EsPa toimintasuunnitelma2015_final.pdf - Etelä

1 (4)
Etelä-Espoon Pallo ry, EsPa
ETELÄ-ESPOON PALLO ry (EsPa)
TOIMINTASUUNNITELMA
Vuosikokoukselle 2014
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
YLEISTÄ
Vuosi 2015 on Etelä-Espoon Pallo ry:n 28. toimintavuosi. Seuran toiminta noudattaa
vuosikokouksessa 2014 hyväksyttyä strategiaa vuosille 2015-2018, toimintasuunnitelmaa ja
junioritoiminnassa Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa-ohjelman arvoja. Seuran tarkoituksena on
luoda edellytykset jalkapallon harrastamiselle lajista kiinnostuneille lapsille, nuorille ja
aikuisille Matinkylän-Olarin suuralueella.
Seuran arvot ovat askel askeleelta kohti omaa huippua, keltavihreä kipinä ja yhteisöllisyys.
Seuran jäsenmäärä ylittää 600 pelaajaa vuonna 2015. Kasvua tulee tasaisesti sekä
jalkapallokoulusta että leikkimaailman ikäluokista. Myös harrastepuolen kasvua on
tavoiteltava. Ikäluokkien tavoitekoko 50 pelaajaa täyttyy 2005-ikäluokasta alaspäin.
EsPa:n strategia vuosille 2015-18 määrittelee toiminnan suuret linjat. Toimintavuoden aikana
jatketaan valmennuksen kehittämistä, lisätään pelaajamääriä ja kehitetään jalkapallokoulua.
Nuorimmilla junioreilla lajiin tutustuminen tapahtuu ensin jalkapallokoulussa ja toiminta jatkuu
tämän jälkeen organisoiduissa joukkueissa, joihin pyritään löytämään palkkatoiminen
vastuuvalmentaja ja vanhempia toiminnan tueksi. Uusi ikäluokka perustetaan
jalkapallokoulun päätyttyä syksyllä. Seurassa toimii tulevalla kaudella ikäluokat 2010-1999,
kolme miesjoukkuetta, sekä naisten ja miesten harrastejalkapalloryhmiä.
Seuran talous on vakaalla pohjalla, mutta yleinen taloudellinen tilanne on kireä, jolloin
kaupungin avustusten odotetaan pysyvän ennallaan.
JALKAPALLOTOIMINTA
Kilpailu
Hyvien harjoitteluolosuhteiden myötä EsPa on pystynyt suuntaamaan tavoitteitaan
korkeammalle. Leikkimaailman ikäluokkien tavoitteita asetettaessa huomioidaan edelleen
nappulaurheilun ja meneillään olevan ikävaiheen leikinomaisuus ja hauskanpito.
Kaverimaailmassa seura tukee yhteistoimintajoukkueiden perustamista yhdessä HooGee:n
kanssa. Miesten edustusjoukkueen tavoitteena on pelata Kolmosen kärjen tuntumassa ja
miesten kakkosjoukkueen tavoite on kasvattaa nuoria aikuispelaajia edustusjoukkueeseen.
EsPa:n mies- ja juniorijoukkueet tulevat kaudella 2015 pelaamaan Suomen Palloliiton,
Uudenmaan piirin sekä eri espoolaisten seurojen järjestämiä sarjoja yli 30 joukkueen ja
peliryhmän voimin.
Etelä-Espoon Pallo ry
www.etelaespoonpallo.fi
Anjankuja 2 G, 02230 ESPOO
2 (4)
Etelä-Espoon Pallo ry, EsPa
TOIMINTASUUNNITELMA
Pelaajia kehitetään yksilöinä kohti omaa huippuaan ja ikäluokkien tavoitteet asetetaan
haastaviksi. Seura antaa mahdollisuuden kilpaurheiluun ja harrastetoimintaa aivan pienestä
juniorista aikuisiin asti. Ikäluokkien koko antaa mahdollisuuden pelata eri tavoitetasoille
asetettua jalkapalloa. Tavoitteena on jokaisessa ikäluokassa löytää sopivat sarjatasot
ikäluokan peliryhmille. Kaverimaailman kilpajoukkueissa tähdätään aluesarjatasolle. Kyky-,
taito ja temppukoulut tukevat yksilöiden kehittymistä. Taitokilpailut ovat olennainen osa
pelaajakehitystä ja maalivahtivalmennukseen tullaan panostamaan. Pyritään käynnistämään
tyttöjen yhteinen harjoitusryhmä pienimpien ikäluokissa ja ulkokaudella matalan kynnyksen
harrastejalkapallo.
