Hyvää kesää!

Numero
1 / 2008
M I K K E L I N
V U O K R ATA L O T
O Y: N
Mikkelin Vuokratalot Oy:n päivystystiimi:
vasemmalta: Ari Aarnio, Olavi Zinovjev, Heikki
Räsänen, Ismo Tamminen, Jarmo Solonen ja
työnjohtaja Juhani Valjakka.
Hyvää kesää!
A S U K A S L E H T I
2
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
Toimitusjohtajan mietteitä
A
loitin maanantain huhtikuun 14. päivän aamun rutiinin omaisesti syventymällä päivän sanomalehtien ”Länkkärin ja Hesarin” antiin. Ensiksi otin
käsiini Länsi-Savon, jonka etusivulla seisoi kahden settimetrin korkuisin kirjaimin ”Mikkeli aikoo panna seinät myyntiin”. Otsikon alla teksti jatkui seuraavasti ”Mikkeli alkaa todennäköisesti myydä omaisuuttaan pienentääkseen
velkataakkaa. Kaupungin luottamusjohto on valmis aloittamaan keskustelut
esimerkiksi kiinteistöjen myynnistä. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Olli Nepponen arvio, että nykyisestä 167 miljoonan euron lainamäärästä on saatava pois vähintään sata miljoonaa euroa. Nopeimmin se onnistuu omaisuutta myymällä. – Kaupungin tehtävänä ei ole omistaa seiniä, vaan tuottaa palveluja. Esimerkiksi asuntoja on liikaa. Harkintaan tulee esimerkiksi Mikkelin
Vuokratalot Oy:n asuntokannan myynti.”
iinähän se päivän tärkein sanoma oli heti aamutuimaan minulle kerrottu.
Jälleen kerran Mikkelin Vuokratalot Oy:n myynti oli esillä, edellisen kerran joulun alla 2007 kaupunginhallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä oli
myymässä vuokrataloja. Oikein virallisesti, kaupunginhallituksen esityslistalla Mikkelin Vuokratalot Oy:n myynti oli esillä tammikuussa 2004, jolloin
Kunta-asunnot oli hankkimassa yhtiön osakekantaa. Tällöin kaupunginhallitus teki seuraavan päätöksen ” Kaupunginhallitus päättää, ettei kaupunki liity Kunta-asunnot Oy:n osakkaaksi eikä luovuta ko. yhtiölle kaupungin omistamien yhtiöiden vuokrataloja”.
iime ja kuluneen vuoden aikana kuntien suoraan omistamien ja kunnallisten vuokrataloyhtiöiden myynneistä on keskusteltu ympäri Suomea.
Joitakin vuokrataloyhtiöitä on tällä vuosikymmenellä myyty, mutta myyntipäätökseen on päädytty kuitenkin erittäin harvoin. Yksittäisiä aravavuokrataloja on toki myyty useilla paikkakunnilla eri puolella Suomea.
iksi myyntipäätöksen teko on kunnille niin vaikeaa? Merkittävin seikka, joka vaikeuttaa myyntipäätöksen tekemistä on aravavuokrataloja koskevassa lainsäädännössä. Lain mukaan vuokrataloyhtiön osakkeet voidaan luovuttaa kunnalle, Valtion asuntorahaston nimeämälle luovutuksensaajalle, jolle voitaisiin myöntää aravalaina tai Valtion asuntorahaston nimeämälle
luovutuksensaajalle, jonka voidaan katsoa vastaavan vuokratalon tai osakkeiden luovuttajaa. Toisin sanoen ostajatahon pitäisi täyttää ainakin muodollisesti yleishyödyllisyyden kriteerit. Tällaisia yleishyödyllisiä yhtiöitä, jotka olisivat potentiaalisia vuokrataloyhtiöiden ostajia, on Suomessa vain muutamia
ja niillä ei välttämättä ole halukuutta hankkia kiinteistöjä muualta kuin liiketaloudellisesti parhailta paikoilta eli kasvukeskuksista.
oinen myyntipäätöstä vaikeuttava seikka on vuokrataloyhtiön myynnistä saatu hinta. Lain mukaan aravavuokrataloyhtiön osakkeen korkein sallittu luovutushinta on laissa annettujen ohjeiden mukaisesti laskettu luovutuskorvaus. Luovutuskorvaukseen lasketaan aravavuokrataloyhtiön osakkeen
omistajan sijoittama oma pääoma, joka on tarvittu asunnon hankkimiseen
tai kiinteistön vahvistetun hankinta-arvon rahoittamiseksi valtion asuntolainan tai aravalainan sekä sitä paremmalla oikeudella hyväksytyn lainan lisäksi. Luovutuskorvausta laskettaessa huomioidaan rakennusindeksin muutoksen perusteella laskettu indeksintarkastus omalle pääomalle.
itä Mikkelin kaupunki saisi Mikkelin Vuokratalot Oy:n osakkeiden
myynnistä? Mikkelin Vuokratalot Oy osakepääoma on 274.000 `,
jonka Mikkelin kaupunki on sijoittanut yhtiöön. Osakepääoma on todella pieni, kun sitä peilataan yhtiön tasearvoon, joka on noin 97,5 milj. euroa.
Osakepääoman lisäksi kaupunki on myöntänyt Mikkelin Vuokratalot Oy:lle
ns. omarahoitusosuutena kolmoissijalainaa noin 7,96 milj. euroa. Indeksillä
S
V
M
T
M
tarkistettuna Mikkelin Vuokratalot Oy:n luovutuskorvaus eli ”myyntihinta” on noin 12,0
milj. euroa.
ikkelin Vuokratalot Oy omistuksessa on 2795 asuntoa yhteensä 156 882
asm2. Kun kaupungin yhtiöön sijoittama osaVeli-Pekka Sinkko
kepääoma on 274 650 `, saadaan yksinkertaisella laskutoimituksella osakepääomasta lasketun asunnon hinnaksi noin 98 `/asunto. Jos huomioidaan myös kolmoissijalainat, josta Mikkelin Vuokratalot Oy maksaa kaupungille vuotuista korkoa noin 8 %, (623 000 ` vuonna 2007) saadaan asunnon hinnaksi noin.
4.300 `. Näillä hinnoilla ei kaupunginvaltuuston puheenjohtajan mainitsemaa 100 miljoonaa euroa saada millään kasaan. Edellä mainitun 4 300 ` arvoisen, noin 50 m2, asunnon ostaisi kuka tahansa mikkeliläinen, jos asuntojen myynti vain olisi mahdollista. Uskallan väittää, että asunnot myytäisiin
tällä hinnalla yhdessä päivässä.
ikkelin Vuokratalot Oy:n asuntokannasta on jatkorajoitusten piirissä
useita kiinteistöjä, joiden luovutushinnasta voivat sopijapuolet päättää vapaasti. Jatkorajoitusten piirissä olevat talot voidaan yleishyödyllisten tahojen lisäksi myydä Valtion asuntorahaston nimeämälle yhteisölle, jonka toimialana on vuokra-asuntojen tarjoaminen. Tällaisia toimijoita Suomesta löytyy useita, mutta ne eivät ole tietääkseni lähestyneet Mikkelin kaupunkia ostotarjous mielessä. Toisaalta on todettava, että Mikkelin Vuokratalot Oy:n
omistamia, jatkorajoituksen piiriin kuuluvaa yksittäistä kiinteistöä ei voida
myydä, ennekuin kiinteistö erotetaan omaksi yhtiökseen. Mikäli diffuusioihin päädyttäisiin, myynnistä saatu tuotto tulisi Mikkelin Vuokratalot Oy:lle
eikä Mikkelin kaupungille.
iksi Mikkelin Vuokratalot Oy on olemassa? Mikkelin Vuokratalot Oy
perustettiin 1972 toteuttamaan omaehtoisesti Mikkelin kaupungin
asuntopolitiikkaa ja turvaamaan jokaisen oikeutta asuntoon sekä tukemaan
asumisen omatoimista järjestämistä. Lain asunto-olojen kehittämisestä 5 § 2
mom. mukaan, kunnan tulee kehittää asunto-oloja alueellaan siten, että sellaiselle asunnottomaksi joutuneelle kunnan jäsenelle, joka ei ilman kohtuuttomia vaikeuksia kykene asuntoa omatoimisesti hankkimaan, voidaan järjestää kohtuulliset asumisolot. Edellä on kerrottu syy Mikkelin Vuokratalot Oy:n
olemassaoloon. Yhtiön olemassaololle on edelleen ”tilaus” olemassa.
