tohtori työelämässä - Tieteentekijöiden liitto

Raportti Toivottu vai torjuttu – tohtori työelämässä -seminaarista
Hotelli Arthur, 9. joulukuuta 2013
Tieteentekijöiden liiton Nuorempien tutkijoiden -työryhmä
Tieteentekijöiden liiton Nuorempien tutkijoiden -työryhmä järjesti 9. joulukuuta seminaarin, joka
pohjautui syksyllä 2012 nuoremmille tutkijoille suunnatun kyselyn (Nutu-kysely) tuloksiin.
Seminaarissa pohdittiin tutkijanuraan ja tohtoreiden työllistymiseen liittyviä kysymyksiä ja
tavoitteena oli löytää ratkaisuja ja uusia avauksia kyselyssä esiin tulleisiin ongelmiin ja epäkohtiin.
Nutu-kyselyn mukaan tutkimustyössä ja tohtoroitumisessa nuoria tutkijoita eniten puhuttavat
kysymykset olivat:
1) työn tekemisen ehdot
2) rekrytointi
3) palkkaus ja toimeentulo
4) työllistyminen ja työttömyys
Seminaari tarjosi nuoremmille tutkijoille mahdollisuuden keskustella näistä asioista, miettiä
ratkaisuja sekä tuoda esille olemassa olevia hyviä käytänteitä. Seminaari aloitettiin työpajoissa
joissa osallistujat pohtivat ja kommentoivat kaikkia teemoja vuorollaan. Työpajojen ohjaajat
koostivat keskusteluista yhteenvedot, jotka he esittelivät ennen paneelin alkua. Seminaariin ja
työpajatyöskentelyyn osallistui yli 50 henkeä.
Paneelin osallistujat olivat opetusneuvos Erja Heikkinen (OKM), tutkimusrehtori Taina
Pihlajaniemi (Oulun yliopisto), johtaja Mervi Karikorpi (Teknologiateollisuus ry) sekä nuorempi
tutkija Sandra Wallenius-Korkalo (Lapin yliopisto, Tieteentekijöiden liitto). Paneelin juonsi Jussi
Vauhkonen (SATY).
Seminaarista on julkaistu Acatiimissa 1/2014 kaksi artikkelia:
Katri Pajusola: ”Tohtori työelämässä – toivottu vai torjuttu?”
http://www.acatiimi.fi/1_2014/01_14_16.php
Maria Hakkarainen ja Sandra Wallenius-Korkalo: ”Väitös: työelämän punainen matto vai
umpikuja?” http://www.acatiimi.fi/1_2014/01_14_17.php.
Tässä raportissa esitetään kooste työryhmien työskentelyn tuloksena syntyneistä ideoista,
ehdotuksista ja esiin tulleista hyvistä käytänteistä.
Ryhmä 1: Työn tekemisen ehdot
Johanna Stenholm & Anne Koskela
Työryhmän vetäjät olivat koostaneet NuTu-kyselyn pohjalta keskustelun rungoksi
kysymyspatteriston, jossa haettiin vastauksia muun muassa siihen, mitä tutkijan työhön pitää kuulua
ja missä suhteessa tutkimus, opetus ja hallinto ovat työsuunnitelmassa, miten suhtautua tutkijanuran
jatkuvaan epävarmuuteen, millainen tutkijan uran pitäisi olla tulevaisuudessa ja miten
yliopistotyönantajan pitäisi sitoutua tutkijaan.
Keskustelussa nousi osallistujien omien kokemusten pohjalta esiin tutkijoiden
tutkimusrahoituksesta riippuva epätasa-arvoinen asema yliopistolla (palkkasuhde/apuraha),
laittomat määräaikaisuudet, tutkimuksen pätkärahoitus, tutkimusrahoituksen riskin sälyttäminen
tutkijoille, nuorempien tutkijoiden opetustyön määrään ja laatuun liittyvät ongelmat sekä
tutkimustyöhön ja työsuhteeseen liittyvän ohjauksen puute.
Keskustelua herätti myös yliopiston ”monopoli” tutkimustyössä ja yliopiston tutkimustyön
suuntautuminen tulevaisuudessa. Kysyttiin muun muassa, onko apurahatutkimukselle
tulevaisuudessa sijaa yliopistoissa. Vaihtoehtoina yliopistoille esitettiin think tankeja ja itsenäisiä
tutkimuslaitoksia.
