Materiaalipyyntö

Materiaalipyyntö
KIRJOITA USKONNOSTA PSYKOTERAPIASSA!
Itä-Suomen yliopistossa teologian osastolla on käynnistymässä hanke, jossa tutkitaan uskonnollisten
mielensisältöjen käsittelyä psykoterapioissa. Itse teen tässä hankkeessa väitöskirjaa. Tutkimukseni kuuluu
käytännöllisen teologian alueeseen Itä-Suomen yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osastolla.
Ohjaajani ovat käytännöllisen teologian professori Paavo Kettunen sekä psykoanalyytikko,
pastoraalipsykologian dosentti, TT Matti Hyrck.
Psykoterapiakoulutuksen ollessa murrosvaiheessa sen siirryttyä yliopistoihin vuoden 2012 alusta, on
merkittävää saada tietoa siitä, miten uskonnollisia aiheita käsitellään psykoterapioissa.
Pyydän, että sinä psykoterapeutti-nimikettä käyttämään oikeutettu psykoterapeutti osallistuisit tutkimukseeni
kirjoittamalla omista kokemuksistasi psykoterapioiden antajana. Olen kiinnostunut siitä, miten itse
psykoterapeuttina tätä aihepiiriä lähestyt, miltä se sinusta itsestäsi tuntuu psykoterapiatyötä tehdessäsi.
Voit kirjoittaa vapaasti, mutta toivon, että koskettelet seuraavia teemoja:
-
Omat ajatuksesi, käsityksesi ja tunteesi, kun potilas ottaa esille uskonnollisia asioita.
-
Toimintatapasi silloin, kun potilas haluaa tutkia uskonnollista mielensisältöään.
-
Psykoterapian settingin vaikutukset uskonnollisten asioiden käsittelyyn hoidossa.
-
Uskonnollisten asioiden käsittely omassa koulutushoidossasi, psykoterapiakoulutuksessasi ja
työnohjauksessa.
-
Toimintatapojesi mahdolliset muutokset asiakkaan uskonnollisten kysymysten käsittelyssä
psykoterapeutti-urasi aikana
-
Uskonnollisuuden ja psykoterapian herättämät kysymykset omassa elämässäsi yleensä.
-
Hengellisen yhteisön (omasi ja potilaan) ja suomalaisen asenneilmaston vaikutus toimintatapoihisi.
Liitä kirjoitukseen taustatiedoiksi ikäsi, sukupuolesi, psykoterapeutiksi valmistumisvuotesi ja
koulutusyhteisön nimi, sekä myös pohjakoulutuksesi. Samoin kerro, mikä on psykoterapeuttinen
viitekehyksesi. Mikäli voit osallistua myöhemmin myös mahdolliseen haastatteluun, laita mukaan
yhteystietosi. Tietoja käsitellään ja säilytetään luottamuksellisesti. Mahdollinen tunnistettavuus poistetaan
tulostekstistä. Kerättyä tutkimusmateriaalia voidaan käyttää myös muihin hankkeen tutkimuksiin Itä-Suomen
yliopiston filosofisen tiedekunnan teologian osastolla, mutta tällöinkään henkilöllisyytesi ei paljastu.
Lähetä kirjoituksesi huhtikuun 2013 loppuun mennessä joko sähköisesti: [email protected] tai
postitse: Kohmankaari 2 E 27 33310 Tampere. Voit myös kysyä lisätietoja sähköpostitse edellä mainitun
osoitteen kautta.
Peppi Sievers
Itä-Suomen
yliopiston
teologian
jatko-opiskelija,
psykoanalyytikko (IFPS), TM, pastori
1 psykiatrian
erikoislääkäri,
psykoterapeutti,
Uskonnollisten aiheiden käsittely psykoterapiassa...........................................................................................2 Johdanto........................................................................................................................................................2 Psykoterapia ja hengellisyys..........................................................................................................................3 Spiritualiteetin sisältöjen integrointi psykoterapiaan ...................................................................................5 Pastoraalipsykologia......................................................................................................................................6 Psykoterapeuttikoulutus Suomessa ja uskonnolliset aiheet .........................................................................7 Johtopäätökset..............................................................................................................................................7 Kirjallisuus .....................................................................................................................................................8 Uskonnollisten aiheiden käsittely psykoterapiassa Psykoanalyyttisen psykoterapian perusteeseihin kuuluu, että potilas voi puhua ja hänen
edellytetäänkin puhuvan vapaasti kaikesta siitä, mitä hänen mielessään liikkuu. Psykoterapeutti tai
analyytikko on hänen apunaan tässä hänen mielensisältöjensä jäsentämisessä ja tutkimisessa.