ikkelin Vuokratalot Oy:n toiminta on perustamisesta alkaen ollut irti
kaupungin taloudesta.Yhtiön toimintaa ei ole tuettu kaupungin verovaroilla vaan yhtiö on rahoittanut toimintansa asukkailta perittävillä vuokrilla ja rakennuttamisesta saaduilla palkkioilla.
aupunginhallituksen puheenjohtaja totesi Länsi-Savon haastattelussa, että
kaupungin tehtävänä ei ole omistaa seiniä, vaan tuottaa palveluja. Mielestäni asuntojen riittävä tarjonta on myös palvelujen tuottamista. Asuntoministeri Jan Vapaavuori on kuluvan kevään aikana useampaankin eri otteeseen
todennut, että kuntien pitäisi nähdä toimivat ja edulliset vuokra-asuntomarkkinat osana elinkeinopolitiikkaa eikä pelkästään sosiaalipolitiikkana. Väitän,
että asuntojen omistaminen, varsinkin silloin kun se ei millään muotoa rasita
kaupungin taloutta, on todella viisasta omistajapolitiikkaa.
oivotan hyvää ja aurinkoista kesää asukkaille, yhteisökumppaneille ja
henkilökunnalle.
Veli-Pekka Sinkko
toimitusjohtaja
M
M
M
M
K
T
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
3
sivu
Henkilöstömuutoksia
Toimisto:
Tehtävien siirrot:
asukasvalinnat
Pia Sutinen
020 7519 566
määräaikainen
avain-, saunavuoro- ja autopaikka-asiat
Maarit Pylkkänen 020 7519 553
määräaikainen
Siivoojasta huoltomieheksi
Riitta Seppänen
Huoltomiehestä siivoojaksi
Paula Laaksonen
Remonttimiehestä huoltomieheksi
Jarmo Solonen
Jussi Kohvakka
Huolto:
huoltomies
Martti Vihavainen
Hannu Piispa
Markus Viljakainen
Risto Paappanen
alue 1
alue 3
alue 1
alue 2
Yhtiöstä lähteneet:
Jouko Kvick
Kaisa Leskinen
Mikkelin Vuokratalot Oy:n huollon yhteystiedot
ja uusi aluejako 2.1.2008 alkaen
KIINTEISTÖNHOITO
Alue 1 Itä 020 7519 501
(Tuppurala, Launiala, Saksala ja Maunuksela)
Alue 2 Pohjoinen 020 7519 502
(Peitsari, Oravinmäki, Tupala, Savisilta, Huusharju,
Hintsalanmäki, Hiirola ja Kalvitsa)
Alue 3 Länsi 020 7519 503 (Tusku, Siekkilä, Kalevankangas, Lehmuskylä, Nuijamies, Kirjala, Harjunmaa
ja Otava)
Alue 4 Etelä 020 7519 504 (Rantakylä, Kattilansilta,
Laajalampi, Tuukkala, Silvasti)
Alue 5 Anttola 020 7519 505
Numeroista vastataan 24 tuntia vuorokaudessa.
ISÄNNÖITSIJÄT
Alue 1 Itä Tapio Lankinen 020 7519 559
Alue 2 Pohjoinen Esa Nordman 020 7519 564
Alue 3 Länsi 020 7519 503 Juha Lahti 020 7519 560
Alue 4 Etelä 020 7519 504 Timo Romo 020 7519 561
Alue 5 Anttola 020 7519 505 Timo Romo 020 7519 561
MUUT
Toimitusjohtaja: Veli-Pekka Sinkko 020 7519 565
LVI: Juhani Valjakka 020 7519 563
Rakennuttaminen: Tapani Heiskanen 020 7519 562
TÄSSÄ NUMEROSS A :
2 Toimitusjohtajan mietteitä
3 Henkilömuutoksia
3 MVT:n huollon yhteystiedot ja
uusi aluejako
4 Tunnistuskilpailu
6 Säästä rahaa ja luontoa
7 Maksut 1.1.2008 alkaen
7 Omavaltaiset pintaremontit
asunnoissa laskutettaviksi
8
9
9
10
11
11
Asukastoimikunnat
Oikeustapaukset
Kesä, kesä, kesä, kesä...
Peitsarin kuulumisia
Tupalan kuulumisia
Vapaus säilyi – yhteistyö
lisääntyi
12 Rokkala–Savisillan kuulumisia
13 Mitä kuuluu lahden toiselle puolelle?
14 Taas vesilaskutusasiaa
15 Siivouskulut kasvussa
15 Minun tärkeät työt ja
muiden hömppähommat
16 Hävitettyjen tavaroiden hinnat
16 Soittajahinnat 1.2.2008 lähtien
4
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
TUNNISTUSKILPAILU
Tunnistatko kiinteistöt oheisista kuvista? Kuvien lisäksi on vihjeitä. Vastaukset 30.6.2008 mennessä sähköpostilla: tapio.lankinen@mikkelinvuokratalot.fi tai tuomalla vastaukset sisältävän lehden sivut.
Kopioimme täytetyt sivut, joten kilpailijan ei tarvitse repiä lehteään. Voittaja on se, joka tietää eniten
kaupunginosia ja katuosoitteita. Tasapelin sattuessa ratkaisee arpa. Palkintona on 40 euron lahjakortti.
1. Torni on hyvä vihje.
3. Matkalla Graanin kauppakeskukseen näet tämän etualalla
olevan punatiilisen rakennuksen.
Katu: .............................................................................................
Katu: .............................................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
2. Tänne on rakennettu runsaasti hissejä viime vuosina.
Samanlaisia taloja on paljon.
4. Komea talo, lähes keskellä kaupunkia. Ei enempää vihjeitä.
Katu: .............................................................................................
Katu: .............................................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
5
sivu
5. Täältä näkee kauas, ainakin katolta.
7. Kadun nimi viittaa vanhaan tehtaaseen, joka oli alueella
aikoinaan.
Katu: .............................................................................................
Katu: .............................................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
6. Kauppa on yllättävän lähellä. Lähes vastapäätä.
8. Tähän muuttaa toimistomme.
Katu: .............................................................................................
Katu: .............................................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
Kaupunginosa: ..............................................................................
Vastaaja: ....................................................................................................................................................................................................
Osoite: ......................................................................................................................................................................................................
Postinumero ja postitoimipaikka: .........................................................................................................................................................................................
Puhelin: ....................................................................................................................................................................................................
6
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
Säästä rahaa ja luontoa
Ei pihistelyä, vaan tehokkuutta ja ekologiaa. Käytössämme olevat, mekaaniset palvelijamme toimivat usein piilossa ja liiankin automaattisesti. Monilukuiset laitteet tuhlaavat rahojamme ilman, että huomaamme mitään.
Sähkölaskut nousevat ja polttoaine
kallistuu. Myös hiilidioksiini päästöt
ja muut ympäristörasitteet askarruttavat meitä.
Asuntoja lämmitetään liikaa, sauna on tuntikausia turhaan lämpimänä. Valot, tietokoneet ja viihde-elektroniikan ovat päällä turhaan. Kodinkonetta käytetään väärin ja vajaatehoisesti. Ja sitten ihmetellään miten
tämä sähkölasku voi olla näin suuri? Kotiin hankittujen sähköä käyttävien laitteiden määrä kasvaa koko ajan huimasti, joten viimeistään
nyt kannattaa vakavasti miettiä, miten sähköä voisi säästää. Kun säästät
sähköä, säästyy euroja ja myös säästät luonto ja vähennät hiilidioksiinipäästöjä.
