tästä - Taidekoulu Estradi

OPINTO-OPAS
Lukuvuosi
2014–2015
TAIDEKOULU ESTRADI








TAITEEN PERUSOPETUSTA ANTAVA, ESITTÄVÄN TAITEEN KOULU
OPETUS TAPAHTUU OPPILAIDEN VAPAA-AJALLA
OPETUS ON TAVOITTEELLISTA, TASOLTA TOISELLE ETENEVÄÄ SEKÄ LAKIIN JA
OPETUSSUUNNITELMAAN PERUSTUVAA
ETELÄ-KARJALAN ESTRADI RY:N YLLÄPITÄMÄ
KOULUSSA ON N. 600 OPPILASTA, VAUVOISTA VANHUKSIIN
PERUSTETTU 2005
KOLME LINJAA: SIRKUS-, MUSIIKKI- JA TEATTERILINJA
AINUTLAATUINEN SUOMESSA; KOLME TAITEENLAJIA SEKOITETAAN, RAJOJA
RIKOTAAN JA YLITETÄÄN
TÄRKEINTÄ MEILLÄ ON TEKEMISEN RIEMU, KASVAMINEN IHMISENÄ JA TAITEELLISESTI.
KUNNIOITAMME ELÄMÄÄ JA TEEMME LAATUA MEILLÄ OLEVILLA RESURSSEILLA.
TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄYNEILLÄ ON MYÖS HYVÄ POHJA HAKEUTUA ALAN
JATKO-OPINTOIHIN.
KOULU VASTAANOTTI 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN MYÖNTÄMÄN
LSTENPÄIVÄN -PALKINNON
TAITEEN PERUSOPETUS:
 OPETUS ON LAAJAN OPPIMÄÄRÄN MUKAISTA. OPPIMÄÄRÄÄN SISÄLTYY 500
PERUSOPETUS- JA 800 SYVENTÄVIEN OPINTOJEN TUNTIA
 OPINNOT ETENEVÄT VUOSITTAIN OPETUSSUUNNITELMIEN MUKAAN
 OPETUSTA ON 34 VIIKKOA VUODESSA
 OPETUSTA ON VÄHINTÄÄN 30 MINUUTTIA VIIKOSSA
MUU OPETUS:
 VARHAISIÄN OPETUSRYHMIÄ TOIMII MUSIIKKI- SIRKUS- JA TEATTERILINJOILLA
 AIKUISILLE ON OPETUSTA KAIKILLA LINJOILLA
 LISÄKSI MEILLÄ ON ERILAISIA LYHYTKURSSEJA
 JOUTSENOSSA ON VALMENTAVAA SIRKUSOPETUSTA PULPIN KOULULLA
TILOISTA JA TALOUDESTA
2
 N. 1100 m ENTISEEN PAINOTALOON RAKENNETUISSA TILOISSA
 TILINPÄÄTÖKSESSÄ OLI 2013 REILUN 600 000 €:n KOKONAISBUDJETTI
 SAIMME TULOISTA VALTIOLTA 20 % (teatteri- ja sirkuslinjoille
tuntiperusteisesti), KAUPUNGILTA 20 %, OPPILASMAKSUISTA 41 % SEKÄ
ESIINTYMISISTÄ JA VARAINHANKINNASTA 19 %
 HENKILÖSTÖMENOJA OLI 67 %, VUOKRAA 19 % JA MUITA 14 % KAIKISTA
MENOISTA
HENKILÖKUNTA JA LINJOJEN SISÄLLÖISTÄ
TALOSSA ON YHTEENSÄ NOIN 40 HENKILÖÄ TÖISSÄ KERRALLAAN.

MUSIIKKILINJALLA
Vastuuopettaja on Lassi Talasmo, joka ohjaa myös bändejä sekä opettaa saksofonin ja
klarinetin soittoa.
Kitaraopettajat ovat Harri Lindh ja Yai Talasmo, joka opettaa myös vapaata säestystä
pianolla ja syntikan hallintaa. Piano-opettajana on Ani Hassinen, rumpuopettajana Henri
Vahvanen, laulu- ja harmonikkaopettajana Seppo Äikäs. Oppilaita on pari sataa.
Opetusohjelmassa on soitin- ja lauluopetusta, teoriaa ja bändejä lapsille 6 -vuotiaista
alkaen, nuorille ja aikuisille. Piano-opetusta lukuun ottamatta opetus tapahtuu ryhmissä.
Musiikkigenreistä löytyy rockia, bluesia, jazzia, heavyä, poppia, perinnettä ja
monikulttuurista musiikkia jne.

