Kuusisaaren Armada

7
Nro
Kuusisaaren Armada
– viisi näyttävää omakotitalokohdetta
Maailmanmestari tähdittää
YBT:n yritysvideota
s. 12–13
JANI KEKONI
s. 4–5
Janne Tuohino rakentaa vauhdilla
Kiimingin Senioria ja rallikautta
s. 22–23
Rakentaminen
ei lopu koskaan
Taantuma raapaisi rajulla kouralla betoniteollisuutta, ja suhdanteet
ovat näkyneet myös YBT:n toiminnassa. Kovista ajoista huolimatta
voimme katsoa positiivisin mielin tulevaisuuteen, sillä haasteista
selviäminen ei ole meille mitään uutta.
YBT perustettiin vuonna 1992 keskellä Suomen historian pahinta
lamaa. Vuodet 1992–1996 olivat valtakunnallisesti myös betonialalle erittäin rajuja, sillä 70 yritystä joko teki konkurssin, lopetti
toimintansa tai vaihtoi omistajaa. Vastaavaa alan uusjakoa ei ole
nähty ennen eikä sen jälkeen Suomen historiassa. Silloin todellakin
tarvittiin uskoa siihen, että rakentaminen ei lopu koskaan. Tuota
lausetta tuli kerrattua varsin monta kertaa, ja lopulta saatoimme
todeta, että se piti paikkansa.
Jokaista laskusuhdannetta seuraa aikanaan nousukausi, ja rakentaminen jatkuu entistä vilkkaampana. Näin tapahtuu myös tällä
kertaa. Odotamme innolla Lapissa suunniteltujen investointien
käynnistymistä niin teräs-, energia- kuin kaivosteollisuudessakin.
Nämä lisäksi poikivat ympäristöön valtavan määrän oheisrakentamista. ”Rakentaminen ei lopu koskaan” on edelleenkin yksi YBT:n
tunnuslauseista.
Positiivisena ennusmerkkinä tulevasta on, että valuuttakurssit
ovat palautuneet parin vuoden jälkeen normaalimmalle tasolle.
Pystymme jälleen kilpailemaan paremmin vientikohteista, ja uusia
toimituksia Ruotsiin ja Norjaan onkin jo meneillään useita. Viennin
osalta suurin toimituksen kohde on SCA Obbola, josta kerrotaan
tarkemmin sivuilla 6–7.
Laajemmassa mittakaavassa alallamme puhaltavat uudet tuulet.
Energiamääräysten kiristymiseen YBT on vastannut panostuksilla
YBT:n ja hiihtäjä Sami Jauhojärven yhteistyössä
on kysymys vastavuoroisuudesta parhaimmillaan.
YBT sponsoroi omaa asiakastaan.
tuotekehitykseen. Esimerkkinä voidaan mainita osallistuminen Betoniteollisuus ry:n kaksivuotiseen BES 2010 -kehityshankkeeseen,
jossa korostuvat mm. uusimmat työturvallisuusmääräykset. Uusi ohjeistus on verkossa osoitteessa www.elementtisuunnittelu.fi. YBT:n
oman tuotekehityksen painopistealueita ovat olleet ohutrapatut
julkisivut, tehdasmaalatut julkisivut ja erilaiset pesubetonipinnat.
Olemme olleet kuluvan vuoden aikana jälleen näyttävästi esillä
myös urheilun parissa. Meille menestyvien urheilijoiden tukeminen
tarkoittaa yhteistyökumppanuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Esimerkiksi Kalle Palanderin, Sami Jauhojärven ja Janne
Tuohinon sponsorointi on tuottanut meille vastavuoroisesti aitoja
asiakassuhteita, joista kerromme lisää lehtemme sivuilla.
Kaikki asiakassuhteet vaativat pitkäjänteistä ja jatkuvaa huolenpitoa. Hyvin hoidettu asiakassuhde on paras takuu uusista projekteista. Toimivat asiakassuhteet mahdollistavat myös liiketoiminnan
jatkuvan kehittämisen.
Yksi YBT:n historian opetus on ollut, että jatkuva toiminnan
kehittäminen on taloudellisesti menestyvän yrityksen avainasia.
Aloitimme joulukuussa betonielementinvalmistajien koulutuksen,
sillä ammattitaitoisista työntekijöistä on alallamme pula. Haluamme
olla jatkossakin ylpeitä siitä, että meillä on maailman parhaat työntekijät. Jokainen työntekijä vaikuttaa osaltaan asiakastyytyväisyyteen
ja siihen, minkälainen kuva yrityksestä syntyy.
Rakentavasti,
Juha Alapuranen
toimitusjohtaja
Byggandet tar
aldrig slut
Regressionen rev rejält mot betongindustrin, och konjunkturerna har
kunnat noteras även i YBT:s verksamhet. De hårda tiderna till trots kan
vi med tillförsikt se framtiden an, för oss är det nämligen inget nytt att klara av
utmaningar.
Varje lågkonjunktur följs alltid av en högkonjunktur och då fortsätter byggandet än livligare. Så kommer det att bli också denna gång. Med entusiasm ser vi
fram emot de planerade investeringarna i Lappland inom såväl stål-, energi- som
gruvindustrin. Därtill kommer de att ge upphov till en otrolig massa kringeffekter.
”Byggandet tar aldrig slut” är ett av YBT:s motton.
Ett positivt tecken på det som komma skall, är att valutakurserna nu efter ett
par år åter normaliserats. Nu kan vi återigen konkurrera bättre om exportobjekten,
och flera nya leveranser både till Sverige och Norge är på gång. Nu aktuellt projekt
är SCA Obbola, som vi berättar mer om på sidorna 6–7.
Sett i en större skala, blåser det nya vindar inom vår bransch. De allt strängare
energikraven har YBT kunnat svara upp mot genom våra insatser på produktutveckling. Som exempel kan nämnas vårt deltagande i Betongindustriföreningens
(Betoniteollisuus ry) tvååriga BES 2010 -utvecklingsprojekt, där bl a de senaste
arbetarskyddsföreskrifterna betonas. Det nya regelverket finns att hitta på nätet
under adress www.elementtisuunnittelu.fi. Fokuserade områden för YBT:s egen
produktutveckling har varit tunnputsade fasader, fabriksmålade fasader och olika
typer av frilagd ballast.
Under året har vi återigen varit synliga i samband med idrotten. Att stödja
framgångsrika idrottare är för oss samarbetspartnerskap i ordets rätta bemärkelse.
Sponsring av till exempel Kalle Palander, Sami Jauhojärvi och Janne Tuohino
har för oss betytt ömsesidiga, värdefulla kundrelationer, som vi berättar mer om
i denna tidning.
Alla kundrelationer kräver långsiktig och fortgående vård. En välskött kundrelation är den bästa garantin för nya projekt. Fungerande kundrelationer möjliggör
också en fortsatt utveckling av affärsverksamheten.
En sak som YBT har lärt sig av historien är, att en fortlöpande utveckling
av verksamheten är en nyckelfråga för ett ekonomiskt framgångsrikt företag. I
december påbörjade vi en utbildning av betongelementarbetare, för det råder ju
brist på yrkeskunnig personal inom vår bransch. Även i fortsättningen vill vi kunna
vara stolta över att vi har världens bästa personal. Varje anställd verkar för sin del
för nöjda kunder och för att skapa en positiv bild av företaget.
