään meistä ei voi kuolevaisuudessa koskaan riittävästi arvostaa sitä, mitä kaikkea hyvää sovituksesta seuraa. Meidän jokaisen on välttämätöntä vahvistaa ymmärrystämme Jeesuksen Kristuksen sovituksen merkityksestä, niin että siitä tulee järkkymätön perusta, jolle voimme rakentaa elämämme. Kun maailma jää yhä enenevässä määrin vaille perustavaa laatua olevia mittapuita ja kun kunniallisuus, hyveellisyys ja puhtaus sysätään yhä useammin syrjään himon tyydyttämiseksi, meidän ymmärryksemme Jeesuksen Kristuksen sovituksesta ja meidän uskomme siihen antaa voimaa ja kykyä, jota tarvitaan menestykselliseen elämään. Se tuo myös varmuutta koettelemusten aikana ja rauhaa myllerryksen hetkinä. Kannustan tarmokkaasti teitä laatimaan oman tutkimissuunnitelmanne, jotta paremmin ymmärtäisitte ja arvostaisitte, mitä ainutlaatuisia, iankaikkisia ja äärettömiä seurauksia on sillä, että Jeesus Kristus täytti täydellisesti Jumalalta saamansa tehtävän Vapahtajanamme ja Lunastajanamme. Pyhien kirjoitusten syvällinen, henkilökohtainen pohtiminen ja siihen yhdistetty etsivä, vilpitön rukous lujittavat sekä ymmärrystänne Hänen korvaamattomasta sovituksestaan että arvostustanne sitä kohtaan. Yksi voimallinen tapa oppia Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen sovituksestaan on käydä säännöllisesti temppelissä. Uudistakaamme jokainen päättäväisyytemme opettaa tosia periaatteita kotiemme pyhyydessä. Kun teemme niin, me tarjoamme suurimman onnen mahdollisuuden niille hengille, jotka on uskottu hoiviimme. Käyttäkää kirkkoa vanhurskaana välineenä kodin vahvistamiseen, mutta ymmärtäkää, että meillä vanhemmilla on perustavaa laatua oleva velvollisuus ja etuoikeus saada Herran johdatusta kasvattaessamme henkilapsia, jotka Hän on uskonut meidän hoiviimme. Totuuden opettaminen kotona on ratkaisevan tärkeä perusasia. Kirkko on tärkeä, mutta juuri kotona vanhemmat antavat lapsilleen tarvittavaa ymmärrystä ja ohjausta. On todellakin sanottu, että tärkeimmät kutsumukset ajassa ja iankaikkisuudessa ovat isän ja äidin kutsumukset. Aikanaan meidät vapautetaan kaikista muista saamistamme tehtävistä mutta ei isän ja äidin tehtävästä. Kun pohditte – ette vain lue vaan pohditte – ja mietiskelette pyhien To u k o k u u 2 0 1 0 77 kirjoitusten kohtia, Pyhän Hengen voima juurruttaa totuuksia mieleenne ja sydämeenne varmaksi perustaksi tänä epävarmana aikana, jota elämme. Kun te vanhemmat valmistatte lapsianne heidän kohtaamiinsa haasteisiin, opettakaa heille totuutta, rohkaiskaa heitä elämään sen mukaan, niin he selviytyvät kyllä, ravisteltiinpa maailmaa kuinka ankarasti tahansa. Päättäkää tänä pääsiäisenä tehdä Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta kotinne elävä keskipiste. Huolehtikaa siitä, että jokaista tekemäänne päätöstä, olipa se luonteeltaan hengellinen tai fyysinen, ohjaa ajatus: ”Mitä Herra Jeesus Kristus haluaisi minun tekevän?” Kun Vapahtaja on kotinne keskipiste, se on täynnä rauhaa ja seesteisyyttä. Kodin täyttää tyynen varmuuden henki, jonka sekä lapset että aikuiset tuntevat. Paras tapa tehdä pysyvä muutos hyvään suuntaan on ottaa Jeesus Kristus esikuvaksenne ja Hänen opetuksensa elämän oppaaksenne. Jos olette olleet tottelemattomia Herran Jeesuksen Kristuksen käskyille ja tunnette itsenne kelvottomiksi, ymmärtäkää, että juuri siitä syystä Hän antoi henkensä. Sovituksellaan Hän on tarjonnut ikuisiksi ajoiksi mahdollisuuden päästä eroon sellaisista virheistä, tehdä parannus vääristä valinnoista ja voittaa ne kielteiset vaikutukset, jotka Hänen opetustensa vastainen elämä tuo. Vapahtaja rakastaa meitä jokaista ja tekee mahdolliseksi sen, että jokainen tarpeemme tullaan tyydyttämään, kun me kuuliaisuudellamme osoittaudumme kaikkien niiden siunausten arvoisiksi, jotka Hän haluaa meidän saavan täällä maan päällä. Minä rakastan ja palvon Häntä. Jeesuksen Kristuksen valtuutettuna palvelijana lausun vakavasti koko olemukseni voimalla todistukseni siitä, että Hän elää. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ 78 Liahona Vanhin Donald L. Hallstrom seitsemänkymmenen koorumien johtokunnasta Kääntykää Herran puoleen Älkää milloinkaan antako minkään maallisten olosuhteiden kahlita teitä hengellisesti. M onta vuotta sitten sain tietää eräästä suuresta surusta, josta tuli murhenäytelmä. Erään nuorenparin ensimmäisen lapsen syntymä läheni. Heidän elämänsä oli täynnä tuon suuren tapahtuman odotusta ja jännitystä. Synnytyksen aikana tuli komplikaatioita ja vauva kuoli. Suuri suru muuttui murheeksi, murhe muuttui vihaksi, viha muuttui syyttämiseksi ja syyttäminen muuttui kostoksi lääkäriä kohtaan, jonka he katsoivat olevan kokonaan vastuussa tapahtuneesta. Vanhemmat ja muut perheenjäsenet sekaantuivat voimakkaasti asiaan ja pyrkivät yhdessä tuhoamaan lääkärin maineen ja uran. Kun katkeruus oli kalvanut perhettä viikkoja ja sitten kuukausia, kauna laajennettiin koskemaan Herraa. ”Kuinka Hän saattoi sallia tämän hirveän asian tapahtua?” He torjuivat kirkon johtohenkilöiden ja jäsenten toistuvat pyrkimykset lohduttaa heitä hengellisesti ja emotionaalisesti, ja ajan myötä he erkaantuivat kirkosta. Se on nyt vaikuttanut perheen neljään sukupolveen. Siinä missä kerran oli uskoa ja omistautumista Herralle ja Hänen kirkolleen, yksikään perheen jäsen ei ole vuosikymmeniin osallistunut mihinkään hengelliseen toimintaan. Elämän vaikeimmissa tilanteissa on usein vain yksi ainoa rauhan lähde. Rauhan Ruhtinas, Jeesus Kristus, ojentaa armonsa kutsun kera: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” (Matt. 11:28). Hän lupaa edelleen: ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa” (Joh. 14:27). Isäni vanhemmilla oli kaksi lasta, poika (isäni) ja tytär. Palveltuaan lähetystyössä ja asepalveluksessa Havaijissa isäni palasi vuonna 1946 saarille hankkimaan jalansijaa työelämässä ja kasvattamaan perheensä. Hänen vanhempansa asuivat Salt Lake Cityssä kuten hänen sisarensakin. Sisar avioitui vuonna 1946 ja neljä vuotta myöhemmin odotti lasta. Vanhemmista on jotenkin aivan erityislaatuista odottaa tyttärensä (tässä tapauksessa ainoan tyttärensä) synnyttävän ensimmäistä kertaa. Kukaan ei tiennyt hänen odottavan kaksosia. Niin murheellista kuin se onkin, hän ja kaksoset kuolivat synnytyksessä. Isovanhempani olivat murheen murtamat. Heidän murheensa sai heidät kuitenkin heti kääntymään Herran ja Hänen sovituksensa puoleen. Vatvomatta loputtomasti, miksi näin voi käydä ja ketä voisi syyttää, he kohdistivat huomionsa vanhurskaaseen elämään. Isovanhempani eivät olleet varakkaita. He eivät koskaan kuuluneet yhteiskunnalliseen eliittiin. Heillä ei ollut koskaan korkeaa asemaa kirkossa. He olivat vain uskollisia myöhempien aikojen pyhiä. Ammatista eläkkeelle jäätyään vuonna 1956 he muuttivat Havaijiin ollakseen ainoan lapsensa perheen kanssa. Seuraavina vuosikymmeninä he osoittivat rakkautta omaisilleen, palvelivat kirkossa, ja enimmäkseen he vain nauttivat yhdessäolosta. He eivät koskaan pitäneet erilläänolosta ja puhuivat jopa sellaisia, että se, joka kuolisi ensin, etsisi keinon auttaa heitä pääsemään taas pian yhteen. Heidän kummankin 90-vuotispäivän lähestyessä ja heidän oltuaan naimisissa 65 vuotta he kumpikin kuolivat luonnollisista syistä muutaman tunnin sisällä. Heidän piispanaan minä johdin heidän hautajaistilaisuutensa. Isoisä Artin ja isoäiti Loun uskollisuus etenkin vaikeuksien kohdatessa on nyt vaikuttanut neljään seuraavaan jälkipolveen. Suoraan ja syvällisesti se vaikutti heidän poikaansa (minun isääni) ja minun äitiini, kun vanhempieni oma tytär, heidän nuorin lapsensa, kuoli synnytyksen jälkeisiin komplikaatioihin. Tämä tytär kuoli 34vuotiaana kymmenen päivän kuluttua synnytyksestä, ja häneltä jäi neljä lasta iältään kymmenestä päivästä kahdeksaan vuoteen. Edellisessä sukupolvessa näkemänsä esimerkin mukaisesti vanhempani kääntyivät empimättä Herran puoleen lohtua saadakseen. Kaikkialla maailmassa ja kirkon jäsenten keskuudessa on suurta iloa ja suurta tuskaa. Molemmat kuuluvat suunnitelmaan. Ilman toista emme voi tuntea toista. Pyhien kirjoitusten kohdat ”ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25) ja ”sillä on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta” (2. Nefi 2:11) eivät ole ristiriitaisia, vaan ne täydentävät toisiaan. Kun Alma nuorempi kuvasi, miltä hänestä tuntui, kun hän kääntyi Herran puoleen, hän sanoi: ”Minun sieluni täyttyi yhtä suuresta ilosta kuin tuskani oli ollut” (Alma 36:20). Jotkut murtuvat suurista ongelmista; toiset antavat pienten asioiden tulla suuriksi. Symonds Ryder oli campbellilaisjohtaja, joka kuuli kirkosta ja tapasi Joseph Smithin. Tuon kokemuksen vaikutuksesta hän liittyi kirkkoon kesäkuussa 1831. Heti sen jälkeen hänet asetettiin vanhimmaksi ja kutsuttiin lähetystyöhön. Hänen saamassaan ensimmäisen presidenttikunnan kutsukirjeessä ja hänen virallisessa valtuutuksessaan saarnata hänen nimensä oli kuitenkin kirjoitettu väärin – yhden kirjaimen osalta. Siinä hänen sukunimensä oli R-i-d-e-r eikä oikea R-y-d-e-r. Se sai hänet epäilemään kutsuaan ja niitä, joilta se oli tullut. Hän päätti olla lähtemättä lähetystyöhön ja luopui kirkosta, mikä johti pian vihaan ja kiihkeään Josephin ja kirkon vastustamiseen. Kun vihainen väkijoukko kiskoi Joseph Smithin ja Sidney Rigdonin maaliskuussa 1832 yöllä kotoa ja tuhri heidät tervalla ja höyhenillä, kuultiin huuto: To u k o k u u 2 0 1 0 79 ”Simonds, Simonds[!], missä tervaämpäri on?” (History of the Church, osa 1, s. 262–263). Symonds Ryder muuttui vajaassa kymmenessä kuukaudessa innokkaasta käännynnäisestä vihaisen väkijoukon johtajaksi, ja hänen hengellinen alamäkensä oli alkanut hänen nimensä yhden kirjaimen kirjoitusvirheen aiheuttamasta loukkaantumisesta. Asian koosta riippumatta se, kuinka me reagoimme, voi muuttaa elämän kulun. Profeetta Joseph Smith antoi mallin henkilökohtaisen murhenäytelmän ja vastustuksen käsittelemisestä. Kun hän oli epäinhimillisissä oloissa Libertyn vankilassa, hänelle ilmoitettiin tämä jumalallinen neuvo (joka oli osaltaan kuvaus Josephin elämästä siihen mennessä ja myös ennakkovaroitus): Jos ”hullut tulevat pilkkaamaan sinua – – jos sinä joudut kokemaan ahdinkoa; – – jos vihollisesi käyvät kimppuusi – – jos sinut heitetään kuoppaan tai murhaajien käsiin – – ja kaikki luonnonvoimat yhdistyvät tukkiakseen tien; ja ennen kaikkea, jos itse helvetti aukaisee kitansa ammolleen sinua tavoitellen, tiedä, poikani, että kaikki tämä antaa sinulle kokemusta ja on sinun hyväksesi” (OL 122:1, 5–7). Sitten syvälliset sanat: ”Ihmisen Poika on laskeutunut kaiken tämän alapuolelle. 80 Liahona Oletko sinä suurempi kuin hän?” (Jae 8.) Tätä seuraa selkeä ohje ja suuria lupauksia. ”Ja nyt, pysy tielläsi, – – älä siis pelkää, mitä ihminen voi tehdä, sillä Jumala on kanssasi aina ja ikuisesti” (jae 9). Seuraavina vuosina Joseph Smith kesti edelleenkin vanhurskaasti elämän, joka oli täynnä vastustusta. Hän antoi tämän uskontäyteisen näkemyksen: ”Ja mitä tulee vaaroihin, joita minut on kutsuttu kestämään, ne tuntuvat minusta perin vähäisiltä, – – syvissä vesissä minä olen tottunut uimaan. – – Minä tahdon – – riemuita ahdingosta; sillä – – Jumala on pelastanut minut näistä kaikista ja pelastaa minut vastedeskin.” (OL 127:2.) Josephin luottamus jatkuvan vastustuksen voittamiseen perustui hänen kykyynsä kääntyä jatkuvasti Herran puoleen. Jos teistä tuntuu, että olette kärsineet vääryyttä kenen tahansa takia (perheenjäsen, ystävä, toinen kirkon jäsen, kirkon johtohenkilö, liiketuttava) tai mistä tahansa syystä (rakkaan kuolema, terveysongelmat, taloudellinen vastoinkäyminen, väkivalta, riippuvuudet), käsitelkää asia välittömästi ja voimienne mukaan. ”Pysy tielläsi” (OL 122:9). Luovuttaminen ei tule kyseeseen. Ja kääntykää viipymättä Herran puoleen. Osoittakaa kaikkea sitä uskoa, joka teillä on Häneen. Antakaa Hänen kantaa kuormanne. Antakaa Hänen armonsa keventää kuormanne. Meille on luvattu, ettei meidän tarvitse ”kärsiä minkäänlaisia ahdinkoja, joita ilo Kristuksessa ei olisi voittanut” (Alma 31:38). Älkää milloinkaan antako minkään maallisten olosuhteiden kahlita teitä hengellisesti. Jeesuksen esimerkillisin teko, sovitus, edellytti sitä, että Hän laskeutui ”kaiken alapuolelle” (OL 88:6) ja kärsi ”kaikkien ihmisten tuskat” (2. Nefi 9:21). Siitä ymmärrämme, että sovituksella on laajempi tarkoitus kuin olla keino synnin voittamiseen. Tämä suurin kaikista maanpäällisistä saavutuksista antaa Vapahtajalle voiman täyttää tämän lupauksen: ”Jos te käännytte Herran puoleen täysin vilpittömin sydämin ja panette turvanne häneen ja palvelette häntä kokonaan hartain mielin, jos tämän teette, hän vapauttaa teidät orjuudesta” (Moosia 7:33). Kun vietämme tätä pääsiäisaamua, kääntykäämme Herran, kirkkaan Aamutähtemme (ks. Ilm. 22:16), puoleen. Todistan, että Hän tulee ikuisesti valaisemaan meidän tiemme, totuutemme ja elämämme (ks. Joh. 14:6). Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ Cheryl C. Lant äskettäin vapautettu Alkeisyhdistyksen ylijohtaja Jotta lapsemme voisivat nähdä Vapahtajan kasvot Pyhä velvollisuutemme tämän lasten nousevan sukupolven vanhempina ja johtajina on tuoda heidät Vapahtajan luo. M uutamia vuosia sitten opetin ryhmälle lastenhuonejohtajia, kuinka esitetään lyhyt evankeliumiaiheinen oppiaihe aivan pienille lapsille. Yhdellä johtajista oli sylissään pieni poikansa. Pidin kädessäni kuvaa Vapahtajasta ja näyttääkseni, kuinka puhua pienille lapsille, aloin kertoa Jeesuksesta. Pikkuinen poika liukui pois äitinsä sylistä, tepasteli luokseni, katseli kuvaa tarkkaavaisesti ja kosketti kasvoja. Siinä vaiheessa opetusta esitin kysymyksen: ”Kuka tämä on?” Lapsi vastasi hymyillen: ”Jeesus.” Lapsi ei oikeastaan ollut kyllin vanha edes sanomaan omaa nimeään, mutta hän tunnisti Vapahtajan kuvan ja tiesi Hänen nimensä. Kun katselin tätä suloista reaktiota, ajattelin Vapahtajan sanoja: ”Etsikää alati Herran kasvoja, jotta voittaisitte kärsivällisyydellä omaksenne sielunne, niin saatte iankaikkisen elämän” (OL 101:38). Mitä Herran kasvojen etsiminen tarkoittaa? Varmasti se tarkoittaa muutakin kuin vain Hänen kuvansa tunnistamista. Kristuksen kutsu etsiä Häntä on kutsu tulla tuntemaan, kuka Hän on, mitä Hän on tehnyt hyväksemme ja mitä Hän on pyytänyt meitä tekemään. Kristuksen luo tuleminen ja lopulta Hänen kasvojensa näkeminen tapahtuu vain, kun lähestymme Häntä uskossamme ja teoissamme. Se tapahtuu elinikäisen pyrkimyksen avulla. Miten me siis etsimme Häntä tässä elämässä, jotta voisimme nähdä Hänen kasvonsa tulevassa? Kolmannessa Nefin kirjassa on kertomus ihmisistä, jotka todella näkivät Vapahtajan kasvot tässä elämässä. Ja vaikka emme ehkä näe Häntä nyt, voimme kenties oppia heidän kokemuksestaan. Vapahtaja ilmestyi kuolemansa jälkeen näille ihmisille, opetti heitä ja siunasi heitä. Ja sitten ”tapahtui, että hän käski tuoda heidän pienet lapsensa” (3. Nefi 17:11). Pyhä velvollisuutemme tämän lasten nousevan sukupolven vanhempina ja johtajina on tuoda heidät Vapahtajan luo, jotta he voisivat nähdä Hänen kasvonsa ja myös taivaallisen Isämme kasvot. Kun teemme niin, tuomme sinne itsemmekin. Taas herää kysymys, kuinka me teemme sen, erityisesti maailmassa, joka on täynnä häiriötekijöitä. Vanhemmat, joista kerrotaan Kolmannessa Nefin kirjassa, rakastivat Herraa. He olivat uskovia. He uskoivat Jeesuksen tekemiin ihmeisiin. He rakastivat lapsiaan. He kokosivat heidät kuuntelemaan Herran sanoja ja noudattivat Hänen käskyään tuoda lapset Hänen luokseen. Kun lapset oli tuotu, Kristus käski vanhempien polvistua maahan. Sitten Hän teki heidän puolestaan sen, minkä Hän on tehnyt meidän kaikkien puolesta. Hän rukoili Isää heidän puolestaan, ja kun Hän rukoili, kerrotaan, että Hänen rukouksessaan oli niin ”suuria ja ihmeellisiä asioita”, ettei sitä voinut kuvailla sanoin (3. Nefi 17:16). Tulemalla Vapahtajan luokse ja ottamalla vastaan Hänen sovituksensa nämä vanhemmat saivat voimaa tehdä kaiken, mikä oli tarpeen, tuodakseen lapsensa Hänen luokseen. Toinen niistä asioista, joita Kristus pyysi näitä vanhempia tekemään, on kohdassa 3. Nefi 22:13: ”Herra on opettava kaikkia sinun lapsiasi, ja suuri on sinun lastesi rauha.” Niinpä saatuaan omat kokemuksensa Vapahtajasta nämä nefiläiset vanhemmat opettivat Hänestä lapsilleen. He opettivat heitä rakastamaan Herraa. He opettivat heille Hänen To u k o k u u 2 0 1 0 81 evankeliumiaan. He opettivat heitä elämään sen mukaan. He opettivat heitä niin hyvin, että maassa vallitsi vanhurskaus ja rauha 200 vuoden ajan (ks. 4. Nefi 1–22). Pyytäisin teitä nyt katsomaan ympärillenne niitä, joita rakastatte. Tämä on kaikkein tärkeintä – perheemme. Olen varma siitä, että enemmän kuin mitään muuta haluatte tämän perheen olevan omanne ikuisesti. Kertomus Kolmannessa Nefin kirjassa voi auttaa meitä tuomaan lapsemme Hänen luokseen, sillä se antaa meille mallin, jota noudattaa. Ensimmäiseksi meidän täytyy rakastaa Herraa koko sydämestämme ja meidän täytyy rakastaa lapsiamme. Toiseksi meistä täytyy tulla heille kelvollisia esimerkkejä siten, että alituisesti etsimme Herraa ja pyrimme elämään evankeliumin mukaan. Kolmanneksi meidän täytyy opettaa lapsillemme evankeliumia ja opettaa heitä elämään sen opetusten mukaan. Se, että noudatamme tätä mallia tuoda lapsemme Vapahtajan luokse, on tapahtumasarja. Tarkastelkaamme mallia uudelleen. Ensimmäiseksi meidän täytyy oppia rakastamaan Herraa ja perhettämme. Se vaatii aikaa, kokemusta ja uskoa. Se edellyttää epäitsekästä palvelua. Sitten kun olemme täynnä Herran rakkautta, kykenemme rakastamaan. Hän saattaa itkeä sitä, mitä me teemme, mutta Hän rakastaa 82 Liahona meitä ja on aina meitä auttamassa. Sillä tavoin meidän tulee oppia rakastamaan lapsiamme. Toiseksi meistä täytyy tulla kelvollisia esimerkkejä. Sekin on tapahtumasarja. Jos me haluamme lastemme tulevan Kristuksen luo, jotta he voisivat nähdä Hänen kasvonsa, on tärkeää, että mekin pyrimme näkemään ne. Meidän täytyy tuntea tie, jotta voimme näyttää sen heille. Meidän täytyy saattaa oma elämämme järjestykseen, jotta lapset voivat katsoa meihin ja seurata meitä. Voimme kysyä: ”Mitä lapseni näkevät, kun he katsovat kasvojani? Näkevätkö he Vapahtajan kuvan kasvoissani sen ansiosta, kuinka elän elämääni?” Muistakaa kuitenkin, ettei yksikään meistä ole täydellinen esimerkki lapsilleen, mutta meistä kaikista voi tulla kelpo vanhempia ja johtajia. Pyrkimyksemme kelvollisuuteen on esimerkki itsessään. Saatamme toisinaan tuntea epäonnistuvamme, mutta voimme jatkaa yrittämistä. Herran kanssa ja Hänen avullaan me voimme saada voimaa olla sellaisia kuin meidän täytyy olla. Me voimme tehdä, mitä meidän täytyy tehdä. Ja kolmanneksi me tuomme lapsiamme Vapahtajan luokse, kun opetamme heille pyhien kirjoitusten ja profeettojen ilmoittamia evankeliumin totuuksia ja autamme heitä tuntemaan ja tunnistamaan Hengen. Jopa aivan pienet lapset voivat ymmärtää ja kyetä ottamaan vastaan asioita, jotka ovat luonteeltaan iankaikkisia. He rakastavat pyhiä kirjoituksia, ja he rakastavat profeettaa. He haluavat vaistomaisesti olla hyviä. Meidän asiamme on auttaa heitä pitämään tämä yhteys taivaaseen avoinna. Meidän asiamme on suojella heitä vaikutuksilta, jotka vievät Hengen pois. Voimme saada apua ja ohjausta pyhistä kirjoituksista. Sitten voimme opettaa lapsiamme löytämään niistä omat vastauksensa. Voimme opettaa lapsillemme oikeita periaatteita ja auttaa heitä soveltamaan niitä periaatteita elämäänsä. Voimme opastaa heitä kohti Henkeä, jotta he voivat saada oman todistuksensa niistä totuuksista, joita he oppivat. Voimme auttaa heitä löytämään evankeliumin mukaan elämisen ilon. Tämä muodostaa heidän elämäänsä lujan uskon ja kuuliaisuuden perustuksen, joka vahvistaa heitä. Kaikki tämä ei kuitenkaan käy helposti. Kertomus nefiläisistä osoittaa, että nuo perheet saivat 200 vuoden rauhan. Se vaati kuitenkin varmasti suurta vaivannäköä. Se vaatii paljon kovaa työtä, kärsivällisyyttä ja uskoa, mutta mikään ei ole tärkeämpää tai palkitsevampaa. Ja Herra auttaa meitä, sillä Hän rakastaa näitä lapsia vieläpä enemmän kuin me. Hän rakastaa heitä, ja Hän siunaa heitä. Muistatte, että Herra siunasi nefiläisiä lapsia yksitellen ja rukoilemalla heidän puolestaan (ks. 3. Nefi 17:14–17, 21). Sitten ”hän puhui väkijoukolle ja sanoi sille: Katsokaa pienokaisianne. Ja kun he katsoivat nähdäkseen, he loivat katseensa taivaalle, ja he näkivät taivaiden aukenevan, ja he näkivät enkeleitä laskeutuvan taivaasta ikään kuin tulen keskellä; ja he tulivat alas ja ympäröivät nuo pienokaiset, ja he olivat tulen ympäröiminä; ja enkelit palvelivat heitä.” (3. Nefi 17:23–24.) Kuinka lapsemme voivat tänä päivänä kokea tämänkaltaisia siunauksia? Vanhin M. Russell Ballard on sanonut: ”On selvää, että niille meistä, joille on uskottu kallisarvoisia lapsia, on annettu pyhä, ylevä [taloudenhoitajan] tehtävä, sillä me olemme niitä, joille Jumala on antanut tehtäväksi ympäröidä tämän ajan lapset rakkaudella ja uskon tulella ja ymmärryksellä siitä, keitä he ovat” (”Katsokaa pienokaisianne”, Valkeus, lokakuu 1994, s. 40). Veljet ja sisaret, me olemme niitä enkeleitä, jotka taivaallinen Isä on lähettänyt tänä päivänä siunaamaan lapsia, ja me voimme auttaa heitä näkemään jonakin päivänä Vapahtajan kasvot, kun opetamme evankeliumin periaatteita ja täytämme kotimme niiden mukaan elämisen ilolla. Yhdessä me voimme tulla tuntemaan Hänet. Voimme tuntea Hänen rakkauttaan ja Hänen siunauksiaan. Ja Hänen kauttaan me voimme palata Isän kasvojen eteen. Teemme tämän, kun olemme halukkaita olemaan kuuliaisia, uskollisia ja uutteria Hänen opetustensa noudattamisessa. ”Totisesti näin sanoo Herra: Tapahtuu, että jokainen sielu, joka hylkää syntinsä ja tulee minun luokseni ja huutaa avuksi minun nimeäni ja tottelee minun ääntäni ja pitää minun käskyni, saa nähdä minun kasvoni ja tietää, että minä olen” (OL 93:1). Veljet ja sisaret, minä tiedän, että Jumala elää. Jeesus Kristus on Hänen Poikansa, meidän Vapahtajamme ja Lunastajamme. Hän on kutsunut meidät tulemaan luokseen ja käskenyt meitä tuomaan lapsemme, niin että voisimme yhdessä nähdä Hänen kasvonsa ja elää ikuisesti Hänen ja taivaallisen Isämme kanssa. Rukoukseni on, että voisimme kaikki tehdä työtä saadaksemme tämän suurenmoisen siunauksen. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ Vanhin Quentin L. Cook kahdentoista apostolin koorumista Me seuraamme Jeesusta Kristusta Me riemuitsemme kaikesta, mitä Vapahtaja on tehnyt meidän puolestamme. Hän on mahdollistanut sen, että jokainen meistä voi saada pelastuksensa ja korotuksensa. O n merkittävä tehtävä puhua pääsiäissunnuntaina eri puolilla maailmaa oleville myöhempien aikojen pyhille, jotka rakastavat Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta. Tänä aamuna juhlimme sitä, että Hän voitti kuoleman. Me tunnemme sydämessämme kiitollisuutta Vapahtajan alttiista sovitusuhrista meidän puolestamme ja pidämme arvossa sitä koskevaa ymmärrystämme. Se, että Hän alistui Isänsä tahtoon, toi taivaallisen voiton kuolemasta ja on ihmiskunnan historian ihmeellisin tapahtuma. Olen kiitollinen tästä tilaisuudesta puhua Vapahtajan seuraamisesta. Vapahtajan kuolevaisuudessa tekemän palvelutyön kaksi viimeistä päivää ennen Hänen ristiinnaulitsemistaan ovat äärimmäisen tärkeitä, ja jollakin tapaa ne ylittävät käsityskykymme. Hyvin suuri osa siitä, mikä on oleellista meidän iankaikkiselle kohtalollemme, tapahtui torstaina ja sitten perjantaina – päivänä, jolloin Kristus ristiinnaulittiin. Viimeinen ateria, pääsiäisateria, ”Israelin orjuudesta vapautumisen muistoksi vietettävä – – juhla”, alkoi torstai-iltana.1 Viimeisellä aterialla saivat alkunsa jotkin erittäin tärkeät toimitukset ja opit. Mainitsen niistä vain kolme. Ensiksi, Vapahtaja asetti sakramenttitoimituksen. Hän otti leivän, mursi sen, rukoili ja siunasi sen ja jakoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni.”2 Tällä tavalla Hän asetti sakramenttitoimituksen. Toiseksi, Hän painotti suuresti oppeja, jotka opettavat rakkautta kaikkein korkeimpana periaatteena. Hän opetti: ”Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne.”3 Kolmanneksi, Vapahtajan välityksellä eli johdolla ”apostoleille luvattiin Pyhä To u k o k u u 2 0 1 0 83 Henki” toiseksi puolustajaksi4. Myöhemmin Vapahtaja saattoi sovitustyön päätökseen. Hän otti päälleen ”ihmiskunnan syntien taakan” ja ”ne kauhut, jotka saatana – – saattoi aiheuttaa”5. Samalla Hän kesti vilpillisesti kokoonkyhätyt oikeudenkäynnit ja ne hirvittävät, traagiset tapahtumat, jotka johtivat Hänen ristiinnaulitsemiseensa. Lopulta työ saavutti huippunsa pääsiäissunnuntaina Kristuksen voitokkaassa ylösnousemuksessa. Kristus täytti pyhän tehtävänsä Vapahtajana ja Lunastajana. Me nousemme kuolleista ja meidän henkemme yhdistetään jälleen ruumiiseemme. Henkilökohtaisen kelvollisuuden perusteella me voimme Hänen armostaan saada ihmeellisen tilaisuuden päästä takaisin Jumalan eteen.6 Puhuessaan näistä pääsiäisajan tapahtumista profeetta Joseph Smith sanoi: ”Uskontomme perusperiaatteet ovat apostolien ja profeettojen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, että Hän kuoli, Hänet haudattiin ja Hän nousi kuolleista kolmantena päivänä ja astui taivaaseen. Kaikki muu uskontoomme liittyvä on vain tämän lisänä.”7 Vaikka riemuitsemme Getsemanen ja Golgatan ylimaallisesta merkityksestä, olemme aina keskittyneet ylösnousseeseen Herraan. Frederic Farrar, englantilainen teologi ja uskova, todisti, että ensimmäinen uskovien sukupolvi alkukristillisessä kirkossa juhli Vapahtajaa ”ylösnousseena, iankaikkisena, kirkastettuna Kristuksena” 84 Liahona ja ”ajatteli Häntä valtaistuimella eikä ristillä”8. Presidentti Gordon B. Hinckley opetti, että meidän sanomamme maailmalle on, että Hän elää! Myöhempien aikojen pyhien kohdalla Kristuksen vertauskuva näkyy meidän uskomme merkityksellisenä ilmentymänä ja siinä tavassa, jolla elämme Hänen evankeliuminsa mukaan.9 Kun pohdimme, mitä merkitsee olla kristitty tänä päivänä, miettikää, mitä meidän opetuslapseuden polkumme edellyttää meiltä. Ehdotan, että tutkistelemme ja sopivin tavoin jäljittelemme sitä, mitä Vapahtaja teki noina kuolevaisen elämänsä kahtena viimeisenä päivänä. Ensiksi, miettikää sitä, kuinka Vapahtaja pani alulle sakramentin. Vapahtaja tiesi, mitä Hänelle oli tapahtumassa. Hänen pyhä sovitustehtävänsä, jonka alkuvaiheessa aikaisemmassa olemassaolossa käytiin sota taivaassa, oli täyttymäisillään sinä iltana ja seuraavana päivänä. Vaikka Hän oli joutumassa vastustajiensa tuomitsemaksi, ei ole kuitenkaan minkäänlaisia merkkejä siitä, että Hän olisi valmistellut puolustusta vääriä syytöksiä vastaan. Sen sijaan Vapahtaja asetti opetuslastensa keskuudessa pyhän sakramenttitoimituksen. Kun mietin tuota vakavaa tilaisuutta, tunnen syvää liikutusta. Kaikista kirkon kokouksista sakramenttikokous on kaikkein pyhin. Ylösnousemuksensa jälkeen Vapahtaja asetti sakramenttitoimituksen nefiläisten keskuudessa.10 Jos aiomme olla Hänen opetuslapsiaan ja Hänen kirkkonsa sitoutuneita jäseniä, meidän täytyy muistaa sakramenttitoimitus ja kunnioittaa sitä. Se antaa jokaiselle meistä tilaisuuden ilmaista särkynein sydämin ja murtunein mielin halukkuutemme seurata Vapahtajaa, tehdä parannus ja tulla pyhäksi Kristuksen sovituksen kautta.11 Sakramentti antaa meille tilaisuuden todistaa Jumalalle, että me muistamme Hänen Poikansa ja pidämme Hänen käskynsä uudistaessamme kasteenliittomme.12 Se lisää rakkauttamme ja kiitollisuuttamme sekä Isää että Poikaa kohtaan. Vapahtaja korosti myös rakkautta ja ykseyttä ja julisti, että meidät tunnettaisiin Hänen opetuslapsinaan, jos meillä on rakkautta toisiamme kohtaan. Tämä käsky, jonka Hän antoi ollessaan aloittamassa iankaikkisuutta muuttavaa sovitustyötä, vaatii meitä noudattamaan sitä. Me osoitamme rakkautemme Jumalaa kohtaan, kun pidämme Hänen käskynsä ja palvelemme Hänen lapsiaan. Emme täysin ymmärrä sovitusta, mutta kohtaamistamme vastoinkäymisistä huolimatta voimme elää elämämme yrittäen olla rakastavampia ja ystävällisempiä. Vapahtajan opetuslapsilleen antama käsky rakastaa toisiaan – sekä se dramaattinen ja voimallinen tapa, jolla Hän opetti tätä periaatetta viimeisellä aterialla – on yksi liikuttavimmista ja kauneimmista tapauksista Hänen kuolevaisen elämänsä viimeisinä päivinä. Siinä ei ollut kyse Vapahtajasta, joka opetti yksinkertaisen oppitunnin eettisestä käytöksestä. Siinä oli kyse Jumalan Pojasta, joka pyysi apostolejaan ja kaikkia heidän jälkeensä tulevia opetuslapsia muistamaan tämän – Hänen opetuksistaan kaikkein keskeisimmän – ja noudattamaan sitä. Se, kuinka suhtaudumme toisiimme ja toimimme toistemme kanssa, on mittana alttiudestamme seurata Jeesusta Kristusta. Kun kuuntelemme tämän konferenssin puheita, se koskettaa sydäntämme ja me teemme päätöksiä ja sitoumuksia toimia paremmin. Maanantaiaamuna palaamme kuitenkin töihin, kouluun, asuinalueellemme ja maailmaan, joka on monessa tapauksessa kuohunnan vallassa. Monet tässä maailmassa pelkäävät toisiaan ja ovat vihaisia toisilleen. Vaikka ymmärrämmekin näitä tunteita, meidän tulee olla kohteliaita puheissamme ja kunnioittavia kanssakäymisissämme. Se pätee etenkin silloin, kun olemme eri mieltä asioista. Vapahtaja opetti meitä rakastamaan jopa vihamiehiämme.13 Suurin osa jäsenistämme noudattaa tätä neuvoa. On kuitenkin joitakuita, jotka tuntevat, että heidän henkilökohtaisen suuttumuksensa tai syvälle juurtuneiden mielipiteidensä julkituominen on tärkeämpää kuin käyttäytyminen tavalla, jolla Jeesus Kristus eli ja jota Hän opetti. Kehotan meitä itse kutakin omakohtaisesti käsittämään, että se, kuinka olemme eri mieltä asioista, on todellinen osoitus siitä, keitä me olemme ja seuraammeko me todella Vapahtajaa. On sopivaa olla eri mieltä, mutta ei ole sopivaa olla vastenmielinen. Väkivalta ja vandalismi eivät ole vastaus erimielisyyksiimme. Jos osoitamme rakkautta ja kunnioitusta myös vastoinkäymisissämme, meistä tulee enemmän Kristuksen kaltaisia. Vapahtajan lupaus Pyhästä Hengestä apostoleille on äärimmäisen tärkeä siinä mielessä, että se osoitti Pyhän Hengen erittäin suuren tehtävän jumaluuden kolmantena jäsenenä. Pyhä Henki on henkipersoona, Puolustaja, joka todistaa Isästä ja Pojasta, ilmoittaa totuuden kaikesta ja pyhittää ne, jotka tekevät parannuksen ja jotka kastetaan. Häntä kutsutaan lupauksen Pyhäksi Hengeksi, ja siinä ominaisuudessa Hän vahvistaa Jumalan hyväksyvän meidän kunkin vanhurskaat teot, toimitukset ja liitot.14 Ne, jotka lupauksen Pyhä Henki sinetöi, saavat kaiken, mitä Isällä on.15 Me elämme meluisassa, riitaisassa maailmassa, jossa on mahdollista katsella tai kuunnella tietoa, musiikkia ja jopa silkkaa hölynpölyä käytännöllisesti katsoen koko valveillaoloajan. Jos haluamme saada Pyhän Hengen innoitusta, meidän täytyy löytää aikaa hidastaa vauhtia, pohtia, rukoilla ja elää niin, että olemme kelvollisia saamaan Hänen kuiskauksiaan ja toimimaan niiden mukaan. Me vältämme suuret virheet, jos otamme vaarin Hänen varoituksistaan. Meidän etuoikeutenamme jäseninä on saada valoa ja tietoa Häneltä aina täyteen päivään saakka.16 Ne sovituksen koettelemukset, jotka Vapahtaja koki Getsemanessa ja ristillä, ovat suurena esimerkkinä meille. Hän kohtasi henkisiä, fyysisiä ja hengellisiä kärsimyksiä, jotka ylittävät käsityskykymme. Puutarhassa Hän rukoili Isäänsä sanoen: ”Isä, jos se on mahdollista, niin menköön tämä malja minun ohitseni. Mutta ei niin kuin minä tahdon, vaan niin kuin sinä.”17 Tulee aikoja, jolloin meitä, Hänen opetuslapsiaan, koetellaan ja vainotaan epäoikeudenmukaisesti ja pilkataan epäreilusti. Joudumme ajallisiin ja hengellisiin myrskyihin, jotka ovat suuruusluokaltaan sellaisia, että ne tuntuvat meistä mahdottomilta kestää. Saamme eteemme katkeria maljoja, joiden rukoilemme menevän ohitsemme. Kukaan ei ole vapaa elämän myrskyistä. Me valmistaudumme Vapahtajan toiseen tulemiseen. Pyhissä kirjoituksissa sanotaan selkeästi, ettei kukaan tiedä, milloin se tapahtuu. Pyhissä kirjoituksissa kerrotaan kuitenkin, että viimeisinä aikoina niiden katkerien maljojen joukossa, joita joudumme kohtaamaan, on ”joka puolella – – maanjäristyksiä”18 ja yli äyräidensä nousevia meren aaltoja19. Tuhoisia maanjäristyksiä ja tsunameja on viime aikoina ollut eri puolilla, muun muassa Chilessä, Haitissa ja Tyynenmeren saarilla. Joitakin viikkoja sitten johtava piispa H. David Burton, vanhin Tad R. Callister ja minä pääsimme tapaamaan pyhiä, jotka olivat menettäneet perheenjäseniään viime syyskuussa Samoan itäpuolelle iskeneessä tsunamissa. Kappeli oli täynnä, ja tilaisuus oli tunteikas. Saimme vakuuttaa näille suurenmoisille jäsenille, että Jeesuksen Kristuksen sovituksen ansiosta he voivat jälleen tavata menettämänsä rakkaat. Vaarnanjohtaja Sonny Purcell oli ajamassa autollaan, kun hän näki valtavan aallon tulevan kaukaa mereltä. Hän töräytti autontorvella pysäyttäen koulumatkalla kävelevät lapset ja käski heidän juosta korkeammalle maaperälle turvaan niin lujaa kuin vain pääsivät. To u k o k u u 2 0 1 0 85 ylempänä sijaitsevalle maaperälle, jonka Hän on tarjonnut turvan ja rauhan paikaksi. Yksi tapa tehdä niin on noudattaa elävän profeettamme presidentti Thomas S. Monsonin opetuksia. Hän on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka seuraa Vapahtajaa. Tänä ihanana pääsiäisaamuna mielessäni kajahtelevat laulun sanat, jotka kirjoitti uskollinen palautuksen ajan palvelija Eliza R. Snow: Lapset noudattivat hänen ohjettaan. Vaarnanjohtaja ajoi hurjaa vauhtia, nappasi nelivuotiaan tyttärensä kyytiin ja yritti sitten ehtiä äitinsä luokse. Ennen kuin hän pääsi äitinsä luokse, vesimuuri tempaisi hänen autonsa ja pyyhkäisi sen yli 90 metrin päähän, missä se juuttui puuhun. Hän kömpi viemään tyttärensä turvaan auton katolle ja ui sitten pelastamaan äitiään, joka piteli kiinni toisen puun oksasta lähellä heidän kotiaan. Suurin ponnisteluin hän ui äitinsä kanssa autolle turvaan. Monet eivät olleet yhtä onnekkaita. He eivät ehtineet korkeammalle maaperälle ja turvaan. Monet menettivät henkensä, etenkin monet lapset ja vanhukset. Kerroimme samoalaisille perheille, että jäsenet kaikkialla maailmassa ilmaisivat rakkautta ja huolta ja olivat rukoilleet heidän puolestaan ja antaneet paastouhreja ja humanitaarista apua sekä jäsenille että näiden naapureille. Sama pätee jäseniin ja heidän naapureihinsa Chilessä ja Haitissa. Me teemme niin, koska seuraamme Jeesusta Kristusta. Kun pidimme kokousta perheiden kanssa Samoassa, oli päivänselvää, miten tärkeää oli päästä hengellisesti korkeammalle maaperälle, elää parempaa elämää ja pitää kiinni pelastavista toimituksista. Vapahtajan esimerkki ja elämä opettavat meitä välttämään hengellisesti sitä alhaalla kulkevaa tietä, jossa 86 Liahona tämän maailman asiat vallitsevat. Kun kokouksemme jälkeen kättelin jäseniä, eräs sisar kertoi minulle, ettei hänen perheensä ollut käynyt temppelissä ja että he olivat menettäneet tyttären. Hän sanoi kyynelsilmin, että heidän tavoitteenaan oli nyt valmistautua pyhiin temppelitoimituksiin, jotta he voisivat olla yhdessä iankaikkisesti. Kun olen pohtinut tämän sisaren sanoja sekä maailman nykytilaa, olen tuntenut pakottavaa tarvetta kehottaa meitä jokaista pyrkimään korkeammalle maaperälle – temppelin turvapaikkaan ja iankaikkiseen suojelukseen. Pääsiäissunnuntaina 3. huhtikuuta 1836, viikko Kirtlandin temppelin pyhittämisen jälkeen, kaksitoista apostolia jakoivat jäsenille Herran ehtoollisen sakramentin. Kokouksen päätyttyä ja vakavan ja hiljaisen rukouksen jälkeen Vapahtaja ilmestyi majesteettisuudessaan profeetta Josephille ja Oliver Cowderylle ja palautti Mooseksen, Eliaksen ja Elian välityksellä lisää pappeuden avaimia, mukaan lukien pyhän sinetöimisvaltuuden, joka yhdistää perheitä kautta iankaikkisuuden.20 Tänään, tänä pääsiäisaamuna, riemuitsemme kaikesta, mitä Vapahtaja on tehnyt meidän puolestamme. Hän on mahdollistanut sen, että jokainen meistä voi saada pelastuksensa ja korotuksensa. Mutta meidän, samoin kuin niiden samoalaisten lasten, täytyy juosta niin lujaa kuin pääsemme sille On suuri, puhdas lunastus, Työ Herran Jeesuksen. Siin yhtyy totuus, rakkaus Ja armo taivainen.21 Todistan apostolina, että Jeesus Kristus elää ja on maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Hän on tarjonnut tien todelliseen onneen. Todistan tästä Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. James E. Talmage, Jeesus Kristus, 1982, s. 417. 