Artikkeli: Tekonivelet ja turvatarkastus

TEKONIVELET JA TURVATARKASTUS
Tekonivelet ja turvatarkastus
Tekoniveliä kehossaan kantava matkalainen voi kokea lentoasemilla toistuvat metallinilmaisimien piippaukset ja huolelliset turvatarkastukset kiusallisiksi. Turvallisuusmääräysten
vuoksi lentokenttävirkailijoiden on kuitenkin tehtävä turvatarkastukset normaalisti, vaikka henkilö näyttäisi virkailijalle
kirjallisen todistuksen tekonivelten sijainnista kehossaan. Todistus voi kuitenkin sujuvoittaa turvatarkastuksen etenemistä.
Niveltiedon toimitus haastatteli
Helsinki-Vantaan lentoaseman
Security Services -yksikön palveluesimies Joni Pekkasta.
Aiemmin sairaalat ovat kirjoittaneet tekonivelen saaneille
henkilöille todistuksia heidän
kehossaan olevista tekonivelistä, mutta viime aikoina niistä
on ilmeisesti luovuttu. Pitäisikö tekonivelpotilailla kuitenkin
olla tällaisia todistuksia lentokenttien turvatarkastuksien
varalle?
Katsoisin tämän käytännön
kuitenkin hyväksi. Mikään asetus
tai viranomaismääräys ei todistusta kuitenkaan vaadi.
Voisiko em. todistuksesta olla hyötyä turvatarkastuksessa esim. siten, että myös turvatarkastajan työ helpottuisi,
kun selitys metallinilmaisimen
hälytykseen löytyisi todistetusti ko. henkilön kehon sisältä?
Todistus on turvatarkastajalle hyvä viesti, joka mahdollisesti helpottaa ja nopeuttaa hälytyksen syyn selvittämistä. Komission
asetus (EU) N:o 185/2010 sanoo
hälytyksen syyn selvittämisestä
seuraavaa: Kun metallinilmaisinportti antaa hälytyksen, on hälytyksen syy selvitettävä. Käsimetallinilmaisinta voidaan käyttää
ainoastaan täydentävänä menetelmänä. Se ei poista vaatimusta
käsin tehtävästä tarkastuksesta.
Sairaalat ovat antaneet
em. todistuksia ennen
nykyisiä lentoturvallisuusuhkia: olisiko tällaisten todistusten käyttöönotto edes mitenkään
mahdollista nykyisessä
turvatarkastuskäytännössä?
On mahdollista, mutta todistuksesta huolimatta jokaiselle porttialueelle pyrkivälle tulee
suorittaa turvatarkastus
samoilla periaatteilla. Todistus toimisi siis vain prosessia tukevana ja edistävänä elementtinä.
Koska sairaalat ovat luopuneet tekoniveltodistusten kirjoittamisesta,
on Suomen Nivelyhdistykseltä alettu toivoa
Lentokenttien avustajat ovat val- tällaisten todistusten
miina palvelemaan. Kuva Riian len- tekemistä. Millaisilla
kriteereillä potilasjärtokentältä.
22
Niveltieto 4 / 2012
jestön kirjoittama tekoniveltodistus olisi lentokenttien
turvatarkastuksissa merkityksellinen?
Todistuksesta olisi hyvä käydä
ilmi, missä kohtaa kehoa tukirauta tai tekonivel sijaitsee. Turvatarkastuksen kannalta en näe,
että muulla tiedolla olisi juurikaan merkitystä.
Käytössä on satoja erilaisia tekonivelmalleja, ja tekonivelmetallejakin on useita erilaisia.
Onko tekonivelen metallilajilla
merkitystä hälytysherkkyydelle? Voivatko pelkät metalliset
haavahakaset aiheuttaa hälytyksen?
Kaikkia mahdollisuuksia ei
välttämättä ole testattu, ja metallinilmaisinta koskevat herkkyydet eivät turvallisuussyistä ole
julkista tietoa. Me emme siis ikävä kyllä voi kommentoida tätä
tarkemmin.
Miten neuvoisitte tekonivelen
saaneita ihmisiä varautumaan
turvatarkastukseen ja käyttäytymään itse tarkastustilanteessa?
Asiakkaan on hyvä mainita portilla työskentelevälle turvatarkastajalle tekonivelestä. Portin antaessa hälytyksen
asiakas voi pyytää tarkastusta tehtäväksi sivummalla näkösuojassa, jos hän haluaa, ja
usein tätä mahdollisuutta tarjotaankin.
Mikäli asiakas kuitenkin kokee
metallinilmaisinportista kulkemisen epämiellyttäväksi, hänellä on
oikeus pyytää portista kulkemisen sijaan käsintarkastusta. Tällöin asiakas ohjataan portin ohi,
ja turvatarkastaja yleensä pyytää kengät erikseen läpivalaistavaksi ennen käsintarkastuksen
aloittamista.