Sisällysluettelo
Kuusisaaren Armada – viisi
näyttävää omakotitalokohdetta ... 4
SCA ja Andritz valitsivat YBT:n ..... 6
White Dream Center – jatkoa
YBT:n ja Jauhojärven yhteistyölle 8
Maailmanmestari valitsi YBT:n..... 8
Asiakastyytyväisyyskysely 2010 ... 9
Betoni täyttää erinomaisesti uudet
energiamääräykset .....................10
Uudet internetsivut suunnittelijalle
ja rakentajalle............................. 11
Maailmanmestari tähdittää
YBT:n yritysvideota.................... 12
Elementit asennettuina Nivalan
Voimalaitokseen ........................ 14
Me sen teemme.......................16
Koukkuniemenranta – luksuskohde
Espoossa .................................. 18
Raaheen kohoaa tyylikäs
Fellmaninkulma ......................... 20
TIMAS-projekti...........................21
Seniori kakkonen etenee
aikataulussa .............................. 22
Janne Tuohinon MM-ohjelman
rakentaminen kovassa
vauhdissa..................................23
YBT-kohteita 2010...................... 24
Juha Alapuranen
verkställande direktör
Sarjakuva................................... 26
YBT henkiökuntaa .....................28
YBT:n naisjoukkue selvitti
vuorokauden seikkailuhaasteen28
YBT Betoniuutiset Nro 7 (12/2010)
Julkaisija: Painos: Päätoimittaja:
Toimittajat: YBT Oy
2000 kpl
Mika Alapuranen
Erja Aikavuori ja
Mika Kulju
Käännökset: Kerstin Johansson
Ulkoasu: Avalon Oy
Paino: Kalevaprint Oy
Kummikoulu perinne jatkuu
antoisana................................... 29
Kansanedustajat Ylitornion
tehtaalla..................................... 30
Lippulaivasta kannattaa ottaa
mallia......................................... 31
3
Kuusisaaren Armada
– viisi näyttävää omakotitalokohdetta
YBT toimitti betonielementit Kuusisaaren
Armadaan Helsinkiin. Työn tilaajana oli
Lujatalo Oy ja rakennuttajana Jekura Oy.
- Valitsimme YBT:n toimittajaksi vanhojen hyvien laatu- ja toimituskokemuksien
ansiosta, kertoo projektipäällikkö Heikki
Kerman Jekurasta.
Osoitteeseen Krogiuksentie 10 rakennetaan viisi näyttävää omakotitaloa, joista
kolmella on oma ranta ja vesialue.
Siren Arkkitehdit Oy vastaa yhteistyössä kaupunginarkkitehtien ja museoviraston
4
kanssa rakennuksien harmonisesta ilmeestä kunnioittaen Viljo Revellin jo aiemmin
tontille suunnitteleman ja suojellun Villa
Kauniston henkeä.
- Tavoitteenamme on luoda tontista kokonaisuus, missä Revelin ”hengen tuote” ja
meidän uusi arkkitehtuurimme muodostavat
toisiaan kunnioittavan, ajattoman ja maisemaan sopeutuvan kokonaisuuden, jossa
asukas viihtyy ja nauttii yksinkertaisuuden
estetiikasta, kertoo arkkitehti SAFA Jukka
Siren Kuusisaaren Armadan nettisivuilla.
Lisätietoja: www.kuusisaari.info
Jekura Oy:n Heikki Kermanin ja Jeremias Kurkelan väkevä
vastaanotto YBT:n väelle Kuusisaaren Armadan työmaakäynnillä.
Fem imponerande villaobjekt
YBT levererar samtliga betongelement till Kuusisaaren Armada
i Helsingfors. Monteringsarbeten pågår
för närvarande. Beställare är Lujatalo Oy
och byggherre Jekura Oy.
- Vi valde YBT som leverantör tack vare
tidigare goda erfarenheter av kvalitet och
leveranssäkerhet, berättar projektledare
Heikki Kerman från Jekura.
På adressen Krogiuksentie 10 uppförs
fem imponerande villor, av vilka tre med
egen strand.
Aktiebolaget Siren Arkkitehdit Oy svarar i samarbete med stadsarkitekterna och
museiverket för byggnadernas harmoniska
utformning och bekräftar samtidigt den
anda Villa Kaunisto innehar, redan tidigare
skapad av dess beskyddare Viljo Revell.
- Vår målsättning är att skapa en helhet
på tomten där produkten av Revells anda
och vår moderna arkitektur kompletterar
varandra och bildar en hedrande, tidlös och
till landskapet anpassad helhet, där den
boende trivs och kan njuta av den enkla
estetiken, berättar arkitekt SAFA Jukka
Siren på Kuusisaaren Armadas hemsida.
5
SCA ja Andritz
valitsivat
YBT:n
YBT toimitti Andritz Oy:lle SCA:n
Obbolan tehtaan betonielementit
asennettuna.
6
Andritz Oy rakentaa SCA:n Obbolan tehtaalle uuden viherlipeän käsittelylaitoksen.
Andritz valitsi vaativaan hankkeeseen betonielementtien toimittajaksi YBT:n. Projekti
sisälsi myös elementtien asennukset.
- Sain vihjeen YBT:n osaamisesta talomme sisältä, sillä meillä oli ennestään hyviä
kokemuksia. Teimme valinnan hinnan ja
toimitusaikataulun perusteella, kertoo Andritzin projekti-insinööri Timo Toivonen
hankkeen taustoista.
Alallaan Euroopan suurimpiin kuuluva
SCA:n Obbolan tehdas valmistaa selluloosaa ja pakkauskartonkia. Andritzin kokemukset YBT:n ammattitaidosta vakuuttivat
myös rakennuttajan.
- Toimitusaikataulun vuoksi jouduimme
etsimään uuden alihankkijan elementtitoi-
mituksille. Luotimme Andritzin valintaan,
kertoo projektipäällikkö Fredrik Mellesmo
SCA Packaging Obbola AB:sta.
Nelikerroksisen ja 12 metriä korkean
käsittelylaitoksen pohjapinta-ala on 21 x
16 m. Runko tehdään betonipilareista ja
-palkeista, ja välipohjat rakennetaan ontelolaatoista, jotta ne kestävät suuria kuormia.
Julkisivut tehdään pesubetonipintaisista sandwich-elementeistä, joissa käytetään
pintarouheena Älvdalsporfyyriä.
- YBT:n työntekijät ovat erittäin ammattitaitoisia ja aloitekykyisiä. Jos joitain
haasteita on tullut eteen, on ne ratkaistu
hyvin nopeasti ja tehokkaasti. On mukava
tehdä töitä todellisten ammattilaisten kanssa, kehuu Andritzin työmaapäällikkö Jari
Kuopusjärvi pohjoisen miesten osaamista.
Pureva pakkanen ei
estä ammattitaitoista
asennustiimiä.
Asennustöissä
Timo Huhtanen, Ari Kreivi
ja Esa Koutonen sekä
nosturissa Anssi Rumpunen.
SCA och Andritz valde YBT
SCA:n tehtaan julkisivut ovat Älvdalsporfyyrin
rouheella valmistettuja pesubetonipintoja sekä
osittain tasaisia maalattuja pintoja. Elementit
toimitetaan tehtaalta valmiiksi maalattuina.
Andritz Oy bygger en ny processanläggning för grönlut vid
SCA:s Obbola fabrik. Andritz valde för
detta utmanande projekt YBT som leverantör av betongelementen. I projektet
ingick också montering av elementen.
- Jag fick faktiskt tips om YBT:s
kompetens här i huset. Vi har goda erfarenheter av dem sedan tidigare. Pris
och leveranstid avgjorde vårt val, berättar
projektingenjör Timo Toivonen, Andritz Oy.
SCA:s Obbola fabrik, en av de största
inom sin bransch i Europa, tillverkar cellulosa och förpackningspapp. Andritzis
erfarenheter av YBT:s yrkeskompetens
övertygade också byggherren.
- På grund av leveranstidplanen
tvingades vi hitta en ny underentreprenör för elementleveranserna. Vi litade på
Andritzis val, berättar project manager
Fredrik Mellesmo vid SCA Packaging
Obbola AB.
Byggarean för den fyra våningar och
12 meter höga processanläggningen är
21 x 16 m. Stommen byggs av betongpelare och balkar, och mellanbjälklagen
med håldäckselement för att klara tunga
laster.
Fasaden är i sandwich-element med
en yta av frilagd ballast med krossad
Älvdalsporfyr.
- YBT:s personal är ytterst kompetent
och initiativrik. Om några som helst utmaningar uppkommit, har de mycket
snabbt och effektivt hittat lösningar.
Det är en glädje att jobba med riktiga
proffs, berömmer Andritzis platschef
Jari Kuopusjärvi kompetensen hos
männen från norr.
7
Hankkeen taustavoimat Sami Jauhojärvi ja Reijo Jylhä.