Työpajan keskusteluissa esiin nousseita ehdotuksia tutkijan työn ehtojen parantamiseksi:
1) Yliopiston tulisi sitoutua tutkijaan, pitkäaikainen sijoitus tutkijaan, ei pikalainoja!
2) Yliopistolla oltava selkeä yhtenäinen linja, sillä erot yliopistojen tiedekuntien ja jopa laitosten
käytänteissä ovat isoja, mikä aiheuttaa epätietoisuutta henkilöstössä. Ratkaisuna ehdotettiin
johdonmukaisempaa ja avoimempaa viestintää TES:stä, yleisistä sopimuksista ja yliopiston omista
käytänteistä.
• Avointa tietoa toivottiin muun muassa siitä, mistä voi saada rahaa, milloin rahoitusta
haetaan, kenen rahoitusta tulisi hakea (ohjaajan, nuoremman tutkijan vai tutkimusryhmän)
3) Sitoutuminen tutkimuksen ja työn ohjaamiseen
• väitöskirjatutkimuksesta tutkimus- ja rahoitusprosesseineen tulisi luoda realistinen kuva jo
perusopintovaiheessa
• ohjaussopimukset väitöskirjatutkimuksessa
• mentorointi
• työkokemuksen saaminen/arvostaminen
o muun työelämän ja yliopiston yhteistyö
• Väittelyn jälkeen yliopiston myöntämä kolmen kuukauden tutkimussuunnitelmarahoitus
• Vuoden työsuhde väittelyn jälkeen (käytössä muun muassa Lappeenrannan teknillisen
yliopiston kauppatieteiden yksikössä)
4) Urapolkujärjestelmien kehittäminen ja oman osaamisen arvostaminen
• Väitöskirjatutkijoiden ja tutkijatohtoreiden paikkojen välille toivotaan tasapainoa
• Tenure track -uramallille luotava selkeät linjaukset kriteereistä, joilla voi hakea pestiä, kuten
montako julkaisua, missä lehdissä, miten opetusta arvioidaan
• Tutkijan uran siirtymissä tuettava tutkijaa, erityisesti siirryttäessä väittelystä post doc tutkijaksi
• Tukea oman urapolun järjestelmälliseen suunnitteluun, aina plan B!
• Ammatti-identiteetin ja osaamisen tunnistaminen ja vahvistaminen: tutkijanura vai
erityisasiantuntijaura?
• Nostettiin esiin ”yrittäjämalli” – toiminimenä tutkija
• Kaikille halukkaille mahdollisuus yliopistopedagogisiin opintoihin
• Oman tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tunnistaminen ja toteuttaminen
Ryhmä 2: Rekrytointi
Maria Hakkarainen & Sandra Wallenius-Korkalo
Keskustelun pohjana oli kysymyksiä muun muassa siitä, onko tutkijan ura houkutteleva vaihtoehto
ja mitä sen houkuttelevuuden parantamiseksi voitaisiin tehdä. Työryhmässä tarkasteltiin erityisesti
yliopistojen vastuuta väitöstutkijoiden ja väitelleiden tutkijoiden työllistymisestä, keskusteltiin
rekrytoinnin käytänteistä ja haettiin ratkaisuja rekrytoinnin ongelmiin.
Työpajan keskusteluissa esiin nousseita ehdotuksia tutkijan työn ehtojen parantamiseksi:
1) Yliopistojen on jaettava enemmän tietoa siitä, mitä väitöskirjatutkimustyö tarkoittaa, tohtorin
tutkinnon eduista ja haitoista työmarkkinoilla, työllistävyydestä sekä tehtävä hakukriteerit
tohtoriohjelmiin tiukemmiksi, jotta rahoitus ja ohjaaja-ohjattava asetelmat olisivat tasapainossa.