Mitä lamppuja ostaa? Esim. 60 W
saa kymmenen kappaletta hintaa 3,00
euroa. Yksi lamppu, joka kestää 1 000
tuntia maksaa 30 senttiä. Energiasäästölamppu maksaa, joka kuluttaa 16
W sähköä, mutta vastaa 75 W hehkulamppua. Kestoikä on viisi vuotta
ja käyttöaika 10 000 tuntia. Lamppu maksaa n. 6,00 euroa. Kymmenen tuhannen tunnin aikana 60 watin lamput kuluttavat 600 kWh sähköä. Energiasäästölamppu vie 160
kWh. Jos sähkö maksaisi lähivuosina
12 senttiä kilowattitunti, hehkulamppu kuluttaa 72 euroa, säästölamppu
19 euroa eli säästöä tulee 53 euroa!
Kun sähkötuotannosta tulee Suomessa hiilidioksiini päästöjä 200 grammaa kilowattitunti, niin energiasäästölamppu pienentää käyttöaikanaan
hiilidioksiinipäästöjä 88 kilolla! Kun
lamppua poltetaan keskimäärin kolme tuntia päivässä, säästö kertyy kymmenen vuoden aikana.
Kodin sähkörosvot
Sauna, teho 6 kW. Kun saunotaan
60 minuuttia neljä kertaa viikossa,
energiaa menee joka kerta 8,5 kWh.
Energiaa menee viikossa 34 kWh ja
vuodessa noin 1800 kWh rahaa kuluu 180 euroa /vuosi. Jos saunottaisiin 30 minuuttia kaksi kertaa viikossa, menee energiaa noin 700 kWh
vuodessa ja rahaa 70 euroa. Keskittämällä saunomista voi säästä vuodessa 110 euroa.
Ota energiankäyttöösi uusi suunta Irman ja Erkin kanssa
Yksi aivan tavallinen perhe - Irma-äiti ja Erkki-isä lapsineen - ja arjen pienet valinnat energiankäytön suhteen. Energiaa kuluu turhaan niin myös rahaa. Suunnanmuutos on yksinkertainen; valitse energiaa
ja ympäristöä säästävä tapa toimia aina kun siihen on mahdollisuus.
Vettä säästellen
”Mutsi, onks pakko huuhdella noi hedelmätkin aina kuumassa vedessä?”
Kasvisten pesuun riittää kädenlämpöinen vesi, eikä sitäkään kannata juoksuttaa turhaan.
Lämmintä vettä kannattaa muutenkin käyttää järkevästi. Yksinkertaisin konsti säästää
vettä - kuumaa tai kylmää - on laittaa hana
kiinni, kun vettä ei tarvitse. Ota huuhteluvesi mukiin hampaita pestessäsi, laita hana kiinni kun saippuoit suihkussa.
Liikkeelle!
”Faija, miks me tultiin 100 metrin matka kioskille autolla? Kato, auto on kätevä ja
helppo. Joo, ja myös lyhyillä matkoilla luontoa rasittavin tapa liikkua. Rasittavaa on
myös se, että mutsi oli kävellen meitä ennen
perillä…”
Aivan - kävellen olisit jo perillä, varsinkin
lyhyemmillä matkoilla. Lyhyet ajomatkat, etenkin käynnistysvaihe ja
ensimmäiset 3-5 ajokilometriä tuottavat lähiympäristöösi enemmän
päästöjä kuin pidempi matka-ajo. Muista myös, että joukkoliikenne
on varteenotettava vaihtoehto - se vähentää myös pysäköintiongelmia!.
Jos oman auton käyttö on välttämätöntä, kannattaa tutustua taloudelliseen ja turvalliseen ajotapaan. Omaa ja perheen liikkumista kannattaa siis miettiä - säästää voit monin tavoin.
Auton moottorin ja sisätilojen lämmittimet, joissa ei ole ajastinohjausta, voivat kuluttaa enemmän kuin ahkera saunominen eli 84
kWh viikossa. Ajastamalla lämmittimet toimimaan pakkasella kaksi tuntia ja pikkupakkasella yksi tunti, kulutus voidaan pudottaa 18 kWh. Viikossa säästetään 66 kWh tuntia ja
seitsemän euroa rahaa.
Jos jääkaappi ja pakastin ovat yli
kymmenen vuotta vanhoja ja sijoitettu huonosti. Kaapin takana olevia ritilöitä ei puhdisteta. Niitä käytetään epätaloudellisesti, eli availlaan
ovia turhaan. Laitetaan niihin lämpimiä ruokia ja säilytetään pakasteet
liian kylmässä. Sähköä voi mennä 45
kWh viikossa. Hyvät ja oikein käytetyt laitteen kuluttavat 11 kWh. Ero
on 34 kWh ja 3,40 euroa viikossa.
Vanhentuneet lamput ja niiden
polttaminen turhaan voivat nostaa
energiakulutuksen 48 kWh viikossa. Kun käytetään energiasäästölamppuja ja käytetään niitä järkevästi voi viikkokulutus olla 15 kWh,
eli säästöä tulee 33 kWh ja 3 euroa
viikossa.
Kodin viihde-elektroniikka (televisiot, digi-boxit, radiot, videot, stereot, tietokoneet, jne.) Jos laitteen
ovat jatkuvasti päällä tai valmiustilassa tarpeettomasti ne voivat kuluttaa 29 kWh viikossa. Kun laitteet
sammutetaan virrattomaksi ja niitä
käytetään tarpeen mukaan, voidaan
päästä 9 kWh viikkokulutukseen.
Kulutusluvut voivat olla paljon suurempiakin, koska tekniikka kehittyy
koko ajan ja laitteiden virran tarve lisääntyy. Mutta jo 10 kWh tekee euron viikossa ja 52 euroa vuodessa.
Pyykinkuivausrumpu kuluttaa
pahimmillaan 22 kWh ja parhaimmillaan 8 kWh riippuen laitteen iästä ja käyttötavasta. Viikossa ero 14
kWh ja 1,73 euroa eli vuodessa 73
euroa.
Ruuan valmistus voi kuluttaa 18
kWh ja parhaimmillaan 11 kWh ero
vuodessa on 36 euroa.
Pyykin pesu omalla koneella.
EU-direktiivin pyykkiä pestään 200
koneellista vuodessa. Nykyaikainen
kone kuluttaa 260 kWh, yli kymmenen vuotta vanha käyttää 340 kWh.
Erotus on 100 kWh eli 8 euroa.
Lisätietoja:
http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/
asuminen/irmajaerkki/
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
7
sivu
Maksut 1.1.2008 alkaen
Autopaikka
Autokatos
Autotalli
Saunavuoro
Perintäkulu
Viivästyskorko
Pesupoletti pantti
Pesulapoletti pesuaika
Lataus
Palautus
Vesimaksu ennakko
4,50 euroa / kk
7,50 euroa / kk
19,00 euroa / kk
6,70 euroa / kk
5,00 euroa
Korkolain mukainen
tällä hetkellä 11,50 %
20,00 euroa
5,00 euroa = 50 pesurahaa =
5 tuntia pesuaikaa
isompia summia ladataan
5,00 euron nousulla
Poletit ladataan toimistollamme.
Hallussaan olevan poletin voi
vaihtaa 10 eurolla alueen huoltomiehiltä polettiin, joka sisältää
100 pesurahaa.
Poletti palautetaan toimistollemme
ja panttimaksu ja käyttämätön
pesuraha palautetaan asukkaan
ilmoittamalle tilille.
HUOMIO! Emme palauta alle
5,00 euron pesurahaa.
0,30 euroa/ m2
(k= 0,14 ja l=0,16 euroa)
Lämminvesi
4,462 euroa/m3
Kylmävesi
2,80 euroa/m3
Pelkkä lämminvesi
10,062 euroa/m3
Vakuusmaksu 1h+kk-k
222,00 euroa
Vakuusmaksu 2h+kk-k
297,00 euroa
Vakuusmaksu 3h+k
370,00 euroa
Vakuusmaksu 4h+k
444,00 euroa
Vakuusmaksu 5h+k
500,00 euroa
Ovien aukaisut klo 7-16
10,00 euroa
Ovien aukaisut klo 16-7
20,00 euroa
Mikäli, aukaisut laskutetaan erikseen,
lisätään laskuun 3,50 euron laskutuslisä
Exec
avainpantti 9,00 euroa/kpl
Lisäavain
Exec
18,00 euroa
Exec ID
27,00 euroa
Exec IQ
30,00 euroa
tuplaura
12,75 euroa
classic
5,10 euroa
Lämmitystolpan avain
6,00 euroa
Toimituskulu avaimille
2,60 euroa /toimitus
Toimituskulu avaimille pikana 14,10 euroa /toimitus
Asukkaan on maksettava tilaamansa lisäavaimet
tilauksen yhteydessä.