Olen toiminut psykoterapeutin työssä noin kaksitoista vuotta, ja kuullut usein hoitoon hakeutuvalta
potilaalta kysymyksen: ”Pystytkö puhumaan myös uskonnollisista asioista?” Tämä kysymys on
joskus aivan se ensimmäinen, joka minulle puhelimitse tai sähköpostitse esitetään. Kuulen taustalla
olevan ihmisen huolen siitä, otanko hänet terapiahuoneessa vastaan aivan kokonaisena, kaikkine
niine sisältöineen mitä hänessä on. Vai onko hänen jätettävä jotakin erityistä ja tärkeää
terapiahuoneen ulkopuolelle siitä syystä, että minä hänen psykoterapeuttinaan en tällaisten
asiasisältöjen tutkimista ja tarkastelua koe omaan ”alueeseeni” kuuluvina tai etten osaa itse niitä
käsitellä. Muiden alueiden kysymyksiä, esimerkiksi seksuaalisuuden tai aggressio-problematiikan
asioita, ei oman kokemukseni mukaan nosteta samalla tavoin esiin hoitoon hakeutumisen
kynnyskysymyksinä.
Johdanto Vuonna 2011 Kelan harkinnanvaraista psykoterapiakuntoutusta sai yhteensä 18 200 työikäistä
henkilöä kustannuksen ollessa 28 miljoonaa euroa (kela.fi). Tämän lisäksi lukuisat potilaat
maksavat psykoterapiansa itse, ja psykoterapiatyötä tehdään myös julkisella sektorilla, psykiatrian
poliklinikoilla ja osastoilla (Valkonen & Henriksson & Tuuliohenriksson & Autti-Rämö 2011, 5–
11). Samaan aikaan esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu edelleen 77,2 %
(www.evl.fi) suomalaisista. Tämän lisäksi Suomessa on miltei tuhat erilaista uskonnollista yhteisöä
2 (www.uskonnot.fi). Näidenkin lukujen valossa on selvää, että hengellisyys ja oma tapa uskoa tai
olla uskomatta ovat merkittäviä jokaiselle. Ateistisen elämänkatsomuksenkin omaksunut henkilö
on muodostanut kuvaa siitä, mihin hän ei usko tai mitä hän ei pidä totena.
Ihmisen uskonnollisuus tai sen puuttuminen on osa hänen tapaansa elää. Tätä olemisen ulottuvuutta
ihminen ilmentää psyykkisen ”koneistonsa” kautta ja avulla. Käytämme samoja psyykkisiä
työvälineitä
työstäessämme
uskonnollisuuttamme
kuin
esimerkiksi
muodostaessamme
identiteettiämme. Siten uskonnollisuudenkin alueeseen kuuluu sekä negatiivista että positiivista
sisältöä. Toisille uskonto on elämää rakentava ja toisille elämää kuormittava asia. Noam ja Wolf
(1993, 194-207) puhuvat uskonnollisen mielensisällön tabu-luonteesta. Tällä he tarkoittavat, että
monien on vaikea näitä aiheita lähestyä.
Uskonnollisten aiheiden tutkimisen mahdollisuus psykoterapiassa voi kuitenkin olla monille
tarpeellista ja he voivat hyötyä siitä. Esimerkiksi mormonivaltaisessa Utahin osavaltiossa
Brighamin yliopiston tutkijaryhmä teki meta-analyysin psykoterapiahoidoista, joissa hoitoihin oli
integroitu spiritualiteetin alueen eritasoisia interventioita. Analyysissä käsiteltiin 31 tutkimusta
vuosilta 1984–2005. Meta-analyysin yhtenä tuloksena oli tilastollisesti merkitsevä potilaiden
kokema hyöty verrattuna psykoterapiaan, jossa spiritualiteettia ei otettu huomioon. (Smith & Bartz
& Richards 2007, 651.)
