MEKRIJÄRVEN ABSTRAKTIT 1.–2.10.2009 Suomi−viro
MEKRIJÄRVEN ABSTRAKTIT 1.–2.10.2009 Suomi−viro-koodinvaihto Facebookissa Maria Frick Helsingin yliopisto Esitelmäni käsittelee Facebook-verkkoympäristössä tapahtuvaa suomen ja viron vaihtelua. Analyysin pääpaino on koodinvaihdon pragmatiikassa, eli siinä, miten suomen ja viron vaihtelu jäsentää tekstiä ja keskusteluita, säätelee osallistumiskehikkoa ja kontekstualisoi sanottua. Aineisto on koottu Tartossa asuvien tai siellä joskus asuneiden suomalaisten kirjoituksista, mutta mukaan tulee myös heidän suomalaisten ja virolaisten kavereittensa kirjoittamia kommentteja. Suurin osa käsittelemistäni esimerkeistä on ns. statusrivejä, jotka kasvavat joskus kommenttien myötä pidemmiksi keskusteluiksi. Statusrivi on käyttäjän itsensä täyttämä kenttä, jonka hänen kavereikseen linkittyneet henkilöt näkevät. Statuksessa saatetaan kertoa olinpaikasta, tekemisistä, mielentilasta, kuulumisista ja suunnitelmista, tai siinä voidaan esittää kutsuja, pyyntöjä, tarjouksia tai julkaista linkkejä. Käyttäessään viroa suomen rinnalla kirjoittajat voivat osoittaa paikkaa, eli ilmaista, että kyseinen asia sijaitsee tai tapahtuu Virossa. Esimerkiksi statusrivillä Risto löysi kuuria siivotessaan asuntonsa vanhat ovenkarmit oleva vironkielinen sana kuur 'puuvaja' kertoo kirjoittajan puhuvan virolaisesta asunnostaan. Myös kirjoittajan senhetkinen olinpaikka selviää implisiittisesti tämänkaltaisista kirjoituksista. Joskus koodinvaihto liittyy affektisiin ilmauksiin, tai sillä voidaan ilmaista asennonvaihdosta, kuten siirtymää "objektiivisesta" henkilökohtaiseen sävyyn. Myös eri toimintojen rajakohdissa tavataan koodinvaihtoa: sillä saatetaan erottaa esimerkiksi kutsu tai kannanotto muusta tekstistä. Koodinvaihto jäsentää myös kommenttiketjujen muodostamia keskusteluita, joissa voi olla useita osanottajia: vierusparit (esim. kysymys ja vastaus) ovat usein samankielisiä. Useimmiten kommentit noudattelevat kommentoitavan statusrivin kieltä, mutta joskus kieleksi valitaan vastaanottajan äidinkieli, kun taas joskus jokainen käyttää omaa äidinkieltään. Toisinaan käy niinkin, että kaikki keskustelijat vaihtavat kieltä kommenttiketjun puolivälissä. Kirjallisuus Androutsopoulos, J. (2007):'Language choice and code-switching in German-based diasporic web forums' The Multilingual Internet (eds Brenda, Susan & C. Herring), pp. 340-361.Oxford: OUP. Axelsson, Ann-Sofie; Abelin, Åsa; Schroeder, Ralph: Anyone speak Swedish? Tolerance for language shifting in graphical multi-user virtual environmnets B. Danet & S. Herring (Eds.), The multilingual Internet: Language, culture and communication online, pp. 362–381. Danet, Brenda – Herring, Susan C. 2009: Introduction – Welcome to the Multilingual Internet. Teoksessa Danet & S. Herring (Toim), The multilingual Internet: Language, culture and communication online, pp. 362–381. Gumperz, John J. 1982: Discourse strategies. Cambridge University Press, Cambridge. Kalliokoski, Jyrki 1995: Koodinvaihto ja keskustelun moniäänisyys. Virittäjä 99. Lappalainen, Hanna 2004: Variaatio ja sen funktiot. Erään sosiaalisen verkoston jäsenten kielellisen variaation ja vuorovaikutuksen tarkastelua. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Helsinki. Oja, Anni (2008). Choosing language in Internet conversations between Russians and Estonians. Kibrik, A. E. jt (Toim.). Computational Linguistics and Intellectual Technologies (602 - 605). Moskva: РГГУ Siebenhaar , B. 200 6. ‘Code choic e and code- switching in Swiss- German Internet relay chat roo m s ’. In Journal of Sociolinguistics , 10(4), pp. 48 1 – 5 0 6 . Skinstad , Marianne 200 8: Facebook: A Digital Network of Friends. Paper to be presented at the 24th Conference of the Nordic Sociological Association, University of Aarhus, 14-17 August 2008. http://www.nordicsociology2008.dk/Papers/Consumption%20and%20lifestyles/marianne%20skinstad %20-%20consumption%20and%20lifestyles.pdf 14.9.2009 Suomenkielisen suullisen tekstin ymmärtäminen ja kirjoittaminen virolaisilla opiskelijoilla Heinike Heinsoo Tarton yliopisto Oikeinkirjoituksen periaatteet • Suomen ja viron oikeinkirjoitusta on sanottu foneettiseksi • fonologiseksi ja • foneemi- eli aakkosperiaatetta noudattavaksi Viron uuden kirjoitustavan esikuvana on pidetty suomen oikeinkirjoitusta. Näin ollen suomen ja viron oikeinkirjoituksella pitäisi olla paljon yhteistä. • Suomen kirjakielen kirjaimiin kuuluvat