White Dream Center
– jatkoa YBT:n ja Jauhojärven yhteistyölle
YBT toimittaa betonielementeistä rakennettavan altankivipintaisen alakerran
vuoden 2011 syksyllä Ylläkselle valmistuvaan White Dream Centeriin, joka on
uudenlaisen konseptin harjoittelu- ja kuntoutuskeskus.
Kolmikerroksisessa keskuksessa on 250
rakennuslupaneliötä sekä 50 varastoneliötä.
Rakennukseen tulee mm. koulutus-, saunaja harjoittelutiloja. Uudenlaisen kuntokonseptin tavoitteena on tarjota urheilijavetoisia
fyysiseen hyvinvointiin liittyviä palveluja
erilaisille yhteisöille ja yrityksille.
White Dream Centerin taustavoimina
ovat huippuhiihtäjä Sami Jauhojärvi, hiihtopersoona Reijo Jylhä ja fysioterapeutti
Jarmo Latvala. Kolmikko esitteli hanketta
marraskuun alussa yhteistyökumppaneille ja
medialle rakennuksen tontilla Yllästunturin
maisemissa:
- White Dream Centerin toimitukset
ovat luonnollista jatkoa Sami Jauhojärven
ja YBT:n pitkälle yhteistyölle, joka on kestänyt koko ’Mustin’ yleisen sarjan hiihtouran
ajan, toteaa YBT:n toimitusjohtaja Juha
Alapuranen.
Hiihtopiireissä YBT:n ja Mustin yhteistyö on tuottanut jo käsitteeksi muodostuneen tuuletuksen, jossa voittaja osoittaa
maalisuoralla sormellaan käsivarressa olevaa
yhteistyökumppaninsa logoa.
- Kaikki tuntevat YBT-tuuletuksen, toteaa Reijo Jylhä.
White Dream Center – fortsatt samarbete mellan
YBT och Jauhojärvi
YBT levererar betongelement
till White Dream Center i Ylläs, vilken byggs med Alta-sten (skiffer)
i fasaderna på nedre plan. Centret, ett
tränings- och rehabiliteringscenter enligt
nytt koncept, står färdigt på hösten 2011.
Centret, byggt i tre plan, har en våningsarea på 250 kvadratmeter och lager
8
på 50 kvadratmeter. I byggnaden kommer
bl a att finnas utbildnings-, bastu- och träningsutrymmen. Målsättningen med det
nya rehabiliteringskonceptet är att erbjuda
idrottsliga tjänster med anknytning till välbefinnande för olika grupper och företag.
De drivande krafterna bakom White
Dream Center är toppskidåkaren Sami
Jauhojärvi, skidprofilen Reijo Jylhä och
sjukgymnasten Jarmo Latvala.
- Leveranserna till White Dream Center är en naturlig fortsättning på ett långt,
sedan länge etablerat samarbete mellan
Sami Jauhojärvi och YBT, och som pågått
under hela hans skidkarriär, konstaterar
YBTs vd Juha Alapuranen.
Asiakastyytyväisyyskysely 2010
YBT:n laatujärjestelmän mukainen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin marraskuussa. Asiakastyytyväisyyskyselyitä lähetettiin
kaikkiaan 127 ja vastauksia saatiin 93.
Vastausprosentiksi muodostui näin 73 %.
Arviointi YBT:n toiminnasta pyydettiin
asteikolla 4–10. Viereisestä kuvaajasta
ilmenevät kyselyn aihealueet sekä tämän
vuoden tulokset.
YBT kiittää kaikkia kyselyyn vastanneita.
Kundenkät
2010
I enlighet med YBT:s
kvalitetssystem gjordes
en kundundersökning i november.
Kundundersökningen skickades ut
i 127 exemplar varefter 93 svarade.
Svarsprocenten blev 73 %. YBT:s
verksamhet betygssattes på en skala
mellan 4 och 10. Av diagrammet
framgår årets resultat.
Tarjous ja kaupanteko
Offert och upphandling
Informaation kulku Informationsflödet
8,5
Yhteistyön sujuvuus
Samarbetet
8,7
Aikataulujen pitävyys
Hur hålls tidplaner
8,3
Autonkuljettajan toiminta työmaalla
Chaufförens agerande på arbetsplatsen
8,8
Yhteistyö toimituksen aikana
Samarbetet under leveransen
8,8
Elementtien ulkonäkö
Utseendet på elementen
8,6
Elementtien tekninen laatu
Elementens tekniska kvalitet
8,6
Asennustyön suorittaminen
Montage utförande (om montage ingår)
8,5
Jälkitöiden hoito Hur har efterarbeten skötts
8,4
Hinta-/laatusuhde
Förhållandet pris/kvalitet
8,1
Yleisarvosana toimituksesta
Det allmänna omdömet
8,5
KESKIARVO
MEDELVÄRDE
8,5
8,2
YBT vill tacka alla som svarat på enkäten.
45678910
Työturvallisuuskilpailun tavoite:
Suomesta maailman paras betoniteollisuuden työturvallisuudessa
YBT on jälleen mukana Betoniteollisuus ry:n järjestämässä
työturvallisuuskilpailussa. Kilpailun tavoitteena on, että Suomi on vuonna 2015 maailman paras maa betoniteollisuuden
työturvallisuudessa.
YBT:n Ylitornion tehdas oli kilpailussa jo vuonna 2009, ja
seuraavana vuonna mukana oli myös Raahen tehdas. YBT:n
mukaan kilpailu on tuonut yritykseen huomattavasti turvallisuuskehitystä.
Vuoden 2010 mittauksen suoritti Tapaturva Oy:n asiantuntija Juha Merjama. Turvallisuustyön arviointiin Merjama käytti työkaluina Elmeri+ -havainnointimenetelmää,
turvallisuuskymppi-taustaista turvallisuusjohtamisen arviointityökalua, minkä lisäksi tulokseen vaikuttivat sekä tapaturmataajuus että sairauspoissaolojen määrä.
9
Betoni täyttää
erinomaisesti uudet
energiamääräykset
Uudet määräykset ovat muuttamassa 2012 rakentamista lämmitysmuodosta riippuen joko erittäin paljon tai erittäin vähän.
Esillä olleet energian muotokertoimet eivät juuri vaikuttaisi
kaukolämpöön liitettyihin rakennuksiin. Sähkölämmitteinen
passiivienergiatasoinenkaan omakotitalo ei täyttäisi energiatehokkuusvaatimuksia. Öljylämmitys sekä maalämpö ovat niin
ikään erittäin haasteellisia toteuttaa. Puulämmitys mahdollistaa tällä hetkellä esillä olevien kertoimien mukaan laskettuna
nykyistä selvästi kevyemmän eristystason rakennuksiin.
Betoniteollisuutta uudet määräykset ja rakennuksille
suunnitellut mittaukset eivät huoleta. Betonitalot saavuttavat AISE-tutkimukseen perustuen tarvittavan tiiveystason luotettavasti. Kivitalo on käyttäjälle monella tapaa
ylivertainen vaihtoehto. Luotettava tiiveys varmistaa talon
rakennusfysikaalisen toimivuuden eikä käyttäjä voi rikkoa
tiiveyttä muutostöillä vahingossa. Ilmastoinnin häiriöt eivät
aiheuta ilman hallitsematonta virtaamista sisätilaan rakenteiden läpi. Kun rakenteissa ei ole orgaanista kasvupohjaa,
ei mahdollinen kosteuden tiivistyminen rakenteiden sisälle
johda homeen nopeaa kasvuun. Betonin massiivisuus auttaa
myös merkittävästi ylilämpöjen hallinnassa ja erityisesti kesäajan jäähdytyksessä. Jo nykyisellä eristystasolla nukkuminen kesähelteillä kevytrakenteisen kaksikerroksisen asunnon
yläkerrassa on tuskallista.
EU ei pakota maksimoimaan lämmöneristystä eikä säästämään energiaa, ellei se ole myös taloudellisesti perusteltua.