SIRKUSLINJALLA
Vastuuopettaja on Petra Mäki-Neuvonen
Sirkusartistit Elina Jääski, Aaro Kontio ja Teemu Öhman jatkavat opettajina, samoin Kaisa
Suutari, Oona Möller ja temppusirkuksessa Heli Puhakainen. Uutena taaperoryhmässä ja
temppusirkuksessa aloittaa Ida Botsch. Apuopeina toimivat Joel Aalto, Helmi
Lähteenmäki, Jessica Kangas ja Heidi Nurkka.
Oppilaita on lähes 300. Sirkustaiteen perusopetusta keskittyen akrobatiaan,
jongleeraukseen ja tasapainoiluun. Sirkuslajiopinnoissa syvennytään mm. ilmaakrobatiaan, pariakrobatiaan, pyramideihin, käsilläseisontaan, yksipyöräisillä
tasapainoiluun, vanteiden käsittelyyn, nuorallatanssiin, tulijongleeraukseen jne.
Aamuakrobatiaryhmässä, joka kokoontuu torstaiaamuisin klo 9-10, kelpaavat
liikuntasetelit. Syyskaudella aloitetaan taapero- ja kevätlukukaudella vauvasirkusryhmä.

TEATTERILINJALLA
Vastuuopettaja on Heidi Parkkinen. Opettajina ovat myös Aapo Stavén, Sanna
Kemppainen, Ritva Aalto ja Marjatta Linna.
Oppilaita on reilu sata. Ohjelmassa on pelejä ja leikkejä, improvisointia, näyttelijäntyön
perusharjoituksia, tutustumista ohjaukseen, dramaturgiaan ja skenografiaan. Perinteisen
teatterin lisäksi meillä toimii vauva-vanhempi -ryhmä, aikuisten -ryhmä, jonka toiminnan
sisältö muotoutuu ilmoittautuneiden mukaan, ilmaisun ja kommunikoinnin
kehittämiseen keskittyvä ryhmä ja Senioriteatteri.

HALLINNNOSSA
Rehtori on Ritva Aalto, tuottaja-taloudenhoitaja ja vararehtori on Leena Talasmo.

