HUOLTOUPSEERI

HUOLTOUPSEERI
Huoltoupseeriyhdistys r.y:n jäsenlehti
1
2010
★ Huoltotaktiikan seminaari
Hämeen Rykmentissä
★ Logistiikka avainasemassa Haitilla
BREAK
THE HABIT
batterydrink.com
2
Teknisen armeijan huoltovarmuus
Sotilashallinnollisen
aikakauslehden
perinteiden jatkaja
Huoltoupseeriyhdistys r.y:n
JÄSENLEHTI
1/2010
Päätoimittaja
Ev evp Risto Gabrielsson
Kalevi 109 B – 3
50104 Tartto, Viro
[email protected]
Toimittajat
Everstiluutnantti Raimo Raivio
PL 5, 15701 Lahti
0299 460 423
Hans Gabrielsson
Lehmihaant. 7 A 2, 04300 Tuusula
(09) 275 9369
[email protected]
Ilmoitusmarkkinointi
Juha Halminen
Kielotie 47, 01350 VANTAA
(09) 873 6944
[email protected]
Huoltoupseeriyhdistys r.y.
Valtuuskunta
Pj Olli Happonen
Vpj Harri Juhani Koponen
Hallitus
Pj ev Risto Kosonen
Vpj kapt Caj Lövegren
Evl res Matti Paasivaara
Ltn res Hans Gabrielsson
Maj Jari Virolainen
Evl Timo Saarinen
Evl Mauri Etelämäki
Evl Mika Multanen
Evl Timo Vilkko
Maj Matti Sopanen
Osoitteiden muutokset, jäsenmaksuja sekä jäsen-rekisteriä
koskevat tiedustelut ja
laskutusasiat pyydetään
lähettämään KIRJALLISESTI
osoitteella
Huoltoupseeriyhdistys r.y.
/co Tarja Takala
Sepäntie 15 A
04300 TUUSULA
tai sähköpostilla
[email protected]
Kokousasiat, jäsenhakemukset
ja aluetoimintaa koskevat
tukipyynnöt
Sihteeri
Maj Matti Sopanen
PE/LOGOS
PL 919, 00131 HELSINKI
[email protected]
Kansikuva: Hämeen Rykmentin koivukuja
talvisessa maisemassa.
(Kuva: Merja Hämäläinen)
ISSN 0355-2586
AO-PAINO 2009
Teollisuuskatu 9, 50130 Mikkeli,
puhelin (015) 151 111
RAND Corporation’in tutkimusten
mukaan USA:n asevoimien polttoainetarve sodissa on kasvanut siten,
että kun laskien kulutus / henki /
päivä (”gallons/soldier/day”) tarve
Toisessa Maailmansodassa oli yhden gallonan luokkaa, oli se Korean
Sodassa jo kolmisen gallonaa, Vietnamissa lähellä kahdeksaa, Persianlahden Sodassa 12 ja nykyisissä
Irakin ja Afganistanin sodissa lähes
20 gallonaa (= 75,7 litraa) per mies
per päivä.
The Washington Post raportoi USA:n
valtion Accountability Office’en viitaten 15.12.2009, että joka päivä
pelkästään lentopolttoainetta toimitetaan Afganistaniin 1’135’500 litraa. Deloitte Analysis-tutkimuksen
mukaa tyypillinen merijalkaväen
taisteluprikaati tarvitsee melkein
1’892’500 litraa polttoainetta päivässä. Tyypillisen tukikohdan (forward
operating base) polttoainetarve on
1’135 litraa päivässä pelkkiin tukikohtatoimintoihin. Kun polttoaine
saadaan vihdoin Pakistanin kautta
tai pohjoisia reittejä pitkin asiakkaalle Afganistanissa, on hinnan laskettu olevan noin 400 US dollaria per
gallona.
Kun UNMEE-operaartiossa Eritrean puolella YK-operaation tarvitseman polttoainemäärän saatavuus
rajoitettiin puoleen, lamaannutti se
koko Eritrean puoleisen toiminnan.
Sairasevakuointeja ei kyetty enää
takaamaan, kaikkia tarvittavia kuljetuksia ei pystytty suorittamaan,
asemien generaattoreihin ei riittänyt
tarpeeksi polttoainetta. Pula polttoaineesta johti YK:n joukkojen vetä-
miseen ensin Etiopian puolelle ja
sitten koko operaation ennenaikaiseen lopettamiseen.
Puolustusvoimat on tullut menneiden vuosien puolen miljoonan miehen sodan ajan vahvuudesta tuntuvasti alaspäin ja lisäsupistuksia on
luvattu. Miesmäärän vähenemistä
korvataan muun suorituskyvyn lisäämisellä. Se tarkoittaa organisaation
jatkuvaa teknistymistä. Kaikki järjestelmät, ase-, johtamis- ja monet
muut järjestelmät, tarvitsevat polttoainetta. Siellä, missä kantaverkko
ei ole toiminnassa sodan aikana,
tuotetaan generaattoreilla sähkö
esikuntien ja johtamispaikkojen tietokoneille ja muille sähköä vaativille
laitteille.
Eräiden arvioiden mukaan öljyn
kysynnän kasvu on kohta ylittänyt
huomattavasti uusien öljykenttien
paikantamisella saatavan uuden öljyn määrän. Tämän jälkeen kulutamme loppuun olemassa olevia öljyvarantojamme. Olipa niin tai näin, kaukoidän suurten valtioiden energiatarpeen voimakkaan kasvun myötä
saatavissa olevan öljyn kysynnästä
tulee joka tapauksessa entistä kovempi kilpailu. On ajoissa huolehdittava maamme sekä puolustusvoimiemme huoltovarmuudesta tulevaisuudessa energiankin osalta.
Tässä numerossa:
Pääkirjoitus...............................................................................
3
Puheenjohtajan kynästä...........................................................
4
Logistiikka avainasemassa Haitin maanjäristyksen
hätäavussa............................................................................... 6–10
Huolto Viron Vapaussodassa 1918–20...................................... 12–18
Toimitusketju venyy ja paukkuu............................................... 20–23
Koeampumalaitos..................................................................... 24–26
Perinteeksi muodostunut huoltotaktiikan seminaari
HÄMR:ssä................................................................................ 28–31
Kuopion Asevarikko.................................................................. 32–33
Logistiikan ja huollon asema vahva..........................................
34
Tapahtumia...............................................................................
35
Vapaaehtoiset huollon koulutuksen tukena.............................. 36–37
Sattumia...................................................................................
38
3
Puheenjohtajan kynästä
Huoltoupseeriyhdistyksen 84. vuosi on alkanut uuden hallituksen ja puheenjohtajan vetämänä. Kiitän teitä
kaikkia saamastamme luottamuksesta! Jatkamme maineikkaan yhdistyksemme edelleen kehittämistä saamamme valtuutuksen mukaisesti.
Luottamustehtävän koen myös henkilökohtaisesti haasteena, koostuuhan yhdistyksemme jäsenistö varsin laajasta
joukosta elinkeinoelämän, teollisuuden
ja puolustusvoimien huollon ja logistiikan ammattilaisia. Tavoitteena tulee olla,
että yhdistyksen jäsenyys antaa jokaiselle jäsenelle jotain lisäarvoa.
Yhdistyksen puheenjohtajuus ja virassa olevan huollon tarkastajan tehtävät
näyttävät liittyvän jostain mielenkiintoisesta syystä toisiinsa. Toivottavasti
yhdistys ei kehity ajanoloon liian aktiiviupseerivetoiseksi. Yhdistyksen kiinnostavuuden kannalta on ensiarvoisen
tärkeää, että huollon reserviupseerien
osaaminen ja tietämys elinkeinoelämästä on laajasti mukana toiminnassamme.
Eritoten huoltoupseeriyhdistys on
maanpuolustusjärjestö, jossa sekä reservi- ja aktiiviupseereilla on paljon annettavaa toisilleen. Oman kokemukseni
mukaan puolustusvoimien huollon ja logistiikan esikuntaharjoituksissa reserviläisten osuus on valitettavasti koko ajan
vähentynyt. Tätä selittää ennen kaikkea
puolustusvoimien nopea kehittyminen ja
teknistyminen.
Puolustusvoimien logistiikka on muuttunut nopeasti. Elinkeinoelämän ja
teollisuuden kanssa on solmittu laajoja
kumppanuussopimuksia. Myös elinkeinoelämästä opitut erilaiset tilaaja-tuottaja ja palvelukeskus- mallit toimivat nyt
puolustusvoimien sisällä. Käytännössä
puolustusvoimien logistiikka on yhä tiiviimmin integroitunut yhteen muun yhteiskunnan kanssa.
Vähintään yhtä nopeasti muuttuu globaalisti toimiva elinkeinoelämän logistiikka. Keskittyminen, verkottuminen,
ydinosaaminen, ulkoistaminen, kumppanuudet, tuottavuus ja laatu ovat käsitteitä, joiden parissa jokainen huoltoupseeri toimii. Oman toimialan nopea kehitys
vie meiltä kaiken huomion. Onko tullut
mieleesi, että joku toinen huoltoupseeri saattaa pohtia juuri samoja asioita?
Kenties juuri toinen huoltoupseeri on
löytänyt ratkaisun, joka sopii muillekin
hyödynnettäväksi – myös maanpuolustuksessa. Tarvetta siis on molemminpuoliselle tietotaidon lisäämiselle, johon
yhdistyksemme luo hyvät puitteet.
Huoltoupseeriyhdistyksen johtavana periaatteena on järjestää tilaisuuksia, joissa yhdistyksen jäsenet voivat
vaihtaa ajatuksia maanpuolustukseen,
elinkeinoelämään ja teollisuuteen sekä
huoltovarmuuteen liittyvistä asioista.
Käytössämme on laadukas oma lehti ja
yhdistyksen kokoukset. Aluetapahtumia
käytetään valitettavan vähän jäsenistön
hyväksi. Yksinkertaisimmillaan aluetapahtuma on tilaisuus, johon paikkakunnan huoltoupseerit kokoontuvat pariksi
tunniksi tutustumaan ja keskustelemaan
jostakin mielenkiintoisesta aiheesta.
Sen on järjestänyt joku aktiivinen jäsen
mielenkiintoisesta yrityksestä tai vaikkapa huoltorykmentistä. Uskoakseni
jokaisella huoltoupseerilla on ala, joka
kiinnostaa varsin laajaa joukkoa muita
huoltoupseereita. Olkaa siis aktiivisia!
Jäsenyydeltä saa eniten, jos itse osallistuu ja tuo myös omia ajatuksia näkyviin.
Aktiivista Vuotta!
Everstiluutnantti Vilho Wäiniön Huoltoupseerisäätiö
myöntää vuosittain varoja sääntöjen mukaisesti apurahoihin, avustuksiin ja stipendeihin, jotka
liittyvät huoltoupseerien koulutusta palvelevaan sotatieteelliseen tutkimus- ja opetustyöhön,
täydennys- ja jatko-opintoihin sekä opintomatkoihin ja niitä koskevaan julkaisutoimintaan.
Apuraha-anomukset pyydetään lähettämään 1.4.2010 mennessä osoitteella:
Everstiluutnantti Vilho Wäiniön huoltoupseerisäätiön hallitus
Asiamies evl Mauri Etelämäki
Maanpuolustuskorkeakoulu
Taktiikan laitos
PL 7
00861 Helsinki
Lisätietoja: [email protected]
4
Puolustusvoimien strateginen kumppani Millog Oy
vastaa maavoimien ajoneuvo-ja panssarikaluston, aseja elektroniikkajärjestelmien ja -laitteiden asennuksista,
modifikaatioista ja kunnossapidosta sekä osallistuu
maavoimien materiaalihankkeisiin.
Millog Oy
Hatanpään valtatie 30
33100 TAMPERE
Puh. 020 469 7000
www.millog.fi
Logistiikka avainasemassa
Haitin maanjäristyksen
hätäavussa
”The delays we’ve seen in Haiti are all to do with logistics”, John Holmes,
YK:n humanitaarisen avun koordinaattori, 2.2.2010.
Ilmakuva Port-au-Princen lähiöstä osoittaa rakennuskannan vauriot selvästi. (Kuva © UN Photo/Logan Abassi)
Everstiluutnantti Vesa Autere palvelee
tutkijaesiupseerina Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitoksella ja opiskelee sotatieteiden tohtorin jatkokoulutusohjelmassa.
Aihealueena on logistisen ajattelun ymmärtäminen johtamisen kannalta. Everstiluutnantti Autere toimii Maanpuolustuskorkeakoulun edustajana HUMLOG
tutkimusryhmässä.
6
Yliluutnantti Tommi Myyryläinen palvelee yksikön varapäällikkönä Kuljetuspatterissa Tykistöprikaatissa. Hän opiskelee
sotatieteiden tohtorin jatkokoulutusohjelmassa aihealueena asevoimien ja
avustusjärjestöjen yhteistoiminta humanitaarisessa logistiikassa.
Haitissa, suunnilleen Suomen
Kainuun kokoisella alueella, asuu
9-10 miljoonaa ihmistä. Maa järisi Haitissa voimakkaasti 12.1.2010.
Tämän seurauksena yli 200 000 ihmistä menetti henkensä ja yli miljoona kotinsa. Heti tapahtuman
jälkeen alkoi valtava logistinen
operaatio katastrofin uhrien auttamiseksi. Avustustyöntekijöitä ja
-tarvikkeita sekä sotilaita suunnattiin alueelle nopeasti. Luhistunut
infrastruktuuri ja suuri määrä autettavia tekivät tilanteesta erittäin
haastavan. Suurimmat logistiset
haasteet ovat edelleen materiaalin
toimittamisessa avun tarvitsijoille.
Haiti on ollut vaikeuksissa jo pitkään
ennen tämän vuoden toisella viikolla tapahtunutta maanjäristystä. Maata on vaivannut huono hallinto ja vaikea historia.
Maan asukkaista alle kolmen neljäsosan
on tultava toimeen alle 2 dollarilla päivässä. Lisäksi maa on erittäin altis luonnon aiheuttamille katastrofeille, koska
se sijaitsee hurrikaanien ja trooppisten
myrskyjen liikeradalla Karibian merellä.
Maa sijaitsee myös mannerlaattojen saumassa, joten riski on kuitenkin olemassa
myös maanjäristyksille. Edellisen kerran
maa järisi Haitissa merkittävästi vuonna
1952, jolloin kuoli 6 ihmistä ja se vaikutti
20 000 ihmiseen. Erittäin voimakkaasta
maanjäristyksestä oli kulunut jo yli 200
vuotta. Joukko asiantuntijoita varoittivat
Haitin viranomaisia, että maahan voi iskeä yli 7 magnituden maanjäristys. Viranomaiset kuitenkin vastasivat, että maalla
ei ole rahaa eikä aikaa parantaa heikkoa
rakennuskantaansa. Vastaavasti vuonna
2009 YK luokitteli eri maiden luonnon aiheuttamien katastrofien riskikartoituksessa maanjäristyksen erittäin epätodennäköiseksi Haitissa.
Lähde: http://www.emdat.be
Katastrofi
Aika
Kuolleet
Hurrikaani
4.10.1963
5 000
Hurrikaani
17.9.2004
2 754
Tulva
23.5.2004
2 665
Hurrikaani
21.10.1935
2 150
Hurrikaani
12.8.1915
1 600
Hurrikaani
5.11.1994
1 122
Hurrikaani
2.9.2008
529
Tulva
14.11.1963
500
Hurrikaani
29.9.1966
480
Hurrikaani
5.10.1954
410
10 eniten kuolonuhreja aiheuttaneet katastrofit Haitissa vuosina 1900–2009.
Erittäin tuhoisa maanjäristys
aiheutti logistikon painajaisen
Ensimmäinen uutinen Haitin maanjäristyksestä oli tyypillinen muutaman kappaleen kuvaus tapahtuneesta: 12.1.2010 klo
08.00 paikallista aikaa maa järisi Haitissa
7.0 magnituden asteikon voimakkuudella
15 kilometrin päässä maan pääkaupungista Port-au-Princestä. Vähän myöhemmin
tilanteen vakavuus levisi tiedotusvälineiden kautta ympäri maapalloa. Maanjäristyksessä kuolleiden määrän on arvioitu
olevan yli 200 000 ja kotinsa menettäneitä on yli miljoona. Heti maanjäristyksen
jälkeen alkoi katastrofin reagointivaihe.
Avustusjärjestöt aloittivat nopeasti toimenpiteet katastrofin uhrien auttamiseksi
suuntaamalla Haitiin avustushenkilöstöä ja
hätäapua. Myös USA:n asevoimat mobilisoivat tuhansia sotilaita kohti Haitia.
Maanjäristyksen seurauksena tuhoutui paljon Haitin pääkaupungin rakennuskantaa. Pääkaupungin lentokenttä
ja satama vaurioituivat sekä suuri osa
teistä oli käyttökelvottomia rakennusten
sorruttua niille. Logistiikan kannalta luhistunut infrastruktuuri oli erittäin haastava ja se vaikeutti merkittävästi hätäavun toimittamista katastrofin uhreille.
Satelliittien ja lentokoneiden ottamat kuvat nopeuttivat tilanteen hahmottamista
ja käyttökelpoisten teiden etsimistä.
Port-au-Princen keskustassa tiet olivat pahasti tukossa raunioituneista rakennuksista manjäristyksen jälkeen. (Kuva © UN Photo/Marco Dormino)
syytetty osaamattomuudesta hätäavun
jakeluun liittyen ja jopa Haitin miehittämisestä (Global Research Articles by
Michel Chossudovsky). USA kuitenkin oli
ainut valtio, joka kykeni erittäin nopeasti
reagoimaan Haitin huutavaan apuun. Alueella on myös paljon erilaisia avustusjärjestöjä, jotka tekevät omaa työtään tietämättä mitä muut tekevät. Tämä aiheuttaa
haasteita kokonaisuuden koordinoinnille.
USA:n asevoimat ottivat johtoonsa
Port-au-Princen lentokentän, joka oli
strategisesti merkittävä kohde hätäavun
logistiikan kannalta. Katastrofialueen lähellä ei ollut muita lentokenttiä ja satama oli vaurioitunut, joten ensimmäisten
viikkojen ajan hätäapu tuli pääasiassa
ilmateitse joko Haitin pääkaupungin tai
muiden Haitissa ja Dominikaanisessa tasavallassa olevien lentokenttien kautta.
Ensimmäisten päivien aikana tuli paljon ennalta ilmoittamattomia lentokoneita, jotka yrittivät saada laskeutumislupaa.
Tuhon jälkeen lentokentälle on yrittänyt
pääsyä enimmillään yli 1400 eri maiden
avustusjärjestöjen lentokoneita. Ruuhkainen lentokenttä ei kykene käsittelemään
kuin 130 lentokoneen lastin päivässä.
Useilta koneilta on jouduttu epäämään
laskeutumislupa. Osin tästä johtuen on
esitetty kritiikkiä, että USA olisi toimillaan
hidastellut avun saapumista Haitiin, koska
se suosi alussa omia koneitaan. Kritiikki
johtui turhautumisesta, koska avustusjärjestöt eivät olleet päässeet katastrofialueelle niin nopeasti kuin ne olivat suunnitelleet ja siten päässeet tekemään omaa
osaansa katastrofin uhrien auttamiseksi.
Lentokentän tilannetta kuva hyvin USA:n
varapresidentin Joseph Bidenin vertaus:
”Tilanne on sama kuin yrittäisi työntää
biljardipalloa oljenkorren läpi”.
Suurin ongelma Haitin tapauksessa
ei ollut avun saaminen lentokentälle
vaan sen jakelu eteenpäin. Ei ole järkeä koota lentokentän tukkeeksi mas-
Kuka tätä toimintaa oikein johtaa
– Humanitaarinen operaatio vai
invaasio?