2. Luuk. 22:19. 3. Ks. Joh. 13:34–35. 4. Jeesus Kristus, s. 423; ks. myös Joh. 14:16–17. 5. Jeesus Kristus, s. 429. 6. Ks. 2. Nefi 9:6–24. 7. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 51; ks. myös OL 20:22–25. 8. Frederick W. Farrar, The Life of Lives – Further Studies in the Life of Christ, 1900, s. 209. 9. Ks. Gordon B. Hinckley, ”Tämä ihana pääsiäisaamu”, Valkeus, heinäkuu 1996, s. 66; Gordon B. Hinckley, ”Uskomme vertauskuva”, Liahona, huhtikuu 2005, s. 3. 10. Ks. 3. Nefi 18:1–11. 11. Ks. Moosia 3:19. 12. Ks. Moosia 18:8–10; OL 20:37, 77–79. 13. Ks. Matt. 5:44. 14. Ks. OL 132:7. 15. Ks. Room. 8:16–17; Ef. 1:13–14; OL 76:51–60. 16. Ks. OL 50:24. 17. Matt. 26:39. 18. Matt. 24:7; JS–M 29 19. Ks. OL 88:90. 20. Ks. OL 110. 21. ”On suuri rakkaus Jumalan”, MAP-lauluja, 119. Presidentti Thomas S. Monson Hän on noussut! Tyhjä hauta tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna oli vastaus Jobin kysymykseen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” T ämä on ollut merkittävä kokous. Kaikkien tähän mennessä sanoillaan tai musiikillaan osallistuneiden puolesta olen kirkon presidenttinä päättänyt sanoa teille tällä hetkellä vain kaksi sanaa, jotka tunnetaan englannin kielen kahtena tärkeimpänä sanana. Nuo sanat ovat sisar Cheryl Lantille ja hänen neuvonantajilleen, kuorolle, muusikoille, puhujille: Thank you [kiitos teille]. Monia vuosia sitten kun olin Lontoossa, kävin kuuluisassa Tate Galleryssa. Huoneissa toinen toisensa jälkeen oli esillä Gainsborough’n, Rembrandtin, Constablen ja muiden nimekkäiden taiteilijoiden töitä. Ihailin näiden mestariteosten kauneutta ja käsitin, mitä suurta taitoa niiden luominen oli edellyttänyt. Kolmannen kerroksen hiljaiseen nurkkaukseen oli kuitenkin pantu eräs maalaus, joka paitsi kiinnitti huomioni myös vangitsi sydämeni. Taiteilija Frank Bramley oli maalannut vaatimattoman mökin, joka antoi tuulen tuivertamalle merelle päin. Kaksi naista – poissa olevan kalastajan äiti ja vaimo – olivat tarkkailleet ja odottaneet koko yön miehen paluuta. Nyt yö oli mennyt, ja he olivat käsittäneet, että mies oli kuollut merellä eikä palaisi. Polvillaan anoppinsa vieressä, pää haudattuna vanhemman naisen syliin nuori nainen itki epätoivoisena. Loppuun palanut kynttilä ikkunalaudalla kertoi turhasta odotuksesta. Vaistosin nuoren naisen syvän surun. Tunsin hänen murheensa. Unohtumattoman ilmeikäs nimi, jonka taiteilija oli antanut teokselleen, kertoi murheellisen tarinan. Nimi oli: Lohduton sarastus. Kuinka tuo nuori nainen kaipasikaan Robert Louis Stevensonin runon ”Requiem” ilmaisemaa lohdutusta, jopa todeksi kokemista: Merimies kotiin on saapunut, erämies vuorilta palannut.1 Kaikista kuolevaisuuteen liittyvistä seikoista mikään ei ole niin varmaa kuin sen päättyminen. Kuolema kohtaa kaikkia. Se on meidän ”kaikkien perintöosa. Se voi vaatia uhrinsa lapsuudessa tai nuoruudessa, [se saattaa vierailla] elämän päivän ollessa korkeimmillaan, tai sen kutsu voi viipyä siksi kunnes vanhuuden lumi on peittänyt – – pään; se voi tulla onnettomuuden tai sairauden seurauksena – – tai – – [se voi olla] luonnollinen; mutta tultava sen on.”2 Se merkitsee väistämättä kanssakäymisen kipeää menettämistä ja – varsinkin nuorten kohdalla – musertavaa iskua toteutumattomille haaveille, täyttymättömille tavoitteille ja menetetyille toiveille. Kukapa kuolevainen olento – menetettyään rakkaan henkilön tai seistessään itse äärettömyyden kynnyksellä – ei olisi pohtinut sitä, mitä on sen verhon takana, joka erottaa näkyvän näkymättömästä? Vuosisatoja sitten Job – jota oli niin pitkään siunattu kaikilla aineellisilla lahjoilla ja jota nyt vaivasi niin kipeästi kaikki se, mitä ihmisen kohdalle voi tulla – istui kumppaniensa seurassa ja esitti ajattoman, iättömän kysymyksen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?”3 Job lausui ääneen sen, mitä jokainen maan päällä elävä ihminen on pohtinut. Tänä loistavana pääsiäisaamuna haluaisin tarkastella Jobin kysymystä – ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” – ja tarjota vastauksen, joka tulee paitsi syvällisen pohdinnan tuloksena myös Jumalan ilmoitetusta sanasta. Aloitan pääkohdista. Jos tässä maailmassa, jossa me elämme, on suunnitelma ja tarkoitus, sillä täytyy olla myös suunnittelija. Kuka voi katsella maailmankaikkeuden monia ihmeitä ja olla uskomatta, että koko ihmiskunnalla on suunnitelma ja tarkoitus? Kuka voi epäillä, ettei ole Suunnittelijaa? Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa meille kerrotaan, että suuri Suunnittelija loi taivaan ja maan. ”Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet.” ”Tulkoon valo!” sanoi suuri Suunnittelija, ”ja valo tuli.” Hän loi taivaankannen. Hän erotti maan kamaran vesistä ja sanoi: ”Kasvakoon maa vihreyttä, – – hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.” Hän loi kaksi valoa – auringon ja kuun. Tähdet syntyivät Hänen suunnitelmansa mukaisesti. Hän käski eläviä olentoja vesiin ja lintuja lentämään maan yllä. Ja niin tapahtui. Hän loi karjaeläimet, villieläimet ja pikkueläimet. Suunnitelma oli toteutettu lähes valmiiksi. Viimeisenä Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen – mieheksi ja naiseksi – hallitsemaan kaikkea muuta elävää.4 Ihminen yksin sai älyn – aivot, mielen ja sielun. Näine ominaisuuksineen yksin ihmisellä oli kyky uskoa ja toivoa, saada innoitusta ja tuntea kunnianhimoa. Kuka voisi vakuuttavasti väittää, että ihminen – suuren Suunnittelijan ylevin luomus, joka hallitsee kaikkea elävää ja jolla on aivot ja tahto, mieli ja sielu, äly ja jumalallisuus – lakkaisi olemasta, kun henki jättää maallisen temppelinsä? Ymmärtääksemme kuoleman merkityksen meidän täytyy arvostaa elämän tarkoitusta. Uskon heikon valon täytyy tehdä tilaa sen ilmoituksen keskipäivän auringolle, jonka kautta me tiedämme, että me elimme ennen syntymäämme kuolevaisuuteen. Kuolevaisuutta 88 Liahona edeltävässä tilassamme me emme epäilleet ollessamme Jumalan poikien ja tyttärien joukossa, jotka huusivat ääneen iloaan kuullessaan mahdollisuudesta tulla tähän haasteelliseen mutta välttämättömään kuolevaisuuteen.5 Me tiesimme, että meidän tarkoituksenamme oli saada fyysinen ruumis, voittaa koettelemukset ja osoittaa, että pitäisimme Jumalan käskyt. Isämme tiesi, että kuolevaisuuden luonteeseen kuului, että meitä koeteltaisiin, että me tekisimme syntiä ja olisimme epätäydellisiä. Jotta meillä olisi kaikki mahdollisuudet onnistumiseen, Hän tarjosi Vapahtajan, joka kärsisi ja kuolisi meidän tähtemme. Sen lisäksi että Hän sovittaisi meidän syntimme, niin sovitustyöllään Hän myös voittaisi fyysisen kuoleman, jonka alaisia me olisimme Aadamin lankeemuksen tähden. Ja niin Kristus, meidän Vapahtajamme, syntyi yli 2 000 vuotta sitten kuolevaiseen elämään tallissa Betlehemissä. Kauan ennustettu Messias oli tullut. Jeesuksen lapsuudesta on kirjoitettu hyvin vähän. Pidän tästä Luukkaan kirjoittamasta jakeesta: ”Jeesukselle karttui ikää ja viisautta; Jumalan ja ihmisten suosio seurasi häntä.”6 Ja Apostolien teoissa on Vapahtajasta lyhyt lause, joka kertoo paljon: ”Hän kulki ympäri maata, teki hyvää.”7 Johannes kastoi Hänet Jordanissa. Hän kutsui kaksitoista apostolia. Hän siunasi sairaita. Hän sai rammat kävelemään, sokeat näkemään, kuurot kuulemaan. Hän jopa herätti kuolleita eloon. Hän opetti, Hän todisti ja Hän antoi meille täydellisen esimerkin, jota seurata. Ja sitten maailman Vapahtajan palvelutehtävä kuolevaisuudessa läheni loppuaan. Viimeisen aterian apostoliensa kanssa Hän söi yläkerran huoneessa. Edessä olivat Getsemane ja Golgatan risti. Kukaan tavallinen kuolevainen ei voi täysin käsittää sen merkitystä, mitä Kristus teki meidän tähtemme Getsemanessa. Hän itse kuvasi myöhemmin sitä kokemusta: ”[Tämä] kärsimys sai minut, tosiaankin Jumalan, suurimman kaikista, vapisemaan tuskasta ja vuotamaan verta joka huokosesta ja kärsimään sekä ruumiissa että hengessä.”8 Getsemanen tuskan jälkeen, kun Hänen voimansa olivat jo ehtyneet, Hänet otettiin kiinni tylyin, karkein käsin ja vietiin Hannaksen, Kaifaksen, Pilatuksen ja Herodeksen eteen. Häntä syytettiin ja kirottiin. Ankarat iskut heikensivät entisestään Hänen tuskien piinaamaa ruumistaan. Veri valui pitkin Hänen kasvojaan, kun julma teräväpiikkisistä orjantappuroista muotoiltu kruunu painettiin väkisin Hänen päähänsä ja piikit lävistivät Hänen otsansa. Ja sitten vielä kerran Hänet vietiin Pilatuksen luo, joka antoi myöten vihaisen kansanjoukon huudoille: ”Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!”9 Hänet ruoskittiin piiskalla, jonka moniin nahkasiimoihin oli punottu teräviä metallin ja luun palasia. Julman ruoskimisen jälkeen Hän nousi, kantoi kompastelevin askelin omaa ristiään, kunnes ei enää jaksanut edemmäs, ja toinen kantoi taakan Hänen puolestaan. Viimein Golgata-nimisellä kukkulalla avuttomien seuraajien katsellessa sivusta Hänen runneltu ruumiinsa naulattiin ristiin. Häntä pilkattiin ja kirottiin ja halveksuttiin armotta. Ja kuitenkin Hän huudahti: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.”10 Tuskaisat tunnit kuluivat Hänen henkensä hiipuessa. Hänen rutikuivilta huuliltaan kuuluivat sanat: ”’Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.’ Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran.”11 Kun armollisen kuoleman tyyneys ja lohtu vapauttivat Hänet kuolevaisuuden murheista, Hän palasi Isänsä eteen. Viimeisellä hetkellä Mestari olisi voinut perua päätöksensä. Mutta Hän ei tehnyt niin. Hän meni kaiken alapuolelle, jotta Hän voisi pelastaa kaiken. Hänen eloton ruumiinsa asetettiin kiireesti mutta lempeästi lainahautaan. Mitkään sanat kristikunnassa eivät merkitse minulle yhtä paljon kuin ne, jotka enkeli lausui itkevälle Magdalan Marialle ja toiselle Marialle, kun he viikon ensimmäisenä päivänä lähestyivät hautaa huolehtiakseen Herransa ruumiista. Enkeli sanoi: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”12 Meidän Vapahtajamme eli jälleen. Ihmiskunnan historian kaikista tapahtumista loistavin, lohdullisin ja rohkaisevin oli tapahtunut – voitto kuolemasta. Getsemanen ja Golgatan tuska ja piina oli pyyhitty pois. Ihmiskunnan pelastus oli taattu. Aadamin lankeemus oli sovitettu. Tyhjä hauta tuona ensimmäisenä pääsiäisaamuna oli vastaus Jobin kysymykseen: ”Voiko ihminen herätä eloon, kun hän on kuollut?” Kaikille ääneni kantamilla oleville julistan, että ihminen herää eloon, kun hän on kuollut. Me tiedämme sen, sillä meillä on ilmoitetun totuuden valo. ”Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi.”13 Olen lukenut – ja minä uskon – niiden todistukset, jotka kokivat Kristuksen ristiinnaulitsemisen murheen ja Hänen ylösnousemuksensa ilon. Olen lukenut – ja minä uskon – niiden Uudessa maailmassa eläneiden todistukset, joiden luona sama ylösnoussut Herra kävi. Minä uskon hänen todistuksensa, joka tänä taloudenhoitokautena puhui Isän ja Pojan kanssa lehdossa, jota nykyään nimitetään pyhäksi, ja joka antoi henkensä sinetöiden tuon todistuksen verellään. Hän julisti: ”Ja nyt, niiden monien todistusten jälkeen, jotka hänestä on annettu, tämän todistuksen, kaikista uusimman, me annamme hänestä, että hän elää! Sillä me näimme hänet, tosiaankin Jumalan oikealla puolella; ja me kuulimme äänen todistavan, että hän on Isän Ainosyntyinen.”14 Palautetun totuuden valo voi aina hälventää kuoleman synkkyyden. ”Minä olen ylösnousemus ja elämä”, sanoi Mestari.15 ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille.”16 Vuosien mittaan olen kuullut ja lukenut lukemattomia todistuksia, joita ovat jakaneet kanssani ne, jotka todistavat ylösnousemuksen todellisuudesta ja jotka ovat saaneet suurimman hätänsä hetkinä Vapahtajan lupaamaa rauhaa ja lohtua. Mainitsen vain osan yhdestä tällaisesta tapahtumasta. Kaksi viikkoa sitten sain koskettavan kirjeen eräältä seitsemän lapsen isältä, joka kirjoitti perheestään ja varsinkin pojastaan To u k o k u u 2 0 1 0 89 Jasonista, joka oli sairastunut 11-vuotiaana. Muutaman seuraavan vuoden kuluessa Jasonin sairaus toistui useita kertoja. Tämä isä kertoi, kuinka myönteinen asenne ja valoisa luonne Jasonilla oli huolimatta hänen horjuvasta terveydestään. Jason sai Aaronin pappeuden 12-vuotiaana, ja hän ”piti aina auliisti tehtävänsä erinomaisesti kunniassa, olipa hänen vointinsa hyvä tai huono”. Hän sai Kotka-partiolaisen merkkinsä 14-vuotiaana. Viime kesänä pian 15-vuotispäivänsä jälkeen Jason vietiin taas kerran sairaalaan. Kerran kun isä meni tapaamaan Jasonia, hän huomasi, että tämän silmät olivat kiinni. Tietämättä, oliko Jason unessa vai hereillä, isä alkoi puhua hänelle lempeästi. ”Jason”, hän sanoi, ”tiedän, että olet kokenut paljon lyhyen elämäsi aikana ja että nykyinen terveydentilasi on vaikea. Vaikka edessäsi onkin jättimäinen taistelu, haluan, ettet koskaan menetä uskoasi Jeesukseen Kristukseen.” Isä kertoi, että hän hämmästyi, kun Jason avasi heti silmänsä ja sanoi selvällä, päättäväisellä äänellä: ”En koskaan!” Sitten Jason sulki silmänsä eikä sanonut enää muuta. Hänen isänsä kirjoitti: ”Tällä yksinkertaisella julistuksella Jason ilmaisi yhden voimallisimmista, puhtaimmista todistuksista Jeesuksesta Kristuksesta, mitä olen koskaan kuullut. – – Kun hänen julistuksensa ’En koskaan!’ sinä päivänä painui sieluuni, sydämeni täyttyi ilolla siitä, että taivaallinen Isäni oli siunannut minua niin että sain olla sellaisen mahtavan ja upean pojan isä. 90 Liahona – – [Se] oli viimeinen kerta, jolloin kuulin hänen lausuvan todistuksensa Kristuksesta.” Vaikka Jasonin perhe oli arvellut, että se olisi taas vain yksi rutiinisairaalajakso, Jason kuoli vajaat kaksi viikkoa myöhemmin. Yksi vanhempi veli ja sisko olivat tuolloin palvelemassa lähetystyössä. Toinen veli, Kyle, oli juuri saanut lähetystyökutsunsa. Itse asiassa kutsu oli tullut odotettua aikaisemmin, ja 5. elokuuta, vain viikko ennen Jasonin kuolemaa, perhe kokoontui Jasonin sairaalahuoneeseen, jotta Kylen lähetystyökutsu voitaisiin avata siellä koko perheen kesken. Tämä isä liitti minulle lähettämäänsä kirjeeseen valokuvan, jossa Jason oli sairaalavuoteessaan ja vuoteen vierellä seisoi hänen isoveljensä Kyle pidellen lähetystyökutsuaan. Valokuvan alle oli kirjoitettu tämä kuvateksti: ”Kutsuttuina palvelemaan lähetystyössä yhdessä – kummallakin puolen verhoa.” Jasonin veli ja sisko, jotka jo palvelivat lähetystyössä, lähettivät ihanat, lohdulliset kirjeet kotiin luettaviksi Jasonin hautajaisissa. Hänen siskonsa, joka palveli Buenos Airesin läntisellä lähetyskentällä Argentiinassa, kirjoitti muun muassa näin: ”Minä tiedän, että Jeesus Kristus elää, ja koska Hän elää, myös me kaikki, mukaan lukien rakas Jasonimme, elämme jälleen. – – Me voimme saada lohtua siitä varmasta tiedosta, joka meillä on, että meidät on sinetöity yhteen iankaikkiseksi perheeksi. – – Jos me teemme kaikkein parhaamme totellaksemme ja toimiaksemme paremmin tässä elämässä, me näemme [hänet jälleen].” Hän jatkoi: ”[Eräs] pyhien kirjoitusten kohta, josta olen pitänyt kauan, saa nyt uuden merkityksen ja tärkeyden tänä aikana. – – Johanneksen ilmestys, luku 21, jae 4: ’Ja [Jumala] pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.’” Rakkaat veljeni ja sisareni, syvimmän surumme hetkenä me voimme saada syvällisen rauhan enkelin sanoista sinä ensimmäisenä pääsiäisaamuna: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut kuolleista.”17 Hän on noussut! Hän on noussut! Iloiten nyt kertokaa: Jeesus haudastaan on noussut, Riemuitkoon siis kaikki maa. Kuolon kahleet katkesi, Kristus voiton saavutti.18 Yhtenä Hänen erityisenä todistajanaan maan päällä tänä päivänä, tänä loistavana pääsiäissunnuntaina, julistan, että tämä on totta. Hänen pyhässä nimessään, Jeesuksen Kristuksen, meidän Vapahtajamme nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Robert Louis Stevenson, ”Requiem”, julkaisussa An Anthology of Modern Verse, toim. A. Methuen, 1921, s. 208. 2. James E. Talmage, Jeesus Kristus, 1986, s. 15. 3. Job 14:14. 4. Ks. 1. Moos. 1:1–27. 5. Ks. Job 38:7. 6. Luuk. 2:52. 7. Ap. t. 10:38. 8. OL 19:18. 9. Luuk. 23:21. 10. Luuk. 23:34. 11. Luuk. 23:46. 12. Luuk. 24:5–6. 13. 1. Kor. 15:21–22. 14. OL 76:22–23. 15. Joh. 11:25. 16. Joh. 14:27. 17. Matthew 28:6. 18. ”Hän on noussut!”, MAP-lauluja, 123. SUNNUNTAIN ILTAPÄIVÄKOKOUS | 4. huhtikuuta 2010 Vanhin Russell M. Nelson kahdentoista apostolin koorumista Rakkauden yhdistämät sukupolvet ”Rakas Ruby”, vanhin Nelsonin tyttärentyttären tytär Sisäinen kaipuumme perheyhteyteen saa täyttymyksensä, kun meidät yhdistetään esivanhempiimme pyhissä temppelitoimituksissa. J oulun tai pääsiäisen aikaan saamamme viestit tarjoavat virkistäviä muistoja rakkaista ystävistä ja sukulaisista. Joissakin noista viesteistä on lisäksi mukana kallisarvoisia perhekuvia. Tässä on yksi, joka todella kiinnitti huomioni. Tämä on yksi tyttärentyttäremme tytär. Kutsun häntä ”rakkaaksi Rubyksi”. Tästä kuvasta tuli mieleeni hänen äitinsä, kun hän oli suunnilleen samanikäinen. Omista kokoelmistani etsin tämän valokuvan ”rakkaan Rubyn” äidistä, joka on yksi tyttärentyttäristämme. Otin tämän kuvan ”rakkaan Rubyn” äidistä noin 29 vuotta sitten. Hänen silmänsä ovat vieläkin aivan yhtä siniset. Rakkaat muistot nousivat esiin puolen vuosisadan takaa, jolloin ”rakkaan Rubyn” isoäiti – yksi tyttäristämme – oli perheemme uusin jäsen. Tässä on yksi kuva hänestä vauvana. Nyt hän on rakastava isoäiti, ja minä olen ”rakkaan Rubyn” isoisoisä. (En näytä teille kuvaa itsestäni vauvana. Siitä ei olisi hyötyä.) Nämä valokuvat kertovat rakkaudesta, joka yhdistää meidän neljää sukupolveamme. Kun ajattelen sitä rakkautta, jota tunnen jokaista perheemme jäsentä kohtaan, tunnen vähäisessä määrin sitä rakkautta, joka taivaallisella Isällämme on lapsiaan kohtaan. Perhe on hyökkäyksen kohteena kautta maailman, mutta Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko julistaa, edistää ja varjelee sitä totuutta, että perhe on keskeisellä sijalla Luojan suunnitelmassa Hänen lastensa iankaikkiseksi päämääräksi. ”Perhe – julistus maailmalle” ja laaja sukututkimustoimintamme ovat vain kaksi osoitusta siitä, kuinka tämä kirkko tuo toivoa ja apua pyhälle perheinstituutiolle. Me opetamme, että Jumalan rakkaus lapsiaan kohtaan on ääretöntä. Hän rakastaa heitä kaikkia rotuun, kansallisuuteen tai sukupuoleen katsomatta.1 Hän on tehnyt niin alusta asti ja tekee niin edelleenkin. Hän kutsuu kaikkia saavuttamaan iankaikkisen korotuksen perheelleen. Hänen työnsä ja kirkkautensa on Hänen lastensa kuolemattomuuden ja iankaikkisen elämän – korotuksen – toteuttaminen.2 ”Jumala on rakastanut maailmaa ”Rakkaan Rubyn” äiti, vanhin Nelsonin tyttärentytär ”Rakkaan Rubyn” isoäiti, vanhin Nelsonin tytär To u k o k u u 2 0 1 0 91 Temppelitoimituskortteja niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”3 Isän molempien tavoitteiden täyttyminen tuli mahdolliseksi Hänen rakkaan Poikansa sovituksen ansiosta. Ilman sovitusta ei olisi mitään kuolemattomuutta. Ilman sovitusta ei olisi paluuta Isän luokse eikä perheen jatkumista haudan tuolla puolen. Sovituksen ansiosta nämä suuret siunaukset voivat toteutua jokaisen Jumalan lapsen kohdalla, joka on kuuliainen Hänen iankaikkisille laeilleen. Kautta aikain monilla Hänen lapsistaan on ollut mahdollisuus evankeliumin 92 Liahona siunauksiin, mutta paljon useammilla ei ole ollut. Jo ennen maailman perustamista taivaallinen Isämme asetti kastetoimituksen niille, jotka kuolevat tietämättä evankeliumista.4 Hän rakastaa noitakin lapsiaan. Hän järjesti heillekin keinon kuulua iankaikkiseen perheeseen. Jokainen ihmisolento, joka tulee tämän maan päälle, on vanhemmista koostuvien sukupolvien tuote. Meillä on luonnollinen kaipuu liittyä esivanhempiimme. Tämä halu asustaa sydämessämme iästä riippumatta. Ajatelkaapa niitä hengellisiä yhteyksiä, jotka syntyvät, kun nuori nainen auttaa isoäitiään kirjoittamaan suvun tietoja tietokoneelle tai kun nuori mies näkee isoisänsä isän nimen väestönlaskenta-asiakirjassa. Kun meidän sydämemme kääntyy esivanhempiemme puoleen, jokin sisällämme muuttuu. Me tunnemme olevamme osa jotakin itseämme suurempaa. Sisäinen kaipuumme perheyhteyteen saa täyttymyksensä, kun meidät yhdistetään esivanhempiimme pyhissä temppelitoimituksissa. Koska tämä työ on niin tärkeää, kirkko on rakentanut temppeleitä lähemmäksi ihmisiä5 ja sukututkimusta helpotetaan enemmän kuin milloinkaan ennen. Myös menetelmät etsiä ja valmistella nimiä temppelitoimituksiin kehittyvät. Presidentti Gordon B. Hinckley ilmoitti lokakuun 2005 konferenssissa jännittävästä edistysaskeleesta sukututkimus- ja temppelityössä. Hän on sanonut: ”Yksi temppeliaktiivisuutemme hankalimmista puolista on se, että kun saamme yhä enemmän temppeleitä eri puolille maailmaa, sijaistyössä ilmenee päällekkäisyyttä. – – Siksi olemme ryhtyneet jokin aika sitten hyvin vaikeaan hankkeeseen. – – Ratkaisu – – löytyy monimutkaisesta tietotekniikasta.”6 Sittemmin päällekkäisyys on vähentynyt ja sen lisäksi menetelmiä on yksinkertaistettu, niin että käytännöllisesti katsoen jokainen kirkon jäsen voi osallistua temppeli- ja sukututkimustyöhön. Menneet ovat ne ajat, jolloin tätä pyhää työtä tekivät ainoastaan asiantuntijat. Tilanteestanne riippumatta voitte ryhtyä tekemään sukututkimusta nyt heti. Alkeisyhdistyksen lapset voivat piirtää sukupuun. Nuoret voivat osallistua sijaiskasteisiin. He voivat myös auttaa vanhempia sukupolvia käyttämään tietokoneita. Vanhemmat voivat kertoa jälkeläisilleen omasta elämästään. Kelvollisilla aikuisjäsenillä voi olla temppelisuositus, ja he voivat suorittaa temppelitoimituksia omien sukulaistensa puolesta. Profeetta Joseph Smith on sanonut: ”Suurin vastuu, minkä Jumala on meille antanut tässä maailmassa, on tietojen etsiminen kuolleistamme.”7 Uusi tekniikka tekee tuon vastuun kantamisesta helpompaa kuin milloinkaan. Temppeli- ja sukututkimustyön apuna on nykyisin järjestelmä, joka tunnetaan uutena FamilySearchina8. Tämä internetpohjainen järjestelmä auttaa jäseniä löytämään tietoja esivanhemmistaan, selvittämään, mitä toimituksia näiden puolesta pitää tehdä, ja valmistelemaan heidän nimensä temppeliin. Järjestelmään pääsee kotoa, sukututkimuskeskuksesta9 tai mistä tahansa, missä käytettävissä on internet. Etenemisvaiheita on helppo seurata.10 Ensiksi etsitään niiden henkilöiden tiedot, joiden puolesta temppelityö halutaan tehdä. Sitten tulostetaan Perhetoimituspyyntö. Tämä asiakirja sisältää temppelissä tarvittavat tiedot, eikä mukaan tarvitse ottaa tietokonelevykkeitä. Temppelitoimituspyynnöstä tulostetaan temppelissä toimituskortit. Kun toimitus on suoritettu, se kirjataan ja syötetään jo samana päivänä uuteen FamilySearchiin. Entä ne, joilla ei ole käytössään tietokonetta tai jotka eivät mielellään käytä tätä tekniikkaa? Älkää olko huolissanne. Edetkää vaihe kerrallaan. Aloittakaa kotoa. Aloittakaa tyhjästä pahvilaatikosta, kuten presidentti Boyd K. Packer on ehdottanut.11 Pankaa siihen laatikkoon tärkeitä tietoja itsestänne ja perheestänne. Hankkikaa lisää tietoa sukulaisiltanne. Käyttäkää sitten hyväksenne seurakuntanne sukututkimusneuvojan apua. Uudessa FamilySearchjärjestelmässä neuvoja voi tehdä puolestanne kaikki tarvittavat toimenpiteet tietokoneella, mukaan luettuna nimien valmisteleminen temppeliin. Tässä palvelutehtävässä on noin Ilopangon vaarnan pyhiä San Salvadorista El Salvadorista käymässä Guatemalan temppelissä Guatemalassa. 60 000 neuvojaa ympäri maailmaa. Seurakuntanne neuvojasta voi olla teille paljon hyötyä. Uusi FamilySearch muuttaa sukututkimustyön dynamiikkaa helpottamalla yhden yhteisen esivanhempien taulun kokoamista. Menneisyydessä ihmiset työskentelivät erikseen säilyttäen omat sukutietonsa. He tekivät usein työtä tietämättä, mitä muut sukulaiset tekivät. Nyt jokainen henkilö voi antaa tietoja koordinoimalla samalla muiden kanssa yhteisen sukupuunsa luomista. Vaikka uusi FamilySearch onkin jättimäinen edistysaskel, se on kuitenkin vain yksi askel. Lisää työtä on edessä. Koska järjestelmä avustaa pääsyä sellaiseen tietoon, jota kirkolle on toimitettu monien vuosikymmenien ajan monista lähteistä, uusi FamilySearch voi paljastaa päällekkäisyyksiä tai virheitä, joita ei ole ennen huomattu. Tämä ominaisuus on erityisen hyödyllinen niille, joiden esivanhemmissa on varhaisia pioneereja. Päällekkäisyydet ja virheet pitää oikaista, eikä sitä pysty tekemään kukaan muu paremmin kuin kukin henkilö itse omassa suvussaan. Saatatte turhautua selvitellessänne näitä haasteita. Voitte olla varmoja siitä, että teidän huolianne ymmärretään hyvin. Kirkko työskentelee presidentti Thomas S. Monsonin innoitetulla johdolla uutterasti auttaakseen teitä ratkaisemaan nämä ongelmat. Yhdessä me pyrimme järjestämään sukupuun kaikille Jumalan lapsille. Tämä on valtava yritys, josta koituu valtavia siunauksia. Tämä on riemullista työtä. Katsokaa tätä valokuvaa uusista käännynnäisistä tekemässä temppelityötä omien sukulaistensa puolesta. Nämä rakkaat pyhät Ilopangon vaarnasta El Salvadorista San Salvadorista ovat ensimmäistä kertaa Guatemalan temppelissä. Heillä on omia temppelikortteja, joista kussakin on sellaisen edesmenneen sukulaisen nimi, jonka puolesta he ovat ottaneet sijaiskasteen. Jotta kirkon sukututkimustoiminta voi menestyä, pappeuden ohjaus ja johto ovat välttämättömiä. Johtajat opettavat ja todistavat niistä opeista, joihin tämä pyhä työ perustuu.12 He esittävät kutsuja ja huolehtivat siitä, että ohjausta on saatavissa.13 He näkevät temppeli- ja sukututkimustoiminnan keinona kohottaa seurakuntansa henkeä, vahvistaa uusien käännynnäisten hengellisiä juuria ja siunata kaikkien jäsenten elämää. To u k o k u u 2 0 1 0 93 on luotu pyhillä toimituksilla, johtavat perheidemme korotukseen.16 Rukoukseni on, että tämä pyhä tavoite voisi toteutua meille jokaiselle. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET Samalla kun temppeli- ja sukututkimustyö koituu niiden siunaukseksi, jotka ovat verhon tuolla puolen, se voi samoin koitua elävien ihmisten siunaukseksi. Sillä on jalostava vaikutus siinä mukana oleviin. He auttavat sukulaisiaan kirjaimellisesti saamaan korotuksen. Meidät korotetaan, kun me voimme olla yhdessä sukulaistemme kanssa kaikkivaltiaan Jumalan luona. Profeetta Joseph Smith näki meidän velvollisuutemme ennalta: ”Herran suuri päivä on käsillä – –”, hän sanoi. ”Uhratkaamme sen tähden kirkkona ja kansana ja myöhempien aikojen pyhinä Herralle uhri vanhurskaasti; ja esittäkäämme hänen pyhässä temppelissään – – kirja, joka sisältää muistiinmerkinnät 94 Liahona kuolleistamme ja joka on kaiken hyväksymisen arvoinen.”14 Tuon kirjan valmistaminen on meidän henkilökohtainen ja yhteinen velvollisuutemme. Kun työskentelemme yhdessä, me voimme tehdä siitä Herran kaiken hyväksymisen arvoisen. Tuo kirja tekee mahdolliseksi toimitusten suorittamisen kuolleiden esivanhempiemme puolesta, niin että he voivat hyväksyä ne, jos haluavat. Nuo toimitukset voivat tuoda vangituille vapauden verhon tuolla puolen.15 Lapsemme, lastenlapsemme, ”rakas Ruby” ja kaikki lastenlastemme lapset on yhdistetty toisiinsa rakkaudessa. Heidät on yhdistetty rakkaudessa myös esivanhempiin. Nuo siteet, jotka 1. Ks. 1. Kor. 12:13; Gal. 3:28; 2. Nefi 26:33. 