konsonanttimerkit: d, h, j, k, l, m, n, p, r, s, t ja v, virossa lisäksi z, ž • Klusiilimerkit b, d, g ovat suomen kirjakielessä erikoisia. Se paljastuu jo foneemiperiaatteen näkökulman avulla selvästi. • Viron oikeinkirjoitusopetuksessa on tapana kutsua k:ta, p:tä ja t:tä koviksi klusiilimerkeiksi ja g:tä, b:tä ja d:tä heikoiksi klusiilimerkeiksi. • soinnillinen d-kirjain vastaa suomen omaperäisissä sanoissa t:n heikkoa vastinetta, esimerkiksi pata : padan ja morfologisen periaatteen mukaan on hyvinkin mielekästä kirjoittaa astevaihteluparit kaikkialla samalla tavalla; Virossa d usein heikossa asteessa häviää: pada : paja Sanelutehtävän tulosten erittelyä Virolaisten ongelmia • -jälkitavun pitkä vokaali puuttuu virosta: pistest pro pisteestä., harjan pro harjaan, puuhan pro puuhaan… • suunnittelu, kiinnostava – pitkän vokaalin jälkeen ei esiinny viron kielessä geminaattaa • vokaalisointu puuttuu: tavallisin virhe- personaalpronominit minä, sinä; virossa mina, sina • tällainen, joka useimmiten on ääntämyksessä mukautunut vokaalisointuun: tällänen (tai paperista luettaessa tälläinen). Virolainen on oppinut vokaalisoinnun! Sitä korostetaan usein. Sanan tuttuus ja tuntemattomuus eivät vaikuta erittäin paljon virheisiin. Sanan tuntemiseen tarvitaan, tietysti merkityksen tuntemisen lisäksi, kuitenkin paljon muutakin tietoa: • sanan äänneasu • sanan taivutusmuodot sekä puhuttuina että kirjoitettuina • sanan muoto yhdyssanan alkuosana :nainen- nais-(naiskerho), ellei sitä lueta taivutusmuotoihin kuuluvaksi • sanan muotojen käyttöä koskevat erityiset lauseopilliset säännöt, esimerkiksi käytetäänkö paikannimestä sisä- vai ulkopaikallissijoja (Karviassa vai Karvialla). Vokaalien keston variaatio virolaismuuttajien puhesuomessa – lähdekielen vaikutus lähisukukielen fonologian omaksumiseen Hanna-Ilona Härmävaara Helsingin yliopisto Esitelmäni perustuu Suomessa asuvien virolaisten puhuman suomen kielen vokaalien keston variaatiota tarkastelleeseen pro gradu -tutkimukseeni. Tutkimuksen tarkoituksena oli jatkaa Jääskeläisen (2002) konsonanttien ääntymistä tutkimalla aloittamaa virolaisten puhuman suomen kielen fonologisten piirteiden kartoittamista. Tarkasteluni kohteena oli kahden virossa ja suomessa kestoltaan toisistaan poikkeavasti ääntyvän piirteen edustuminen virolaisten suomenkielisessä puheessa. Tutkittavat piirteet olivat diftongien jälkikomponentin ja jälkitavun pitkien vokaaliainesten pituus. Tarkastelin myös A-loppuisten vokaaliyhtymien edustumista jälkitavujen pitkän vokaaliaineksen edustumisen näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten viron kieli vaikuttaa suomen kielen vokaalien keston ääntymiseen ja miten keston edustuminen varioi informanteilla. Tarkastelin variaatiota sekä erilaisissa kielellisissä ympäristöissä että sosiolingvistisiltä taustamuuttujiltaan erilaisilla informanteilla. Tutkimuksen teoreettiset lähtökohdat olivat kontrastiivisessa kielentutkimuksessa, toisen kielen variaation tutkimuksessa ja sosiolingvistiikassa. Kontrastiivisen tarkastelun fokuksessa oli siirtovaikutus, jonka esiintymistä ja esiintymisen ehtoja selvitin tutkimalla kielenpiirteiden edustumisessa esiintyvää variaatiota erilaisissa äänne- ja leksikaalisissa ympäristöissä. Tutkimukseni keskeisin tulos oli se, että fonologisen tason siirtovaikutus kytkeytyy leksikaalisen tason ilmiöihin. Siirtovaikutuksen esiintyminen on todennäköisintä silloin, kun virossa ja suomessa kestoltaan eri tavoin ääntyvä vokaaliaines esiintyy viron sanamuotoa muistuttavassa sanamuodossa. Sosiolingvistiseltä kannalta tarkastelin vokaalien keston viron- ja suomenmukaisen edustuksen variaatiota taustoiltaan erilaisilla informanteillani. Pyrin selvittämään, miten muun muassa Suomessa asutun ajan pituus, informanttien sukupuoli ja koulutustausta vaikuttavat informanttien välillä esiintyvään variaatioon. Havaitsin informanttien väliseen variaatioon vaikuttavan ennen kaikkea Suomessa asutun ajan pituuden. Koska informanttijoukkoni oli melko pieni (9 kpl) ja taustoiltaan hyvin heterogeeninen, on kuitenkin vaikea sanoa, mitkä muuttujat todella vaikuttavat virolaisten puhuman suomen variaatioon. Erityisesti A-loppuisten vokaaliyhtymien edustumisen variaatiota tarkastellessani tein mielenkiintoisia havaintoja siitä, miten virolaisten puhumaan suomen kieleen vaikuttavat suomen yleiskielen lisäksi niin viron kieli kuin erilaiset puhesuomen muodotkin. Havaitsin myös virolaisilla