Omavaltaiset pintaremontit
asunnoissa laskutettaviksi
Asuntojen tyhjentymistarkastuksissa toteamme silloin tällöin, että mm. seinäpintoja on
vuokrasuhteen aikana omatoimisesti muuteltu tai koristeltu keneltäkään lupaa kysymättä.
Asia saattaa nopeasti ajateltuna vaikuttaa vähäpätöiseltä, mutta siihen liittyy monia seurauksia, jotka pitää ottaa huomioon ja siten
ehdottomasti pidättäytyä mainituista omavaltaisuuksista.
Jokainen kiinteistömme on omanlaisensa
sekä ulko- että sisäpuolelta joko alun perin
rakennettuna tai perusparannuksessa toteutettuna. Yhtiömme alkuperäisissä taloissa on
kiinteistökohtaisesti esim. samat asuntojen
seinäpinnoitteet kaikissa asuinhuoneistoissa.
Joissakin kuntaliitosten tai muiden järjestelyjen kautta vanhaan kantaamme liittyneissä taloissa saattaa esiintyä huoneistokohtaisia
poikkeamia edellä mainitusta, koska niiden
hallinto on aiemmin ollut toisissa käsissä ja
siten myös toimintatavat ovat osittain olleet
erilaisia mm. asuntojen remontoinnissa. Li-
säksi poikkeamia voi ilmetä jääkaappi- ja liesi-tyypeissä, jotka vanhassa talokannassamme
ovat selkeästi yhdenmukaisia.
Yhtiömme ei yksiselitteisesti anna lupaa
vaikkapa maalattujen seinäpintojen tapetointiin tai päinvastoin eikä salli boordien tai
puolipaneelien asennuksia, koska huoneisto
muuttuu heti ilmeeltään erilaiseksi muihin
talon huoneistoihin verrattuna ja kelvatakseen seuraavalle vaatii lähes aina sen palauttamisen perusasuunsa, vaikka muutostyöt olisikin tehty laadukkaasti. Lisäksi tässä tilanteessa remonttikustannukset nousevat korkeammiksi kuin alkuperäisessä asussaan olevan
huoneiston remontointi, koska esimerkiksi
värikkäiden maalipintojen peittä-minen maalarinvalkoisella vaatii yleensä 2 tai 3 ylimaalausta ja boordien irrottaminen verho-laudoista tai kaappien yläsokkeleista tuottaa runsaasti
ylimääräistä työtä. Panelointien purka-minen
aiheuttaa työn lisäksi purkujätteen poiskuljetuksen, mikä vielä lisää kustannuksia.
Kuten edellisestä ilmenee, omavaltaiset remontit ovat melkoinen kustannuslisä,
haitta sekä hidaste asuntojen vaihdoissa. Siten on ehdottomasti perusteltua ja kaikille
oikeudenmukaista periä asunnon ilmeen palautustöistä yhtiöllemme koituneet kustannukset omavaltaisuuksiin ryhtyneiltä. Tämä käytäntö astuu voimaan 1.8.2008 lukien, joten heinäkuun ja elokuun vaihteessa
vapautuvien huoneistojen haltijoita kehotetaan vakavasti ottamaan asia huomioon
ja tarvittaessa itse kustannuksellaan hoitamaan asunnon pintojen palautuksen alkuperäiseen asuunsa, jolloin välttää yhtiöltämme lähtevän kyseisen laskutuksen. Aiemminhan laskutus on pitänyt sisällään rikkomiset, erilaiset puutteet asunnon varusteissa
ja riittävän siivouksen laiminlyönnin, jotka
on tietysti syytä edelleen muistaa asunnosta lähdettäessä.
Juha Lahti
isännöitsijä ISA
8
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
ASUKASTOIMIKUNNAT
UISTINKATU 5
A-B Talon asukkaat viettivät kesän avajaisia ja samalla vietettiin
lastenkerhon kevätkauden lopettajaisia. Tarjolla oli kaikenlaisia herkkuja aikuisille ja lapsille. Osanottajia oli ihan kiva määrä: noin 35-40 henkilöä. Kaikille riitti vuokratalojen kustantamaa tarjottavaa. -Kiitos-
Asukastoimikunnan puheenjohtaja Timo Seppänen lausui
tervetulotoivotuksen ja näin oli juhla valmis alkamaan. Vähän
laulettiinkin ja tunnelma oli sopuisa sekä mukava. Päätettiin,
että joka kesä pidettäisiin grillin avajaiset, oli se niin kivaa.
Kesäterveisin Uistinkadun 5A ja 5B
talojen asukkaat
Tulossa loppukesällä
Asukastapahtuma Heimarissa
30.8.2008 klo 13-18
Luvassa mm.
– Herkullista ruokaa
– Musiikkia ja yhteislaulua
– Lapsille jättitrampoliini
Tarkempi tiedote tapahtumasta jaetaan viikolla 32
Huom! Ilmoittautumisia otetaan vastaan 11.8. – 20.8.
välisenä aikana!
Vuokralaisneuvosto
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
9
sivu
Kiinteistöliiton viikkotiedote 12.5.2008
Oikeustapaukset
Vuokralaisen vastuu
kadottamastaan avaimesta
Kuluttajavalituslautakunnan päätös 6.5.2008:
Vuokralaisen vastuu kadottamastaan avaimesta. Vahingonkorvauksen kuittaaminen
vuokraennakosta.
NN vuokrasi asunnon vuonna 1998.
Vuokrasuhteen päätyttyä 22.4.2007 vuokralainen ei voinut palauttaa asunnon kaikkia kolmea Abloy Exec -avainta, sillä hän oli
kadottanut niistä yhden. Vuokranantaja sarjoitti lukon uudelleen. Vuokranantaja pidätti 140 euron määräiset sarjoituskulut hallussaan olleesta vuokralaisen maksamasta täydestä huhtikuun vuokrasta.
Kuluttajavalituslautakunta totesi päätöksessään, että asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain 25 §:n mukaan vuokralaisen
on hoidettava huoneistoa huolellisesti. Vuokralainen on velvollinen korvaamaan vuokranantajalle vahingon, jonka vuokralainen tahallisesti taikka laiminlyönnillään tai muulla huolimattomuudellaan aiheuttaa huoneistolle.
Suhteessa asunnon seuraavaan vuokralaiseen vuokranantaja vastaa lähtökohtaisesti
NOCTURNE
siitä, että huoneisto on vuokrasuhteen alkaessa ja sen aikana sellaisessa kunnossa kuin kohtuudella voi vaatia. Tämä tarkoittaa muun
muassa huolehtimista siitä, että ulkopuolisilla ja asiattomilla tahoilla ei ole tiedossa olevaa tai todennäköistä pääsyä asuntoon omin
avaimin. Tästä syystä huoneiston oven lukituksen uudelleensarjoitus on perusteltua, jos
edellinen vuokralainen ei palauta vuokrasuhteensa päättyessä kaikkia hallussaan olleita
asunnon avaimia. Jos avainten katoaminen
johtuu vuokralaisen puolella olevasta tahallisuudesta, laiminlyönnistä tai muusta huolimattomuudesta, vuokralainen on velvollinen korvaamaan tavanomaiset sarjoituskustannukset tai kustannuksiltaan samantasoisen lukituksen uusimisen.
Lautakunta katsoo avainten katoamisen
osoittavan lähtökohtaisesti, että tätä asuntoon kuuluvaa tarpeistoesinettä on säilytetty huolimattomasti. Myöskään nyt esillä olevassa tapauksessa ei ole käynyt ilmi, että katoaminen johtuisi muusta kuin huolimattomuudesta. Tässä tilanteessa vuokranantajalla
on siten ollut oikeus korvaus tavanomaisista
sarjoituskuluista sekä kolmen uuden Abloy
Exec -avaimen hinnasta.
Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.
Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino: Nocturne 1903
Kesä, kesä, kesä, kesä...