Hätäavun koordinointi miljoonille ihmisille ei ole ollut ongelmatonta. Kaaos on
oikea termi kuvaamaan ensimmäisten
päivien tapahtumia hätäavun koordinointiin liittyen. Yleensä luonnon aiheuttamissa katastrofeissa paikallinen hallitus
on kyennyt ottamaan vastuuta hätäavun
koordinoinnissa. Haitissa hallinto on
heikko ja alueella olevat YK:n joukot ovat
kokeneet myös kovia tappioita avainhenkilöiden osalta. USA otti vahvan roolin
hätäavun jakeluun liittyen, mikä on myös
herättänyt kritiikkiä. USA:n asevoimia on
50 tonnia avustusjärjestö Oxfamin avustustarvikkeita lastataan Englannissa lentokoneeseen
määränpäänä Haiti. (Kuva © Lucy Brinicombe)
7
siivista määrää materiaalia, jota ei kyetä
toimittamaan lentokentältä eteenpäin.
Katastrofin ensimmäisten viikkojen aikana tiet olivat tukossa, ajoneuvoista oli
huutava pula ja polttoainetta rajallisesti.
Polttoaineenkin kohdalla suurin ongelma
oli sen toimittaminen keskusvarastoista
ja satamista huoltoasemille, koska juuri
huoltoasemien toimitilat ja kuljetuskapasiteetti olivat vaurioituneet.
Kun pahimmat pullonkaulat saatiin
raivattua, alkoi hätäapu virrata nopeasti
haitilaisille. Maailman elintarvikeohjelma
(World Food Programme, WFP) raportoi,
että se on jakanut kolmessa viikossa
ruoka-apua miljoonalle haitilaiselle. Helmikuun kolmena ensimmäisenä päivänä jaettiin kahden viikon riisiannos yli
330 000 ihmiselle 16 eri jakelupisteessä
Haitin pääkaupungin alueella. Silti hätäapu ei ole saavuttanut kaikkia katastrofin uhreja, vaikka maanjäristyksestä on
yli kuukausi.
Hätäavun jakelun yhteydessä UNICEF
ja Maailman terveysjärjestö (WHO) ovat
aloittaneet rokotuskampanjan. Tavoitteena on rokottaa miljoonia haitilaisia mm.
tuhkarokkoa, kurkkumätää ja jäykkäkouristusta vastaan. Rokotukset ovat tärkeitä tautien ennaltaehkäisyssä, koska
ihmiset asuvat suurissa telttakylissä ja
tulevan sadekauden on arvioitu lisäävän
kulkutauteja. Vastaavanlaisia rokotuksia
on tehty ennenkin katastrofien yhteydessä mm. Pakistanissa vuonna 2004
voimakkaan maanjäristyksen jälkeen.
USA:n merivoimien kalustoa on käytetty aktiivisesti avustustoimintaan. Lentotukialusta on käytetty veden puhdistamiseen. USS Carl Vinson kykenee puhdistamaan yli 375 000 litraa vettä vuorokaudessa. Sieltä tehdään myös jatkuvasti
avustuslentoja mantereelle 16 helikopterin suoritteilla. Vastaavasti USA:n merivoimien sairaala-alus USNS Comfort on
ankkuroitunut Port-au-Princen edustalle,
jonne on evakuoitu potilaita. Laivalla on
200 lääkäriä ja hoitajaa ja satoja vuodepaikkoja potilaille. Usealle sadalle potilaalle on jouduttu tekemään amputaatioita laivassa. Maanjäristyksessä vakavimmin loukkaantuneita evakuoitiin Yhdysvaltoihin asti. Satoja potilaita on lennätetty
asevoimien kalustolla. Tämä keskeytettiin
kuitenkin hetkeksi, koska ei ollut selvää
siitä, kuka maksaa aiheutuneet kustannukset. Kustannusten on arvioitu nousevan miljooniin euroihin.
Haavoittunutta kannetaan USA:n asevoimien helikopteriin, jolla hänet evakuoidaan hoidettavaksi sairaala-alus
USNS Comfortille.
(Kuva © UN Photo/Logan Abassi)
vikkeet, vesi, lääkkeet. Kun niiden jakelu oli hidasta, osa joutui odottamaan
apua viikkoja. Avustusjärjestöjen oli hyvin vaikea ennakoida, kuinka moni ihminen tulee hakemaan apua jakelupisteeltä. Jos sitä oli varattu tuhannelle,
apua odottavia ihmisiä ilmaantui paikalle
kaksi tuhatta. Kun apua ei riitä kaikille,
luvassa on turhautumista ja nujakoita.
YK:n rauhanturvaajat ovat joutuneet paikoin rauhoittamaan väkijoukkoa kyynelkaasun avulla. Myös avustuskuljetuksia
on yritetty ryöstellä, jolloin sotilaita on
käytetty niiden suojaamiseen. Lisäksi
telttakylissä jotkut ovat varastaneet jaettua ruoka-apua naapureiltaan, mikä lisää
yleistä turvattomuutta.
Humanitaarinen avustustoiminta
ei ole ongelmatonta
Hätäavun jakeluun liittyen on esitetty
kritiikkiä avustusjärjestöjä kohtaan. Jotkut avustusjärjestöt väittivät katastrofin
alussa johtavansa toimintaa, vaikka tilanne oli erittäin kaoottinen ja sekava.
Lisäksi avustusjärjestöjen välisessä yh-
teistoiminnassa on kehitettävää, jotta
päällekkäiset toiminnot saataisiin karsittua tehokkuuden nimissä. Täytyy muistaa, että tällä hetkellä vaikuttava talouskriisi on koskettanut myös avustusjärjestöjä. Oman järjestön toiminnalle on saatava julkista näkyvyyttä, koska useampi
avustusjärjestö kilpailee vähemmästä
määrästä lahjoituksia. Moni järjestö on
joutunut supistamaan toimintaansa ja
sillä on suora vaikutus katastrofin uhrien saamaan hätäapuun.
Hätäavun väärinkäyttöä on esiintynyt
Haitissa. Ilmaiseksi jaettuja elintarvikkeita myydään eteenpäin. Tämä on yleinen
ongelma etenkin slummeissa. Avustusjärjestöt ovat ottaneet oppia virheistä ja
kehittäneet toimintatapojaan. Esimerkiksi CARE ja WFP aloittivat ruokakuponkien jakamisen naisille ja yhteisöjen
johtajille, koska aikaisemmin vahvimmat
miehet jyräsivät ruokajonoissa jättäen
heikommat alleen. Kuponkia vastaan sai
25 kiloa riisiä, jonka on laskettu riittäväksi kahdeksi viikoksi. Naisten oletetaan jakavan ruokaa miehiä todennäköisemmin perheelleen, jolloin apu todella
Hätäavun jakelun hidas
eteneminen aiheutti alussa
turvallisuusongelmia
Yleisesti hätäavun hidas jakelu on aiheuttanut myös levottomuuksia ja mielenosoituksia. Toistaiseksi väkivaltaisilta
yhteenotoilta on vältytty. YK:lla (United
Nations Stabilization Mission in Haiti,
MINUSTAH) on Haitissa 12 600 sotilasta ja poliisia ja USA:lla enimmillään
16 000 sotilasta. USA:n ja YK:n sotilaat
ovatkin osallistuneet aktiivisesti hätäavun jakeluun yleisen järjestyksen ja
turvallisuuden nimissä.
Järistyksestä eloonjääneillä oli huutava pula perustarvikkeista: suoja, elintar-
8
Brasilialaiset YK:n rauhanturvaajat jakavat vettä ja elintarvikkeita Haitin pääkaupungissa.
(Kuva © UN Photo/Marco Dormino)
LAADU
KASTA
LABOR
ATORIO
PALVE
LUA
HOIDO
N TUE
KSI
WWW.Y
ML.FI
Medix Laboratoriot Oy ja Yhtyneet Laboratoriot Oy ovat
perustaneet johtavan suomalaisen keskuslaboratoriopalveluja tarjoavan yrityksen nimeltään
Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy
Yritys aloitti toimintansa 1.9.2009.
Uuteen yritykseen siirtyvät Medix Laboratoriot Oy:n toiminnat Espoossa, Oulussa ja
Tampereella, Medix Laboratoriot Oy:n tytäryhtiön toiminta Virossa, Yhtyneet Laboratoriot Oy:n toiminta Helsingin Pitäjänmäellä sekä Yhtyneet Laboratoriot Oy:n tytäryhtiön
toiminta Tampereella.
Yhtyneet Medix Laboratoriot Oy:n toimipaikat
Nihtisillankuja 1
Vaihde 09-52561
02630 ESPOO
Höyläämötie 14
00380 HELSINKI
Sumeliuksenkatu 18 B (2.krs)
33100 TAMPERE
Raumantie 1
00350 HELSINKI
Albertinkatu 16
90100 OULU
saavuttaisi mahdollisimman monen ja
sitä ei päätyisi mustaan pörssiin. Osa
on valittanut, että kuponkeja ei saa mistään ja yhteisöjen johtajat jakavat niitä
vain lähipiirilleen. Liikkeelle on tullut
myös väärennettyjä kuponkeja, jolloin
YK joutui rajoittamaan ruoka-avun jakamista yhdessä vaiheessa.
Katastrofin reagointivaiheen alussa
USA:n asevoimat toimittivat hätäapua ilmapudotuksilla, koska maan pinnalla tiet
olivat tukossa ja kuljetuskapasiteettia ei
ollut riittävästi. YK ei tehnyt ilmapudotuksia, koska ei ollut takeita avun saajasta.
Yleensä kaikkein heikoimmat ja eniten
apua tarvitsevat eivät pääse osallisiksi ilmapudotetusta avusta, koska vahvimmat
ja terveemmät voittavat kamppailun.
Valitettavasti jotkut yrittävät rikastua röyhkein keinoin ihmisten hädällä.
Muutama päivä katastrofin jälkeen FBI
varoitti huijareista, jotka keräävät rahaa
omiin tarkoituksiin. Vastaavaa on tapahtunut myös Suomessa pienemmässä
mittakaavassa. Haitissa jotkut epäilevät, että jälleenrakennukseen osoitetut
miljoonat eurot jäävät poliitikkojen taskuihin, koska korruptio on yleistä. Maa
oli viime vuonna korruption vastaisella
listalla sijalla 168, jossa arvioitiin 180
maata. Kun maahan työnnetään miljoonia euroja avustusta, on tärkeää valvoa
niiden oikeaa käyttöä.
Varautumien aloitettava seuraavia
katastrofeja varten
On ymmärrettävää, että Haitissa ei
osattu varautua näin tuhoisaan maanjäristykseen, koska hurrikaanit piiskaavat
maata vuosittain ja edellisestä erittäin
tuhoisasta järistyksestä oli kulunut jo yli
200 vuotta. Haitin katastrofin logisti-
set ongelmat eivät ole mikään yllätys, koska useimmissa samankaltaisissa tapauksissa toimiva logistiikka
on ollut avun pääasiallisin rajoittava
tekijä. Ensimmäisen hätäavun organi-
sointi näissä tapauksissa on täysin riippuvainen paikallisista valmisteluista ja
valmiudesta. Kaikki alueen ulkopuolelta
tuleva apu on tehotonta, kunnes logistiset järjestelmät toimivat.
Katastrofivalmiuden ylläpito on erittäin tärkeää ensimmäisen avun organisoimiseksi. Haitin kaltaisilla mailla ei
kuitenkaan ole kapasiteettia valmiuden
ylläpitämiseen, vaikkakin tuhoisien katastrofien iskut ovat ennustettavissa.
Rakennuskantaa ei ollut suunniteltu
kestämään voimakasta maanjäristystä.
Edes presidentin palatsi ja Haitin geologian tutkimuslaitoksen toimistot eivät
säilyneet vaurioitta. Jälkijäristyksiä on
ollut jo yli 50, joista yksi oli 5.2 Richterin asteikolla. Ne tulevat jatkumaan vielä
kuukausia. Haitin maanjäristyksiä tutkiva
ryhmä varoittaa, että edessä saattaa olla
vielä voimakkaampia järistyksiä.
Sadekausi alkaa maaliskuussa ja hurrikaanikausi kesäkuussa. Haitilla on kiire, jotta maanjäristyksessä tuhoutuneet
sääasemat saadaan kuntoon ja ihmisille
saadaan rakennettua tilapäismajoitukset.
Suojien toimittaminen on tässä vaiheessa tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.
10
Haitilainen esittelee aitoa kuponkia, jota vastaan jaetaan ruoka-apua.
(Kuva © UN Photo/Sophia Paris)
YK pyrkii sijoittamaan tilapäismajoitukset
lähelle ihmisten kotien raunioita. Tulvat
ja maanvyöryt ovat seuraava uhka, johon pitää aloittaa varautuminen kesken
maanjäristyksen tuhojen korjaamisen.
Pysyvien asutusten rakentaminen miljoonille kodittomille kestänee useita vuosia.
Kokemuksista oppia seuraavia
katastrofeja varten
Haitin maanjäristys oli erittäin haastava
humanitaariselle logistiikalle. Erittäin pahasti vaurioitunut infrastruktuuri, puute
kuljetuskapasiteetista ja polttoaineesta
ovat hankaloittaneet avustustoimintaa.
Voidaankin puhua logistisista haasteista
logistiikalle. Suurin haaste oli avustusmateriaalin saaminen loppukäyttäjälle eli
katastrofin uhrille. Valitettavasti tämäkin
katastrofi osoitti, että humanitaariseen
avustustoimintaan liittyy väärinkäytöksiä.
USA:n asevoimat tulivat erittäin nopeasti katastrofialueelle. Sotilaat ovat
saaneet Haitin maanjäristyksestä paljon oppeja ja kokemuksia. Sotilaat ovat
osallistuneet hätäavun jakeluun suojaamalla kuljetuksia ja jakamalla sitä toimitusketjun loppupäässä, joita joudutaan
tekemään paljon väkivaltaisimmissa olosuhteissa esimerkiksi Irakissa ja Afganistanissa. Sotilaslääkärit ovat joutuneet tekemään amputaatioita, jotka ovat todennäköisiä myös aseellisissa konflikteissa.
Jälleenrakennus on alkanut ja se tulee kestämään vuosia. Se miten kansainvälinen yhteisö ja avustusjärjestöt
onnistuivat katastrofin reagointivaiheessa, tulee arvioida. Täytyy muistaa, että
tilanne oli erittäin kaoottinen ja logistisesti haastava. Oppia pitää ottaa, jotta
humanitaarinen logistiikka olisi tulevaisuudessa entistä tehokkaampaa.
Saada logistiikassa ”viisi oikein” eli
– oikeaa tuotetta, oikea määrä, oikeaan
paikkaan, oikeassa ajassa ja oikealla hinnalla” saa uuden tarkoituksen, kun logistiikan infrastruktuurit ovat vaurioituneet
tai tuhoutuneet, kommunikaatio yhteydet
eivät toimi ja yhteistyötä eri organisaatioiden kesken ei hallita. Luonnon katastrofit ovat ainutlaatuinen ja erikoinen haaste
logistiikalle ja toimitusketjun hallinnalle.
Toivottavasti opit Haitista auttavat valmiuksien kehittämisessä samankaltaisiin
katastrofeihin tulevaisuudessa. Haiti tarvitsee apua myös jatkossa, kun kamerat
ja otsikot häviävät. Maa tarvitsee apua
vuosikausia. Haiti oli pitkään unohduksissa ennen tuhoisaa maanjäristystä, kuten
moni muu valtio tällä maapallolla.
Artikkeli pohjautuu pääosin Reutersin AlertNetissä julkaistuihin tietoihin (www.alertnet.
org) ja muihin Haitin katastrofin raportteihin.
Lisätietoa aiheesta saa kirjoittajilta
osoitteista [email protected] ja
[email protected].
Kodittomiksi jääneet ovat perustaneet tilapäismajoituksia Port-au-Princen urheilukentälle.
(Kuva © UN Photo/Sophia Paris)
Incap - strateginen kumppani
elektroniikan, mekaniikan ja
tuotekokonaisuuksien
valmistuksessa
Incap on kansainvälisesti toimiva sopimusvalmistaja,
jonka palvelut kattavat elektromekaanisten tuotteiden koko elinkaaren
suunnittelusta ja valmistuksesta huolto- ja ylläpitopalveluihin.
Incapin asiakkaat ovat oman alansa johtavia energiatehokkuus- ja
hyvinvointiteknologian laitetoimittajia, joille yhtiö tuottaa
uutta kilpailukykyä strategisena kumppanina.
Incapilla on toimintaa Suomessa, Virossa ja Intiassa.
www.incap.fi
Huolto Viron
Vapaussodassa 1918–1920
sejaan, virolaiset improvisoivat ja
hyödynsivät paikallisia resursseja
ja niukkaa ulkomaista apua. Monet Vapaussodan huollon opetukset ovat edelleen ajankohtaisia.
Tri. Eric A. Sibul,
Baltic Defence College
Viron Vapaussota on huomionarvoinen, mutta tosin usein ohitettu luku sotahistoriassa. Tässä
konfliktissa virolaiset taistelivat sekä venäläisiä bolsevikkeja
että saksalaisia joukkoja vastaan.
Vaikka Viron pienet vastasynnytetyt asevoimat kärsivät kaikentyyppisen materiaalin puutteista,
kykeni se lyömään lukumäärältään ylivoimaiset viholliset. Avain
Viron menestykseen oli johtamistoiminnan tehokkuus sekä sotilaiden ja siviiliväestön ylivoimainen
motivaatio vastustajiin nähden.
Tehokas johtamistoiminta mahdollisti Viron vastustajiaan tehokkaamman huollon. Käyttääkseen
parhaiten vähäisiä huollon resurs12
Viro kuului Venäjän valtakuntaan vuosina 1721–1918. Viron pinta-ala oli 1918
suurin piirtein sama, kuin USA:n New
Hampshire ja Vermont yhdistettynä.
Maa koostuu suo- ja alankomaastosta pohjoisessa ja matalista kukkuloista
etelässä. Pääkaupunki Tallinnalla ja läheisellä Paldiskilla Länsi-Virossa on hyvät
satamat, vaikkakaan eivät ole jäistä vapaita talvisin. Talous perustui pääasiassa
maatalouteen, vuonna 1918 suurin osa
1,5 miljoonasta virolaisesta asui lähes
omavaraisilla maatiloilla.
1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa kasvava nationalismi vei
hyökyaallon lailla virolaiset mukanaan,
kuten muutkin ei-venäläiset kansat Venäjän länsirajoilla. Venäjän joutuessa
kaaokseen bolsevikkien Pietarissa tekemän vallankumouksen jälkeen seitsemäs marraskuuta 1917, Viron poliittinen
johto näki tilaisuuden kansalliselle itsenäisyydelle. 24. helmikuuta 1918 Viro
julistautui itsenäiseksi ja väliaikainen
hallitus otti vallan.
Viro alkoi muodostaa omia sotavoimiaan vuonna 1917 miehistä, jotka soluttautuivat Venäjän armeijan riveistä
takaisin maahan. Entisen Keisarillisen
Venäjän armeijassa palveli I maailmansodassa noin 100’000 virolaista miestä.
Vuoden 1918 alussa Virolla oli tarpeeksi
miehiä divisioonan muodostamiseksi.
Virolainen divisioona koostui neljästä jalkaväkirykmentistä, yhdestä ratsuväkirykmentistä, tykistöprikaatista ja pioneerikomppaniasta. Helmikuun 25. päivänä
1918 saksalaiset joukot miehittivät Viron
pääkaupungin ja väliaikainen hallitus
ajettiin maan alle tai vangittiin.
Virolaisten divisioona ei vielä ollut kyllin vahva torjuakseen saksalaisten maihinnousun. Virolaisten joukot kykenivät
kuitenkin estämään maasta itään vetäytyvien venäläisjoukkojen rippeiden laajamittaisen ryöstelyn. Saksalaishallinto
riisui virolaisdivisioonan aseista ja määräsi kaiken aseistuksen ja varustuksen
luovutettavaksi miehityshallinnolle.
Vapaussota alkaa
Aselevon 11. marraskuuta 1918 jälkeen
Viron väliaikaishallitus alkoi taas toimia
aktiivisesti. Saksalaisjoukot suostuivat
vetäytymään, mutta käyttäytyivät avoimen vihamielisesti uutta virolaishallitusta kohtaan. Virolaiset olivat vaikeassa
tilanteessa. Heidän piti organisoida hallintoelimet sekä asevoimat venäläisten
bolsevikkien ryhmittyessä Viron rajoille.
Venäläisten ja saksalaisten takavarikot
olivat tyhjentäneet maataloustuotteiden
ja raaka-aineiden varastot jättäen teollisuuden tyhjäkäynnille.