esiintyvän variaation rakenteen poikkeavan suomea äidinkielenään puhuvien variaation rakenteesta. Kiinnostaviksi jatkotutkimusaiheiksi nousikin viroa äidinkielenään puhuvien puhesuomen variaation vertaaminen suomen natiivipuhujilla esiintyvään variaatioon ja sosiolingvistisen kompetenssin kehittymisen tarkastelu taustoiltaan erilaisilla puhujilla. Verification of crosslinguistic influence Scott Jarvis Ohio University/Jyväskylän yliopisto This paper describes and proposes enhancements to Jarvis’ (2000) methodological framework for investigating crosslinguistic effects. According to the framework, there are three potential consequences of transfer in learners’ interlanguage performance, and any compelling argument for transfer will rely on evidence of at least two of these consequences. These consequences can thus be thought of as types of evidence, or premises for transfer, and they include the following phenomena: (1) intra-group homogeneity in the use of the target language by speakers of the same source language, (2) inter-group heterogeneity in the use of the target language by speakers of different source languages, and (3) cross-language congruity in learners’ use of both the source language and target language. These types of evidence for transfer are drawn from comparisons between individuals, groups, and languages. The purpose of this paper is to introduce a classification scheme that highlights the relationships among these types of evidence and also shows that there is yet a fourth type of evidence for crosslinguistic evidence that has not yet been accounted for within the framework. The fourth type of evidence is drawn from an intra-language comparison of learners’ performance in relation to multiple features of the target language that vary with respect to how congruent they are with corresponding features of the source language. This type of comparison essentially splits the target language into multiple ‘sub-target languages,’ which allows for simulated between-group comparisons. The results of an intra-language comparison can provide strong evidence for crosslinguistic effects that can complement the three other types of evidence, and might even substitute for inter-group heterogeneity in cases where it is possible to test learners from only a single source-language background. In this paper, I will illustrate these types of evidence with examples from Finnish and Finland Swedish learners of English. Reseptiivinen monikielisyys: mitä suomenkielinen oppija ymmärtää virosta äidinkielensä pohjalta Annekatrin Kaivapalu Tallinnan yliopisto Reseptiivisellä monikielisyydellä tarkoitetaan sellaista monikielisen kommunikaation tapaa, jossa vuorovaikutuksessa kukin osallistuja käyttää toisille puhuessaan omaa äidinkieltään ja ymmärtää toisen kieltä. Reseptiivistä monikielisyyttä on käsitelty pääasiassa sosiaalisena, sosiokulttuurisena ja kielipoliittisena ilmiönä. Koska kyseessä ovat tilanteet, joissa lingvistiset resurssit rakennetaan, muotoillaan ja toteutetaan kielenkäyttäjien yhteisissä konkreettisissa kielellisissä toiminnoissa, reseptiivisen monikielisyyden periaate toimii myös oppimisprosessissa sekä suullisessa että kirjallisessa vuorovaikutuksessa. Esittelmässäni pyrin analysoimaan, mitä ja miten suomenkielinen oppija ymmärtää vironkielisestä kirjallisesta tekstistä oman äidinkielensä pohjalta ilman eksplisiittistä opetusta. Aineistona käytän 14 Jyväskylän yliopiston suomen kielen opiskelijan viron kielen alkeiskurssin ensimmäisen tapaamisen aikana kirjoitettuja pohdiskeluja. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että oppijat ymmärsivät läheisestä sukukielestä melko paljon varsinkin lähde- ja kohdekielen sanaston ja rakenteiden samanlaisuuden vuoksi. Ymmärtämisprosessissa kaikki kielitasot (fonetiikka, morfologia, syntaksi jne.) olivat mukana ja erityisen tärkeä rooli oli lausekontekstillä. Olennaisina tekijöinä toimivat myös oppijan strateginen kompetenssi, oman äidinkielen tuntemus ja metalingvistinen tietoisuus. Avainsanat: reseptiivinen monikielisyys, lähdekielen vaikutus, kirjallinen teksti, lukeminen, kielitasot, strategiat, metalingvistinen tietoisuus, suomenkieliset vironoppijat Spatiaalisesta adpositiosta rektion merkitsimeksi Leena Kolehmainen Joensuun yliopisto Kielihistoriallisia tutkimuksia lukuun ottamatta (vrt. esim. VVSK) suomen kielen tähänastisissa kuvauksissa ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota rektiosuhdetta ilmaiseviin adpositioihin (1–2), joita voidaan verrata vastaavassa funktiossa esiintyviin paikallissijoihin (3–4): (1) (2) (3) (4) ymmärtää hyvän ruuan päälle kysyä kunniansa perään pitää suklaasta ihastua Madonnan musiikkiin Kielihistoriallinen h-hetki suomen adpositiorektion synnyn kannalta olivat kielikontaktit saksan ja ruotsin kanssa erityisesti vanhan kirjasuomen kaudella, jolloin lukuisia lähdekielten mallien mukaisia leksikaalisia ja kieliopillisia innovaatioita käännöslainautui suomen kieleen (vrt. 1–2 vs. 5–6). (5) (6) saksa: sich auf etwas verstehen ruotsi: förstå sig på någon/något (SAOB, s. v. förstå sig på) saksa: nach jemandem/etwas fragen ruotsi: fråga efter något/någon Osan nykysuomen adpositioiden käyttö rektion merkitsijänä ei ole produktiivista vaan rajoittuu tiettyjen yksittäisten verbien yhteyteen (vrt. 1). Osa adpositioista taas kuuluu suurempaan samanlaisista ilmauksista koostuvaan sarjaan, joka toimii produktiivisena mallina uusien ilmausten muodostamiselle. Yksi produktiivinen rektion merkitsin on esimerkiksi perään (vrt. 2), jonka käyttöä Kielipankin aineistossa (SKTP-A) suosivat ajatuksia, tunteita ja aistimuksia ilmaisevat verbit (verba sentiendi) (5) sekä puhumista, ääniä ja kommunikaatiota ilmaisevat verbit (verba dicendi) (6): (5) (6) haaveilla, haikailla, hätäillä, ikävöidä (jne.) jonkun/jonkin perään huokailla, itkeä, marista, kotkottaa, voivotella (jne.) jonkun/jonkin perään Koska diakronisia prosesseja ei ole mahdollista lainata kielestä toiseen (Johanson 2008; 2009), kielikontaktit ja käännöslainaaminen eivät riitä produktiivisten tapausten (vrt. 5–6) ymmärtämiseen ja selittämiseen. Rinnalle on oletettava toinen kehityslinja, kielensisäinen kieliopillistuminen. Tarkastelen esitelmässäni suomen perään-adpositiota rektion merkitsijänä ja vertailen sitä saksan vastaavan nach-rektion kanssa. Vertailun keskiössä on kieliopillistuminen. Millaisissa ominaisuuksissa perään- ja nach-ilmausten kieliopillistuminen näkyy sekä millaisin välinein sitä voidaan kuvata ja sen määrää mitata? Mainitut lähteet Johanson, Lars (2008): Remodeling grammar. Copying, conventionalization, grammaticalization. Teoksessa: Language Contact and Contact Linguistics. Toim. Peter Siemund & Noemi Kintana. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins. 61–79. Johanson, Lars (2009): Case and Contact Linguistics. Teoksessa: The Oxford Handbook of Case. Toim. Andrej Malchukov & Andrew Spencer. Oxford: Oxford University Press. 494–501. VVKS = Virtuaalinen vanha kirjasuomi. Verkkoaineisto. Saatavilla: http://www.vvks.info/. Reseptiivinen monikielisyys ja VIRSU Pirkko Muikku-Werner Joensuun yliopisto Euroopan neuvoston kieliohjelmassa on asetettu päämääräksi, että äidinkielen lisäksi hallittaisiin kaksi vierasta kieltä. Niissä maissa, joissa tilanne on uudehko, on mietitty, miten tavoitteeseen päästäisiin. Esille on nostettu myös kysymys, millaista kielitaitoa kohti olisi pyrittävä ja miten alennettaisiin ainakin toisen kielen ymmärtämiskynnystä. Yhtenä taitojen kertymisen nopeahkona edistäjänä pidetään sukukielten yhteisten ominaisuuksien hyödyntämistä. Edellä mainitusta taustasta kohoaa ajatus reseptiivisestä monikielisyydestä kielitaidon kehittäjänä. Reseptiivisellä multilingualismilla (RM) tarkoitetaan tässä yhteydessä erityistä monikielisen kommunikaation tapaa: vuorovaikutuksessa kukin osallistuja käyttää toisille puhuessaan omaa äidinkieltään ja ymmärtää toisen kieltä. Molemminpuolisen ymmärtämisen takaamiseksi voidaan L1:tä hiukan mukauttaa L2:n suuntaan. Reseptiivinen monikielisyys vaatii jonkinasteista tietoa toisesta, useimmiten (läheisestä) sukukielestä sekä monia muita kielen opiskeluun liittyviä taitoja. RM:ssä kyse ei ole pidginin käytöstä, koska kielet eivät ole vuorovaikutukseen osallistujille täysin tuntemattomia. Ilmiötä ei myöskään voi kuvata epätäydelliseksi kielenomaksumiseksi vaan osoitukseksi kuuntelijan / lukijan hyödyntämistä monenlaisista kielenkäyttöstrategioista. Kuulija / lukija selvittää kielten samankaltaisuuden perusteella sanan merkityksen, joka on ollut hänelle aiemmin tuntematon. Passiivinen kompetenssikaan ei siten sovi nimitykseksi, sillä kuulija / lukija työskentelee aktiivisesti ymmärtääkseen sanotun / luetun. Tutkimusta on tehty paljon indoeurooppalaisten sukukielten yhteydessä (esim. skandinavinen RM), mutta teoriaa – ja käytäntöä – olisi varmasti rikastuttamassa esimerkiksi viron ja suomen tutkiminen RM-tilanteessa. Tässä esitelmässä käsittelen reseptiivistä monikielisyyttä ja alan tutkimusta mutta lisäksi pohdiskelen, miten aihepiiri soveltuu VIRSUn alaan: miten ja missä yhteydessä reseptiivistä monikielisyyttä voitaisiin tutkia, ja mitä pedagogisia sovelluksia tutkimuksella voisi olla. Kommentoin joitakin RM:n perusasioita myös kriittisesti. Kirjallisuus Receptive Multilingualism. Linguistic analyses, language policies and dialectic concepts. 