2. Ks. Moos. 1:39. 3. Joh. 3:16. 4. Ks. OL 124:33. 5. Presidentti Thomas S. Monson on sanonut hiljattain, että 83 prosenttia kirkon jäsenistä kautta maailman asuu nyt 200 mailin (320 km) säteellä temppelistä (ks. ”Tervetuloa konferenssiin”, Liahona, marraskuu 2009, s. 4). 6. ”Avaussanat”, Liahona, marraskuu 2005, s. 5. 7. Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 2007, s. 435. 8. Saatavissa nykyisin englanniksi, espanjaksi, portugaliksi, ranskaksi ja saksaksi. Saatavissa myöhemmin tänä vuonna japaniksi, kiinaksi ja koreaksi. 9. Meillä on yli 4 000 sukututkimuskeskusta kautta maailman. 10. Jos käytössänne on tietokone, menkää osoitteeseen new.familysearch.org. Rekisteröitymiseen ensimmäisellä kerralla tarvitsette jäsennumeronne ja syntymäpäivänne. Saatte nämä tiedot seurakuntanne kirjurilta. Kirjauduttuanne järjestelmään voitte nähdä, että järjestelmässä on tietoja esivanhemmistanne ja siitä, mitä temppelitoimituksia tarvitaan. Voitte löytää tietoja esivanhemmista, joista ette ole tienneet, ja lisätä heidät sukupuuhunne. Tulostakaa Perhetoimituspyyntölomake temppeliin vietäväksi ja avatkaa siten tie tarvittavien toimitusten suorittamiselle. 11. Ks. ”Sinun sukututkimuksesi: Kuinka päästä alkuun”, Liahona, elokuu 2003, s. 12–17. 12. Yksi tai useampi korkean neuvoston jäsen valvoo sukututkimus- ja temppelityötä vaarnassa vaarnan johtokunnan johdolla. Vaarnaseurakunnassa tietä näyttää ylipappien ryhmän johtaja tai lähetysseurakunnassa vanhinten koorumin johtaja. Sukututkimusneuvojille ja pappeusjohtajille heidän tehtäviään varten on saatavilla paljon aineistoa, painettuna ja internetissä. 13. Hyödyllistä uutta aineistoa ovat mm. Member’s Guide to Temple and Family History Work (varastonumero 36795) ja Instructor’s Guide (varastonumero 35804) sekä niihin liittyvä DVD-levy. Nämä oppaat voi ladata internetistä tai niitä voi katsella sivustolla lds.org tai ne voi tilata jakelukeskuksesta. 14. OL 128:24. 15. Ks. Jes. 61:1; Luuk. 4:18; OL 138:18, 31, 42. 16. Ks. OL 128:18. Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista Velvollisuutemme Jumalaa kohtaan: vanhempien ja johtajien tehtävä nousevaa sukupolvea kohtaan Meidän välttämätön velvollisuutemme on auttaa nuoria ymmärtämään ja uskomaan evankeliumi syvällisen henkilökohtaisesti. T änä iltapäivänä haluan kannustaa vanhempia ja kaikkia, jotka on kutsuttu johtamaan ja palvelemaan tämän maailman nuoria. Herra on ilmoittanut Joseph Smithille, että meillä on ”ehdoton velvollisuus – – koko nousevaa sukupolvea – – kohtaan” (OL 123:11). Koko elämäni ajan olen isänä ja isoisänä pohtinut kysymystä, mikä on minun velvollisuuteni Jumalaa kohtaan nuorten suhteen? Saanen jakaa joitakin asioita, joita olen oppinut omakohtaisen pohdiskelun ja todistuksen välityksellä. Meidän kaikkien kohdalla velvollisuutemme täyttäminen Jumalaa kohtaan vanhempina ja johtajina alkaa siitä, että johdamme esimerkillämme – siitä, että elämme johdonmukaisesti ja uutterasti evankeliumin periaatteiden mukaan kotona. Tämä edellyttää päivittäistä määrätietoisuutta ja uutteruutta. Nuorten kohdalla mikään ei korvaa sitä, että he näkevät, kuinka me elämme evankeliumin mukaan omassa päivittäisessä elämässämme. Nuorten sotilaiden ei tarvinnut miettiä, mihin heidän vanhempansa uskoivat. He sanoivat: ”Me emme epäile äitiemme tienneen sitä” (ks. Alma 56:47–48). Tietävätkö meidän lapsemme, mitä me tiedämme? Minulla on pojanpoika, joka kerran pyysi minua mukaansa katsomaan suosittua mutta sopimatonta elokuvaa. Sanoin hänelle, etten ollut kyllin vanha katsomaan sitä elokuvaa. Hän oli ymmällään, kunnes hänen isoäitinsä selitti hänelle, ettei ikäsuositus soveltunut isoisään. Hän tuli takaisin luokseni ja sanoi: ”Nyt ymmärrän, isoisä. Sinusta ei tule koskaan tarpeeksi vanhaa katsomaan sitä elokuvaa, vai mitä?” Hän oli oikeassa! Sen lisäksi että näytämme esimerkillämme nuorille tietä, me johdamme heitä ymmärtämällä heidän sydäntään ja kulkemalla evankeliumin polkua heidän rinnallaan. Jotta todella ymmärtäisimme heidän sydäntään, meidän täytyy tehdä muutakin kuin vain olla samassa huoneessa tai osallistua samoihin perheen ja kirkon toimintoihin. Meidän täytyy suunnitella ja hyödyntää opetustilanteita, jotka painavat syvän ja kestävän vaikutelman heidän mieleensä ja sydämeensä. Esimerkiksi kirkon johtohenkilöt suunnittelevat säännöllisesti pappeustoimintoja ja partiokokouksia ja -leirejä – mutta saavutetaanko näillä toiminnoilla aina niiden tärkein tarkoitus? Olen oppinut, ettei pelkästään ansiomerkin saaminen tee jostakin pappeus- tai partiotoiminnasta pojalle mitä merkityksellisintä, vaan sen tekee mahdollisuus istua ja jutella sellaisen johtohenkilön kanssa, joka on kiinnostunut hänestä ja hänen elämästään. Samalla tavoin äidit ja isät, kun te viette lapsia kouluun tai heidän moniin eri harrastuksiinsa, käytättekö tuon ajan jutellaksenne heidän kanssaan heidän toiveistaan ja peloistaan ja iloistaan? Käytättekö aikaa siihen, että pyydätte heitä ottamaan kuulokkeet MP3-soittimistaan ja kaikista muista laitteista, niin että he voivat kuulla teitä ja tuntea rakkautenne? Mitä kauemmin elän, sitä paremmin käsitän, että nuoruuteni opetushetket, varsinkin ne, joita minulla oli vanhempieni kanssa, To u k o k u u 2 0 1 0 95 ovat muovanneet elämäni ja tehneet minusta sen, mitä olen. On mahdotonta yliarvioida niiden vanhempien vaikutusta, jotka ymmärtävät lastensa sydäntä. Tutkimus osoittaa, että elämän tärkeimmissä muutoskohdissa – mukaan lukien ne vaiheet, jolloin nuoret todennäköisimmin ajautuvat pois kirkosta – suurin vaikutus ei ole piispan tai jonkun toisen johtajan puhuttelulla vaan säännöllisellä, lämminhenkisellä, ystävällisellä, välittävällä kanssakäymisellä vanhempien kanssa. Kun tämän muistamme, niin kokoontuuko koko perheemme päivällispöytään yhdessä? Muistan, kuinka nuorena miehenä pyysin lupaa pelata baseballia päivällisaikaan. ”Laita vain minun ateriani uuniin”, sanoin äidilleni. Hän vastasi: ”Robert, minä todella haluan, että pidät tauon, tulet kotiin, olet perheen kanssa päivällisellä ja sitten voit mennä pelaamaan baseballia pimeään asti.” Hän opetti meille kaikille, että mitä tulee perheaterioihin, niin ei se ole ruoka vaan perheen kanssakäyminen, joka ravitsee sielua. Äitini opetti, että suurinta rakkautta me osoitamme omassa kodissamme. Jotta kanssakäymisemme nuorten 96 Liahona kanssa todella koskettaisi heidän sydäntään, meidän täytyy antaa heille huomiotamme aivan samoin kuin antaisimme huomiota luotetulle aikuiselle työtoverille tai läheiselle ystävälle. Tärkeintä on esittää heille kysymyksiä, antaa heidän puhua ja olla sitten halukas kuuntelemaan – niin, kuuntelemaan ja kuuntelemaan vähän enemmän – kuulemaan hengellisillä korvilla! Joitakin vuosia sitten olin lukemassa sanomalehteä, kun yksi pienistä pojanpojistani kiipesi viereeni. Minusta oli mukava kuunnella, kun hänen suloinen äänensä puheli taustalla samalla kun luin. Kuvitelkaa, miten yllätyin, kun hän muutaman hetken kuluttua työntyi minun ja lehden väliin. Hän otti kasvoni käsiinsä ja painoi nenänsä minun nenääni vasten ja kysyi: ”Pappa! Oletko sinä siellä?” Äiti, isä, oletteko te siellä? Pappa, mummo, oletteko te siellä? Siellä oleminen tarkoittaa sitä, että ymmärrämme nuortemme sydäntä ja tunnemme yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan. Ja se, että tunnemme yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan, ei tarkoita sitä, että pelkästään juttelemme heidän kanssaan vaan että myös puuhailemme heidän kanssaan. Äskettäin kuulin erään äidin kertovan, kuinka hän oli auttanut kolmea ensimmäistä tytärtään suorittamaan Edistyminen-ohjelman vaatimukset tekemällä sitä, mitä odotettiin – pysymällä ajan tasalla ja allekirjoittamalla suoritettuja projekteja. Sitten hän selitti lempeästi, kyyneleet poskille vierien: ”Hiljattain olen työskennellyt neljännen tyttäreni kanssa itse asiassa tekemällä hänen projektejaan hänen kanssaan. Sillä on ollut suuri vaikutus elämäämme ja suhteeseemme. Mutta voi, millaista surua tunnen, kun käsitän, mitä olen menettänyt, kun en ole tehnyt tätä kolmen muun tyttäreni kanssa.” Kielen ja kynän surullisimmat sanat ovat nämä: ”Niin olisi voinut olla!”1 Aikuisten kirkon jäsenten tulee ymmärtää, etteivät Edistyminen- ja Velvollisuus Jumalaa kohtaan -vaatimukset ole vain pitkiä luetteloita kohdista, jotka täytyy suorittaa. Ne ovat henkilökohtaisia tavoitteita, joita jokainen nuori mies ja nuori nainen asettaa ja jotka auttavat heitä tulemaan kelvollisiksi saamaan temppelitoimitukset, palvelemaan lähetystyössä, solmimaan iankaikkisen avioliiton ja pääsemään osallisiksi korotuksesta. Mutta tulkoon ymmärretyksi: se, että nuoret miehet ja nuoret naiset yrittäisivät saavuttaa nämä tavoitteet yksin, olisi suuri menetys ja murhenäytelmä! Isät, äidit ja nuorten johtajat, kehotamme teitä osallistumaan Edistyminen- ja Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmiin lastenne ja nuorten kanssa. Samalla kun he kasvavat, tekin kasvatte. Ja aivan yhtä tärkeää on se, että kasvatte yhdessä uskon ja ystävyyden yhdistäminä, mikä suo teidän vahvistaa toisianne ja pysyä evankeliumin polulla ikuisesti, olla todellakin iankaikkinen perhe. Aivan yhtä tärkeänä osana sitä, että täytämme vanhemman velvollisuutemme Jumalaa kohtaan, on se, että opetamme lapsillemme evankeliumia ja valmistamme heitä osallistumaan täysin Vapahtajan palautetun kirkon toimintaan. Muistakaa kuningas Benjaminin kansan opetus. Hänen opetustensa tuloksena monet aikuisista kokivat voimallisen sydämen muutoksen (ks. Moosia 5:2). Mutta sitten sanotaan, että ”nousevassa polvessa oli monia, jotka eivät voineet ymmärtää kuningas Benjaminin sanoja, koska he olivat pieniä lapsia siihen aikaan, kun hän puhui kansalleen; eivätkä he uskoneet – – ja heidän sydämensä paatuivat” (Moosia 26:1, 3). Meidän välttämätön velvollisuutemme on auttaa nuoria ymmärtämään ja uskomaan evankeliumi syvällisen henkilökohtaisesti. Me voimme opettaa heitä kulkemaan valossa, mutta se ei voi olla lainavaloa. Heidän täytyy ansaita se itse. Heidän täytyy hankkia oma todistuksen valonsa suoraan hengellisen valon lähteestä – itse Jumalalta – rukoilemalla ja tutkimalla ja mietiskelemällä. Heidän täytyy ymmärtää, keitä he ovat ja millaisiksi taivaallinen Isä haluaa heidän tulevan. Kuinka autamme heitä? Kun meillä on perheilta, perheneuvosto tai merkityksellinen keskustelu evankeliumista lastemme kanssa, meillä on mahdollisuus katsoa heitä silmiin ja kertoa heille, että me rakastamme heitä ja että taivaallinen Isä rakastaa heitä. Näissä pyhissä tilanteissa me voimme myös auttaa heitä ymmärtämään syvällä sydämessään, keitä he ovat ja kuinka onnekkaita he ovat, kun he ovat tulleet tämän maan päälle ja meidän kotiimme ja ovat osallisia liitoissa, jotka olemme tehneet temppelissä ollaksemme perhe ikuisesti. Jokaisessa keskinäisessä kanssakäymisessämme me tuomme esiin evankeliumin periaatteita ja siunauksia. Näinä vaikeina aikoina ei riitä, että nuoremme pelkästään tietävät. Heidän täytyy tehdä. Osallistuminen koko sydämestään toimituksiin, koorumien ja apujärjestöjen toimintaan, innoitettuihin ohjelmiin sekä toimintojen vahvistaminen auttavat nuoria pukemaan ylleen Jumalan taisteluvarustuksen. Autammeko me heitä pukemaan ylleen tuon varustuksen, jotta he voivat pitää puolensa vastustajan palavia nuolia vastaan? Jotta he todella valitsisivat Herran tien, heidän täytyy tuntea Hänen tiensä. Ja jotta he todella tuntisivat Hänen tiensä, meidän täytyy opettaa ja johtaa heitä toimimaan, osallistumaan, tekemään. Suurinta lähetystyötä, mitä tulemme koskaan tekemään, on se, mitä teemme kodissamme. Meidän kotimme, koorumimme ja luokkamme ovat osa lähetyskenttää. Meidän lapsemme ja lastenlapsemme ovat tärkeimpiä tutkijoitamme. Suurinta sukututkimustyötä, mitä tulemme tekemään, on se, mitä teemme omassa kodissamme. Se on nousevaan polveen kuuluvien lastemme hengellinen valmistaminen, mikä varmistaa – kun he ovat kuuliaisia – perheemme iankaikkisen säilymisen ja jatkumisen tuleviin sukupolviin. Suurin pelastustyö, suurin aktivointityö tullaan tekemään kodissamme. Jos joku perheestänne vaeltaa oudoilla teillä, te olette pelastajia, jotka ovat mukana suurimmassa pelastustehtävässä, mitä kirkko on koskaan tuntenut. Todistan omakohtaisesta kokemuksesta: vasta luovuttaminen on epäonnistumista. Koskaan ei ole liian aikaista tai liian myöhäistä aloittaa. Älkää kantako huolta siitä, mitä on tapahtunut aiemmin. Ottakaa puhelin käteen. Kirjoittakaa viesti. Menkää käymään. Pyytäkää heitä tulemaan kotiin. Älkää pelätkö tai joutuko hämillenne. Teidän lapsenne on taivaallisen Isän lapsi. Te olette mukana Hänen työssään. Hän on luvannut koota lapsensa, ja Hän on teidän kanssanne. Suurimman uskon saamme kodissamme, kun pysymme vahvoina vanhemmuuden koetuksissa ja koettelemuksissa. Hiljattain presidentti Monson sanoi pienelle äitien ryhmälle: To u k o k u u 2 0 1 0 97 ”Toisinaan arvioimme liian pikaisesti onnistumistemme ja epäonnistumistemme vaikutusta.” Saanen lisätä, älkää nähkö tämän päivän koettelemuksia iankaikkisina. Taivaallinen Isä tekee työtään pitkällä aikavälillä. ”Tulevaisuudessa on paljon”, profeetta Joseph Smith on sanonut. ”Sen tähden, – – tehkäämme iloisin mielin kaikki, mikä on meidän vallassamme; ja pysykäämme sitten sijoillamme täysin varmoina saadaksemme nähdä Jumalan pelastuksen ja hänen käsivartensa ilmoittamisen” (OL 123:15, 17). Tänä pääsiäissunnuntaina toivoisin, että meillä olisi tilaisuus todistaa, että me tiedämme Jumalan elävän ja että Jeesus on Kristus. Toivoisin, että me lausuisimme todistuksemme, jotta lapsemme tietävät, missä sydämemme on ja että me rakastamme heitä. Suurin rakkaus pitäisi vallita ja suurimmat opetukset opettaa kodissamme. Pyydän Herran siunauksia vanhemmille ja nuorille, joita kasvatetaan uskollisissa kodeissa, että he ymmärtävät, millainen ilo on olla kodissa ja perheessä, jossa heitä voidaan rakastaa, ohjata ja opastaa. Rukoilen, että perheemme olisi iankaikkinen ja yhdessä ikuisesti Isän Jumalan ja Hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen edessä. Lausun erityisen todistukseni siitä, että Jeesus Kristus elää. Hän on kadonneen lampaan paimen, harhaan joutuneen sielun pelastaja, haavoittuneen sydämen parantaja, koko ihmiskunnan toivo. Pitäkäämme Häntä Mestarinamme ja täyttäkäämme velvollisuutemme Jumalaa kohtaan uskoen Häneen ja Hänen iankaikkiseen rakkauteensa meitä jokaista kohtaan. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITE 1. Ks. ”Maud Muller”, The Complete Poetical Works of John Greenleaf Whittier, 1876, s. 206. 98 Liahona Vanhin Bradley D. Foster seitsemänkymmenen koorumista Äiti sanoi niin Ehkäpä syy siihen, että vastaamme niin yleismaailmallisesti äitiemme rakkauteen, johtuu siitä, että se kuvastaa Vapahtajamme rakkautta. H erra on antanut vanhemmille ensisijaisen vastuun lastensa hengellisestä hoivaamisesta. Joskus tämä vastuu lankeaa yksinhuoltajalle. Oma äitini oli suhteellisen nuori, kun isäni kuoli, ja hän jäi yksin neljän lapsen kanssa. Mutta äiti kohtasi vastoinkäymisensä uskon ja rohkeuden turvin luvaten meille, että jos pysyisimme totuuden tiellä, loppu olisi alkua parempi. Mormonin kirjan uskollisten äitien lasten tapaan ”me emme [epäilleet äitimme] tienneen sitä” (Alma 56:48). Veljet ja sisaret, ymmärrän omasta kokemuksestani äitien suuren vaikutuksen. Hyvä ystäväni Don Pearson kertoi kokemuksen, joka tuo esiin tämän vaikutuksen. Eräänä iltana hänen nelivuotias poikansa pyysi häntä lukemaan iltasadun. Eric oli valinnut lempikirjansa: The Ballooning Adventures of Paddy Pork, kertomuksen possuperheestä, joka asui meren saarilla ja matkusti saarelta toiselle kuumailmapallolla. Se oli kuvakirja, jossa ei ollut sanoja, joten veli Pearson keksi kertomukseen sanat. ”Paddy on kuumailmapallossa. Nyt Paddy laskeutuu saarelle. Se pudottaa narun ilmapallon korin reunan yli.” Eric keskeytti hänet. ”Isi, ei tuo ole naru”, hän sanoi. ”Se on köysi.” Veli Pearson katsoi Ericiä ja taas kuvakirjaa ja jatkoi sitten: ”Paddy nousee ilmapallosta ja kiipeää alas puuta pitkin. Voi ei! Sen takki tarttuu oksaan!” Jälleen Eric keskeytti hänet. ”Isi, ei se ole takki. Se on pusakka.” Tässä vaiheessa veli Pearson oli hieman hämmentynyt. ”Eric”, hän sanoi, ”tässä kirjassa ei ole sanoja, vain kuvia. Miksi vaadit, että tuo on pusakka?” Eric vastasi: ”Koska äiti sanoi niin.” Veli Pearson sulki kirjan ja sanoi: ”Eric, kuka sinun mielestäsi on tärkein päättäjä ja johtaja tässä talossa?” Tällä kertaa Eric mietti tarkoin ennen kuin vastasi: ”Sinä, isi.” Veli Pearson hymyili säteilevästi pojalleen. Mikä erinomainen vastaus! ”Mistä tiesit sen?” hän kysyi. Eric vastasi nopeasti: ”Äiti sanoi niin.” Presidentti James E. Faust onkin sanonut: ”Koko maailmassa [ei] ole mitään suurempaa hyvää kuin äitiys. Äidin vaikutusta lastensa elämään ei voi laskea.” (”Isä, tule kotiin”, Valkeus, elokuu 2004, s. 35.) Jumalallisen suunnitelman mukaan hoivaaminen näyttää olevan osa naisille annettua hengellistä perintöä. Olen nähnyt sen tyttärissäni ja nyt näen sen lasteni tyttärissä – jo ennen kuin he osasivat kävellä, he halusivat kantaa ja hoitaa pieniä vauvanukkejaan. Ammatissani maanviljelijänä ja karjatilallisena minulla on ollut eturivin paikka havainnoida, kuinka äidin luontainen kiintymys ilmenee jopa luonnossa. Joka kevät viemme lehmälauman uusine vasikoineen Idahon Snakejoen varteen, missä ne laiduntavat kukkuloilla noin kuukauden ajan. Sitten kokoamme ne yhteen ja tuomme ne tielle, joka johtaa aitaukseen. Siellä ne lastataan kuorma-autoihin, jotka vievät ne niiden kesälaitumille Montanaan. Eräänä erityisen kuumana kevätpäivänä autoin kokoamisessa ratsastamalla lauman perässä sen kulkiessa pölyisellä tiellä kohti aitausta. Tehtävänäni oli koota vasikat, jotka olivat mahdollisesti harhautuneet pois tieltä. Tahti oli hidas, ja sain aikaa ajatella. Koska oli niin kuuma, pikkuvasikat karkailivat puiden varjoon. Ajatukseni kääntyivät kirkon nuorisoon, joka harhautuu toisinaan pois kaidalta ja kapealta polulta. Ajattelin myös niitä, jotka ovat jättäneet kirkon tai joista saattaa tuntua, että kirkko on lähtenyt pois heidän sydämestään heidän ollessaan syrjäpoluilla. Ajattelin itsekseni, että harhautumisen aiheuttajan ei tarvitse olla paha ollakseen tehokas – joskus se voi olla pelkästään varjoisa paikka. Kun olin koonnut harhautuneita vasikoita monta tuntia ja hiki virtasi pitkin kasvojani, huusin vasikoille turhautuneena: ”Seuratkaa vain emojanne! Ne tietävät, minne ovat menossa! Ne ovat kulkeneet tätä tietä ennenkin!” Lehmät tiesivät, että vaikka tie oli nyt kuuma ja pölyinen, loppu olisi alkua parempi. Heti kun saimme lauman aitaukseen, huomasimme, että kolme lehmistä kuljeskeli hermostuneena portilla. Ne eivät löytäneet vasikoitaan ja näyttivät aistivan, että vasikat olivat vielä matkalla. Yksi karjapaimenista kysyi minulta, mitä meidän pitäisi tehdä. Sanoin: ”Taidanpa tietää, missä ne vasikat ovat. Noin neljännesmaili [0,4 km] taaksepäin on metsikkö. Olen varma, että löydämme ne sieltä.” Totta tosiaan, aivan kuten olin arvellutkin, löysimme kadoksissa olleet vasikkamme torkuilta varjosta. Tulomme säikäytti ne, ja ne vastustivat yrityksiämme saada ne kokoon. Niitä pelotti, koska me emme olleet niiden emoja! Mitä enemmän yritimme saada niitä lähtemään kohti aitausta, sitä itsepäisempiä niistä tuli. Viimein sanoin karjapaimenille: ”Valitan. Tiedän, ettei tämä kannata. Ratsastetaan takaisin ja päästetään niiden emot pois aitauksesta. Lehmät tulevat hakemaan vasikkansa, ja vasikat seuraavat emojaan.” Olin oikeassa. Emolehmät tiesivät täsmälleen, minne mennä etsimään vasikoitaan, ja ne johdattivat vasikkansa takaisin aitaukseen, kuten olin arvellutkin. Veljet ja sisaret, maailmassa, missä jokaiselle on annettu tahdonvapaus, jotkut rakkaistamme saattavat harhautua joksikin aikaa. Me emme kuitenkaan saa koskaan antaa periksi. Meidän täytyy aina mennä hakemaan heitä – emme saa koskaan lakata yrittämästä. Profeettamme, presidentti Thomas S. Monson on esittänyt meille kaikille pyynnön mennä pelastamaan niitä rakkaitamme, jotka ovat kenties kadoksissa (ks. esim. ”Pysykää paikalla, johon teidät on nimitetty”, Liahona, To u k o k u u 2 0 1 0 99 toukokuu 2003, s. 54–57). Pappeusjohtajien avulla vanhempien täytyy jatkuvasti mennä takaisin etsimään kadonneitaan vakuuttaen heille, että aina on olemassa ”koti” – perhe ja kirkko – odottamassa heidän paluutaan. Emme koskaan tiedä, milloin sydän saattaa muuttua. Emme koskaan tiedä, milloin sielu on kenties uupunut ja maailman näännyttämä. Kun niin tapahtuu, näyttää siltä, että lapsemme miltei aina kääntyvät ensin äidin puoleen tuntein, joiden kaltaisia ilmaistaan Elizabeth Akers Allenin runossa: Valheeseen onttoon oon väsynyt mä, sydämein kutsuu nyt äitiä. – – Taaksepäin käänny, vuo vuosien! Uuvuttaa kyyneleet, raataminen. – – Ehkäpä syy siihen, että vastaamme niin yleismaailmallisesti äitiemme 100 Liahona Löytänyt en vuotten saatosta äidinrakkauden vertaista. Äidin lailla ei kukaan muu vois pyyhkiä tuskaa sielusta pois, vuodattaa unta luomilleni. Tuudita uneen mua, äitini! (”Rock Me to Sleep”, julkaisussa The Family Library of Poetry and Song, toim. William Cullen Bryant, 1870, s. 190–191.) rakkauteen, johtuu siitä, että se kuvastaa Vapahtajamme rakkautta. Presidentti Joseph F. Smith onkin sanonut: ”Todellinen äidin rakkaus on lähempänä Jumalan rakkautta kuin mikään muu rakkaus” (Kirkon presidenttien opetuksia: Joseph Smith, 1999, s. 36). Kuten kaikessa, Vapahtaja antoi täydellisen esimerkin rakkaudesta, jota Hän osoitti maallista äitiään kohtaan. Kuolevaisen elämänsä ratkaisevimpana hetkenä – Getsemanen tuskan, oikeudenkäynnin irvikuvan, orjantappurakruunun ja raskaan ristin jälkeen, johon Hänet raa’asti naulattiin – Jeesus katsoi alas ristiltä ja näki äitinsä Marian, joka oli tullut ollakseen Poikansa luona. Hänen viimeinen rakkauden tekonsa ennen kuolemaansa oli varmistaa, että Hänen äidistään huolehdittaisiin. Hän sanoi opetuslapselleen: ”Tämä on äitisi!” Ja tuosta hetkestä alkaen opetuslapsi otti Marian kotiinsa. Kuten pyhät kirjoitukset kertovat, silloin Jeesus tiesi, että ”kaikki oli nyt saatettu päätökseen”, ja Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä (ks. Joh. 19:27–28, 30). Seison tänään edessänne todistamassa, että Jeesus Kristus on todella maailman Vapahtaja ja Lunastaja. Tämä on Hänen kirkkonsa, Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko. Taivaallinen Isämme haluaa, että kaikki Hänen lapsensa palaavat Hänen luokseen. Tiedän sen ehdottoman varmasti, koska Pyhä Henki on antanut siitä todistuksen sydämeeni. En ole aina tiennyt – kun olin nuorempi, minun piti luottaa vanhempieni todistukseen. Äitini vakuutti minulle, että jos pysyisin totuuden tiellä silloinkin kun se tuntuisi kuumalta ja pölyiseltä, silloinkin kun olisi häiriötekijöitä, loppu olisi alkua parempi. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että äiti sanoi niin. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ Vanhin James B. Martino seitsemänkymmenen koorumista Kaikki koituu parhaaksenne Emme ehkä saa tietää tässä elämässä, miksi joudumme kohtaamaan tiettyjä asioita, mutta voimme olla varmoja siitä, että voimme kasvaa sen kokemuksen myötä. O llessani nuori odotin joka vuosi innolla kevättä. Kun sää lämpeni, olin valmiina aloittamaan baseballin pelaamisen. Useimpien nuorten poikien tavoin halusin tulla suurenmoiseksi baseballin pelaajaksi. Mieleeni tulee kertomus eräästä hyvin nuoresta pojasta, jolla oli samanlaisia unelmia. Toivoen, että hänestä tulisi seuraava mahtava baseballin pelaaja, hän päätti mennä ulos harjoittelemaan. Hänellä oli pallo toisessa kädessään ja maila toisessa, ja hän heitti pallon ilmaan. Hän toivoi pystyvänsä lyömään pallon niin pitkälle kuin mahdollista ja heilautti mailaansa suuressa kaaressa, mutta pallo putosi maahan edes hipaisematta mailaa. Hän kieltäytyi luovuttamasta ja yritti uudestaan. Kun hän oli heittämäisillään pallon ilmaan, hänen päättäväisyytensä kasvoi, kun hän ajatteli mielessään voimakasta lyöntiä. Valitettavasti tulos oli sama. Pallo lojui maassa. Mutta kuten jokainen kunnon baseballin pelaaja tietää, pelaaja saa lyödä kolme kertaa. Hän keskittyi vielä paremmin, heitti pallon ilmaan ja teki mahtavimman lyönnin, mitä oli ikinä yrittänyt. Kun pallo putosi jälleen maahan, hänen silmänsä alkoivat täyttyä kyynelistä. Sitten, yhtäkkiä, kasvoille ilmestyi loistava hymy ja hän sanoi: ”Mikä syöttäjä!” Jokainen meistä kohtaa koettelemuksia ja koetuksia, ja kuten tässä yksinkertaisessa esimerkissä, se, kuinka suhtaudumme noihin vaikeuksiin, määrittää menestymisemme ja onnellisuutemme. Jokainen meistä kohtaa vastoinkäymisiä, olimmepa missä tahansa. Meille opetetaan pyhissä kirjoituksissa, että ”on välttämätöntä, että kaikessa on vastakohtaisuutta”1. Jokainen meistä kohtaa vaikeita aikoja, eikä kyse ole siitä, milloin kohtaamme niitä vaan kuinka kohtaamme ne. Apostoli Paavali esitti mielenkiintoisen opetuksen vain muutama vuosi ennen kuin Roomassa olevat pyhät joutuivat kokemaan kaikkien kristillisten aikojen väkivaltaisimpiin kuuluvia vainoja. Paavali muistutti pyhiä siitä, että ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”2. Meidän taivaallinen Isämme, joka rakastaa meitä täysin ja täydellisesti, sallii meidän saada kokemuksia, jotka mahdollistavat sen, että meissä kehittyy niitä piirteitä ja ominaisuuksia, joita tarvitsemme tullaksemme yhä enemmän Kristuksen kaltaisiksi. Meille tulee koettelemuksia monessa muodossa, mutta jokainen niistä auttaa meitä tulemaan enemmän Vapahtajan kaltaiseksi, kun opimme tunnistamaan kunkin kokemuksen tuoman hyvän. Kun ymmärrämme tämän opin, saamme suuremman varmuuden Isämme rakkaudesta. Emme ehkä saa tietää tässä elämässä, miksi joudumme kohtaamaan tiettyjä asioita, mutta voimme olla varmoja siitä, että voimme kasvaa sen kokemuksen myötä. Ymmärrän kyllä, että on paljon helpompaa tarkastella asiaa jälkikäteen, kun koettelemus on ohi, ja huomata, mitä olemme oppineet kokemastamme, mutta haasteena onkin saavuttaa tuo iankaikkinen näkökulma, kun olemme keskellä koetuksiamme. Joillekuille meidän koettelemuksemme eivät ehkä näytä suurilta, mutta jokaiselle meistä, jotka läpikäymme näitä kokemuksia, nuo koettelemukset ovat todellisia ja vaativat meitä nöyrtymään Jumalan edessä ja ottamaan oppia Hänestä. Tänä pääsiäissunnuntaina muistamme Vapahtajamme elämää. Juuri Häntä haluamme jäljitellä kaikissa teoissamme. Saanen mainita noista Vapahtajan viimeisistä tunneista maan päällä viisi asiaa, joista voimme ottaa oppia ja jotka voivat auttaa meitä kohtaamaan omia koettelemuksiamme. Ensiksi, Hän ei pyrkinyt tekemään omaa tahtoaan, vaan ainoastaan Isänsä tahdon. Hän pysyi sitoutuneena pyhään tehtäväänsä läpi koettelemuksensakin. Kun Hän heittäytyi kasvoilleen maahan Getsemanen puutarhassa, Hän pyysi: ”Isä, jos tahdot, niin ota tämä malja minulta pois. Mutta älköön toteutuko minun tahtoni, vaan sinun.”3 Joskus joudumme läpikäymään tuskaa ja murhetta, jotta voisimme kehittyä ja valmistautua mahdollisiin tuleviin koettelemuksiin. Kysyn teiltä äideiltä: ”Tekisittekö koskaan mitään sellaista, mikä aiheuttaisi kipua ja toisi kyyneleet lastenne silmiin, vaikka he eivät ole tehneet mitään väärää?” Tietenkin tekisitte! Kun äidit vievät pienet lapsensa lääkäriin rokotettavaksi, melkein jokainen lapsi lähtee lääkärin luota kyynelsilmin. Miksi teette sen? Koska tiedätte, että pieni määrä kipua nyt varjelee heitä mahdolliselta kivulta ja kärsimykseltä tulevaisuudessa. Meidän taivaallinen Isämme tietää kaiken alusta asti. Meidän tulee noudattaa Vapahtajan esimerkkiä ja luottaa Häneen. Toiseksi, kun kohtaamme koettelemuksia, meidän täytyy oppia olemaan valittamatta tai nurisematta. Nähtyään suurenmoisen näyn Vapahtajan sovitusuhrista Nefi sanoi meille: ”Sen vuoksi he ruoskivat häntä, ja hän sallii sen, ja he lyövät häntä, ja hän sallii sen. Niin, he sylkevät hänen päällensä, ja hän sallii sen ihmislapsia kohtaan tuntemansa rakastavan hyväntahtoisuuden 102 Liahona ja pitkämielisyyden tähden.”4 Meidän täytyy aina pyrkiä korjaamaan ongelma ja voittamaan koettelemus, mutta sen sijaan, että kysyisimme ”Miksi minä?” tai ”Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni tämän?”, ehkä kysymyksen tulisi kuulua ”Mitä minun tulee tehdä? Mitä minä voin oppia tästä kokemuksesta? Mitä minun pitäisi muuttaa?” Joitakin vuosia sitten kun vaimoni ja minä palvelimme Venezuelassa, nuorin poikamme jätti oman koulunsa mukavat olot ja tuli kanssamme Venezuelaan. Hän ei valittanut, mutta oli selvää, että hänellä oli vaikeaa lähtiessään tähän maahan, jossa kaikki oli hänelle uutta. Tapahtui kuitenkin jotakin odottamatonta, ja kokemus vaihtui koettelemuksesta valtavaksi siunaukseksi hänen elämässään. Hän saavutti sen muuttamalla omaa asennettaan ja kehittämällä päättäväisyyttä onnistua. Kolmanneksi, kun kohtaamme haasteitamme, meidän tulee pyytää enemmän apua Jumalalta. Jopa meidän kaikkien Vapahtaja katsoi tarpeelliseksi rukoilla ”yhä kiihkeämmin” ollessaan Getsemanen puutarhassa5. Voimme oppia saamaan suurta uskoa, jos teemme niin. Meidän tulee muistaa, että taivaalliselta Isältämme tulevat vastaukset eivät useinkaan poista meiltä koettelemusta, vaan sen sijaan Hän auttaa meitä vahvistumaan, kun läpikäymme sitä kokemusta. Herra voi ”[keventää] ne kuormat, jotka on pantu teidän harteillenne, niin että te ette voi edes tuntea niitä selässänne”6, kuten Hän teki Alman seuraajien kohdalla. Älkäämme tulko katkeriksi tai luopuko sitoutumisestamme koettelemuksessamme, vaan seuratkaamme Vapahtajan esimerkkiä tulemalla innokkaammiksi, vilpittömämmiksi ja uskollisemmiksi. Neljänneksi, meidän tulee oppia palvelemaan ja ajattelemaan toisia omien koettelemustemmekin aikoina. Kristus oli malliesimerkki palvelemisesta. Hänen elämänsä oli täynnä esimerkkejä toisten auttamisesta ja palvelemisesta, ja Hänen kaikkein suurin lahjansa oli se, mitä Hän teki puolestamme. Kuten Hän sanoi: ”Sillä katso, minä, Jumala, olen kärsinyt tämän kaikkien puolesta, jottei heidän tarvitse kärsiä, jos he tekevät parannuksen.”7 Meidän tulee tehdä parannus ja sitten seurata Hänen esimerkkiään palvelemisessa. Kun palvelemme toisia, unohdamme omat ongelmamme, ja kun yritämme lievittää toisten tuskaa tai vaivaa, vahvistamme itseämme. Viime yleiskonferenssissamme rakas profeettamme, presidentti Thomas S. Monson sanoi: ”Uskon Vapahtajan sanovan meille, että ellemme kadota itseämme palvelemalla muita, omalla elämällämme on vain vähän tarkoitusta. Ne, jotka elävät vain itselleen, ennen pitkää näivettyvät ja kuvaannollisesti kadottavat elämänsä, kun taas ne, jotka kadottavat itsensä palvelemalla muita, kasvavat ja kukoistavat – ja itse asiassa pelastavat elämänsä.”8 Viidenneksi, meidän tulee antaa toisille anteeksi eikä pyrkiä syyttämään heitä omasta tilanteestamme. Joskus haluamme sanoa: ”Jos he eivät olisi tehneet sitä, en olisi reagoinut sillä tavalla.” Luonnollisella ihmisellä on taipumus syyttää toisia, jottei itse joutuisi vastuuseen teoistaan. Vapahtaja katsoi niitä, jotka olivat naulanneet Hänet ristiin, ja pyysi taivaallista Isäänsä ”[antamaan] heille anteeksi [sillä] he eivät tiedä, mitä tekevät”9. Emmekö voisi olla anteeksiantavaisempia? Kun läpikäymme elämän koettelemuksia, säilyttäkäämme iankaikkinen näkökulma, älkäämme valittako, rukoilkaamme yhä enemmän, palvelkaamme toisia ja antakaamme anteeksi toinen toisellemme. Kun teemme niin, ”kaikki koituu niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”10 – meidän parhaaksemme. Todistan vakavasti ja varmasti, että Isämme rakastaa meitä, ja Hän lähetti Poikansa osoittamaan meille tien ja valmistamaan sen meitä varten. Hän kärsi, Hän kuoli ja Hän nousi kuolleista, että me voisimme elää, ja Hän haluaa, että meillä ”voisi olla ilo”11, myös elämämme koettelemuksissa. Sanon tämän Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. 