Katri Kovasiipi
Lisätietoja:
www.ſnavia.ſ,
www.helsinki-vantaa.ſ
Helsinki-Vantaa panostaa
sujuvuuteen
Olen viime aikoina lennähdellyt Suomen ja Espanjan väliä
monta kertaa, eivätkä turvatarkastukset pelota yhtään.
Saan joka kerran ”käpälöinnin” tai ”haravoinnin”, eikä se
ole minusta yhtään nolostuttavaa. Käpälöijä on aina naiselle nainen ja miehelle mies.
Tekonivelten lisäksi minulla
on myös neurologinen kipustimulaattori ja siitä laminoitu
lappu passin välissä, mutta
ei se ketään kiinnosta. Tekonivelistä minulla ei edes ole
mitään lappua.
Lentäminen jenkkeihin, Israeliin ja Dubaihin ovat sitten
asia erikseen. Ja yleensäkin
Suomen päässä turvatarkastus on helpompi kuin kohdemaassa.
Lentokenttien maksuton
avustajapalvelu toimii loistavasti. Ainoa ”huono puoli”
on se, että avustaja kärrää
liikuntavammaisen portilta
portille – tax-free-myymälöihin
ei siis poikkeilla. Yleensä vammaiset viedään koneeseen ensimmäisinä ja istumapaikan
tulee sijaita käytäväpaikalla.
Lähtöselvitykseen tulee siis
mennä hyvissä ajoin. Yleensä avustajapalvelua käyttävät tekevät lähtöselvityksen
tiskillä, eivät automaatilla, ja
esimerkiksi Malagan kentällä ihan omalla tiskillä. Perillä taas vammaiset odottavat
koneessa kaikessa rauhassa,
kun kiireisemmät purkautuvat ensin ulos. Yleensä kyllä
tavataan seuraavaksi matkatavarakarusellin luona eli aikaa ei säästy ryntäilyssä koneesta ulos.
Finavia on erityisesti Helsinki-Vantaalla panostanut myös jonotuksen sujuvuuteen, jolla pyritään parantamaan
liikuntarajoitteisten, senioreiden sekä
lapsiperheiden pääsemistä turvatarkastukseen. Helsinki-Vantaalla Terminaaleissa 1 ja 2 on erityinen linja, josta pääsee
turvatarkastukseen ilman labyrintissa
kulkemista. Tämä mahdollisuus kannattaa huomioida, jos kehossa oleva tuki tai
tekonivel aiheuttaa liikkumisen rajoitteita tai seisominen tuottaa vaikeuksia.
Mikäli liikkuminen lentoasemalla vaatii
avustamista, lentoasema on velvollinen
auttamaan matkustajaa. Tämä toiminto
on käytössä jokaisella Suomen lentoasemalla. Lähtevä matkustaja ilmoittautuu
lähtöselvityksessä tai lentoaseman kutsupisteellä, joka on merkitty kansainvälisin inva-merkein. Koulutettu avustaja
tulee paikalle ja avustaa lähtevää tai jatkomatkustajaa lähtöselvityksessä, turvatarkastuksessa sekä porttialueella aina
lentokoneen istuimelle pääsyyn asti. Avustettavalta matkustajalta ei peritä erillistä
maksua avustamispalvelusta.
Auli Hackman
Tämän kirjoituksen Auli Hackman, pakinoijamme Aulis, lähetti edellisen Niveltiedon mentyä juuri painoon. Saatteessaan
Auli sanoi haluavansa kerrankin tekstinsä ajoissa lehteen
ilman hoputtamista. Teksti jäi
hänen viimeiseksi palvelukseen
Niveltiedon lukijoille.
TEKONIVELET JA TURVATARKASTUS
Turha pelätä
turvatarkastusta
Minulla on tekonivel
Jag har en ledprotes
Mul on liigeseprotees
I have joint replacement
Ich habe einen Gelenkersatz
J’ai une prothèse articulaire
Tengo un reemplazo de la
articulación
Ho una protesi articolare
Jeg har en en leddeprotese
У меня есть
искусственный сустав
Man ir locītavu protezē
Turiu dirbtinį sąnarį
Rastita ne ympyrät, joiden kohdalla sinulla on tekonivel.
Voit näyttää tätä todistusta turvatarkastukseen mennessäsi.
Todistus ei vapauta turvatarkastuksesta, mutta voi sujuvoittaa sitä.
Leikkaa irti, ruksaa tekoniveliesi paikat
ja laita lappu vaikka passin väliin talteen.
Niveltieto 4 / 2012
23