Keisarillinen Saksa auttoi bolsevikkijohtoa ottamaan vallan Pietarissa ja teki
aktiivista yhteistyötä bolsevikkihallinnon
kanssa Brest-Litovskin rauhansopimuksen jälkeen helmikuussa 1918. Huolimatta Keisarillisen Saksan hallituksen
luhistumisesta ja rauhansopimuksesta
liittoutuneiden kanssa, jatkoivat lyödyt tulivat opettamaan Lewis konekiväärien
saksalaiset yhteistyötä bolsevikkijoukko- käyttöä.
Virolaiset olivat onnekkaita saadesjen kanssa.
Vetäytyessään Virosta ja naapuri- saan konekiväärit, koska mallia pidetmaasta Latviasta saksalaisjoukot an- tiin aikansa parhaana ja luotettavimtoivat aseita ja materiaalia venäläisil- pana. Se antoi Viron armeijalle melko
le bolsevikeille idässä. Bolsevikkien paljon liikuteltavaa tulivoimaa. Myöavustamisen lisäksi saksalaiset este- hemmin virolaiset saivat briteiltä erän
livät uudelleen muodostetun virolais- tanskalaisia kevyitä Madsen-konekihallituksen puolustusvalmisteluita ja vääreitä, joilla oli samat ominaisuudet
organisointia. Saksalaiset tuhosivat kuin Lewis’illä.
asevarastoja ja takavarikoivat vaate- ja Virolaiset saivat apua myös Suomesta. Suomalaisilla oli voimakkaat kieli- ja
ruokavarantoja.
Saksalaisten vetäydyttyä Virosta, ai- kulttuurisiteet virolaisten kanssa. Suonoat varastoihin jääneet aseet olivat mi oli julistautunut itsenäiseksi 6. jouerityyppisiä kivääreitä, joista monista lukuuta 1917. Suomen hallitus lainasi Vipuuttui lukko tai ne olivat
muutoin toimintakunnottomia. Näiden lisäksi oli
pieni määrä konekivääreitä
ja neljä toimintakunnossa
olevaa kenttätykkiä.
Virolaiset eivät olleet
kunnolla valmistautuneita bolsevikkien maahanhyökkäykseen. Bolsevikeille taas aika näytti
otolliselta hyökkäyksen
aloittamiselle. 28. marraskuuta 1918 bolsevikkien
7. Armeija valtasi Narvan
Koillis-Virossa sekä tunkeutui etelässä Pihkovan
suunnasta kohti Võrua ja
Tarttoa. Tunkeutuneiden
bolsevikkijoukkojen vahvuus oli 12000 miestä.
Virolaisten tilanne oli
epätoivoinen, koska he
pystyivät lähettämään rintamalle vain 2000 miestä
ilman tykistöä. Tämä hätäisesti koottu joukko koostui
lähinnä armeijan upseereista ja lukiolaisista, jotka lähtivät vapaaehtoisina
ilman sotilaskoulutusta.
Virolaisilta puuttui aseita, ampumatar vikkeita,
univormuja, jalkineita ja
jalkaverhoilua. Viron joukot
vetäytyivät linjalle Pärnu
– Paldiski – Tallinna. Alueella oli suurin osa maan
teollisuutta ja suurimmat
satamat. Narva, Rakvere,
Võru ja Tapan ja Valkan
tärkeät rautatieyhteydet
joutuivat bolsevikkien hal- ”Emme halua sotia – mutta neuvostoja puolustamme!”
tuun. Puolustusalueellaan Uskokoon ken haluaa ...
Viron hallitus ryhtyi nopeasti organisoimaan ja panemaan liikeka- rolle 20 miljoonaa markkaa joulukuussa
nalle kaikki mahdolliset miehet ja mate- 1918, joilla virolaiset ostivat Suomesta
riaalin maan puolustukseen.
20 vanhentunutta kenttätykkiä, 2000 ki Tilanteen ollessa epätoivoinen, apu oli vääriä ampumatarvikkeineen ja useita
jo matkalla. Iso-Britannian ulkoministe- konekivääreitä.
riö ilmoitti Viron hallitukselle, että brit- Sosiaaliset järjestöt värväsivät Suotiläinen laivaston eskaaderi oli matkalla mesta vapaaehtoisjoukon virolaisten
Itämerelle auttamaan virolaisia. Joulu- avuksi. Kokeneita vapaaehtoisia oli tarkuun 12. päivänä 1918 ensimmäiset lai- peeksi yhteen jalkaväkirykmenttiin ja
vat kolmenkymmenen laivan osastosta jalkaväkipataljoonaan, joita tuki tykistö.
saapuivat Tallinnaan ja seuraavana päi- Suomalaisten tulo kohotti virolaisten
vänä britit alkoivat purkaa lastiaan; ke- moraalia huomattavasti. Jalkaväkipavyitä Lewis-konekivääreitä, kaksi laivas- taljoona aloitti toimintansa tammikuun
totykkiä, kivääreitä ja vaihtovaatetusta. 1919 alussa ja rykmentti kuun loppuKuninkaallisen Merivoimien kouluttajat puolella.
Kun ulkomaista apua alkoi tulla maahan, virolaiset levittivät joukkonsa sekä
organisoivat uudelleen taisteluosastonsa ja tukiorganisaationsa. 29. marraskuuta 1918 Viron hallitus julisti yleisen
liikekannallepanon ja joulukuun alussa
ensimmäiset alokkaat astuivat palvelukseen.
Virolaisten päättäväisyys vahvistui väestön tietoisuuden levitessä bolsevikkien päämääristä ja metodeista. Ainakin
500 ihmistä hävisi miehitettyjen kaupunkien ”Punaisessa Terrorissa”. Brittien
ja suomalaisten apu hälvensi epäilyjä
pienen Viron kyvystä vastustaa venäläistä hirviötä.
Uusien asevelvollisten
lisäksi vapaaehtoisia eri
sosiaalisista järjestöistä
astui palvelukseen. Armeijan johto organisoitiin
uudelleen, alussa jokaisen
taktisen joukon johtaja oli
toiminut oman aloitteellisuutensa mukaan. Viron
hallitus nimitti ylipäällikön
päämajan 23. joulukuuta
1918 ja virkaan asetettiin
eversti Johan Laidoner ja
hänen esikuntapäällikökseen eversti Jaan Soots.
Keskitetyn johdon rooli
kasvoi asteittain taistelujen jatkuessa seuraavana
vuonna.
Aselajiosastot päämajaan perustettiin pian ja
niitä laajennettiin komentajan alaisuudessa. Eversti Laidoner, joka kohta
ylennettiin kenraaliksi,
oli erinomainen vaihtoehto ylipäälliköksi. Hän oli
34-vuotias vuonna 1918
ja omasi palveluskokemusta Venäjän Keisarillisesta Armeijasta vuosilta
1901 – 1917. Ensimmäisessä Maailmansodassa
eversti Laidoner palveli
useissa esikuntatehtävissä saaden arvokasta kokemusta eri sotilasoperaatioista.
Joulukuussa 1918 perustettua Viron laivastoa
komentaneella kapteeni
Johan Pitkalla oli erilainen
tausta kuin Laidonerilla.
Kapteeni Pitka sai kauppalaivaston kapteenin arvon
1895 ja suoritti vain lyhyen pakollisen
asepalveluksen Keisarillisen Venäjän
Laivastossa panssaroidulla risteilijä Admiral Udakov’illa. Vuosina 1907 – 1917
kapteeni Pitka hoiti laivanvarustamoa,
jonka pääkonttori oli Tallinnassa. Hänen
meri- ja johtamiskokemuksensa palveli
Viroa hyvin.
Alussa Viron laivasto koostui entisestä
venäläisestä tykkiveneestä, Lembit’istä,
sekä pienemmistä tukialuksista. 26. joulukuuta 1918 bolsevikkien laivasto lähetti kaksi modernia risteilijää Tallinnaan.
Yksi kariutui matalikolla lähellä satamaa
ja antautui brittien sotalaivoille. Toinen
13
Jonathan Laidoner (kirjoittajan arkisto)
risteilijä yritti paeta, mutta joutui brittien
saartamaksi ja antautui myös pian. Britit antoivat alukset virolaisille, jotka
lähettivät ne Tallinnan parhaalle telakalle kunnostettaviksi. Tammikuussa
1919 ne oli miehitetty ja liitetty Viron Laivastoon Lennuk- ja Vambolanimisinä.
Improvisoinnilla tehoa
armeijalle
yleensä kätevin kuljetustapa sotilasoperaatioalueille.
Rautateiden tärkeys synnytti myös
panssarijunan. Ensimmäisessä Maailmansodassa Venäjä, Itävalta-Unkari,
Saksa ja Ranska kaikki rakensivat panssarijunia, tosin niiden käyttö oli vähäistä
vuosina 1914–18 pääosin staattisen sodankäynnin vuoksi.
junia. Siviilikuorma-autoja pakko-otettiin
paikallisilta liikeyrityksiltä. Niihin asetettiin panssarointi moottorin ja rungon
suojaksi ja asennettiin aseistus.
Panssariautot herättivät syvää pelkoa
bolsevikeissa, koska heiltä puuttui vastaavaa aseistusta Viron rintamalla. Viron
panssariautojen merkitys jäi kuitenkin
rajalliseksi, koska moottorien teho ei
riittänyt raskaan panssaroinnin kantamiseen. Autoilla juuttuivat mutaan eivätkä ne kyenneet operoimaan mäkisessä
maastossa Etelä-Virossa.
Taisteluiden jatkuessa toukokuussa
1919, Iso-Britannian Viron Missio esitti
kiireisesti, että hallitus toimittaisi Viron
asevoimille ”moderneja panssariautoja”.
Viron panssariautot asetettiin Viron
Panssarijunadivisioonan komentoon. Se
oli aika innovatiivinen organisaatio; Viron
armeija oli ehkä ensimmäinen armeija
maailmassa, jolla oli ”panssaridivisioona”. Suurin virolainen keksintö panssarijunien käytössä oli yhdistää niiden
liikkuva tulivoima komppanian kokoisten
rynnäkköryhmien toimintaan.
Rynnäkköryhmät olivat aseistettu kevyillä konekivääreillä. Panssarijunien
tehtävänä oli murtautua vihollislinjojen
läpi ja pitää asemansa, kunnes jalkaväki pääsi tulemaan vahvistukseksi. Panssarijunan vakiokokoonpanossa oli kaksi
panssaroitua junavaunua, joiden aseistuksena oli neljä kevyttä tykkiä ja kuusitoista raskasta konekivääriä.
Panssaroitu veturi oli yleensä keskellä
junaa ja kokoonpanoon kuului vielä jouk-
Telakat ja konepajat Tallinnassa pistettiin kunnostamaan ja improvisoimaan
aseita ja varusteita Viron asevoimille
Kevyt konekivääri m. ”Lewis”
Juhan Pitka (kirjoittajan arkisto)
kaikesta saatavilla olevasta materiaalista. Tuolloin rautateiden haltuunotto
ja niiden pitäminen itsellä oli kriittisen
tärkeää, koska rautatiet olivat pääkeino
suuremmissa maakuljetuksissa sekä
14
Virolaiset improvisoivat nopeasti panssarijunan siviilirautatiemateriaalista. Oli
hyvin epätodennäköistä, että Viron merivoimat joutuisivat laiva laivaa vastaan
meritaisteluihin, olihan brittien laivastoosasto Itämerellä. Niinpä panssarointia
ja aseistusta riisuttiin virolaisaluksista ja
käytettiin junien panssarointiin.
Puolustushaarojen välistä mustasukkaisuutta ei esiintynyt, koska kapteeni
Pitka komensi ensimmäistä panssarijunaa, joka lähetettiin rintamalle joulukuussa 1918 virolaisten merimiesten
miehittäessä junan tykkejä. Myös brittiläinen laivasto-osasto antoi aseistusta
panssarijuniin. Viron laivaston tehtävänä oli tukea maataisteluita tykistötulella
sekä suorittaa maihinnousuja. Tallinnan
telakat muuttivat erilaisia siviilialuksia
merivoimien tarpeisiin.
Virolaiset improvisoivat myös panssariautoja samaan tapaan, kuin panssari-
ko panssaroituja miehistönkuljetusvaunuja, joissa kuljetettiin rynnäkköryhmiä.
Pitkän kantaman tykkejä ja lisävaunuja
korjausmateriaalia varten lisättiin yleensä tarpeen mukaan.
Panssarijunadivisioonan huolto oli
myös kokonaan kiskoilla liikkuvaa. Se oli
myös siviilikalustoa, joka oli modifioitu
sotilaskäyttöön tai otettu sellaisenaan
käyttöön. Pioneereilla oli korjaus- ja rakentamisjunia tuhoutuneiden kiskojen ja
siltojen korjaamiseen.
Panssarijunadivisioonalla oli myös
joukko erikoisvarustettuja saunajunia
rintamajoukkoja varten. Tämä oli tärkeää moraalin ja hygienian ylläpitämiseksi. Bolsevikkien puolella huono hygienia
johti lavantautiepidemiaan joukoissa.
Virolaiset perustivat myös haavoittuneiden evakuointijärjestelmän käyttämällä haavoittuneiden kuljettamiseen
muutettuja matkustajavaunuja. Nämä
sairaalajunat toivat haavoittuneita rintamalta Tallinnaan, jossa sijaitsi suurin osa
maan sairaalakapasiteetista.
Virolaisjoukkojen eteneminen itään
merkitsi evakuointimatkojen pitenemistä Tallinnan sairaaloihin. Näin jatkettiin,
kunnes sairaaloita lähempänä rintamaa
saatiin taas toimintakuntoisiksi. Elokuuhun 1919 mennessä Viron Armeijan lääkintähuollolla oli kapasiteettia käsitellä
5000 täyttä sairaalahoitoa vaativaa potilasta.
Tammikuun alkupuolella 1919 Viron
Armeija oli 13000 miehen vahvuinen ja
vahvuus oli edelleen nousussa. Helmikuussa 1919 virolaiset kykenivät muodostamaan vielä kaksi jalkaväkidivisioonaa alkuperäisen 1. Jalkaväkidivisioonan
ja Panssarijunadivisioonan lisäksi.
Virolaiset muodostivat myös ilmavoimat käyttäen venäläisiltä ja saksalaisilta
otettua sekä briteiltä saatua kalustoa.
Joukko virolaisia upseereita ja aliupseereita, jotka olivat palvelleet Venäjän
ilmavoimissa Ensimmäisessä Maailmansodassa, toivat ammattitaitoa oman
maan ilmavoimille.
Viron ilmavoimat aloittivat toimintansa
komppaniana, joka oli liitetty Pioneeripataljoonaan vuonna 1918. Vuoden 1919
lopulla se oli jo itsenäinen organisaatio.
Suurin rajoite Viron Ilmavoimille oli huutava polttoainepuute. Eräässä vaiheessa ilmavoimien henkilöstö meni Narvan
kaupungissa ovelta ovelle kysymään,
olisiko asukkailla antaa polttoainetta.
Koska autot olivat verrattain harvinaisia silloin Virossa, ei toiminta juurikaan
tuottanut tulosta.
Virolaiset onnistuivat kuitenkin saamaan siviiliväestöltä muuta materiaalia,
kuten hevosia, rekiä ja ruokaa. Joitain
tuotteita pakko-otettiin. Siviilihallinto oli
kuitenkin hyvin varovainen, jottei jo ruoan puutteesta kärsivää väestöä rasitettaisi liikaa.
Jauhovarannot olivat nopeasti hupenemassa. Siviilien leipäannosta vähennettiin 140 grammaan henkilöä kohden
päivässä. Tilanne parani, kun viljalähetykset alkoivat saapua maaliskuussa
Iso-Britanniasta ja Yhdysvalloista.
Suomi myönsi Virolle toisen lainan ja
useat maat antoivat Viron hallitukselle
luottoja, jotka mahdollistivat lisäruoan
ostamisen. Kykenevä siviilihallinto ja
saatavilla olevien resurssien hallinta kotirintamalla mahdollistivat Viron Armeijan hyökkäysoperaatioiden käynnistämisen ja maan vapauttamisen.
Panssariauto Vanapagan (kirjoittajan arkisto)
set ja suomalaiset joukot vapauttivat
Koillis-Virossa Narvan yhdeksäntenätoista tammikuuta 1919. Võru ja Valka
Etelä-Virossa vapautettiin bolsevikeista
ensimmäisenä helmikuuta 1919.
Offensiivi paransi huomattavasti Viron materiaalitilannetta. Virolaiset saivat
haltuunsa 35 tykkiä, seitsemän laivastotykkiä, 118 konekivääriä, 2000 kivääriä,
kaksi lentokonetta, yhdeksän veturia,
180 rautatievaunua, neljä rannikkoalusta, 13000 ammusta ja suuren määrän
kiväärin patruunoita.
Kuten rynnäkkö Tarttoon, myös nopea
eteneminen Narvaan yllätti bolsevikit.
Se johti Puna-armeijaan kuuluneiden divisioonan ja rykmentin esikuntien sekä
melkein bolsevikkihallituksen Sota- ja
Laivastoministerin vangitsemiseen. Leon
Trotsky (Lev Davidovich Bronstein) johti
henkilökohtaisesti operaatioita Narvassa ja pakeni viime hetkellä vain vaivoin
välttäen jäämisen virolaisten vangiksi.
Helmikuussa 1919 bolsevikit keskittivät 75000–80000 vahvuisen joukon
Pihkovaan vastahyökkäystä varten. Virolaiset joukot olivat erittäin alivoimaisia.
Viron Armeija kykeni asettamaan vain
kolmanneksen tuosta vahvuudesta kaakkoiselle rintamalleen. Vasta joulukuussa
1919 Viro kykeni saattamaan neljä divisioonaansa 75000 miehen vahvuisiksi.
Bolsevikit ryhmittivät tälle suunnalle
suuren määrän modernia tykistöä, joka
oli ylivoimaista virolaistykistöön nähden. Sen kalusto oli vanhanaikaista ja
tyypiltään kirjavaa. Ainoat materiaaliset
edut venäläisiin nähden oli virolaisten
parempi yleishuolto, suhteellisen hyvä
lääkintähuolto, tehokkaat rautatiekuljetukset ja hyvin organisoitu täydennysjärjestelmä, jonka materiaalitilanne oli
paranemassa.
Bolsevikkien puolella lääkintähuolto oli
melkein toimintakyvytön, rautatieyhteydet olivat kaoottisia ja ruoan ja hevosten pakko-otoissa bolsevikit olivat talonpoikaisväestöstä riippuvaisia. Bolsevikkien hyökkäys torjuttiin, virolaisten linjat
pitivät. Virolaiset suorittivat joukon
Hyökkäysvaihe
käynnistetään
Virolaisjoukot aloittivat hyökkäysoperaatiot 6. tammikuuta 1919 käyttäen maksimaalisesti joukkojen liikkuvuutta. Viron
laivasto teki maihinnousuja bolsevikkilinjojen taakse ja panssarijunat käyttivät
hyväkseen liikkuvaa tulivoimaansa murtautuakseen vihollislinjojen läpi.
Tammikuun neljäntenätoista päivänä 1919 panssarijunan rynnäkköosastot hyökkäsivät Tarttoon saapuen juuri
ajoissa estämään bolsevikkien aikoman
siviiliväestön joukkoteloituksen. Virolai-
Hävittäjä Vambola (kirjoittajan arkisto)
15
Viron ilmavoimien Sopwith Camel (kirjoittajan arkisto)
paikallisia vastahyökkäyksiä ja taistelut
lainehtivat edestakaisin maalis- ja huhtikuun aikana.
Bolsevikit eivät kyenneet hyödyntämään tykistöylivoimaansa, koska sitä
käytettiin tehottomasti. Virolaiset kykenivät käyttämään vanhempaa kalustoaan
tehokkaammin, paremmalla tarkkuudella ja keskittämällä tulta. Bolsevikkijoukot olivat usein ilman ruokaa, kärsivät
taudeista ja huonosta lääkintähuollosta.
Vaikka bolsevikkijoukot olivat vahvuudeltaan ylivoimaisia, oli henkilöstöllä huono moraali ja motivaation puute. Lisäksi
Puna-armeija koostui maalaisväestöstä
sekä eri kansallisuuksien, kuten unkarilaisten ja kiinalaisten sekoituksesta. Se
ei ymmärtänyt tai välittänyt sodan päämääristä.