Esittelen tässä katsausartikkelissa viimeiseltä vuosikymmeneltä olevaa, lähinnä amerikkalaista
psykodynaamista psykoterapiakirjallisuutta, jossa uskonnollisuus on huomioitu integroidusti
psykoterapiahoidoissa sekä alan koulutuksissa ja työnohjauksissa. Pohdin myös, mikä asema näillä
tiedoilla ja taidoilla on suomalaisen psykoterapiakoulutuksen ja työnohjauksen näkökulmista.
Vaikka kiinnostus ihmisen uskonnollisuuden huomioimiseen psykoterapiassa on kansainvälisesti
kasvanut, ei vielä ole suoraa empiiristä tutkimusta siitä, miten psykoterapeutit näitä asioita
hoitotyössään lähestyvät.
Psykoterapia ja hengellisyys Suomessa psykoanalyyttisten koulutusten sisällöt pohjaavat edelleen paljolti psykoanalyyttisen
teorian isän, Sigmund Freudin työhön ja hänen kehittämiinsä teorioihin. Freudin suhde uskontoon ja
Jumalaan oli kuitenkin torjuvaa, jopa kielteistä. Freudin elämäkertakirjoittajan Gayn (1996, 28-36)
mukaan erityisesti roomalaiskatolisuus tuntui ärsyttäneen tätä juutalaista syntyperää olevaa
tiedemiestä, joka kuvasi omaa vakaumustaan ”juutalaisuudeksi ilman uskontoa”. Freud oli
kuitenkin samalla tästä aihepiiristä erityisen kiinnostunut ja hän kehitteli teorioitaan uskonnon
3 merkityksestä koko aktiivisen työuransa ajan. Freud myös kirjoitti uskonnon psykologiasta viisi
kirjaa.1 Muun muassa ajatus uskonnosta aina henkilön omaan isään liittyvänä ja universaalina
neuroosina, siis primitiivisen seksuaalisuuden torjuntana, laajeni niin että Freud lopulta näki
uskonnonharjoituksen ytimessä oidipuskompleksin ja isänmurhan sekä isän ruumiin syömisen
(Palmer 1997, 18-26).
Freud myös katsoi, että tiede ja uskonto ovat ylipäänsä täysin yhteen sovittamattomia. Tämä asia
käy selkeästi ilmi muun muassa Freudin kirjeenvaihdosta pappi-psykoanalyytikko ystävänsä Oskar
Pfisterin kanssa lokakuussa 1927 (Psycho-Analysis and Faith 1963, 109-110). Freud kirjoittaa Pfisterille
kertoakseen tälle etukäteen kirjastaan The future of an Illusion. Freudin ja Pfisterin kirjeenvaihtoon
painottuva ystävyys kesti vuosikymmeniä.
Miehet keskustelivat myös uskon ja uskonnon sekä
psykoanalyysin suhteista, ja siitä mikä kuuluu psykoanalyytikon tehtävään ja mikä ei. Näin jo Freudin
aikalaisissa oli psykoanalyysin pioneereja, jotka pohtivat uskonnollisen mielensisällön olemusta ja
tutkimisen mielekkyyttä.
Millä tavoin suomalaisissa psykoterapiahoidoissa edelleen vaikuttavat nämä psykoanalyysin
varhaisen historian uskontokielteiset virtaukset niin, että psykoterapeuttien on vaikea tutkia ja ottaa
puheeksi uskonnollisia aiheita samaan tapaan kuin potilaan muuta mielensisältöä? Perustellusti
voidaan myös kysyä, riippuuko psykoterapeutin tai –analyytikon toimintatavat hoidoissa enemmän
hänen psykoterapiakoulutuksensa monista sisällöistä vai hänen henkilökohtaisista käsityksistään
uskonnosta ja uskosta. Tässä suhteessa mielenkiintoinen onkin yhdysvaltalaisen Randall Sorensonin
(2004, 90-98) tutkimustulos koulutettavien kliinisten psykologien asenteista uskonnollisuutta
kohtaan. Hänen tutkimuksensa mukaan koulutettavien asenteet ”periytyivät” enemmän siitä, miten
hänen koulutushoitonsa terapeutti oli uskonnollisuuteen suhtautunut kuin lapsuuden perheen
asenteista Psykonalyyttisen
psykoterapian
settingin
vaatimukset
anonymiteetista,
neutraliteetista
ja
distanssista voivat vaikuttaa siihen, että tätä aluetta on monesti pidetty ongelmallisena.