Miksi Suomi ei käytä tätä hyväksi? Tarvitseeko Suomen olla
Euroopan ensimmäinen lähes nollaenergiatalojen rakentaja
vuonna 2017, kuten päättäjät näyttävät tavoittelevan heikoin
perustein. Luonnonolosuhteemme ovat tähän Euroopan
vaativimmat ja nykytason päälle tehtyjen energiansäästöinvestointien takaisinmaksuajat ovat aina kymmeniä vuosia.
Onko siinä järkeä ja onko asunnon ostajalla siihen rahaa?
Suunnitteluun, laskentaan ja valvontaan on tulossa uusien
määräysten myötä merkittäviä muutoksia. Niitä ei voi pitää
kaikin osin harkittuina. Esillä on ollut, että jokainen omakoti- ja rivitaloasunto sekä liki kolmannes kerrostaloasunnoista
aiotaan mitata. Se vaatisi yli 20 000 tiiveysmittausta vuodessa.
10
Riittävän osaavia konsultteja, tarvittavia yksikäsitteisiä ja luotettavia ohjelmistotyökaluja saati mittaamiseen kykeneviä
ryhmiä ei ole 2012 lähellekään tarvittavasti. Vaadittaisiin
vähintään sata uuttaa kahden henkilön ryhmää. Nykyiset
tekijät tarvitaan täysin muiden rakennusten mittaamiseen.
Mittaus on laadunvarmistuksen kannalta erinomaista ja
suositeltavaa. Aluksi olisi kuitenkin viisainta tehdä tiiveysmittauksia kaavailtua harvemmalla otannalla. Näin saataisiin lisäaikaa osaavan konsulttikunnan muodostumiseksi ja
kustannuksetkin pysyisivät hallinnassa.
Jatkuvat erittäin nopeat energiamääräysten muutokset ovat
enemmän kuin haasteellisia koko rakennusalalle. Käytännön
kokemuksia ei ehditä kerätä, kun uusia määräyksiä tulee testaamattomien vaatimusten päälle. On suuri vaara, että hyvää
tarkoittavat määräykset osoittautuvat jopa vahingollisiksi terveellisyyden ja turvallisuuden kannalta. Esimerkiksi kevyiden
savuhormien paloturvallisuusriskit paksujen kattoeristeiden
yhteydessä huomattiin vasta pitkäaikaiskäytössä.
Energiamääräyksien jatkuvat muutokset johtavat siihen,
että teollinen tuotanto pirstaloituu. Aikaisemmat yhtenäiseen
tekniikkaan liittyvät mittakaavaedut menetetään. Yksittäinen tuotantolaitos joutuu päättämään, mihin tekniikkaan
he keskittyvät. Eristeiden välinen kilpailu voi kasvaa, mutta
rakennusosien välinen kilpailu pienenee. Betoniteollisuus
löytää kyllä toimivat ratkaisut, mutta loppukäyttäjä joutuu
tämän sekoilun maksumieheksi.
Jos energialukua kiristetään vielä nykyisestä tasosta voimakkaasti, joudutaan energian kulutusta pienentämään
kaikin mahdollisin keinoin, taloudellisuuden ja järkevyyden
kustannuksella. Toisaalta nollaenergia ratkaisut edellyttävät,
että taloissa tuotetaan energiaa jollakin tavalla, on se sitten
aurinkopaneeli tai tuulivoima. Toivottavasti moinen hulluus
voidaan välttää. Jo nykyisellään talojen hoito ja kunnossapito on muodostumassa niin vaativaksi, että vain suuret
ammattimaisesti hoidetut yksiköt selviävät edes välttävästi
tehtävistään. Omakotiasumisesta muodostuu ylellisyys. Vain
ani harvalla on varaa palkata se erikoisosaajien armeija, joka
pitää talon turvallisessa ja terveellisessä kunnossa.
Eristemäärän kasvattamiselle ei ole enää
mitään taloudellista perustetta. Väitän, että
eristemäärän kasvattaminen ei alenna energian käyttömääriä, koska ihmiset haluavat
hyvät olosuhteet joka hetki asumiselleen.
Jäähdyttämiseen tullaan käyttämään energiaa
paljon nykyistä enemmän. Betonin massiivisuus yhdistettynä ulkopuolisiin markiiseihin
ym. auttaa erittäin paljon, mutta kerros- ja
rivitaloissa ylilämmöt tulevat kasvamaan.
Asuntojen lämpökuormia kasvattavat erilaiset ajanvietteeseen liittyvät laitteet. Kun
ylilämpöjen ”kipuraja” on ylitetty, hankitaan
lämpöpumppu. Lämpöpumppua käytetään
herkästi, kun laite on hankittu ja on olemassa.
Sähkö on kuitenkin niin halpaa suhteessa
siihen mukavuuteen, jonka jäähdytys tarjoaa.
DI Olli Hämäläinen
toimitusjohtaja
Betoniteollisuus ry
Uudet internetsivut
suunnittelijalle ja
rakentajalle
Betoniteollisuus ry toteutti vv 2009-2010 BES2010kehityshankkeen. Siinä laadittiin eurokoodipohjaiset
suunnitteluohjeet sekä esimerkkilaskelmat ja -tietomallit
betonielementtirakenteille. Ohjeet ottavat huomioon myös
uudet rakennusten energiamääräykset. Elementtien toimituksesta ja asennuksesta on runsaasti uusia ohjeita, jotka
ottavat huomioon uusimmat työturvallisuusmääräykset.
Uusi ohjeistus on internetsivuilla www.elementtisuunnittelu.fi kaikkien vapaassa käytössä.
Aineisto on ryhmitelty
käyttäjäryhmittäin rakennuttajalle, urakoitsijalle, rakennesuunnittelijalle, arkkitehdille
ja opiskeluun. Ohjeita voi
tarkastella myös teemojen
rungot, julkisivut, energia,
palo, ääni, työmaa ja mallinnus- avulla. Ilmoittautumalla
postituslistalle saa aina tiedon
uusista ohjeista.
DI Arto Suikka
tuoteryhmäpäällikkö
- elementit
Betoniteollisuus ry
11
Reijo Alapuranen, Kalle Palander ja Juha Alapuranen seuraavat tarkkaan, kun Klaffin
Matti Mettovaara viittoo kuvausohjeita Ylitornion tehtaalla.
Maailmanmestari
tähdittää YBT:n
yritysvideota
YBT:n yritysvideon kuvaukset alkoivat maanantaina 15. marraskuuta Ylitornion tehtaalla Kalle Palanderin tähdittämänä. Videon
työstää ammattitaidolla Klaffi Tuotannot
Oy, ja Palanderin suurta julkisuutta saaneella
omakotitaloprojektilla on käsikirjoituksessa
tärkeä roolinsa.
Palander saapui kuvauksiin suoraan Leviltä, jossa kilpailtiin edellisenä viikonloppuna
12
maailmancupin osakilpailu pujottelussa.
Kuvauksia jatkettiin Ylitornion tehtaan
jälkeen Palanderin omakotitalolla Tornion
Kultarannassa, jossa vierailivat myös Iltalehden toimittaja ja kuvaaja.
Palanderin omakotitalo on yksi YBT:n
historian näyttävimmistä kohteista. YBT
toimitti luksustalon kaikki elementit vuosina 2007–2008.
Kallen valkobetonipintainen Kultaranta
koostuu kaksikerroksisesta päärakennuksesta, rantasaunasta ja autotallista. Kohteessa
on seinäneliöitä yli tuhat. Suurimmat elementit ovat yli 25 tonnin painoisia. YBT
vastasi myös asennuksista ja valmisbetonitoimituksesta.
Palanderin omakotitalo Tornion Kultarannassa on näyttävä YBT:n referenssikohde.
Iltalehden valokuvaaja Leena Koskela ja toimittaja Ilkka Laitinen tekemässä artikkelia Palanderin luksustalosta.
Världsmästarens stjärnglans i YBTs företagsvideo
Inspelningarna av YBTs företagsvideo startade på måndag
den 15 november vid fabriken i Ylitornio och stjärnglansen stod världsmästaren
Kalle Palander för. Videon produceras
av Klaffi Tuotannot Oy och Palanders
villaprojekt som fått mycket publicitet har
haft en viktig roll i manusarbetet.