ESTRADA – TIE TYÖELÄMÄÄN -HANKKEESSA
Esimies on Timo Surakka ja työntekijämäärä vaihtelee vuoden aikana.
Työllistämishankkeella mahdollistetaan talon toiminta. Estradalaiset huolehtivat mm.
siivouksesta, esitysten tekniikasta, puvustuksesta ja lavastuksesta.
OPPILASMAKSUT 2014 SYYSLUKUKAUSI
• Musiikkilinja
Oppit. / vko
1
1
2
Laulu, perus- / syventävät
Soitin, perus- / syventävät
Bändi & soitin, perus- / syventävät
Lukukausi
360,00 €
360,00 €
360,00 €
Vauvateatteri
Perusopinnot
Perusopinnot
Syventävät
Aikuisteatteri
Senioriteatteri
Lukukausi
100,00 €
190,00 €
230,00 €
270,00 €
190,00 €
70,00 €
Vauvasirkus
Taaperosirkus
Taikuus
Perusopinnot / Syventävät
Perusopinnot / Syventävät
Syventävät
Syventävät
Varhaisiän opinnot
Varhaisiän opinnot
Valmentavat
Joutsenon ryhmä
Aikuiset
Aikuiset, aamuakrobatia
Tuliryhmä, ilman muuta sirkusopetusta
Lukukausi
100,00 €
100,00 €
50,00 €
190,00 €
230,00 €
270,00 €
310,00 €
150,00 €
160,00 €
190,00 €
160,00 €
190,00 €
160,00 €
230,00 €
• Teatterilinja
Oppit. / vko
0,75x10 vko
2
4
6
2
2x10 vko
• Sirkuslinja
Oppit./ vko
1x8vk
1x8vk
1x10krt
2
4
6
8
1
1,33
2
2
2
1,33
2
Muissa erillisprojekteissa ja -kursseissa hinta määräytyy hankkeen koon mukaan.
Syyslukukauden 2014 oppilasmaksujen taso on entinen. Maksuihin vaikuttavat opetusryhmäkoot ja
oppituntimäärät. Sirkus- ja teatterilinjoille saamme valtionapua. Musiikkilinjalla on edelleen suurimmat maksut,
koska siellä opetusryhmät ovat muita linjoja huomattavasti pienemmät, soitinopetuksessa 3-4 hengen
oppilasryhmät ja bändeissä omat kokonsa. Sirkuslinjalla pyritään 10–16 hengen opetusryhmiin ja
teatterilinjalla 16 hengen ryhmiin.
SIIRRYMME LÄHETTÄMÄÄN TEILLE PAITSI TIEDOTTEET JA ARVIOPYYNNÖT, MYÖS
LASKUT SÄHKÖPOSTITSE!!!!
-
-
-
-
-
-
On siis tärkeää, että pidät osoitteesi ajan tasalla ja luet postejasi.
Mikäli Sinulla ei ole sähköpostiosoitetta, lähetämme toki laskun kirjeitse, lisäämme siihen vain
postituskulut.
Sisar- ja perhealennus on 20 € / lukukausi toiselta perheenjäseneltä, 30 € kolmannelta, 40 €
neljänneltä jne.
Jokaisella linjalla on määritelty opiskelutahti opetussuunnitelmassa. Mikäli oppilas haluaa suoriutua
opinnoistaan nopeammalla tahdilla, laskutetaan viikoittaisesta lisätunnista a’ 20 € / lukukausi.
o
Musiikkilinjalla mahdollinen lisäsoitin perusopintojen jälkeen maksaa 20 € / lukukausi.
o
HUOM, sirkuslaiselle myös tuliryhmä on lisätuntihinnalla.
Monitaiteilija-alennus on -50 % edullisemmasta lukukausimaksusta useammalla linjalla
opiskelevalle.
Yhdellä oppilaalla otetaan huomioon mahdollisista useammista alennuksista vain suurin.
Ulkopaikkakuntalaisten oppilasmaksuihin lisätään 40,00 € / lukukausi, mikä on vain osa
Lappeenrannan kaupungin taiteen perusopetuksen tukea Taidekoulu Estradille. Ne
ulkopaikkakuntalaiset oppilaat, joiden kotikunnat ovat tehneet päätökset maksaa tämän
kuntaosuuden, maksavat normaalin lukukausimaksun.
Lopettamisilmoitus on aina tehtävä kirjallisena: omalle opettajalle, linjan vastuuopettajalle ja
toimistoon email: [email protected]
Uusilta oppilailta peritään kirjausmaksuna 50 € ennen opintojen alkua. Kirjausmaksu on osa
lukukausimaksua. Mikäli oppilas jää pois lukukauden ensimmäisen kuukauden aikana, maisteltuaan
täällä oloa, kirjausmaksua ei palauteta. Ensimmäisen kuukauden jälkeen poisjääviltä peritään koko
lukukauden maksu.
Lukukausimaksut maksetaan eräpäivään mennessä. Myöhästyneistä maksuista lähetämme
maksumuistutuksen, josta laskutetaan 10 €. Viivästyskorko on 7,5 %. Maksumuistutuksen jälkeen
laiminlyödyt maksut siirtyvät ulosottoon.
Laskujen eräpäivät kaudella 2014–15:
Uusien oppilaiden kirjaamismaksun eräpäivä on musiikki-, ja teatterilinjoilla 27.8.2014 ja loppu
lukukausimaksusta 8.9.2014. Vanhat musiikkilinjan oppilaat, lukukauden ensimmäinen erä 29.8.,
teatteri- ja sirkuslinjan vanhat oppilaat 15.9.2014. Musiikkilinjan lukukausimaksun 2. erä kaikilla
oppilailla 20.10.2014. Taaperosirkuksen eräpäivä 10.10.2014. Kevätkaudella teatteri- ja sirkuslinjoilla
16.1.2015 ja musiikkilinjalle 16.1. ja 20.2.2015
Maksualennusta voi anoa hallitukselta syyskuun ja tammikuun loppuun mennessä nettisivuilta
löytyvällä lomakkeella.
LUKUVUOSI 2014–2015

LUKUVUOSI JA LOMAT

Syyslukukausi 25.8. – 20.12. Kevätlukukausi 7.1.–29.5.14 Syksyllä opetusviikkoja on
oppilailla yhteensä 16 ja keväällä 18.

Opetus ei välttämättä pääty kaikilla oppilailla samana päivänä. Osalla voi olla esimerkiksi
opettajan sairastumisen johdosta korvattavia tunteja.

Noudatamme pääsääntöisesti Lappeenrannan peruskoulujen loma-aikoja, jolloin ei ole
lukujärjestyksen mukaista opetusta. Syysloma 16.-19.10, joululoma 20.12.14-6.1.15,
hiihtoloma 21.2.-1.3.15, pääsisäisloma 3.4.-6.4.15, vappuvapaa 1.5. ja helatorstai 14.5.