Psykoterapian setting on tarkoitettu mahdollistamaan ja suojaamaan terapeuttinen hoitosuhde.
Mielenkiintoinen tarkastelun kohde on se, mikä on psykoterapeutin tulkinta näistä settingin
vaatimuksista.
1
Obsessive Act and Religious practices 1907, Totem and Taboo 1913, The Future of an Illusion 1927, Civilization and
its Discontents 1930 ja Moses and Monotheism 1939. 4 Spiritualiteetin sisältöjen integrointi psykoterapiaan Ana-Maria Rizzutto - Yhdysvaltoihin kotiutunut argentiinalainen lääkäri ja psykoanalyytikko - on
ensimmäisiä, joka kiinnostui ihmisen jumalakuvien muotoutumisesta, ja alkoi pitää tärkeänä
uskonnollisuuden kehittymisen huomioon ottamista hoidoissa jo 1970-luvulla. Rizzutto kirjoittaa,
että Freud teki itsestään tarkoituksellisesti tai tarkoittamattaan vahvan mallin tuleville
psykoanalyytikkopolville siinä, ettei kypsän ihmisen enää kuuluisi tarvita uskontoa. Rizzutton
(1979,4) mukaan tulevat analyytikot ovat näin joutuneet jättämään uskontonsa instituuttinsa
ulkopuolelle. Jos he eivät ole siihen pystyneet, he ovat dissosioineet uskonsa koulutuksestaan ja
työstään psykonalyytikoina saaden aikaan surullisen tilanteen, jota he ovat sitten käytännön
työssään vieneet eteenpäin potilailleen ja tuleville analyytikkopolville.
Psykoanalyyttisissa
psykoterapioissa
on
viime
vuosikymmeninä
yhä
enemmän
alettu
kansainvälisesti kiinnittää huomiota myös uskonnollisten asioiden käsittelyn mahdollisuuteen
hoidoissa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on julkaistu aihepiiristä useampia psykoterapeuteille
tarkoitettuja opaskirjoja, muun muassa: Griffith & Griffith: Encountering the Sacred in
Psychotherapy 2002, Kenneth Pargament: Spiritually integrated psychotherapy 2007, David R.
Matteson: Exploring the spiritual; Paths for Counselors and Psychotherapists 2008 ja Spirituality
and the therapeutic process – A comprehensive resource from intake to termination 2009. Näissä
kirjoissa korostetaan psykoterapeutin oman spiritualiteetin työstämisen tärkeyttä ja toisena tärkeänä
teemana näiden aiheiden käsittelyä psykoterapeuttikoulutuksissa. Esimerkiksi David Matteson on
psykoterapeutti ja pappi, joka pohtii kirjassaan spiritualiteettia hyvin monelta eri näkökannalta. Hän
esittää ideaaliksi “multikulturaalisesti eettisen” psykoterapeutin, joka kykenee avarakatseisesti
olemaan potilaansa käytössä tämän hoitoprosessissa. Mattesonin mukaan tämä on mahdollista,
mikäli terapeutti keskittyy enemmän prosessin kulkuun kuin sen sisältöön. (2008, 32– 35.)
Tutkimuksellisesti
olisi
mielenkiintoista
selvittää,
onko
tämä
kasvanut
mielenkiinto
uskonnollisuuden käsittelyyn yhteydessä siihen, että psykoterapeutit/analyytikot muidenkin
alueiden osalta nykyisin korostavat hoitovuorovaikutuksen oman ”osuutensa” tarkastelua,
vastatransferenssityöskentelyä. Psykoterapeutin mieli on hänen tärkein työkalunsa ja sen
avaramielinen ja avoin tutkiminen on avainasemassa hänen työssään. Kaikki se, mitä potilas
herättää psykoterapeutin mielessä, tulisi olla sellaista, jota hän voisi itsessään tutkia. Jos
psykoterapeutti kategorisesti kieltää tietoisesti tai tietämättään potilaan uskonnollisen puheen ja sen
tutkinnan, sillä on vastineensa psykoterapeutin mielessä.