Armeijan johto nojautui Keisarillisen
Venäjän entisiin upseereihin, vaikka heihin suhtauduttiinkin luokkavihollisina.
Koska näitä upseereita pidettiin epäluotettavina, bolsevikkien niin kutsuttuja poliittisia komissaareja sijoitettiin
joka yksikköön valvomaan upseereita ja
tekemään poliittista propagandaa henkilöstölle. Poliittisilla komissaareilla oli
oikeus muuttaa sotilasjohdon päätöksiä
usein katastrofaalisin seurauksin.
Virolaisupseerit olivat taas hyvin pystyviä ja miestensä sekä hallituksensa
luottamia. Virolaisten sotilaiden oli helppo ymmärtää sodan päämäärät, he taistelivat kotiensa ja oman hallituksensa
puolesta. Taisteluiden jatkuessa maalisja huhtikuulle alkoi heidänkin moraalinsa
heiketä. Useimmat virolaissotilaat olivat
maanviljelijöitä ja he halusivat palavasti
päästä maatiloilleen kevätkylvöihin.
Eräs tarvike, josta oli maassa kova
puute, oli tupakka. Kaikki saatavilla oleva tupakka annettiin rintamajoukoille.
Kun Iso-Britannian Mission johto vieraili 2. ja 3. Divisioonien esikunnissa,
esikunnilta kysyttiin, mitä tarvikkeita he
tarvitsisivat eniten. Kummassakin esikunnassa sanottiin, että panssariautoja,
lääkintätarvikkeita ja tupakkaa.
Toukokuun puolivälissä 1919 virolaiset ottivat taas aloitteen haltuunsa ja
käynnistivät hyökkäyksiä idässä Venäjää
vastaan ja etelässä Latviaan ajaakseen
16
pois bolsevikit ja varmistaakseen omat
rajansa. Toukokuun 23.–24. päivinä Viron
2. Divisioona käynnisti yöhyökkäyksen
vallatakseen Pihkovan. Hyökkäys onnistui ja tärkeä rautateiden solmukohta oli
virolaisten hallinnassa 26. toukokuuta.
Landeswehr-taistelut
Saksalaisjoukkojen ollessa Latviassa,
oli tilanne siellä monimutkainen. Tämä
karkeasti noin 30000 vahvuinen joukko koostui Landeswehr-osasta, joka oli
muodostettu Riikassa Baltian saksalaisista joulukuussa 1918 sekä Rautadivisioonasta, Iron Division, joka koostui Saksasta tulleista vapaaehtoisista.
Liittoutuneet eivät olleet vaatineet,
että nämä kenraali Rüdiger von der
Goltz’in johtamat joukot demobilisoitaisiin kuten muut saksalaiset joukot alueella. Saksalaiset olivat luvanneet käyttää joukkoja bolsevikkeja vastaan. Karlis
Ulmanis’in johtama Latvian väliaikainen
hallitus oli kuitenkin hyvin saksalaisvastainen, sen sympatiat olivat Liittoutuneiden puolella. Kenraali von der Goltz teki
kaikkensa estääkseen Latvian kansallisen armeijan muodostamisen.
16. huhtikuuta 1919 kenraali von der
Goltz järjesti vallankaappauksen väliaikaishallitusta vastaan vaihtaen Ulmais’in
johtaman tilalle saksalaismielisen Andrievs Niedra’n johtaman hallituksen.
Saksalaiskenraalilla oli pitkälle menevät
poliittiset päämäärät; Viron ja Latvian
kontrolli. Niistä piti tehdä saksalaismielisiä vasallivaltioita, joita Baltian saksalaisaristokratia johtaisi.
23. toukokuuta Landeswehr ja Rautadivisioona etenivät Latvian pääkaupunkiin Riikaan ajettuaan bolsevikit pois.
Sen sijasta, että ne olisivat jatkaneet
itään pakenevien bolsevikkien perässä,
saksalaisjoukot etenivät pohjoiseen ja
koilliseen vaarantaen Viron 2. Divisioonan selustan. Kenraali Laidoner vaati,
että saksalaiset lopettaisivat etenemisensä. Tätä vaatimusta ei kuitenkaan
noudatettu.
5. kesäkuuta 1919 saksalaisjoukot
hyökkäsivät virolaisia vastaan latvialaisen Cesis’in kaupungin suunnalla, jonka kautta kulki rautatieyhteys Riikan ja
Tartton välillä. Taistelut raivosivat kolme
päivää, jonka jälkeen virolaiset ajettiin
pois Cesis’istä.
Liittoutuneiden Sotilasmission johto
pakotti virolaiset ja saksalaiset solmimaan aselevon 10. kesäkuuta ja aloittamaan neuvottelut. Seuraavana yhdeksänä päivänä hedelmättömien neuvotteluiden aikana kumpikin puoli keskitti
joukkoja alueelle.
Virolaisten 3. Divisioona siirtyi etelään
miehittääkseen noin satakilometrisen
rintamalohkon. 5000 miehen vahvuiseen divisioonaan kuului noin 1400 latvialaista. Joukkoa tuki 28 kenttätykkiä ja
kaksi panssarijunaa.
Cesis’in alueelle ryhmittyneet saksalaisjoukot koostuivat noin 5300 miehestä joita tuki 50 tykkiä, yksi panssarijuna
ja joukko lentokoneita. Kesäkuun 19.
päivänä saksalaiset hyökkäsivät jälleen
ja taistelut raivosivat Cesis’in alueella
kolme päivää.
Virolainen panssarijuna ja virolaista sekä latvialaista sotilashenkilöstöä Cesisissä kesäkuussa
1919 (Latvian Sotamuseo)
aikaan huonona, se oli kehnosti johdettu ja moraali heikko.
Lokakuun 10. päivänä Luoteinen Armeija käynnisti sotatoimet Narvan itäpuolelta Jamburgista kohti Pietaria. Se
eteni aluksi nopeasti. Lokakuun 20. päivänä kenraali Judenitchin joukot saavuttivat Pietarin esikaupunkialueet.
Seuraavana päivänä bolsevikit vahvistivat 7. Armeijaa 28000 – 29000 miehellä ja aloittivat vastahyökkäyksen. Puna-armeijan 15. Armeija, joka oli 23000
miehen vahvuinen, yhtyi vastahyökkäykseen. Valkoisten Luoteinen Armeija ei
kyennyt pysäyttämään vastahyökkäystä
ja se vetäytyi Jamburgiin.
Tilanteen vakauttamisen mahdollisuudet haihtuivat, kun valkoisten joukko
marraskuun 14. päivänä jätti Jamburgin
ja vetäytyi kohti Narvajokea. Luoteisen
Armeijan hajoaminen loi vaarallisen tilanteen. Kenraali Judenitch aikoi viedä
jäljellä olevat 40000–50000 miestään
Narvajoella olevien virolaislinjojen
taakse joukkojen
uudelleen organisointia varten. Sotajoukkoa seurasi
myös suuri määrä
siviilipakolaisia.
Lannistunut armeija Viron maaperällä, jonka johto oli
vihamielinen maan
itsenäisyydelle, oli
uhka sisäiselle turvallisuudelle. Tästä
syystä Viron hallitus päätti riisua
Luoteisen Armeijan
joukot aseista sen
ylitettyä Narvajoen
Viroon. Näin tapahtuikin. Koko joukko
riisuttiin aseista,
lukuun ottamatta
2500 miestä, jotka
päättivät liittyä vaVirolainen panssarijuna Raunasjoen sillalla Loden aseman ja Cesisin välillä Latvian operaatioiden paaehtoisina Viron
aikana (Landeswehr) kesällä 1919 (Latvian Sotamuseo)
Armeijaan.
Kesäkuun 23. päivänä virolaisten onnistui ryhtyä vastahyökkäykseen. 3.
Divisioona hyökkäsi koko voimallaan.
Cesis otettiin jälleen haltuun, saksalaisjoukkoja työnnettiin sinnikkäästi etelään
estäen niiden uudelleen ryhmittyminen.
Hyökkäys eteni Riikan esikaupunkialueille, jolloin Liittoutuneet määräsivät aselevon. Saksalaisjoukot työnnettiin Länsi-Latviaan ja Karlis Ulmanis’in johtama
hallitus asetettiin jälleen valtaan.
Kenraali von der Goltz’in sotatoimet
Viroa vastaan oli taktinen uhkapeli,
jonka hän hävisi. Hänen joukkonsa oli
asianmukaisesti täydennetty ja paremmin varustettu kuin virolaiset. Saksalaiset olivat kuitenkin Liittoutuneiden
hyvän tahdon varassa täydennysten
osalta.
Kenraali von der Goltz’illa ei ollut rautatieyhteyttä Saksaan hallinnassaan. Britit ja ranskalaiset laivastot kontrolloivat
meriyhteyksiä Itämeren länsiosissa ja
kykenivät halutessaan saartamaan
Latvian satamat.
Lisäksi
Latvian
kuljetusinfrastruktuuri ja teollisuus
oli
vaurioitunut
pahasti viimeaikaisissa ja aiemmissa taisteluissa ja
paikallinen väestö
oli enimmäkseen
vihamielistä, mikä
teki saksalaisten
paikallishankinnat
hyvin vaikeiksi.
Valkoisen
Armeijan
toimet itäisellä
rintamalla
Kesällä 1919 sotatoimet jatkuivat
itäisellä rintamalla, tosin Viron alueen ulkopuolella.
Antibolsevistinen
venäläisjoukko,
kenraali Nikolai
Judenitsch’in johtama Luoteinen Armeija ryhmittyi Pihkovan alueelle ja aloitti
offensiivin kohti Pietaria. Virolaiset tukivat sitä laajasti Liittoutuneiden painostuksen takia. Liittoutuneet halusivat bolsevikkien tulevan lyödyksi hinnalla millä
hyvänsä.
Virolaisilla oli vähemmän intoa yhteistyöhön Luoteisen Armeijan kanssa,
jonka johto kieltäytyi tunnustamasta Viron itsenäisyyttä ja pyrki sitä vastoin palauttamaan Viron Venäjän valtakuntaan.
Yhteistyö kenraali Judenitchin kanssa
kuitenkin varmisti Liittoutuneiden hyvän
tahdon sekä sotamateriaalin täydennykset Viroon.
Täydennystilanne parani huomattavasti
kesän aikana. Suuret määrät vaatetusta tuli maahan, mikä lähestulkoon riitti
koko armeijan tarpeisiin. Pulaa oli lähinnä talvivaatetuksesta. Virolaisten tykistö
sai uudenaikaisia tykkejä Iso-Britanniasta. Syksyn alussa virolaisilla oli 142
tykkiä, joista 56 oli raskasta kalustoa.
Konekiväärien lukumäärä lisääntyi myös.
Pienikaliiperisia ampumatarvikkeita oli
riittävästi, mutta tykistön ammuksista
oli pulaa.
Viron Armeija kykeni lisäämään myös
pioneeri-, kuljetus- ja viestivälinevarastojaan. Kenttäpuhelimien kaapeleista sekä
polttoaineesta oli akuuttia pulaa. Polttoainepula vaikutti pahimmin merivoimiin,
joka tarvitsi voiteluaineita, rasvoja ja
polttoaineita sekä ilmavoimiin, joka tarvitsi lentopetroolia. Nämä puutteet hellittivät hieman, kun polttoainetta, öljyä
ja voiteluaineita saapui Iso-Britanniasta
elokuussa.
Iso-Britannia täydensi myös Luoteista
Armeijaa kesän aikana. Täydennyskysymys oli kiistan aihe Viron sotilasjohdon
ja Luoteisen Armeijan välillä. Venäläisistä tuntui, että britit suosivat virolaisia enemmän, kun taas virolaiset eivät
luottaneet kenraali Judenitchin aikeisiin,
eikä hänen esikuntansa kykyyn organisoida sotatoimet tehokkaasti.
Luoteisella Armeijalla oli huutava pula
täydennysmateriaalista, elintarvikkeista,
vaatetuksesta ja aseista kesän alussa.
Helpottaakseen täydennysongelmaa,
britit yhteisymmärryksessä Ranskan
hallituksen kanssa lähettivät suuren
määrän alun perin Suomelle tarkoitettua
materiaalia Viroon Luoteisen Armeijan
käyttöön.
Tämä lähetys sisälsi 450 konekivääriä,
4200 karbiinia, 10000 automaattipistoolia, 30 panssarivaunua, 32 lentokonetta,
kasiaseiden ampumatarvikkeita, miekkoja, kenttäkeittiöitä, hevosvaljaita sekä
kypäriä.
Kevään alussa 1919 Luoteisen Armeijan vahvuus oli 18500 miestä ja 56
kenttätykkiä. Niitä vastassa oli Puna-armeijan 7. Armeija vahvuudeltaan 26000
miestä ja 148 kenttätykkiä. 7. Armeijan
taistelukykyä pidettiin kuitenkin tuohon
Sotilasjohdon
epäonnistuminen
Kenraali Judenitchin operaation epäonnistuminen luettiin suurelta osilta huollon huonon suunnittelun syyksi. Hänen
joukkonsa eteni nopeasti päin lukumääräisesti suurempaa joukkoa, mutta ei
kyennyt ylläpitämään huollollisesti hyökkäystä ja puolustusta.
New York Times’in Virossa ollut sotakirjeenvaihtaja kirjoitti marraskuussa
1919, että hyökkäyssotatoimi oli ”loistava esimerkki sotilasjohdon epäonnistumisesta”. Huolimatta brittien ase- ja
ampumatarvikeavusta kaikenlaisesta
tarpeista oli puutetta joukkojen taistelukunnon ylläpitämiseksi.
Lääkintähuollon suunnittelu oli kelvotonta ja se johti sairaiden ja haavoittuneiden osalta hirveisiin olosuhteisiin.
Esikunta ei suunnitellut asianmukaisesti
joukkojen majoittamista kylmissä olo-
17
suhteissa, jotka olivat alkamassa. Joukot eivät enää kyenneet nukkumaan ulkosalla, niin kuin aikaisempina kuukausina. Armeijan riisuminen aseista Viron
puolella kävi helposti, koska sotilaat olivat uupuneita ja nälkäisiä ja enemmän
kuin tyytyväisiä luovuttaessaan aseensa.
Viimeinen vaihe
taan. Toistuvasti ne torjuttiin ja aiheutettiin hyökkääjälle suuria tappioita. Hyökkäykset ottivat veronsa ja joulukuun 30.
päivänä 7. Armeijan komentaja ilmoitti
bolsevikkien ylijohdolle, että hänen joukkonsa ei enää jatka hyökkäystoimia.
Seuraavana päivänä bolsevikkien neuvottelijat suostuivat aselepoon, joka lopetti taistelut. Aselepo tuli voimaan 3.
tammikuuta 1920 ja lopullinen rauhansopimus allekirjoitettiin helmikuun 2.
päivänä 1920.
Luoteisen Armeijan epäonnistuminen
pyyhkäisi Liittoutuneiden toiveet bolsevikkihallinnon kaatamisesta. Liittoutu- Huolto virolaisten operaatioiden
neiden hallitukset hyväksyivät nyt Viron kivijalkana
ehdotukset rauhanneuvotteluiden aloittamiseksi bolsevikkihallinnon kanssa. Viron Vapaussota, joka kesti 402 päiBolsevikit olivat myös innokkaita lopet- vää, maksoi virolaisille 3588 kaatuneina
tamaan sotatoimet, tosin omilla
ehdoillaan. Viron
ja bolsevikkien
hallitukset päättivät aloittaa rauhanneuvo tte l ut
Tarttossa joulukuun 5. päivänä
1919.
H u o l i m a tt a
rauhanneuvotteluiden aloittamisesta taistelut
jatkuivat laantumatta. Bolsevikkien poliittinen
johto käski armeijaansa valtaamaan Narvan
hinnalla
millä
hyvänsä. Tämä
parantaisi heidän
sotilaallista asemaansa huomattavasti ja antaisi
voimakkaan neuvotteluvaltin.
Siten bolsevikit keskittivät Virolainen sairaalajuna sisältä (Latvian Sotamuseo)
16 0 0 0 0
hengen vahvuisen
joukon, jota tuki yli 200 kenttätykkiä, ja 13775 haavoittuneina. Iso-Britannia,
vasten Viron puolustuslinjoja Narvajoel- Ranska, USA ja Suomi avustivat Viroa
la. Virolaiset olivat rakentaneet vahvat sotilaallisesti sekä taloudellisesti, mutta
puolustusasemat joelle ja mobilisoineet apu oli lainaperusteista ja se piti makkaikki saatavilla olevat reservit puolus- saa takaisin sodan jälkeen.
Sota päättyi Viron täydelliseen voittukseen.
Joulukuun 7. päivänä bolsevikit aloit- toon, sen rajat oli turvattu ja rauhansotivat sarjan jalkaväkihyökkäyksiä ja 16. pimus oli ehdoiltaan suosiollinen Virolpäivänä he murtautuivat virolaisten lin- le. Ylivoimainen huolto oli Viron voiton
jojen läpi yli jäätyneen joen Narvan kau- avain. Virolaiset käyttivät optimaalisesti
pungin eteläpuolella. Seuraavana päivä- niukkoja huoltoresurssejaan, improvinä virolaiset tekivät onnistuneen vas- sointiaan, tarjolla olevia paikallisia retahyökkäyksen ja palauttivat puolustus- sursseja sekä ulkomaista apua.
linjat, tosin kovin tappioin. Bolsevikkien Tallinnan telakat ja konepajat improvisoivat varusteita, kuten panssariautoja
hyökkäystoimet loppuivat toistaiseksi.
Joulukuun 24. päivänä he kuitenkin ja -junia. Ulkomaiden apu pistettiin teesittivät uusia vaatimuksia neuvotte- hokkaaseen käyttöön. Samaa ei voida
luissa, vaatimuksia joita he sanoivat sanoa heidän nimellisestä liittolaisestukevansa sotilastoimilla. Virolaisille oli taan, Luoteisesta Armeijasta. Se sai
selvää, että uusi hyökkäysten sarja olisi myös ulkomaista apua, mutta ei onnistulossa. Kenraali Laidoner määräsi uusi- tunut tekemään asianmukaisia suunnien joukkojen siirrot Peipsijärven etelä- telmia eikä käyttänyt saamiaan resursseja tehokkaasti.
puolelta pohjoiseen vahvistukseksi.
Joulukuun 28. päivänä bolsevikit Resurssien käytön, suunnittelun ja
käynnistivät sarjan massiivisia jalkaväki- operaatioiden koordinoinnin osalta virohyökkäyksiä virolaista puolustusta vas- laiset olivat onnekkaita saadessaan ken-
18
raali Johan Laidonerin ylipäällikökseen.
Häneen luotti myös siviilihallinto. Se ei
puuttunut Laidonerin sotilaspäätöksiin ja
hallinto työskenteli tiiviisti asevoimien
kanssa. Virolaiset kykenivät käyttämään
myös kokeneita siviiliasiantuntijoita
huollon tehtävissä.
Bolsevikit toisaalta eivät luottaneet
kokeneisiin upseereihinsa, sotilaallinen
suunnittelu ja koordinointi oli parhaimmillaankin sattumanvaraista. Leon Trotskylla, joka usein itse johti sotilasoperaatioita, oli hyvin vähän sotilaallista käytännön kokemusta muutoin kuin poliittisena agitaattorina.
Sama kokemuksen puute koski muutakin bolsevikkijohtoa, joka valvoi sotilaallisia täydennyksiä, kuljetuksia ja
lääkintähuoltoa.
Monia siviiliasiantuntijoita, joita olisi voinut
käyttää näissä
huollon toiminnoissa, pidettiin
luokkavihollisina.
He olivat joko
paenneet maasta, olivat vangittuina tai vain
epäluotettuja.
Bo l s ev i k k i e n
huoltotoiminta
oli kaoottista. Tuloksena heidän
joukkonsa kärsi
usein nälkää, se
oli huonosti vaatetettua ja siltä
puuttui peruslääkintähuolto ja
hygienia. Aivan
varmasti nämä
p u u tt e e t
olivat suurimpana
syynä huonoon
moraaliin ja heikkoon tehokkuuteen. Ei mikään
määrä poliittisten
komissaarien saarnaa maailmanvallankumouksesta tai laivastotukikohtatarpeista
voinut korjata moraalista tilannetta.