Valmennus
Valmennustoiminnassa jatketaan EsPa-linjan mukaista toimintaa. Ammattimaisuus, hyvä
koulutus ja valmennuslinjauksen mukainen valmennus ovat keskeisimmät asiat matkalla
kasvuun ja omaan huippuun. Seurassa toimivat valmentajat saavat koulutuksen tehtäviinsä
vuosittain laadittavan valmentajien koulutustarpeiden kartoituksen mukaan.
Maalivahtivalmennukseen tullaan panostamaan mm. luomalle joukkueille mahdollisuuksia
ostaa EsPa-linjan tuntevaa maalivahtivalmennusta. Omia junioreita koulutetaan
apuvalmentajiksi nuorempiin ikäluokkiin. Tulevaisuusmaailman ikäluokista pyritään
aktiivisesti rekrytoimaan akatemiavalmentajia joukkueiden valmennuksen tueksi. Näistä
apuvalmentajista toivotaan saatavan jatkossa vastuuvalmentajia nuorimpiin ikäluokkiin.
EsPa-linjan jalkautus joukkueisiin on pääpainopiste vuoden 2015 toiminnassa.
Valmennuksen tueksi kehitetään työkaluja mm. pelaajien säännölliseen seurantaan ja
testaamiseen seuran ja ikäryhmän tasolla, ryhdytään toteuttamaan EsPa-linjan sivujen alle
harjoitepankkia ja pelaajakeskutelujen mallien keräämistä, tuetaan valmentajien
kouluttautumista ja seuran sisäistä tiedonjakoa mm. valmentaja- ja teemailloilla.. Pyritään
saamaan aikaan selkeä linjaus ja yhteiset ohjeet leikkimaailman tasoryhmittelyyn.
Pelaajakehitykseen kuuluu myös oman seuran peliohjaajakoulutus. Se tuottaa
Leikkimaailmaan pelinohjaajia, joita kannustetaan kokemuksen karttuessa hakeutumaan
erotuomarikoulutukseen.
Tapahtumat
Merkittävänä kilpailutapahtumana on 27. EsPa-turnaus elokuussa, joka on suunnattu
leikkimaailman ikäluokille ja tulee olemaan suurempi kuin aikaisemmin. Turnaus on seuralle
ja joukkueille tärkeä varainhankintatapahtuma. Osa seuran juniorijoukkueista järjestää myös
omia ikäkausiturnauksiaan vuoden mittaan.
EsPa:n jalkapallokoulu toimii koko vuoden ja kerää noin 150 uutta junioria lajin pariin.
Jalkapallokoulun ja muiden nuorimpien junioreiden toimintojen lisäkehittämisellä pyritään
takaamaan seuran jäsenmäärän kehitys. Päiväkoti- ja koulutapahtumien järjestämisellä
haetaan jatkuvasti uusia pelaajia lajien pariin. Osoitteena Futis –projektin myötä luotuja
koulusuhteita käytetään hyväksi järjestämällä näytetunnit alueen ensimmäisten luokkien
oppilaille.
Etelä-Espoon Pallo ry
www.etelaespoonpallo.fi
Anjankuja 2 G, 02230 ESPOO
3 (4)
Etelä-Espoon Pallo ry, EsPa
TOIMINTASUUNNITELMA
EsPan kesäleireillä tarjotaan laadukasta jalkapallotoimintaa kouluikäisille lapsille. Leirit
järjestetään kesäkuussa ja elokuussa koulun alkamisen / päättymisen yhteydessä. Pyritään
järjestämään kysynnän mukaan myös kokopäiväleirejä joissa on ruokailumahdollisuus.
TOIMIJAT JA JOUKKUEET
Seuran toimintaan tarvitaan paljon lisää aktiivisia vanhempia niin joukkueisiin kuin itse
seuraankin. Joukkueiden vetäjien ja muiden aikuisten aktivoiminen mukaan myös seuran
toimintaan on jälleen kerran yksi tulevan kauden suurimpia haasteita.
Koska tarvitsemme kasvua, niin myös vapaaehtoisten toimijoiden määrän on kasvettava.
Pidämme edelleen kiinni ikäluokkamallista, jossa ikäluokan tavoitekoko on perustamisensa
jälkeen kahdessa vuodessa 50 pelaajaa. Tämä tuottaa myös 10-15 toimijaa per ikäluokka.
Seuran toimijoiden tueksi perustetaan yhteinen foorumi nettisivuille jonka avulla parhaiden
käytäntöjen jakaminen ja perimätiedon kerryttäminen on helpompaa. Samalla kirjoitetaan
työryhmässä joukkueenjohtajan opas.