2) Yliopistojen on kiinnitettävä huomiota väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen:
• Ohjaus systemaattiseksi, tutkimussuunnitelman säännöllinen päivittäminen sekä
tutkimussopimuksen käyttöönott
• Professorin vastuu ohjattavistaan tutkimusprosessin aikana ja sen jälkeen (esim. suositukset,
hakemusten kommentointi, rahoitusmahdollisuuksien esittely, verkostot)
• Työelämätaidot osaksi tutkintoa, yliopistolta myös positiivinen asenne muuta työelämää
kohtaan, työelämäharjoittelu tarkoituksenmukaiseksi
• Tutkijantyön keskeiset työelämätaidot integroitava väitöskirjaprosessiin ja osattava
tunnistaa: tieteen popularisointi (kieli, rohkea esittäminen), akateemisten taitojen
tunnistaminen ja popularisointi (kokonaisuuksien ja kompleksisten kokonaisuuksien
hallinta, tiedonhankinta, -hallinta ja tiedon tuottamisen taidot), ryhmätyötaidot
(yhteisartikkelit, projekti- ja tutkimusryhmätyöskentely); hyvänä käytäntönä esille nousi
muun muassa Tutkimusjohtamisen opintokokonaisuus (TUJO)
• Mentorointi osaksi jatkotutkintoa, myös yliopiston ulkopuolisia mentoreita
3) Nuorempien tutkijoiden oma vastuu
• Taitojen kerryttämisestä, tunnistamisesta, tunnustamisesta ja sanallistamisesta
• Uravalinnasta ja työllistymisestä
• Omien sosiaalisten verkostojen rakentamisesta
4) Verkostojen, tutkimusryhmien ja uusien tutkijakoulujen merkitys tohtorikoulutukseen
hakeutuville on selkeytettävä
• Yliopistokohtaisten tutkijakoulujen erilaiset formaatit tekevät koulutuksen sisällön vertailun
vaikeaksi, valtakunnallinen formaatti olisi parempi – yliopistoilta odotetaan parempaa ja
selkeämpää tiedottamista
• Tutkijakoulujen hakukäytäntöjen tulisi olla selkeitä, valintaperusteiden avoimia ja
ymmärrettäviä
5) Yliopistojen, TE-toimistojen ja liiton roolit tutkijoiden/tohtoreiden työllistämiseksi
• Tavoite: Yliopisto kantaa vastuuta väitöstutkijoiden ja väitelleiden tutkijoiden
työllistymisestä
• Yliopistojen rekryn kohdistettava palveluja erityisesti nuoremmille tutkijoille
• Väitöskirjatutkimuksen pitäisi merkitä palvelussuhdetta yliopistoon, mikä vähentää
apuraharuljanssia
• Yliopiston kehitettävä urapolkujärjestelmää
• Yliopistojen perehdytettävä rekrytoimansa tutkijat työhön, työtiloihin, työolosuhteisiin,
palveluihin sekä työehtosopimuksen keskeisiin kohtiin
• Työnantajien ja tutkijoiden kohtaamisten edistäminen
o alueelliset rekrytointitapahtumat
o tiedottaminen erilaisista mahdollisuuksista työtä etsiville
o ”yrityshautomojen” tapaiset foorumit ei-yrittäjille
• TE-toimistoille taattava resurssit auttaa nuorempia tutkijoita, akateemisten palvelut
• Rekrytoitumisen vaihtoehtoisten väylien tunnetuksitekeminen
o työharjoittelut yksityisellä ja julkisella puolella
o kohdennetun täydennyskoulutuksen järjestäminen (esim. projektiosaaminen)
• Liiton tarjoama urapalvelutietous – haasteena monialaisuus, enemmän koordinointia
6) Rekrytoinnissa tulee noudattaa yhdenvertaisuutta, avoimuutta ja oikeudenmukaisuutta
• Huonot käytännöt tunnistettava ja niistä on pyrittävä aktiivisesti eroon
o esim. hyvä veli -järjestelmä, läpinäkymätön rekrytointi, korkeasti koulutettujen
työelämätaitoihin kohdistuneet epäluulot, väitöstutkimuksen ja hanketöiden
yhteensovittamisen vaikeus, pätkätyöt
• Tutkijoiden rekrytointiin yliopistojen ulkopuolelle panostettava
o julkisen puolen roolia tohtoreiden työllistäjänä kasvatettava
o yksityisen puolen tiedottaminen tutkijoiden/tohtoreiden työllistämisestä
Ryhmä 3: Palkkaus
Hannele Mäkelä & Mika Helander
Palkkaus kertoo työnantajan arvostuksesta työntekijää ja hänen työtään kohtaan. Millaisen viestin
antaa yliopiston palkkausjärjestelmä ja sen soveltaminen? Palkkauksen tulisi tukea pitkäjänteisen,
laadukkaan tutkimuksen tekoa ja sitouttaa tutkijoita tavoitteiden saavuttamiseen. Mutta onko
yliopistotyönantaja valmis maksamaan työn vaativuuden ja työstä suoriutumisen mukaan? Monen
tutkijan arkea on alipalkattu, epätasa-arvoinen pätkätyö sekä palkkausjärjestelmän ongelmat.