Koska bolsevikkijoukot pakko-ottivat
paikalliselta väestöltä ruoan ja hevoset,
oli siviiliväestö linjojen takana usein vihamielistä tai yhdentekevää bolsevikkien asialle.
Virolaiset sotilaat ymmärsivät paremmin sodan päämäärät – kansallisen itsenäisyyden ja kotien turvallisuuden. Siten
heidän moraalinsa oli paljon korkeammalla. He olivat paremmin muonitettuja
ja vaatetettuja ja saivat parempaa lääkintähuoltoa.
Viron Tasavalta perustettiin demokraattisille periaatteille, bolsevikkivenäjä
ei. Viron asevoimat palvelivat kansaa ja
tuottivat kansallista turvallisuutta huolehtien henkilöstönsä ja siviiliväestön
hyvinvoinnista.
Artikkelisarja:
”Toimitusketju venyy ja paukkuu”
Naton sotilaallisella muutosprosessilla pyritään muodostamaan tiivis ja verkottunut systeemi, jossa moduulit ja järjestelmät ovat yhteistoimintakykyisiä. Keskeinen haaste on
yhteensopivuuden lisääminen ja samalla erikoisosaamisen kehittäminen. Tähän liittyy välivaiheena Prahan huippukokouksessa sovittu osallistujamaiden resurssien integrointi, mikä
tukee joukkojen nopeaa siirrettävyyttä tarvittaessa tuhansien kilometrien päähän Euroopasta. Esimerkiksi NRF – joukkojen on kyettävä aloittamaan toimintansa muutaman viikon
kuluessa päätöksestä. Tämä on mittava haaste joukkojen keskittämisen lisäksi myös ylläpitävän huollon toimitusketjuille.
Artikkelisarjassa toimitusten haasteita käsitellään huoltotaktiikasta tuttujen yleisten periaatteiden näkökulmista. Ensimmäisessä artikkelissa kuvataan täydennysalan toiminnallisia
haasteita. Seuraavissa osissa pureudutaan tarkemmin toimialakohtaisiin erityispiirteisiin ja
hahmotellaan toimitusketjun rakennetta itsekkäästä kansallisesta näkökulmasta, mutta samalla rakentavassa Naton sotilaallisen muutosprosessin hengessä.
Majuri Janne Rautiainen
Kirjoittaja palvelee Länsi-Suomen Sotilasläänin Esikunnassa. Artikkeli mukailee
hänen Yleisesikuntaupseerikurssi 54:llä
tekemäänsä nopean toiminnan konseptin huoltoa ja Naton transformaatiota
käsittelevän tutkimuksen käsiteosuutta. Tutkimuksessa puretaan toimitus- ja
evakuointiketjun problematiikkaa huollon
yleisten periaatteiden näkökulmista. Majuri Janne Rautiainen on palvellut ISAF
–operaatiossa Afganistanissa ja EUFOR
Altheassa Bosnia-Hertsegovinassa.
Kuvat: Puolustusvoimat
20
Vaativissa olosuhteissa joukkojen on varauduttava säilyttämään toimintakyky ja täyttämään
tehtävänsä, vaikka huoltoyhteydet katkeaisivat.
”Kun liian kanssa ei pärjää”
– Tukitarve ohjaa toimitusketjujen mitoittamisesta
”Tulevat kriisinhallintaoperaatiot toteutetaan todennäköisesti yhä vaikeammissa
toimintaympäristöissä, joissa isäntämaatuki saattaa puuttua kokonaan ja kaluston kuluminen on nopeaa.” Ote vuoden
2009 valtioneuvoston puolustuspoliittisesta selonteosta
”Vaikeimmissa toimintaympäristöissä” kulutus on melkoista. Esimerkiksi
Eteläisessä Afganistanissa toimiva pataljoonan kokoinen joukko kuluttaa normaalissa partiointi- ja etsintätyyppisissä
operaatioissa satoja kuormalavoja tai
kuutiometriä materiaalia, polttoaineita ja
vettä. Toiminnan intensiteetin noustessa
kulutus voi nousta tuhanteen kuutiometriin. Lisäksi mahdollisessa NRF (Nato
Response Force) –operaatiossa joukon
perustamiseen liittyvät toimitukset tuplaavat viikoittaisen kuljetustarpeen. Yksi
rauhanturvaaja kuluttaa laskennallisesti
50 - 70 kg talousvettä ja materiaalia päivässä. Suurin toimintakyvyn ylläpitoon
kohdistuva kulutus kohdistuu veteen.
Kalusto kuluu erittäin nopeasti, mikä
aiheuttaa mm. merkittävän varaosa- ja
vaihtomateriaalitarpeen. Reserviä tai
porrastuksia tarvitaan, ja materiaali on
monenkirjavaa. Esimerkiksi yhdellä rauhanturvaajalla voi olla jopa kymmenen
erilaista taisteluvälineeksi luokiteltua
työkalua.
Erillisessä suunnassa toimiva pataljoona tai yksikkö voi joutua eristyksiin.
Joukon tarvitsema huolto on oltava käytännössä mukana, mikä aiheuttaa kroonisen tila- ja kuljetuskapasiteettipuutteen. Tukitarpeen suunnittelu ja toimintamallien mukauttaminen huollon suorituskykyyn on operaation perusedellytys.
Viimeisinkin mukaan lähtevä esine perustuu huolelliseen harkintaan. Kompromisseja joudutaan tekemään jopa tehtävän suorittamisen kannalta kriittiseksi
arvioidun materiaalin osalta. Toisaalta
joukon toimintakyvyn eli hengissä sel-
Muu materiaali on oltava noudettavissa esimerkiksi eteentyönnetyistä tukikohdista,
joissa on oltava varastoituna jopa viikkojen
kulutusta vastaava määrä materiaalia.
viämisen kannalta kriittisestä huollosta
ei voida tinkiä. Toimitusketjun suunnittelussa ja toimitusten toteuttamisessa on
tarpeet kyettävä priorisoimaan. Se on
merkittävä osa toimitusketjujen suunnittelua. Tärkein on oltava mukana, mutta
liian materiaalin mukaan ottaminen tietää vaikeuksia huollolle.
Tarvelähtöinen suunnittelu on
toimitusketjujen rakentamisen
perusta
Huollon suorituskyvyn ja huoltotarpeen
ymmärtäminen on operaatioiden suunnittelun perusedellytys. Tukitarpeen ymmärtäminen luo perustan toimitusketjujen rakentamiselle. Parhaimmillaan tukitarpeen määrittäminen on ajoissa käynnistetty yhteinen savotta, johon aselajit,
toimialat ja joukot tuottavat oman osuutensa parhaan kykynsä mukaan.
Tukitarpeiden laskenta ja priorisointi
on huollon operatiivista johtamista kirkkaimmillaan, joskin tuloksia on hyvin
vaikeaa yleistää tilannesidonnaisuuden
ja muuttujien monisäikeisyyden vuoksi.
Esimerkiksi kriittisen materiaalin määrittely muuttuu helposti filosofiseksi
keskusteluksi, jos karkeita oletuksia ja
skenaarioita ei ole taustalla. Oletusten
tekeminen vaatii ammattitaitoa. Maalaisjärkeä siis tarvitaan, ja eri johtoportaiden problematiikka on ymmärrettävä
käytännöllisesti.
Huollon toimintaedellytysten
arviointi on tiedustelun
keskeisimpiä kohteita
Erityisesti pioneeriaselajin sekä huoltoja tiedustelutoimialojen on analysoitava
toimintaympäristöä tiiviissä yhteistoiminnassa jo ennen tukitarpeen määrittämistä. Vaativien kriisinhallintatehtävien
suunnittelussa olisi hyödyllistä käyttää
huollon tarpeita ymmärtäviä upseereita
toimintamahdollisuuksien analysointityöhön. Tarvitaan ”huollon tiedustelu-upseereita” ja ennakkoluulotonta yhteistyötä vähän joka suuntaan. Se mahdollistaa vaihtoehtojen arvioinnin monesta
näkökulmasta. Lisäksi huoltomiesten
on päästävä mukaan mahdollisiin toimintaympäristön tiedusteluretkiin. ”Toimintaympäristön tiedustelu ei koskaan
mene hukkaan”.
Vain kriittisistä kriittisin materiaali mahtuu
mukaan partioon.
realistisuutta on punnittava ja toimintatapoja on jatkuvasti hiottava kokemusten karttuessa. Jo harjoitteluvaiheessa
kulutusarvioita on syytä kirjata muistiin.
Harjoitusten tulisi tuottaa realistisia täydennyksiä, joiden avulla ketjuja voidaan
testata. Parhaimmat kokemukset voidaan virallistaa (esim. SOP), mikä mahdollistaa systemaattisen harjoittelun jatkossa.
Resursseja on varattava
onnistumisten ja virheiden
analysointiin
Esimerkiksi eteläisessä Afganistanissa
operaatio on opettanut ISAF -joukkoja
kantapään kautta, mutta sen ei tulisi
olla suunnittelun lähtökohta. Muiden
onnistumisista ja virheistä voidaan oppia, kunhan kokemuksiin on riittävästi
tarmoa ja resursseja perehtyä. Perehtymiseen tarvitaan aikaa, henkilökohtaista
sitoutumista ja tukea esimiehiltä. Kollektiivinen kokemusten kartuttaminen vie
useita vuosia, jonka vuoksi esimerkiksi
2010 –luvun puolivälissä mahdollisesti
toteutettavien operaatioiden tukitarvetta on aloitettava arviomaan systemaattisesti jo nyt, ja toden teolla. EUBG ja
NBG ovat toki tärkeä koetinkivi askel,
mutta eivät yksin riittävä kriisinhallinnassa tarvittavan huollon systemaattiseen
kehittämiseen. Tarvitaan myös joukkorekisteriin tuotettavia huoltojoukkoja, mikä
mahdollistaa huollon operaatiokohtaisen
räätälöinnin moduuleista. Tuotetut kriisinhallintaan sitoutuneet huoltojoukot
ovat luonnollisesti käytettävissä myös
kotimaan puolustukseen lyhyellä varoitusajalla.
Tukitarpeen määrittely käynnistää
toimitusketjujen suunnittelun
Huollon kokemuksia olisi
hyödyllistä kerätä ja jakaa
systemaattisesti
Suunnitteluprosessissa tukitarpeen laskeminen painottuu komentajan ja huoltopäällikön suunnitteluperusteiden määrittämiseen. Sen jälkeen voidaan siirtyä
mm. joukkojen, järjestelmien ja keinojen suunnitteluun. Toisaalta laskelmien
Nopean toiminnan konseptiin liittyvien
tukitarpeiden arvioinnissa esimerkiksi
eteläisen Afganistanin ISAF –operaation kokemukset ovat kultaakin kalliimpia. Tulevaisuuden toimintaympäristö voi
21
olla tulevissa operaatioissa hyvinkin samankaltainen. Suomalaisilla on jo vuosikymmenten kokemus vaativien maasto- ja sääolosuhteiden vaikutuksesta
yksilöön, mutta esimerkiksi järjestelmien vikaantumisesta, joukkojen käytöstä
tai yhteistoiminnasta voidaan oppia jatkuvasti uutta tai varmentaa syntyneitä
käsityksiä. Erityisesti kuljetusvaunujen
kunnossapidon kokemuksista olisi tärkeää keskustella virolaisten, hollantilaisten
ja puolalaisten kanssa, jos joskus lähdetään saman valmistajan kalustolla. Mm.
varaosien toimituksissa voidaan hyödyntää samoja toimintatapoja.
Huollon operatiivisiin suunnitteluperusteisiin voidaan tiivistää oleellisimmat
tiedot, mutta se ei yksin riitä tiedon
laajaan jakeluun Puolustusvoimissa. Esimerkiksi huollon tietopankkiin voisi tallentaa parhaat muistiot
Toimitusvarmuus ohjaa
toimitusketjun pitkäjänteistä
suunnittelua
Kokeneet sotilaat mitoittavat kriittisen
huollon varman päälle ja jättävät turhan
materiaalin pois operaatioista. Vastaavasti järkevät operaatioiden rahoittajat
osaavat tukea toimitusvarmuuteen ja
toimitusketjun sopivaan mitoittamiseen tähtääviä pyrkimyksiä avokätisesti.
Säästäminen väärässä kohtaa voi olla
kohtalokasta joukkojen turvallisuudelle
ja toimintaedellytyksille. Kriisinhallintaan liittyvän huollon suorituskykyjen
rakentaminen on oltava määrätietoista
ja tavoitteellista toimintaa, jossa tukitarve määrää joukkojen koon. Samalla
logiikalla tulisi päästä tuettavan joukon
mitoittamisen osalta tilanteeseen, missä määritetään ensin joukon toiminnalle
asetetut vaatimukset ja vasta sen jälkeen vahvuus.
Yksinkertainen perusratkaisu
jättää tilaa luovalle mahdollisuusperustaiselle ajattelulle
Täydennysten luotettavuus vaikuttaa olevan fundamentti, mutta keinoista puhuttaessa mielipiteet eroavat jonkin verran
sotilaidenkin kesken. Kuppikuntien syntymistä kannattaa välttää. Tiedonvaihdon
tulisi olla avointa, joskin rakentavan kriittistä. Parhaimmillaan luotettavuus syntyy yksinkertaisesta kokonaisratkaisusta,
joka mahdollistaa täydentävien ratkaisujen innovatiivisen hyödyntämisen. Niitä
voivat olla mm. viralliset ja epäviralliset
sopimukset tai vakiintuneet käytännöt.
Yllättävän tukeutumismahdollisuuden
tarkoituksenmukaisella hyödyntämisellä voidaan lisätä toimitusten nopeutta.
Esimerkiksi ilmakuljetusten tai muiden
saattueiden tukemismahdollisuuksia
kannattaa kartoittaa väsymättä, vaikka
voimassa olisi joku taistelunkestävämpi
toimintatapa. Tässä kumppanien globaalien toimitusverkostojen hyödyntäminen
on itsestäänselvyys. Toinen hyvä esimerkki on voimavarojen keskittäminen
kuljetuskapasiteetin kohdentamisessa
huollon suojauksen helpottamiseksi. Ilmatuki, välillinen suoja ja hyvä lentosää
22
kannattaa hyödyntää tappioiden välttämiseksi.
Joustavuudella ymmärretään
porrastuksia, reserviä, tukikohtia ja
varmentavia toimintatapoja
Joustavuudella tarkoitetaan vaikeissa olosuhteissa hieman eri asiaa kuin
normaalioloissa tai elinkeinoelämässä.
Joustavuudella tarkoitetaan porrastuksia,
huoltoreservin varaamista ja muita komentajan taktisia työkaluja. Lisäksi yhteistoimintakyky ja materiaalin yhteensopivuus lisää varmuuden lisäksi myös
joustavuutta. Myös toimitusketjujen rakenteessa voidaan joustaa tilanteen mukaan, kunhan kokonaiskapasiteettia ei
lasketa liikaa. Huollon alimitoittamisella
sekä toimitusketjut että tuettava joukon
toimintasäde lyhenee. Toisin sanoen
joukon käytettävyys ja rauhaturvaajien
turvallisuus laskevat. Pataljoonan kokoinen joukko voi joutua pitämään hallussaan kahden viikon kulutusta vastaavan
määrän materiaalia porrastusten lisäksi
eli tuhansia kuutiometrejä. Lisäksi tarvitaan pelkästään ylläpitävään huoltoon
mm. kymmeniä kuorma-autojen kuljetussuoritteita viikossa. NRF –operaatioissa olisi tyydyttävä huoltomiesten
suhteellisen suureen osuuteen joukossa, vaikka olisi houkuttelevaa toteuttaa
näyttävämpiä operaatioita.
Sopivan kiinteä tukikohtainfra lisää
tuettavan joukon ketteryyttä
Tuettavan joukon toiminta voi olla vaikeissa oloissa joustavaa ja ketterää vain,
jos kiinteää tukikohtainfrastruktuuria on
riittävästi käytössä. Vastaavasti huoltojoukot voivat toimia ketterästi, jos perusjärjestelyt eivät sido kaikkia voimavaroja. Toisaalta toimitusketjut on pyrittävä
suunnittelemaan siten, että kaikki olemassa oleva infra voidaan hyödyntää.
Esimerkiksi eteentyönnetyn tukikohdan
rakentaminen vie runsaasti aikaa ja resursseja. Päätukikohdat ja FOB –verkosto olisi luontevinta saada ”rintamavastuun vaihtona” tai yhteistoimintamuotona esim. joltain alueella jo pidempään
olleelta toimijalta.
Toimitusperiaatteet on räätälöitävä
jo harjoitteluvaiheessa
Eteläisessä Afganistanissa pataljoonan ylläpitävä huollon toimitusketjujen
suunnittelussa on tarpeetonta puhua
termeistä ”työntävä huolto” tai ”noutoperiaate. Oleellisempaa olisi arvioida
kuljetusten keskittämisen ja suojaamisen periaatteita. Huolto perustuu tukitarpeen mukaiseen täydentämiseen,
jossa jokainen täyttö on suunniteltava
kellontarkasti omana suorituksenaan.
Tärkeää on ymmärtää, että toimitusperiaatteen tulisi määrittää tuettavien
joukkojen komentajat (vast), tosin jo
vuosia etukäteen Naton transformaation hengessä. Suojaustarve ja kuljetuskapasiteetti määrittävät toimitustavan
eli noutaako joukko tilaamansa määrän
täydennyksiä vai toimitetaanko ne pää-
Toimitusketjun loppupäässä huolto tarvitsee
saman maastoliikkuvuuden kuin tuettava
joukko.
tukikohdasta. Pataljoonan sitoutuminen
noutamaan materiaalia päätukikohdasta heikentää merkittävästi pataljoonan
sisäisiä täydennyksiä, mutta on joskus
ainoa vaihtoehto. Sen takia luotettavan
suuri kansallinen huollon suorituskyky
on järjestettävä päätukikohtaan.
JLSG (Joint Logistics Supporting
Group) muodostaa tarttumapinnan
huollon johtamiselle
Päätukikohta satelliitteineen muodostetaan usein keskeiseen paikkaan, jossa
on mahdollisuus ottaa vastaan strategiset kuljetukset. Päätukikohta on tarttumapinta osallistujamaiden ja kumppanien huollolle ja muille tukiosille. Tukikohdasta käytetään Natossa nimeä JLSB,
joka on JLSG:n fyysinen operaatioalueella (tai läheisyydessä) oleva yhteistoimintajärjestely. JLSB (Joint Logistics
Supporting Base) ei ole itseään, vaan
tuettavia joukkoja varten. Konseptia tulisi kyetä tarkentamaan toimintaympäristön vaatimilla parhailla käytänteillä, jotka
tulisi harjoitella ja virallistaa esimerkiksi
sopimuksin. Toisaalta on muistettava,
että JLSB:n johtaminen on oma mittava operaationsa, johon tuettavan joukon
komentaja ei voi suoraan vaikuttaa. Tukeutumisen johtamisessa tavoitteena
on mahdollisimman suuri yhteistoimintakyky ja yhteensopivuusaste. Käytännössä kyse on toimintaa ohjaavasta
periaatteesta, joka ei toteudu kokonaan
käytännön tasolla.
Edellä mainituista syistä nopean toiminnan joukkojen on pyrittävä hyödyntämään kaikki mahdollinen infrastruktuuri,
ja yhdistettävä toimintoja organisaatioista riippumatta. Esimerkiksi Afganistaniin lähetettävien joukkojen on kyettävä
tukeutumaan kiinteähköihin tukikohtiin
vähintään pataljoonan huoltokomppanian tai erillisen yksikön huoltojoukkueen
osalta.
Pitkäjänteisyys säästää
kustannuksia
Kustannusten arvioinnissa on ajateltava suorituskykyjen kehittämistä kokonaisuutena, jossa kustannustehokkuus
saavutetaan pitkällä aikavälillä. Johtajien
ja asiantuntijoiden on kyettävä haarukoimaan tukitarve useita vuosia ennen
mahdollista operaatiota. Se mahdollistaa huollon keskittymisen ydintoimintoihin. Huoltomiehille on kerrottava kaikilla organisaatiotasoilla, mitä tarvitaan ja
erityisesti se, mikä on liikaa. Erityisesti
porrastukset ja vaihtomateriaali määritetään tarkasti.