TAPAHTUMIA

9.8. osalla vanhoja oppilaita oli esiintymässä Galleriassa monikulttuurisessa
tapahtumassa





30.8. meillä on Sataman valoissa nuotio, jossa synnytetään yhteinen valoteos ja
tanssitaan notskilla. Meillä on työpajoja Kasinon puistossa ja Sirkusesitys
maalausympyrässä.

Syksyllä kuljetetaan peruskoululaisia kaikilla linjoilla Metkun kulttuuripoluilla.

23.-26.10 sirkuslinja vierailee Gatchinassa Grotesk sirkuksen vieraana.

15.11. on Lappeenranta -salissa syysjuhla. Tämä on vuotuinen, suuri yhteisesitys.
Opetussuunnitelmien mukaisesti tähän lukuvuoden tärkeimpään
varainkeruuponnistukseen harjoituksineen osallistuvat tavalla tai toisella kaikki
oppilaamme.

Pikkujoulumyyntiin valmistetaan koululla ohjelmaa Scandic Patriaan.

Vauvaperheille suunnattu Kukkuu -esitys ja Senioriteatteri -ryhmän koulumuistot, sekä
nuorten viimekeväiset näytelmät jatkavat ohjelmistossa. Teatterilaisia on mukana
valtakunnallisessa Nuori näyttämö -hankkeessa.

Syyskauden päättää Joulubändilento.

Kevätkauden esityskauden avaa Suuri tukikonsertti 24.1. Pääesiintyjänä on Stam1na.

Huhtikuun lopulla koululla on musiikki- ja sirkuslinjan yhteinen, koulun 10-vuotisesitys,
työnimellä ”Rio de Estradi”.

Keväisin toistuvat erilaiset esitykset, konsertit ja näytöt aikataulutetaan kevätlukukauden
alkuun mennessä.

Kevätkauden päättää Pöhinä -festariviikonloppu koululla ja aikuisten Lamppu liekeissä.
YRITYSYHTEISTYÖ JA KEIKAT

Lukuvuoden aikana koulun oppilasryhmät keikkailevat erilaisissa tapahtumissa ja
tilaisuuksissa.

Tällä hetkellä pääyhteistyökumppaneitamme ovat ETD, Lappeenrannan Energia oy,
Osuuspankki ja Etelä-Saimaa. Heidän kanssaan toteutamme sovitut produktiot.

Etsimme myös uusia yhteistyökumppaneita; joten jos teistä tuntuu, että voisimme
lähestyä jotakin tahoa yhteistyön merkeissä, ilmoitelkaapa siitä!
UUTUUDET

Taikuus tuodaan kurssimuotoisesti opetusohjelmaamme 10 kerran kurssina syyskaudella.

Pieniä haitaristeja tulee taloon.
YHTEISTYÖ VANHEMPIEN KANSSA

Lapsillenne on tärkeää, että te tiedätte kenen kanssa he aikaansa viettävät ja kuka heitä
elämässä ohjaa. Olette siis tervetulleita lastenne ensimmäiselle oppitunnille. Avoimista
ovista tiedotetaan erikseen. Myös opettajat tutustuvat mielellään teihin hyvät
vanhemmat!

Vanhempaintoimintaa jatketaan Vanhempainrinkelin nimellä. Yhdessä tekemiseen
haetaan lisää väkeä. Suurtapahtumat onnistuvat vain talkoovoimin. Kaikki mukaan
haluavat ilmoittautukaa reksille!

Lapsesi kannalta on erittäin tärkeää, että kerrot opettajalle, mikäli lapsellasi on mitä
tahansa erityistarpeita. Meillä ei ole talossa erityisopettajia, mutta pyrimme etsimään
lapsellesi sopivan ratkaisun meillä oppimiseen ja taideharrastukseen.
OPETUSTILAMME

Jatkamme yhteisiä ponnisteluja, jotta pääsisimme tulevien vuosien kuluessa kaupungin
vuokralaisiksi.
SIIS TULKAAHAN VANHEMMAT EKALLE TUNNILLE TUTUSTUMAAN
MITÄ LAPSESI TEKEE, MITEN JA KENEN KANSSA!!!!!
NÄIN MEILLÄ