5 Pastoraalipsykologia Teologiassa pastoraalipsykologinen ajattelutapa on viimeisen vuosisadan aikana noussut yhä
enemmän esiin jopa maailmanlaajuisena liikkeenä. Pastoraalipsykologian juuret ovat 1930-luvun
Yhdysvalloissa, jossa Anton T. Boisen oli mielisairaalan potilaana ja siellä koki pappien kyllä
tietävän paljon uskonnosta, mutta heiltä puuttui kyky keskustella potilaiden kanssa. Boisen otti
elämäntehtäväkseen auttaa pappeja parempaan ihmistuntemukseen. (Kettunen 1994, 14.)
Euroopassa niin sanottu pastoraalilääketiede yhdisteli psykologiaa, psykiatriaa ja psykosomatiikkaa
jo 1800-luvun lopussa. Freud ja Oskar Pfister toivat Euroopassa pastoraalipsykologiaan
psykoanalyyttisiä elementtejä. (Schafenberg, 2000, 30-38 ja 41-44.)
Pastoraalipsykologian ytimessä on yritys hahmottaa psykologiaa ja teologiaa niin, että ne nähdään
yhteenkuuluvina, mutta ei toisiinsa sekaantuvina erilaisina tulokulmina ihmiseen (Scharfenberg
2000, 17-21). Näin ihmisen hengelliset kysymykset ovat aina myös psykologisia, tai ihminen esittää
ja demonstroi hengelliset kysymyksensä aina omalla tavallaan psyykkisen koneistonsa kautta.
Pastoraalipsykologia on kiinnostunut Jumalan ja ihmisen suhteessa siitä, mitä tapahtuu tämän
suhteen ihmisenpuoleisessa päässä (Kettunen 2003, 371). Tällä ei sinänsä oteta mitään kantaa
Jumalan olemassaoloon tai Jumalan toimintaan ihmisessä. Pastoraalipsykologiassa voidaan uskon ja
vakaumusten ohitse tarkastella ja tutkia sitä, miten ihminen näkee maailman omalla
erityislaatuisella tavallaan. Se on ala, joka liikkuu aina immanentin alueella ja tarkastelee sitä, miten
ihminen kokee Jumalan, transendenssin.
Immanentin ja transendenssin raja on kiinnostanut myös psykoanalyytikoita erityisesti Jumalakonseptin ja sen muotoutumisen kannalta tämän suhteen ihmisenpuoleisessa päässä. W.W.
Meissner (2009, 225), lääkäri, psykoanalyytikko ja jesuiittateologi, on koostanut erilaisia ajatuksia
tästä aihepiiristä ja kiteyttää ne seuraavasti: ”Psykoanalyysi on kiinnostunut ainoastaan Jumalakonseptin sisäisestä psyykkisestä realiteetista, ei sen ulkoisesta todellisuudesta; uskomuksen
psykologiasta,
eikä
sen
asemasta
todellisuudessa.”
Tässä
mielessä
voidaan
ajatella
pastoraalipsykologian ja psykoanalyysin toimivan saman periaatteen alaisena.
Suomessa Therapeia-säätiön koulutusanalyytikko, teologi ja pastoraalipsykologian dosentti Matti
Hyrck (2003, 31–33) on kehittänyt pastoraalipsykologisen suhteessaolon perusmielikuvien teorian,
joka selittää ihmisen jumalakuvia, sitä miten ihminen elää suhteessa Jumalaan. Hyrck havaitsi
kliinisessä työssään, että henkilön kokemus ja mielikuva Jumalasta ja hänen kokemuksensa
ihmissuhteista, ovat varsin usein vahvasti sidoksissa toisiinsa.
6 Psykoterapeuttikoulutus Suomessa ja uskonnolliset aiheet Psykoterapeuttikoulutus on Suomessa siirtynyt yliopistojen täydennyskoulutukseksi vuoden 2012
alusta alkaen (Sosiaali- ja terveysministeriön muistio 21.5.2010). Siirtymään on ollut yhtenä syynä
psykoterapeuttikoulutuksien laadun valvonta ja yhtenäistäminen. Psykoterapeuttikoulutus on näin
meillä
murrosvaiheessa,
ja
ehkä
vaikuttamisen
mahdollisuudet
koulutuksien
sisältöjen
suunnitteluun ja uudistamiseen ovat aiempaa suuremmat. Olen vakuuttunut siitä, että kaikilla
psykoterapeuteiksi ja/tai psykoanalyytikoiksi kouluttautuvilla on halu ja tarve tutkia ja nähdä sekä
itsensä että potilaansa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti kaikkine puolineen. Uskonnollisessa
mielensisällössä on kuitenkin jotain erityistä, joka tekee siitä vaikean lähestyä. Tämä alue on
säilyttänyt tabu-luonnettaan ajassa, jossa esimerkiksi seksuaalisuus ja aggressioproblematiikka ovat
jo hyvin helposti lähestyttäviä sekä julkisissa että yksityisissä keskusteluissa.