Efter inspelningarna vid fabriken i Ylitornio fortsatte filmandet vid Palanders
villa i Kultaranta, Torneå. På plats fanns
även reporter och fotograf från kvällstidningen Iltalehti.
Palanders villa är ett av de mest imponerande objekten i YBTs historia. YBT
levererade samtliga element till lyxvillan
under åren 2007–2008.
Kalles Kultaranta med fasad i vitbetong består av huvudbyggnad i två plan,
strandbastu och garage. Objektets väggyta
är dryga tusen kvadratmeter. De största
elementen vägde mer än 25 ton. YBT svarade också för monteringen av elementen
och leveransen av fabriksbetong.
13
Elementit asennettuina
Nivalan Voimalaitokseen
Bio- ja kierrätyspolttoaineilla toimivan
Nivalan Voimalaitoksen pääurakoitsijana
toimi Vapor Finland Oy. 20 megawatin
voimalaitos tuottaa sekä lämpöä että sähköä
Nivalan Kaukolämpö Oy:lle.
14
YBT toimitti voimalaitokseen kaikki betonielementit asennettuina. Laitos otettiin
käyttöön vuoden 2010 lopussa.
Projektipäällikkö Kaarlo Kärkkäinen kiittää
Vapor Finlandin nettisivuilla yhteistyökump-
paneiden joustavuutta ja osaamista osin erittäin
haasteellisen aikataulun kanssa työskenneltäessä. Kärkkäinen toteaa tyytyväisenä, että varsin
mielenkiintoinen ja haastava projekti valmistui
täysin alkuperäisen aikataulun mukaisesti.
YBT:n asentajat (vas.) Ari Kreivi, Jari Kallioinen ja Esa Koutonen.
Elementen monterade vid Nivala Kraftverk
Huvudentreprenör för Nivala
Kraftverk, som drivs med biooch avfallsbränsle var Vapor Finland Oy.
Det här kraftverket (20 megawatt) producerar såväl värme som el för fjärrvärmeaktiebolaget Nivalan Kaukolämpö Oy:lle.
YBT levererade kraftverkets samtliga
betongelement med montering. Verket
togs i bruk i slutet av år 2010.
Projektledaren Kaarlo Kärkkäinen
tackar på Vapor Finlands hemsida samarbetspartners för flexibelt och kunnigt
arbete under tidvis en mycket pressad
tidplan. Kärkkäinen konstaterar nöjd, att
det mycket intressanta och utmanande
projektet slutfördes helt i enlighet med
den ursprungliga tidplanen.
15
ME SEN TEEMME
YBT Ylitornio
Anssi
Ari
Erkki
Esa
Janne
Jarmo
Jenni
Jorma
Juha
Juha-Pekka
Kalervo
Kari
Krister
Kurt
Margus
Markku
Martti
Matti
Mauri
Mihkel
Mika
Mika
Mika
Pasi
Pasi
Pertti
Pertti
Petri
Petri
Priit
Reijo
Riitta
Roland
Samuli
Sari
Teija
Timo
Unto
Viljo
YBT henkilökuntaa
YBT:n Ylitornion tehtaalla
aloittivat 7.12.2010
12 opiskelijaa yhdeksän
kuukautta kestävän
betonielementinvalmistajan
koulutuksen.
Kuvassa vasemmalta Ari Haataja,
Pekka Koivisto, Paavo Sirkka,
Lappian kouluttaja Hannu
Tohmola, Rauno Pantsar,
Lappian aikuiskoulutuspäällikkö
Sauli Lahdenperä, Ilkka Salmela,
Jussi Muukkonen, Vesa Tiihonen,
Tuomas Rantakeisu, Sami
Suopajärvi, Katja Gottschalk
ja Harri Hakkarainen.
YBT Raahe
Antti
Erkki
Esko
Juha
Kalev
Matti
Raimo
Riko
Timo
Tuomas
Veikko
Vello
Jarmo
Kuhmon Betoni
Aku
Ari
Eero
Hannu
Janne
Kari
Pentti
Raimo
Rauli
Vikke
17
Koukkuniemenranta
– luksuskohde Espoossa
YBT toimittaa betonielementit kahdessa
vaiheessa Koukkuniemenrannan näyttävään
kohteeseen Espoossa.
Westpro cc Oy rakentaa Koukkuniemenrantaan kaikkiaan neljä kerrostaloa ja
seitsemän paritaloa, jotka jakautuvat neljään
itsenäiseen asunto-osakeyhtiöön. Näistä
kahdessa lännenpuoleisessa (Asunto Oy
Espoon Rantamäki 1 ja Asunto Oy Espoon
Rantamäki 3) rakennustyöt on aloitettu
syksyllä 2009, ja uusiin koteihin muutetaan
huhtikuussa 2011. Kahden idänpuoleisen
18
(Asunto Oy Rantaharju 2 ja Asunto Oy
Rantaharju 4) rakentaminen on aloitettu
syksyllä 2010.
Tomi Alatalo Westpro cc Oy:stä kehuu
YBT:n taitoa laadukkaaseen, innovatiiviseen
ja joustavaan yhteistyöhön.
- Olimme aloittamassa yhteensä 72 kerros- ja paritaloasunnon kohdetta Koukkuniemeen. Halusimme löytää luotettavan,
pätevän ja riittävät resurssit omaavan betonielementtitoimittajan kohteeseemme.
Samaan aikaan otimme jo 2009 käyttöön
2010 vuoden alusta voimaan tulleet lämmöneristysmääräykset, joista tuli suunnitteluun ja tuotekehitykseen uusia haasteita,
kertoo Alatalo.
- YBT oli halukas yhteistyöhön myös
tuotteiden kehittämisessä ja olemme saaneet
yhdessä ratkottua paksummista eristeistä
aiheutuvia valmistus-, logistiikka- ja asennusratkaisuja. Tarjouskilpailun, resurssien
ja yhteistyöhalukkuuden jälkeen valitsimme
YBT:n toimittajaksi kohteeseemme, päättää
Alatalo.
Rapatut
julkisivut
Espoon Koukkuniemenrantaan on
rakenteilla 72 luksusasuntoa.
Lisätietoja: www.koukkuniemenranta.fi
Lyxobjekt i Esbo
YBT levererar betongelementen i två etapper till det imponerande projektet Koukkuniemenranta
i Esbo.
Westpro cc Oy bygger totalt fyra flervåningshus och sju parhus på Koukkuniemenranta. Byggnaderna byggs för fyra
självständiga bostadsaktiebolag.
Tomi Alatalo, medlem av Westpro
cc Oy:s styrelse talar berömmande om
YBTs förmåga till kvalitativt, innovativt
och flexibelt samarbete.
- YBT är villig att samarbeta även
kring produktutvecklingen och tillsammans har vi funnit produktions-, logistik- och monteringslösningar när det gäller byggelement med tjockare isolering.
Vi valde YBT som leverantör till vårt
projekt med tanke på pris, resurser och
samarbetsvilja, berättar Alatalo.
Koukkuniemenranta on malliesimerkki
YBT:n osaamisesta rapattujen julkisivujen osalta. Rapatuissa julkisivuissa on
kysymys sekä kustannustehokkuudesta
että estetiikasta.
Eristerappauksella tarkoitetaan suoraan lämmöneristeen päälle tehtävää
ohutrappausta. Kun lämmöneristeiden
asennus ja niiden sääsuojaus laasteilla
siirretään työmaalta tehtaalle, tulee toteutuksesta kustannustehokas.
Esimerkiksi Koukkuniemenrannan
ulkoseinäelementtien lämmöneristyslevyt (mineraalivilla) toimivat rappausalustana. Elementtitehtaalla seinäelementteihin toteutetaan pohjarappaus,
joka suojaa lämmöneristettä säärasituksia vastaan. Työmaalla toteutetaan
asennettuihin elementteihin mahdollinen tasoitus ja saumojen täyttö sekä
lopullinen pinnoitus.