NRF -joukkojen toimitusvarmuus
on arkista aherrusta, riittäviä
resursseja ja voimakäyttöön
valmistautumista
Luotettava huolto on edellytys kriisinhallintajoukon aktiiviselle toiminnalle, sillä
toimitusketju ei saa rajoittaa kriisinhallintajoukon toimintavapautta. Tuettavan
joukon saaman hyödyn lisäksi toimintavapaus lisää huoltovarmuutta. Toimintavapaus nimittäin lisää toimitusvarmuutta
laajentamalla tukemismahdollisuuksia.
Riittävä huolto on merkittävä turvallisuustekijä, mutta samalla myös resursseja vievä ja suojausta vaativa kohde.
Toimitusvarmuuden lisäksi etsitään keinoja kustannustehokkuuden parantamiseksi ja arvioidaan siedettäviä kompromisseja. Oleellista on keskittyä kriittisiin
tukitarpeisiin ja yhteistoimintakyvyn kehittämiseen.
Voimankäyttöön on varauduttava
ketjun kaikissa vaiheissa
Huollon suojaukseen on kiinnitettävä
erityistä huomiota. Siihen tarvitaan koulutettuja joukkoja ja kalustoa sekä reservien hyödyntämistä. Toimitusketjua
on kyettävä tukemaan liikkeen edistämisellä ja puolustamaan jopa väijytyksiltä. Huoltoa on kyettävä suojaamaan
erityisesti tuottamalla tiedustelutietoa
toimitusten suunnittelun tueksi. Tämä
mahdollistaa toimitusten keskittämisen
edulliseen hetkeen sekä helpottaa toimintojen salaamista. Mahdollisten iskujen ennaltaehkäisyyn ja paljastamiseen
joudutaan uhraamaan merkittävä määrä
joukkoja. Voimankäyttöön varautuminen
on luonnollinen osa toimitusvarmuutta.
Kriittisen materiaalin toimitusten viivästyminen voi aiheuttaa merkittäviä ongelmia tuettavalle joukolle.
Tila ja kuljetuskapasiteetti ovat
kortilla.
Sanonta ”liian kanssa pärjää” ei sovellu nopean toiminnan konseptiin esimerkiksi eteläisen Afganistanin kaltaisissa
olosuhteissa. Materiaalin kulutus, varastointi ja vikaantuminen vaatii runsaasti
resursseja. Sanonta pitäisikin muuttaa
muotoon: ”riittävien porrastusten, voimavarojen keskittämisen, suojaavien
joukkojen sekä kuljetus- ja yhteistoimintakyvyn kanssa pärjää, kunhan
suunnittelu alkaa vuosia etukäteen”.
Huolto toimii myös vaativissa oloissa,
jos tuettava tietää tarpeensa ja toimitusketjussa on riittävä kapasiteetti, osaaminen ja halu tukea. Vastaavasti toimi-
tusketjulla on toimintaedellytykset, jos
tukitarpeen arviointi on aloitettu vuosia
etukäteen, tukemista on harjoiteltu yhdessä tuettavien kanssa ja huollon toimitusketjujen kapasiteetti on mitoitettu vaativimpien tehtävien mukaiseksi.
Tämä vaatii huollon joukkotuotannolta
merkittävää panostusta ja poliittisilta
päätöksiltä halua sitoutua joukkorekistereihin tuotettuihin kykyihin. Parhaimmillaan kriisinhallintatehtävistä saadaan
kotimaan puolustuksen tueksi toimivia
joukkokokonaisuuksia ja osaamista käytännön yhteistoimintakyvyn haasteiden
ratkaisemisesta.
Huollon kehittäminen Naton
transformaation hengessä
Toimitusketjujen rakentaminen on aikaa
vievää työtä, koska kyse on joukkojen
ja järjestelmien kehittämisestä. Kansainvälisissä tehtävissä tarvittavien huollon suorituskykyjen tulisi liittyä tiiviisti
kansallisen puolustuksen kehittämiseen
aika-, henkilö- ja taloudellisten resurssien säästämiseksi. Esimerkiksi RFID
–toiminallisuuden käyttöönotto, huoltojoukkojen tuottaminen (ml. materiaalin
hankinnat) ja osaamisen kartuttaminen
on jatkuvaa kehittämistyötä, joka vaatii
runsaasti harjoittelua. Huollon kehittäminen vaativiin tehtäviin on kulttuurin
muokkaamista ja ankaraa harjoittelua.
Resurssien rajallisuus huomioiden tavoitetilaan ei päästä hetkessä, joten
luontevinta olisi aloittaa systemaattinen
kansainvälisen huoltojoukon rakentaminen ja harjoituttaminen mahdollisimman
nopeasti. Se mahdollistaisi kriisinhallintatehtävien luotettavat ja kustannustehokkaat toimitukset silloin, kuin kykyä
todella tarvitaan. Loppujen lopuksi toimitusketjun hallinta on huollon ydintoimintaa, ja tukitarpeen ymmärtäminen
on oleellinen osa pataljoonan johtamista.
Huoltoupseeriyhdistyksen
kevätkokous
järjestetään 15.3.2010 klo 17.30 alkaen
Pääesikunnassa Helsingissä.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 11 § mainitut asiat.
Tervetuloa!
23
Koeampumalaitos on Maavoimien Materiaalilaitoksen johtajan
alainen itsenäinen joukko-osasto,
jonka tehtävänä on otsikon mukaisesti tuottaa Puolustusvoimille
palvelusturvallisuutta.
Pitkäkantamaisiin koeammuntoihin,
jopa 60 km:n ampumaetäisyyksille, on
käytössä Katajaluodon saari Helsingin
edustalla.
Tehtävänsä Koeampumalaitos toteuttaa
monipuolisilla koeammunnoilla, joissa
testataan niin ampumatarvikkeita, kuin
aseitakin sekä materiaalien olosuhdetesteillä. Koeampumatoimintaa on tehty maassamme koko itsenäisyytemme
ajan ja olosuhdetestausta jo runsaat
kymmenen vuotta.
Toimintapaikat
Pääosa toiminnasta toteutetaan Niinisalossa, jonne laitoksen kaikki toiminta on
keskitetty vuodesta 2003.
Koetoiminnan historiaa
Siellä ammuntapäiviä kertyy vuositasolla vain muutamia ja niiden lukumäärä
vaihtelee vuosittain voimakkaasti. Katajaluodon spesialiteettina on räjäytysvesiallas, jossa voidaan tutkia mm. ampumatarvikkeiden sirpaloitumista.
Koetoiminnan voidaan katsoa alkaneen
heti itsenäisyytemme alussa vuonna
1918, jolta ajalta on tallessa vanhin säilynyt koeammuntapöytäkirja.
Eri vaiheiden jälkeen Koeampumalaitoksen toiminnat keskitettiin Niinisaloon
vuonna 2003, jossa koetoimintaa on
harjoitettu jo vuodesta 1939 alkaen.
Koetoiminta tänään
Räjäytyspiha Niinisalossa
24
Lähtökohtaisesti koeampumatoiminta
on vaatinut harjoittajiltaan hyvät luonnontieteelliset perustiedot, joita on ollut
osattava soveltaa käytännön haasteisiin.
Nykyisellään tietämyksen terävin kärki
on suuntautunut entistä enemmän koetoiminnassa käytettävien mittauslaitteiden käytön hallitsemiseen.
Nykyaikaisten mittalaitteiden käyttö
onkin kiinteä osa koetoimintaa. Tämä
Lentoratatutkan asettaminen
kehitys ei kuitenkaan ole poistanut tarvetta perustietojen hallitsemiseen kokonaisuuden ymmärtämiseksi.
Koeampumalaitos on osallistunut kiinteästi suomalaisen aseteollisuuden kehitystyötä kautta aikojen.
Uusien ase- ja ampumatarvikekonstruktioiden testaaminen on laitoksen
arkipäivää ennen niiden hankkimista
Puolustusvoimien sotavarusteiksi. Menneiltä vuosikymmeniltä ovat tuttuja esimerkiksi erilaiset kranaatinheittimien
modifikaatiot 60 mm ”miniheittimestä”
aina 300 mm järeään heittimeen. Samoin kotimaisen 155 mm tykin pitkäaikainen kehitystyö ja viimeisimpänä 120
mm AMOS-järjestelmän kehittäminen,
joissa Koeampumalaitos on kiinteästi
tehnyt yhteistyötä suomalaisen aseteollisuuden kanssa. Raskaan raketinheitinjärjestelmän ammunnat toteutettiin
myös KOEAL:n toimenpitein.
Koeampumalaitoksen tehtävissä on
aina tarvittu sekä käytännön teknisiin
töihin pystyvää henkilöstöä, että korkean teknisen tietämyksen omaavaa henkilöstöä, joka pystyy ratkaisemaan käytännön koetoiminnassa vastaan tulevat
kysymykset.
Perinteisesti myös sotilaallisen peruskoulutuksen saaneet Koeampumalaitoksella työskennelleet upseerit ja
opistoupseerit ovat saaneet oman koulutusjärjestelmänsä teknisen koulutuk-
Raskasraketinheittimen koeammunta
tarvetta perustietojen hallitsemiseen
koetoiminnassa vastaan tulevat
kes
kokonaisuuden ymmärtämiseksi.
kysymykset.
toim
Koeampumalaitos on osallistunut
sen. Tämä rakenne on pitänyt ja pitää
kiinteästi suomalaisen aseteollisuuden
edelleen laitoksen ammattitaidon korkealla tasolla.
kehitystyötä
kautta aikojen.
Koeampumalaitoksen alueellinen vaikuttavuus käsittää Pohjois-Satakunnan lisäksiaseEtelä-Pohjanmaata
ja Pirkanmaata.’
Uusien
ja
Pääosa henkilöstöstä tulee luonnolliampumatarvikekonstruktioiden
sesti Kankaanpäästä ja naapurikunnista,
mutta kauempaakin
testaaminen
on laitoksen kävijöitä
arkipäivääon.
Koetoiminnan luonne on teknisellä
ennen
niiden
hankkimista
tasolla
kokenut
vuosien saatossa melkoisia muutoksia,
mutta perusteet ovat
Puolustusvoimien
sotavarusteiksi.
hyvin pitkälti edelleen samoja - tutkitaan toimivuutta, tehoa, kestävyyttä ym.
vaatimusten mukaisia toimintoja. Vaikka mittausten tarkkuus ja luotettavuus
ovatkin parantuneet ja digitalisoituneet
osa havainnoista perustuu edelleen perinteisiin menetelmiin ja havaintoihin.
Koeampumalaitos on ollut alusta pitäen
mukana Puolustusvoimien laatutyössä.
Tästä osoituksena on laitokselle myönnetty Materiaalilaitoksen laatusertifikaatti. Sertifikaatti on ollut osoitus Koeampumalaitoksen tekemästä pitkäjänteisestä työstä koetoiminnan kehittämiseksi ja
tulosten luotettavuuden parantamiseksi.
Tänä päivänä koetoiminnan määrä on
vakiintunut vajaaseen kahteensataan
ammuntapäivään ja olosuhdetestaus
runsaaseen neljään sataan testiin vuodessa. Tämä vastaa varsin hyvin Koeampumalaitoksen resursseja, niin henkilöstön kuin koeammuntapaikkojen ja
testauslaitteistojen osalta.
ja lu
dig
per
me
Koe
pitä
laat
lait
Koeampumaupseeri työssään
Ma
Koeampumaupseeri työssään
varmistetaan käytettävän aseen toimintakunto, esivalmistellaan ampumatarvikkeet (esimerkiksi kiinnitetään sytyttimet, perävirtausyksiköt ja termostoidaan tarvikkeet, eli saatetaan tiettyyn
lämpötilaan) ja rakennetaan tarvittavat
maalilaitteet (pysäytyslevyt, lähtövirhepahvit, teräslevypakat…)
Kokeen aikana kertyvää mittaus- ja
havainnointitietoa syötetään reaaliaikaisesti tietokonepohjaiseen koeammuntajärjestelmään. Koeammunta ei pääty
ammusten loppuessa, vaan tämän jälkeen on vielä koeammuntajärjestelyjen
purku, kaluston puhdistus ja huolto ja
viimeisimpänä pöytäkirjan teko läpiviedystä koeammunnasta.
Koeammuntaprosessi
Koeammuntaprosessin käynnistää Maavoimien Materiaalilaitoksen antama
koeammuntamääräys. Siinä määritetään
käytettävä ase, ampumatarvike ja testiohjelma.
Kokeesta vastaava ammunnanjohtaja
jalostaa koeammuntamääräyksen koeammuntasuunnitelmaksi, jossa lyödään
lukkoon testin tarkka ajankohta, tarvittavat esivalmistelut, kokeeseen osallistuva henkilöstö ja tarvittava oheiskalusto
sekä maalilaitteet. Ennen kokeen alkua
Tykinputken endoskooppitutkimus
Suora-ammunnat
Suora-ammuntojen tarkoituksena on
useimmiten panokseen liittyvä sisäballistinen tai muu tutkimus. Ammus on
yleensä inertti eli räjähtämätön; rihlatuilla putkilla ammuttaessa rikkivalutäytteinen ja rihlaamattomilla putkilla (esim.
kranaatinheittimillä) ammuttaessa hiekkatäytteinen. Ammuksena käytetään
usein myös täysmetallista, massiivista
kalustoammusta, joka on lisäksi usein
normaaliammusta painavampi. Räjähtämätöntä ammusta käytetään myös ammusten kehitys- ja vastaanottokokeissa,
jolloin ammutut kranaatit seulotaan pysäytysesteiden hiekkatäytteestä ja otetaan tarkempaan tutkimukseen.
Tällöin pystytään tutkimaan ammuksen kuoren kestävyyttä, johtorenkaan
kiinnipysyvyyttä ja muotoutumisominaisuuksia sekä ammuksen perään liittyvien elementtien toimivuutta. Ammuksesta voidaan ennen heitteen iskeytymistä
pysäytysesteeseen tutkia lennon vakavuutta, lähtövirhettä, lähtönopeutta tai
nopeutta halutussa pisteessä sekä hidastuvuutta. Suora-ammuntojen erikoisryhmän muodostavat ammunnat panssarivaunu- ja panssarintorjunta-aseilla.
25
Iskemän paikannusta kannettavalla GPSlaitteella
Epäsuorat ammunnat
Epäsuorissa ammunnoissa on usein tarkoituksena tutkia ammuksen ulkoballistisia ominaisuuksia, osuvuutta ja hajontaa,
ammuksen tai sytyttimen toimintaa sekä
vaikutusta maalialueella erilaisiin maalirakenteisiin. Kaikki laukaukset ammutaan
yleensä yksittäislaukauksina ja niihin liittyy havainnonteko tuloalueella joko pelkästään visuaalisesti tai siihen liittyvin
erilaisin mittaus- tai kuvauslaittein. Ammuksen tai kranaatin vaikutus tai toiminta
maalissa tallennetaan usein videonauhalle tai muulle tallenteelle. Iskusytyttimin
ammuttujen kranaattien iskemäkuopat
paikannetaan leikkaamalla tähystyssuuntien perusteella havaintopisteistä. Näin
iskemäkuopat voidaan yksilöidä ja mitata
kokeen päätteeksi erilaisin menetelmin.
Epäsuoria koeammuntoja suoritetaan
myös erilaisilla erikoisampumatarvikkeilla, kuten muun muassa savu- ja valaisuammuksilla, aika-, heräte- tai optisilla
herätesytyttimillä varustetuilla ammuksilla sekä kuorma-ammuksilla. Savu-
ammuksin suoritettavia kokeita lukuun
ottamatta tehdään edellä mainituissa
erikoisammuskokeissa havaintoja ja mittauksia lentoradan loppuvaiheesta. Valaisuammuskokeissa havainnoidaan valaisumassan syttymispiste ja seurataan
laskuvarjon varassa liikkuvan palavan valaisupanoksen liikettä aina sammumispisteeseen saakka mitaten samalla valaisuaikaa. Kaikkiin mainittuihin koeammuntoihin liittyy myös lentoajan mittaus
siitä hetkestä alkaen, jolloin ammus
tulee ulos aseen putkesta ja mittaus
päättyy ammuksen toimintaan. Erityisenä koetyyppinä on toteutettu mm. ballistiseen sääpalvelun liittyviä vertailuammuntoja sekä ampumatarvikeyhdistelmäkohtaisia taulukkoammuntoja.
Olosuhdetestaus:
Olosuhdetestauksella pyritään jäljittelemään todellisia rasituksia, jotka kohdistuvat tuotteeseen kuljetuksen, varastoinnin ja käsittelyn yhteydessä. Olosuhdetestaus kuuluu erottamattomana osana
ampumatarvikkeen tuotekehitykseen ja
ampumatarviketurvallisuuden parantamiseen. Olosuhdetestaustarpeet perustuvat ampumatarvikkeille asetettuihin vaatimuksiin, joiden toteutumista on kyettävä
arvioimaan ennen materiaalin laajamittaista hankintaa. Koeampumalaitoksella
on tehty säätestejä ja mekaanisia testejä
1980-luvun lopulta lähtien. Pudotus- ja
tärinätestaus aloitettiin uudelleen saneeratuissa tiloissa kokeiluluontoisesti vuonna 1995. Pari vuotta myöhemmin alkoi
olosuhdetestauksen tuotantokäyttö.
Olosuhdetestausmenetelmät on kuvattu perusteellisesti monissa kansallisissa
ja kansainvälisissä standardeissa. Testausmenetelmät ja äärimmäiset olosuhteet, joissa tuotteita testataan, valitaan
ensisijaisesti Suomessa vallitsevien olosuhteiden ja käytettävien kuljetustapojen
mukaan. Olosuhdetestejä voidaan tehdä
seuraavassa laajuudessa: pudotustestit
12 metrin korkeuteen saakka sekä tärinätestit kappaleen pitkittäis- poikittais- ja
pystysuunnassa. Säätestit, Loose Cargo
-testit sekä alipainetestit.
Koeampumalaitoksen johtaja
Evl Matti Sandelin
26
TURUN
OSUUSKAUPPA
www.tok.fi
- S IN UN ED UK SESI VA R S INAIS- SU OM E S S A
Mikä yhdistää yli 115 000 varsinaissuomalaista taloutta?
Se on oma osuuskauppa. Turun Osuuskaupan omistajina on
jo yli 115 000 varsinaissuomalaista taloutta. Oma osuuskauppa
yhdistää ja tarjoaa palveluja niin arkeen kuin elämän suuriin
juhlahetkiin. Turun Osuuskaupassa olet hyvässä seurassa.
Loimaa
Oripää
Uusikaupunki
2 kpl
Pöytyä
Mynämäki
Vehmaa
Kustavi
Nousiainen
Rusko
Taivassalo
Masku
Turku
Länsi-Turunmaa
4 kpl
2 kpl
4 kpl
2 kpl
3 kpl
Lieto
Tarvasjoki
Raisio
Naantali
10 kpl
Kyrö
Aura
Kaarina
Paimio
Sauvo
Perinteeksi muodostunut
huoltotaktiikan seminaari
järjestettiin jo kuudennen
kerran Hämeen
Rykmentissä
Teksti ja kuvat Raimo Raivio.
Huoltokoulu järjesti 18. - 19.2.2010 huoltotaktiikan seminaarin Hämeen Rykmentissä. Seminaarin kaksi pääteemaa
olivat huollon tietopankin tarve, rakenne
ja toiminnallisuus sekä huollon toimialojen taktisen tason suorituskyvyn kehittämistarpeet tulevaisuuden logistiikkajärjestelmässä. Seminaarin tavoitteena oli
Majuri Jari Virolainen esitteli huollon tietopankkihanketta.
Everstiluutnantti Unto Usvasalo avasi huoltotaktiikan seminaarin ja kertoi huoltokoulun
ajankohtaisia asioita.
28
jakaa ajankohtaista tietoa huoltotaktiikasta esikuntien, sotilasopetuslaitoksien
ja joukko-osastojen välillä sekä verkottua
huoltotaktiikan asiantuntijoiden kesken.