Ihmisen kehitys hengellisenä olentona on kuitenkin myös yksi ihmisen ulottuvuus. Ateistisenkin
maailmankuvan omaksunut ihminen on muodostanut kuvaa siitä, mihin hän ei usko tai minkä
kanssa hän ei halua olla suhteessa. Psykoterapiahoidoissa olisi tärkeää antaa potilaalle tilaa ja
mahdollisuus
tuoda
esiin
myös
kasvuaan,
kehitystään,
pulmiaan
ja
kysymyksiään
hengellisyydestään, mikäli hän kokee siihen tarvetta.
Suomessa on tehty pioneerityötä sellaisten psykoterapiaopintojen kanssa, joihin on yhdistetty
pastoraalipsykologisia opintoja. Therapeia-säätiön koulutuskeskus ja Itä-Suomen yliopisto
(käytännöllinen teologia ja täydennyskoulutuskeskus) lähtivät yhteistyössä tähän hankkeeseen
ensimmäisen
kerran
2004-2008.2
Toukokuussa
2012
päättyi
toisen
tällaisen
psykoterapeuttikoulutuksen teoriajakso.
Johtopäätökset Psykoanalyyttisessa psykoterapiassa on viime vuosikymmeninä oivallettu, että uskonnolliset
mielensisällöt ovat ihmisille tärkeitä ja niitäkin tulisi psykoterapiassa voida tutkia ja niistä puhua
samansävyisesti kuin muusta mielensisällöstä. Tämän aihepiirin yhdysvaltalaisissa ohjekirjoissa on
jopa ohjelmia varsin selkeistä potilaan kirkkokunnan tai uskontokunnan mukaisista hengellisistä
interventioista esimerkiksi rukouksen, tekstiehdotusten tai meditaatioharjoitusten alueella.
Psykodynaamisen psykoterapian näkökulmasta tällaisia suoria interventioita voidaan pitää
ongelmallisina, koska potilas on aina se, joka määrittelee puheenaiheen, eikä yleensäkään tehdä
2
Ensimmäinen psykoterapiakoulutus, jossa oli pastoraalipsykologisia opintoja, järjestettiin 2004 – 2008. Opintojen alkamisesta tiedottaa Joensuun yliopiston lehdistötiedotus 10.12.2004. 7 suosituksia siitä, mitä potilaan tulisi lukea tai tehdä. Tästä huolimatta voidaan perustellusti kysyä,
miten tätä mielensisältöä relevantisti tutkitaan psykodynaamisessa psykoterapiassa.
Psykoanalyyttisen psykoterapiahoidon yhtenä tärkeänä tehtävänä on pidetty, että potilas saisi
mahdollisuuden tuoda esiin kaikkea mahdollista mielensisältöään. Uskonnollista materiaalia ja
sisältöä potilas voi käyttää myös defensiivisesti tai voi olla olemassa sellaista uskonnollisuutta, joka
vääristää hänen elämäänsä. Psykoterapeutilla on kuitenkin ihannetilanteessa mahdollisuus ja kyky
tutkia potilaansa uskonnollista mielenmaisemaa sen positiivisine ja negatiivisine vaikutuksineen
kuten muutakin mielensisältöä. Brasilialainen psykoanalyytikko Odilon de Mello Franco (1998,
120) kuvailee leikillisesti analyytikon uskonnollisuutta verraten tätä siihen, ettei psykoanalyytikon
tarvitse myöskään olla itse sukupuoleton voidakseen tutkia puolueettomasti potilaansa
seksuaalisuuden materiaalia.
Väitöskirjatutkimuksessani, johon alla olevalla kyselyllä kerään materiaalia, tutkin niitä ilmiöitä,
joita psykoterapeutit mieltävät esteiksi tai vaikeuksiksi potilaidensa uskonnollisen mielensisällön
tutkimisessa. Tutkimusalue on merkittävä Suomessa juuri tällä hetkellä siksi, että koko
psykoterapeuttikoulutus on murroksessa sen siirryttyä yliopistojen vastuulle vuoden 2012 alusta.