2. Nefi 2:11. 2. Room. 8:28. 3. Luuk. 22:42. 4. 1. Nefi 19:9. 5. Luuk. 22:44. 6. Moosia 24:14. 7. OL 19:16. 8. Thomas S. Monson, ”Mitä minä olen tehnyt jonkun hyväksi tänään?”, Liahona, marraskuu 2009, s. 84. 9. Luuk. 23:34. 10. Room. 8:28. 11. 2. Nefi 2:25. Vanhin Gregory A. Schwitzer seitsemänkymmenen koorumista Hyvän arvostelukyvyn kehittäminen ja muiden jättäminen tuomitsematta Hyvää arvostelukykyä tarvitaan paitsi ymmärtääksemme ihmisiä niin myös tehdessämme päätöksiä, jotka usein johtavat meitä kohti taivaallista Isäämme tai poispäin Hänestä. E lämme maailmassa, jossa meidän on tehtävä monissa tilanteissa arviointeja, jotka ovat usein vaikeita. Silti Vapahtaja antoi käskyn olla tuomitsematta1 kanssaihmisiämme. Kuinka voimme olla tuomitsematta ja käyttää silti hyvää arvostelukykyä maailmassa, joka on täynnä petosta ja turmelusta? Kun teemme ratkaisevia päätöksiä kussakin elämämme vaiheessa, meidän tulee käyttää hyvää arvostelukykyä, kuten valitessamme ystäviä, etsiessämme iankaikkista kumppania tai valitessamme ammattia, jonka avulla voimme pitää huolta perheestämme ja palvella Herraa. Vaikka Vapahtaja on pyytänyt meitä olemaan tuomitsematta muita, Hän odottaa silti, että käytämme erittäin hyvää arvostelukykyä. Saatamme huomata, että teemme usein pikaisia arviointeja ihmisistä, mikä voi muuttaa tai määritellä uudelleen suhteemme heihin. Teemme vääriä arviointeja usein rajallisen tiedon vuoksi tai koska emme näe yli sen, mikä on suoraan edessämme. Havainnollisuuden vuoksi kerrotaan usein tapauksesta, jolloin Jeesus kävi Marian ja Martan luona, jotka asuivat Betaniassa veljensä Lasaruksen kanssa. Se oli Mestarille mieluinen paikka, jossa Hän saattoi levätä ja nauttia vanhurskaan kodin ympäristöstä. Yhdellä Hänen käynneistään Martta oli aterian valmistuspuuhissa ja Maria katsoi parhaaksi istua Mestarin jalkojen juureen saamaan Häneltä opetusta. ”Martalla oli kädet täynnä työtä vieraita palvellessaan, ja siksi hän tuli sanomaan: ’Herra, etkö lainkaan välitä siitä, että sisareni jättää kaikki työt minun tehtäväkseni?’ – – Mutta Herra vastasi: ’Martta, Martta, sinä huolehdit ja hätäilet niin monista asioista. Vain yksi on tarpeen. Maria on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois.’”2 To u k o k u u 2 0 1 0 103 Tätä kertomusta on käytetty monissa sunnuntain oppiaiheissa, joissa Martan uskoa on pidetty vähäisempänä. Tästä hienosta naisesta, Martasta, on kuitenkin toinenkin kertomus, joka antaa meille syvemmän näkemyksen hänen ymmärryksestään ja todistuksestaan. Tämä tapahtui, kun Vapahtaja saapui herättämään Martan veljen Lasaruksen kuolleista. Tässä tilanteessa juuri Martta oli se, jonka huomaamme lähtevän Jeesusta vastaan heti kun hän kuuli, että Jeesus oli tulossa. Tavattuaan Jeesuksen hän sanoo, että hän tietää, että ”Jumala antaa sinulle kaiken mitä häneltä pyydät”. Sitten Kristus kertoo Martalle suuresta ylösnousemuksen opista ja sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” Maria vastasi esittämällä voimallisen todistuksen: ”Uskon, Herra, – – minä uskon, että sinä olet Messias, Jumalan Poika, jonka oli määrä tulla maailmaan.”3 104 Liahona Kuinka usein Marttaa on arvioitu väärin ihmisenä, joka välitti enemmän tekojen tekemisestä kuin Hengestä? Hänen todistuksensa veljensä kuoleman koettelemuksessa osoittaa kuitenkin selvästi hänen ymmärryksensä ja uskonsa syvyyden. Moni sisar on kuullut ensimmäisen kertomuksen usein ja miettinyt, onko hän Maria vai Martta, vaikka totuus onkin siinä, että tuntee koko ihmisen ja käyttää hyvää arvostelukykyä. Kun tiedämme enemmän Martasta, huomaamme, että hän oli itse asiassa luonteeltaan hyvin hengellinen ihminen, jolla oli rohkea ja uskallusta osoittava todistus Vapahtajan tehtävästä ja jumalallisesta vallasta yli kuoleman. Martan arvioiminen väärin on kenties estänyt meitä ymmärtämästä tämän hienon naisen todellista luonnetta. Sain itse nuorena lääkärinä hienon opetuksen nopeiden arvioiden tekemisestä. Ollessani työssä yövuorossa ensiapuosastolla sinne tuli nuori mies vaimonsa kanssa, koska vaimo kärsi ankarista kivuista. Heidän pukeutumisestaan ja hygieniastaan oli helppoa nähdä, että he olivat eläneet kovaa elämää. Miehen hiukset olivat hoitamattomat ja hyvin pitkät. Heidän vaatteitaan ei ollut pesty hyvään aikaan, ja kovan elämän vaikutukset olivat piirtyneet heidän kummankin kasvoihin. Tutkittuani vaimon istuuduin miehen luo selittämään ongelmaa ja keskustelemaan hoidosta. Tämä mies katsoi minua – näyttäen niin ilmeisen rakastuneelta, että sitä harvoin kokee – ja kysyi huolehtivan aviomiehen koko rakkaudella: ”Tohtori, tuleehan rakas vaimoni kuntoon?” Sillä hetkellä tunsin Hengen todistavan, että hän oli Jumalan lapsi, ja näin hänen silmissään todisteen Vapahtajasta. Tämä mies osoitti todella rakkautta toista kohtaan, ja olin arvioinut hänet väärin. Se oli opetus, joka jätti pysyvän vaikutuksen. Hyvää arvostelukykyä tarvitaan paitsi ymmärtääksemme ihmisiä niin myös tehdessämme päätöksiä, jotka usein johtavat meitä kohti taivaallista Isäämme tai poispäin Hänestä. Kun katson omaa elämääni taaksepäin, huomaan monia tapauksia, joissa huonoon arvostelukykyyn pohjautuva vähäinen suunnanmuutos olisi johtanut minut kauas sieltä, missä Herra halusi minun olevan – sellaiset päätökset kuin perheen perustaminen opiskeluaikana, aktiivisuus kaikilla evankeliumin osa-alueilla, kymmenysten ja uhrien maksaminen hyvin niukoista tuloista ja kirkon tehtävien vastaanottaminen vaikeina aikoina ovat auttaneet minua ymmärtämään paremmin uhrautumista. Elämässä menettää monia siunauksia siksi, että on käyttänyt maailmallista harkintaa siinä, mikä on todellisuudessa ollut hengellinen valinta. Ihmisillä, jotka ovat omaksuneet hyvän arvostelukyvyn, on monia tunnusomaisia piirteitä. Haluaisin tarjota neljä ohjetta sellaisen arvostelukyvyn kehittämiseen tärkeitä päätöksiä tehtäessä. Ensiksi, asettakaa omat henkilökohtaiset mittapuut Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaisiksi. Ihminen ei voi saavuttaa hyvää arvostelukykyä ilman Jeesuksen Kristuksen evankeliumin antamaa taustatukea. Evankeliumilla on pitkä ja menestyksekäs historia ihmisten ohjaamisessa onneen. Jotkin maailman ajatuksista jättävät ihmiskunnan tuuliajolle sen yrittäessä määritellä omia mittapuitaan. Siitä syystä kuulemme sellaisia ilmauksia kuin ”uusi moraali”. Tuo ilmaus on petollinen! Moraalin mittapuut ovat iankaikkisia eivätkä ne ole muuttuneet, eikä meidän pitäisi yrittää löytää niille uutta tulkintaa. Nuorten kohdalla nämä mittapuut on kirjoitettu kirjaseen Nuorten voimaksi. Nämä mittapuut ovat selkeästi Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaisia, ja niiden mukaan on tarkoitus elää myös koko aikuiselämän ajan. Meidän aikuisten kannattaisi kenties tutkia tätä lehtistä ja soveltaa sitä elämäämme. Toiseksi, kuunnelkaa elävän profeetan sanomia. Kuinka monelta taloudelliselta virhearvioinnilta olisi vältytty, jos olisimme kuunnelleet profeettojemme neuvoja, joita he ovat vuosikausia antaneet riskialttiin keinottelun karttamisesta ja tarkan budjetin noudattamisesta kulutusluoton välttämiseksi? Kuinka monta avioliittoa olisi voitu pelastaa käyttämällä hyvää arvostelukykyä ja välttämällä tiedotusvälineiden tarjontaa, joka johtaa pornografiseen riippuvuuteen ja syvään suruun? Jokaisessa yleiskonferenssissa ja kirkon lehdessä on profeettojen neuvoja, jotka käytäntöön sovellettuina johtavat meitä hyvään arvostelukykyyn. Kun emme välitä niistä, meille ei jää mitään verukkeita. tämän lahjan käyttämättä unohtaen, että Hän auttaa meitä elämämme tärkeimmissä arvioinneissa. Herra antoi meille tämän lahjan tietäen, että kohtaisimme elämässä vaikeita päätöksiä. Tämän äänen kuunteleminen on keskeistä hyvän arvostelukyvyn kehittämisessä. Kuunteleva suhde edellyttää usein hiljaista ympäristöä, jossa voimme käyttää aikaa pohtimiseen ja hiljaisen, vienon äänen kuulemiseen. Tämä ympäristön rauhallisuus on sekä ulkoista että sisäistä. Siksi se on muutakin kuin että suljemme maailman musiikin tai muun tiedotusvälineen pauhun. Se on myös sielussamme olevan synnin melun sulkemista. Se avaa vuorovaikutuksen Hengen kanssa, mitä niin kipeästi tarvitsemme. Kristus on sanonut: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”4 Pyhän Hengen kuuntelemisen tuoma rauha hälventää pelon siitä, että tekisi elämässä virhearviointeja. Neljänneksi, pitäkää käskyt. Halukkuus pitää Jumalan käskyt tuo ulottuvillemme monia luvattuja siunauksia. Mormonin kirja, sen lisäksi että se on toinen todistus Jeesuksesta Kristuksesta, on kirja siitä, mitä seuraa käskyjen pitämisestä ja siitä, ettei pidä niitä. Herra sanoi Nefille Ensimmäisen Nefin kirjan toisessa luvussa: ”Sikäli kuin te pidätte minun käskyni, te menestytte.”5 Tämän saman lupauksen toistaa miltei jokainen merkittävä profeetta Mormonin kirjassa. Sitten on merkitty muistiin tuhat vuotta historiaa, joka todistaa, että nämä asiat ovat totta. Ja sama sanoma koskee meitä nykyään. Hyvää arvostelukykyä opitaan ja harjoitetaan parhaiten rajoissa, jotka Herra asettaa antamalla meille käskyjä. Todistan, että kun kohtaamme vaikeita päätöksiä ja noudatamme näitä periaatteita, me voimme tietää paremmin, kuinka meidän tulee arvioida. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Ks. Matt. 7:1. Ks. myös kohta JSR Matt. 7:1–2, jossa Vapahtaja kieltää meitä tuomitsemasta epävanhurskaasti. 2. Luuk. 10:40–42. 3. Ks. Joh. 11:20–27. 4. Joh. 14:27. 5. 1. Nefi 2:20. Kolmanneksi, vaalikaa kuuntelevaa suhdetta Pyhään Henkeen. Meille annetaan kasteemme jälkeen Pyhän Hengen lahja, mutta jätämme usein To u k o k u u 2 0 1 0 105 Vanhin Francisco J. Viñas seitsemänkymmenen koorumista Se, mikä kuuluu vanhurskauteen Vanhempina ja johtajina meidän pitää valvoa jäseniämme ja perheitämme auttaen heitä pysymään erossa sellaisesta, mikä voisi johtaa heidät hengelliseen kuolemaan. M eille sanotaan Opissa ja liitoissa, että Jumalan palvelijoiden todistuksen jälkeen seuraa maanjäristysten todistus ja muiden tapahtumien todistus. ”Ja kaikki on levottomuuden vallassa; ja totisesti, ihmisten sydämet pettävät heidät; sillä pelko valtaa kaikki ihmiset” (OL 88:91; ks. myös jakeet 88–90). Karibian vyöhykkeen johtokunnan jäsenenä olin itse todistamassa, miten uskolliset pyhät pääsivät pelostaan uskon turvin. Haitissa saatuja opetuksia voidaan verrata Mormonin kirjassa oleviin kuvauksiin. Tuon hirvittävän hävityksen jättämä vaikutelma toi mieleeni sanat Alman kirjan 28. luvusta: ”Tämä oli aikaa, jolloin kuului suuri suru ja valitus kautta koko maan” (jae 4). Henkensä menetti myös 42 kirkkomme jäsentä. Heidän perheensä ja ystävänsä surevat ”sukulaistensa menetystä, mutta he iloitsevat ja riemuitsevat toivossa ja jopa tietävät, että Herran lupausten mukaan heidät herätetään asumaan Jumalan oikealla puolella milloinkaan päättymättömän onnen tilassa” (jae 12). 106 Liahona Kirkko lähetti heti apua jäsenilleen ja kirkkoon kuulumattomille, ja se jaettiin paikallisten pappeusjohtajien ja Apuyhdistyksen johtajien johdolla. Hädänalaiset saivat paikallisilta johtajiltaan paitsi lääketieteellistä apua, ruokaa, vettä ja muita perustarvikkeita, niin myös neuvoja, opastusta ja lohtua. He saavat tukea kaikkialla maailmassa asuvilta kirkon jäseniltä, jotka ”[surevat] surevien kanssa, niin, ja [lohduttavat] niitä, jotka ovat lohdutuksen tarpeessa” (Moosia 18:9). Eri profeetat eri aikoina ovat varoittaneet meitä toisesta murhenäytelmästä, joka on vähemmän näkyvä mutta ei vähemmän tärkeä, ja se on jumalattomille tuleva ”kauhea kuolema, sillä he kuolevat, mitä tulee asioihin, jotka kuuluvat vanhurskauden asioihin; sillä he ovat epäpuhtaita, eikä mikään epäpuhdas voi periä Jumalan valtakuntaa” (Alma 40:26). Nefi opetti tämän periaatteen veljilleen sanoen heille, että ne, jotka kuolevat jumalattomuudessaan, on ”karkotettava sen perusteella, mikä on hengellistä ja mikä kuuluu vanhurskauteen” (1. Nefi 15:33). Lamanilainen profeetta Samuel opetti, että ”jokainen, joka ei tee parannusta, kaadetaan maahan ja heitetään tuleen; ja heidän osakseen tulee jälleen hengellinen kuolema, eli toinen kuolema, sillä heidät erotetaan jälleen pois siitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Hel. 14:18). Kuolemisella sille, mikä on hengellistä, on traaginen vaikutus niihin, jotka ovat kerran olleet Jumalan Hengen valaisemia ja saaneet ”suurta tietoa asioista, jotka kuuluvat vanhurskauteen, ja sen jälkeen [langenneet] syntiin ja rikkomukseen. [Heistä] tulee vielä paatuneempia, ja näin heidän tilansa tulee pahemmaksi, kuin jos he eivät olisi koskaan tienneet näitä asioita.” (Alma 24:30.) Vanhempina ja johtajina meidän pitää valvoa jäseniämme ja perheitämme auttaen heitä pysymään erossa sellaisesta, mikä voisi johtaa heidät hengelliseen kuolemaan. Me myös pyrimme pelastamaan ne, jotka ovat nyt kuolleita sille, mikä on hengellistä, ja auttamaan heitä syntymään uudesti eli syntymään Jumalasta, muuttumaan “lihallisesta ja langenneesta tilastaan vanhurskauden tilaan ja [tulemaan] Jumalan lunastamiksi, tullen hänen pojikseen ja tyttärikseen” (Moosia 27:25). Niiden hengellinen parantuminen, jotka ovat olleet kuolleita sille, mikä kuuluu vanhurskauteen, tapahtuu sovituksen voimalla sekä siten, että he kääntyvät totuuteen ja noudattavat vanhurskauden periaatteita. Meidän on välttämättä opetettava jäsenillemme ja perheillemme sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen, jotta heidän kääntymyksensä olisi pysyvää, sillä se voi johtaa heidät saamaan oikeaa tietoa Herran käskyistä, evankeliumin periaatteista ja opeista sekä vaatimuksista ja toimituksista, joihin meidän on mukauduttava saavuttaaksemme pelastuksen Herran valtakunnassa. Pyhissä kirjoituksissa on monia esimerkkejä, jotka vahvistavat sen, miten tärkeää on opettaa sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen, jotta pysyvä kääntymys olisi helpompi saavuttaa. Kertomuksessa siitä, kun Ammon ja hänen veljensä saarnasivat evankeliumia lamanilaisten keskuudessa, sanotaan: ”Ja Ammon saarnasi kuningas Lamonin kansalle; ja tapahtui, että hän opetti sille kaikkea sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Alma 21:23). Voimme nähdä, mitä seurauksia oli kaiken sen ahkeralla opettamisella, mikä kuuluu vanhurskauteen, kun jatkamme kertomuksen lukemista luvusta 23, jossa sanotaan, että ”kukaan niistä, jotka uskoivat, eli kukaan niistä, jotka [johdatettiin] tuntemaan [totuus] – – ja [jotka] kääntyivät Herraan, ei koskaan luopunut” (Alma 23:6). Kun Alma vanhempi perusti kirkon, hän vihki kelvollisia miehiä kansan papeiksi ja opettajiksi, jotka ”valvoivat kansaansa ja ravitsivat sitä sillä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Moosia 23:18). Vanhemmilla on olennainen rooli auttaa lapsiaan ymmärtämään sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen. Mormonin kirjassa kerrotaan, että Alma nuorempi, joka oli murheissaan vallitsevasta jumalattomuudesta, sodista ja kiistoista ja huolissaan kansansa sydämen paatumisesta, ”kutsutti poikansa koolle voidakseen antaa heille kullekin erikseen ohjeensa siitä, mikä kuuluu vanhurskauteen” (Alma 35:16, kursivointi lisätty). On kiinnostavaa huomata, että hän opetti lapsiaan ja antoi heille kullekin erikseen ohjeensa mukauttaen opetuksensa kullekin pojalle kyseisen pojan tarpeiden mukaan. Hän todisti ja opetti heille oppia ja periaatteita valmistaen heitä saarnaamaan noita samoja periaatteita muille. Aikana, jolloin perhe on pahan voimien hyökkäyksen kohteena ja jolloin olosuhteet, joissa me elämme, ovat paljolti samanlaiset kuin Alman kokemat, ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi ovat esittäneet perhejulistuksessa, että ”vanhemmilla on pyhä velvollisuus kasvattaa lapsensa rakkaudessa ja vanhurskaudessa” (Liahona, lokakuu 2004, s. 49). Tähän kuuluu lasten hoivaaminen, tukeminen ja opettaminen kaikessa, mikä kuuluu vanhurskauteen, niin että he pysyvät lujina, ”kupeet totuudella vyötettyinä, [yllään] vanhurskauden rintahaarniska, [jaloissaan] jalkineina valmistautuminen rauhan evankeliumissa” (OL 27:16). Aivan kuten Alman aikoina, myös meidän johtajamme valvovat kirkon jäseniä ja ravitsevat heitä sillä, mikä kuuluu vanhurskauteen. Se auttaa meitä pysymään kääntyneinä. Asiakirjassa ”Johtajakoulutuksen keskeiset asiat”, joka uudistettiin 10. joulukuuta 2009, ensimmäinen presidenttikunta ja kahdentoista koorumi pyytävät, että sekä pappeusjohtajat että apujärjestöjen johtajat kannustavat ”jokaista perheenjäsentä, vanhempia ja lapsia tutkimaan pyhiä kirjoituksia, rukoilemaan säännöllisesti ja elämään Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan” (ensimmäisen presidenttikunnan kirje, 15. joulukuuta 2009). Pyhien kirjoitusten tutkiminen, rukoileminen säännöllisesti ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin mukaan eläminen ovat vanhurskaita tekoja, ja Herra on ilmoittanut tämän suurenmoisen lupauksen: ”Se, joka tekee vanhurskaita tekoja, saa palkkansa, To u k o k u u 2 0 1 0 107 nimittäin rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa” (OL 59:23). Opettaaksemme tehokkaammin sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen, meidän on tärkeää ymmärtää, että tiedon välittämisen lisäksi meidän täytyy edesauttaa ilmoituksen saamista. Sillä tavoin henkilö, jota opetetaan, voi saada halun tuntea itse nämä periaatteet. Herra ilmoitti Hyrum Smithille tämän veljen, profeetta Joseph Smithin, välityksellä: ”Minä annan sinulle Hengestäni, joka valaisee mielesi ja joka täyttää sielusi ilolla; ja silloin sinä tiedät – – kaikki asiat, jotka haluat minulta ja jotka kuuluvat vanhurskauden asioihin, uskossa uskoen minuun, että saat” (OL 11:13–14). Lopuksi, pyhissä kirjoituksissa meitä varoitetaan vaarasta kuolla sille, mikä kuuluu vanhurskauteen, ja vakavista seurauksista, joita sillä on niille, jotka sen jälkeen kun Jumalan Henki on heitä valaissut, lankeavat synteihin ja rikkomuksiin. Sen opettaminen, mikä kuuluu vanhurskauteen, on tärkeä tekijä, joka auttaa ihmisiä tuntemaan totuuden, kokemaan kääntymyksen ja pysymään lujina Kristuksen uskossa loppuun asti. Vanhemmilla on pyhä velvollisuus opettaa lapsilleen sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen. Johtajat ja opettajat voivat valvoa ja ravita hoivissaan olevia jäseniä opettaen heille uutterasti sitä, mikä kuuluu vanhurskauteen. He voivat tehdä sen tehokkaammin, jos he edesauttavat ilmoituksen saamista opetuksen aikana luoden näin ihmisissä halun saada Jumalan Hengen valaistusta. Kun he silloin osoittavat uskoa, Henki tekee heille tiettäväksi sen, mikä kuuluu vanhurskauteen. Näistä asioista todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ 108 Liahona Vanhin Neil L. Andersen kahdentoista apostolin koorumista Kerrothan taas Jeesuksesta Voimakkaampi, henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen valmistaa [lapsianne] haasteisiin, joita he mitä varmimmin tulevat kohtaamaan. K un saa tehtävän puhua yleiskonferenssin viimeisen kokouksen lopussa, kuuntelee jokaista sanaa miettien, mitkä osat omasta puheesta ehditään pitää ennen kuin tulee oma vuoro. Aiheita ei anneta eikä teemoista sovita. Herran tapa on tietenkin aina paras. Hän käyttää jokaisen puhujan yksilöllisen, rukouksentäyteisen työn ja säveltää hengellisen sinfonian, joka on täynnä ilmoitusta ja voimaa. Toistuvat aiheet, periaatteille rakentuvat periaatteet, profeetalliset varoitukset, kohottavat lupaukset – jumalallinen harmonia on ihme! Minä todistan, että tässä konferenssissa olemme kuulleet ja tunteneet Herran mielen ja tahdon. Presidentti Thomas S. Monson on kuvaillut nousevaa polvea paremmaksi ”kuin koskaan ennen”1, ja hän on sanonut nuorillemme: ”Olette tulleet tämän maan päälle loistavana aikana. Edessänne olevat mahdollisuudet ovat miltei rajattomat.”2 Mutta hän myös varoitti: ”Meidät – – on asetettu maan päälle levottomina aikoina.”3 ”Tämä on sallivuuden aikaa, jolloin yhteiskunta yleensä sivuuttaa rutiinimaisesti Jumalan lait ja rikkoo niitä.”4 Ympärillämme on hyvin paljon sellaista, minkä tarkoituksena on suunnata huomiomme toisaalle. ”Vastustaja yrittää kaikin mahdollisin keinoin saada meidät ansaan petoksen verkkoonsa.”5 Nousevan polven tulevaisuus on meidän käsissämme. Tänne maailmaan tullessaan he tuovat mukanaan tärkeitä tehtäviä ja suurenmoisia hengellisiä kykyjä. Emme saa olla huolimattomia siinä, kuinka valmistelemme heitä. Haasteemme vanhempina ja opettajina ei ole luoda hengellistä ydintä heidän sieluunsa, vaan pikemminkin lietsoa heidän hengellisen ytimensä liekkiä, jonka heidän kuolevaisuutta edeltänyt uskonsa on jo sytyttänyt. Tänä iltapäivänä haluaisin korostaa eräässä Alkeisyhdistyksen laulussa olevaa lapsen pyyntöä: Kerrothan taas Jeesuksesta, niin kuuntelen. Kerro, kuin itse Hän mulle kertoisi sen.6 Nykymaailmassamme jokainen lapsi, jokainen nuori mies ja nuori nainen tarvitsee oman kääntymyksensä totuuteen. Jokainen tarvitsee oman valonsa, oman ”lujan ja järkkymättömän”7 uskonsa Herraan Jeesukseen Kristukseen, sellaisen, joka on riippumaton vanhemmista, nuorten johtajista ja tukea antavista ystävistä. Kertomukset Jeesuksesta voivat olla kuin tuulenpuuska, joka puhaltaa lastemme sydämessä olevan uskon hiilloksen yli. Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.”8 Yhä uudestaan toistetut kertomukset Jeesuksesta tuovat uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen ja vahvistavat todistuksen perustusta. Voitteko ajatella arvokkaampaa lahjaa lapsillemme? Ovatko Jeesuksen Kristuksen elämä ja opetukset painuneet lastemme mieleen ja sieluun? Ajattelevatko he Vapahtajan elämää, kun he pohtivat, mitä tehdä omassa elämässään? Siitä tulee yhä tärkeämpi asia tulevina vuosina. Ovatko lapsemme nähneet mielessään aikaisemmassa olemassaolossa pidetyn neuvonpidon9, jossa Jeesus – suurin kaikista – julisti: ”Tässä olen, lähetä minut”10? Näkevätkö he, että heidän oma halukkuutensa palvella on Hänen esimerkkinsä seuraamista? Ajattelevatko he Hänen vaatimatonta syntymäänsä11, maailman Vapahtajaa ”seimessä makaamassa”12? Auttavatko Hänen elinolonsa heitä ymmärtämään paremmin aineellisen omaisuuden oikeaa asemaa? Tietävätkö he, että Jeesus opetti usein: ”Pyytäkää, niin te saatte”13? Tulvivatko Hänen Isälleen esittämänsä kiitosrukoukset14 ja pyynnöt15 lastemme mieleen, kun he polvistuvat rukoukseen omine huolineen? Olemmeko kertoneet heille siitä rakkaudesta, jota Jeesus tuntee lapsia kohtaan, kuinka Hän piti heitä sylissään, rukoili heidän puolestaan ja itki?16 Tietävätkö lapsemme, että Jeesus seisoo valmiina ”syli avoinna ottaakseen [heidät] vastaan”17? Saavatko he voimaa kertomuksista, joissa Jeesus paastoaa18 – kun opetamme heille paaston lakia? Tietävätkö lapsemme omassa yksinäisyydessään, millaista yksinäisyyttä Vapahtaja tunsi, kun Hänen ystävänsä hylkäsivät Hänet ja kun Hän kysyi apostoleiltaan: ”Aiotteko tekin lähteä?”19 Ovatko lapsemme tunteneet Vapahtajan ihmetekojen voiman? Jeesus paransi spitaalisen20, antoi sokealle näkökyvyn21. Hän ruokki viisituhatta22, tyynnytti meren23 ja herätti Lasaruksen kuolleista24. Uskovatko meidän lapsemme, että ”ihmeet tehdään uskon tähden”25, ja rukoilevatko he ihmeitä omaan elämäänsä? Ovatko lapsemme saaneet rohkeutta Vapahtajan sanoista synagogan esimiehelle: ”Älä pelkää, vaan usko”26? Tietävätkö lapsemme Hänen täydellisestä elämästään27, Hänen epäitsekkäästä palvelutehtävästään tai siitä, että Hänet kavallettiin ja ristiinnaulittiin julmasti28? Olemmeko me todistaneet heille Hänen ylösnousemuksensa varmuudesta29, Hänen käynnistään nefiläisten luona Amerikan mantereella30 ja Hänen ilmestymisestään profeetta Joseph Smithille pyhässä lehdossa31? Odottavatko he Hänen majesteettista paluutaan, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen ja jokainen polvi notkistuu ja jokainen kieli tunnustaa, että Jeesus on Kristus?32 Sanovatko teidän lapsenne: ”Kerrothan taas Jeesuksesta, niin kuuntelen”33? To u k o k u u 2 0 1 0 109 Sanon nuorille ja lapsille: Eläkää tärkeiden tehtävienne ja suurenmoisten hengellisten kykyjenne mukaisesti. Pyrkikää tietämään enemmän Jeesuksesta, avatkaa pyhät kirjoituksenne. Yksi ajatus voisi olla se, että lukisitte Johanneksen evankeliumin uudelleen ja keskustelisitte siitä sitten vanhempienne, opettajienne ja toistenne kanssa. Neuvoni isille ja äideille, isoisille ja isoäideille sekä niille, joilla ei ole omia lapsia mutta jotka rakastaen huolehtivat lapsista ja nuorista, on se, että puhuisitte useammin Jeesuksesta Kristuksesta. Hänen pyhässä nimessään on suurta hengellistä voimaa. ”[Ei] muuta nimeä anneta eikä mitään muuta keinoa – –, jonka kautta pelastus voi tulla ihmislapsille, kuin vain Kristuksen – – nimessä ja nimen kautta.”34 110 Liahona Minä lupaan niille äideille, jotka kasvattavat lapsiaan ilman kodissa olevaa isää, että kun puhutte Jeesuksesta Kristuksesta, tunnette taivaan voiman siunaavan teitä. Kun sisar Stella Oaksin aviomies kuoli, sisar Oaks kasvatti kolmea pientä lastaan (mukaan lukien vanhin Dallin H. Oaks35) yksinhuoltajaäitinä. Hän sanoi kerran: ”Minä sain tietää, että Herra rakasti minua ja että minua valmistettaisiin kykeneväksi tehtävääni. Tunsin ympärilläni rakkauden – – ja tiesin, että Hän huolehtisi meistä tulevien vaikeuksien läpi.”36 Esitän erityisen vetoomuksen isille: Olkaa tärkeä osapuoli, kun puhutte lapsillenne Vapahtajasta. He tarvitsevat teidän uskonne vakuuttavia ilmauksia samoin kuin äitinsä uskon. Vaikka saattaa olla aikoja, jolloin lapsi ei kuuntele uskoen sydämessään, teidän todistuksenne Jeesuksesta pysyy hänen mielessään ja sielussaan. Muistatteko kertomuksen Almasta, joka oli valinnut väärän polun? Palatessaan hän sanoi: ”Muistin – – kuulleeni isäni [puhuvan] – – Jeesuksen Kristuksen – – tulemisesta sovittamaan maailman synnit. Kun mieleni takertui tähän ajatukseen, huusin sydämessäni: Oi Jeesus, sinä Jumalan Poika, armahda minua.”37 Jos lapsi ei kuuntele, älkää hätääntykö. Aika ja totuus ovat puolellanne. Oikealla hetkellä teidän sananne tulevat takaisin ikään kuin itse taivaasta. Teidän todistuksenne ei koskaan lähde lapsistanne. Kun puhutte kunnioittavasti Vapahtajasta autossa, linja-autossa, päivällispöydässä, polvistuessanne rukouksiin, tutkiessanne pyhiä kirjoituksia tai myöhäisillan keskusteluissanne, Herran Henki on läsnä sanoissanne.38 Kun teette parhaanne, todistus Jeesuksesta juurtuu lempeästi lastenne sydämeen. He lähestyvät taivaallista Isäänsä nöyrässä rukouksessa ja tuntevat Hänen vaikutuksensa Pyhän Hengen voimasta. Voimakkaampi, henkilökohtainen usko Jeesukseen Kristukseen valmistaa heitä haasteisiin, joita he mitä varmimmin tulevat kohtaamaan.39 Tapasin Bill Forrestin ja Debbie Hutchingsin ollessamme opiskelijoita Brigham Youngin yliopistossa. Bill oli palannut lähetystyöstään. Hän ja Debbie rakastuivat toisiinsa ja heidät vihittiin Oaklandin temppelissä Kaliforniassa. He perustivat kotinsa Mesaan Arizonaan, ja heitä siunattiin viidellä pojalla ja kahdella tyttärellä. Bill ja Debbie opettivat lapsiaan rakastamaan Herraa Jeesusta Kristusta aivan kuten he rakastivat Häntä. Heidän poikansa, vanhin Daniel Forrest, joka palvelee parhaillaan Oaxacan lähetyskentällä Meksikossa, sanoi: ”Joka aamu, poikkeuksetta, olimme pöydän ääressä ennen kouluunmenoa lukemassa pyhiä kirjoituksia ja keskustelemassa niistä.” Heidän tyttärensä Kara, joka on nyt naimisissa ja kahden lapsen äiti, muistaa yhä elävästi isänsä, joka kuljetti häntä lukion varhaisaamun toimintoihin. Hän sanoi: ”Isäni piti lainausten, pyhien kirjoitusten kohtien ja runojen ulkoa oppimisesta, [ja noilla aamuvarhaisilla ajeluilla] harjoittelimme niiden ulkoa esittämistä.” Yksi hänen lempikohdistaan pyhissä kirjoituksissa oli: ”Muistakaa, muistakaa, että teidän on rakennettava perustuksenne meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika, niin että kun Perkele lähettää väkevät tuulensa, – – sillä ei ole valtaa teihin vetääkseen teidät alas – – sen kallion tähden, jolle teidät on rakennettu.”40 Vuoden 2000 pitkänäperjantaina, tasan kymmenen vuotta sitten, Bill Forrest palveli Estate Grovesin seurakunnan piispana Arizonassa. Kun hän oli matkalla töihin, suuri sora-auto törmäsi hänen autoonsa vain mailin (1,6 km) päässä hänen kotoaan. Debbie ja lapset lähtivät kotoa pian Billin jälkeen ja osuivat yllättäen onnettomuuspaikalle. Bill ei ollut selviytynyt hengissä onnettomuudesta. Tämän rakastetun aviomiehen ja isän kuolematon henki oli yhtäkkiä otettu kotiin Hänen luokseen, joka voitti kuoleman, Jumalan Pojan, jonka ihanaa ylösnousemusta heidän oli ollut tarkoitus juhlia yhdessä sinä pääsiäissunnuntaina. Kuinka Debbie ja hänen seitsemän lastaan (joista nuorin oli vasta viisivuotias) löysivät tarvitsemansa voiman? Kara, joka oli isänsä onnettomuuden aikaan 15-vuotias, kertoi minulle äskettäin: ”Olen kiitollinen äidilleni ja isälleni siitä, millä tavoin he opettivat minulle Vapahtajasta. He avasivat pyhät kirjoitukset kanssani, rukoilivat kanssani ja olivat esimerkkejä Vapahtajan rakkaudesta ja kärsivällisyydestä. – – Pääsiäinen on herkkää aikaa elämässäni joka vuosi, kun ajattelen Vapahtajamme elämää, tehtävää ja ylösnousemusta ja muistelen maanpäällisen isäni elämää.” Vanhin Daniel Forrest sanoi: ”Olin 10-vuotias, kun isäni kuoli. Se oli vaikeaa aikaa. – – Äitini on aina ollut esimerkki Vapahtajan opetuksista. Pidän mukanani isäni nimikylttiä hänen lähetystyöstään Espanjassa. Kaksi lempilainausta isältäni ovat: ’Kaksi ihmistä voi tehdä mitä tahansa, kunhan toinen heistä on Herra’ sekä ’Vapahtajan täytyy olla meidän perustamme. Ilman sitä me kompuroimme.’” Usko Jeesukseen Kristukseen on täyttänyt Forrestin perheen lasten sydämen. Tänä pääsiäisviikonloppuna, kymmenen vuotta isänsä kuoleman jälkeen, he kaipaavat häntä syvästi, mutta hänen kuolemansa ”pistin on nielty Kristuksessa”41. He tietävät, että Vapahtajan määrättömän lahjan ansiosta he voivat olla jälleen maallisen isänsä ja taivaallisen Isänsä kanssa. Kerrothan taas Jeesuksesta. Hetken kuluttua kuulemme Jumalan profeetan sanoja. Puhuessaan profeetastaan Herra sanoi: ”Teidän tulee ottaa vastaan hänen sanansa niin kuin minun omasta suustani.”42 Todistan, että presidentti Thomas S. Monson on Herran puhetorvi maan päällä. Todistan, että Jeesus on Kristus, koko ihmiskunnan Vapahtaja. Hänen elämänsä, Hänen sovituksensa, Hänen ylösnousemuksensa, Hänen odotettu paluunsa ovat yhtä varmoja ja taattuja kuin nouseva aurinko. Hänen nimensä olkoon ylistetty ikuisesti.43 Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. ”Pysyviä totuuksia muuttuvia aikoja varten”, Liahona, toukokuu 2005, s. 19. 2. ”Olkaa rohkeita”, Liahona, toukokuu 2009, s. 123. 3. ”Vanhurskauden esimerkkejä”, Liahona, toukokuu 2008, s. 65. 4. ”Päätössanat”, Liahona, marraskuu 2009, s. 109. 5. ”Kunnes taas kohtaamme”, Liahona, toukokuu 2009, s. 113. 6. ”Kerrothan taas Jeesuksesta”, Lasten laulukirja, s. 36. 7. Alma 1:25. 8. Joh. 14:6. To u k o k u u 2 0 1 0 111 9. Ks. Abr. 3:2–28. 10. Abr. 3:27. 11. Ks. Luuk. 2. 12. Luuk. 2:7. 13. 3. Nefi 27:29. 14. Ks. Luuk. 10:21. 15. Ks. Luuk. 11:2–4. 16. Ks. 3. Nefi 17:11–24. 17. Morm. 6:17. 18. Ks. Luuk. 4:1–13. 19. Joh. 6:67. Puhuessaan viime vuonna nuorille presidentti Monson sanoi: ”Te joudutte – – puolustamaan sitä, mihin uskotte. Ellei todistuksenne juuria ole istutettu lujasti, teidän on vaikeaa pitää puolianne niiden pilkkaa vastaan, jotka kyseenalaistavat uskonne.” (”Olkaa rohkeita”, s. 126.) 20. Ks. Mark. 1:40–42. 21. Ks. Luuk. 18:35–43. 22. Ks. Mark. 6:34–44. 23. Ks. Mark. 4:35–41. 24. Ks. Joh. 11:8–53. 25. Moroni 7:37. 