Tutkijoiden arkea kuvastaa myös ”akateeminen yrittäjyys”, se että tutkijat vastaavat itsenäisesti
omien työolosuhteidensa suunnittelusta ja hallinnasta, palkasta, sosiaaliturvamaksuista,
verotuksesta ja urasuunnittelusta sekä kantavat yksin näihin liittyvät riskit.
Palkkaus-ryhmässä keskusteltiin muun muassa tulotason riittävyydestä, tulojen säännöllisyydestä,
palkkatasa-arvosta, yliopiston palkkausjärjestelmästä sekä ”akateemisesta yrittäjyydestä”.
1) Tulojen riittävyys ja säännöllisyys
• Palkan pienuus ei houkuttele tutkijanuralle, tieteen arvostus ei näy palkkauksessa
o tutkijoita haittaavat tulojen epäsäännöllisyys ja matalat tulot
o tutkijat joutuvat miettimään, onko varaa perheeseen
• Väitöskirjatutkimus on päätoimista työtä, ja sille pitäisi olla rahoitus vähintään neljäksi
vuodeksi
• Yliopiston tarjoamat tukiprosessit ovat tärkeitä, etenkin väitöskirjatutkijoiden rahoituksessa.
• Tutkijan työssä pitäisi ottaa huomioon alakohtaiset erot, ulkomaanjaksot tms.
• Tutkijanuran eri vaiheissa on tarvetta ”siltarahoitukselle”
2) Palkkatasa-arvo
• Samasta työstä sama palkka!
• Palkkauksen pitäisi olla läpinäkyvää ja palkkauksen kriteerien käytön johdonmukaista ja
selkeää
• Palkkausjärjestelmän tasojen määräytymistä on selkeytettävä, ja taattava mahdollisuus
käydä palkkaneuvotteluja työntekijän aloitteesta
• Kutsumusammateissa käytetään hyväksi kutsumusta palkkauksen kustannuksella – nuoret
tutkijat tyytyvät vähään, eivät uskalla vaatia
3) Tutkimusrahoituksen hallitseminen – ”akateeminen yrittäjyys”
• Tutkijan mentorointi rahoituksen hakemisessa ja hallinnoinnissa
• Apurahatutkijoiden statusta on nostettava! Apurahatutkija ei saa olla yliopistolle ilmaista
työvoimaa
• Akateemisen yrittäjyyden vapauden, turvallisuuden ja vastuun kysymykset askarruttavat
• Tutkijan kehitettävä itseään ja kilpailtava jatkuvasti uransa eteen: onko tutkijalla varaa
”höllätä” lainkaan vai meneekö aiempi työ hukkaan?
• Unohtuiko kilpailussa ja rahoituksessa tiedon intressi? Ohjaako tilaustutkimus (tai
”yrittäjyys”) tutkimuksen suuntaa?
Ryhmä 4: Työllistyminen – työttömyys
Päivi Miettunen & Miiko Sokka
Nuorempien tutkijoiden asema apurahojen, palkalla olon ja työttömyyden vuorotellessa on
epämääräinen eikä kukaan tunnu tietävän tarkalleen, mitkä ovat tutkijan oikeudet ja velvollisuudet.
Lisää tietoa näistä kaivataan. TE-toimistoille pitäisi edelleen viedä viestiä, että tutkijoiden
työttömyysturvan tulkintoja pitää yhtenäistää: niissä on edelleen edelleen paikallisia, jopa
virkailijakohtaisia eroja, eikä olemassa olevien säädösten soveltaminen tutkijoihin onnistu. TEtoimistoissa pitäisi pohtia tarkkaan mitkä ovat tutkimustyön erityispiirteet.