2007. Jan D. ten Thije & Ludger Zeevaert (toim.). John Benjamins: Amsterdam / Philadelphia. Kielenoppiminen ja kielenkäyttö – tapaustutkimus kolmen suomenoppilaan suomen kielestä Leena Niiranen Høgskolen i Finnmark Esitelmässäni pohdin kolmen pohjois-norjalaisen peruskoulun yläasteen oppilaan verbien osaamista. Tiina ja Anna ovat oppineet suomea myös perheessään. Molemmat näistä oppilaista olivat aloittaneet suomen kielen käyttämisen jo varhaisessa lapsuudessa. Tiina on käyttänyt suomea jatkuvasti kotikielenään, mutta Anna on käyttänyt suomen kieltä aktiivisesti lähinnä suomen opetuksessa ollessaan, ja sen lisäksi hän on puhunut suomea suomalaisten sukulaistensa kanssa. Nämä kaksi oppilasta olivat luokkatovereita, mutta eivät oman kertomansa mukaan käyttäneet suomea keskenään. Kolmas oppilas, Berit, oli norjankielinen, joka oli aloittanut suomi toisena kielenä -opinnot peruskoulun alaluokilla ja suomen kieli oli hänelle koulussa opittu kieli. Esitelmässäni kysynkin sitä, kuinka informanttien kielenkäytön ero vaikuttaa siihen, miten nämä oppilaat osasivat suomen kielen verbejä ja niihin liittyviä kompleksisia konstruktiota, eli verbi- ja lauseargumentteja. Tomasello (2003) kuvaa lapsen kielen oppimista konstruktioiden oppimisena, joka lähtee liikkeelle yksittäisistä verbeistä ja niihin liittyvistä konstruktioista (item-based constructions). Kun sanasto laajenee, lapsen kielenkäyttö muuttuu kompleksisemmaksi ja abstraktimmaksi. Kompleksiset syntaktiset rakenteet, joissa verbit saavat argumentikseen toisia verbejä tai lauseita, ilmaantuvat lapsenkieleen sen jälkeen kun verbit, joihin tällaiset konstruktiot voivat liityä, on omaksuttu. (Lieko 1992). Verbit voidaan jakaa konkreettisiin, mentaaleihin ja abstrakteihin (mm. modaaliverbit). Verbit, jotka kuuluvat näihin semanttisiin pääkategorioihin, saavat erilaisia argumetteja. (Iso suomen kielioppi 2004; Pajunen 2001).Informanttien verbit suullisessa ja kirjallisessa tuotoksessa on analysoitu näihin pääkategorioihin. Analyysi osoittaa, että Tiina ja Anna, jotka ovat käyttäneet suomea myös luokkahuoneen ulkopuolella, eroavat Beritistä siinä, että heidän tuotokseensa kuuluu verbejä kaikista semanttisista pääkategorioista. Berit sen sijaan käyttää eniten konkreettisia verbejä, ja häneltä puuttuvat abstraktit verbit kokonaan suullisesta tuotannosta, ja kirjallisessakin tuotannossa hänellä on käytössä vain yksi modaaliverbi. Tiinalla on informanteista eniten verbilekseemejä, ja hänellä on myös eniten sellaisia verbejä, jotka saavat argumentikseen infinitiivin. Annalla on käytössään vähemmän eri verbejä, jotka saavat infinitiivin kuin Tiinalla. Beritillä konstruktiot, joissa esiintyy verbiketju, koostuvat suullisessa tuotannossa vain sellaista rakenteista, joissa finiittiverbinä on verbi ’haluta’. Tiina käyttää myös useita sellaisia verbejä, jotka saavat lauseargumentin. Anna käyttää suullisessa tuotannossa enimmäkseen vain sellaisia lauseargumentteja, jotka liittyvät verbiin ’sanoa’, ja Beritillä tämä verbi on ainoa, joka saa lauseargumentin suullisessa tuotannossa. Beritin tuottamat kompleksiset konstruktiot suullisessa tuotannossa vaikuttavat siten sellaisilta, jotka hän toistaiseksi pystyy tuottamaan vain yhden yksittäisen verbin avulla (vrt. Tomasello 2003). Beritin tuotantoa voi osittain selittää luokassa käytetyn oppikirjan avulla. Perussanaston ja -rakenteiden aktiivista osaamista ei näytä olevan helppo saavuttaa traditionaalisessa luokkahuoneopetuksessa, jos opetusta tarjotaan vain muutama tunti viikossa. Annan verbien määrä on pienempi kuin Tiinalla, ja siksi hän pystyy varioimaan tuotantoaan Tiinaa vähemmän, mutta hän osaa kuitenkin tavallisimmat suomen kielen verbit. Tiina käyttää näistä kolmesta informantista eniten suomea, ja hänellä on, paitsi eniten verbilekseemejä, myös eniten niihin liittyviä kompleksisia konstruktioita. Hakulinen, A., Vilkuna, M., Korhonen R., Koivisto V., Heinonen, T.R. & Alho, I. (2004). Iso suomen kielioppi. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Lieko, A. (1992). The development of complex sentences: a case study of Finnish. Studia Fennica Linguistica. Suomalaisen kirjallisuuden seura. Hesinki. Pajunen, A. (2001). Argumenttirakenne. Asiaintilojen luokitus ja verbien käyttäytyminen suomen kielessä. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura. Tomasello, M. (2003). Constructing a language: a usage-based theory of language acquisition. Cambridge, Mass. : Harvard University Press. Suomen lähteä- ja mennä-verbien korpuspohjainen vertailu Kristi Pällin Tallinnan yliopisto Vaikka viro ja suomi ovat läheisiä sukulaiskieliä, on minema ja mennä-verbeissä tapahtunut historiallinen erilliskehitys. Suomessa on säilynyt rakenteellisesti kaksi täydellistä rinnakkaista paradigmaa: mennä : menen ja lähteä : lähden, virossa sen sijaan kaksi vajannaisessa täydennysjakaumassa olevaa paradigmaa: minema : lähen. Erilaiset paradigmat aiheuttavat ongelmia oppimisessa ja kohdekielen käytössä, sekä ovat kielenoppijoille haastavia: äidinkielen käsitteet ohjaavat väärään suuntaan. Virolaisen suomenoppijan on siis vaikea määritellä, milloin käyttää mennä-verbiä ja milloin lähteä-verbiä. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaisia kollokaatioita kyseiset verbit muodostavat ja milloin niitä saa käyttää synonyymisinä. Esitelmässäni pyrin korpusanalyysin avulla tarkastelemaan, millaisissa käyttöyhteyksissä suomen lähteä- ja mennä-verbejä käytetään. Aineistona käytin Tietotekniikan keskuksen CSC:n tekstikorpuksen vuoden 1995 Helsingin Sanomien osastoja. Verbien jaottelusta selvisi, että lähteä-verbiä käytetään ilmaisuissa, jossa elollisten olioiden toiminta alkaa, tai elollinen olio ryhtyy johonkin. Elottomien olioiden kohdalla käytetään lähteäverbiä vain siinä kontekstissa, jossa eloton olio pystyy itse aloittamaan liikkumistaan, joko moottorin voimalla (esim. juna lähtee), luonnonvoimien avulla (esim. jäät lähtevät) tai irrotessaan jostakin (esim. nappi lähti). mennä-verbi on yleisempi ja sitä käytetään myös abstrakteissa ilmaisuissa. Analyysin tuloksena selvisi, että toiminnan alkua ilmaisevissa kollokaatioissa esiintyy vain lähteäverbi, esimerkiksi lähteä liikkeelle, lähteä siitä. Prosessin kestoa tai teon epätoivottavuutta ilmaisevissa kollokaatioissa käytetään mennä-verbiä. Avainsanat: korpustutkimus, kollokaatiot, lähteä- ja mennä- verbit Kielten sulautuminen suomen ja viron kontaktissa Helka Riionheimo Joensuun yliopisto Morfologian ja morfofonologian ajatellaan olevan vastustuskykyisiä kieltenvälisen vaikutuksen suhteen, ja erityisesti sidonnaisten morfeemien uskotaan siirtyvän vain harvoin kielestä toiseen. Stabiilius johtuu luultavasti siitä, että morfologiset rakenteet muodostavat hyvin strukturoituneen ja sulkeisen systeemin, johon on vaikea integroida kieltenvälisiä piirteitä. Läheisten sukukielten väliset kontaktit näyttävät kuitenkin olevan tässä suhteessa poikkeus, sillä kun kontaktissa on kaksi rakenteellisesti samankaltaista ja morfologisesti rikasta kieltä, morfologiselle lainaamiselle on vähemmän rajoituksia. Esitelmässäni käsittelen morfologista sulautumista eli kahden kielen morfologisten ja morfofonologisten elementtien sekoittumista käyttämällä hyväkseni esimerkkejä inkerinsuomen ja viron välisestä kielikontaktista. Tutkimusaineistona on 1990-luvulla tehtyjä suomenkielisiä nauhoituksia, joissa on haastateltu Viroon toisen maailmansodan jälkeen muuttaneita inkerinsuomalaisia. Tässä kontaktissa kaksisuuntainen kieltenvälinen vaikutus (lainaaminen virosta inkerinsuomeen ja inkerinsuomen aiheuttama siirtovaikutus informanttien puhumassa virossa) tuottaa suomen ja viron välisiä "kompromissimuotoja", joissa kielten väliset rajat sumenevat. Suomen ja viron elementit sekoittuvat ja sulautuvat monin tavoin, niin että yksi sananmuoto voi sisältää fonologisia, morfologisia ja semanttisia aineksia molemmista kielistä. Aineistossa esiintyvät kieltenväliset hybridimuodot ryhmittyvät useiksi erilaisiksi tyypeiksi. Sekamuodot voivat esimerkiksi olla suomenkielisen vartalon ja viron kieliopillisen suffiksin yhdistelmiä (koatasimma, äititepäivä, panep), pleonastisia muotoja, joissa on sekä suomen että viron kieliopillinen morfeemi (veisimme, istuup, käyväkse), tai suomen ja viron taivutusmuotojen kontaminaatioita (lõppus, naero, otsit). Esitelmässä esittelen lähemmin kieltenvälisen vaikutuksen