Toimijoiden säännölliset tapaamiset ovat tärkeitä koulutuskanavia, ja niitä järjestetään
säännöllisesti kaikille eri toimien haltijoille. Vanhemmille järjestetään muutama tietoisku
ikäluokan tyypillisistä aiheista.
Toimijoiden koulutusta jatketaan, valmentajat kouluttautuvat koulutussuunnitelmansa
mukaisesti. Pyritään rekrytoimaan uusia joukkueenjohtajakouluttajia. Joukkueenjohtajakurssi
järjestetään uusille joukkueenjohtajille ja huoltajakurssi järjestetään myös.
Pelinohjaajakoulutusta 2001-ikäluokasta ylöspäin jatketaan, samoin akatemiavalmentajien
rekrytointia ja koulutusta.
Joukkueiden toimintaa tuetaan joukkueen aloituspakkauksella, johtokunnan jäsenten
osallistumisella vanhempainkokoukseen, tukemalla joukkueen tutustumista viereisten
ikäluokkien toimintaan (+/- 1-mallin yhteistyö), osoittamalla akatemiavalmentajia
leikkimaailman joukkueisiin ja valmennusmentorointimallin kehittämisellä.
HALLINTO, TALOUS JA VIESTINTÄ
Seuran talous on vakaa, ja sitä hoidetaan ammattimaisesti. Kirjanpidosta vastaa tilitoimisto,
jolta voidaan ostaa myös ostoreskontrapalveluita sekä YJ-joukkueiden taloudenpitoa.
Pyritään tehostamaan sponsorihankintaa.
Viestinnän puolella parannetaan näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa ja keltavihreän kipinän
näkyvyyttä hankkimalla yhteistilauksella uusia fani- ja vapaa-ajantuotteita vanhemmille ja
myös pelaajille. Edustujoukkueen pelien markkinointia ja tiedotusta parannetaan, jotta
pelitapahtumat tukevat seuraidentiteetin muodostumista.
Etelä-Espoon Pallo ry
www.etelaespoonpallo.fi
Anjankuja 2 G, 02230 ESPOO
4 (4)
Etelä-Espoon Pallo ry, EsPa
TOIMINTASUUNNITELMA
OLOSUHTEET JA TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Olosuhteet ja toimintaympäristö sisältävät harjoittelu- ja peliolosuhteet, joissa EsPa toimii.
Koska olemme valinneet kasvun strategian pohjaksi on katseemme suuntautumassa kohti
Olari-Kuitinmäen aluetta. Toimintaa jatketaan jalkapallokoululla ja laajennetaan sitä myöten
joukkuetoiminnaksi. Toinen alue, josta voimme saada kasvua, on Suurpelto. EsPa:n jatkaa
aktiivista yhteistyötä naapuriseurojen kanssa mm. talviliigassa. Espoon Jalkapalloilun Tuki
Oy:ssa, piiritoiminnassa sekä kaupungin poliitikkojen ja virkamiesten kanssa. Matinkylän
urheilupuiston kehittäminen yhdessä HooGee:n kanssa on tiivistä.
Jo ennestään hyviä olosuhteita pyritään parantamaan tutkimalla mahdollisuuksia rakentaa
yksi 7 v 7 tekonurmi Matinkylään tai Olariin, mahdollisuutta saada Tekonurmi 1:ltä
lämmitettyjä vuoroja talvella sekä mahdollisuutta saada EsPa-talo tai toimitilat Matinkylän
urheilupuistoon.
Seura toimii aktiivisesti osallistumalla liikuntatoimen kutsumiin tilaisuuksiin, Espoo Forumiin
(espoolaisten seurajohtajien, liikuntatoimen vaikuttajien ja piirin yhteinen keskustelufoorumi)
sekä Espoon foorumin olosuhdetyöryhmän työhön.
Uudenmaan piirin toiminnassa seura osallistuu aktiivisesti tapahtumiin ja koulutuksiin, mm.
Isännän ääni –seminaariin ja puheenjohtajafoorumeihin. Seuran edustaja toimii
piirihallituksessa sekä ainakin yhdessä piirin valiokunnassa. Lisäksi seuran edustaja toimii
Palloliiton liittovaltuustossa. Hallitus ja valmennuspäällikkö toimivat säännöllisesti
yhteistyössä naapuriseurojen kanssa.
Etelä-Espoon Pallo ry
www.etelaespoonpallo.fi
Anjankuja 2 G, 02230 ESPOO