Lisäksi jaettiin ajankohtaista tietoa Huoltoupseeriyhdistyksestä järjestämällä
pienimuotoinen aluetapahtuma Lahden
varuskunnan upseerikerholla.
Seminaarin johti everstiluutnantti Unto
Usvasalo apunaan majuri Jari Virolainen.
Tilaisuuteen oli kutsuttu huollon edustajia puolustushaarojen, sotilasläänien,
materiaalilaitoksen ja huoltorykmenttien
esikunnista, sotilaslääketieteen keskuksesta sekä sotilasopetuslaitoksista ja
joukko-osastoista. Seminaarin ensimmäisenä päivänä käsiteltiin ryhmätöinä
huollon tietopankki hanketta ja kuultiin
tietoiskuja huollon ja logistiikan muista
kehittämishankkeista ja huolto- ja logistiikkajärjestelmän kehittämismahdollisuuksista tulevaisuudessa. Seminaarin
toinen päivä käytettiin alustuksiin ja ryhmätöihin huollon toimialojen kehittämistarpeiden kartoittamiseen nykyisessä
huoltojärjestelmässä.
Huollon tietopankkihanke
Majuri Jari Virolainen ja kapteeni Sami
Kanerva esittelevät huollon tietopankki
hanketta, joka on Maavoimien huoltoosaston erillinen toimeksianto Huoltokoululle ja liittyy herrojen opettajaopintojen kehitystyöhön. Ryhmätyöskentelynä
käsiteltiin hankkeen toteuttamiskelpoisuutta ja kehittämismahdollisuuksia. Tietopankin tarve nähtiin erittäin tarpeelliseksi. Tällä hetkellä tietopankin kokonaisuus olisi PVAH-pohjainen turvaluokitukseltaan korkeintaan viranomaiskäyttö
-tason tietoa sisältävä työkalu huollon
parissa työskentelevien kouluttajien,
opettajien ja asiantuntijoiden käyttöön.
Tietopankki sisältäisi tutkimustöitä, ohjesääntöjä, koulutuskortteja, opetuspaketteja ja tietoiskuja toimialoista ja
huoltojoukkojen suorituskyvyistä sekä
organisaatiosta. Tietopankin päivitys- ja
tiedon tuottamisvastuut jaettaisiin pääopettajuuksien ja joukko-osastojen osaamisalueitten kesken. Tulevaisuudessa
tietopankissa tulisi voida siirtää myös
luokiteltua tietoa.
Maavoimien huollon kehittäminen
Huollon tarkastaja eversti Risto Kosonen kertoi ajankohtaista maavoimien
huoltojärjestelmästä ja majuri Petri Rantanen esitteli menneillään olevia huollon
kehittämishankkeita. Meneillään olevista
huollon kuudesta alakehittämisohjelmasta huoltorykmenttihanke on määritellyt kenttähuoltoukkojen suorituskykyjä,
organisaatioita ja joukon tarvitsemaa
materiaalia sekä laatinut kenttähuoltojoukoille toimintaohjeita. Laaditut toimintaohjeet ovat tulossa joukkoihin lausunnolle, jonka jälkeen yhtenäiset toimintatatavat otetaan laajasti käyttöön.
Huoltorykmenttihankkeessa hankittavaksi suunniteltua ja jo osin hankittua materiaalia jaetaan kenttähuoltojoukoille ja
parannetaan siten niiden suorituskykyä.
Majuri Petri Rantanen
Majuri MIkael Laine Länsi-Suomen Huoltorykmentin esikunnasta ja huollon tarkastaja
eversti Risto Kosonen keskustelevat huollon
johtamisesta.
Komentajakapteeni Vesa Aalto esitteli huoltojärjestelmän toimialojen kehittämismahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Esitys painottui huollon tutkimus- ja
kehittämisosaston tutkimus- ja tiedonkeruun painopistealueille näkökulmana
vaihtoehtoiset tulevaisuudet 2020 luvulla.
Tulevaisuudessa sotaa käydään yhä
pienemmillä joukoilla, miehittämättömillä ja automatisoiduilla välineillä. Osa
päätöksenteosta on siirtymässä yhä
enenevässä määrin tietojärjestelmien
tuottamaan tukeen. Tuki- ja analyysipalveluissa käytettäneen entistä enemmän
siviiliyritysten tuottamia palveluita.
Huoltovarmuuteen liittyvien häiriöiden
todennäköisyys ja uhka kasvaa. Tuotannon optimointi yrityksissä, omitussuhteiden ja ohjausvallan muutokset vaikut-
tavat kansalliseen huoltovarmuuteen.
Kansallisesti Itämeren merkitys kasvaa
edelleen ja satamien erikoistuminen
voi aiheuttaa järjestelyvaran pienenemistä materiaalin käsittelyn osalta. Tarve toimintatapojen yhtenäistämiseen,
standardointiin, komponenttien yhteensopivuuden lisäämiseen, ristiinkäytettävyyteen ja siten elinkaarikustannusten
jakamiseen eri toimijoiden kesken kasvanee.
Täydennyksissä kulutuksen automaatioseuranta lisääntynee, jolla pyritään reaaliaikaisemman tilannekuvan tuottamiseen ja siten ennakoivuuteen. Kunnossapidossa vaihtolaitetarve kasvanee ja
komponenttien vaihtotarve lisääntynee
painottuen taistelukentälle. Vianmääritys monimutkaistuu ja järjestelmäosaaminen tullee korostumaan entisestään.
Huoltotaktiikan seminaariväkeä
29
Puolustusvoimien ylilääkäri lääkintäkenraalimajuri Pentti Kuronen piti mielenkiintoisen
esityksen kenttälääkinnän tulevaisuudesta.
Neljännen sukupolven kenttälääkintäjärjestelmässä integraatiosta haetaan lääkintähuollon suorituskykyä.
Sotilaslääketieteen keskuksesta esikuntapäällikkö Esa-Jussi Nuutila ja operatiivisen toimiston
päällikkö majuri Teppo Karhu.
Kuljetuksissa tultaneen käyttämään
enemmän miehittämättömiä ja autonomisia ajoneuvoja. Henkilöstö- ja kalustotappioiden välttämiseksi suojan tarve
kasvaa edelleen.
Puolustusvoimien ylilääkäri lääkintäkenraalimajuri Pentti Kuronen esitteli kenttälääkinnän tulevaisuutta. Lääkintähuollon
tavoitetila on kenttälääkinnän kehittäminen palvelus- ja potilasturvallisuus, ympäristöterveydenhuolto, kansainvälinen
toiminta ja lääkintätiedustelu huomioiden. Kenttälääkinnän kehittämisprojektit
ovat mahdollistaneet lääkäreiden tuomisen lähemmäksi taistelukenttää. Lääkäri
antaa ensihoitopaikalla ensiavun, aloittaa
hoidon ja tarkentaa diagnoosia. Potilaat
kuljetetaan kiireellisyysjärjestyksessä ensihoitoasemalle. Ensihoitoasemalla lääkärit suorittavat stabiloivat hoitotoimenpiteet, esimerkiksi kiireelliset leikkaukset, ja valmistelevat potilaat evakuointia
varten. Taistelulääkinnän keskeisimmät
elementit ovat verenvuodon tyrehdyttäminen, hengitysteiden aukipitäminen ja
nopeat evakuoinnit.
Aiheet askarruttavat
30
Lääkintäkoulun kurssit ovat ainoita
lääkintähuollon joukkotuotantokursseja,
joten terveydenhuollon ammattihenkilöstön rekrytointiin, koulutukseen ja sijoittamiseen tulee kiinnittää yhä enemmän huomiota. Hankinnoissa painopiste
on etulinjan varustamisessa ja koulutuksessa.
Huollon toimialojen
kehittämistarpeet nykyisessä
huoltojärjestelmässä
Huollon toimialojen kehittämistarpeiden
määrittely toteutettiin huoltotaktiikan
seminaarin toisena päivänä ryhmätöinä.
Ennen ryhmätöitä kukin toimiala piti lyhyen valmistellun alustuksen joukkotuotanto tehtävien toteutuksen havaintojen
perusteella. Keskeisimmät kehittämistarpeet liittyivät huollon kenttähuoltojoukkojen henkilöstömäärän ja ajoneuvojen
niukkuuteen, maastoliikkuvuuteen, suojaan ja johtamisvälineistöön.
Erinomaisesti järjestetyssä huoltotaktiikan seminaarissa noin 50 osanottajan
voimin syntyi vilkasta ja aktiivista keskustelua. Tavoitteet saavutettiin ja huoltojärjestelmää ainakin huoltotaktiikan
osalta vietiin taas eteenpäin.
Kapteeni Petri Heinäaro Karjalan Prikaatista alusti kunnossapidon kehittämistarpeista joukkotuotantotehtävien kokemusten perusteella.
Työryhmä painotti kunnossapidon etupainotteisuutta ja vianmääritystä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Kapteeni Sami Friberg johti lääkintähuollon työryhmää. Kehittämisessä keskeistä on henkeä pelastavat ensiaputaidot, potilaslajittelu ja
todellinen evakuointitarve.
Yliluutnantti Jere Perkiökankaan johtama työryhmä käsitteli perusyksikön, joukkueen ja ryhmän huollon järjestelyiden kehittämistä.
31
Kuopion Asevarikko
Kuvat:
Marika Terä ja SA-kuvat
Artikkeli perustuu Maavoimien
Materiaalilaitoksen edustajana
eversti Raimo Petäsnoron pitämään juhlapuheeseen Itä-Suomen Huoltorykmentin toisena
vuosipäivänä Kuopiossa. Samalla
se on katsaus tärkeään ja pitkäaikaiseen osaan Suomen maanpuolustuksen toimintaan. Suomen vanhimman varikon perinteen juontavat Kuopioon, jonka
Suuressa Neulamäessä toiminnat
lakkasivat vuoden vaihteessa.
Varikkotoiminta on jatkunut vuodesta
1918 katkeamatta Kuopiossa 91 vuoden ajan. Päätehtäväalueena on ollut
aina jalkaväen aseet ja niihin kuuluvat
varusteet. Työyksiköiden nimet, henkilöstövahvuudet ja työmenetelmät ovat
vuosien varrella vaihdelleet, samoin kuin
sijoituspaikka Kuopion kaupungissa.
Viime vuonna tuli kuluneeksi 70 vuotta talvisodan alkamisesta. Kuopion
Suuren Neulamäen rakentaminen puolustusvoimien tarpeisiin käynnistyi sotiin liittyen. Kuopion Asevarikko toimi
1940-luvulle saakka eri puolilla kaupun-
32
kia. 1930-luvun loppupuolella sodan uhkan vahvistuessa Suomen varikoillakin
alettiin varautua mahdolliseen sotatilaan. Varikkoja alettiin varustaa. Syksyllä
1938 ammus- ja räjähdysainekomitean
esityksestä mm. Kuopioon esitettiin
rakennettavaksi tunnelivarastoja. Niitä
suunniteltiin käytettävän sodan sytyttyä
ja varastojen tyhjennyttyä sotatarviketeollisuuden tarpeisiin.
Puolustusministeriö käynnisti tunnelivarastojen rakentamisen Suuren Neulamäen alueella tekemällä urakkasopimukset kesällä 1939. Puolustusministeriö
osoitti syksyllä 1941 miljoona markkaa
rakennustyön jatkamiseen. Sotatalouspäällikkö myönsi kaksi miljoonaa markkaa Neulamäen varikon rakennustöiden
loppuun suorittamiseksi ja puolitoista
miljoonaa markkaa tunneleiden paloturvallisuutta lisäävien rakennustöiden
suorittamista varten. Perushankintamäärärahoilla saatettiin loppuun varikon laajennustyöt, rakennettiin ammuskuorivaja, ruoka- ja peseytymisrakennus ja yksi
kahden perheen asuinrakennus sekä sisustettiin Neulamäen tunnelit.
Talvisodan aikana varsinaisen asevarikon vahvuus nousi 500 henkeen, mutta
kaikkiaan työntekijöitä oli noin 1400 varikon yhteyteen perustetussa kenttävarikkokeskuksessa. Kaikkiaan talvisodan
aikana kunnostettiin noin 75 000 kivääriä m/91, 107 konekivääriä ja jonkin verran muita aseita.
Kevättalvella 1945 tyhjennettiin Sorsasalon varastoalue pääasiallisesti Neulamäkeen. Tämän seurauksena ryhdyttiin rakentamaan uusia varastoja, mistä
voidaan katsoa syntyneen Neulamäen
varikkoalue.
Asevarikko 1
Puolustusvoimat saatettiin sodan päätyttyä rauhan kannalle erittäin nopeasti
ja hyvin vaikeissa oloissa. Vuonna 1952
annettiin uusi asetus puolustuslaitoksesta. Keskusvarikko 6:sta tuli Pääesikunnan taisteluvälinepäällikön alainen
Asevarikko 1.
Kesällä 1963 siirtyi Asekoulu Kuopioon. Varikko luovutti Asekoululle asehuoltolan tilat ja sijoitti asehuoltolan
vanhaan puukasarmiin. Huoltola joutui
toimimaan vuosikausia rakennuksessa,
joka ei täyttänyt silloisia vaatimuksia
esimerkiksi työturvallisuusmääräysten
osalta.
Vuonna 1965 valmistui asevarikolle
Suureen Neulamäkeen esikuntarakennus, autohalli, ruokala ja kasarmirakennus.
Asevarikko 1:n päällikkö everstiluutnantti Pentti Hovilainen esitti huhtikuussa 1969, että taisteluvälineosasto ryhtyisi kiireellisiin toimenpiteisiin varikon
Suuressa Neulamäessä sijaitsevien vanhojen luolien peruskorjauksen ja nahkatyöhuoneen rakennustöiden aloittamiseksi
Kuopion Asevarikon kannalta 1970-luvun alku merkitsi lopullista siirtymistä
vanhalta kasarmialueelta uusiin olosuhteisiin Suureen Neulamäkeen. Korjaamoluolasto sekä puu- ja nahkatyöosastojen maanpäälliset rakennukset otettiin
käyttöön touko-kesäkuussa 1970. Muut
osat siirtyivät uusiin tiloihinsa saman
vuoden loppuun mennessä.
Vuonna 1983 rakennettiin koiratarhat,
terminaalivarasto, koeampumapaikka
sekä kaksoisaita. Suureen Neulamäkeen
pystytettiin vuonna 1985 kolme teräsrakenteista varastohallia korvaamaan alueen vanhoja puurakenteisia varastoja.
Asevarikko luovutti vuoden 1997 loppuun mennessä yli viiden hehtaarin alueen BioTeknian takaa. Luovutetulla alueella oli 13 suhteellisen huonokuntoista
varastoa, joissa ollut materiaali siirrettiin muihin varastoihin. Alueluovutuksen
yhteydessä varikolle rakennettiin kaksi
uutta kylmä-kuivavarastoa sekä yksi autokatos.
Rakennemuutokset
Rakennemuutosta, siihen liittyvää toimintojen lakkauttamista ja uudelleen
organisointia on tapahtunut Puolustusvoimissa ennen viime sotia ja ennen
kaikkea niiden jälkeen. Myös maavoimien huoltoa ja siihen liittyvää varikkolaitosta on muutettu ja supistettu moneen kertaan. Puolustusvoimien Materiaalilaitosta supistettiin 90 ja 2000 luvulla suhteellisen voimakkaasti, jolloin
mm Vammalan, Sääksjärven, Oriveden
ja Iisalmen Varikot sekä Suojeluvarikko
lakkautettiin. Vuoden 2008 alussa toteutettiin ehkäpä Suomen Puolustusvoimien huoltojärjestelmän rauhanajan suurin
muutos, jolloin Maavoimien perustamiseen liittyen muodostettiin Maavoimien
Materiaalilaitos, joka sai johtoonsa samalla perustetut neljä huoltorykmenttiä
ja kolme erillistä laitosta. Pääosa entisistä varikoista ja sotilasläänien varastoalueet organisoitiin huoltorykmenttien
alaisuuteen. Kuopion Varikko siirtyi ItäSuomen Huoltorykmentin alaisuuteen ja
varikkoon liitettiin samalla Pohjois-Karjalan aluevarastot.
Maavoimien Materiaalin kunnossapitotoimintaa tutkittiin useissa eri hankkeissa 2000-luvulla. Kunnossapitotoiminnan kehittämisajatukset edesauttoivat huoltorykmenttien perustamista.
Puolustusministeriö päätti Maavoimien
Materiaalin Kunnossapidon Strategisesta kumppanuudesta 5.3.2008. Tällä päätöksellä ns. varikkotason kunnossapito
siirrettiin 1.1.2009 Millog Oy:lle. Millog
Oy:n suunnitelmiin kuului Kuopion toimintojen alasajo ja toisaalle siirto. Varikon toiminta olisi lakkautettu myös
kumppanuuden vaihtoehtona olleen
oman toiminnan kehittämisen osana. –
Miksi juuri Kuopion toiminnat lakkautettiin? Aseiden kunnossapitokapasiteettia
oli tarpeeseen nähden jonkin verran lii-
kaa, sama pätee varastointikapasiteettiin. Näin päädyttiin vaiheittain siihen,
että kaikki Kuopiossa sijaitsevat varikkotoiminnat lopetetaan kohtuullisen suurena rakenteellisena muutoksena. Vaihtoehtoisten muiden pienempien paikkakuntien toimintojen lakkauttaminen olisi
ollut huomattavasti haasteellisempaa.
Tuskin se ketään lohduttaa, mutta toiminnallisia kustannussäästöjä aikaansaavia rakenteellisia ja alueellisesti yhä kipeämpiä muutoksia tultaneen tekemään
tulevalla vuosikymmenellä puolustusvoimissa ja myös sen huoltojärjestelmässä
todennäköisesti huomattavassa määrin.
Kuopion Varikolta siirtyi Millog Oy:n
palvelukseen 1.1.2009 lukien 54 henkilöä. Kunnossapidon tehtävistä siirtyivät
aseiden kunnossapitotyöt, kunnossapidon materiaalipalvelu, puu- ja varustehuoltotyöt sekä myymälätoiminta.
Kuopion varastotoimintojen lakkauttamisen johdosta Itä-Suomen Huoltorykmentin Savo-Karjalan Varasto-osasto
lakkautettiin ja sen osat yhdistettiin ItäSuomen Huoltorykmentin Varasto-osastoon 1.1.2010 lukien. Varasto-osaston
Kuopion henkilöstö työllistyi puolustusvoimien muihin yksiköihin yhtä henkilöä lukuun ottamatta. Itä-Suomen Huoltorykmentin Esikunnan kokoonpanoon
siirtyi 6 henkilöä ja huoltorykmentin
varasto-osastoon 36 työntekijää. Karjalan Lennostoon siirtyi 24 työntekijää ja
lisäksi 4 työntekijää Millogilta.
Millog Oy siirsi raskaiden jalkaväkiaseiden kunnossapitotyöt Lievestuoreen
yksikköön 1.8.2009 lukien. Samanaikaisesti siirrettiin varustehuoltotyöt Bovallius Palvelut Oy:lle Kuopion Likolahteen.
Kevyiden jalkaväkiaseiden kunnossapitotyöt siirtyivät pääosin Oricopa Oy:n
toteutettavaksi 7.9.2009 lukien Suuressa Neulamäessä. Oricopa Oy:lle siirtyi
10 työntekijää.
Suuri Neulamäki on tyhjennetty sotavarustemateriaalista, joka on kohdennettu pääosin Itä-Suomen Huoltorykmentin
muihin varastoihin. Sotavarustemateriaalia siirrettiin yli 2500 kuormalavallista
sekä 180 hinattavaa laitetta. Huutokaupassa myytiin noin 70 000 euron edestä käytöstä poistettua materiaalia. Kalusteet ja yleismateriaali on kohdennettu puolustusvoimien joukko-osastojen
tarpeisiin.
Alue ja kiinteistöt luovutetaan omistajalleen Senaattikiinteistöille. Reilun 57
hehtaarin alue on kaavavalmistelussa ja
sinne on laadittu alustava jatkokäyttösuunnitelma. Alue tullaan luovuttamaan
siviilikäyttöön. Suuren Neulamäen alue
sijaitsee Kuopion keskeisellä kaupunkialueella - kasvuvyöhykkeellä – kytkeytyneenä Savilahden kampus- ja työpaikkaalueeseen, Neulamäen asuinalueeseen
sekä suunnitteilla olevaan Neulaniemen
asuinalueeseen.