Grillaaminen parvekkeilla
Istutukset
s (UOMIOIKAAJAMUISTAKAATURVALLISUUSPARVEKKEELLAGRILLAUK
sessa. Tässä muutama muistutus ja ohje:
Rivitaloissa ja asunnoissa joissa on oma maapohjainen piha
saa tehdä istutuksia. Mutta muistakaa, että pois muuton yhteydessä piha on palautettava ennalleen, tai itse istutetut kasvit on jätettävä maahan. Mikkelin Vuokratalot Oy ei osta istutuksia niitä tehneeltä asukkaalta, mutta lähetämme laskun,
jos pihassa on muuton jälkeen multainen kuoppa siinä missä
ennen oli jotakin kasvavaa.
Hyvää kesää ja muistakaa ottaa naapurinne huomioon kesäriehoissanne!
s 3IJOITAGRILLIPALAMATTOMALLEALUSTALLEJASUOJAISAANPAIKKAAN
s 6ARMISTAETTEIGRILLINYLØPUOLELLATAIYMPØRILLØOLEMITØØN
syttyvää.
s 0IDØLAPSETLOITOLLAGRILLISTØ
s +ATSOETTØSAMMUTUSVØLINEETOVATSAATAVILLAGRILLINLØHEISYY
dessä.
s +ØYTØSUOJAKØSINEITØGRILLATESSAØLØKØTYšNNØKASVOJALIIAN
lähelle.
s 0IDØGRILLIØKOKOAJANSILMØLLØSILLØGRILLATTAVASTAVALUVARASVA
voi leimahtaessaan nostattaa vaarallisen korkeita liekkejä.
s -UISTAETTEIRASVAASAASAMMUTTAAVEDELLØVAANTUKAHDUTTA
malla esimerkiksi sammutuspeitteellä.
s 0ARVEKKEILLAONSUOTAVAAKØYTTØØSØHKšGRILLIØ
10
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
Peitsarin kuulumisia
Mitä kuuluu Peitsariin?
Mitä kuuluu Tupalaan?
Niin kuin jokaisella asuinalueella, myös Peitsarilla on maineensa. Toisinaan leima on voinut jämähtää vuosikymmeniä aikaisempiin
olosuhteisiin, vaikka alue olisikin kehittynyt
ja muuttunut ajan myötä. Lauri Blomerus,
joka on asunut koko ikänsä Peitsarissa ja toiminut asukastoimikunnan puheenjohtajana
12 vuotta, houkuttelee ihmisiä rikkomaan
ennakkoluuloja ja tulemaan katsomaan, millainen alue oikeasti on.
Maisemat ovat muuttuneet vuosikymmenien vaihtuessa. Paljon on siistiytynyt ja nyt
etenkin yritetään kiinnittää huomiota lapsiperheiden viihtyvyyteen esimerkiksi leikkipaikkojen rakentamishankkeilla vaikkakin
ikääntymään päin väki on, Blomerus kertoo.
Leikkipaikkojen lisäksi asukastoimikunta
ja Blomerus toimivat muutenkin aktiivisesti.
Viimeiset seitsemän vuotta Blomerus on kehittänyt ajoestoja koulun ja päiväkotien tietämille ja nyt suunnitelmat näyttäisivät menevän läpi. Vuoden tai kahden päästä ne voivat olla jo toteutettu.
Asukkaille yleiskokouksia on keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita mukaan. Kuukausittain
on palavereja pienemmällä porukalla ja esimerkiksi pikkujouluja vietetään melko runsaalla joukolla.
Muidenkin asukastoimijoiden tapaan
Blomerus peräänkuuluttaa palautetta ja yhteydenottoja.
Rohkeammin voisi olla yhteydessä. Toi-
Tupalassa ei ole mitään palveluita päiväkerhoja lukuun ottamatta. Sen sijaan alueen valtti ovat luonto ja tila: lapsilla ja eläimillä on metsikköä, jossa temmeltää. Myös
asunnot palvelevat isommankin perheen tilatarpeita. Alueella asustaakin paljon juuri
lapsiperheitä.
Ei täältä tee mieli mihinkään, neljän lapsen äiti Hanna Pylkkänen hymyilee. Täällä on rauhaa ja on vähän kuin keskellä ei
mitään. Viimeiset reilu kymmenen vuotta tämä on ollut koko ajan lapsipainotteinen alue.
Naapurusto saakin isot kiitokset viihtyvyydestä.
Täällä on helppo olla. Kesällä ovet alkavat aueta ja lapset juoksevat ympäriinsä samalla kuin aikuiset juttelevat keskenään.
Eläimiäkin on pihapiirissä paljon, joten pienistä haukahduksista ei tehdä ongelmaa.
Täällä oli vuosia sitten asukastoimikunta,
mutta se jäi sitten pois kun ihmiset tekevät omatoimisesti muutenkin talkoita. Yksi aloittaa vaikkapa haravoinnin ja toiset tulevat sitten mukaan.
Luonto on myös yksi päätekijä, joka pitää asukkaat tyytyväisenä.
Pururadalla pääsee hiihtämään ja Suojalampeen pulikoimaan. Kun on koira, kaksi kissaa ja hamsteri, niin niille rauhallinen
ympäristö on myös mieleen.
Tulevaisuutta pohtiessaan Pylkkänen toivoisi alueen pääpiirteittäin säilyvän saman-
Lauri Blomerus
saalta vähäiset yhteydenotot voivat myös
kertoa siitä, että asiat ovat kohtuullisen hyvin, kun ei valiteta, Blomerus pohtii. Toivoisi kuitenkin, että jokainen toimisi talotoimikunnassa oman kylän ja yhteisön hyväksy yhteistyössä työntekijöiden kanssa, sillä yhteistyö on pätevin konsti viedä asioita
eteenpäin, Blomerus painottaa.
Oma sukuni on ollut täällä neljännesvuosisadan enkä ainakaan itse osaa täältä lähteä minnekään, kun on kauppa, linja-autopysäkit ja luonto liikuntamahdollisuuksineen
ovat lähellä, Blomerus summaa.
Teksti ja kuvat: Heta Heiskanen
Mikkelin vuokratalot Oy:llä on
seuraavanlaisia asuntoja Peitsarissa
Katuosoite
Kaupunginosa
Kappalaisenkatu 3 Peitsari
Peitsarinkuja 11
Peitsari
Peitsarinkuja 3
Peitsari
Peitsarinkuja 5
Peitsari
Peitsarinkuja 7
Peitsari
Peitsarinkuja 9
Peitsari
Suntionkuja 4
Peitsari
Asuntotyyppi
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 2h + kk, 3h + k
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 2h + kk, 3h + k
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 2h + kk
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 3h + k
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 2h + kk, 3h + k
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 3h + k
Kerrostalo
1h + kk, 2h + k, 2h + kk
Hanna Pylkkänen
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
11
sivu
Tupalan kuulumisia
Mikkelin vuokratalot Oy:llä on seuraavanlaisia asuntoja Tupalassa
Katuosoite
Ahonlaita 4
Kaupunginosa
Tupala
Kuusirinne 1
Tupala
Kuusirinne 2
Tupala
Mäkituvantie 2
Tupala
Oravinharjuntie 3
Tupala
Oravinharjuntie 5
Tupala
Savupirtintie 1
Tupala
laisena kuin nyt, vaikka päiväkoti, kauppa ja isommat leikkipaikat voisivatkin olla käteviä.
Asuntotyyppi
Rivitalo
1h + tupak, 2h + k, 3h + k, 4h + k, 5h + k
Kerrostalo
1h + tupak, 4h + k, 5h + k
Rivitalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k
Rivitalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k, 5h + k
Rivitalo
1h + tupak, 2h + k, 2h + kk, 4h + k
Rivitalo
1h + tupak, 2h + kk, 3h + k, 4h + k
Rivitalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k, 5h + k
Lähemmäs kaksikymmentä vuotta sitten alue oli vielä pieni ja siitä lähtien tämä
on laajentunut. Kymmenen tai viidentoista
Lisätiedot
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
vuoden päästä rakentaminen varmaan loppuu ja alue on valmis. Rauhallisuuden toivoisi säilyvän.