Rakentamismääräysten uudistuttua
1.1.2010 tuli voimaan ulkoseinäelementtien U-arvovaatimus 0,17. Tämä
edellyttää 240 mm mineraalivillaa lämmöneristeenä. Ohutrappausmenetelmällä pystytään eristepaksuuksien kasvaessa
ohentamaan seinärakennetta verrattuna
sandwich-elementteihin.
Rappauksen valinta rakennuksen julkisivuksi on myös arkkitehtoninen valinta. Ohutrappausjulkisivu muodostaa
saumattoman betonielementtirakenteen
ja antaa mahdollisuuden toteuttaa erilaisia muotoja ja värejä julkisivuihin.
YBT toimitti ensimmäiset ohutrappausmenetelmällä toteutetut julkisivuelementit As Oy Espoon Lohiluotoon
vuonna 2006.
19
Raaheen kohoaa tyylikäs
Fellmaninkulma
As Oy Fellmaninkulman arkkitehtuurista vastaa Arkkitehtitoimisto Raila ja
Tapio Rönkönharju Oy ja rakennesuunnittelusta WSP Finland Oy Oulu.
Raahen keskustaan on rakenteilla linjakkaan
tyylikäs kerrostalo, jonka betonielementtitoimituksista vastaa YBT:n Raahen tehdas.
As Oy Raahen Fellmaninkulman urakoitsija on Raahen Rakennuskolmio Ky.
Kohteen arkkitehtuuri on Arkkitehtitoimisto Raila ja Tapio Rönkönharju Oy:n käsialaa.
- Marraskuun puolivälissä asennettiin
toisen kerroksen elementtejä. Kohteesta oli
samoihin aikoihin myyty yli puolet, kertoo
toimitusjohtaja Eija Sorjamaa Raahen Rakennuskolmio Ky:stä.
Työt on aloitettu 5.8.2010 ja kohteen on
määrä valmistua 31.7.2011 mennessä.
20
Fellmaninkulmaan tulee 13 asuinhuoneistoa ja kaksi liikehuoneistoa.
Fellmanin kulman rakentamisen alkuperäinen ja hyvin tiukka aloitusaikataulu loi
rakennuspäällikkö Kalevi Niskalan mukaan
ennakkoon omat haasteensa.
- Aikatauluun tuli kuitenkin meistä
riippumattomista syistä hieman viivästyksiä, joiden myötä YBT:kin sai sijoitettua
runkoelementtitoimitukset paremmin tuotantoonsa, sanoo rakennuspäällikkö Niskala
Raahen Rakennuskolmio Ky:stä.
En stilig
Fellmaninkulma
uppförs nu i
Brahestad
I centrum av Brahestad uppförs
nu ett stilfullt hus med fyra våningar. I gatuplanet inryms ett par butikslokaler och i våningarna ovanför totalt tretton lägenheter. YBT:s fabrik i Brahestad
levererar betongelementen till projektet.
Byggentreprenör för Raahen Fellmaninkulma är Raahen Rakennuskolmio Ky.
Arkitekt är Arkkitehtitoimisto Raila ja
Tapio Rönkönharju Oy.
- Under november monterades andra
våningen samtidigt som mer än hälften av
bostadsrätterna sålts, berättar vd Eija Sorjamaa hos Raahen Rakennuskolmio Oy.
I Fellmaninkulma kommer att byggas 13
bostadslägenheter och två affärslokaler.
Den ursprungliga tidplanen för byggandet
av Fellmaninkulma var mycket pressad
och gjorde projektet till en utmaning enligt byggchefen Kalevi Niskala.
- Tidplanen försenades dock något, utan
vår förskyllan, och gav också YBT fördelar i
leveransen av stomelement berättar Niskala.
TIMAS-projekti
TIMAS-projektin
muotti
koekäyttöön:
Vaativatkin yksityiskohdat
nopeasti
YBT sai marraskuun puolivälissä koekäyttöönsä modernilla 5-akselisella CNC-koneella työstetyn muotin, joka liittyy reilun vuoden
pyörineeseen Ammattiopisto Lappian vetämään TIMAS-projektin käytännön antiin.
- YBT on TIMAS-projektissa mukana
olevasta 18 yrityksestä mielenkiintoinen
poikkeus, sillä se on ainoa, joka valmistaa
betonirakenteita. Muut käyttävät pääasiassa puuta, kertoo projektipäällikkö Martti
Mylly Ammattiopisto Lappiasta.
Kaksivuotisen projektin yhtenä keskeisenä tavoitteena on hyödyntää tietomallipohjaista suunnittelujärjestelmää. Lappia on
hankkinut käyttöönsä myös 3D-tulostimien
kehittyneimmän mallin (ZPrinter 650), jolla 3D-ohjelmistoilla tehtyjä mallinnuksia
voidaan havainnollistaa tulostettujen pienoismallien avulla.
YBT:n kiinnostus projektiin lähtikin
pääasiassa uudenlaisen muottiteknologian
sovelluksista, jotka mahdollistavat aikaisempaa monimuotoisempien ja vaativampien
betonirakenteiden valmistamisen kustannustehokkaammin.
- Tyylikkäissä yksityiskohdissa muotit
tehdään edelleen käsityönä, mikä on varsin
hidasta ja työlästä. Toivomme, että koneellisella muottiteknologialla saataisiin jatkossa
tehtyä tarkempia muotteja, toteaa YBT:n
tietohallintojohtaja Mika Alapuranen.
Mylly uskoo, että CNC-muottiteknologialla työstetyt muotit ovat osa tulevaisuuden suunnittelua ja rakentamista.
- Olemme tutkineet projektin puitteissa
paljon mallintamista ja tehneet koe-eriä,
mutta uutta teknologiaa ei ole vielä juurikaan
sovellettu käytännön työhön, kertoo Mylly.
Projekti keskittyy tietomallipohjaisen
suunnittelun soveltamiseen
Tavoitteet
tuotekehitys, hyödyntää
kolmiulotteista tietomallipohjaista
suunnittelujärjestelmää, kehittää
moderneja tuotantomalleja sekä
parantaa kohderyhmäyritysten
kilpailukykyä ja tuotantotehokkuutta
Mukana 18 yritystä
Kohderyhmäyritykset
rakennustuotealan yritykset,
rakennusliikkeet, talotehtaat,
rakennusmittausalan yritykset,
suunnittelu- ja arkkitehtitoimistot
sekä puu- ja metallialan yritykset
Hallinnointivastuu
Ammattiopisto Lappialla
Projekti
kestää vuodet 2009–2011
YBT:n toimiston laajennuksesta
3D-tulostimella tulostettu pienoismalli.
TIMAS-projektets gjutform provas:
Snabbt - även krävande detaljer
YBT fick i mitten av november
en gjutform bearbetad av en modern 5-axlad CNC-maskin att prova. Detta
har anknytning till den praktiska delen av
Yrkesinstitutet Lappias TIMAS-projekt,
som pågått ett drygt år.
- YBT är ett intressant undantag av de
18 företag som deltar i TIMAS-projektet.
Det är det enda företaget, som tillverkar betongkonstruktioner, berättar projektledare
Martti Mylly vid Yrkesinstitutet Lappia.
Ett av de centrala målen för projektet
är att tillgodogöra sig planeringssystem
baserade på datamallar.
- Gjutformens förfinade detaljer utförs
fortfarande som hantverk, vilket är särdeles
tidskrävande och arbetsamt. Vår förhoppning är, att vi med hjälp av maskinell formteknologi ska kunna framställa mer precisa
formar i framtiden, bedömer YBTs informationsdirektör Mika Alapuranen.
21
Seniori kakkonen
etenee aikataulussa
Kiimingin ydinkeskustaan kohonnut nelikerroksinen asunto-osakeyhtiö Kiimingin
Seniori saa kovalla vauhdilla rinnalleen toisen, lähes identtisen kerrostalon.
- Seniorin toisesta vaiheesta oli marraskuun puoliväliin mennessä tehtyinä väestönsuoja, kellaritilat ja ensimmäinen kerros
sekä toinen kerros oli jo asennettu. Vuoden
loppuun mennessä on tarkoitus saada katto pään päälle. Luovutus olisi ensi vuoden
heinäkuussa, kertoo JanPro Oy:n toimitusjohtaja Janne Tuohino.