monimuotoisuutta ja etsin variaation joukosta yleisiä linjoja. Korpuspohjainen tutkimus vironkielisten suomenoppijoiden sisäpaikallissijojen käytöstä Keaty Siivelt Tallinnan yliopisto Esitelmässä tarkastellaan vironkielisten suomenoppijoiden sisäpaikallissijojen käyttöä suomen oppijankielen korpuksessa (International Corpus of Learner Finnish - ICLFI). Oppijankielen tutkiminen antaa mahollisuuden käsitellä sekä lähdekielen vaikutusta että myös oppijankielelle itselleen ominaisia piirteitä. Oppijankielen tutkimus on ensinnäkin merkittävä syystä, että sen avulla voi muokata kielen opettamisprosessia kielen oppijan tarpeisiin (Eslon 2007: 98). Esitelmässäni pyrin analysoimaan, miten vironkieliset suomenoppijat käyttävät sisäpaikallissijoja ja millainen on mahdollinen lähdekielen vaikutus. Tutkimuksen lähtökohtana oli viron ja suomen sisäpaikallissijojen kontrastiivinen analyysi, jonka tuloksia on mahdollisen lähdekielen vaikutuksen selvittämiseksi verratu sisäpaikallissijojen korpuspohjaisen analyysin tuloksiin. Korpuspohjainen tutkimus takaa laajan aineiston vuoksi tulosten paremman yleistettävyyden. Tutkimuksen tuloksena selvisi, että vironkielisille oppijoille aiheuttavat eniten ongelmia suomen ja viron morfologian ja fonologian eikä morfosyntaksin väliset eroavaisuudet. Tuloksista selvisi että lähdekielen vaikutuksen kannalta ovat olennaisia kaikkien kielitasojen lähde- ja kohdekielen väliset samanlaisuudet ja eroavaisuudet. Samanlaisuudet kielten eri kielitasoilla saattavat vahvistaa mahdollista positiivista lähdekielen vaikutusta. Avainsanat: oppijankieli, korpuspohjainen tutkimus, oppijankielen universaalit, kontrastiivinen analyysi, lähdekielen vaikutus, vironkieliset suomenoppijat Eslon, Pille 2007: Õppijakeelekorpused ja keeleõpe. - Tallinna Ülikooli keelekorpuste optimaalsus, töötlemine ja kasutamine. Eesti filoloogia osakonna toimetised 9 / Toim. P. Eslon. Tallinn: TLÜ Kirjastus, 87 – 120. Maahanmuuttaja asiakkaana: näkökulmia työvoimaneuvojan kielellisiin valintoihin Tarja Tanttu Joensuun yliopisto Millaista viestintä- ja vuorovaikutusosaamista tarvitsee työvoimaneuvoja, jonka tehtävänä on maahanmuuttaja-asiakkaiden palveleminen? Millaista suomea näissä asiointitilanteissa puhutaan? Suomi on verrattain nuori maahanmuuttomaa. Vuonna 2005 Suomessa oli noin 122 000 maahanmuuttajaa, ja määrä on ollut voimakkaassa kasvussa (www.mol.fi). Yhteiskunnallista keskustelua on käyty työperäisen maahanmuuton edistämisestä ja maahanmuuttajien kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Millaista viestintäkompetenssia ja suomen kieltä esimerkiksi maahanmuuttajia työssään kohtaavat viranomaiset tarvitsevat tässä uudessa tilanteessa? Maahanmuuttaja-asiakas saattaa osata suomea vasta vähän, ja lisäksi suomalaisen viranomaisasioinnin käytänteet voivat olla hänelle vieraita. Asiointikeskustelu on monella tavalla epäsymmetrinen vuorovaikutustilanne, ja työvoimaneuvojan on osattava sekä sopeuttaa kieltään maahanmuuttaja-asiakkaan kielitaidon mukaan että tarvittaessa selittää myös asiointikäytänteitä siten, että asiakas voisi ymmärtää, mitä tilanteessa tapahtuu. Maahanmuuttajatyötä tekevän viranomaisen näkökulmasta asiointikeskustelussa keskeistä onkin usein juuri sanoman perillemeno ja sen varmistaminen: ymmärtääkö asiakas todella, mistä on kysymys, miten hänen odotetaan toimivan – ja miksi? Maahanmuuttajat viranomaistapaamisissa on Joensuun yliopiston suomen kielen oppiaineen tutkimushanke, jossa pyritään selvittämään muun muassa virkakielen ja viranomaisasioinnin ominaisuuksia sekä maahanmuuttajien ja virkailijoiden kommunikaatioja kompensaatiostrategioita suomen kielen oppimisen näkökulmasta. Aineistona ovat viranomaisten ja maahanmuuttajien autenttiset asiointitilanteet sekä taustahaastattelut. Esitelmässä käsitellään maahanmuuttajatyötä tekevän työvoimaneuvojan vuorovaikutusosaamista ja kielellisiä valintoja ennen kaikkea toiminnan epäsymmetriseen vuorovaikutustilanteeseen sopeuttamisen näkökulmasta. Vuorojen vaihtuminen suomalaisissa ja virolaisissa arkikeskusteluissa Anna Vatanen Helsingin yliopisto Perehdyn esitelmässäni suomalaisten ja virolaisten arkikeskustelujen vuoronvaihtoon keskustelunanalyyttisella menetelmällä (esim. Sacks ym. 1974, Schegloff 2007) sekä vuorovaikutuslingvistisen syntaksin ja prosodian tutkimuksen keinoin (esim. Couper-Kuhlen & Selting 1996 ja 2001; Schegloff, Ochs & Thompson 1996). Aineistona on tunti