26. Mark. 5:36. 27. Ks. 1. Piet. 2:21–25. 28. Ks. Luuk. 22:47–48; 23:32–46. 29. Ks. Joh. 20:11–23. 30. Ks. 3. Nefi 11–26. 31. Ks. JS–H 17. 32. Ks. OL 88:104. 33. ”Kerrothan taas Jeesuksesta”. 34. Moosia 3:17. 35. Vanhin Dallin H. Oaks sanoi kerran: ”Kun olin poika, vietin useimmat illoistani lukemalla kirjoja. Yksi suosikeistani oli Hurlbut’s Story of the Bible – –, kirja, jossa on 168 kertomusta Raamatusta. Rakastin noita kertomuksia ja luin ne moneen kertaan.” (”Bible Stories and Personal Protection”, Ensign, marraskuu 1992, s. 37.) 36. Stella Oaks, ”Thy Will Be Done”, Remarkable Stories from the Lives of Latter-day Saint Women, toim. Leon R. Hartshorn, 2 osaa, 1973–1975, osa 2, s. 184. 37. Alma 36:17–18. 38. Nykymaailmassa tarvitsemme enemmän kuin koskaan sitä, että Enosin sanat isästään ovat lastemme sanoja meistä: ”Sanat, joita olin usein kuullut isäni puhuvan iankaikkisesta elämästä ja pyhien ilosta, painuivat syvälle sydämeeni. Ja minun sielullani oli nälkä; ja minä polvistuin maahan Luojani eteen.” (En. 3–4.) 39. Presidentti Monson lupasi nuorille: ”Kun todistuksenne evankeliumista, Vapahtajasta ja taivaallisesta Isästämme on istutettu lujasti, se vaikuttaa kaikkeen, mitä teette koko elämänne ajan. – – Todistuksenne, kun sitä ravitaan alinomaa, pitää teidät turvassa.” (”Olkaa rohkeita”, s. 126.) 40. Hel. 5:12. 41. Moosia 16:8. 42. OL 21:5. 43. Ks. Alma 26:12. 112 Liahona Presidentti Thomas S. Monson Päätössanat Herran majakka lähettää merkkejä, jotka on helppo tunnistaa ja jotka eivät koskaan petä. T ämä on ollut suurenmoinen viimeinen kokous. Olen harvoin kuullut niin hienoja saarnoja opetettavan niin vähäisin sanoin kuin olemme kokeneet tänään. Olemme kaikki täällä, koska me rakastamme Herraa. Me haluamme palvella Häntä. Taivaallinen Isämme pitää meidät mielessään. Siitä todistan. Tunnustan Hänen kätensä kosketuksen kaikissa asioissa. Yksi lyhyt pyhien kirjoitusten kohta: ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”1 Se on ollut elämäni tarina. Rakkaat veljeni ja sisareni, olemme nyt päättämässä mitä kohottavinta ja innoittavinta konferenssia. Kuunneltuamme niiden neuvoja ja todistuksia, jotka ovat puhuneet meille, uskon, että meitä on siunattu runsaasti ja että aiomme kaikki entistä päättäväisemmin elää Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteiden mukaan. Meidän on ollut hyvä olla täällä. Kiitämme jokaista, joka on puhunut meille, sekä niitä, jotka ovat pitäneet rukouksia. Musiikki on ollut suurenmoista. Mieleeni tulee pyhien kirjoitusten kohta, joka on Opissa ja liitoissa: ”Sillä minun sieluni on mieltynyt sydämen lauluun; niin, vanhurskaiden laulu on minulle rukous, ja siihen vastataan siunauksella heidän päällensä.”2 Muistakaa, että ne puheet, jotka olemme kuulleet tämän konferenssin aikana, tulevat painettuina Ensign- ja Liahona-lehtien toukokuun numeroihin. Pyydän hartaasti, että tutkitte puheita, pohditte niiden opetuksia ja sovellatte niitä elämäänne. Tiedän, että yhdytte kanssani kiitoksiin niille veljille ja sisarille, jotka on vapautettu tämän konferenssin aikana. He ovat palvelleet hyvin ja ovat edistäneet merkittävällä tavalla Herran työtä. Heidän omistautumisensa on ollut täydellistä. Kiitämme heitä sydämemme pohjasta. Olemme myös antaneet kohotetuin käsin tukemme niille veljille ja sisarille, jotka on tämän konferenssin aikana kutsuttu uusiin tehtäviin. Haluamme heidän tietävän, että odotamme innolla saavamme työskennellä heidän kanssaan Mestarin asialla. Veljeni ja sisareni, kun nykyisin katsomme meitä ympäröivää maailmaa, kohtaamme vakavia ja sangen huolestuttavia ongelmia. Maailma näyttää luisuneen turvallisilta ankkuripaikoilta ja ajautuneen pois rauhan satamasta. Sallivuus, moraalittomuus, pornografia, epärehellisyys ja koko joukko muita pahan muotoja saavat monet heittelehtimään synnin merellä ja musertumaan kadotettujen mahdollisuuksien, menetettyjen siunausten ja pirstoutuneiden unelmien rosoisiin riuttoihin. Neuvoni meille kaikille on katsoa Herran majakkaa. Ei niin tiheää sumua, ei niin pimeää yötä, ei niin ankaraa myrskyä, ei niin eksynyttä merimiestä, etteikö tämän majakan merkkivalo pystyisi pelastamaan. Se viitoittaa väylän elämän myrskyjen halki. Herran majakka lähettää merkkejä, jotka on helppo tunnistaa ja jotka eivät koskaan petä. Rakastan Psalmeista löytyviä sanoja: ”Jumalani, sinuun minä turvaudun, sinä olet kallio, – – sinulta saan avun ja suojan. Kun kutsun Herraa, – – saan avun vihollisiani vastaan.”3 Herra rakastaa meitä, veljeni ja sisareni, ja siunaa meitä kaikkia, kun me kutsumme Häntä. Kuinka kiitollisia olemmekaan Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista ja kaikesta hyvästä, mitä se tuo elämäämme. Herra on vuodattanut siunauksiaan kansallemme. Todistan teille siitä, että tämä työ on totta, että Vapahtajamme elää ja että Hän opastaa ja johtaa kirkkoaan täällä maan päällä. Nyt kun tämän konferenssin viime hetket ovat käsillä, sydämeni on tulvillaan ja mielialani herkkä. Rakastan teitä ja olen kiitollinen teistä. Kiitos siitä, että rukoilette puolestani ja kaikkien kirkon johtavien auktoriteettien puolesta. Herra kuulee rukouksenne ja siunaa meitä ja johtaa meitä valtakuntansa asioissa täällä maan päällä. Olemme siitä syvästi kiitollisia. Lähtiessämme tästä konferenssista pyydän taivaan siunauksia teille jokaiselle. Rukoilen, että kun palaatte koteihinne kautta maailman, taivaallinen Isä siunaa teitä ja perheitänne. Saakoot tämän konferenssin puheet ja henki ilmaisunsa kaikessa, mitä teette – kodeissanne, työssänne, kokouksissanne ja kaikissa tulemisissanne ja menemisissänne. Rakastan teitä. Rukoilen puolestanne. Jumala siunatkoon teitä. Hänen luvattu rauhansa olkoon kanssanne nyt ja aina. Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Sananl. 3:5–6. 2. OL 25:12. 3. Ps. 18:2–3. To u k o k u u 2 0 1 0 113 YLEINEN NUORTEN NAISTEN KOKOUS | 27. maaliskuuta 2010 Ann M. Dibb toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa Ole rohkea Joosuan kirjan [ohjeet] yhdessä ilmoittavat, mikä on voimakkain rohkeuden ja lujuuden lähde: usko taivaalliseen Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. K un johtavat auktoriteetit puhuvat pappeusveljille yleiskonferenssissa, he aloittavat monasti sanomalla, että heistä tuntuu kuin he puhuisivat voimallisten pappeusjohtajien ”mahtavalle armeijalle”. Tänä iltana minusta tuntuu kuin seisoisin Jumalan valittujen tyttärien ”mahtavan armeijan” edessä. Teidät on valittu kulkemaan eteenpäin ja seisomaan noiden urhoollisten pappeudenhaltijoiden rinnalla vanhurskaudessa näinä myöhempinä aikoina. Olette vaikuttava ja kaunis näky. Haluaisin aloittaa tämän illan kertaamalla lyhyesti historiallista taustaa johtoaiheellemme kohdassa Joosua 1:9: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” Mooses oli mahtava profeetta, joka johti israelilaiset pois Egyptin maasta, jossa he olivat olleet orjia ja jossa heidät oli saatettu palvelemaan epäjumalia. Elettyään erämaassa 40 koettelemusten vuotta he olivat hyvin lähellä uutta kotiaan, missä he voisivat olla vapaita palvelemaan todellista ja elävää Jumalaa. Mooseksen kuoltua Jumala kutsui Joosuan profeetaksi, joka veisi päätökseen 114 Liahona tämän ihmeellisen matkan. Joosua oli vaikuttava johtaja. Raamatun sanakirjassa häntä kuvaillaan ”mitä uskollisimmaksi soturiksi” ja hänen nimensä kerrotaan tarkoittavan ”Jumala on apu” (Bible Dictionary, hakusana ”Joshua”). Hänen innoitettua johtajuuttaan tarvittiin kipeästi, koska vielä oli ylitettävä monta jokea ja voitettava monta taistelua, ennen kuin kaikki, mitä Herra oli luvannut israelilaisille, voisi toteutua ja tapahtua. Herra tiesi, että profeetta Joosua ja israelilaiset tarvitsisivat tuona aikana paljon rohkeutta. Joosuan kirjan ensimmäisessä luvussa Herra kehottaa Joosuaa useaan kertaan olemaan rohkea ja luja. Sanan rohkeus määritelmänä on ”henkinen tai moraalinen voima pysyä lujana ja kestää vaaraa, pelkoa tai vaikeuksia” (Merriam-Webster’s Collegiate Dictionary, 11. painos, 2003, hakusana “courage”, kursivointi lisätty). Rohkeutensa ja kuuliaisuutensa ansiosta Joosua ja israelilaiset pääsivät luvattuun maahan ja kokivat onnea Herran siunauksissa. Joosua ja israelilaiset elivät kauan kauan sitten. Mekin pyrimme kuitenkin omana aikanamme pääsemään ”luvattuun maahan”. Meidän korkein tavoitteemme on saada iankaikkinen elämä taivaallisen Isämme luona. Joosuan kirjan ensimmäisessä luvussa on neljä varmaa ohjetta, jotka auttavat meitä voittamaan esteemme, pääsemään matkamme loppuun ja nauttimaan Herran siunauksista ”luvatussa maassamme”. Ensiksi, jakeessa 5 Herra lupaa Joosualle: ”Minä en jätä enkä hylkää sinua.” Me voimme saada rohkeutta ja voimaa tästä lupauksesta, että Herra on aina kanssamme eikä koskaan jätä meitä yksin. Meille opetetaan, että taivaallinen Isä tuntee jokaisen lapsensa ja rakastaa jokaista. Yhtenä Hänen kallisarvoisista tyttäristään te voitte rukouksen voimalla saada Häneltä varmuutta ja ohjausta. Opissa ja liitoissa sanotaan: ”Ole nöyrä, niin Herra, sinun Jumalasi, johdattaa sinua kädestä ja antaa sinulle vastauksen rukouksiisi” (OL 112:10). Minä uskon näihin sanoihin ja lupaan teille, että taivaallinen Isä kuulee rukouksemme ja vastaa niihin. Usein tarvitaan kuitenkin kärsivällisyyttä, kun odotamme Herraa (ks. Jes. 40:31). Odottaessamme alamme kenties luulla, että meidät on hylätty tai ettei rukouksiamme ole kuultu tai että kenties emme ole kelvollisia saamaan niihin vastausta. Se ei ole totta. Rakastan kuningas Daavidin lohduttavia sanoja: ”Hartaasti minä odotin Herraa, ja hän – – kuuli huutoni” (Ps. 40:2). Tulipa omalla matkallanne eteenne mitä tahansa, Joosuan kirjan ensimmäinen neuvo kehottaa meitä rukoilemaan, olemaan kärsivällisiä ja muistamaan Jumalan lupauksen: ”Minä en jätä enkä hylkää sinua” (Joosua 1:5). Toinen ohje on jakeessa 7, kun Herra sanoo Joosualle: ”Noudata tarkoin – – lakia. Älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle. Silloin menestyt kaikessa mihin ryhdyt.” Herra neuvoo Joosuaa olemaan ehdottoman kuuliainen käskyille ja olemaan poikkeamatta Herran polulta. Presidentti Howard W. Hunter on opettanut: ”Joosua tiesi, että hänen kuuliaisuutensa toisi menestystä, ja vaikkei hän oikein tiennytkään, kuinka hän menestyisi, hän luotti nyt lopputulokseen. Varmastikin [pyhien kirjoitusten] suurten profeettojen kokemukset on merkitty muistiin [ja varjeltu] siksi, että ne auttaisivat meitä ymmärtämään, miten tärkeää on valita ehdottoman kuuliaisuuden polku.” (Ks. ”Sitoumuksemme Jumalan kanssa”, Valkeus, huhtikuu 1983, s. 115.) Kuukausi sitten keskustelin erään nuorten naisten ryhmän kanssa. Kysyin vanhemmilta tytöiltä, minkä neuvon he antaisivat uudelle mehiläiselle auttaakseen häntä pysymään uskollisena ja hyveellisenä kaikissa mahdollisissa tilanteissa, joihin hän saattaa joutua. Yksi nuori nainen sanoi: ”Kun kävelet koulusi käytävillä, saatat syrjäsilmällä nähdä jotakin, mikä kiinnittää huomiosi, jotakin, mikä ei tunnu olevan aivan oikein. Olet ehkä utelias ja haluat katsoa. Neuvoni sinulle on tämä: Älä katso. Tulet katumaan, jos katsot. Usko minua – katso vain suoraan eteenpäin.” Kun kuuntelin tätä nuorta naista, tiesin kuulevani Herran Joosualle antaman neuvon ”älä poikkea siitä oikealle äläkä vasemmalle” (Joos. 1:7) sovellettuna jokapäiväiseen tilanteeseen näinä myöhempinä aikoina. Nuoret naiset, välttäkää kiusauksia, jotka ympäröivät teitä, olemalla ehdottoman kuuliaisia käskyille. Katsokaa suoraan eteenpäin, kohti iankaikkista tavoitettanne. Toinen ohje muistuttaa meille, että kun teette niin, teitä suojellaan ja te menestytte kaikessa mihin ryhdytte (ks. Joos. 1:7). Jakeessa 8 on meille kolmas ohje. Siinä Herra viittaa lainkirjaan ja käskee Joosuaa tutkimaan ”lakia päivin ja öin, niin pystyt tarkoin noudattamaan kaikkea, mitä siihen on kirjoitettu. Silloin sinä menestyt.” Herra neuvoo Joosuaa ja meitä kaikkia lukemaan pyhiä kirjoituksia. Päivittäinen pyhien kirjoitusten tutkiminen – erityisesti Mormonin kirjan lukeminen – antaa lujan perustan kehittyvälle todistuksellenne Jeesuksesta Kristuksesta ja Hänen evankeliumistaan. Se kutsuu Hengen elämäänne. Presidentti Harold B. Lee on antanut neuvon: ”Jos emme lue pyhiä kirjoituksia päivittäin, todistuksemme heikkenee, hengellisyytemme ei syvene” (Kirkon presidenttien opetuksia: Harold B. Lee, 2001, s. 66). Pyhien kirjoitusten sivuilla on lukemattomia ohjeita, lupauksia, ratkaisuja ja muistutuksia, jotka auttavat meitä matkallamme ”luvattuun maahan”. Kolmas ohje neuvoo meitä lukemaan ja pohtimaan pyhiä kirjoituksia päivittäin, niin että menestymme ja onnistumme. Kun Herra on sanonut sanottavansa Joosualle, Joosua puhuu israelilaisille. Hänen puheensa lopuksi, jakeessa 16, To u k o k u u 2 0 1 0 115 Santiagossa Chilessä israelilaiset vastaavat hänen sanoihinsa ja antavat meille neljännen ohjeen. He vastaavat: ”Me teemme kaiken, minkä käsket meidän tehdä, ja menemme minne hyvänsä meidät lähetät.” Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon jäseninä meillä on tilaisuus tehdä tuo sama sitoumus seurata profeettaamme presidentti Thomas S. Monsonia, joka on täällä kanssamme tänä iltana. Rukoilemalla ja saamalla Hengen vahvistuksen jokainen meistä voi saada oman todistuksen elävästä profeetasta. Tämä todistus vahvistuu, kun kuuntelemme ja huomioimme hänen opetuksiaan ja kun meillä on rohkeutta soveltaa niitä jokapäiväiseen elämäämme. Profeettamme neuvojen kuunteleminen ja noudattaminen suo meille erityisiä siunauksia. Kuunnelkaa joitakin profeetallisia lupauksia, joita presidentti Monson antoi meille edellisessä yleiskonferenssissamme: ”Jumala siunatkoon teitä. Olkoon Hänen lupaamansa rauha teidän kanssanne nyt ja aina.” (”Päätössanat”, Liahona, marraskuu 2009, s. 110.) ”Meitä odottavat suurenmoiset lupaukset, jos olemme vilpittömiä ja uskollisia” (”Hallitse sä tunteitasi, veli”, Liahona, marraskuu 2009, s. 69). ”Rukoilen taivaan siunauksia teille jokaiselle” (”Päätössanat”, s. 110). Kehotan teitä kuuntelemaan ensi viikolla yleiskonferenssissa profeettamme 116 Liahona ja apostolien välityksellä annettuja opetuksia ja lupauksia. Soveltakaa sitten neljättä ohjetta tekemällä päätös noudattaa profeetan neuvoja ja vakuuttamalla uudelleen, että teette kaiken, mitä hän käskee teidän tehdä, ja menette minne hyvänsä hän teidät lähettää (ks. Joos. 1:16). Tällä hetkellä nämä neljä ohjetta – rukoilla, olla kuuliainen Jumalan käskyille, tutkia päivittäin pyhiä kirjoituksia ja sitoutua seuraamaan elävää profeettaa – voivat vaikuttaa pieniltä ja yksinkertaisilta asioilta. Saanen muistuttaa teitä eräästä Alman kirjan kohdasta: ”Katso, minä sanon sinulle, että pienillä ja yksinkertaisilla asioilla saadaan aikaan suuria” (Alma 37:6). Jokapäiväiseen elämään sovellettuina nämä Joosuan kirjan neljä ”pientä ja yksinkertaista” ohjetta yhdessä ilmoittavat, mikä on voimakkain rohkeuden ja lujuuden lähde: usko taivaalliseen Isäämme ja Hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen. Taivaallinen Isä tietää, ettei meidän kenenkään oma matka ole helppo. Joka päivä kohdallemme tulee tilanteita, joissa vaaditaan rohkeutta ja lujuutta. Eräs äskettäinen Church News -lehden artikkeli vahvistaa tämän totuuden: ”Eräänä päivänä muutama kuukausi sitten eräs lukion opettaja aloitti opetuksensa pyytämällä oppilaita, jotka kannattivat erästä poliittista asiaa, seisomaan luokan toisella puolella, kun taas niitä, jotka vastustivat asiaa, neuvottiin seisomaan toisella puolen. Kun oppilaat olivat valinneet puolensa, opettaja osoitti oman kantansa menemällä asiaa vastustavien puolelle. Opettaja hyökkäsi asiaa puolustavien luokkatovereiden mielipidettä vastaan kohdistaen hyökkäyksensä yhteen nuoreen naiseen heidän joukossaan. Nuori nainen, joka oli ruusutyttö seurakunnassaan, kuunteli uskonkäsityksiään kritisoivaa hyökkäystä. [Hän pysyi] rauhallisena julkisessa hyökkäyksessä, jonka auktoriteettiasemassa oleva kohdisti häneen.” (”What Youth Need”, Church News, 6. maaliskuuta 2010, s. 16.) Tämä nuori nainen osoitti huomattavaa rohkeutta omalla taistelukentällään, joka sinä päivänä sattui olemaan hänen koulunsa luokkahuone. Olittepa missä tahansa ja tulipa eteenne mitä tahansa, toivon teidän hyödyntävän Joosuan kirjan ohjeita, niin että voitte luottaa Herran lupaukseen: ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.” (Joos. 1:9.) Haluan jättää teille todistukseni siitä, että taivaallinen Isä tuntee teistä jokaisen ja rakastaa teitä jokaista. Jos käännytte Hänen puoleensa, Hän ei hylkää teitä! Hän siunaa teitä sillä lujuudella ja rohkeudella, jota tulette tarvitsemaan kulkeaksenne matkanne takaisin Hänen luokseen. Olen kiitollinen pyhistä kirjoituksista ja profeetta Joosuan kaltaisista voimallisista esimerkeistä. Olen kiitollinen presidentti Monsonista, joka pyrkii johtamaan meidät turvallisesti takaisin taivaallisen Isämme luo. Rukoilen, että me kaikki pääsemme israelilaisten tavoin ”luvattuun maahamme” ja löydämme levon Herran siunauksissa. Sanon nämä asiat Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ Mary N. Cook ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa Älkää koskaan, koskaan, koskaan antako periksi! Mitä Herra haluaa teidän tekevän? Hän haluaa teidän olevan urhoollisia ja hyveellisiä Jumalan tyttäriä, omistautuneita elämään joka päivä niin, että voitte olla kelvollisia saamaan temppelisiunaukset. V iime elokuussa veimme muutamia lastenlapsistamme Timpanogos Cave National Monumentille, joka on yksi Utahin suosituimmista matkakohteista. Luolalle on kiivettävä melko vaativa lähes 2,5 kilometrin taival, mutta se maksaa vaivan, kun näkee luolan kauniit, kierteiset muodostelmat. Olin varma, että 9-vuotiaalla Ruthiella tuskin olisi vaikeuksia, mutta mietin, olisiko 6-vuotiaalla Carolinella voimia ja sisua selviytyä perille asti. Olimme kaikki hyvin innostuneita aloittamaan patikoimisen ja etenimme päällystetyllä polulla aluksi nopeasti. Neljännes matkasta sujui joutuisasti, mutta kesti kauemmin päästä puolimatkan kohtaan. Caroline alkoi lannistua. Ruthiella sujui hyvin, ja hän kannusti Carolinea jatkamaan. Hidastimme niin että Caroline pysyisi mukana. Sitten kaikki näytti menevän vikaan. Alkoi tuulla voimakkaasti, ja tuulten lennättämä pöly hankaloitti näkemistä. Se oli vähän pelottavaa, ja aivan kuin siinä ei olisi ollut kyllin, eteemme tuli opaste, jossa luki: ”Kalkkarokäärmeiden elinpiiriä. Pysytelkää polulla. Pysytelkää turvassa.” Hitaasti laahustimme eteenpäin kolme neljännestä tavoitteestamme takanapäin, mutta vielä meillä oli kiivettävänä vuoren jyrkin kohta. Väsyneenä, peloissaan ja kykyjään epäillen Caroline kävi maahan istumaan ja sanoi kyynelehtien: ”Minä annan periksi! En pysty jatkamaan!” Istuuduimme juttelemaan siitä, mitä meidän pitäisi tehdä. Laadimme suunnitelman. Päätimme laskea askeleemme ja katsoa, miltä meistä tuntuisi sadan askeleen jälkeen. Ruthie ja minä vakuutimme Carolinelle, että auttaisimme häntä. Meidän piti etsiä jotakin, mikä ilahduttaisi meitä matkan varrella, ja kertoa löydöistämme. Lauloimme jopa muutamia Alkeisyhdistyksen lauluja. Asiat muuttuivat. Caroline päätti noudattaa suunnitelmaa. Sata askelta sai mahdottoman tehtävän tuntumaan mahdolliselta. Caroline tiesi, että auttaisimme häntä, ja kun etsimme ympäriltämme hyvää ja lauloimme, tunsimme itsemme iloisemmiksi. Oletteko te koskaan olleet peloissanne ja lannistuneita, kun edessänne on ollut haaste, joka on näyttänyt paljon suuremmalta kuin kykynne? Oletteko koskaan halunneet antaa periksi? Kuvitelkaa, miltä Joosuasta, suuren profeetta Mooseksen seuraajasta, on varmasti tuntunut tietää, että hänen pitäisi johtaa israelilaiset luvattuun maahan. Olen varma, että toisinaan hän halusi antaa periksi. Herra kuitenkin lohdutti häntä muistuttamalla häntä kolme kertaa olemaan luja ja rohkea (ks. Joos. 1:6–9). Uskoen, että Jumala olisi heidän kanssaan, israelilaiset lupasivat: ”Me teemme kaiken, minkä käsket meidän tehdä” (Joos. 1:16). Pyhät kirjoitukset ovat täynnä kertomuksia miehistä ja naisista, jotka osoittivat suurta rohkeutta tehdä kaiken, mitä Herra käski, silloinkin kun tehtävät ovat tuntuneet mahdottomilta, silloinkin kun he ovat kenties halunneet antaa periksi. Mitä Herra haluaa teidän tekevän? Hän haluaa teidän olevan urhoollisia ja hyveellisiä Jumalan tyttäriä, omistautuneita elämään joka päivä niin, että voitte olla kelvollisia saamaan temppelisiunaukset ja palaamaan Hänen luokseen. Nykyajan maailmassa se vaatii rohkeutta. Teillä on pelastussuunnitelma, jonka ansiosta se on mahdollista. Moraalinen tahdonvapaus, kyky valita, on keskeinen osa tätä suunnitelmaa. Te olette jo tehneet joitakin hyviä valintoja. Ennen kuin synnyitte, teitte valinnan tulla maan päälle saamaan ruumiin ja osoittamaan uskollisuutenne. Olette tehneet valinnan ottaa kasteen, joka on ensimmäinen vaadittu toimitus polulla iankaikkiseen elämään. Olette nyt saamassa kokemuksia elämästä kuolevaisuudessa, jossa edelleen teette valintoja, opitte ja kasvatte. Pyhien liittojen solmiminen ja temppelitoimitusten saaminen on myös tärkeä vaihe suunnitelmassa. Kun te, nuoret naiset, vartutte, polku kuitenkin jyrkkenee ja saatatte haluta antaa periksi. Elämä on haasteellisempaa, ja joka käänne on täynnä päätöksiä ja kiusauksia. Saatana nostattaa hämmennyksen tuulia, jotka saavat teidät kenties kysymään, onko tämä se polku, jota haluatte kulkea. Tunnette ehkä houkutusta kokeilla toista reittiä silloinkin, kun sen varrella on vaarasta varoittavia opasteita. Epäilette ehkä kykyjänne ja saatatte miettiä, kuten eräs nuori nainen: ”Onko todella mahdollista pysyä hyveellisenä nykyajan maailmassa?” Nuoret ystäväni, vastaus on ”Kyllä!” Ja neuvoni teille on samanlainen, jonka Winston Churchill antoi toisen maailmansodan aikaan: Älkää koskaan, koskaan, koskaan antako periksi! (Ks. ”Never Give In”, [puhe Harrow’n oppilaitoksessa Lontoossa, 118 Liahona 29. lokakuuta 1941.) Se vaatii suurta rohkeutta, mutta teillä on Hänen suunnitelmansa! Mikä auttaa teitä noudattamaan suunnitelmaa ja olemaan urhoollisia ja hyveellisiä Jumalan tyttäriä? Ensiksi, hankkikaa luja todistus askel kerrallaan. Toiseksi, etsikää apua taivaalliselta Isältä, Jeesukselta Kristukselta, perheeltänne ja muilta, jotka tukevat teitä päätöksessänne noudattaa suunnitelmaa. Ja lopuksi, eläkää kelvollisina Pyhän Hengen kumppanuuteen. Presidentti Thomas S. Monson antoi nuorille naisille seuraavan lupauksen puhuessaan lujan todistuksen hankkimisen tärkeydestä: ”Todistuksenne, kun sitä ravitaan alinomaa, pitää teidät turvassa” (”Olkaa rohkeita”, Liahona, toukokuu 2009, s. 126). Todistuksenne vahvistuu ”vähitellen [kokemuksienne] myötä. Kukaan ei saa täyttä todistusta yhdellä kertaa.” (Lujana uskossa – evankeliumiaiheinen hakuteos, 2005, s. 172.) Muistanette, että kiivetessämme vuoren jyrkintä osaa etenimme yksi askel kerrallaan. Todistuksen saamiseksi teidän on ravittava sitä askel kerrallaan. Todistuksenne kasvaa, kun teette päätöksiä pitää käskyt. Kun kohotatte ja vahvistatte muita, huomaatte, että todistuksenne kehittyy edelleen. Kun otatte tavaksi rukoilla, tutkia pyhiä kirjoituksia, olla kuuliaisia käskyille ja palvella muita, teitä siunataan innoituksen hetkillä, jotka vahvistavat todistustanne. (Ks. Lujana uskossa, s. 172.) Edistyminen-ohjelma tarjoaa teille suurenmoisen tavan ravita todistustanne askel kerrallaan. Arvoihin liittyvät kokemukset ja projektit ovat pieniä askelia, jotka ravitsevat todistustanne Jeesuksesta Kristuksesta, kun opitte Hänen opetuksiaan ja sovellatte niitä säännöllisesti elämäänne. Tämä jatkuva ravitseminen pitää teidät turvallisesti polulla. Toiseksi, etsikää apua muilta saadaksenne lisää voimaa ja tukea. Kääntykää ensin taivaallisen Isänne puoleen rukouksessa. Olette Hänen tyttäriään. Hän tuntee teidät ja rakastaa teitä. Hän kuulee rukouksenne ja vastaa niihin. Meitä opetetaan pyhissä kirjoituksissa lukuisia kertoja rukoilemaan alati (ks. esim. OL 90:24). Kun rukoilette, Herra on kanssanne aivan kuten Hän oli Joosuan kanssa. Me jokainen tarvitsemme Vapahtajan apua noudattaaksemme suunnitelmaa ja palataksemme taivaallisen Isämme luo. Olette kenties tehneet joitakin virheitä tai lähteneet toiselle polulle. ”Koska Vapahtaja rakastaa sinua ja on antanut henkensä puolestasi, sinä voit tehdä parannuksen. – – Vapahtajan sovitusuhrin ansiosta sinä voit saada syntisi anteeksi.” (Nuorten Naisten edistyminen, kirjanen, 2010, s. 71.) ”Mitä pikemmin teet parannuksen, sitä pikemmin saat anteeksiannosta tulevia siunauksia” (Nuorten voimaksi, kirjanen, 2002, s. 30). Päättäkää nyt, että teette sen, mitä parannuksentekoon vaaditaan. ”Päätä nauttia sakramentti kelvollisesti joka viikko ja täyttää elämäsi hyveellisillä toimilla, jotka tuovat hengellistä voimaa. Kun teet niin, vahvistuu kykysi vastustaa kiusausta, pitää käskyt ja tulla enemmän Jeesuksen Kristuksen kaltaiseksi.” (Nuorten Naisten edistyminen, s. 71.) Myöhempien aikojen profeetat ovat maan päällä auttaakseen myös teitä. Profeetat puhuvat tälle ajalle. Kiinnittäkää huomio heidän sanoihinsa. Niistä saatte opasteita, jotka varoittavat teitä vaarasta ja pitävät teidät turvallisesti polulla. Erityisesti teille tarkoitetut opasteet ovat kirjasessa Nuorten voimaksi. ”Profeettaa seuraa, hän tuntee tien” (”Profeettaa seuraa”, Lasten laulukirja, s. 58–59). Yksi suunnitelman suurista siunauksista on se, että meidät on järjestetty perheiksi. Teillä on vanhemmat, joiden suurempi viisaus ja kokemus auttavat teitä saavuttamaan jumalalliset mahdollisuutenne. Luottakaa heihin. He haluavat parastanne. Ottakaa oppia äidistänne, isoäidistänne ja muista vanhurskaista naisista, joilla on luja todistus. Äidin tehtävä suunnitelmassa on hoivaajan tehtävä. Äidit, kukaan ei rakasta tytärtänne siten kuin te. Te olette hänen paras johtajansa, opastajansa ja esimerkkinsä. Toivomme, että otatte vastaan kutsun suorittaa Edistyminen-ohjelmaa tyttärenne kanssa. Kuten minä opin suorittaessani hyveellisyyden arvoon liittyviä tehtäviä äitini kanssa, suhteenne vahvistuu ja keskinäinen rakkautenne, tukenne ja rohkaisunne on teille kummallekin siunaukseksi. Nuoret naiset, valitkaa hyviä ystäviä, jotka tukevat teitä vanhurskaassa päätöksessänne noudattaa suunnitelmaa. Ruthien tavoin, joka kannusti Carolinea, tiedämme, että monet teistä voivat tehdä paljon toinen toisenne vahvistamiseksi. Kun saatte oman Nuorten Naisten tunnustuspalkintonne, on teidän vuoronne olla ”isosisko”. Kunniamehiläisenne ansaitseminen tuo teille tilaisuuksia vahvistaa jotakuta toista nuorta naista vanhurskaalla esimerkillänne ja todistuksellanne, kun opastatte häntä hänen Edistyminen-ohjelmassaan. Lopuksi, eläkää kelvollisina Pyhän Hengen kumppanuuteen. Kun autoimme Carolinea, etsimme ympäriltämme hyvää ja jopa lauloimme Alkeisyhdistyksen lauluja, niin me kutsuimme Hengen luoksemme. Tunsimme rakkautta, iloa ja rauhaa, jotka ovat Hengen hedelmää (ks. Gal. 5:22). Tekin tarvitsette sitä rauhaa ja varmuutta, kun Saatana yrittää hämmentää teitä epäilyksen tuulilla, kun tunnette houkutusta lähteä toiselle polulle tai kun muut ovat epäystävällisiä tai pilkkaavat teitä uskonkäsitystenne vuoksi. Saanen kertoa teille erään Julienimisen nuoren naisen kokemuksen. Hän kykeni selviytymään eräästä haasteesta noudattamalla Pyhän Hengen kehotuksia. Kun hän oli kerran tutkimassa Vanhaa testamenttia, hänen mieleensä tuli ajatus: ”Lue Matteus 5. Lue Matteus 5.” Hän ajatteli: ”Miksi mieleeni tulee ajatus lukea Uutta testamenttia?” Hän toimi tuon kehotuksen mukaan ja luki Matteuksen evankeliumista: ”Rakastakaa vihamiehiänne [siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka vahingoittavat teitä ja vainoavat teitä]” (Matt. 5:44, ks. kuningas Jaakon englanninkielinen raamatunkäännös; ks. myös 3. Nefi 12:44). Seuraavana päivänä hänellä oli hieman vaikeuksia ystäviensä kanssa, jotka olivat epäystävällisiä ja pettivät hänet. Ensin hän oli hyvin järkyttynyt, ja sitten hän ajatteli: ”Minua on valmistettu tähän. Henki kehotti minua lukemaan Matteuksen evankeliumia, ja minun pitää rakastaa ystäviäni ja rukoilla heidän puolestaan.” Pieni askel lukea pyhiä kirjoituksia valmisti häntä suhtautumaan Kristuksen kaltaisella tavalla. Tuosta kokemuksesta hän tiesi varmasti, että Herra tuntee hänet, ja Pyhän Hengen kehotuksesta hän tiesi, mitä hänen piti tehdä. Rakkaat nuoret naiseni, olen tavannut monia teistä, jotka Julien tavoin ette ole antaneet periksi kohdatessanne vaikeita tilanteita, vaan olette päättäneet noudattaa suunnitelmaa. Rukoilen, että askel kerrallaan vahvistatte edelleen todistustanne. Etsikää apua taivaalliselta Isältä, Jeesukselta Kristukselta, profeetoilta ja muilta, jotka tukevat teitä päätöksessänne noudattaa suunnitelmaa. Eläkää hyveellisesti, niin että Pyhä Henki voi olla kumppaninne ohjaamassa teitä turvallisesti. Todistan, että jos teette nämä asiat, Herra on kanssanne ja te kykenette pysymään polulla, joka johtaa temppeliin ja iankaikkiseen elämään. Olkaa rohkeita ja lujia (ks. Joos. 1:9) älkääkä koskaan, koskaan, koskaan antako periksi! Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen. ■ To u k o k u u 2 0 1 0 119 Elaine S. Dalton Nuorten Naisten ylijohtaja Muistakaa, keitä olette! Ei ole kauniimpaa näkyä kuin nuori nainen, joka säteilee Hengen valoa ja joka on luottavainen ja rohkea, koska hän on hyveellinen. M e olemme taivaallisen Isämme tyttäriä. Hän rakastaa meitä, ja me rakastamme Häntä.1 Tunnen itseni nöyräksi ja kiitolliseksi ollessani kanssanne. Herra on siunannut minua hyvin selkeällä ymmärryksellä siitä, keitä te olette ja miksi te olette täällä maan päällä tänä aikana. Herra rakastaa teitä, ja minä tiedän, että te rakastatte Häntä. Se näkyy kasvoiltanne, säädyllisyydestänne, halustanne valita oikein ja sitoumuksestanne pysyä hyveellisinä ja puhtaina. Yhdessä olemme kokeneet monia erityisiä hengellisiä hetkiä. Olemme lausuneet todistuksen leireillä nuotion ääressä, kappeleissa ja takkavalkeailloissa. Uskomme tuli on antanut meille lämpöä. Olemme kiivenneet vuorille ja nostaneet hulmuamaan kullanvärisiä viirejä – Brasiliasta Bountifuliin – ilmaisten siten syvällä sydämessämme olevaa sitoutumista pysyä hyveellisinä ja olla aina kelvollisia pääsemään temppeliin. Olemme joka päivä rukoilleet, lukeneet Mormonin kirjaa ja hymyilleet, ja yhdessä äitiemme, isoäitiemme ja johtajiemme kanssa suoritamme Edistyminen-ohjelmaamme. Ja olemme vasta päässeet alkuun! Tämä on suurenmoista aikaa olla maan päällä ja olla nuori nainen. Visiomme pysyy ennallaan. Se on olla 120 Liahona kelvollisia tekemään pyhiä liittoja ja pitämään ne sekä saamaan temppelitoimitukset. Se on korkein tavoitteemme! Ja niinpä me edelleenkin johdamme maailmaa paluussa hyveellisyyteen – paluussa siveyteen ja moraaliseen puhtauteen. Teemme edelleen kaiken voitavamme auttaaksemme toisiamme seisomaan pyhissä paikoissa2 ja saamaan Pyhän Hengen johdatusta, tunnistamaan sen ja luottamaan siihen. Edelleenkin me puhumme Kristuksesta, riemuitsemme Kristuksessa, jotta jokainen meistä tietäisi, mistä lähteestä voimme odottaa syntiemme anteeksiantoa.3 Ja kyllä – me seisomme edelleen lujina, riehuivatpa ympärillämme millaiset myrskyt tahansa, koska me tiedämme ja todistamme, että meidän ”on rakennettava [perustuksemme] meidän Lunastajamme kalliolle, hänen, joka on Kristus, Jumalan Poika – – joka on – – perustus, jolle [rakentaessamme me emme] voi sortua”4. Herran neuvo Joosualle on Hänen neuvonsa tänä aikana teille, te nuoret, joilla on jalo perintöoikeus5. ”Ole rohkea ja luja, älä pelkää äläkä lannistu. Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi kaikilla teilläsi.”6 Te ette ole yksin! Vaikka saatatte olla ainoita myöhempien aikojen pyhiä koulussanne tai ystäväpiirissänne tai jopa perheessänne, te ette ole yksin. Voitte luottaa Herran voimaan. Kuten Joosua sanoi israelilaisille: ”Pyhittäytykää, sillä huomenna Herra tekee teidän keskellänne ihmetekoja.”7 Se oli Joosualle kutsu palata hyveellisyyteen, ja sama kutsu kuuluu meille nykyään. Emme yksinkertaisesti voi tehdä sitä työtä, jota varten meitä on säästetty ja valmistettu, ellemme saa käyttöömme sitä voimaa ja luottamusta, jota hyveellinen elämä tuo. Te olette nuoria naisia, joilla on suuri usko. Olette tuoneet uskonne mukananne tullessanne maan päälle. Alma opettaa, että kuolevaisuutta edeltävässä valtakunnassa te osoititte suurta uskoa ja hyviä tekoja.8 Taistelitte uskonne ja todistuksenne turvin puolustaaksenne suunnitelmaa, jonka Jumala esitti. Te tiesitte, että suunnitelma oli hyvä, ja te tiesitte, että Vapahtaja tekisi sen, mitä Hän sanoi tekevänsä – koska te tunsitte Hänet! Seisoitte Hänen rinnallaan ja odotitte innokkaina tilaisuuttanne tulla maan päälle. Te tiesitte, mitä teiltä tultaisiin vaatimaan. Te tiesitte, että se olisi vaikeaa, ja kuitenkin te olitte varmoja siitä, että te paitsi pystyisitte suorittamaan jumalallisen tehtävänne myös voisitte vaikuttaa. Te olette ”oivallisia henkiä, jotka oli varattu tulemaan maailmaan aikojen täyttyessä, jotta [te olisitte] mukana laskemassa suuren myöhempien aikojen työn perustuksia, mukaan luettuina temppelien rakentaminen ja toimitusten suorittaminen – – niissä”9. Ja nyt te olette täällä tekemässä sitä, mihin teitä on varattu ja valmistettu. Kun katson teitä tänä iltana, mietin, että tällaisilta Helamanin nuorten sotilaiden tyttöystävät ovat varmasti näyttäneet! Ei mikään ihme, että Saatana on tehostanut hyökkäyksiään identiteettiänne ja hyveellisyyttänne vastaan. Jos teidät saa peloteltua, lannistettua, harhautettua, viivytettyä tai tehtyä kelvottomaksi niin, että jäätte vaille Pyhän Hengen johdatusta tai Herran pyhän temppelin ulkopuolelle, hän voittaa. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon nuoret naiset, muistakaa, keitä te olette! Te olette valittuja. Te olette Jumalan tyttäriä. Te ette voi olla nuorten naisten sukupolvi, joka tyytyy sopimaan joukkoon. Teillä täytyy olla rohkeutta erottua joukosta, nousta ja loistaa, ”jotta valonne olisi viirinä kansakunnille”10. Maailma haluaisi teidän uskovan, että te ette ole merkittäviä – että olette vanhanaikaisia ettekä ole ajan tasalla. Maailma kutsuu teitä hellittämättömästi, äänekkäästi ”elämään täysin siemauksin”, ”koettamaan kaikkea”, ”kokeilemaan ja olemaan onnellisia”. Sen sijaan Pyhä Henki kuiskaa ja Herra kutsuu teitä vaeltamaan hyveen polkuja, panemaan pois sen, mikä on tästä maailmasta ja pysymään liitoissanne.11 Olen aina pitänyt kertomuksesta Ranskan kuninkaan Ludvig XVI:n pojasta, koska hänellä oli horjumaton tieto omasta identiteetistään. Kun hän oli nuori, pahat miehet, jotka olivat syösseet vallasta hänen isänsä, kuninkaan, sieppasivat hänet. Nämä miehet tiesivät, että jos he voisivat tuhota hänen moraalinsa, hän ei perisi kruunua. Puolen vuoden ajan he altistivat hänet kaikelle saastalle, mitä elämällä oli tarjota, mutta siltikään hän ei koskaan taipunut painostuksen alla. Se hämmensi hänen vangitsijoitaan, ja tehtyään kaiken, mitä he suinkin saattoivat keksiä, he kysyivät häneltä, miksi hänellä oli niin paljon moraalista voimaa. Hänen vastauksensa oli yksinkertainen. Hän sanoi: ”En voi tehdä sitä, mitä pyydätte, sillä minä olen syntynyt kuninkaaksi.”12 Kuninkaan pojan tavoin jokaisella teistä on kuninkaallinen perintöoikeus. Jokaisella teistä on jumalallinen perintöosa. ”Te olette kirjaimellisesti taivaallisen Isämme tyttäriä.”13 Jokainen teistä on syntynyt kuningattareksi. Kun opiskelin Brigham Youngin yliopistossa, sain tietää, mitä todella merkitsee olla kuningatar. Sain ainutlaatuisen tilaisuuden yhdessä muutaman muun opiskelijan kanssa tavata profeetan, presidentti David O. McKayn. Minua kehotettiin pukeutumaan parhaimpiini ja olemaan valmiina matkustamaan varhain seuraavana aamuna Utahin Huntsvilleen, profeetan kotiin. En koskaan unohda saamaani kokemusta. Heti kun olimme astuneet hänen kotiinsa, tunsin hengen, joka täytti tuon kodin. Meidät ohjattiin istumaan profeetan olohuoneeseen hänen ympärilleen. Presidentti McKaylla oli valkoinen puku, ja hänen vieressään istui hänen vaimonsa. Presidentti McKay pyysi meitä jokaista astumaan esiin ja kertomaan hänelle itsestämme. Kun astuin esiin, hän ojensi kätensä ja otti käteni omaansa, ja kun kerroin hänelle elämästäni ja perheestäni, hän katsoi syvälle silmiini. To u k o k u u 2 0 1 0 121 Kun olimme lopettaneet, hän nojautui taaksepäin tuolissaan, tarttui vaimoaan kädestä ja sanoi: ”Nuoret naiset, haluaisin teidän tapaavan minun kuningattareni.” Siinä hänen vieressään oli hänen vaimonsa Emma Ray McKay. Vaikka sisar McKaylla ei ollut säkenöivää timanttikruunua eikä hän istunut valtaistuimella, minä tiesin, että hän oli todellinen kuningatar. Hänen valkoiset hiuksensa olivat hänen kruununsa, ja hänen puhtaat silmänsä säkenöivät kuin jalokivet. Kun presidentti ja sisar McKay puhuivat perheestään ja elämästään yhdessä, heidän yhteen kietoutuneet kätensä kertoivat selvästi heidän rakkaudestaan. Ilo säteili heidän kasvoiltaan. Sisar McKayssa oli kauneutta, jota ei voi ostaa. Se oli seurausta siitä, että hän oli vuosia tavoitellut parhaita lahjoja, kouluttautunut hyvin, etsinyt tietoa tutkimalla ja myös uskon kautta. Se oli seurausta siitä, että hän oli tehnyt vuosia ahkerasti työtä, kestänyt uskollisesti koettelemuksia toiveikkuuden, luottamuksen, voiman ja rohkeuden turvin. Se oli seurausta hänen horjumattomasta omistautumisestaan ja uskollisuudestaan miehelleen, perheelleen ja Herralle. Sinä syyspäivänä Utahin Huntsvillessa sain muistutuksen jumalallisesta identiteetistäni ja opin, mitä on sellainen kauneus, joka säteilee sisältäpäin 122 Liahona – kauneus, jota tässä kutsun ”syväksi kauneudeksi”. Se on sellaista kauneutta, jota ei voi maalata iholle, luoda kirurgisesti eikä ostaa. Se on sellaista kauneutta, joka ei lähde pesussa. Se on hengellistä viehättävyyttä. Syvä kauneus kumpuaa hyveellisyydestä. Se on siveyden ja moraalisen puhtauden kauneutta. Se on sitä kauneutta, jota näkee hyveellisten naisten kuten äitinne ja isoäitinne silmissä. Se on kauneutta, joka ansaitaan uskolla, parannuksella ja liittojen kunniassa pitämisellä. Maailma tähdentää hyvin paljon fyysistä viehättävyyttä ja haluaisi teidän uskovan, että teidän pitää näyttää sellaiselta kuin lehden kansikuvassa oleva saavuttamaton malli. Herra haluaa kertoa teille, että te olette jokainen ainutlaatuisen kauniita. Kun olette hyveellisiä, siveellisiä ja moraalisesti puhtaita, sisäinen kauneutenne säteilee silmistänne ja kasvoiltanne. Isoisälläni oli tapana sanoa: ”Jos elät vain lähellä Jumalaa ja suurta armoaan – Sinun ei tarvitse kertoa, kasvoiltasi sen nähdä saan.”14 Kun olette kelvollisia Pyhän Hengen kumppanuuteen, olette luottavaisia ja sisäinen kauneutenne säteilee kirkkaana. Antakaa siis hyveen kaunistaa ajatuksianne lakkaamatta. Silloin teidän luottamuksenne vahvistuu Jumalan edessä ja Pyhä Henki on kumppaninne alati.15 Meille on opetettu, että ”Pyhän Hengen lahja – – tekee eläväksi kaikki älylliset kyvyt, lisää, laajentaa, avartaa ja puhdistaa kaikkia luonnollisia tunteita ja taipumuksia – –. Se herättää hyveen, ystävällisyyden, hyvyyden, hellyyden, lempeyden ja rakkauden. Se muovaa olemuksen ja piirteiden kauneutta ihmisessä.”16 Se onkin suuren kauneuden salaisuus! Sitä kauneutta havaitsin profeetan kotona. Sinä päivänä opin, että se kauneus, jota näin sisar McKayssa, on ainoaa kauneutta, jolla on todella merkitystä, ja ainoaa kauneutta, joka kestää. Alma esittää syvälle luotaavan kysymyksen meidän kunkin pohdittavaksi: ”Oletteko saaneet hänen kuvansa kasvoihinne?”17 Äskettäin toimistossani kävi ryhmä nuoria naisia. Käynnin lopuksi yksi nuori nainen uskoutui kyynelsilmin: ”En ole koskaan pitänyt itseäni kauniina. Olen aina tuntenut itseni hyvin tavalliseksi. Mutta kun tänään kuljin toimistossasi olevan peilin ohi ja vilkaisin sitä, olin kaunis!” Hän oli kaunis, koska hänen kasvonsa loistivat Henkeä. Hän näki itsensä siten kuin taivaallinen Isämme hänet näkee. Hän oli saanut Vapahtajan kuvan kasvoihinsa. Se on syvää kauneutta. Nuoret naiset, katsokaa iankaikkisuuden peiliin. Muistakaa, keitä olette! Nähkää itsenne siten kuin taivaallinen Isämme näkee teidät. Te olette valittuja. Teillä on jalo syntyperä. Älkää vaarantako jumalallista perintöänne. Olette syntyneet kuningattariksi. Eläkää niin että olette kelvollisia menemään temppeliin ja saamaan siellä kaiken, mitä Isällä on.18 Kehittäkää itsessänne syvää kauneutta. Ei ole kauniimpaa näkyä kuin nuori nainen, joka säteilee Hengen valoa ja joka on luottavainen ja rohkea, koska hän on hyveellinen. Muistakaa, että te olette taivaallisen Isämme tyttäriä. Hän rakastaa teitä niin paljon, että Hän lähetti Poikansa näyttämään teille, miten elää, niin että voisitte palata jonakin päivänä Hänen luokseen. Todistan, että kun lähestytte Vapahtajaa, teidän on Hänen äärettömän sovituksensa ansiosta mahdollista tehdä parannus, muuttua, olla puhtaita ja saada Hänen kuvansa kasvoihinne. Hänen sovituksensa ansiosta voitte olla lujia ja rohkeita pitäessänne edelleenkin hyveellisyyden viiriänne korkealla. Te olette kultaa. Te olette se viiri! Niinpä päätän Herran sanoihin meille jokaiselle, Hänen kallisarvoisille tyttärilleen: ”Katso, – – sinä olet valittu nainen, jonka minä olen kutsunut.”19 ”[Vaella] hyveen polkuja – –. [Pane] pois se, mikä on tästä maailmasta – –. Pysy liitoissa, jotka olet tehnyt. – – Pidä minun käskyni alati, niin sinä saat vanhurskauden kruunun.”20 Tästä todistan Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Ks. ”Nuorten Naisten johtoaihe”, Nuorten Naisten edistyminen, kirjanen, 2010, s. 3. 2. Ks. OL 87:8. 3. Ks. 2. Nefi 25:26. 4. Hel. 5:12. 5. Ks. ”Carry On”, Hymns, 255. 6. Joos. 1:9. 7. Joos. 3:5; ks. myös PKO, hakusana ”pyhitys”, scriptures.lds.org. 8. Ks. Alma 13:3. 9. OL 138:53–54. 10. OL 115:5. 11. Ks. OL 25:2, 10, 13. 12. Ks. Vaughn J. Featherstone, ”The King’s Son”, New Era, marraskuu 1975, s. 35. 13. Ks. Ezra Taft Benson, ”Kirkon nuorille naisille”, Valkeus, tammikuu 1987, s. 74. 14. Tuntematon runoilija; ks. Elaine S. Dalton, ”Se näkyy kasvoiltasi”, Liahona, toukokuu 2006, s. 109. 15. Ks. OL 121:45–46. 16. Ks. Parley P. Pratt lainattuna julkaisussa James E. Talmage, Uskonkappaleet, 1985, s. 547, kursivointi lisätty. 17. Alma 5:14. 18. Ks. OL 84:38. 19. OL 25:3. 20. OL 25:2, 10, 13, 15. Videoesitys: Minulla on tarkoitus Seuraava on Yleisessä Nuorten Naisten kokouksessa 27. maaliskuuta 2010 näytetyn videon teksti. P residentti Thomas S. Monson: ”Sanon jälleen, rakkaat nuoret sisareni, että vaikka maailmassa on aina ollut haasteita, monet niistä, joita te kohtaatte, ovat ominaisia vain tälle ajalle.”1 Elaine S. Dalton, Nuorten Naisten ylijohtaja: ”Ollaksenne hyveellisiä ja pysyäksenne hyveellisinä teidän täytyy olla uskollisia jumalalliselle identiteetillenne ja luoda korkeisiin moraalin tasovaatimuksiin perustuvia ajatteluja käyttäytymismalleja.”2 Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa: ”Rukoilen koko sydämestäni, että uskonne siihen, että olette rakastavan Jumalan tyttäriä, kasvaa.”3 Mary N. Cook, ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa: ”Te rakkaat nuoret naiseni olette jo tehneet monia hyviä valintoja. Teidän täytyy nyt luoda hyveellisyyden malleja, jotka pitävät teidät tällä polulla koko elämänne ajan.”4 Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa: ”Sisaret, usko- kaa ja luottakaa Hengen vaikutukseen. Kun te käytätte päivittäisen elämänne tavalliset mahdollisuudet ja luotte jotakin kaunista ja hyödyllistä, te parannatte paitsi ympärillänne To u k o k u u 2 0 1 0 123 olevaa maailmaa myös sisäistä maailmaanne.”5 Ann M. Dibb, toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa: ”Pienet ja yksinkertaiset asiat, joita päätätte tehdä tänään, kasvavat suuriksi ja ihmeellisiksi siunauksiksi tulevaisuudessa.”6 Elaine S. Dalton, Nuorten Naisten ylijohtaja: ”Voiko yksi vanhurskas nuori nainen muuttaa maailmaa? Vastaus on raikuva ’Kyllä!’ – – Juuri päivittäin tekemänne johdonmukaiset asiat vahvistavat teitä, jotta teistä voi tulla johtajia ja esimerkkejä – päivittäinen rukous, päivittäinen pyhien kirjoitusten lukeminen, päivittäinen kuuliaisuus, päivittäinen muiden palveleminen. Kun teette näitä asioita, te tulette lähemmäksi Vapahtajaa ja teistä tulee yhä enemmän Hänen kaltaisiaan.”7 Presidentti Thomas S. Monson: ”Nuoret ystäväni, olkaa vahvoja. – – Te erotatte oikean väärästä, eikä mikään naamio, olipa se kuinka vetoava tahansa, pysty muuttamaan sitä [totuutta]. – – Jos niin kutsutut ystävänne yllyttävät teitä tekemään jotakin sellaista, minkä tiedätte vääräksi, te olette niitä, jotka puolustavat päättäväisesti sitä, mikä on oikein, siinäkin tapauksessa että jäisitte yksin.”8 ■ VIITTEET 1. Thomas S. Monson, ”Olkaa rohkeita”, Liahona, toukokuu 2009, s. 127. 2. Elaine S. Dalton, ”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle”, Liahona, toukokuu 2009, s. 121. 3. Henry B. Eyring, ”Vaeltakaa valossa”, Liahona, toukokuu 2008, s. 125. 4. Mary N. Cook, ”Hyveellinen elämä – askel askeleelta”, Liahona, toukokuu 2009, s. 117. 5. Dieter F. Uchtdorf, ”Onnellisuus – teidän perintönne”, Liahona, marraskuu 2008, s. 119. 6. Ann M. Dibb, ”Näytä sinä hyvää esimerkkiä uskovista”, Liahona, toukokuu 2009, s. 116. 7. Elaine S. Dalton, ”Se näkyy kasvoiltasi”, Liahona, toukokuu 2006, s. 109. 8. Thomas S. Monson, ”Olkaa rohkeita”, Liahona, toukokuu 2008, s. 65. 124 Liahona Presidentti Dieter F. Uchtdorf toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa Kertomuksenne onnellinen loppu Taivaallinen Isä tarjoaa teille kaikista suurimman lahjan – iankaikkisen elämän – tilaisuuden ja äärettömän siunauksen elää onnellisena ikuisesti. R akkaat nuoret sisareni ympäri maailman, olen kiitollinen siitä, että saan olla kanssanne tänään, ja se on minulle kunnia. Presidentti Thomas S. Monson ja kaikki kirkon johtohenkilöt rakastavat teitä. Me rukoilemme puolestanne ja riemuitsemme uskollisuudestanne. Vuosien varrella olen saanut tutustua moniin kauniisiin kieliin – jokainen niistä on kiehtova ja merkittävä. Jokaisessa on oma erityinen viehätyksensä. Mutta niin erilaisia kuin nuo kielet voivat ollakin, niissä on usein yhdistäviä tekijöitä. Esimerkiksi useimmissa kielissä on ilmaus, joka on kenties taianomaisempi ja enemmän täynnä lupausta kuin mikään muu maailmassa. Tuo ilmaus on: ”Olipa kerran.” Eivätkö ne ole suurenmoiset sanat kertomuksen aloitukseksi? ”Olipa kerran” lupaa jotakin: kertomuksen seikkailusta ja romanssista, kertomuksen prinsessoista ja prinsseistä. Se voi sisältää tarinoita rohkeudesta, toivosta ja ikuisesta rakkaudesta. Monissa noista kertomuksista ystävällisyys voittaa ilkeyden ja hyvä voittaa pahan. Mutta kenties kaikkein eniten rakastan sitä hetkeä, kun käännämme esiin viimeisen sivun ja silmämme tavoittavat viimeiset rivit ja näemme lumoavat sanat ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Emmekö me kaikki halua juuri sitä: olla oman kertomuksemme sankareita ja sankarittaria – voittaa vastoinkäymiset, kokea elämän kaikessa kauneudessaan ja lopulta elää onnellisina elämän loppuun asti? Tänään haluan kiinnittää huomionne erääseen hyvin merkittävään, hyvin poikkeukselliseen asiaan. Nuorten Naisten edistyminen -kirjasenne ensimmäisellä sivulla ovat nämä sanat: ”Olet taivaallisen Isän rakas tytär, ja sinua on valmistettu tulemaan maan päälle juuri tänä aikana pyhää ja suurenmoista tarkoitusta varten.”1 Sisaret, nuo sanat ovat totta! Ne eivät ole sepitettyä satua! Eikö olekin merkittävää tietää, että iankaikkinen taivaallinen Isämme tuntee teidät, kuulee teitä, varjelee teitä ja rakastaa teitä äärettömällä rakkaudella? Itse asiassa Hänen rakkautensa teitä kohtaan on niin suurta, että Hän on suonut teille tämän maanpäällisen elämän kallisarvoisena ”olipa kerran” -lahjana, johon kuuluu oma tosikertomuksenne seikkailusta, koettelemuksista ja mahdollisuuksista suuruuteen, jalouteen, rohkeuteen ja rakkauteen. Ja suurenmoisimpana kaikesta Hän tarjoaa teille mittaamattoman ja käsittämättömän lahjan. Taivaallinen Isä tarjoaa teille kaikista suurimman lahjan – iankaikkisen elämän – tilaisuuden ja äärettömän siunauksen elää onnellisena ikuisesti. Sellaista siunausta ei kuitenkaan saa ilmaiseksi. Sitä ei anneta vain siksi, että haluatte sen. Sen saa vain ymmärtämällä, keitä te olette ja millaisiksi teidän on tultava, että olisitte kelvollisia saamaan sellaisen lahjan. Koettelemukset kuuluvat matkaan Muistelkaapa hetken aikaa lempisatuanne. Siinä sadussa päähenkilö on kenties prinsessa tai paimentyttö. Hän saattaa olla merenneito tai maitotyttö, valtiatar tai palvelija. Huomaatte, että heitä kaikkia yhdistää yksi asia: heidän on voitettava vastoinkäymisiä. Tuhkimon on kestettävä häijyä äitipuolta ja ilkeitä sisarpuolia. Hän joutuu kärsimään pitkään raadantaa ja pilkkaa. ”Kaunottaressa ja hirviössä” kaunotar antautuu pelottavan näköisen hirviön vangiksi pelastaakseen isänsä. Hän uhraa kotinsa ja perheensä, kaiken mikä on hänelle rakasta, viettääkseen monta kuukautta hirviön linnassa. Sadussa ”Tittelintuure” köyhä mylläri lupaa kuninkaalle, että hänen tyttärensä osaa kehrätä oljista kultaa. Kuningas lähettää heti hakemaan tyttöä ja sulkee hänet huoneeseen olkikasan ja rukin kanssa. Myöhemmin sadussa tyttö on vaarassa menettää esikoislapsensa, ellei hän osaa arvata sen satuolennon nimeä, joka auttoi häntä tässä mahdottomassa tehtävässä. Kussakin näistä saduista Tuhkimo, kaunotar ja myllärin tytär joutuivat kokemaan surua ja koettelemuksia ennen kuin he voivat elää onnellisina. Ajatelkaa sitä. Onko koskaan ollut ihmistä, jonka ei olisi tarvinnut kulkea oman synkän kiusausten, koettelemusten ja surujen laaksonsa halki? ”Olipa kerran” -alun ja onnellisen lopun välissä he kaikki joutuivat kokemaan suuria vastoinkäymisiä. Miksi kaikkien täytyy kokea surua ja murhetta? Miksi emme voisi vain elää onnessa ja rauhassa, jokainen päivä täynnä ihmetystä, iloa ja rakkautta? Pyhissä kirjoituksissa meille kerrotaan, että kaikessa täytyy olla vastakohtaisuutta, sillä ilman sitä me emme voisi erottaa makeaa karvaasta.2 Tuntisiko maratonjuoksija voitonriemua siitä, että pääsi maaliin, ellei hän olisi tuntenut tuntikausien tuskaa ponnistellessaan äärirajoillaan? Tuntisiko pianisti iloa siitä, että osaa soittaa vaativan sonaatin, ellei hän olisi harjoitellut huolellisesti tuntikausia? Niin saduissa kuin elämässäkin vastoinkäymiset opettavat meille asioita, joita emme voi muuten oppia. Vastoinkäymiset auttavat kehittämään luonteen syvyyttä, jota ei saa millään muulla tavoin. Rakastava taivaallinen Isämme on lähettänyt meidät maailmaan, joka on täynnä haasteita ja koettelemuksia, niin että me voimme vastakohtaisuuden avulla oppia viisautta, tulla vahvemmiksi ja kokea iloa. Saanen kertoa teille erään henkilökohtaisen kokemuksen, kun olin teiniikäinen ja perheemme kävi kirkossa Frankfurtissa Saksassa. Eräänä päivänä lähetyssaarnaajat toivat kokouksiimme uuden perheen, jota en ollut nähnyt aiemmin. Perheessä oli äiti ja kaksi kaunista tytärtä. Mielestäni nuo lähetyssaarnaajat tekivät aivan erinomaista työtä. To u k o k u u 2 0 1 0 125 Panin erityisesti merkille toisen näistä tyttäristä, jolla oli upea tumma tukka ja suuret ruskeat silmät. Hänen nimensä oli Harriet, ja taisin rakastua häneen ensisilmäyksellä. Valitettavasti tuo kaunis nuori nainen ei näyttänyt tuntevan samoin minua kohtaan. Monet nuoret miehet halusivat tutustua häneen, ja aloin miettiä, pitäisikö hän minua koskaan minään muuna kuin ystävänä. En kuitenkaan antanut sen olla esteenä. Keksin tapoja olla siellä missä hänkin. Kun jaoin sakramenttia, varmistin, että olin oikealla paikalla, niin että olisin se, joka jakaa sakramentin hänelle. Kun kirkolla oli erityistoimintoja, pyöräilin Harrietin kotiin ja soitin ovikelloa. Soittoon vastasi yleensä Harrietin äiti. Itse asiassa hän avasi heidän neljännessä kerroksessa sijaitsevan asuntonsa keittiön ikkunan ja kysyi, mitä halusin. Kysyin, haluaisiko Harriet kyydin kirkolle pyörälläni. Harrietin äidillä oli tapana sanoa: ”Ei, hän tulee myöhemmin, mutta minä lähden mielelläni kyydissäsi kirkolle.” En minä aivan sitä ollut tarkoittanut, mutta kuinka olisin voinut kieltäytyä? Niinpä me pyöräilimme kirkolle. Minun täytyy myöntää, että minulla oli oikein vaikuttava maantiepyörä. Harrietin äiti istui tangolla aivan edessäni, ja minä yritin olla tyylikkäin polkupyöräkuski epätasaisilla mukulakivikaduilla. Aika kului. Kaunis Harriet tapaili monia muita nuoria miehiä, ja näytti siltä, etten pääsisi lainkaan eteenpäin hänen kanssaan. Olinko pettynyt? Kyllä olin. Olinko lannistettu? En missään tapauksessa! Itse asiassa taaksepäin katsoen ymmärrän, ettei ole ollenkaan paha asia olla hyvissä väleissä unelmiensa tytön äidin kanssa. Vuosia myöhemmin kun olin päättänyt taistelulentäjäkoulutukseni 126 Liahona ilmavoimissa, koin nykyajan ihmeen Harrietin suhtautumisessa jatkuvaan piiritykseeni. Eräänä päivänä hän sanoi: ”Dieter, sinä olet kypsynyt paljon näinä kuluneina vuosina.” Toimin sen jälkeen nopeasti, ja muutaman kuukauden kuluttua menin naimisiin naisen kanssa, jota olin rakastanut siitä asti kun olin nähnyt hänet ensimmäisen kerran. Prosessi ei ollut ollut helppo – oli kärsimyksen ja epätoivon hetkiä – mutta viimein onneni oli täysi ja niin se on yhä, jopa enemmänkin. Rakkaat nuoret sisareni, teidän on tarpeen tietää, että te tulette kokemaan omia vastoinkäymisiänne. Kukaan ei välty niiltä. Tulette kärsimään, joudutte kiusauksiin ja teette virheitä. Opitte omakohtaisesti sen, mitä jokainen sankaritar on oppinut: haasteiden voittaminen tuo kasvua ja voimaa. Se, mikä ratkaisee elämänne kertomuksen suunnan, on suhtautumisenne vastoinkäymisiin, eivät vastoinkäymiset sinällään. Joukossanne on niitä, jotka nuoruudestaan huolimatta ovat jo kärsineet runsain määrin surua ja murhetta. Sydämeni on täynnä myötätuntoa ja rakkautta teitä kohtaan. Kuinka rakkaita te olettekaan kirkolle. Kuinka rakkaita te olettekaan taivaalliselle Isällenne. Vaikka saattaakin näyttää siltä, että olette yksin, enkelit varjelevat teitä. Vaikka teistä saattaakin tuntua, ettei kukaan ymmärrä epätoivonne syvyyttä, Vapahtajamme Jeesus Kristus ymmärtää. Hän kärsi enemmän kuin voimme ikinä kuvitella, ja Hän teki sen meidän tähtemme. Hän teki sen teidän tähtenne. Te ette ole yksin. Jos koskaan tunnette, että taakkanne on liian raskas kantaa, kohottakaa sydämenne taivaallisen Isänne puoleen, niin Hän kantaa ja siunaa teitä. Hän sanoo teille, kuten Hän sanoi Joseph Smithille: ”[Vastoinkäymisenne ja ahdinkonne] kestävät vain pienen hetken, ja sitten, jos [kestätte] ne hyvin, Jumala korottaa [teidät] korkeuteen.”3 Vastoinkäymisten kestäminen ei ole ainut asia, jota teiltä vaaditaan elääksenne onnellisina. Saanen toistaa, että se, miten suhtaudutte vastoinkäymisiin ja kiusauksiin, ratkaisee sen, saako oma kertomuksenne onnellisen lopun vai ei. Pysykää uskollisina sille, minkä tiedätte olevan oikein Sisaret, nuoret sisaret, rakkaat nuoret sisaret, pysykää uskollisina sille, minkä tiedätte olevan oikein. Kaikkialla, minne nykyään katsotte, löydätte lupauksia onnesta. Lehtien mainokset lupaavat täydellistä onnea, jos vain ostatte tietyn asun, sampoon tai meikin. Tietyissä tiedotusvälineiden tuotoksissa ihannoidaan niitä, jotka elävät pahuudessa tai jotka antavat periksi lihallisille vieteille. Usein nämä samat ihmiset esitellään menestyksen ja saavutusten malleina. Maailmassa, jossa paha esitetään hyvänä ja hyvä pahana, on joskus vaikeaa tietää totuutta. Joillakin tavoin se on melkein kuin Punahilkan pulma: kun ei ole aivan varma siitä, onko se, mitä näkee, rakas isoäiti vai vaarallinen susi. Vietin monta vuotta lentokoneen ohjaamossa. Tehtäväni oli viedä suuri suihkukone turvallisesti jostakin maailmankolkasta haluamaamme määränpäähän. Tiesin varmasti, että jos halusin matkata New Yorkista Roomaan, minun oli lennettävä itään. Jos joku olisi kertonut minulle, että minun pitäisi lentää etelään, olisin tiennyt, etteivät hänen sanansa olleet totta. En olisi luottanut häneen, koska tiesin itse, kuinka asia oli. Mikään määrä suostuttelua, mikään määrä imartelua, lahjontaa tai uhkauksia ei olisi saanut minua vakuuttumaan siitä, että pääsisin määränpäähäni lentämällä etelään, koska minä tiesin. Me kaikki etsimme onnea, ja me kaikki yritämme saada omalle kertomuksellemme onnellisen lopun. Jumala tietää, kuinka sen saa! Ja Hän on laatinut teille kartan. Hän tuntee tien. Hän on rakas taivaallinen Isänne, joka tavoittelee teidän hyväänne, teidän onneanne. Hän haluaa täydellisen ja puhtaan Isän koko rakkaudella, että saavutatte taivaallisen määränpäänne. Kartta on kaikkien saatavilla. Siinä on täsmällisiä ohjeita siitä, mitä tehdä ja minne mennä, jokaiselle, joka pyrkii tulemaan Kristuksen luokse ja ”olemaan Jumalan [todistajana] kaikkina aikoina ja kaikessa ja kaikkialla”4. Teidän täytyy vain luottaa taivaalliseen Isäänne. Luottakaa Häneen niin paljon, että noudatatte Hänen suunnitelmaansa. Siltikään kaikki eivät kulje kartan mukaan. He saattavat vilkaista sitä. He saattavat ajatella, että se on järkevä, ehkä jopa paikkansapitävä. Mutta he eivät noudata jumalallisia ohjeita. Monet uskovat, että mikä tahansa tie vie heidät onnelliseen loppuun. Jotkut voivat jopa suuttua, kun muut, jotka tuntevat tien, yrittävät auttaa ja kertoa heille. Heidän mielestään sellaiset neuvot ovat aikansa eläneitä, asiaankuulumattomia ja epäolennaisia nykyajan elämälle. Sisaret, he olettavat väärin. Evankeliumi on tie, joka johtaa onnelliseen loppuun Ymmärrän, että toisinaan jotkut kenties miettivät, miksi he käyvät kirkon kokouksissa tai miksi on niin tärkeää lukea säännöllisesti pyhiä kirjoituksia tai rukoilla päivittäin taivaallista Isäämme. Tässä on minun vastaukseni: Te teette näitä asioita, koska ne ovat osa Jumalan teille tarkoittamaa tietä. Ja tuo tie vie teidät onnellisen loppunne määränpäähän. Kertomus loppuu onnellisesti muuallakin kuin saduissa. Teille voi käydä niin! Se on ulottuvillanne! Mutta teidän täytyy noudattaa taivaallisen Isänne kartan ohjeita. Sisaret, pyydän teitä – pitäkää kiinni Jeesuksen Kristuksen evankeliumista! Oppikaa rakastamaan taivaallista Isäänne koko sydämestänne, väkevyydestänne ja mielestänne. Täyttäkää sielunne hyveellisyydellä ja rakastakaa hyvyyttä. Pyrkikää aina tuomaan esiin paras itsessänne ja muissa. Oppikaa hyväksymään Nuorten Naisten arvot ja toimimaan niiden mukaan. Eläkää Nuorten voimaksi -kirjasen tasovaatimusten mukaan. Nämä tasovaatimukset opastavat ja ohjaavat kertomustanne kohti onnellista loppua. Eläminen näiden tasovaatimusten mukaan valmistaa teitä tekemään pyhiä liittoja temppelissä ja vakiinnuttamaan oman hyvyyden perintönne omissa olosuhteissanne. ”Seisokaa – – pyhissä paikoissa, älkääkä horjuko”5 kiusauksista tai vaikeuksista huolimatta. Lupaan teille, että tulevat sukupolvet ovat kiitollisia teille ja ylistävät nimeänne rohkeudestanne ja uskollisuudestanne tänä elämänne ratkaisevana aikana. Rakkaat nuoret sisareni – te jotka puolustatte totuutta ja vanhurskautta, te jotka tavoittelette hyvyyttä, te jotka olette astuneet kasteen vesiin ja vaellatte Herran teitä – taivaallinen Isämme on luvannut, että te kohoatte siivillenne kuin kotkat, te juoksette ettekä uuvu ja te vaellatte ettekä väsy6. Teitä ”ei eksytetä”7. Jumala siunaa teitä ja antaa teidän menestyä.8 ”Helvetin portit eivät teitä voita – – ja Herra Jumala hajottaa pimeyden voimat teidän edestänne ja saattaa taivaat järkkymään teidän parhaaksenne ja nimensä kunniaksi.”9 Sisaret, me rakastamme teitä. Rukoilemme puolestanne. Olkaa rohkeita ja lujia. Te olette todella kaikkivaltiaan Jumalan kuninkaallisia henkityttäriä. Te olette prinsessoja, joista on määrä tulla kuningattaria. Oma ihmeellinen kertomuksenne on jo alkanut. Teidän ”olipa kerran” on nyt. Herran Jeesuksen Kristuksen apostolina jätän teille siunaukseni ja annan teille lupauksen, että kun hyväksytte Jeesuksen Kristuksen palautetun evankeliumin arvot ja periaatteet ja elätte niiden mukaan, te valmistaudutte ”vahvistamaan kotia ja perhettä, tekemään pyhiä liittoja ja pitämään ne, saamaan temppelitoimitukset ja pääsemään osallisiksi korotuksen siunauksista”10. Ja on tuleva päivä, jolloin te käännätte esiin oman suurenmoisen kertomuksenne viimeiset sivut ja luette ja koette noiden siunattujen ja ihanien sanojen täyttymisen: ”ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti”. Tästä todistan Jeesuksen Kristuksen pyhässä nimessä. Aamen. ■ VIITTEET 1. Nuorten Naisten edistyminen, kirjanen, 2010, s. 1. 2. Ks. 2. Nefi 2:11, 15. 3. OL 121:7–8. 4. Moosia 18:9. 5. OL 87:8. 6. Ks. Jes. 40:31. 7. JS–M 37. 8. Ks. Moosia 2:22–24. 9. OL 21:6. 10. Nuorten Naisten edistyminen, s. 3. To u k o k u u 2 0 1 0 127 HE PUHUIVAT MEILLE Kuinka voimme omaksua konferenssin opetukset elämäämme Voit halutessasi käyttää näitä ajatuksia, toimintoja ja kysymyksiä perheen keskustelun tai henkilökohtaisen mietiskelyn pohjana. Y leiskonferenssipuheet ovat internetissä osoitteessa conference.lds.org. Voit myös katsella multimediakatkelmia aiemmista konferenssipuheista ja lähettää niitä muille osoitteessa mormonmessages.org. Huom. Alla mainitut sivunumerot ilmoittavat puheen ensimmäisen sivun. Lapsille • Jokainen voi osallistua sukututkimustyöhön! Vanhin Russell M. Nelson ehdotti, että lapset voivat piirtää sukupuun (s. 91). Vanhemmat voivat auttaa lapsia merkitsemään esivanhempiensa nimet. • Lue tai kerro vanhin Quentin L. Cookin kertomus samoalaisista lapsista, jotka pakenevat tsunamia (s. 83). Pyydä perheenjäseniä kuvittelemaan, että tulvavesi nousee taloon, ja kehota heitä etsimään ”korkeampaa maaperää”, kuten sänky tai tuoli. Puhukaa paikoista, joissa voimme löytää korkeampaa hengellistä maaperää pahuuden tulvassa, jota kohtaamme nykyään. • Vanhin D. Todd Christofferson puhui William Tyndalesta, joka käänsi Raamatun englannin kielelle (s. 32). Pyydä vanhempia lapsia lukemaan jokin pyhien kirjoitusten jae kielellä, jota he eivät osaa. Kun he sanovat, etteivät osaa, pyydä heitä lukemaan se omalla äidinkielellänne. Puhukaa siitä, miten tärkeää on, että pyhät kirjoitukset ovat saatavilla omalla äidinkielellänne. • Käykää perheenne kanssa läpi jokin niistä monista yleiskonferenssipuheista, jotka käsittelevät Jeesusta Kristusta. Laulakaa ”Kerrothan taas Jeesuksesta” (Lasten laulukirja, s. 36). Jaa paperia ja kyniä tai väriliituja. Pyydä lapsianne piirtämään lempikertomuksensa Jeesuksesta. Lukekaa yhdessä kertomus pyhistä kirjoituksista. Nuorille • Käykää läpi presidentti Dieter F. Uchtdorfin puhe kärsivällisyydestä (s. 56). Mitkä evankeliumin periaatteet ja käytännöt voivat opettaa meille kärsivällisyyttä? Pohtikaa esimerkiksi paastoamista tai sitä, ettei seurustele ennen kuin täyttää 16. Kuinka sinä ja perheesi jäsenet olette hyötyneet siitä, että olette osoittaneet kärsivällisyyttä noudattaessanne näitä ja muita periaatteita? • Vanhin M. Russell Ballard, vanhin Bradley D. Foster, sisar Julie B. Beck ja sisar Elaine S. Dalton puhuivat kaikki naisten jumalallisesta luonteesta (s. 18, 10, 98 ja 120). Jos olet nainen, kuinka heidän puheensa vaikuttavat siihen, miten suhtaudut itseesi? Mitä opit tarkoituksestasi ja lahjoistasi? Jos olet mies, kuinka nämä puheet vaikuttivat käsitykseesi äidistäsi, sisaristasi, ystävistäsi ja muista naisista ja nuorista naisista elämässäsi? • Vanhin Jeffrey R. Holland opetti: ”Jos jokin tv-ohjelma on säädytön, sulkekaa televisio. Jos jokin elokuva on raaka, lähtekää pois. Jos jokin sopimaton suhde on kehkeytymässä, katkaiskaa se. Monet näistä vaikutuksista – – voivat heikentää arvostelukykyämme, Pyhät kirjoitukset yleiskonferenssissa Kun tutkit yleiskonferenssipuheita, voit halutessasi etsiä seuraavat pyhien kirjoitusten kohdat, joihin konferenssissa viitattiin useimmin: • • • • Joos. 1:9 Joh. 14:6, 27; 19:30 Gal. 5:22 2. Nefi 2:11 • • • • Moosia 18:9 Hel. 5:12 OL 13:1; 19:16; 25:13 Moos. 1:39 VALOKUVAT CODY BELL, LES NILSSON JA LAURENI ADEMAR FOCHETTO; VALOKUVAKUVITUS CHRISTINA SMITH JA CRAIG DIMOND Yleiskonferenssissa mainittiin nämä seminaarin hallittavat pyhien kirjoitusten kohdat: • • • • • • • • 1. Moos. 39:9 Job 19:25 Sananl. 