Tässä yhteydessä koulutuksen sisältöjä mietitään ja uudistetaan. Kaiken yliopistollisen koulutuksen
tulisi perustua tutkimukseen. Siksi on tärkeää selvittää, millaisia ovat psykoterapeuttien kokemukset
ja tarpeet uskonnollisen materiaalin käsittelemisestä psykoterapioissa.
Kirjallisuus Gay, Peter (1996). Freud. Keuruu: Otava.
De Mello Franco, Odilon (1998). Religious experience and Psychoanalysis: From man-as-god to
man-with-god. - International Journal of Psychoanalysis. 79:113-131.
Griffith, James L. & Griffith, Melissa Elliott (2002). Encountering the Sacred in Psychotherapy.
How to talk with people about their spiritual lives. New York: The Guilford Press.
Hyrck, Matti (2003). Ihmismieli ja Jumala psykoanalyysin näkökulmasta. Helsinki: Kirjapaja.
Joensuun yliopiston lehdistötiedote Internet-sivuilla (2004): ”Pastoraalipsykologisen erityistason
psykoterapiakoulutus alkoi.” www.joensuu.fi/lehdisto_2004/msg00325.html. (Luettu
24.2.2012).
Kansaneläkelaitoksen internet-sivut:
30.5.2012).
www.kela.fi/it/kelasto/kelasto.nsf/NET/020312.
8 (Luettu
Kettunen, Paavo (1994). Mitä pastoraalipsykologia on. Pastoraalipsykologia ja suomalainen
konteksti. - Sielunhoidon aikakauskirja 7. Helsinki: Hakapaino. 9-37.
Kettunen, Paavo (2003). Hengellinen kokemus ja ihmisen kokonaisvaltaisuus. - Spiritualiteetin
käsikirja. Toim. Seppo Häyrynen, Heikki Kotila ja Osmo Vatanen. Helsinki:
Kirjapaja. 361–379.
Matteson, David R. (2008). Exploring the spiritual; Paths for Counselors and Psychotherapists.
New York: Routledge.
Meissner, W.W. (2009). The God Guestion in Psychoanalysis. - Psychoanalytic Psychology
American Psychological Association, 26 (2). 210–233.
Noam, Gil & Wolf, Maryanne (1993). Psychology and spirituality: Forging a new realtionship.
- Exploring Sacred Landscapes, Ed. M. Randour. New York: Columbia
University Press.
Palmer, Michael (1997). Totem and taboo. - Freud and Jung on religion. London:
Routledge. 18–32.
Psychoanalysis and faith: The Letters of Sigmund Freud & Oskar Pfister (1963). New York: Basic
Books.
Pargament, Kenneth I. (2007). Spiritually integrated psychotherapy. Understanding and Addressing
the Sacred. New York: The Guilford Press.
Scharfenberg, Joachim (2000). Johdatus pastoraalipsykologiaan. Helsingin yliopisto, käytännöllisen
teologian laitoksen julkaisuja 98. Helsinki.
Smith, Timothy B & Bartz, Jeremy & Richards, Scott (2007). Outcomes of religious and spiritual
adaptations to psychotherapy: A meta-analytic review. - Psychotherapy Research, 17
(6). 643-655.
Spirituality and the therapeutic process – A comprehensive resource from intake to termination.
Edited by Jamie D. Aten and Mark M. Leach. Washington DC: American
psychological association.
Sorenson, Randall L. (2004). Minding Spirituality. Hillsdale, NJ: The analytic Press.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon internetsivut: www.evl.fi. (Luettu 30.5.2012).
Uskonnot Suomessa on Kirkon tutkimuskeskuksen yhdessä Uusien uskonnollisten liikkeiden
tutkijaverkosto USVA ry:n kanssa tekemä hanke. Hankkeen internetsivut:
www.uskonnot.fi. (Luettu 18.1.2011).
Valkonen, Jukka & Henriksson Mikko & Tuuliohenriksson Annamari & Autti-Rämö Ilona. (2011).
Eri sektorit psykoterapiapalvelujen tuottajina. - Kuntoutus 3, 5–11.
9