Teksti ja kuvat:
Heta Heiskanen
Vapaus säilyi – yhteistyö lisääntyi
Jokin aika sitten kiinteistönhoitajien työskentelytapaan tuli muutoksia. Systeemin astui tiimiorganisaatio, jossa työntekijät muodostavat ryhmiä, jotka vastaavat yhdessä laajemmasta alueesta. Ennen tiimiorganisaation
tuloa kiinteistönhoitajat arvioivat lähestulkoon yksimielisesti työnsä parhaaksi puoleksi vapauden. Rakennemuutoksen jälkeen
kommentit eivät ole muuttuneet – vapaus jäi
mutta avunsaanti parani. Peitsari-SavisiltaRokkala-Tupala tiimi on tyytyväinen.
Työmäärä on sama, mitä aiemminkin.
Muutos on ainakin omasta mielestäni positiivinen, kun joustavammin saa apua ja työt
voi edelleen tehdä omaa tahtiin, kiinteistöalalla yhdeksänkymmentä luvulta lähtien ollut kakkostiimissä oleva Pekka toteaa.
Unto vahvistaa Pekan sanat ja kertoo, että ongelmatilanteita ei ole ainakaan toistaiseksi syntynyt.
On myös hyvää vaihtelua työskennellä välillä rivitaloalueella, kun on 20 vuotta tehnyt
kerrostaloissa töitä, Unto toteaa. Rivareissa
Janne Martikainen, Eero Venäläinen, Unto Vepsäläinen, Pekka Heinonen, Anna-Liisa Pajunen, Riitta Suojarinne ja Risto Paappanen
välitetään enemmän ulkoisista jutuista ja ihmiset pitävät esimerkiksi pihansa siisteinä.
Jannenkaan mielestä työt eivät ole juuri muuttuneet ja yhteistyö pelaa hyvin. Samanlaisia työtehtäviä on kuin aikaisemminkin viitisen vuotta, mutta nyt miljöö vaih-
telee. Lähinnä työt ovat huoltoon liittyviä,
vaikka joskus on erikoisiakin tapauksia. Kerran on joutunut muuttomieheksikin pianoa
rahtaamaan, Janne kertoo.
Teksti ja kuvat: Heta Heiskanen
12
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
Rokkala – Savisillan kuulumisia
Mitä kuuluu Rokkala – Savisiltaan?
Tommi Bergman on asunut vaimonsa ja kahden pienen poikansa kanssa kohta kaksi vuotta Savisillassa vuokralla. Perheellä ei ollut ennakkokäsityksiä alueesta, mutta muutaman
vuoden sisällä se on osoittautunut lapsiystävälliseksi, kasvavaksi ja rauhalliseksi paikaksi elää. Päiväkoteja on lähellä, koulutkin
suht hollilla, seurakunnan kerho, neuvola,
Mannerheimin lastensuojelun lastenkerho
eivät ole kaukana ja kauppaankin vain vajaa kilometri.
Myöskään keskustaan ei ole pitkä matka,
jos sinne asiaa tulee, Bergman sanoo.
Asuinasioissa kiitosta saavat niin kiinteistönhoitajat kuin asukastoimikunta, jotka
kummatkin ovat hoitaneet asiansa mallikkaasti. Akuutit asiat hoituvat heti ja muutkin
kohtuullisessa ajassa. Asukastoimikuntaa on
kiittäminen lasten leikkipaikkojen kunnossapidosta – talkoohommilla ne pelastettiin,
jottei tarvinnut purkaa. Myös ulkoaidat on
maalattu ja laitettu paikoilleen pihatalkoilla.
Tuollainen toiminta on äärettömän hyvä juttu viihtyvyyden kannalta, Bergman kertoo.
Jotain naapuruston hyvästä hengestä kertoo myös se, että pihan hiekkalaatikko ympäristöineen kuhisee käyttäjiä, eikä julkisissa puistoissa ole siihen verrattuna käyttäjiä.
Pihalla tutustuu helposti ihmisiin, Bergman
toteaa.
Tommi Bergman
Laitakaupungilla viihtyvä perhe pitää
myös positiivisena sitä, että lähellä on mahdollisuus harrastaa liikuntaa.
Tuossa lähellä on kenttä, jossa voi pelata
kesäisin jalkapalloa ja talvisin jääkiekkoa.
Pojille se on mukava juttu, kunhan hieman vielä kasvavat, Bergman kiittelee.
Teksti ja kuvat:
Heta Heiskanen
Mikkelin vuokratalot Oy:llä on seuraavanlaisia asuntoja Savisilta–Rokkalassa
Katuosoite
Hiidenpolku 6
Kaupunginosa
Savisilta
Maahisentaival 2
Savisilta
Maahisentaival 3
Savisilta
Maahisentaival 4
Savisilta
Maahisentaival 5
Savisilta
Maahisentaival 6
Savisilta
Menninkäisentaival 4 Savisilta
Menninkäisentaival 6 Savisilta
Asuntotyyppi
Rivitalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k
Luhtitalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 3h + kk
Kerrostalo
1h + tupak, 2h + k, 3h + k, 4h + k
Rivitalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k
Kerrostalo
2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k
Rivitalo
1h + kk, 2h + k, 2h + kk, 3h + k, 4h + k, 5h + k
Kerrostalo
1h + tupak, 2h + k, 2h + kk, 3h + k
Kerrostalo
1h + tupak, 2h + k, 3h + k
Lisätiedot
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja,
Invalideille soveltuvia
asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Saunallisia asuntoja
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
13
sivu
Mitä kuuluu
lahden toiselle puolelle?
Vuokrataloissa asuminen tuo oman vivahteensa asumiseen katsomatta maahan. Viron pääkaupungissa, Tallinnassa jossa elellään nousukauden aikaa, asuntoasiat ovat
murroksessa. Hinnat ovat Helsinkiin nähden vielä alempana, vaikka soluasumisestakin saa jo pulittaa 320e. Yksiön vuokrahinta
keskustassa puolestaan on hyvinkin 380 eurosta ylöspäin. Samalla kun Tallinnasta löytyy gettomaisia lähiöitä, rakennetaan toisaalta hulppeita asuntoja ja kunnostetaan vanhoja taloja moderneiksi.
– Suomessa asiat sujuvat jämptisti ja nopeasti. Virossa asiat taas kestävät, eivätkä aina
hoidu sittenkään. Temppuiltu on niin lämmityksen kuin internet-yhteyksien ja vesienkin kanssa, kohta vuoden Tallinnassa vuokralla asunut Sanna Kiviranta huokaisee.
Lämmitys kuuluu usein yleiseen kaupungin
verkkoon, jolloin se alkaa tiettynä päivänä
riippumatta sääolosuhteista tai muustakaan.
Huonelämpötila voi pahimmillaan olla 12
celsiusta eikä silloin auta muu kuin turvautua viltteihin ja villavaatteisiin tai lisälämmittimeen. Vuokranantaja saattaa hankkia Internet-liittymän tai antaa tunnukset vapaaseen
verkkoon, vaikkakin useimmiten asia on hoidettava itsenäisesti.
Rita Mikkolakin pyörittelee päätään kysyttäessä kokemuksista.
– Jos Suomessa on joskus ollut naapureiden kanssa ongelmia, niin niitä ei voi verrata
tänne. Täytyy osata ottaa huumorilla se, että
naapuri uhkailee joka kerta poliisilla kun pesen pyykkiä. Samainen naapuri on myös raportoinut melua sellaisina aikoina asunnostani, kun olen ollut kokonaan poissa maasta. Toisaalta ei asiat ole aivan näin mustavalkoisia, kun tapauskohtaisiahan ne aina ovat,
Mikkola selventää.
– Rappukäytävät, joilla lähinnä tapaa
naapureita, ovat talosta riippuen moderneja
tai hyvinkin kolkkoja. Hissejä on useimmiten vain uusimmissa taloissa. Uusien talojen
elektroniset lukot tosin saattavat temppuilla
useinkin samoin kuin yliherkät palohälytykset. Kosteusongelmiakin on yleisesti ottaen
enemmän kuin esimerkiksi Suomessa.
Kethlin Piirmalla on kokemuksia julkisen
puolen vuokra-asunnosta, jonka homeongelma oli niin paha, että se oli jo terveydellekin vaarallinen.
Kaunista uutta Tallinnaa
– Täällä ei selvästikään huolehdita vielä sellaisista asioista. Edessä oli pakkomuutto, kun home aiheutti niin voimakkaita allergiareaktioita ja vaikutti koulunkäyntiinkin, Piirma kertoo.