3:5–6 Jes. 1:18; 53:4–5 Matt. 25:40 Joh. 7:17; 17:3 1. Kor. 10:13; 15:21–22 2. Nefi 2:25; 32:3 • • • • • Moosia 3:19 Alma 37:6; 41:10 Hel. 5:12 Moroni 10:4–5 OL 14:7; 18:10; 19:16–19; 25:12; 76:22–23; 82:10; 84:33–38 • Moos. 1:39 • JS–H 17 Yleiskonferenssissa kerrottiin muun muassa nämä pyhien kirjoitusten kertomukset: • • • • • • • • • • • • Gideon ja hänen 300 sotilastaan (presidentti Packer, s. 6) Alma ja Korihor (vanhin Christofferson, s. 32) Ahia ja Jerobeam (vanhin Carlson, s. 38) Elisa ja Naaman (vanhin Carlson, s. 38) Laman ja Lemuel (vanhin Carlson, s. 38) vertaus fariseuksesta ja publikaanista (presidentti Uchtdorf, s. 68) pääsiäinen ja sovitus (vanhin Scott, s. 75, ja presidentti Monson, s. 87) Joseph Smith Libertyn vankilassa (vanhin Hallstrom, s. 78) Jeesus ja nefiläiset lapset (sisar Lant, s. 81) viimeinen ateria (vanhin Cook, s. 83) Jeesus ja Hänen äitinsä (vanhin Foster, s. 98) Maria ja Martta (vanhin Schwitzer, s. 103) turruttaa hengellisyyttämme ja johtaa sellaiseen, mikä voi olla pahaa.” (S. 44.) Keskustelkaa perheenä siitä, mitä voitte tehdä, jotta kodistanne tulisi paikka, jossa Henki voi asua. Tarkastelkaa, millaista taidetta ja musiikkia, millaisia kirjoja, videopelejä ja muuta viihdettä teillä on, ja heittäkää pois kaikki, mikä on sopimatonta. Aikuisille • Käykää perheenne kanssa läpi kertomus, jonka presidentti Thomas S. Monson esitti nuoresta miehestä nimeltä Jason ja tämän perheestä (s. 87). Puhukaa siitä, kuinka tieto pelastussuunnitelmasta voi siunata meitä. • Vanhin L. Tom Perry kertoi, kuinka hänen äitinsä opetti lapsiaan käyttämällä samaa aineistoa kuin opettaessaan Apuyhdistyksessä (s. 29). Millä tavoin sinä voisit sovittaa yhteen kirkon palvelutehtäväsi ja perhevelvollisuutesi? • Vanhin Robert D. Hales tähdensi, kuinka tärkeää on puhua lasten ja nuorten kanssa sekä kuunnella heitä (s. 95). Millaisia tilaisuuksia sinä voit luoda lastesi kanssa puhumiseen? Mitä olet oppinut heitä kuunnellessasi? Kuinka voit osoittaa olevasi halukas kuuntelemaan? Millä tavoin voisit käyttää tilaisuutta todistaa spontaanisti lapsille ja nuorille? Esimerkkejä löydät vanhin David A. Bednarin puheesta (s. 40). • Useat puhujat toivat esiin, kuinka tärkeitä ovat Velvollisuus Jumalaa kohtaan ja Edistyminen (ks. s. 22, 54, 60, 95 ja 117). Mitä voit tehdä auttaaksesi lähelläsi olevia nuoria hyötymään näistä ohjelmista? ■ To u k o k u u 2 0 1 0 129 HE PUHUIVAT NUORILLE M eille on uskottu pappeus ja valtuus toimia Jumalan nimessä. Me olemme saaneet pyhän luottamustehtävän. Meiltä odotetaan paljon. – – Pohtikaamme kutsumustamme, miettikäämme vastuutamme ja seuratkaamme Herraamme Jeesusta Kristusta. Presidentti Thomas S. Monson, ”Valmistautuminen tuo siunauksia”, s. 64. Vain muutama viikko sitten näin erään uuden diakonin lähtevän tuolle uutteruuden polulle. Hänen isänsä näytti minulle poikansa laatiman graafisen esityksen, jossa näkyi heidän kappelinsa jokainen penkkirivi, numero jokaiselle sakramenttia jakamaan pyydetylle diakonille sekä reitti, jota he kulkevat kappelissa jakaessaan sakramentin jäsenille. Pojan isä ja minä hymyilimme ajatellessamme, että poika tekisi pyytämättä suunnitelman ollakseen varma, että onnistuisi pappeuden palvelutehtävässään. Tunnistin hänen uutteruudessaan mallin, jota käytetään uudessa Velvollisuus Jumalaa kohtaan -kirjasessa. Se on sitä, että oppii, mitä Herra odottaa sinulta, suunnittelee, miten sen tekee, toimii uutterasti suunnitelman mukaan ja kertoo sitten muille, kuinka kokemus on muuttanut itseä ja ollut siunaukseksi muille. Presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, ”Toimikaa kaikessa uutteruudessa”, s. 60. Aikuisten kirkon jäsenten tulee ymmärtää, etteivät Edistyminen- ja Velvollisuus Jumalaa kohtaan -vaatimukset ole vain pitkiä luetteloita kohdista, jotka täytyy suorittaa. Ne ovat henkilökohtaisia tavoitteita, joita jokainen nuori mies ja nuori nainen asettaa ja jotka auttavat heitä tulemaan kelvollisiksi saamaan temppelitoimitukset, palvelemaan lähetystyössä, solmimaan iankaikkisen avioliiton ja pääsemään osallisiksi korotuksesta. Mutta tulkoon ymmärretyksi: se, että nuoret miehet ja nuoret naiset yrittäisivät saavuttaa nämä tavoitteet yksin, olisi suuri menetys ja murhenäytelmä! Isät, äidit ja nuorten johtajat, kehotamme teitä osallistumaan Edistyminen- ja Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmiin lastenne ja nuorten kanssa. Samalla kun he kasvavat, tekin kasvatte. Ja aivan yhtä tärkeää on se, että kasvatte yhdessä uskon ja ystävyyden yhdistäminä, mikä suo teidän vahvistaa toisianne ja pysyä evankeliumin polulla ikuisesti. Vanhin Robert D. Hales kahdentoista apostolin koorumista, ”Velvollisuutemme Jumalaa kohtaan: vanhempien ja johtajien tehtävä nousevaa sukupolvea kohtaan”, s. 95. Näyttämö on teidän, rakkaat Aaronin pappeuden poikani. Oletteko valmiit ja halukkaat esittämään osanne? Herra tarvitsee jokaista nuorta miestä, joka kykenee, valmistautumaan ja sitoutumaan uudelleen tästä illasta alkaen olemaan kelvollinen Jumalan profeetalta tulevaan kutsuun palvella lähetystyössä. Vanhin Ronald A. Rasband seitsemänkymmenen koorumista, ”Lähetyssaarnaajan jumalallinen kutsumus”, s. 51. Te diakonit, opettajat ja papit osallistutte toimintoihin, jotka auttavat teitä saamaan hengellistä voimaa sekä oppimaan pappeusvelvollisuutenne ja täyttämään ne. Jokainen toiminta noudattaa tätä yksinkertaista kaavaa: Ensin te opitte jonkin evankeliumin periaatteen tai pappeusvelvollisuuden. Te saatte selville, mitä taivaallinen Isä haluaa teidän tekevän, ja te pyritte saamaan hengellisen todistuksen siitä, miksi se on tärkeää. Seuraavaksi te suunnittelette, kuinka aiotte toimia oppimanne pohjalta. Teitä kannustetaan laatimaan suunnitelmanne omien tarpeidenne ja olosuhteidenne mukaan sekä sen perusteella, mitä mahdollisuuksia teillä on palvella muita. Tämä on suurenmoinen tilaisuus ottaa vastuu omasta kasvustanne ja kehittää itsessänne hengellistä omavaraisuutta. Sitten te kerrotte muille siitä, mitä olette oppineet ja kokeneet. Niin tehdessänne te vahvistatte omaa todistustanne ja lähiympäristössänne olevien uskoa. Te opitte puhumaan paremmin evankeliumista muiden kanssa. – – Todistan, että teidän uskollinen palvelutyönne Aaronin pappeudessa muuttaa niiden elämän, joita palvelette. On ihmisiä, jotka tarvitsevat teidän pappeuden palvelutyötänne. Teidän perheenne tarvitsee teitä. Teidän kooruminne tarvitsee teitä. Kirkko tarvitsee teitä. Maailma tarvitsee teitä. David L. Beck, Nuorten Miesten ylijohtaja, ”Suurenmoinen Aaronin pappeus”, s. 54. Tietoa uudesta Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmasta on saatavana monilla kielillä osoitteessa DutyToGod.lds.org. 130 Liahona VALOKUVAKUVITUS CHRISTINA SMITH JA ROBERT CASEY Opi, toimi, kerro: Täytät velvollisuutesi Jumalaa kohtaan Puolustamme hyveellisyyttä: Edistyminen-ohjelma N uorten Naisten edistyminen -kirjasenne ensimmäisellä sivulla ovat nämä sanat: ”Olet taivaallisen Isän rakas tytär, ja sinua on valmistettu tulemaan maan päälle juuri tänä aikana pyhää ja suurenmoista tarkoitusta varten.” Sisaret, nuo sanat ovat totta! Ne eivät ole sepitettyä satua! Eikö olekin merkittävää tietää, että iankaikkinen taivaallinen Isämme tuntee teidät, kuulee teitä, varjelee teitä ja rakastaa teitä äärettömällä rakkaudella? Itse asiassa Hänen rakkautensa teitä kohtaan on niin suurta, että Hän on suonut teille tämän maanpäällisen elämän kallisarvoisena ”olipa kerran” -lahjana, johon kuuluu oma tosikertomuksenne seikkailusta, koettelemuksista ja mahdollisuuksista suuruuteen, jalouteen, rohkeuteen ja rakkauteen. Ja suurenmoisimpana kaikesta Hän tarjoaa teille mittaamattoman ja käsittämättömän lahjan. Taivaallinen Isä tarjoaa teille kaikista suurimman lahjan – iankaikkisen elämän – tilaisuuden ja äärettömän siunauksen elää onnellisena ikuisesti. Presidentti Dieter F. Uchtdorf, toinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, ”Kertomuksenne onnellinen loppu”, s. 124. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon nuoret naiset, muistakaa, keitä te olette! Te olette valittuja. Te olette Jumalan tyttäriä. Te ette voi olla nuorten naisten sukupolvi, joka tyytyy sopimaan joukkoon. Teillä täytyy olla rohkeutta erottua joukosta, nousta ja loistaa, ”jotta valonne olisi viirinä kansakunnille” (OL 115:5). Maailma haluaisi teidän uskovan, että te ette ole merkittäviä – että olette vanhanaikaisia ettekä ole ajan tasalla. Maailma kutsuu teitä hellittämättömästi, äänekkäästi ”elämään täysin siemauksin”, ”koettamaan kaikkea”, ”kokeilemaan ja olemaan onnellisia”. Sen sijaan Pyhä Henki kuiskaa ja Herra kutsuu teitä vaeltamaan hyveen polkuja, panemaan pois sen, mikä on tästä maailmasta ja pysymään liitoissanne (ks. OL 25:2, 10, 13). Elaine S. Dalton, Nuorten Naisten ylijohtaja, ”Muistakaa, keitä olette!”, s. 120. Edistyminen-ohjelma tarjoaa teille suurenmoisen tavan ravita todistustanne askel kerrallaan. Arvoihin liittyvät kokemukset ja projektit ovat pieniä askelia, jotka ravitsevat todistustanne Jeesuksesta Kristuksesta, kun opitte Hänen opetuksiaan ja sovellatte niitä säännöllisesti elämäänne. Tämä jatkuva ravitseminen pitää teidät turvallisesti polulla. Mary N. Cook, ensimmäinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, ”Älkää koskaan, koskaan, koskaan antako periksi!”, s. 117. Herra on aina kanssamme eikä koskaan jätä meitä yksin. Meille opetetaan, että taivaallinen Isä tuntee jokaisen lapsensa ja rakastaa jokaista. Yhtenä Hänen kallisarvoisista tyttäristään te voitte rukouksen voimalla saada Häneltä varmuutta ja ohjausta. Ann M. Dibb, toinen neuvonantaja Nuorten Naisten ylimmässä johtokunnassa, ”Ole rohkea”, s. 114. ■ Lisätietoja Edistyminen-ohjelmasta on osoitteessa PersonalProgress.lds.org. To u k o k u u 2 0 1 0 131 Konferenssikertomusten hakemisto Seuraavassa on luettelo eräistä konferenssipuheissa olevista kertomuksista, joita voit käyttää henkilökohtaisessa tutkimisessa, perheilloissa ja muussa opetuksessa. Numero viittaa puheen ensimmäiseen sivuun. Puhuja Kertomus Presidentti Boyd K. Packer Harold B. Lee neuvoo nuorta sotilasta pyytämään siunausta isältään. Presidentti Packer pyytää nuoren miehen isää asettamaan poikansa vanhimmaksi. (S. 6.) Piispa Keith B. McMullin Nainen antaa anteeksi keskitysleirin vartijalle (s. 13). Vanhin Wilford W. Andersen Tytär muistaa syöpään kuolleen isänsä uskon (s. 16). Presidentti Henry B. Eyring Nainen kärsii kuljettuaan harhaan teini-ikäisenä. Eyringien pieni poika eksyy, hän rukoilee apua ja hänet löydetään. (S. 22.) Vanhin L. Tom Perry Nuori L. Tom Perry saa opetusta äidiltään (s. 29). Vanhin D. Todd Christofferson William Tyndale kärsii marttyyrikuoleman käännettyään Raamatun englannin kielelle (s. 32). Vanhin Koichi Aoyagi Vanhin Aoyagi kertoo kääntymisestään ja avusta, jota hän sai eräältä jäseneltä kuljettuaan harhaan kirkosta (s. 36). Vanhin Bruce A. Carlson Kaksi kalamiestä ei koskaan ota opikseen, vaan he saavat aina koneen putoamaan (s. 38). Vanhin Jeffrey R. Holland Kolme eronnutta naista kertoo entisten aviomiestensä kamppailleen pornografian kanssa (s. 44). Vanhin Dallin H. Oaks Nainen, joka saa siunauksen, kieltäytyy toisesta siunauksesta sanoen, että nyt on hänen vuoronsa osoittaa uskoa. Tyttö Teksasissa Yhdysvalloissa parantuu ihmeenomaisesti. (S. 47.) Vanhin Ronald A. Rasband Presidentti Eyring saa ilmoitusta siitä, missä lähetyssaarnaajien tulee palvella (s. 51). David L. Beck Eräs nuori mies vie sakramentin vuoteenomalle miehelle, joka nauttii sen kunnioittavasti (s. 54). Presidentti Dieter F. Uchtdorf Eräs professori käyttää vaahtokarkkeja testatakseen nelivuotiaiden kärsivällisyyttä (s. 56). Presidentti Henry B. Eyring Presidentti Eyring käy erään sairaan ystävän luona ja antaa hänelle siunauksen (s. 60). Presidentti Thomas S. Monson Opiskelija lunttaa kokeessa kääntämällä kirjan sivuja jaloillaan, mutta hänen tilinteonhetkensä koittaa. Presidentti Monsonin lupaus eräälle lähetyssaarnaajalle täyttyy. (S. 64.) Presidentti Dieter F. Uchtdorf Ihmiset lisäävät kyltin ”Te olette minun käteni” Kristusta esittävään patsaaseen, jolta puuttuu kädet. Juutalainen taru kertoo kahdesta veljeksestä, jotka salaa antavat toisilleen osan sadostaan. Humanitaarinen palvelutyö siunaa saksalaisia pyhiä toisen maailmansodan jälkeen. (S. 68.) Vanhin Donald L. Hallstrom Nuori aviopari kääntyy pois Herrasta ja kirkosta sen jälkeen kun heidän ensimmäinen lapsensa kuolee synnytyksessä. Vanhin Hallstromin vanhemmat ja isovanhemmat pysyvät uskollisina huolimatta suurista vastoinkäymisistä. (S. 78.) Vanhin Quentin L. Cook Samoalainen vaarnanjohtaja pelastaa tyttärensä ja äitinsä tsunamista (s. 83). Presidentti Thomas S. Monson Perhe, joka menettää 15-vuotiaan pojan, saa lohtua uskosta Jeesukseen Kristukseen (s. 87). Vanhin Robert D. Hales Vanhin Halesin pojanpoika keskeyttää hänen sanomalehden lukemisensa kysyäkseen: ”Oletko sinä siellä?” Vanhin Halesin äiti opettaa perheaterioiden tärkeyttä. Eräs äiti auttaa mielellään tytärtään Edistyminen-ohjelmassa. (S. 95.) Vanhin Bradley D. Foster Pieni poika kertoo isälleen, että hän tietää sen, mitä tietää, koska äiti on sanonut niin (s. 98). Vanhin Gregory A. Schwitzer Nuorena lääkärinä vanhin Schwitzer oppii olemaan tuomitsematta muita näiden ulkoisen olemuksen perusteella (s. 103). Vanhin Neil L. Andersen Erään isän johdonmukaiset opetukset Jeesuksesta Kristuksesta tuovat lohtua hänen lapsilleen hänen kuolemansa jälkeen (s. 108). Ann M. Dibb Eräs nuori nainen puolustaa vakaumuksiaan opettajan asettaessa ne kyseenalaisiksi (s. 114). Mary N. Cook Erästä nuorta naista siunataan, kun hän noudattaa kehotusta lukea Matteus 5 (s. 117). Elaine S. Dalton Nuori sisar Dalton tapaa presidentti David O. McKayn, joka esittelee vaimonsa ”kuningattarenaan” (s. 120). Presidentti Dieter F. Uchtdorf Presidentti Uchtdorf kertoo, kuinka hän tapasi sisar Uchtdorfin ja lopulta voitti tämän rakkauden (s. 124). 132 Liahona Apujärjestöjen ylimmät johtokunnat APUYHDISTYS Opetuksia aikaamme varten N eljänsien sunnuntaiden Melkisedekin pappeuden ja Apuyhdistyksen oppiaiheina käytetään ”Opetuksia aikaamme varten”. Kukin oppiaihe voidaan valmistaa yhdestä tai useammasta viimeisimmän yleiskonferenssin puheesta. Vaarnan- ja piirinjohtajat voivat valita, mitä puheita tulee käyttää, tai he voivat antaa tämän tehtävän piispoille ja seurakunnanjohtajille. Johtajien tulee tähdentää sitä, miten arvokasta on, että Melkisedekin pappeuden veljet ja Apuyhdistyksen sisaret tutkivat samoja puheita samoina sunnuntaina. Neljänsien sunnuntaiden oppitunneille osallistuvia kehotetaan tutkimaan lehden viimeisintä yleiskonferenssinumeroa ja tuomaan se mukanaan luokkaan. Ehdotuksia oppiaiheen valmistamiseksi puheista Rukoile, että Pyhä Henki on kanssasi, kun tutkit ja opetat puhetta (puheita). Sinulle saattaa tulla houkutus valmistaa oppiaihe käyttäen muuta aineistoa, mutta hyväksyttynä oppiaineistona ovat konferenssipuheet. Tehtäväsi on auttaa muita oppimaan evankeliumia ja elämään sen mukaan siten kuin kirkon viimeisimmässä yleiskonferenssissa on opetettu. Käy puhe (puheet) läpi etsien periaatteita ja oppeja, jotka vastaavat luokan jäsenten tarpeita. Etsi puheesta (puheista) myös kertomuksia, pyhien kirjoitusten viitteitä ja lausuntoja, jotka auttavat sinua opettamaan näitä totuuksia. Tee jäsentely siitä, kuinka opetat periaatteet ja opit. Jäsentelyysi tulisi sisältyä kysymyksiä, jotka auttavat luokan jäseniä • etsimään puheesta (puheista) periaatteita ja oppeja • ajattelemaan niiden merkitystä • kertomaan toisilleen käsityksiään, ideoitaan, kokemuksiaan ja lausumaan todistuksensa • toteuttamaan näitä periaatteita ja oppeja elämässään. ■ Silvia H. Allred ensimmäinen neuvonantaja Barbara Thompson toinen neuvonantaja Julie B. Beck johtaja NUORET NAISET Mary N. Cook ensimmäinen neuvonantaja Elaine S. Dalton johtaja Ann M. Dibb toinen neuvonantaja ALKEISYHDISTYS Jean A. Stevens ensimmäinen neuvonantaja Cheryl A. Esplin toinen neuvonantaja Rosemary M. Wixom johtaja NUORET MIEHET Larry M. Gibson ensimmäinen neuvonantaja David L. Beck johtaja Adrián Ochoa toinen neuvonantaja PYHÄKOULU KUUKAUDET NELJÄNNEN SUNNUNTAIN OPPIAIHEIDEN AINEISTO Toukokuu 2010 – Toukokuun 2010 Liahonassa julkaistut lokakuu 2010 puheet* Marraskuu 2010 – huhtikuu 2011 Marraskuun 2010 Liahonassa julkaistut puheet* David M. McConkie ensimmäinen neuvonantaja Russell T. Osguthorpe johtaja Matthew O. Richardson toinen neuvonantaja *Puheet ovat saatavissa (monilla kielillä) osoitteessa conference.lds.org. To u k o k u u 2 0 1 0 133 KIRKON UUTISIA Konferenssikeskus palvellut ensimmäisen vuosikymmenensä Ryan Kunz kirkon lehdet H uhtikuun konferenssi aloitti konferenssikeskuksen toisen palveluvuosikymmenen. Ensimmäisinä 10 vuotena monet miljoonat saivat nauttia ainutlaatuisen rakennuksen ainutlaatuisista ominaisuuksista yli sadassa yleiskonferenssikokouksessa ja 4 500 muussa tilaisuudessa sekä niihin liittyvissä lähetyksissä. Ensimmäinen yleiskonferenssikokous konferenssikeskuksessa pidettiin 1. huhtikuuta 2000. Silloin presidentti Gordon B. Hinckley (1910–2008) sanoi: ”[Konferenssikeskus] tulee olemaan suuri lisä tälle kaupungille. Täällä ei pidetä pelkästään yleiskonferenssejamme ja joitakin muita 134 Liahona uskonnollisia kokouksia, vaan tämä toimii myös kaikkien parhaiden taide-esitysten kulttuurikeskuksena. Toivomme, että ne, jotka eivät kuulu kirkkoomme, tulevat tänne, kokevat tämän kauniin paikan tunnelman ja tuntevat kiitollisuutta tämän paikan olemassaolosta.” (”Kaikkeen maailmaan todistuksena”, Liahona, heinäkuu 2000, s. 6.) Puoli vuotta myöhemmin, 8. lokakuuta, presidentti Hinckley vihki rakennuksen. Sen jälkeen konferenssikeskuksessa on käynyt melkein seitsemän miljoonaa vierasta osallistumassa 4 577 tapahtumaan. Noin 4,8 miljoonaa vierasta on ollut rakennuksessa tutustumiskäynnillä, ja keskuksessa on järjestetty tilaisuuksia, joihin on osallistunut yli 5 500 arvovaltaista henkilöä. Auditoriossa ja viereisessä konferenssikeskusteatterissa pidettyjä tapahtumia ovat olleet mm. yleiskonferenssit, 10 yleistä Nuorten Naisten kokousta, 10 yleistä Apuyhdistyksen kokousta, kolme muistotilaisuutta (muun muassa presidentti Hinckleyn hautajaiset) sekä 125 musiikkiesitystä, minkä lisäksi tabernaakkelikuoron Musiikkia ja puhuttua sanaa on pidetty konferenssikeskuksessa 186 kertaa. Nämä numerot alkavat viitata siihen, että presidentti Hinckleyn sanat ovat toteutumassa. Brent Roberts, joka on keskuspaikan kiinteistöjohtaja, on tavannut rakennuksessa monia ihmisiä, jotka ovat osoittaneet kiitollisuuttaan siitä, mitä ovat tunteneet siellä. ”He ovat tulleet ulos silmät kyynelissä ja Henki sydämessään”, hän sanoi. ”Se ei johdu kuitenkaan pelkästään rakennuksesta, vaan Herrasta, Hänen työstään ja Hänen Hengestään.” Presidentti Hinckley ilmoitti keskuksen rakentamisesta pääsiäisaamuna huhtikuun 1996 yleiskonferenssissa. Katsaus haasteisiin, joita konferenssikeskusta rakennettaessa ilmeni, kertoo osaltaan rakennuksen ainutkertaisuudesta. Auditorio, jossa on 21 000 istumapaikkaa, oli kaivettava Salt Lake Cityn Main Streetin ja West Temple Streetin väliseen rinteeseen. Työssä oli mukana kolme suurta rakennusyhtiötä. Auditoriossa ei saanut olla tukipilareita, koska kaikille haluttiin varmistaa esteetön näkymä, joten rakentajien oli käytettävä 88 metriä pitkiä teräspalkkeja, jotka kykenisivät kannattelemaan 17–37 kilogramman kuormaa neliösenttiä kohden. Tämä suunnitelma mahdollisti myös suunnitellut kattopuutarhat. Rakennustyömaalla oli työssä joka päivä noin tuhat ihmistä. Rakentamisen aikana rakennus kesti Salt Lake Cityssä erittäin epätavallisen pyörremyrskyn vuonna 1999, ja vaikka yhden suuren nosturin tukivarsi katkesi, työ jatkui. Rakennus valmistui ajallaan, ja keskuksessa kävijät nauttivat nykyaikaisista laitteista ja tiloista. Konferenssikeskuksessa on televisiointia varten digitaalinen teräväpiirtosignaali. Ensimmäinen suora teräväpiirtolähetys Utahissa lähetettiin konferenssikeskuksesta presidentti Hinckleyn 90-vuotispäiväjuhlasta kesäkuussa 2000. Insinöörit loivat auditorioon äänijärjestelmän, joka mahdollistaa erinomaisen akustiikan – kuuntelivatpa vieraat sitten puhujaa tai osallistuivat musiikkitapahtumaan – tehden tarkkoja laskelmia, joissa otettiin huomioon seinä- ja kattomateriaalit, sisään mahtuvien ihmisten lukumäärä sekä kokolattiamaton ja istuinten pehmusteet. Presidentti Hinckley sanoi, että rakennuksesta välittyy tyylikkyyden tuntu. Vieraat voivat nähdä tämän tyylikkyyden kulkiessaan auloissa, joissa voi nähdä Vapahtajan patsaan ja rintakuvat kirkon presidenteistä, kävellessään katolla olevissa puutarhoissa puiden, kukkien, pensaiden ja vesiputousten keskellä, katsellessaan ulos rakennuksen yhdeksästä kattoikkunasta, jotka voidaan peittää esityksiä varten, ja nauttiessaan kaikkialla rakennuksessa olevista maalauksista, joista monet ovat tuttuja kirkon jäsenille ja joista melkein kaikki ovat alkuperäisteoksia. Valtavasta rakennuksesta voidaan esittää monia vaikuttavia tilastotietoja. Se on pinta-alaltaan neljä hehtaaria, yhden kaupunkikorttelin kokoinen. Keskuksessa on sähköjohtoja niin paljon, että ne ulottuisivat kahteen kertaan maapallon ympäri. Suihkulähteissä ja vesivirroissa kiertää minuutissa yli 22 330 litraa vettä. Keskuksen suurenmoisin piirre ei kuitenkaan ole sähköjohtojen pituus, ei katon kantokyky eikä mikään muukaan pelkkä tilastotieto. ”Kyseessä ei ole museoesine, vaikka arkkitehtuuri onkin erinomaista”, sanoi presidentti Hinckley. ”Kyseessä on paikka, jota käytetään Kaikkivaltiaan kunniaksi ja Hänen ikuisten tarkoitustensa toteuttamiseksi.” (”Tämä suurenmoinen vuosi 2000”, Liahona, tammikuu 2001, s. 82.) ■ To u k o k u u 2 0 1 0 135 Uudesta Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmasta ilmoitettiin K uten yleiskonferenssissa ilmoitettiin, elävien profeettojen johdolla on kehitetty uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelma auttamaan nuoria miehiä saamaan hengellistä voimaa ja täyttämään pappeusvelvollisuutensa. ”[Uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelma] on voimallinen työkalu”, sanoi presidentti Henry B. Eyring, ensimmäinen neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa, lauantain aamukokouksessa. ”Se vahvistaa nuorten miesten todistusta ja heidän suhdettaan Jumalaan. Se auttaa heitä oppimaan pappeusvelvollisuutensa ja saamaan halun täyttää ne. Se vahvistaa heidän suhdettaan vanhempiinsa ja johtajiinsa sekä koorumin jäsenten kesken.” Uutta Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmaa on yksinkertaistettu ja keskitetty. Kaikkia kolmea ikäryhmää koskevat vaatimukset sekä ohjeet vanhemmille ja johtajille sisältyvät yhteen kirjaseen. Kirjanen ja siihen liittyvä aineisto tulevat saataville 27 kielellä kesä- ja elokuun 2010 välisenä aikana. Aineiston käännöksiä muille kielille tulee edelleen saataville vuoden loppuun mennessä. Toiminnat järjestetään niin, että nuoret miehet oppivat jonkin evankeliumin periaatteen tai pappeusvelvollisuuden, toimivat oppimansa mukaan ja sitten kertovat ajatuksistaan ja tunteistaan vanhemmilleen, kirkon johtohenkilöille tai koorumilleen. ”Te diakonit, opettajat ja papit osallistutte toimintoihin, jotka auttavat teitä saamaan hengellistä voimaa sekä oppimaan pappeusvelvollisuutenne ja täyttämään ne”, sanoi Nuorten Miesten ylijohtaja David L. Beck yleiskonferenssin pappeuskokouksessa. ”Uusi Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelma opastaa teitä matkallanne, kun pyritte täyttämään oman velvollisuutenne Jumalaa kohtaan 136 Liahona samalla kun hän aloittaa työn uuden ohjelman parissa. ”Jokainen toiminta kirjasessa Täytän velvollisuuteni Jumalaa kohtaan noudattaa kaavaa, joka auttaa teitä tulemaan sellaisiksi pappeudenhaltijoiksi, jollaisiksi Herra haluaa teidän tulevan”, veli Beck sanoi. Lisätietoa ja aineistoa tulee saataville verkkoon sivustolla dutytogod.lds.org. ■ Uudenmuotoinen sanoma auttaa sisaria tulemaan paremmiksi kotikäyntiopettajiksi ja huomaamaan Aaronin pappeuden suurenmoisuuden.” Ohjelman tarkoituksena on kannustaa nuoria miehiä ottamaan vastuuta omasta kasvustaan, mutta se tarjoaa myös tilaisuuksia vahvistaa suhteita nuorten miesten ja heidän vanhempiensa, johtajiensa ja kooruminsa jäsenten kesken. Monet toiminnoista voidaan helposti sovittaa yhteen perheillan ja koorumin kokousten ja toimintojen kanssa. ”Vanhemmilla, johtajilla ja koorumin jäsenillä on tärkeä rooli Velvollisuus Jumalaa kohtaan -ohjelmassa”, veli Beck kertoi kirkon lehdille. ”Koorumin sunnuntaikokoukset tarjoavat säännöllisiä tilaisuuksia oppia, toimia ja kertoa.” Nuoria miehiä kannustetaan jatkamaan olemassa olevaa ohjelmaa, kunnes uusi ohjelma otetaan käyttöön heidän seurakunnassaan. Kun uusi ohjelma on otettu käyttöön, jokaisen nuoren miehen tulee aloittaa työ siitä osiosta, joka vastaa hänen senhetkistä pappeusvirkaansa. Jos hän on saamassa valmiiksi virkaansa vastaavan todistuksen tai mitalin edellyttämät suoritukset aiemmassa ohjelmassa, hän voi tehdä loppuun nuo suoritukset H einäkuussa 2010 Apuyhdistyksen sisaret ja Liahona- ja Ensign-lehtien tilaajat huomaavat muutoksen kotikäyntiopetussanoman perinteisessä muodossa. ”Haluamme jokaisen kotikäyntiopettajan ymmärtävän, että kotikäyntiopetus on kutsu Herralta, ja sen mielessään pitäen hyväksyvän tehtävänsä rakastaa, palvella, opettaa jotakuta toista sisarta ja huolehtia hänestä”, sanoi Apuyhdistyksen ylijohtaja Julie B. Beck. Uudenmuotoinen sanoma auttaa sisaria ymmärtämään Apuyhdistyksen tarkoituksen, opettaa periaatteita auttaakseen sisaria elämään tuon tarkoituksen mukaan, tarjoaa historiallisen näkökulman ja ehdotuksia siitä, kuinka naiset voivat tehokkaammin kaitsea ja vahvistaa toisia sisaria. ”Kotikäyntiopetussanoma on työkalu kotikäyntiopettajan käsissä. Kun hän tutkii sanomaa ajatellen sisariaan, hän saa tietää, mistä hän voi puhua heidän kanssaan ja mitä hän voi tehdä heidän hyväkseen”, sisar Beck sanoi. Seuraavalla sivulla on esimerkki uudesta kotikäyntiopetussanomasta sekä selitys sen uusista piirteistä. ■ Huolehtiva kysymys Tämän kysymyksen tarkoituksena on auttaa kotikäyntiopettajia toimimaan innoituksen mukaan, jotta he voivat palvella paremmin opettamiaan sisaria. Soveltava kysymys Tämän kysymyksen tarkoituksena on saada kukin yksittäinen Apuyhdistyksen sisar toimimaan ja auttaa häntä soveltamaan sanomaa omaan elämäänsä. Ohjeet Ohjeet auttavat kotikäyntiopettajia tietämään, kuinka he voivat opettaa sanoman ja soveltaa sen käytäntöön. NG G TT EE A A CC H H II N NG G M M EE SS SS A AG G EE V I S I TT II N Our Responsibility to Be Worthy of Temple Worship Study this this material, material, and and as as appropriate appropriate discuss discuss Study with the the sisters sisters you you visit. visit. Use Use the the questions questions to to itit with help you you strengthen strengthen your your sisters sisters and and to to make make help Relief Society Society an an active active part part of of your your own own life. life. Relief Faith •• Family Family •• Relief Relief Faith T RIGHT: PHOTOGRAPH OF OQUIRRH MOUNTAIN MOUNTAIN UTAH UTAH TEMPLE TEMPLE BY BY CHRISTINA CHRISTINA SMITH SMITH Sanoma Keskeisessä sanomassa on nyt Apuyhdistyksen ylimmän johtokunnan yksityiskohtaisia ja ajankohtaisia neuvoja. Apuyhdistyksen tarkoitukset Apuyhdistyksen tarkoitukset lisättiin muistuttamaan sisaria Apuyhdistyksen tehtävistä lisätä uskoa ja henkilökohtaista vanhurskautta, vahvistaa perheitä ja koteja sekä etsiä ja auttaa tarvitsevia. he covenants we make with with the the associated associated in the the temple temple become become ordinances we receive in admission into into God’s God’s presence. presence. our credentials for admission beyond the the limits limits These covenants elevate us beyond perspective. We We make make of our own power and perspective. covenants to show our devotion devotion to to build build up up the the covenant people people as as we we are are kingdom. We become covenant God. All All the the promised promised placed under covenant to God. our faithfulness faithfulness to to these these blessings are ours through our covenants. . . . “What can the women of the the Church Church do do to to claim claim the blessings of the temple? the Lord Lord invites invites those those “Through His prophets, the the blessings blessings of of the the who have not yet received the be necessary necessary to to qualify qualify temple to do whatever may be to receive them. He invites those those who who have have already already return as as often often as as possipossireceived these blessings to return experience, to to increase increase their their ble to enjoy again the experience, His eternal eternal plan. plan. vision and understanding of His have aa current current temple temple “Let us be worthy to have recommend. Let us go to the the temple temple to to seal seal our our return to to the the temple temple as as families eternally. Let us return will permit. permit. Let Let us us give give often as our circumstances will opportunity to to receive receive the the our kindred dead the opportunity Let us us enjoy enjoy the the spirispiriordinances of exaltation. Let tual strength and the revelation revelation we we receive receive as as regularly. Let Let us us be be faithfaithwe attend the temple regularly. temple covenants covenants to to ful and make and keep temple the Atonement.” Atonement.” 1 1 receive the full blessings of the Silvia H. H. Allred, Allred, fi first rst counselor counselor in in the the Relief Relief Silvia Society general general presidency. presidency. Society What Can Can What Do? II Do? 1. What What support support 1. can II offer offer to to can help my my sisters sisters help prepare for for prepare and attend attend the the and temple? temple? 2. How How can can II 2. exemplify the the exemplify heritage of of the the heritage early sisters sisters who who early sacrificed ced to to sacrifi receive temple temple receive blessings? blessings? 