Kiiminkiläinen JanPro Oy vastaa kokonaisuudessaan kolmessa vaiheessa toteutuvan
Kiimingin Seniorin rakentamisesta.
Palautteet ovat olleet myönteiset kesällä ensimmäiseen vaiheeseen muuttaneilta
asukkailta.
- Kiersin elokuun lopulla henkilökohtaisesti läpi jokaisen huoneiston ja asukkailta
saamani kommentit olivat pääosin hyviä.
Lisäksi ensimmäisessä kerroksessa olevat
kunnan päiväkeskustoimintatilat tulivat
enemmän kuin tarpeeseen, summaa Tuohino.
- Myös toisen vaiheen kysyntä on ollut
hyvää. Markkinointi alkoi kevättalvella ja 21
asunnosta on myyty suurin piirtein puolet.
Teimmekin samaan syssyyn kolmannen
vaiheen eli luhtitalon pohjatyöt. Myös sen
kohteen kuvat ja luvat ovat kunnossa. Jos
markkinatilanne vain sallii, aloitamme kolmannen vaiheen myynnin keväällä, suunnittelee Tuohino.
Toimitusjohtaja Tuohino on todella tyytyväinen yhteistyöhön YBT:n kanssa. Toisessa
vaiheessa ovatkin mukana pitkälti samat toimijat kuin ensimmäisessä.
- YBT toimittaa myös kaikki toisen
vaiheen elementit ja yhteistyömme tulee
jatkumaan koko hankkeen ajan. Asiat ovat
menneet YBT:n kanssa oikein mukavasti.
He ovat hoitaneet kaikki, mitä on sovittu,
kiittelee Tuohino.
Lisätietoja: www.janpro.fi
22
Senior etapp två pågår för fullt
Den fyra våningar höga bostadsbyggnaden Kiimingin Seniori
som rest sig i Kiiminki centrumkärna får
snart sällskap, ett i det närmaste identiskt
flervåningshus.
JanPro Oy har totalansvaret för byggandet av Kiimingin Seniori, som ska byggas
i tre etapper.
- Efterfrågan gällande etapp två har
också varit bra. Marknadsföringen startade
under vårvintern och av de 21 bostäderna
har omkring hälften sålts. I samma veva
startade vi grundarbetena för lofthusen i
etapp tre. Ritningar och tillstånd är klara
även för det objektet. Om marknadsläget
medger, kommer vi att påbörja försäljningen av etapp tre till våren, planerar JanPros
vd Janne Tuohino.
Tuohino är ytterst tillfreds med samarbetet med YBT. Under etapp två är aktörerna i stort sett de samma som under
den första etappen.
- YBT levererar även samtliga element
för etapp två och vårt samarbete kommer
att fortgå under hela projekttiden. Saker
och ting har klaffat alldeles ypperligt med
YBT. De har skött allt som de åtagit sig,
säger Tuohino tacksamt.
JANI KEKONI
Janne Tuohinon
MM-ohjelman
rakentaminen
kovassa
vauhdissa
17-vuotisen ralliuransa aikana kaksi kertaa
Suomenmestaruuden, yhden SM-pronssin
sekä kerran junioreiden MM-sarjan pronssia
saavuttanut kiiminkiläinen Janne Tuohino,
35, rakentaa monipuolista kilpailukautta 2011.
Dubailaistunut rallimestari ajaa tammikuussa
käynnistyvällä kaudella Suomenmestaruudesta vapaasti hengittävällä Super2000 luokan
ralliautolla ja rakentaa ohjelmaa kilpailemisesta MM-sarjassa uudella turboahdetulla
WRC-autolla.
Seitsemän osakilpailua käsittävässä SMsarjassa Skodan tehdastiimin vuoden 2005
kuljettaja kilpailee tänä vuonna Super2000
luokan MM-sarjassa käyttämällään Ford
Fiesta S2000 ralliautolla. Tuohinon kartanlukijana jatkaa Harri Rovanperän aktiiviuran
luottokartturi Risto Pietiläinen.
Kartturi Risto Pietiläinen, Janne Tuohino
ja Juha Alapuranen Jyväskylän MM-rallin
varikolla.
23
Elementit asennettuina
Hotelli Suomutunturin
laajennukseen
YBT on vastannut Hotelli Suomutunturin laajennuksen betonielementti-toimituksista ja asennuksista.
Kohteeseen toimitettiin elementtejä 397 ja ontelolaattoja 347.
Korkeimmat asennetut elementit olivat 7,5 metriä korkeita, ja julkisivun betonielementit pohjamaalattiin valmiiksi tehtaalla valkoisella
Findur-julkisivumaalilla. YBT teki laajennuksen asennustyöt omalla
90-tonnisella Faun-nosturilla.
Lopputuloksena on kolmikerroksinen hotellirakennus ja moderni
kokoussaunarakennus.
Timo Nevalainen
Jämsän Sävel edustaa elinkaariasumista
Jämsän keskustan tuntumaan on rakenteilla
elinkaariasumista edustava As Oy Jämsän
Sävel. YBT toimitti modernin kohteen julkisivun betonielementit. Julkisivut ovat osittain
sileää ja osittain uritettua, tehtaalla keltaiseksi
maalattua pintaa.
Asuinrakennus valmistuu huhtikuussa
2011. Kohteen rakentamisesta vastaa Rakennustekniikka I. Nieminen Oy.
Ilkka Nieminen Rakennustekniikka
I. Nieminen Oy:stä.
24
Uusittu Kylpylähotelli Levitunturi on elämys
Jo neljännesvuosisadan matkailijoita palvellut Kylpylähotelli Levitunturi koki täydellisen muodonmuutoksen, kun mittava laajennusurakka
saatiin päätökseen elokuussa 2010. Vanhaa tilaa saneerattiin 1200 bruttoneliötä ja kokonaan uutta valmistui yli 8000 bruttoneliötä.
Samalla Lapin ensimmäinen kylpylä muuttui moderniksi elämyskylpyläksi. Uusia hotellihuoneita valmistui 48.
YBT vastasi teknisesti haastavan kohteen betonielementtitoimituksista.
25
26
27
YBT henkilökuntaa
Pitkänlinjan elementinvalmistaja Unto
Haataja täytti 60 vuotta. YBT:n perinteen
mukaan hänelle luovutettiin kukat ja kultainen taskukello. Unto on työskennellyt
YBT:n palveluksessa yrityksen perustamisesta alkaen, josta suurimman osan ajasta
Ylitornion tehtaan luottamusmiehenä.
Jouko Satta jäi eläkkeelle perinteisin
YBT menoin, kun hänelle lahjoitettiin
keinutuoli. Ennen eläkkeelle jäämistään
Satta ehti työskennellä YBT:llä elementtien jälkikäsittelyssä, varastolla ja elementtikuormien lastaajana kymmenen vuotta.
Myös Toivo Kaikkonen aloitti eläkepäivänsä perinteisesti keinutuolin kyydissä.
Asiakkaiden keskuudessa hyvin pidetty
Kaikkonen on työskennellyt YBT:llä
keväästä 2005 lähtien betoniauton- ja
pyöräkoneenkuljettajana.
YBT:n naisjoukkue
selvitti vuorokauden
seikkailuhaasteen
Leena Koskela, Pohjolan Sanomat
YBT:n sponsoroima naisjoukkue Marjo Piirto, Sanna
Säkkinen ja Anna-Kaisa Viita osallistui heinäkuussa 2010
Muonion Jerisjärvellä Arctic Circle 24 -seikkailu-urheilukilpailuun, joka koostui mm. suunnistuksesta, melonnasta,
maastopyöräilystä ja juoksusta. Joukkueen sijoitus oli naisten kilpasarjassa neljäs. Aikaa 220 kilometrin taittamiseen
kului 28 tuntia.
- Kilpailu oli huikea kokemus, sillä kysymys oli todellisesta itsensä ylittämisestä. Maalissa oli epätodellinen olo.