Esittävän taiteen talossa opetuksen osaksi kuuluu luonnollisesti esiintyminen.
Osittain esiintymistä harjoitellaan opintoihin kuuluvissa produktioissa ja osittain
keikkaillaan erikseen harjoitettavilla ohjelmistoilla. Meillä on myös
perusopetuksen ulkopuolisia esiintyviä ryhmiä.
Osana opintoja on niin ikään muiden oppilaiden esitysten ja talon ulkopuolisten
esitysten seuraaminen. Jokainen oppilas pääsee katsomaan oman talon
esityksiä alennetulla hinnalla ja mikäli ryhmä katsoo esityksen opettajansa
kanssa yhdessä työnsä pohjaksi, lippuhintaa ei peritä.
Meillä tehdään produktioita yhdessä muiden linjojen ja oppilaitostenkin kanssa.
Eteisen seinällä on oppilaiden käyttöön ilmoitustaulu, jossa oppilaat voivat
etsiä omiin produktioihinsa toisista ryhmistä tai linjoilta esiintyjiä.
Oppilaille viestitetään muutoksista, kuten oppituntimuutoksista
mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ilmoitukset tehdään mieluiten
sähköpostitse tai tekstareilla. Sen vuoksi on tärkeää, että ilmoitatte meille
mihin osoitteeseen ja mihin puhelinnumeroon ilmoitukset haluatte. Samoin
ilmoitattehan heti lukemanne sähköpostiosoitteen tai käyttämänne
puhelinnumeron muuttumisesta! Myös laskut tulevat sähköpostilla.
Oppilaiden poissaoloista tulee ilmoittaa mieluiten tekstarilla omalle opettajalle
tai hänen ilmoittamaansa puhelimeen. Ilmoituksessa tulee kertoa poissaolijan
koko nimi ja ryhmä mihin hän kuuluu, sekä milloin hän on poissa. (Ymmärrätte
varmaan, että toimiston on vaikea selvittää kuka 600 oppilaan joukosta on
kyseessä, jos tekstarissa lukee, ettei matti tai maija tule tänään.) Opettajat
ottavat myös yhteyden poissaolijoiden kotiin, mikäli eivät saa minkäänlaista
etukäteisilmoitusta tilapäisestä tunnilta poissaolosta.
Pidämme yhdessä huolta koulumme tiloista. Tahallisesta vandalismista koulu
laskuttaa tekijöitä. Toivomme, että myös käytävät pidetään siisteinä,
muistanette siis pyyhkiä huolella jalkanne, koska lapset ovat usein käytävillä
paljasjaloin. Ja jätteethän meillä lajitellaan!
Oppilaiden käytössä on aulassa mikro ja jääkaappi ja kierrätettyä lukemista.
Meillä kierrätetään paljon ja olemmekin saaneet vuosien varrella ilahduttavasti
käyttökelpoista kalustoa lahjoittajilta. Meiltä kannattaa aina kysäistä, jos kotiin /
työpaikalle jää hylättyjä kalusteita, soittimia ja tarvikkeita – niille saattaa löytyä
käyttöä meiltä. Mutta muista kuitenkin aina varmistaa meiltä tarve!
Tupakointi on koulun alueella ja koulun järjestämillä retkillä oppilailta kielletty.
Autoilevia vanhempia kehotamme ankarasti varovaisuuteen pimeällä pihalla,
jossa pienet lapset ovat jatkuvassa vaarassa autojen välistä puikkiessaan!
Koulun kohdalle, kadun laitaan on pysäköinti kielletty.
Oppilaille on otettu vain erittäin suppea tapaturmavakuutus oppituntien ajaksi.
Suosittelemme, että täydennätte vakuutusturvaa itse. Lisätietoja saatte
toimistostamme p. 044 761 5502.
Yhteystiedot:
Taidekoulu Estradi
Teollisuuskatu 9
53600 Lappeenranta
www.taidekouluestradi.fi
facebook.com/taidekouluestradi
Toimisto
Ritva Aalto, Rehtori
puh. 050 556 7692, [email protected]
Leena Talasmo, Tuottaja-taloudenhoitaja, vararehtori
puh. 044 503 1259, [email protected]
toimisto, laskutusasiat, lippuvaraukset
puh. 044 761 5502, [email protected]
Linjojen vastuuopettajat
Musiikkilinja: Lassi Talasmo, puh. 050 441 9071
[email protected]
Sirkuslinja: Petra Mäki-Neuvonen, puh. 040 7001 379
[email protected]
Teatterilinja: Heidi Parkkinen, puh. 050 404 2909
[email protected]
Opetusryhmäni
Oman opettajani puhelinnumero:
Oppituntieni ajankohdat

Oma opettajani