3. How How can can II 3. claim the the blessblessclaim ings of of the the ings temple? temple? For more more information, information, For go to to www.relief www.relief go society.lds.org.. society.lds.org From Our Our History History From President Gordon Gordon B. B. Hinckley Hinckley (1910–2008) (1910–2008) President taught that that Relief Relief Society Society grew grew out out of of sisters’ sisters’ taught desire to to worship worship in in temples: temples: desire “During the construction of the Kirtland “During the construction of the Kirtland Temple the the women women were were called called upon upon to to grind grind Temple their china china into into small small particles particles to to be be mixed mixed with with their the plaster plaster used used on on the the walls walls of of the the temple, temple, which which the would catch catch the the light light of of the the sun sun and and the the moon moon and and would reflect ect that that light light to to beautify beautify the the appearance appearance of of the the refl building. building. “In those those times, times, when when there there was was very very litlit“In tle of of money money but but an an abundance abundance of of faith, faith, the the tle workmen gave gave of of their their strength strength and and resources resources workmen to the the construction construction of of the the Lord’s Lord’s house. house. The The to women supplied supplied them them with with food, food, the the best best they they women could prepare. prepare. Edward Edward W. W. Tullidge Tullidge reported reported could that while while the the women women were were sewing sewing the the temple temple that veils, Joseph Joseph Smith, Smith, observing observing them, them, said, said, ‘Well, ‘Well, veils, sisters, you you are are always always on on hand. hand. The The sisters sisters are are sisters, always fifirst rst and and foremost foremost in in all all good good works. works. always Mary was was fifirst rst at at the the resurrection; resurrection; and and the the sissisMary ters now now are are the the fifirst rst to to work work on on the the inside inside ters of the the temple.’ temple.’ .. .. .. of “Again in in Nauvoo, Nauvoo, when when the the temple temple was was “Again under construction, construction, aa few few women women joined joined under together to to make make shirts shirts for for the the workmen. workmen. ItIt was was together out of of these these circumstances circumstances that that twenty twenty of of them them out gathered on on Thursday, Thursday, 17 17 March March 1842, 1842, in in the the gathered upper room room of of the the Prophet’s Prophet’s store.” store.” 2 2 ◼ ◼ upper NOTES NOTES 1. Silvia Silvia H. H.Allred, Allred,“Holy “HolyTemples, Temples,Sacred Sacred Covenants,” Covenants,” 1. Liahona and and Ensign, Ensign, Nov. Nov.2008, 2008,113, 113,114. 114. Liahona 2. Gordon Gordon B. B. Hinckley, Hinckley,“Ambitious “Ambitious to to Do Do Good,” Good,”Ensign, Ensign, 2. Mar. 1992, 1992, 2. 2. Mar. From the Scriptures 109:22–23;; Isaiah 2:2–3; D&C 109:22–23 110:8–10 AA uu gg uu ss tt 22 00 11 00 Pyhistä kirjoituksista poimittua Nämä pyhien kirjoitusten viitteet edistävät osaltaan sanoman tutkimista, 77 Historiastamme poimittua Lukemalla Apuyhdistyksen jalosta perinnöstä sisaret voivat saada innoitusta järjestöstä, joka oli olemassa kirkossa sen alkuaikoina ja nykyisessä Apuyhdistyksen ohjelmassa. ”Heidän uhrauksensa innoittavat meitä, ja haluamme tehdä oman osamme Herran valtakunnan rakentamiseksi omana palvelusaikanamme”, sisar Beck sanoi. Lisätietoja Aiheeseen liittyviä linkkejä muihin lähteisiin on Apuyhdistyksen verkkosivustolla reliefsociety.lds.org. opettamista ja omakohtaista soveltamista. To u k o k u u 2 0 1 0 137 Jäsenet Haitissa jatkavat eteenpäin lujina evankeliumissa Lauren Allen kirkon lehdet K un Haitia koetteli maanjäristys tammikuussa 2010, Jean-Elie René kiiruhti kotiin varmistamaan, että hänen perheensä on turvassa. Saavuttuaan hän huomasi yhden kolmesta pojastaan itkemässä kadulla ja kuuli toisen poikansa huutavan sorakasan alla paikassa, jossa perheen koti oli aiemmin ollut. 32-vuotias isä seurasi itkua ja kaivoi raunioita, kunnes hän löysi 5-vuotiaan poikansa ja raskaana olevan vaimonsa ruumiin, joka suojeli yhä heidän yhdeksän kuukauden ikäistä vauvaansa heidän kotinsa sortuneelta katolta. Vanhin René palvelee Leoganen seurakunnan kirjurina Port-au-Princen vaarnassa Haitissa. Vaikka hän menetti vaimonsa, syntymättömän lapsensa ja kotinsa, hän ei valita tilannettaan eikä tule vihaiseksi sen johdosta. Useimpina 138 Liahona maanjäristystä seuraavina päivinä veli René oli seurakuntakeskuksessa vauva sylissään ja kaksi muuta poikaansa vierellään auttamassa piispaa koordinoimaan apua seurakunnan jäsenille ja muille, jotka olivat majoittuneet väliaikaisesti seurakuntakeskukseen. Veli Renén tarina on koskettava, mutta se ei ole ainutlaatuinen. Kirkon jäsenet kautta Haitin kärsivät suuresti 7,0 magnitudin maanjäristyksen tuhoista, mutta katastrofi toi esiin myös Haitin kasvavan jäsenistön voiman. Veli Renén tavoin monet jäsenet – sekä pitkäaikaiset että ensimmäisen sukupolven jäsenet – ovat kohonneet haasteiden tasalle ja saaneet rauhaa ja lohtua uskollisuudesta ja kuuliaisuudesta. Koetuksissa koeteltu Läpi koettelemustensa kirkon jäsenet Haitissa ovat pysyneet lujina evankeliumissa pitäessään edelleen huolta toisistaan ja muista yhteisöissään ja vahvistaessaan heitä. ”On totta, että kaikki, mitä omistimme, jopa aineellinen omaisuutemme ja perheemme, hävisi. Mutta uskomme Jeesukseen Kristukseen ei ole hävinnyt”, sanoi Yves PierreLouis, Leoganen seurakunnan piispa. ”Se oli meille hyvä tilaisuus arvioida itseämme Kristuksen opetuslapsina.” Etenkin paikalliset pappeusjohtajat ovat olleet suurena esimerkkinä uskosta ja todistuksesta, kun he ovat vastanneet haasteeseen oppien hoitamaan tehtävänsä vaikeina aikoina ja auttamaan muita tarvitsijoita, totesi Karibian vyöhykkeen johtaja, vanhin Francisco J. Viñas seitsemänkymmenen koorumista. ”He käyttivät pappeuden avaimiaan jäsenten ja kirkkoon kuulumattomien elämän siunaamiseksi”, hän sanoi. ”He työskentelivät neuvostoina ja saivat Hengen johdatusta vaikeista haasteista selviytymiseen päivä toisensa jälkeen.” Maanjäristyksen aiheuttaman hävityksen jälkiseuraukset toivat haasteen etenkin piispoille, kertoi Prosner Colin, Portau-Princen vaarnan johtaja. Piispat ja muut kirkon johtohenkilöt saivat tehtäväkseen huolehtia oman perheensä lisäksi sadoista seurakunnan jäsenistä sekä auttaa heitä. ”[Piispat] auttavat edelleen”, vaarnanjohtaja Colin sanoi. ”He ymmärtävät, että he menettivät paljon, mutta heillä on evankeliumi. He kannustavat [jäseniä] elämään edelleen kelvollisesti.” Piispa Pierre-Louisista tuli yhteisönsä johtaja maanjäristyksen jälkeen. Haitia kohdannutta tuhoa seuranneina viikkoina ja kuukausina hän omisti elämänsä jäsenten ja kirkkoon kuulumattomien palvelemiseen Leoganessa – huolehtien satojen ihmisten tarpeista. ”Hän on hämmästyttävin, nöyrin palvelija, mitä voi ikinä kohdata”, sanoi Chad Peterson, arizonalainen lääkäri, joka toimi vapaaehtoistyössä yhdessä piispa PierreLouisin kanssa maanjäristyksen jälkeen. Uskoa nykyhetkeen ja tulevaisuuteen On kerrottu monia kertomuksia eri puolilla Haitia olevista jäsenistä, joiden sinnikkyys ja usko Herraan auttoi heitä kestämään koettelemuksensa. ”Vaikka uskolliset haitilaiset pyhät ovat kärsineet suuresti, he ovat täynnä tulevaisuuden toivoa”, sanoi seitsemänkymmenen koorumin jäsen, vanhin Wilford W. Anderson huhtikuun 2010 yleiskonferenssipuheessaan. ”Vuoden 1846 varhaisten pioneerien tavoin heidän sydämensä on murtunut, mutta heidän henkensä on vahva. Hekin opettavat meille, että toivo, onni ja ilo eivät ole seurausta olosuhteista vaan uskosta Herraan.” Osoitus sellaisesta kuuliaisuudesta ja uskosta tuli esiin, kun heti maanjäristyksen jälkeen kirkon kokoukset jatkuivat keskeytyksettä. Maataan kohdanneesta tuhosta huolimatta haitilaiset pyhät saapuivat kirkkoon pyhävaatteisiinsa pukeutuneina ja hymyillen. Evankeliumi oli se pelastusköysi, jonka monet uskoivat vetävän heidät ylös surustaan ja epätoivostaan. ”Kotinsa, työpaikkansa ja perheenjäsentensä menettämisestä huolimatta ihmiset ovat hyvin rakastavia, luottavaisia ja sävyisiä. Heillä on hämmästyttävä usko”, veli Peterson sanoi. Tätä nykyä kirkko jatkaa kukoistustaan Haitissa. Vaarnanjohtaja Colinin mukaan sakramenttikokouksiin osallistuu enemmän ihmisiä ja haitilaiset jatkavat työtä yhteisöjensä jälleenrakentamiseksi. ”Jäsenet tekevät hyvää työtä muiden palvelemisessa”, hän sanoi. ”He käyvät toisten luona, he etsivät työtilaisuuksia itselleen ja muille.” Berthony Theodor, joka on syntyperäinen haitilainen ja kirkon huoltotyöjohtaja kotimaassaan, kertoo, että hän ja muut nykyiset ja tulevat kirkon johtohenkilöt Haitissa saivat arvokasta kokemusta katastrofin seurauksena. ”Meillä on tilaisuus palvella muita, osoittaa heille jälleen kerran, kuinka paljon me rakastamme heitä”, hän sanoi. ”Olemme oppineet ymmärtämään jälleen kerran, ettemme ole yksin maailmassa, että kuulumme Herran kansaan.” Veli Theodorin mukaan maanjäristys – tai mikään muu katastrofi – ei voisi viedä rauhaa tai iloa jäseniltä Haitissa. ”Todistan, että Herra ei unohda koskaan lapsiaan”, hän sanoi. ”Hän tietää, missä olen, minun tilanteeni. Hän ei koskaan jätä minua yksin.” ■ Kirkon apu H eti tammikuun 2010 järistyksen jälkeen kirkko lähetti avustustarvikkeita Haitiin. Pian perässä seurasi lääkintähenkilökuntaa, joka pystytti seurakuntakeskuksiin klinikoita ja työskenteli paikallisissa sairaaloissa auttaen tarvittavien leikkausten tekemisessä. Mutta kun Haitissa alkoi olla jossain määrin vakaata, kirkko alkoi antaa hätäavun sijaan toipumisapua tuoden resursseja, jotka auttavat ihmisiä tulemaan jälleen omavaraisiksi ja pääsemään taas omille jaloilleen. Näitä resursseja ovat piispojen varastohuoneiden kaltaisten pienten ruokakeskusten perustaminen ja materiaalien lähettäminen 600 siirrettävään suojaan – jotka haitilaiset jäsenet pystyttivät – jotta kodittomat saisivat suojan hurrikaanien vaivaamaan vuodenaikaan. Kirkko on myös kehitellyt lääkintähoitoon pääsyn läheteohjelman, jossa toimii paikallisia haitilaisia lääkäreitä, jotta jäsenet saisivat apua ja voimavaroja. MAPperhepalvelut oli myös mukana kouluttamassa haitilaisia antamaan emotionaalista neuvontaa niille, joilla on vaikeuksia selviytyä tilanteestaan. Kirkko on vahvistanut työllistämisohjelmaansa Haitissa tuoden paikalle työllistämisasiantuntijoita auttamaan jäseniä löytämään työtä ja pienyrittäjyysmahdollisuuksia. ”Olemme kiitollisia kaikesta tuesta, jota kirkko on tuonut jäsenille Haitissa”, piispa Yves Pierre-Louis sanoi. ■ To u k o k u u 2 0 1 0 139 Vanhin Kevin R. Duncan seitsemänkymmenen koorumista L apsuudestaan asti vanhin Kevin Read Duncan on ollut innokas palvelemaan Herraa lähetyssaarnaajana. ”En ollut milloinkaan kahden vaiheilla. Tiesin aina, että haluan palvella lähetystyössä”, hän sanoo. Hyvissä ajoin ennen 19. syntymäpäiväänsä vanhin Duncan sattui tapaamaan erään lähetystyöosastolla työskentelevän johtavan auktoriteetin, joka haastoi hänet opettelemaan ulkoa lähetystyökeskustelut. Vanhin Duncan vastasi haasteeseen, ja myöhemmin hänet kutsuttiin Santiagon eteläiselle lähetyskentälle Chileen. Aika lähetyssaarnaajana vahvisti edelleen hänen rakkauttaan Herran palvelemiseen. ”Tiesin, että haluan olla lähetyssaarnaaja joka päivä koko loppuelämäni”, vanhin Duncan sanoo. Vanhin Duncan syntyi lokakuussa 1960 David Henry ja LaRene Eliza Duncanin perheeseen. Hän varttui perheen maatilalla West Pointissa Utahissa. Asuminen lapsena maatilalla opetti hänet hänen 140 Liahona omien sanojensa mukaan paitsi tekemään työtä myös rakastamaan työntekoa. Tuo työetiikka auttoi häntä suorittamaan Brigham Youngin yliopistossa kandidaatin tutkinnon kirjanpidossa, maisterin tutkinnon verotuskirjanpidossa ja oikeustieteen tohtorin tutkinnon. Hän aloitti uransa verojuristina ja perusti myöhemmin oikeudenkäynnissä auttavaan teknologiaan erikoistuneen yrityksen. Vanhin Duncan ja hänen vaimonsa Nancy Elizabeth Smart solmivat avioliiton 27. kesäkuuta 1986 Suolajärven temppelissä. Heillä on viisi lasta, joista yksi on syntynyt vanhin Duncanin ensimmäiselle vaimolle, edesmenneelle Wendy Wallentinelle. Lähes 20 vuotta sen jälkeen kun vanhin Duncan palveli lähetystyössä Chilessä, hän palasi kirkon palvelulähetystyöhön toimien avustavana neuvojana kirkon kansainvälisissä lainopillisissa asioissa Etelä-Amerikassa. Kun hän oli siellä, hänet kutsuttiin johtamaan Santiagon pohjoista lähetyskenttää, ja hän asui samassa lähetyskohdissa, jossa hän oli palvellut nuorukaisena. Ennen kutsua seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin vanhin Duncan on palvellut piispan neuvonantajana, seurakunnan lähetystyönjohtajana, korkean neuvoston jäsenenä sekä vyöhykeseitsenkymmenenä Utahin eteläisellä vyöhykkeellä. ■ Vanhin Gerrit W. Gong seitsemänkymmenen koorumista V anhin Gerrit Walter Gong tuntee rukouksen voiman ja tietää, että taivaallisella Isällä on suunnitelma lapsiaan varten. Kun vanhin Gong oli nuori, hänen äitinsä oli kerran vakavasti sairaana. Hän muistaa rukoilleensa ”pienen pojan sanoin ja tuntein”, että äiti eläisi. ”Rukouksiin vastataan eri tavoin eri aikoina elämässämme, mutta tuossa tilanteessa minä kiitollisena tunsin ja tiesin, että hän paranisi”, vanhin Gong sanoi. ”En ole koskaan sen jälkeen epäillyt, etteikö taivaallinen Isä kuulisi rukouksiamme ja vastaisi niihin omassa viisaudessaan ja omalla tavallaan.” Vanhin Gong on sen jälkeen kokenut toistuvasti tuon lempeän vuorovaikutuksen rakastavan Isän kanssa, kuten hän sanoo, solmiessaan avioliiton vaimonsa kanssa, kasvattaessaan perhettä, tehdessään opiskeluun ja uraan liittyviä päätöksiä ja palvellessaan kirkossa. Ennen kutsua seitsemänkymmenen ensimmäiseen koorumiin vanhin Gong on palvellut korkean neuvoston jäsenenä, ylipappien ryhmänjohtajana, neuvonantajana vaarnan pyhäkoulun johtokunnassa, seminaarinopettajana, piispana, vaarnan lähetystyönjohtajana, vaarnanjohtajana ja vyöhykeseitsenkymmenenä. Ammattiurallaan vanhin Gong on palvellut Yhdysvaltain ulkoministeriössä ulkoministerin erityisavustajana sekä Yhdysvaltain Kiinan suurlähettilään erityisavustajana Pekingissä. Hän on ollut myös eri tehtävissä poliittisessa Center for Strategic and International Studies (CSIS) -tutkimuslaitoksessa Washington D.C:ssä. Kutsun saadessaan hän työskenteli Brigham Youngin rehtorin avustajana vastuualueenaan suunnittelu ja arviointi. Vanhin Gong syntyi Walter ja Jean Gongin perheeseen joulukuussa 1953 ja varttui Palo Altossa Kaliforniassa. Hän suoritti kandidaatin tutkinnon Brigham Youngin yliopistossa pääaineenaan yliopisto- ja Aasia-tutkimus. Myöhemmin hän suoritti maisterin ja tohtorin tutkinnot pääaineenaan kansainväliset suhteet Oxfordin yliopistossa, jossa hän oli Rhodes-stipendiaattina. Hän palveli Taiwanin lähetyskentällä ja solmi myöhemmin avioliiton Susan Lindsayn kanssa Suolajärven temppelissä tammikuussa 1980. Gongeilla on neljä poikaa. ■ Vanhin Patrick Kearon seitsemänkymmenen koorumista O llessaan lyhyen aikaa Kaliforniassa vanhin Patrick Kearon asui ”erinomaisen” myöhempien aikojen pyhien perheen luona, joka tutustutti hänet evankeliumiin. Kaksi vuotta myöhemmin ollessaan taas kotona Englannissa hän tapasi lähetyssaarnaajat kadulla Lontoossa ja alkoi viimein tutkia kirkkoa. Hänen eteensä tuli Mormonin kirjasta kohta, jossa sanotaan: ”Ihmiset ovat, jotta heillä voisi olla ilo” (2. Nefi 2:25). Tuo kohta kosketti häntä, sillä se toi mieleen ilon tuon myöhempien aikojen pyhiin kuuluvan perheen kodissa ja häntä opettavien lähetyssaarnaajien elämässä. ”Tuo pyhien kirjoitusten kohta kaikui korvissani”, vanhin Kearon sanoo. ”Tapaamissani ihmisissä näin, kuinka valtavasti elämäämme voi rikastuttaa se, että noudatamme Vapahtajan neuvoa olla rohkealla, iloisella mielellä.” Liityttyään kirkkoon 24. joulukuuta 1987 vanhin Kearon on tuonut tuon iloisen mielen lukuisiin tehtäviin, joita ovat olleet mm. seurakunnan Nuorten Miesten johtajan, piispan neuvonantajan, seurakunnanjohtajan, vaarnanjohtajan ja vyöhykeseitsenkymmenen tehtävä. Juuri kutsuttu seitsemänkymmenen ensimmäisen koorumin jäsen sanoo, että hän on aina ”pyrkinyt olemaan kirkon periaatteiden johdattama. Olen nähnyt, kuinka noiden periaatteiden mukaan eläminen voi muuttaa ihmisiä.” Vanhin Kearon syntyi Carlislessa Cumberlandissa Englannissa heinäkuussa 1961 Paddy ja Patricia Kearonin perheeseen. Koska vanhin Kearonin isä palveli Iso-Britannian kuninkaallisissa ilmavoimissa, hän itse kävi koulua Lähi-idässä ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Hän tapasi Jennifer Carole Hulmen tämän opiskellessa Brigham Youngin yliopiston ohjelmassa Englannissa. Heidät vihittiin Oaklandin temppelissä Kaliforniassa vuonna 1991. Heillä on neljä lasta, joista yksi on kuollut. Vanhin Kearon on asunut ja työskennellyt Yhdistyneessä kuningaskunnassa, SaudiArabiassa ja Yhdysvalloissa eri aloilla, kuten politiikassa, terveydenhuollossa ja autoteollisuudessa. Ennen kutsua seitsemänkymmenen koorumiin vanhin ja sisar Kearonilla oli viestintäkonsulttiyritys Englannissa. ■ Vanhin Juan A. Uceda seitsemänkymmenen koorumista K un vanhin Juan Alberto Uceda Andrade alkoi seurustella Maria Isabel Bendezún – tulevan vaimonsa – kanssa, hän tiesi tämän olevan poikkeuksellinen. Kumpikin heistä oli liittynyt kirkkoon nuorena, ja kumpikin oli palvellut lähetystyössä kotimaassaan Perussa. Mutta syy oli sisar Ucedan vakaumus solmia avioliitto temppelissä. Siihen aikaan lähin temppeli oli São Paulossa Brasiliassa. ”Meiltä kesti seitsemän päivää pelkästään päästä sinne – kaikkia mahdollisia kuljetusvälineitä käyttäen”, vanhin Uceda selittää. ”Matkustimme bussilla, autolla, veneellä, hevosrattailla, junalla, kuorma-autolla ja jopa lentokoneella. Kun pääsimme temppeliin, ojensimme kätemme koskettamaan seiniä vain varmistaaksemme, ettei se ollut unta. Se oli meille kummallekin merkittävä kokemus.” Pari vihittiin São Paulon temppelissä Brasiliassa 13. huhtikuuta 1979. Heillä on viisi lasta. Vanhin Uceda syntyi heinäkuussa 1953 Limassa Perussa Juan Jose Uceda Perezin ja Ines Andrade Ucedan perheeseen. Liityttyään kirkkoon vuonna 1972 vanhin Uceda opiskeli kirjanpitoa ja suhdetoimintaa Jose Carlos Mariátegui Institutessa Limassa. Hän opiskeli myös liikkeenjohtoa Centro Andino de G.E. Institutessa ja suoritti kandidaatin tutkinnon San Luis Gonzagan yliopistossa pääaineenaan suhdetoiminta. Vanhin Uceda on työskennellyt kirkon koululaitoksen palveluksessa Perun ja Bolivian aluejohtajana. Vuonna 2003 hän muutti Perusta New Jerseyn osavaltioon Yhdysvaltoihin auttaakseen isäänsä kehittämään opetukseen ja kielikoulutukseen erikoistuneen yrityksen. Lähetystyöpalvelunsa lisäksi vanhin Uceda on palvellut korkean neuvoston jäsenenä, piispana, vaarnanjohtajana, Liman pohjoisen lähetyskentän johtajana ja vyöhykeseitsenkymmenenä. Nyt hän palvelee seitsemänkymmenen ensimmäisessä koorumissa. ”Minulla on vahva todistus Pyhän Hengen antaman henkilökohtaisen ilmoituksen voimasta”, vanhin Uceda sanoo. ”Tuota todistusta vahvistavat jatkuvasti kuuliaisuuden tuomat siunaukset.” ■ To u k o k u u 2 0 1 0 141 Vanhin Larry R. Lawrence seitsemänkymmenen koorumista E ri tehtävissä ja palvellessaan kirkossa vanhin Larry Ray Lawrence on oppinut turvaamaan koko sydämestään Herraan (ks. Sananl. 3:5). Vanhin Lawrence syntyi elokuussa 1947 Argil ja Mary Lawrencen perheeseen Cheverlyssä Marylandin osavaltiossa Yhdysvalloissa ja varttui Tucsonissa Arizonan osavaltiossa. Hän opiskeli Arizonan yliopistossa, missä hän suoritti kandidaatin tutkinnon maatalouden biokemiassa ja lääketieteen tohtorin tutkinnon, joka johti uraan silmälääkärinä. Hän liittyi kirkkoon 23vuotiaana vuonna 1970 ja solmi avioliiton Laurel Stottin kanssa Mesan temppelissä Arizonassa 5. marraskuuta 1971. Ennen kutsua seitsemänkymmenen toiseen koorumiin hän on palvellut mm. seuraavissa tehtävissä: vanhinten koorumin johtajana, piispana, korkean neuvoston jäsenenä, vaarnanjohtajana ja vaarnan lähetystyönjohtajana. 142 Liahona Vanhin Lawrence sanoo, että juuri kun hänen elämänsä tuntui hiljenevän kuuden lapsen vartuttua ja lennettyä pesästä, hänet ja hänen vaimonsa kutsuttiin johtamaan Novosibirskin lähetyskenttää Siperiassa vuonna 2001. Vanhin ja sisar Lawrencelta vaati uskoa jättää kotinsa ja perheensä taakseen palvellakseen maassa, jonka kieli, ihmiset ja ilmasto olivat aivan vieraita. ”Se oli meille suuri koe turvaamisesta vain Herraan”, sisar Lawrence sanoo. ”Kaikki, mistä olimme olleet huolissamme, järjestyi, ja [kokemus] muutti elämämme.” Lähetyskodin keittiön seinällä ollut kyltti muistutti jatkuvasti: ”Katsokaa [Vapahtajaan] jokaisessa ajatuksessa; älkää epäilkö, älkää pelätkö” (OL 6:36). Vanhin ja sisar Lawrence laskevat lähetystyönsä yhdeksi suurimmista kokemuksista elämässään ja tuntevat sen valmistaneen heitä uusiin tehtäviin, joita vanhin Lawrencen kutsu seitsemänkymmenen koorumiin tuo tullessaan. ”Emme tiedä, mitä on edessä, mutta tiedämme, että se on hyvää”, vanhin Lawrence sanoo. ■ Vanhin Per G. Malm seitsemänkymmenen koorumista O llessaan 16-vuotias vanhin Per Gösta Malm palveli kirkon palvelulähetystyössä auttaen rakentamaan uusia seurakuntakeskuksia Saksassa, Suomessa, Alankomaissa ja Ruotsissa. Siitä asti hän on ollut uutterasti mukana rakentamassa omalta osaltaan kirkkoa. Vanhin Malm syntyi syyskuussa 1948 Jönköpingissä Ruotsissa Karl Gösta Ivar ja Karin Anna-Greta Malmin perheeseen. Hän sai vanhemmiltaan monia elämän tärkeimmistä opetuksista. Niitä tähdensi hänen isänsä todistus, jonka tämä lausui ennen kuin kuoli 48-vuotiaana: ”Pysy uskollisena evankeliumille.” ”Hän opetti meille, että evankeliumista me löydämme ratkaisuja asioihin, joilla on eniten merkitystä”, vanhin Malm sanoo. Puolitoista vuotta kestäneen rakennuslähetystyönsä jälkeen vanhin Malm palveli kokoaikaisena lähetyssaarnaajana Tukholman lähetyskentällä. Palattuaan kotiin hän solmi avioliiton Ingrid Agneta Karlssonin kanssa Bernin temppelissä Sveitsissä lokakuussa 1969, ryhtyi hoitamaan isänsä kiinteistönvälitystoimistoa ja suoritti maisterin tutkinnon Göteborgin yliopistossa ja oikeustieteen kandidaatin tutkinnon Lundin yliopistossa. Hän on työskennellyt kirkon alueellisena kiinteistöjohtajana. Myöhemmin ajallisten asioiden johtajana hän sai johtavalta piispakunnalta tehtävän aloittaa kirkon ajallisten asioiden toimintojen yhteen sulauttaminen Euroopan keskisellä, itäisellä ja pohjoisella vyöhykkeellä. Vanhin ja sisar Malmin kasvattaessa kahdeksaa lastaan vanhin Malm palveli vaarnan lähetystyönjohtajana, seurakunnanjohtajana, korkean neuvoston jäsenenä, vaarnanjohtajana, lähetysjohtajana, Ruotsin tiedotusjohtajana ja vyöhykeseitsenkymmenenä. Hänen kokemuksensa ovat omalta osaltaan vahvistaneet hänen mielessään hänen vanhempiensa opetuksia, joita hän toivoo voivansa välittää tehtävässään seitsemänkymmenen toisen koorumin jäsenenä. ”Evankeliumi on ankkurimme”, hän sanoo. ”Jos pysymme sille uskollisina, se tuo rauhaa, joka ylittää ymmärryksen.” ■ Vanhin Jairo Mazzagardi seitsemänkymmenen koorumista V anhin Jairo Mazzagardi tietää, mitä merkitsee uhrausten tekeminen Herran palveluksessa. Vuonna 1990 vanhin Mazzagardi sai puhelinsoiton presidentti Thomas S. Monsonilta, joka oli silloin neuvonantaja ensimmäisessä presidenttikunnassa. Presidentti Monson kutsui hänet johtamaan Salvadorin lähetyskenttää Brasiliassa. ”En koskaan uneksinut, että minusta tulisi lähetysjohtaja”, vanhin Mazzagardi sanoo. ”Olin ollut vaarnanjohtaja vajaat viisi vuotta. Tilanne oli kiireinen – ja hyvä – yrityksessämme. Tuon tehtävän vastaanottaminen merkitsisi kaiken jättämistä taakse.” Puhelun lopussa presidentti Monson tarjosi vanhin Mazzagardille aikaa harkita kutsua. Mutta vanhin Mazzagardi ja hänen vaimonsa olivat päättäneet vuosia aiemmin, että he pyhittäisivät elämänsä Herralle, joten hän otti kutsun vastaan siltä seisomalta. ”Mihin Herra meitä tarvitseekin, olemme valmiita lähtemään”, hän sanoo. Ennen kutsuaan seitsemänkymmenen toiseen koorumiin vanhin Mazzagardi palveli piispan neuvonantajana, korkean neuvoston jäsenenä, neuvonantajana vaarnan johtokunnassa, vaarnanjohtajana, alue-edustajana, vyöhykeseitsenkymmenenä, neuvonantajana Campinasin temppelin johtokunnassa Brasiliassa ja São Paulon temppelin johtajana Brasiliassa. Vanhin Mazzagardi on yrittäjä ja on luonut osan urastaan lihateollisuudessa ja on myöhemmin omistanut kiinteistönvälitystoimiston. Hän on myös palvellut Brasilian armeijassa tykistökersanttina vuosina 1965–1966. Hän syntyi Antonio ja Margarida Mazzagardin perheeseen huhtikuussa 1947 Itússa Brasiliassa. Hän varttui siellä ja Jundiaíssa Brasiliassa. Hän ja hänen vaimonsa Elisabeth Ienne tapasivat lapsina ja solmivat avioliiton Hobokenissa New Jerseyn osavaltiossa Yhdysvalloissa heinäkuussa 1970. Vaikka Mazzagardit eivät olleet vuosiin kiinnostuneita kirkosta, niin kun he palasivat Brasiliaan, eräs ystävä kutsui heidät São Paulon temppelin avointen ovien tapahtumaan. Siellä molemmilla oli voimakkaita hengellisiä kokemuksia. Heidät kastettiin 31. lokakuuta 1978 ja sinetöitiin perheenä marraskuussa 1979. Mazzagardeilla on kolme lasta. ■ Rosemary M. Wixom Alkeisyhdistyksen ylijohtaja M aailmassa, joka on täynnä melua ja turvattomuutta, lasten pitää oppia, kuinka he voivat kuulla Hengen kuiskaukset, toteaa Rosemary Mix Wixom, juuri hyväksytty Alkeisyhdistyksen ylijohtaja. ”Lapset voivat saada turvaa rukouksesta”, hän sanoo. ”He voivat tietää, etteivät he ole koskaan yksin, että Vapahtaja kulkee heidän kanssaan ja että Hän rakastaa heitä – silloinkin kun he tekevät virheitä.” Sisar Wixom syntyi joulukuussa 1948 Robert Wayne ja Mary Mixin perheeseen ja varttui Salt Lake Cityssä. Kasvuvuosina hänen kaksoissiskonsa oli hänen paras ystävänsä, ja hänen vanhempansa opettivat hänet antamaan iloisin sydämin omastaan. ”Kun kävelimme sisään kotiovesta, tunsin olevani turvassa”, sisar Wixom sanoo. Kun hän oli 12-vuotias, hänen turvallisuudentunteensa sai syvemmät juuret. Istuessaan todistuskokouksessa hän tunsi äkkiä voimakasta halua ilmaista tunteensa Vapahtajaa kohtaan. ”Nousin seisomaan, ja rakkauteni Jeesusta kohtaan aivan ryöpsähti ulos”, sisar Wixom muistelee. Äiti auttoi häntä ymmärtämään, että Pyhä Henki oli herättänyt hänessä nuo tunteet. ”En ollut ennen tiennyt, että Pyhä Henki on niin voimallinen ja niin todellinen”, sisar Wixom sanoo. Vuosia myöhemmin Pyhä Henki antoi hänelle ylitsevuotavan rauhan tunteen, kun hän rukoili yhden lapsensa puolesta. Nyt hän toivoo, että vanhemmat ja Alkeisyhdistyksen johtohenkilöt ja opettajat voivat osaltaan opettaa lapsia kuulemaan Pyhän Hengen kuiskaukset. Sisar Wixom on suorittanut kandidaatin tutkinnon kasvatustieteessä Utahin osavaltion yliopistossa. Hän ja hänen miehensä Blaine Jackson Wixom vihittiin Suolajärven temppelissä 18. elokuuta 1970. Heillä on kuusi lasta. Sisar Wixom kuului Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukuntaan, ja ennen sitä hän palveli miehensä kanssa tämän johtaessa Washington D.C:n eteläistä lähetyskenttää. Myöhemmin sisar Wixom palveli Nuorten Naisten järjestön pääneuvottelukunnassa, missä hän palveli siihen asti kun hänet kutsuttiin Alkeisyhdistyksen ylijohtajaksi. ■ To u k o k u u 2 0 1 0 143 Jean A. Stevens ensimmäinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa J ean Alldredge Stevens uskoo, että rakkauden tuntemisella varhain elämässä on syvällinen vaikutus kaikkiin lapsiin. Rakkauden kokeminen auttaa lapsia tuntemaan ja ymmärtämään sen suuren rakkauden, jota taivaallinen Isä ja Vapahtaja tuntevat heitä kohtaan. Sisar Stevens syntyi marraskuussa 1952 Salt Lake Cityssä Claron ja Helen Alldredgen perheeseen. ”Minut kasvattivat vanhemmat, joilla oli suuri usko”, sisar Stevens sanoo. ”He rakastivat Herraa, ja he opettivat kodissamme evankeliumia. Etenkin äidilläni oli hämmästyttävä kyky rakastaa ihmisiä.” Hän muistaa tunteneensa pienestä asti, että hänen vanhempansa rakastivat häntä ja rakastivat Herran palvelemista. Sisar Stevens toi tuon saman mallin omaan perheeseensä solmittuaan avioliiton Mark Stevensin kanssa Suolajärven temppelissä 12. syyskuuta 1973. Heillä on viisi lasta. 144 Liahona Sisar Stevens tuntee kiitollisuutta siitä, että saa palvella Herraa, ja on erityisen kiitollinen tilaisuudesta palvella Alkeisyhdistyksen lapsia. ”Lapset ovat niin herkkiä hengellisille asioille”, sisar Stevens sanoo. ”He tulevat tähän elämään uskovin sydämin. Heidän jumalallisen luonteensa voi tuntea, kun he tulevat tähän maailmaan lähdettyään niin äskettäin taivaallisen Isänsä luota.” Sisar Stevens uskoo, että Alkeisyhdistyksen johtohenkilöillä ja opettajilla on tärkeä rooli heidän auttaessaan vanhempia opettamaan Jeesuksen Kristuksen evankeliumia. ”Alkeisyhdistys on suurenmoinen paikka, jossa lapset voivat tuntea rakkautta ja opettajat ja johtohenkilöt vahvistaa kotona saatuja opetuksia”, hän sanoo. Ennen kutsua palvella ensimmäisenä neuvonantajana Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa sisar Stevens palveli Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnassa. Hän on palvellut myös seurakunnan Apuyhdistyksen johtajana, neuvonantajana seurakunnan Alkeisyhdistyksen johtokunnassa ja Evankeliumin oppi -luokan opettajana. Sisar Stevens on suorittanut kandidaatin tutkinnon matematiikassa Utahin yliopistossa ja saanut opettajan pätevyyden. ■ Cheryl A. Esplin toinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa C heryl Asay Esplin, toinen neuvonantaja Alkeisyhdistyksen ylimmässä johtokunnassa, ei kykene muistamaan aikaa, jolloin hän ei olisi uskonut taivaalliseen Isään ja Jeesukseen Kristukseen. ”Minua opetettiin pienestä pitäen rukoilemaan”, hän sanoo. ”Muistan ryhtyneeni rukoilemaan saadakseni apua ennen kuin tein mitään muuta ja sain aina vastauksia rukouksiini.” Sisar Esplin on syntynyt lokakuussa 1944 Orson ja Mildred Asayn perheeseen, ja hän kasvoi maatilalla 13 kilometriä itään Lowellista Wyomingin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Koska hän oli toiseksi vanhin yhdeksästä lapsesta, häntä pyydettiin usein hoitamaan lapsia. Ollessaan vastuussa nuoremmista veljistään ja sisaristaan sisar Esplin muistaa rukoilleensa perheen turvallisuuden puolesta, kun hänen vanhempansa olivat poissa. Sisar Esplin suoritti kandidaatin tutkinnon alkuopetuksessa Brigham Youngin yliopistossa. Opiskellessaan siellä hän tapasi miehensä Max Esplinin, ja he solmivat avioliiton St. Georgen temppelissä Utahissa 1. syyskuuta 1967. Valmistuttuaan veli Esplin sai kutsun armeijaan, ja sisar Esplin opetti viidettä luokkaa kahden vuoden ajan lähellä perhettään Byronissa Wyomingissa. Hän on palvellut Apuyhdistyksessä, Nuorten Naisten järjestössä ja Alkeisyhdistyksessä. Hänen viimeisin tehtävänsä oli Alkeisyhdistyksen pääneuvottelukunnassa. Hän on myös palvellut miehensä kanssa, kun tämä johti Raleighin lähetyskenttää PohjoisCarolinassa Yhdysvalloissa. Esplineillä on viisi lasta. Sisar Esplin nauttii siitä, että saa viettää aikaa lastenlastensa kanssa. He valmistavat pannukakkuja ja vohveleita, leikkivät pukeutumisleikkejä, käyvät patikoimassa ja lukevat yhdessä satuja. Sisar Esplin rakastaa sanomaa, joka on hänen pyhien kirjoitusten lempikohdassaan Oppi ja liitot 84:88: ”Ja sen luona, joka ottaa teidät vastaan, minäkin olen, sillä minä käyn teidän kasvojenne edellä. Minä olen teidän oikealla puolellanne ja vasemmalla, ja minun Henkeni on teidän sydämessänne ja minun enkelini teidän ympärillänne tukeakseen teitä.” Hän toivoo lasten muistavan, että taivaallinen Isä on aina heidän tavoitettavissaan rukouksen avulla. ■ Susquehannajoki Harmonyssa Pennsylvanian osavaltiossa Yhdysvalloissa näyttää paljolti samalta nykyään kuin silloinkin, kun Joseph ja Emma Smith asuivat sen rantamilla joulukuusta 1827 kesäkuuhun 1829. Tänne he hautasivat vastasyntyneen esikoislapsensa vuonna 1828. Täällä profeetta Joseph teki loppuun kultalevyjen käännöstyön, josta tuli Mormonin kirja. Ja joen rannalla Joseph Smith ja Oliver Cowdery saivat Johannes Kastajalta Aaronin pappeuden (ks. OL 13:1) ja Pietarilta, Jaakobilta ja Johannekselta Melkisedekin pappeuden (ks. OL 128:20). Al Roundsin teos Harmony, Pennsylvania ”Kuinka kiitollisia olemmekaan Jeesuksen Kristuksen palautetusta evankeliumista ja kaikesta hyvästä, mitä se tuo elämäämme”, presidentti Thomas S. Monson sanoi 180. vuosikonferenssin lopussa. ”Herra on vuodattanut siunauksiaan kansallemme. Todistan teille siitä, että tämä työ on totta, että Vapahtajamme elää ja että Hän opastaa ja johtaa kirkkoaan täällä maan päällä.”
© Copyright 2024