Tavoitteena oli ensimmäistä kertaa kilpasarjaan uskaltautuneina ehjä suoritus ja maaliin pääsy. Tavoite täyttyi
kirkkaasti ja useilla osuuksilla huomasimme vauhtimme
olevan melko hyvän, kertasi Sanna Säkkinen rajun kisan
jälkeisiä tunnelmia.
- Fysiikka tuntuu porukalla kestävän, vaikka täydellinen
palautuminen veikin ainakin kaksi viikkoa. Suuria sippaamisia ei tullut ja yhteishenki oli hyvä. Kunkin jäsenen
vahvuudet ja heikkoudet tulivat esille. Opimme valtavasti
kokeneilta kisaajilta varustuksesta ja valmistautumisesta
sekä kisataktiikoista, kertoi Säkkinen.
Kilpailun nettisivut löytyvät osoitteesta
www.arcticcircle24.com
28
Kummikouluperinne jatkuu
antoisana
YBT:n ja Nuotiorannan koulun kummikoulutoiminta poiki
syksyllä uudenlaisen hankkeen.
- Koululaiset kävivät nostamassa perunoita kahdelle eläkeläiselle ja YBT tarjosi talkoomuonat. Se onnistui niin
hyvin ja sai monelta eri taholta positiivista palautetta, että
toivottavasti vastaavanlainen toiminta jatkuu, kertoo opettaja Arto Heikka Nuotiorannan koulusta.
YBT:n ja Ylitornion alakoulujen yhteydenpitoa on jatkunut jo 11 vuoden ajan. Yhteistyö alkoi yritysvierailuiden
merkeissä ja kehittyi vuonna 2004 kummikoulutoiminnaksi.
Ensimmäisinä vuosina varsinaisena kummikouluna oli
Etelä-Portimon koulu ja viimeiset vuodet yhteistyötä on
jatkanut Nuotiorannan koulu. Koulujen puolelta käytännön järjestelyistä on vastannut koko ajan opettaja Heikka.
Kummikoululaiset ovat päässeet YBT:n järjestämien yritysvierailuiden aikana seuraamaan mm. betonielementtien
valmistusta Ylitornion tehtaalla. Teollisuuteen tutustumisen
ohella YBT tukee koululaisten liikuntaharrasteita.
Myös koululaiset ovat antaneet vastavuoroisesti omat
näytteensä taidoistaan. Vuosien varrella oppilaat ovat käyneet esiintymässä useaan otteeseen YBT:llä ja haastaneet
kumminsa pöytäkiekkomittelöön.
29
Kansanedustajat
Ylitornion tehtaalla
YBT:n Ylitornion tehtaalla vieraili elokuussa koko joukko arvovaltaisia päättäjiä. YBT:n toimintaan olivat tutustumassa lappilaiset kansanedustajat Johanna
Ojala-Nimelä (sdp), Ulla Karvo (kok),
Janne Seurujärvi (kesk), Esko-Juhani
Tennilä (vas) ja Markus Mustajärvi (vas)
sekä Lapin Liitosta maakuntajohtaja Esko
Lotvonen, yhteysjohtaja Maiju Hyry, vs.
hallintojohtaja Raimo Holster, suunnittelujohtaja Riitta Lönnström ja vt. kehittämisjohtaja Marko Varajärvi.
Lisäksi vieraina olivat Ylitornion kunnanjohtaja Tuomo Karjalainen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Jorma Uusimaa
(kesk), kh. vpj. Eugen Parviainen (vas),
kunnanvaltuuston puheenjohtaja Reeta Laitinen (kesk) ja kvalt. II vpj. Sauli
Kuoppala (kesk).
Vaikka YBT:llä meneekin tällä hetkellä
kohtuullisen hyvin, muistutti toimitusjohtaja Juha Alapuranen vieraita myös pohjoisen
uhkakuvista.
30
- Voimakkaat suhdannevaihtelut, työvoimapula ja koulutusresurssit ovat tekijöitä,
jotka luovat harmaita pilviä pohjoisen taivaalle. Esimerkiksi kuljetustuki ja tukipoli-
tiikka yleensäkin ottaen ovat asioita, joihin
lappilaisten kansanedustajien pitäisi pystyä
vaikuttamaan valtakunnallisella tasolla.
YBT Vieraskynä
Lippulaivasta
kannattaa ottaa
mallia
Joskus kunnanjohtaja pääsee vaikuttamaan paikkakunnan elinkeinoelämään pysyvällä
tavalla. Vuonna 1991 houkuttelin Juha Alapurasta palaamaan takaisin Ylitorniolle yrittäjäksi. Tuolloin Ylitornion kunnalla oli tarjota vastaanottohallin rakentamiseen saatu 2,7
miljoonan markan tuki, joka voitiin muuttaa elementtitehtaan rakentamisavustukseksi.
Onneksi Juha innostui heti ehdotuksesta ja YBT:n syntysanat lausuttiin vielä samana
vuonna.
YBT:n synty onkin esimerkki siitä, että kunta voi olla luomassa edellytyksiä menestyvälle yritykselle, mutta yrittäjä kantaa hankkeen riskin. YBT:n historia on ollut hienoa
seurattavaa ja yrityksestä on tullut Ylitorniolle eräs yrittämisen lippulaivoista.
YBT:n menestys on perustunut useisiin tekijöihin. On tärkeää, että yrityksellä on
useita omistajia, jotka ovat sitoutuneet sekä työhön että paikkakuntaan. Alapurasen veljekset ovatkin moneen kertaan todenneet, että Ylitornio on maailman paras paikka asua,
elää ja yrittää. Kuntalaisen näkökulmasta YBT on kantanut myös yhteiskuntavastuunsa.
Henkilöstön viihtyvyyteen on kiinnitetty aina erityistä huomiota, ja yritys näkyy vahvasti
monella tapaa paikallisessa elämässä. On hienoa, että perheyrityksen arvot elävät tässä
ajassa. Ei voi myöskään väheksyä yritysten ja työntekijöiden kunnalle tuomia verotuloja.
Näin rakennetaan yhteistä tulevaisuutta.
Ennen kaikkea minulle on jäänyt kuva osaavasta yrityksestä,
joka on pysynyt mukana alan kehityksessä. YBT:llä on laadukkaat tuotteet ja hyvä kilpailukyky. Osaaminen juontaa siitä, että
yritys on panostanut vahvasti henkilöstön koulutukseen, josta
se on myös saanut valtakunnallisen huomionosoituksen vuoden
koulutusmyönteisimpänä työyhteisönä. Osaamista on tarvittu
rakennusalan suhdannevaihteluissa, joista yritys on selvinnyt
kunnialla. Parissakymmenessä vuodessa toimintaympäristö ja
rakentamisen tarpeet ovat muuttuneet oleellisesti, joten YBT on
etsinyt markkinoita Suomen lisäksi myös Ruotsista ja Norjasta.
YBT on kunnan jälkeen Ylitornion toiseksi suurin työnantaja ja yrityksen katse on vahvasti tulevaisuudessa. Samaan
tapaan myös Ylitornion tulevaisuus näyttää pitkässä juoksussa lupaavalta. Kun pohjoisen kaivos- ja energiahankkeet
realisoituvat, olemme sijainniltamme mitä parhaimmassa
paikassa. Juuri tämän mahdollisuuden hyödyntämisessä
on Ylitornion suuri haaste ja mahdollisuus. Toivottavasti
lähitulevaisuudessa mahdollisimman monet yritykset
näkevät Ylitornion YBT:n tapaan maailman parhaana
paikkana asua, elää ja yrittää.
Tuomo Karjalainen
Ylitornion kunnanjohtaja
31
YBT OY YLITORNIO
Valimotie 1
FI-95600 YLITORNIO
puh. +358 400 93 0400
fax. +358 420 93 0400
[email protected]
YBT OY RAAHE
Betonimyllärinkatu 1
FI-92120 RAAHE
puh. +358 50 582 9415
[email protected]
YBT Ylitornio
KUHMON BETONI OY
Valimontie 11
FI-88900 KUHMO
puh. +358 400 166 983
[email protected]
Osakkuusyhtiö
Rajaville
Haukipudas ja Oulu
YBT
Raahe
Helsinki
Oslo
Tukholma
32
Kuhmon
Betoni