suomalaista ja tunti virolaista tuttavien välistä arkista kasvokkaiskeskustelua. Tärkeimmät käsitteet liittyvät vuorottelujäsennykseen: vuoron rakenneyksikkö (VRY), jona toimii puhutun kielen yksikkö lausuma, sekä vuoronvaihdon mahdollistava kohta (VMK), joka sijaitsee VRY:iden välissä. (Käsitteistä ks. esim. Ford & Thompson 1996, Ford, Fox & Thompson 1996, Selting 1996, 2000.) Myös puhujanvaihdossäännöstö (ks. Sacks ym. 1974) on esitelmässä tarkastelun kohteena. Keskustelussa vuoron vastaanottajat havainnoivat mm. vuoron/VRY:n syntaksia, prosodiaa, semantiikkaa ja pragmatiikkaa ja päättelevät näiden perusteella, milloin seuraavan vuoron voi ottaa (ks. em. viitteet). Vuorottelu on sujuvaa silloin, kun siinä ei esiinny pitkiä taukoja tai pitkiä päällekkäisyyksiä eikä kesken jääneisiin vuoroihin palata. Pitkät tauot tai päällekkäisyydet ja kesken jääneisiin vuoroihin palaaminen taas voivat tehdä vuorottelusta sujumatonta. Sekä suomalaisissa että virolaisissa keskusteluissa vuorot vaihtuvat tavallisimmin VMK:ssa. Vuorottelu on tällöin sujuvaa. Vuoron vaihtuminen muualla kuin VMK:ssa (eli kesken VRY:n) ei ole puhujanvaihdossäännöstön mukaista, mutta silti sitä tapahtuu sekä suomalaisissa että virolaisissa keskusteluissa. Ilmiö on tutkittavissa kielissä kuitenkin erilainen. (Vatanen 2008.) Suomalaisissa keskusteluissa vuoron ottaminen kesken VRY:n yleensä häiritsee vuorottelun sujuvuutta, ja tällaiseen vuoronvaihtoon suhtaudutaan yleensä ongelmallisena. Näitä tapauksia on suomalaisissa keskusteluissa kuitenkin melko vähän, ja ne ovat keskenään erilaisia. Virolaisissa keskusteluissa uuden vuoron alkaminen kesken VRY:n ei yleensä näytä aiheuttavan vuorotteluun ongelmia. Tapauksia on aineistossa melko paljon, ja ne ovat melko samanlaisia keskenään: syntyvä päällekkäisyys jää lyhyeksi, kun edellinen puhuja lopettaa vuoronsa pian kesken eikä enää palaa kesken jääneeseen vuoroonsa. Vuorottelun sujuvuus ei täten yleensä häiriinny. Vuoronvaihto VMK:n ulkopuolella ei yleensä ole vuorottelusäännöstön mukaista. Esittelemäni tutkimustulokset herättävät siis kysymyksen siitä, millaisia tavallisen, arkisen vuoronvaihdon keinot ja säännöt erityisesti virolaisissa keskusteluissa ovat, ja onko vuorojen valmiudella niissä sittenkään merkitystä, kuten on oletettu. Tähän minulla on tarkoitus tulevassa tutkimuksessani perehtyä. Viitteet: COUPER-KUHLEN, ELIZABETH & SELTING, MARGRET 1996: Towards an interactional perspective on prosody and a prosodic perspective on interaction. In Prosody in Conversation. Interactional studies, E. Couper-Kuhlen & M. Selting (eds), pp. 11–56. Cambridge University Press, Cambridge. –––– & SELTING, MARGRET 2001: Introducing interactional linguistics. In Margret Selting and Elizabeth Couper-Kuhlen (eds), Studies in interactional linguistics. Studies in Discourse and grammar 10 pp. 1–23. John Benjamins Publishing Company, Amsterdam/Philadelphia. FORD, CECILIA & FOX, BARBARA A. & THOMPSON, SANDRA A. 1996: Practices in the Construction of Turns: the 'TCU' revisited. – Pragmatics 6(3) pp. 427–454. –––– & THOMPSON, SANDRA A. 1996: Interactional units in conversation: syntactic, intonational, and pragmatic resources for the management of turns. In Elinor Ochs, Emanuel A. Schegloff & Sandra A. Thompson (eds) Interaction and grammar pp. 134–184. Studies in interactional sociolinguistics 13. Cambridge University Press, Cambridge. SACKS, HARVEY & SCHEGLOFF, EMANUEL & JEFFERSON, GAIL 1974: A simplest systematics for the organization of turn-taking for conversation. – Language 50 pp. 696–735. SCHEGLOFF, EMANUEL A. 2007: Sequence Organization in Interaction. A primer in conversation analysis, vol. 1. Cambridge University Press, Cambridge. –––– & OCHS, ELINOR & THOMPSON, SANDRA A. 1996: Introduction. In Elinor Ochs, Emanuel A. Schegloff & Sandra A. Thompson (eds) Interaction and grammar pp. 1–51. Studies in interactional sociolinguistics 13. Cambridge University Press, Cambridge. SELTING, MARGRET 1996: On the interplay of syntax and prosody in the constitution of turnconstructional units and turns in conversation. – Pragmatics 6 pp. 357–388. –––– 2000: The construction of units in conversational talk. – Language in Society 29 pp. 477–517. VATANEN, ANNA 2008: Päällekkäispuhunta suomalaisessa ja virolaisessa arkikeskustelussa: mitä, missä ja milloin. Master’s thesis, University of Helsinki, Department of Finnish language and literature.
© Copyright 2024