Lähes kaikissa keskusteluissa nousi suurimpana ongelmana esille nuorempien tutkijoiden asema
yliopistoyhteisössä. Yliopistojen sitoutuminen työntekijöihinsä ja tutkijoiden sitouttaminen
tutkimuksen tekemiseen on heikolla pohjalla. Ei ole kenenkään etu, että tutkijoita kohdellaan kuin
yksityisyrittäjiä, joista joillekin yliopisto tarjoaa tietokoneen ja työpöydän nurkan, jos sitäkään.
Yliopistoissa on yleistynyt käytäntö, jonka mukaan työhuone ja sähköpostitunnukset viedään
tutkijalta nopeasti väitöksen jälkeen, jolloin mahdollisuutta hakea rahoitusta yliopiston affiliaatiolla
ei ole. Sähköpostiosoitteen välitön muutos haittaa myös tutkijan rahoitus- ja tutkimusverkostojen
hyödyntämistä. Tutkijat pitäisi nähdä strategioiden mukaisesti yliopistojen tärkeimpänä
voimavarana, ei kulueränä, ja yliopistojen sekä yksiköiden tulisi sitoutua pitkäjänteiseen
tutkimustyöhön.
Työryhmä keskusteli työllistämisestä, työttömyydestä ja työllistämis- ja rekrypalveluista
yliopistojen, TE-palvelujen ja liiton toiminnan näkökulmista.
Keskusteluissa tulivat muita ryhmiä enemmän esille aiheeseen liittyvät omat huonot kokemukset,
mikä kertoo siitä, että tutkijanuran eri vaiheisiin ei ole kiinnitetty yliopiston, viranomaisten eikä
liiton taholta tarpeeksi huomiota. Työttömyys on useimmille tuttu vaihe tutkijanuralla, ja sen
ahdistavuutta lisää se, että työttömyys merkitsee usein häviötä kovassa tutkimusrahoituskilpailussa.
TE-palvelut tutkijalle ovat niukat ja nekin vähät palvelut, joita on mahdollista saada, jäävät
käyttämättä, jos yliopistotyönantaja ei ole aktiivinen osapuoli (esim. muutosturva). Yliopistojen
käytänteet vaihtelevat liikaa tiedekunnittain ja yksiköittäin, jopa tutkimusryhmittäin ja
eriarvoistavat tutkijoita. Joissakin yksiköissä/tutkimusryhmissä vastuuhenkilö auttaa nuorempia
tutkijoita rahoituksenhaussa, toisissa taas kukin on vastuussa itse oman rahoituksen hankkimisesta.
Osallistujat kysyivätkin, mikä on yliopistotyönantajan vastuu tutkijoista, jotka työskentelevät
enimmäkseen määräaikaisissa työsuhteissa tai apurahalla. Yleensä tutkijoiden sitouttaminen
yliopistoyhteisöön koettiin heikoksi. Huolta aiheutti myös se, että yliopistojen toimintaa ohjaa
ministeriön rahoitusmalli, minkä vuoksi tutkijakoulutukseen otetaan enemmän tutkijoita kuin
resurssit antavat myöten. Puutteellisen ohjauksen lisäksi suuret sisäänotot merkitsevät ankaraa
kilpailua rahoituksesta. Yliopistoilla ei ole myöskään mietitty, miten suhtaudutaan perheelliseen
tutkijaan vanhempainvapaiden tai kansainvälistymisen näkökulmasta. Työhuoneen ja
sähköpostiosoitteen puuttumisen lisäksi ulkopuolisuuden tunne hidastaa tutkijan työtä ja heikentää
työhyvinvointia.
Ehdotuksia tilanteen muuttamiseksi:
Yliopisto
• Yliopistojen pitäisi sitoutua tutkijoihin myös väitöksen jälkeen: siltarahoitus ja post doc paikat, kehityskeskustelut.
• Väitöskirjaohjaus pitää laskea opetukseksi, jotta tutkija saa meriittiä opetustyöstä
• Myös menestymisen apurahan haussa pitäisi olla meriitti.