Emma Saarisella on myös käynyt huono
onni vuokranantajan suhteen ja edessä onkin muutto.
– Suihku oli korjaamatta viikkoja ja meille on laitettu vuokraan lisämaksuja, kuten
Internet, joka ei kuitenkaan toimi, Saarinen
listaa.
Saarinen on myös yksi niistä, joka on taistellut vuokranantajansa kanssa kommunaalimaksuista eli vedestä ja sähköstä käytön mukaan. Kyseiset maksut tulevat vuokran päälle epäsäännöllisen säännöllisesti. Taloissa on
mittarit, joita on tarkkailtava ja joiden lukuja on syytä ottaa ylös, sillä valmiiksi lasketut
määrät saattavat poiketa paljonkin ja lisähintaa karttua. Toisissa taloissa taasen kaikkien
vuokralaisten käyttämä sähkö ja vesi lasketaan yhteen ja jaetaan tasan maksettavaksi.
Susanna Kallio kertoo puolestaan hyvästä
sattumasta vuokranantajan suhteen.
– Onneksi kaikki asiat olemme saaneet
neuvoteltua hyvässä sovussa. Ongelmat olem-
me saaneet aina jotenkin ratkottua niin, että kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä. Asunnon saimme jopa kalustettuna ilman lisäkuluja, Kallio iloitsee.
Viime vuosina kierrätyksessä ja jätehuollossa on edetty. Lainsäädäntö asiasta tuli voimaan pari vuotta sitten, mutta käytännöissä
on edelleen eroja. Usein talojen jätepisteistä
löytyy ainakin paperille oma lootansa, mutta myös kompostiastia on ilmestynyt moniin
pihoihin. Ihmiset lajittelevat vielä välinpitämättömämmin, mutta viime aikoina ollaan
skarpattu. Vappuna 40 000 ihmistä kokoontui keräämään laittomia roskia joutomailta,
joten toivon mukaan alueet siistiytyvät jatkossakin. Myös dyykkaus eli roskien seasta etsittävän ravinnon ja muun käyttökelpoisen materiaalin tonkiminen on yleisempää kuin Suomessa. Etenkin pullodyykkarit
ovat tarkkoja, etteivät varakkaammat saa pullopanttirahojaan.
Teksti ja kuvat: Heta Heiskanen
Kirjoittaja opiskelee Tallinnassa
oikeustieteitä
14
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
TAAS VESILASKUTUSASIAA
Jälleen muistutus: olemme siirtyneet veden tasauslaskutuksessa järjestelmään, jossa mittarit luetaan kerran vuodessa. Muutos on syytä
huomioida vedenkulutuksessa.
Ennakkomaksu, joka peritään vuokranmaksun yhteydessä, muodostuu huoneiston neliöistä kerrottuna 0,30 eurolla. Mihin tämä ennakkomaksu riittää? Kuinka paljon vettä voi kuluttaa, ettei lisämaksua tulisi kovin paljon?
Otetaan esimerkkiasunnoksi 50 neliön asunto, jossa on kolmihenkinen perhe.
käteen joka kuukausi. Litroissa tämä on 4 294 litraa. Tämä litramäärä jaetaan 30 päivällä jolloin saadaan vuorokautinen osamäärä 143,13 litraa.
Esimerkkiperheen asukkailla on siis yhteensä noin 143 litraa jaettavaksi keskenään kuukauden jokaiselle päivälle. 47,67 litraa henkilöä kohden juotavaksi, suihkuteltavaksi tai wc-säiliön tyhjentämiseen, mihin kukin vettä käyttääkään.
Ennakkomaksu 0,30 x 50 = 15,00 ` / kuukausi
kk
m2
50,00 x 0,140 ` = 7,00 ` kylmä vesi
50,00 x 0,160 ` = 8,00 ` lämmin vesi
15,00 ` yhteensä
Tässä taulukossa nähdään ennakkomaksun kertyminen kylmän ja
lämpimän osalta erikseen
Normaalista hanasta tulee vettä noin 10 litraa / min.
(Keittiön ja suihkun sekoittajista 12-14 litraa ja muista 8-10 litraa.)
Tunnin juoksutus kuluttaa vettä siis noin 600 litraa.
WC:n säiliön tyhjentäminen = 7 litraa
10 minuuttia suihkussa
= 100 litraa
Veden hinta laskutuksessa on 2,800 ` / m3 kylmän veden osalta
4,462 ` / m3 lämpimän veden osalta
m3
/ 2,800 ` = 2,50
kylmä vesi
/ 4,462 ` = 1,79
lämmin vesi
4,29
yhteensä
Tässä nähdään kuinka paljon ennakkomaksulla saadaan vettä. Kylmä ja lämmin erikseen.
Taulukoiden yhteenveto on, että 4,294 m3 vettä on ostettu etu`
7,00
8,00
Mihin 47,67 litraa henkilöä kohti riittää?
Eli ei paljon mihinkään. Joka toinen päivä voi käydä suihkussa
10 minuuttia kerrallaan, mutta sitten vettä ei enää riitä WC säiliön
tyhjentämiseen ja niin edelleen.
Mikäli olette aina saaneet tasauslaskutuksessa lisälaskua, kannattaa
miettiä, mistä voisi kulutusta vähentää. Vesiennakkoa voi tietenkin
maksaa vapaaehtoisesti enemmän kuin asunnon neliöt edellyttävät.
Lisää tietoa kulutuksesta saatte kiinteistön isännöitsijältä. Mikäli haluatte maksaa enemmän ennakkoon, teitä neuvovat vuokranvalvojat.
Tapio Lankinen, isännöitsijä
Nu m er o 1 / 2 0 0 8
15
sivu
SIIVOUSKULUT KASVUSSA
Huoneistojen siivoukset muuttojen yhteydessä aiheuttavat harmia ja ongelmia. Alla on ohje, jota noudattamalla kaikki ovat
tyytyväisiä.
Huoneiston siivous muuton yhteydessä
Huoneiston muuttosiivous tulee tehdä ennen avainten luovuttamista. Siivous tehdään
siten, että uusi vuokralainen voi ottaa huoneiston siivouksetta käyttöön.
Huoneistosta muutettaessa tulee kiinnittää erityistä huomioita seuraaviin asioihin:
Keittiö
– Jää/yhdistelmäkaapin sulatus huolellisesti, etteivät vedet valu lattialle.
– Lieden ja jääkaapin pesu sisä- ja ulkopuolelta sekä niiden taustojen puhdistus.
Lieden luukun lasi on yleensä irrotettavissa, joten se on pestävä molemmilta puolilta. Lieden pesuun löytyy runsaasti kemika-
lioita ja ohjeita siivoustarvikeliikkeistä ja
rautakaupoista.
– Keittiökaapistojen puhdistus sisä- ja ulkopuolelta
– Ilmanvaihtoventtiilien puhdistus, liesikuvun suodattimen puhdistus
Kylpyhuone, sauna ja WC
– WC-istuimen, ammeen ja käsienpesualtaan puhdistus
– Lattiakaivon puhdistus
– Saunan lauteiden pesu
– Ilmanvaihtoventtiilien puhdistus
Kaikki huoneet
– Korvausilmanventtiilien ja pattereiden
taustojen puhdistus
Huoneiston lattiapinnat tulee imuroida ja
pestä sekä tahrat ovista ja seinistä tulee poistaa. Huoneisto, varastokoppi ja kylmäkellari
tulee tyhjentää huolellisesti kaikista tavaroista. Myös ikkunat täytyy pestä (ainakin sisäpuolelta) ja parveke tulee siistiä.
Käytöstä poistettuja huonekaluja, televisioita, jääkaappeja, akkuja ja muita suuria tavaroita ei missään tapauksessa saa
viedä talon jäteasemalle, vaan ne on toimitettava suoraan kaatopaikalle! Autoja,
polkupyöriä ja harrastusvälineitä ei tule
jättää kiinteistön alueelle / tiloihin. Mikäli laiminlyöntiä mainituissa asioissa havaitaan, laskutetaan Mikkelin Vuokratalot
Oy:lle aiheutuneet ylimääräiset kustannukset muuttajalta!