Suomen vanhimman asevarikon perinteitä Kuopioon jää vaalimaan varikon
entisten työntekijöiden perustama Kuopion Asevarikon kilta.
33
Evl Timo Kakkola Länsi-Suomen Huoltorykmentin komentajaksi
Logistiikan ja huollon
asema vahva
Teksti: Antti Kymäläinen Kuvat: LSHR
Länsi-Suomen Huoltorykmenttiä sen perustamisesta lähtien johtanut eversti OlliMatti Salminen siirtyi vuoden vaihteessa
Pääesikuntaan logistiikkaosaston apulaisosastopäälliköksi. Huoltorykmentin uutena
komentajana aloitti everstiluutnantti Timo
Kakkola, joka siirtyi tehtävään vastavuoroisesti samaiselta logistiikkaosastolta.
Komentajat vaihtoivat tehtäviä epävirallisesti hieman etuajassa joulukuun
16. päivänä, jolloin huoltorykmentti vietti vuosipäiväänsä Hämeenlinnassa.
Vuosipäiväjuhlassa everstiluutnantti
Kakkola sanoi ottavansa huoltorykmentin komentajan tehtävän ylpeänä ja iloisena vastaan.
– Logistiikan ja huollon asema puolustusvoimissa on tällä hetkellä vahvempi kuin ehkä koskaan aikaisemmin.
Kakkola kiitti eversti Salmista LSHR:n
perustamisen johtamisesta ja toiminnan
käynnistämisestä.
– Olet puolustusvoimien logistiikkastrategian hengessä luonut tehokkaan, luotettavan ja joustavan sekä yhteistoimintakykyisen rykmentin.
vaatetushuoltoa kehitetään omaa toimintaa kehittämällä. Nyt odotamme ministeriön päätöstä asiaan, kertoi Kakkola
tulevista muutoksista.
Suurin huoltorykmentti
Länsi-Suomen Huoltorykmentti aloitti toimintansa vuoden 2008 alussa osana maavoimien organisaatiouudistusta. Neljästä
perustetusta huoltorykmentistä LSHR on
suurin ja sillä on toimipisteitä 17 paikkakunnalla. LSHR:n kokoonpanoon kuuluvat
esikunta, järjestelmäkeskus ja varastoosasto sekä Talousvarikko ja sen alaiset
Säkylän ja Mikkelin vaatetuskorjaamot.
Säästöjen supistama rykmentin vuosibudjetti on tänä vuonna 52 miljoonaa euroa ja
henkilöstövahvuus 483. Rykmentti vastaa
Länsi-Suomen Sotilasläänin alueella toimivien joukkojen huollon järjestelyistä.
LSHR:n komentajana aloittanut evl Timo
Kakkola on palvellut aikaisemmin mm. opettajana Maanpuolustuskorkeakoulussa, Panssarivarikon päällikkönä sekä vanhempana
osastoesiupseerina ja sektorijohtajana Pääesikunnassa.
Länsi-Suomen Huoltorykmentin vuosipäivä 16.12. juontaa juurensa ajankohtaan, jolloin puolustusministeri päätti
huoltorykmenttien perustamisesta ja
niiden esikuntien sijoittamisesta operatiivisten sotilasläänien yhteyteen.
Joukkojen luottamus
ansaittava joka päivä
Eversti Olli-Matti Salmisen mukaan huoltorykmentin tärkein haaste on tuettavien
joukkojen luottamuksen ansaitseminen.
– Se on saavutettava joka päivä uudelleen, sillä olemme juuri niin hyviä
kuin viimeinen toimituksemme tai puhelimessa antamamme vastaus.
Salmisen mukaan huoltorykmentti on
kaksivuotisen toimintansa aikana onnistunut tehtävässään.
– Maanvyöry -harjoituksessa viime
kesänä toimintaamme testattiin ja huoltokonseptimme todettiin toimivaksi.
Poikkeusolojen suunnitelmamme ovat
realistisella tasolla.
Hyviä tuloksia ei olisi saavutettu ilman
osaavaa ammattitaitoista henkilöstöä.
Salmisen mielestä huoltorykmentin henkilöstö edustaa parasta A-ryhmää.
Vaatetushuollon kehittäminen
vireillä
Timo Kakkola aloittaa komentajana aikaisempaa kireämmän taloudellisen paineen puristuksessa.
– Joudumme toimimaan niukemmin
resurssein ja tämä edellyttää toimintojen priorisointia.
– Myös organisaatioiden kehittäminen
jatkuu. Pääesikunta on esittänyt puolustusministeriölle, että puolustusvoimien
34
Esikuntapäällikkö evl Teemu Ruuskanen luovutti vuosipäiväjuhlassa LSHR:n
standaarin komentajan tehtävät jättävälle ev Olli-Matti Salmiselle.
Tiistai 25.5.2010
Pääpuhuja logistiikasta, US asevoimien esimerkeillä:
”Concept of Logistics Thinking – logistics
strategy and networks”
Vice Director George L Topic,
The Center for Joint and Strategic Logistics,
National Defense University, Washington DC
He described his interest for the symposium as follows “
I am especially intrigued by the choice of theme for the
conference and your comment about how SCM would apply, as that is precisely where we are looking in the future
and how we need to think about logistics. You use the
term puzzle – in a similar way I see a network approach
as almost an equation, where logistics/SCM is a variable
that affects the overall outcome of the effort – or a force
multiplier! How deeply, broadly and comprehensively you
manage that input significantly increases or restricts the
overall output ”.
Keskiviikko 26.5.
SOTATIETEIDEN PÄIVÄT
2010
Parallel session only for the wartime
economy and logistics section
Voima verkostoissa - kestävä palapeli?
Topic: Research in the field of Logistics
– links to Military Logistics
09.00–09.45
10.00–10.45
11.00–11.45 13.00–13.45 ”Opening the second day and Logistics
Research in Finnish Defence Forces”
Col Olli-Matti Salminen, Officer/J4/DSHQ
”Business logistics”
Professor Lauri Ojala,
Turku School of Economics
”Mi litary Logistics”
Professor Tore Listou, LtCol Vesa Autere,
LtCol Per Skoglund
”Humanitarian Logistics and Armed Forces”
Capt Tommi Myyryläinen,
Professor Gyöngyi Kovacs
Maanpuolustuskorkeakoulu, Santahamina 25. - 26.5.2010
Lisätiedot ja ilmoittautumiset 10.5.2010 mennessä:
www.sotatieteidenpaivat.fi (20 €)
0299 530 470
Maanpuolustuskorkeakoulu ja
Suomen Sotatieteellinen Seura ry.
14.00–14.45 15.00–15.45
”Research in War economics”
Com Jukka Anteroinen
Conclusion and open discussion
Col Olli-Matti Salminen
Aluetoimintaa Etelä-Suomessa 5.5.2010
Vuosaaren sataman logistiset ratkaisut
Suosittu huollon teemasarja jatkuu tutustumisella Vuosaaren satamaan
keskiviikkona 5.5.2010 kello 15.30. Kokoontumispaikka ilmoitetaan tilaisuuteen ilmoittautumisen yhteydessä.
Teemasarjan tarkoituksena on pitää jäsenistömme ajan tasalla huollon
ja logistiikan nykyvaiheista. Samalla tarjoutuu oiva tilaisuus tutustua
mielenkiintoisiin kohteisiin ja tavata toisiamme rennossa huoltomieshengessä.
Tilaisuus on avoin kaikille yhdistyksen jäsenille, tosin osallistujamäärä
on rajoitettu. Paikat jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
Ilmoittautuminen 28.4.2010 mennessä Caj Lövegrenille
p. 040-5687336 S-posti: [email protected]
Tervetuloa mukaan mielenkiintoiseen tapahtumaan!
Etelä-Suomen Aluetoimikunta
35
Kurssikokonaisuus huhtikuussa Santahaminassa
Vapaaehtoiset huollon
koulutuksen tukena
Juha Parkkonen pitää oppituntia Huollon johtajakurssilla. Parkkonen toimii nyt Pohjolan Liikenteen aluejohtajana pääkaupunkiseudulla.
Hän on aiemmin työskennellyt mm. useita vuosia Pääesikunnassa suunnittelemassa reservin koulutusjärjestelmää. Parkkosella on maanpuolustussaralla useita luottamustoimia. Helsingin maanpuolustuspiirin huollon toimialavastaavan tehtävien lisäksi hän toimi pitkään mm.
Vääpelikillan puheenjohtajana. Kuva: Heikki Kurkela
Maanpuolustuskoulutusyhdistys
ja Vääpelikilta ry järjestävät Santahaminassa 23.–25.4.2010 useista huollon kursseista koostuvan
koulutuspaketin. Puolustusvoimien tilaamien
Huollon johtajakurssin, Kenttälääkintäkurssin, Vääpelikurssin ja Talouskurssin lisäksi saarella järjestetään muillekin kuin reserviläisille
soveltuva Joukkomuonituskurssi.
Puolustusvoimat ovat tilanneet
vastaavia kurssikokonaisuuksia jo
usean vuoden ajan ja kokemukset ovat myönteisiä.
Kursseille löytyy motivoituneita
reserviläisiä, jotka ovat valmiita
uhraamaan vapaa-aikaansa erikoisosaamisensa tietojen ja taitojen päivittämiseen.
Huollon johtajien yhteistyön käytännön harjoittelu on keskeinen osa kurssien sisältöä.
Kuvaaja Juha Parkkonen
36
Helsingin maanpuolustuspiirin huollon
toimialavastaava Juha Parkkonen on rutinoitunut huollon eri kurssien suunnittelijana ja kehittäjänä.
”Keväällä toteutettavat kurssit on
suunnattu neljälle torjuntapataljoonalle,
joita Helsingin aluetoimisto kouluttaa.
Huollon johtajakurssin kohderyhmänä ovat perusyksiköiden varapäälliköt ja
joukkueenjohtajat. Ideana on käydä läpi
asioita, joita heidän pitää tietää joukkonsa huollosta. Vääpeli- ja Johtajakurssin
oppilaat tekevät yhdessä huoltosuunnitelmia ja harjoittelevat yhteistyötä aivan
kuten tulevat omassa yksikössään tekemään. Kenttälääkintäkurssi ja Talouskurssi täydentävät yhteistyön harjoittelun kokonaisuutta”, kertoo Parkkonen
kevään harjoituksesta.
Samaan aikaan pidettävä Joukkomuonituskurssi toimii läheisessä yhteistyössä talouskurssilaisten kanssa.
Kurssilaiset saavat harjoitella taitojaan
käytännössä. Alueella pidetään samanaikaisesti neljä lukiolaisten Turvakurssia,
joiden oppilaat pääsevät puolestaan perehtymään kenttämuonaan ja ruokailuun
hieman tavanomaisesta poikkeavissa
oloissa.
Suurehko maaliryhmä palvelee Parkkosen mukaan hyvin huollon kurssien
koulutustavoitteita: ”Talousryhmä huolehtii useamman sadan henkilön muonituksen kuljetuksineen ja muonan jakeluineen. Samalla kurssilaisille tulee
kenttämuonituskalusto tutuksi.”
Esimerkkejä huollon koulutuksesta vuonna 2010
Huollon johtajakurssi (0400 10 1100823) Helsinki 23.4.2009
Vääpelikurssi (0400 10 11006) Helsinki 23.4.2009
Kenttälääkintäkurssi (0400 10 11005) Helsinki 23.4.2010
Joukkomuonituskurssi (0400 10 13012) Helsinki 23.4.2010
Huollon kurssi Satakunnan Lennosto (1100 10 12005) Pirkanmaa 23.4.2010
Huollon kurssi Hallin Varuskunta (1100 10 12009) Keski-Suomi 14.5.2010
Huollon erillinen kurssi Panssariprikaati (1100 10 12011) Kanta-Häme 11.6.2010
Kenttähuoltojärjestelmään tutustuminen, (011012022) Päijät-Häme 15.9.2010
Huollon kurssi Hallin Varuskunta (1100 10 12025) Keski-Suomi 17.9.2010
Yksikön vääpelin jatkokurssi (0601 10 12054) Keski-Pohjanmaa 17.9.2010
Huollon kurssi Satakunnan Lennosto (1100 10 12018) Pirkanmaa 24.9.2010
Komppanian huolto (0400 10 12055) Helsinki 1.10.2010
Kenttämuonituskurssi (0609 10 12063) Keski-Pohjanmaa 14.10.2010
Vääpelikurssi (0300 10 12033) Etelä-Pohjanmaa 27.11.2010
Lisätiedot ja ilmoittautuminen: www.mpky.fi
Huollon koulutuksesta saa lisätietoja myös sivuilta
www.reservilaisliitto.fi/vaapelikilta
Kurssien kouluttajina käytetään puolustusvoimien akreditoimia reserviläisiä, jotka ovat
usein alan ammattilaisia. Kuvassa on Suomen
Keittiömestarit ry:n entinen puheenjohtaja
Jaakko Nuutila kenttäkeittimen äärellä.
Koulutukseen voi hakeutua
omatoimisesti
Puolustusvoimien tilaamaan kurssipakettiin osallistuu suunnitelmien mukaan
noin sata henkilöä kouluttajat mukaan
lukien. Kurssilaisille lähetetään kutsut
vapaaehtoiseen harjoitukseen puolustusvoimien toimesta. Muita sotilaallisia
valmiuksia palveleville kursseille voi itse
hakeutua, eikä muukaan koulutus ole
poissuljettu.
”Jos puolustusvoimien tilaamien kurssien sisältö tuntuu palvelevan omaa sodan ajan tehtävää, niin kannattaa ottaa
yhteyttä omaan aluetoimistoon, vaikkei
olisikaan sijoitettu nyt harjoitettavien
pataljoonien henkilöstöön. Uskoakseni
koulutukseen osallistuminen on järjesteltävissä” neuvoo Parkkonen.
Kurssien kehitykseen panostetaan
Puolustusvoimat joutui useana vuotena
tinkimään reservin koulutustavoitteista
niukkojen määrärahojen vuoksi. Reservillä on kuitenkin selkeä tarve saada
oman aselajin täydennyskoulutusta.
Vapaaehtoiset kurssit ovat osaltaan
paikanneet ”koulutusnälkää”, mutta
taustalla on oltava puolustusvoimien
määrittelemät tarpeet ja kriteerit.
”Tilaajan eli puolustusvoimien on voitava luottaa siihen, että kurssit tuottavat
sellaista osaamista, jota puolustusvoimat tarvitsevat” toteaa Parkkonen.
Tulevaisuuden tavoitteena on laajentaa kurssien tarjontaa ja sisältöä. Huollon organisaatiomuutokset ovat sinänsä
haasteellisia, eikä huollon osaajia reservissä pidä jättää vain vanhojen oppien
varaan.
Parkkonen tähyääkin luottavaisesti
Lahden suuntaan: ”Helsingissä on keskitytty huollon osalta perusyksikkötason
koulutukseen, luonnollisena kehyksenä
pataljoonan toiminta.
Myös vapaaehtoisella puolella on halu
siirtyä seuraamaan puolustusvoimien
järjestelmää, eli Päijät-Hämeen alueelle
pyritään keskittämään toimiva huollon
koulutuksen kehittämispiiri. Ajatuksena
on toteuttaa Hämeen Rykmenttiin tukeutuen esimerkiksi huoltokomppanian
ja sen osien harjoituksia.”
Kenttälääkinnän kursseihin liittyy soveltava
osuus, jossa maskeeratut potilaat lisäävät
tilanteen todentuntua.
Kuvaaja Juha Parkkonen
Haastattelu: Hans Gabrielsson
Kuvat: Juha Parkkonen
Muistathan
kevätkokouksen!
37
I Jalkaväkiprikaati isäntänä
JR 200:n perustamisen vuosipäivää juhlistettiin arvokkaasti
Teksti ja kuva: Hans Gabrielsson
JR 200:n veteraanit Villem Ahas ja Uno Järvela laskevat seppeleen muistopaadelle. Heidän sotataipaleensa johti Karjalan Kannaksen torjuntataisteluista Paldiskin kautta Tarton rintamalle.
Suomen Sotaveteraanien Viron yhdistyksen, eri maanpuolustusjärjestöjen ja
suomalaisten kutsuvieraiden joukko kokoontui helmikuussa Paldiskiin kunnioittamaan Suomessa Jatkosodassa palvelleiden virolaisten vapaaehtoisten oman
rykmentin perustamisen vuosipäivää.
Tilaisuus alkoi kenttähartaudella ja
seppeleiden laskulla Suomen-poikien
kotimaahan paluun kunniaksi pystytetyllä muistopaadella.
Lippulinnasta vastasi paikalliset suojeluskuntaosastot ja I Jalkaväkiprikaati
asetti joukkueellisen varusmiehiä kunniavartioon paaden ympärille.
Päivän ohjelma jatkui tutustumisella
Paldiskin varuskuntaan sekä nykyisin
siellä käytössä olevaan kalustoon. Mukana olleet viisi huoltoveljeä totesivat
prikaatin olevan kaikin puolin erinomaisessa kunnossa.
38
Juhlapäivänä perinteisesti pidettävän
seminaarin pääanti oli tällä kertaa suunnattu salin täyteiselle joukolle nuoria virolaisia varusmiehiä.
Suomen Sotaveteraanien Viron yhdistyksen puheenjohtaja Uno Järvela kertoi omassa esityksessään tiivistelmän
JR 200:n vaiheista ja motiiveista, jotka
saivat aikanaan rykmentissä palvelleet
miehet lähtemään kohti tuntematonta.
Historioitsijat Mati Õun ja Henn Põlluaas perehtyivät esityksissään syihin,
jotka johtivat nuoret virolaiset sodassa
eri puolille rintamaa, sekä Viron rintaman merkitykseen sodan kokonaisuutta
ajatellen.
Prikaatin komentaja, everstiluutnantti Raivo Tamm esitti tervehdyksessään
veteraaneille parhaat kiitokset Viron
puolesta annetuista uhrauksista sekä
nyt veteraaniperinnön siirtämisestä nuo-
remmille. Hän muistutti myös kuulijoita
esimerkin tärkeydestä virolaisille nuorille
sotilaille, jotka ovat puolestaan pitäneet
yllä virolaista sotilaskunniaa Irakin ja Afganistanin sotatoimialueilla.
Tilaisuutta isännöineet everstiluutnantti Tamm ja prikaatin esikuntapäällikkö,
majuri Margus Rebane vakuuttivat JR
200:n perinnepäivän jatkuvan myös tulevaisuudessa.
Onhan heillä molemmilla sotilaskoulutuksen kautta vankat siteet Suomeen ja
arvostus kohdallaan Suomessa sodassa
palvelleita veteraaneja kohtaan.
Maitoa Suomesta
Kotimainen maito ja maitotaloustuotteet ovat meille
kaikille tärkeitä. Pirkka maitojen alkuperä on suomalaisilla
maatiloilla ja ne pakataan suomalaisissa meijereissä.
Pirkka maidot ovat samaa tutkittua ja turvallista laatua
kuin kaikki muutkin yli 1700 Pirkka-tuotetta.
SE
A VALIT
J
A
A
T
VER
ki
merk
selvä
östä
sääst
Huoltoupseeri
PL 5
15701 Lahti
Suomalaista puhtautta
jo vuodesta 1953
Farmos Oy on johtava suomalainen pesu-, puhdistus- ja hygieniatuotteiden sekä teollisuuskemikaalien valmistaja ja markkinoija. Palvelemme asiakkaitamme kaikilla korkeaa hygienia- ja puhtaustasoa vaativilla toimialoilla.
Vuonna 1953 perustettu Farmos edustaa pohjoismaista asiantuntemusta
ja edelläkävijyyttä. Autamme asiakkaitamme luomaan puhtautta tehokkaasti, taloudellisesti ja turvallisesti.
Farmos tuotteet mukana puolustusvoimien huollon eri sektoreilla
Pesulat
Keittiöhygienia
Ammattisiivous
Teollisuuspesu
Puhtaus on meille iso asia.
40
Farmos Oy, Tengströminkatu 6, PL 157, 20101 Turku, puh. 010 430 7110
www.farmos.fi
Henkilöhygienia