• Ruotsissa vanhempainvapaakin lasketaan työkokemukseksi!
• Laitosten ja tutkijoiden yhteistyölle on annettava mahdollisuus. Vähemmän hierarkkisia
raja-aitoja, enemmän tasa-arvoista kollegiaalisuutta.
• Yliopistojen rekrytointipalvelut myös nuoremmille tutkijoille. Työnantajan hoidettava
osuutensa työttömyyden uhatessa tutkijaa (esim. muutosturva).
TE-palvelut
Vain kolmasosa tohtoreista työllistyy yliopistosektorille. Kaksi kolmasosaa sijoittuu yliopistojen
ulkopuolelle, yksityiselle sektorille tai julkiselle puolelle.
• Työllistymisen nopeuttamisessa olisi hyvä, että TE-toimistot järjestäisivät akateemisesti
koulutettujen ja työnantajien treffejä.
• TE-toimistojen tulisi tarjota akateemisille suunnattua koulutus- ja uraneuvontapalvelua.
Työttömyys on tuttua tutkijanuran eri vaiheissa. Sen sijaan TE-toimistoille tutkijan työttömyys ja
työttömyysturvan ehdot eivät aina ole selviä. Erityisesti apurahatutkijoiden työttömyydestä on tehty
erilaisia tulkintoja, minkä vuoksi on tärkeää, että
• Kaikissa TE-toimistoissa tunnetaan Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistus apurahatutkijan
työttömyydestä ja noudatetaan sitä.
Keskustelujen pohjalta kävi ilmi, että tulkinnat siitä, mikä työttömälle tutkijalle on sallittua
ammattitaidon ylläpitämiseksi ja ammattitaitonsa markkinoimiseksi, vaihtelevat paikkakunnittain.
Työ- ja elinkeinoministeriön ohjeistuksen mukaan työtön tutkija voi ammattitaidon ylläpitämiseksi:
• hakea apurahaa
• julkaista artikkeleita, jotka valmistuivat ennen työttömyysjaksoa
• luennoida ja kirjoittaa lyhyitä artikkeleita satunnaisesti
• osallistua oman alansa konferensseihin
Työttömyyskassojen suhteen pohdittiin työssäkäynnin ehdon täyttymistä. Tutkijat, jotka antavat
tuntiopetusta, kokevat asian ongelmallisena, sillä usein opetustunnit eivät riitä, koska tuntien
valmistelukerroin ei ole realistinen eli on liian pieni. Osa ehdotti ongelman ratkaisemiseksi jopa
mieluummin pienempää tuntipalkkaa ja sitä kautta suurempaa tuntimäärää.
Tutkijoita askarrutti myös tutkimustyön tekeminen omalla toiminimellä. Ennen kuin se yleistyy,
olisi syytä selvittää työskentelymuodon mahdolliset haitat tarkkaan.
Myös omaa aktiivisuutta ja out-of-the-box -ajattelua korostettiin.
Liitto
Liiton suunnalta tutkijat toivoivat enemmän tietoa työttömyysturvasta, sen määräytymisestä ja
käytänteistä. Lisäksi apurahan vaikutuksesta työttömyysturvaan haluttiin lisää tietoa.
Johtopäätökset
Seminaari työpajatyöskentelyineen toi esille sen, kuinka epävarmoilla ja alati muuttuvilla
työmarkkinoilla tutkija työskentelee. Määräaikaisuudet, apuraha- ja työttömyyskaudet tekevät
tutkijan työskentelyolosuhteista vaikeat, hidastavat tutkimustyötä ja haittaavat tutkijan keskittymistä
työhönsä. Tutkijat toivovat yleisesti yliopistoilta selkeitä periaatteita ja vastuunottoa tutkijanuran
vaiheista, sitoutumista tutkimustyötä tekevään henkilöstöönsä sekä avointa tiedottamista.
Viranomaisilta kaivataan johdonmukaista linjaa suhteessa tutkijan työttömyyteen sekä akateemisille
suunnattuja työllisyys- ja urapalveluja. Liiton tehtävänä työllistymis- ja työttömyysasioissa nähtiin
tiedon jakaminen ja jäsenistön tukeminen työuran vaikeuksien kohdatessa.