Muuton jälkeen tehdään huoneiston tarkastus, jossa todetaan huoneiston kunto ja
siisteys. Asukkaan on mahdollisuuksien mukaan oltava tarkastuksessa mukana. Mikäli
tarkastuksessa ei havaita puutteita tai vikoja,
vakuusmaksu palautetaan vuokrasopimuksen ehtojen mukaisesti.
Minun tärkeät työt ja
muiden hömppähommat
On se kummallista kuinka omat työt ja
tekemiset ovat aina niin tärkeitä. Muut
näyttävät pääsevän helpolla ja varmaan
saavat parempaa palkkaakin. Itse saa raataa ja hosua, kun toiset vaan naureskelevat
ja pitävät lystiä, töissäänkin. Käsi sydämelle, miten usein olet ajatellut juuri noin.
Auta armias jos kahvipöydästä lähtee
ennen muita: silloin ei päde ”poissa silmistä, poissa mielestä”. Alkaa armoton mollaaminen ja selkään puukottaminen. Taas
on tunne, että itse osaa kaiken paremmin
kuin huoneesta poistunut…
Kansanedustajista sanotaan, että kunhan siellä vaan ajavat omia etujaan, kunnallispoliitikoista sanotaan samaa. Kaupunginjohtajat saavat haukkuja, pelien
erotuomarit ovat kaikki täysin ammattitaidottomia. Parhaat pelaajat ja tuomarit istuvat aina katsomossa? Mikseivät ole
kentällä? Samalla lailla arvostelemme ulkomaalaiset, romanit, lapset, vanhukset, nuoret, kaikki jotka jotenkin eroavat
meistä arvostelijoista. Omat kiinnostuk-
sen kohteet ovat tärkeitä ja järkeviä, mutta muiden turhaa hömppää.
Mikä auttaisi? Annetaan arvo toisen
työlle, jokainen varmaan tekee parhaansa. Emme voi tietää kaikkia työhön liittyviä hankaluuksia ja vaikeuksia. Joskus
voisi laskea kymmeneen, tai vaikka sataan
ja miettiä ennen kuin höläyttää suustaan
joutavaa potaskaa omasta osaamisestaan
ja muiden huonoudesta.
Jokaisessa työssä on hyviä ja huonoja
puolia. Kukaan ei pääse helpolla, oikeasti.
Turha on kadehtia toisten töitä.
Mikkelin kesäasukkaat ja muut viisaat
kirjoittavat paikalliseen sanomalehteen ja
neuvovat kuinka Mikkelin asiat tulisi hoitaa. Yleisöosastojen kirjoituksissa moititaan tehtyjä ratkaisuja ja päättäjiä. Mitä hyötyä on toistaa samaa liturgiaa kaupungin velkaantumisesta ja etsiä syyllisiä
samalla omaa osaamistaan esille tuoden.
Kaiken huipuksi, yhdessäkään jutussa ei
ole tuotu esille keinoja asioiden korjaamiseksi, ainoastaan todetaan, että velkaa
on, velkaa on. Pitäisi säästää. Mistä? Jokainen ymmärtää, että kaupunkiin pitää
saada lisää työpaikkoja, veronmaksajia ja
positiivista kuvaa kehittyvästä Mikkelistä.
Investoinnit tuovat niitä. Kaiken vastustaminen ja ”syyllisten” etsiminen ei auta
ketään. Mikähän on kirjoittajien motiivi?
Tämä kaupunki ei lähde nousuun jankkaamalla ja vastustamalla kaikkea uutta.
Muutosvastarinta on huono asia. Asuisimme vieläkin luolissa, jos kivikauden
änkyrät olisivat saanet tahtonsa läpi ja
vastustaneet talojen rakentamista. Jouduttiinhan kaatamaan puita.
Kiinteistöistä tulevista puheluista voi
päätellä, että kaikki parhaat siivoojat ja
kiinteistönhoitajat ovat eläkkeellä. Parhaat isännöitsijät ovat myös jostain syystä muissa kuin isännöitsijän töissä. Mikä
siinä on ettei kukaan tunnu olevan niissä töissä mitä osaisi parhaiten.
ELI TOISTEN TÖISSÄ. Ne osataan
hyvin!
Positiivista kesää kaikille.
Tapio Lankinen, isännöitsijä
16
sivu
Numero 1 / 2 0 0 8
HÄVITETTYJEN TAVAROIDEN HINNAT 1.6.08
Muuton yhteydessä havaitut puutteet asunnon varusteissa
Mikkelin Vuokratalot Oy:n hallitus on päättänyt, että asunnon
luovutuksen yhteydessä kadonneet tai rikotut varusteet laskutetaan poismuuttaneelta asukkaalta alla olevan hinnaston mukaisesti. Hinnasto tarkistetaan vuosittain ja uusi julkistetaan aina
kesäkuun 1. päivänä. Syynä hinnaston luomiseen on asukkaiden välinpitämättömyys Mikkelin Vuokratalot Oy:n omaisuutta kohtaan. Listan ulkopuolelle jäävät särkemiset laskutetaan entisen tapaan ja kiinteistönhoitajan suorittamasta asennustyöstä
veloitetaan 35,00 euroa / tunti.
TAVARA
LASKUTETAAN
Imusuoja
Letkuliitin (pesukoneen)
Suihkuverho
Pesualtaan tulppa
Sähkörasian kannet
Valaisinrasian kannet
Kytkentärima (“sokeripala”)
Ikkuna-avain
Väliovi
Termostaatti
TOIM ISTO
Ristiinantie 1, 50100 Mikkeli
Puhelinvaihde
020 7519 550
Faksi
020 7519 579
S-posti:
etunimi.sukunimi@mikkelinvuokratalot.fi
www.mikkelinvuokratalot.fi
Skype: mvt_esa
mvt_tapio
SUORAT NUMEROT
ISÄNNÖITSIJÄT
Tapio Lankinen
Juha Lahti
Timo Romo
Tapani Heiskanen
Esa Nordman
020 7519 559
020 7519 560
020 7519 561
020 7519 562
020 7519 564
VUOKRA-ASIAT
Päivi Himanen
Eeva Valanta
020 7519 554
020 7519 555
SOITTAJAHINNAT 1.2.2008 LÄHTIEN
Soittaminen Mikkelin Vuokratalot Oy:n
käytössä oleviin tavoitettavuusnumeroihin
Mikkelin Vuokratalot Oy:n puhelinoperaattori
TeliaSonera Finland Oyj on ilmoittanut seuraavat
soittajahinnat 1.2.2008 lähtien.
0207-alkuiset numerot:
Lankapuhelimesta
8,21 snt / puhelu + 6,9 snt / min (alv 22 %)
Matkapuhelimesta
8,21 snt / puhelu + 14,9 snt / min (alv 22 %)
15,00
7,00
20,00
6,00
5,00
10,00
5,00
5,00
35,00
20,00
TOIMISTOMME AUKIOLOAJAT
1.1.2008 LÄHTIEN
Toimistomme on auki ma 9.00-17.00,
ti–to 9.00 – 15.00 ja pe 9.00-13.00.
Juhlapyhien aattoina 9.00–13.00
ASUKASVALINNAT:
Marja-Leena Savikurki 020 7519 552
Hannele Vesalainen
020 7519 551
Pia Sutinen
020 7519 553
A S U K A S L EHT I
Painosmäärä
3.600 kpl
MAKSULIIKENNE
Pirjo Pulkkinen
020 7519 556
HALLINTO:
Veli-Pekka Sinkko
Tuula Nakari
Tetra Venäläinen
020 7519 565
020 7519 558
020 7519 557
LVI-ASIAT:
Juhani Valjakka
020 7519 563
Toimitustyö
Tapio Lankinen
TOIMISTOPALVELUT:
Maarit Pylkkänen
020 7519 553
Taitto- ja painotyö
AO-paino, Mikkeli
HU O LT O J A PÄ IV Y S T Y S
Alue 1
Alue 2
Alue 3
Alue 4
Anttola
020 7519 501
020 7519 502
020 7519 503
020 7519 504
020 7519 505
Julkaisija
Mikkelin Vuokratalot Oy
Päätoimittaja
Veli-Pekka Sinkko